Ammatinvalinnallispohdintoja, osa2

kuten joku tarkkaavainen sielu saattaa muistaa, ovat keskenkasvuiseni jo melko isoja. Nuorimmainenkin on sivuuttanut alakoulun puolivälin ja sillä isoimmalla on edessään ensimmäisiä uravalintoja. Tai ainakin koulutusvalintoja.

Isoveljen innostamana ja rohkaisemana päädyin tekemään oikein virallisen ammatinvalintatestin itsekin, ihan niissä toiveissa että saisin elämääni jonkin sortin ryhtiä ja järjestystä.
Ajattelin että nytpä selviää itselleni, olenko turnipsinviljeilijä, yksityisyritteliäs vaiko jotain muuta ylevää ja juhlavaa, esim. notaari tai maanmittaaja.

No höh ja pöh.

Arvatkaapa mitä minusta tulee isona?

Kielenkääntäjä.

Voe helekatan kuustoista.

Niin olen aktiivisesti yrittänyt unohtaa sover- ja nesovershennyji vidin, gerundin, gerundiivin ja ACI-rakenteen, agglutinoivat kielet, sibilantit ja tremulantit sekä astevaihtelun, että kyllä en varmalla rupea.
Tyhmä testi.
Höh.
(sitäpaitsi, olen ihan surkea tulkki, koska pistän aina puolet omiani ja päädyn kuuntelemaan sen tulkattavan osapuolen tilityksiä ankeasta elämästä tmv.) (enkä edes ole kääntäjä, vaan sellainen toisenmoinen kielinero)


Ei auta muu kuin ruveta taas tavaamaan ammatinvalinnallisopasta yhdessä nuorison kanssa.

*

Lapselle pitää erikseen antaa lupa mennä tutustumaan ammattikouluun.

Kysyttiinkö lupia silloin ennen, häh?
Mitään kysytty, laahattiin kylmäkkökouluun vain.

Ja meneekö lapsi siitä pilalle, jos joutuu kylmäkkökoulua katsomaan?
Ei varmalla mene, vaikka tietysti voi olla että se lapsi itse olisi mieluummin koulussa jäsentämässä lauseita.

Kysyin Isoveljeltä, mitä paperiin ruksitaan.
Se katsoi minua ja alkoi heilutella käsiään: "ihan tosi hei"
Minä sanoin, että kyllä minä sen tiedän, ja tiedän senkin, että olet jo päättänyt mihin olet pyrkimässä, mutta olisiko yleissivistyksen ja yleisen kiinnostuksen kannalta hyvä mennä, tai tekisikö muuten vain mielesi olla poissa koulusta.
"eikse olis vähän huijausta?"
Se haluaa mieluummin jäsentää lauseita laskea mitälie trigonometriaa.


8 kommenttia:

  1. Muahhhahhah! Mihinkäs sitä tulkki sanoistaan pääsis :D Minä sain testitulokseksi joskus kalanviljeylaitoksen hoitajan :D Taisin vähän liikaa painottaa vastaansanomattomia työkavereita ja luontoa *eeeh hehh* !

    VastaaPoista
  2. Eikä sullekaan tullut kalatalousneuvojaa ?!! Ihan outoja testejä nykyään. :D

    Meillä annoin molemmille lapsille eilen luvan jäädä kotiin, kun olivat olleet viikonloppuna sairaita. Molemmat menivät salaa kouluun. Pahaksi on päässyt seuraava sukupolvi...*hohhoijaa*

    VastaaPoista
  3. :D pitäisköhän itskin tehdä taas noi testit pitkästä aikaa. Ja mua kaduttaa eten mihinkään amiksiin jakuppikdiin käynyt tutustumassa vaanvkiltisti nyhväsin ne päivät koulussa. nih. mur.

    VastaaPoista
  4. Mäkin haluun olla kalatalousneuvoja!
    Täytyy varmaan mennä uudestaan vastaamaan siihen kyselyyn.

    Nollis: millaisia nää nykypäivän tenavat oikein on, salaa kouluun?! Me yritettiin jäädä salaa kotiin...

    VastaaPoista
  5. San muuta ! Ihan humanoideja ovat... :)

    VastaaPoista
  6. Teillä on kyllä niin hulvakas perhe :D

    VastaaPoista
  7. Niin siis tää kommentti meni väärään paikkaan ja MINÄ olen hulvakas :)

    VastaaPoista