maanantaissa mennään taas.
Päätin että tämä on loistava päivä aloittaa verstaalla jokavuotinen nido-ja-niputa käsityöurakka. Vielä en ole keksinyt, miten sen nopeimmin ja parhaiten hoitaisin, mutta olen tehnyt ensimmäisen raakaniputuksen ja odotan parhaillaan että kopiokone voihkisi ja vaikeroisi ulos ensimmäiset nidottavat.
Siinä sivussa asensin työpöytääni upouuden kyynärtuen ja jalkatuen, siivosin varastosta ison kasan pahvilaatikoita ja härösin kaikkea muuta pakollista häröttävää.
Kyynärtuki on ihana! Toivottavasti käpälä saa nyt tarvitsemaansa lepoa, ja pärjään tämän urakkavaiheen yli ilman visiittiä terveyshuollossa.
UPM uhkaili että joudun loppukuusta lähtemään toisille kehittämispäiville. Yritän epätoivon vimmalla kiemurrella siitä eroon.
*
Viikonloppuna visiteerasimme pääkaupunkiseudulla, tai oikeastaan ihan itse pääkaupungissa. (opiskeluaikoina minulle opetettiin, että pääkaupunkiseutu tarkoittaa Vantaata - pitäneekö paikkansa?)
Näimme mainion ja vauhdikkaan Risto Räppääjä-esityksen: Santeri Kinnunen herra Lindberginä oli aivan loistava!
Söimme jonkun hotellin melkoisen persoonallisessa lounasbuffet-pöydässä: ilmoisna ikuna en ole törmännyt niin erikoiseen salipalveluun - mutta ruoka oli syömäkelpoista ja oivan hintaista.
Pikkusisko yritti suistua kriisiin, koska hänen mielestään ravintolassa syöminen merkitsee samaa kuin ranskanperunat- eikä sitten todellakaan yhtään mitään muuta - mutta riittävän ahtaassa tilanteessa (ranskalaisten kertakaikkisessa poissaolossa) - hän ajautui syömään hyvällä ruokahalulla poronkäristystä ja perunamuusia.
Luonnollisesti kotimatkalle olisi pitänyt saada evääksi "jotain suolaista" junan kärrymyynnistä, mutta jotenkin juuri silloin minulla oli lätykät korvillani enkä kuullut. Minkä jälkeen syötin lapsukaiselle banaania ja mandariinia, kun satuin olemaan kelpo äidin fiiliksissä.
*
Vielä tekisi mieleni leuhkia jollain asialla, mutta koska en vaivattomasti keksi mitään leuhkittavaa, niin kerronpa sen sijaan siitä, kun kävin perjantaina vaateostoksilla.
Lietsoin itseni oikein vauhdikkaaseen ostoshysteriaan ja päätin että tarvitsen ainakin kolme uutta paitaa ja vähintään yhdet uudet housut ja ehkä vielä jotain muutakin ja menin kotimatkalla taistelutahtoa uhkuen shoppailemaan.
Noukin aletangoilta kaikenlaisia ihania paitoja ja housuja ja muita loimia ja tälläydyin sovituskoppiin.
Ja kuulkaa, kyllä näyttivät ihan kamalilta päälläni ne vaatteet. Yhdestä paidasta minulle kasvoi kaksoisleuka, toinen tosi nätti tunika sai massuni näyttämään siltä että hartaasti odotetut viitoset syntyvät ensi viikolla ja kolmannesta puserosta eteenpäin tukkani muuttui ihan lättänäksi ja kasvot jotenkin oudon värisiksi.
Suunnilleen kuuden puseron ja yksien housujen jälkeen totesin, että ehkä minua tarvitaan enemmän keittiössä kuin catwalkilla ja annoin palttua kaikille uusille vaatteille.
Ostin kuusi kassillista ruokaa ja menin kotiin ja hehkuin säästäväisyyden hyvellisyydessä.
Eihän kukaan koskaan sitä paitsi edes katso, mitä minulla on päälläni, eikä täällä edes tarkene kuin satunnaisesti ilman lempifleekeä, jos kohta olisikin ollut ihan mieltäylentävää tietää että siellä fleeken alla olisi ollut upouusi hehkeä paita.
Mutta olkoon.
Ja nyt nappaan kompuutterin kainalooni ja menen nitomaan ja niputtamaan alakerran neukkariin ihan hysteerisesti.
keittiön kulmakiviä
Uudessa mustassa oli listattu keittiön kulmakiviä, aineksia joita ilman ei kotikeittiössä tulla toimeen - ja haastettiin samalla biojätteen vähentämiseen.
Häpeällisen paljon meiltä menee ruokatavaraa jätepuolelle, vaikka kuinka yritän järkeistää ruuanlaittoani. Kauhukolmikko vaan ei syö niin järkevästi, siitä se tuhlaaminen johtuu.
Mitä ilman ei meillä tulla toimeen?
1. pikakaurapuurohiutaleet
2. hillo (puuron päälle)
3. jauhot: vehnä-, täysjyvävehnä-, graham-, ruis-
4. kuivahiiva
5. täysjyväpasta
6.. ...ei hempura - miten tämä lista eroaa joka keittiön perusruokatarvikelistasta? meillä on aina maitoa, kananmunia, oliiviöljyä, maustamatonta jogurttia, rahkaa, hiutaleita, leseitä, levitettä leivälle, leivänpäällisiä, tomaattia, kurkkua, sipulia, porkkanaa, perunaa, hedelmiä, pakastimessa mansikkaa, mustikkaa, pakastekasviksia, edelleen kaapeista löytyy mehua, röllimuroja.... ja skviljoona muuta asiaa, ja jos jotain niistä puuttuu, tulee välitön kriisi jollekulle.
Eikä saa unohtaa herkkuja: manteleita, pähkinöitä ja banaanilastuja.
Miten edes kuvittelin, että voisin typistää pakolliset johonkin kymmeneen tarvikkeeseen? Lapsiperheessä!
Häpeällisen paljon meiltä menee ruokatavaraa jätepuolelle, vaikka kuinka yritän järkeistää ruuanlaittoani. Kauhukolmikko vaan ei syö niin järkevästi, siitä se tuhlaaminen johtuu.
Mitä ilman ei meillä tulla toimeen?
1. pikakaurapuurohiutaleet
2. hillo (puuron päälle)
3. jauhot: vehnä-, täysjyvävehnä-, graham-, ruis-
4. kuivahiiva
5. täysjyväpasta
6.. ...ei hempura - miten tämä lista eroaa joka keittiön perusruokatarvikelistasta? meillä on aina maitoa, kananmunia, oliiviöljyä, maustamatonta jogurttia, rahkaa, hiutaleita, leseitä, levitettä leivälle, leivänpäällisiä, tomaattia, kurkkua, sipulia, porkkanaa, perunaa, hedelmiä, pakastimessa mansikkaa, mustikkaa, pakastekasviksia, edelleen kaapeista löytyy mehua, röllimuroja.... ja skviljoona muuta asiaa, ja jos jotain niistä puuttuu, tulee välitön kriisi jollekulle.
Eikä saa unohtaa herkkuja: manteleita, pähkinöitä ja banaanilastuja.
Miten edes kuvittelin, että voisin typistää pakolliset johonkin kymmeneen tarvikkeeseen? Lapsiperheessä!
Pelkästään leipään, mikä ilmeisesti on kauhukolmikon peruselintarvike, menee (*laskee sormillaan*) keskimäärin kuutta eri ainetta. (suola, makeuttaja, hiiva, jokin karkea aines, jokin täysjyväjauho, vehnäjauhot siteeksi ja yleensä vielä joku rasva)
Olkoon! Unohtakaa koko lista.
Kaapit pursuilevat joka tapauksessa.
*
probleemit 1-3
Probleemi 1.
Että jos tuo uima-asu - joka siis on melkein uusi, vain vaivaiset kymmenen vuotta - alkaa lahota päälle ja on korjattavissa enää vanhalla kunnon roudarinteipillä, niin mistä löytäis uuden?
Sellaisen joka olisi napakka ja pukeva ja solakoittava ja tyylikäs ja edullinen sanan kaikissa mahdollisissa merkityksissä.
Mistä?
Probleemi 2.
Yksi- vai kaksiosaisena? Jäätyykö napa biksuissa? Mitä tapahtuu ensi kesänä jos uskaltaudun altaalle kaksiosaisissa? Suljetaanko allas välittömästi? Pidätetäänkö minut raadollisena k-13 materiaalina? Tarjotaanko sellissä syötävää ruokaa ja saanko aamutakin vai pitääkö hengailla niissä biksuissa sielläkin? Traumatisoituvatko lapset äidin uima-asusta?
Myydäänköhän jossain sellaisia kunnon uima-asuja, joissa on lahkeet polviin asti ja pitsit lahkeensuissa ja uimahatut?
Probleemi 3.
Päivä meinasi heti aamusta lähteä vinoutumaan, kun hraHakkarainen ja Isosisko alkoivat väitellä onko "ensi kesänä" sama asia kuin "tänä kesänä".
Kielitieteilijä minussa heräsi välittömästi.
