Kuukauden kirjat

Maaliskuu on ollut hyvä lukukuu: monenlaisia, erilaisia, kiehtovia kirjoja!

Kiira Korven ja Eva Wahlströmin elämäkerrat olivat hengästyttäviä lukukokemuksia vahvanherkistä nuorista urheilijoista.
Naurunhyrskettä kaipaavalle suosittelen Anneli Kannon Ihan pähkinöinä tai vaihtoehtoisesti Katri Siskon 30 ennen 30.

Lue maaliskuun kirjoista ihan mikä vain - kaikki antavat jonkin oivan näkökulman olemassaoloon.



Maaliskuun luetut:

Scott Douglas: Juoksu on parasta terapiaa. Poista stressi ja ahdistus - elä onnellisemmin. Selkeä esitys juoksemisen vaikutuksesta masennukseen ja ahdistukseen. Kirjan mukaan aerobisella harjoittelulla on lääkitykseen rinnastettava vaikutus aivojen (ja sielun?) hyvinvoinnille.  Valitettavasti kirjassa ei neuvottu, miten juokseminen sopii polvien hyvinvoinnille. Tarvitsen lenkkarit.

Pamela Druckerman: Mademoisellesta madameksi. Luin tämän kirjan jo kertaalleen alkuperäiskielellä, ja ajattelin silloin etten lukisi sitä uudelleen suomeksi. Kirja osui hollille kirjaston sinua saattaisi kiinnostaa myös -hyllyssä, joten lainasin ja luin. Kirja oli suomeksikin pätkäinen kokoelma havaintoja keski-ikäisyydestä, amerikkalaisuudesta ja ranskalaisuudesta ja aikuiseksi tulemisesta. Viimeistään nyt pitäisi itse olla aikuinen ja valmis laittamaan asiat järjestykseen. En ole. Vieläkään.

Holly Bourne: Katsokaa miten onnellinen olen. Onnellisuuskirjailija Torin oma elämä ei ole some-kelpoista, silti hänen some-päivityksensä kertovat täydellisen ihanasta elämästä ja parisuhteesta. "Haluan välittää siitä miltä kaikki tuntuu, en siitä miltä kaikki näyttää." Hykerryttävän hauska ja silti vähän kipeä kertomus: oivallista chicklitiä jossa pinnalta kepeässä tarinassa on syviäkin sävyjä. Kirjastonsinua saattaisi kiinnostaa myös -hyllystä. Yhden viikonlopun iltalukemista. Nuorisokirjailijana debytoineen Bournen uusi aluevaltaus chicklitin puolelta on sujuvasanaista ja mukavan suorasukaista luettavaa.

 Donna Leon: Maalliset jäänteet. Olen lukenut tämän kirjan jo kertaalleen alkuperäiskielellä: nyt vuorossa suomennos. Tarina oli osin unohtunut, uudelleen lukeminen oli siis ihan paikallaan. Uudemmat Brunetti-kirjat ottavat vahvasti kantaa ympäristöasioihin ja turismiin Venetsiassa, niin tämäkin. Brunetti lähtee lepolomalle Venetsian ulkopuolelle, soutelemaan ja nauttimaan meri-ilmasta, kunnes soutukumppani katoaa yllättävästi myrskyssä. Nautiskelin yhden junamatkan verran helteisestä italialaisesta kesästä ja herkullisista ruuista: Leonin kirjat ovat aina todellisia lepolomia Italiassa.

 Jenni Karjalainen: Setäkuiskaajan käsikirja. Miten tullaan toimeen työelämässä setien kanssa? En ole useinkaan kunniaksi tämän päivän tiedostaville naisille, mutta setäkuiskauksen keinot ovat olleet jo vuosia käytössäni - jo ennen kuin setäkuiskaamista oli edes virallisesti keksitty. Itseni kanssa en pärjää, mutta setien lävitse olen osannut nähdä koko nykyisessä työpaikassa työskentelemiseni ajan. Seuraavaksi täytyy siis kehittää omaa osaamistani. Hauska, kepeällä otteella kirjoitettu kirja olennaisen tärkeästä asiasta: ihmissuhteista työelämässä. E-kirja.

 Eve Meijer: Mistä valaat laulavat. Eläinten kielistä ja kommunikaatiosta, filosofisista lähtökohdista. Olin liian pinnallisella tuulella pohtiakseni kovin painokkaasti kielen olemusta, universaalikieltä ja kieliopin syvimpiä salaisuuksia; olisin mieluummin lukenut tarinoita eläinten kommunikaatiosta yleensä. Erittäin kiinnostava kirja, toivon että olisin jaksanut pohtia kieltä syvällisemmin (laina-aikakin tuli vastaan): muistelin vuosi sitten lukemaani kirjaa Don't sleep, there are snakes jossa käsiteltiin piraha-heimokieltä. Tämä kieli yksinkertaisuudessaan on epätyypillinen ihmiskieleksi - ja toisaalta taas eläinmaailmasta nykytutkimuksen keinoin on löydetty hyvinkin kompleksisia kommunikaatiojärjestelmiä. Pitääkö kieli määritellä uusiksi? E-kirja.

 Suvi Bowellan: Ihana herkkyys. En ole vieläkään oppinut, ettei minun pitäisi lukea hitaan elämän kustantamia kirjoja. En pidä kirjojen ylisöpöstä kuvituksesta, herkistä pikku mietelauseista ja vaahtokarkkimaisesta ulkoasusta. Virittäydyn heti väärin koko lukukokemukselle: pidän kauneudesta mutta en ällösöpöydestä. Pidän vaaleanpunaisesta ja voikukanhahtuvistakin joissain olosuhteissa, mutta en kirjoista joiden sivut ovat täynnä vaaleanpunaista ja voikukanhahtuvaa ja kaunokirjoituksella rakentamalla rakennettuja huoneentauluja. Voimaannuttava kauneus on minulle jotain aivan muuta kuin voikukanhahtuvat iltataivasta vasten.
Tunnistin herkkyyspiirteitä itsessäni ja olen herkkä - varsinkin sosiaaliselle kuormitukselle. Silti tämä kirja ärsytti ihan suunnattomasti: kun minulle auttaa meditointi ja kun minä vetäydyn kesämökille joogaamaan ja kun minä haistelen jasmiinitikkuja, pitäisi kaikkien muidenkin se oivaltaa. Vaikka omakohtaisuus tuo kirjan lähemmäksi lukijaa, ei tietokirjatyyppistä opusta pitäisi kirjoittaa minä-näkökulmasta: on valittava jompi kumpi. Joko elämäni herkkyyteni kanssa tai ylipäätään elämä herkkyyden kanssa. Kirjoittajan oma kokemus ei ole kaikkien yhteinen kokemus. Herkkyys on piirre joka on hyvä tunnistaa itsessään. Kirjoittajan mukaan kyse ei ole diagnoosista, eikä herkkyys oikeuta huonoon tai yliprinsessamaiseen käytökseen, silti minulle tulee kuva juuri sellaisesta ihmisestä: "kun mulla nyt on tää herkkyys..." Luultavasti syynä on oma kykenemättömyyteni käsitellä itseäni.


