Haaste: ilahduta bloggaajakaveria!

Säännöt ovat yksinkertaiset:

- Kirjoita blogiteksti, jossa kerrot haasteen säännöt ja haastat mukaan valitsemasi bloggaajat (päätät itse määrän).


- Kun haastamasi bloggaaja lähtee mukaan ja julkaisee haastepostauksen blogissaan, laita ilahdutusasia vireille. Voit ilahduttaa bloggaajakaveria sinulle sopivammalla tavalla esimerkiksi postittamalla hänelle kortin, kirjeen, pienen herkun tai jotain  omatekemää. Ilahduttaa voit myös vaikkapa kommenttien tai sähköpostin välityksellä!


- Voit tottakai ilahduttaa myös haasteessa jo mukana olevia bloggaajakaveria, mutta silloin haastetun ei tarvitse enää itse haastaa uusia kirjoittajia.


Minä puolestani haluan ilahduttaa Katia joka nykertää Kirahville kaulahuivia Ja rvaKepposta, jonka kanssa emme ihan onnistuneet saamaan aikaan blogitreffejä Välimeren saaristoon.

*

Pikkusisko tänään aamulla: "äiti, tunnetko sä yhtään professoria?"
minä: "no joo ja ei. Siis tottakai tunnen, mutta ei mulla ole professoreita henkilökohtaisina ystävinä. Mitenniin?"
PS: "me on perustettu mun kavereiden kanssa kerho. Sen nimi on STW, save that world. Me keksittiin että jos ottais talteen kaiken sen veden mikä suihkusta valuu viemäriin, niin sitten maailma pelastuis. Me tarttettais vähän apua professorilta että miten semmoinen suodatin rakennetaan."
minä: "ai. tota. no kielitieteen professorista ei taida ihan hirveesti olla apua tossa jutussa"
PS: "ja ennen kuin sä sanot että jokaisen pitää tehdä yksi hyvä työ, niin mun mielestä maailmasta ei tuu parempi jos kaikki vaikka tervehtii kauniisti. Meidän täytyy tehdä jotain."

"maailma on asioita pullollaan"

Asioita joita en halua tehdä aamulla juuri kun olen syömäisilläni jogurttirahkamarjaherkkua:

* villahousuilleen löysän läjän turauttaneen kissan ahterin pesu hysteerisesti hihittävän teinin kanssa.


Asioita joita en halua tehdä illalla nukkumaanmenoaikaan

* kuukausien opettaminen englanniksi lapselle joka on väittänyt tehneensä kaikki läksyt päivällä ja lukeneensa kokeeseen jo viime viikolla. mutku mä olin poissa silloin kun muut opetteli kuukausia.

Asioita joita en halua tehdä päivällä työaikaan

* instatilin perustaminen. Oli pakko kun esimies käski: kahden tunnin päästä sä tiedät siitä kaiken. Kehvatsu, se oli oikeassa, se pahuksen rekisteröityminen kesti ainakin kaksi tuntia. Mitään en kyllä tiedä. Sen lisäksi minulla on niitä pahuksen tilejä nyt kaksi: perskohtainen ja työkohtainen. Merkillinen maailma sekin: todellinen ajatusten aivopierujen kenttä, voi hyvää päivää sentään.
Mitä siellä kuuluu tehdä ja miksi jarevillekallejarobin haluavat olla kavereitani? Minä en halua.


Asioita joita olen viime aikoina joutunut tekemään huolestuttavan paljon

*työt. En käsitä, mitä on tapahtunut. Olen hanke- ja yhteistyökumppanuuskoordinaattori, instatilivastaava (ks. yllä) ja sen lisäksi olen on tour aina tarvittaessa. Missä ihmeen välissä teen sen työn jonka perusteella palkkani maksetaan; kai nekin täytyy jonkun tehdä?



Asioita joista voi ihan helposti tempaista söpöysöverit




Asioita joita aion tehdä lähipäivinä
1. mennä konserttiin ihan yksin.
2. mennä tanssitreeniin
3. viettää viikonloppua

Asioita joita pitäisi tehdä silloin kun viettää viikonloppua mutta jotka eivät yhtään kutsu
vapaaehtoisopiskeluistutkimustyön tutkiminen.

Asioita joita en olisi ikinä uskonut sanovani, saati sitten tekeväni
aion mennä tanssitreeniin.

Keskenkasvuisten arkiruokinnan vinkkivitonen

Jo siinä vaiheessa kun aikoinaan omaa pientä pesäämme hraH:n kanssa perustelimme, tiesin joutuvani päätyväni asettuvani osaksi hyvin perinteistä, suoraan sanottuna -50-lukuista perhemallia. meillä on seurustelua ja aviota edeltävä pitkä yhteinen menneisyys, joka pitää sisällään mm. yläkoulun pakolliset kotsantunnit. 
HraH:n mallimaailmassa keittiö on kodin sydän ja emännän valtakunta. Siinä maailmassa, josta hraH tulee, miehet käyvät keittiössä vain syömässä. Tai jos nyt oikein höveleitä ovat, niin saattavat kuoria perunoita /porkkanoita /lanttuja kun tehdään joululaatikoita. Aivan äärimmäisessä hätätilassa miehet tässä sukuhaarassa kykenevät lämmittämään itselleen ravintoa. Jos Joku Muu on tehnyt sen valmiiksi.

Nykymaailman semifeministinä tämä vaati pientä henkistä säätöä ja pelisääntöjä. Sovimme jo silloin kauan sitten työnjaosta: jos minä kokkaan, hraH hoitaa loppuselvittelyt. Tästä on pidetty tiukasti kiinni. Niin kauan kuin minä kokkaan, en likaa käsiäni tiskaamalla (paitsi äärimmäisissä poikkeustilanteissa). HraH:n ei puolestaan tarvitse osallistua ruuanlaittoon muutoin kuin lämmittämällä valmista sapuskaa tai kuorimalla niitä pahuksen perunoita kiirepäivinä. silloin harvon kun olen työreissussa, teen kuormakaupalla ruokaa. tai sitten hraH vinguttaa korttia einestiskin tuntumassa.
Koska kyseessä on minun keittiöni, siellä syödään sitä mitä minä haluan tehdä, semmoisella tavalla tehtynä kun se nyt sattuu tekeytymään ja minun säännöilläni. Tähän vedoten minulla on täysi oikeus vetää överikilarit kaikesta kritiikistä, vaikka sitten olisin keittänyt pihvit, niin vaikene kurja ja syö!
Harva asia on minua ilahduttanut tai liikuttanut niin paljon kuin se, kun sunnuntaina tulin viikonlopun mittaiselta työkeikalta ja löysin hraH:n yltäpäältä jauhoissa ja ylivenyvässä taikinassa, kaulitsemassa itsetekemäänsä pizzataikinaa.

