lähestyvän adventtihysterian kriizi

Annoin periksi jouluhenki Hannupekalle.
(harmillisesti on ollut vuosia, jolloin hän ei ole kunnolla ollut käytettävissä; mutta onneksi toisinaan hannupekka on jyllertänyt oikein urakalla. En voi sille mitään, rakastan adventtiaikaa.)

Hannupekka on aloittanut salakavalan esiinmarssinsa jo nyt.

Eräänä viikonlopun aamuna teineille kehittyi lievä kriizi himmelimaniasta, koska alkoi näyttää siltä ettei taloudessa ole ruokatarjoilua ensinkään kun ehtoisa emäntä pykää himmeliä mehupilleistä tukka pörhössä, pyjama päällä ja kissa kiinni pillin toisessa päässä.
Kaiken lisäksi himmeli on ripustettu väärään kattokorkeuteen. (ehtoisa emäntä alkaa olla talouden lyhyin)



Toisena arki-illan iltana teineille kehittyi jo suorastaan lievää suurempi kriizi kun hannupekka ja talouden ehtoisa emäntä olivat yhteistuumin päättäneet ruokota saniteettitilat kerralla joulukuntoon.
Eivät lapsiressukat ehtineet hyvästellä rakkaita vuosikertahammasharjojaan, tyhjiä hammastahnaputkiloitaan, hartaasti keräämiään laastariteipin suojapapereitaan ja muuta silppusälppyä joita ne olivat ansiokkaasti varastoineet hygieniatarvikekaappeihinsa.

Palautin mieleeni kypsän aikuisen joulukalenterini.
Kannatan yhä ja edelleen lämpimästi marttojen ohjetta: siivoa kaappisi vain jos aiot viettää joulusi siellä. Kaikesta huolimatta olen myös vähänpikkuisen sitä mieltä, että osa joulutunnelmasta tulee pienen vaivannäön myötä.
Mihinkään koko päivän - tai taivas meitä varjelkoon, koko viikonlopun - siivous-sisutusurakointiin en ryhdy, mutta pientä itsetyytyväisyyttä aion nostattaa yllättävällä ryönäkasojen ruokkoamisella.
(ja uusilla matoilla*! Vallilan outletista, kun halvalla sai. Ja kun kissavahvuudesta on joutunut puutuksiin oksentelevais-pissiväis-sotkevainen kissayksilö)


Sellainenkin kriizi on kehittymäisillään, että joulukuun ensimmäinen päivä, kertakaikkisen täydellinen adventtihysterian päivä, on buukattu aivan käsittämättömän paljon liian täyteen. (kolme työkeikkaa + kummipoika hoitoon) Minulla on nimittäin kätevä omatekoinen sääntö, että joulujuttuja saa kaivella kaapeista esiin vasta ensimmäisenä adventtina.
Missä ihmeen välissä tänä vuonna adventtihysterioin?
Milloin marssivat tontut jonossa ja kuka ripustaa jouluverhot ja missä ovat jouluvalot?
Kysyn vaan.
Kuka vastaa, häh?



***

(*) kotikotona hamassa lapsuudessa vaihdettiin jouluksi matot ja verhot. Muistan vieläkin sen ihanan tunteen paljoiden varpoiden alla kun jouluaattona hipsutteli joulumatoilla. Vaikka kyllä ne matot tietysti vaihdettiin jo ennen aattoa.
Mutta siitä tulee sama fiilis kuin mikä on Melukylän lasten joulussa: "pelkäsin ettei äiti ole ehtinyt saada kaikkea valmiiksi. Mutta voi! Alhaalla salissa oli suuri kuusi koristeltuna ja kaikki oli ihanaa ja jouluista" (tjsp)

**

kuvituskuva: joulucheck


Joulucheck
- jouluruuat? -> lupasin yhdelle että tänä vuonna jo vihdoin kasvatamme omat lantut, eipä tässä vielä hätiä mitiä
- jouluvieraat -> ketkä tulee?
- kuusi? -> kiipeääkö Elma kuuseen, kenen päälle se kaatuu? Nuoriso ehdotti extreme-joulua: oikea kuusi ja elävät kynttilät. meillähän ollaan monta vuotta eletty minikokoisten ruukkupuiden aikaa, siitä tulee vuosittain noottia. Mutta kun kerran heräsin kuusen alta, enkä siitä syystä että olisin sammunut sinne, vaan koska kuusi hyppäsi sänkyyni keskellä yötä yhdessä seonneen kissan kanssa... luultavasti myös muutama naapuri heräsi yhtäaikaa kanssani.
- joululahjat? -> pitääkö olla?