Katri Sisko: 30 ennen 30. Elinalla on kolmenkympin kriisi: ei miestä ja liian pitkä to do -lista. Pitäisi laihduttaa, vähentää alkoholin käyttöä, käydä nettideitillä, juosta maraton, tehdä vaikutus kollegaan, opetella sähköisen oppimisalustan käyttö, pukeutua aikuismaisemmin...Hyväntuulista omakustanteista perus-chicklitiä, joka olisi ansainnut paikkansa jonkin kustantamon kustannusohjelmasta. Kotimaiseksi chicklitiksi nimittäin uskottava kuvaus tästä ajasta ja tavallisesta ihmisestä. Vähän himoshoppaaja-tyylinen tarina ja hahmo, jonka hosellus herättää juuri sopivasti myötähäpeää ja myötätuntoa. Taisi löytyä blogisuosituksen perusteella.

Eva Wahlström: Rajoilla. Nyrkkeilijä Eva Wahlströmin muistelukset veivät henkeäsalpaavasti mukanaan: luin herkeämättä parissa päivässä. Kahden hyvin erityyppisen urheilijan (Korven ja Wahlströmin) lähes peräkkäin lukemani muistelukset kuvasivat jännittävällä tavalla lajilleen aivan uupumukseen saakka omistautuneen tiukan ankaran luonteen kipuilua urheilun vaativassa maailmassa. Siinä missä Korven muistelukset olivat avoimet ja tyylikkäät, olivat Wahlströmin muistelukset puolestaan avoimet ja räväkät: laji kuultaa läpi - valikoituuko urheilija lajiinsa vai vaikuttaako laji urheilijaansa? Kipua ja särkyä riitti: lukeminen oli tuskallinen myötäelämisen prosessi. Suositus tälle! E-kirja.

 Katja Lahti: Lasitehdas. Kahden (kolmen?) erilaisen perheen kohtalot kietoutuvat yhteen jälkikasvun kautta. Mitä vaikuttaa yhteiskuntaluokka ja tulotaso perheen elämään; auttaako lottovoitto? (lottovoitto jää lopulta vähän irralliseksi sivujuonteeksi kuitenkin). Tarkkaa ja osuvaa, tummasävyistä elämää, tarinan olisi voinut lopettaa jouluun - kirjan viimeisessä osassa oli paljon irrallisia langanpäitä ja pamflettimaisuutta. Sujuvaa bussimatkalukemista. E-kirja.

 Minnie Darke: Tähtiin kirjoitettu. Paikallislehden toimittaja Justine päätyy peukaloimaan lehtensä astrologigurun ennustuksia lähettääkseen viestejä entiselle ihastukselleen horoskooppipalstan kautta. Horosooppeja vain lukee niin kovin moni muukin. Sympaattinen, hauskasti tähtimerkkien ja horoskooppien ympärille rakentuva sadunomainen kokoelma rakkaustarinoita, perhetarinoita, etsimisiä ja löytämisiä. Hyvänmielen viikonloppulukemista.

 Tuija Lehtinen: Armon aika. Apteekkimaailmaan sijoittuva vähän sekava ennestään tuttu perushömppä välipalalukemisena bussissa. E-kirja.

Kiira Korpi - Jere Nurminen: Ehjäksi särkynyt. Koskettava ja puhutteleva elämäntarina. Kertovaan ja henkilökohtaiseen sävyyn kirjoitettu, avoin kuvaus urheilumaailman vaativuudesta, urheilijan loppuunpalamisesta ja urheilijaidentiteetin muuttumisesta. Positiivinen kasvukertomus, rehellisen ja avoimen tuntuinen elämäntarina. Kosketti vahvasti, tuli ihollekin. Löytö e-kirjastosta puolivahingossa: kirjan aiheuttama hype on mennyt minulta kokonaan ohitse. E-kirja.

Tim Peake: Kysy astronautilta. Kaikki avaruudessa elämisestä. Brittitaustaisen astronautin hauskasti ja eloisasti kirjoittama kysymys-vastaus -kirja avaruudesta ja astronauttiudesta. Fysiikkapuoleen en jaksanut keskittyä, mutta kaikkinensa kirja on selkeä ja helppotajuinen avaruuselämä-kuvaus, veikkaisin että alakouluikäinenkin avaruusentusiasti pystyy lukemaan tätä, innostumaan ja saa vastauksia kysymyksiinsä. Kysymykset on ryhmitelty avaruuslennon mukaiseen, kronologiseen järjestykseen alkaen siitä, kuinka astronautiksi tullaan ja päättyen suunnilleen siihen, mikä oli ensimmäinen ateria avaruudesta paluun jälkeen. Luin suunnilleen vuosi sitten amerikkalaisen astronautti Scott Kellyn Vuosi avaruudessa. Pidin siitä, ja kun Scott sattui oleilemaan avaruusasemalla myös Tim Peaken kanssa, oli kuin olisin ollut tuttujen kanssa. Tuttuuden ja kodikkuuden tunnetta lisäsi vielä se, että Tim Peaken matkatoverina oli suomalaistaustainen Tim Kopra. Löytyi kirjakaupassa vaellellessa ja meni samoin tein varaukseen kirjastosta. (olen maailman huonoin kirjakauppa-asiakas!)

Marijke Ten Cate ja Corien Oranje: Aloitan huomenna. Juoksukirja nautiskelijoille. Takakansi lupaa ymmärtäväsitä kannustavaa juoksutukea sohvaperunalle. Kirja oli jutusteleva, sarjakuvamainen opus, mutta aika kaukana kuitenkin siitä, mitä ymmärrän nautiskelevan sohvaperunan kannustamisena. Aika paljon puhuttiin kisoista, maratonille valmistautumisesta, juoksukouluista ja -ohjelmista. Olin odottanut vielä vähän vähemmän totista kirjaa. Ihan valtavasti en juoksukannustunut tästä kirjasta (olen huolissani polvistani), mutta nappasin kyllä treenivinkit talteen ja kirjasin listalleni uusien lenkkareiden hankinnan. Blogisuosituksen perusteella.

Meredith Russo: Tyttösi sun.  Herkkä kasvutarina transsukupuolisuudesta. Kirja alkoi (jos nyt lajityyppejä voi valita) "aikuiskirjamaisena", mutta muuttui edetessään nuortenkirjamaisemmaksi. Teini-ikäinen Amanda kipuilee poikamenneisyytensä, vanhempiensa avioeron, oman murrosikänsä ja sukupuolensa kanssa. Kelpaanko, saanko olla sitä, mitä koen olevani? Olenko kaunis, mitä voin ja saan ja uskallan itsestäni kertoa? Uskallanko rakastua ja rakastaa? Ymmärtäväinen (olettavasti osin omakohtainenkin) ja uskoakseni myös ymmärrystä lisäävä tarina. Erityisesti liikutti Amandan isän hiljainen (vähän epäamerikkalainenkin) kasvu kohti lapsensa ymmärtämistä ja hyväksymistä. Löytyi kun etsin "mitä tahansa luettavaa" e-kirjastosta. E-kirja.

