keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

kummallinen jumitus

tiedättekö sen, kun jotkut lapset, enimmäkseen Jonkun Toisen Lapset, jumiutuvat johonkin ikään?

Minulla on yksi ystävä, jonka melkein täysi-ikäinen poika on minun päässäni sellainen viisivuotias, vähän honottava pikkuepeli.
Sen pikkuveli on minun päässäni sentään jo ekaluokkalainen.
Oikeasti ne molemmat pojat ovat tyylikkäitä, mukavia fiksuja nuoria.

Yhden toisen ystävän jo aikuinen poika on sekin minun päässäni suunnilleen eskari-ikäinen ja siltä valuu metrikuolaa leuasta ja on keppi kädessä aina valmiina taisteluun ja saappaat väärissä jaloissa.
Vaikka on kyllä sekin viime vuosina kulkenut pikemminkin tietokone kainalossaan ja lenkkarit ihan kelvollisesti puettuna.

Aika kummallista.

Omien lasteni kohdalla säpsähdän aina vähän kun katson Isoveljen tai Isosiskon vanhoja kuvia, eivät ne oikein kai koskaan ole olleet niin pieniä, eiväthän?

Ainoa, joka omista lapsistani on ihan meinaisin laittaa tähän poliittisesti epäkorrektin sanan mutta ehkä se ei ole kovin hauska jäänyt pysähdyksiin minun pääni sisäisessä kasvussa, on Pikkusisko, joka minun päässäni on suunnilleen ekaluokkalainen farkkuhaalaripompahtelija.

Katsoin sen kiipeilykisakuvaa, semmoista missä se roikkuu seinällä, ja olin ihan että ei tuo ole minun lapseni vaan joku nuori kaunis aikuinen nainen.

Todella kummallista.

*




10 kommenttia:

  1. Se taitaa olla niin sekä hyvässä että pahassa, että kuopus on vanhempien silmissä se pieneksi jämähtänyt palleroinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuokin on totta, pieni jää pieneksi ja söpöksi, vaikka on jo teini.

      Poista
  2. Tiedän tunteen, mutta tunnistan sen myös omien kohdalla: onko tuo raamikas rastapää TODELLA se sama tyyppi, joka halusi isona kirjastonTÄDIKSI tai tuo komea esiteini se rääpäle, joka syntyi 2,1kg:n painoisena?

    A.P.U.A!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin ne rääpäleet kasvavat ja raamittuvat. Ihanaa vai mitä?
      Ja kummallista.

      Poista
  3. Liikutus.

    Voin kuvitella, että mulle käy kuopuksen kanssa samoin.

    Mä letitän edelleen noin kuusi kertaa viikossa esikoiseni pitkät hiukset (ihanaa, hän antaa vielä minun tehdä sen!). Hän on kasvanut viime aikoina niin huimasti, että vähintään kaksi kertaa viikossa hätkähdän. Edessäni seisoo iso ihminen omine tahtoineen, mielipiteineen, haaveineen, pelkoineen ja ajatuksineen! Uskomatonta. Joskus hän oli mahassani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanni, minusta juuri tuo - että heistä on tulossa ihmisiä, ihan oikeita ihmisiä, on ihmeellistä, liikuttavaa ja mykistävää.

      Poista
  4. Jep. Tiedän kyllä. Kauhistuin tuossa yhtenä päivänä, kun naapurin poika (mun mielikuvisa 12 v) ajoi autolla vastaan. Miehellekin jo puhuin, että pitäisiköhän naapureille sanoa, että niiden poika lainailee salaa autoa. Mies katsoi minua silmät pyöreinä ja totesi, että eiköhän se naapurin poika ole jo 18 v, kun meidänkin esikoinen on kohta jo 14 v. Niin, joo, ehkä se on näin. Eihän hän voi olla enää 12 v, koska omakin lapsi on jo enemmän....

    Sekin on hämmentävää, kun omat lapset ovat jo kohta 14 v ja kohta 12 v. Ja itse tunnen itseni sellaiseksi kolmikymppiseksi eli samanikäiseksi kun olin heidät synnyttäessäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D!
      Kummallisia ovat naapurin pojat, kun sillä lailla menevät kasvamaan :)

      Poista
  5. Voi kyllä! Ajatella, että minunkin kummipoikani on jo kohta toisella kymmenellä! (Oikeasti hän on 26)

    VastaaPoista