Olemme käyneet läpi Kielitoimiston ison sanakirjan, Kieleen mieltä - mieleen kieltä -kieliopin, pienen sanakirjan, Kotuksen verkkosivut ja siinä vaiheessa kun olin uppoamaisillani Viskiin, tajusin että kello on paljon ja on parasta käyttää probleemin ratkomiseen Jonkun Toisen aikaa.
Päivän kevennys.
Pikkusiskon päiväkotitäti pahoitteli eilen, että ryhmässä on liikkeellä flunssaa ja vatsatautia. Minä tietysti kauhistuin kauheasti, koska viikonlopulle on mukavaa ohjelmaa, joka ei ole niin mukavaa jos joku oksentaa tai jotain muuta.
Pikkusisko kuiskutti luottavaisesti: "äiti, mä uskon että mä en sairastu"
minä: "ai mitenniin?"
"ei se saa mua kiinni."
"??"
"höh, no etkö usko että mä osaan juosta lujempaa kun ne bakgdeerit? Ei ne saa mua kiinni ja mä pujottelen niiden välistä."
*
Palaan probleemi3:n pariin.
Onko kenelläkään ratkaisuehdotuksia? Mitä eroa on ensi kesänä:llä ja tänä kesänä:llä?
Mitä viskipykälää niihin voisi soveltaa?
Että jos tuo uima-asu - joka siis on melkein uusi, vain vaivaiset kymmenen vuotta - alkaa lahota päälle ja on korjattavissa enää vanhalla kunnon roudarinteipillä, niin mistä löytäis uuden?
Sellaisen joka olisi napakka ja pukeva ja solakoittava ja tyylikäs ja edullinen sanan kaikissa mahdollisissa merkityksissä.
Mistä?
Probleemi 2.
Yksi- vai kaksiosaisena? Jäätyykö napa biksuissa? Mitä tapahtuu ensi kesänä jos uskaltaudun altaalle kaksiosaisissa? Suljetaanko allas välittömästi? Pidätetäänkö minut raadollisena k-13 materiaalina? Tarjotaanko sellissä syötävää ruokaa ja saanko aamutakin vai pitääkö hengailla niissä biksuissa sielläkin? Traumatisoituvatko lapset äidin uima-asusta?
Myydäänköhän jossain sellaisia kunnon uima-asuja, joissa on lahkeet polviin asti ja pitsit lahkeensuissa ja uimahatut?
Probleemi 3.
Päivä meinasi heti aamusta lähteä vinoutumaan, kun hraHakkarainen ja Isosisko alkoivat väitellä onko "ensi kesänä" sama asia kuin "tänä kesänä".
Kielitieteilijä minussa heräsi välittömästi.
Olemme käyneet läpi Kielitoimiston ison sanakirjan, Kieleen mieltä - mieleen kieltä -kieliopin, pienen sanakirjan, Kotuksen verkkosivut ja siinä vaiheessa kun olin uppoamaisillani Viskiin, tajusin että kello on paljon ja on parasta käyttää probleemin ratkomiseen Jonkun Toisen aikaa.
*
Tunnustus.
rakastan sanakirjoja.
Ra-kas-tan!
Ja kielioppeja, kunhan minun ei tarvitse osata selittää niitä.
Niissä on niin ihanasti kaikki tärkeät asiat.
Istuimme eilen Isoveljen kanssa sohvanmutkassa lukemassa Devil's teeth:iä. Bongasin kirjan sattumalta kirjaston uutuushyllystä ja pahoittelin Isoveljelle sen vääräkielisyyttä. Isoveli halusi silti lainata kirjan ja toivoi, että pystyisimme edes jotenkin kahlaamaan siitä tärkeitä kohtia yhdessä läpi. Pinosimme tarpeelliset sanakirjat ympärillemme ja aloitimme hitaanlaisen urakkamme.
Tavasimme yhdessä kuvatekstejä ja Isoveli tulkkasi yllättävän rennosti paikoin varsin vaivalloistakin sanastoa. Minä plarasin sanakirjoja edestakaisin.
Kun olimme käsitelleet kuvaliitteen, luin vapaasti suomentaen (varsin kehnosti!) pätkiä johdantoluvusta.
Kun olimme käsitelleet kuvaliitteen, luin vapaasti suomentaen (varsin kehnosti!) pätkiä johdantoluvusta.
Mistä pääsemmekin taas sanakirjoihin.
Rakastan niitä. (sanoinko sen jo?)
*
Päivän kevennys.
Pikkusiskon päiväkotitäti pahoitteli eilen, että ryhmässä on liikkeellä flunssaa ja vatsatautia. Minä tietysti kauhistuin kauheasti, koska viikonlopulle on mukavaa ohjelmaa, joka ei ole niin mukavaa jos joku oksentaa tai jotain muuta.
Pikkusisko kuiskutti luottavaisesti: "äiti, mä uskon että mä en sairastu"
minä: "ai mitenniin?"
"ei se saa mua kiinni."
"??"
"höh, no etkö usko että mä osaan juosta lujempaa kun ne bakgdeerit? Ei ne saa mua kiinni ja mä pujottelen niiden välistä."
*
Palaan probleemi3:n pariin.
Onko kenelläkään ratkaisuehdotuksia? Mitä eroa on ensi kesänä:llä ja tänä kesänä:llä?
Mitä viskipykälää niihin voisi soveltaa?
Kukaties melior?
jo mennään keskiviikossa!
Ei ota päähän melkein ollenkaan!
Olen tehnyt ahkerahkosti töitä!
Tänään päästään uimaan!
Tässä vaiheessa vuotta verstaalla on käsillä kaksi - tänä vuonna jopa kolme - isoa urakkaa, jotka vaativat keskittymistä ja istumalihaksia.
Ensimmäisen niistä aloitin kerrankin hyvissä ajoin, ja olen tehnyt siitä jo melkein kolmanneksen.
Toisen pääsen tänä vuonna tekemään ensimmäistä kertaa kokonaan itse ja omalla tavallani, ja olen aloittanut sen. Teen sitä epäkäytännöllisesti ja hitaasti, mutta harjoitellen.
Kolmas on ihan uusi juttu, enkä oikein tiedä miten sen tekisin ja miten siihen suhtautuisin.
Mietin koko ajan, voisinko tehdä jonkun näistä urakoista toisin - citius, altius, fortius -tai jopa kukaties melior?
Työergonomiaa sanan kaikissa mahdollisissa merkityksissä: huomaan että henki puutuu ja päivän edetessä pää alkaa roikkua yhä syvemmällä hartioiden välissä kun tihrustan eteeni. Ihmekö tuo että käsi huutaa?
**
Laskeskelin juuri että hirmuisesta käpäläaksidentista on kulunut kutakuinkin tarkalleen kaksi vuotta.
Kävelin tyytyväisenä viikonloppuiselta työkeikalta kotiin, tarkoitus oli juhlia Pikkusiskon synttäreitä, muistan että heiluttelin kassia ja lauleskelin itsekseni kun käännyin selkeästi liian suurella tilannenopeudella metsänreunan liukkaassa kurvissa ja menetin kenkieni hallinnan.
Kyynärluuhun tai jonnekin sinne tuli hiusmurtumaa ja minulle särkylääkepöhnää pariksi viikoksi.
Ei vanha parane. Aina se vain vaivaa.
**
Muistin juuri, että hömppäsin myös Lankakaupan talven. Omalla tavallaan ihan sympaattinen tarina sekin, mutta jotenkin on Jacobs alkanut jo toistaa itseään. Kokonaisuudessaan kirja oli vähän junnaava: samat ihmiset pyörivät samoissa ympyröissä kasvamatta ja kehittymättä.
Joulun aikoihin pääsin mukavasti taas lukufiiliksiin kiinni (meinasin kirjoittaa että käsiksi, mutta enpä kirjoitakaan, kun olen natissut käsistäni niin paljon!) Syksyllä kyllä kanniskelin kirjoja kotiin kirjastosta, mutta luvattoman paljon jäi lukematta.
Pitkästä pitkästä aikaa tekee mieli lukea. Paljon. Uutta. Erilaista. Olen kurkkinut ohimennen eri lukublogeihin ja etsinyt kirjavinkkejä. Varauslistani kirjastolla on melkein käsivarteni mittainen (en sittenkään voinut vastustaa kiusausta. Olkoon käsi päivän pääpuheenaihe. Hih!)
Ei ota päähän melkein ollenkaan!
Olen tehnyt ahkerahkosti töitä!
Tänään päästään uimaan!
Tässä vaiheessa vuotta verstaalla on käsillä kaksi - tänä vuonna jopa kolme - isoa urakkaa, jotka vaativat keskittymistä ja istumalihaksia.
Ensimmäisen niistä aloitin kerrankin hyvissä ajoin, ja olen tehnyt siitä jo melkein kolmanneksen.
Toisen pääsen tänä vuonna tekemään ensimmäistä kertaa kokonaan itse ja omalla tavallani, ja olen aloittanut sen. Teen sitä epäkäytännöllisesti ja hitaasti, mutta harjoitellen.
Kolmas on ihan uusi juttu, enkä oikein tiedä miten sen tekisin ja miten siihen suhtautuisin.
Mietin koko ajan, voisinko tehdä jonkun näistä urakoista toisin - citius, altius, fortius -tai jopa kukaties melior?
Työergonomiaa sanan kaikissa mahdollisissa merkityksissä: huomaan että henki puutuu ja päivän edetessä pää alkaa roikkua yhä syvemmällä hartioiden välissä kun tihrustan eteeni. Ihmekö tuo että käsi huutaa?