Anneli Kanto: Ihan pähkinöinä. Hyvänmielen hyrskettä! Keski-ikäisen Mirjamin elämä keikahtaa kerralla: työpaikka menee alta, toyboy jättää, sisko kuolee ja orvoksi jäänyt siskontytär sekä vaivainen äiti kaipaavat huoltajaa, hoivaajaa ja elämän pyörittäjää lakeuksilla. Kipakka elämänsä kulisseja tarkasti varjeleva Mirjami pelkää taantuvansa pohjalaiseksi. Vuohi poikii jouluna ja kuka ihme on talon liepeillä hääräilevä Salim? Roimakkaa, vauhdikasta ja ajankohtaista chicklitiä (tai kuulemma bitch-litiä), luin, hihittelin ja luin. Löytyi blogisuosituksen perusteella.

värikoodisto
chicklit
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
keittokirja
tietokirja
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

koko vuoden luetut (klik)

tunnuslevykriizi

Sotapoika oli pitkän rupeaman jälkeen kotilomilla.

Tehtiin lähtöä saunaan, kun huomasin sen kaulassa rippiristin rinnalla uuden killuttimen.
Tunnuslevy.

Tietysti tarrasin siihen kiinni ja sanoin että ai te ootte saaneet tommoiset. (minä luulin että sen saa vasta sotaleikkien loputtua)

Siskonsa kysyi mikä toi on.

Jos mä kuolen sodassa, toinen puoli lähetetään äidille kotiin ja toinen puoli laitetaan mun hampaiden väliin.

Jos olisin draamaan taipuvaista tyyppiä olisin pudonnut polvilleni ulisemaan.

Miten voi ihminen sekunnin puolikkaassa ehtiä kuvittelemaan sodan, joka on kaatanut infrastruktuurin kokonaan, sen miten minä ja jäljellä olevat lapset asumme pimeässä ja kylmässä kodissa ja sinne roudataan sotapoika ruumispussissa tuntolevy harvojen hampaidensa välissä ja on kylmää ja pimeää ja vetelää kaurapuuroa ja tykkien jyskettä meidän lähimetsässä.
Tai ehkä jopa atomipommi.

(miksi se ruumispussi tuotaisiin meille kotiin? kai niillä jotain säilyttämöitä on vaikka olisikin kaatunut infrastruktuuri? näin jo sieluni silmin itseni vääntelemässä käsiäni kuin mikäkin koskelanelina. en kestä. en yhtään) (no tietysti meidän lähimetsä on sotatannerta, mitä te oikein kuvittelette? talo talolta mennään ja puolustetaan kotirintamaa)

En pysty käsittelemään tätä aihetta lainkaan.


Turku Food Walk

Lehtori sai minulta joululahjaksi kulinariaa: Turku Food Walk -kierroksen. Minulla oli lahjaa antaessani vähän oma lehmä ojassa: jos annan tällaisen lahjan, pääsen varmaan mukaan kävelyretkelle.

Food walk -konseptissa on mukana kymmenen turkulaista ravintolaa, pääosin jokirannassa.
Kävelijä valitsee vierailun viidessä kohteessa.
Kussakin kohteessa on tarjolla tietty annos:

- yksi aamiaistyyppinen (Cafe Brahe)
- neljä alkuruokavaihtoehtoa (Brahen kellari; Di Trevi; Smör; Gustavo)
- kolme pääruokatyyppistä vaihtoehtoa (Panimoravintola Koulu; Grill it Marina; Svarte Rudolf)
- kaksi jälkiruokavaihtoehta (Pinella; Cafe Art)

Herkuttelun voi jakaa kolmen vuorokauden ajalle.

Lähdimme liikkeelle perjantai-iltana Di Trevin tapaslankulla:


Lankulta löytyi marinoituja oliiveja, maukkaat perunat ja grillattua juustoa. Ilta alkoi heti hyvissä tunnelmissa - olisin ollut valmis syömään pelkkiä perunoita koko loppuillan. 
Di Trevin ilta oli eloisa ja soriseva, paikalla oli monenlaisia seurueita. Palvelu oli ystävällistä ja tehokasta.
Tarkoituksemme oli jatkaa Panimoravintola Kouluun - mutta keittiö oli valitettavasti yksityistilaisuuden vuoksi rahvaalta suljettu. 
Pikaisen neuvonpidon jälkeen vaihdoimme Koulun makkaraperunat Svarte Rudolfin kanaleipään.


Svarte oli iltahiljainen, ruokailemassa oli kovaääninen herraseurue sekä toinen pariskunta meidän lisäksemme. Annos oli varsin vaatimaton sekä kooltaan että maultaan.

*

Lauantaina olimme varanneet liput teatteriesitykseen seitsemäksi. Laskimme että siirtymineenkin ehdimme nauttia kolmen ruokalajin herkut ennen kulttuuri-iltaa.

Olimme Smörin oven takana heti ravintolan avautuessa. Meidät otettiin vastaan sujuvasti ja ystävällisesti. Rotukarjaviikkojen kunniaksi alkupalamme oli rotukarjatartar (piparjuurta! hapankermaa!)


Olimme molemmat valmiita keskeyttämään kierroksen välittömästi ja jäämään Smöriin koko illaksi. Palvelu oli lyhyen pistäytymisemme ajan huomioivaa, sujuvaa, ystävällistä - salihenkilökunta toimii oivallisesti käyntikorttina: tänne tulemme uudestaan!
Meille suositeltiin erityisesti kevään parsapäiviä.

Jatkoimme matkaa jokivartta pitkin Grill it Marinaan.



Maukas nyhtöpossuhampurilainen rapsuvalla, raikkaalla salaatilla: pääruoka oli täyttävä ja herkullinen. Lauantai-iltapäivä vaikutti ravintolassa puolikiireiseltä. Syömässä oli monenlaisia seurueita - isovanhempia ja lapsenlapsia, iäkkäämpiä pariskuntia, ystävyksiä. Palvelu oli sujuvaa.

Pohdimme syödessämme, miten jännittävällä tavalla tällä kävelyretkellä pääsee tutustumaan kotikaupungin ravintoloihin: jos ja kun ravintoloissa käy harvakseltaan (kuten me yleensä käymme), ehtivät kokemukset unohtua ja muuttaa muotoaan. Tällä kierroksella ehtii kiinnittää huomioita palveluun, muihin asiakkaisiin - siihen kenelle ravintola on suunnattu - ja makuihin. 

