Puhe ylioppilaalle

Nyt olemme tässä, juhlan äärellä - näinhän tämä puhe kuuluu aloittaa?
Ja kyllähän ylioppilaalle täytyy pitää puhe - vai mitä Pikkusisko?
Pitäisi antaa elämänohjeita, ja kun sinusta on kyse, pitäisi varmaan verrata elämää kallioon tai kiipeilyseinään tai jotain sentapaista. Mutta se kiipeilyjuttu on jo käytetty.

Sen verran kuitenkin pysytään siellä kiipeilyn maailmassa, että tämän puheen luonteeseen kuuluu tietenkin se, mistä itse kiipeilyssä pidän: kaveria saa kannustaa joo - joojoo! - aina sopivissa väleissä. Tai vaihtoehtoisesti eiiiii! /noouuuuu jos jotenkin ote lipsahtaa.
Osaako ja muistaako kaikki nyt nämä? Pitääkö harjoitella?

Me olemme olleet siitä onnekas perhe, että meillä on koko ajan ollut ympärillämme varsin mukava verkosto läheisiä ihmisiä jotka ovat eri tavoin osallistuneet ja olleet mukana elämässämme.
Niinpä nyt, kun olemme yhdessä juhlimassa Pikkusiskon lakkiaisia, tarvitsen vähän apua Pikkusiskon läheisiltä ihmisiltä.

Aloitetaan Pikkusiskosta itsestään.
Tulehan tänne ja ota hetkeksi se valkolakki päästäsi. 

Sitten aloitetaan - kaikkein tärkeimpiä ihmisiä meidän perheen elämässä ovat ehdottomasti olleet isovanhemmat, he ovat olleet kaikissa käänteissä aina mukana:

Mummi - tuletko tänne. (Joo, joojoo!) Aloittajan osa ei ole helpoin, mutta hyvin se menee (joojoo!)

Puhutaanpa tänään vähän päähineistä. Lakeista.
Tämän lakin mummi hankki Pkkusiskolle, ei tarvinnut silloin tyytyä isompien sisarusten jämiin.
Mummi on kaikkien näiden turkulaisten (ehkä myös tanskalaisten) lastenlastensa osalta ollut kovasti huolissaan siitä, pysyvätkö pienet lämpöisinä.
Tässä päähineessä meidän Pikkusisko aikoinaan kotiutui  - vieläkö mahtuu päähän? Kokeile mummi! (Lakki1)
Tämä lakki päässään Pikkusisko nukkui onnellisena vaunukopassa eteisessä keskellä meidän arkihulinaa ja kasvoi osaksi meidän perhettä.
MUTTA NUKKUUKO Pikkusisko  VAUNUKOPASSA JA SOPIIKO TÄMÄ LAKKI PÄÄHÄN TÄNÄÄN?


MURRI JA MOFA
Aivan valtavan tärkeitä hetkiä ovat olleet yhteiset matkat.
Ensimmäisellä matkalla Pikkusiskon sanavarasto kasvoi valtavaa vauhtia.
Yhdellä etelänreissulla hän oppi uimaan.
Ja se matka, jolloin Pikkusiskolle piti asettaa miesvartiointi, ettei hän karkaa hakemaan suloista kiliä vuoristosta, se ei varmaan unohdu ikinä.
Nuorimmaisen osa on kuitenkin vähän kova: vaikka kuinka pengoin kaikki mahdolliset kätköt, yhtään Pikkusiskolle kuulunutta lippistä ei tuolta ajalta löytynyt.
Mutta se taitaa tosiaan olla olla nuorimmaisten osa, välillä pitää tyytyä isommilta jääviin vanhoihin vaatteisiin. (Lakki2)
NIINPÄ, SOPIIKO TÄMÄ LAINALAKKI Pikkusiskon PÄÄHÄN TÄNÄÄN?

Yhdeltä reissulta kotimatkalle lähti mukaan myös Pikku-tiikeri - joka hänkin on täällä tänään.
Pikku-tiikeri, Pikku-nalle ja Pikkusisko - yhteisnimeltään Pikut - muodostivat yhdessä varsinaisen vauhtikolmikon. Pikut olivat vielä vähän villempiä ja hurjempia kuin Pikkusisko itse.
Pikkutiikeri on se, joka rymyää päiväkodissa, menee piiloon koululaukkuun ja käskee tehdä hulipumpeleita milloin vain. Ja kun Pikkusisko ja Pikkutiikeri lähtevät yhdessä matkaan, siinä on oksat pois ja hulipumpelit tilalle.
Ota Pikut tähän mukaan.

Hirmu monena kesänä meidän elämäämme ovat kuuluneet serkut
(muisto vuodelta 2013)
Nyt on tehty kaikki sellaiset asiat, jotka kesällä kuuluu tehdä - lasten mielestä.
Lapset ovat:
Syöneet ihan hirmu paljon herkkuja mummin pöydässä.
Käyneet uimassa.
Shoppailemassa.
Katsoneet roskaa juutuubista ja nauraneet.
Tanssineet diskoa mummin takahuoneessa.
Serkut ovat ajelleet hissillä
KAUNISTA JA KESÄISTÄ ON, JA SERKKU ON TÄÄLLÄ,  MUTTA SOPIIKO TÄMÄ PÄÄHINE Pikkusiskon PÄÄHÄN TÄNÄÄN?

