Lokakuun luetut

Lokakuu on ollut tahmea kaikin tavoin. Tuntui etteivät kirjatkaan etene, ja päällimmäisenä on tunne, etten ole lukenut mitään, tai ainakaan mitään hyvää. Onneksi pidän listaa. 

Olen lukenut, ja erittäin hyviä kirjoja.


Anna aikaasi Roope Lipastin Aviotärähdykselle, Eeva Kolun Korkeintaan vähän väsyneelle ja jos hupia kaipaat, lue Miestä näkyvissä tai Hulluna kirjoihin.
Ja tietokirjoista Virtaa vaihdevuosiin oli asiallinen lukupaketti oikeanikäiselle naisihmiselle - lue myös se!


Kuukauden luetut alla käänteisjärjestyksessä. 



Annie Austen: Hulluna kirjoihin. Hauska kirja kirjoista, kirjojen rakastamisesta ja kirjahyllyistä, kokoelma outoja kirja-asioita ja sitaatteja. Metka, hyväntuulinen välipalakirja, ehkä vähän köykäinen kuitenkin, mutta ehdottomasti lukaisun arvoinen. E-kirja.


Maeve Binchy: Punaisen höyhenen keittiö. Joskus pidin Binchyn kirjoista -  ja joskus on terveellistä palata vanhoihin tuttuihin, toisinaan se voi olla lohdullistakin. Tämän kirjasarjan kohdalla ihmettelen itseäni: mitä ihmettä näissä olen joskus nähnyt? Kyllä, Binchyn tarinat ovat ihan herttaisia ja huolettoman suloisia, mutta dialogi on surkeaa ja koko kerronta vähän kankeaakin. Nyt lukemassani painoksessa on lisäksi ollut kielitaidoton oikolukija, joka ei hallitse yhdysmerkin käyttöä, eikä aina yhdyssanojakaan. Luettuani sivukaupalla lihaja munuaispiiraista tai lauantaija sunnuntaiaamuista, aloin saada näppylöitä. Kenelle voi tulla mieleenkään korjata ne noin? Luin koska kaipasin lämmintä ja kodikasta tunnelmaa; olisi ehkä pitänyt sittenkin valita jotain muuta.

Donna Leon: Ystävä sä lapsien. Komisario Brunetti sopi viikonlopun huolettomaksi lukemiseksi. Tarina laittomasta adoptiosta. Nautin komisarion ja rouvansa seurasta, hyvästä ruuasta ja viinistä. Kun sain kirjan luetuksi, pohdin aloittaisinko sen uudestaan alusta kun oli niin mukavaa kahvihetkiseuraa.

Maija Kajanto: Itsepä tilasit. Jatko-osa Mittoja ja tilaustöitä-kirjalle. Leppoisa ja hauska kertomus omakotiasumisesta, perheeksi kasvamisesta ja rankasta työelämästä. Sympaattinen, huoleton, ystävällinen tarina, kuin villasukka syysiltana.

Tuija Lehtinen: Maria. Jatko-osa Onnentytölle, lehtimaailmaan sijoittuva leppoisa, vähän ajastaan elänyt perus-chicklit. Rentouttava lukukokemus arjen stressipuserruksessa: ei liiemmälti tarvitse lukiessa mitään ajatella, aika kuluu mukavan maailmanpakoisissa merkeissä. 

Tuija Lehtinen: Onnentyttö. Lehtimaailmaan sijoittuva viime vuosituhannen leppoisa chicklit, Lehtisen tuotannon virkeämmästä päästä. Kultalusikka suussa syntynyt Noora tekee toimittajan töitä naistenlehdessä, liikkuu sulavasti seurapiireissä ja rakastuu tulisesti. Rentouttava lukukokemus: jotenkin aika on viehättävästi ajanut tämän tarinan ohi - moni asia on Nooran ajoista muuttunut, oli mukavaa viipyillä ajassa, jossa kännykkä oli vain puhelin, missi-instituutio oli voimissaan ja paperilehti journalismia. Välipalakirja aamukahvin kyytipojaksi.

