kestävyysvaje

tapahtuiko periaatteen petturuus eilen?

Kilttinä ja tunnollisena ja ahkerana tyttönä olin päättänyt että olen kovin säästäväinen ainakin tosi pitkään että sitten joskus voin estottomasti tuhlailla omaan hyvinvointiini ja vain ja ainoastaan itseeni. Ja ihan olen ruodussa pysynyt ainakin monta viikkoa kolme.

Eilen nuorisovaltuusto lähestyi minua pyynnöllä vaatimuksella kouluvaateshoppailusta ennen kuin lastensuojeluvirannomaiset tai huolestuneet koulukaverit ottavat yhteyttä.
Sanoin että mennään vähän katselemaan ja olin kurinalainen ja täsmällinen ja ajattelin että lapsilisä tulee viikon päästä ja muuta sen semmoista.
Seuraavaksi havahduin neljännen vaatekaupan kassalla kun creditti höyrysi niin että myyjäkin kohautteli kulmiaan.

Lopun päivää podin ahd.angstia ja moraalista krapulaa vaikka taloudessa olikin kaksi onnellista tyylilyyliä.

Illansuussa minua lähestyi seuraava keskenkasvuisosasto äitihei, se laskin: mä vähän vertailin hintoja...
Nielaisin kolme kertaa, laukkasin kymmenen minuuttia ympäri asuntoa ja hoin puoliääneen että pitkä matikka on hyvä asia en ole ihan varma siitä ja tämä on investointi lapsen onnellisuuteen, autuuteen ja tulevaisuuteen ja se hankitaan vähintään kolmeksi vuodeksi.
Minä luulin että taskulaskimen saa kahdella kympillä ja edistyneemmän version vaikka viidellä. En luule enää.
Sitä paitsi se ei edes ole mikään taskulaskin, vaan laskentaväline/kämmenlaite.
Menin nettikauppaan, ja höyrytin jo ennestään höyryävää korttiani kädet täristen ja kauhunpunautu silmissä.

Kyllä en kestä, on kestävyysvaje.

Että semmoista nyt kysyn, olenko säästäväisyysperiaatteen petturi kun tuhlasin kaiken minkä olin ennättänyt säästää ja ehkä vähän enemmänkin?

Ja vaikka joudun lykkimään omien semisti tarpeellisten farkkujen-silmälasien-keittiövälineiden hankintaa muutamalla hetkellä eteenpäin, olen vilpittömän onnellinen ja onnekas, koska kouluvaatteet ja opiskeluvälineet eivät kokonaan kaada pientä purttamme, keikuttavat hetken vain.