kaksikymmentäneljä - nettiyhteysnillitys

...torstai

Pidin vapaapäivän.
Tästä keväästä piti tulla kiireinen kevät, mutta poikkeustilan myötä työkalenterini tyhjeni kertarykäisyllä. Ja työlista muutti muutenkin muotoaan.
Pääsiäisvapailla olen kuitenkin hekumoinut jo melkein tammikuusta asti, ja päättäväisesti päätin pitää tästä pienestä unelmansyrjästä kiinni.
Että edes joku asia olisi vähän sinnepäin kuin mitä keväästä olin kuvitellut.

Aamukävelylleni en päässyt, koska yh-luokassa (=olkkari) alkoi oppitunti.
Meillä on nimittäin nettiyhteydessä semmoinen vinksa, että kun kartanossamme avaa minkä tahansa oven, pakenee langaton yhteys jonnekin itäsiiven flyygelin taakse.
Jos olisin lähtenyt lenkille olisin riistänyt tiedonjanoisilta tulevaisuuden toivoilta oikeutensa oppiin, viisauteen ja sen tiedon lähteille, jonne Lehtori oli heitä johdattelemassa. Tai ehkä keskeyttänyt jonkin kriittisen tiedon jakamisen palatessani ja kuolemattomat sanat olisivat iäksi painuneet unhoon vastaanottavaisilta sieluilta.
Olin siis opehuoneen (keittiö) vanki.

Nettiyhteyden vinksan takia kartanossamme on rajoitettu kaikkea liikkumista huoneesta toiseen Tärkeiden Hetkien Aikana.
Kerran abiturus - jolla on kalenterissaan vain tyhjää ja vapaata - kävi kesken kaiken vessassa ja sai niskoilleen kolmen ihmisen vihat.
Kaikkein hanakoimmin nettiyhteys pakenee jos avaa kartanomme ulko-oven.
Nähtävästi yhteys ei viihdy kanssamme riittävän hyvin.
On todettu, että jo sisäoven avaaminen aiheuttaa kadotusta. (pakkoko oli kauppareissun jälkeen hinkuttaa ovenkahvoja kysyi kaveriyhteyden kadottanut teini suivaantuneena)

(muita kiellettyjä asioita Tärkeiden Hetkien Aikana: abiturus ei saa laulaa musikaalien tahdissa. Kissat eivät saa mouruta tai kerjätä leikkimään. Ei saa leikittää kissoja. Minulta kielletty kovaääninen käskyttäminen, kun kerran huusin teinille armeijaupseerin äänellä että do your daily exercises. Olen myös varmuuden vuoksi kieltänyt itseltäni vähäpukeisena hiipparoinnin yh-luokassa, vaikka Lehtori sanookin ettei käytä kamerayhteyttä.)

Eipä kyllä kovastikaan haitannut olla opehuoneen vanki, koska olin joka tapauksessa ryhtymässä mämmihommeleihin.
Ja niissä hommeleissa vierähti koko päivä.
Mämmihän on sellainen epatto, että sitä imellytetään ja lisäimellytetään ja imellytetään ja sitten sitä sekoitetaan raivokkaasti hetki ja sitten se työnnetään uuniin pitkäksi aikaa.
Niin että se vapaapäivä oli pyhitetty mämmille.

mämmihommeli alkamassa: maltaat ja rukiit yhdes koos

Siivosimme myös ja hoidimme mamman kauppa-asiat ja sitten alkoikin jo tuntua ihan mukavasti vapaapäivältä ja lähestyvältä juhlalta ja tuli hyvä mieli.
Siinä luultavasti auttoi lasillinen viiniä.

*

Aktiivisuuslaskuri

puhelimen askelmittarin mukaan 10414 askelta.
trackerin tahdissa kävelty 5,6 km
pyörilyä 0 km, koska oli niin tuulista ettei huvittanut lähteä fillarilla mihinkään.



*

ps. yritin selvittää nettiyhteyspalveluntarjoajalta, mistä voisi olla kyse - koska kyse ei todellakaan ole mistään uudesta ilmiöstä.
Tästä on valittanut Isovelikin kotona asuessaan, eli probleemi on ollut olemassa ainakin kaksi (isoveli on asunut muualla vuoden ja sitä ennen oli intti) tai viisi tai vaikka kuinka monta vuotta.

Minut lannisti 2,95 /min + pvm.
Niin kiinnostunut en langattomamme sielunelämän juurisyistä ole, että jonottaisin jossain linjalla kun pieni kähisevä poikanen sanoo että rouva käynnistää nyt sen boksin uudestaan.
Kyllä on käynnistetty.
Useita kertoja viime vuosien aikana.
Ei auta.

Nykyisellään nettiyhteys on ehkä vähän kerkeämpi pakenemaan ja se livahtaa karkuun pienemmästä raosta kuin ennen, mutta onpa tällä hetkellä kuormituskin tyystin toinen.

Veikkaan että olemme jonkinlaisessa katveessa josta mothership kutsuu omaa pientä nettipoikastaan kotiin aina kun mahdollista on.
Anoppilassa - muutaman talon päässä meistä - netti ei toimi kaikissa huoneissa, ja pitkällisten selvitysten jälkeen kävi ilmi että talon lähistöllä oleva kallio (minähän olen sanonut että se on mysteerimetsä) tarvitsee anopin takahuoneen nettiyhteyttä kiivaammin kuin anoppi.
Palveluntarjoajan kartta väittää kuitenkin että tällä alueella on kertakaikkisen erinomainen tiesmikäG-yhteys.
Ei ole. Eikä ole kaikilla palveluntarjoajilla edes, vaan joillain vain.
Mutta olkoon. En jaksa välittää tarpeeksi.

testissä: popcorn-viljelmä







4 kommenttia:

  1. Ihan tällä lailla ei-mitenkään-ammattilainen-tyylillä kokeilisin, että auttaisiko langattoman reitittimen siirtäminen toiseen kohtaan mitenkään. Jos sen teho on heikko, niin voisiko hankkia toisen opiskelijoiden lähistölle. Tietysti jos se teidän laite on liian vähätehoinen, niin ehkä pitäisi soittaa sinne kalliiseen numeroon ja vaihtaa se tehokkaampaan. Meille taloyhtiössä tulee langallinen yhteys joka asuntoon, joten meillä voi käteväästi laittaa piuhan seinään. Teillä ei ilmeisesti ole samanlaista systeemiä, mutta jos teillä on reititin, niin siihen voisi laittaa piuhalla ainakin kriittisemmät läppärit kiinni.

    Että ota tästä sitten mitään selvää. Mutta tunnen tuskasi. Toivon että asia ratkeaa jotenkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. meillä on sen verran vanha talo, että ihmeellinen intterwebbi tulee puhelinlankaa pitkin ja sieltä sitten langattomasti ympäri. Voi olla että joku jakaja voisi pelastaa vähän tilanteesta, mutta kun se pääjehutin on joka tapauksessa ovensuussa. Tai luulisin että se on pakko pitää siellä? Kait?

      Poista