Lukuvuosi 2019


167. Marko Pulkkinen: Syntax error. Hauska! Harry S. Turunen, motivaatiopuhuja, someguru, innostaja, julkinen eläin - vai okon? Mitä tapahtuu kun sormi täpästää yhden kerran liikaa somessa? Pinnalta lukien kirja käsittelee tätä aikakautta: somen ylivaltaa, turhanpuhumisen ja tyhjien lupausten helppoutta; vai onko sittenkin kyse riittämättömyydestä, kimurantista isä-suhteesta, tyhjyydestä? Oivallinen, ajankohtainen, viiltävä, hauska. Löytyi kun kiertelin kirjastossa etsimässä joululuettavaa, meinasi hautautua kirjapinoon. Onneksi löytyi!

166. Sue Townsend: Adrian Mole ja järisyttävät joukkotuhoaseet. Jatkoa Mole-päiväkirjoille. Leppoisaa luettavaa vapaapäiväksi: tässä opuksessa Mole ei ole ihan niin ärsyttävä kuin aiemmassa, vaan herättää hetkittäin jopa sympatiaa. Ylivelkaantuminen, kahden naisen loukku ja sotaan joutuva poika muodostavat tarinan ytimen.

165. Heikki Valkama: Pallokala. Japanilainen kokkikisa, japanilainen järjestäytynyt rikollisuus ja suomalainen huippukokki - gastrodekkarin ainekset. Kirja, jossa puhutaan paljon ruuasta, syödään hyvin ja juodaankin, miljöönä Tokio, mukavaa vapaapäivälukemista, vastapainoksi Donna Leonin Venetsialle ja sen eurooppalaiselle kulttuurieleganssille. Kirjasuositus ystävältä, Japani-lukupiirin hengessä, saatan lukea muitakin samalta kirjailijalta ilmestyineitä. 

164. Eva Illoinen: Perri tulee ylioppilaaksi. Viisikymmentäluvun alkupuolen Turku, abiturienttivuosi, ensirakkaus. Olen tämänkin kirjan lukenut ensimmäisen kerran suurinpiirtein omana abiturienttivuotenani: silloin tietysti luin rakkaustarinan, ja ne classicumin pojat... (ks. edellinen arvio; ja rakkaustarinat classicumin poikiin tietysti aivan erityisesti ovat hyvin samastuttavia). Nyt luin uudestaan erityisesti miljöötä ja opettajahahmoja: naapurin puheista kun ymmärsin että tässä tarinassa henkilöhahmot ovat hyvin todenmukaisia ja todellisia. Keskityin karttaan, kuljin mielessäni päähenkilön matkassa samoja reittejä ja yritin nähdä mielessäni vanhan Turun - välillä piti käydä etsimässä netistä osoitteita ja kuvia (kiitos ihmeellisen internetin!) Tarina tuli vielä aiempaa todemmaksi; olen aina pitänyt näistä kahdesta Perri-kirjasta, mutta tällä lukukerralla ne tulivat poikkeuksellisen lähelle. Muistin yhtäkkiä, että olen luvannut viedä yhden teineistä "Lesulle" kahville - alkuperäistä kahvilaa ei enää ole, mutta niillä liepeillä oli ainakin vielä muutama vuosi sitten kahvio. Joskus aikoja sitten kyselin appiukolta kirjan paikoista ja henkilöistä, hän kun on kulkenut suunnilleen samaan aikaan suunnilleen samoja reittejä (classicumin poikia hänkin) - mutta hänen elämänpiirinsä on kuitenkin jonkin verran ollut eri puolella kaupunkia ja eri paikoissa kuin tässä tarinassa. 

163. Eva Illoinen: Perri elää pula-aikaa. Olen lukenut tämän kirjan ensimmäisen kerran joskus teini-ikäisenä. Tarinassa liikutaan sodanjälkeisessä Turussa, koulumaailman kiemuroissa. Ensimmäisillä lukukerroillani, silloin teini-iässä, bongasin kirjasta kaikki viittaukset "classicumin poikiin" - classicumista kun sittemmin tuli yhteiskoulu ja oma kouluni myös, ja vaikka siinä vaiheessa kun sitä kävin, oli tyttöjä ollut kyydissä jo parikymmentä vuotta, oli poikakoulun perimä ja muisto edelleen vahva. Nyt otin kirjan uudelleen lukeakseni, kun naapurin täti jutteli omista kouluvuosistaan, ja tajusin että hän on käynyt samaa koulua kuin kirjan päähenkilö, ja hyvin samaan aikaan kaiken lisäksi. Kirjan maailma - kun vihdoin onnistuin sijoittamaan tietyt paikat Turun kartalle - avautui aivan eri tavalla ja kokonaan uudesta näkökulmasta. Ja appiukkokin melkein vilahtaa kirjan sivuilla. Tuli hyvä mieli, selasin vanhoja kuvia netistä aina lukemisen lomassa.

162. Donna Leon: Ajasta ikuisuuteen. Aina vain lisää komisario Brunettia ja Venetsiaa. Tässä tarinassa seikkaillaan kirkon ja papiston maailmassa: salamyhkäisen uskonnollisen järjestön säikeet vaikuttavat syvällä venetsialaisessa elämässä. 

161. Sue Townsend: Adrian Mole - Cappucinovuodet. Kaikkien aikojen päiväkirjanpitäjän aikuisvuodet! Joulukuusta näyttää muodostuvan terapiamielessä luettujen tuttujen suosikkikirjojen lukukuukausi. Olin aivan unohtanut, kuinka ärsyttävä tyyppi Adrian Mole on, ja myös kuinka terävästi Townsend kuvaa brittiläistä luokkayhteiskuntaa. Varmasti paljon satiirista (ivasta? parodiasta?) menee ohikin, kun tarinaa lukee suomalaisesta näkökulmasta, mutta Townsend on omaa luokkaansa! Mole debytoi televisiosarjassa kokkina, yrittää kirjoittaa radiokuunnelmaa kuningashuoneesta ja elättelee yhä haaveita nuoruudenrakastetustaan. Kirja eteni todellista lukutahtiani hitaammin, kun kaveri on niin ärsyttävä pilkunnysvääjä: oli pakko pitää tiuhaan tahtiin lukutaukoja.

160. Donna Leon: Kuolema tekee tiliä. Jatkoin edelleen seikkailujani Venetsiassa komisario Brunetin kanssa. Tästä tarinasta en ole koskaan sanottavammin pitänyt, puistattava. 

159. Donna Leon: Kuolema väärissä vaatteissa. Seikkailen terapiamielessä edelleen Venetsiassa. Tällä kertaa löytyy miespuolinen uhri naisen vaatteisiin puettuna ilotyttöjen suosimalta jättömaalta. Rouva Brunetti ja lapset lähtevät kaupungin kuumuutta pakoon vuoristoon, Brunetti jää kaupunkiin ratkomaan rikosta, signorina Elettra liittyy poliisivoimiin. Oli aivan huippua kun menimme ystävien kanssa syömään jokirantaan ja otimme jälkkäriksi lasilliset grappaa. Melkein kuin olisi ollut Venetsiassa. Melkein.

158. Jukka Parkkinen: Suvi Kinoksen seitsemän enoa. Suvi jää vauvana orvoksi ja päätyy viiden elävän (ja kahden enkeli-) enon kasvatettavaksi. Enot ovat tiedemiehiä, väitelleitä tohtoreita, jotka elävät omintakeista elämää Nallikallion Villa Landessa. Huikeaa kielellistä ja intertekstuaalista ilotulitusta: minä ja kaksi nuorista fanitamme tätä todella, luemme säännöllisesti ja siteeraamme lakkaamatta. Yksi suosikkisitaateistamme päätyi esikoisen lakkiaispuheeseenkin: "oletko huomannut että seitsemän veljestä on eräänlainen robinsonadi". (ja oma vakuuttava vakilainaukseni: patriarkaalisen diskurssin feministinen konstruktio). Lue tämä jos tykkäät nauramisesta, kielipeleistä ja intertekstuaalisuudesta, kiinnitä erityistä huomiota enojen tekemien tutkimusten nimiin. Lue ääneen (jos pystyt) suunnilleen kymmenvuotiaalle. Erityisen rakkaaksi tämä Suvi Kinos -(neliosaisen) trilogian eka osa on, koska opiskeluvuosina teimme tästä näytelmän. Löytyy lastenkirjastosta, ja tällä kertaa luin koska yksi nuorista suositteli sitä hyvinvointia tuovana lääkkeenä.

157. Ville Niinistö (Veera Luoma-Aho): Löytöretkeilijä. Vihreiden kansanedustajan /ministerin ja puolueen puheenjohtajan muistelukset ministerivuosilta. Hyväntuuliset, selkeät muistelukset, kuvauksia neuvotteluista ja tapahtumista. Minulla on toistuvasti hankaluuksia poliittisten muistelusten kanssa: poliittinen muistini on kovin lyhyt. Näitä muisteluksia lukiessa tuli tunne, että ihmisestä en saa otetta, saavutuksistaan toki. Kirjasuositus ystävältä. E-kirja.

156. Donna Leon: Kuolema oopperassa. Intouduin lukemaan uudestaan Leonin komisario Brunetti -sarjaa. Aika metkaa lukea alkupäästä: vanhat seikkailut ovat kovin erilaisia kuin uudemmat, kypsymättömiä, kehittymättömiä ja siksi viehättäviä. Ruuat, viinit ja Venetsia toimivat kyllä!

155. Donna Leon: Kuolema vieraalla maalla. Tuttua komisario Brunettia stressi- ja lohtulukemisena. Alkupään Brunetti-tarina on vielä kypsymätön: lapset ovat keskenkasvuisia, kreivillä on mafiakytköksiä (mihin nämä katoavat myöhemmin?), signorina Elettraa ei ole olemassakaan ja Vianellon ja Brunetin suhdekin on vielä muodollinen, etäinen, vähän tylsäkin. Yllättävän kiehtovaa lukea takaperoisemmassa järjestyksessä tuttuja juttuja. 

154. Jennifer Weiner: Tietyt tytöt. Jatko-osa Hyvä sängyssä -kirjalle. Puhuu hauskasti yhteen sen kanssa. Kasvamisen ja murrosiän vaikeudesta, perheestä, perheenä elämisen vaikeudesta. Kaipasin aina vain tuttua lohtulukemista syksyn harmauteen.

153. Jennifer Weiner: Hyvä sängyssä. Marraskuisen harmauden keskellä teki mieli lukea vanhastaan tuttua lohtuhömpää; luin. Kehopositiivisuudesta, ihmissuhteista, XXL-kokoisuudesta, keskosuudesta. Tulin hyvälle mielelle, kun pienen hetken kirjassa seikkaillaan myös auringon lämmössä. 

152. Malin Kivelä: Sydän. Runollinen kertomus naisesta, jonka vastasyntyneellä on leikkausta vaativa sydänvika. Hikisistä öistä sairaalassa, kehollisuudesta, vauvoista. Pidin ja en pitänyt: kirjan kieli on herkkää, runomaista, mutta jostain syystä juuri kieli jätti minut kylmäksi. Tunnistin tunnetiloja, vahvoja muistoja viidentoista vuoden takaa, mutta en silti samaistunut. 

värikoodisto
chicklit
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
keittokirja
tietokirja

muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

151. Aila Ruoho: Pyhät, pahat ja pelokkaat. Pelko ja itsetuhoisuus hengellisissä yhteisöissä. Kiinnostava ja sujuvasti kirjoitettu haastattelututkimus hengellisten yhteisöjen aiheuttamasta ahdistuksesta ja peloista. Luin keväällä saman kirjoittajan tekemän haastattelututkimuksen Jehovantodistajista, joten tähän teokseen oli vaivatonta tarttua. Täydensi aiemmin lukemaani Vartiotornin varjossa -kirjaa, teki surulliseksi pelossa elävien ihmisten puolesta. Kirjavinkki lukioilaiseltani, joka oli tehnyt kirjan pohjalta jonkin koulutyön.

150. Julian Fellowes: Loiston päivät. Tämä kirja oli tylsä. Mitään muuta en pysty siitä sanomaan. Kehystarinana kuolemaa tekevä kiipijä haluaa löytää omaisuudelleen perijän, aviottoman salaisen lapsensa. Tätä lapsukaista lähtee etsimään hänen kiipimistään edesauttanut hienostoveikkonen. Tarinassa kulkevat rinnan aristokraattien viimeisten loiston päivien muistelut kuusikymmentäluvun loppupuolelta ja tämän päivän rappeutunut todellisuus, jatkuvasti viitataan siihen kamalaan iltaan Portugalissa. Ja tarina oli tylsä. Tylsä. Jos olisin lukenut perinteisenä paperikirjana, olisin ensimmäisen muutaman kymmenen sivun jälkeen kurkistanut loppuratkaisun (tylsä!) ja jättänyt kokonaan lukematta. E-kirjana sinnittelin ensin pitkälle ja sitten olin niin kiukkuinen ja turhautunut että luin loppuun asti. Harmittelin jokikistä käyttämääni lukuminuuttia, joita en saa takaisin. Jos haluat lukea vastaavanlaisen tarinan viimeisistä loiston vuosista, ota mieluummin vaikka Whartonin Viattomuuden aika. Tai katso se leffana; älä käytä aikaasi tähän. E-kirja.

149. Pete Souza: Shade. Yhdysvaltain entisen presidentin, Obaman hovikuvaajan vahva kannanotto nykyhallintoa vastaan. Seuraan Souzan instatiliä (olen seurannut jo Obaman kaudella) ja nautin hänen kuvakielestään valtavasti: se on oivaltavaa, lämmintä ja syvän inhimillistä. Kirjassaan Souza asettaa rinnakkain nykyisen presidentin yliaktiivisen twitter-tilin ja Obaman kauden vastaavia tapahtumia: talousneuvotteluista halloweenin viettoon Valkoisessa talossa, valtiollisista tapaamisista puolison syntymäpäiviin. Kirja on upea, itkettävä, raivostuttava ja äärettömän monitahoinen. Poimimalla oikeanlaisen inhimillisen lämpimän kuvan menneeltä hallintokaudelta ja asettamalla sen rinnakkain todellisen punaniskatwiitin kanssa, nousevat esiin hallinnon vahvat kontrastit, inhimillisyydestä lähes mielipuoliseen diktatuuria hipovaan nykyhallintoon. Taitelijan vapaudella Souza on avoimen asenteellinen ja lähdekritiikitönkin. Twitter-luonteensa vuoksi kirja oli paikoin työläs luettava: politiikan sanasto on vierasta, osa tapahtumista joihin viitataan on minulta unohtunut eikä lyhyt konteksti anna juurikaan tukea lukemiselle. Jos et saa kirjaa käsiisi, ota ainakin Souzan instatili seurantaan. Kirjavinkin sain ystävältä, ei tullut omaan pieneen mieleenkään etsiä sitä kirjastosta. Löytyi kuitenkin. Myös teini innostui selaamaan kirjaa.

148. Päivi Laitinen: Reissunaisia. Kymmenen oman aikansa seikkailijaa; naista jotka ovat rikkoneet rajoja matkustamalla epätavallisesti, erikoisesti, epänaisellisesti omana aikanaan. Osa seikkailijoista on samoja kuin Kankimäen Yönaisissa, ja olinkin ennakkoon vähän asenteellinen - miksi kirjoittaa uudestaan hyvä tarina. Ennakkoasenteeni oli väärä: oli mukava törmätä tuttuihin reissunaisiin (hei! mun kaveri!), lukea tarina vähän eri tavalla ja perusteellisemmin kerrottuna, eri näkökulmasta. Kiehtovaa oli lukea suomalaisesta reissunaisesta, Helinä Rautavaarasta ja toisaalta Suomessa seikkailleesta Ethel Tweediesta. Lämmin suositus tälle matkakirjalle, sopii kaukokaipuun hoivaamiseen ja seikkailunnälkään. Olisikohan suositus löytynyt kirjamessuilta?

147. Rose-Marie Peake, Outi Santavuori: Entiset heterot. Kuinka löysin itseni sateenkaaren alta. Kirja sukupuoli-identiteetin löytymisestä aikuisiällä, tilanteessa, jossa on jo vuosia elänyt "niin kuin kuuluu". Todella kiehtovaa, kiinnostavaa ja silmiä avaavaa pohdintaa identiteetistä, sukupuoli-identiteetistä, odotuksista ja oletuksista: jäin moneen kertaan pohtimaan, mistä oikein tietää olevansa sitä mitä on - jos vasta aikuisiällä voikin herätä siihen tosiasiaan että onkin jotain aivan muuta. Kirja perustui kokonaan henkilöiden omakohtaisiin kokemuksiin: ikäänkuin kymmenkuntaan elämäntarinaan teemoittain jaoteltuna. E-kirja, löytyi kun etsin jotain e-luettavaa bussiin.

146. Maija Kajanto: Mittoja ja tilaustöitä. Uutta kotimaista chicklitiä. Mainostoimiston projektipäällikkö Titta taiteilee työuupumuksen ja totaalisen loppuunpalamisen rajapinnoilla: työ vie naista, elämästä puuttuu ilo ja oma aika. Rakkaan Taatan torppa jää tyhjilleen ja vesivahingon kouriin, Titta päättää projektipäälliköidä myös torpan remontin. Vahvasti ennimustosmainen (kehu!) maaseuturomanttinen kirja nykypäivän hektisen työelämän vaatimuksista ja ihmisen tarpeesta raivata olemisen tilaa itselleen. 