Jenny Colgan: Majakanvaloa ja tuoreen leivän tuoksua. Polly ajautuu konkurssiin ja avioeroon ja päätyy asumaan vuoroveden armoilla olevalle saarelle. Terapiamielessä hän leipoo leipää ja ruokkii kohta saaren kalastajia leivällään. Hetken kuluttua hän onkin jo saaren leipuri. Sympaattinen mutta varsin heppoinen tarina hajoaa loppupuolella, ikään kuin kirjoittajalta olisi sivumäärä loppumassa kesken ja tarina täytyy pusertaa kasaan muutamassa sivussa. Parhaimmillaan eskapistinen höttö saisi lukijansa haaveilemaan saaristolaiselämästä ja leivän leipomisesta. Vähän nahkeampi eskapistinen höttö sopii ihan hyvin sellaisiin syysloman aamuihin, jolloin kaikki muut jäävät nukkumaan, ja itse on lähdettävä töihin: meren ja leiväntuoksuista aamukahviseuraa höttöhiilarihengessä. 

Leeni Peltonen - Leena Väisälä: Virtaa vaihdevuosiin. Uusi, asiallinen, monipuolinen kirja naiselämän käännekohdasta. Haastatteluja, selkeästi esitettyä, tuoretta, tutkittua tietoa ja useita näkökulmia aiheeseen. Kansantajuisesti ja selkeästi kirjoitettu. Auttoi ainakin itseä, vaikka en olekaan vielä kovin syvällä näissä vuosissa, ehkä jossain esikartanossa? Siksi ehkä osa haastatteluista (60+) jäi oman kokemusmaailman ulkopuolelle, mutta lohdutti se, että naiselämä jatkuu moninaisissa muodoissaan. Lämmin suositus ihan jokaiselle aikuiselle naisihmiselle. Tämän opuksen pitäisi ehkä kuulua naisen omaan kirjahyllyyn.

Tiina Piilola: Taivaanmerkit. Höntyilevä Emma etsii sisäistä totuuttaan milloin mistäkin uskomushoidosta tai -tiedosta: astrologiasta, reikihoidosta, rebirthingistä. Oma elämä tuntuu olevan solmussa, väitöskirjatyö ei etene tai jos etenee, niin lähinnä tähtitieteellisiin sfääreihin, avioliitto on vähän solmussa. Tarina on höntyilevä ja hymyilevä siinä kuin päähenkilönsäkin, mutta jää kuitenkin turhan kepeäksi ja ontoksi. 

Roope Lipasti: Aviotärähdys. Olen fanittanut Lipastia kai aina: sieltä jostain Tylkkärin kolumnivuosista ainakin. Ihan kaikkea kirjoittamaansa en ole lukenut, mutta aika paljon kuitenkin - Lipastin kirjat tuntuvat noin yleisesti ottaen nostattavan melko vahvasti mielipiteitä puolesta ja vastaan, itse olen pysynyt uskollisena fanina. Lipastin tyylissä, aiheiden käsittelyssä ja romskuissa on tapahtunut tyylikästä kasvua ja kehittymistä. Mutta mikä ihmeen fetissi Lipastilla on kaatopaikkoihin? (saman kysymyksen kysyi teini, joka silmäili vain takakansitekstin). Viime vuosien kirjoista Jälkikasvukauteen en oikein päässyt sisälle, mutta Aviotärähdys puhutteli.  Aviotärähdyksen aiheena ovat parisuhteen vaikeudet. Lipastin kieli on kepeää ja eloisaa, ja ilmaisu tuttua, se jotenkin korostaa kertomuksen henkilöiden epätasapainoista, tottumuksen, syyllisyyden ja katumuksen yhteenkietomaa, vääristynyttä parisuhdetta. Samalla tavalla kuin Ruotsinlaivassa, tässäkin kokonaisuus avautuu hitaasti, vähitellen, antaa tilaa lukijan oivalluksille (ja siksi tämä arvio oli vaikea kirjoittaa: jätän paljon sanomatta, jotta lukijan kokemukselle jää tilaa). Suositus tälle!


Eeva Kolu: Korkeintaan vähän väsynyt, eli kuinka olla tarpeeksi maailmassa jossa mikään ei riitä. Luulin lukevani elämäntaito-opusta, kyseessä onkin hyvin omakohtainen kuvaus riittämättömyydestä, loppuunpalamisesta, toipumisesta. Voiko omat rajansa löytää, miten niistä pidetään kiinni? Kirja sai minut hyvällä tavalla mietteliääksi - toisin kuin moni muu samantyylinen, ja auttoi paljon enemmän kuin monen muun opuksen hokemat mantrat. Kirjoitustyyli osui kohdilleen. Lämmin suositus, joskin suunnilleen ekan kerran ikinä ajattelin lukiessani että olen vähän liian vanha. Tai oikeastaan ajattelin että tämä tyttö (!) on vähän liian nuori. Hyvä kirja. Lue. Lukusuositus ystävältä.

