pyykkäyskriizi

Meillä alkaa putkihommeli tällä viikolla.

Pyykättiin viikonloppuna omat ja lainatut pyykit, ja kun sää kerran salli, kuivatimme tietysti ulkona.

Lauantaina kun oli vielä niin mukava tuulikin.

Joku naapurikin oli keksinyt saman, ja sen lakanat olivat sotilaallisessa järjestyksessä narulla. 

Jokainen kiinni kahdella pyykkipojalla. Ihan semmoisella tavalla kuin jonkun marttaliiton näin ripustat pyykkisi oppaassa.

Vein koneellisen lakanoita pihan pyykkinarulle ja ripustelin minäkin minkä taisin. 

Tuulen takia laitoin vähän enemmän pyykkipoikia.

Jotenkin se homma hoitui, eikä paripeiton pussilakanakaan ollut niellyt sisuksiinsa kilokaupalla muuta pyykkiä. Aika sileästi olivat minunkin lakanani paitsi ne todella tiukasti muotoonommellut, jotka näyttävät rytyiltä, ripustipa niitä miten tahansa. (miten ihmeessä ne pitäisi ripustaa? ja viikata?) (olen ratkaissut viikkauksen silleesti että petaan ne heti takaisin) (ei tarvitse viikata) (paitsi ne jotka ovat kaapissa.)

Ihan tyytyväinen olin aikaansaannokseeni. 

Ei ollut ihmiselle häpeäksi kuivattaa julkisuudessa pyykkiä.

Kun tulin kaupungilta kotiin, olivat naapurin lakanat edelleen sotilaallisesti ojennuksessa. 

Sileästi.

Kaksi pyykkipoikaa per lakana tai tyynyliina. 

Ja lepattivat sievästi ja raikkaasti, niin että ihan hengessä tuntui poskea vasten sellaisen rapean lakanan tuntu.

Minun lakanani olivat kietoutuneet ja kääriytyneet ja sinkautelleet pyykkipoikia pitkin tantereita ja rytyt olivat ryttyisempiä ja paripussilakana oli kietoutunut itsensä ja pyykkinarun ja muiden pyykkien ympärille. 

Ei tullut rapeaa tunnetta vaan ihan liskojen yö mieleen.

Että miten on mahdollista?

Ettei edes pyykkien ripustaminen onnistu ihmiseltä säädyllisellä ja julkisuutta kestävällä tavalla?

Vähän lohdutti se, että naapuri haki pyykit sisään vasta sunnuntaina. 

Että mitä se sellainen peli on kun yötäpäivää lojutetaan siellä korskeasti näytillä että näin hienosti minä se ripustelen vaikka kuinka tuulee?

Yritin sitten vielä illemmalla paikkoa ripustamalla teepaitoja, mutta ei siitä sen parempaa tullut.

Niin kauan olivat säädyllisesti kun pidin vahtia, mutta heti kun silmä vältti, ne alkoivat kieputtua.

Muuten ei sitten olekaan mitään sanottavaa mistään.

Kaikki on ihan levällään ja joko ottaa päähän tai sitten muuten vaan ahistaa.

Yhdessä kokouksessa meinasi pää hajota, kun ensin äänestettiin siitä miten äänestetään ja sitten äänestettiin. Ja sitten sama uusiksi seuraavassa pykälässä.
Ei ole politiikka pientä ihmistä varten.
ei sillä että varsinaisesti olisin politiikassa mukana, mutta luottamushommissa kyllä. ja taatusti viimeistä kertaa. jos enää ikinä koskaan edes harkitsen mitään luottamusjuttuja niin hoitoon pitää kärrätä minut heti. ja sama koskee yhdistystoimintaa. taatusti en yhdisty.

*

ajastettu postaus