**
Laskeskelin juuri että hirmuisesta käpäläaksidentista on kulunut kutakuinkin tarkalleen kaksi vuotta.
Kävelin tyytyväisenä viikonloppuiselta työkeikalta kotiin, tarkoitus oli juhlia Pikkusiskon synttäreitä, muistan että heiluttelin kassia ja lauleskelin itsekseni kun käännyin selkeästi liian suurella tilannenopeudella metsänreunan liukkaassa kurvissa ja menetin kenkieni hallinnan.
Kyynärluuhun tai jonnekin sinne tuli hiusmurtumaa ja minulle särkylääkepöhnää pariksi viikoksi.
Ei vanha parane. Aina se vain vaivaa.
**
Muistin juuri, että hömppäsin myös Lankakaupan talven. Omalla tavallaan ihan sympaattinen tarina sekin, mutta jotenkin on Jacobs alkanut jo toistaa itseään. Kokonaisuudessaan kirja oli vähän junnaava: samat ihmiset pyörivät samoissa ympyröissä kasvamatta ja kehittymättä.
Joulun aikoihin pääsin mukavasti taas lukufiiliksiin kiinni (meinasin kirjoittaa että käsiksi, mutta enpä kirjoitakaan, kun olen natissut käsistäni niin paljon!) Syksyllä kyllä kanniskelin kirjoja kotiin kirjastosta, mutta luvattoman paljon jäi lukematta.
Pitkästä pitkästä aikaa tekee mieli lukea. Paljon. Uutta. Erilaista. Olen kurkkinut ohimennen eri lukublogeihin ja etsinyt kirjavinkkejä. Varauslistani kirjastolla on melkein käsivarteni mittainen (en sittenkään voinut vastustaa kiusausta. Olkoon käsi päivän pääpuheenaihe. Hih!)
tiistain kaffepaussi
tiistai.
Käpälä taas vaihteeksi huonompi.
Kohtasimme aamulla hraHakkaraisen kanssa jääkaapilla. HraH alkoi jorista isänsä serkusta, jonka oli tavannnut eilen käydessään säätelemässä vanhempiensa televisiolaitteita, jotka olivat kadottaneet tekstityksen.
".......muistanutkaan että sekin oli sotalapsena....... evakkomatkalla.... avioton lapsi....... samannäköinen kuin mamma.... vaikka tätikin on samannäköinen.... mutta kuitenkin isätön.... kävi kotona riitelemässä.... erosi..... osasi suomea ja ruotsia....palasi... meni naimisiin... isovaari! "
Aaargh! Älkää. Puhuko. Minulle. Aamuisin.
Ainakaan sukulaisista.
**
Käpälä taas vaihteeksi huonompi.
Kohtasimme aamulla hraHakkaraisen kanssa jääkaapilla. HraH alkoi jorista isänsä serkusta, jonka oli tavannnut eilen käydessään säätelemässä vanhempiensa televisiolaitteita, jotka olivat kadottaneet tekstityksen.
".......muistanutkaan että sekin oli sotalapsena....... evakkomatkalla.... avioton lapsi....... samannäköinen kuin mamma.... vaikka tätikin on samannäköinen.... mutta kuitenkin isätön.... kävi kotona riitelemässä.... erosi..... osasi suomea ja ruotsia....palasi... meni naimisiin... isovaari! "
Aaargh! Älkää. Puhuko. Minulle. Aamuisin.
Ainakaan sukulaisista.
**
Verstaalla jokavuotiset isot urakat työn alla - se tekee käpälän vihoittelusta entistäkin hankalampaa: ne tietyt jutut kun vaan on pakko tehdä.
**
Luin ihan kohtuullisen kiinnostavan kirjan kohtuullistamisesta, ja suivannuin koska minua ei lasketa kohtuullistajaksi vaan syrjäytyneeksi.Olen entistäkin vakuuttuneempi siitä, että ekoreiluluomu, slowfood ja mitä kaikkea näitä hienouksia ikinä onkaan, ovat hyvin toimeentulevan sukupolvi x:n omaa hiekkalaatikkoleikkiä.
Ei voi vetäytyä luomutilalle viljelemään puuvillaa ja karstaamaan lampaita, ellei ole helkkarinmoista pääomaa.
Päätin kuitenkin pitää itse itseäni kohtuullistajana - teen vain kohtuullisesti töitä. Siitäs saatte!
Olen myös hömpännyt urakalla: Lucy Dillonin Paritanssia sai minut jälleen kerran haaveilemaan tanssitaidosta. Sympaattinen tarina.
Nautin myös osuvasta ajankuvasta Carrien nuoruusvuosissa. Ajattelin, että täytyy varmaan lukea Sinkkuelämääkin, mutta sen alku ei ainakaan ollut houkutteleva eikä napakkakaan. Höh ja pöh.
*
Uuuden Työntekijän ja UPM:n tekisi aivan vimmatusti mieli juoruta entisestä piällysmiähestä, mutta eivät kehtaa. Ovat pitkin päivää heitelleet toisilleen täkyjä, mutta kumpikaan ei uskalla avata keskustelua.
Kai ne kuvittelevat että minulla on kovin ruusuinen kuva hänestä esimiehenä.
Ei ole. Juorutkaa vaan ihan rauhassa!
aikaansaamattomuutta
Nähtävästi minulla on jonkinlainen henkinen kiintiö sen suhteen, paljonko viikossa voi tehdä töitä (vähän!).
Tänään ei kertakaikkiaan etene, ei vaikka edessä on hieno työlista ja pöydällä pinokaupalla selviteltävien kasoja. Olen tehnyt tasan yhden asian: vastannut UPM:n sähköpostiviestiin että "220, 500 ja en tiedä." En tiedä edes, mihin muu aika on kulunut.
Eväänä eilisen tomaattikeiton jäänteet ja uutta suosikkijälkiruokaani.
Naperoiden kanssa kävimme eilen uimassa; bonuslapsena mukana oli kummikimuli.
Olen käynyt hallilla suunnilleen loka-marraskuulta viikottain, tai ainakin suurinpiirtein, ja pikkuhiljaa huomaan itsekin että räpiköintini on muuttumassa uinniksi, ja samassa tahdissa tuntuu kasvavan myös Pikkusiskon kylmänsietokyky - melko nautinnollista!
Kävisin kahdesti viikossa, jos olis resurssia (aikaa, energiaa jne)
Uintireissut ovat kauhkolmikolle tärkeä juttu: jokainen laskee uinnin yhdeksi harrastuksekseen (minusta se on perheaikaa!), ja Isosisko on merkinnyt sen jopa harrastuskalenteriinsa. Ehkä se on hyvä juttu, pitää meidät ruodussa ja pakottaa liikkumaan yhdessä.
Uinti on uskomattoman nautinnollista, meditatiivista.
Vuoden liikuntatavoitteena on kerätä hienon sykemittarini muistiin mahdollisimman monta edes jonkinlaista liikuntasuoritusta, kellosta, kaloreista ja sykkeistä viis.
*
Taidan lykätä hienon i-aparaattini korvilleni ja yritän nakutella jotain tuottavaa.
Tietysti Semmareita, älkää nyt tyhmiä kyselkö!
Tänään ei kertakaikkiaan etene, ei vaikka edessä on hieno työlista ja pöydällä pinokaupalla selviteltävien kasoja. Olen tehnyt tasan yhden asian: vastannut UPM:n sähköpostiviestiin että "220, 500 ja en tiedä." En tiedä edes, mihin muu aika on kulunut.
Eväänä eilisen tomaattikeiton jäänteet ja uutta suosikkijälkiruokaani.
Naperoiden kanssa kävimme eilen uimassa; bonuslapsena mukana oli kummikimuli.
Olen käynyt hallilla suunnilleen loka-marraskuulta viikottain, tai ainakin suurinpiirtein, ja pikkuhiljaa huomaan itsekin että räpiköintini on muuttumassa uinniksi, ja samassa tahdissa tuntuu kasvavan myös Pikkusiskon kylmänsietokyky - melko nautinnollista!
Kävisin kahdesti viikossa, jos olis resurssia (aikaa, energiaa jne)
Uintireissut ovat kauhkolmikolle tärkeä juttu: jokainen laskee uinnin yhdeksi harrastuksekseen (minusta se on perheaikaa!), ja Isosisko on merkinnyt sen jopa harrastuskalenteriinsa. Ehkä se on hyvä juttu, pitää meidät ruodussa ja pakottaa liikkumaan yhdessä.
Uinti on uskomattoman nautinnollista, meditatiivista.
Vuoden liikuntatavoitteena on kerätä hienon sykemittarini muistiin mahdollisimman monta edes jonkinlaista liikuntasuoritusta, kellosta, kaloreista ja sykkeistä viis.
*
Taidan lykätä hienon i-aparaattini korvilleni ja yritän nakutella jotain tuottavaa.