"mä ihan vaan vähän haistan"








Sekalaista sälää ja roipetta

mitä en tehnyt viikonloppuna:

- en nukkunut tarpeeksi monia päikkäreitä -> päikkäreiden nukkumisen onnistumisesta on tullut hyvän viikonlopun mittari.

- en mennyt kahvilaan lukemaan kirjaa -> jostain syystä kuvittelen että kirjan lukeminen kahvilassa olisi jotenkin mukavan rentouttavan viikonloppuista. En ole ikinä kokeillut sitä, tekisi mieli. Niin kuin sillä tavalla, että ihan varta vasten menisi kahvilaan vain lukemaan. (olin kyllä katsomassa jalkapalloa Lehtorin kanssa, eli kantapaikassa lukemassa, mutta ei se varmaan ole ihan sama asia. Siellä on niin huonot penkit)

- en aloittanut jouluhössötystä vaikka mieli teki -> jostain syystä olen tänä vuonna jo ihan monta viikkoa ollut aivan jouluhepakassa. Yritän säilyttää maltin vielä muutaman päivän ja sitten räväytän jouluhysterian täysille. Missäköhän kaikki valot ja muut ihanat jutut ovat? Mistä löytyy lattialistojennuohoushammasharja?

- en tehnyt palapeliä taaskaan -> se on ihan vaiheessa, pitäisi saada valmiiksi ennen joulua, että päästään syömään yhteiseen pöytään.

- en tehnyt kotihommeleita -> kyllähän nyt ihmisellä on muutakin tekemistä kuin kotihommelit. Paitsi tein kyllä vähän ruokaa ja leivoin leivän.

- en mennyt tarpeeksi ulkoilemaan kun oli nätti ilma.


Sunnuntai-iltana tajusin, miksi viikonlopuista jää aina niin keskeneräinen ja jotenkin multityydyttymätön olo.
On ihan hirmuisen paljon asioita joita voisi tehdä ja haluaisi tehdä ja pitäisi tehdä.

Vaikka viikonloppu oli ihan hyvä: luin pari kirjaa, vietimme aikaa yhdessä erilaisilla kokoonpanoilla, kävimme ystäväperheen kanssa ulkoilemassa, nuoriso huolehti pinnallisesta kotihommastelusta...
silti tuntuu siltä että melkein kaikki jäi tekemättä ja kokematta.

Pitäisi osata lyhentää mentaalista haluaisin /pitäisi /voisi /on aivan pakko -listaa.


**

Kaipaan kirjoitusaiheita.

Toivepostaustilaus: mikä askarruttaa mieltäsi, mistä haluaisit lukea?



ps. ihan vähän annoin periksi jouluhengelle.
Testasin himmelintekoa.
Koeajoin nuukuuksissani ensin mehupilleillä, ei se ihan mahdotonta ollut. 
pientä laittoa toki, jos ihminen on taipuvainen mittaamaan silmämitalla. Voi olla ettei tullut ihan symmetrisiä tahokkaita.



ps2. Lehtoriin iski mustaperjantain hysteria. Se varasi meille matkan maailmalle keväällä.
Minä olin ajatellut että nuoriso tulee roikkumaan lahkeessa ja inisee että älkää menkö ja älkää jättäkö ja mikseimepäästä mukaan. Höh ja pöh. Kaksi kolmesta tuuletti, yksi oli vähän että aijaa ja kaikki kolme sanoivat että menkääpois
Syksyn kakskytvee avista -juhlareissu toteutuu siis muodossa kakskyt-ja-puolvee -fiesta.

Asioita jotka todellatodella harmittavat

1. Olet jemmannut työpaikan kaapissa Äärimmäisen Hätätilanteen Suklaapatukkaa äärimmäisen hätätilanteen varalta.
Sitten tulee päivä jolloin ihan selvästi on äärimmäinen hätätilanne.
Suklaa ei ole ollenkaan niin hyvää kuin muistit, se maistuu suussa väärältä ja siitä tulee ällö olo. Eikä auta yhtään äärimmäisessä hätätilanteessa.
Pikemminkin äärimmäinen hätätilanne vain kehkeytyy vielä äärimmäiseksi koska on ällö olo ja lisäksi keskeneräinen suklaahimotus.

2. Olet tehnyt skviljoona varausta kirjastosta ja kärkyt niitä sähköpostissa.
Yksi tai kaksi varausta tärppää ja menet hakemaan ne.
Tarkistat sähköpostin vielä kerran kirjastossa uusien tärppien varalta. Ei mitään.
Menet bussiin ja klinks kilahtaa sähköpostissa ilmoitus uudesta saapuneesta varauksesta.