Nuoriso puolestaan on ehdollistettu tottelemaan pirttihirmun valtakunnan sääntöjä. Napsijoita ei kaapeillamme vieraile ja ne ovat oppineet työläästi tosin siihen, että kaikenmoisista herkuista ja erikoisuuksista pitää riittää kaikille ja koko kauppareissujen väliseksi ajaksi. Jos joku holauttaa kitaansa litran mehua heti sen jälkeen kun olemme tulleet isoilta ostoksilta, on väistämättä vaikeuksissa. Sekä minun että sisarustensa kanssa. semmoista ei kyllä ole ikinä sattunut.

Tämän esipuheen jälkeen ja kun nyt olen paitsi superäiti, myös kaikkien alojen asiantuntija ja lahjakas amatöörikasvattaja pyrin edelleen säilyttämään amatööristatuksen voidakseni osallistua joskus olympialaisiin niin jaanpa tässä teille tämmöisen bestpractise-tyyppisen valikoiman keskenkasvuisruokinnan perusperiaatteita.

1. Käytä ruokaa kasvuun, älä kasvatukseen.
Varsinkaan arkena.
Jos tiedossa on tiukka kolmen treenin ja kahden kokouksen ilta, niin älä hyvä ihminen tarjoile päivän pääaterialla linssi-parsakaali-vuohenjuustomuhennosta ellei se sitten satu kuulumaan perheen suosikkiruokiin.
Mitä tiukempi päivä, sitä syömäkelpoisempaa ruokaa.
Lihapullat ja muusi (myös kanapyörykät ja hirveet pyörykät) ovat meillä pitkien päivien sapuskaa.

2. Ennakoi kouluruoka
Jos koulun ruokalistalla on yökensyö-päivä, pitää kotona olla täyttävää ja syömäkelpoista apetta.
Meillä hernekeittotorstait ovat päivistä kauheimpia, joten sellaisina päivinä panostetaan kotiruuan laatuun ja täyttävyyteen.

3. Vähän monenlaista
Jos tarjolla on kaukalollinen pastaa, se kyllä menee. Menekki on hillitympää jos tarjolla on monenmoisia juttuja, pieniä määriä.
Pyrin siihen että meillä on useimmilla aterioilla tarjolla vähintään kahta vaihtoehtoa. Yksi takuuvarma ja yksi aikuisempaan makuun. Jokainen valitsee mitä ja miten.
Salaattia ja kasviksia myös, erilaisina komboina.
Tee-se-itse -salaatit toimivat leppoisina päivinä, jolloin kenelläkään ei ole kiire. Sellaisina päivinä saa myös kasvattaa: silloin pitää maistella ja kokeilla uusia juttuja.
Alkukeitto ja rieska vähentää pääruuan menekkiä mukavasti. Ja keitto taipuu aikuiselle evääksi seuraavaan työpäivään.

4. Jälkiruoka, väli- ja iltapala
Meillä tarjotaan useimpina arkipäivinä jälkiruoka: se vähentää pääruuan menekkiä, hillitsee makeanhimoa ja napostelua ja kruunaa mukavasti aterian.
Hedelmäsalaatti, rahka tai kiisseli toimivat lähes aina. Marjapiirakka (mahdollismman täysjyväisesti tehtynä) on takuuvarma hitti.
Vähintään kerran viikossa on iltapalalla puuro.
Isommat hyödyntävät koulun välipalakorttia huonon ruuan päivinä.
Myöhään venyvinä päivinä iltapalaa nakostellaan kotimatkalla.
Yhdellä keskenkasvuisista on urheiluharrastus, jossa treenit jatkuvasti lepakkovuoroilla. Tällaisten treenien päätteeksi apteekin ravintojuoma pelastaa tilanteen (vinkin sain ylettömän kivalta apteekkarilta!). Ravinnejuomassa on kaikki mitä tarvitaan, sen jälkeen ei kuulemma enää ole nälkä. Pääsee heti suihkuun, rauhoittumaan ja nukkumaan. Jos treeni on ollut rankempi, voi palaa täydentää banskulla tai jogurtilla.
Pyrin siihen, että taloudessa on vain "sallittua" syötävää, täyttäviä ja mahdollisimman terveellisiä välipaloja.

5. Halpaa-helppoo-nopeeta
Koska ruuanlaitto on pääsääntöisesti yhden ihmisen harteilla, sen on oltava halpaa, helppoa ja nopeaa.
Kahden lajin periaatteella varioin yhdestä kaksi: lihapullat tarjoillaan sekä muusin että pastan kyljessä (nuoriso ottaa yleensä kumpaakin!), kanasuikaletta voi työntää sekä risottoon että kanakeittoon ilman että kokkaaminen on sen vaivalloisempaa kuin yhdenkään lajikkeen teko.
Yritän tehdä sellaisia määriä, että niistä riittää vähän pidemmälle kuin vain yhdelle aterialle.
Yritän tehdä niin helppoja ja nopeita ruokia, että voimme kaikki syödä yhdessä. Joskus pitää olla supernopea.
Joskus tulee halvemmaksi ostaa absoluuttisessa hinnassa kallista.
Mieluummin iso raha kiinni sellaiseen sapuskaan, joka varmasti tulee syötyä, kuin pilaantumaan jäävää halpaa tavaraa.

Bonusvinkki: tee se itse
Pystyn hekumoimaan keittiön herruudella rouvuudella? koska työpäiväni ovat lyhyitä. Useimpina päivinä olen kotona joko ennen keskenkasvuisia tai suunnilleen samaan aikaan kuin he. Siksi myös ehdimme syödä yhdessä useimpina päivinä.
Teen itse vain silloin kun jään siinä selkeästi voitolle. Itse tekemällä pitää saada merkittävästi parempaa tai halvempaa kuin hankkimalla valmista tai puolivalmista. Jos jonkun ruuan voi hankkia puolivalmiina tai valmiina ja varmana siitä että se tulee syödyksi, valitsen ehdottomasti sen vaihtoehdon. En lähde kilpailemaan porkkanalettujen kanssa ja joululaatikkoni teen ihan taatusti valmiista kasvissöösästä.

Kannatan puolivalmisteita täydestä sydämestäni, mutta arjessa käytän niitä loppujen lopuksi hyvin vähän, koska niistä valmistettujen ruokien menekki on huono. Vaikka kinkkukiusauksen tekeminen valmiista perunasuikusta olisi maailman helpointa ruuanlaittoa, ei siihen kannata panostaa aikaa, rahaa tahi energiaa, koska se vain ei uppoa.
Myslin keitto paisto leipominen tekeminen sen sijaan on kertakaikkisen plääh askare, koska siinä pitää päivystää vieressä ja se on kuumaa ja vaivalloista, mutta taloudellinen säästö suhteessa menekkiin jonkinmoisesta terveellisyydestä puhumattakaan puoltaa voimakkaasti sitä, että hikoilen kerran viikossa puolituntisen verran hellan vieressä. Eikä se leivän leipominenkaan aina niin hehkeää ole.



