Joulukuun alusta tammikuun puoliväliin asti on työelämä ollut stressaavaa, ja se heijastuu myös lukemiseeni.
En osaa olla lukematta, mutta aivokapasiteetti ei kerta kaikkiaan ole riittänyt mihinkään muuhun kuin kepeään ja helppoon.
Joulu-tammikuussa luin systemaattisesti Brunetti-dekkareita, kunnes olin saanut Venetsiasta ja viineistä kyllikseni. (tai sitten työstressi vihdoin alkoi helpottaa)
Jussi Konttisen Siperia ja Jyrki Teeriahon Athoksen vaellus ovat kuukauden ensimmäisiä kurotuksia kohti normaalia luku- ja työelämää - ja hyviä sellaisia!
Nämä sekä Mönkkösen Viimeinen voltti ovat myös tammikuun lukusuosituksiani.
Yritin löytää Teeriahon muita vaelluskirjoja (Santiago!) mutta niitä ei kirjastomme valikoimista löydy.
Kuukauden luetut käänteisjärjestyksessä:
Elizabeth Gilbert: Omaa tietä etsimässä. Tämä kirja popsahtaa aina ajoittain eteeni. En mitenkään erityisen paljoa pidä siitä, en pidä sitä erityisen erityisenä tässä genressä, enkä ylipäätäänkään pidä tätä nimenomaista kirjaa minkäänlaisena elämänoppaanani. Mutta jostain syystä luen sen aika ajoin uudestaan. Kirja löytyi meidän rappukäytävän kierrätyslehtiboksista.
Jussi Konttinen: Siperia. Suomalaisen perheen ihmeellinen vuosi ikiroudan maassa. Toimittaja perheineen muuttaa reiluksi vuodeksi Jakutiaan, pieneen kylään kokemaan, mitä Siperia voi ihmiselle opettaa. Kirja on analyyttinen, toimittajan kirjoittama, rakastava, kriittinen, kunnioittava, ankara(kin), vähemmän henkilökohtainen ja enemmän nimenomaan toimittajan tyyliin kirjoitettu kuvaus siitä, millaista elämä on Venäjällä, ja millaista se on Siperiassa. Olin järkyttynyt Venäjän...venäjyydestä. Monet asiat ovat vielä kovin paljon huonommin kuin olen kuvitellut, takapajuisemmin, neuvostoliittolaisemmin. En suosittele kirjaa ilmastoahdistuneille, koska...no, Venäjä. Kirja eteni minulla hitaasti, koska siinä on niin paljon painavaa asiaa - ilmastoa, politiikkaa, ihmisoikeuksiakin ainakin välillisesti, ja olen vähän nahkea lukemaan niistä. Pakotin lähiympäristön kärsimään kanssani lukemalla ääneen ja kommentoimalla tavan takaa itänaapurin ihmeellisyyksiä. Löytyi jo kauan sitten vaellellessani kirjakaupassa ja olen jonottanut sitä kirjastosta siitä pitäen. Lukusuositus tälle!
Jyrki Teeriaho: Athos askel askeleelta. Kiehtova pieni omakustanne vaelluksista autonomisella Athosvuorella Kreikassa. Luostarivuori on naisilta ja pääosin ulkopuolisilta muutenkin kiellettyä aluetta, jonne vaelluslupaa on haettava erikseen. Teeriaho on tehnyt vuorelle ystäviensä kanssa viisi vaellusta. Kirjassa edetään käänteisjärjestyksessä, mikä on yllättävän toimiva ratkaisu: sokerina pohjalla se kokemuksista ravistelevin. Olisin mieluusti lukenut saman kirjoittajan muitakin vaellustarinoita, mutta niitä ei valitettavasti oman kirjaston kokoelmista löytynyt. Omista tuntemuksista ja kohtaamisista olisi toki voinut kertoa vielä rohkeamminkin. Löytyi kun etsin oman kirjaston e-kirjoista "mitä tahansa" luettavaa. E-kirja.
Donna Leon: Sokea rakkaus. Brunetti-kiintiö alkaa olla nyt täynnä
Aku-Petteri Korhonen: Vaellus Ranskan Alpeilla. Geneve-järveltä Nizzaan. Nimensämukainen vaelluskertomus: kirjan ensimmäisessä osassa uudempi - ja tyylillisesti kypsempi - vaellus. Kirjan loppuosassa jo aiemmin julkaistu vaelluskertomus täydentämään ensimmäisen osan reittiä. Jälkimmäinen osa kirjallisesti selkeästi heikompi: niin sitä ihminen kypsyy ja kasvaa vuosien mittaan. Hyvin kirjoitettu ja toteutettu omakustanne, kiehtovaa luettavaa, vaikka vuoristovaellus ei sinänsä kiinnostakaan minua.
