kanji - hirakana - katakana

Torstaina menimme koulupäivän jälkeen kirjastoon - pienen ihmisen toivomuksesta.

Jostain omituisesta syystä juuri tällä viikolla (tässä kuussa?) kirjastolla on meneillään Japani-teema: esille oli nostettu erilaisia kulttuuriopuksia ja vitriinissä oli kalligrafianäyttely.

Sain idean: voisikohan pieni ihminen opettaa meille kirjoittamista?

Kysyin häneltä: yes-yes-yes, I want to write you! 

Löysimme pakolliset muumit japaniksi, ja Mauri Kunnasta myös. Ne tuotiin tietysti kotiin.

Ja ison valokuvakirjan Tokiosta.

Tulimme kotiin, nuoriso söi välipalaa ja minä rupesin kokkailuhommiin.

Pieni ihminen tuli läksypöytään hyvin päättäväisenä vihkoineen ja kynineen ja sitten ei enää aikailtukaan: kokkailu jäi taka-alalle kun ryhdyimme selättämään kokonaista kieli- ja kulttuurimaailmaa.

Opin että on kanji - hirakana - katakana. (ja jotain o:lla alkavaa; muistin vielä yöllä, mutta en muista enää)

Vähän auttoivat muinaiset kielitieteen opinnot: päässäni vielä on sentään haikun verran jäänteitä kielistä, niiden rakenteista, eroista ja yhtäläisyyksistä.

pieni ihminen oli pahoillaan kun sivu on niin epäsiisti
lupasin että kirjoitamme vielä uudestaan kauniimmin

Innostuin ihan älyttömästi, soppa kiehui pohjaan ja omaa nuorisoa otti hattuun kun en joka hetki ollut tärppänä neuvomassa että 1+1 on tänäänkin 2, mutta minkäs sille mahtaa.

Kun innostuu, niin innostuu.

Tajusin vasta oppitunnin jälkeen että luultavasti emme ihan koko ajan puhuneet samaa kieltä: sanan, kirjaimen ja tavun konseptit kieliemme pohjalla ovat niin erilaiset. kiitos-kiitos-kiitos kaikista niistä yleisen kielitieteen tunneista, joille jaksoin raahautua ja joilla olin hereillä olisi sittenkin pitänyt lintsata vähemmän

Käsittämättömän järjettömän mieletöntä, millaiset siivet ihmiselle antaa into. 

Reilun vuoden vanhalla kielitaidolla pystyt selittämään kokonaisia rakenteita niinkin laajasta asiasta kuin kieli. *särk*

Onneksi on sanakirjoja, sanastoja ja ihmeellinen intternetti.

*

Nuoriso katseli kuvia Tokio-kirjasta ja myöhemmin tutkimme yhdessä Tokion metrokarttaa.

**

Sadepäivän takia olin eilen bussilla liikenteessä.

Tulin kotiin yhtä matkaa nuorison kanssa.

Pieni ihminen kaivoi aina välillä laukustaan elektronisen sanakirjansa ja katsoi sieltä jotain. Sitten köröttelimme pienen matkaa ja kohta pieni ihminen nosti esiin uuden keskustelunaiheen.

Huvitti.

Onnistuimme keskustelemaan koulutuksesta, verotuksesta ja sairaaloista sekä julkisesta liikenteestä.

Muistelin kesäisiä ämerikan vieraitamme heistä toinen oli kuitenkin aikuinen ja heidän/ hänen kanssaan käymiämme keskusteluja.

*särk-särk-särk*

ehdottomasti pisteet Nousevan Auringon Maahan.

Edit 2 tuntia myöhemmin

okurigana! okurigana! 

Muistinpas! 

se onpi sama kuin pääte,

kulttuurivaihtoa

kulttuurivaihto jatkuu myönteisissä merkeissä.

Selvästikin pienillä ihmisillä on päivittäin oma teemansa, eilisen teema taisi olla kartta.
Tiistai-illalla nimittäin pieni ihminen tuli kartta kädessä luokseni ja kysyi, voisinko suositella hänelle muutamia nähtävyyksiä Tampereella tamperella; kuka sinne nyt haluaa mennä? heillä kun oli edessään keskiviikkona retkipäivä.
Suosittelin hätäpäissäni kirkkoa ja kirjastoa. Katsoimme yhdessä kartasta paikat.
Keskiviikkon retki- ja vapaapäivän kunniaksi pieni ihminen tuli huoneestaan lippis takaperin päässään.

Illan suussa menin asemalle häntä vastaan. Tyytyväisen näköinen nuorukainen vilkutti iloisesti ja opettajien puhuttelun jälkeen tuli iloisena kertomaan että kirjastossa oli ollut hienoa, ja Muumimuseossa. Hampurilaisia olivat syöneet ja maailman parhaita donitseja myös.
Oli ollut mukavaa jutella kavereiden kanssa omalla kielellä ja shoppailla tuliaisia kotiin.

