Vinkkejä rippi- ja lakkiaisjuhlien järjestämiseen

 Rippijuhlia vietetty
2014; ei selkeää postausta
2016; vinkkipostaus 
2019; ei varsinaista postausta; Puhe rippijuhlissa

Lakkiaisia
2018; vinkkipostaus ; Ylioppilaan epätavallisempi kukkakimppu; Puhe ylioppilaalle
2020; Vinkkipostaus - lakkiaiset poikkeuskeväänä; Hajahuomioita poikkeuslakkiaisista
2023: Puhe ylioppilaalle

Järjestelyistä

Pikkusiskon rakas pikkunallekin sai juhlassa lakin


Kotona vai muualla? 
Neljät kotona, kahdet muualla.
Kaksiin lakkiaisiin saimme maksutta käyttöömme oman seurakunnan nuorisotilan.
se on tosin vaatinut melkoista osallistumisaktiivisuutta kaikilta kolmelta nuorelta ja vähän meiltä aikuisiltakin, homma on aloitettu vähintäänkin viisitoista vuotta sitten, ensin perhekerhoissa ja -leireillä, sitten joululeireillä, isostoiminnassa jne, jopa satunnaisissa työsuhteissa.

Kotona järjestettävien juhlien etuna se, että paikka on tuttu, omat tarvittavat tavarat lähellä, ei tarvitse roudata mitään ja tila on maksuton.
Koti on tuttu ja oleminen on siksi vaivatonta.
Kerrostalossa voi olla ahdasta ja aika lämmintä. 

Tiloista muualla joutuu todennäköisesti maksamaan.
Kuuluuko tilaan astioita? Miten hoituu catering?

Me veimme nuorisotilaan omat astiat ja sapuskat.
Nuorisotilassa oli tilaa ja avaruutta ja mahdollisuus halutessa olla myös ulkona.
Ja biljardipöytä!
ja näissä viimeisissä lakkiaisissa pomppulinna!

Varaa pienille ihmisille mihin tahansa juhlatilaan jotain puuhaa.

Kotibileet: siisti paikkoja ajoissa etukäteen; avaa pintoja.
Aikatauluta myös tämä.
Viikonloppu viikkoa ennen juhlia: siivous-/raivaus yhtenä päivänä, toisena viikonlopun päivänä levätään.
Juhlien aattona valmistellaan syömäpuolta.
Älä siivoa kaappeja ellei ole aivan pakko. 
Viimeiselle illalle vain imurointi ja wc-tilojen siivous! Kaikki muu täytyy tehdä ennen.

Omat tarjottavat vai ostopalvelu?

Olen pihi, olen valmistellut kaikki tarjottavat itse tai vähän avustettuna.
Varaa yksi kokonainen päivä juhlien tarjoiluiden valmistamiselle -  mieluusti se juhlien aatto.

Tee vain sellaisia juttuja joita osaat ihan varmasti tehdä ja jotka taatusti onnistuvat.
Tee vain sellaisia asioita, jotka pystyt tekemään yhden päivän (tai illan) aikana ennen juhlia.

Osallista päivänsankari: tee enimmäkseen sellaisia tarjottavia joista hän pitää.
Mikä on sankarin lempikakku tai lempisuolapala? Rakenna päivän tarjoilut niistä.
Jos lemppari on pakastepikkupizza, niin helpolla pääsee (testattu)

Tai hanki kaikki valmiina. Se vasta vaivatonta on!

Vähemmän on enemmän.
Olen kova stressaamaan tarjottavien määrästä.
Useampien juhlien kokemuksella: mitä vähemmän tarjottavaa on, sitä maltillisemmin vieraat syövät ja sitä vähemmän jää yli. 
Viimeisten lakkiaisten menu:
Pakastepikkupizzat 
Pakastepasteijat (tomaattimozzarella ja liha, vegaanipasteija)
cocktail-tikut (juustoa, lihapullia, nakkeja, viinirypäleitä, pikkutomaatteja, sama vegaanisena)
kuivakakkua, keksejä
amerikkalainen suklaajuustokakku (Valio) - ollut meillä monissa juhlissa, syntyy vaivattomasti, pystyy tekemään sarjatyönä, maistuu lähes poikkeuksetta ihmisille, on runsas, ei tarvitse uunia
Lähes täydellinen vegaanikakku - ystävän tekemänä ja hänen ohjeellaan. Juustokakku-tyyppinen kakku sekin.
Kahvipöydissä: karkkeja, pusuja, sipsejä

Omat leipomukseni ovat aina surkean näköisiä, mutta oikein syömäkelpoisia. koristelulla - jos sen tekee joku muu - onnistuu vähän hämäämään.