Jari Mönkkönen, Mika Saukkonen: Viimeinen voltti. Elämäntarinoista on aina vaikea sanoa mitään: arvosteleeko sitä kirjaa vai elämää? Tämä oli omaääninen, rehellinen, sääliä kerjäämätön elämäntarina ei aina niin kovin helposta ihmisestä ja kovin vaikeaksi muuttuneesta elämästä. Tykkäsin erityisesti lähes puhekielisestä sävystä: se toimi monessa kohdin kirjakielistä paremmin.
Donna Leon: Ylimpiä ystäviä. Brunetin perheen asunto on purku-uhan alla, ja asunnosta päättävän viraston pikkuvirkamies murhataan. Mistä oikein on kyse? Alan vihdoin hyytyä Brunetteihin, tai sitten työstressi alkaa hiljalleen hellittää. Lukupinossa on vielä yksi Brunetti, ja aika monta muuta kirjaa - vihdoin.
Donna Leon: Kuolema tulvan aikaan. Lohtulukeminen jatkuu, tässä tarinassa tosin lohtu on kaukana: naisiin kohdistuvaa väkivaltaa en tahdo sietää ollenkaan ja teksti oli poikkeuksellisen nahkeaa (huono käännös? kankea alkuperäisteksti? en saanut otetta, kummassa vika). Tulipa luettua. Samat henkilöt kuin ensimmäisessä Brunetti-tarinassa; ja samat henkilöt ilmestyvät muistaakseni vielä ainakin yhteen tarinaan.
Lawrence Sanders: Toinen kuolemansynti. Dekkari sijoittuu 1970-luvun alun New Yorkiin; kuolemansynnit -sarjassa päähenkilönä on eläkkeellejäänyt päällikkö Edward X. Delaney. New Yorkin taidemaailmaan sijoittuvassa tarinassa syödään ja juodaan hyvin, tallustetaan pitkin katuja ja kortteleita ja eletään suurkaupunkilaiskaupunkilaiselämää. Kuolemansynneistä ensimmäisestä en pidä, se on raadollinen, mutta toinen, kolmas ja neljäs ovat leppoista luettavaa poliisintyöstä ajalta ennen tietokoneita ja kännyköitä. Pidän kaupunkikuvauksesta ja hahmoista. Pidän Sandersin tyylistä, ja olen lukenut häneltä jokseenkin kaiken suomennetun ja osan alkuperäiskielelläkin, jos mitä olen käsiini saanut. Lohtulukemista työstressiin pitkänä viikonloppuna.
Laura Ingalls Wilder: Pieni kaupunki preerialla. Lauran teini-iän vuodet: ensimmäinen työpaikka, Marjan lähtö sokeainopistoon, haparoiva alku seurustelulle. Sympaattinen pieni nuortenkirja välipalana työstressin vaivaamalle.
Donna Leon: Kohtalokkaat lääkkeet. Brunetti-kausi jatkuu edelleen. Tässä tarinassa liikkeellepanevana voimana toimii rouva Brunetti, ja pariskunta on läpi kirjan ristiriitaisissa väleissä. Signorina Elettra tekee tietokoneellaan löytöjä ja opettaa myös Vianellolle tiedonhankinnan perusteita.
Donna Leon: Ylimyksen kuolema. Jatkan terapeuttisia seikkailujani komisario Brunetin Venetsiassa. Tässä tarinassa pellosta löytyy tunnistamaton nuorukainen, vaakunasormus lähettyvillään: kuka ylimys on kuollut ja miksi? Ensimmäiset viitteet signorina Elettran tietokonetaitoihin ja Brunettin ja appiukkonsa kreivin välien lämpenemiseen tässä tarinassa. Ja mahtaako olla viimeinen lajiaan, jossa vierailee Brunettin veli?
värikoodisto
chicklit
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
keittokirja
tietokirja
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)
Koko vuoden luetut
kymmenen hassua kysymystä
Birgitan ja Tiian kautta: kymmenen hassua kysymystä.
1. Imetkö hiuksiasi?
EN!
Voihyvänenaikasentään, sitä tekevät pienet lapset.
