Näytetään osuvuuden mukaan lajitellut viestit haulle sinua saattaisi kiinnostaa myös. Lajittele päivämäärän mukaan Näytä kaikki viestit
Näytetään osuvuuden mukaan lajitellut viestit haulle sinua saattaisi kiinnostaa myös. Lajittele päivämäärän mukaan Näytä kaikki viestit

Lukukurimus

Feissipuukki on kuulemma muuttanut parametrejaan, että ei saakaan enää kaikkea tietoa, vaan pelkästään relevanttia.

Epäilen, että kirjaston sinua saattaisi kiinnostaa myös -aparaatti on myös muuttanut parametrejään, mutta kyllä ehkä meni pieleen, kun ei tule relevanttia vaan todella kummallista.

En nykyään juurikaan seikkaile kirjastossa hyllyjen välissä.
Menen suoraan suositushyllylle (sinua saattaisi kiinnostaa myös) tai sitten uutuushyllylle. Ja ihan kaikkein eniten teen erilaisten suositusten perusteella varauksia verkkokirjaston kautta ja hiippailen sitten hakemaan varaukseni.
Tarkkaavaisimmat lukijani ehkä muistavatkin, että minulla on tapana toisinaan ajautua kirjastollisiin kurimuksiin ja harhateille lukupoluillani juuri tämän aparaatin takia.

sinua saattaisi kiinnostaa myös -hyllyn tsekkaus


No, tällä kerralla minulla oli vahva suositus hyvästä Santiago de Compostela -kirjasta.
Ajattelin, että etsin sen käsiini.
Löysin ja varasin.
Etsimäni opuksen lisäksi sinua saattaisi kiinnostaa myös -aparaatti suositteli minulle ensin kirjaa valaistuneesta vaeltelusta helppona nakkina lainasin ja luin sen; en kertakaikkiaan kykene kommentoimaan, en mitenkään ja sen jälkeen aparaatti suositteli valaistumiskirjaa, jonka alaotsikon mukaan ympyrässä on vastaus kaikkeen.

En pysty.
En vain pysty.

(no pystyn sittenkin; ovatkohan sen jatko-osat kolmion mystinen triangeli ja nelikulmion suunnikkainen suuntima; päästäänkö jatko-osissa tetraedriin asti vai jäädäänkö junnaamaan johonkin kaksiuloitteisiin muotoihin polygonien polygamiat?)


**

ps. haahuiltuani yhden illansuun valaistuneissa vaelteluissa tartuin ilomielin lukupinossa pitkään mujuneeseen kirjaan Amazonin sademetsien kielitieteellisistä seikkailuista. Olin suorastaan helpottunut palatessani takaisin glottaaliklusiilien säntilliseen maailmaan.
Ei liene mikään yllätys, että tämäkin opus on päätynyt lukupinooni sinua saattaisi kiinnostaa myös -hyllyn kautta.




sinua saattaisi kiinnostaa myös

joulukuussa jo mennä vilistetään.
Marraskuu oli elämäkertakuukausi.

Sain jostakin päähäni, että haluaisin lukea Jukka Sariolan Ystäväni Seijan, joka valittiin vuoden kristilliseksi kirjaksi.
Loggauduin sisään verkkokirjastoon ja tein varauksen.
Mutta voih! Olivat mokomat uudistaneet kirjaston verkkopalvelua semmoisella tavalla, että sinne sivupalkkiin ilmestyi sinua saattaisi kiinnostaa myös -osio. Alati valpas verkkopalvelu arveli että koen suurta kutsumusta lähetystyöntekijöiden elämäkertoihin ja alkoi syytää minulle suosituksia kaikenmoisista lähettiepeleistä, ja heikko kun olen, niin minuahan kiinnosti.
Varasin samaan syssyyn toisenkin elämäkerran, joka nimensä perusteella kuulosti kiinnostavalta ja sehän johti siihen, että suosituspalkki aivan villiintyi ja suositteli yhä lisää lähettielämäkertoja.

Porttiteoriaa uskollisesti noudattaen ajauduin lähetystyökurimukseen: tämän marraskuun aikana olen sinnikkäästi perehtynyt suomalaisten lähetystyöntekijöiden elämiin ja lähetyskenttiin 1960-luvun loppupuolelta tähän päivään asti.
Lukemistani opuksista Ystäväni Seija oli ja on ilman muuta paras. Se on rehellinen ja aito, ja jollain tavalla hyvin levollinen kirja luettavaksi. Kaunis kunnianosoitus.

Lähetyskenttien kutsun jälkeen halusin hiukan hämätä verkkopalvelua ja varasin John Cleesen elämäkerran Piti sanomani.
Ja hah! Olinkin ovelampi kuin verkkopalvelu, tai ainakin olin jo lukenut kaikki sinua saattaisi kiinnostaa myös -opukset. Hah! Hah! ja vielä kerran Hah! tosin se valitettavasti johti siihen, etten tiedä, mihin syventyisin Cleesen jälkeen. Onneksi sitä on jäljellä vielä sivukaupalla, en ole vielä edes Pythonin syntyvuosissa. Oudohko heppu kyllä tuo Cleese, mutta äärettömän sujuvasanainen kirjoittaja.





Olin ajatellut etten tänä vuonna nykeröi mitään omatekoista joulukalenteria.
Olin väärässä.
Nykersin.
Hommasin korunrakentelutarvikkeita suloisille pulluraposkilleni; saavat askarrella koruja tai olla askartelematta.
Istuin koko lauantai-illan survomassa askartelutarvikkeita tonttupussukoihin, kissa istui valppaana vieressä. Kyllä niin olisi kiinnostanut ainakin sitä pienet askarointipuuhat.



Kesäkuun luetut

Omituisen kevään jäljiltä alan näköjään hiljalleen palata normaalimpaan lukutyyliini: sekaisin kaikenlaista ja kaikkea, uusia tuttavuuksia kirjastosta, vanhoja ystäviä lohtulukemisena työstressiin.


Aikaa lukemiselle löytyy jatkuvasti enemmän: kun muu kotiväki lomailee ilman aikatauluja, on työssäkäyvälläkin päivissään joustoa ja tilaa. Yökausia lomillaan lorvailevat saivat myös minut venyttämään iltojani: viimeksi olen lukenut yösydännä varmaan teini-iässä. Tai ainakin kauan ennen lapsia. 
Kaipaatko chikclitiä? Lue Kinsellan tai Nelson Spielmanin uusin: ne sopivat kesän valkeisiin öihin.
Omat kesäkuun suosikkini ovat Veera Vaahteran uusin: Vedet silmissä, joka on selvästi hiotumpaa ja tummasävyisempää Vaahteraa sekä Hendricks - Caplan -kaksikon ya-kirja Tosi raskas reissu. 