Marja Kangas: Miestä näkyvissä. Neljääkymmentä lähestyvän Sirkun mies lähtee ja jättää Sirkun kesken aktin. Näyttelijänä työskentelevä Sirkku ajautuu ensin avioerokriisiin, kokee etteivät taiteelliset vaihtoehtoystävät kykene tukemaan häntä erossa ja työssä syntyy performanssiohjaajan kanssa taiteellisia ristiriitoja. Tarina on hauska, intensiivinen ja turkulainen! Kun keski-ikää käyvän naisen elämä pirstaloituu ja joutuu tarkastelemaan itseään, myöntämään oman keskeneräisyytensä, syntyy oivaa tarinaa. Toki hömpettä, mutta "elämä ei ole yhtälö joka pitää ratkaista vaan mysteeri joka pitää elää". Vauhdikas, intensiivinen, hauska, ironinen tarina. Taisi löytyä blogisuosituksen perusteella.

Donna Leon: Unelmien tyttö. Välikirjana komisario Brunettin tutkimuksia Venetsiassa. Kanavasta löytyy hukkunut romanityttö, jota kukaan ei kaipaa. Sivujuonteensa pappien edesottamuksia. Ihan liian vähän ruokaa ja signorina Elettraa, oikein sopiva tarina aamukahvin seuraksi. 

värikoodisto
chicklit
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)


koko vuoden luetut tästä

ratkaisu kor-kriiziin

 Onko teillä sama että ahistaa oireeton supertartuttajuus?

Minua ainakin.

Joka tuutissa hornataan näistä oireettomista jotka vastuuttomasti kirmailevat niemissä, notkoissa ja saarelmissa tartuttelemassa viattomiin riskiryhmäläisiin TheTautia.

Mistä helkatasta voi tietää että on supertartuttaja jos on oireeton?


Mikä edes lasketaan lieväksi oireeksi?

Jos aivastaa kertaalleen tiistaina niin miten pitkäksi aikaa pitää mennä peiton alle piiloon?

Ei kannata täyttää sitä nettikyselyä, kun vastaatpa mitä vain, pitäisi mennä viipymättä testiin.
(tein kerran kesällä sen haluan vain kokeilla version, jossa vastasin kaikkiin että ei ole. tuli ohje että mene testiin)

Pelkään ihan lakkaamatta että kimppuni käy semmoisiin E.T:stä tuttuihin kammottaviin avaruushaalareihin sonnustautunut jäljittäjäjoukkio joka kietoo minut muovipussiin ja kiikuttaa johonkin valtion salaiseen karanteenityrmään olemasta supertartuttaja. Samaan syssyyn ne tietysti käärivät koko talon kuplamuoviin ja pystyttävät karanteenilipun lipputankoon että varmasti kaikille on selvää missä se huoleton aivastelija piileskelee. ja sitten me ja lapset maataan siellä karanteenibunkkerissa muovipusseissa ja ojennellaan toisillemme etusormia että foun houm ja syrän on vielä lämmin mutta keho on viileänhikinen.

Mutta minulla on ratkaisu, saa ottaa käyttöön ihan ilmatteeksi.

Keksitään semmoinen testi että aamuhönkäisystä näkee onko tartuttavalla tuulella vai ei. vähän niin kuin raskaustesti mutta näyttökuvassa ei tarvi olla suloisia sydämiä tai töppösiä vaan esim että jee olet terve!

Se toimii näin: menet aamulla vessaan ja ennen hampaiden pesua hönkäiset aamuhönkäisyn tai yskäiset aamuysköksen, voivat kemistit päättää kumpi johonkin koeputkeen tai rööriin tai johokin ja siinä sitten peseskelet hampaita ja odottelet että tuleeko testiruutuun jee vai mene takaisin sänkyyn kurja.

Johan voi ihminen huoleti lähteä maailmalle tai mennä takaisin nukkumaan, tuloksesta riippuen.


Testiä odotellessa, hopihopi kemistit ja muut keksijät.


**


ei sillä että normaalioloissakaan kävisin yökerhoissa hoilaamassa aikuista naista tai jäähalleissa pelaamassa jääkiekkoa tai mitään, saati että tekisin molempia samana päivänä, mutta olisihan se mukavaa että olisi se optio jos haluaisi. kun ei tarvitsisi pelätä olevansa supervaarallinen.