Harrastuneisuus

Olen aikalailla tekemisissä monenmoisen harrastamisen kanssa.
Kampanjoin ankarasti ja ahkerasti semmoista vastaan että sanotaan "se vain harrastaa" ja pikemminkin kannatan kovasti "vain" harrastamista.
Minusta lapsen kuuluu saada "vain" harrastaa huilunsoittoa ja tanssia ja pelaamista ja piirtämistä ja vaikka mitä ilman suuria tavoitteita.
Vastustan semmoista että pitää kilpailla ja olla tavoitteellinen ja notkua siellä harrastuspaikassa ilta toisensa jälkeen sitoutuneesti ja sillä tavalla että ei voi lähteä luokkaretkelle kun retki ei palaudu ajoissa että ehtii treeneihin joihin on sitouduttava. Ja tehdä niitä juttuja vielä kotonakin.

Kaikesta idealismista huolimatta minulla on päässäni venksa. Tämä varsin kyseenalainen venksa aiheuttaa sitä, että vaikka ylevästi kampanjoin ja masinoin "vain" harrastamisen puolesta, niin omien suloisten ja järjettömän lahjakkaiden pulluraposkieni kohdalla se ei muka riitäkään.
Kun menen katsomaan sitä äärettömän hyvää, hyvinohjattua ja innostavaa toimintaa, joihin lapsukaiseni osallistuvat keskittyneesti hymyillen, innostuneesti, pakottamatta ja täydestä sydämestään, minua alkaa harmittaa koska ne "vain" harrastavat. Että voi! ja kauh! mitä tapahtuu, kun ne eivät olekaan päämäärätietoisia ja kilpailullisorientoituneita ja pitäisikö niiden vaihtaa harrastustaan tai edes seuraa?
Täydellisen järjetöntä.

Silloin joudun viemään itseni nurkan taakse ja joudun pitämään itselleni puhuttelun, jonka ydinsisältö enimmäkseen on että hyvä nainen, elä kuten opetat ja lopeta vonkuminen.
On kertakaikkisen hämmentävää seurata tätä keskeytymätöntä sisäistä vuoropuheluani: kiinalainen tiikeriäiti vs hedonismiin taipuvainen laiskahko harrastevanhempi.

Miksi ihmeessä lasten, pienten lasten, harrastukset ylipäätään ovat niin älyttömän päämäärätietoisia? Miksi?
Omissa vaatimattomissa harrastuksissani ykköskriteerinä on rentoutuminen. Vastapaino arjelle ja työlle, tietynlainen meditatiivisuus. Juuri sitähän myös lapset tarvitsevat, vastapainoa kouluarjelle.
Tietenkin jokainen aikuinenkin tavoittelee harrastamalla omaa taivastaan, joillekin se voi olla kilpailuissa menestyminen (maailman nopeimman harrastevirkkaajan? piirisarjan lahjakkain postimerkkeilijä?), joillekin uuden oppiminen (työväenopistojen välisten kisojen elastisin ruotsin epäsäännöllisten verbien taivuttaja?)
Kyllä meidän pitäisi suoda se sama harrastamisen rentous ja rentouttavuus lapsillekin.

nimimerkillä
tavoitteena oppia aloittamaan samalla jalalla kuin kaikki muutkin.

ruuhkavuosifilosofiaa 2.

Pohdiskelin noita ruuhkavuosia eilen. Ja ihan huvikseni pohdiskelen niitä vielä tänäänkin.

Mahtaako se suurin ero erilaisten ruuhkien välillä tulla siitä, että pikkulapsiajan ruuhkavuodet ovat eri tavalla vanhemman hallittavissa?

Ainakin itselläni pikkulapsiruuhkavuosien suurimmat ja ruuhkantuntuisimmat hankaukset liittyivät siirtymätilanteisiin: siihen kun joku uppiniska sai päähänsä olla pukematta tai riisumatta tai kävelemättä, ja koko ajan itse tunsi olevansa myöhässä jostain, kun oma fyysinen tila oli vähissä ja koko ajan joku iholla kiinni.
Ruuhka tai kiire tai tohina oli silti tavallaan hallittavissa: saatoin astua diktaattorin saappaisin ja survoa sen vastahankailijan niihin grrr:n kurahousuihin, napata kainalooni ja kantaa tai jotain.
Harrastusrumba oli sekin hallittavissa: sen kun olisi jäänyt kotiin vain (ikäänkuin tunnollisena ja kunnollisena ihmisenä olisin siihen pystynyt?)
Se oli tavallaan mentaaliruuhkaa. Elämänhallinnallista ruuhkaa. Riittämättömyyden ruuhkaa.

Tämä nykyinen ruuhka erilaista.
Nämä siirtyvät - jos nyt eivät aivan vapaaehtoisesti niin ainakin itsenäisesti tilanteesta toiseen. Nurisevat, joskus myös murisevat ja toisinaan vitkailevat - mutta siirtyvät. Ne pukevat aamuisin, peseytyvät iltaisin, kävelevät nuristen ja muristen, mutta kävelevät. Ne haluavat ja tarvitsevat oman tilansa ja aikansa, ne säätelevät yhteistä omista tarpeistaan.
Kiireeni on vain omaani.
Mutta samalla suurin osa kotielämästä on ulkona hallinnastani. Minä en voi enää samalla tavalla päättää mennäänkö vai ollaanko menemättä. Tehdäänkö vai ollaanko tekemättä.
Joudun hallinnoimaan asioita, joihin voin vaikuttaa vain hyvin vähän. Ja silti ne asiat tulevat reviirilleni ja pakottavat minut reagoimaan.

En voi valita, vietetäänkö tänään rauhallista koti-iltaa koko perheen voimin, sillä jokaisella on omat ambitionsa ja suunnitelmansa ja vaikka nuo hoitaisivat hommansa kuinka itsenäisesti ja kiltisti, niin silti se ruuhka kaikkine lieveilmiöineen on minun eteisessäni, vessassani ja keittiössäni.

Joskus kauankauan sitten muudat tuttavat sanoivat venyttävänsä lastenhankintaa vähän pidemmälle kun ensin täytyy Elää. (ja sitten he olivat sitä mieltä että lapsen myötä ei mikään muutu.)
Luulen, etten ole ikinä paitsi ehkä teininä Elänyt näin paljon.
Kokkasimme eilen keskimmäisen kanssa: minä leivitin, hän paisteli kananuggetteja, höpöttelimme niitä-näitä, kevään luokkaretkestä, opettajista, koulusta.
Se oli Elämistä.