Kesäkuun luetut käänteisjärjestyksessä:
Jussi Lehmusvesi: Operaatio Zuckerberg. Jenni haluaa lapsen, Tapsalla on tuhkamuna, Zuckerberg tulee Suomeen julkistamaan uuden kirjansa, Iiriksen kissa oksentelee, Titalla on kaikkea, Mary on tekoäly. Vinkeän vinoutunut utopia, satiiri tästä ajasta ja kaiken tavoittelusta. Humoristinen seikkailu löytyi kirjaston sinua saattaisi kiinnostaa myös -algoritmin avulla (nyt alkoivat algoritmit huolestuttaa...) Synkeänhauska kahden kesäisen aamukahvin ja yhden päiväkahvin mittainen e-kirja.
Cecilia Ahern: Loppusanat. Jatko-osa Ahernin ensimmäiselle kirjalle P.S Rakastan sinua. Holly päätyy auttamaan kuolevia ihmisiä omien p.s-kirjeiden kanssa. Ahernin tuotanto on epätasaista, tämä oli herttainen, sujuvasti kulkeva perussatu. Kärsi vähän siitä, että ensimmäisen osan lukemisesta on jo aikaa. Koskettava tarina, herkkää luettavaa kesäöihin. 
Essi Paju: Koskenniskan naapurissa. Aikuisten heppatyttökirja! En ole koskaan ollut heppatyttö, eikä minusta tule heppanaista, mutta voihan ponitalli sentään! Aava lähtee kesäsijaikseksi rappiolliselle tallille, kohtaa naapurikartanon komean pehtoorin ja ratsastelee juhannusyössä. Kepeätä (hepoisaa?) kesälukemista. E-kirja.
Säde Loponen: Olavin poluilla. Kuukausi vaelluksella Pohjoismaissa. Pyhän Olavin vaellusreitti kulkee Suomen saariston läpi, Ruotsin halki Trondheimiin, Norjaan. Säde vaelsi tämän kristinuskoon kääntyneen viikinkikuninkaan vaellusreitin Ruotsin ja Norjan osuudet kuukauden aikana, syyskaudella, kylmenevien säiden aikaan. Mutkaton ja äärettömän sympaattinen vaelluskirja: kohtaamisia ystävällisten ihmisten ja koirien kanssa - lukukokemustani vähän verotti se, että istuimme helteisen rannan kahvilassa lukemassa, ympärillä pörhelsi lapsia ja letkeä kesämusiikki soi. Kirja olisi ansainnut paremman lukurauhan ja keskittymisen. 
Päivi Nenonen: Maleskelulupa. Lystikäs, jutusteleva, pakinamainen kokoelma sattumuksia ja muisteluita elämästä Leningradissa ja Pietarissa. Kääntäjä-runoilija Päivi Nenosen tarinointia Venäjän kiemuroista. Omakustannetyyppinen kirja olisi ehkä hyötynyt vähän topakammasta toimitustyöstä, mutta jutustelevat, lystikkäät tarinat saivat silti hykertelemään. Löytyi kirjaston sinua saattaisi kiinnostaa myös -hyllystä. 
Donna Leon: Pedon palkka. Tuntematon mies löytyy kuolleena kanavasta Venetsiasta. Tutkimuslinja vie komisario Brunetin teurastamoille pohtimaan teuraseläintuotantoa. Leppoisaa luettavaa viimeisen arkiviikon aamuihin. Liian vähän ruokaa, sopivasti Venetsiaa. E-kirja.
Veera Vaahtera: Sattumalta sinun. Tämä kesä on näköjään Vaahtera-kesä. Tässä tarinassa alati hermoileva ja kaikesta huolestunut kolmikymppinen Karoliina yrittää työnsä puitteissa saada yliopiston filosofian laitoksen järjestykseen ja tuottavaksi, tähtäimessä on vakivirka. Yksityiselämää rasittaa keskeneräinen avoero ja asioihin sekaantuva anoppi. Karoliinan stressi, unettomuus ja turhautuneisuus on samaistuttavaa, tykkään Vaahteran hahmoista joissa on yhtä aikaa eksyksissä olemista ja kuitenkin voimaa. Kieli on eloisaa ja tarinat kulkevat sujuvasti. Vaahteran tuotanto on ollut porttini äänikirjojen maailmaan. Tulen hyvälle mielelle kun vain ajattelenkin, että minulla on varastossani ainakin yksi Vaahtera vielä. Äänikirja.
Jenni Hendriks ja Ted Caplan: Tosi raskas reissu. Lukion viimeistä luokkaa käyvä Veronica huomaa olevansa raskaana. Luokan priimuksella, huippuyliopistoon päässellä Veronicalla on omasta mielestään vain yksi vaihtoehto: abortti. Paha vain että lähin laillisia abortteja tarjoava klinikka on kolmen osavaltion ja tuhannen mailin päässä. Eikä vanhempien tarvitse tietää ihan kaikkea, varsinkaan siveyssormuksen tyttärelleen antaneen isän, tai ystävien, tai oikeastaan kenenkään. Vauhdikas, elämää pursuava roadtrip; hauskakin - ja kuitenkin täyttä asiaa ihmisen itsemääräämisoikeudesta, naisen oikeudesta omaan kehoonsa. Sekopäisyydessään elokuvamainen (kirjoittajat ovat käsikirjoittajia), inhimillinen ja eloisa. En pystynyt keskeyttämään matkaa, luin loppuun yhdeltä istumalta. En ole hetkeen lukenut nuortenkirjallisuutta, tälle tarinalle heti vahva suositus.
Veera Vaahtera: Vedet silmissä. Standup-koomikko Jennan elämä on pirstaleina: suhde poikaystävään on epämääräisessä välitilassa, elämään astuu kaikennnielevä suru. Aivan erilaista Vaahteraa, tummareunaista, päältä kepeämpää, sisältä syvää. Koskettava, hyväätekevä lukukokemus, pisteet monipuoliselle Vaahteralle! Kirjailija Pauliina Vanhatalon alter ego on kypsymässä hienoksi chicklit-kirjailijaksi - pidän kirja kirjalta enemmän (ja tämä kesä näyttää olevan Vaahterakesä). (eikä haittaa, vaikka luen sekajärjestyksessä, tiedän kyllä että tämä on uusin. Jonotin sitä kirjastosta hyvän tovin)
Tapio Lehtinen, Ari Pusa: Yksin seitsemällä merellä. Tapio Lehtinen osallistui 2018-2019 välillä Golden Globe Race -purjehduskilpailuun. Kisassa purjehditaan maailman ympäri yksin, ilman välipysähdyksiä ja 1960-luvun välineistöllä. Purjehtijat navigoivat sekstantin avulla, kuljettavat mukanaan purjehduksella tarvittavat ruuat, veden ja välineet (ja tuovat roskansa takaisin lähtösatamaan), eivät käytä nettiyhteyksiä, eivät voi valmistaa vettä merivedestä... Suomalainen Tapio Lehtinen oli viides ja viimeinen kisan maaliintulija keväällä 2019, reilun kolmensadan purjehduspäivän jälkeen. Kuulin purjehduksesta radiossa ja kirja oli (on) minulla varauksessa kaikissa muodoissaan, ensimmäisenä tärppäsi äänikirja. Tässä kärsin formaatista; en saanut kirjasta kuuntelemalla irti sitä, minkä olisin halunnut. Luen tai ainakin vahvasti silmäilen tarina läpi heti, kun saan sen käsiini perinteisen kirjan muodossa. Huikea-huikea kisa, huikea Tapio ja huikea kirja. Äänikirja.
Lori Nelson Spielman: Toscanan tytöt. Fontanan suvun nuorimpien tytärten ylle on langetettu kirous: he eivät koskaan onnistu rakkaudessa, eivät koskaan pääse naimisiin. Se on myös New Yorkin italialaistaustaisen Emilyn ja hänen serkkkunsa Lucyn kohtalo. Outo, suvun hylkäämä Poppy-isotäti kutsuu nuoret naiset matkalle Italiaan, kumoamaan kirousta. Suloista suloisempi satu aikuiselle: sopi oikein hyvin juhannusyöhön valkoviinin ja mansikoiden kyytipojaksi ja juhannusaamuun tumman kahvin seuralaiseksi. E-kirja.
Harri-Pekka Pietikäinen: Pinnan alla. Elämäni valkohain kanssa. Haikammosta haihurmokseen, kirjan kirjoittaja on pienestä asti pelännyt haita. Pelkoa suitsiakseen hän tekee elämysmatkan Etelä-Afrikkaan, häkkisukellukselle. Yksi sukelluskerta laajenee elämäntapaa hipovaksi haihurmokseksi, kiinnostukseksi luonnon- ja haidensuojeluun. Asiallinen, alussa vähän äijämäinenkin matkakertomus puhuu merien suojelun ja haitutkimuksen puolesta.
Donna Leon: Tuntematon ihailija. Uudempaa Brunettia. Olen lukenut tämän kertaalleen alkuperäiskielellä ja kertaalleen käännettynä, enkä ollut kovin vakuuttunut. Tällä lukukerralla tarina oli hyvinkin mukiinmenevä: niin se mieliala taitaa vaikuttaa. Tällä hetkellä Brunetit on poikkauksetta varattu arkiaamuihin johdattamaan lempästi työpäivään. Jo kolmannessa Brunetissa esiintyvä oopperalaulaja Flavia Petrelli kärsii omituisen ihailijan aiheuttamasta ahdistuksesta ja signorina Elettra menee lakkoon. Hyvinkin leppoisa ja sympaattinen tarina, enemmän tietysti olisi voinut olla hyvää ruokaa. E-kirja.
Veera Vaahtera: Sopivasti sekaisin. Kirjastomaailmaan sijoittuva vinkeä tarina. Matleena on palannut vaativaan työhön kirjastotoimenjohtajaksi pian kuopuksen syntymän jälkeen, ja puoliso Tero on jäänyt lasten kanssa koti-isäksi. Työ- ja kotielämä kinostuvat hallitsemattomaksi kaaokseksi, sivukirjastot aiheuttavat päänvaivaa ja lapsiperheen arki vyöryy kotiovella vastaan, kun koti-isä keskittyy vain lasten viihdyttämiseen. Riittämättömyyden ja ylisuorittamisen tunteet kompuroivat toisiinsa, välillä tekisi mieli ravistella Matleenaa, välillä Teroa. Perusmukava perushömppä, kärsi vähän omista työkiireistäni. Äänikirja.
Sophie Kinsella: Sitä saa mitä antaa. Olen lukenut tämän kirjan suunnilleen vuosi sitten alkuperäiskielellä. Kinsellan sankarittaret ovat aina vähän eksyksissä elämässään, tarinat ovat viattomia ja lempeitä, kömpelöine ja inhimillisine hahmoineen. Tarinoiden käänteet eivät ole suurensuuria, ongelmat eivät ole ylivoimaisia, eikä kirjoissa tapahdu suurta draamaa; tarinat ovat hyvin arkisia. Tässä kertomuksessa perheyrityksessä työskentelevän Fixien ja satunnaisen Sebin tarinat kietoutuvat toisiinsa mutkikkaan vastapalveluksien velkajärjestelyn kautta. Nopeaa, kepeää ja lempeää luettavaa kesäpäivään, lohdun tarpeeseen, kiireiseen arkeen: niihin hetkiin jolloin aivot tarvitsevat tuuletusta.
värikoodisto
chicklit
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
keittokirja
tietokirja
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

Koko vuoden luetut käänteisjärjestyksessä TÄSTÄ

On silkkaa ylellisyyttä nauttia kesäyöstä lukemalla.

Seikkailunnälkäiselle Tapio Lehtisen purjehdustarina tai Pietikäisen haisukellukset.

Ja Tapio Lehtisen purjehduskirja myös, sen kuuntelin äänikirjana ja jonotan edelleen perinteisen käyttöliittymän versiota.





















Lucy Dillon: Ikuisen onnen salaisuus. Michelle muuttaa uuteen kaupunkiin ja perustaa sisustusunelmien kaupan. Ja puolivahingossa kirjakaupan, josta hän haluaa päästä eroon vain laajentaakseen liikettään. Michellen siistiin ja säntilliseen sinkkuelämään tunkeutuu Anna uusperheineen, kirjakaupan yläkertaa asuttava sinkkumies ja koditon koira. Elämää tursuava hyvänmielen tarina, sopivaa luettavaa työpäivien päätteeksi.

Donna Leon: Turvasatama. Komisario Brunettit (tai hyvä chicklit) ovat parhaimmillaan viikonloppujen aamuilla, aamukahviseurana. Tässä tarinassa Brunetti tutkii pahoinpidellyille naisille väliaikaismajoitusta tarjonneen iäkkään naisen kuolemaa. Tarina etenee sujuvasti, rikos ei ole liian väkivaltainen eikä monisyinen, Venetsia tarjoaa parastaan. Jonkinlainen kypsä välietappi-Brunetti, sopi mukavasti aamukahvin seuraksi. E-kirja.

Lucy Dillon: Uuden onnen jäljillä. Leskeksi jäänyt Juliet yrittää saada elämänsä jälleen hallintaansa perheen avustuksella (ja heistä huolimatta). Koirat ja Dillonin aiemmasta kirjasta tutut koirahoitola ja tanssikoulu vilahtavat tarinassa, samoin muutama näistä tarinoista tuttu hahmo., ja naapurin remuisalla perheellä on keskeinen roolinsa tarinassa. Lempeää chicklitiä sadepäivään ja aikaan, jolloin keskittymiskyky on koetuksella. Dillonin tarinat ovat mukavan mutkattomia.

Pauliina Rauhala: Synninkantajat. En oikein saanut tästä kirjasta otetta. Kieli on kaunista ja ilmavaa, aihe kiehtova ja luin ihan halukkaasti, mutta kun aloin silmäillä kirjan saamia arvosteluja, huomasin olevani aivan hakoteillä. En muista, olenko lukenut Taivaslaulun, jääkö minulta sen takia jotain olennaista tavoittamatta? Useimmissa arvosteluissa kirjan Matkakertomus -osiot tulkitaan kirjan heikoimmaksi lenkiksi, minusta ne olivat kiinnostavimmat: analogioita suljettuihin, omalakisiin uskonyhteisöihin ja -tulkintoihin. Välillä hyydyin kielen maalailevuuteen, välillä nautiskelin siitä. Välillä hengitin henkilöiden kanssa samaan tahtiin, välillä kadotin punaisen langan kokonaan. Lopun luin kolmasti, vuosilukuja tarkistin vähintään yhtä monta kertaa ja olin vähän pettynyt, koska luin tarinan ihan erilaisten lasien läpi. Erikoinen, mutta ei huono lukukokemus.

