Kun teinistä tulee täysi-ikäinen

Parissa vuodessa on muuttunut paljon, melkein kaikki ja ei kuitenkaan oikeastaan mikään.



Tällaisia asioita taas tuli vastaan, kun talouteemme ilmaantui täysi-ikäinen:

1. wilma
Se pahamaineinen wilma. Oikeuteni lapsen teinin aikuisen opintomenestykseen katosivat sillä silmänräpäyksellä kun kahdeksantoista vuotta tuli mittariin.
Huvittavasti teini ei ole oikeustoimikelpoinen sekuntiakaan aiemmin, eli katseluoikeuksia ei voi myöntää etukäteen.
Siispä kahdeksantoistavuotiaan koulupäivä alkoi kanslian kautta.
Muuttunut: wilman katseluoikeudet voi nykyään kuulemma myöntää nuori itse, aiemmin piti kanslistin täpätä jotain nappulaa.

vinkki: pyydä että täysi-ikäinen antaa oikeuden wilmaansa. Ei siksi, että voit natkuttaa opintosuorituksista (siihen sinun oikeutesi lakkasi suunnilleen siinä vaiheessa kun peruskoulu päättyi), vaan siksi, että pysyt kärryillä siitä, mitä nuoren koulussa tapahtuu. Juhlien ohjelmat ja aikataulut, vierasmäärät ja vastaavat ilmestyvät ainakin meillä vain wilmaan. Jos koululla on jokin muu tiedotuskanava, käytä sitä.
Meillä on pienesti ääneen lausuttu periaatepäätös: tuemme opiskeluja, mutta sen edellytyksenä on oltava mahdollisuus nähdä, kuinka opinnot etenevät.



2. henkilöllisyys
Tällä teinillä on onneksi voimassaoleva passi. Ihan hirmuista kiirettä ei siis ollut, mutta melko pian täysi-ikäisyyspäivän jälkeen tepsuttivat täysi-ikäisen askeleet myös poliisilaitokselle.
Iän ja henkilöllisyyden osoittaminen kortilla on kätevämpää kuin passilla - tai ainakin minun mielestäni on näin. Alaikäisellehän ei henkilökorttia saa (tai saa, mutta aikuisen henkkari on toimivampi ja täydempi, toimii esim. matkustusasiakirjana)
Muuttunut: aiemmin hakemuksen pystyi esitäyttämään ilman vahvaa tunnistautumista. Vahva tunnistautuminen on tullut poliisipalveluiden portinvartijaksi - siihen olen törmännyt jo aiemmin, kun piti auttaa ikäihmistä poliisilaitosasioinnissa.
Nuorella ei vielä ollut pankkitunnuksia, eikä siis vahvan tunnistautumisen mahdollisuutta. Edettiin vanhanaikaisempaa reittiä.

Homma meni muuten hyvin, mutta nuori oli unohtanut rahamassinsa kotiin, minun piti lähteä kesken ruuanlaiton lunastamaan häntä pois poliisin hoteista.
Muuttunut myös: nykyään meidän poliisilaitoksella on tuhti turvatarkastus heti ovensuussa.
Onneksi olin varoittanut nuorta etukäteen, se oli hänestä hämmentävä kokemus.

Opettavaista: en pystynyt etäneuvomaan nuorta wapin kautta. Junnaava keskustelumme eteni suunnilleen näin:
"äiti, missä sitä henkkaria haetaan"
 "en tiedä, kysy"
 "keneltä mä kysyn"
"en tiedä, kysy"
Kun henkkari oli anottu ja maksettu, pääsin neuvomaan opettavaisesti: vaikka ne ovat vähän totisia ja ärhäköitä, ne ovat palvelutehtävässä. Kysy, kysy, kysy. Vaikka se olis pelottavaa. On parempi olla vähän tyhmä ja kysyä kuin eksyä matkalla.

Vinkki: se henkkari kannattaa hakea. Ajokortti ei kelpaa kaikkein virallisimmissa yhteyksissä henkilöllisyyden osoituksena, ja passin kantaminen mukana voi olla hankalaa - se on kuitenkin aika iso asiakirja.
Jos mahdollista, kannattaa porrastaa passin ja henkkarin voimassaoloajat siten, että aina on jompi kumpi voimassa. Kova muistamisen vaiva, jos molemmat laukeavat yhtäaikaa.