*

ajastettu postaus

hääpäiväkriizi

Sitä kuvittelee, että kun lapset kasvavat, kuolemattomat kommentit ja sanailut jäävät historiaan.

Meillä on tulevana viikonloppuna hääpäivä, 22. lajissaan.

Totesin iltapalaa syövälle että pitäisi varmaan jotenkin sitä juhlia.
Nuori Aikuinen (*) kysyi että mikäs sen juhlan nimi on, että miten aiotte juhlia.
Minä sanoin, että ei sillä ole mitään nimeä. Seuraava nimetty päivä on 25. vuosi. Että keksi joku hyvä niin voidaan juhlia.
Nuori Aikuinen - välittömästi, ilman pienintäkään epäilystä: Vanupuikkohäät.





Vanupuikkohäät.

Annanko minä Lehtorille kimpun vanupuikkoja lahjaksi vai miekkaillaanko me niillä?
Yritin ehdottaa että vaikka spektroliittihäät voisi olla aika hieno.
Nää-äfst, liian vaikea sanoa.

Sitten yritin hakea teiniltä taustatukea. Vaan ei, Vanupuikkohäät se on.
Koska sana vanu tarkoittaa myös vanhaa.

Ei kyllä parantanut oloa yhtään.


*

Jos minulta kysytään niin 22. hääpäivä voisi olla esim. Missä Tahansa Muualla Kuin Kotona -päivä. 
Tai jopa Etelän Auringossa -päivä. 

Vallitsevaan tilanteeseen suhteutettuna Vanupuikkohäät on varmaan aivan oiva juhlapäivä.


*

Samainen nuori (*) ei pysty syömään pastaa jos se on liian al capone.
Tai Al pacino.

*

Tarvitsisin muutaman postausidean, tekee mieli kirjoittaa mutta alavireinen pääkoppa ei keksi aiheita.







alavireystila

 Toiset viettävät syyslomaa, toiset eivät niinkään.


Arjen työpäivät ovat hiukan keveämpiä, koulutuksiin osallistumista ja epätyypillisempää työpäivää, toisaalta edessä on viikonloppuhommia. 

Soudan ja huopaan liikunnan kanssa.
Pyöräily loppui jo melkein kuukausi sitten, kun töissä oli pitkä kaksiosaisten päivien putki: kyllä kerran viikossa pyöräilee työpäivän päälle vielä toisen reissun, ja vähän kauemmaskin. Mutta kun rupesi olemaan kolme iltaa viikossa ja aina kaupungin vastakkaisella laidalla...
siihen päälle opiskelut: laskin että jos maksan bussissa kertalipun jokaisesta lähiopetuskerrasta (ja se paikka on niin hornantuutissa, että en pyöräile, yli 20km/suunta!), se maksaa jo saman verran kuin kolmen kuukauden kuukausikortti.

Uiminen on ollut telakalla vähän samasta syystä. Kaksiosaisiin päiviin ei kertakaikkiaan tunnu järkevällä tavalla mahtuvan uimahallikeikkaa. Paitsi silloin kun työpäivän toinen osa on jossain uimahallin lähettyvillä.
Koronakin tietysti mietityttää.

Keksin että tälle viikolle haastan itseni.
Yritän kävellä kympin joka päivä. 
Maanantaina kävelin 11 km. Tiistaina 10.
Muuten en kävelisi, mutta tarvitsen kuuntelurauhaa, kun rupesin kuuntelemaan Yle Areenasta Alastalon salissa (olen vähän yllytyshullu, taas) (oon lukenut Alastalon salissa) ja se on kyllä mainio opus!
Areenalla on hyvä lukija, ja kuunneltuna eepos vielä hauskempi kuin itse luettuna.
Onhan siinä välillä vähän tyhjäkäyntiä, mutta kun selättää ensimmäiset kahdeksansataa sivua, tapahtumat suorastaan eskaloituvat.





Olen epämääräisen alavireinen. Tarttis jotain.






arkisia hajahuomioita

Monena aamuna minua vastaan tulee nuorehko mies juoksutrikoissa ja muissa juoksuvermeissä.
Ja hän ihan oikeasti juoksee, ei mitään hölköttele vaan juoksee sellaisella tavalla että takana on kilometri poikineen ja saavutuksia jos jonkinlaisia.

Tällä kaverilla on selässään reppu ja edessään reppu ja vyöllä narulenkki.