Olimme varautuneet henkisesti toiseen pääruokaan, mikäli hampurilainen olisi ollut pieni makupala. Tulimme kumpainenkin kylläisiksi ja lähdimme kohti Pinellaa jälkiruualle.
Jälkiruuaksi luvattiin ensin sitruunatorttua ja vadelmasorbettia.



Pahoittelujen kera pöytään tuotiinkin mustikkapiirakkaa ja kardemummajäätelöä. Piirakka oli oudon sahajauhomainen, jäätelö pelasti vähän.
Olimme Pinellassa hieman ennen kuutta, teatteriesitys oli alkamassa seitsemältä. Arvioimme ehtivämme hyvin. Tilasimme jälkiruuan kyytipojaksi kahvit.

Annokset tulivat nopeasti - sen jälkeen meidät unohdettiin. 
Ilta oli ehkä kiireinen. 
Laskua saimme odotella lähes hermostumiseen asti.
Ja sen jälkeen odottelimme maksun hakijaa.
Kello oli jo viittätoista vaille seitsemän kun lähdin tarjoilijan perässä lasku kourassa ja kortti maksuvalmiina. 
Kipitimme teatteriin puolijuoksua ja suoraan sisälle katsomoon.

*

Jälkiruuasta jäi vähän ankea maku suuhun: siksi jatkoimme Food Walkia vielä sunnuntaina käymällä Cafe Artissa kakulla ja kahvilla (ohi varsinaisen Food Walkin siis)





Food Walk on hyvä konsepti!
Jokirannassa on monenlaisia ravintoloita, joista useampikin mahtuisi mukaan tähän konseptiin. Walkeja voisi olla vaikka erilaisilla teemoilla.
Kävelyn hajauttaminen vähintään kahdelle päivälle on hyvä idea: vaikkapa kahdelle kesäiselle päivälle jokirannassa.

Tällä kävelyllä huomioi kiinnittyi erityisesti siihen, kuinka meidät eri paikoissa otettiin vastaan.
Ravintolat olivat yllättävän täynnä: mikäli todella haluaa varmistaa paikkansa tiettyyn ajankohtaan, on varmasti syytä tehdä pöytävaraus. Nyt mahduimme kaikkiin haluamiimme paikkoihin - osaan tosin sillä ukaasilla, että voimme syödä ainoastaan Food Walk -annoksen, emme muuta.

Koska kiersimme kotikaupungin ravintoloita, meillä oli paikoista olemassa ennakkokäsitys. Nämä käsitykset melko pitkälti vahvistuivat kierroksen ansiosta (tai sen vuoksi)
Food Walk -annokset tuntuivat luonnehtivan kutakin ravintolaa ennakkokäsityksen mukaisesti: niissä paikoissa, joissa annos oli pohdittu ja maut kohdillaan, se todella toimi ravintolan käyntikorttina ja houkuttelee myös uudelle käynnille.

Lauantain - ja koko Food Walkin - kohokohta oli ehdottomasti Smör, sekä makujensa että ammattitaitoisen salihenkilökuntansa ansiosta. (Samaan ketjuun kuuluva E.Ekblomhttps://www.eekblom.fi/ onkin jo pitkään ollut suosikkimme)
Marinan hampurilainen oli positiivinen yllätys.

Lehtori oli tyytyväinen joululahjaansa ja siihen kuuluvaan seuraan (siis minuun) - totesimme että vastaavanlaisia lahjoja voi kehitellä lisääkin.

*
Suosittelen FoodWalkia vaikkapa kesäiselle viikonloppuvierailulle Turussa.


Onko vastaavaa konseptia muualla?

*
ja ettei tule epäselvyyksiä, niin ihan omalla rahalla hankittu FoodWalk.

Aika hyvä pastakastike

...idea kähvelletty vegaanihaasteen ruokaohjeista

Herkkusieni-mantelipastakastike

rasiallinen herkkusieniä
sipuli
- siistitään ja pilkotaan ja paistellaan pannulla

rasiallinen pikkutomaatteja
sipuli
valkosipulia
pieni kourallinen manteleita
(halutessa myös porkkana)
- surautetaan teholeikkurilla tahnamaiseksi massaksi
- maustetaan vapaasti, esim. suolaa, pippurista mausteseosta, pizzamaustetta

tahnasöösä pannulle mukavasti paistuneiden sienten ja sipulin sekaan, perään vähän vettä ja pieni loraus kermaa.
Maistetaan ja maustetaan, tarvittaessa esim. liemikuution puolikkaalla.
Annetaan hautua.
Nesteen määrä säätelemällä kastikkeen rakenne elää: meillä tykätään aika tymäkästä, melkein tahnamaisesta kastikkeesta.

Tarjoillaan kierrepastan ja kikhernepihvien kanssa.

Alkuperäisestä vegaaniohjeesta poiketen tässä on käytetty kermaa. Alkuperäisessä ohjeessa manteleiden tilalla cashew-pähkinöitä, mutta mantelit antavat paremman suutuntuman.
Balsamico unohtui, samoin tomaattipyre, mutta tämä oli mielestäni parempi kuin originaali.
Ja annos taitaa olla huomattavasti pienempi kuin originaali.

(ainoa haittapuoli, että kastike näyttää jotensakin pelottavalta, siksi ei kuvaa)



Kiehtova Lissabon

Vietimme talviloman - ja myöhästyneen hääpäivän - Lissabonissa. 
Kaupunki johon haluan palata uudestaan - niin paljon jäi näkemättä, kokematta, tekemättä!

Kiehtova Lissabon:


Korkeuserot!
Rappusia ylös ja alas, mutkikkaita kapeita kujia, leveämpiä katuja, ylämäkiä, alamäkiä.
Polvieni ratina kertautui hiljaisten kujanteiden seinämistä.