Enkä kyllä ylettäisikään. Paitsi kiipeämällä omaan niskaani istumaan.
Kissaeläin kyllä tekee sitä välillä iltaisin: loikoo sohvan selkänojalla, ottaa kaksin tassuin ihmispolon päästä kiinni ja aloittaa pesupuuhat.
2. Petaatko pedin joka aamu?
KYLLÄ!
Tai oikeastaan Lehtori tekee sen, mutta kyllä.
Sänky (EI PETI!! kuka ihme sanoo peti? koirilla on peti.) on pedattava joka aamu.
Sängyn petaaminen on muutoin niin rennonletkeässä elämässäni lähes pakkomielteenomaista.
Sänky on pedattava.
Jos ei petaa, kasvaa kämmeniin karvoja ja selkäranka hapantuu irtipoikki.
(samaa voi seurata myös pitkään nukkumisesta ja television katsomisesta aamuisin. katson televisiota aamulla vain jos meneillään on jokin maailmanlaajuinen katastrofi, jota ei pysty seuraamaan pelkän nettisivuinfon ja radion varassa. kerran koukutuin aamutelevisioon, se oli silloin kun nuorimmainen oli vastasyntynyt ja sairaalassa vielä ja aamuisin piti hoitaa yleinen maidontuotanto hänelle: sairaalan maitohuoneessa pauhasi televiso. jäin koukkuun johonkin kätilösarjaan. sittemmin vierotuin sekä maidontuotannosta että sairaalasarjoista, joita en ole sen koommin kyennyt katsomaan. en ole sen koommin myöskään tuottanut maitoa, jos joku sitä jäi pohtimaan)
Ja petaamattomaan sänkyyn ei saa missään olosuhteissa mennä päivävaatteissa. Ei edes niissä kotiröntsäisissä.
Kärsin suunnattomasti, koska nuoriso ei petaa ja kömpii vällyihin täysissä pukeissa. Farkuissa! Pelkkä ajatus saa ihon kananlihalle.
Kauhusta.
(nuoriso käyttää tätä kiristyskeinona tyyliin "jos et sitä/tätä/tuota, meen sun sänkyyn farkut jalassa." Suostun aina ja kaikkeen tämän kiristyskonstin edessä)
Päiväunet ja sairastelu hoidetaan päiväpeiton päällä. Paitsi jos on niin ekstrasuperkipeä ettei pysty pukeutumaan päivävaatteisiin.
(kylläkyllä, huomaan että minulla on tässä asiassa jonkin sortin fiksaatio. Lehtorin mielestä fiksaationi on huvittava, mutta hän on huomaavaisesti mukautunut tähän hurmaavaan pikku oikkuuni.)
3. Mikä on suosikkilaulusi?
Riippuu tietysti vähän tilanteesta.
Yleensä Semmari-tuotannosta löytyy jotain sopivaa. (Oló anche tai vaihtoehtoisesti Kuuletko nainen)
Ja tällä hetkellä jos kaipaan hyvää tsempitystä Soweto Gospel Choir /Baba Yetu.
4. Mitä mietit kun olet yksin autossa?
Mietin, kauanko kuljettajalla kestää ja tuleeko ennen kuin minulle tulee kylmä.
Ajokortittomana en juurikaan vietä aikaa yksin autossa.
Yksin bussissa luen. Tai kuuntelen radiota.
5. Mikä keittiötarvike olisit?
Se vuoka jossa vaivaan taikinaa.
Minusta tuntuu että minua ja minussa vaivataan usein. Olen laakea ja avoin. Ruokin lukuisia - minussa voi tehdä taikinaa, salaattia, juomaa.
6. Mikä eläin olisit ja miksi?
Kissa on liian itsestäänselvä vastaus. Enkä kyllä tunne olevani kissa.
Jostain omituisesta, minulle täysin käsittämättömästä syystä, toteemieläimeni tuntuu olevan miekkavalas.
Miekkavalasuneni ovat aina oudon merkityksellisiä, vaikka ihan en vielä ole päässyt kärryille siitä, mitä nuo unet haluavat minulle kertoa. Ne ovat kuitenkin vahvoja unia, jotka ovat jääneet mieleen vuosienkin jälkeen.
Ehkä olen siis miekkavalas.
Sellainen vapaana uiskenteleva vahva matriarkka - miekkavalasyhteisöt ovat käsittääkseni tiiviitä, matriarkaalisia perheyhteisöjä, joilla on omintakeinen, rikas ja vaihteleva kieli.