Tietysti Semmareita, älkää nyt tyhmiä kyselkö!
eväs-teitä
Tapanani ei ole tehdä kovin suureellisia uudenvuodenpäätöksiä tai lupauksia: yleensä päätän etten tänäkään vuonna ala tupakoida, eipä sitten tarvitse lopettaakaan. (en siis ole koskaan aloittanutkaan)
Ajattelin kuitenkin vaihteeksi keskittyä verstaseväisiin, ne kun ovat toisina päivinä todellinen kohokohta ja arjen ainut ilo. Syksyllä verstasevääni olivat järjestään, päivästä toiseen, linjalla omppu-mantsu-bansku ja viili. Aamukahvin kanssa olen nokkinut pähkinöitä; siinäpä se.
Tämän päätähuimaavan pariviikkoisen ajan olen onnistunut kaivelemaan kaapeista kaikenlaisia herkkuja eväiksi ja olen löytämäisilläni uuden addiktoivan suosikin.
Askartelin aamulla tämän päivän eväät: vihersalaattia ja tonnikalaa. Jälkiruuaksi otin tietysti uutta herkkuani: hedelmäsalaattia ja turkkilaista jogurttia pähkinärouheella maustettuna. Ne kuulkaa huutelevat kovalla äänellä tuolta jääkaapista!
Ainoa eväsongelma on eväsastioiden puute. Keittiökeikauksen yhteydessä poistin tehokkaasti kaikki nuhjaantuneet ja naarmuuntuneet pakaste- ja muut rasiat. Tällä hetkellä omistamme neljä (4) rasiaa.
Ihan selvästi tarvitsen hienoja rasioita, keppoja ja lautasia, mahdollisesti termosmallisia. Eikö vain?
Eihän eväitä muuten kannata mukana kuljettaa?
(enkä suinkaan tehnyt uudenvuodenpäätöstä tuhlailemattomuudesta, kohtuullisestamisesta ja shoppailemattomuudesta. Tai jos teinkin, niin eikö vain että säästääkseen täytyy myös sijoittaa?)
*
Leikkiessäni uuden hienon i-kuuntelulaitteeni kanssa aloin ihmetellä, miten huonosti me tämän päivän ihmiset siedämme tyhjyyttä ja tylsistymistä.
Minullakin on aina kirja mukana. Ja nykyään kuuntelulaitekin, vaikken vielä olekaan sitä käyttänyt.
Miksiköhän?
*
Ai niin, pakko leuhkia!
Lähdimme eilen illansuussa hraHakkaraisen kanssa shoppailemaan (miksi ihmeessä - emme yleensä harrasta shoppailua!?) ja siinä lähtöä hankkiessamme muistin, että unohtui ruuanlaittotohihoissa tuo leivän leipominen.
Isosisko oli tärppänä paikalla ja lupasi huolehtia asiasta. Mittasimme yhdessä - minä jo toinen käsi takin hihassa - tarvittavat aineet valmiiksi, ja syöksyin bussiin.
Siinä sitten kauppakeskuksessa vaellessani soittelimme Isosiskon kanssa puolin ja toisin väliaikaohjeita (siunattu kännykkäaika!) ja kotiintullessamme meitä odotti iloisesti hypähtelevä 9-vuotias ja paistumassa olevien sämpylöiden ihanan muheva tuoksu.
On meillä taitavat naperot!
(voin kyllä leuhkia silläkin, etten ostanut mitään, kun säästän, kohtuullistan ja olen osteskelulakossa)
Ja sitten vielä leuhkin sillä, että menemme taas tänään yhdessä uimaan: se on ilmeisesti koko perheen yhteinen uudenvuodenpäätös. Että harrastamme yhdessä uintia.
Ajattelin kuitenkin vaihteeksi keskittyä verstaseväisiin, ne kun ovat toisina päivinä todellinen kohokohta ja arjen ainut ilo. Syksyllä verstasevääni olivat järjestään, päivästä toiseen, linjalla omppu-mantsu-bansku ja viili. Aamukahvin kanssa olen nokkinut pähkinöitä; siinäpä se.
Tämän päätähuimaavan pariviikkoisen ajan olen onnistunut kaivelemaan kaapeista kaikenlaisia herkkuja eväiksi ja olen löytämäisilläni uuden addiktoivan suosikin.
Askartelin aamulla tämän päivän eväät: vihersalaattia ja tonnikalaa. Jälkiruuaksi otin tietysti uutta herkkuani: hedelmäsalaattia ja turkkilaista jogurttia pähkinärouheella maustettuna. Ne kuulkaa huutelevat kovalla äänellä tuolta jääkaapista!
Ainoa eväsongelma on eväsastioiden puute. Keittiökeikauksen yhteydessä poistin tehokkaasti kaikki nuhjaantuneet ja naarmuuntuneet pakaste- ja muut rasiat. Tällä hetkellä omistamme neljä (4) rasiaa.
Ihan selvästi tarvitsen hienoja rasioita, keppoja ja lautasia, mahdollisesti termosmallisia. Eikö vain?
Eihän eväitä muuten kannata mukana kuljettaa?
(enkä suinkaan tehnyt uudenvuodenpäätöstä tuhlailemattomuudesta, kohtuullisestamisesta ja shoppailemattomuudesta. Tai jos teinkin, niin eikö vain että säästääkseen täytyy myös sijoittaa?)
*
Leikkiessäni uuden hienon i-kuuntelulaitteeni kanssa aloin ihmetellä, miten huonosti me tämän päivän ihmiset siedämme tyhjyyttä ja tylsistymistä.
Minullakin on aina kirja mukana. Ja nykyään kuuntelulaitekin, vaikken vielä olekaan sitä käyttänyt.
Miksiköhän?
*
Ai niin, pakko leuhkia!
Lähdimme eilen illansuussa hraHakkaraisen kanssa shoppailemaan (miksi ihmeessä - emme yleensä harrasta shoppailua!?) ja siinä lähtöä hankkiessamme muistin, että unohtui ruuanlaittotohihoissa tuo leivän leipominen.
Isosisko oli tärppänä paikalla ja lupasi huolehtia asiasta. Mittasimme yhdessä - minä jo toinen käsi takin hihassa - tarvittavat aineet valmiiksi, ja syöksyin bussiin.
Siinä sitten kauppakeskuksessa vaellessani soittelimme Isosiskon kanssa puolin ja toisin väliaikaohjeita (siunattu kännykkäaika!) ja kotiintullessamme meitä odotti iloisesti hypähtelevä 9-vuotias ja paistumassa olevien sämpylöiden ihanan muheva tuoksu.
On meillä taitavat naperot!
(voin kyllä leuhkia silläkin, etten ostanut mitään, kun säästän, kohtuullistan ja olen osteskelulakossa)
Ja sitten vielä leuhkin sillä, että menemme taas tänään yhdessä uimaan: se on ilmeisesti koko perheen yhteinen uudenvuodenpäätös. Että harrastamme yhdessä uintia.
tiistain sekalaiset
UPM:n poikanen on mennyt armeijaan - voi hyvä tavaton tätä inttimuistojen määrää! UPM ja Uusi Työntekijä tykittävät kilpaa.
Pitäisiköhän kaivaa parit synnytyskertomukset esiin, noin niin kuin vastapainoksi? ("vielä yksikin veemäinen kapiainen ja minä kerron miltä tuntuu kun suuripäinen napero kaivetaan apuvälineillä ulos naishenkilön sisuksista!")
*
Pikkusisko vietti eilen kaverisynttäreitään - kimulin valinta oli loistava! Hän halusi viedä yhden kaverinsa Hoploppiin riehumaan, ja sekös meille sopi. Istuimme hraHakkaraisen kanssa kahviossa ja vietimme parisuhteen laatuaikaa samalla kun pikkutypykät juoksivat päänsä hikisiksi ja kasvonsa punaisiksi.
Ikinä en ole yhtä helpolla päässyt synttärijärjestelyissä.
*
Joululoman aikana pääsin pitkästä aikaa hyvään lukurytmiin kiinni. Koko syksyn kaikkinainen lukeminen - jopa rakastamani hömpän - takkuili, ei vain huvittanut. Ei löytynyt luettavaa, ei jaksanut kantaa mukana, ei kiinnostanut.
En ymmärrä, missä toimissa olen syksyni edes kuluttanut: jos en ole lukenut, enkä lääkärin kiellosta tehnyt käsitöitä - niin mihin ihmeeseen oikein olen iltani tärvännyt?
Luin joululomalla vanhan miehen kirjoittaman päiväkirjamuistelman, jonka kirjalliset ansiot eivät ehkä ole kovin korkeat, mutta tapahtumapaikat ja osa henkilöistä oli tuttuja, joten nautin suunnattomasti. Ja surin, luettuani mukavan ihmisen poismenosta, siitä miten hitaasti asiat itänaapurissa muuttuvat ja miten vähän ne ovat muuttuneet, miten väärään suuntaan.
Nyt sain luettua loppuun Syntynyt juoksemaan - ja kuten kehuin, minusta tulee isona ultrajuoksija. Ja Isoveljestä myös.
Yritän usuttaa myös hraHakkaraista kirjan kimppuun, josko lähtisimme yhdessä paljain jaloin savannille kirmaamaan kiinni kauriita.
Työn alla pari lupaavaa hömppää, muutamia elämäkerrallisia juttuja ja Oliver Sacksin Musikofilia, jos kohta se vaikuttikin vähän työläältä luettavalta.
Pitäisiköhän kaivaa parit synnytyskertomukset esiin, noin niin kuin vastapainoksi? ("vielä yksikin veemäinen kapiainen ja minä kerron miltä tuntuu kun suuripäinen napero kaivetaan apuvälineillä ulos naishenkilön sisuksista!")
