Sotapoika oli pitkän rupeaman jälkeen kotilomilla.
Tehtiin lähtöä saunaan, kun huomasin sen kaulassa rippiristin rinnalla uuden killuttimen.
Tunnuslevy.
Tietysti tarrasin siihen kiinni ja sanoin että ai te ootte saaneet tommoiset. (minä luulin että sen saa vasta sotaleikkien loputtua)
Siskonsa kysyi mikä toi on.
Jos mä kuolen sodassa, toinen puoli lähetetään äidille kotiin ja toinen puoli laitetaan mun hampaiden väliin.
Jos olisin draamaan taipuvaista tyyppiä olisin pudonnut polvilleni ulisemaan.
Miten voi ihminen sekunnin puolikkaassa ehtiä kuvittelemaan sodan, joka on kaatanut infrastruktuurin kokonaan, sen miten minä ja jäljellä olevat lapset asumme pimeässä ja kylmässä kodissa ja sinne roudataan sotapoika ruumispussissa tuntolevy harvojen hampaidensa välissä ja on kylmää ja pimeää ja vetelää kaurapuuroa ja tykkien jyskettä meidän lähimetsässä.
Tai ehkä jopa atomipommi.
(miksi se ruumispussi tuotaisiin meille kotiin? kai niillä jotain säilyttämöitä on vaikka olisikin kaatunut infrastruktuuri? näin jo sieluni silmin itseni vääntelemässä käsiäni kuin mikäkin koskelanelina. en kestä. en yhtään) (no tietysti meidän lähimetsä on sotatannerta, mitä te oikein kuvittelette? talo talolta mennään ja puolustetaan kotirintamaa)
En pysty käsittelemään tätä aihetta lainkaan.
En pysty minäkään käsittelemään tätä.
VastaaPoistaNuorempi poika kutsuttiin kertausharjoituksiin ensimmäistä kertaa jo 4 kk palvelusaikansa päättymisen jälkeen ja silloin ei voinut välttää ajatusta, että pitääkö tässä varautua ihan oikeasti siihen, että niitä taitoja jonain päivänä tosielämässä tarvitaan. Ja sen miettiminen oli mulle ihan liikaa. Ahdisti niin, että sydän meinasi kutistua kasaan.
Ja Linnan juhlien jatkoja katsoeassani itkin kuin vesiputous, kun Paleface lauloi nuoren poikakuoron siivittämänä, että "Älä äiti itke kadonnutta poikaasi...." Apuaaa. (viittasi sisällissotaaan, mutta laittoi taas miettimään niitä äitejä, joille ihan oikeasti kävi niin ja se on jotain niin kamalaa, että ei vaan pysty käsittämään)
<3
Poistaen ole kovin hyvin pystynyt kuuntelemaan tuota Palefacea minäkään.
Ihan kamalaa, ei näitä oikein pysty käsittelemään... Ilmeisesti synnytyssalissa tapahtuu 'jotain' ja äideille ilmestyy uusi aivolohko, joka kykenee loihtimaan mitä hirveimpiä ajatuksia kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta.
VastaaPoistaMinä olen jo miettinyt, että jos vielä syttyisi sota, niin miten onnistuisin salakuljettamaan meidän pojat jonnekin toiselle puolelle maailmaa, että välttyisivät kamaluuksilta.
mä veikkaisin että synnytyssalissa ilmestyy uusi ihminen <3
PoistaJotenkin se, minkä on teoriassa tiennyt, tulee ihan liian lähelle.
Apua, en kestä! Päätin just, että meidän pojasta tulee sivari. Tai kaikista mieluiten totaalikieltäytyjä, eikös ne pääse "säilöön ja suojaan" vankilaan. Sivarihan voi joutua sinne tantereelle vaikka niitä ruumispusseja keräilemään...
VastaaPoistaÄitiys on ihan kamalaa!!!
totaalit taitavat tällä hetkellä päästä ilman mitään seuraamusta (en tiedä, miten se uusi laki vaikuttaa)
PoistaÄitiydessä paljastuu yllättäviä käänteitä: sitä on kuvitellut että kun selvitään taaperoiden uhmaiästä, tulee elämä helpommaksi (murkkuikään asti), ja sitten ei tarvitse enää murehtia mitään. Valehtelivat. Nyt vasta kaikenlaista outoa murehtimista keksiikin.
Mä kävin nää läpi jo, kun esikoinen sai sen kutsuntakirjeensä kotiin. Nyt jo keskimmäinenkin vastaanotti sellaisen läpyskän, eikä tunnu enää missään.. No ei vaan, en ajattele moisia. Helpommin sanottu kuin tehty <3
VastaaPoistahelpompaahan se olisi, kun ei liikoja ajattelisi...
PoistaTiijän <3
PoistaMuistan nähneeni levyn vain kerran ja silloinkin päätin olla miettimättä asiaa enempää. Äitien ei pidä ajatella noin ikäviä asioita. <3
VastaaPoistaolet oikeassa, ehdottomasti. Ei pitäisi ajatella.
Poistamuttakun ne ajatukset rynnistävät nopeammin kuin ajatusten estäjät :)
Ah, niin tunnistan nollasta sataan -ajatukset. Ja nimenomaa lasten kohdalla. On vaan kestettävä omat aivonsa :)
VastaaPoista