145. Jennifer Weiner: Mrs Everything. Weiner on loistava chicklit-kirjailija, jonka teoksissa on aina vahva, usein kantaaotttava pohjavire. Tässä kirjassa kerrotaan siskosten Jon ja Bethien tarina, -50-luvulta tähän päivään, kirjan ytimessä on naisena olemisen vaikeus. Kirjassa liikutaan tasa-arvon, seksuaalisuuden, parisuhteen teemoissa, ja päädytään sivuamaan metoo-kohua. Weinerin kirjoissa myös amerikanjuutalaisuus on aina keskeisessä roolissa, maailmaa tarkastellaan nimenomaan yhdysvaltalaisjuutalaisen kulttuurin kautta. Pohdin heti kirjan alkusivuilta, miten tietoinen on päähenkilöiden nimivalinta: pyrittiinkö lukijaa ohjaamaan Jon ja Bethien nimien kautta muistelemaan myös Pikkunaisia: hahmot muistuttavat kirjan alussa hyvin paljon Pikkunaisten nimikaimojaan: kömpelö, poikamainen tumma kirjailija-Jo ja äidinkulta herkkä Bethie. Tarinan mittaan hahmot kasvavat, elävät, muuttuvat ja toteuttavat naisena olemistaan aikanasa peilaten. Hetkittäin tuli tunne, että tarinaan on tungettu melkein liikaakin naiseuden kipupisteitä. Toivottavasti kirja suomennetaan! E-kirja alkuperäiskielellä. Löytyi kun etsin nimenomaan, onko kirjailijalta tullut mitään uutta.

144. Candace Bushnell: Onko vielä sinkkuelämää? Pieniä kolumneja, muisteluksia ja näkökulmia siihen, millaista on elää sinkkuelämää aikuisena, viiden- ja kuudenkympin vanhemmalla puolella. Todentuntuinen, hauska, elämänmakuinen kirja. Mukavaa iltalukemista. Häpeä tunnustaa: en ole koskaan jaksanut lukea (saati katsoa) Sinkkuelämää. Pitäisiköhän - sitä pohdin tämän kirjan perusteella.

värikoodisto
chicklit
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
keittokirja
tietokirjamuu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)


143. Taina Kinnunen: Kalifornia kutsuu. Kertomuksia eliittisiirtolaisuuden katveista. Haastatteluihin perustuva katsaus suomalaislähtöisten perheiden elämästä Piilaaksossa. Millaisena näyttäytyy Suomi ulkosuomalaisen silmin? Millaisena näyttäytyy uusi (tai väliaikainen) kotimaa? Mikä on erilaista, parempaa, vaikeampaa? Kiinnostava, jos kohta melko vahvasti stereotyyppejä vahvistava katsaus. Tai ehkä elämä Piilaaksossa oikeasti on juuri sillä tavalla stereotyyppistä, kuin mitä olen kuvitellut. Kiehtovasti kirjassa esitettiin ajatus siitä, että suomalainen tasa-arvo on oikeastaan aika yksiuloitteista: naiseuden toteutuminen Suomessa on hyvin urakeskeistä ja oletusarvona on nimenomaan se, että myös naisen on käytävä töissä. Kiehtovaa oli myös havainto siitä, että suomalainen yhteiskunta ulkomailta katsottuna ei ole kovin yhteisöllinen, saati perhekeskeinen; meillä korostetaan kovin paljon pärjäämistä, itsenäisyyttä ja tasa-arvoa, ja se syö perheen yhdessäolemista, yhteisöllisyyttä ja tuntuu vähentävän esimerkiksi hyvän käytöksen vaadetta. Blogivinkkien perusteella.

142. Tiffany Watt Smith: Vahingonilon viisaus. Mistä vahingonilo kumpuaa, onko se oikeutettu, jopa sallittu tunne? Millaisia erilaisia vahingoniloja on olemassa? Hauskanen pikkututkimus ja katsaus aiheeseen. Luin matkalukemisissa mennen-tullen kirjamessuille Helsinkiin, lukeminen jäi tästä syystä vähän pintapuoliseksi. Tykkäsin kaikista pienistä vahingonilokertomuksista ja samaistuin voimakkaasti. E-kirja blogisuosituksen perusteella. 

141. Lawrence Sanders: McNallyn salaisuus. Välipalana monenmonen vuoden takainen McNally-suosikki. Archy McNally on Harwardin yliopistosta reputtanut melkein-lakimies, Palm Beachin tavoitelluin poikamies, elämännautiskelija ja isänsä lakimiesfirman vaivihkaisten tutkimusten osaston ainoa työntekijä. Sarjan ensimmäisessä osassa ratkotaan kadonneiden arvopostimerkkien arvoitusta, syödään hyvin ja juodaan runsaasti Floridan auringon alla. Letkeää lukemista täysinäisiin arki-iltoihin. 

140. Iiro Seppänen: Kolme elämää. Taikuri. Base-hyppääjä. Tuottaja. Melkoisen ekstremeä elämää viettäneen, selvästi vähän jo seestyneen Iiron muistelukset. Rämäpäinen kaveri seikkailee maailmalla, hyppelee ja loukkaantuu, näkee ystäviensä menehtyvän rakkaan lajin parissa...Vaikka en mitenkään pysty ymmärtämään jatkuvaa itsensä haastamista, vaaraan asettamista ja laillisuuden rajapinnoilla liikkumista, oli näissä muisteluksissa jotain mikä piti otteessaan ja sai minut lukemaan kirjan loppuun asti. 

139. Fredrik Backman: Mummo sanoo hei ja anteeksi. Mummo ja Elsa ovat erilaisia ja parhaita kavereita ja heillä on yhteinen jännittävä kieli ja jännittävä yhteinen maailma. "Yksi helkkarinmoinen joulukirja" on satu hiukan särkyneistä ihmisistä, erikoisesta mummosta joka rakastaa kaikkia omalla tavallaan ja jonka rakkaus on monia kannatellut. Kirja on satu lapsuudesta, kasvamisesta ja lapsuuden kivuista. Mummo kuolee ja jättää seitsenvuotiaalle Elsalle aarrejahdin: kirjeitä jotka kuljettavat Elsaa seikkailusta toiseen, ihmisen luota toisen luo. Kerronnan näkökulma on satumainen, lapsen näkökulma, tuo mieleen Astrid Lindgrenin seikkailumaailman. Ja kuten jokaisessa kunnon sadussa, ennen loppua pitää taistella lohikäärmeen kanssa. Lue jos haluat hyrskiä vähän naurusta ja vähän liikutuksesta, lue kun kaipaat elämääsi satua. Kirjavinkki siskolta. E-kirja.

138. Julia Thuren, Raisa Mattila: Lapsiperheen parisuhdekirja. Tämän napakan ja oivallisen kirjan nimi pitäisi pikemminkin olla Pariskunnan selviytymisopas vauva- ja taaperovuoteen. Opus on vahvasti jalat maan pinnalla, napakka, asiallinen, tosiasioihin keskittyvä: parisuhde on ennen kaikkea sopimussuhde, ja pikkulapsiaika sujuu sutjakkaammin kun suhteen raamit ovat kunnossa. Plussat siitä, ettei opuksessa sorruta mihinkään satunnaisiin kuohuviiniä alusvaatelaatikossa -tyyppiseen parisuhteen parantamiseen, vaan kaikessa fokus on omien tunteiden, ajatusten ja toiveiden sanoittamisessa. Miinukset siitä, että tämä ihan oikeasti ei ole edes lapsiperheen opas, vaan vauva- ja taaperoperheen opas. Niin ansiokkaasti kuin kirja onkin koottu, se kertoo parisuhteesta kovin lyhytaikaisesta perspektiivistä: parisuhde (toivottavasti) elää koululaisvuodet (jotka minun mielestäni ovat vielä lapsiperhevuosia) - ja sen jälkeenkin. Otsikointi pielessä siis, ei asia. Rakkaus lapsiin(kin) muuttuu ja elää lasten ja itsensä kasvaessa, samoin elää ja muuttuu parisuhdekin. Useimmat kirjan ohjeet toki ovat valideja parisuhteen myöhemmässäkin vaiheessa. E-kirja, löytyi kun etsin kirjaston e-palvelusta mitä tahansa luettavaa aamubussiin. 

137. Mina Iranta: Iran - isoäidin maa. Suomalaisen äidin ja iranilaisen isän tytär Mina matkustaa isän ja veljiensä kanssa Iraniin tutustumaan sukuun ja sukulaisiinsa vasta aikuisena. Kirja on sympaattinen kuvaus elämästä kahden kulttuurin rajapinnoilla, kertomus tämän päivän Iranista, Iranin historiasta, ja värikkäästä, suuresta joukosta sukulaisia. Kirja avaa hienosti Iranin vahvaa monimuotoista historiallista perimää ja viime vuosikymmenten hallinnon vaikutuksia ihmisten arkeen. Kirja avaa iranilaista elämää länsimaisin silmin, mutta kauhistelematta ja tuomitsematta, ihmisten arkea arvostaen. Pidin ja suosittelen.

136. David Nicholls: Suloinen suru. Nimensä mukainen tarina ensirakkaudesta. 16-vuotiaan Charlien elämä ei suju hyvin: vanhemmat ovat eronneet, isä on kyvytön huolehtimaan itsestään, saati teinistään, koulun päättökokeet epäonnistuvat, kaveripiiri on huono ja kesätyö surkea. Charlie ajatuu puolivahingossa harrastajateatteriseurueeseen ja rakastuu. Kirja on kuvaus suloisesta surullisesta kesästä, ensirakkaudesta, aikuiseksi kasvamisesta. Kirja lähti alkuun tahmeasti, mutta mitä pidemmälle luin, sitä voimakkaammin samaistuin. Viimeiset satakunta sivua tulivat iholle. Suloinen suru. Olen tykännyt jollain tavalla kaikista Nichollsin kirjoista, niissä on useimmissa hyvin samanlainen, voipuneen surumielinen tunnelma.

135. Tapio Suominen: Urheiluhullu. Rehellisen ja avoimen tuntuinen legendaarisen urheilutoimittajan elämäntarina. En ole osannut kiinnittää sanottavasti huomiota urheilutoimittajien työpanokseen, enkä siksi pysty nimeämään suosikkitoimittajaani (Mertaranta se ei ole! Eikä se kaveri joka selostaa pyöräilyä eurosportilla!) - ehkäpä parhaat toimittajat ovat tavalliselle katsojalle näkymättömiä. Suominen poimii kirjaansa urheilutapahtumia työvuosiensa varrelta, ja ilahduttavasti tavalla joka palauttaa tällaisen anti-urheilijan mieleen monenlaisia kliimakseja ja antikliimakseja. Tuli mukavasti tunne, että kavereiden kesken tässä muistellaan huippujuttuja. Kirja koostuu lyhyistä eri urheilutapahtumien muisteluksista ja loppuosassa Suomisen uran päättäneestä vakavasta sairaudesta. Loppua kohti kirja muuttuu hajanaisemmaksi. Kuten toimittajien työ aina, kirja on sujuvasti kirjoitettu ja selkeän johdonmukaisesti etenevä, leppoisaa luettavaa. Vähän miinuksia kuitenkin epätarkkuuksista joidenkin nimien kirjoittamisessa: olisiko ollut suuri vaiva tarkistaa oikeinkirjoitus? (hampaitani viilteli erityisesti entinen KOK:n presidentti Juan Antonio SamaranZ pro CH). Tästä syystä jäin epäilemään myös muutamia vuosilukuja, jos kohta epäilen että ne todennäköisimmin ovat oikein. E-kirja osui haaviini ilmeisesti aivan tuoreeltaan ja ennen kuin siitä ehti tulla varauksia. Ehdin kirjamessuilla kuulla muutaman sanan Suomisen haastattelusta. Iso arvostus sille, kuinka kauniisti hän kirjoittaa kaikista ympärillään olevista ihmisistä.

134. Beata&Malena Ernman, Svante&Greta Thunberg: Sydämen asioita - perhe ja planeetta kriisissä. Suhtauduin etukäteen hyvinkin skeptisesti ja nuivan ennakkoluuloisesti tähän kirjaan, ja olen vähän tarkoituksella jättänyt aika paljon näitä ilmastojuttuja lukematta (en kestä yhtään ulkopuolelta tulevaa lisäahistusta). Ajattelin etten välitä tätä kirjaa ensinkään lukea, mutta silti varasin sen. Kirja koostuu pienistä luvuista, "näytöksistä", joissa kuvataan lähinnä perheen historiaa ja arkielämää ennen Gretan ilmastolakkoa. Minun kävi koko perhettä vähän sääliksi: lapset kaikkine diagnooseineen ja vaikeuksineen, joita vanhemmat eivät oikein kykene hanskaamaan. Tässä kirjassa ja minun lukemanani perheen ilmastoahdistus kohdistuu erityisesti lentoliikenteeseen ja jossain määrin toissijaisesti teollisuuden päästöihin. Mietin myös, miksi jotkut äärimmäiset vaatimukset herättävät voimakasta vastarintaa ja toiset hyvin samantapaiset äärivaatimukset voivat houkutella mukaan elämäntapamuutoksiin. Thunbergin perhe ei onnistu houkuttelemaan minua muuten kuin hyvin pinnallisella tasolla pohtimaan ilmastoa ja lähinnä sillä tavalla, että "en halua ahdistua mistään yhtään enempää". Muutamia vuosia ties monennenko kerran lukemani Ekovuosi Manhattanilla on vaatimuksiltaan vähintään yhtä äärimmäinen, mutta houkuttelee ja puhuttelee paljon enemmän ja saa minut aivan eri tavalla pohtimaan omia valintojani. 

133. Ilkka Pyysiäinen: Jumalaa ei ole. Kaiken lukemani lahkolaiskirjallisuuden vastapainoksi uskonnoton pamfletti. Ensin tulin vähän kiukkuiseksi, sitten hämmennyin: ainakin neljännes kirjasta on omistettu eksorkismille, manaamiselle ja muulle vastaavalle henkihommelille, josta minulle tulee vähän paha ja ahdistunut olo. Olin monta kertaa jättämässä kirjan kesken, mutta sinnittelin kuitenkin. Kirjan lopussa sentään oli kohtalainen ja asiallinen yhteenveto. Mietin asioita yhden pienen kävelyn verran, ja oivalsin että meillä kaikilla on kiihkeä tarve olla oikeassa: olipa kyse omasta suosikkijoukkueesta, ilmastonmuutoksesta, tasa-arvosta tai uskonnosta, mistä tahansa sydämenasiasta. Kuvittelemme, että mitä voimakkaammin, kovaäänisemmin ja mielestämme perustellummin asian sanomme, sitä varmemmin vastapuoli yhtäkkiä oivaltaa että näinhän sen asian on pakko tietenkin olla, kappas kun olenkin ollut tyhmä. Niinhän ei tietenkään ole (tuskin tulee olemaankaan), koska keskustelun vastapuoli on tietysti aivan samaa mieltä omasta kannastaan, yhtä varman vankkumattomana, yhtä kovaäänisesti ja painokkaasti perustellen.  Siinä sitten jäpötetään kumpainenkin omassa taistelukuopassaan, varmana siitä että on oikeassa. Jatkossa yritän olla lähtemättä edes mentaalitasolla väittelemään sydämenasioista, koskevatpa ne mitä tahansa jollekulle olennaista asiaa (suosikkijoukkuetta, ilmastonmuutosta, tasa-arvoa, uskontoa, mitätahansa). Hyvää tekevä oivallus. Kirja löytyi kun selasin kirjaston e-kirjavalikoimaa ja etsin mitä tahansa luettavaa. E-kirja.

132. Kristiina Saha: Minäpäivät. Harmaa Hellevi on väliportaan pikkupomo YT-neuvottelujen pyörteissä, vaativan, kahlitsevan ja mielenterveysongelmista kärsivän äidin ainoa kuuliainen tytär, nainen joka tekee kuten käsketään. Firma lähettää Hellevin muuttumisleikkiin kylpylään ja kilttinä naisena Hellevi tekee kaiken käsketyn, myös siellä. Jotenkin tummanharmaa ja synkeä, mutta myös oivaltava ja hauskanpuoleinen lukukokemus. Pidin, vaikka en oikein osaa sanoa kirjasta mitään. Löytö kirjaston uutuusvalikoimasta.  