Tämä aika, tämä ruuhka on jotenkin sykkivämpää ja elämämmän tuntuista kuin pikkulapsiruuhka.
Muistan kiihkeyden, harrastukset, koulun, nuoruuden idealismin omilta teinivuosiltani ja elän siinä samassa pyörteessä uudestaan.
Tämä aika on kiihkeää, kannattelevaa.





ruuhkavuosissa

Joskus silloin kun minä ja keskenkasvuiset olimme vielä keskenkasvuisempia ja elo oli yhtä kurahousua, -rukkasta ja satunnaista aapista, luulin että meillä eletään ruuhkavuosia.
Luulin että se on ruuhkaa kun ei saa mennä vessaan rauhassa ja maito kaatuu aamupuurolautasen viereen eikä lautaselle ja että eteisessä on ruuhkaa kun tunkee (t)uhmaikäistä niihin numeroa liian pieniin kurahousuihin kun ei ole ehtinyt ja jaksanut mennä hakemaan kaupasta isompia - vaan niinpä luulin väärin.

Se on kuulkaa ruuhka vasta nyt.

Niin kuin nyt vaikka useimpina päivinä tällä viikolla.
Yhtenä päivänä oli yhteishakuesittely paikallisessa koulussa, hraH työreissussa ja vaikka se ei olisi ollut siellä työreissussa missä se oli se olisi ollut toisaalla töissä, yhdellä lapsella oli myöhäinen iltatreeni, toisella aikainen iltatreeni ja kolmas oli hunningolla muuten vain. Ja tietysti yhdellä oli kaveri kylässä.

Toisena päivänä meillä oli samaan aikaan kahdet iltatreenit kahdella lapsella, yksi iltakokous, yksi vanhempainilta ja yksi harrastusreleiden palautus inventaaria varten paikkaan, jonne meiltä pääsi järkevästi vain kävellen. Siis samaan aikaan. Ja tietysti yksi kaverin luona säätämässä.

Kolmantena päivänä lapsia lähti ja tuli aivan solkenaan neljän ja kuuden välillä yks tulee, toinen menee -mentaliteetilla, sen lisäksi minä ja hraH lähdimme ja tulimme, koska jossain välissä pitää hoitaa talouden ruokahuoltopuolta.

Eteisessä on ruuhkaa lakkaamatta, koska kaikkien kengät ovat niin isoja ja niillä on sitä harrastusvermettä erilaisissa kasseissa ja nyssäköissä eri päiviä varten. Kiireissään ne heittävät takkinsa sinne ja lakkinsa tänne ja etsivät niitä sitten vielä suuremmalla kiireellä.
Vessassa on ruuhkaa koska väkeä tulee ja menee. Aina on joku pesemässä käsiään tai jotain muuta, mitä ne nyt ikinä siellä sitten huseeraavatkaan. ennen toivoin että saisin mennä vessaan yksin. nykyään toivon että saisin mennä vessaan, niin ne ajat muuttuvat

Kompuutterilla on ruuhkaa, koska pitää lakkaamatta maksaa laskuja, vastata wilmaviesteihin, tai tarkistaa niitä ja lisäksi nuoriso tekee e-kotitehtäviä tai tarkistaa wilmaviestejään.

Keittiössä vasta ruuhkaa onkin, koska koko ajan jollakulla on nälkä, tai se lähtee tai tulee ja se joko etu- tai jälkikäteistankkaa. ennen luulin että yökensyö aiheuttaa ruuhkaa. Ei ole. Ruuhkaa on murrosikäinen tankkaus mä voisin ottaa vielä jotain pientä

Kaikkein ruuhkaisin piste taloudessamme on kuitenkin eteisen lataustolppa: aina siinä on jonkun jokin sähköhärpäke latautumassa koska sitä tarvitaan ihan just ja siitä on akku loppu.
Ei olisi ruuhkaa muuten, mutta kisulla on pakkomielle sähköjohtojen ja erityisesti kuulokkeiden natustelusta. Laturitolpan liepeillä hengailee härpäkkeen lisäksi kissa ja kiukkuinen ja kiireinen kakara. Jee. Ennen ajattelin että meillä mitään härpäkkeitä tarvita. väärässä olin. tarvitaan ja paljon ja monenlaisia.

Jos nyt hakemalla hakee jotain positiivista, on nuoriso kategorisesti kieltäytynyt käyttämästä kurahousuja, eikä minun tarvitse enää tunkea ketään vastaanhangoittelevaa semmoisiin siinä pelossa että lastensuojelu ottaa yhteyttä.

Useimpina päivinä seison eteisen keskiympyrässä huitomassa kuin englantilainen liikennepoliisi.

*
vinkkivitonen ruuhkaan
1. ruokahuolto: Halpaa-helppoo-nopeeta! Täyttävää. Urheiluharrastajalle apteekista treenin päälle ravinnejuoma, ei tarvitse iltapalaa jos on myöhäinen iltatreeni: bansku ja vesi riittää. Puuro! Rahka! Hedelmäsalaatti!

2. yksikamarisessa taloudessa kylppärin- /vessankäyttöjärjestys! Etuilla ei saa, paitsi jos on tositosinopea. Mahdollisimman moni kauneudenhoidollinen juttu (kiharrus/käherrys/suoristus jne) hoidetaan muualla kuin siellä. Riittävästi peilejä muualla huoneistossa niille, jotka niitä tarvitsevat.

3. laturipiste: laturit aina samassa paikassa, lataus aina samassa paikassa.

4. iltakohtaus: jokaisen kanssa, edes minuutin verran jossain käänteessä. Ja aamukohtaus, puolikkaan minuutin verran.

5. kissa. Verenpaine laskee ja teinikin rauhoittuu, kun lällyttää hetken kissaa. Kovaääninen kissa pitää huolta siitä, että lällytys myös toteutuu, se kun juoksee perässä ja huuuu-taaa!

bonusvinkki: viikon etukäteistarkistus aina sunnuntaisin - poikkeamien tarkistus.
Koko perheen sähkökalenteri ainakin vastuullisille aikuisille.
Perusmenot näkyville jokaisen hlökohtaiselle ilmoitustaululle, siihen liikkumiset, aikataulut ja varusteet.

matkamessujen antia

Lauantaiaamuna riuhtaisimme itsemme massiivisesta passiivisuudesta ja suunnistimme hraH:n kanssa yksissätuumin maamme pääkaupunkiin matkailumessuille.
Maalaisina nähkääs kuvittelimme, että sieltä voi ihminen ostaa itselleen matkan Vaikka Minne ja sitten vielä toisen matkan Jonnekin. Meillä oli speksit hraH on oppinut uuden hienon sanan tarkkaan mietittynä: kaksi viikkoa, uima-allas ja meri, jotain kultturellia, ei Turkki tai Bulgaria.
Höh ja pöh, kyllä ei voinut mitään ostaa.