Miksi aina käy niin?
Siinäpä visainen pähkinäinen purtavaksi.

Keskustelu jota en uskonut käyväni

Pitkästä aikaa kaikki teinit olivat yhtäaikaa syömässä.
Ne alkoivat pohtia unelma-ammattia ja tulivat siihen tulokseen, että kannattaisi olla joulupukki.

- olisi töitä vain yhtenä päivänä vuodessa
- olisi työsuhdekylä
- olisi aputyövoimaa yllinkyllin
- työsuhdekylässä olisi työsuhdeasunto
- olisi myös työsuhdevaimo (minusta se olisi kyllä surullista)
(-miksi lentämistä ja poroja ei mainittu? minusta ne olisivat parasta. varsinkin porot) (erityisesti aterialla)

Sitten nämä valveutuneet lapsukaiseni alkoivat pohtia joulupukin monia nimityksiä, ja miettivät pitäisikö Father Christmas muuttaa jotenkin aikakaudelle sopivampaan muotoon.
Siitähän olemmekin jo entuudestaan yksimielisiä, että tontut ovat sukupuolineutraaleja.

Mutta siis - keskustelu, jota en uskonut käyväni:
onko joulupukki mies vai nainen.

Tai en ainakaan 19-, 17- ja melkein 15-vuotiaiden laste nuorteni kanssa.

*
Merkillepantavaa keskustelussa:
1. joulupukki on ammatti
2. joulupukki on olemassa.

*
Päivän mielipidekysely:
pukki - mies vai nainen?

Tarkentava kysymys esim. opintopolkupalveluun: mitä opintoja pitää olla pätevöityäkseen pukiksi?

Toinen tarkentava kysymys esim. opintopolkupalveluun: miten voi ruveta tontuksi?


olettamuksia

Muutamassa blogissa on ollut aivan mahtavan hauska haaste:

Olettamuksia - millainen oletat minun olevan?

Kirjoitukset paljastavat ihmisestä jotain, mutta mitä?
Millaisena kirjoituksissani näyttäydyn, millaisen kuvan olet minusta saanut?


Lukutuulella: Kotvimisen vallankumous

Oletko kotvija?
Harjoitatko vääjäämistä?
Lue Kotvimisen vallankumous; Jenny Kangasvuo, Jonna Pulkkinen, Katri Rauanjoki!

Kunpa muistaisin, mitä kautta törmäsin tähän kirjaan...luultavasti vaellellessani kirjakaupassa, silloin kun olisi pitänyt mennä tekemään ruokaostoksia perheelle, eli siis kotvaillessani

Kirja kertoo kotosuomalaisesta näkökulmasta prokrastinaatiosta, sen eduista ja merkityksellisyydestä ja tekee selkeän määrittelyeron hyvän prokrastinaation eli kotvimisen ja huonon prokrastiaation eli vääjäämisen välille.

"Kotviminen on pysähtymistä, sen välttämistä
mitä pitäisi tehdä ja ennen kaikkea
mitä pitäisi jättää tekemättä
oman hyvinvointinsa tähden."

Olen kotvijatyyppiä, ehdottomasti.
Kun pitäisi tehdä jotain, teen jotain aivan muuta. Esim. kun olen ajatellut lukevani kotvimiskirjaa, koska se on niin hyvä ja voisin sillä tavoin ottaa aikaa itselleni ja minulle tärkeälle tekemiselle, tuleekin yhtäkkiä pakottava tarve vaihtaa lakanoita, ruokkia kissoja, paistaa pekonia lapselle joka osaa tehdä sen itsekin, keittää kahvia ja ties mitä kaikkea, ennen kuin voin istua sohvannurkkaan kahvikupilliseni kanssa lukemaan kotvimisesta.

"Asioiden lykkääminen ja vetkuttelu
ei ole poikkeama, yksilön pahe tai huono tapa,
vaan olennainen osa ihmisyyttä"

Kirja käsitteli kotvimista monesta näkökulmasta, painopiste oli kuitenkin vahvasti luovan työn ja kotvimisen välisessä yhteydessä - ja se teki kirjasta aivan erityisen innostavan.
En varsinaisesti itse tee luovaa työtä, mutta kotvimisella on selkeästi vaikutusta harrastusluovuuteen ja palkkatyön kehittelyyn ja ideointiin.