*
Pikkusisko vietti eilen kaverisynttäreitään - kimulin valinta oli loistava! Hän halusi viedä yhden kaverinsa Hoploppiin riehumaan, ja sekös meille sopi. Istuimme hraHakkaraisen kanssa kahviossa ja vietimme parisuhteen laatuaikaa samalla kun pikkutypykät juoksivat päänsä hikisiksi ja kasvonsa punaisiksi.
Ikinä en ole yhtä helpolla päässyt synttärijärjestelyissä.
*
Joululoman aikana pääsin pitkästä aikaa hyvään lukurytmiin kiinni. Koko syksyn kaikkinainen lukeminen - jopa rakastamani hömpän - takkuili, ei vain huvittanut. Ei löytynyt luettavaa, ei jaksanut kantaa mukana, ei kiinnostanut.
En ymmärrä, missä toimissa olen syksyni edes kuluttanut: jos en ole lukenut, enkä lääkärin kiellosta tehnyt käsitöitä - niin mihin ihmeeseen oikein olen iltani tärvännyt?
Luin joululomalla vanhan miehen kirjoittaman päiväkirjamuistelman, jonka kirjalliset ansiot eivät ehkä ole kovin korkeat, mutta tapahtumapaikat ja osa henkilöistä oli tuttuja, joten nautin suunnattomasti. Ja surin, luettuani mukavan ihmisen poismenosta, siitä miten hitaasti asiat itänaapurissa muuttuvat ja miten vähän ne ovat muuttuneet, miten väärään suuntaan.
Nyt sain luettua loppuun Syntynyt juoksemaan - ja kuten kehuin, minusta tulee isona ultrajuoksija. Ja Isoveljestä myös.
Yritän usuttaa myös hraHakkaraista kirjan kimppuun, josko lähtisimme yhdessä paljain jaloin savannille kirmaamaan kiinni kauriita.
Työn alla pari lupaavaa hömppää, muutamia elämäkerrallisia juttuja ja Oliver Sacksin Musikofilia, jos kohta se vaikuttikin vähän työläältä luettavalta.
paljastuksia ja kuuntelulaitteita
kiitos Tiitu!
Ööh, haluan tässä yhteydessä kiittää vanhempiani jotka (tota, ööö) antoivat minun aikoinaan käyttää kirjoituskonettaan ja (ööö) sitä perhettä joka kerran lainasi meille vic-20 kompuutteria sekä (heh-heh) hraHakkaraista joka aikoinaan opetti minut käyttämään yliopiston tekstipohjaista intternettiä. Että kiitos vaan heille!
Ja sitten ne seitsemän paljastusta itsestäni. (apua!)
1. Luen kirjoista loppulauseen melkein ensimmäiseksi.
Kun olen lukenut mitä tahansa kirjaa luvun-parin verran, käännän esiin viimeisen sivun ja katson loppulauseen. Ja usein silmäilen viimeistä lukua parin sivun verran. Tapa juontaa juurensa eräästä Jukka Parkkisen nuortenkirjasta, jonka päähenkilö oli lukenut kirjan, joka päättyi sanaan sinappi. Päähenkilö oli sitä mieltä, että majoneesi on maukkaampaa, ja mikäli hän kirjoittaisi kirjan, se päättyisi sanaan majoneesi. Parkkisen kirja päättyi - kuten tietysti arvaattekin - majoneesiin.
Kun olen lukenut mitä tahansa kirjaa luvun-parin verran, käännän esiin viimeisen sivun ja katson loppulauseen. Ja usein silmäilen viimeistä lukua parin sivun verran. Tapa juontaa juurensa eräästä Jukka Parkkisen nuortenkirjasta, jonka päähenkilö oli lukenut kirjan, joka päättyi sanaan sinappi. Päähenkilö oli sitä mieltä, että majoneesi on maukkaampaa, ja mikäli hän kirjoittaisi kirjan, se päättyisi sanaan majoneesi. Parkkisen kirja päättyi - kuten tietysti arvaattekin - majoneesiin.
Bongailen loppulauseita, pohdiskelen niitä ja ennen kaikkea - haluan tietää sen mitä kirjailija jo tietää ja lukiessani yrittää päästä samaan lopputulokseen. HraHakkarainen paheksuu tapaani syvästi, siitäkin huolimatta että hän lukee kaunokirjallisuutta varsin vähän. (hraHakkaraisen kaikkien kirjojen otsikot ovat tyyliä "the history of...." /"the philosophy of..." tai jopa "the history and the philosophy of...") (olen bongannut kirjahyllystämme myös kirjat "the history of philosophy" ja "the philosophy of the history") (että voikin ihminen saada kiksinsä kummallisista asioista!)
2. Olen periaatteiden petturi. Varsinkin lastenkasvatuksessa.
Olin sitä mieltä, että lasten ei kuulu nukkua perhepedissä. Isoveli oli melkein viikon ikäinen kun rikoin sen periaatteen (nukahdin kesken ruokailun). Olin sitä mieltä että pelikonsolit eivät kuulu lapsiperheiden elämään - kunnes kuulin wiistä. Olen sitä mieltä, että lasten pitää syödä sitä mitä on tarjolla - kunnes Pikkusisko osoittautui alipainoiseksi ja kasvurajoitteiseksi ja koko ajan nälkäiseksi.
3. apua! On ihan kamalan vaikeaa keksiä paljastuksia itsestään.
Eikun joo: en osaa kieliä, mutta pidän niistä ja olen niistä kiinnostunut. Olen opiskellut mm. latinaa, venäjää ja puolaa. Latina on henkisesti kotoisa.
4. Meillä on kotona työnjako, emmekä riitele hraHakkaraisen kanssa kotihommista yhtään. Emme oikeastaan ylipäätään riitele. Paitsi että minä tuiskahtelen ja tiuskahtelen tämän tästä. HraHakkaraisen kanssa ei voi riidellä. Jos joskus yritän haastaa ja äksyillä, toteaa hraH tyynesti: "soita vaikka siskolles ja riitele sen kanssa".
5. Haluaisin osata soittaa jotain soitinta. Ja haluaisin osata tanssia.
En pysty oppimaan - olen kokeillut.
Yritin harrastaa kilpa- ja mitälietanssia, mutta vielä parin vuoden harjoittelun jälkeenkin aloitin toistuvasti väärällä jalalla. Sekoitin yhtä esitystä harjoitellessa aina koko rivin - emme koskaan päässeet kahta tahtia pidemmälle. En päässyt esiintymään, mutta olin näytöksessä avustajana.
Kävimme hraHakkaraisen kanssa tanssikurssillakin, mutta en siltikään oppinut.
6. En pidä viherkasveista. Ainakaan sisällä kotona. Ne ovat vaivalloisia. Nykyään minulla tosin on tunnistamattomien sitrushedelmien plantaasi ikkunalaudallani ja olen siitä hyvin ylpeä. Olen kasvattanut seitsemän tunnistamatonta sitrusta siemenestä melkein kymmensenttisiksi puunaluiksi.
7. Pelkäsin ennen kissoja ja luulin, että ne voivat hyökätä nukkuvan ihmisen kimppuun ja raadella kurkun auki. Olen myös pelännyt koiria.
Nykyään meillä on kaksi kissaa, ja voisin ottaa kolmannenkin jos mahtuisi.
Oli kuulkaa kammottavaa mennä ensimmäistä kertaa anoppilaan, kun siellä oli kaksi kissaa ja kolme koiraa ja ne kaikki näyttivät samanlaisilta keskenään ja tungeksivat syliin. Yhteiselo hraHakkaraisen kanssa on kummasti karaissut luonnettani - olen mm. ollut vapaaehtoishommissa suojeluskoirakisoissa ja olen uskaltanut komentaa bokseria. (bokseri ei kylläkään ole koira, se on onnettomuus joka kuolaa paljon)
Kissa on ainoa oikea lemmikki ja maine coon on ainoa oikea kissarotu, ja joskus vielä meille tulee mustakilpikonna-cooni.
Eiköhän siinä noita ollut.
*
Viikonlopun kehittämispäivät olivat kai ihan ok, paitsi että päätin ruveta hakemaan uutta työpaikkaa.
Sekosimme yhteisesti hraHakkaraisen kanssa viikonloppuna ja tilasimme lapsille i-kuuntelulaitteet. (katso kohta 2 ylläolevasta: totisesti olen periaatteiden petturi!)
Siihen on kyllä syy.
Naperoilla on jonkinsortin radiolaitteet huoneissaan ja kun olemme elämässämme joutuneet kuuntelemaan skviljoona kertaa titititi-nallea tai muuta yhtä riehakasta, päätimme joululahjoa kauhukolmikkoa omilla kuulokkeilla.
Fiksuja kun olemme, emme huomanneet varmistaa sitä, onko radioaparaateissa kuulokeliitäntämahdollisuutta. Arvatkaa oliko?
Pikainen kierros joulunjälkeisaleissa kertoi, että kuulokeliitännälliset radioapparaatit ovat kalliita. Ja pikainen kierros i-nettikaupassa kertoi, että halvimmat i-laitteet ovat samanhintaisia tai jopa halvempia kuin kuulokeliitännällä varustetut perinteiset apparaatit.