Narulenkistä pitää kiinni kaksin käsin suunnilleen kymmenkesäinen ihmisenalku joka rullaa juoksijan perässä skeittilaudalla kypärä hulmuten.

Kyllä on kuntoakohottavaa multitaskausta.

*




Sen puoliksi kotoa muuttaneen koulu meni käytännössä kiinni.
Tai kiinni ja kiinni. Opetus etänä ja asuntolassa asuminen etänä, eli turvavälejä kunnioittaen ja yhteistiloissa vuorotellen.
Teini tuli kotiin ainakin kolmeksi viikoksi. 
Mitäpä siellä sitten asuntolassa muita välttelemässä.
En oikein tiedä mitä ajattelisin asiasta. 

Lähinnä siksi että tämä syksy tähän mennessä on ollut yhtä poikkeusta ja poikkeuksen poikkeusta, en tiedä millaista tavallinen arki on.
Ensi viikolla on joillakin meistä syysloma, ja toisilla ei.
Lisää epäarkea ja poikkeustilaa useammaksi viikoksi.

*

Pari viikkoa kestäneet putkihommelit tekivät hyvää kokkailuinspiraatiolle. 
Minulla ei varsinaisesti ole mitään valmis- ja puolivalmisruokia vastaan, en vain itse tykkää niiden mausta. Syötän kyllä vaivattomasti kaikille muille niitä.

Putkihommeleiden jälkeen ajauduin hetkelliseen kokkausflowhun.

Flow meni ohi yhtä nopeasti kuin tulikin, kun ensimmäinen flowruoka meni jotenkin mykkyrään.
Oli tyhmä salaatinkastike ja nuudeleista tuli ylikypsiä ja vetisiä. Plääh sille.



sapuskaa pariksi päiväksi


Säästäväisyyssysteemitkin alkoivat hyvin ja jatkuivat vähän värjyen ja horjuen.
Ensin olin säästäväinen.
Yhden kokonaisen kurinalaisen ja ryhdikkään päivän.

Sitten piti ostaa lukiokirjoja enemmän kuin olin suunnitellut, pestäviä kasvomaskeja lisää kun kertakäytöillä ei koko koulupäivää viitsi kattaa ja enempi ruokaa kun kotinurkkiin tulee yksi syöjä lisää.

Tykkään siitä että aina on olemassa uusi alku, uusi viikko ja uusi ryhti. 
Kun ensin olen harmitellut ryhdittömyys- tai kokkausflowharmituksen pois.

*






*
ajastettu postaus


Kuukauden kymppi

Selasin vanhoja blogimerkintöjä. 

Olen vuosi sitten kirjoittanut Kuukauden kymppejä.
Täytyy saada vähän eloa blogiin, joten pitkästä aikaa iloksenne: Kuukauden kymppi



Kuukauden ensimmäisen aamun ensimmäinen ajatus
Onks pakko jos ei yhtään tahdo?
Rikkonaisen ja valvotun yön jäljiltä ei yhtään tehnyt mieli nousta, kissa oli levittäytynyt jalkohin, harmitti jo valmiiksi.
Sitten muistin että taloyhtiön sukitusurakka oli meidän asuntomme osalta ohi, ja sain nousta pesemään hampaat ihan omassa kylppärissä, tiskata kissanruokakippoja villisti ja vapaasti juoksevan veden alla ja parasta kaikesta: sain nousta aamupalalle, joka tarjoiltiin ihan oikeista astioista, ei kertakäyttölautaselta! Jogurtti maistuu sadasti paremmalta ihan oikeasta kiposta. 

Tämän kirjan aion lukea
Karanteenipaniikissa olen haalinut nurkkiini valtavia kasoja luettavaa, joille ei tunnu olevan riittävästi aikaa.
Täytyy antaa mahdollistuus ainakin seuraaville opuksille:
- Pauliina Kainulainen: Suuren järven syvä hengitys (suositus tuttavalta; tälle annettava mahdollisuus)
- Roope Lipasti: Aviotärähdys (Lipasti! olen juuri saamaisillani varauksen)
- joku Edward Snowdenin elämänkerta (minulla on niitä kaksi erilaista lainassa, Isoveljen suosituksesta)
- Tuomas Marjamäki: Siitä tulikin farssi (aloitin innolla, jäi työstressin takia kesken)
- opiskelukirjat (2kpl)

Työasia jonka aion saada valmiiksi
Hankehommeleita; pitää järjestää pari koulutusta ja työstää opus painokuntoon. (olen kirjoittanut vuosi sitten ihan samoja juttuja, hankehommelit eivät koskaan lopu)
Syyskuun viimeisenä päivänä testasin minulle uudensorttista lähestymis- ja toimintatapaa: kutsuin ihmisiä rutinapiiriin ilman mitään agendaa. Oli hedelmällistä: yritän järjestää lokakuussa pari vastaavaa. Jollain fiksummalla nimellä tietenkin.