Kirjan alkupuolella esiteltiin kotvimisen historiaa: siinä osioissa meinasin välillä hyytyä. Vääjään kaikenlaisen historian kanssa, mutta ihastuin silti knoppitietoihin. Tiesitkö että 1700-luvun lopun Britanniassa jokaisella kaupungilla ja kylällä oli oma aikavyöhykkeensä? (meilläkin on, keittiö on eri aikavyöhykkeellä kuin olkkari. Onneksi ei mene päivämäärärajaa näiden huoneiden välillä!)

To do -listoja kirjassa käsiteltiin niitäkin. Listaamisen ideanahan on tuottaa tehokkuutta, tehdä tehtävät näkyviksi ja selkeyttää sekä antaa ihmiselle itsekuria välttämättömien töiden tekemiseksi ja ylipäätään tuloksen aikaansaamiseksi. To do -listoilla teemme elämästä ja tehtävistämme mielekkäitä ja muutumme tehokkaammiksi yksilöiksi, tuottaviksi ja kelvollisiksi yhteiskuntamme jäseniksi.
Vai muutummeko?

"Pidämme listoista, koska emme halua kuolla"

Erilaiset listat tekevät meistä tärkeitä ja toimeliaita, antavat ikään kuin oikeutuksen olemassaolollemme. Olemme kiireisiä ja tehokkaita, siis olemme olemassa.

"Ihanteena on ihminen, joka on henkistynyt,
oman sisäisen kipinänsä löytänyt
ja tasapainossa maailmankaikkeuden kanssa
- samalla kun kuluttaa oikealla tavalla,
oikeanlaisia tuotteita, joiden avulla tasapaino säilyy."

Kirjassa kritisoidaan perustellusti tämän päivän tehokkuusyhteiskuntaa ja sen asettamia vaatimuksia. Kaikkea ei voida eikä pitäisi pelkistää listoihin, aikatauluihin ja minuuttimääriin. Meidän on osattava ottaa tilaa luovuuden ilmavuudelle, itsellemme.


"Kotviminen on henkilökohtaisten keinojen varasto, 
jolla nousta aikatauluja, 
prosessia painavaa kiireen tunnetta ja stressiä vastaan"


Kirjassa listataan myös näitä keinoja, vaikkei varsinaisesta ajanhallintaoppaasta olekaan kyse. Itse tunnistin itsestäni ainakin verkkopyynti-metodin - erityisesti juhliensuunnittelu-esimerkki osui ja upposi.
Ensin kotvaillaan netissä reseptejä, sitten ei tehdä mitään, ei tehdä mitään, ei tehdä mitään, kunnes pari päivää ennen juhlia mietitään hirmuisella intensiteetillä lautasliinojen väriä.

Päätöksentekoväsymystä aion pohtia, samoin kuin kotvimispäiväkirjaa. Ja aion myös jatkossa aina kysyä itseltäni what would Santa do? (WWSD)
Pohdin jo realityproosa-tyyppistä kirjaa aiheesta...

Lue tämä kun haluat olla kriittinen erilaisten aikatauluttavien self helpien suhteen, kun tuskailet jaksamisesi ja tekemättä jättämisesi kanssa, kun haluat vähän hykerrellä ja paljon pohtia.

*

Pieni sivuhuomio, jota pitää pohtia vielä tarkemmin.
Tämä kirja oli inspiroiva myös siksi, että siinä puhuttiin paljon luovuudesta ja erityisesti kirjoittamisesta. Tulin luovemmalle ja inspiroituneelle tuulelle heti!
Lukiessani pohdin paljon itseäni, suhdettani kirjoittamiseen ja luovuuteen.

Tunnistan ja tunnustan kummankin merkityksen ja tärkeyden itselleni, ja mietin jälleen kerran sitä, miksi tuntuu olevan niin vaikeaa aloittaa tai pitää yllä itselle mieluista harrastusta. (tee siitä rutiini, vältä päätöksentekoväsymys!)
Mietin myös - ehkä ensimmäistä kertaa ikinä - miksi en pidä blogikirjoittamista kirjoittamisena, vaikka voi hyvänen aika sentään, olen kirjoittanut vähintään muutaman kirjan verran blogitekstejä vuosien varrella. Osa niistä on ihan hyviä, kai.

Niin, miksi? Miksi usein koen, että blogiin tai päiväkirjaan kirjoittamani on jotain vähempiarvoista tuhertelua, kun se oikeasti on itselleni merkityksellisintä kirjoittamista? 
Kyllä on ihminen outo.


*
Kursivoidut sitaatit kirjasta.
Ja kirjan lainasin e-kirjastosta.








Nolouskiihdytin

Kuten kaikki tiedämme - tai olemme joskus hamassa muinaisuudessa ehkä tienneet - maailmaa hallitsevat erilaiset luonnontieteelliset vakiot.
Painovoima ja mitä niitä nyt kaikkia muita onkaan.