Yksikin ihan tosi iso matkatoimisto tarjosi asiakkaille tietokoneet, joilla voi niksuttaa näkyville ihan ne samat jutut, jotka kotisohvassakin pystyy, ja se ei totisesti ole palvelua.
Minä nimittäin haluan palvelua, koska meitä on niin monta ja meidän ikähaitarimme häilyy omituisesti lapsuuden ja aikuisuuden välimaastossa. Haluan ihan selkeän varmuuden siitä, että yhtäkkiä ei lapsi muutukaan aikuiseksi ja että ihan varmasti mahdumme siihen tilaan, jota ihmeellinen intternetti yrittää meille tuputtaa.
Sen lisäksi sen saman matkatoimiston niksutusapulainen ei ollut edes sen toimiston leivissä, vaan se käski siellä messuilla käyttää matkatsättiä. Kyllä en rupea olemaan siellä tönittävänä, jos voin tsätätä ja ylläpitää kessaa myös minä olen oppinut uuden hienon sanan ihan kotonakin.
Tietysti olimme tehneet jo muutaman esivalinnan ja -haun ja meillä oli jonkinmoinen käsitys ajoista, paikoista ja mahdollisuuksista.

Saimme yksituumaisen ahdistus-angstin, otimme tuumaustauon ja päätimme, että kun nyt kuitenkin ollaan vaivauduttu ihan pääkaupunkiin asti, niin mennään sitten samoin tein ihan oikeaan matkatoimistoon. Ja menimme myös.
Menimme tiskille ja minä sanoin että viisi: kaksi aikuista ja 16, 14, 11 v, vähän kulttuuria mutta ei kuitenkaan, uima-allas, ehkä aamiainen, ei Turkki (tai Bulgaria, sanoi hraH) ja mielellään yksi huone. Ja sitten sanoin vielä aikaisimman mahdollisen päivän.

Se virkailija ei kauhistunut eikä lannistunut lainkaan, vaan kääräisi hihansa ja suunnilleen sekunnissa meillä oli edessämme puolentusinaa semmoisia vaihtoehtoja, joita emme olleet itse löytäneet lainkaan netistä. Yksi oli Sardiniassa josta meidän intternettimme ei ollut löytänyt yhteismajoitusmahdollisuutta lainkaan ja jonne olisin heti ollut valmis lähtemään, yksi Menorcalla tai ehkä Mallorcalla, en muista; olimme hyllyttäneet sen etukäteen ihan muuten vain ja aika monta pitkin ja poikin Kreikkaa.

Kärsivällisesti se mitä ilmeisimmin maailman paras matkatoimistovirkailija laski meille erilaisia vaihtoehtoja, aamiaisilla ja ilman, palasi takaisin ja meni eteenpäin ja sitten se iski kertarykäisyllä siinä vaiheessa kun olimme jo melkein varaamassa matkaa tuttuun kohteeseen ja tuttuun hotelliin ilman mitään ruokia, ja minä olin jo uhrautumaisillani jatkuvaan ruuanlaittoon myös loma-aikaan pöytään ihan uuden ihanuuden.
Sen seurauksena ihan vahingossa varasimme kahden viikon matkan yllättävää kyllä Kreikan saaristoon, täydellä ylöspidolla. (!!!)
On punttisali, kävelymahdollisuuksia, ehkä pyöräilyäkin jos hyvin käy. On kulttuuria ja ehkä pieni retki Turkkiin jotain myönnytyksiä täytyy tehdä. Ja nyt olemme ihan OOOOO.

Tietysti meidän piti melkein koko kotimatkan ajan perustella ja puolustella näin holtitonta valintaamme, mutta loppujen lopuksi ja äkkiä laskien säästämme luultavasti omaisuuden pelkästään sillä, että vapautamme keskenkasvuiset noutopöytään.

Intomieltä hehkuen palasimme kotiin ja nyt olemme kaikki ihan OO.

Eikä tässä vielä kaikki.
Sunnuntaina koska emme olleet hoitaneet asiaa jo lauantaina jatkoimme netin niksuttelua, ja varasimme samassa hepakassa lennot ulkomaanserkkujen luo, siellä kun juhlitaan konfirmaatiota tässä keväällä.
Yritimme setviä asumuskysymystä ja sekä meille että heille yllätyksenä selvisi, että sillä minimaalisen pienellä kylällä, jossa he asustavat on ilmeisesti jonkinsortin aamiaismajoitus ja nyt odottelemme tietoa josko mahdumme kaikki sinne. Sepäs vasta hienoa olisi, jos mahtuisimme, koska se olisi suunnilleen heidän takapihallaan eikä missään hornan tuutissa.

Näyttäisi siltä että on melkoinen matkailuvuosi edessä.
Paitsi minua alkoi pelottaa että mitä kamalaa ehtii tapahtua tässä ennen kaikkea kivaa ja tytöt kehittivät yhteisen lentopelon.

*
ainoa miinus koko hommassa on se, että meidän kesämatkamme on paljon myöhemmin kuin olimme alunperin suunnitelleet, mutta onneksi Viälä Uudempi Piällysmiäs ei ole yhtä hankala lomaneuvottelukumppani kuin varsinainen piällysmiäs vaan sanoi heti hövelisti että laitetaanpa ne lomat sitten sinne.

kaksi viikkoa!

(tulee ikävä kisua)

*

edit.

ps. rvaKepponen: hraH intoutui ajatuksesta huippumatka 20-v yhteiselon kunniaksi. Se on seuraava tavoitteemme! Muutama vuosi ja meille tulee sen verran aviota täyteen. Myös nuoriso kannatti ajatusta lämpimästi, mikä tietysti on epäilyttävää.
Alamme heti värvätä hoitajia...

ps2. se hyvä puoli tuossa valmiissa ruokinnassa on, että ruokailut hoituvat jo matkan maksuissa. Ei tarvitse erillissäästää vielä käyttörahaakin. Erillissäästämme sen sijaan kiehtoviin retkiin.

ps3. en ymmärrä, mikä tuossa Kreikan saaristossa oikein on. Aina päädymme sinne, vaikka kaikin voimin yritämme päästä jonnekin muualle.

varoittava esimerkki: ei kannata istua alas kesken ruuanlaiton. Voi jäädä kissan alle. Siihen loppuu ruuanlaitto.





Miten minusta tuli hankekoordinaattori?

Mikäli kuvittelet, että luvassa on näpsäkkä tilitys urapolustani ja elämänkaareni kehityksestä, kukaties pienin ammatinvalinnallisin vinkein höystettynä, niin unohda koko juttu.  Ei kannata lukea pidemmälle.