Nautin kaikenlaisissa kaupungeissä kävelemisestä ja katselemisesta. 
Lissabonissa katseltavaa riittää: seinämaalauksia, muraaleja, talojen julkisivujen kaakeloinnit!

muraali Alfamassa

nälänhätälasagne ostoskeskuksessa

Ruoka!
Onnistuimme löytämään erilaisia ruokapaikkoja.
Skaala vaihteli ostoskeskuksessa nälänhätään nautitusta lasagnesta pitkän kaavan illalliseen. Kaikki ateriat olivat onnistuneita ja maistuvia. Eivät ehkä aina kovin omaleimaisia tai erikoisia, mutta maistuvia.

miekkakala pitkän kaavan mukaan
erikoinen teemaravintola löytyi pienestä rantakaupungista
Nähtävyydet!
Yritimme jokaiselle päivälle keksiä jotain kunnon turistin tekemistä.
Tällaisia onnistumisia koimme:

emme jonottaneet tänne
Vältimme jonottamisen tuskan Hieronymoksen luostariin, menimme sen sijaan modernin taiteen museoon (Museu Colecao Berardoon)
Vierailevana teoksena John Akomfrahin monikanavainen videoinstallaatio Purple - puhutteli, herätti ympäristötietoisuutta, kosketti. Viimeistä päivää esillä ollut rakkaus-aiheinen näyttely oli myös viehättävä, harmitti ettemme jaksaneet jäädä katsomaan kaikkia videoteoksia kunnolla.


päädyimme modernin taiteen museoon

Toisena kokonaisena päivänä halusimme viininmaistelukiertoajelulle. Tönötimme tyytyväisinä opaslehdykän mukaisessa kohtaamispaikassa kun tajusimme, että hiisivieköön, tälle keikalle olisi pitänyt varata paikka etukäteen. Kiertoajelut nimittäin toteutettiin kahdeksan hengen pienryhmissä, tila-autoilla.
Lehtori oli jo luovuttamassa, mutta minä sanoin että katsotaan kuinka käy. Oppaat pitivät nimenhuutoa ja lajittelivat väkeä erilaisiin kohteisiin; minä bongasin viinitilaretken ja huomasin että autoon oli menossa vain neljä matkustajaa. Rynnistimme oppaan perään nykimään hihasta ja inuamaan että ota meidät kyytiin. 
Opas hämmästyi ja hämmentyi, soitti pääkallopaikalle mutta suostui ottamaan meidät mukaan vaikka niin ei kuulemma ole tapana. 
Mahtava opas!
Mahtava ryhmä!
Mahtava retki!
Pieni ryhmä liikkui joustavasti ja ketterästi, opas oli sujuvasanainen ja rento: kuin olisit ollut kaverin kyydillä ajelemassa nähtävyydeltä ja viinitilalta toiselle. 


Pari viinitilaa, pieni rantakaupunki, Lissabonin molemmat sillat, muutamia must -nähtävyyksiä, kertakaikkisen loistava päivä!




Omatoimiretki Sintraan, Penan palatsiin. 
Päivä oli kaunis, siinä ei mitään. 
Perille pääsimme näppärästi, mutta sekä palatsi että Sintra itsessään jättivät satunnaisen matkailijan vähän kylmäksi.
Ja ihmisiä oli ihan liikaa. 

satunnaiselta matkailijalta meinasi palaa käpy väenpaljoudessa
satunnainen matkailija prinsessalinnan hiljaisessa takakaarteessa: näköala!


Lissabonin Océanario oli huikea.

vauvahai-tidi-tidi-ttii
ollapa saukko!

Nuoriso tosin oli sitä mieltä että suunnilleen miljoona kuvaa saukoista ja haista oli vähän liiottelua. Mutta montako saukkoa ja haita ihminen näkee eläessään, kysyn vaan?


Muut jännät jutut!


Koululaisryhmä leikkimässä lipunryöstöä yhden museon sisäpihalla. Välillä nuoret ottivat jotai räppibattlea ja yksi opettajista kävi lällättelemässä toiselle joukkueelle. Koko sisäpiha raikui nuorison ilakointia.
Kuvan ylänurkassa näkyvät myös eksoottiset museovieraat: jostain kaukaa idästä (ehkä Intiasta?) tulleet herrat, jotka hipsuttelivat paljain jaloin (no crockseissa, mutta kuitenkin)


Ginjinha-baarit iltasella. Siellä-täällä kadunvarsilla on pieniä luukkuja tai vaatimattomia sisätiloja, joissa myydään ginjinhaa, kirsikkalikööriä. Pieni lasi kaadetaan piripintaan ja sekaan pyöräytetään pari kirsikkaa. Juoma nautitaan kadulla (mieluusti tietysti täysikuun alla, katumuusikon soitellessa rakkauslauluja).
Ginjinha-baarien lattia on rapsuvan tahmea kaikkialle loiskuneesta sokerisesta alkoholista. Tossujen rapse lattiaa vasten!


Erikoiset tavat kulmakuppiloissa.
Useammallekin illalle sattui erilaisia jalkapallopelejä, joista erityisesti yksi oli Lehtorin sydäntä lähellä. Löysimme pienen brittipubin (tai sellaiseksi itseään mainostavan) ja menimme katsomaan tätä olennaisen tärkeää peliä sinne. Olin ajatellut lukea ja nakostella jotain pientä, mutta päädyinkin ihmettelemään pubia, sen ihmisiä ja tunnelmaa.
Paikka oli selvästi muutamien herrojen oma kulmakuppila. Kullakin herralla oli tiskillä oma viskipullonsa, josta tarjoilija kävi kaatamassa siivun herran kuppiin. Uuteen pulloon tarjoilija merkkasi tussilla että senjor Miguel (tai kuka sitten olikaan senjor).
Senjorit poistuivat pitkälti ennen pelin loppua.


Outo kulkue. Istuimme kahvittelemassa kulmakahvilassa ja pohdimme seuraavaa museomanööveriä, kun huomasimme että sivukadulle järjestäytyi torvisoittokunta.
Yritimme kysellä kahvilan paikallisasiakkailta, mikä on kulkueen kulkeutumisen syy. Saimme vastaukseksi jotakin "kuukauden ensimmäinen sunnuntai" -tyyppistä. Tajusimme jälkikäteen, että ei ollut kuukauden ensimmäinen - syy jäi siis mysteeriksi.
Torvisoittajien jälkeen kulkueessa tulivat miekkamiehet, sotilaalliset koirat, hevoset joiden kankkujen päälle oli ajeltu shakkiruutukuviota ja viimeisenä harjasauto harjaamaan pois hevonkikkarat.


Vinkeä viininvakumointijärjestelmä.


Pelottava riikinkukko museokahvilan ovella. Kieltäydyin tulemasta kahvilaan, edes Lehtorin leveiden harteiden suojaamana. Käsittämättömän pelottava elukka.


Matkailevat viinitynnyrit. Toisen viinitilan tynnyrit käyvät puolen vuoden merimatkalla, koska meri-ilma ja laivan keinunta kuulemma kypsyttävät viinin erityisen herkulliseksi. Budjettini ei riittänyt vertailevaan tutkimukseen.

Valtava meri. En oikein pystynyt käsittämään, että sitä jatkuu, jatkuu ja jatkuu - vastarannalla on Amerikan ihmemaa







 Suuri sydän Lissabonille!


...ja kiitos kalasta...

Lehtori voitti arpajaisissa kalan.

Kriizihän siitä seurasi. Tunnen neljä kalaa:
(kirjo)lohi
pakastesei
purkkitonnikala
akvaariokala

ja bonuksena tietysti kalapuikko. Mutta sehän ei olekaan kala vaan puikko.