131. Tara Lange: Ilman sinua ei olisi minua. Parisuhteen vetovoima. Ei ole lukuvuoden ensimmäinen kerta, kun ihmettelen, millä seulalla hidasta elämää -kustantamo tekee kustannuspäätöksensä. Jos joku vähemmän nimekäs henkilö olisi vastaavan epistolan jonnekin kustantamoon lähettänyt, se todenäköisesti olisi palautettu kohteliaalla kiitoksella ja ehkä peräkaneetilla liikaa minää, liian vähän yleistä. Lukukokemus oli suoraan sanottuna pettymys. (ja kun ottaa huomioon, kuinka kauniisti yleensä sanon loppuun lukemistani kirjoista, tämä on raskas tuomio) Miehet marsista, naiset venuksesta -ajattelua vähän uudessa paketissa (jokaisessa meistä on maskuliinista ja feminiinistä, niiden pitää olla tasapainossa; pahoitteluni spoilerista). Enimmäkseen kirjassa kerrotaan kirjoittajan ihmeenihanasta ja elvyttävästä uudesta (mutta ah! niin lopullisesta!) parisuhteesta, jossa me kumpainenkin kasvamme niin ihanasti yhdessä yhteen ja aikuisiksi ja tralla-laa. Moni asia teoksessa on hyvää parisuhdeasiaa, mutta lukukokemustani varjostaa kirjoittajan jatkuva omassa elämässä rypeminen (tai sen ihannoiminen), ja vaikka parisuhteita on yhtä monenlaisia kuin ihmisiäkin, niin himppasen verran saa suhdetta pohtimaan myös se, että ihannepari asuu eri osoitteissa viikko-viikko avioliittoa. (pahoittelut toisestakin spoilerista). Lue ehkä mieluummin jokin toinen parisuhdekirja. Ei mitään muistikuvaa, mistä olisin kirjavinkin saanut. 

130. Enni Mustonen: Yhdeksäs aalto. Heti kun aloitin kirjan, muistin että olen joskus pieni ikuisuus sitten lukenut sen, ja muistin että loppuratkaisussa oli jotain outoa dramatiikkaa. Tykkään Mustosen maaseuturomantiikasta: nämä leppoistavat tarinat kuorivat minusta esiin pienen hellan äärellä puuhastelevan emännän. Maaseudun rauha ja lopussa he saavat toinen toisensa - mitä muuta ihminen kaipaa syksyn sateiseen iltaan? Muistin oikein: kirjan loppuratkaisu tapahtui viimeisellä viidellätoista sivulla, liian yhtäkkisesti ja nopeasti, vähän huterastikin. Tarina sopi täydellisesti sateisen illan puhteeksi. E-kirja löytyi kun etsin e-kirjastosta mitä tahansa luettavaa.

129. Tuomas Rajala: Isävuoro. Miehekäs selviytymisopas eroon. Luin, vaikka en millään muotoa kuulu kohderyhmään: en ole mies, en eronnut, enkä (toivottavasti) eroamassa. Napakka, selkeä, asiallinen ja silti liikuttavakin kirja pohtii avioeroa monelta kannalta. Vertaiskertomukset valottavat käsiteltävää aihepiiriä, välissä pieniä kevennyksiä, mm. kaikkien aikojen erovoimabiisilista ja kaikkien aikojen seurapiirierot. Kuulin kirjailijan haastattelun radiossa: rehellistä ja nöyrää puhetta, ajattelin tuolloin että kirjalle kannattaa antaa mahdollisuus. Kannatti. E-kirja.

128. Kim Östman: Mormonit. Historia, oppi ja elämä. Perinpohjainen, ensimmäinen suomalainen yleisesitys mormoniuskonnosta. Kirjassa esitellään sekä liikkeen historia että nykypäivä, kuvataan hyvin konkreettisesti kuinka tämän päivän Suomessa mormoniuskoinen elää ja miten suomalainen elämäntapa eroaa tai kulkee rinnan amerikkalaisen uskon kanssa. Perhekeskeisyys yllätti: avioliitto ja perhe ovat keskeinen tapa ilmentää ja elää todeksi uskoa. Koska rakastan kaikenlaista nippelitriviaa, olin suunnattoman ilahtunut hattutarinasta ja siitä että ihan oikeasti kuuluu käyttää tietynlaista alusvaatetta. Yleistajuinen, selkeä ja kiinnostava kirja piirtää kuvaa ei-lahkosta, vaan kohtalaisen ymmärrettävästä, jopa lähes järkeenkäyvästä rytmiryhmästä. (kokemusasiantuntijat voivat toki olla eri mieltä). Löytyi kirja-arvostelun perusteella, e-kirja.

värikoodisto
chicklit
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
keittokirja
tietokirja
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)


127. Viv Groskop: Älä heittäydy junan alle ja muita elämänoppeja venäläisistä klassikoista. Tämä kirja osui ja upposi, ravisteli ja pyöritti vahvassa tunnekuohussa yhden intensiivisen päivän ajan. Mitä voin sanoa: täsmälleen ikäiseni, kolmen lapsen äiti, venäjän kirjallisuudentutkija (sitä minä en kyllä ole ollut vuosiin), joka jakaa kiinnostuksen ja rakkauden kieleen ja kulttuuriin. Vaikka olen jo vuosia sitten kadonnut koko ajan kauemmas venäläisestä kirjallisuudesta ja kulttuurista, sillä /niillä on silti vahva paikkansa historiassani ja elämässäni. Vaikka välttelen klassikoita viimeiseen asti.  "...minulla on tämä ihana yhteys venäjä kieleen koska olen opiskellut sitä niin kauan ja koska se on ollut lähellä sydäntäni koko tämän ajan...Venäjä ei ole perheenjäsen, sillä perhettä ei voi valita, mutta se on erittäin hyvä elinikäinen ystävä..." "...lopulta minun täytyi hyväksyä se, että minulla oli niin paljon kotona kasvatettua satoa, että pärjäisin sillä. Eivätkä minun nauriini olleet venäläisiä nauriita..." Niin totta. Minulle tämä kirja oli paluu rakkaiden vihollis-ystävien luo, paluu tuttuun, läheiseen, moneen kertaan päässä pyöritettyyn. Se oli minun lähestymiskulmani tähän kirjaan. Toinen näkökulma: vaikka et olisi yhtään venäläistä klassikkoa lukenut, tämän jälkeen osaat sanoa niistä ainakin jotain; miten keskustella osaavasti kirjoista, joita ei ole lukenut. Venäläinen kirjallisuus hoivaa sielua, se antaa näkökulmia ja syvyyttä elämään. Mutta ei helkkarivieköön sitä niin kamalasti tarvitse lukea. Riittää kun hyörii jossain sen liepeillä. Anna Ahmatova -osio ravisteli eniten, Ahmatovan traagisen kohtalon vuoksi (lue itse). Sen lukeminen vaati hiljaista omaa kuplaa, ja meidän taloudessamme sen lukeminen vaati kolme erillistä aloitusta, ennen kuin kuplaani pääsin. "Tämän murheen edessä taipuvat vuoret, /vaikenee suuri joki [...] mutta sittenkin toivo lauloi etäällä..." Oli kaivettava esiin sama venäjäksi ja raapustettava muistikirjan syrjään, koska se on kaunista kummallakin kielellä. Kirjavinkki ystävältä. 

126. Tuija Lehtinen: Pensionaatti huojuva talo. Tarinan tapahtumat sijoittuvat ulkomeren saaristoon, erikoiseen pensionaattiin. Päähenkilö Marianne pohtii elämäänsä uusiksi. Saaren salaperäinen erakko kutkuttaa mieltä ja saarella väliaikaisesti asustelevat miehet samoin. Lehtinen marssittaa kirjan alussa tutustuttavaksi tolkuttoman määrän henkilöitä ja tapahtumia, joilla ei varsinaisen juonen kannalta ole olennaista merkitystä. Olen viime vuosina ollut enemmän kuin pettynyt yhden suosikkikirjailijani tuotannon tasoon. Uskollisesti luen kaiken, ja olen joka kerta yhtä pahoillani; johonkin on kadonnut aiempien vuosien nokkeluus ja osuvat juonenkäänteet, nyt kikkaillaan hahmo- ja tapahtumagallerialla, jolla ei kokonaisuuden kannalta ole olennaista merkitystä. Tuija, kaipaan sua ja vanhoja hyviä aikoja! (Enkelinkuvia hiekassa on edelleen mielestäni suomalaisen nuortenkirjallisuuden top-teoksia!)

125. Adam Kay: Kohta voi vähän kirpaista. Nuoren lääkärin salaiset päiväkirjat. Nimensä mukaiset päiväkirjamaiset muistelukset brittiläisen NHS-treveydenhuoltosysteemissä työskennelleen lääkärin muisteluksia uransa muutamalta ensi- (ja myös viimeiseksi jääviltä) vuosilta. Sarkastiset, systeemiä kritisoivat, hauskat ja hiukan makaaberit muistelukset huvittivat ja koskettivat. Lääkärin työstä katoaa kaikki glooria näitä lukiessa: työ on armottoman rankkaa ja ainakin brittiläisessä systeemissä uran alkuvaiheessa lääkäri tiristetään kuiviin: väliin jäävät lomamatkat, häät ja hautajaiset. Kirja päättyy vahvaan kannanottoon järjestelmän korjaamiseksi. Löytyi kirjaston uutuusvalikoimaa selatessa.

124. Sanna Tahvanainen: Kirsikoita lumessa. Kertomus nuoresta Sylvia Plathista, joka palkataan kuukaudeksi New Yorkissa toimivaan aikakauslehteen parinkymmenen muun onnekkaan nuoren naisen kanssa. Naiset ovat aikansa vaikuttajapersoonia: heitä kuvataan lehteen, heitä kuljetetaan erilaisissa tapahtumissa ja ravintoloissa, mutta todellinen elämä tapahtuu helteisen New Yorkin yössä, sen kaduilla ja baareissa ja ainoastaan naisille tarkoitetussa hotellissa. Runollinen, hyvällä tavalla vähän outo, hiipivän hullu, tyttömäisen iloinen ja verrattoman ajankuvainen tarina. En usko, että olisin tarttunut tähän, jos olisin törmännyt siihen kirjaston kirjahyllyssä. Kaipasin e-lukemista nyt bussikauden alettua ja lainasin ensimmäisen vapaana olleen, vähän tolkulliselta vaikuttavan kirjan. Kannatti ehdottomasti! E-kirja.

123. Lawrence Sanders: Viuhka kävi McNally! Suosikkidekkaristini Sandersin kepeämpää tuotantoa. Archy McNally on McNally&pojan poika, vaivihkaisten tutkimusten osaston ainoa, kepeämielinen, naiskauneutta ihannoiva poikamies. McNally-sarjaa suomennettiin vain kahden osan verran. Tässä kirjassa selvitetään catnappausta, käydään spiritistisessä istunnossa ja päädytään selvittämään murhaa. Kepeää lukemista, tuttu jo monen vuoden takaa: paljon hyvää ruokaa, seurapiirihäröilyä ja metkoja tyyppejä - iltalukemista stressipäiviin. Hyväntuulinen ja herkkikselle sopiva, ei yhtään hurja.

122. Taina Laane: Vahvuutena herkkyys. Kirjeitä hänelle joka kokee syvästi. Kaikkein ihanin lukemani herkkyys-kirja! Lempeitä, herkkiä kirjeitä herkille. Erityisesti pidin siitä, miten lempeän päättäväisesti Laane irtisanoutuu erityisyydestä; on olemassa herkkyyttä, mutta se ei saa olla ihmisen elämässä rajoittavaa tai rajoite; määritelmä on korkeintaan avain itsensä ymmärtämiseen ja itsensä kunnioittamiseen, ei keino hankaloittaa elämää. Luin e-kirjana, olisi toiminut paperilla paremmin. Poimin talteen muutamia ajatuksia ja itseymmärryksen ituja myöhemmin makusteltavaksi.

121. Jukka-Pekka Palviainen: Minä, eno ja Matti. Hykerryttävän sympaattinen pieni tarina kaikkeen kirjaimellisesti suhtautuvasta Reinosta, Reinon enosta ja Matti-serkusta. Reinon äiti löytyy kuolleena kotoa, Matti-serkku muuttaa Reinon luo pitämään huolta aikuisesta lapsesta. Yhdessä enon kanssa herrat lähtevät kiertämään Reinon äidin kirjeiden ja päiväkirjan mukaisia, äidin elämälle tärkeitä paikkoja. Tarinassa pohditaan rakkautta, seksuaalisuutta ja perheyttä niin kovin kirjaimellisesti maailmaan suhtautuvan Reinon silmin. Hyvänmielen välipala, löytyi kun vaeltelin kirjastossa.

120. Jordan Romero /Linda LeBlanc: No summit out of Sight- the true story of the youngest person to climb the Seven Summits. Yhdeksänvuotias Jordan saa inspiroituu koulunsa pihataiteesta: koulun pihalle on kuvattu kunkin maanosan korkein vuori ja Jordan haluaa kiivetä jokaiselle. Extreme- /seikkailu-/ ultraurheilua harrastavat isä ja äitipuoli lähtevät täysillä haaveeseen mukaan, yhdessä treenataan ja yhdessä huiputetaan, vuori vuorelta (ja vuosi vuodelta). Viisitoistavuotiaana Jordan on huiputtanut kaikki kahdeksan (tämä laskennallinen epäsuhta selvitetään kirjassa!) korkeinta, myös Everestin. Välillä lukiessa mietin, miten pitkälle unelma oli Jordanin oma, ja joissain kohdissa hän sivuaakin aihetta: kun tukijoukot olivat laittaneet aikaansa ja energiaansa, rahasta puhumattakaan, oli mahdotonta vetäytyä haasteesta. Tarina kasvaa sympaattisesti: ensimmäisen huipun pieni poikanen kasvaa tekstissäänkin teinimmäksi, kohti aikuisuutta. Kirja on kirjoitettu nuorille tavoittele unelmaasi -hengessä. Silti rehellinen tarina: aina ei huvita ja joskus matkoilla on kova ikävä äitiä, välillä meinaa sisu loppua kesken ja joskus harmittaa kun kaverit hiihtelevät kotona ja itse keikkuu vuorenrinteessä. Löytyi vahingossa kirjaston nuoriso-osastolta, olin lainannut jo kasan luettavaa muualta ja vaeltelin toimettomana ympäriinsä.

119. Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa. Tarina kulkee sodanjälkeisessä Helsingissä, muistelee sotavuosien Pariisia ja tapahtumia sisäoppilaitoksessa sitä ennen. Maalta kaupunkiin miehensä kanssa muuttanut Saara on pinnalta ihan tavallinen kunnon kotirouva, mutta elämässään on salaisuuksia, jotka voisivat viedä vankilaan - tai parantolaan. Samassa talossa asuu kiehtova Elisabet, ystävä, mentori, rakastettu - ja vakooja. Monella tasolla liikkuva tarina oli intensiivinen ja vähän hämmentävä lukukokemus. En oikein vieläkään tiedä, pidinkö tarinasta. Kiehtova se oli, intensiivinen ja hitaasti aukeava.

118. Iiro Seppänen: Extreme: Uskalluksen äärirajoilla. Luin jostain että Iiro Seppäseltä on ilmestynyt uusi elämäkerta. Varasin sen, ja tokihan kirjaston aparaatti suositteli minulle heti tätä vanhempaa kirjasta. Tämä oli pieni, nopealukuinen ja vähän heppoinen kirja Iiro Seppäsen extreme-lajeista: vuorikiipeilystä, base-hyppelystä ja vastaavista. Joitain extreme-tyyppejä arvostaa heidän suoraselkäisyytensä, kurinalaisuutensa ja henkisen ryhdikkyytensä vuoksi, Seppänen ei valitettavasti tämän kirjan perusteella kuulu heihin. Vaikka kaikki extreme-lajit vaativat kovaa kuntoa, huolellisuutta ja suunnitelmallisuutta, kaikista näistä tempauksista tulee kirjan perusteella pikemminkin vähän juosten roiskaistu -fiilis, se lienee tietynlaista imagonrakennusta sekin. Ihan vinkeä välipalakirja kuitenkin.

117. Pirkko Lindberg: Maailmanmatka. Maailmanympärimatkan muistelukset -90-luvulta. Kirjoittaja pyrki kiertämään maailman ekologisesti, lentämättä. Matkan varrella pistäydytään Etelänavalla ja mitä mielenkiintoisemmissa paikoissa muutenkin. Kirja koostuu pienistä luvuista, kohtaamisista erilaisten ihmisten kanssa, haastatteluista, ajatuksista. Luin tätä oikeastaan koko kesän, niin pienissä pätkissä ettei minulle lopulta jäänyt mitään kokonaiskuvaa maailmankiertueesta. Jotenkin tästä kuitenkin pidin, kun sinnittelin loppuun asti. Ihan sympaattinen ja yllättävän ajankohtainen kirja, vaikka omalta kohdaltani kokemus jäikin vähän ohueksi. 

116. Otto Latva: Merihirviöt. Merenneidosta mustekalaan. Kuulin radiosta kirjoittajan haastattelun ja ajattelin, että onpa kiehtova aihe. Kirja on suurikokoinen kuvateos, joka kertoo merihirviöiden (ja monenmoisten muiden merenelävien) kulttuurihistoriasta. Teos ei pyri selittämään merihirviöitä tai merenneitojakaan, vaan kuvailee lähinnä meren pinnanalaiseen elämään suhtautumista kulttuurihistorian kautta. Parasta ehdottomasti kuvituksena käytetyt vanhat kartat, kirjojen sivut ja kuvataulut. Fyysisesti suurikokoinen ja painava teos, ja siksi vähän työläs luettava, loppui omituisesti töksähtäen dinosauruksiin. 

