Oliokriizi

Kuten tarkkaavaisimmat lukijani ehkä muistavatkin, nykyinen työmatkani kulkee metsätietä pitkin, eikä ollenkaan valaistussa kaupunkiympäristössä.

 


 

Olen nähnyt metsätiellä ainakin murhanhimoisen fasaanin, todella kauniin ketun sekä kärmeksiä

Olen myös todistanut spekulaatioita siitä, että metsätiellä hyvinkin mahdollisesti saattaa kohdata megalodonin ja mikäsenyttaasolikaan-sauruksen.
Kerroin siitä silloin syksyllä Lehtorille, joka on sittemmin ollut kovasti huolissaan metsätiesuoriutumisestani ja useaan otteeseen muistuttanut varomaan erityisesti sauruksia matkan varrella.
Parempi kumminkin katsoa kuin katua.
Eikä olisi hauskaa jos megalodon yhtäkkiä huutaisi yhdellä juuttaan äänellä että pöö ja kävisi vaikka kimppuun.

Yhtenä iltana minulla oli taas pitkästä aikaa iltahommia.
Tietenkin tulin töistä metsätietä pitkin ja eikös se hurja olio tuijottanut minua tienposkessa



Kyllä semmoista taas on ihmisen elämä.


viikonloppuna

Suunnittelin, että viikonloppuna, kun oli luvattu kovaa myrskyä, en tee mitään, en mene mihinkään, en selaa nettiä, enkä somea vaan luen vain.

Tietäähän sen sitten.

Selasin.
En lukenut.

Piti sitten hakea jotain - mitä tahansa muuta - tekemistä.

Lauantaina ehdotin Lehtorille, että teemme bussiretken naapurikaupungin suureen kauppakeskukseen. Olen käynyt siellä viimeksi kai reilu vuosi sitten.
Haahuilimme hetken kauppakeskuksen käytävillä, ostimme saippuaa ja paistopisteestä välieväät.
Totesimme taas kerran että emme varsinaisesti ole kauppakeskushaahuilijoita. 

Käperryimme kotiin myrskysuojaan, söimme pizzaa, joimme olutta. Nuori olisi kaivannut kyytiä kisoista kotiin. Sanoin, että ei pysty, koska olut. (sen lisäksi että laina-auton hakemiseen menee enemmän aikaa kuin bussilla kulkemiseen)
Kun nuori tuli kotiin, katsoimme ohjelmaa kieltolaista.
Se oli nuoren mielestä hyvinkin asiallista ja sopivaa katumusharjoitusta.

Sunnuntaina lähdimme kotona asuvan nuoren kanssa Wäinö Aaltosen museoon.
Siellä oli joku lastenpäivä tai perhepäivä - sopi siis oivallisesti meille.
Lapseni oli ainoa yli metrin mittainen lapsi, ja ainoa joka ei meinannut koskea taideteoksiin.
Ihana museohulina!

 

 





Olen lamaantunut kirjoittamisessa ja kaikessa luovassa vapaa-ajanvietossa.
En usko kevätväsymykseen.


Meidän kulmilla kasvaa aika monessa puussa misteliä.
Luin että se on äärimmäisen myrkyllinen.
Ja sitten luin että linnut levittävät misteliä paikasta toiseen.
Mietin, että ovatko ne jotain kamikaze-tipuja?

*

millä saisi blogin ja luovuuden ja elämän taas kukoistamaan?

valo, ilo ja toivo

 Asumme kerrostalossa, kahden lapsiperheen välissä.

Meidän yläkerran perhe on musiikkiperhe, soittelevat pianoa aina välillä. voisivat soittaa paljon enemmänkin ja laulaa myös

Yhtenä päivänä tällä viikolla piano soitti aivan ihanaa kappaletta. Se oli juhlava ja valoisa ja kaunis.
Oikein pysähdyimme kotona asuvan nuoren kanssa kuuntelemaan sitä.
Ihan hiljaa istuimme ja kuuntelimme niitä juhlavia, kauniita sävelkulkuja.

Muutamaa päivää myöhemmin näin yläkerran naapurin hississä ja sanoin että teillä soitettiin pari päivää sitten jotain aivan ihanaa kappaletta, mikä se mahtoi olla. oli niin kaunista että ihan pysähdyttiin kuuntelemaan.

Naapuri mietti hetken ja sanoi että joo mä soitin Ukrainan kansallislaulua, se on todella kaunis.

Minä sanoin että voisin vaikka kuunnella sitä uudestaankin.

Sitten juttelimme kaikkea muuta ja menimme kumpikin omaan kotiin.

Kerroin nuorellekin keskustelusta.


Illansuussa teimme lähtöä saunaan kun nuori yhtäkkiä huusi että nyt se soittaa sitä!

Jähmetyimme ihan paikoillemme ja kuuntelimme sitä juhlavaa, valoisaa, toiveikasta, kaunista kappaletta keskellä meidän tavallista arkea.

