Huumaannuin pitkästä aikaa e-kirjoihin.
Joskus aiemmin olin niihin ihan huumaantunut, sitten kirjaston lainaussysteemi taisi muuttua jotenkin ja lainaaminen siirtyi useamman klikkauksen taakse ja muutenkin e-kirjaston käyttö verkon kautta tuntui valtavan työläältä.
Valikoiman selaaminen verkkokirjastossa on ollut hirvittävän hidasta: kokoelma tulee näkyviin pienissä paloissa ja sivun latautuminen kestää kauan.
Jurputin, että eikö tähän voisi olla jotain kätevää appsia.
Ja jurputin itsekseni lisää ja lisää ja lisää - mutta en käynyt asiaa missään tarkistamassa.
Kai se nyt olisi jossain kirjaston etulehdellä sanottu, että lataa appsi tästä.
Jurputin siis useamman vuoden ja lainailin e-kirjoja satunnaisesti normaalin verkkokirjaston kautta lähinnä erilaisille reissuille matkalukemiseksi, koska on huomattavasti keveämpää kantaa mukanaan fläpä (1 kpl), joka sisältää kirjoja (esim. 5 kpl) kuin tusinoittain niitä kirjoja, joita ehkä haluaa matkansa aikana lukea.
Paitsi että silti olen aina kantanut mukanani myös ihan tavallisia kirjoja, kaiken varalta.
Jos tulee äkillinen kirjahätätilanne.
Juuri ja juuri pystyn tekemään päiväreissun Hesaan pelkällä e-kirjastolla. kun koskaan ei voi tietää, millaista kirjaa tekee mieli lukea, vai onko ollenkaan lukutuulella.
Viikko sitten eskorteerasin nuorisoa pääkaupunkiin, ja kävin tuskaisimman pakkaustaisteluni - kuten tavallista - kirjahyllyn edessä: mitä lukisin?
Kyllä, Helsinki on täynnä kirjakauppoja, mutta entäs menomatka?
Oman kirjahyllyn valikoima oli jotensakin luettu, joten seuraavaksi selasin verkkokirjastoa ja lainasin ensimmäisen vähän sinnepäin kiinnostavan kirjan. Se osoittautui jonkin sortin lähetystyöntekijän muistelmateokseksi.
Varakirjaksi lainasin
Ulla Pihkalan Osasto 10 -muistelmat.
Lähetystyöntekijän muistelmat eivät oikein nousseet siivilleen, niissä oli liikaa torakoita ja malariaa ja kaikkea semmoista afrikkalaista, mutta Pihkala yllätti.
Ajattelin, ettei semmoista kirjaa pysty lukemaan missään julkisella paikalla, eikä ainakaan elämää pulppuilevan nuorison seurassa junamatkalla, mutta niinpäs vain pystyikin ja luin Pihkalani ja pidin siitä ja e-kirjaformaatista
taas kerran ihan älyttömästi.
Jurputin
taas kerran että eikö muka ole appsia, ja kerrankin olin niin aloitteellinen, että tutkailin asiaa appsikaupassa.
No olihan siellä appsi.
Ja sepäs vasta olikin kiva ja toimiva, koska ensinnäkin näin, mitä kaikkea olen ikinä e-formaatissa lainannut ja mitä kaikkea olen joskus tutkinut lainausmielessä.
Sitten se alkoi suositella:
sinua saattaisi kiinnostaa myös...
voi mikä turmion tie!
Appsin kautta kirjaston valikoiman selaaminen oli ihan älyttömän paljon helpompaa ja nopeampaa, ja yhtäkkiä olin tehnyt e-varauksen vaikka kuinka monesta kirjasta.
Oikeiden kirjojen varausjonossa olen monessa kirjassa sijalla 30+, mutta e-kirjoissa ykkösenä tai kakkosena.
Kaiken lisäksi e-varaukset voi pistää stanby-tilaan menettämättä paikkaansa.
Selvittämättä edelleen, tarvitseeko appsin kautta kirjaa lukiessa jatkuvan verkkoyhteyden. Kirjaston kirjan pystyi mutkan kautta lataamaan fläpän omaan lukuohjelmaan, jolloin kirja on luettavissa myös netittömässä tilassa.
Latasin appsin maanantaina, ensimmäisen varaukseni sain jo tiistaina, ja avasin kirjani tiistaina iltapäiväkahvilla, enkä hengittänyt ennen kuin olin sen lukenut.
Aivan loistava
Pauliina Vanhatalon Keskivaikea vuosi
Syystä tai toisesta luen tai koen lukevani e-kirjaa nopeammin kuin paperista, ja ainoa toistaiseksi keksimäni selkeästi huono puoli on se, että e-kirjaa ei pysty lehteilemään: hyvät sitaatit pitäisi kirjata muistiin heti.
*
Tänä keväänä olen ollut vähän laiska ja turhan turvallisuushakuinen lukija.