Minä nimittäin ihan oikeasti kysyn: miten ihmeessä minusta tuli hankekoordinaattori?

Kuten niin moni organisaatio, instanssi ja viritelmä tänä päivänä, myös minun työnantajani elää hankkeesta, projektista ja muusta vastaavasta systeemistä toiseen. Joistakin tulee rahaa vähän, joistakin  vähän vähemmän ja toisista ei lainkaan. Joitakin tehdään kehittämismielessä ja toisia jostain muusta käsittämättömästä syystä. Kunhan nyt hankitaan ja projektoidaan.

No, kävipä tässä päivänä muutamana niin, että taas keksaistiin verstaalla uusi hankinta. Tai oikeastaan meille semmoista ehdotettiin. Tai vielä oikeammin, muuan meidän viritelmistämme havaittiin hyväksi hankinnaksi hankkeeksi ja meidät pyydettiin hankkiutumaan siinä pidemmälle.
Rykäistiin kasaan hankesuunnitelma  (kyllä rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että saatoin aika lailla olla kirjoittamassa sitä suunnitelmaa) ja mitä niitä nyt kaikkia pitääkään olla vastuuhenkilöitä ja muita (viimeisenä mahdollisena päivänä, luonnollisesti) ja unohdettiin koko juttu.
Kuten tietysti odottaa saattaa - kun meidät oli kerran kutsuttu mukaan - päädyimme hankintaan ja projektioon.

Kaiken aikaa tässä tietysti teidän korvissanne kuuluu kuulua samanmoinen hissimusiikki, joka enimmäkseen soi minun päässäni kun verstaalla sorvaan pieniä hiljaisia verstasjuttujani ja viisveisaan muusta maailmanmenosta. tralla-laa.

Kuten asiaan kuuluu, tämmöisiin hankkeuksiin liittyy monenmoista kokousta, palaveria, esitelmää ja keskusteluntaa sekä esityksellisyyttä. (tralla-laa) Näissä tietysti ovat paikalla isoovaiset ja muutenkin siunatut tyypit (tralla-laa, ei voisi vähempää kiinnostaa), verkostoitumassa ja keräämässä kehuja.

Tulipa sitten jostain kumman syystä minunkin sähköpostiini kutsu semmoiseen esitelmöidyntään jollakin sentapaisella maininnalla että teiltä odotetaan keissiesittelyä. Minä sen tietysti delegoin edelleen sille meidän Vielä Uudemmalle Piällysmiähelle, kun luulin että se oli ihan vahingossa tullut minun sähköpostiini.

Jotenkin sitten satuin vilkaisemaan sitä postia tarkemmin ja se olikin ihan minulle perskohtaisesti ("il persona personamente" kuten komisarius Montalbanossa sanotaan) mikä oli vähän outoa ja hiukan hämmentävää, mutta kuten sanottua delegoin (ja deletoin) sen edelleen edelleen.

Kysyin sitten Viälä Uudemmalta Piällysmiäheltä, että pitäisikö meiltä nyt kuitenkin olla siellä esitelmöidynnässä kaksi henkilöä kun säännöissä niin on sanottu ja hän sanoi että voisihan se olla hyvä mutta ilmoittautuminen taisi mennä jo. Minä sanoin että voin ehkä lähteä jos vielä mahdun mukaan ja jos kerta kukaan muu ei ehdi.
Viälä Uudempi Piällysmiäs laittoi sinne pääkallopaikalle viestiä ja sieltä tuli ihan nanosekunnissa vastaus että minun pitää olla ehdottomasti paikalla, koska minun hankekoordinaattorina pitää esitellä tämä meitin keissi.

Ja sitten katsoin ohjelmaa ja totisesti, siellä oli minun nimeni ja sen perässä että hankekoordinaattori.
Ja nyt minä vasta ihmettelenkin, että mistä se on sinne joutunut, koska minun nimeni ei taatusti ole koko hakemuksessa edes yhdessäkään alaviitteessä saati sitten varsinaisessa hakemuksessa.
Niin että miten ihmeessä minusta tuli hankekoordinaattori - ihan salaa itseltäni ja kaikilta muiltakin?


*
ps. olin suunnitellut että justiinsa silloin teen opiskelujuttuja, mutta nyt sitten en.

*
ps2. kyllä minä tiedän miten se nimi on sinne joutunut. Juttelin kerran yhden uberkoordinaattorin kanssa tämän hankkeen asioista. Kiva että se muisti, mutta kyllä minä silti olen ihan toinen kuin tämän tsydeemin oikea hankekoordinaattori.
Vaihtoehtoisesti joku hakkeri on selvittänyt, että se hakemus on tehty minun koneellani. Kai semmoisenkin voi jostain nähdä.

*

ps3. kyllä silti osaan pitää paremman esitelmöidynnän kuin se oikea hankekoordinaattori, niin että ei sillä oikeastaan ole väliä, paitsi ehkä hänen kannaltaan.


*
Mutta näin siis minusta tuli hankekoordinaattori.




Uussanoja

denieristinen riesaannus - tunne joka valtaa ihmisen, kun se pitkän, asiallisen ja oikein hyvän palaverin jälkeen nousee seisomaan ja se tajuaa että neuvotteluiden toisen osapuolen käsiveska on maksanut enemmän kuin koko itsen yllä oleva vaatekerta yhteensä, samalla kun sukkahousut alkavat hiljalleen valua alaspäin muodostaen kehdon jonnekin reisien ja polvien välimaastoon eikä missään lähistöllä ole mitään paikkaa jossa nykiä sukkiksia ylöspäin vaan on käteltävä, hymyiltävä iloisesti ja poistuttava jonnekin kulman taakse.

Skipsistinen ropina - äänenkaltainen tunne joka ilmiintyy ihmisen aivoihin sen jälkeen kun se on mennyt skip-kaks-kol-hop melkein oikein salin päästä päähän yhden kerran, kääntynyt, kävellyt takaisin sinne salin toiseen päähän, unohtanut miten se askelsarja menikään ja oivaltanut että musiikissa ei ole yhtäkään kohtaa johon tarttua että voisi mennä uudestaan sen askelsarjan jonka melkein jo osasi ja joka heti unohtui kun kääntyi.





taloudellispohd.

Tunnustan: minua vaivaa hengen velttous.
Hengelläni on taipumus veltostua kaikenmoisen hyödyllisen edessä, ja sitten joudun keräilemään sen veltostuneen rippeitä ja vielä pitää kehitellä kaikenmoisia säpsyjä, uusia alkuja ja muita tekosyitä hengen elvyyttämiseksi ja yleiseksi kuriinpalautumiseksi.