115. Riikka Pajunen: Omaa tehtävää etsimässä. Löydä vahvuutesi ja intohimosi. Tässä kirjassa oli paljon hyviä, selkeitä tehtäviä, vihjeitä, ohjeita ja käytäntöjä. Nappasin muutaman tehtävän talteen itselleni työstettäväksi tämän syksyn aikana. Mutta kiltti-kiltti Hidasta elämää -kustantamo: tehkää kirjoistanne esteettömiä! Tämän kirjan rajut kontrastivärit saivat migreeniherkät silmäni sykkimään ja pakottivat hetkittäin jättämään lukemisen kesken tai harppomaan eteenpäin tuplavauhdilla (ei kovin hyvä juttu, jos pitäisi pohdiskella jotain) ja painomuste tai paperi monessa muussakin kustantamon tuotoksessa aiheuttaa tuoksuherkkyyteen taipuvaisessa puistatuksia.

114. Helen Macdonald: H niin kuin haukka. Omaelämäkerrallinen kirja surusta, surutyöstä ja masennuksesta. Helenin isä kuolee yllättäen, surutyökseen Helen hankkii haukan, jota hän ryhtyy kouluttamaan haukkametsästykseen. Omaelämäkerrallisen tarinan rinnalla kulkee kuvaus T.H. Whiten haukankoulutusta käsittelevästä kirjasta ja Whiten omituisen traagisesta elämästä.  Kirja oli yhtäaikaa kaunis ja raskaslukuinen: koko ajan tuntui sataa tihuttavan; kirjoittajan suru ja masennus olivat synkeää seuraa. Whiten elämä ja haukkametsästys raadollista seurattavaa. Silti kirjan kieli on kaunista, ja alkaa tehdä mieli vaellella nummilla öljykangastakissa. Jätin kirjan kertaalleen kesken, mutta en pystynytkään palauttamaan sitä, vaan luin sen kuitenkin loppuun. Omituisen luotaantyöntävän-vangitsevan-kiehtovan-puuduttavan-kaunis lukukokemus.

värikoodisto
chicklit
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
keittokirja
tietokirja
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

113. Jenni Janakka: Röyhkeyskoulu. Löytyi blogisuosituksen perusteella ja sain kirjan jonottamatta e-kirjana. Meinasin unohtaa koko opuksen, sitten ajattelin että en taida jaksaa lukea. Luin muutaman sivun ja ajattelin että nääfst, tämä on niin nähty juttu jo ja diipadaapa. Luin vähän lisää. Ja sitten vasta luinkin. Sitten alkoi ottaa päähän kun laina-aika oli loppumassa: tätä kirjaa pitäisi lukea kynä ja paperi edessä ja kädessä, ajan kanssa ja kirjaan palaten. Tykkäsin. Antoi vinkkejä ja vihjeitä ja ohjeita. Lue ihmeessä; erityisesti jos olet kiltti tyttö! E-kirja.

112. Essi Ihonen: Ainoa taivas. Nuortenkirjamainen, henkäyksenherkkä tarina uskonnollisessa yhteisössä, ankaran isän lapsena murrosikäänsä kipuilevasta Ainosta. Aino on kihlattu, vaikka hän ei tiedä, haluaako naimisiin. Hallitseva isä pitää koko perhettä, äiti mukaanlukien otteessaan, Aino pohtii ja etsii omaa tietään, omia ajatuksiaan, toiveitaan, seksuaalisuuttaan. Kaunis, koskettava, tummasävyinen tarina uskonyhteisöstä irroittautumisesta. Luin yhdeltä istumalta, melkein hengittämättä. Blogisuosituksen perusteella. E-kirja.

111. Donna Leon: Unto Us a Son Is Given. Uusin komisario Brunetti alkuperäiskielellä. Rikas taidemesenaatti aikoo adoptoida aikuisen miehen pojakseen ja tehdä tästä perijänsä. Brunetin appiukko (kreivi) on asiasta huolissaan, samoin muu lähipiiri. Adoptiota suunnitellut mies kuolee yllättäen sairaskohtaukseen. Miehen ystävät saapuvat Venetsiaan viettämään surujuhlaa, miehen läheisin ystävä murhataan hotellilla. Varsinainen rikos tapahtuu kun kirjaa on edennyt lähes kaksi kolmasosaa, ehdin jo vähän ärsyyntyä valmiiksi, että edessä on kreikkalaisen tragedian deus ex machina -ratkaisu. Onneksi ei ollut. Tykkään Leonin kirjoista: ruuista ja italialaisesta ilmapiiristä, mutta toisaalta alkaa tuntua, että Venetsian kanaalit on moneen kertaan jo koluttu. Tässä kirjassa oli liian vähän Signorina Elettraa ja Vianelloa ja muita Brunetin työkavereita, toisaalta oli paljon hyvää ruokaa ja juomaa. Tällä kertaa englanniksi lukeminen oli poikkeuksellisen työlästä: luulen että luin melkein jokaisen lauseen vähintään kahteen kertaan. Omituista, koska kieli itsessään ei ole mitenkään ylitsepääsemättömän vaikeaa. 

110. Jill Santopolo: Kun sanat eivät riitä. Aikuisten satu, vähän daniellesteelmainen viritelmä hotellidnastian perijättärestä, jonka vanhempien jäljiltä paljastuu koko elämään vaikuttavia tapahtumia ja tekoja. Lopussa oikeat tyypit saavat toinen toisensa ja elämä on auvoisaa. Herttainen rakkaussatu, mutta ei missään nimessä chicklitiä. Hyvässä chicklitissä on särmää, sanoma tai samaistuttava hahmo, jotain josta voi oppia, oivaltaa tai ymmärtää jotain. Tämä tarina oli vain satu. Sateiseen viikonloppuun sopiva satu. 

109. Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Pitihän se lukea uudestaan! Otin mukaan lomareissulle tyynynaluskirjakseni, lohtulukemiseksi. Tämä kirja on tietokirja, matkakirja, elämäntarina, kertomus kirjan kirjoittamisesta, japanilaisesta hovielämästä tuhannen vuoden takaa...ja niin äärettömän kutsuva, ilmava ja puhutteleva. Kirjoitin vuosi sitten kirjalistaani Kankimäen toisesta kirjasta (Naisia joita ajattelen öisin): On epäreilua, että keksii näin hyvän idean ja kirjoittaa näin hyvän kirjan. Se vaan on epäreilua. Mutta mahtavaa. Rupesin ajattelemaan listoina, koska lukiessani käsillä ei ollut päiväkirjaa eikä muistivihkoa: asioita jotka.... Luin iltakirjana matkalla, luin lentokoneessa ja sain loppuun kotona aamupalalla, ihanasti teekupillisen äärellä. 

108. Kimmo Ohtonen: Karhu - voimaeläin. Upea kuvateos ja voimallinen elämäkerrallinen kertomus karhusta. Lue! E-kirja ei verottanut pätkääkään kuvien upeudesta. Hanki sohvapöytäkirjaksi, jos sellaisia harrastat, levähdä kuvissa ja ihastele niiden ilmeikkyyttä.

107. Matti Rönkä: Yyteet. Tuntematon sotilas nykypäivän työelämään siirrettynä. Leppoisaa lomalukemista, tarkkaa ja sujuvaa kuvausta tämän päivän yritysmaailmasta. Kirjan intertekstuaalisuus jäi minulta vähän varjoon, aivot kesäterässä ja tuntematon on minulle kohtalaisen tuntematon. 

106. Lawrence Sanders: Seitsemäs käsky. Vanha tuttavani iltalukemisena lomalla. Rahakeräilijä antaa kokoelmansa myyntiin arvostetulle huutokauppakamarille. Kokoelman arvokkain kolikko katoaa. Rikosta ratkoo yhdessä poliisin ja vakuutusyhtiön tutkijan kanssa myös huutokauppakamarin numismaatikko. 

105. Tara Westover: Opintie. Harsomaisia muistoja oudosta lapsuudesta. Westoverin perhe elää syrjäisellä farmilla, lapset kotikoulutetaan, ja kaikessa olemisessa valmistaudutaan kohta koittavaan maailmanloppuun. Kaunista, sujuvaa kieltä, kirjoittaja on yrittänyt parhaan kykynsä mukaan todentaa tai vahvistaa muistojaan niiltä perheenjäseniltä, joiden kanssa hän vielä on tekemisissä. Raakuudessaan ja rankkuudessaan kuitenkin ymmärtävät ja omituisesti lempeät muistelukset. Westover ponnistautui ulos farmin ahtaasta elämänpiiristä huippukorkeakouluihin. Jäin pohtimaan, että huolimatta tavasta jolla kirjoittaja kuvaa kotikouluaan (tai lähinnä ettei sitä ole), hänen on täytynyt jollain tavalla saada lapsuudessaan ajattelemisen, oivaltamisen ja ymmärtämisen avaimia. Olen lykännyt tämän lukemista, kun ajattelin että on liian julma ja rankka; oli, mutta ei liian. Ostin alelaarista lomalukemiseksi, yritin ylipuhua teininkin lukemaan sitä.

104.  Katleena Kortesuo: Pakohuone. Tietokirja pakohuoneista: suunnittelusta, ratkaisemisesta. Humoristinen, napakka, selkeä tietoteos. En ehkä rupea pakohuonesuunnittelijaksi, vaikka olisi kyllä huikeaa kirjoittaa muita kuin pelottavia tarinoita. E-kirja lukemisena lentokoneessa.

103. Shaun Bythell: Elämäni kirjakauppiaana. Antikvaarinpitäjän päiväkirja vuoden ajalta: millaisia asiakkaita kirjakaupassa käy, kukoistaako bisnes, entä kannattavatko kirjafestivaalit? Kuivaa huumoria, outoja ja ärsyttäviä asiakkaita ja jatkuvaa kirjapinojen siirtelyä suurten ketjuliikkeiden varjossa. Kertakaikkisen mainio päiväkirja, lue jos tykkäät kirjoista, antikoista ja olet joskus ollut asiakaspalvelutehtävissä!  

102. Minna Luoma: Minustako bloggaaja? Bloggaajan käsikirja. Silmäilin läpi ammattibloggaajan käsikirjan niissä toiveissa että löytäisin bloggaamiseeni jotain uutta inspiraatiota. Ei auta: olen mieluummin tällainen indiebloggari kuin vaikuttajapersoona. Mietin aina, miksi bloggaan? Bloggaan, koska kirjoittaisin joka tapauksessa - päiväkirjaa. Aika ajoin mietin mahdollisuutta blogata modernisti, puoliammattimaisesti. Pelkkä ajatus tuntuu siltä kuin myisin sieluni. Kirjoitan, koska tykkään kirjoittaa.

101. Monica Kristensen: Amudsenin viimeinen matka. Luen mielelläni matkakirjoja, tosielämän seikkailuja ja extreme-urheilutarinoita. Naparetkikunnnat kiehtovat nekin. (muutamia vuosia sitten luin Bea Uusman kirjoittaman hyytävän kylmän, lähes dekkarimaisen kuvauksen heliumilmapallolla Pohjoisnapaa tavoitelleen retkikunnan katoamisesta, näen vieläkin painajaisia). Tässä Kristensenin kirjassa annetaan takakansitekstin mukaan vastauksia siihen mihin katosi norjalaisen tutkimusmatkailija Amudsenin lentokone, jolla oli lähdetty pelastamaan kadoksiin joutunutta ilmalaivaa miehistöineen. Tämä kirja oli mielestäni suoraan sanottuna tylsä. Menin tavan takaa sekaisin vuosiluvuissa ja kuukausissa, päivistä puhumattakaan: olisin tarvinnut aikajanan. Ja kartan. Kansilehden ylimalkainen kartta ei auttanut minua hahmottamaan tapahtumia. Henkilöluettelo sentään löytyi lopusta. Pelkästään sillä, että kerrontajärjestys olisi käännetty alkamaan lopusta alkua kohti, olisi jännitettä saatu nostatettua. Ja retkikuntien varustamiseen liittyvät yksityiskohtaiset kuvaukset polttoainetankkien määrästä - huhheijaa! Kuvaliitteessä olisi voinut olla kuvia näistä koneista havainnollistamaan tekstiä. Kirjassa oli paljon hyviä aineksia, mutta ja mutta. Näin kirjan kirjakaupassa ja marssin kirjastoon lainaamaan sen. Luin loppuun, koska otti niin paljon päähän, elättelin koko ajan toiveita että tarina kääntyy huikeaksi seikkailuksi (no toki tässä oli niitäkin piirteitä, mutta ei Amudsenilla, valitettavasti)

värikoodisto
chicklit
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
keittokirja
tietokirja
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

100. Helena Waris: Nuorgamin vettä. Sekopäisen absurdi tarina Mikkestä, joka poikain lomareissulla saa älynväläyksen: Nuorgamista pitää kuljetuttaa jalkapatikassa ämpärillinen vettä Helsinkiin Havis Amandalle. Mikke itse ei ämpäriään kanna, vaan pysäyttelee kanssakulkijoita kantohommeleihin ja pyytää vielä palkkiota tästä kantamisesta. Sekopäisen naurattavan hauska tarina yhteisöllisyydestä, somesta, nykypäivästä, ihmisistä...Roadtrippi kuljettaa läpi ämpärihullun Suomen: herkullisia hahmoja löytyy joka niemestä ja notkelmasta: autiotilaa asuva Kristos, poliisi Mähönen ja moni muu kanssakulkija hykerryttivät. Löytyi kirjaston suositeltavaa luettavaa -hyllystä. Ehdottomasti heinäkuun valopilkku, lue tämä kun kaipaat hykertelyä, vähän äijämäistä huumoria ja annoksen ämpärisuomalaisuutta.

99. Maria Borelius: Hyvinvoinnin vallankumous: tulehdusta ehkäisevä elämäntapa: kokonaisuus, ravinto, tutkimus, liikunta, kauneus, tietoisuus. Ruotsalaisen toimittajan omakohtainen tutkimuksellinen näkökulma terveellisempään elämään. Ihan mielenkiintoinen, vahvasti asiantuntijapohjaa ja toisaalta omakohtaista pohjaa eteen vyöryttävä, vähän dekkarimainen opus ("mikä se oikein onkaan tämä hiljainen tulehdus?") Alkoi ärsyttää tosin kirjoittajan maneeri: tähän täytyy kaivautua vähän syvemmälle. Kokonaisuus jäi vähän ohueksi, sillä luin iltaisin ja nukahtelin tavantakaa. Löytyi luultavasti jonkin blogisuosituksen perusteella. 

98. Miia Savaspuro: Itseohjautuvuus tuli työpaikoille - mutta kukaan ei kertonut meille, miten sellainen ollaan. (eikä kyllä kertonut tämä opuskaan) Ajattelin, että olisin saanut tästä kirjasta vähän vinkkiä työuupumusta ja -stressiä vastaan, ehkä ideoita omaan työelämääni ja vaikka uusia näkökulmia. Huomasin, että olen tyystin toisenlaisen työkulttuurin uhri. En ymmärtänyt kirjan kuvaamaa työpaikkakulttuuria lainkaan: heimoutukaamme purpousimme ympärille itseohjautuvasti! Kirjan parasta antia - joskin toisaalta huomattava syrjähyppy aiheessa - oli itseohjautuvuus koulussa ja opettamisessa. En vieläkään tiedä, olenko itseohjautuva, enkä varsinkaan mitä pitäsi tehdä että olisin. Mutta melko varmasti en työskentele itseohjautuvassa yhteisössä. E-kirja, löytyi kun selasin kirjaston e-kirjavalikoimaa; ajattelin että tästä olisi hyötyä työelämässä.

97. Lawrence Sanders: Kymmenes käsky. Sanders on suosikkidekkaristini. Tässä tarinassa asianajotoimiston päätutkija Josh selvittelee erikoista katoamistapausta sekä outoa kuolemantapausta asianajotoimiston asiakaskunnassa. Perinteistä dekkarityyppiä: ei liian pelottava, ei mitään yliluonnollista, eikä omituisia perversioita, selkeää salapoliisityötä vain. Sandersin parhaimmistoa ovat kuolemansynnit -sarja sekä McNally -sarja (jota tosin ei ole kovin montaa osaa suomennettu). Dekkarit tapahtuvat -70-luvun New Yorkissa, ja ovat riittävän ajattomia - ja toisaalta aivan mahtavia ajankuvia puolihuvittavine heittoineen vaikkapa feministeistä. Luin pitkästä aikaa uudestaan, kun kaipasin välipalalukemista. Etsin hyllystä ihan toista Sandersin opusta, mutta en pystynyt muistamaan, omistanko sen vaiko en.

96. Anne Roth: Sekundakroppa. Elämäni kilpirauhaspotilaana. Asiallinen, sääliäkerjäämätön elämäntarina kilpirauhassairauksista - liikatoiminasta vajaalle. Kirja on kirjoitettu napakasti, asiallisesti ja koululääketieteen näkökulmasta, tietolaatikot ja asiantuntijakommentit täydentävät tarinaa, ja vaikka kyse on vaikeahoitoisesta kilpirauhassairaudesta, ei kirjoittaja kerjää sääliä, vaan kertoo miltä sairastaminen tuntuu. Löytyi kun vaeltelin kirjakaupassa, kävin hakemassa kirjastosta. 