Syyskuun luetut

Lukutahti on syyskuussa tasaantunut, huomaan että e-/äänikirjapalvelu ei enää houkuttele niin voimakkaasti kuin alussa, vaan olen alkanut kaivata ihan oikeita kirjoja. Pelkät tarinat eivät enää riittäneet, aloin kaivata kirjan tuntua käsissäni ja sekavaa sompailua kirjastossa kaipaan myös. 
Kirjojen suoratoistopalvelun neljän kuukauden erikoistarjous päättyy lokakuun loppupuolella, ja tällä hetkellä näyttäisi siltä, että irtisanon tilauksen siinä kohden ja jään pohtimaan, onko kirjojen suoratoistopalveluille mitään pitkäkestoisempaa annettavaa minulle.
Luulen että käytän jatkossa satunnaisesti lahjakorttikaupoilla, silloin kun tekee mieli lukea jotain nopeasti.


Syyskuun kirjoista suosittelen ehdottomasti japanilaista Unelmaa helposta työstä. Olisin itse tehnyt ilomielin kaikkia kirjassa kuvattuja töitä, ja samastuin voimakkaasti päähenkilöön. Pidin.
Sellainen kirja, jota en luultavasti olisi kirjastosta poiminut mukaani, ja jos olisinkin, en luultavasti olisi saanut luettua. Äänikirjaformaatti toimi tämän teoksen kohdalla minulle parhaiten. 

Toisena suosituksena Viola Walleniuksen Koti Keniassa. Lue tämä!

Tuija Lehtisiä olen kurkkuani myöden täynnä. En jaksaisi enää riviäkään. (sisko on mennyt maratonissa menojaan, minä nielen pölyjä)

Anne Tylerit saattavat palata monien vuosien tauon jälkeen luettavikseni.

jokiranta bussin ikkunasta



Koko kuukauden luetut kuun lopusta alkuun: 

 Kikuko Tsumura: Unelma helposta työstä. Metkasti absurdin rajapinnoilla kulkeva kertomus neljänkymmenen korvilla olevasta naisesta, joka burnoutin jälkeen etsii helppoa työtä, lähellä kotia. Mieluusti sellaista työtä, jossa ei tarvitsisi olla tekemisissä ihmisten kanssa. Nainen tarkkailee valvontakamerakuvaa, ripusta julisteita, laatii elämänohjeita riisikeksipusseihin ja päätyy aina työssään jotenkin eriskummalliseen, melkein absurdiin yhteisöön tai tilanteeseen joka vaatii sekaantumista ja osallistumista. Hyväntuulinen, kiehtovasti japanilainen ja erityisen samastuttava kertomus - olisin itse valmis vaihtamaan työni mihin tahansa naisen kokeilemista. Luultavasti en olisi saanut luettua tätä kirjana, mutta äänikirja osui, koukutti ja houkutteli jatkamaan kuuntelemista koko ajan pidemmälle ja pidemmälle. Suositus.

 Donna Leon: Anteeksiannon houkutus. Teki mieli seikkailla pieni hetki Venetsiassa, ja tämä osui kirjastossa käteeni. En alussa muistanut tarinan kulkua ollenkaan, eli lukeminen oli hyvinkin leppoisaa. Ei pelottavaa murhaa, vähän sotkuinen vyyhti huumeita, tietovuotoa ja muuta. Tasalaatuinen Donna Leon.

 Lauren Weisberger: Paholainen puuttuu peliin. Jonkinlainen väljä spinoff Paholainen pukeutuu Pradaan -kirjalle. Vähän hauska, paljon metkasti juonitteleva perusviihdekirja. Aina jaksaa äimistyttää suuren maailman raharikkaiden elämä, jos tämäntyyppisissä tarinoissa kerrotusta edes murto-osa pitää paikkansa, niin en ollenkaan kadehdi sellaista pyrkyryyselämää. Napakka välipalakirja, jos olet tykännyt Weisbergerin aiemmista, tykkäät luultavasti tästäkin. 

Anne Tyler: Elämän tikapuilla. Nuorena solmittu avioliitto ja tyhjenevä pesä saavat Delian tuntemaan olonsa omassa elämässään jotenkin ylimääräiseksi, näkymättömäksi. Perheen kesälomamatkalla hän kävelee tiehensä rannalta ja asettuu uudelle paikkakunnalle, uuteen elämään pieneen alivuokralaishuoneistoon. Tylerin kirjojen vinot ja haipuilevat ihmissuhteet mietityttävät aina, pidän niistä, pidän näiden tarinoiden verkkaisuudesta, ihmisten hapuilevaisuudesta, pidän näistä tarinoista. Tämä oli ties monennellako lukukierroksellaan yöpöytäkirjana, lukeminen kesti viikkotolkulla. Unohdan aina, miten pitkä aikajänne tässä kertomuksessa on, ja mitä kaikkea Delian elämässä ehtii tapahtua uudessa kotikaupungissa. Avainlause: "sinun olisi tarvinnut vain pyytää". Suosittelen Tylerin tuotantoa.

Tuija Lehtinen: Ruusumadonna. #tuijalehtismaraton. Italiaa opiskellut Isla työskentelee Roomassa pienessä suomalaista designiä myyvässä puodissa myyjänä, matkaoppaana ja freelance-toimittajana. Puodissa vierailee ostoksilla uskomattoman komea mies, Luca, johon Isla tutustuu ja rakastuu. Vaan onko Luca sitä, mitä Isla kuvittelee, ja miksi perhe ja erityisesti kummitäti tuntuu kerran toisensa jälkeen pyörittävän miestä oman halunsa mukaan? Oman lisänsä Islan elämään tuovat opastettavat ryhmät (joissa vierailee tuttuja vanhoista kirjoista) sekä suomalaistaustainen taiteilija Lulu, josta Isla käy tekemässä haastattelun. Onko Luca se oikea? Nyt olen ilmeisesti saavuttanut jonkun kulminaatiopisteen Lehtisen tuotannossa. Tämän lukeminen ei meinannut käynnistyä enää ollenkaan. Olen aikoinani pitänyt tästä kirjasta paljonkin, ja lukenut sen useita kertoja.

Viola Wallenius: Koti Keniassa. Parikymppisenä Keniaan avustusjärjestön vapaaehtoistyöhön lähtenyt Viola päätyi perustamaan oman avustusjärjestönsä ja rakentamaan elämänsä Keniaan. Lasten ja nuorten hyvinvointiin, kyläyhteisön tukemiseen keskittyvän hyväntekeväisyysjärjestön. Kirjassa kerrotaan järjestön synnystä ja mahdollisuuksista avustaa sekä Violan oman elämän että myös järjestön tukemien nuorten tarinoiden kautta. Kirja tuli välillä iholle, piti pitää taukoja kuuntelussa. Lukija sopi kertomukseen hyvin. Lämmin suositus tälle kirjalle. Äänikirja.

 Sanna Stellan: Hyvien synnytystarinoiden kirja. Yllättävä kirja luettavaksi, sattui silmiin kirjaston sinua saattaisi kiinnostaa myös -hyllyssä.  (tästä syystä en yleensä vaeltele kirjastossa, päädyn lainaamaan kaikkea erikoista). En ole kohderyhmää,  eivätkä omat synnytystarinani millään muotoa kuulu tähän joukkoon. Jos luomuna olisimme menneet, lapsosia ei ehkä olisi ensimmäistäkään. Ja omakin kohtaloni olisi ehkä vähän epäselvä. Siksipä kirjan alkuosan synnytyskertomukset melkein ahdistivat, toivat mukanaan liikaa sekavia, jäsentymättömiä muistoja. Kiinnosti kuitenkin sen verran että luin loppuun asti: kertomuksia enimmäkseen luomusynnytyksistä. Varsin luettava kirja, vaikka minulla ei ole mitään halua muistella omia synnytyksiäni, saati synnytellä yhtään lisää. Luin mielenkiinnosta, ja ajattelin taas kerran sitä, miten paljon asenneilmapiiri, maailma ja ihan kaikki voi muuttua parissakymmenessä vuodessa. Ja vähän myös sitä, että onneksi ihmeellinen internetti ja kaikki maailman tieto oli nahkeammin saavutettavissa silloin parikymmentä vuotta sitten. Pää olisi ehkä räjähtänyt kaikista niistä valinnoista ja suunnitelmista, joita olisi voinut ja pitänyt tehdä. Kirjana oikein kompakti ja luettava ja lämminkin, jos sattuu kuulumaan kohderyhmään. En ehkä välttämättä suosittele keksiäkäistyvälle, synnytysiän roimasti ohittaneelle.

 Johanna Lindfors: Elämäni ranskattarena. Vähän vaisu elämäkerrallinen pohdinta siitä, olisiko elämä parempaa tai elegantimpaa ranskalaisena. Sellainen ihan kiva. Mikäköhän tämä Ranska-juttu edes oikein on, en ole itse saanut siitä minkäänlaista otetta, enkä pidä ranskattareutta mitenkään erityisen tavoiteltavana asiana.

Anna-Mari Raaska: Belizessä on kaikki paremmin. Kun saksalainen mies ei halua asua Suomessa, tai suomalainen nainen Saksassa, on löydettävä kompromissi - Belize! Hyväntuulisen itseironinen ja letkeä kirja siitä, miten asiat menivät vuosituhannen vaihteessa, kun vaihtoehtoelämää tavoitteleva perhe päätti asettua Belizeen. Kirja oli äänikirja, ja loistava lukija sai tekstin elämään. Olin pahasti pettynyt kun kirja loppui, olisin hykerrellyt hyväntuulisuutta vielä pidempäänkin. En ehkä muuta Belizeen elämään vaihtoehtoelämää. Äänikirja.

Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Iltakirjana, lohtukirjana, sielun lämmittäjänä - yöpöydällä elokuun alusta asti. Tällä hetkellä yksi rakkaimmista lohtu-stressinkarkottaja-yöpöytä-kirjoistani. 

Lilly Korpiola - Alisa Parpala: Alisan tarina - yksi elämä, kaksi syöpää. Viidentoista ikäinen Alisa on lyhyen elämänsä aikana ehtinyt selättää jo kaksi vakavaa syöpää. Alisa kertoo tarinansa vauvaiän silmäsyövästä ja nuoruusiän luusyövästä toipumisesta. Vahvatahtoisen nuoren kertomus tarjoaa vertaistukea nuorille ja perheille, antaa "tavislukijalle" arvokkaan näkökulman vakavasti sairastaneen nuoren maailmaan ja kertoo erityisesti resilienssistä. Mutkattomasti etenevälle tarinalle lämmin suositus. Hybridi: äänikirja-e-kirja.