Kesän pariviikkoinen lomamatka mielissämme totesimme, että kaksi kärpästä yhdellä iskulla - ja niinpä kauhukolmikko odottaa nyt omia soittimiaan. Voivat sitten kesällä viettää siestaa ja kuunnella rakkaita äänikirjojaan.
Ja koska hraH on hraH, on myös minulla nykyään i-kuuntelulaite (minulle haettiin kaupasta; lapsille tilattiin netistä. Olenko kukaties mouhannut riittävästi aamujen bussimatkamelusta?). Tunsin oloni luurit korvissa ensisijaisesti pölöksi, mutta myös erittäin tyytyväiseksi, kun tänä aamuna köröttelin töihin ja kuuntelin aamun peiliä. (hraH oli vähän pölö hänkin ja tunki tietokoneeseen jonkun epälevyn, sen takia en pystynyt siirtämään vielä lempimusiikkiani i-aparaattiini; jos kohta mieluummin varmaan kuuntelenkin radiota)
Erityisen mukavaa kuuntelulaitteen omistaminen on koska minusta tulee isona ultrajuoksija.
Olen lukenut Syntynyt juoksemaan, ja siinäpä kirja, jonka luettuaan tekee mieli tunkea höörluurit korviin ja lähteä kirmaltamaan tuulen lailla pitkin niittyjä - inspiroivaa luettavaa. Kouhasin kirjasta ääneen, ja Isoveli kähvelsi sen ja ehti lukea sen loppuun ennen minua.
Hänestäkin tulee isona ultrajuoksija.
Niin että heti kun talvi loppuu, rupean taas juoksemaan.
epäviikonloppu tulossa
perjantaissa mennään, epäviikonloppu häämöttää edessä kuin autiomaa.
Epä- koska tänään ja huomenna kehitetään niin julmetusti ja sunnuntaiaamuissa on aina se pakollinen pieni työjuttu. Eipä pääse hetkeksikään totuus unohtumaan.
Käyn vielä ennen lähtöä kotona kääntymässä, täytyy haalia välttämättömät tavarat kasaan ja varustella kotijoukot.
Ruoka ja ruokailut pyörivät mielessäni aina vain. Tilasin kirja-aleista pari uutta keittokirjaa, toisen nimi oli suunnilleen "Hyvää ruokaa jämistä" ja toisen "Herkullisia ruokia vain viidestä aineksesta" - ajattelin että nepä sopivat hyvin kokkailumentaliteettiini.
Kyllä kai.
Viisi herkullista ainesta sisälsivät mm. entrecoté:ta, ja jämäruokiakin varten pitäisi kaapissa olla esimerkiksi ylijääneitä granaattiomenoita. Hmh, toisilla on ja toisilla ei.
Kostoksi huonoille keittokirjoille päivitin reseptivihkoni ajan tasalle.
Ja lykkäsin ylijämäkananmunat unelmakääretorttuun. (vain viisi ainesta: muna, sokeri, jauhot, ylijäämähillo-ylijäämäkermasta vatkattu täyte) (no olkoon, kuusi; kaakaojauhe)
Oli sekin ihan herkullista, ainakin lasten mielestä. ("äiti, tää on yhtä hyvää kuin päiväkodissa!" "epää, miks toi saa päiväkodissa herkkuja. Mä en koskaan saanut!")
*
Isosisko on viime aikoina tihenevissä määrin esitellyt teoriaa, jonka mukaan naapurimaan tuore prinssipuoliso Daaniel on hänen enonsa, ja että hänen kuuluisi oikeastaan asua kuninkaanlinnassa.
Väitimme eilen, että kyllä - olemme kaapanneet hänet ja aiomme turvallisuussyistä säilyttää häntä jatkossa komerossa.
Paitsi että oikeasti kuninkaallinen hovi on pelkkää kangastusta. Prinssi Carl-Philip onkin oikeasti Antonio-niminen venäläinen kadunlakaisija jolla on metrin mittaiset mursunviikset, ja Madelein on saksalainen Gertrud jolla on korvapuustiletit ja joka on työssä norjalaisessa kalanjalostamossa suomustajana.
Isosisko purskautti omenamehut nenän kautta pitkin pöytää ja iltapala päättyi yleiseen kaaokseen.
Kuten yleensäkin.
Epä- koska tänään ja huomenna kehitetään niin julmetusti ja sunnuntaiaamuissa on aina se pakollinen pieni työjuttu. Eipä pääse hetkeksikään totuus unohtumaan.
Käyn vielä ennen lähtöä kotona kääntymässä, täytyy haalia välttämättömät tavarat kasaan ja varustella kotijoukot.
Ruoka ja ruokailut pyörivät mielessäni aina vain. Tilasin kirja-aleista pari uutta keittokirjaa, toisen nimi oli suunnilleen "Hyvää ruokaa jämistä" ja toisen "Herkullisia ruokia vain viidestä aineksesta" - ajattelin että nepä sopivat hyvin kokkailumentaliteettiini.
Kyllä kai.
Viisi herkullista ainesta sisälsivät mm. entrecoté:ta, ja jämäruokiakin varten pitäisi kaapissa olla esimerkiksi ylijääneitä granaattiomenoita. Hmh, toisilla on ja toisilla ei.
Kostoksi huonoille keittokirjoille päivitin reseptivihkoni ajan tasalle.
Ja lykkäsin ylijämäkananmunat unelmakääretorttuun. (vain viisi ainesta: muna, sokeri, jauhot, ylijäämähillo-ylijäämäkermasta vatkattu täyte) (no olkoon, kuusi; kaakaojauhe)
Oli sekin ihan herkullista, ainakin lasten mielestä. ("äiti, tää on yhtä hyvää kuin päiväkodissa!" "epää, miks toi saa päiväkodissa herkkuja. Mä en koskaan saanut!")
*
Isosisko on viime aikoina tihenevissä määrin esitellyt teoriaa, jonka mukaan naapurimaan tuore prinssipuoliso Daaniel on hänen enonsa, ja että hänen kuuluisi oikeastaan asua kuninkaanlinnassa.
Väitimme eilen, että kyllä - olemme kaapanneet hänet ja aiomme turvallisuussyistä säilyttää häntä jatkossa komerossa.
Paitsi että oikeasti kuninkaallinen hovi on pelkkää kangastusta. Prinssi Carl-Philip onkin oikeasti Antonio-niminen venäläinen kadunlakaisija jolla on metrin mittaiset mursunviikset, ja Madelein on saksalainen Gertrud jolla on korvapuustiletit ja joka on työssä norjalaisessa kalanjalostamossa suomustajana.
Isosisko purskautti omenamehut nenän kautta pitkin pöytää ja iltapala päättyi yleiseen kaaokseen.
Kuten yleensäkin.
avautumisia
taas kerran joukkoliikennevälineen oli vallannut joukkio aivokääpiöitä, joiden suurinta hupia on soittaa jollain rätisevällä epäinstrumentillä säälittävän epämääräistä gangstaräppiä. Vitsit että on rohkeeta uiluttaa ilmoille musiikkia jonka pääsanoma on diidadaa-takapuoli-diidadaa-sukuelin-diidadaa-takapuoli-sukuelin-diidadaa. Ja samma på nytt.
Pelkään sitä aamua, jolloin pinnani poikkeutuu lopullisesti ja ylläoleva verbalisoituu nuorison niskoille. Epäilen nimittäin että verisuoni katkeaa päästäni kuuluvasti napsahtaen ja päädyn ihan vahingossa diidadaa esittelemään kappaleessa mainitut ruumiinosat ihan livenä teiniviiksille.
On se kumma ettei voida käyttää hörlureja ja antaa normaalilla järjenjuoksulla varustettujen ihmisten meditoida aamujaan käyntiin ihan rauhassa.
Minua ei niinkään häiritse "musiikin" alatyylinen sanoitus; ongelmansa jokaisella - ja teineillä niitä on yllinkyllin - vaan se onneton epämusiikillinen tilulii jota joku syntikkavirtuoosi on syytänyt onnettoman sanoituksensa taustapaneeliksi.
Ja sitten se sanoinkuvaamaton rätinä, joka tulee äärimilleen viritetystä kännykän volumenäppäimestä.
Hankkikaa hei edes kunnon ghettoblasterit!
Ja ihan vinkkinä vähemmistökansalaisnuorisolle: tangotkaan eivät kuulosta hyviltä samalla tyylillä soitettuina.
Eivätkä liioin rukouskutsut moskeijoista.
Että jos kuitenkin käytettäisiin kuulokkeita.
Hankkisin itselleni höörluurit, jos vain suinkaan kestäisin äänimattoa aamutuimaan.
Mahtaakohan joku fiksu insinörtti olla keksinyt valkoista kohinaa syöttävän aparaatin tällaisten aamuäreiden keski-ikäisten tarpeisiin?
Aamuisin ärsyttää hälinä ja ympärivuorokautisesti ärsyttää tyhmyys eli idiotia.
Jos nyt sattuu olemaan niin, ettei hissi ihan yläkertaan asti kuljekaan, niin pakkoko sitä on julkisesti esitellä ja vielä hirnua päälle? Tyhmyydessä kun ei ole mitään hauskaa.