95. Elina Kilkku: Täydellinen näytelmä. Kahden taaperon yksinhuoltaja, freelancer, työtön teatteriohjaaja Alina elää vankilamaista elämää hiekkalaatikon, kodin ja lähikaupan bermudankolmiossaan. Apurahoja ei heru, kavereiden facebook-elämä on sadasti jännittävämpää, opiskelukaverit - erityisesti Matias Raatteentie - menestyvät. Ainoana lohtunaan Alina suunnittelee toinen toistaan raadollisempia ohjaustöitä. Kirpakan hauska, oivallinen, naseva - ja hauska (mainitsinko jo?) kuvaus teatterimaailmasta. Löytyi kirjaston uutuushyllystä, ajattelin vain silmäillä muutaman sivun kirjastossa lämpimikseni - ajauduin kotiin sohvannurkkaan ja luin yhdessä iltapäivässä. Rapsakkaan kriittinen, terävä ja samalla humoristinen tarina, bonukset lopun uimakohtauksesta.

94. Emma Kantanen: Nimi jolla kutsutaan öisin. Autofiktiivinen /omaelämäkerrallinen kirja toiseudesta, katoamisesta - ehkä löytämisestäkin? Peligraafikko Emma katoaa Suomesta Kiinaan piirtämään grafiikkaa piraattipeleihin, etsii ihmissuhdetta lala-ryhmästä, yrittää selviytyä elämässä, jossa ei osaa kieltä, ei kulttuurin koodeja, ja jossa on hyvin erillään kaikesta. Kaunista, lyyristä kieltä, herkkävireinen kirja kaikkinensa. Pidin ja en pitänyt: omituinen tunne. Pidin kielestä ja tarinasta ja kirjasta, ja silti pidin tätä kaikkea myös vähän ahdistavana, synkeänäkin ja kirjaan tarttuminen oli hetkittäin vaikeaa. Noin puolivälissä jätin kirjan lukutauolle melkein viikoksi, koska koin sen niin ahdistavaksi. Tarina itsessään ei ole järisyttävän ahdistava, mutta jokin kielen, kulttuurin ja toiseuden pohjavireessä teki minut levottomaksi. Jälkimmäisen puoliskon luin kerralla, mutta samalla olin kadottanut lukutauon aikana tarinan ymmärtämisen kannalta olennaisia koodeja (olin kuin kirjan päähenkilö itse, ymmälläni vieraassa maailmassa). Suosittelen! Lainasin kuultuani kirjailijan haastattelun radiosta.

93. Janita Virtanen: Sydän oikealla puolella. Hoivakoti Sofaikylän perustajan Riitta Peltosen muistelukset ja elämä kehitysvammaisen tyttärensä Sofian kanssa. Vähän lapsekkaasti kirjoitettu elämäntarina kehitysvammaisen henkilön äitinä olemisesta, lapsen aikuistumisesta ja siitä miten erityslapsen äitinä oleminen muuttaa koko elämää. Löytyi blogisuosituksen perusteella. Olen aikaisemmin lukenut todella paljon tämäntyyppisiä elämäntarinoita, eikä tämä sanottavasti poikennut linjasta. 

92. Emma Vepsä: Asfalttivolgaa etelään. Peukalokyydillä Moskovasta Afganistaniin. Talvensyrjässä vuonna 2014 toteutettu liftausreissu Moskovasta Afganistaniin. Mainio matkakirja, jos kohta loppupuolella alkoi vähän harmittaa kirjoittajan jatkuva harmittelu huonosta kielitaidosta. Kirjan - ja matkan - ideana on avata luottamuksen ja ystävällisyyden merkitystä: matkanteko onnistuu vain, kun uskaltaa luottaa ihmisiin. Haastelliseksi matka tulee, kun koko liftaamisen käsite on vieras joissain matkan varrelle sattuvissa maankolkissa. Oiva välipalakirja, onneksi minun ei tarvitse liftata mihinkään. Löytyi kun vaeltelin Hesan Akateemisella: pistin heti varaukseen kirjastosta. 

91. Jason Lewis: Tummat vedet. Lihasvoimin maailman ympäri. Matkakertomus. Pari kaverusta saa päähänsä lähteä maailmanympärimatkalle lihasvoimin. Reissu alkaa Englannista: siellä rakennetaan merien ylitykseen sopiva polkuvene. Pyörällä Euroopan halki Portugaliin, josta matka jatkuu polkuveneellä yli Atlantin. Rehellinen kuvaus siitä, mitä tapahtuu kun kaksi hyvin erilaista ihmistä on pitkään ja melko spontaanista ideasta johtuen pienessä tilassa, henkisesti ahtaissa olosuhteissa, fyysisesti jatkuvasti kovilla. Atlantin ylityksen jälkeen matka jatkuu toisella kaveruksella pyöräillen, kirjan kirjoittaja puolestaan lähtee rullaluistelemaan Yhdysvaltain poikki. Sekopäistä, armotonta, vähän pelottavaakin matkantekoa: kirjoittajalle selviää vähän kerrallaan totuuksia itsestään, omasta ihmisyydestään ja maailmasta. Kiehtovan, oudon ja armottoman matkatrilogian ensimmäinen osa on käännetty suomeksi. Kirja päättyi roimaan cliffhangeriin, jäin pohtimaan pitäisikö yrittää jäljittää trilogian kaksi muuta osaa jostain alkuperäiskielellä. Kaikkiaan kirjan kirjoittajan maailmanympärimatka kesti reilut 13 vuotta: matkaa hidastivat erilaiset onnettomuudet, sairaudet ja niistä toipuminen sekä jatkuva sponsoreiden puute.  Ei tullut sellainen olo, että olisinpa ollut mukana tällä matkalla. Löysin kirjaston matkakirjahyllystä kun etsin jotain luettavaa. Armottomuudessaan hyvä kirja.

90. Mhairi McFarlane: Hei ethän unohda minua. McFarlane on uusia chicklit-suosikkejani. Hänen tarinoissaan on riittävästi syviä sävyjä, riittävästi tapahtumia ja riittävän uskottavat henkilöhahmot. Kertakaikkisen oivallista chicklit-lukemista lomalla (ja arjessakin)! Harmillista sinänsä, ettei uutta kirjaa pukkaa riittävän nopeassa tahdissa. 

89. Eva Maria Chapman: Viktoria Mullova, rakkaus ja musiikki. 1980-luvulla Sibelius- ja Tshaikovski-viulukisojen voittajan, länteen loikanneen viulistin elämäntarina. Alun neuvostovuodet olivat kiehtovia, sen jälkeen tarina jäi jotenkin ulkokohtaiseksi tai junnaavaksi. Mietin, onko ankarasti uralleen omistautunut neuvostoihminen niin sulkeutunut, ettei hänestä saa otetta, vai onko kirjoittaja ollut suhtautumisessaan liian kritiikitön? Suositus siskolta.

88. Johann Hari: Mielen yhteydet. Masennuksen todelliset syyt. Kiehtova ja omalla tavallaan vähän armotonkin näkökulma masennukseen ja ahdistukseen. Kirjoittajan näkemyksen mukaan masennus (ahdistus) ei johdu aivojen kemiallisesta epätasapainosta, vaan siihen on olemassa biologisia, sosiaalisia ja psykologisia syitä, ja toipumiseen vaikuttaa ensisijaisesti lääkkeiden sijaan näihin aiheuttajiin puuttuminen - osittain yhteiskunnallisella tasolla. Tiettyihin näkemyksiin oli hyvinkin helppoa samaistua, ja ne olivat ymmärrettäviä, hyväksyttäviä ja selkeitä - toisaalta juuri samat masennuksen aiheuttajat tekivät kirjasta hyvin armottoman. Jos masennus johtuu ensisijaisesti lapsuuden traumasta ja ympäröivästä yhteiskunnasta, miten suhtautua lapsen masennukseen? (eli miten käsitellä sitä, että mahdollisesti on itse syypää siihen?) Kiehtova ja järkeenkäypä, perinpohjainen selvitys asiasta. Lukusuositus ystävältä.

87. Dan Kieran: Joutilas matkailija. Kirjoituksia hitaasta matkustamisesta, vähän epäyhtenäinen kokoelma ajatuksia siitä, millainen matkaaminen antaa ihmiselle eniten: turismia vastaan, kokemisen puolesta. Vierastan vähän tätä ajatusmallia - ikään kuin olisi jotenkin "oikeampia" tapoja matkustaa tai kokea. Turismilla - lomailulla - on paikkansa elämässä siinä missä toisenlaisella haahuilullakin - ihmisten tavoitteet, toiveet ja unelmat, resursseista puhumattakaan - ovat niin kovin erilaisia. Totta, ihan varmasti kokemus jossa ihmisjoukkiota patistellaan karjalauman lailla must see -nähtävyydeltä toiselle opaskirjan tai ryhmän tahdissa jää ohueksi, se on must see -kokemus, mutta jollekin kuitenkin merkityksellinen. Pakettimatkallakin voi päästä syviin syövereihin (harvemmin toki siinä karjalauman lailla vaeltavassa porukassa!) ja saada paljaita, aitoja, sykähdyttäviä kokemuksia. Vaikka se onkin vain turismia, eikä joutilasta matkailua isoilla alkukirjaimilla ja kursiivilla. Keskiössä pitäisi olla kokeminen, subjektiivisella tasolla, ei matkustamisen (tai olemisen!) tapa. Meinasin moneen kertaan jättää kirjan kesken, luin loppuun silkkaa pottuuntuneisuuttani.

86. Cathy Kelly: Se vuosi muutti kaiken. Kolme eri-ikäistä naista, joilla on sama syntymäpäivä. Syntymäpäivänä tapahtuu kunkin elämässä käänne, joka muuttaa elämisen suuntaa. Varsin perus-chicklitiä, yksi tarinoista oli vähän kiehtova, kaksi muuta aika ennalta arvattavia. Hätäisenpuoleinen loppuratkaisu, jossa naisten elämät risteytyvät. Tulipa luettua -kategoriaa, sopi hyvin loman ensimmäisen viikon iltalukemisiksi. 

värikoodisto
chicklit
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
keittokirja
tietokirja
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

85. Donald E. Westlake: Kukaan ei ole täydellinen. Ennestään tuttu veijari-ryöstelytarina iltalukemisena. Dortmunderin iloiset ja lähes väkivallattomat ryöstelijäveikkoset ajautuvat tekemään tilaustyönä taidevarkauden. Leppoisaa lukemista.

85. Noora Valkonen: Pala kurkussa - selviytymistarinoita syömishäiriöstä. -

84. Lori Nelson Spielman: Sanoja sydämestä. Menestyvän kiinteistövälittäjän tytär kuolee onnettomuudessa. Tyttären kuoleman jälkeen vähäisetkin rippeet perheestä hajoavat, Erika alkaa saada salaperäisiä viestejä. Sadunomainen kertomus surusta, anteeksiannosta, hyväksynnästä ja itsensä löytämisestä. Mietelauseiden, elämänohjeiden ja ajatelmien ympärille rakentuva satu aikuiselle. Suloista vapaapäivän luettavaa. 

83. Roope Lipasti: Jälkikasvukausi. Olen fanittanut Lipastia aina: jostain sieltä hamalta Tylkkärin kolumnivuosilta asti., suuret odotukset siis kohdistuivat Jälkikasvukauteen. Jälkikasvukausi kertoo murrosikää ja keski-ikää elävästä perheestä; talouden kolme teiniä ja keski-iän kriisissä kipuilevat perheen vanhemmat elävät ihan tavallista arkea. Koulua, kauppaa, mopoilua, oman tilan tarvetta ja sen ottamista, parisuhteen ailahtelua. Oletettavasti taustalla on vahvaa omakohtaisuutta. Lipasti on notkeasanainen hauskan tarkkoja huomioita tekevä kirjailija, jonka tyyli yleensä uppoaa minuun. Tähän tarinaan en pystynyt samaistumaan, enkä päässyt kiinni kirjan teinien murkkuvuosiin tai aikuisten keski-ikään: olemme nähtävästi päässeet oman nuorisomme kanssa liian helpolla. En osannut tämän kirjan tahdissa nauraa tai itkeä, lähinnä tunsin myötäavuttomuutta tarinan kasvatusasiantuntevaa kertojaminää kohtaan. Ehkä odotin Lipastilta suurempaa ilottelua; tai ehkä tarinan käänteet osuvat paremmin pidempään nukkuvien ja kiroilevien teinien vanhempiin. Sujuvaa, irtonaista, tarkkoja huomioita sisältävää luettavaa teinien vanhemmille. E-kirja

82. Sue Townsend: Maailma murjoo, Hadrianus. Kirjahyllyn muuttotyhjennyksessä löytyi paljon kiehtovaa ja hauskaa luettavaa. En muistanut yhtään, kuinka ärsyttävä tyyppi Mole onkaan! Riemukkaan hampaitakirskuttavaa iltalukemista; vanhan tuttavuuden luo on välillä lysti palata.

81. Kati Tervo: Punainen pata. Lempeä keittiökirja, pieniä leppoisia kolumneja ruuasta, syömisestä ja kokkailusta. Ihana välipala! e-kirja

80. David Safier: Tuomiopäivä ensi tiistaina. Jeesus palaa maan päälle valmiina tuomiopäivän taisteluihin. Marie jättää sulhasensa alttarille, ja joutuu muuttamaan takaisin isänsä kotiin, isän uuden kumppanin hoteisiin. Soppaa hämmentävät myös entinen arkkienkeli, itse pääpaholainen ja Marien muu perhe: kuinka käy, tuleeko maailmanloppu? Hauskahko kehyskertomus olisi antanut mahdollisuuksia vaikka minkälaiseen irroitteluun, mutta kokonaisuus oli raamatullisempi kuin olisin odottanut. Olisi ehkä kannattanut lukea Ilmestyskirja pohjalle. Metka ja vallaton tarina - pohdin myös, mahtoiko tässä olla intertekstuaalisia viittauksia Bulgakoviin; en jaksanut käydä kertaamaan. Lystikäs tarina.

79. Irene Naakka: Hullu kuin äidiksi tullut. Omaelämäkerrallinen muistelus raskaudesta ja äidiksi tulemisesta. Toi mieleen muistikuvia kahdenkymmenen vuoden takaa suorastaan pelottavan elävinä ja kirkkaina! Onneksi en niihin aikoihin notkunut netissä, en roikkunut virtuaalisissa vertaisryhmissä tai googlaillut raskauttani, ties millaiseen sekopäisyyteen niistä olisin ajautunut! Päiväkirjamainen, selkeä, rehellinen. Tuomillaan muistikuvilla hämmentänyt välipalakirja. E-kirja, löytyi kun etsin mitä tahansa e-luettavaa.

78. Maria Veitola: Veitola. Toimittajan elämäkerrallinen kolumnikokoelma. Seuraan niin huonosti (eli en ollenkaan) niitä lehtiä, joissa kolumnit ovat alunperin ilmestyneet ja katson telkkarista olemattoman vähän (eli en ollenkaan) tämän tyyppisiä ohjelmia, eli rehellisesti sanottuna: en tiennyt kuka helkatti on Maria Veitola. Tai siis tiesin että hänellä on ollut joku yökyläohjelma telkkarissa, mutta en ole jakson jaksoa katsonut, en tiedä millainen se ohjelma on, enkä tiedä edes miltä Veitola näyttää. Meinasin heti alkuunsa heittää kirjan seinään, kun kirjoitus oli punaista ja fonttikin hyppi silmissä ja  johdanto oli kaiken lisäksi kirjoitettu puhekieliseksi: ajattelin että ei kestä migreenipää tällaista ulkoasua eikä keskittyminen kieltä (minulla ei ole mitään puhekielistä kirjoitusta vastaan, tuli vain olo etten jaksa keskittyä sen lukemiseen juuri nyt!). Luin kuitenkin eteenpäin, kun muutamassa blogissa on tästä opuksesta pidetty. Mihinkään suureen ooh!-elämykseen en päässyt, mutta kyllä: nasevia, oivallisia, paikoin hauskojakin kolumneja, rehellisiä ja rohevia, samoin kuin kolumnien kommentoinnitkin. Pidin kirjan teeskentelemättömyydestä ja kumartelemattomuudesta, tuli olo että kirjoittaja päästää aika lähelle itseään. Välillä mietin, onko taitto ja värien käyttö teksteissä liian kikkailevaa, mutta päädyin siihen, että sopivat kyllä tähän tyylilajiin. Ja sitäkin mietin, olisiko tämä kirja julkaistu, jos kirjoittaja ei olisi kannuksiaan hankkinut toimittaja. Toki, kirja on kokoelma toimittajan kirjoittamista kolumneista, mutta jos tavistyyppi lähettäisi vastaavanlaisen käsikirjoitusnipun kustantamoon, tulisiko sopimusta; kun monet niistä tarinoista ovat niin tavallisen inhimillisiä? (varmaan hyvä siis, että on kirjaksi koottu) Kirja löytyi blogisuositusten perusteella.

