maanantai 3. lokakuuta 2016

viikonloppurapo

Tunnollisen laifstailbloggerin tavoin olin ajatellut kirjoittaa sivistyneen ja kultturellin raportin kirjamessuista, kiehtovista ihmisistä, mieltä ylentävistä esitelmistä ja elämää suuremmista vaikutteista, joista nautiskelin yhden riemullisen iltapäivän aikana.

No, koska elämäni on enimmäkseen ihan vain laif ja without any stail, tulee vähän ohkaisempi rapo.

Ja kuten tavallista, kriiziäkin pukkasi.
Sen episodin jälkeen, johon liittyi suklaata ja kengännauhoja ja tuima portinvartija älkää edes kysykö pääsin sentään messuille asti.


bongasin ainakin yhden kultturellin persoonan

Muistin heti sisäänpäästyäni, etten pysty hetkeksikään keskittymään esitelmiin tai kultturelleihin henkilöihin, koska meteli. miten senkin voi joka kerta unohtaa?


messuahdistuksessa muistin taas
että hiljaisuus on parempi kuin meteli

Päädyin siis vaeltelemaan ympäriinsä vailla sen kummempaa kultturellia ja sivistävää suunnitelmaa. 

Kahdesta kirjasta haaveilin, toisen olin tilannut kustantajan standille valmiiksi, toista en uskonut edes löytävänikään, koska en ollut varma onko sellaista olemassakaan. Hyvä ystäväni on menossa naimisiin ja kaipasin hauskoja avio-ohjeita lauantain polttari-iltaa varten; aina ajoissa liikkeellä - eläköön prokrastinaatio! 
Lähdin siis messuilta etsimään kirjaa, jollaisen olemassaolo ylipäätään oli epävarmaa ja mietin, että tuurilla saattaisi antikkapuolelta ehkä löytyä jotain vähän sinnepäin.


Mitä vielä: suunnilleen ensimmäisessä kojussa oli näinkin vetävä opus tarjolla.

Messuilta jo kotiuduttuamme palauttelin hraH:n mieliin tärkeitä ohjeita avio-onnen ylläpitämiseksi. 
Taloudessamme suurimmat keskustelut nousivat miehelle osoitetuista pikkumaisista ohjeista: älä teroita kyniäsi olohuoneen matolle; älä harjoittele tuuban soittoa olohuoneessa.

Itse kannatin lämpimästi kantaa älä estä miestäsi ostamasta moottoripyörää, vaadi häntä sen sijaan hankkimaan siihen myös sivuvaunu. Melko osuvana pidin myös ohjetta älä anna miehesi käyttää ruohonvihreitä sukkia liilan solmion kanssa.

huomionarvoista opuksessa on se että
jokikinen ohje alkaa sanalla ÄLÄ

Työmaalla on viime päivinä pukannut keskusteluja herättäviä asioita. Kesken messuhässäkän soitti ylempi esimies, piti vähän puida asioita. se siitä rentoutumisesta, vaikka puhelusta jäikin hyvä mieli ja sellainen olo että asia nyt rauhoittuu, ratkeaa ja saa uuden suunnan.

Kun hraH vapautui omalta verstaaltaan, ilmiintyi hänkin messuille. 
Fanitimme yhdessä työviikon jäljiltä lämpimästi suosikkipanimomme tuotteita; Pirskettä haetaan varastoon heti, kun se myyntiin ilmestyy.


pirske by Mathildedal
Lauantai oli kodinhoidollinen päivä, tunnetaan myös nimellä tilitulitilimeni.
Täydensimme kaikki järkevästi täydennettävissä olevat varastot: nyt on kissanruokaa,  kaurahiutaleita ja gerbiilinpuruja  toivottavasti eivät mene sekaisin yllinkyllin. Tai ainakin edes hetkeksi.


kissanruokavarasto on täytetty
kissojen mielestä olen niuho, koska palvelu ei
siltikään pelaa yhtään sen paremmin

Lauantai jatkui häähumuisen askartelun, naurun ja iloisten keskustelujen siivittämänä ja huipentui sivistyneeseen illalliseen hyvässä rouvaseurassa.
Epäilin hyödyllisyyttäni hääaskartelurintamalla: arvelin että onnistun liimaamaan itseni kiinni vessapaperirullaan ja sen jälkeen luultavasti sirottelen päälleni glitteriä - onneksi kuitenkin löytyi tehtävä vähän vaatimattomammille taidoillekin.


Kuvittelenko vain, vai onko tämä syksy poikkeuksellisen värikylläinen? 
Puut hehkuvat punaista ja oranssia, pähkinät ovat syvän ruskeita, marjat tummanpunaisia. 
Silmät syövät maisemaa, sielu lepää.










uusi viikko alkaa, muistikirjan aukeama on vielä melkein tyhjä


ps. 1111 teksti tällä blogialustalla. Jee.

8 kommenttia:

  1. Jos en ole sanonut (mikä on tällaiselle lahopäälle enemmän kuin todennäköistä), niin nyt sanon, että sun jokaisesta postauksesta tulee hyvä mieli. Vaikka kriizeilisitkin. Ihania kuvia ja sellaista tavallista arkea, joka on parasta, höystettynä hykerryttävällä huumorilla. Eli kiitos. :)

    VastaaPoista
  2. Tämä syksy ON ollut värikylläinen. Ja melko sateeton. Plussaa siitä. Vaikka mistä vetoa, että ensi kesänä sataa sitten taas senkin edestä. Positiivinen ajattelu piristää jne... ;)

    Kivaa viikkoa! ♥

    VastaaPoista
  3. Nollavaimoa kompaten, sun huumori on ihan parasta!
    Humoristista viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Laifstail bloggaajalla on selvästi ollut antoisa käynti sivistävillä kirjamessuilla :) Osaapahan herrakin tästä lähtien varoa vääriä väriyhdistelmiä, kun aamulla sieltä solmitelineestä kaulaansa kieputettavaa valitsee.

    Syksy on ollut ihanan värikäs ja kuiva. Jee sille! Tänään vaan iski ihan totaali jäätyminen. Hirveän kylmä tuuli. Tokihan tähän pitää todeta, että etenkin se tuntui niin pahalta, kun vietin viikonlopun t-paitasillani ja kommunismin maamerkkejä tutkin ihan shortseissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kommunismin maamerkit shortseissa kuulostaa...oudolta. pitäisi kai olla pioneerihuivi ja kunniamerkit? :)

      kylmä tuuli on täälläkin, menee aivan luihin ja ytimiin.

      Poista