liikuntapohdinto2

Muutaman kerran viime aikoina on ihmeellisessä intternetissä ja sen sekalaisissa uutisissa osunut silmiin se tosiasia, jonka näen ihan peiliin katsomalla.
Aikuistumisen myötä lihasmassa vähenee tai muuttaa muotoaan. (otetaan lähteeksi vaikka UKK-instituutti se on varmaankin kohtalaisen luotettavan tutkimustiedon levittäjä)

 

En ole koskaan ikinä milloinkaan ollut liikunnallinen, enkä oikein ole osannut ymmärtää sitä, miksi minun pitäisi rehkiä, kun voin istua mukavasti sohvassa lukemassa. 

Olen aiemmin sutviutunut liikkumattoman ihmisen arjessani niin ja näin, olen jaksanut kantaa ruokakassit kaupasta muutaman kilometrin verran kotiin siis välillä ihan oikeasti kantaa jos olen jäänyt johonkin bussipoimuun olen jaksanut liekuttaa lapsia ja varhaisteinejäkin. 

Jaksan yhä pyöräillä töihin ja pystyn kävelemään kymmenkunta kilometriä itkemättä kovinkaan paljoa.
Paljon mainostettu hyvä olo liikunnan jälkeen on pitkään ollut mielestäni enemmän propagandaa kuin todellisuutta, minulle hyvä olo tulee siinä vaiheessa kun pääsee kotisohvaan.

Viimeksi kuluneet pari poikkeusvuotta - jolloin mahdollisuudet siihen ainoaan lajiin, josta oikeasti edes jollain tasolla olen pitänyt, ovat olleet rajoitettuja - ovat tehneet harvinaisen selväksi sen tosiasian että kroppani kaipaa liikuntaa.
en kertakaikkiaan voi ohittaa sitä kankeuden ja jäykkyyden tunnetta joka puolella itseäni mutta en siltikään usko sitä, että kroppani mitenkään voisi kaivata liikuntaa.

Ja mikä oudompaa: myös sieluni kaipaa sitä ajoittain.
tätä minun on vielä vaikeampi uskoa

En voi myöskään sivuuttaa sitä mitä peilistä näen ja UKK:n tutkimustiedosta luen: kroppa valahtaa.
Tunnen että keho palautuu hitaammin, sohvanmutkassa istuminen jäykistää nopeammin, oleminen on kaikkinensa jotenkin hitaampaa. 

Suurin liikuntaesteeni on lopultakin tämä:
Minulla on sitoutumisprobleemi.
En usko edes itse itseeni siinä että pystyisin liikuttamaan itseäni jatkuvasti, toistuvasti ja päämäärätietoisesti.
Ja kun juuri sitä pitäisi tehdä, jatkuvasti, toistuvasti, päämäärätietoisesti, ihan koko ajan ja tästä hamaan ikuisuuteen, ei projektiluonteisesti pari viikkoa näin elokuun intopöhinässä. 

viestittelyä ystävän kanssa

Pelkästään uimahallin kymmenen kerran sarjakortin lataaminen aiheuttaa minussa lievää epämukavuutta ja kauhua siitä, että syydän rahaa semmoiseen mitä en kumminkaan tee pitkäkestoisesti.
Puhumattakaan kiipeilyhallin tuplahintaisesta kymppikortista.
En ole laisinkaan varma siitä että pystyn, kykenen tai edes haluan sitoutua yhtään mihinkään niin pitkäkestoisesti.
että ovathan ne ihan kivoja juttuja juuri nyt, mutta onko se sitä enää huomenna tai ensi viikolla, ei voi mitenkään tietää
olen möys niin pahuksen pihi; mikään ei saisi maksaa mitään 

Kaikenlisäksi sekä uinnissa että kiipeilyssä tarvitaan varusteita.
enkä pihiyttäni haluaisi tehdä mitään hankintoja ilman jotain käsitystä jatkuvuudesta. herttileijaa kun en meinaa pystyä ostamaan itselleni edes kelvollisia alusvaatteita tai mitään muutakaan vaatteita kun ei koskaan voi tietää käytänkö niitä vai en (käytän, päivittäin) niin miten helkkarissa voisin ostaa itselleni uuden hyvän ja istuvan uimapuvun, hyvät uimalasit tai kiipeilytossut, kysyn vaan

uintivarusteet kaipaavat kohta päivitystä

 

Että jos nyt ostan itselleni kymppikortit kumpaankin paikkaan, paremmat uimalasit, sumunestoa en edes tiennyt että semmoista on!, uudet uikkarit kun vanhat ovat kauhtuneet ja kiipeilytossut niin olenko todella valmis sitoutumaan näihin lajeihin pidemmälle kuin huomiseen asti, miten rahoitan hankintani, mietin jo pitääkö minun avata joku erillinen tili sporttikuluille, vaikka en kyllä tiedä mistä sinne ilmestyy rahaa, mutta ehkä voin kohta ruveta tekemään jotain nuoren ja nousevan urheilijan sponssisopimuksia (myös palautusjuomista?)? ja vielä uudelleen olenko valmis ja kelvollinen sitoutumaan tämmöisiin juttuihin niin pitkäksi aikaa kuin kiipeilytossut ja uikkarit kestävät? eli vuosiksi

ostin sit tossut
ajattelin että miksi oikeastaan olen aikuinen
ja käyn töissä
jos en muka voisi ostaa kiipeilytossuja silloin kun haluan

 

Pystynkö ylittämään uutuudenviehätyksen innon ja jatkamaan kiipeilyhommeleita vuoden tai kaksi?
Jaksanko taas käydä uimassa kun siihen kuuluvat rutiinit ovat viimeisen parin vuoden muuttuneet ja joudun miettimään ja aikatauluttamaan koko jutun uusiksi?

Pystykö ylittämään sitoutumiskammoni ja motivoitumaan kerta kerran jälkeen uusiksi?
pelkään yhä myös että minuun iskee seinällä korkeanpaikankammo ja koko hommeli loppuu siihen.

Joudun uudestaan ja uudestaan miettimään sitä, mikä minut oikeastaan motivoi liikkumaan? 
kotimaiset kansanperinnesairaudet ja niiden uhka ja vissiin katoava lihasmassa ja nykyisellään lähestyvät vaihdevuodet myös

Mikä sinut motivoi liikkeelle, ja mihin lajeihin?
kuvittelen olevani influensseri

laitoin itseni langanostelukieltoon
säästösyistä

myös luovalle näpertelylle pitäisi löytää aikaa