 Marja Vesala: Vuosi Toscanan kukkuloilla. Kirjan ensimmäinen puolikas oli lähestulkoon plagiaatti Annie Hawesin Extra Virgin -sarjasta: samanlaiset tapahtumat ja tyypit, paikoin jopa kielen rytmi. Vasta puolivälin jälkeen tarina kasvoi omaksi tarinakseen, kun kirjoittaja puolisoineen pääsi maatilamatkailu-viinitilalle töihin. Varmasti omalla tavallaan ihana ja suloinen matkakirja, mutta minun oli vaikea päästä yli Extra Virgin -fiiliksestä. E-kirja.

värikoodisto
chicklit (viihde /feelgood/hömppä)
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)


Ps. Pieni suoratoistopalvelupohdinta.
Juhannuksen tuntumassa Storytel mainosti palveluaan puoleen hintaan neljäksi kuukaudeksi. Se on sellainen hinta, jonka olin valmis maksamaan. 
Niin paljon kuin luen ja nykyään kuuntelenkin jo sujuvammin, kymppi kuukaudessa on ehdoton maksimi.
(ja monen palvelun siihen hintaan tarjoama 20h kuunteluaikaa on ihan kikkare, luen en kuuntele! sen verran viikossa)
Alussa olin hyvinkin innoissani ja luin melkein ahmimalla e-kirjoja. Nyt tahtini on selvästi hyytynyt, ja vaikka käytän kohtalaisen sujuvasti kaikkia kirjaformaatteja, perinteinen kirja on suosikkini. Ja jotain hohtoa on siinäkin, että jonottaa kirjastossa kaivaten.
Storytelin algoritmi on aika ahdas ja kapea, ja se suosittelee pääsääntöisesti samoja kirjoja uudestaan ja uudestaan, ja voittopuolisesti vain satokauden tuotteita. Palvelussa on käsittääkseni melkoinen määrä suomenkielistä kirjallisuutta, mutta suositteleva algoritmi on aika mielikuvitukseton, ja suosittelee myös sellaisia kirjoja, jotka olen juuri saanut luettua. (paikallisen kirjaston sinua saattaisi kiinnostaa myös on paljon monipuolisempi)

Kestotilaajaksi en aio mihinkään palveluun nykyisillä hinnoilla ryhtyä. Luultavasti hankin toisinaan itselleni kuukauden-parin täsmäiskuja jos siltä tuntuu.

Oletko itse kirjapalvelun käyttäjä? Kokemuksia?


yksinäinen lounas ja kirja


Kuukauden kirjat

Maaliskuu on ollut hyvä lukukuu: monenlaisia, erilaisia, kiehtovia kirjoja!

Kiira Korven ja Eva Wahlströmin elämäkerrat olivat hengästyttäviä lukukokemuksia vahvanherkistä nuorista urheilijoista.
Naurunhyrskettä kaipaavalle suosittelen Anneli Kannon Ihan pähkinöinä tai vaihtoehtoisesti Katri Siskon 30 ennen 30.

Lue maaliskuun kirjoista ihan mikä vain - kaikki antavat jonkin oivan näkökulman olemassaoloon.



Maaliskuun luetut:

Scott Douglas: Juoksu on parasta terapiaa. Poista stressi ja ahdistus - elä onnellisemmin. Selkeä esitys juoksemisen vaikutuksesta masennukseen ja ahdistukseen. Kirjan mukaan aerobisella harjoittelulla on lääkitykseen rinnastettava vaikutus aivojen (ja sielun?) hyvinvoinnille.  Valitettavasti kirjassa ei neuvottu, miten juokseminen sopii polvien hyvinvoinnille. Tarvitsen lenkkarit.

Pamela Druckerman: Mademoisellesta madameksi. Luin tämän kirjan jo kertaalleen alkuperäiskielellä, ja ajattelin silloin etten lukisi sitä uudelleen suomeksi. Kirja osui hollille kirjaston sinua saattaisi kiinnostaa myös -hyllyssä, joten lainasin ja luin. Kirja oli suomeksikin pätkäinen kokoelma havaintoja keski-ikäisyydestä, amerikkalaisuudesta ja ranskalaisuudesta ja aikuiseksi tulemisesta. Viimeistään nyt pitäisi itse olla aikuinen ja valmis laittamaan asiat järjestykseen. En ole. Vieläkään.

Holly Bourne: Katsokaa miten onnellinen olen. Onnellisuuskirjailija Torin oma elämä ei ole some-kelpoista, silti hänen some-päivityksensä kertovat täydellisen ihanasta elämästä ja parisuhteesta. "Haluan välittää siitä miltä kaikki tuntuu, en siitä miltä kaikki näyttää." Hykerryttävän hauska ja silti vähän kipeä kertomus: oivallista chicklitiä jossa pinnalta kepeässä tarinassa on syviäkin sävyjä. Kirjastonsinua saattaisi kiinnostaa myös -hyllystä. Yhden viikonlopun iltalukemista. Nuorisokirjailijana debytoineen Bournen uusi aluevaltaus chicklitin puolelta on sujuvasanaista ja mukavan suorasukaista luettavaa.

 Donna Leon: Maalliset jäänteet. Olen lukenut tämän kirjan jo kertaalleen alkuperäiskielellä: nyt vuorossa suomennos. Tarina oli osin unohtunut, uudelleen lukeminen oli siis ihan paikallaan. Uudemmat Brunetti-kirjat ottavat vahvasti kantaa ympäristöasioihin ja turismiin Venetsiassa, niin tämäkin. Brunetti lähtee lepolomalle Venetsian ulkopuolelle, soutelemaan ja nauttimaan meri-ilmasta, kunnes soutukumppani katoaa yllättävästi myrskyssä. Nautiskelin yhden junamatkan verran helteisestä italialaisesta kesästä ja herkullisista ruuista: Leonin kirjat ovat aina todellisia lepolomia Italiassa.

 Jenni Karjalainen: Setäkuiskaajan käsikirja. Miten tullaan toimeen työelämässä setien kanssa? En ole useinkaan kunniaksi tämän päivän tiedostaville naisille, mutta setäkuiskauksen keinot ovat olleet jo vuosia käytössäni - jo ennen kuin setäkuiskaamista oli edes virallisesti keksitty. Itseni kanssa en pärjää, mutta setien lävitse olen osannut nähdä koko nykyisessä työpaikassa työskentelemiseni ajan. Seuraavaksi täytyy siis kehittää omaa osaamistani. Hauska, kepeällä otteella kirjoitettu kirja olennaisen tärkeästä asiasta: ihmissuhteista työelämässä. E-kirja.

 Eve Meijer: Mistä valaat laulavat. Eläinten kielistä ja kommunikaatiosta, filosofisista lähtökohdista. Olin liian pinnallisella tuulella pohtiakseni kovin painokkaasti kielen olemusta, universaalikieltä ja kieliopin syvimpiä salaisuuksia; olisin mieluummin lukenut tarinoita eläinten kommunikaatiosta yleensä. Erittäin kiinnostava kirja, toivon että olisin jaksanut pohtia kieltä syvällisemmin (laina-aikakin tuli vastaan): muistelin vuosi sitten lukemaani kirjaa Don't sleep, there are snakes jossa käsiteltiin piraha-heimokieltä. Tämä kieli yksinkertaisuudessaan on epätyypillinen ihmiskieleksi - ja toisaalta taas eläinmaailmasta nykytutkimuksen keinoin on löydetty hyvinkin kompleksisia kommunikaatiojärjestelmiä. Pitääkö kieli määritellä uusiksi? E-kirja.

 Suvi Bowellan: Ihana herkkyys. En ole vieläkään oppinut, ettei minun pitäisi lukea hitaan elämän kustantamia kirjoja. En pidä kirjojen ylisöpöstä kuvituksesta, herkistä pikku mietelauseista ja vaahtokarkkimaisesta ulkoasusta. Virittäydyn heti väärin koko lukukokemukselle: pidän kauneudesta mutta en ällösöpöydestä. Pidän vaaleanpunaisesta ja voikukanhahtuvistakin joissain olosuhteissa, mutta en kirjoista joiden sivut ovat täynnä vaaleanpunaista ja voikukanhahtuvaa ja kaunokirjoituksella rakentamalla rakennettuja huoneentauluja. Voimaannuttava kauneus on minulle jotain aivan muuta kuin voikukanhahtuvat iltataivasta vasten.
Tunnistin herkkyyspiirteitä itsessäni ja olen herkkä - varsinkin sosiaaliselle kuormitukselle. Silti tämä kirja ärsytti ihan suunnattomasti: kun minulle auttaa meditointi ja kun minä vetäydyn kesämökille joogaamaan ja kun minä haistelen jasmiinitikkuja, pitäisi kaikkien muidenkin se oivaltaa. Vaikka omakohtaisuus tuo kirjan lähemmäksi lukijaa, ei tietokirjatyyppistä opusta pitäisi kirjoittaa minä-näkökulmasta: on valittava jompi kumpi. Joko elämäni herkkyyteni kanssa tai ylipäätään elämä herkkyyden kanssa. Kirjoittajan oma kokemus ei ole kaikkien yhteinen kokemus. Herkkyys on piirre joka on hyvä tunnistaa itsessään. Kirjoittajan mukaan kyse ei ole diagnoosista, eikä herkkyys oikeuta huonoon tai yliprinsessamaiseen käytökseen, silti minulle tulee kuva juuri sellaisesta ihmisestä: "kun mulla nyt on tää herkkyys..." Luultavasti syynä on oma kykenemättömyyteni käsitellä itseäni.


Katri Sisko: 30 ennen 30. Elinalla on kolmenkympin kriisi: ei miestä ja liian pitkä to do -lista. Pitäisi laihduttaa, vähentää alkoholin käyttöä, käydä nettideitillä, juosta maraton, tehdä vaikutus kollegaan, opetella sähköisen oppimisalustan käyttö, pukeutua aikuismaisemmin...Hyväntuulista omakustanteista perus-chicklitiä, joka olisi ansainnut paikkansa jonkin kustantamon kustannusohjelmasta. Kotimaiseksi chicklitiksi nimittäin uskottava kuvaus tästä ajasta ja tavallisesta ihmisestä. Vähän himoshoppaaja-tyylinen tarina ja hahmo, jonka hosellus herättää juuri sopivasti myötähäpeää ja myötätuntoa. Taisi löytyä blogisuosituksen perusteella.

Eva Wahlström: Rajoilla. Nyrkkeilijä Eva Wahlströmin muistelukset veivät henkeäsalpaavasti mukanaan: luin herkeämättä parissa päivässä. Kahden hyvin erityyppisen urheilijan (Korven ja Wahlströmin) lähes peräkkäin lukemani muistelukset kuvasivat jännittävällä tavalla lajilleen aivan uupumukseen saakka omistautuneen tiukan ankaran luonteen kipuilua urheilun vaativassa maailmassa. Siinä missä Korven muistelukset olivat avoimet ja tyylikkäät, olivat Wahlströmin muistelukset puolestaan avoimet ja räväkät: laji kuultaa läpi - valikoituuko urheilija lajiinsa vai vaikuttaako laji urheilijaansa? Kipua ja särkyä riitti: lukeminen oli tuskallinen myötäelämisen prosessi. Suositus tälle! E-kirja.