Näin alkuvuodesta miten pitkään tätä voi käyttää tekosyynä on tietysti aivan loistavaa keräellä henkensä rippeitä ja luoda ryhdikkäitä uusia alkuja.
Päätin sitten pistää itseni myös taloudellisruotuun.
Jonkin lehden tilaajalahjana tuli taasen ihan perinteinen kalenteri jonka masinoituani ankarasti koko perheen yhteisen sähköisen kalenterin puolesta otin omaan henkilökohtaiseen käyttööni. Ihan vain siksi, että perheen yhteinen sähköinen kalenteri ei ota vastaan ja säilytä semmoisia merkintöjä kuin milloin kenelläkin on ollut pään- tai muuta särkyä, milloin on siivottu gerbaari tai muu eläinpahna vaihdettu ja minkä verran on talouskassasta hujahtanut mihinkin kohteeseen.
Velttohengen on hyvä pitää tämmöisestä dataa, koska velttous.

Tällä aikaikkunalla voin nyt iloksenne kertoa, että
gerbaari on siivottu viimeksi 3 vkoa sitten
kissanpahnat vaihdettu samoin 3 vkoa sitten
ja kissan pesennästä on kulunut puolitoista viikkoa.
Saapi olla hengeltään veltto vielä hetken näissä asioissa. Ihan voi vain lorvehtia.

Taloudellisessa sen sijaan ei ole laisinkaan tilaa minkäänmoiselle hengen velttoudelle. Kyllä ovat järkyttävää luettavaa taloudellismuistiinpanoni.
Kuluvassa vuodessa on ollut neljä (4!) päivää, jolloin en ole käyttänyt yhtään rahaa.
Järks.
Se on järks, koska mielestäni en käy kaupassa oikeastaan koskaan paitsi kerran viikossa tekemässä isot ostokset (maitoa, maitoa, maitoa ja jotain muuta).
Olen vain hiljaa mielessäni vain ihmetellyt ja kummastellut, mistä rööristä raha oikein valuu ulos ja kenen iloksi.
Nyt kun aloin tunnollisesti kirjata ylös myös kaikenmoiset pikkumenot: kirjaston varausmaksut, taskunpohjat johonkin keräykseen, välipalakortit, laskujen maksut, postikulut ja kaikkinaiset lasten pikkumenot, huomasin että kyllähän sitä tosiaan valuu ihan lakkaamatta mitä merkillisimpiin paikkoihin, pieninä huomaamattomina summina. Euro sinne kirjaston varausmaksu, euro tänne postimerkki ja euro tuonne "käy hakemassa itselles välipalabansku" onkin yhtäkkiä kolmen euron päivä, vaikka en ole vieraillut lähelläkään yhtäkään shoppailuparatiisia. Saati että olisin jotain mukavaa tahi metkaa ostanut itselleni palkitsemismielessä.

Minkäköhän näistä rööreistä vielä pystyisi tilkitsemään? Ja miten?

Ei muuten, mutta haaveissa siintelee kesäloma kaukana poissa, ja siellä kaukana poissa ei tietenkään tee mieli kitsastella.

Keskenkasvuiset ehdottivat, että syödään pelkkää puuroa.
Minä nokitin, että entäs jos vaihdetaan puuro velliksi, tulee vielä halvemmaksi.
Ne lupasivat hövelisti lopettaa syömisen kokonaan, "jos me sit päästään vielä kauemmas ja pidemmäks aikaa ja saadaan siellä vielä parempaa ruokaa"
Minä kysyin että voisivatko ne alkaa harrastaa myös kouluun kävelemistä, siinä olisi jo todellista säästöä, mutta siinä kohden niitä alkoi huimata pelkkä ajatus.
Kyllä ovat hengeltään velttoja nekin, ei mitään urheiluhenkeä. Ennen vanhaan hiihdettiin ruuatta joka paikkaan kesät talvet.

Ihan vain huvikseni laskin myös, mitä merkitsee se lapsilisäleikkaus, jonka olin jo ehtinyt melkein kokonaan unohtaa.
Se on yhden keskenkasvuisen ravitsemussuositusten mukainen määrä maitoa kuukauden ajan: puoli litraa maitoa päivässä on vähän reilu kymppi kuukaudessa.
Täytyy ruveta kai sitäkin lantraamaan jotenkin huomaamattomasti.
Siis maitoa, ei lapsilisää.

Tänään on ollut taloudellismielessä sikäli hyvä päivä, että vielä en ole ehtinyt tuhlata yhtään.
Jos jätän kirjaston varausmaksut velkasaldoon, voi olla että selviän loistokkaasti nollalinjalla koko päivän.
Jee sille.

*

Olemme alkaneet haaveilla kesälomamatkasta.
Nuorisossa pientä huolta herättää se, että aina kun olemme yrittäneet varata matkan Jonnekin, olemmekin päätyneet Jonnekin Ihan Toisaalle.
Nyt pitäisi päättää, mihin haluamme, että voimme yrittää varata matkan jonnekin toisaalle, että pääsisimme sinne minne oikeasti haluamme.
Olemme yksimielisiä ainoastaan merestä (Väli-), jonka liepeillä haluamme lomailla.

HraH haluaa Portugaliin.
Isoveli haluaa jonnekin missä on uima-allas ja kulttuurikohde, ei kuitenkaan Roomaan.
Isosisko haluaa Korfulle.
Pikkusisko haluaa jonnekin missä on uima-allas, ei mitään kulttuurikohteita mutta mieluusti kivoja kauppoja.
Minä haluan jonnekin, missä on aurinkoista, tarjolla hyvää ruokaa ja missä joku ystävällinen sielu pitää lasini täynnä mitä tahansa viileää juomaa.

alkuosavuosikatsaus

Alkuvuosi on ollut vähintäänkin tohinaa, ainakin työrintamalla. UPM (uusi piällysmiäs, jos ette tienneet) lähti vuorottelemaan vapaapäivillään ja tilalle tuli Viälä Uudempi Piällysmiäs.
Kuten tällaisiin järjestelyihin luonnollisesti kuuluu, leijonanosa vanhoista tehtävistä siirtyi minulle. Ja vaikka tehtävät eivät olisi siirtyneetkään, niin joudun vastaamaan kaikenmoisiin nippelikysymyksiin koko ajan. Tietenkin, koska olen ainoa joka tietää niistä edes jotain.

Ja ettei liian helpoksi kävisi, on verstaalle tässä syksyn mittaan palkattu kaksi muutakin uutta töiskentelijää, jotka nekin kysyvät koko ajan kaikkea. Ja vaikka eivät kysyisikään, niin ainakin ne kokoontuvat pohtimaan nippeleitään yhteistilaan. Sen lisäksi kaikkien niiden mielestä juuri niiden asiat ovat maailman tärkeimpiä, ja ne pitää hoitaa nyt heti.
Minä puolestani olen tässä vaiheessa vuotta täystyöllistetty ja pikkumaisesti kaiken lisäksi sitä mieltä, että minun hommani ovat tärkeämpiä kuin kenenkään muun.