Ensimmäisen kerran koko aikana ajattelin sota-ajatuksen alusta loppuun.
Ajattelin niitä ihmisiä ja sitä, että milloin seuraavaksi mahtavat valo, ilo ja toivo soida niissä kaupungeissa.



gorillafiilis

Kirjoitusjumi.
Some-jumi.
Jumi-jumi.


Muutaman päivän ollut sellainen fiilis kuin olisin ylisuuri gorilla huhtomassa jossain hepenillä somistetussa posliini- ja lasiesinehyllykkövälissä.

Olen jotenkin henkisesti kömpelö ja ahtaalle ajettu, sanon koko ajan vääriä asioita, väärällä tavalla, väärille ihmisille.
Pitäisi viikonloppuna mennä juhliin. Epäilen että kadotan käytöstapani kokonaan ja sanon jollekin pienelle viattomalle mummoselle jotain outoa ja kummallista.
Ehkä röhmellän seisovaan pöytään etunenässä ja keilaan arvovieraita altani, röyhtäisen estottomasti kohti soppakattilaa ja sitten sanon sille viattomalle mummolle että pääkiinnieukko.

suunta hukassa

Kekkereiden pitäisi kuulemma päättyä nakkikioskille.
Entä jos mojautan sitä mummoa siinä nakkijonossa?

*


tätä päivää!

 Olin vähän epäreilu edellisessä postauksessani.

Ihan turhaan syytin maailmanpoliittista tilannetta rapsuvakarkkiaddiktion heräämisestä. 

Oikea syypää on tietysti joku Lehtorin kollega, joka on halunnut juhlistaa jotain mitälie turha(hko)a merkkipäivää, luultavasti ystävänpäivää, joulua, koulun alkua tai perjantaita hali-pus-sydän-rapsuvakarkkipussukan merkeissä ja lykkinyt niitä rapsuvakarkkipusseja kanssakollegoidensa lokeroihin kautta koko opehuoneen.

Meinasin nillittää, että minun työkaverini eivät ilmoisna ikuna ole millään halipussydänherkuilla minua muistaneet.
Niin on erilaista tehdä hommia miesyhteisössä.

Tänään ne nyt kumminkin tuntuvat tursuilevan huonosti salattua itsetyytyväisyyttä.

Perun siis ikävät puheeni.

Että halipussydän vaan kaikille!

rapsuvakarkkiaddiktio

 Pari vuotta sitten puheisiin ilmestyi
laumasuoja

Nyt uusi sana on 
turvatakuut

Kukapa meistä ei haluaisi olla turvassa
ihan kaikelta.



Toivon todella että vuoden-kahden päästä tätä maaliskuuta voi tarkastella yhtä lempein silmin kuin kevättä 2020:
vähänpä tiesimme
oli pahempaa
oli parempaa
jotain jäi olemaan
jotain meni pois
enimmäkseen selvittiin
ihan hyvin.


Tämän pelottavan ajan asettaminen edes johonkin - mihinkään - perspektiiviin ei ole helppoa.
Luotan siihen että yhtenäisyydelle tämä kaikki tekee hyvää.
Omat huoleni ja pelkoni ovat puhtaasti itsekkäitä:
MINÄ haluan turvatakuut siitä että meillä on laumasuoja.
Että juuri me - minä! - olemme turvassa ja suojassa.

Aivan erityisesti syytän maailmanpoliittista tilannetta vuosikausia poissaolleen rapsuvakarkkiaddiktion paluusta.
Rapsuvien karkkien rapsahtelu hampaissa on lohdullista.



sisko väitti että rapsuvista karkeista tulee päänsärkyä. minulla on särkenyt päätä kohta jo ainakin kolme päivää. myös on huono olo. siis semmoisella tavalla kun silloin kun on syönyt liikaa rapsuvia karkkeja.


*

ps. Emma, kiitos Saarikoski-vinkistä! Inspiroiduin taas päiväkirjakirjoittamiseen

mattoteoria

 Minusta maailma on matto.

Minun mielestäni sen maton kuuluu olla suhteellisen sielä, heleä ja tukeva. Minä siinä matolla sitten taaperran omassa tahdissani, kompuroin ehkä välillä, sotkeudun omiin jalkoihini tai joku kanssataapertaja vähän kamppaa ja tulee pientä sekaannusta. Kaikkea sellaista mitä nyt omassa elämässä voi tulla: sairastelua ja muuta. Mutta se maailma on vakaa, tasainen, kirkas ja luotettava kulkea.

Vaan kyllä on ihan helkkarin paljon ollut viime vuosina krumpussa se matto.

Oma elämä kyllä pelittää noin suhteellisen siedettävästi, mutta kun se matto on mennyt kurttuun oikein kunnolla.

En oikein osaa olla sen asian kanssa.

Vähän ovat liikaa nämä viimeisen viikon aikana mattoon tulleet krympyt.