 Katja Lahti: Lasitehdas. Kahden (kolmen?) erilaisen perheen kohtalot kietoutuvat yhteen jälkikasvun kautta. Mitä vaikuttaa yhteiskuntaluokka ja tulotaso perheen elämään; auttaako lottovoitto? (lottovoitto jää lopulta vähän irralliseksi sivujuonteeksi kuitenkin). Tarkkaa ja osuvaa, tummasävyistä elämää, tarinan olisi voinut lopettaa jouluun - kirjan viimeisessä osassa oli paljon irrallisia langanpäitä ja pamflettimaisuutta. Sujuvaa bussimatkalukemista. E-kirja.

 Minnie Darke: Tähtiin kirjoitettu. Paikallislehden toimittaja Justine päätyy peukaloimaan lehtensä astrologigurun ennustuksia lähettääkseen viestejä entiselle ihastukselleen horoskooppipalstan kautta. Horosooppeja vain lukee niin kovin moni muukin. Sympaattinen, hauskasti tähtimerkkien ja horoskooppien ympärille rakentuva sadunomainen kokoelma rakkaustarinoita, perhetarinoita, etsimisiä ja löytämisiä. Hyvänmielen viikonloppulukemista.

 Tuija Lehtinen: Armon aika. Apteekkimaailmaan sijoittuva vähän sekava ennestään tuttu perushömppä välipalalukemisena bussissa. E-kirja.

Kiira Korpi - Jere Nurminen: Ehjäksi särkynyt. Koskettava ja puhutteleva elämäntarina. Kertovaan ja henkilökohtaiseen sävyyn kirjoitettu, avoin kuvaus urheilumaailman vaativuudesta, urheilijan loppuunpalamisesta ja urheilijaidentiteetin muuttumisesta. Positiivinen kasvukertomus, rehellisen ja avoimen tuntuinen elämäntarina. Kosketti vahvasti, tuli ihollekin. Löytö e-kirjastosta puolivahingossa: kirjan aiheuttama hype on mennyt minulta kokonaan ohitse. E-kirja.

Tim Peake: Kysy astronautilta. Kaikki avaruudessa elämisestä. Brittitaustaisen astronautin hauskasti ja eloisasti kirjoittama kysymys-vastaus -kirja avaruudesta ja astronauttiudesta. Fysiikkapuoleen en jaksanut keskittyä, mutta kaikkinensa kirja on selkeä ja helppotajuinen avaruuselämä-kuvaus, veikkaisin että alakouluikäinenkin avaruusentusiasti pystyy lukemaan tätä, innostumaan ja saa vastauksia kysymyksiinsä. Kysymykset on ryhmitelty avaruuslennon mukaiseen, kronologiseen järjestykseen alkaen siitä, kuinka astronautiksi tullaan ja päättyen suunnilleen siihen, mikä oli ensimmäinen ateria avaruudesta paluun jälkeen. Luin suunnilleen vuosi sitten amerikkalaisen astronautti Scott Kellyn Vuosi avaruudessa. Pidin siitä, ja kun Scott sattui oleilemaan avaruusasemalla myös Tim Peaken kanssa, oli kuin olisin ollut tuttujen kanssa. Tuttuuden ja kodikkuuden tunnetta lisäsi vielä se, että Tim Peaken matkatoverina oli suomalaistaustainen Tim Kopra. Löytyi kirjakaupassa vaellellessa ja meni samoin tein varaukseen kirjastosta. (olen maailman huonoin kirjakauppa-asiakas!)

Marijke Ten Cate ja Corien Oranje: Aloitan huomenna. Juoksukirja nautiskelijoille. Takakansi lupaa ymmärtäväsitä kannustavaa juoksutukea sohvaperunalle. Kirja oli jutusteleva, sarjakuvamainen opus, mutta aika kaukana kuitenkin siitä, mitä ymmärrän nautiskelevan sohvaperunan kannustamisena. Aika paljon puhuttiin kisoista, maratonille valmistautumisesta, juoksukouluista ja -ohjelmista. Olin odottanut vielä vähän vähemmän totista kirjaa. Ihan valtavasti en juoksukannustunut tästä kirjasta (olen huolissani polvistani), mutta nappasin kyllä treenivinkit talteen ja kirjasin listalleni uusien lenkkareiden hankinnan. Blogisuosituksen perusteella.

Meredith Russo: Tyttösi sun.  Herkkä kasvutarina transsukupuolisuudesta. Kirja alkoi (jos nyt lajityyppejä voi valita) "aikuiskirjamaisena", mutta muuttui edetessään nuortenkirjamaisemmaksi. Teini-ikäinen Amanda kipuilee poikamenneisyytensä, vanhempiensa avioeron, oman murrosikänsä ja sukupuolensa kanssa. Kelpaanko, saanko olla sitä, mitä koen olevani? Olenko kaunis, mitä voin ja saan ja uskallan itsestäni kertoa? Uskallanko rakastua ja rakastaa? Ymmärtäväinen (olettavasti osin omakohtainenkin) ja uskoakseni myös ymmärrystä lisäävä tarina. Erityisesti liikutti Amandan isän hiljainen (vähän epäamerikkalainenkin) kasvu kohti lapsensa ymmärtämistä ja hyväksymistä. Löytyi kun etsin "mitä tahansa luettavaa" e-kirjastosta. E-kirja.

Anneli Kanto: Ihan pähkinöinä. Hyvänmielen hyrskettä! Keski-ikäisen Mirjamin elämä keikahtaa kerralla: työpaikka menee alta, toyboy jättää, sisko kuolee ja orvoksi jäänyt siskontytär sekä vaivainen äiti kaipaavat huoltajaa, hoivaajaa ja elämän pyörittäjää lakeuksilla. Kipakka elämänsä kulisseja tarkasti varjeleva Mirjami pelkää taantuvansa pohjalaiseksi. Vuohi poikii jouluna ja kuka ihme on talon liepeillä hääräilevä Salim? Roimakkaa, vauhdikasta ja ajankohtaista chicklitiä (tai kuulemma bitch-litiä), luin, hihittelin ja luin. Löytyi blogisuosituksen perusteella.

värikoodisto
chicklit
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
keittokirja
tietokirja
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

koko vuoden luetut (klik)

Huhtikuun kirjat

Huhtikuussa olen vielä saanut luettua vaikka kuinka, koska ison osan kuukaudesta olen liikkunut bussilla.
Nyt kun pyöräilykausi alkoi, lukemismahdollisuudet vähenevät huomattavasti.

Huhtikuussa luin paljon hyviä kirjoja.

Luin mm. kolme kirjaa Santiago de Compostelan vaelluksesta, joista yksi nousee aivan ykköseksi kaikista lukemistani Caminoista - Tom Tiaisen Hyvällä tiellä.

Chicklit-suosikkini huhtikuussa oli Kinsellan Yllätä minut. Kinsellamainen kouhotus, hänen ehdottoman sympaattiset henkilönsä ja kirjat, joissa tapahtuu vain mukavia asioita, ovat todellisia hyvänmielen pillereitä väsyneelle ihmiselle. Eskapismia? Taatusti. Chicklitiä? Ehdottomasti.

Lukukuukauden kirjaelämykseksi nousee jo muutamaan kertaan hehkuttamani Don't sleep, there are snakes. Muistelmat /kielitieteellinen katsaus brasilialaiseen piraha-heimokieleen. (samaa suomeksi. samaa suomeksi, lisää)
Hehkutin kirjaa kotona - mikä johti siihen että yksi teineistä hehkutti sitä koulussa opettajalleen. Hehkutin sitä töissä. Blogissa. Satunnaiselle tuttavalle bussissa koska pelkäsin että hän alkaa käännyttää minua.
Kirja oli eräänlainen työvoitto: luin englanniksi, olen kadottanut kielitieteelliset tietoni ja taitoni jonnekin matkan varrelle, luulin lukevani leppoisaa juttua Raamatunkäännöstyöstä, ja kaiken lisäksi kirjalle oli jostain syystä annettu laina-aikaa vain kaksi viikkoa kerrallaan kirjasto tutkii asiaa edelleen. Luin tätä muutama sivu kerrallaan, ja tämän tästä heitin kirjan seinään ja siirryin hehkutusmoodiin kiusaamaan kanssaeläjiäni.
Kuvitelkaa nyt itse: kielestä puuttuvat lukusanat. Sukulaissuhteet. Kulttuurista puuttuvat kokonaan yhteinen historia, jumaluudet, riitit ja myytit. Kielessä riittää käsitteitä vain olemassaoleville, havainnoitaville asioille, tässä ja nyt, ilman sivulauseita.
Lähdepä siinä sitten tekemään kristillistä käännöshommelia että hei, kuulkaa kaverit, oli kerran hyvin kauan sitten semmoinen Jeesus-niminen tyyppi, jolla oli kaksitoista opetuslasta...

Ja sitten niille, jotka eivät jaa kanssani kielitieteellistä huumaanusta, suosittelen Tomas Sjödinin Sapatti-kirjaa, tai vaihtoehtoisesti Anne Tylerin Äkäpussia.

Kaikki huhtikuun kirjat alla: (ja koko vuoden kirjat tässä)


Anneli Suusaari: Ei sinne yllä myrskysää. Kirja muistisairaudesta, äidistä, isästä, tyttärestä. Siitä kuinka tuttu äiti hiljalleen katoaa ja hiipuu, muistisairauden kuluttavasta, kaikkialle tunkevasta vääjäämättömästä vallasta, rakkaustarina, kertomus vaatteista ja nuoruudesta. Koskettava. Luultavasti omakohtainen.

 Karoliina Sallinen-Pentikäinen: #vauvavuosi. Tiedän lukeneeni ykkösosan tästä tarinasta, mutta kovin vahvaa muistijälkeä siitä ei ole jäänyt. Kirjassa eletään Usvan ja Juhan ihana esikoisvauvavuosi iloineen ja epäilyksineen. Olen auttamatta pudonnut kelkasta, dinosaurus tai muuten vain väärää kohderyhmää, mutta tarina on sympaattinen vuoropuhelunomainen kertomus

Anne Tyler: Äkäpussi. Tylerin henkilöt ovat säröillä, vähän eksyksissä omassa elämässään ja ulkopuolisia maailmassa. Äkäpussi Kate Battista huolehtii hajamielisestä professori-isästään ja levottomasta Pupu-siskostaan, käy työssä jota vihaa, elää elämää, jota ei ole itse valinnut ja jota inhoaa, avuttomaksi heittäytyvän isänsä armoilla. Mitä tapahtuu kun isä alkaa omista lähtökohdistaan ja mukavuussyistään järjestää Katen elämää isälle paremmaksi? Tylerin kirjaksi huomattavan rapsakka ja napakka, hauskakin, eikä hänelle tyypillisen kaihoisa. Luin yhdeltä istumalta, hykerrellen ja nautiskellen.