Jatkoimme yksissä tuumin Isosiskon tanssiharjoituksia katsomaan.
Isosisko on vuoden päivät ollut ohjaajana omassa lajissaan pienten ryhmässä; pääsimme vieraan kanssa katsomaan neli-viisivuotiaiden ryhmän harjoituksia.
Hetken päästä jo treenasimme yhdessä vielä pienempien ihmisten kanssa laukkaa ja tanhukäsiä: laukkati-laukkaa ja hansvili vaan kaikille! Jopas olikin hauskaa ja rentouttavaa ja ihmeellistä itsellekin.
ihan salaisesti olin järjettömän ylpeä Isosiskosta, ikinä aiemmin en ole häntä ohjaajan roolissa nähnyt, mutta niinpä vain oli edessäni yhtäkkiä iloinen ja innostava opettaja.
Tanssiharjoitukset jatkuivat vähän vielä kotonakin, ensin eteisessä tanssittiin suomalaista tikkuristiä ja sen jälkeen japanilaisia tansseja. Kaunista oli, ja voimallista. Ylpeää ja rohkeaa.

*

Tänään sain urkittua selville että pieni ihminen on opiskellut englannin kieltä suunnilleen vuoden ajan. *särk*

japanialaisuutta

jaappanian-viikko on kunnialla saatu alkuun: kouluun - kotiin - kouluun...

Pieni ihminen on meillä Isosiskon vieraana, varhaismurkku siis: kolmentoista tai neljäntoista, samana vuonna syntynyt kuin Isosiskokin.
Isosiskon koulu tekee yhteisprojekteja jonkun jaappanialaisen superhyperextradeleuxe-poikakoulun kanssa, vuorovuosin sieltä vieraillaan tänne ja täältä sinne.
Periaatteessa tarkoitus olisi, että Isosisko vierailisi ensi vuonna tässä samassa perheessä, mutta-mutta-ja-mutta: Isosiskolla on edessään ensi ja seuraavana vuonna ainakin kaksi pidempää harrastusmatkaa ja luultavasti myös oman luokan taidematka, joten jo ilmoittautuessa linjasimme että perheestämme yksi lapsi ei voi imeä kuiviin kaikkien muidenkin matkabudjetteja, jokin tai joitakin matkoista on pudotettava pois; elämä on valintoja. Myös Isoveljellä ja Pikkusiskolla täytyy olla mahdollisuus opinto- ja kulttuurimatkoihin. Isoveli lähtee arvattavasti Cerniin hiukkaskiihdyttelemään jossain välissä ja Pikkusiskolle keksitään muuta puuhaa. Alunperin valinta oli helppo: Isosisko inhoaa syvästi a)kalaa b)riisiä c)tungosta, väenpaljoutta ja ruuhkaa. Luonnollisesti hän on jo nyt tullut katumapäälle, takaisin lähtöruutuun siis. Jee.

Tämän viikon ajan nämä pienet jaappanialaiset käyvät muutaman päivän koulua ja tekevät muutaman retken.
Tänään meidän pienellämme on ohjelmassa musiikkia sattumalta Isosiskon ryhmässä, kotitaloutta ja yhteiskuntaoppia. Ja ehkä vielä jotain muuta, tuossa ei taida vielä olla tarpeeksi tunteja?

Tuliaisia saimme aimo läjäytyksen, siitä meitä oli jo vähän varoitettukin.

seinävaate "four seasons, japanese shrine" laitettiin heti keittiön seinälle
Vinoonhan se meni; kuten hraH suupielestään totesi: ei ole feng shuista tietoakaan,
meillä on feng hui!

karkkiaskin kansi "traditional candies, made from tsuptsup"
(en saanut selvää, ehkä sokerista ja riisijauhosta?)

hätäiseen otettu kuva ei tee oikeutta rasian kannelle

"traditional japanese box for New Years food"

Pieni ihminen oli vihkoonsa tarkasti kirjoittanut mitä hän meille toi. Sikäli kun ymmärsin oikein, rasiaan pakataan uuden vuoden ruuat ja kukaties siinä illan mittaan niitä syödään? Joka perheessä kuulemma on yksi tämmöinen, meidän versiossamme on kolme kerrosta. Ja äidit laittavat sinne ruokaa.

Isosisko sai koulupaidan, lisäksi saimme muistilehtiöitä ja metkat keppi-pallopelit.

Tänä aamuna opin että Ohio! on huomenta kyllä se varmaan kirjoitetaan ihan toisella tavalla Sain sisäisen naurukohtauksen kun mietin, että mitäköhän on Idaho! Entä Indianapolis! jälkimmäinen taitaa kyllä olla ennemminkin kreikkaa. hmh.

Kyllä on metkaa.
Jos meillä olisi vähän enemmän tilaa, lähtisin ilman muuta vaihto-oppilashösellykseen mukaan.

On nimittäin ihan jännittävää huomata, että 1) ihminen on aika ennakkoluuloinen otus ja 2) aika usein ennakkoluuloille on jonkinmoista pohjaa.
Kun ennakko-olettaa, että japanialaiset ovat kohteliaita ja hymyileväisiä, niin kyllä se näyttää olevan melkolailla totta.
Myöskin on jännittävää huomata että japanialainen hymyileväisyys tuntuu minun päässäni positiivisemmalta elämänasenteelta kun aiemmin kesällä vierailleiden ihmeellisten ämerikkalaisten.