hyvät pyhät

niin ne hurahtivat ohi, pyhäpäivät.
Heräsin aattoaamuna nuorison tassutteluun ja supatukseen ja vääntäydyin hereille minäkin. Naperot aloittivat leikkinsä: saivat viimevuotiseen tapaan ryöstää lelukaapin, minä rakentelin aamupalaa.
Lapset söivät.
Me lueskelimme lehteä, söimme, vetelehdimme.
Kaivelin kaapeista tarjoiluastioita, keräilin haarukoita ja veitsiä valmiiksi, lapset leikkivät aina vain.
Vasta hetkistä ennen joulurauhan julistusta huomasimme, että koko aamu on mennyt. Kuuntelimme rauhat, työnsin laatikot jääkaapista uuniin, menimme joulusaunaan.

Ystävät tulivat ruokakoreineen ja ryhdyimme yhteisiin pöydänkattamispuuhiin.
Nuorisokin santsasi useampaan kertaan ja pöytään saatiin jopa hetkellisesti syvällisiä keskusteluja aikaiseksi: ystävät olivat jostain aviisista bonganneet ohjeet joulupöydässä vältettävistä keskustelunaiheista - kävimme tietysti kaikki läpi ja tarkistimme vielä lapsilta heidän arat keskustelunaiheensa. Voittaja-aiheeksi julistettiin ilmeisesti: "aiotko tosiaan ihan vielä ottaa lautasellisen ja lasillisen ja sitä paitsi, oletko aikonut vakiintua, hakea töitä ja onkos vihdoinkin perheenlisää tulossa sinä mokoma pitkätukkainen hippi?" (ja oikeasti olen toki todella pahoillani kaikkien niiden puolesta, jotka joutuvat kiusallisiin keskusteluihin kauan kaivattujen sukulaistensa kanssa.)

Nuoriso jatkoi leikkejään ja me aikuiset siirryimme kuohuviinistä portviiniin, samalla kun muutimme majaamme ruokasalista juhlasaliin. Koska flyygeli on kadonnut jonnekin kartanomme uumeniin (epäilen vahvasti itäsiipeä!), emme laulaneet joululauluja emmekä pyörähdelleet kuusen ympärillä, mutta kuuntelimme ja katselimme tyttöjen esittämän jouluevankeliumin - ja kutakuinkin siihen loppuikin lasten kärsivällisyys. Ystävät lähtivät kotiinsa ja seuraava tunti peittyi ilmassa lenteleviin käärepapereihin.

Kolme vakavaa epäkohtaa oli aatossa kaikkinensa:
1. en muistanut laittaa helminauhaa kaulaan (vakava puute!)
2. yleisessä hyväntuulen puuskassa otin kissan omituisella tavalla syliin, mistä suivaantuneena  se tempaisi oikein kunnolla vauhtia takatassuillaan. Hajosi pikkumusta ja osa jalastakin. (melko vakava puute, varsinkin se että jalka hajosi, koska jouduin laittamaan siihen hellokitty-laastarin, ja se jos mikä raunioitti kypsän hienostuneen aikuisen eleganssini)
3. hraHakkarainen kieltäytyi jatkamasta syvällisiä keskusteluja puoli kolmen jälkeen yöllä. (outoa, minulla olivat aiheet vasta alussa, eikä edes väsyttänyt melkein yhtään)
4. ja sitten tietysti oli se kadonneen flyygelin arvoitus, sillä olisi ollut mukavaa istua yhdessä laulelemassa frala-la-la-laa koko perhe.

*

Joulupäivä oli kolmien päiväunien päivä. Otin aamupäiväunet yhdeltätoista, ruokaperäiset joskus kahden nurkilla ja päiväkävelynjälkeisunoset siinä kuuden tietämillä.
Illalla olinkin taas tutusti tarmoa täynnä, ja tyhjensimme kolme pulloa kuohuviiniä.
Kaksi niistä tosin viemäriin, kun olivat käytön puutteessa etikoituneet.

Tapanina olin enimmäkseen harmissani siitä, että työviikko vaani kulman takana.
Ainoa hyvä puoli työviikon alkamisessa on se, että pääsen vaihtamaan ja korjaamaan joululahjojani (mikä kiittämätön sielu olenkaan!) (puolustaudun sillä, että esim. hraH. oli varannut lahjaansa aivan liikaa kasvunvaraa, enkä millään malttaisi odottaa että ihan oikeasti saan kauniin lahjani käyttöön)
Tapanina myös perinteisesti pelasimme siskon kanssa kaikenlaisia konsolipelejä, joissa kuuluu ravistella käsiään - niissä toiveissa etteivät kädet seuraavana päivänä nousisi työpöydän tasolle.
Nousivat.
Oli pakko tulla tänne.
Ja nyt pitäisi varmaan tehdä jotain.

Voittopuolisesti olivat hyvät pyhät. Paitsi että loppuivat liian pian.