Yksi niistä on tietysti epä.

Epä on tieteilijöiden keskuudessa alitutkittu vakio, mikä sinänsä on kummallista, koska sitä esiintyy keskisuurissa lapsiryhmissä melko suurella todennäköisyydellä ja sen havaitseminen on lähes naurettavan yksinkertaista.
Muita vastaavia yksinkertaisia luonnonlakeja on mm. se että kosmos syntyy kaaoksesta - tämän voi tulla omin silmin havaitsemaan esim. meille, sillä meillä hyvin kiihkeästi odotetaan kosmosta syntyväksi aivan tuotapikaa, ehkä jo huomenissa. Noin niin kuin kaaoksen määrästä päätellen.

Ihan viime aikoina on universumissa ollut havaittavissa myös uutta suuretta, nimittäin noloutta.
Nolous tai nolo - kuten puhekieleen termi on vakiintunut - on luonnontieteellinen perussuure, jota esiintyy ihmisten lähettyvillä ja erilaisissa vuorovaikutteisissa suhteissa, vähän samaan tapaan kuin epää, joskin hieman erilaisissa tilanteissa.

Tutkijat ovat havainneet myös mahdollisuuden kehitellä erityisen nolouskiihdyttimen, jolla lisätään universumissa vallitsevan nolon määrää tilassa eksponentiaalisesti ja lyhyessä ajassa.
Nolouskiihdytin saattaa tuottaa jopa räjähdeherkkiä ainesosia.

Viime aikoina nolouskiihdyttimiä on havaittu esim. teinin ja vanhemman välissä, ja erityisesti juuri näissä kulminaatiopisteissä nolo saattaa eskaloida itsensä intensiiviseen purkaukseen.

Yksinkertaisimmillaan voit ihan itse rakentaa oman nolouskiihdyttimesi seuraavasti. muistathan kuitenkin kovettaa pintasi ennen eksperimenttiä
Tarvikkeet
1 kpl teini
1-2 kpl teinin vanhempi (tai verrattava lähiaikuinen)
1 kpl rippikoulun aloitustapahtumia
1 kpl kirkkorakennuksia (luultavasti myös seurakuntasali käy)
1 - 2 kpl pappeja
1-2 kpl nuorisotyöntekijöitä
1 kpl kanttori + urut (tai vastaava soitin)

Työnnä teini vanhempineen sisään kirkkorakennukseen. Järjestä niin, että sekä papit että nuorisotyöntekijät puhuvat teinin vanhemmille (sekä teinille itselleen) ennen tilaisuuden alkua. Mieluusti kuitenkin niin että paikalla on jo muuta yleisöä.
Pistä kanttori soittamaan jotain tosiurpoa riparibiisiä ja laita ne nuorisotyöntekijät taputtamaan käsiään ja vanhemmat myös sen biisin tahdissa.
Tarkkaile ritinää.
Aisti nolouden eksponentiaalinen kasvu teinissä.

Lähes yhtä hyvään tulokseen voidaan päästä koulun vanhempainillassa, erityisesti mikäli aiheena ovat jatko-opintovalinnat ja vanhemmalla on mahdollisuus esittää rakentavia kysymyksiä opetushenkilökunnalle.

Teini saattaa pyrkiä hillitsemään kiihdyttimen toimintaa esim. suhisemalla, pyrkimällä kauemmas vanhemmasta tai jopa estämällä vanhempaa puhumasta.
Mikäli nolouskiihdyttimestä halutaan maksimaalinen teho irti, pitää vanhempaa rohkaista jatkamaan keskustelua iloisesti kirkko- tai opetushenkilökunnan kanssa.

Satunnaisia nolouskiihdyttimiä voidaan havaita myös tilanteissa, joissa opetushenkilökuntaan kuuluva ihminen sanoo teinille (sen kavereiden kuullen) mä kävin sun äitis kanssa kaljalla.
Se voi kyllä olla jo äiti-ihmisenkin mielestä aika noloa.

Ei sillä että olisin itse mitään näistä kokenut.
Kun ihan olen humanisti, niin että en oikeastaan noista luonnontieteistä järin mitään ymmärrä.
Mutta juttua olen kuullut.
Joskus.
Joltain toiselta varmaan.


**

nohyväon, hyväon. Ehkä jotain saatan tietää. Mahdollisesti.
Mutta ne puhuivat minulle ensin.
Ja ei varmalla ollut kaljaa. Oli joku muu juoma. muistaakseni.