Sisarukset:

Vuonna 2010 Pikkusisko oli eskarissa. Jo tuolloin ehkä oli nähtävissä ja kuultavissa hänen ymmärryksensä maailman moninaisuudesta. Pikkusisko on kasvanut fiksuksi nuoreksi aikuiseksi, ja minä olen oikeastaan aina nauttinut eniten meidän yhteisistä keskusteluistamme - niiden alut ovat siis jo olleet olemassa eskari-ikäisessä Pikkusiskossa.

”Pikkusiskolla oli aamulla kriisi, koska päiväkodissa on pikkujoulupäivä ja sai ottaa tonttulakin mukaan. Mutta voi! Isojen ryhmällä onkin uimakoulua, eikä ehdi yhtään olla tonttu!
Vakuutin hänelle, että tonttu on tonttu ilman lakkiakin ja tonttutytöt voivat kyllä mennä uimakouluun, myös ilman lakkia.
Äiti, ei tontut ole tyttöjä!
No okei, tonttupojat voivat mennä uimakouluun!
ÄITII, Ei tontut ole tyttöjä tai poikia, ne vaan on. Nyt jonkun pitää vielä palmikoida mun parta”

Isosisko - (koska tässä tarinassa on parta)
ONKO PARTA PALMIKOITU JA SOPIIKO TÄMÄ LAKKI Pikkusiskon PÄÄHÄN TÄNÄÄN?

Elokuussa 2011 Pikkusisko aloitti koulun
Seison huomenna koulun pihassa saattamassa ekaluokkalaista. Olen yhtäaikaa helpottunut ja surullinen. Päiviimme tulee koko ajan enemmän joustoa, enemmän mahdollisuuksia.
Ja samalla kokonainen elämänvaihe jää taakse.
Saksanpaimenpuput ja koirakeijut kumppaneineen piiloutuvat jonnekin matikanvihkojen ja aapisten väliin.
Upeaa.
Haikeaa.
Uskomatonta.
Isoveli - olit ekaluokkalaisen Pikkusiskon koulukummi - ja
KOMEA ON PÄÄHINE, MUTTA SOPIIKO TÄMÄ LAKKI Pikkusiskon PÄÄHÄN TÄNÄÄN?

KUMMIT
Pikkusisko on hyvin nuoresta iästä asti ollut varsin tiedostava ihminen. Ja siinä häntä ovat onnistuneesti tukeneet eri tavoin erityisesti kummit.
Tämä muisto on  syksyltä 2011 - ja kertoo karua tarinaa mahdollisen ilmaston lämpenemisen aiheuttamista kriiseistä pienessä ekaluokkalaisessa.
Löysin Pkkusiskolle ihanan talvipipon, tiikeripipon. Joka tietysti olisi pitänyt saada käyttöön heti.
Mutta tänään ei ole tarpeeksi kylmä.
”Eikä ikinä tietenkään enää tule kylmää vaan aina on lämmintä ja vaikka mä odotan neljä miljoonaa vuotta ja sit maanantaina se pipo on jo ihan ruma ja kulunut ja repsottaa ja se tiikeri kuolee eikä mahdu mun päätän enää ikinä. Enkä mä voi syödäkään kun tää aamupala on niin rumannäköinen!”
HIENO AJATUS, MUTTA SOPIIKO TÄMÄ LAKKI Pikkusiskon PÄÄHÄN TÄNÄÄN?


Pikkusisko on pienestä pitäen ollut aktiivinen ihminen monella tavalla. Harrastuksia on piisannut laidasta laitaan - ensimmäinen laji oli lehmäbaletti ja se kokoontui meidän keittiön pöydän alla.
Mutta myös muuta on ollut - vaikkapa viulunsoitto (Täti)
Joulu 2010
Katselen Pikkuriikkisiä enkeleitä, joiden sukkahousut ovat krympyssä nilkkojen ympärillä ja sädekehät vinossa punaisten hiuspompuloiden päällä.

Koko esiintyjäkaarti on yhtaikaa ylpeä ja ujo
Oma pieneni soittaa krihisevänkrahisevasti ja hätinä tunnistettavasti Heinillähärkien.
Niin rohkeasti.
Ja kauniisti.

MUTTA SOPIIKO TÄMÄ KENKELIPIPO Pikkusiskon PÄÄHÄN TÄNÄÄN?


Vuonna 2013 viulunsoitto sai jäädä
Se oli liian vaikeaa, liikaa harjoittelua ja pitää seistä. Ja soittotunti kestää liian kauan. Tilalle olisi pitänyt saada kitara-, rumpu tai laulutunteja. Kelvannut olisi myös sirkuskoulu, tai koirakoulu. Ja yleisurheilu. Tai uimahyppy. Kilpauinti. Tanssikin käy, mutta ei se missä Isosisko on. Jokumuu tanssi. Partiosta maapartio, kun niillä on kuulemma armeijanväriset kaulahuivit.