Lehtorin voittama pakkaus oli valtavan suuri. Melkein metrin mittainen ainakin.
Ajattelin että siellä on varmaan puolikas hai tai tonnikala tai edes kilohaili.
En halunnut pilata viikonloppua kalanperkauspuuhissa (joita en edes osaa) joten jätin pakkauksen avaamisen tuonnemmas. Arvuuttelimme vain keskenämme että mitähän herkkua paketissa on ja osaammeko siitä jotain tehdä.

Sunnuntai-iltapäivän angstissa en enää kyennyt hillitsemään uteliaisuuttani vaan avasin kalapaketin.
Suuren laatikon sisältä löytyi pieni vakuumipakkaus savukirjolohta ja vielä pienempi paketti kylmäsavukirjolohta.
Jee.

Kriizi ohi!
Tiesin heti, mitä teen savukalasta!
Ja kerrankin se ei ole perunaa ja savukalaa.

Summittainen ohje on yhdistelmä useammasta netin syövereistä löytyvästä

Savukalamurekepihvit

n. 300 g savukalaa (koska sen verran oli pakkauksessa)
puolitoista sipulia
hienonnetaan superleikkurissa
yksi kananmuna
loraus kermaa
mausteita (olisi pitänyt olla tuoretta tilliä tai persiljaa, mutta kun ei niin ei)
ruisjauhoja
yhdistetään: seos jäi löysäksi, joten suurustin sitä vielä perunajauhoilla. (useimmissa nettiohjeissa käytettiin joko perunamuusia tai perunahiutaleita suurustimena, mutta kun ei niin ei. Ei ollut edes ylijäämäperunoita)

Lusikoin pihvisoseen uunipellille (seos olisi voinut olla vieläkin tymäkämpää, mutta kun ei niin ei), minulle tuli 9 kivan kokoista pihviä.
Pistin uuniin pariinsataan asteeseen.
Käänsin kun pihveillä alkoi olla rakennetta.
Käänsin vielä takaisin.
Paistoaika oli jotakin vartin pintaan.

Tarjolle perunoiden, kermaviilikastikkeen ja salaatin kanssa.
(no itse asiassa söin uunifetapastan kanssa, mutta oikeaoppisesti tietysti olisi kuulunut syödä perunoiden ja kermaviilikastikkeen kanssa)
Herkkua!


Syötyäni lähdin koulun vanhempainiltaan, joka on järjestyksessään suunnilleen liian mones.
Koululla on uusi rehtori joka oli oivallinen tyyppi ja vanhempainilta kesti vain vähän yli tunnin.



Viikonloppukriizi

Jotain omituista on tapahtumassa.
Joskus ennen odotin viikonloppuja ihan älyttömästi ja ne olivat mielestäni aivan liian lyhyitä.
Nykyään odotan viikonloppuja ihan älyttömästi ja ne ovat liian lyhyitä edelleen, mutta samalla olen hiukkasen huojentunut siitä, kun arki koittaa ja pääsee tekemään ihan tavallisia asioita.
(olen myös melkein kokonaan lopettanut pitkästä lepolomasta /vankeudesta /retriitistä /luostariin muuttamisesta /luolaan muuttamisesta haaveilut. huom. melkein. Olenko alistumassa keksiäkäiseen aikuisuuteen?)

Mitä tapahtui tänä viikonloppuna, ja miksi arki on melkein kivampaa?

Perjantai

Kauhealla tohinalla töistä kotiin.
Nuoriso oli aloittanut ruuanlaiton, liityin joukon jatkoksi. Kokkasimme kanapastasalaattia ja tofupastasalaattia.

Toinen teineistä epäili olevansa sairastumassa. Toinen oli lähdössä viikonlopuksi leirille ohjaajaksi ristiriitaisissa tunnelmissa. Lohdutin niitä. Haaveilin rennosta vapaaillasta.

Pintasiivosin.

Ohjelmallinen ilta alkoi: anoppi ja appi tulivat hakemaan meidät ja leirille lähtevän teinin autolla. Ahtauduimme autoon.
Veimme teinin leiribussiin. Menimme anopin ja apen kanssa lähimmälle Heselle kahvittelemaan ja odottamaan sotapoikaa viikonloppuvapaalle.
Apella on muistisairaus: se unohti tämän tästä ettei aio syödä yhtään mitään pullaa tai kaffetta, vaan närppi hiljalleen sekä pullanssa että kaffensa. Odotimme sotapoikaa ja juttelimme samat jutut suunnilleen viisitoista kertaa.
Sen bussi oli etuajassa.
Se tuli tohinalla Heselle ja halusi heti kotiin.
Ahtauduimme taas autoon. Anoppi heitti meidät hyväntekeväisyystapahtumaan, josta olimme jo auttamattomasti myöhässä. Sotapoika jatkoi anoppikyydillä kotiin.
Tilanne: yksi teineistä leiribussissa ja toinen menossa kaverin luo yökylään, me menossa hyväntekeväisyyteen ja iltaa istumaan; toivottelimme sotapojalle leppoisaa iltaa.

Hyväntekeväisyystapahtumassa sattui olemaan kaffepaussi.
Otimme siis kaffet. (tässä kohden toivoin, että minuakin välillä armahtaisi syvä unohduksen viitta, enkä muistaisi että olen jo juonut kaffet)

Tapahtuma jatkui esitelmällä työhyvinvoinnista.
Tulin pahoinvoivaksi. Henkisesti, koska ajoittain työhyvinvointi on minusta kaukana.
Onneksi esitys päättyi.
Tilalle tuli kaupunginteatterin dramaturgi joka kertoi vauhdikkaasti työstään ja elämänsä epäonnistumisista, jotka olivat johtaneet hänet nykyiseen pisteeseen.
Olisin voinut kuunnella häntä vaikka kuinka pitkään.

Hyväntekeväisyystapahtuma jatkui arpajaisilla.
Lehtori voitti kalan (!!)
Minä voitin kultaliikkeen kassin ilman kultaa.
Laitoimme kalan kassiin ja mietimme että onko se nyt kultakala.
Koska meillä oli kala kassissa, totesimme että tämä ilta on nyt tässä, ja kotiin mars.
Emme lähteneet mihinkään yksille tai millekään koska kala.

Menimme kotiin.
Vajosin sohvaan lukemaan, paitsi kävin sotapojan olan takaa kurkkimassa kun se katsoi jälkilähetyksenä CS:n karsintoja.

Lauantai
vetelehdimme koko aamun yöpaidoissa. Luin kirjaa. En saanut mitään aikaiseksi.
Ajattelin että menisin shoppailemaan tai jotain, mutta en kumminkaan mennyt.

Lähdimme teatteriin päivänäytökseen.
Hamlet!
Menkää ihmeessä katsomaan Turun kaupunginteatterin Hamlet!
Olin melko varma etten tiedä tarinasta juuri muuta kuin ollako vaiko eikö, ja olin vähän epäileväinen koko hommelin suhteen.
Aika pian tajusin, että ilmeisesti olen joskus jossain hamassa muinaisuudessa lukenut Hamletin tai ainakin suurimman osan siitä.
Hengästyttävän upea esitys.