77. Sophie Kinsella: Himoshoppaaja korjaa potin. Olin taas vaihteeksi lohtulukemisen tarpeessa: mitä tahansa nopeaa aivot narikkaan -kirjallisuutta. Himoshoppaaja -sarjan tarinoissa ei koskaan tapahdu mitään todella kurjaa, juoni on leppoisan suoraviivainen ja tarinoissa on paljon lempeyttä ja myötätuntoa; Kinsellan sankarittaret ovat usein vähän eksyksissä elämässään. Olen lukenut tämän aiemminkin.

värikoodisto
chicklit
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
keittokirja
tietokirja
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

76. Matt Haig: Syitä pysytellä hengissä. Rehellinen selviytymistarina masennuksesta ja ahdistuksesta. Lukuvinkki ystävältä <3! Pieniä lukuja, luetteloita, avoimen omakohtaisia kokemuksia syvästä, vaikeasta masennuksesta ja läpi kaiken käyvästä ahdistuksesta. Onneksi ei tuntunut kovin tutulta. 

75. Suvi Ratinen: Matkaystävä. Jostain omituisesta syystä kirjaston vanhoillislestadiolaisvaraukset kaatuivat rytäkällä luettavaksieni. Matkastystävä liikkuu ajassa ja paikassa: nimetön päähenkilö, joka on ryhtynyt rakentamaan "normaalia suomalaista elämää" nimettömän poikaystävän kanssa, saa soiton kotipuolesta, vanhoillislestadioilaiselta perheeltään. Vanha lapsuudenystävä, melkein seurustelukumppani on kadonnut. Kotipuolesta soittavat niin vanhemmat, entiset ystävät kuin muutkin yhteisön jäsenet. Tarina liikkuu ajassa ja paikassa: päähenkilö kasvaa alakouluikäisestä, vahvan oikeauskoisesta naiivista lapsesta epävarmaksi, edelleen naiiviksi aikuiseksi, irtautuu yhteisöstään ja etsii itseään. Kiehtova, intensiivinen, loppumetreillä tosin vähän hajoava ja absurdikin tarina. Yhden illan e-kirja.

74. Anne Bert: Annan itseni kuolla. Ranskalainen kirjailija sairastui keski-iässä ALS-tautiin. Lyhyehkö, runollinen ja hyvin fyysinen testamentti ihmisen oikeudesta päättää omasta kuolemastaan. Vihainen, vähän kitkeräkin ja silti herkkä postuumisti julkaistu teos. Matkalukemisena, e-kirja.

73. Pauliina Vanhatalo: Tuulesta temmattu elämä. Ihana! Kasvutarina kahdesta elämän kolhimasta: millaista on kasvaa vanhoillislestadiolaisessa perheessä, millaista itseään syväluotaavassa teatterisuvussa? Voiko olla ehjä? Soljuvaa, kaunista kieltä - Vanhatalo osaa! Uskovien yhteisö kuvataan lempeästi, erityisesti Titin äiti - väsynyt, masentunut, voimatonkin, on kuitenkin hiljaisesti lastensa puolella, ottamassa vastaan suurimmat ryöpyt. Yhden illan hektinen ja kohottava lukukokemus.

72. Aila Ruoho: Vartiotornin varjossa. Toisenlainen totuus jehovantodistajuudesta. Äärettömän kiinnostava, haastatteluihin perustuva kuvaus jehovantodistajuudesta, liikkeestä irtautumisesta ja sen vaikutuksista ihmisen elämään. Kirjassa keskityttiin erityisesti jehovantodistajien karttamisoppiin ja sen vaikutuksiin. Luin päivitellen ja ihmetellen, nautin kirjan sujuvasti etenevästä tekstistä.

71. Tarja Leinonen: Koti koivun alla. Yhden kesän mittainen tarina: vanhoillislestadiolaisen perheen esikoinen Seija odottaa aviotonta lasta. Kesäkotina on vanha asuntovaunu vanhempien kotipihassa. Puhumaton ja ankara isä joka ei huomaa tai ole huomaavinaan, lempeämpi ja liikkeeseen väljemmin suhtautuva äiti joka yrittää tasoitella esikoisensa tietä, "hännäkkään" isä, joka ottaa vain sen mitä haluaa, nuorempia sisaruksia, hulivili-enot ja mummola. Kun kotona on kuitenkin vähän helpompaa kuin maailmalla: tiistaisin leivotaan sämpylöitä, torstaisin korvapuusteja, lauantaisin siivotaan. Kiireellä, tohinalla. Lempeän surumielinen, kesäntuoksuinen kirja. E-kirja matkalukemisena.

70. Anu Silfverberg: Päätös. Muutaman kymmenen sivun mittainen haastatteluun perustuva e-kirja/pamfletti abortista ja naisen oikeudesta päättää kehostaan. Lainasin e-kirjastosta ja oletin saavani tarinallisen puolifiktion. Hyvä pieni pläjäys aiheesta.

69. Donna Leon: Ansionsa mukaan. Vanha tuttu komisario Brunetti matka- ja lohtulukemisena junassa. Kirjastosta katoaa arvoteosten kuvitussivuja, Brunetti lähtee etsimään varasta. 

68. Laurent Gounelle: Sinä päivänä opin elämään. Fiktion muotoon puettu elämäntaito-opus. Alussa kepeä ja lempeä, keski- ja loppuvaiheilla vähän turhan läpinäkyvä ja paikoin melkein julistava. Osa hahmoista ja tarinoista irrallisia ja juonen kannalta turhia. Ja loppuratkaisu...grr. Halpa. "Voin hyvin silloin, kun tekoni ilmentävät sitä kuka minä olen"  

67. Anna Pesonen-Smith: Matkalippu Bollywoodiin. Sympaattinen matkakertomus ajassa, ihmisissä, ihmissuhteissa, Intiassa, elokuvissa. 

66. Varpu Tavi, Riitta Lahtonen: Muistisairaan selviytymisopas. Silmäilin kirjastossa tämän uuden, monipuolisen ja hyvin kirjoitetun oppaan muistisairaan läheisille. 

65. Anna Keski-Rahkonen - Pia Charpentier -Riikka Viljanen (toim): Syömishäiriöt - läheisen opas. Luultavasti tämä on ainoa jälki blogissani tästä aiheesta. Kunpa en olisi tarvinnut tätä kirjaa.

64. Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja - ennen kaikki oli paremmin. Paikallislehti lakkautetaan: mihin nyt purkaa pahaa mieltään, kun yleisöosastolle ei voi? Mielensäpahoittaja perustaa blogin, saa seuraajia, testaa tuotteita ja on pahalla mielellä. Kyrön tyyli on aina vain sujuvaa ja hykerryttävää, mutta. Epäjohdonmukaisuudet: humanistimatikalla etelässä opiskeleva pojantyttö likka on kolmetoistavuotias, yhdellä sivulla käytetään sujuvasti mikrouunia (laitoin paistin mikroon sulatusteholle) ja seuraavalla puhutaan aaltouuniruuasta, yhdellä sivulla laktoosi-intoleranssi, seuraavalla ei muka osata kirjoittaa edes laktoosia. Kyllä pahoitin mieleni tällaisesta (johon harvoin lukiessani edes kiinnitän huomiota) Ja vähän muutenkin alkaa tarina mielestäni olla loppuunkäytetty. Miniä aikoinaan kosketti ihan liikutukseen asti ja alkupään tarinoita ole niitäkin nauranut ja melkein itkenytkin. Mielensäpahoittaja on pamflettimaista tarinaa, jos kohta Kyrö tarttuukin päivänpolttaviin asioihin oivallisesti.

63. Denise Rudberg - Hugo Rehnberg: Niin se sitten meni. Ruotsalaista chicklitiä. Olen lukenut parempaakin. Jostain syystä länsinaapurin kirjallisuus ei uppoa minuun, tarinat, hahmot tai kieli - jokin on liian vetelää. Ehkä hahmot? Kaipasin jotain nopeaa lukemista, ja sitä tämä oli.  

62. Päivi Laitinen: Meren keskellä polku. Pieni sympaattinen matkakirja Maltan naapurisaarelta Gozolta. Historiaa, ritareita ja pölyisiä polkuja. Tykkään matkakirjoista.

61. Simon Singh: Koodikirja. Salakirjoituksen historia muinaisesta Egyptistä kvanttikryptografiaan. En mitenkään kykene muistamaan, milloin ja miten olen tämän kirjan aikoinaan löytänyt. Luen sen säännöllisin väliajoin uudestaan ja uudestaan, vaikka en vieläkään pysty ymmärtämään moderneja salakirjoituksia. Sain (taas kerran) painajaisia Bealen ratkaisemattomasta salakirjoituksesta, nuoriso sai naurukohtauksia kun kerroin siitä. En vieläkään jaksa keskittyä kvanttikryptografiaan. Yksi suosikkitietokirjojani kautta aikain, en pysty edes määrittelemään, miksi näin on. Luetutin kirjan jo vuosia sitten myös poikasella. Tällä hetkellä sen suunnitelmissa on keskittyä opinnoissaan nimenomaan kryptografiaan. Niin voi joskus käydä, kun lukee äidin suosittelemia kirjoja.

60. Kirsi Pehkonen: Sydämenasioita Jylhäsalmella. Lisää kesäistä, sympaattista maalaisromantiikkaa PMS-ahdistukseen. Toimii. Eri henkilöt, sama rakenne ukkosmyrsykyä myöten, ja lopussa he saavat toisensa. Miksi suomalainen maaseutu on niin romantillistoimivaa?

59. Kirsi Pehkonen: Jylhäsalmella salamoi. Kesäisää, sympaattista perusmaalaishömppäromantiikkaa. Täsmälääkettä PMS-ahdistukseen ja työviikonjälkeisketutukseen.

58. Minna Lindgren: Kaukorakkaus. Tilastokeskuksen entinen ATK-päällikkö Kauko yrittää pitää huolta muistisairaasta vaimostaan ja talonsa kellariin muuttaneesta aikuisesta pojastaan ja tämän pojasta. Nykypäivän ja entisen elämän kiemuroissa sujuvasti sompaileva huolellisen täsmällinen Kauko saa porttikiellon hoivakotiin, kokkaa kasvisruokaa, ajaa kolarin ja tutustuu automaattiseksiin, kaipaa ensirakkauttaan ja ihmettelee nykymaailmanmenoa. Vanhustenhoivaan melkein dystooppisesti kantaaottava, hauska tarina. 

värikoodisto
chicklit
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
keittokirja
tietokirja
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

57. Mikko With: Vaimoni vasen rinta ja muuta sairasta. Postuumisti Vasen rintani ja muuta sairasta - blogista koottu, Tiinan puolison Mikon omilla muistoilla täydennetty elämäntarina syövästä, perheestä ja parisuhteesta. Itkin kun en muuta voinut.

56. Hanna Velling: Kirjosieppo. Annan muutenkin vaikea vauvavuosi katkeaa Maken karuun ilmoitukseen: palaan takaisin entisen vaimoni luo. Uusi koti, josta on yhdessä kirjoitettu pitkä vuokrasopimus, itkuinen lapsi, töissä YT:t...sympaattinen, monenlaisilla tyyleillä leikittelevä kertomus.

55. Anna-Maria Eilittä: Kun olen poissa. Kirjan alkuasetelma on kiehtova: auto-onnettomuudessa kuollut Ilona jääkin loukkuun kahden maailman väliin, ja palaa tarkkailemaan perheensä elämää rajan takaa. Välitilassa Ilona ihmettelee, miten perhe pärjää, näkee häneltä salattuja asioita, epäilee niitä olevan enemmänkin ja pohtii, mikä elämässä on jäänyt keskeneräiseksi. Kieli on ilmavaa ja herkkää, en uskaltanut pysähtyä vaan luin yhdeltä istumalta loppuun. En olisi pystynyt palaamaan kirjan pariin, jos olisin sen käsistäni laskenut: Ilona on liian samanikäinen, Ilonan elämä samalla tavalla hyvää kuin omani. Tämä unenomainen tarina kosketti ja liikutti, piti lukea vähän huolettomasti etten aivan hajoaisi. E-kirja.

54. Melanie Choukas-Bradley: Metsäkylpy. Hyvinvointia luonnosta shinrin-yokun avulla. Japanilaisesteettinen mindfulnesskirja metsässä vaeltelusta. Sympaattinen, nopealukuinen pikkukirja siitä, miten hyvää luonnossa oleilu tekee ihmiselle.

53. Aino Leppäen: Positiivinen yllätys. Omakohtaisiin kokemuksiin perustuva romaani, nimensä mukaisesti positiivinen kertomus teiniraskaudesta, siitä kuinka elämä muuttuu vanhojentanssikeväänä kokonaan ja kokonaisvaltaisesti. Tarina on positiivinen, rehellinen, aito. Muistikuvat omasta ensimmäisestä raskaudesta ja vauvavuodesta nousivat elävinä mieleen, vaikka en teiniäiti ollutkaan. Hyvänmielen kirja.

52. Hanna Gullichsen: Hanna G kokkaa. Elämäntarina-keittokirja. Vähän räpäleinen kooste elämäntarinaa ja keittokirjaa: oletettavasti ideana ollut, että elämäntarinan mukaiset ruuat ja tarina kulkevat peräkanaa. Tekee hetkittäin lukemisesta vähän sekavaa: loppua kohti kokonaisuus jäsentyy paremmin. Muutama kiinnostava ruokaohje - ne otin muistiin itselleni. 

51. Jojo Moyes: Kuinka painovoimaa uhmataan. Sarah treenaa isoisänsä ohjauksessa huipputason hevosurheilua Lontoon laitamien epämääräisellä tallilla. Natasha on menestystä havitteleva lakimies epäonnistuneessa parisuhteessa. Kun Sarahin ja Natashan polut kohtaavat ja molemmat joutuvat ulos normaalista elämästään, alkaa tarina. Kirja ei ollut millään käynnistyä, ja lykkäsin useaan kertaan sen aloittamista. Mutkien kautta vähän deus ex machina -tyyliseen, joskin kovin odotettavaan loppuun. En pidä kirjoista, joissa rakennetaan ja rakennetaan jännitteitä, jotka sitten kuitataan kolmen sivun epilogilla "Puolitoista vuotta myöhemmin - kun kaikki on niin kuin pitääkin". Odotin enemmän. Leppoisa viikonloppukirja kumminkin.

50. Nina Rousu: Joko ollaan kotona. Kirja kasvamisesta. Rantapummista diplomaattirouvaksi. Sinkusta parisuhteeseen. Lapsettomasta perheelliseksi. Kirja kasvamisesta: missä on paikkani levottomuudessa? Löydänkö kotini etsimällä ja kiertelemällä? Ja miltä tuntuu kun viimein haluaisi asettua, eikä se olekaan itsestään selvästi mahdollista? Ensimmäiset luvut olivat vielä työläitä luettavia, hiljalleen kirjoittajan tarina vei mennessään. Pinnalta lukien tarina kiertolaisuudesta, erilaisista maista ja kulttuureista ja siitä miltä maailma näyttää suomalaisin silmin. Syvemmältä kasvutarina, tarina juurtumisesta ja asettumisesta.

49. Jenny Belitz-Henriksson: Uuteen nousuun. Löydä energisempi elämä. Olisikohan tämä kirja julkaistu, jos kirjoittaja ei olisi kohtalaisen tunnettu toimittaja-bloggaaja? Kirja on toki sujuvasti kirjoitettu, ja sikäli todella luettava, mutta varsinainen substanssi on melko pitkälti sitä, kuinka Jenny on tehnyt pysyvän (mistä senkin voi tietää ennen kuin kuolee?) elämänmuutoksen, johon "sinäkin pystyt kun minäkin pystyin". Kirjasta puuttuu kokonaan konkretia: kirjoittaja luettelee pitkät pätkät sitä, miten paljon hän liikkuu ("kun lenkki on laitettu kalenteriin, menen lenkille") ja kuinka (helkatta, aina samat jutut kaikilla: punttisali, ultrajuoksu ja jooga - eikö maailmassa ole mitään muita lajeja?), mitä hän syö ja kuinka kiva on nukkua riittävän monta tuntia. Samat ohjeet saan lääkäriltäni: syö paremmin, liiku enemmän ja nuku kunnolla. (miten se tehdään? varsinkin nukkuminen? Ihan kiva, jos homma ratkeaa sillä että menee jo ennen kymmentä nukkumaan, niin minäkin teen, joka ihmeen ilta, enkä siltikään nuku. En ole nukkunut ehjää yötä naismuistiin. vaikka nukunkin  nykyään paremmin kuin pitkiin aikoihin)
En löytänyt tämän kirjan avulla edes häivähdystä energisemmästä elämästä. Jos ihminen on jo pohjimmiltaan liikkuja (liikunnanohjaaja, urheilullinen lapsuus /nuoruus) on elämänmuutoksen tekeminen ihan toista, kuin ihmiselle, jonka mielestä on kivampaa jäsentää latinan lauseita ja lukea chicklitiä. Totta, muutos lähtee itsestä ja omasta painavasta halusta muuttua, mutta jos monen vuoden jälkeenkään terveellinen kasvispainoitteinen syöminen tai useasti viikossa liikkuminen ei ole itselle luonteenomaista ja luontevaa, ei tällaisesta kirjasta ole yhtään apua, pikemminkin nousee (kuten havaittavissa ehkä on?) lievää turhaumaa. Veikkaan että jos minä olisin kirjoittanut tämän kirjan, olisi kustantamosta tullut kohtelias kiitos mutta tässä opuksessa on liikaa minää ja liian vähän yleisesti kiinnostavaa asiaa. (olenpas kitkerä lukija!)  Voisin kyllä kirjoittaa sohvaperunan liikunta-ruoka-uni-nillitysopuksen.