Muistikirjallisuus

Koska useat teistä - rakkaat söpöhöpöpupulaislukijani -  olette tuumineet ja pohdiskelleet, mitä löytyy supersalaisen muistikirjani lehdiltä, näytänpä teille otteita hohdokkaasta vaikuttajapersoonaelämästäni.


Muistikirjani on elementaarinen osa kokonaisuutta, jonka muodostamme minä ja muistikirjani.
Rakkaan muistikirjani lehdiltä löytyvät vastaukset kaikkiin elämän suuriin kysymyksiin kuten

1. Mitä syötäisiin?



Random näkkäriresepti, ei koskaan testattu. Mutta jos tulee äkillinen näkkärihätätilanne..


2. Millaista musiikkia voisi kuunnella?


Tsaikkarin viulukonsertto vaan on niin hyvä. Mutta miksi ihmeessä olen kirjoittanut sen muistiin?


3. Millaisia asioita kannattaisi muistaa?


Muistin vastata. Vaikka melkein unohtui. Voisin muistaa paremmin, jos edes joskus vilkuilisin muistiinpanojani...

4. Lottonumerot?


äitihei, voiksä ladata mun bussikortin?

5. Tekeekö hän ikinä oikeita töitä?


Niinpä, mitkä rakenteet ovat jo olemassa. Mitkä vaikuttavat meidän tuotekehittelyymme?
Tästäkin voisi olla apua, jos se olisi työmuistikirjassa. Tai vielä paremmin, ihan vaan työmuistissa.

6. Mihin liittoon kuulut?


Pienen ihmisen pitää itse hoitaa kaikki.

7. En keksi mitään luettavaa, mitä teen?


Ihan siltä varalta että kirjaston sinua saattaisi kiinnostaa myös -automaatti lakkaisi toimimasta.

8. Millainen on ihmiskäsityksesi?






**

Onko sinulla muistikirjaa?
Mitä se kertoo sinusta?

*

(...ja kalenteri on siis ihan eri juttu, siellä on toisenlaiset muistettavat, ainakin minulla...)

(tunnustan, olen lievästi muistikirjahullu ja se tuntuu vain yltyvän. Minulla on nyt käytössä ainakin neljä eri muistikirjaa: kalenteri-/bujotyyppinen kalenterointiin, se on tärkein; työmuistikirja töissä; kirjoituksille ja päiväkirjalle omansa ja mummopiirille omansa)
Ja sitten siis tämä pieni musta muistikirja pienille mustille muistiinpanoille.





arkivapaa

Pitkästä aikaa arkivapailla.

Töitä on riittänyt arkeen ja viikonloppuihin sellaisia määriä, että saldot paukkuvat kaikkiin ilmansuuntiin. Voisin vissiin olla pari viikkoa vapailla, enkä siltikään taitaisi päästä nollille.
Vaikka kuinka yritän tuhlata tuntejani aamu-uinteihin ja muuhun vitkaste kotvailuun, tuppaavat työpäivät venymään epäterveellä tavalla aivan lakkaamatta.

Jo viikko sitten ilmoitin, että nyt kuulkaa vietän pitkän viikonlopun, enkä hönkäisekään verstaan suuntaan.
Kaiken lisäksi pitkästä aikaa edessä sellainen viikonloppu, jolloin kenenkään ei tarvitse herätä herätyskelloon: kukaan ei ole lähdössä mihinkään, tai ainakaan niin säädyttömään aikaan että pitäisi pakkoherätä.

En luota itseeni häivänkään vertaa, joten jo torstaina nykersin listan kaikesta siitä, mitä olisi suotavaa saada aikaan; kun nyt kerran olen vapaalla.



Luonnollisesti yritin heti aamusta pakoilla kaikkia velvollisuuksiani ja uhkasin mennä ensimmäisten aamupäiväunien jälkeen toisille aamupäiväunille, mutta kouluun lähtöä tekevä nuoriso käskytti: vaatteet päälle ja sulla on tut-tu-dut-tu-duu -lista, sun pitää saada rasteja siihen!

Onneksi olin sentään ehtinyt ottaa edes ne ensimmäiset aamupäiväunet, muuten olisi tullut katastrofi koko päivästä.

Ensimmäisiä aamupäiväunia seurasi luonnollisesti toinen aamiainen (ei, en ole hobitti).

Toinen aamiainen oli parempi, koska sain olla ihan melkein rauhassa - jos syliin änkeävää kissaa ei lasketa - ja lukea ja juoda kahvia ihan itsekseni. 


kuvituskuva. oikeasti söin banskun, en satsumaa (vai onkohan tuo klementiini?)