Tomas Sjödin: Se tapahtuu kun lepäät. Ruotsalaisen teologin kirjoittama levollinen ja levollistuttava kirja sapatista, levosta, rauhasta ja sen etsimisestä. Luin verkalleen ja säästellen, nautiskellen. Tämä on niitä kirjoja, joka pitäisi löytyä kirjahyllystä ja johon pitäisi palata säännöllisesti uudestaan ja uudestaan. Sapattilepo on ihmiselle elintärkeä. "joka aamu heräämme maailmaan, jota emme ole itse luoneet. Maailma on olemassa. Me olemme olemassa. Se, että lepää säännöllisesti, on elämän ihmettelemistä. Sitä ettei anna elämän muuttua itsestään selväksi."

Rana Awdish: In Shock. Teho-osaston lääkärin muistelukset. Ranan raskaus saa dramaattisen käänteen, kun hänen maksasaan käynnistyy massiivinen sisäinen verenvuoto, joka johtaa kuolemanrajakokemukseen, istukan repeämään, lapsen menetykseen, aivoinfarktiin...kriisiin toisensa perään. Suoraviivaiset, sääliä kerjäämättömät muistelukset keskittyvät pohtimaan lääkäri - potilas -suhdetta ja inhimillisten kohtaamisten ja rinnalla kulkemisen merkitystä. Rankkaa luettavaa, tärkeästä aiheesta.

 Katie Kirby: Kuppi nurin. Sarjakuvamainen humoristinen opas perhe-elämään, löytyi blogisuosituksen perusteella. Olen liian vanha. Lapseni ovat liian vanhoja. Avioliittoni on liian vanha. Tajusin monessa kohdassa, että tässä pitäisi nauraa nyt niin että vesi juoksee silmistä ja purskahtaa sen jälkeen puolihysteeriseen itkunauruitkuun, mutta kun ei niin ei. En ollut opuksen kohderyhmää. Muistelin tyttökaverin opas -sarjaa, jota aikoinaan itkunauroin moneen kertaan. Käännösratkaisuista en ollut ollenkaan samaa mieltä. Käännös voidaan sopeuttaa kohdekielen olosuhteisiin, mutta lähtökohtaisesti en arvosta esim. nimien kääntämistä. Kyllä ymmärrän Janet ja Johnit siinä kuin Jaanat ja Juhanitkin.
Tuli luettua, koska piti palauttaa kirjastoon, ja olin sinnitellyt jo yli puolivälin.


Jorma Luoma: Mielen ja ruumiin camino: pyhiinvaellus Santiago de Compostelaan. Löytyi kuin etsin Tiaisen camino-kirjaa, kirjaston operaattori väitti että minua saattaisi kiinnostaa myös tämä. Omakustanteinen terapiacamino ja -kirja, olisi hyötynyt napakasta toimitustyöstä, mutta on ollut kirjoittajalleen selvästi tärkeä aihe, joka on täytynyt julkaista.

 Sophie Kinsella: Yllätä minut. Kinsellan chicklit on aina positiivista, aina hyväntuulista, aina luotettavaa, niin tämäkin. Kirjan pariskunta - Sylvie ja Dan - saavat kuulla että heillä on edessään vielä ainakin 68 yhteistä vuotta. Kriisihän siitä tulee: kokonainen ihmisikä jäljellä sen saman ihmisen kanssa. He alkavat yllättää toisiaan, tarina eskaloituu Kinsellamaiseen tapaan. Hykerryttävää hyvänmielen viikonloppukirjallisuutta.

 Tom Tiainen: Hyvällä tiellä - pyhiinvaellus Ranskan ja Espanjan halki. Löysin yhden lehden kirjavinkkauspalstalta. Kirjaa pidettiin suunnilleen parhaana camino-kirjana - olen samaa mieltä. En oikeastaan osaa sanoa, mikä tekee tästä kirjata niin hyvän caminon, mutta hyvä se vain oli. Parasta ehkä se, että vaellusta ei ole pätkitty päiväetappeihin, kilometreihin, majataloihin tai kuluneisiin rahamääriin, vaan tarina elää kuin matkalaulu, keinahdellen, ihmisten ja ajatusten tahdissa.

Daniel L. Everett: Don't Sleep, There Are Snakes. Life and language in Amazonian jungle. Tämän kirjan lukemista pidän työvoittona. Luulin lainanneeni semisti vauhdikkaan tarinan elämästä Amazonin viidakossa, olinkin lainannut ihan älyttömän kiinnostavan kielitieteellisen opuksen. Everett perheineen on -70-luvun lopulla lähtenyt SIL /Wycliffe -Raamatunkäännöstyöhön Brasilian viidakoihin. Kirja keskittyy piraha-heimokieleen pikemminkin kuin perheen elämään viidakossa, jos kohta viidakkoelämäänkin pääsee tutustumaan. Kielestä puuttuvat mm. luku- ja muut kvantiteettiin liittyvät sanat, värit sekä koko kulttuurista puuttuvat kaikenlaiset riitit ja myytit ja kielenpuhujat puhuvat vain todistettavista kokemuksista. Lähdepä siltä pohjalta veivaamaan pätevää Raamatunkäännöstä. Kirja oli työläs lukea kielitieteellisen terminologian ja ajattelumallin takia, mutta niin kiinnostava ja elähdyttävä, että sinnittelin eteenpäin pieni pätkä kerrallaan. Kaveri, joka haastaa Noam Chomskyn universaaliteorian ja uskaltaa kertoa oman vakaumuksensa vakavasta horjumisesta ansaitsee kunnon crediitit. Mahtilöytö kirjaston sinua saattaisi kiinnostaa myös -hyllystä!

 Anni Hautala: Annin ruokakirja. Kodikasta ruokaa vähän sinnepäin-twistillä. Testiin menee muutama resepti. Ainoa kritiikki siitä, että alkoholijuomapuoli oli kirjan alussa, heti aamiaisen jälkeen. 

Helienda Toivio: Santiagon Camino - tie henkiseen kotiin. Luulin lainanneeni kirjan Santiago de Compostelan pyhiinvaelluksesta. Kyse olikin jonkinmoisesta panhenkisestä valaistumisesta. En pysty sanomaan tästä kirjasta yhtään mitään olematta kyyninen, sarkastinen tai muuten vain ikävä.

 Henriikka Rönkkönen: Bikinirajatapaus - ja muita sinkkuelämän iloja. Kolumneja (vaiko pakinoita? toteamuksia? totuuksia?) sinkkuudesta tässä maailmanajassa. Periaatteessa kai aika hauska, mutta voi hyvät hyttyset että tässä kirjassa käytiin kakalla! Jossain vaiheessa tarkistin jo  otsikosta,  liittyykö kirja pikemminkin johonkin outoon suolistosairauteen enempi kuin ihmissuhteisiin. Olipa totta tai mielikuvitusta, niin vähän liikaa PK-huumoria minun makuuni. E-kirja.

 Anna Jansson: Anopit ilman rajoja. Lainasin jotenkin vahingossa Amorin kiehkurat -sarjan kakkososan. Sekava, eikä kovinkaan hauska tarina, jonka sinnittelin loppuun ihan silkkaa itsepäisyyttäni. Yleensä tykkään chicklitistä, mutta tämän imuun en kertakaikkiaan päässyt.

värikoodisto
chicklit
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
keittokirja
tietokirja

muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

Helmikuun luetut

 Helmikuu oli henkisesti jotenkin rassaava kuukausi, mutta lukumielessä oivallinen.



Luin sekavaa ja sekalaista, monenlaista ja annoin yhden kirjalöydön viedä kohti toista ideaa ja kirjaa. 

Lukematta jäi monenlaista todella outoa - joista raamatun lukumystiikasta kertova kirja oli kaikkein oudoin. Sikäli kun ymmärsin,  heprealaisille kirjaimille annetaan lukuarvo ja kun aikansa kirjaimia jossain tekstissä plussailee (tai kertoo tai jakaa) saa lopputulokseksi uusia lukuja jotka tarkoittavat kaikenlaista. Kirjoittajan hypoteesin mukaan raamatussa on salakoodattuna kaikki maailman tärkeät numerot. Kyllä kai jos aikansa plussailee, en pystynyt lukemaan kirjaa pariakymmentä sivua pidemmälle, se oli niin seko.

Kuukauden kiinnostavimmat:

Valter Juveliuksen arkeologinen tutkimusmatka ja Näkymättömät naiset kisaavat varsin tasaväkisesti kuukauden kiinnostavimman tietokirjan tittelistä. Kumpainenkin kirja sai minut pohtimaan ja miettimään asioita ja virittelimme sekalaisia keskusteluita kotijoukkojen kanssa. Näkymättömiä naisia suosittelen erityisesti.

Tv-sarjakirjoista sekä Musta kuningatar että Unorthodox osoittautuivat loistaviksi lukukokemuksiksi. Pidin Kuningatargambiitista sarjana ja pidin siitä kirjana! 

Hömpästä puolestaan Totuushaaste oli ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Kuukauden luetut käänteisjärjestyksessä arvioineen alla. 
Koko vuoden luetut päivittyvät tänne (KLIK

helmikuu 2021

 Andrea Camilleri: Hämähäkin kärsivällisyys. Piti pyyhkiä jollain pois lukemani Morse-kertomuksen jättämä vähän tympeä sivumaku. Lainasin siis itselleni seikkailun Sisiliassa Montalbanon kanssa. Tämä tarina ei kuulu suomennettujen kärkeen, mutta parastahan tietysti ovatkin ruuat ja maisemat. Seikkailin siis hetken Sisiliassa ja nautiskelin temperamenttisen Montalbanon seurasta.

Juhana Salonen: Viiton - olen olemassa. Kirja oikeudesta omaan äidinkieleen ja identiteettiin. 1980-luvulla kuurona syntynyt Juhana saa kotona opetusta viitotussa suomenkielessä, mutta ei lapsuudessaan omaksu kuuron identiteettiä, eikä saa koulussa riittävästi äidinkielistä viittomaopetusta. Hän jää puolikieliseksi ja puoli-identiteettiseksi, mistä seuraa teini-iässä vaikeuksia. Kirja on kasvukertomus lapsesta aikuiseksi, viittomakieliseksi, vahvaksi ja vaikuttavaksi osaksi kuurojen yhteisöä. Minut yllätti se, ettei edes vielä -80-90 luvuilla kuurojen kouluissa tuettu äidinkielistä viittomaopetusta, vaan tarjolla oleva opetus oli viitotun suomen tai tukiviittomien varassa; olen olettanut että Suomessa ollaan noihin aikoihin oltu jo riittävän valistuneita ja tunnustettu viittomakieli äidinkieleksi. Pohdin myös sitä, että viittomakieli on luontevasti tietysti kuuron henkilön äidinkieli, mutta miten hän oppii sitä äidinkielen tasoisesti, jos vanhemmat ovat kuulevia - kaikesta opetuksesta huolimatta vanhemmista ei koskaan tule äidinkielisiä kielenkäyttäjiä. Ja jälleen kerran minut yllätti se, miten vahvasti kuurojen yhteisö suhtautuu nimenomaan identiteettiin ja omaan kulttuuriin (ehkäpä juuri edellämainitusta syystä!) Lukiessani mietin myös, miten yleinen tämäntyyppinen puolikielisyyden, -kulttuurisuuden ja -identiteetin tunne on kenen tahansa kieliyhteisössä vähemmistössä olevan nuoren kohdalla. Kokevatko esim. vanhempiensa työn takia ulkomaille muuton vuoksi kielivähemmistöön joutuneet nuoret samantapaista: tuntuuko väärältä puhua ympäristön kieltä ja myös kotikieltä, entä jos kotikieli tuntuu hävettävältä? Mistä kielestä muotoutuu tunnekieli? Miten tapahtuu paluu omaan kieliyhteisöön? Sujuva omakustanne, jännittävä kuvitus. Kirjavinkin taisin löytää somesta, kiitos jo unohtuneelle vinkkaajalle!