48. Saariniemi Minna: Koti kuntoon ilman rahaa tai rakentamista. Kirjan nimen perusteella ajattelin, että kyse olisi sisustus-tuunaus-järkeistysopuksesta. Kyseessä olikin pieni omakustanteinen raivaus-siivousopas. Periaatteessa ihan näppärä pikkuteos, ehkä aavistuksen besserwissermäinen ja toisteinen, paikoin teos olisi hyötynyt (kuten moni muukin omakustanne) toimitustyöstä - jotkut kielivirheet ja rakenteen toisteisuus kävivät vähän häiritsemään. Vinkki kirjaan löytyi jostain seuraamastani blogista.

47. Katri Syvärinen: Löydä elämän taika - sisäinen matka suorittamisesta iloon. Vaikka tässä(kin) elämäntaito-opuksessa oli semisyvällisiä mietelauseita huoneentaulumaisissa maisemakuvissa, tässä kirjassa oli myös jotain mikä osui ja upposi. En edes pysty määrittelemään, mitä. Joku tai jokin kolkutteli sielua. Pidin ja pohdiskelin. Mielenkiintoista sinänsä: näitä tämäntyyppisiä elämänhallinnan opuksia (irti oravanpyörästä ja väsymyksestä kohti todellista ja täyttä unelmaelämää) tuntuu ilmestyvän aivan pilvin pimein - toiset niistä pysäyttävät, pistävät miettimään ja jopa saavat pieniä liikahduksia aikaan, toiset taas ärsyttävät ja nostavat verenpaineen vaarallisen korkeaksi. Metkaa ja outoa. Tämä oli niitä pohdiskeluttavia ja koskettavia opuksia.

46. Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu. Tämä kirja ei ravistellut minua sillä tavoin kuin ilmeisesti monia muita lukijoita. Tulin alakuloiseksi, vähän ärtyneeksikin: päähenkilö haikailee entistä poikaystäväänsä, kuppaa rahaa vanhemmiltaan ja ystäviltään, kärsii sour-cream-onion chipsi addiktiosta (K-kaupan dippi!) ja ajautuu sänkyyn kenen tahansa mukavia puhuvan miehen kanssa. Tämän lukemiseen käyttämäni ajan olisi voinut käyttää paremminkin. Liikaa melankoliaa minun makuuni.

45. Ilkka Malmberg: Hehtaari. Hesarin toimittaja Ilkka Malmberg osti juttusarjaa varten Suomen halvimman hehtaarin Posiolta. Juttusarjan jutut vuosilta 1997-2012 on koottu yksiin kansiin, välissä Malmbergin täydennyksiä ja kommentaareja maailman tapahtumiin Hehtaari-vuosilta. Tykkäsin aikoinaan tästä juttusarjasta, ja monesta muustakin Malmbergin kirjoittamasta sarjasta. Pieni maapläntti muuttuu vuosi vuodelta merkityksellisemmäksi ja omemmaksi, maailma ympärillä muuttuu, lapset kasvavat, puut Hehtaarilla kasvavat. Löysin kirjan Matti Rämön Napapiiri-retkikirjan kautta. 

44. Matti Rämö: Polkupyörällä Napapiirille. Kotimaan ihmeitä ja parisuhdepyöräilyä. Tällä kertaa Matti polkaisee Helsingistä Rovaniemelle tapaamaan joulupukkia. Osan matkasta mukana elämänkumppani Eeva. Rämön polkupyöräseikkailut ovat aina kiehtovia: mikä saa ihmisen liikkumaan pitkiä matkoja pyöräillen ja majoittumaan milloin missäkin hyttysiä kuhisevassa pusikossa? Parhaimpia ovat kohtaamiset erilaisten ihmisten kanssa ja pyörän meditatiivinen liike, paikoin hyydyin lakkautettujen kyläkoulujen ja -kauppojen määrään. 

43. Sophie Kinsella: I Owe You One. Fixien ja Sebin kohtalot kietoutuvat toisiinsa pienen ja viattoman vaikuttaneen palveluksen kautta - he ovat vuoroin palveluksen velkaa toisilleen. Kinsellan päähenkilöt ovat sympaattisesti vähän hukassa omassa elämässään, kirjat ovat aina hyväntuulisia ja lempeitä ja kommellukset mukavan elokuvamaisia. Eskapismia parhaimmillaan, hyvänmielen kirja! Luin alkuperäiskielellä. 

42. Prinsessa Märtha Louise, Elisabeth Nordeng: Herkäksi syntynyt. Lempeä kirja erityisherkkyydestä. Omaelämäkerrallinen kahden kertojan kuvaus erityisherkkyydestä ja sen kanssa elämisestä. Tunnistan ja tunnustan itsessäni erityisesti isoissa ihmisjoukoissa kuormittumisen ja muiden ihmisten tunnetilojen vaikutukset. E-kirja.

värikoodisto
chicklit
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
keittokirja

tietokirjamuu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

41. Scott Douglas: Juoksu on parasta terapiaa. Poista stressi ja ahdistus - elä onnellisemmin. Selkeä esitys juoksemisen vaikutuksesta masennukseen ja ahdistukseen. Kirjan mukaan aerobisella harjoittelulla on lääkitykseen rinnastettava vaikutus aivojen (ja sielun?) hyvinvoinnille.  Valitettavasti kirjassa ei neuvottu, miten juokseminen sopii polvien hyvinvoinnille. Tarvitsen lenkkarit.

40. Pamela Druckerman: Mademoisellesta madameksi. Luin tämän kirjan jo kertaalleen alkuperäiskielellä, ja ajattelin silloin etten lukisi sitä uudelleen suomeksi. Kirja osui hollille kirjaston sinua saattaisi kiinnostaa myös -hyllyssä, joten lainasin ja luin. Kirja oli suomeksikin pätkäinen kokoelma havaintoja keski-ikäisyydestä, amerikkalaisuudesta ja ranskalaisuudesta ja aikuiseksi tulemisesta. Viimeistään nyt pitäisi itse olla aikuinen ja valmis laittamaan asiat järjestykseen. En ole. Vieläkään.

39. Holly Bourne: Katsokaa miten onnellinen olen. Onnellisuuskirjailija Torin oma elämä ei ole some-kelpoista, silti hänen some-päivityksensä kertovat täydellisen ihanasta elämästä ja parisuhteesta. "Haluan välittää siitä miltä kaikki tuntuu, en siitä miltä kaikki näyttää." Hykerryttävän hauska ja silti vähän kipeä kertomus: oivallista chicklitiä jossa pinnalta kepeässä tarinassa on syviäkin sävyjä. Kirjaston sinua saattaisi kiinnostaa myös -hyllystä. Yhden viikonlopun iltalukemista. Nuorisokirjailijana debytoineen Bournen uusi aluevaltaus chicklitin puolelta on sujuvasanaista ja mukavan suorasukaista luettavaa.

38. Donna Leon: Maalliset jäänteet. Olen lukenut tämän kirjan jo kertaalleen alkuperäiskielellä: nyt vuorossa suomennos. Tarina oli osin unohtunut, uudelleen lukeminen oli siis ihan paikallaan. Uudemmat Brunetti-kirjat ottavat vahvasti kantaa ympäristöasioihin ja turismiin Venetsiassa, niin tämäkin. Brunetti lähtee lepolomalle Venetsian ulkopuolelle, soutelemaan ja nauttimaan meri-ilmasta, kunnes soutukumppani katoaa yllättävästi myrskyssä. Nautiskelin yhden junamatkan verran helteisestä italialaisesta kesästä ja herkullisista ruuista: Leonin kirjat ovat aina todellisia lepolomia Italiassa.

37. Jenni Karjalainen: Setäkuiskaajan käsikirja. Miten tullaan toimeen työelämässä setien kanssa? En ole useinkaan kunniaksi tämän päivän tiedostaville naisille, mutta setäkuiskauksen keinot ovat olleet jo vuosia käytössäni - jo ennen kuin setäkuiskaamista oli edes virallisesti keksitty. Itseni kanssa en pärjää, mutta setien lävitse olen osannut nähdä koko nykyisessä työpaikassa työskentelemiseni ajan. Seuraavaksi täytyy siis kehittää omaa osaamistani. Hauska, kepeällä otteella kirjoitettu kirja olennaisen tärkeästä asiasta: ihmissuhteista työelämässä. E-kirja.

36. Eve Meijer: Mistä valaat laulavat. Eläinten kielistä ja kommunikaatiosta, filosofisista lähtökohdista. Olin liian pinnallisella tuulella pohtiakseni kovin painokkaasti kielen olemusta, universaalikieltä ja kieliopin syvimpiä salaisuuksia; olisin mieluummin lukenut tarinoita eläinten kommunikaatiosta yleensä. Erittäin kiinnostava kirja, toivon että olisin jaksanut pohtia kieltä syvällisemmin (laina-aikakin tuli vastaan): muistelin vuosi sitten lukemaani kirjaa Don't sleep, there are snakes jossa käsiteltiin piraha-heimokieltä. Tämä kieli yksinkertaisuudessaan on epätyypillinen ihmiskieleksi - ja toisaalta taas eläinmaailmasta nykytutkimuksen keinoin on löydetty hyvinkin kompleksisia kommunikaatiojärjestelmiä. Pitääkö kieli määritellä uusiksi? E-kirja.

35. Suvi Bowellan: Ihana herkkyys. En ole vieläkään oppinut, ettei minun pitäisi lukea hitaan elämän kustantamia kirjoja. En pidä kirjojen ylisöpöstä kuvituksesta, herkistä pikku mietelauseista ja vaahtokarkkimaisesta ulkoasusta. Virittäydyn heti väärin koko lukukokemukselle: pidän kauneudesta mutta en ällösöpöydestä. Pidän vaaleanpunaisesta ja voikukanhahtuvistakin joissain olosuhteissa, mutta en kirjoista joiden sivut ovat täynnä vaaleanpunaista ja voikukanhahtuvaa ja kaunokirjoituksella rakentamalla rakennettuja huoneentauluja. Voimaannuttava kauneus on minulle jotain aivan muuta kuin voikukanhahtuvat iltataivasta vasten. 
Tunnistin herkkyyspiirteitä itsessäni ja olen herkkä - varsinkin sosiaaliselle kuormitukselle. Silti tämä kirja ärsytti ihan suunnattomasti: kun minulle auttaa meditointi ja kun minä vetäydyn kesämökille joogaamaan ja kun minä haistelen jasmiinitikkuja, pitäisi kaikkien muidenkin se oivaltaa. Vaikka omakohtaisuus tuo kirjan lähemmäksi lukijaa, ei tietokirjatyyppistä opusta pitäisi kirjoittaa minä-näkökulmasta: on valittava jompi kumpi. Joko elämäni herkkyyteni kanssa tai ylipäätään elämä herkkyyden kanssa. Kirjoittajan oma kokemus ei ole kaikkien yhteinen kokemus. Herkkyys on piirre joka on hyvä tunnistaa itsessään. Kirjoittajan mukaan kyse ei ole diagnoosista, eikä herkkyys oikeuta huonoon tai yliprinsessamaiseen käytökseen, silti minulle tulee kuva juuri sellaisesta ihmisestä: "kun mulla nyt on tää herkkyys..." Luultavasti syynä on oma kykenemättömyyteni käsitellä itseäni.


34. Katri Sisko: 30 ennen 30. Elinalla on kolmenkympin kriisi: ei miestä ja liian pitkä to do -lista. Pitäisi laihduttaa, vähentää alkoholin käyttöä, käydä nettideitillä, juosta maraton, tehdä vaikutus kollegaan, opetella sähköisen oppimisalustan käyttö, pukeutua aikuismaisemmin...Hyväntuulista omakustanteista perus-chicklitiä, joka olisi ansainnut paikkansa jonkin kustantamon kustannusohjelmasta. Kotimaiseksi chicklitiksi nimittäin uskottava kuvaus tästä ajasta ja tavallisesta ihmisestä. Vähän himoshoppaaja-tyylinen tarina ja hahmo, jonka hosellus herättää juuri sopivasti myötähäpeää ja myötätuntoa. Taisi löytyä blogisuosituksen perusteella.

33. Eva Wahlström: Rajoilla. Nyrkkeilijä Eva Wahlströmin muistelukset veivät henkeäsalpaavasti mukanaan: luin herkeämättä parissa päivässä. Kahden hyvin erityyppisen urheilijan (Korven ja Wahlströmin) lähes peräkkäin lukemani muistelukset kuvasivat jännittävällä tavalla lajilleen aivan uupumukseen saakka omistautuneen tiukan ankaran luonteen kipuilua urheilun vaativassa maailmassa. Siinä missä Korven muistelukset olivat avoimet ja tyylikkäät, olivat Wahlströmin muistelukset puolestaan avoimet ja räväkät: laji kuultaa läpi - valikoituuko urheilija lajiinsa vai vaikuttaako laji urheilijaansa? Kipua ja särkyä riitti: lukeminen oli tuskallinen myötäelämisen prosessi. Suositus tälle! E-kirja.

32. Katja Lahti: Lasitehdas. Kahden (kolmen?) erilaisen perheen kohtalot kietoutuvat yhteen jälkikasvun kautta. Mitä vaikuttaa yhteiskuntaluokka ja tulotaso perheen elämään; auttaako lottovoitto? (lottovoitto jää lopulta vähän irralliseksi sivujuonteeksi kuitenkin). Tarkkaa ja osuvaa, tummasävyistä elämää, tarinan olisi voinut lopettaa jouluun - kirjan viimeisessä osassa oli paljon irrallisia langanpäitä ja pamflettimaisuutta. Sujuvaa bussimatkalukemista. E-kirja.

31. Minnie Darke: Tähtiin kirjoitettu. Paikallislehden toimittaja Justine päätyy peukaloimaan lehtensä astrologigurun ennustuksia lähettääkseen viestejä entiselle ihastukselleen horoskooppipalstan kautta. Horosooppeja vain lukee niin kovin moni muukin. Sympaattinen, hauskasti tähtimerkkien ja horoskooppien ympärille rakentuva sadunomainen kokoelma rakkaustarinoita, perhetarinoita, etsimisiä ja löytämisiä. Hyvänmielen viikonloppulukemista.

30. Tuija Lehtinen: Armon aika. Apteekkimaailmaan sijoittuva vähän sekava ennestään tuttu perushömppä välipalalukemisena bussissa. E-kirja.

29. Kiira Korpi - Jere Nurminen: Ehjäksi särkynyt. Koskettava ja puhutteleva elämäntarina. Kertovaan ja henkilökohtaiseen sävyyn kirjoitettu, avoin kuvaus urheilumaailman vaativuudesta, urheilijan loppuunpalamisesta ja urheilijaidentiteetin muuttumisesta. Positiivinen kasvukertomus, rehellisen ja avoimen tuntuinen elämäntarina. Kosketti vahvasti, tuli ihollekin. Löytö e-kirjastosta puolivahingossa: kirjan aiheuttama hype on mennyt minulta kokonaan ohitse. E-kirja.

28. Tim Peake: Kysy astronautilta. Kaikki avaruudessa elämisestä. Brittitaustaisen astronautin hauskasti ja eloisasti kirjoittama kysymys-vastaus -kirja avaruudesta ja astronauttiudesta. Fysiikkapuoleen en jaksanut keskittyä, mutta kaikkinensa kirja on selkeä ja helppotajuinen avaruuselämä-kuvaus, veikkaisin että alakouluikäinenkin avaruusentusiasti pystyy lukemaan tätä, innostumaan ja saa vastauksia kysymyksiinsä. Kysymykset on ryhmitelty avaruuslennon mukaiseen, kronologiseen järjestykseen alkaen siitä, kuinka astronautiksi tullaan ja päättyen suunnilleen siihen, mikä oli ensimmäinen ateria avaruudesta paluun jälkeen. Luin suunnilleen vuosi sitten amerikkalaisen astronautti Scott Kellyn Vuosi avaruudessa. Pidin siitä, ja kun Scott sattui oleilemaan avaruusasemalla myös Tim Peaken kanssa, oli kuin olisin ollut tuttujen kanssa. Tuttuuden ja kodikkuuden tunnetta lisäsi vielä se, että Tim Peaken matkatoverina oli suomalaistaustainen Tim Kopra. Löytyi kirjakaupassa vaellellessa ja meni samoin tein varaukseen kirjastosta. (olen maailman huonoin kirjakauppa-asiakas!)