*
Ja kun nyt tähän avautumisen alkuun pääsin, niin on muuten kiva lähteä sinne kehittämispäiville seurueen ainoana sukupuolensa edustajana.
Ensin jaettiin kyydit, UPM huokaili eilen: "no niin, nyt puuttuu enää kyyti sulta ja Majavalta. Sä tulet sit varmaan mun kyydissä ja Majava menee Uuden Työntekijän kanssa" Kivat vaan teille pojat, on mukavaa tulla valituksi joukkueeseen toiseksiviimeisenä!
Perillä pelataan säbää, tytöt vastaan pojat.
Sitten mennään saunaan. Näettekö saman kuin minä?
Kaksi pukuhuonetta, kaksi suihkutilaa, kaksi saunaa, kaksi tuntia? Toisesta kuuluu römäkkää äijänaurua ja sihahtavia ääniä löylynlyönnin ja korkinaukemisen merkkeinä. Toisen ovensuusta on illan alkupuolella töykkäisty sisään pullollinen jotain lemmehtynyttä ylijäämää. Eikä tietenkään pullonavaajaa.
Jepujee, aamulla sitten joku kysyy, että mihin sä hävisit, oli meinaan tosi hyvä palaveri eilen siellä saunassa, oi jospa oisit saanut olla mukana!
Kaikenlaista olen elämästäni kaukaisina nuoruusvuosinani kuvitellut ja olettanut, paitsi...
Pelkään sitä aamua, jolloin pinnani poikkeutuu lopullisesti ja ylläoleva verbalisoituu nuorison niskoille. Epäilen nimittäin että verisuoni katkeaa päästäni kuuluvasti napsahtaen ja päädyn ihan vahingossa diidadaa esittelemään kappaleessa mainitut ruumiinosat ihan livenä teiniviiksille.
On se kumma ettei voida käyttää hörlureja ja antaa normaalilla järjenjuoksulla varustettujen ihmisten meditoida aamujaan käyntiin ihan rauhassa.
Minua ei niinkään häiritse "musiikin" alatyylinen sanoitus; ongelmansa jokaisella - ja teineillä niitä on yllinkyllin - vaan se onneton epämusiikillinen tilulii jota joku syntikkavirtuoosi on syytänyt onnettoman sanoituksensa taustapaneeliksi.
Ja sitten se sanoinkuvaamaton rätinä, joka tulee äärimilleen viritetystä kännykän volumenäppäimestä.
Hankkikaa hei edes kunnon ghettoblasterit!
Ja ihan vinkkinä vähemmistökansalaisnuorisolle: tangotkaan eivät kuulosta hyviltä samalla tyylillä soitettuina.
Eivätkä liioin rukouskutsut moskeijoista.
Että jos kuitenkin käytettäisiin kuulokkeita.
Hankkisin itselleni höörluurit, jos vain suinkaan kestäisin äänimattoa aamutuimaan.
Mahtaakohan joku fiksu insinörtti olla keksinyt valkoista kohinaa syöttävän aparaatin tällaisten aamuäreiden keski-ikäisten tarpeisiin?
Aamuisin ärsyttää hälinä ja ympärivuorokautisesti ärsyttää tyhmyys eli idiotia.
Jos nyt sattuu olemaan niin, ettei hissi ihan yläkertaan asti kuljekaan, niin pakkoko sitä on julkisesti esitellä ja vielä hirnua päälle? Tyhmyydessä kun ei ole mitään hauskaa.
*
Ja kun nyt tähän avautumisen alkuun pääsin, niin on muuten kiva lähteä sinne kehittämispäiville seurueen ainoana sukupuolensa edustajana.
Ensin jaettiin kyydit, UPM huokaili eilen: "no niin, nyt puuttuu enää kyyti sulta ja Majavalta. Sä tulet sit varmaan mun kyydissä ja Majava menee Uuden Työntekijän kanssa" Kivat vaan teille pojat, on mukavaa tulla valituksi joukkueeseen toiseksiviimeisenä!
Perillä pelataan säbää, tytöt vastaan pojat.
Sitten mennään saunaan. Näettekö saman kuin minä?
Kaksi pukuhuonetta, kaksi suihkutilaa, kaksi saunaa, kaksi tuntia? Toisesta kuuluu römäkkää äijänaurua ja sihahtavia ääniä löylynlyönnin ja korkinaukemisen merkkeinä. Toisen ovensuusta on illan alkupuolella töykkäisty sisään pullollinen jotain lemmehtynyttä ylijäämää. Eikä tietenkään pullonavaajaa.
Jepujee, aamulla sitten joku kysyy, että mihin sä hävisit, oli meinaan tosi hyvä palaveri eilen siellä saunassa, oi jospa oisit saanut olla mukana!
Kaikenlaista olen elämästäni kaukaisina nuoruusvuosinani kuvitellut ja olettanut, paitsi...
aamu alkaa aalla
Perhe-lehden kymmenen vinkkiä väsyneille vanhemmille on alituinen päiväini ilo ja piristys!
Aamukaaos kuriin -por favor.
1. Aamusta tulee kiva, kun varaat suklaakeksin kahvikupin vierelle.
Aamiainenhan on päivän tärkein ateria, jolla jaksaa pitkälle päivään - ja päivä on syytä aloittaa tärkeimmällä ruoka-aineella, jonka nainen tuntee.
2. Vuorotelkaa: toinen saa lähteä ilman aamukaaosta.
Pelastaa taatusti myös parisuhteen, kun hehkeänä vinkkaat ovenraosta että soromnoo, se on meitsin vuoro mennä.
3. Pyyhi pöytä jo illalla.
Älkää nyt hyvät ihmiset väittäkö, että minä olen maailmankaikkeuden ainoa ihminen joka on jo keksinyt sen, että siistiin keittiöön on kivampi mennä aamulla! Minä! Kaikista maailman sotkusokeista ihmisistä! (tietysti ruokailun jäljet siivotaan aterian jälkeen, eikä ennen seuraavaa)
Iltavartti keittiössä pelastaa ihan oikeasti koko aamun.
4. Silittele lapsi hereille.
Aina parempi vaihtoehto kuin tempaista kakara hiuksista pystyyn.
5. Suosi aineettomia palkintoja. (esim. lupaa laulaa autossa)
"äiti pliide, onksun pakko aina laulaa?"
6. Syökää rusinoita matkan varrella.
Edelleen, aamiainenhan on päivän tärkein ateria. Syödään rusinoita että tullaan täyteen ja jaksetaan, mutta ensin popsaistaan ne suklaakeksit!
7. Hanki samanlaisia sukkia ja käsineitä, ei tuhlaudu aikaa parien etsintään.
Tai säilytä tavaroita aina samassa paikassa.
8. Siirrä kellot kymmenen minuuttia edelle.
Olenko oikeasti ainoa ihminen, joka on keksinyt tämänkin? Tai oikeastaan tämän keksi kyllä äiti. Tai isä. Kotikotona ei voi ikinä tietää, mikä kello näyttää lähinnä valtakunnan virallista aikaa. Se kyllä oikeasti helpottaa. Meillä on vekkari viisi minuuttia edellä ja keittiön väliaikaiskello kaksi.
9. Varaa matkan ajaksi musiikkia.
Yritin kyllä, mutta vastaantulijat alkoivat mulkoilla kummallisesti kun lauloin koko kävelymatkan päiväkodille.
10. Huomenna on uusi päivä.
Niinpä tottavieköön onkin. Pahus!
*
Listasta puuttuvat ikisuosikkini lataa kahvinkeitin jo illalla valmiiksi (entä jos ei juo aamulla kahvia?) ja mittaa puuroainekset valmiiksi (kuvitelkaa millaista näljää se on! - ja kuinka kauan edes saa aikaa tuhrautumaan siihen lorottaa hanasta vettä kattilaan ja heittää hiutaleet perään?)
Outoa, mutta juuri tänä aamuna itse asiassa mietin aamurutiineja.
Meillä tuo nuoriso on onneksi suhteellisen aamuvirkkua ja helposti heräävää, joten aamut eivät ole mitään erityisen takkuisia.
Ja meillä on selkeä prioriteettijärjestys. Ensin syödään, sitten puetaan.
Aamun pitää alkaa rauhallisesti: meillä syödään yhdessä aamupala, pyjamat päällä. Se on kaikkein tärkeintä. Vasta sen jälkeen saa alkaa tohinoida. Jos sitten myöhästytään, niin ainakin myöhästytään vatsat täynnä ja hyvillä mielin.
*
Tämä aamu verstaalla ei taaskaan ota käynnistyäkseen.
Aamukaaos kuriin -por favor.
1. Aamusta tulee kiva, kun varaat suklaakeksin kahvikupin vierelle.
Aamiainenhan on päivän tärkein ateria, jolla jaksaa pitkälle päivään - ja päivä on syytä aloittaa tärkeimmällä ruoka-aineella, jonka nainen tuntee.
2. Vuorotelkaa: toinen saa lähteä ilman aamukaaosta.
Pelastaa taatusti myös parisuhteen, kun hehkeänä vinkkaat ovenraosta että soromnoo, se on meitsin vuoro mennä.
