Rehtorin neljä ärrää

Taas vaihteeksi vanhempainillassa, tällä kertaa abiluokan infossa.
Ylioppilaskirjoitukset, pakolliset kurssit, päästötodistus, pääsykokeet - lapsukainen aloittaa syksyllä urakointinsa, ja lakittunee vuoden kuluttua.

Rehtori päätti infopakettinsa neljään ärrään:

rahoita

rakasta (ja vähän rajoita)

ruoki

rauhoita (ja anna rauha)

Oli helppo olla samaa mieltä: juuri näitä ärriä olen kasvatuksessani viljellyt melkein koko ajan, vaikka en olekaan tietoisesti ajatellut, että ne ovat äärimmäisen tärkeitä ärriä.
Olen vain syytänyt taskurahaa tilille ja ruokaa lautaselle, silittänyt selästä ja komentanut seuraavassa hetkessä, antanut tilaa olla ja välillä kiskonut osaksi yhteistä.
Oli helppo huomata, että tässä juuri on minun nuorisonkasvatusfilosofiani. (sellainen disclaimer tähän, että meidän nuoriso on kyllä ehdottoman helppoa, ja heidän kanssaan voi tätä filosofiaa vaivattomasti ja luottavaisesti toteuttaa)

Olemme linjanneet yhteisiä kasvatusperiaatteitamme aika laiskasti, sillä enimmäkseen me kasvattajat olemme olleet ilman suuria linjapuheenvuorojakin hyvin yksimielisiä.
Ainoa asia, minkä olemme puhuneet auki, on rahoitus.
Siitäkin olemme yksimielisiä: niin kauan kuin lapsi kotona asuessaan opiskelee, tuemme mahdollisuuksiemme mukaan rahallisesti ja ruuallisesti. Vaikka väitöskirjaa vääntäisivät tuolla nuorisosiivessä.
Aikuinen työssäkäyvä ja kotona asuva saisi maksaa omaa osuuttaan yhteisistä menoista.
Oleiluvaihtoehtoa emme tunnusta.

Ruokimme minkä kerkeämme ja yritämme pitää kiinni siitä, että teineillä on lupa tehdä omat ratkaisunsa, heillä on rauha valita itse. Se on näistä vaihtoehdoista vaikein.

Rehtori taisi puheessaan tarkoittaa sitä, että abivuonna pitäisi antaa nuoren keskittyä vain opintoihinsa, eikä kuormittaa häntä ylimääräisillä hommilla, mutta minä ajattelen kyllä kasvurauhaa laajemminkin.

Pitää olla mahdollisuus tehdä omia ratkaisujaan.