Terapeuttista hoitoa: kahvi-kirja-kännykkä

Satuinpa tässä päivänä muutamana käymään terveyskeskuksessa. Tarkoituksenani oli ihan vain tarkistuttaa peruskremppojeni nykytila.
Omalääkärini on pikkuisen pelottava ja aavistuksenomaisesti neuvostoupseeria muistuttava hahmo, joka kätteli sotilaallisesti ryhdikkäästi. Olin vähän kääk ja kauh ja aloin muistella, mitä kaikkea minun pitikään oikein hoitaa (pää-olkapäät-polvet-varpaat?) vai olenko kumminkin ihan täysin terve.

Omalääkäri istui pöytänsä taakse, katsoi silmiin ja kysyi mjitä kjuuluu?
Aloin itkeä. 

Seuraavaksi istuin aulassa kädessäni pjarempi njyt kjaksi vjiikkoa kjuin kjohta koko vjuosi -lappu verstaalle vietäväksi. 

Vaikka olen aina ihan grr kun joudun menemään omalle lääkärille, niin ihan jokikinen kerta olen saanut aivan loistavaa apua sekalaisiin vaivoihini. 
Olen niin tyytyväinen että kun yritin varata aikaa yhteen toimenpiteeseen, pyysin tarkistamaan että juuri minun omalääkärini on minun oma lääkärini.
On.
Olin huojentunut.

Luonnollisesti tunnen nyt olevani valepotilas ja valetautinen.

Ensimmäisenä toipilaspäivänäni:

Pakkasin kahvit, kirjan, kännykän ja uimavarusteet.



Pyöräilin jokivarteen juomaan aamukahvit. Luin kirjaa, kuuntelin lintuja ja tajusin kuinka vaikeaa minun on keskittyä edes hetkeksi. Edes kymmeneksi minuutiksi.

Pyöräilin isolle hallille uimaan. 
Ilahduin kun näin tutun uinninvalvojan.
Uimiseenkin oli vähän työlästä keskittyä.



Kotona kokkasin fetapastaa.
Söin sitä.
Otin päivänokoset.

Pakkasin uudestaan ystäväni kolme koota: kännykän, kirjan ja kahvin ja lähdin uudestaan pyöräilemään.




Istuin puistossa lukemassa ja katselemassa lintuja ja oravia.



Hetken kuulosti siltä että tulee ukkonen. 


Ajattelin että juon kahvia, luen, pyöräilen ja uin. 
Kaikki seuraavat monta päivää.



15 kommenttia:

  1. Hyvä suunnitelma! Ota välissä myös muutama porkkana ♡ Keskittyminen ja luonto...lepo!
    Ihanaa,että lääkäri toimi heti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3!
      Lääkäri oli tuossa tilanteessa aivan huippu!

      Poista
  2. Ihana lääkäri! Mutta ikävää, että olet uupunut???, että ylipäätään tuli tauon paikka. Lääkäri sanoi viisaasti kyllä, että mieluummin kaksi viikkoa nyt, kuin loppuvuosi myöhemmin. Näin se taitaa mennä.
    Keskittymisen puute on snadi vika täälläkin, mutten taida loppu olla. Ehkä se johtuu pikkulapsielämästä, ettei osaa keskittyä. (kun ei kuitenkaan saa) Ja kohta LOMA!

    Pyöräile ja lue ja lepää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loma kuulostaa ihan parhaalta; onneksi sulla se on jo aivan ovella!

      Tämä kokonaispaketti on kertymää pitkältä ajalta...

      Poista
  3. Hyvä plään. Ihan hirmusti nyt lepoa ja lempeyttä <3
    Mulla on vuosien takaa samanlainen kokemus. Lääkäri kysyi, että "Miten sinä oikeastaan voit" ja siitä alkoi ihan mahdoton itkukohtaus... Lopulta mulla oli masislääkeresepti kädessä ja kävin jonkin aikaa psykologilla (joka kyllä lähinnä haukotteli ja toisteli, että kyllä lasten vointi on kuitenkin tärkein; niin tietenkin, mutta olisiko voitu keskittyä muhun?).

    Halaus! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3!

      Onpas sulla ollut tylsä kokemus psykologilla :(
      Sen kerran kun saa suunsa auki ja pyydettyä apua, pitäisi sitä myös saada.

      Poista
  4. Minun viisas työterveyslääkäri sanoi böönärissäni aikoinaan, että nyt tarvitset pumpulihoitoa! Hellit ja halaat itseäsi, teoin, ja sanoin. Häntä mukaillen, pumpulihoitoa sinulle nyt suuresti. Nyt on sinun aikasi olla itseäsi varten.

    Halaus! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pumpulihoito kuulostaa ihanalta <3
      Yritän toteuttaa sitä omalla kohdallani myös...!

      Poista
  5. Ensinnäkin kommentti edelliseen postaukseen: mä liityn sun manteli(tai ihan mikä tahansa pähkinä)voi -yhteisöön heti. En oo tosin kokeillut jugurtin kanssa, mutta pitää testata. Ja vinkki: ihan paras, ehdottomasti paras, suorastaan taivaallisen hyvä on hasselpähkinävoitahna <3 Toin sitä Saksasta viime keväänä, ostin jostain luomukaupasta ja onneksi huomasin sitten ekan purkin loputtua, että löytyy täältä ainakin Ruohonjuuren valikoimista. Sitä kaurapuuroon nokare ja mustikoita ja banaania (pieniksi kuutioiksi pilkottuna), niin on kuule semmoinen jymyherkkuaamiainen että!

    Mutta sitten tärkeämpiin aiheisiin. Tosi kurja, että tilanne on tuo, mutta jotenkin heti ajattelin kuitenkin positiivisen kautta; että olet osannut pysähtyä ajoissa ja että neuvostoupseeritohtori toimi tosi hyvin kirjoittaessaan sulle lepoa heti. Kaikki sun suunnitelmat ja puistossa istuskelu on taatusti ihan parasta lääkettä! Ja hei, muistathan sitten, että jos viikko ei tunnu riittävän pitkältä ajalta, niin pyydät lisää taukoa. Maapallo jatkaa kyllä pyörimistään, vaikka sä sitä sieltä uimahallilta (tai puistonpenkiltä) käsin pyörittäisitkin!

    Levollista viikonloppua ja tsemppirutistus <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytyy Ruohonjuuresta nimellä Hasseltahna :)

      Poista
    2. Pohdin pitkään tuota hasselpähkinävoita; sitten kun vihdoin keräsin rohkeuteni, ei kaupan hyllyssä ollut kuin cahsewia ja mantelia; molemmat ovat hyviä, mutta manteli parempaa. Nyt on menossa toinen purkki mantelitahnaa, mutta se ei ole niin hyvää kuin ensimmäinen. Aika jännää, että näissä yhden aineksen tuotteissakin voi olla noin suuria eroja. Hasselpähkinä menee hankintaan heti kun sitä on hyllyssä!

      Kiitos tsempeistä!

      Poista
  6. Tuo Nelinan kommentti pumpulihoidosta on minusta niin osuva! Toivon sinulle hyviä pumpulipäiviä. Kerää voimia ja helli itseäsi!

    VastaaPoista