Väliajalla yökyläilevältä teiniltä tuli viesti että taidan oikeasti olla kipeä.

Esityksen päätyttyä olimme sekavia ja hengästyneitä ja vaikuttuneita. Ja kulttuurisesti kohottautuneita ja ihan oo! Upea.
Emme menneet shoppailemaan, syömään taikka juomaan, koska teinitauti.
Yhytimme itsemme samaan bussiin kotiin tulevan ja kuumetta hehkuvan potilaan kanssa.

Tulimme kotiin.
Rääpimme jämäruokia.

Teini pyörtyäkumahti kun aivot alkoivat kiehua kuumetta.
(mitä vanhemmiksi lapsukaiseni tulevat, sitä rankempia ovat niiden kuumeoireet. Uskokaa pois, teinin /melkein aikuisen kuumeisen potilaan hoitaminen on tuhannesti rankempaa kuin uhmaikäisen. Jos melkein aikuinen alkaa nähdä pieniä tanssivia elefantteja tai pyörtyilee tai saa ainakin rankkoja huimauskohtauksia tämän tästä, on aika tekeminen sellaisen hoivaamisessa ja keräilemisessä. Olen aika taitava puhejudossa jota joskus pitää käytellä tanssivia elefantteja näkevän tai unissakävelevän kanssa. Se kyllä on teinipotilaissa erityisen huono juttu, ettei saa enää töistä poissaolopäivää, vaan sen elefanttimarssijan /pyörtyilijän pitäisi suoritua omin neuvoin hehkuvan päänsä kanssa. Grr ja huoli) (arvatkaa kuinka huolissani olen jo valmiiksi siitä, että ne ovat jossain pienessä opiskelijaboksissa yksikseen...)

Ilta meni uusiksi, koska kuumehöyry. (ei sentään -houre)
Vajosin sohvaan lukemaan ja murehtimaan. Juotin ja syötin teiniä lakkaamatta. Se virkistyi ja normaalilämmistyi ja lakkasi huimailemasta.

Sunnuntai

Teini oli siedettävässä kunnossa. Sotapoika oli kotiutunut yöllä ja katsoi uusintana ENCEn välierää. Minä kurkin olan takaa.
Syötin ja juotin teiniä.
Kävin kaupassa hakemassa lisää syötävää ja juotavaa.
Leivoin leipää.
Kehittelin löysää pikaruokaa.
Syötin ja juotin potilasta.
Leiriteini tuli kotiin.
Sotapoika nukkui.
Potilasteini nukkui.
Kävin kävelyllä.
Tulin kotiin murehtimaan.
Paistoin vohveleita.

Avasin Lehtorin voittaman jättisuuren kalapaketin, kun ajattelin että siitä voisi kehitellä jotain.  Luulin että siellä olisi ollut puolikas hai tai edes tonnikala, kun se oli iso paketti. Paketin sisällä olikin kaksi pienenpientä kalajuttua: savukalaa ja kylmäsavua.
Murehdin lisää. En kylläkään kalaa, vaan kaikkea muuta.

Perustin veikkaustilin, koska halusin lyödä vetoa että ENCE voittaa edes yhden mapin. (mitä minulle on tapahtumassa, mitä?)

Murehdin teiniä, joka alkoi taas hehkua.
Sotapoika lähti.
Teini hehkui edelleen, mutta ei pyörtynyt. Ei edes huimautunut.

Kaikki muut katsoivat sitä uutta suomalaista komediasarjaa (ms Romantica?) paitsi minä. Kurkin salaa että miten ENCE pärjää. Lehtori nauroi minulle.

Luin ja menin nukkumaan.

Maanantai
Ajattelin että ehdin yhtä bussia aiemmin uimahallille, kun olen talouden ainoa aikaisin lähtijä. Kokkailin iloisena aamupalaa itselleni ja kissoille.

Havahduin kokkailuistani siihen, että potilasteini on oikoisenaan eteisessä. Sitä huimasi vietävästi, mutta onneksi se ei pyörtynyt. Se oli taas aika hehkuva. Hehkuvampi kuin kertaakaan aiemmin.
Herätin Lehtorin, keräsimme teinin. Lääkitsin, syötin, juotin.

Menin uimahallille normaalilla bussilla. Uin ja jumppasin enkä murehtinut mitään.
Menin töihin murehtimaan.


**

1. ps. jos yksi lukee tätä, niin se johtui kuumeesta, ei mistään muusta. ei tarvetta mihinkään ylimääräisiin huoliin, murheisiin tai toimenpiteisiin. Kun tätä höyrypääilmiötä on ihan kautta linjan minun kehnogeenisessä jälkikasvussani, se kuuluu asiaan. (Huom. ne höyryävät geenit ovat kyllä peräisin niiden isältä, ei minulta.  minulla on valiogeenit. ikinä en ole pyörtynyt, edes kuumeessa. vähänkö olen kade yhdelle läheisistäni, joka onnistui labrassa pyörtymään sellaisen ylisöötin herra-sairaanhoitajan käsivarsille.)

2. ps. onko tämmöisen jälkeen ihmekään, että on melkein kivampaa töissä kuin viikonlopussa? En tehnyt mitään muuta kuin murehtimista.
Paitsi kävin teatterissa, se oli kyllä hyvä juttu.







Olenko elämäni ohjaksissa

Sanni Neljäntienristeyksestä haastoi pohtimaan elämää: mitä minulle kuuluu, mihin olen menossa ja mistä tulossa.

Mitä rakastat?
- Onko liian itsestäänselvää vastata että perhettäni? (sen laajimmassa merkityksessä).
Rakastan aamuja, jolloin saa herätä itsekseen ja olla puhumatta kenellekään.
Rakastan tilan tunnetta ja epäkauniita ympäristöjä (siis ei rumia, vaan sellaisia joiden kauneudessa on särmää tai säröä).
Rakastan Kreikan saarten vuoristonäkymiä, erityisesti auringonlaskuja. Ja horiatikia sen alkulähteillä.
Sitä kun lapset tai puoliso nauravat oikein sydämensä kyllyydestä.
Missä olet tosi hyvä?
- kirjoittamisessa, lukemisessa, jutustelussa erilaisten ihmisten kanssa.
Mikä tai kuka saa sydämesi lyömään nopeammin?
- stressi. Tämä ei ole hyvä juttu.
Mikä tai kuka saa sinusta parhaat puolet esiin?
- älyttömän kinkkisiä kysymyksiä...! Oma nuorisoni. Ne houkuttavat minusta esiin parhaan ja pahimman.
Mitä haluaisit oppia?
- leipomaan shakkiruutuja. Se tarkoittaa sitä, että oppisin olemaan huolellisempi kädentaidoissa. Teen monia asioita huolettomasti, ilman pohjatöitä (kirjahylly), kaavoja (kaikki käsityöt), kunnon ohjeita tai ohjetta noudattamatta (ruuanlaitto ja leivonta) - ja sitten ihmettelen, miksi lopputulos on jotenkin keno ja vino. Haluaisin oppia huolellisemmaksi, säntillisemmäksi ja tarkemmaksi, maalaan liian isolla pensselillä.
Ja jälkiäni keräävämmäksi. Kun tulimme reissusta kotiin, talo oli kuin kartano. Nuoriso oli siivonnut ja järjestänyt. Viisi minuuttia ja olin aiheuttanut kaaoksen kaikkiin tiloihin. Myös niihin joissa en edes käynyt.

