sometauko - miten meni?

 Toukokuun lopulla - tai ehkä jo pidemmästi koko kevään ajan - olen pohtinut omaa puhelimen ja fläpän (=tabletin) käyttöäni.

Olen pikkuhiljaa jo pitkän ajan kuluessa himmannut naamakirjassa notkumista, ja vuoden vaihteessa kun työelämä muuttui opiskeluelämäksi jätin sen kokonaan omaan arvoonsa.

pieni kadonnut öttiäinen

Puhelimella ruutuaikaani veivät insta, viestisovellukset ja uutiset.

Toukokuun lopulla vähän ennen kesätöiden alkua järkeilin, että koska olemme kieltäneet lapsilta puhelimella notkumisen, olisi itsekin syytä olla jonkinlaisena esimerkkinä ja pitää luurin käyttö minimissä.

Kesäkuun alussa päätin jättää instassa vierailut mahdollisimman kokonaan ja vähentää kunnolla uutisten lukemista ei ole ollenkaan terveellistä lukea edes ylen keskusteluketjuja.

Alussa podin erityisesti instavieroitusoireita. Ja puhelimen käytön vähentäminen ylipäätään ei ollut helppoa sekään. 

Varsinkin kesäkuun alussa kun olin hyvin tiukkana itselleni, huomasin että olen bussissa töihin körötellessä enemmän läsnä itselleni. Näin enemmän asioita. Kuulin enemmän asioita.
Olin olemassa enemmän.

Riika - kansalliskirjaston portaikko

En poistanut mitään sovelluksia enkä kirjautunut ulos mistään.
En edes siirtänyt appeja mihinkään piiloon viimeiselle välilehdelle.
Jotenkin päätin, että joko pystyn olemaan plaraamatta tai sitten en pysty. 

Huomasin että puhelimen plaraaminen on refleksi: helposti tulee otettua luuri käteen, mutta kun vierailtavia kohteita on lähinnä sähköposti ja viestipalvelut, tulee kierros käytyä aika pian ja bussipysäkillä seisoskelun ajaksi on keksittävä muuta tekemistä.
Parhaimmillaan pääsin siihen että kahdenkymmenenviiden minuutin bussimatkasta käytin alle puolet uutisiin, ja siinä oli päivän uutissaika-anti.

Instassa olen kesäkuun alun jälkeen käynyt kaksi kertaa, kumpikin käynti alle minuutin mittainen.
tosin nyt futiskisojen aikaan instan on tehokkaasti korvannut veikkauksen futiskisa, johon kaveri kutsui minut osallistumaan. 

Tällä hetkellä pidän puhelinta melko usein äänettömällä, luen viestiketjuja harvemmin kuin aiemmin.
Yritän pitää myös uutisten lukemisen minimissä - mutta luen silti uutisia enemmän kuin kesäkuun alussa.
Rämplään refleksinomaisesti sähköpostia ja pankkitietoja tämän tästä - se auttaa pahimpiin vieroitusoireisiin.
kun käyt suunnilleen seitsemättä kertaa saman päivän aikana tarkistamassa pankin tilitiedot ja toteat että ei vieläkään rahaa, voit yhtä hyvin olla rämpläämättä.

E-kirjoja luen tabletilta, joskus bussissa myös puhelimelta jos on semmoinen kirja mitä ei malta jättää kesken - ne pitävät huolta siitä että laskennallinen ruutuaikani pysyy vakaasti parissa-kolmessa tunnissa joka päivä.

olen pitänyt useamman vuoden verran futistaukoa
nyt on taas tuntunut mukavalta istua Lehtorin seurana
lukemassa, kutomassa tai ratkomassa ristikoita ja katsomassa futista

Vielä en ole onnistunut houkuttelemaan Suurta Luovuutta luokseni, päiväkirjan kirjoittamista en ole saanut aluilleen, eikä blogikaan erityisesti kukoista, mutta kokonaisuutena olen tyytyväinen tilanteeseen ja ainakin olen sentilleen pankkitilini rahasummasta tietoinen.

Jatkan sometaukoani.
Näen enemmän asioita.
Kuulen enemmän asioita.
Olen läsnä itselleni.
Olen olemassa enemmän.

*

Turun saaristoa yöttömässä yössä

Ja nyt, ensimmäistä kertaa ties miten moneen vuoteen kolmeen! minulla on neljä viikkoa neljä viikkoa! yhtäjaksoista lomaa!
Todellakin jatkan sometaukoani ja pysyttelen mahdollisimman kaukana uutisista.
Haluan olla olemassa enemmän.