Kävelin kauppakeskukseen, koska en edelleenkään luottanut siihen, että pääsen vapaapäiväni aikana uimaan. (olin itse asiassa jo päättänyt, että taatusti en mene uimaan ollenkaan, koska vesi on märkää, kylmää ja pimeetä; se on perheessämme hyväksyttävä tekosyy vältellä mitä tahansa)


Ensin sain pienen joulusäpsyn (nyt jo?!) ja kiertelin ympäri kauppakeskusta ja pohdin joulua ja jouluruokia ja muuta jouluista. Sitten menin kirjakauppaan ja sieltä takaisin vetelehtimään kauppakeskuksen käytäville - eli tekemään varauksia kirjastosta kaikista niistä kivoista uusista kirjoista joita näin siellä kaupassa. 
Huomasin että tuttu pappi oli pystyttämässä seurakuntavaalien äänestyspistettä ja kävin moikkaamassa ja tarjosin hetkeksi apua. 
Näin mallikkaasti kotvailtuani ryhdistäydyin ja menin ruokaostoksille. 



Ruokaostokset ovat siitä masentava juttu, että kauppalistasta puuttuu aina jotain, tai unohdan hakea jotain ja toisaalta rohmuan kärryyni jotain täysin asiaankuulumatonta ja ajaudun ylipäätään sekä ostoksellisesti että taloudellisesti täysin kestämättömään tilanteeseen. Yleensä semmoisella tavalla että ostoksia on liikaa ja rahaa sen ostoskierroksen päätteeksi liian vähän. (3 kassillista; 90e)

Tulin kotiin ja harkitsin kolmatta aamiaista, mutta totesin että vielä ei ole sen aika.

Tein ruokaa ja näkkäriä.


Yksi teineistä on viime aikoina yrittänyt rajoittaa vehnäleivän syöntiä.
Ja minä puolestani sain Osaava Nainen -messuilta pussillisen näkkileipäaineksia.
Se olikin todella toimiva seos ja teini syödä rouskutti ne menemään muutamassa päivässä. 
Täydensin näkkäriseosvaraston ja sitä myötä myös näkkärivaraston.

Pakottauduin tekemään edes vähän jotain siivoiluksi laskettavaa, ja sitten olikin (onneksi!) kolmannen aamiaisen aika.
Se sujui pitkälti samoissa tunnelmissa kuin aamiainen numero kaksi. Kahvin tilalla tosin ihan vain kuplavettä.

Yksi teineistä kotiutui. Oli lähdettävä alta pois ja uimaan, ennen kuin se alkaa kysellä, mitä olen saanut aikaan.
Lähdin uimaan.
Vastahakoisesti.
Mietin vielä matkallakin, että jos vaikka karkaan johonkin, mutta kun oli uimakamat repussa niin olisihan se vähän tyhmää ollut lähteä karkuloimaan.

Uin ja se oli aika siedettävää.
Selvästi huomaa nyt, kun on ollut epätasainen työrupeama ja uiminen (tai kaikki liikkuminen) on ollut sen myötä äärettömän epäsäännöllistä ja satunnaista, on hyvin vaikea ryhtyä yhtään mihinkään.

Mieli virkistyi kuitenkin.
Menin kirjastolle hakemaan ensimmäiset päivällä varaamani kirjat.
Menin ostamaan poistomyynnistä edullisia mattoja ja sitten olinkin jo aivan nollilla, taloudellisesti ja ravinnollisesti.
Laahaduin kotiin syömään, enkä sen jälkeen poistunut ovesta yhtään mihinkään vaikka vielä oli keskeneräisiä (listalta puuttuvia) asioita.


Lopun iltaa yritin lukea ja kirjoittaa ja etsin kadonnutta muistikirjaa.
En kyllä edes tiedä, onko semmoista muistikirjaa jota yritin etsiä, edes olemassakaan muualla kuin omissa mielikuvissani.
Mutta löysin aika monta muuta muistikirjaa ja niissä oli ihan vinkeitä juttuja. 
Paljon semmoisia jotka olen jo unohtanut, kiehtovia reseptejä ja kirjoja ja myös omituisia tarinoiden alkuja.



tuntipalkka- ja ammatinvalintakriizi

Kyllä olisi kannattanut olla tarkkaavaisempi peruskoulussa.

Meillä oli yläasteella sellaista henkilökohtaista opinto-ohjausta, ja opo kysyi minulta kuiskaten ihmettelen vieläkin että miksi kuiskittiin, se oli kummallista ja pelottavaa: "menetkö mieluummin lääkikseen vai oikikseen?"