Työasia jonka tiedän roikkuvan
Yksi uusi työasia ei varsinaisesti roiku vaan uudistuu ja toistuu joka päivä. En tykkää siitä hommasta, enkä meinaa millään haluta tehdä sitä. Ja se täytyy hoitaa joka ihmeen ikinen päivä.

Lausahdus josta saan energiaa arkeeni juuri nyt
Jaksaa-jaksaa.
Töissä riittää tekemistä. Kotona on omat juttunsa. Jossain välissä ihan varmasti tulee se hetki, että vähän hellittää. Siihen asti jaksetaan.

Ruoka jota aion kokeilla
Aion kokeilla kaunista esillepanoa eri aterioilla. Haluan että meillä on ruokapöydässä mukava tunnelma ja haluan edes vähän nähdä vaivaa ateriaympäristöön.

melkein Kreikassa <3

Tässä kuussa tapahtuvista asioista eniten aikaa olen laittanut tämän suunnitteluun ja nyt se toteutuu

Viime aikoina en ole järin suunnitellut muuta kuin työjuttuja, ja niitäkin aika suurpiirteisellä kädellä. 
Haluaisin että pystyisimme viettämään hääpäivää edes jollain tavalla, tosin viime vuosina tämä merkkipäivä - tai sitä lähin viikonloppu - on vähän turhan voittopuolisesti osunut jomman kumman tai kumpaisenkin työpäivälle.

Asia joka tuntuu ristiriitaisimmalta
Todella täydet työpäivät. Viime viikkoina olen tehnyt todella paljon ja ahkerasti töitä. Ne syövät arkiviikoista kokonaan päivät maanantaista keskiviikkoon. Se tuntuu hyvältä, koska voittopuolisesti olen pitänyt tästä osasta työtäni, se tuntuu hyvältä koska sillä tavoin ansaitsen perjantain opiskelurauhan. Mutta palautuminen ja lepääminen jäävät vähiin, en ehdi kunnolla rentoutua, enkä pysty keskittymään niihin perheen asioihin jotka todella vaatisivat huomiotani.
Edessä on myös työviikonloppuja, vaikka nekin yleensä ovat hyviä keikkoja, en pidä siitä ettei viikossa ole yhtään kokonaan työtöntä päivää.


välitankkaus ja väliuinti kaksiosaisen työpäivän keskellä


Tavoite joka on mahdollista saavuttaa
Opiskelutavoitteet! Opiskeluiden aikataulu sopii kutakuinkin täydellisesti muuhun elämääni ja olen vähintäänkin kohtalaisen innoissani opiskeluista. Lokakuun aikana pitää työstää ensimmäisen kurssijakson portfolio, ja sen tekeminen on 1)välttämätöntä; 2)mahdollista ja 3)mieluisaa. 

Mitä haluaisin muistaa tästä kuusta
Pidän toiveet pienenä: toivottavasti meillä on mukavaa nyt heti tulevana viikonloppuna, tarkoitus on mennä koko perheen voimin yhdessä syömään. Kunpa se toteutuisi, kunpa meillä olisi mukavaa, kunpa nauraisimme paljon ja kunpa ruoka olisi hyvää.

Muuta lokakuusta
Yritän pitää itseni budjettikurissa ja -järjestyksessä. 
Olisi paikallaan kirjoittaa vapaa-ajalla päiväkirjaa tai muita muistiinpanoja.
Kunpa pystyisin opiskelujen lisäksi korvamerkitsemään itselleni myös liikuntaa. Työpäivät ovat olleet vähintäänkin täysiä, usein kaksiosaisia siten että käyn kotona vain syömässä ja palaan takaisin: arjessa ei ole ollut tilaa säännölliselle liikkumiselle. Tunnen sen itsessäni.
Taloyhtiön sukkaurakka on osaltamme ohi ja olen luvannut palkita itseni muutamalla mukavalla sisustusjutulla ja rempan poissiivoamisella. 



*

ajastettu postaus