Panosta juomapuoleen - varsinkin jos sää on lämmin
kahvia tietysti ja teetä, vichyjä, pillimehuja pienille ihmisille, limuja myös
supermenekki on aina ollut alkoholittomalla sangrialla (1 osa rypälemehua, 1 osa spriteä, 1-2 appelsiinia puristettuna joukkoon) Tätä meni viimeisimmissä juhlissa 6 litraa.
jääkahvi (ja sangria) - jääkahvissa on tosin kova valmistaminen, sitä ei kannata tehdä varastoon, vaan litra kerrallaan, linkin takana olevan ohjeen voi moninkertaistaa litraiseksi


Apulainen!
Jos järjestät juhlat kotona - tai jos hoidat cateringin vieraissa tiloissa itse - pyydä apulainen. 
Ulkoista juhlapäivänä kahvinkeitto, tarjoiluastioiden täyttäminen ja kaikki tarjoiluun liittyvä jollekulle ystävälle, päivänsankarin sisarukselle, kummille, sisaruksen kummille, isovanhemmalle...kenelle tahansa kohtalaisen kykenevälle, läheiselle ihmiselle. Pääset itse edes vähän juhlahumuun mukaan. 
Minun on vaikea päästää ohjaksista irti, mutta on siinä vaiheessa kun juhlat ovat kunnolla lähteneet rullaamaan, eikä minua ole kokoaikaisesti tarvittu keittiössä, on kyllä ollut mukava ihan vain osallistua.
Kiitos siskolle kahvinkeitosta ja tiskaamisesta useiden juhlien osalta, kälylle samoin; kiitos viimeisten lakkiaisten kohdalla Isosiskolle ja tanskan-serkulle tarjoiluista huolehtimisesta (erityisesti kakkujen koristelusta) ja Hilu-kummille kakuista sekä yleisestä organisoinnista monien juhlien osalta!





Juhlien aikatauluttaminen
Rippijuhlat ja lakkiaiset ovat siitä metka juhla, että ensin on se virallinen juttu kirkossa tai lakituspaikassa ja sitten on sitä kahvinjuontia jossain muissa tiloissa.
Varaa kunnolla aikaa siirtymille. 
Aika usein saattaa olla, että siihen viralliseen osuuteen pääsee vain rajattu määrä osallistujia, esim. vanhemmat ja kummit tai joku vastaava suunnilleen viiden ihmisen lähetystö.

Sekä lakitus että konfirmaatio ovat tilaisuuksina suhteellisen pitkiä, ja jos tarkoituksena ei ole viettää kunnon ruokakemuja, täytyy ainakin päivänsankari tukijoukkoineen ruokkia jotenkin - se tapahtuu tässä välissä ja sen pitää olla hyvin hyväntuulinen hetki.
Varaa siis jo kutsuja suunnitellessasi tähän väliin ihan kunnon siirtymätauko.

Jos voit, porrasta juhlaa.
Ota aluksi juhlaan mukaan vain kaikkein läheisimmät ja rakkaimmat vieraat, sellaiset joiden edessä ei tarvitse pingottaa, pönöttää tai pokkuroida. 
toivottavasti ylipäätään voit kutsua vain sellaisia ihmisiä, jotka tuovat energiaa, eivät varasta. juhla on sinun ja perheesi näköinen.
ja toivottavasti ainakin nuoren läheisimmät (kummit, mummit ja vastaavat) ovat pönöttämätöntä väkeä.

Näissä viimeisissä juhlissa kokosimme koko oman, kaikkein läheisimmän väen juhlapaikalle ajoissa ennen kutsussa ilmoitettua ajankohtaa.
Siinä jäi aikaa käydä vessassa, kohentaa ulkoasua, jutella ja ihan vain olla. 

Tässä välissä: lakituksen jälkeen ja ennen kunnon kahvittelua tarjosimme kaikille lähimmille hyvin epäviralliset hampurilaiset.
Se ei vielä ollut juhla-aikaa, emme kilistelleet, emmekä olleet yhtään juhlavia.