Tyhmä ja tarkkaamaton kun olin, en tajunnut että siinä on kyse elämää suuremmista valinnoista.
Kun siinä kohden olisi saanut valita että menenkö. minä luulin että pitää pyrkiä.
Olisi kannattanut valita se meneminen sitten kumminkin. Esim. lääkikseen.

Ihan siitä tuli mieleeni, kun visiteerasin tässä taannoin henkilökohtaisten terveysasioideni tiimoilta lääkärin luona.

Sen kohtalaisen pikaisen visiitin lopuksi sain käteeni laskun, josta kävi ilmi seuraavaa:
Lääketiedehenkilö laskutti siitä että sanoi päivää suunnilleen 50 euroa.
Sitten siitä että pengottiin ja tongittiin ja kerrottiin että kaikki on ihan normaalia ja kunnossa ja ei mitään hätää pyydettiin 130 euroa.
Sitten veti välistä toimistohenkilö summan, jonka olen unohtanut.
Ja lisäksi laskulla oli semmoinen italialaistyyppinen minulle täysin uusi lisä että kirjoitamme asiastasi tietokonelaitteelle, 4 euroa.
Koko hommeli kaikkinensa kesti alle kaksikymmentä minuuttia ja maksoi parisataa, ja tästä osiosta kaiken lisäksi hoidin itse ilmoittautumisen ja sisäänkävelyn ja maksamisenkin sillä tavalla ettei tarvinnut toimistohenkilön muuta kuin sanoa että nyt korttia kehiin.

Aika hulppeat liksat, täytyy sanoa.
Nopeasti laskien tuntipalkaksi tuossa tulee semmoinen reilut kuusisataa euroa, josta tosin valitettavasti täytyy osa lohkaista sille toimistohenkilölle.

Ihan huvikseni laskin, että jos minä saisin omalla tuntipalkallani laskuttaa niin
päivään sanominen maksaisi 0,004 euroa. (laskin että päivään sanomiseen menee noin sekunti)
Ja ne puhelut  tai tapaamisen joissa vakuuttelen ihmisille että kaikki on ihan normaalia ja kunnossa ja ei mitään hätää ja joka kestää yhtä kauan kuin lääkärin penkomisjuttu, maksaa minun tuntipalkallani suunnilleen viisi euroa.
Tietokoneen käytöstä en ole vielä saanut neuvoteltua ylimääräisiä lisiä, enkä liioin voi laskuttaa toimistohenkilön käytöstä, koska joudun käyttämään itse itseäni, niin jotenkin minusta ihan pikkuisen tuntuu siltä, että olisi kannattanut valita se menen lääkikseen -juttu silloin yläasteella.

Toisaalta olisi kyllä aika makeaa lyödä minua vaivaaville ihmisille lasku kouraan että
käynti asiantuntijalla (se päiväänsanomisosio siis) 0,004 euroa
pyytämäsi penkomishommeli jonka olisit voinut hoitaa itsekin jos olisit viitsinyt 5 euroa
penkomishommeliin tarvittavan atk-päätteen käyttö 4 euroa
yht. 9,004 euroa + laskutuslisä.

Aika halvalla lähtee tuo päivää + penkominen.
Olisi pitänyt olla fiksumpi nuorena niin saisi pelkästä päiväästä heti viisikymppiä.

Silleesti toisaalta kummallinen juttu, kun opetettiin että kohteliaisuus ei koskaan maksa mitään.


*
disclaimer tähän, että olen aina vain humanisti ja lasken sormilla ja tässä on aika monta semmoista laskutoimitusta jotka todennäköisesti ovat menneet pieleen.
Ja en esim saa tuntipalkkaa vaan yleisköntän siitä kun olen kiva kaikille.

no nyt heti huomaan että pieleenhän se meni tuo lääkärin päivään sanomisen osuus. Jos sillä menee saman verran päivääseen kuin minulla eli sekunti, niin johan se tuntipalkka nousee ihan multippeleihin lukemiin. Toisaalta ehkä se sanoo sen päivään vaikka kolmeen kertaan tunnissa, jos se penkoo vaikka vartin aina jokaista ihmistä. Niin sitten ei ehkä kannata laskea sille päiväälle tuntipalkkaa vaan kertakäyttökorvaus.
Se olisi tietysti minullekin järkevämpää laskuttaa päiväiden ja kivuuksien kerroista eikä kestoista, koska välillä sanon päivää ja olen kiva yhtaikaa sekä puhelimessa että tosielämässä ja välillä monelle yhtäaikaa. Niin johan kassa kilisisi minullakin.