- haluaisin oppia piirtämään ja laulamaan ja tanssimaan.
Mistä haluaisit tietää lisää?
- olen herkkä innostumaan ja etsimään tietoa siitä, mikä milloinkin kiinnostaa. On muutamia asioita, joihin yritän nyt perehtyä, mutta en voi niitä laittaa näkysälle, koska ne koskevat niin henkilökohtaisesti nuorisoani. 
Onko sillä väliä viiden vuoden päästä?
- nuorisoa koskevilla tietoasioilla? On. Tai siis tavallaan on ja tavallaan ei. Toivottavasti niillä asioilla on vähemmän väliä kuin nyt.
Mitkä unelmasi olet saavuttanut?
- minulla on perhe. Aikalaillla sellainen kuin unelmoinkin, mutta kumminkin ihan erilainen. Haaveilin että minusta olisi tullut tomera suurperheen äiti. Tomeruus on minusta kaukana ja suurperheen perustamista rajoittivat lääkärit suuressa viisaudessaan, mutta olen aika hyvä suuren pienperheen äiti :)
- ammatillisesti minulla ei ole ollut suuria unelmia. (olenko oikeasti näin vetelä ja kunnianhimoton? Pitäisikö tehdä aarrekartta?)
Missä tilanteessa / millainen olit vuosi sitten? Entä viisi vuotta sitten? (Olet varmasti mennyt eteenpäin, vaikkei siltä aina tunnu.)
- vuosi sitten keväällä perheessä odotettiin ylioppilaskirjoituksia. Moni ajatus pyöri sen ympärillä. Työelämä junnasi aika lailla samoissa kuin nyt.
Viisi vuotta sitten...piti tarkistaa, millaisia juttuja olen kirjoittanut viisi vuotta sitten? Olen näköjään ollut ihan samassa tilanteessa kuin nyt. Muuttuuko yhtään mikään? Nuoriso varttuu ja itsekin aikuistun, mutta muuttuuko mikään?
- vuosi sitten olin aloittanut säännölliset visiitit uimahalliin ja innostuin siitä. Viisi vuotta sitten näyn teksteissäni valittelevan kroppani vastahakoisuutta. Jotain edistymistä on tapahtunut ainakin pienessä mittakaavassa. 
Mikä on sinulle todella tärkeää?
- oma rauha ja tila, lukeminen ja kirjoittaminen, kotijoukot. 
Mitä tekisit, jos et voisi epäonnistua?
- rupeaisin seikkailu-urheilijaksi (en tiedä että ultramaratonariksi, vuorikiipeilijäksi vaiko kalliokiipeilijäksi, tai ehkä purjehtijaksi, mahdollisesti naparetkeilijäksi tai maailmanympäripyöräilijäksi...?)
Kenen mielestä olet kaunis?

- kait puolison. Ainakin se väittää niin.

Kuka rakastaa sinua?
- luulen että kissat. Silloin kun annan niille ruokaa. Toivottavasti myös perheeni. Olettaisin.
Miten muuttaisit maailmaa, jos kaikki olisi mahdollista?
- lakkauttaisin netin keskustelupalstat. Missimäisesti ehdottaisin harkitsemaan vakavasti maailmanrauhaa, tai ainakin siedettävää yhdessäeloa. Tasaisin epätasa-arvoisuutta. 
Miksi sinut kannattaa tuntea?
- olen mukavasti konservatiivisen outo ja enimmäkseen kiva kaikille. 
Milloin viimeksi teit jotain uutta?
- vuodenvaihteessa: olin katsomassa koripallomatsia. Haluaisin tehdä jotain uutta ja kiehtovaa useammin.
Kohteletko muita kuten toivoisit itseäsi kohdeltavan?
- yritän ainakin: olen kohtelias ja ystävällinen ja annan positiivista palautetta ääneen aina kun on aihetta. Sanon usein: "kiitos vaivannäöstä /kiitos avusta". Yritän olla tasapuolinen ja johdonmukainen kaikille.
Onko jotain, mistä sinun kannattaisi päästää irti?
- murehtiminen, stressaaminen, ahdistuminen, itsensä syyllistäminen
Mikä yksi asia sinun kannattaisi muuttaa heti, jotta voisit paremmin?
- varmaankin lopettaa murehtiminen. (Voisin myös toki noudattaa lääkäreideni ohjeita: liikkua enemmän, syödä terveellisemmin ja nukkua paremmin. Sekin voisi auttaa)
Ketä varten pukeudut?
- lähinnä itseäni, joskus puolisoa.
Millaiseksi vaatteesi saavat sinut tuntemaan itsesi?
- arkena haluan tuntea oloni mukavaksi ja kiristämättömäksi. Tunnen oloni sen takia joskus vähän repsahtaneeksi tai kulahtaneeksi ja harmaavarpuseksi, mutta viihdyn itsessäni.
- tykkäisin joihinkin tilanteisiin ja tilaisuuksiin pukeutua tyylikkäämmin, mutta harvoin viihdyn sellaisessa vaatetuksessa. Sellaisissa tilanteissa tunnen usein oloni alipukeutuneeksi tai outolaiseksi. Haluaisin olla sellainen tyylikäs englantilaisen kartanon leidi, mutta olen enimmäkseen jotain mikä on kömpinyt ruusupuskan läpi.
Viekö tämä unelmiasi kohti?
- ei varmasti! Tässä suhteessa unelmani ovat liian ristiriitaisia: haluaisin olla mukavan römyävä ja hiukkasen hipahtava ja kuitenkin tyylikäs tweedinen kartanoleidi.
Millaiseksi saat muut ihmiset tuntemaan itsensä?
- toivon että saisin ihmiset tuntemaan olonsa mukavaksi ja rennoksi. (luulen että olen joidenkin mielestä vähän pelottava, mutta yritän parhaani mukaan olla oikein kotoisa ja ystävällinen ja rento)
Oletko oman elämäsi ohjissa vai tapahtuvatko asiat sinulle?
- enimmäkseen asiat taitavat tapahtua vain.
**

Olenpas kuoppaani jumiutunut. Tarttis vissiin tehdä jotta!

Haastan Pinkin, Carelianan ja Birgitan!