Täysin normaalin vastaisesti on semmoisia päiviä, etten ole ehtinyt edes kahvituntibloggamaan, mikä luonnollisesti on kaikkein järkyttävintä tässä yhtälössä. Mitä töistä niin väliä.
En tiedä olenko edes olemassa kun en blogoo.

*

Kuten asiaan kuuluu, täytyy uunna vuonna tehdä kaikenmoisia päätöksiä, jotka voi sitten helposti jättää toteuttamatta tai joiden kanssa voi muuten vain lervahtaa ja urvahtaa.
Minä sain tietenkin ruokasäpsyn ja liikuntasäpsyn ja koulutuskannustussäpsyn ja säpsähtelen mielipuolen lailla ympäriinsä kampeamassa vastahakoista nuorisoa syömään, liikkumaan ja kouluttautumaan.
Ja itseäni myös.
Siinä kyllä on kovempi kampeaminen.

Ruokasäpsyn merkeissä yritin kehitellä hyhmäisistä aivoistani kuukauden syöminkilistauksen, joka ei niinkään perustu ruuan ravintoarvoihin vaan pikemminkin päivän kiireellisyyteen ja iltamenojen määrään. Ja vähän myös siihen että millä ilveellä täytän Alati Nälkäiset.
Harkitsen täyttäväni ne osittain vaahtomuovilla.

Liikuntasäpsyyn auttaa merkittävästi nuorison harrastusten palautuminen joulutauolta.
Nyt toinenkin niistä aloittaa omassa lajissaan myös apuohjaajana, toivottavasti homma alkaa mieluisasti ja kantaa mukanaan. Jos hyvin käy, edessä on muutaman vuoden päästä keikka Färsaarilla.
Itse uskaltaudun uuteen lajikokeiluun alkavalla viikolla. Kääk.

Koulutussäpsyä pitää tehokkaasti yllä lähestyvä yhteishaku. Isoveli arpoo tällä hetkellä kahden koulun välillä ja tällä hetkellä ovet ovat auki kumpaankin. Tiukkaa työtä se silti teettää koko kevääksi, tavoitteet ovat sen verran korkealla.

*
Ja sitten vielä tehtiin kissasta sukupuolineutraali.
Oli opettavainen kokemus.
Kipulääkitystuiskeessa ympäri taloa silkkaa amokia juokseva eliö on huvittava mutta kauhistuttava kokemus.
Pelkkä katsominen sai yhdentoista vuoden takaisen sektiohaavani särkemään.
 tyttö meni pyykkikaappiin

toipilas ja koossapitävä haalari





se koira älähtää...

"työtä-työtä- työtä tehdään /jotta-jotta leipää syödään..."

Hektistä piisaa, ainakin verstaalla.

*

Kyllä ihan pikkuisen hermostuin, kun luin ylen sivuilta semmoisen blogin, missä sanottiin että ihan hirveän-kaamean-kamalaa on, kun nuoriso istuu ja pelaa kaiket lomapäivät kompuutterilla tahi muulla pelikoneettimella.
Että mitä niiden kanssa sitten kuuluu tehdä, tai muuten on laiska vanhempi?

Mimmoisella keinolla kampeat teinin tai esi-semmoisen johonkin muuhun puuhaan koko pitkän lomapäivän ajaksi?
Vinkkejä vastaanotetaan.
Semminkin kun loman aikana ne myös
- kävivät pulkkamäessä
- leikkivät erilaisilla kokoonpanoilla
- lukivat. Myös parempaa kirjallisuutta kuin itse
- katsoivat hyviä elokuvia (yhdessä, koko perhe. Kuolleiden runoilijoiden seura ja Sademies)
- kävivät kirjastossa
- vähän ulkoilivat
- söivät suhteellisen sivistyneesti neljässä eri joulupöydässä ja seurustelivat myös. Sitäkin suhteellisen sivistyneesti.
- kävelivät joulupäivänä kirkkoon ja osallistuivat joululaulutilaisuuteen laulaen. Valitettavan epävireisesti, mutta kiitettävän hartaasti ja mukisematta
- kävelivät useampaan kuin yhteen joulupöytään
- osallistuivat kultturelliin iltapäivään ja leipomiskisaan
- kävivät luomassa lunta
- ulkoiluttivat kissaa (ei voida missään olosuhteissa laskea liikunnaksi, kissaa vaivaa passiivis-aggressiivisuus)
- lukivat kokeeseen tai tekivät muita kouluhommia
- yksi kävi koulukavereiden kanssa ravintolassa syömässä ja sen jälkeen kävelyllä
- täydensivät lahjarahoilla vaatevarastojaan
- piirsivät

On ihan hirveän vaikeaa keksiä puuhaa koko pitkäksi päiväksi.
Kyllä en rupea istumaan viisitoista-, kolmetoista- tai yksitoistavuotiaan kanssa hiekkalaatikolla tai edes pulkkamäessä. (jos nyt edes on lunta) Tai luistelukentällä (jos nyt edes on jäätä).

Olen enenevässä määrin sitä mieltä, että isompien lasten kohdalla (kyllä vain, viisitoistavuotiaskin on lapsi) nuo aikarajoitukset ovat aika keinotekoisia.
En rupea kellon kanssa kyttäämään peliaikaa niin kauan kuin elämässä on muutakin tekemistä kuin se kompuutteri tahi muu härpäke. Niiden kohdalla vain kyttään, jotka selvästi ja helposti addiktoituvat, ärtyvät ja muuttuvat passiivisiksi, ja silloin kyllä annan aikarajoja ja muita kummallisia sääntöjä.
Enkä varsinkaan kun takana oli pitkä työntäyteinen syksy, jonka lopputuotteena keskiarvojen keskiarvo oli yli yhdeksikön ja jonka lopputuotteena alle yhdeksikön numeroita kaikissa todistuksissa yhteensä oli vähemmän kuin ihmisellä on yhdessä käpälässä sormia.

Yritin kuumeisesti muistella, mitä meillä oli tapana tehdä teini- ja esivaiheessa.
Luulen että makasin sängyllä lukemassa.
Tai kuuntelemassa musiikkia.
Tai lönötin sängyssä kirjoittamassa ahdistuneita runoja päiväkirjaan.
Tai lönötin huonossa asennossa kirjoituspöydän ääressä luomassa suurta romaaniani.
Tai lönötin telkkarin edessä katsomassa sitä aneemista tarjontaa, joka silloisilla melkein kolmella kanavalla tarjota oli. (mm. lauantaitanssit ja kokki kolmonen)

Lönötis-lönötis. Sitä on teinin elo.