Colin Dexter: Viimeinen bussi Woodstockiin. Kaikkien aikojen ensimmäinen Morse-tarina. Aika on ajanut pahasti tämän dekkarisarjan ohi: naiskuva on outo, koko tarina perustuu pääsääntöisesti kirjeisiin, ja juoni on rakennettu mielestäni lukijaa aliarvioiden. Luen aika vähän dekkareita, mutta ehdottomasti en pidä sellaisista tarinoista, joissa etsivä tietää enemmän kuin lukija. Katselimme Morsea aikoinaan telkkarista, ja minulla oli sarjaa katsoessa aina sellainen olo, että henkilöitä on liikaa ja minä olen tyhmä; sellaista oloa ei pitäisi tulla jos haluaa huvikseen lukea (tai katsoa sarjaa). Morset eivät siis jatkossa kuulu koronakirjastooni. 

 Caroline Criado Perez: Näkymättömät naiset. Näin tilastot paljastavat miten maailma on suunniteltu miehille. Kiinnostava läpileikkaus siihen, miten syvällä yhteiskuntien rakenteissa piilee oletus normaalista - siis miehestä, mieskehosta, miestaidoista, miesmaailmasta. En pidä itseäni feministinä, ja varsinkin kirjan alkupuolella mieleni teki välillä heittää koko opus seinään ja kinata vastaan, pidin paikoin alkupuolta vähän hyökkäävänäkin, mutta toisaalta olin yllättynyt ja järkyttynyt monesta sellaisesta miesmittarista, joita on eteeni työnnetty aivan tarjottimella, ja joita en sittenkään ole osannut ajatella todella syvällä piilevänä rakenteellisena ongelmana. Kirjan luvuista lääketieteeseen keskittynyt oli juuri tällainen: monet naisten oireilut ovat "epätyypillisiä". Naisen adhd on "epätyypillinen", naisen sydänkohtaus on "epätyypillinen", naisen reaktio lääkeaineisiin on "epätyypillinen", mikä luonnollisesti vaikuttaa naisen saamaan hoivaan. On joitakin asioita, joihin jopa tämän kirjan lukemisen jälkeen suhtaudun varauksella, yksi näistä ovat sukupuolikiintiöt. Hyvin mieskeskeisellä ja -valtaisella alalla toimivana pidän olennaisen tärkeänä sitä, että johtosäännöissä varsinkin ylemmissä elimissä mainitaan "kumpaakin sukupuolta on oltava vähintään 40%", mutta silti joka kerta tullessani valituksi tuollaisen johtosäännön alaiseen elimeen, mietin ensimmäisenä sitä, olenko osa kiintiötä. Rakenteet muuttuvat hitaasti, ja siksi kiintiöitä on tietysti oltava, mutta silti toivon että ne joskus jäisivät tarpeettomiksi. Haluan tulla valituksi asiantuntijana, en naisena jolla on asiantuntemusta. Tätä kirjaa olisi myös ollut tarpeen lukea rinnan Roslingin Faktojen maailman kanssa. Epäilen että paikoin kirjaan on (tietysti!) valittu tarkoituksenmukaisimmat tilastot. Arvelen, että esim. pelkästään yhden ja saman maan (vaikkapa Suomen) tilastoja käyttämällä näkyviin tulevat rakenteelliset vinoumat olisivat näyttäytyneet hyvin toisenlaisina. Hyppimällä nimettömistä kehittyvistä maista välillä brittiläiseen, välillä yhdysvaltalaiseen tilastointitapaan on toki saatu kattava katsaus epäkohtia, mutta toisaalta voisi olla kiinnostavaa lukea vain yhteen maahan (tai maanosaan) keskittyvää tilastointia ja sen vaikutusta elämään: osa asioista olisi paremmin, osa pahemmin. Kirja oli suositus ystävältä, lykkäsin lukemisen aloittamista pitkään ja sitten luin yhdeltä istumalta. Sujuva, painavaa asiaa, pisti miettimään monella tavalla ja tasolla. 

 Clare Pooley: Totuushaaste. Ikääntynyt taiteilija Julian jättää kahvilaan vihon, jonka hän on nimennyt totuushaasteeksi, ja jonka sivuille hän on kirjoittanut tarinan omasta yksinäisyydestään. Vihko on avunhuuto. Vihko kulkee henkilöltä toiselle: jokainen lisää vihkoon oman tarinansa ja yrittää muuttaa jo lukemiaan ihmiskohtaloita toisenlaisiksi. Kirjassa kipuillaan yksinäisyyden, riippuvuuksien, instagram-elämän ja parisuhteiden kiemuroissa. Erilaiset elämät kietoutuvat yhteen, muuttuvat ja muuttavat toisiaan, yllättävätkin. Kuten hyvässä viihdekirjassa, myös tässä on synkempiä ja syvempiä sävyjä. Pidin tarinan ketjuttumisesta ja koko vihkon ideasta, kasvavasta yhteisöllisyydestä ja siitä kuinka erilaiset ihmiset kohtaavat toisensa suurkaupungissa. Paikoin tarina mielestäni vähän kiersi kehää, mutta kirja pääsi myös yllättämään - se on aina positiivista. Hyvänmielen tarina, mukavan todellinen ja sadunomainen yhtäaikaa. Vietin kirjan seurassa lempeän lauantain aamusta iltaan.

Veli Andreas (+ John Ja Elizabeth Sherrill): Sanan salakuljettaja. Yhden miehen missio maailman muuttamiseksi. Täydennetty uusintapainos Piikkilanka ei pidätä -nimisestä kirjasta. 1950-luvulla hollantilainen Andy - veli Andreas - palvelee ensin armeijassa, haavoittuu ja kokee tämän jälkeen kutsumuksekseen ryhtyä lähestyssaarnaajaksi kommunistimaissa. Kirjassa kuvataan Andreaksen elämää, kutsumusta ja itse työtä sekä yhden miehen operaation kasvua maailmanlaajuiseksi lähestysjärjestöksi. Alun kotikutoinen Raamattujen salakuljettelu muuttuu vuosien mittaan ammattimaiseksi evankelioinniksi. Tällaisia kirjoja on kiehtova lukea - mietin aina, mikä näitä ihmisiä ajaa. (on toki aika ilmeistä, mikä ajaa uskonnollista ihmistä, mutta mietin silti: onko se seikkailunhalu, halu muuttaa maailmaa, vai mikä? eivätkä sitä paitsi kaikki vakaumukselliset maailmanmuuttajat ole uskonnollisia) Mietin, miltä on tuntunut elää maassa, jossa uskontoja on vainottu ja ajettu järjestelmällisesti alas: miten yhteisöt ovat pysyneet hengissä, ovatko nämä vakaumukselliset salakuljettajat sittenkään täysin tajunneet sitä vaaraa, johon ovat seurakuntayhteisöt asettaneet, ovatko tajunneet edes sen vaaran jossa ehkä ovat itse olleet? Mietin, millainen ihminen itse olisin? En taatusti salakuljettelisi mitään mihinkään (paitsi että olen salakuljetellut; ja juuri painotuotteita), enkä ainakaan olisi missään vakaumuksessani niin vahva että hiippailisin jollekin salaiselle parkkipaikalle ottamaan kiellettyä kirjallisuutta vastaan. En ylipäätään ainakaan nykyelämässäni ole niin vakaumuksellinen yhtään minkään asian suhteen, että lähtisin suuresti kampanjoimaan tai julistamaan mitään, saati jos se olisi marginaalista tai suorastaan kiellettyä. (ja tässäkin kohden on hyvä pitää mielessä että ihminen voi suhtautua vakaumuksellisesti myös moneen muuhun asiaan kuin uskontoon, ja toimia hyvin vahvasti vakaumuksensa ajamana. Ajatellaan vaikkapa ihmisoikeus- ja ilmastoaktivisteja!)
Tällaisia kertomuksia lukiessa on hyvä pitää mielessä myös se, että kristinusko ja/tai kristillinen kirjallisuus eivät ole olleet ainoita sensuurin ja salakuljetuksen kohteita, mutta näistä varmasti eniten kerrotaan, koska vakaumukselliset taustaorganisaatiot haluavat tehdä työtään tunnetuksi. Pidän näistä pohdinnoista, joita tällaiset kirjat ja kertomukset minussa herättävät. Pidän myös siitä, että yhtäkkiä muistan joskus kauan sitten tapaamiani ihmisiä, jotka ovat Suomesta käsin osallistuneet vastaaviin operaatioihin.

Rebecca Serle: Viisi vuotta myöhemmin. Vakiintuneessa parisuhteessa elävä, elämäänsä tarkkaan suunnitteleva, tiukka lakinainen Dannie näkee oudon valveunen elämästään viisi vuotta myöhemmin. Epätasainen rakkaustarina ja ystävyystarina nilkuttaa läpi vuosien, kohti valveunikuvaa. Ihan herttainen, leppoisa peruschicklit, joka ei ota eikä anna, sopii välipalalukemiseksi. Odotin takakannen perusteella enemmän. E-kirja.

 Scott Carney: Kaikki mikä ei tapa - karaise kehosi terveeksi. Mediakriittinen playboyn (?!) toimittaja päättää tutustua hollantilaisen sekopään kehonkaraisemisen metodiin ja paljastaa huijarin. Toimittaja hurahtaakin metodiin itse ja vakuuttuu hyperventiloinnin, kylmänsiedätyksen ja itsensä äärirajoille ajamisen hyödyllisyydestä. Enimmäkseen tässä opuksessa istutaan jäissä, vaelletaan paidatta lumessa ja hyperventiloidaan kontrolloidusti. Alkupuolella kuvittelin, että toimittaja hakee evolutiivisia yhteyksiä tai testaa jotain kokonaisvaltaista paleo-elämystä, mutta ei. Kirja eteni kuitenkin sujuvasti Kilimanjaron huipulle asti, ja luin sen loppuun vaikka en millään muotoa ole metodista vakuuttunut tai kiinnostunut. Kirja löytyi jonkun sinua saattaisi kiinnostaa myös -toiminnon kautta, ja minuahan kiinnostaa! Toisinaan on terveellistä lukea asioista, joista ei tiedä, silloinkin kun ei jaa kirjan edustamaa maailmankuvaa. Toisinaan on terveellistä lukea myös outoja, omituisia ja vähän sekopäisiä juttuja - ihan vain siksi.  

