Ruokaviikko 3

 Viikko sitten perjantaina kauppaan meni 132e.

Perjantaina kaupan jälkeen söimme pikaruokana nakit ja ranskalaiset. 5,54e. Lehtori halusi jotkut superherkkunakit.

Istuimme lauantaina kavereiden kanssa iltaa ja söimme pizzaa, ja maistelimme tipattoman tammikuun hengessä 0%-oluita.
Pizzatarvikkeisiin ja herkkuihin meni 32,78e, Lehtori oli olutvastaava, eli juomista ei tullut minun kuitilleni kuluja.

pizzan ja oluen lisäksi tarjolla oli hamahelmihetki

kuvasta puuttuu ainakin karhu, se oli illan voittaja

olen ihastunut karkkiherkkulautasiin


Sunnuntaina söimme pizzan jämiä.

Sekä pizzaa että jälkiruokakakkua jäi vieläkin yli, ne odottavat pakastimessa vaalivalvojaisia tai muuta pizzapäivää.

Maanantaina vuorossa oli kylmäsavukalapasta. Lohiviipaleet ja pasta, suunnilleen 4e. 

Tiistain herkkuruokana oli perunagnoccheja ja pestoinen jauhelihakastike, suunnilleen 6e, pesto löytyi kaapista kun järjestelin tavaroita. Gnocchit olivat pastakuivahyllyn uutuustuote, yksi kokeilukerta riitti. 
Kastikkeesta tuli hyvä: jauhelihaa, sipulia, paprikaa, puoli purkkia punaista pestoa ja pieni loraus ruokakermaa. Oivallinen versio bolognesekastikkeesta.

Keskiviikkona Lehtorilla on aina iltamenoa, minä söin jauhelihakastikkeen jämiä riisin kanssa.

Torstaina kanasuikaleista, ruokakermasta ja tietysti sipulista ja paprikasta ja punaisen peston lopuista kastike pastalle. Se oli - jos mahdollista - vielä parempaa kuin vale-bolo. Hinta n. 4e.

Perjantaina kanapastan jämät.

Salaatteja en ole jaksanut väkertää, olen syönyt jälkiruuaksi hedelmiä. Eli veriappelsiineja.

minun ja Lehtorin nykerrykset


Hyvin pienellä vaivalla ja suunnittelulla näyttäisi siltä, että saamme viikon talousostokset tehtyä noin 100e:lla ja syömme ihan mukavasti.
Toki jos olisimme viisaampia ja kasvisruokailevaisempia, kauden juureksista syntyisi litratolkulla soppaa tai jotain juureskiusausta.
Ja kyllä - kympin ruokahaaste on tulossa! 

Sellainen muutos ruokailuissamme on tapahtunut, että Lehtori ottaa useammin kantaa siihen, mitä olisi mukava syödä. syömme juttuja, kuten kaikki tietysti muistavat.
Ja koska olen lopen kyllästynyt ruokasuunnitteluun, minulle sopii oikein hyvin että Lehtori tekee kaikenlaisia juttuehdotuksia ja minä sitten myöntyilen.
Aikaisemmin - kun nuorisoa vielä luuhasi nurkissa - Lehtori toivoi vain kalapuikkoja. 

Alkavalla viikolla ruokalistalla on ainakin kaali-jauhelihajuttua ja sitten kanaa arrabiatapestokastikkeessa. molemmissa lihoissa oli jotain alennusta, vaikka eivät olleetkaan punalapputuotteita


Perjantaisin teen usein perunasalaattia viikonlopuksi, ja leipää leivon tarpeen mukaan. 




1 kommentti:

  1. Ihana postaus taas. Näitä lukisin joka päivä. Toi pestobolognese täytyy testata. JA se kanapastapestojuttu. Kiitos vinkeistä.
    Odotan kympin haastetta!

    VastaaPoista