Lajiksi tuosta listasta valikoitui sirkus ja vielä joulukuun 2015 lopussa Pikkusisko oli karkaamassa kanadalaisen Cirque du soleilin matkaan.
Sitten tapahtui jotain.
 

(kiipeilykaveri!)
Uutena vuotena 2016

Jostain omituisesta ja käsittämättömästä syystä, jota en pysty mitenkään hahmottamaan vieläkään, satuin selailemaan kiipeilyhallin nettisivuja ja siellä oli ilmoitus seinäkiipeilyn alkeiskurssista aikuisille.
Kysyin, kiinnostaisiko se Isoveljeä. (HUOM!)
Kiinnosti.
Ilmoitin sen sinne.
Samoilla sivuilla oli ilmoitus junnujen kiipeilykerhosta, ja kysyin, kiinnostaisiko se jompaa kumpaa tytöistä.
Pikkusiskoahan kiinnosti.
Ilmoitin sen sinne.
Siitä pitäen ei mikään ole ollut elämässä ennallaan.
Nimittäin Pkkusiskon elämässä.

Kiipeilykerhoa piti oleman kerran viikossa puolisentoista tuntia kerrallaan.
Ensin se lapsi tinki itselleen luvan jäädä treenaamaan kerhon jälkeen.

Se ei ehkä aivan täsmälleen ollut minun mieleeni - nimittäin ajatus siitä että hentoinen pikkutyttöni sompailee siellä kaikkien seiniltä putoilevien aikuisten miesten joukossa.
Mutta siellä se sompaili.
Kiipesi, sai kovettumat käsiinsä ja kiipesi lisää.

Pikkusiskon puheisiin hiipivät omat kiipeilytossut.
Minä tietysti että ne kuuluvat kerhon hintaan ja mitä sinä niillä ja diipadaapa.
Kohta sillä oli omat kirkkaankeltaiset tossut.

Sitten se halusi näyttää sitä touhua kavereilleen ja samoihin aikoihin se alkoi puhua, että olisipa kiva käydä salilla vähän useammin.
Me tietysti kypsän aikuisesti vastustimme asiaa: siellä ei taatusti kaivata pikkutyttöjä hihittämässä ja sekoilemassa. Ja et voi käydä siellä yksin ja kuka sua neuvoo ja ei kyllä ja ei.
Ilkku  kävi kuittaamassa - tuohon hommaan tarvitaan huoltajan lupa - lapsukaisen sisään yhtenä arki-iltana ja kun minä tulin kotiin, vastaani pomppi iloinen lapsi ja itseään lattian läpi kairaava aikuinen: Pikkusiskolle oli hankittu kymppikortti. Siis kymmeneen sisäänkäyntiin oikeuttava jäsenyys.
Siitä pitäen se rupesi käymään salilla kerran viikossa siinä laajennetussa kiipeilykerhossa ja toisen kerran arki-iltana.

Sitten se alkoi puhua kilpailuista.
Me tietysti kypsän aikuisesti vastustimme asiaa: sehän on harrastanut vasta pari kuukautta ja miten sinne edes pääsee ja onko lisenssiä ja kukamitähäh.
Se junaili itselleen kyydin - tässä vaiheessa sillä jo varsin kunnioitettavat hauikset, henkilökohtainen valmentaja ja jonkinsortin valmennusohjelma,  sekä hengenheimolainen, samanikäinen tyttö (vissiin A jos oikein muistan) - meni, kisasi ja sijoittuikin.



Sitten se alkoi puhua ulkokiipeilystä. Minä vaahtosin aikani, mutta tietäähän sen, kuinka siinä kävi.



MUTTA SILTI SOPIIKO TÄMÄ LAKKI Pikkusiskon PÄÄHÄN TÄNÄÄN?


Pikkusisko, tässä meillä on melkoinen kokoelma hienoja päähineitä. Kuten kuulit, ne kertovat monenlaisia tarinoita sinusta.
Näin mahtavalla ja merkityksellisellä taustajoukolla me isän kanssa emme millään voi ottaa edes pientä osuutta siitä kaikesta mitä olet oppinut tai siitä mitä sinusta on tullut.
Mutta kyllä mekin oman osamme tästä silti otamme, vähän kuitenkin - sen tämän päivän oikean lakin verran.
 

Lehtori!


SOPIIKO TÄMÄ LAKKI Pikkusiskon PÄÄHÄN TÄNÄÄN?

ONNEA!

*

jokaisen päähineen kohdalla joku taustajoukoista tuli lakittamaan Pikkusiskon juuri sillä päähineellä:
vauvamyssystä, retkilippiksenm ekaluokkapäähineen, tonttulakin, kukkaseppeleen, sädekehän, tiikerimyssyn ja kiipeilykypärän kautta ylioppilaslakkiin.

myös pikut saiva lakit