Tällä tavalla kaikki alhaisesta verensokerista väsähtävät (eli siis kaikki) olivat valmiita varsinaiseen juhlaan täysissä voimissa.
Näissä viimeisissä juhlissa tämän mahdollisti oma personal-volttikuskimme Isoveli, joka kävi tekemässä reilun parinkymmenen hampparin tilauksen läheiseen hampparipaikkaan riittävän hyvissä ajoin ja polkaisi noutamaan purilaiset juhlakansalle.
Ruoki ainakin itsesi ja päivänsankari millä tahansa keinolla siirtymän aikana.
Olet itsekin paremmalla tuulella, vaikka sitten olisikin majoneesitahra rinnuksilla.
juhlat alkavat kumminkin vasta kun päivänsankari on paikalla, niin että pieni kieppi hamppariluukun kautta ei aiheuta mitään häiriötä. älä ota ateriaa, hamppari riittää.

Kyydit
Autottomina olemme enemmän kuin riippuvaisia läheisten autoista ja hyväntahtoisuudesta. Aina on logistiikka toiminut, näissä viimeisissä juhlissa se oli hankalinta kun lakitus oli tuntia ilmoitettua lyhyempi.
Muualta tuleville autottomille on hyvä yrittää järjestää kyytejä tarvittaviin osoitteisiin. 
Käytä vähän aikaa siihen, että mietit kuka tarvitsee kyytiä ja mihin.

Kuvaa - tai ulkoista kuvaaminen
Mutta älä pakota sankaria poseeraamaan, siitä ei tule mitään.

Poikkeusvuodesta vinkki:
jos suinkaan mahdollista, porrasta juhlaa paljon. Kutsu ihmisiä pienissä erissä vaikka tunnin välein, tässä järjestelyssä sijoita nuoren omat kaverit viimeiseen aikaikkunaan.
Sillä tavalla kaikille jää aikaa kunnolla seurustella päähenkilön kanssa, tila ei lopu kesken, ja tilanne pysyy paremmin hallinnassa.
Varsinkin lakkiaiset ovat pistäytymisjuhla, niihin voi ihan hyvin antaa vieraille aikaikkunan tai useita aikaikkunoita.


Halju huomio:
nämä olivat viimeiset juhlat.

Ehkä tulee valmistujaisia, häitä, kasteita, konfirmaatiota, lakkiaisia, uusia valmistujaisia...mutta nämä olivat ihan selkeästi viimeiset lapsiperhejuhlat. 
Outoa

todennäköisesti vietämme tänä vuonna parit pienimuotoiset valmistujaiset, mutta ne varmasti ovat luonteeltaan hyvin erilaiset juhlat. pienemmälle piirille, pienimuotoisemmin








2 kommenttia:

  1. Meillä oli ensimmäiset ylioppilasjuhlat puolitoista vuotta sitten joulukuussa. Silloin oli siinä mielessä helpompaa, että aikoja valokuvaajalle ja vuokra-astioita sai hyvin ja parkkipaikat koulun lähellä riittivät mainiosti. Viime viikonloppuna oli toiset (ja myös meillä viimeiset) yo-juhlat. Tällä kertaa haalittiin astiat tutuilta ja sukulaisilta, kun kaupallisilta toimijoilta ei enää siinä vaiheessa saanut, kun aloin hoitaa asiaa. Varsinkin keväällä kannattaa siis olla hyvissä ajoin liikkeellä. Lisäisin listaan vielä yhden vinkin: Varaa riittävästi maljakoita. Itse otin kyllä kaikki taloudesta löytyneet maljakot (6 kpl) esille, mutta ne eivät riittäneet alkuunkaan, eivätkä kukat ole parhaimmillaan, kun ne on sullottu täpötäysiin vaaseihin ja isännän oluttuoppeihin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oivalliset vinkit - kukkia, astioita ja kuvaajia en ollut tullut ajatelleeksikaan!
      Astiat on meillä kaikkiin juhliin haalittu lähipiiristä ja keittiössä on koko ajan ollut joku tiskaamassa käytettyjä tilalle.
      YO-juhlissa kaksi ensimmäistä ei halunnut kukkia, vaan heillä oli kummallakin omanlaisensa kukkatoive. Vasta näissä viimeisissä se maljakkohommeli tuli vastaan, ja sekin nuoren omalla asunnolla - ei vielä juhlapaikassa.
      Kukaan ei myöskään halunnut mistään hinnasta viralliseen kuvaan, unohtui sitten koko asia tällaisesta listauksesta.

      Poista