Timo R. Stewart: Valter Juvelius ja kadonneen arkin metsästys. Suomalainen maanmittari ja raamatuntutkja Valter Juvelius uskoi 1900-luvun alussa väitöskirjatyönsä ohessa löytäneensä Raamatun vanhoista osista salakirjoitusviestin siitä, mihin mystinen Liitonarkku /-arkki on kätketty. Tämän oivalluksen innoittamana hän onnistuu kokoamaan ympärilleen arkeologisia kaivauksia Jerusalemissa rahoittavan syndikaatin ja kaivausryhmän. Sujuvasti ja sulavasti etenevä, sopivasti popularisoitu tutkimustyö esittelee Juveliuksen elämäntyön kiehtovasti, riittävän salaperäisesti ja kuitenkin todella asiallisesti. Arkeologiset kaivaukset ja kaivausryhmät olivat reilut sata vuotta sitten aivan toisenlaisia kuin nykypäivänä, yhteistä edelleen on se, että Jerusalemin alueella tehtävät kaivaukset herättävät suuria poliittisia intohimoja. Raamatusta löytyvistä salakirjoituksista ollaan edelleen monta mieltä, samoin liitonarkusta - onko kumpaakaan olemassa vai eikö ole? Luin kirjan e-kirjana, ja lukemiseni kärsi jonkin verran formaatista: en pystynyt pitämään päässäni alati laajenevaa henkilöjoukkoa, josta osa tuntui piipahtavan kirjan sivuilla vain lausumassa runoja, en liioin pysynyt kärryillä kaikista erilaisista luolista ja muureista joihin kaivausryhmä lakkaamatta törmäili - näihin olisi ollut apua perinteisestä kirjasta, jossa olisi päässyt lehteilemään henkilöluetteloa tai selaamaan kuva- ja karttasivuille takaisin. (ei hätää, jonotan paperikirjaa edelleen ja pidän varauksen voimassa!) Pidin tästä kirjasta ihan älyttömästi silti: suomalaisen maanmittarin vähän surullinenkin tarina on äärettömän kiehtova ja herättää nykylukijassa monenlaisia kysymyksiä, erityisesti salakirjoituksista, Raamatun olemuksesta ja arkeologiasta; näihin kysymyksiin kirjan kirjoittaja myös ottaa tyylikkäästi kantaa, tai ainakin esittää ne ääneen. Onko liitonarkku olemassa vai ei? (tokko) Missä se on? (jos olisi, niin veikkaan sitä vartioitua kirkkoa Etiopiassa) Onko Raamatussa salakirjoituksia (en usko siihen että ne olisivat säilyneet läpi aikojen). Lue, jos olet kiinnostunut historiasta ja /tai arkeologista! Historiaakin on tässä monessa kerroksessa: on kuljettava itsenäistymistä edeltävän ajan Suomessa, sen tapahtumissa ja maailmantapahtumissa ensimmäisen maailmansodan ympärillä, ja tietysti kolmen suuren uskonnon historioissa, tapahtumapaikoissa ja maisemissa sekä 1900-luvun alussa että Raamatun kuvaamien tapahtumien historioissa. E-kirja.

Walter Tevis: Musta kuningatar. Orpo Beth oppii lastenkodissa pelaamaan shakkia laitoksen vahtimestarin opastamana. Shakista tulee Bethille elämänsisältö, ja henkinen pakopaikka orpokodissa. Adoptio vie Bethin ulkomaailmaan ja tuo shakin keskiöön hänen elämässään; hänestä kasvaa shakin ihmelapsi, jonka tavoitteen on päihittää maailmanmestari. Addiktiot, menetykset ja häviämisen tuska uhkaavat Bethin suunnitelmia: hänen on päihitettävä maailmanmestarin lisäksi myös itsensä. Kirjaan perustuva netflix-sarja on alkuperäiselle tarinalle äärettömän uskollinen. Sekä kirja että sarja kulkevat kauniin eleettömästi, alleviivamatta, säälimättä, vain todeten, Bethin rinnalla lapsuudesta varhaisaikuisuuteen. Pidin sarjasta, ja jos mahdollista, pidin kirjasta vielä enemmän. Sen eleettömässä suoraviivaisuudessa on suurta kauneutta. Tv-sarjaa pystyi seuraamaan ymmärtämättä shakkia, kirjaa suosittelen heille, joita peli kiinnostaa, ja jotka siitä jotain ymmärtävät - joskin kertomuksen voi lukea myös shakkisiirtoja tuntematta. Lämmin suositus kirjalle ja/tai sarjalle! 

 Candice Carty-Williams: Queenie. Ero poikaystävästä, lapsuuden ja nuoruuden traumat, britannianjamaikailainen vähemmistöidentiteetti, itsearvostuksen ja -kunnioituksen puute. Hyvässä chicklitissä on aina painavampaa asiaa, niin myös tässä "mustassa bridgetjonesissa". Vaikka välillä lukiessani mietin, olenko vähän liian vanha, olenko jo oikeasti väärää sukupolvea chicklitiin, pidin tästä silti. Suorasukaisen ja räväkän tiedostavan naisen sisin on herkkä ja haavoittuva, lapsuusperhe asettaa kulttuurisia paineita, ympäristö asettaa kulttuurisia paineita, joiden alle voi ihminen aivan musertua. Kielellisesti ja käännökseltään mukavan roheva tarina. Loppuratkaisu oli vähän turhan loppuun puristettu: en pidä tarinoista joissa kaikki kääntyy hyväksi nopeasti, viimeisen parinkymmenen sivun aikana, mutta tässä tarinassa se oli jotenkin toimiva: hauras ja hento kasvava itsearvostus ei ehkä olisi kestänyt pidempää loppuratkaisua. En tiedä, jääkö tästä kirjasta mitään elämää suurempaa mieleeni, enkä heti välittömästi tykästynyt kirjailijaan (koen olevani väärää sukupolvea ja kulttuuritaustaa) mutta pidin kirjasta ja olen iloinen että luin sen.

Deborah Feldman: Unorthodox. Näin hylkäsin hasidijuutalaiset juureni. Sujuva, sääliäkerjäämätön, asiallinen, kauniisti etenevä kuvaus äärettömän tiukan, hyvin pienen ja erikoisen hasidiyhteisön tavoista. Ihmettelin - kuten lähes aina kun lukee tiukoista uskonnollisista yhteisöistä - miten vähän opetuksista oikeasti liittyy uskontoon, tai vielä oikeammin uskoon, ja miten paljon opin noudattaminen koskee nimenomaan naista. Lahko josta Feldman lähti, on syntynyt holokaustin jälkeen diasporassa Yhdysvalloissa. Ryhmittymä on keskittynyt yhden rabbisuvun ympärille, ja noudattaa uudessa maassa tiukempia (ja sekopäisempiä?) sääntöjä kuin alkuperäisessä kotimaassa. Pohdin myös sitä, olisiko itsellä vastaavassa tilanteessa kykyä ajatella itsenäisesti ja kyseenalaistaa lahkon ajattelua, vai olisinko yksi niistä, jotka tyytyväisenä elelevät kaikkien omituisten sääntöjen kanssa. Olen nähnyt kirjaan perustuvasta (?) sarjasta vain ensimmäisen jakson puolikkaan: kirjan ja näkemäni perusteella mielikuvakseni jäi, että tv-sarjaa on dramatisoitu rankalla kädellä. Kirjassa Feldman kuvaa lähtöään hyvin asiallisesti, lähes kliinisesti: avioero ja sitä seuraava lähtö ovat tosiasioita, jotka tapahtuvat; ero osittain yhteisellä päätöksellä. Nautin kirjan lukemisesta: kieli on sujuvaa, tarina on omalla tavallaan kaunis ja kaikesta rajoittuneisuudestaan, omituisuudestaan ja perhe-elämän vaikeuksistaan huolimatta Feldman kirjoittaa lapsuutensa olosuhteista lämpimästi, ymmärtäen yhteisöään ja itseään lapsena. Kirjassa ei ole katkeruutta, ei syyllistämistä, eikä myöskään yritystä kohottaa itseään yhteisön yläpuolelle. Pidin ja suosittelen.

Liisa Rauhakoski: Sitä menee Hollantiin ja alkaa puhua hollantia. E-kirja löytyi kun etsin mitä tahansa e-luettavaa. Säntäilevä tajunnanvirtainen omakustanne, aika rasittavaa luettavaa, olisi kaivannut rankkaa toimitustyötä että elämäntarinan kiehtovat ja kiinnostavat puolet olisi saatu kaivettua esiin. Luin loppuun junassa silkalla sisulla, kun matkaa oli jäljellä vaikka kuinka. E-kirja.

Elsa Anttila: Muovirahamiehiä ja perijättäriä. Absurdi lukukokemus. Olen joskus -90-luvun alussa lukenut Anttilan höpökirjoja, ja nyt tarvitsin matkalukemista - tämä löytyi e-kirjastosta. Kummallisen ajaton ja vanhanaikainen, päähenkilö oli kipakka maalaistyttö, joka lähti Helsinkiin herrasväelle lapsia piikomaan. Alkupuolella tarina olisi voinut sijoittua melkein mille tahansa vuosikymmenelle. Puolivälin tuntumassa alettiin puhua tietokoneista ja muovirahasta, jupeista ja elintasoelämästä, jossa tärkeämpää on se, miltä näyttää kuin se, onko varaa ylläpitää moista elintasoa. Huvittava, hiukan ajankohtainenkin tietoturvanäkemyksineen. Oudon tarinaton: tässä kertomuksessa ei oikein ollut mitään huippukohtaa tai käännettä. Piikatyttö päätyi yhtäkkiä kihloihin sivuhenkilön kanssa ja herrasväen kulissit murenivat. Onko joskus ihan oikeasti kirjoitettu ja luettu tällaista? Luin loppuun silkasta ällistyksestä. E-kirja.

Andrea Camilleri: Paperikuu. Matkalukemisena ennestään tuttu Montalbano-seikkailu. Oli mukavaa palata pitkän talvisen muuttopäivän jäljiltä aurikoiseen Sisiliaan. Tarina itsessään oli tuttu, nautin ärhäkästä, vanhenemisestaan huolestuneesta Montalbanosta, merestä ja ruuasta. Olisipa ollut lasillinen valkoviiniä kyytipojaksi! Tarinoinahan nämä eivät ole mitenkään erityisiä, mutta sopivat tällaiselle herkemmälle ihmiselle oikein hyvin.

värikoodisto
chicklit
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)