Kerrostumia Riikassa

 Kävimme kavereiden kanssa kesä-heinäkuun taitteessa viettämässä pitkän viikonlopun Riikassa.

Kohtuuhintaiset suorat tunnin lennot Turusta haastavat aika hyvin Tallinnan ja Tukholman viikonloppukohteena. 

Olisin halunnut rakastua suinpäin kaupunkiin, mutta ennemminkin tulin mietteliääksi.

Riika on kerroksellinen kaupunki. Vahvasti eurooppalainen ja Eurooppaan suuntautunut.
Ja kuitenkin maan ja kaupungin lähihistoria on voimakkaasti läsnä, sen näkee, kuulee ja haistaa.
Minun ikäiselläni riikalaisella voi olla suvussaan holokaustin uhreja. Tai neuvostovakoilun.
Se ravistelee.
Meillä neuvostohistoria, holokaustista puhumattakaan, on lähinnä teoreettista, häälyy jossain elämämme liepeillä, mutta ei ole samalla tavalla aktiivista kuin entisissä neuvostomaissa.

ettemme koskaan unohtaisi

myös tämä todellisuus oli läsnä kaikkialla.
Lähes poikkeuksetta Latvian lipun rinnalla liehui Ukrainan lippu

Top-kokemukset

Kansalliskirjasto!

Rakennuksena upea ulkoa ja sisältä. Kirjoja tosin ei päässyt lukemaan tai hypistelemään kuin ilmeisesti erikseen anottavalla luvalla, mutta rakennus on hieno ja näyttelytiloissa hienot näyttelyt: modernia taidetta, kirjan ja kirjallisuuden historiaa, musiikkitallenteiden historiaa, ja jonkinlainen pläjäys tietokoneista.
Vietimme kirjastossa useamman tunnin sateisena päivänä.

kirjastorakennus on saanut muotonsa kansansadun jäävuoresta

kirjaston aula

Jurmalan hiekkaranta!
Noin puolen tunnin taksimatkan päässä Riikasta silmänkantamattomiin matalaa pehmeähiekkaista hiekkarantaa.
En käynyt itse uimassa - en ollut varautunut rantaelämään, mutta ehdottomasti varteenotettava haastaja etelän lomakohteille: lähellä ja helposti saavutettavissa

 

Mustapäiden talo!
Suosittelen opastettua kierrosta - mustapäät ovat olleet eräänlainen kauppiaskilta, jolla on ollut käytössään kokonainen talo muinaisen hansakaupungin ytimessä.

Talo oli sodan ja neuvostovuosien jäljiltä pelkkä rauniokasa, ja sen nykyinen olemassaolo on selvästi vahva statement siitä, että Latvia on osa Eurooppaa. Sen uudelleenrakentaminen on ollut vastaitsenäistyneen valtion vahva voimanponnistus.

Erityisesti suosittelen opastettua kierrosta upgradettuna - kuohuviinilasillisen pohjustamana. 

Ruoka oli kohtuuhintaista ja syömäkelpoista: emme etsineet erityisiä elämyksiä, lähinnä ajauduimme syömään milloin mihinkin. 
Liikuimme kaupungissa jalkaisin tai taksilla. 
Kokematta jäi ainakin kanavaristeily ja ylipäätään kaupungissa olisi voinut fiilistellä sen eri alueilla enemmänkin.
Luulen että tänne palaamme vielä jollain kokoonpanolla. 

Kesäkuun luetut

 Kesäkuu oli keskimääräisen hyvä lukukuu.
Onnistuin löytämään paljon koukuttavaa ja inspiroivaa luettavaa, parhaimmillaan istuin viikonloppuisin lähes pelkästään lukemassa.
Pitkästä aikaa - ja osin ankaran somepaastoni ansiosta - luin myös bussissa töihin mennessäni ja töistä tullessani. 

Suositus Janiina Lammen Suurelle huiputukselle. Ruth Jonesin kirjalle, Straniuksille ja aivan erityisesti Samuel Burrin Täydelliselle arvoitukselle. Kirjan konsepti oli vangitseva, vaikka itse kertomus olikin lempeää feelgoodia.

onnellinen ja keskittynyt lukuhetki Samuel Burrin seurassa
 - pitihän arvoituksia yrittää ratkaista vaikka se
ei kirjan kulun kannalta olennaista ollutkaan