3. pankki
Nuoren rahavarannot katosivat verkkopankistani samassa huiskauksessa kuin wilmakin, eikä niihinkään voi myöntää etukäteen oikeuksia.
Olin ollut siinä käsityksessä, ettei pankkimme myönnä verkkopankkitunnuksia alaikäiselle, siksi emme ole pankkiasioissa pitäneet kiirettä.
Muuttunut: myöntävätpäs!

Pankissa ilmoitimme heti ovensuun portinvartijalle, että meillä on paljon monenlaista silppusälppyä, jotka on hoidettava kuntoon. (miten mahtavaa, että pankissa oli vastassa heti sellainen hyväntuulistervehtijä, joka lajitteli eri jonoihin vanhukset ja silppusälpyttäjät; lisää tällaista palvelua!)

Verkkopankkitunnukset, verkkopankin käyttöönotto, tunnuslukulaitteen asentaminen, säästötilin avaaminen, varapankkikortin tilaaminen kun edessä on se elämää suurempi seikkailu, käyttöoikeuksien myöntäminen myös minulle, että voin tarvittaessa etähoitaa nuoren pankkiasioita...
Istuimme pankissa toista tuntia, teini oppi uutta, minä opin uutta ja olimme todella tyytyväisiä saamaamme palveluun.
Opettavaista: olisinpa tiennyt edes osan tästä! Olisin lähettänyt läheiset ikäihmiset pankkiin saamaan ohjeistusta, enkä yrittänyt itse heitä neuvoa vajavaisilla taidoillani.

Vinkki: pyydä että täysi-ikäistynyt antaa käyttöoikeudet pankkitiliinsä. Ei siksi että voisit yön pimeinä tunteina sijoittaa hänen rahansa kätevästi edelleen, vaan ihan käytännön syistä.
Tästä oli todellista hyötyä nyt, kun esikoinen on isänmaan leivissä ja yhtäkkiä pitikin lyhyellä varoitusajalla hoitaa vuokravakuus. Metsäleiriltä käsin sen hoitaminen olisi ollut huomattavasti työläämpää kuin kotisohvasta - kun ei välttämättä nettiyhteys pelaa, tai se on pätkäinen.
Samoin veikkaan että nyt, kun täysi-ikäinen numero 2 lähtee maailmalle: voimme avustaa raha-asioiden hallinnoinnissa kotoa käsin, jos tarvetta on. Kun nämä nuoret eivät ehkä ihan kaikkea vielä osaa huomioida.

Se mikä ei muutu
se lapsi /teini /aikuinen on ihan sama kuin ennenkin. Se tarvitsee (ehkä vielä pitkään) pientä tuuppimista niissä asioissa, joissa se on tarvinnut tähänkin asti.






11 kommenttia:

  1. Minä olen joutunut tämän (esi)teinin kanssa jo opettelemaan monenmoista, isänsä halusi pankkitilin ja -tunnukset sekä -kortin. Esikoisen kanssa tehtiin tämä muistaakseni muutamaa vuotta myöhemmin.

    Mutta olihan se outoa, kun sitten teinin tili hävisi sieltä minun tilini alta. Jotenkin me hoidimme vielä yhdessä raha-asioita sittenkin, ja varsinkin interreailin aikana, mutta en kuolemaksenikaan muista miten!?!

    Wilmatunnukset taisin menettää siinä 18-vuotispäivänä ja koitin luottaa ja antaa itse hoitaa asiansa. Tämä jalkimmäinen on sen verran erilainen, että anon kyllä tunnukset häneltä itseltään jollain verukkeella sitten joskus.

    Mutta eikö ole outoa. Lapsi on aikuinen mutta silti lapsi. A-p-u-a!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sepä se - aikuinen, mutta silti lapsi!

