kerrostaloelämää

Asumme kerrostalossa kahden pikkulapsiperheen välissä kuin piffi hampurilaisessa.

kuva ei liity tapaukseen mitenkään

Vielä vuosi sitten oli yläkerran pikkulapsilla jokailtainen iltavilli. Sittemmin ne ovat vähän kasvaneet ja vähentäneet iltavilliään, mitä nyt satunnaisesti hyppelevät niin että kristallikruunumme flyygelin yllä huojahtelee kannakkeissaan. 

Nykyään on alakerran pikkulapsiperheellä iltarähjä. 
Minun käy niitä vähän sääli.
Ihan selvästi ovat koko perhe juuttuneet iltaohjelmassaan johonkin huonoon kierteeseen. En ymmärrä alakerran kieltä, mutta veikkaisin että keskustelu menee suunnilleen näin
nukkuma-aika, iltapesulle ja pyjama päälle!
mullon leikki kesken
nyt heti
ei
nyt heti
ei

Aina siihen asti kunnes kumpainenkin osapuoli rääkyy täyttä turhautumistaan, ja meillä wetswuud-porsliinit kilisevät vitriineissään.
olen vähän huolissani porsliineista, se on oikeasti aika äänekästä turhaumaa; veikkaan että naapurit eivät tajua kuinka selkeästi äänet kuuluvat.
Mehän emme luonnollisestikaan metelöi ja hipsuttelemme hiirenhiljaa jos hipsuttelemme, emmekä käytä koneita myöhään, emmekä katso telkkaria yhdeksän jälkeen (se on kuulemma alkuperäisissä säännöissä kielletty) emme käy suihkussa ikinä tai iltaisin emmekä oikeastaan edes asu missään, ja pureskelemme ruokamme suu kiinni ettei kuulu massutusta.

Se iltarähjä herättää minussa monenlaisia ajatuksia.

Ihan ensiksi olen iloinen siitä että tuo känkkäämisvaihe on meidän osalta ohi.

Sitten muistan oman turhautumiseni ja läpikaiken lyövän väsymykseni - kärsin lasten pikkulapsiaikaan valtavista unihäiriöistä ja väsymystä aiheuttavista tiloista ja haaveilin aamusta iltaan vain siitä hetkestä että pääsen nukkumaan. Tai edes saan olla rauhassa. Olen iloinen, että sekin vaihe on ohi.
haaveilen kyllä omasta rauhasta ja nukkumaanmenosta päivittäin vieläkin, mutta en ole niin väsynyt enkä turhautunut

Minun tekisi mieleni mennä alakertaan ja sanoa, että kyllä se hellittää, mutta voisitteko mitenkään yrittää löytää uusia lähestymistapoja tuohon iltaohjelmaanne?
Että eikö ole aika plääh ilta toisensa jälkeen ajatua samaan kurimukseen?
jonkin verran ääniä kuuluu kerrostaloasumiseen, tiedän. mutta toisinaan kun olen suloisesti nukahtamisen kynnyksellä ja alakerrassa käydään periaatekeskustelua nukkumisen merkityksestä, tulee kaikenlaisia ajatuksia mieleen. niinkuin vaikka se, että jommallakummalla, joko minulla tai naapurin lapsella, on outo nukkumaanmenoaika. 

Voiko tuollaisesta huonosta kierteestä edes vapautua?
Vai tarvitaanko joku supernanny pelastamaan päivä?
Voiko oikeasti oppia uusia lähestymistapoja tahtoikäisten kanssa?

Minä nyt selvästi olen jo ihan ylikasvanut kaikenlaiseen tapojen muokkaukseen, aina aloitan väärällä sanalla teinin ja aikuisten kanssa keskustelun ja olen lisäksi kuulematon, muistamaton ja hajamielinen. 
Vaikka kuinka yritän, en muista mihin aikaan teinin koulupäivä alkaa, onko lähi vai etä ja mitäsemuutensullekuuluu.
Niin että voiko ihminen oppia uusia lähestymistapoja?
Edes itseensä?

*

mistäköhän kirjoittaisi? 

Onko kukaan viime aikoina lukenut mitään kiinnostavaa?
Minä olen ajautunut omituisten kirjojen kurimukseen. Olen lainannut kirjastosta vaikka mitä sellaisia, jotka ovat niin omituisia ettei niitä pysty lukemaan.