Kesäkuun luetut

 Janiina Lammi: Suuri huiputus. Pienen lapsen yksinhuoltajaäiti inspiroituu vuorikiipeilystä - kirja on kuvaus kovasta treenaamisesta, unelmien tavoittelusta ja siitä, miten vaikeaa unelman tavoittelu ja tavoitteen saavuttaminen joskus voivat olla. Pohdintaa vanhemmuudesta: kun tekee näin ekstreemiä asiaa yksinhuoltajana ja julkisesti, saa niskaansa melkoisesti lokaa (ymmärrän kummankin näkemyksen: sekä kirjoittajan että hänen ratkaisuaan kyseenalaistavien), pohdintaa sitoutumisesta ja parisuhteesta. Vuorikiipeily on rankka laji sekä fyysisesti että henkisesti - ja rankka myös kiipeilijän läheisille. Hyvin itsekäs laji - se vaatii aikaa ja sitoutumista ja eräänlaista irroittautumista läheisistä; muuten ei pysty lähtemään. Kirja eteni sujuvasti, luin ahmimalla ja heräsin pohdiskelemaan kiipeilyä vasta kun olin kirjan jo lukenut. Suositus - erityisesti jos itsensä haastamisen kertomukset kiinnostavat, tai jos haluat pohtia itsensä toteuttamisen rajapintoja.

Kirsi Pehkonen: Matkalla Jylhäsalmelle. Jylhäsalmi-sarjan kirjailijan ensimmäinen novellimuotoinen retki Jylhäsalmelle, joka ei novellin kirjoittamisen aikaan edes ollut vielä Jylhäsalmi. Ihan sympaattinen novelli, tunnistettava kyllä. E-kirja.

Ruth Jones: Mitä jäi kertomatta. Neljä sukupolvea naisia: Grce 90v ei ole ollut kolmeenkymmeneen vuoteen yhteydessä tyttäreensä Alysiin (70+), eikä tämä puolestaan omaan tyttäreensä Eliniin (50+). Elin ja hänen tyttärensä Beca ovat rakkaita Gracelle mutta alustavasti huonoissa väleissä keskenään. Kirja äitinä ja tyttärenä olemisen ylisukupolvisesta vaikeudesta ja vaietuista asioista. Lämmin ja lopussa vähän yllättäväkin kuvaus hajanaisesta ja toisiaan kohti räpistelevästä perheestä. E-kirja.

Annie Hawes: Calabrian perintö. Hawes ja siskonsa ostivat ränsyisen oliivitilan Liguriasta. Vuosien mittaan Annie on kotiutunut, löytänyt elämänkumppanin ja tullut osaksi perhettä ja yhteisö. Tässä kirjassa Annie ja sulhasensa Ciccio sekä autolastillinen muuta perhettä lähtevät perheen syntysijoille Calabriaan vastaanottamaan perintöä. Hawesin kuvaukset ovat tarkkoja, lempeän hauskoja, humoristisia ja varsin eläväisiä. Olen lukenut tämän kolmiosaisen sarjan ties kuinka monesti - tällä kertaa Calabrian perintö oli yöpöytäkirjana varmaan reilun kuukauden ajan (nukahtelin aina harmillisesti kesken juhlien ja ilonpidon). Lämmin suositus koko sarjalle - kun kaipaat hyväntuulista tositapahtumiin perustuvaa ja elävää kuvausta italialaisista oliivilehdoista.

Samuel Burr: Täydellinen arvoitus. Clayton on kasvanut kasvattilapsena erikoisessa arvoitusten laatijoiden yhteisössä. Kasvattiäitinsä kuollessa Claytonia odottaa vielä viimeisen arvoituksen ratkaiseminen: kuka on hänen biologinen äitinsä. Kirja rakentuu osittain arvoitusten ja ristikoiden varaan, ja oli lukukokemuksena vangitseva. Lukuaikapalvelussa kirja on määritelty cozy crimeksi, itse pidän tätä ennemminkin todella oivallisena feelgoodina: kirjassa on paljon lämmintä filia-rakkautta, itsensä etsimistä ja löytämistä ja ihania ihmisiä. Yhden kesäisen päivän vangitseva ja lempeänlämmin lukukokemus - suosittelen! E-kirja. (jälkilisäys: hatunnosto kääntäjälle - hieno urakka!)

