sivistystyökriizi

 Joku tarkkaavainen lukija kukaties aiemmista postauksistani muistaa, että keskimmäinen oli lähdössä opiskelemaan hiukan hornantuutista vasemmalle. (mainittu esim. täällä)

No.

Mennäänpä järjestyksessä.

Jos nuori ei pääse lukion jälkeisessä yhteishaussa mihinkään, jää silti kaikenlaisia vaihtoehtoja.
Voi hakea täydennyshaussa.
Voi hakea syksyn yhteishaussa.
Voi etsiä töitä.
Voi mennä polkuopintoihin avoimeen ammattikorkeaan.
Voi tehdä opintoja avoimessa yliopistossa.
Voi korottaa kirjoitusten arvosanoja.
Tai voi mennä ns. vapaan sivistystyön opintoihin johonkin kansanopistoon.

Meillä vaihtoehdoksi valikoitui tuo viimeinen.
Sieltä vähän hornantuutista vasemmalta löytyi opinahjo, jonka lukuvuosimaksu oli kohtuullinen, asuntolamaksu kohtuullinen ja siihen sisältyi kohtalainen määrä ruokailuja, ala vaikutti nuorelle sopivalta ja vaikka se ei olisikaan johtanut minkään valtakunnan tutkintoon tai lisäpisteisiin missään, se olisi ollut mieluisa, leppoisan taiteellinen välivuosi.

Probleemiksi muodostui kuitenkin asuntola. Ja korona. Ja se hornantuutista vasemmalle -elementti.
Asuntolassa olisi poikkeusluvalla saanut olla viikonloppuisin, mutta siellä ei olisi ollut mitään eikä ketään.
Hornantuutista pääsi kyllä pois - arkena.
Mutta ei viikonloppuisin. 
Matka tänne kotikulmille olisi vienyt jokaisesta opiskeluviikosta sekä perjantain (kotiin) että maanantain (takaisin) koska viikonloppuina opiskelupaikkakunnalta ei ollut julkista yhteyttä lähimpään kaupunkiin.
Tai ainakaan minun nettihakutaidoillani sellaista ei löytynyt. 
Lehtori pillastui pelkästä ajatuksesta että hänen pieni kaunokaisensa olisi ollut yksin tyhjässä pimeässä asuntolassa viikonloput. (tämä yllätti ja liikuttikin, hän hyvin harvoin suhtautuu näin vahvasti ja suojelevasti, yleensä hän on mikäeitapa-koulukuntaa)

Jopa nuori itse oli sitä mieltä että homma alkaa kuulostaa vähän kuulostaa hankalalta.
Ja varsinkin kun meidän mahdollisuutemme autottomina lähteä yhtäkkiä koti-ikävän iskiessä hakemaan ovat rajalliset.
Niin kaukaa ainakaan.

Siispä uutta putkeen.
Syksyn täydennyshaut olivat pääsääntöisesti menneet ohi.
Vapaata sivistystyötä siis etsimään.

Lukuisten nettihakujen jälkeen nuori itse löysi läävänsä lattialta postissa tulleen perinteisen paperimainoksen kauniaislaisesta opistosta, jossa voi tehdä avoimen yliopiston opintoja ja haki sinne.
Teatteria-tanssia-ilman-tutkintoa systeemi muuttui lennossa avoimen yliopiston opinnoiksi tuskaisen paljon kalliimmassa muodossaan siedettävän matkan päässä kotoa.
Koska juttuhan on tietysti se, että pääsee pois kotoa. Omilleen.

Vapaat sivistystyöläiset ovat oikeutettuja yleiseen opintotukeen ja tässä tapauksessa asuntolalisään, jotka luonnollisesti eivät kata näitä kuluja.
Opintolainaakin saa.

Ennakko-oletusplussat
- voi tutustua siihen, ovatko korkeakouluopinnot sopivia (lukihäiriö)
- voi ehkä löytää oman alansa
- voi ehkä päästä pyrkimään sisään haluamaansa korkeakouluun avoimen linjan kautta ja on jo suorittanut osan opinnoista. Saattaa saada jopa kandivaiheen tehdyksi.
- ei kuluta korkeakoulujen opintotukikuukausia
- oppii olemaan omillaan kevyemmällä twistillä
- tutustuu uusiin ihmisiin
- Kauniaisista pääsee helposti kotiin Turkuun.

Ennakko-oletusmiinukset
- onko sen rahan arvoista?

Kun jätimme teinin siihen karunkalseaan kahden hengen huoneeseen isossa soluasunnossa, tuntui todella kummalliselta.
Ensin olin huojentunut, että minun ei tarvitse jäädä siihen asuntola-asuntoon Jonkun Toisen kanssa.
Sitten olin huojentunut siitä, että suurin osa muistakin asuntolan liepeillä pyörivistä näytti olevan suurisilmäisiä pikkutyttöjä. 

Jostain syystä olin kuvitellut että siellä olisi ollut enimmäkseen melkein aikuisia superpäämäärätietoisia ulkomaalaisia vaihto-opiskelijoita. Tiedättehän, sellaisia silmälasipäisiä ponnekkaan tarmoikkaita ihmisiä, joiden mielestä nukkuminen on yliarvostettua touhua ja viiden vuoden opinnot voi helposti puristaa kolmeen kuukauteen -tyyppisiä tapauksia.

Sitten tuntui kummalliselta ihan muuten vain.
Koska nyt meitä on jäljellä vain kolme.

Jotenkin kaikki se hässäkkä, mitä aiheutui opiskelupaikan äkkinäisestä muutoksesta, oli pyyhkinyt pois mielestäni sen, että kotipesä tyhjenee toden teolla.
Olin ajatellut että hän lähtee. Vähän niin kuin matkalle (kuten viime kesänä, maailman toiselle laidalle)
Olin ajatellut matkalaukkuja ja pyykkipoikia ja kasvomaskeja, käsidesejä, makaroneja ja kaikkea sensemmoista, mutta en ollut hetken vertaa ajatellut sitä, mitä se tarkoittaa.

Sitä että kun tulemme kotiin, on hiljaista ja meitä on ruokapöydässä vain kolme.

*

ajastettu postaus