joulusielun kinkkuangst

jei ja mahtavaa ja upeeta ja vaikka mitä!
Joulupiparkakkuleipomusaikataulu (ihan varmasti on oikea sana!) heitti vain puolella tunnilla!

Sain koko lauman melko suosiollisella ja myötämielisellä tuulella piparkakun leivontaan maanantaina klo 17.56-18.28.

Ne halusivat kuunnella Jouluradion lastenkanavaa ja sitten ne kieltäytyivät leipomasta ennen kuin Jouluisä on paikalla. Lehtori tuli istumaan keittiöön ja teki yhden piparkakun. (minä tein viisi).
Radiosta tuli Karvakuonojen tulkitsemana No onkos tullut kesä ja minä nieleskelin ilovesiä.
Et kyllä ota kuvaa ne huusivat kaikki yhdestä suusta, Etkä lue Melukylää!


Saatiin aikaiseksi iso tölkillinen edustuspipareita ja iso vadillinen vähän vähemmän edustuksellisia. Ehkä pärjätään.
Sitten yksi lähti treeneihin ja kahdelle muulle tuli muuta omaa tekemistä.

Minä olen joulusielu.
Ei auta mikään.


Tänä vuonna - kuten viime vuonnakin - yritämme mahduttaa koko laajan iloisen italialaishenkisen perhekokonaisuutemme meidän kartanomme joulupöytään.
Joulupöytä toteutetaan semmoisella teemalla että tuo mukanasi se, mitä ilman joulu ei tule.
Saa tulla myös vieraaksi, ilman eväitä, jos talon omat tarjoamukset kelpaavat.

Itse kyllä lipsun sillä tavalla linjasta, että en tuo Isän Sallattia vaan pyysin että isä tuo sen, mutta kai se kuitenkin lasketaan? Kun isä kumminkin on kutsuttu. Että jos niinkuin välillisesti tuon isän ja sallatin?

Minulla on semmoinen ongelma, että en haluaisi tehdä mitään tylsää, niin kuin vaikka kinkkua. Minä poden tantaloksen tuskia kinkusta, koska kaikki haluavat kinkkua.
Paitsi minä. (ei äiti, ei tarvitse tuoda kinkkua! riittää kun tuot sen, mistä on jo sovittu; tämä on taiteellinen tehokeino)
Yritin maanantaina töissä kuunnella semmoista radio-ohjelmaa missä neuvottiin että näin paistetaan täydellinen kinkku, mutta meillä oli visiitillä kollega kilpailevasta firmasta, niin jäi vähän ohkaiseksi ohjelman anti. Leivinuuni mainittiin muutamaan kertaan, vähän nousi henkinen hiki pintaan, koska pitää vissiin ruveta muuraamaan leivinuunia sitten tähän hätään.

Kysyin Lehtorilta että huomaako kukaan jos salaa ostan valmista siivua.
Se sanoi että on noloa jäädä siitä kiinni mammalle.
Se on kyllä ihan totta.

Paljon mieluummin tekisin kolaa ja suklaaherkkuja ja marmelaatia ja kaikkea semmoista enkä mitään masentavaa kinkkua.

Minä uhosin Lehtorille että itselleni kyllä haen poroa.
Ja se sanoi tyynnyttelevästi että hae vaan.


Kinkun sijaan puuhastelen kaikkea olennaisen tärkeää, kuten askartelen olutlasinalusista tonttuoveen lisäosia ja kuivattelen appelsiineja. 
Semmoista se on, kun on joulusielu.
Tekee kaikkea kivaa.



*

Kaksi työpäivää.
Torstaina alkavat joulun saldovapaat.
Aion tehdä kaikkea muuta paitsi kinkkua, josta on sitten aatonaattona kätevää ottaa viime hetken pultit.





8 kommenttia:

  1. Meilläkin leivottiin pipareita - sekä edustuksellisia että kotoisen kamalia - mutta kaikki on vissiin jo syöty. Olemme hyvin tehokkaita sen suhteen :D

    Ihanaa joulun odotusta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tehokkuus on tämän päivän avainsana, piparinsyönnissäkin ;D

      Poista
  2. Ihana tonttuovi ja mahtavaa luovuutta (meiltä kummaltakin, olutalusia ja luomuskumpan kääre).

    Mä keitin tänään taikinan (hyvä minä) ja huomenna leivotaan. Epäortodoksisia pipareita, pupuja ja lepakoita.

    Juhlavaa joulumieltä sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. teidän piparit kuulostavat hauskoilta ja mukavan epäortodoksisilta.
      Meillä on pöydässä sellaisia kohtalaisen konservatiivisia syöjiä, ei parane pipareilla kikkailla.

      Me ollaan selvästi tonttuoviluovuuden kuningattaria :D!

      Poista
    2. Me ostettiin just lokakuussa lepakko- ja pupumuotit Tukholman vanhasta kaupungista! Ja merihevonen 😊. Ennestään löytyy jo pöllö, pingviini yms.

      Poista
    3. Merihevonen, wow!

      Tuossa penkaisin muottilaatikkoa ja olihan siellä toki muumit ja SLL:n norppakin, joka yhtenä vuonna leikki iglun edessä jotain pohjoisempaa serkkuaan. Pingviini ja jääkarhukin löytyy, on ollut vissiin jäämeriteema jonain vuonna myös.

      Tatti (!) ja sorsa lienevät niitä kaikkein kummallisimpia ;-)

      Poista
  3. Marmelaadin ja suklaakonvehtien tekeminen on paljon kivempaa kuin kinkun paisto :)

    Joulumielen kohottamiseksi ja valmisteluiden hidastamiseksi sain töissä juuri pikavoittona uuden projktin. Voihan plääh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no plääh :(

      Aion edelleen lykätä kinkun hamaan tulevaisuuteen.

      Poista