      Wilman huoltajaoikeuksia ainakin tämä koulu puoltaa hyvin vahvasti: nuori ei esim. voi itse selvittää poissaolojaan. Jollei oikeuksia ole huoltajalla, käy lintsauspäivinä tie terkkarin (tai vastaavan) kautta.
      Veikkaan tosin, että koulujen välillä on erilaisia käytäntöjä.
      Ja mitä mahtaa tapahtua nyt kun (jos?) oppivelvollisuus laajenee toiselle asteelle?

      Poista
    2. Meillä 18 vuotias oli ite vastuussa opiskeluista ja myös poissaoloistaan (selvitti ne siis itse). Aika jännä, miten eri tavalla voi asioita hoitaa ja tulkita!

      Puhumattakaan tästä toisen asteen oppivelvollisuuden laajenemisesta - mitä se sitten tuo tullessaan!?!

      Poista
  2. Kun esikoinen täytti 18v niin hän oli sitä mieltä että Wilmat jää itselle, mutta hänenkin koulussaan oli just niin että itse ei voi selvittää poissaoloja. No poissaolon jälkeen sitten ihan kauhea wilmasäätö äidillä ja pojalla ja just kuun luultiin onnistuneemme niin kävikin niin, että 18-vuotiaasta tuli pikkusisarustensa huoltaja! No hysteerisen naurun ja lisähässäkän jälkeen sitten onnistuttiin kyllä siinä mitä yritettiin. En kyllä muista enää miten se tehtiin , vähän yli vuoden päästä olisi seuraava potilas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aika show tuokin! Jääpä ainakin mieleen, että on wilmassa säädetty...!

      Poista
  3. Ihana postaus! K.I.P on Knitting in Publig päivä, jolloin neulotaan julkisesti yhdessä, maailmanlaajuisesti. Puistoissa, lankakaupoissa... Ihan varma en ole ajankohdasta, mutta näillä kinttailla se on. Kurkkaa koodiin www.wwkipday.com Sieltä löytyy tietoa. Ihan oman KIP voi järjestää menemällä puistoon neulomaan! Hyvää kesää!

    VastaaPoista
  4. Oih, ihanaa, haikeaa, elämää!

    Kaksi teiniä jo aikuiseksi saattaneena, järkytys se täysi-ikäisyys todellakin oli. Ei voinut enää puolestaan hoitaa asioita mutkattomasti, soitella laboratoriovastauksia tai hoitaa muuta huoltajanroolista juttua. Toisaalta ajokortillisten lisääntyminen taloudessa oli aika mukavaa.

    Liikuttavaa on ollut huomata, miten paljossa vielä äitiään ovat täysi-ikäisinäkin tarvinneet. Että se vanhemmuus ei lopu, vaan muuttaa muotoaan. Äitinä olemisen ehdottomasti paras puoli on ollut etuoikeus seurata untuvikon kasvun koko kaari vauvasta omilla tolpillaan seisovaksi nuoreksi aikuiseksi. Vitsi, niistä tuli hienoja! Minun ansiosta, tai ehkä pikemminkin minusta huolimatta :D

    Onnea, äidille ja täysi-ikäiselle. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eihän se vanhemmuus lopu, ei ihan hetkessä. Minusta on vasta viime vuosina - sanotaan nyt vaikka suunnilleen kymmenen vuoden ajan - tuntunut siltä, että hanskaan elämäni enimmäkseen omin neuvoin. Että kaipa noilla omillakin nuorilla vielä on pitkään tarve saada neuvoja omiin elämiinsä.

      Poista
  5. Tähän postaukseen pitää sitten palata muutaman vuoden päästä. Toivottavasti saan tuon ensimmäisen epelin kunnialla täysi-ikäiseksi. Meidän 14v tietää ihan kaiken kaikesta tietämisen arvoisesta eikä tälläisen toinen jalka haudassa olevan äidin tosiaankaan tartte neuvoa :D :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nelitoistavuotiaat tietääkin. Ihan kaikesta ihan kaiken.
      Nuo täysi-ikäisyyden liepeillä olevat jo vähän ymmärtävät (ainakin toisinaan) että tarvitsevat vinkkejä ja neuvoja. Vaikka sitten vähän huonompiakin (jos niitä täytyy pyytää vanhemmilta)

      Poista