Emily Henry: Lempipaikka. Ystäväporukka kokoontuu myynnissä olevalle kesähuvilalle viimeistä kertaa kesäiseksi viikoksi. Vahva ystävyys kantaa - mutta millaisia kipukohtia ystävykset kuljettavat mukanaan? Harriet ja Wyn ovat eronneet, eivätkä ole kertoneet siitä kenellekään - he aikovat mökkeillä ja teeskennellä että kaikki on kuten aina ennenkin. Kirjan alkupuoli oli jotenkin työlästä luettavaa: oli toki kesä ja kaikkea ihanaa ja aivan selvää on kuinka kertomus tulee päättymään, mutta siitä huolimatta jumitti. Olin monta kertaa jättämässä kirjan kesken. Loppuratkaisu - vaikkakin odotettavissa oleva - oli rakennettu hyvin, se pelasti paljon. Kun sain kirjan loppuun, huomasin kirjailijan nimen, ja yllätyin vähän alkupuolen tahmeutta, Henryllä on yleensä ollut varsin luettavaa tuotantoa. Kirja menee tulipa luettua -kategoriaan. E-kirja. 

Ilona Tuominen: Normipäivä. Opettajana toimiva Amalia on loppuunpalamisen partaalla. Onneksi työ uudessa koulussa siintää mahdollisuutena tulevassa syksyssä - paitsi että omassa puutalokorttelissa remppatarve kasvaa, ja mitä ihmettä naapurin Hilma-rouvan ärsyttävä jälkikasvu tekee Amalian uudella työpaikalla? Todella väljästi Turkuun sijoittuva todellinen hyvänmielen kirja. Yritin sijoittaa Amalian kodin ja työpaikan kartalleni, mutta olin enimmäkseen vääräl pual jokke. Lempeä suositus jos kaipaat huoletonta hyvää mieltä ja takuuvarman loppuratkaisun ilman turhaa konstailua. E-kirja.

 Leo Stranius: Tehokkuuden taika - näin voit elää enemmän. Tuntuu absurdilta ja samalla enemmän kuin järkeenkäyvältä, että aikatauluttaa elämässään ihan kaiken: seitsemän minuutin aamujumpat, viikkopalaverit puolison kanssa ja lukuhetket. Olen lukenut tämän kirjan jo kerran aiemmin, ja jollain tavalla pidän kirjan lähestymiskulmaa todella järkevänä, ymmärrettävänä ja jopa suositeltavana. Itse en ole sen tyyppinen saati puolisoni että haluaisin laittaa kalenteriin yhteiset iltateehetket, yhteiset lounaat ja laatuajan, mutta ymmärrän pointin rutiinien näkökulmasta. Rutiinit ovat olennaisia: niiden avulla asioita saa tehtyä ja elämä pysyy järjestyksessä. Jos riskinä on se, että työt (tai harrastukset) syövät vaikkapa parisuhdeajan kokonaan, on järkevämpää aikatauluttaa kuin ajautua erilleen. Itse tarvitsen joka päivälle ohjelman, en välttämättä kalenteriin kirjattuna, mutta vähintäänkin suunnitelmana päässäni. En kestä ajelehtimista, ja tulen todella ärtyisäksi vapaapäivinä ja lomilla, jos minulla ei ole edes jonkinlaista suunnitelmaa päivän kulusta ja jotain ohjelmaa mietittynä. Äänikirjojen kuunteluun tuplanopeudella vedän rajan. Kirjat ovat nautinto, ne ovat hidastamista, viihdettä, oleilua. Suositus tälle ajanhallintakirjalle! 

Tuija Lehtinen: Tyttökullat ja kolme vainajaa. Tuija Lehtinen on viime vuosina tehnyt uutta aluevaltausta dekkaripuolelle, mutta harmillisesti en ole ollut näistä kovin vakuuttunut (luen niitä silti sitkeästi jostain syystä). Tämä dekkarintapainen oli alussa sekava ja sen jälkeen vähän plässy. Myös viihdekirjallisuuden puolella erityisesti viime vuosina Lehtisen tavaramerkiksi ovat muodostumassa laaja ja jotenkin sekava henkilögalleria, jossa on paljon erilaisia isoenopuolia ja vastaavia epämääräisen kaukaisia sukulaisia (miksi?), ja sukulaisuus- ja tuttavuussuhteita selitetään jotenkin hirmu mutkikkaasti. Niin oli tässäkin tarinassa. Yksi sukupolvi välistä pois, ja henkilökaarti olisi jotenkin seurattavampi. Lehtisen dekkarit eivät myöskään oikein asetu mihinkään selkeään lajityyppiin: en varsinaisesti pidä niitä dekkareina, saati sitten cozy crimenä, mutta eivät ne sen pahemmin ole viihdekirjallisuuttakaan. Luin kirjan, mutta valitettavasti se oli mielestäni yhtä vetelä kuin sadepäivä ikkunan takana. 

 Leo Stranius: Ekoistin muistelmat. Yhteiskunnallisen ekovaikuttajan muistelukset. Stranius on kiehtova ja varmasti myös aika haastava tyyppi. Sujuvasti etenevä kirja on inspiroivaa luettavaa. 

