mansikkasuu

Ensimmäinen lapsukainen lähti tiistaina ja tulee takaisin tänään, perjantaina.
Toinen lähtee tänään, perjantaina ja tulee takaisin viikon kuluttua perjantaina.
Kolmas lähtee parin päivän kuluttua maanantaina, palaa viikon kuluttua perjantaina.
Se ensimmäinen lähtee seuraavaksi viikon kuluttua perjantaina ja palaa samana sunnuntaina.
Kolmonen lähtee sen jälkeisenä maanantaina ja palaa torstaina.

Onni yksillä, kesä kaikilla - niin se on.



Olen viime vuodet - noin 10v tarkalleen ottaen - ollut siinä vakaassa uskossa että rakas pulluraposkinen esikoispoikani käy poikakoulua. 
Tai tällaiseen johtopäätökseen olen hänen puheitaan kuuntelemalla päätynyt. 
Poikakoulu, aivan selvästi.

Nyt alkaa vaikuttaa siltä, että lapsukainen on siirtymäisillään yhteiskoulun ihmeelliseen maailmaan.
Yhtenä lukuvuoden viimeisistä päivistä se tuli kotiin hiukset letitettynä, suupielissään mansikkainen hymy. 
onneksi onneksi onneksi sillä on utelias, kuulustelemiskykyinen ja periksiantamaton sisko, joka minuutissa lypsi kuuluville ne yksityiskohdat, jotka stalkkaamista harjoittavalta isältään olivat jääneet huomaamatta 


3 kommenttia:

  1. Niin ne viilettää....
    Nyt jäin kyllä pohtimaan, mikä pojun sai mansikkasmileen? Joku typykkä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän asti olisi voinut tosiaan luulla, että lapsukainen käy poikakoulua. Sen jutuissa ovat pyörineet vain pojat. (tai poikanimiset henkilöt?)
      Nyt yhtäkkiä siihen kaverilössiin on ilmestynyt tyttönimiä! (apua, olen liian nuori tähän!)

      Olivat istuneet porukalla aurinkopäivää ulkona, syöneet mansikoita ja tytöt olivat letittäneet heidän hiuksensa.
      Kesä on yhtä mansikkaa, vaikka veikkaan että vielä ei ole ketään tiettyä, joka hymyn saisi aikaan <3

      Poista
    2. Oih!
      On niin ihana (ja pelottava) täälläkin seurata, kun Nuorimmainen viettää varmaan sitä "Elämänsä Kesää"! Peruskoulu ohi ja eka poikaystävä... <3

      Poista