Haluaisin nähdä miekkavalaan ihan oikeasti. Laivan kannelta, vapaana luonnossa.
7. Mitä teet kun olet vihainen
Pidän karmivia sisäisiä monologeja etten kiehahtaisi yli äyräideni. Nuorempana minulla oli tapana tuulettaa kunnolla, mutta lähipiirini kärsii siitä niin paljon, että olen opetellut räyhimään sisäisesti.
Luonnollisesti sisäisiin monologihetkiin kuuluu marttyrimainen kolistelu, keskiasteinen ja johdonmukainen vaikeneminen ja yleinen, lyhytsanainen äkeys.
Kun olen aikani monologisoinut, pystyn sanomaan asian jokseenkin rakentavasti.
8. Mitä toivot itsellesi tällä hetkellä?
Mielen- ja sielunrauhaa.
Omaa aikaa.
Perheyhteyttä.
9. Millainen olet humalassa?
Humalakertani ovat sangen vähälukuisia. Tunnustan yhden, korkeintaan kaksi humalakertaa hamasta opiskelumenneisyydestä.
Mutta luultavasti olen väsynyt, päänsärkyinen ja tylsä.
Hiprakka on vähän parempi: juttelen enempi.
10. Käytätkö hajuvesiä?
Haluaisin, mutta en ole löytänyt sellaista tuoksua joka tuntuisi omalta, eikä aiheuttaisi päänsärkyä ja yleistä huonovointisuutta.
Käyn ajoittain nuuskuttelemassa ihania tuoksuja - minulla on aika kallis maku, enkä uskalla ostaa niitä tuoksuja, joista olen pitänyt siinä pelossa että alan kärsiä loputtomasta päänsärystä.
Olen etsinyt hyväntuoksuista talkkia; siinä muodossa tuoksu olisi minulle sopivin.
Tällä hetkellä minulla on ruusuntuoksuista talkkia, mutta se ei aivan tunnu omalta.
1. Imetkö hiuksiasi?
EN!
Voihyvänenaikasentään, sitä tekevät pienet lapset.
Enkä kyllä ylettäisikään. Paitsi kiipeämällä omaan niskaani istumaan.
Kissaeläin kyllä tekee sitä välillä iltaisin: loikoo sohvan selkänojalla, ottaa kaksin tassuin ihmispolon päästä kiinni ja aloittaa pesupuuhat.
2. Petaatko pedin joka aamu?
KYLLÄ!
Tai oikeastaan Lehtori tekee sen, mutta kyllä.
Sänky (EI PETI!! kuka ihme sanoo peti? koirilla on peti.) on pedattava joka aamu.
Sängyn petaaminen on muutoin niin rennonletkeässä elämässäni lähes pakkomielteenomaista.
Sänky on pedattava.
Jos ei petaa, kasvaa kämmeniin karvoja ja selkäranka hapantuu irtipoikki.
(samaa voi seurata myös pitkään nukkumisesta ja television katsomisesta aamuisin. katson televisiota aamulla vain jos meneillään on jokin maailmanlaajuinen katastrofi, jota ei pysty seuraamaan pelkän nettisivuinfon ja radion varassa. kerran koukutuin aamutelevisioon, se oli silloin kun nuorimmainen oli vastasyntynyt ja sairaalassa vielä ja aamuisin piti hoitaa yleinen maidontuotanto hänelle: sairaalan maitohuoneessa pauhasi televiso. jäin koukkuun johonkin kätilösarjaan. sittemmin vierotuin sekä maidontuotannosta että sairaalasarjoista, joita en ole sen koommin kyennyt katsomaan. en ole sen koommin myöskään tuottanut maitoa, jos joku sitä jäi pohtimaan)
Ja petaamattomaan sänkyyn ei saa missään olosuhteissa mennä päivävaatteissa. Ei edes niissä kotiröntsäisissä.
Kärsin suunnattomasti, koska nuoriso ei petaa ja kömpii vällyihin täysissä pukeissa. Farkuissa! Pelkkä ajatus saa ihon kananlihalle.
Kauhusta.
(nuoriso käyttää tätä kiristyskeinona tyyliin "jos et sitä/tätä/tuota, meen sun sänkyyn farkut jalassa." Suostun aina ja kaikkeen tämän kiristyskonstin edessä)
Päiväunet ja sairastelu hoidetaan päiväpeiton päällä. Paitsi jos on niin ekstrasuperkipeä ettei pysty pukeutumaan päivävaatteisiin.
(kylläkyllä, huomaan että minulla on tässä asiassa jonkin sortin fiksaatio. Lehtorin mielestä fiksaationi on huvittava, mutta hän on huomaavaisesti mukautunut tähän hurmaavaan pikku oikkuuni.)
3. Mikä on suosikkilaulusi?
Riippuu tietysti vähän tilanteesta.
Yleensä Semmari-tuotannosta löytyy jotain sopivaa. (Oló anche tai vaihtoehtoisesti Kuuletko nainen)
Ja tällä hetkellä jos kaipaan hyvää tsempitystä Soweto Gospel Choir /Baba Yetu.
4. Mitä mietit kun olet yksin autossa?
Mietin, kauanko kuljettajalla kestää ja tuleeko ennen kuin minulle tulee kylmä.
Ajokortittomana en juurikaan vietä aikaa yksin autossa.
Yksin bussissa luen. Tai kuuntelen radiota.
5. Mikä keittiötarvike olisit?
Se vuoka jossa vaivaan taikinaa.
Minusta tuntuu että minua ja minussa vaivataan usein. Olen laakea ja avoin. Ruokin lukuisia - minussa voi tehdä taikinaa, salaattia, juomaa.
6. Mikä eläin olisit ja miksi?
Kissa on liian itsestäänselvä vastaus. Enkä kyllä tunne olevani kissa.
Jostain omituisesta, minulle täysin käsittämättömästä syystä, toteemieläimeni tuntuu olevan miekkavalas.
Miekkavalasuneni ovat aina oudon merkityksellisiä, vaikka ihan en vielä ole päässyt kärryille siitä, mitä nuo unet haluavat minulle kertoa. Ne ovat kuitenkin vahvoja unia, jotka ovat jääneet mieleen vuosienkin jälkeen.
Ehkä olen siis miekkavalas.
Sellainen vapaana uiskenteleva vahva matriarkka - miekkavalasyhteisöt ovat käsittääkseni tiiviitä, matriarkaalisia perheyhteisöjä, joilla on omintakeinen, rikas ja vaihteleva kieli.
Haluaisin nähdä miekkavalaan ihan oikeasti. Laivan kannelta, vapaana luonnossa.
7. Mitä teet kun olet vihainen
Pidän karmivia sisäisiä monologeja etten kiehahtaisi yli äyräideni. Nuorempana minulla oli tapana tuulettaa kunnolla, mutta lähipiirini kärsii siitä niin paljon, että olen opetellut räyhimään sisäisesti.
Luonnollisesti sisäisiin monologihetkiin kuuluu marttyrimainen kolistelu, keskiasteinen ja johdonmukainen vaikeneminen ja yleinen, lyhytsanainen äkeys.
Kun olen aikani monologisoinut, pystyn sanomaan asian jokseenkin rakentavasti.
8. Mitä toivot itsellesi tällä hetkellä?
Mielen- ja sielunrauhaa.
Omaa aikaa.
Perheyhteyttä.
9. Millainen olet humalassa?
Humalakertani ovat sangen vähälukuisia. Tunnustan yhden, korkeintaan kaksi humalakertaa hamasta opiskelumenneisyydestä.
Mutta luultavasti olen väsynyt, päänsärkyinen ja tylsä.
Hiprakka on vähän parempi: juttelen enempi.
10. Käytätkö hajuvesiä?
Haluaisin, mutta en ole löytänyt sellaista tuoksua joka tuntuisi omalta, eikä aiheuttaisi päänsärkyä ja yleistä huonovointisuutta.
Käyn ajoittain nuuskuttelemassa ihania tuoksuja - minulla on aika kallis maku, enkä uskalla ostaa niitä tuoksuja, joista olen pitänyt siinä pelossa että alan kärsiä loputtomasta päänsärystä.
Olen etsinyt hyväntuoksuista talkkia; siinä muodossa tuoksu olisi minulle sopivin.
Tällä hetkellä minulla on ruusuntuoksuista talkkia, mutta se ei aivan tunnu omalta.
pyhiinvaelluksella kotinurkissa
Joskus ihmisen tekee mieli kokeilla kaikenlaista.
En ole retkeilijä, mutta vaeltelija kyllä.
Turun Tuomiokirkolta lähtee suunnilleen neljänkymmenen kilometrin mittainen Jaakontien vaellusreitti kohti Rymättylän Pyhän Jakobin kirkkoa.
Pakkasin pikkureppuun pikkusimpukan, pikkueväät ja lähdin pikkuvaellukselle: teki mieleni kulkea naapurikaupunkiin Raisioon, noin neljännes koko pätkästä.Ihan vain koemielessä.
Tunnustellen, mitä kroppa moiseen sanoo.
Sää oli upea: aurinkoinen, ei liian lämmin, ei liian tuulinen.
Melkein keväinen, mutta ei ihan.
 |
| lähtöselfie: isolla kirkolla |
Vähän jännitti, löydänkö reitille ensinkään, mutta melkein heti kirkon kulmalta löytyi ensimmäinen simpukka.
Reittikuvauksen olin löytänyt netistä, karttaa en katsellut etukäteen. Enkä reittikuvaustakaan kovin tarkasti, pelkäsin että tulee ramppikuume.
 |
| ensimmäinen löytämäni simpukka |
Simpukoita ja reittikuvausta seuraten kävelin leppoisasti: muutamissa kohden reittiä teiden nimissä oli pientä horjuntaa, mutta pääosin reitti oli selkeästi merkitty ja mukava kulkea.
Kaupungista löytyi paikkoja joista en ollut tiennytkään.
Ojanpiennarpolkua, sokkeloista puutaloaluetta, vain äänenkantaman päässä jostain suuremmasta tiestä.
Paikoin kuljettiin ihan kaupunkimaisemissa, paikoin leppoisaa varsinaissuomalaista kumpuilevaa joen vartta seuraillen.
Katselin maisemaa, kuuntelin iltapäivän ääniä, lintuja, autoja, ihmisiä.
 |
| mininreppu, minisimpukka ja minieväät |
Minievästauon pidin, vaikka ei oikeastaan ollut edes nälkä.
Mutta pitäähän vaelluksella evästellä, se on selvä.
Muutama siemaus kahvia ja eväsleipä, vettä - ja matkaan ennen kuin kylmä ehtii iholle asti.
 |
| sielunmaisemaa: varsinaissuomalaista jokinotkoa naapurikaupungissa |
Aivan loppumetreillä joko reittimerkinnässä tai minun ymmärryksessäni oli jotain väljyyttä ja kadotin itseni. Ajauduin jollekin työmaalle ja putosin pois reittikuvauksesta, mutta olin sentään henkisesti kartalla ja oikeaan suuntaan menossa. (se jos mikä on harvinaista, pystyn eksymään jopa suoralla, tutulla tiellä. Ja asunnossa sisällä. en tosin omassa kodissa, sentään)
En yrittänyt enää löytää takaisin jokivarteen, vaan kuljin perille isompaa tietä seuraillen. (yksi arveluttava työmaa-aidan ylitys päivässä riittää!)
 |
| eksyin kartalta: löysin kosken |
 |
| Raision kirkko |
 |
| etappiselfie: päivän tavoite saavutettu ja neljännes koko reitistä kuljettu |
Matkaa reittiselostuksen mukaan tuli vähän vajaat kymmenen kilometriä, puhelimen askelmittarin mukaan vajaat kahdeksan (käsittämättömän epäluotettava kapistus!)
Katselin vähän seuraavan taipaleen alkua (Raisiosta Naantaliin) ja hetken leikittelin ajatuksella jatkaa samoin tein (tai kahvikupillisen jälkeen) matkaa.
Minulla ei kuitenkaan ollut ihan selvää visiota siitä, millaista reittiä matka olisi jatkunut, ja kotiinpaluu epäilytti vähän: löydänkö bussireitille - ja millä tiheydellä bussit sunnuntaina sen reitin varrelta liikennöivät - vai liikennöivätkö ensinkään. (Raisiosta laskeskelin jaksavani hätätilassa kävellä sivistyksen pariin, parikymmentä kilometriä Naantalista takaisin kotikaupunkiin olisi ehdottomasti ollut liikaa).
Seuraava tavoite on testikävellä Raisio - Naantali -väli: lähtöpisteeksi aion ottaa Raision kirkon.
Kroppa kesti, mitä nyt polvi vähän kommentoi jälkikäteen.
Niska ei ottanut pikkurepusta kovin pahasti niskoillensa, eikä muitakaan vaurioita ole havaittavissa.
Mikään laajamittainen pyhä käyskentely ei tällä hetkellä ole suunnitelmissani tai tavoitteenani, mutta tämän reitin kyllä kuljen.
Kunhan ensin olen vähän harjoitellut.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)