Jukka Parkkinen: Suvi Kinos ja elämän eväät - muistelmien kolmas osa. Suvi Kinos -sarja on yksi hauskimpia lukemiani kirjasarjoja, ja olen onnistunut tartuttamaan rakkauden tähän sarjaan myös omaan nuorisooni: siteeraamme säännöllisesti erityisesti ensimmäistä osaa. ("seitsemän veljestä on eräänlainen robinsonadi" / "patriarkaalisen diskurssin feministinen konstruksio" ovat omat top-2 sitaatit) (sarjan eka osa on ilmestynyt 1995, eli olen ollut jo tukevasti yliopisto-opiskelija, kun sen olen lukenut ja ihastunut kertaheitolla, jopa sellaisissa määrin että puskin viestinnän kurssilla läpi ideani dramatisoida kirja kurssin lopputyöksi. Olin Simo-eno) Tällä kertaa lainasin ja luin kolmannen osan uusiksi samalla kun lähettelin vaellusripari-sitaatteja Lapissa isosena vaeltavalle lapsukaiselle. Ja kuten aina, itkin vähän Rupu-enoa ja nauroin paljon matkan varrella. Parkkinen osaa! Suosittelen myös Karhukirjeitä sarjaa. Ja nuortenkirjoja. 

Karita Palomäki: Kuhiseva mieli - nainen ja ADHD. Hyvä, selkeä tietopaketti harjoituksineen tärkeästä aiheesta. Oma mieleni ei kuhise haitaksi asti en siis oleta että minulla olisi adhd, mutta silti tunnistan hetkiä ja tilanteita joissa aivoni virittyvät jollekin aivan omalle taajuudelleen. Keräsin muutamia harjoituksia itselleni talteen. Lämmin suositus: aihe ja asia on tärkeä, ja kirjassa on vahva, voimaannuttava näkökulma. E-kirja.

Leo Stranius: 101 onnen päivää. Ekovaikuttaja Stranius tekee ihmiskokeen: miten elämä muuttuu, jos tietää että jäljellä on elinaikaa vain sata päivää? Päiväkirja kertoo täyteläisestä ja täydestä arjesta, jonka Stranius on jo valmiiksi rakentanut arvojensa mukaiseksi: hyvästä elämästä puuttuu korkeintaan vähän - hiukan enemmän aikaa perheelle, lapsille ja puolisolle. Kirja puhuu ehkä eniten juuri hyvästä arjesta, omien arvojen mukaisesta arjesta, suunnitelmallisuudesta. Stranius on sen verran kiehtova tyyppi, että pistin varaukseen muutaman muunkin hänen kirjansa, vaikka olenkin osan niistä lukenut jo aiemmin. Muistelisin, että varsinkin ajanhallintakirja on varsin inspiroiva - ja samoin oli tämä. Suosittelen. E-kirja.

Kirsi Pehkonen: Hiekkalinnoja Jylhäsalmella. Taattua, tuttua Jylhäsalmisarjaa: on kesä, on aktiivinen kyläyhteisö, on onnettomasta rakkaudesta toipuva kaupunkilainen Selma, joka hulahtaa kylän elämänmenoon mukaan. Sarja on alkanut ehkä vähän kiertää jo kehää, mutta kyllähän tämän luki. Kepeä kesäkirja. E-kirja.

Minna Haapasalo: Lemmenlangat. Tilkkuterapiaa-sarjan kolmas osa, väljästi Turkuun sijoittuva kierrätystaideliikkeestä kertova tarina. Elämä tuntuu kaatuvan Riinan päälle, aina vain. En oikein muistanut aiempien osien tapahtumia tai henkilöitä, loppuratkaisu oli mielestäni vähän nihkeä. Tulipa luettua. E-kirja.

Jari Tervo, Kati Tervo: Ukko ja mökki. Kesämökkimuisteluksia, koirajuttuja, arkea ja elämää kahden aikuisen ja yhden Ukon huushollissa. Tykkäsin konstailemattomasta kerronnasta, välillä tosin pohdin miksi oli valittu tällaisia aikamuotoja. En ollut aina niistä samaa mieltä. Tykkäsin pariskunnan arjesta ja arjen romantiikasta. Tykkäsin kesästä. Koirasta en osaa sanoa mitään. En ole koiraihmisiä. Suositus. E-kirja.

värikoodisto
chicklit (viihde /feelgood/hömppä)
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

Samuel Burrin kirjasta

Samuel Burrin kirjasta
hatunnosto kääntäjälle - hieno suoritus!