27. Marijke Ten Cate ja Corien Oranje: Aloitan huomenna. Juoksukirja nautiskelijoille. Takakansi lupaa ymmärtäväsitä kannustavaa juoksutukea sohvaperunalle. Kirja oli jutusteleva, sarjakuvamainen opus, mutta aika kaukana kuitenkin siitä, mitä ymmärrän nautiskelevan sohvaperunan kannustamisena. Aika paljon puhuttiin kisoista, maratonille valmistautumisesta, juoksukouluista ja -ohjelmista. Olin odottanut vielä vähän vähemmän totista kirjaa. Ihan valtavasti en juoksukannustunut tästä kirjasta (olen huolissani polvistani), mutta nappasin kyllä treenivinkit talteen ja kirjasin listalleni uusien lenkkareiden hankinnan. Blogisuosituksen perusteella.

26. Meredith Russo: Tyttösi sun.  Herkkä kasvutarina transsukupuolisuudesta. Kirja alkoi (jos nyt lajityyppejä voi valita) "aikuiskirjamaisena", mutta muuttui edetessään nuortenkirjamaisemmaksi. Teini-ikäinen Amanda kipuilee poikamenneisyytensä, vanhempiensa avioeron, oman murrosikänsä ja sukupuolensa kanssa. Kelpaanko, saanko olla sitä, mitä koen olevani? Olenko kaunis, mitä voin ja saan ja uskallan itsestäni kertoa? Uskallanko rakastua ja rakastaa? Ymmärtäväinen (olettavasti osin omakohtainenkin) ja uskoakseni myös ymmärrystä lisäävä tarina. Erityisesti liikutti Amandan isän hiljainen (vähän epäamerikkalainenkin) kasvu kohti lapsensa ymmärtämistä ja hyväksymistä. Löytyi kun etsin "mitä tahansa luettavaa" e-kirjastosta. E-kirja.

25. Anneli Kanto: Ihan pähkinöinä. Hyvänmielen hyrskettä! Keski-ikäisen Mirjamin elämä keikahtaa kerralla: työpaikka menee alta, toyboy jättää, sisko kuolee ja orvoksi jäänyt siskontytär sekä vaivainen äiti kaipaavat huoltajaa, hoivaajaa ja elämän pyörittäjää lakeuksilla. Kipakka elämänsä kulisseja tarkasti varjeleva Mirjami pelkää taantuvansa pohjalaiseksi. Vuohi poikii jouluna ja kuka ihme on talon liepeillä hääräilevä Salim? Roimakkaa, vauhdikasta ja ajankohtaista chicklitiä (tai kuulemma bitch-litiä), luin, hihittelin ja luin. Löytyi blogisuosituksen perusteella.

värikoodisto
chicklit
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
keittokirja
tietokirjamuu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)


24. Kathleen MacMahon: Näin se päättyy. Kaihoisa kertomus suvusta ja perheestä. Amerikkalainen Bruno lähtee pakoon presidentinvaalihuumaa, sukujuuriaan etsimään Irlantiin. Tarkoitus on palata takaisin kotiin jos Obama voittaa vaalit. Addie hoitaa tapaturmaan joutunutta isäänsä ja yrittää vältellä Brunon tapaamista. Lempeän pehmeä ja kaihoisa tarina, osa käänteistä tarinan kannalta ehkä vähän turhia. Nimestä voi päätellä kertomuksen onnellisuusasteen. Luin henkeä pidätellen ja nauttien kielestä, plussat uinnista ja uimahalleista! E-kirja. 

23. Nick Harding: A Tale of Two Kitties. Kissoille pahasti allergisen brittitoimittajan muistelukset: kun rakastuu kissaihmiseen, jonka ehtona yhteiselle elämälle on kissan hankinta, joutuu kissoja vihaava, allerginen heppu puun ja kuoren väliin. Eloisa kissatarinoiden kokoelma siitä, kuinka kissat noin yleisesti ottaen marssivat sisään sinne minne haluavat ja ottavat tilan haltuunsa. Luin pienissä pätkissä välipaloina, kokonaiskuva jäi vähän ohueksi, mutta kirja itsessään huvitti. Kissat ovat niin kissoja, kaikkialla.

22. Sara Karlsson: Asioita jotka tekevät kodin. Hygge, kotoilu, sisustuslehdet...asioita jotka joskus vähän ärsyttävät. "Keittiössä ensisijaisesti laitetaan ruokaa, syödään ja seurustellaan. Tila on omistettu isolle työskentelytasolle ja kahdeksan hengen ruokapöydälle." Joopajoo. Ehkä olen kateellinen. En oikein lämpene hyggelle /kotoilulle, vieläkään. Asioita, jotka tekevät kodin: poriseva kissa kainalossa, vastapaistettu leipä, se kun teinit suunnittelevat isänsä palsamointia ja kodin museoimista...

21. Lindsey Kelk: Meillähän oli tauko. Adam ei saa kosittua, Liv ei saa kysyttyä. Elokuvamainen kimppu väärinkäsityksiä, ohipuhumista ja parisuhdeärhentelyä. Hauska(hko) chicklit, ei huippua, mutta ei myöskään huono. Viimeisten lomapäivien lukemista kotisohvassa.

20. Reijo Laatikainen: Pötyä pöydässä. Ravitsemusterapeutin napakka esitys ruokavaliomyytteihin ja totuuksiin. Ruoka keskustelunaiheena herättää vahvoja tunteita eri suuntiin. Laatikainen puolustaa virallista ruokaohjeistusta selkeästi, ponnekkaasti ja yksituumaisesti ja kumoaa monet ruokailmiöt huuhaana tai julkkisten provosoimina muotidieetteinä. Varauksella samaa mieltä: koska ruokaan liittyy niin vahvoja tunteita ja koska se on niin keskeisessä osassa ihmisen hengissäsäilymisen kannalta, pitää olla tilaa erilaisille ruokakeskusteluille. Kaikki ruokavaliot eivät ole ehkä yhtä terveellisiä ravitsemuksellisesti, mutta merkitystä ihmisen kannalta lienee myös omalla kokemuksellisella hyvinvoinnilla. E-kirja.

19. Daniel Tammet: Sinisenä päivänä syntynyt. Synesteetikko, savant, asperger-ihminen kertoo elämästään. Mielenkiintoinen kurkistus ihmismieleen, ovelan suoraviivainen kieli, yhtäaikaa hyvin konkreettisen täsmällinen ja kuitenkin eloisa. Lomalukemista.

18.  Enni Mustonen: Morsiuskesä. Enni Mustosen maalaisromantiikka puhuttelee aika ajoin mukavasti: elämä maaseudulla on verkaisempaa, ja kirjan parissa aika kuluu leppeästi. Aiemmin lukemaani lomalukemisena. E-kirja.

17. Kim Izzo: Avioliitto Jane Austenin tapaan. Perus-chicklitiä; Kate Shaw jää tyhjän päälle kun työpaikka menee alta ja elämässä tapahtuu muutakin. Kate päättää ratkaista kaikki elämänsä ongelmat hankkiutumalla rikkaisiin naimisiin keinolla millä hyvänsä. Olen lukenut tämän joskus vuosia sitten, ja onneksi armollisesti unohtanut enimmän osan; vähän hengetön opus, mutta toimi lukemisena lentokoneessa. E-kirja.

16. Pasi Luhtaniemi: Kohti uutta kirjaa, opas omaa kaunokirjaa suunnitteleville. Pieni, hyvien harjoitusten ryydittämä ja varsin konkreettinen opas kaunokirjallisen kirjan kirjoittamista (tai elämäkerran!) suunnittelevalle. Selkeä, sujuva, tehokas ja kuten sanottua, konkreettinen opas (lopun for dummies -osiossa neuvotaan mm. miten luodaan tiedostokansio tietokoneelle!) Tämän kirjan harjoituksia olisin tehnyt, "jos olis ollut aikaa". Poimin harjoitteet talteen, toivottavasti muistan palata niihin joskus. E-kirja.

15. Pamela Druckerman: There are no Grown-Ups. A Midlife Coming-of-Age Story. Ranskassa asuvan amerikkalaisen kirjailijan kirjoituksia keski-ikäisyydestä. Perhe-elämää aikuisempana, parisuhdetta aikuisempana...vähän hajanainen kokoelma kertomuksia ja tapahtumia kirjailijan elämästä. Muistan pitäneeni kirjailijan aiemmista kirjoista, ja muistelen niiden olevan aika dynaamisia ja eloisia; tämä kirja oli pätkäisempi ja verkkaisempi - kukaties kirjallisen aikuistumisen tulosta? En aivan syttynyt tälle tarinalle. Suurin totuus löytyi heti alkusivuilta, ja sen jaan: tähän ikään asti elämässä on aina ollut joku aikuinen, joka on laittanut asiat järjestykseen, nyt pitäisi yhtäkkiä itse olla se aikuinen, jolla on vastaukset kaikkiin kysymyksiin. (ei ole!)

14. Jukka Salminen: Polkupyörällä maailman ympäri. Parikymppinen Jukka lähti useamman vuoden pyörätaipaleelleen Naantalista. Kirjassa kohotetaan kuntoa tiukoilla vedoilla, sohvasurffataan ja yövytään poliisilaitoksilla, sairastellaan, podetaan unettomuutta ja käydään välillä hakemassa voimia kotikulmilta. Paikoin todella kiehtova, paikoin vähän junnaava, jälkikäteen kirjaksi koostettu matkakertomus. Olen lukenut kirjan joskus vuosia sitten, uusintakierrokseen olin väärin virittynyt ja kirja tuntui hetkittäin pitkäpiimäiseltä purukumilta. Ihmettelin kovasti nuoren kaverin sinnikkyyttä, varsinkin matkan alkupuoli tuntui olevan yhtä sairastelua.  E-kirja.

13. Ville Kormilainen, Jukka Niemelä: Vikisijän virsikirja. Lopeta valittaminen, aloita tekeminen. Napakka ajankäytön ja elämänhallinnan opas, selkeä, tarmokas, sopivasti henkilökohtaisilla tarinoilla ryyditetty. Tässä kirjassa on tekemisen meininki: lopeta valittaminen, pilko tehtäväsi pieniin osiin, kirjaa se muistiin ja ryhdy! Pidin. E-kirja

12. Jari Vainio: Viidakkotohtori. Dokoto Jalin päiväkirjat 1987-1993. Jari Vainio toimi lääkärinä Sambiassa, syrjäisellä lähetysasemalla. Hyvin afrikkalaiset muistelukset eläimineen, trooppisine tauteineen ja krokotiileineen. Välillä nousi tukka pystyyn kaikista mahdollisista loisista, joita voi ihmiseen asettua, välillä piti surra apinan kohtaloa. Sympaattiset, kirjeenomaiset muistelukset, bussilukemista. E-kirja.

värikoodisto
chicklit
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
keittokirja
tietokirja
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

11. Donna Leon: Kasvot kuvassa. Välipalalukemisena bussissa jo aiemminkin lukemani komisario Brunettin tutkimuksia. Yhtään tätä hurjempia dekkareita ei pieni sieluni siedä. Brunetti-kirjoissa on hyvää ruokaa, paljon viiniä, kauniit maisemat ja kiinnostavia ihmisiä, ne ovat todellisia henkisiä minilomia Italiassa. E-kirja.

10. Marianne Power: Rikkaaksi hoikaksi naimisiin. Yhden naisen yritys selvittää, onko self help -oppaista apua elämänmuutokseen. Lontoolainen toimittaja-kirjailija testaa (reilun) vuoden mittaan kahtatoista erilaista self help-klassikkoa itsellään ja selvittää, voiko niiden oppeja noudattamalla tulla onnellisemmaksi. Kirjassa käydään läpi erilaisia self help -oppaita ja vahvoja tunnetiloja laidasta laitaan. Rehellisentuntuinen autofiktio (?). 

9. A.J. Jacobs: Kunnon mies. Kuinka tavoittelin täydellistä terveyttä. A.J. on toimittaja-kirjailija, joka on kirjoittanut elämästään useampia projektikirjoja: koko Encylcopedia Britannican lukeminen ja yritys olla maailman viisain, Raamatullinen vuosi ja yritys elää mahdollisimman uskollisesti Raamatun ohjeiden, oppien ja käskyjen mukaan (hauskoja kummatkin), "Marsupäiväkirjat", joissa A.J. eksperimentoi neljännesvuosittain erilaisilla elämäntavoilla, sekä tämä Kunnon mies, yritys elää terveellistäkin terveellisemmin. Terveellisyys on ehkä vähän suuri pala haukattavaksi, kirja on vähän pirstaleinen, mutta A.J.:n kirjoitustyyli on sympaattinen, helppolukuinen, viihdyttävä ja riittävän henkilökohtainen. Britannica ja Raamatullinen vuosi ovat suosikkejani; tässä opuksessa ei ehkä päästä aivan samoihin sfääreihin. Sopii luettavaksi tässä vuodenvaihteen kuntohypessä oivallisesti, ties minkä puuskauksen tästä tempaisee mukaansa!

8. Markus Kajo: Tandemkentauri. Kajo! Kajo <3! Kajo! Ihan siltä varalta ettei joku vielä ole huomannut, niin Kajo on ehdottomasti yksi suosikkikielivirtuooseistani. Miten voi olla niin nerokas kielenkäyttäjä? Miten voi olla niin nerokas ajattelija? Silmittelen tämän tästä pakinan tai pari tai muistelen niitä itsekseni. Kajot uppoavat erityisesti Isoveljeen ja Isosiskoon. Yksi perheemme suosikkifraaseista: Jos satutte kulkemaan metsässä ämpäri päässänne... Tandemkentauria oli tarkoitus lukea ääneen nuorison kanssa päivän Kajona, mutta olimme liian harvoin yhtäaikaa paikalla ja luku- tai kuuntelutuulella. Luin sitten itsekseni. Tässä kirjassa tummempaa, syvempää, henkilökohtaisempaa Kajoa. Lue ainakin Me, hiljaisuuden numeroiden, hämärän, valon, appelsiininmakuisten ja muiden yksinäisten ajatusten lapset. <3

7. Hans Rosling: Faktojen maailma. Maailma on itse asiassa muuttunut ja muuttumassa parempaan suuntaan: YK:n tilastojen pohjalta, YK:n määritelmien mukaisesti. Aivan älyttömän kiinnostava ja riittävän sujuvaksi kirjoitettu kirja maailmantilasta. Ota faktat haltuun, tiedä - älä luule! Suosituksen sain Lehtorin kollegalta ja yritin houkutella myös Lehtorin kiinnostumaan aiheesta, mutta se tiesikin kaiken jo ennakkoon. E-kirja.

6. Karo Hämäläinen: Miksi juoksen. Kirjailijan juoksukirja. Täytyy mennä ostamaan lenkkarit.

5. Erin Niimi Longhurst: Japanismin parhaat. Mainoslauseen mukaan inspiroiva opas japanilaiseen elämänfilosofiaan. Luin kun perustimme ystävän kanssa Japani-lukupiirin. En inspiroitunut; hygge, lykke ja kalsarikännit inspiroivat paljon enemmän. Sisällöltään vähän ohut ja pintapuolinen, ei oikein vastannut odotuksiani.

4. Joonas Konstig: Vuosi herrasmiehenä. Olen lukenut tämän realityproosan puolisentoista vuotta sitten. Pidän lajityypistä ja pidän tästä kirjasta: tulee ylevöityvä olo, haluan itsekin ruveta herrasmieheksi tai ladyksi tai edes osata kirjoittaa yhtä hyvin. Sopivasti virittyneenä löysin työmatkan varrelta rouvainpukimon, ehkä menen kohta tilaamaan tweedklänningin itselleni? Tällä lukukerralla nautin erityisesti kirjailijan parisuhdematkasta: hyvä käytös on avain hyvään parisuhteeseen. Haluaisin osata käyttäytyä luontevasti hyvin.

3. Josie Silver: Ole minun. Aivan peruschicklitiä. Ensimmäisen kolmanneksen verran olin varma, että olen lukenut tämän kirjan jo kerran aiemmin. Toinen kolmannes tarjosi upeita mahdollisuuksia vaikka millaisiin loppuratkaisuihin. Kolmas kolmannes: chicklit. Herttainen sadunomainen perusrakkaustarina. E-kirja.

2. Marco Kosonen: Mun Afrikka. Epätasainen ja epämääräinen matkakertomusten kokoelma. Kovasti rokki raikasi ja juomaa kului, välillä vähän pössyteltiinkin eri puolilla Afrikkaa haahuillessa. Olen pitkään roikottanut kirjaa Lue Joskus -listallani, en muista enää minkä suosituksen perusteella. En selvästikään kuulunut kohderyhmään, mutta oli leppoisaa iltalukemista.

1. Jane Green: The Sunshine Sisters. Entisellä elokuvatähti Ronnie Sunshinella on terminaalivaiheen ALS. Kolme aikusta tytärtä ovat vieraantuneet äidistään ja toisistaan, kaikki omalla tavallaan onnettomia omassa elämässään, paljolti äitinsä ja lapsuutensa takia. Jane Green kuuluu suosikki-chicklitkirjailijoihini, kieli on selkeää ja suoraviivaista, tarina puhuu itsessään ja pinnalta kepeässä tarinassa on aina mukana myös tummempi, inhimillisempi sävy. Sujuvaa, selkeää välipäivien lukemista.

värikoodisto
chicklit
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
keittokirja
tietokirja
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti