aikaansaamattomuutta

Nähtävästi minulla on jonkinlainen henkinen kiintiö sen suhteen, paljonko viikossa voi tehdä töitä (vähän!).
Tänään ei kertakaikkiaan etene, ei vaikka edessä on hieno työlista ja pöydällä pinokaupalla selviteltävien kasoja. Olen tehnyt tasan yhden asian: vastannut UPM:n sähköpostiviestiin että "220, 500 ja en tiedä." En tiedä edes, mihin muu aika on kulunut.
Eväänä eilisen tomaattikeiton jäänteet ja uutta suosikkijälkiruokaani.

Naperoiden kanssa kävimme eilen uimassa; bonuslapsena mukana oli kummikimuli.
Olen käynyt hallilla suunnilleen loka-marraskuulta viikottain, tai ainakin suurinpiirtein, ja pikkuhiljaa huomaan itsekin että räpiköintini on muuttumassa uinniksi, ja samassa tahdissa tuntuu kasvavan myös Pikkusiskon kylmänsietokyky - melko nautinnollista!
Kävisin kahdesti viikossa, jos olis resurssia (aikaa, energiaa jne)
Uintireissut ovat kauhkolmikolle tärkeä juttu: jokainen laskee uinnin yhdeksi harrastuksekseen (minusta se on perheaikaa!), ja Isosisko on merkinnyt sen jopa harrastuskalenteriinsa. Ehkä se on hyvä juttu, pitää meidät ruodussa ja pakottaa liikkumaan yhdessä.
Uinti on uskomattoman nautinnollista, meditatiivista.

Vuoden liikuntatavoitteena on kerätä hienon sykemittarini muistiin mahdollisimman monta edes jonkinlaista liikuntasuoritusta, kellosta, kaloreista ja sykkeistä viis.

*

Taidan lykätä hienon i-aparaattini korvilleni ja yritän nakutella jotain tuottavaa.
Tietysti Semmareita, älkää nyt tyhmiä kyselkö!

10 kommenttia:

  1. Niin tietenkin :)
    Tuosta lyhenteestä tulee vaan mieleen ihan jotain muuta.

    VastaaPoista
  2. Mun sähköpostiin tuli mainos "opiskele selvänäköisyyttä". heti tuli mieleen Marika, joka innolla aina opiskelee kaikkea uutta :)

    VastaaPoista
  3. Tiitu: justiinsa pohdiskelin, mitä alkaisin opiskella...taisin löytää vastauksen!

    Josko vaikka pääsisin silmälaseistakin eroon kun olisin oikein selvänäköinen ;)

    VastaaPoista
  4. MIten jotkut jaksaa opiskella noin innokkaasti? Anna vinkki! :) Mun pitäis laajentaa päätäni myös...

    VastaaPoista
  5. tiitu: parhaillaan en tee muuta kuin suunnittele ja haaveile opiskeluista. Siinä olen paljon parempi kuin opiskelussa itsessään!

    Tykkään uusien vihkojen tuoksusta, siksi kai aina pohdin opiskelujakin.

    VastaaPoista
  6. Mä haaveilen välillä et tärkeänä kansioita täynnä tärkeitä papereita. Jotenkin sporttisn rennon opiskelijan näköisenä tietty. Huomaatko, olen jämähtänyt teini-ikäisen opiskelijafantasioihin. Ja tiimarin tarjontaan vihkojen osalta. How sad is that?
    Mut mitä vois opiskella. Vähän. Sillai helposti.

    VastaaPoista
  7. Toi eka lause piti olla et tärkeänä kantelen niitä kansioita :)

    VastaaPoista
  8. Tiitu: just noin! Uusia vihkoja, kauniita kansioita ja sporttiset vaatteet.
    Paha vaan, että sitten täytyy ihan oikeasti jotain opiskellakin, eikä voi vaan hengailla kampuksen kirjastossa termosmuki toisessa kädessä. :)

    Pitäisiköhän mennä taas ostamaan uusi muistikirja?

    VastaaPoista