3. Pyyhi pöytä jo illalla.
Älkää nyt hyvät ihmiset väittäkö, että minä olen maailmankaikkeuden ainoa ihminen joka on jo keksinyt sen, että siistiin keittiöön on kivampi mennä aamulla! Minä! Kaikista maailman sotkusokeista ihmisistä! (tietysti ruokailun jäljet siivotaan aterian jälkeen, eikä ennen seuraavaa)
Iltavartti keittiössä pelastaa ihan oikeasti koko aamun.
4. Silittele lapsi hereille.
Aina parempi vaihtoehto kuin tempaista kakara hiuksista pystyyn.
5. Suosi aineettomia palkintoja. (esim. lupaa laulaa autossa)
"äiti pliide, onksun pakko aina laulaa?"
6. Syökää rusinoita matkan varrella.
Edelleen, aamiainenhan on päivän tärkein ateria. Syödään rusinoita että tullaan täyteen ja jaksetaan, mutta ensin popsaistaan ne suklaakeksit!
7. Hanki samanlaisia sukkia ja käsineitä, ei tuhlaudu aikaa parien etsintään.
Tai säilytä tavaroita aina samassa paikassa.
8. Siirrä kellot kymmenen minuuttia edelle.
Olenko oikeasti ainoa ihminen, joka on keksinyt tämänkin? Tai oikeastaan tämän keksi kyllä äiti. Tai isä. Kotikotona ei voi ikinä tietää, mikä kello näyttää lähinnä valtakunnan virallista aikaa. Se kyllä oikeasti helpottaa. Meillä on vekkari viisi minuuttia edellä ja keittiön väliaikaiskello kaksi.
9. Varaa matkan ajaksi musiikkia.
Yritin kyllä, mutta vastaantulijat alkoivat mulkoilla kummallisesti kun lauloin koko kävelymatkan päiväkodille.
10. Huomenna on uusi päivä.
Niinpä tottavieköön onkin. Pahus!
*
Listasta puuttuvat ikisuosikkini lataa kahvinkeitin jo illalla valmiiksi (entä jos ei juo aamulla kahvia?) ja mittaa puuroainekset valmiiksi (kuvitelkaa millaista näljää se on! - ja kuinka kauan edes saa aikaa tuhrautumaan siihen lorottaa hanasta vettä kattilaan ja heittää hiutaleet perään?)
Outoa, mutta juuri tänä aamuna itse asiassa mietin aamurutiineja.
Meillä tuo nuoriso on onneksi suhteellisen aamuvirkkua ja helposti heräävää, joten aamut eivät ole mitään erityisen takkuisia.
Ja meillä on selkeä prioriteettijärjestys. Ensin syödään, sitten puetaan.
Aamun pitää alkaa rauhallisesti: meillä syödään yhdessä aamupala, pyjamat päällä. Se on kaikkein tärkeintä. Vasta sen jälkeen saa alkaa tohinoida. Jos sitten myöhästytään, niin ainakin myöhästytään vatsat täynnä ja hyvillä mielin.
*
Tämä aamu verstaalla ei taaskaan ota käynnistyäkseen.
ei niin mitään sanottavaa
kirjoitin ja poistin. Kirjoitan uudestaan.
Onko ylipäätään mitään sanottavaa?
Työviikko on alkanut, arki on alkanut. Naperot laahautuivat kasvatuslaitoksiinsa silmät sikkarassa, minä laahauduin verstaalle silmät sikkarassa.
Vaihteeksi verstaalla on läkähdyttävän kuuma, mittari hipoo kolmeakymmentä. Ja laukkukin hajosi, piti aamutohinoissa pakata kaikki tarpeellinen hätäpikaisesti toiseen veskaan.
Valvoin yöllä pohdiskelemassa palovaroitinten syvimpiä olemuksia.
Milloin pitää vaihtaa paristot?
Onko nyt hyvä hetki?
Entä jos en vaihdakaan, mitä jos se alkaa piipata keskellä yötä?
Mistä kansi aukeaa?
Loppuvatko paristot yhtäaikaa kaikista talouden varoittimista?
Kuka keksi palovaroittimen?
Säikähdänkö jos piippaaminen alkaa keskellä yötä?
Millaiset paristot tarvitaan?
Huomattavasti miellyttävämpää pohdittavaa kuin työn, rahan tai lasten edesottamuksien murehtiminen. Tai omien henkilökohtaisten angstien vatvominen.
*
Kun tulin töihin, istui UPM pöytänsä takana: "mitäs saunajuomaa sulle varataan kehittämispäiville?"
Vastasin että olen pääpiirteissään kaikkijuomainen.
"Hyvä", sanoi UPM ja nakutti jotain taskulaskimeensa.
Onkohan minulla nyt joku juomakiintiö?
*
Onko ylipäätään mitään sanottavaa?
Työviikko on alkanut, arki on alkanut. Naperot laahautuivat kasvatuslaitoksiinsa silmät sikkarassa, minä laahauduin verstaalle silmät sikkarassa.
Vaihteeksi verstaalla on läkähdyttävän kuuma, mittari hipoo kolmeakymmentä. Ja laukkukin hajosi, piti aamutohinoissa pakata kaikki tarpeellinen hätäpikaisesti toiseen veskaan.
Valvoin yöllä pohdiskelemassa palovaroitinten syvimpiä olemuksia.
Milloin pitää vaihtaa paristot?
Onko nyt hyvä hetki?
Entä jos en vaihdakaan, mitä jos se alkaa piipata keskellä yötä?
Mistä kansi aukeaa?
Loppuvatko paristot yhtäaikaa kaikista talouden varoittimista?
Kuka keksi palovaroittimen?
Säikähdänkö jos piippaaminen alkaa keskellä yötä?
Millaiset paristot tarvitaan?
Huomattavasti miellyttävämpää pohdittavaa kuin työn, rahan tai lasten edesottamuksien murehtiminen. Tai omien henkilökohtaisten angstien vatvominen.
*
Kun tulin töihin, istui UPM pöytänsä takana: "mitäs saunajuomaa sulle varataan kehittämispäiville?"
Vastasin että olen pääpiirteissään kaikkijuomainen.
"Hyvä", sanoi UPM ja nakutti jotain taskulaskimeensa.
Onkohan minulla nyt joku juomakiintiö?
*
loppiainen
loppiaisvapaa tuli ja meni.
Aamulla kuvittelin olevani suurperheäiti ja kokkasin kuin viimeistä päivää. Pistin oikein essunkin eteen ja siitäpä vasta tulikin äiteisä olo.
En tykkää käyttää essua, koska tuntuu siltä kuin olisi takapuoli paljaana. Mutta etupuolelta nyt kumminkin olin oikein äiteisä.
Ja nuoriso söi!
Keittokirjan ohje väitti että lasagne säilyy 4-5 päivää, mutta ihan fuulaa oli se. Juuri ja juuri jäi nokare tälle päivälle.
Päivällä ruuan jälkeisessä viinihiprakassa olin muuten vaan tarmokas ja järjestelin ja siivosin ja laitoin vireille ammattitutkintostipendihakemuksen.
Inhoan kaavakkeita.
Sitten olin aina vaan iloinen ja tarmokas ja pelasin lasten kanssa wii-fitiä niin kauan että laudasta loppuivat patterit ja Pikkusisko sai hepulin.
Vasta kuudelta tein sen, mitä olin odottanut ja suunnitellut koko päivän: istahdin henkilökohtaiselle kahvi- ja pähkinätauolle hyvän kirjan kanssa, ja kun olin nokkinut pähkinäni lähdin hraH:n kanssa kävelylle.
Ja ajattelin että minusta tulisi kyllä tosi hyvä suurperheäiti, ja että kyllä tuossa nyt vielä vaikka pari lasta menisi ihan noin vain huis.
Sitten kello tuli puoli yhdeksän.
Perinteisesti siinä vaiheessa päivää alan haaveilla että olisimme dinkkipariskunta, tai vielä paremmin että olisin sinkku ja saisin mennä ihan yksin tosi kuumaan suihkuun ja käpertyä hyvän kirjan kanssa johonkin rauhalliseen lokoseen tai katsoa tyhjänpäiväisiä juttuja telkkarista tai mitä nyt milloinkin sen sijaan että saan osakseni yleistä paheksuntaa kun komentelen suihkuun ja hammaspesulle, siivoamaan ja muuta tyhmää.
Ja joudun karkoittamaan mörköjä sänkyjen alta.
Yöllä heräsin siihen, että olimme menneet hraHakkaraisen kanssa uudelleen naimisiin (emme kyllä olleet eronneet) ja otimme uudeksi sukunimeksi herra ja rouva Piers. Ja jostain oli ilmaantunut meille vielä yksi Pikkusisko lisää, niin että niitä oli kaksin kappalein.
*
Aamulla laahaduin verstaalle, ja nyt pitäisi aloittaa kolmen p:n perjantai. (pankki, päivitys ja printtaus)
Eikun neljän (+plääh!)
Aamulla kuvittelin olevani suurperheäiti ja kokkasin kuin viimeistä päivää. Pistin oikein essunkin eteen ja siitäpä vasta tulikin äiteisä olo.
En tykkää käyttää essua, koska tuntuu siltä kuin olisi takapuoli paljaana. Mutta etupuolelta nyt kumminkin olin oikein äiteisä.
Ja nuoriso söi!
Keittokirjan ohje väitti että lasagne säilyy 4-5 päivää, mutta ihan fuulaa oli se. Juuri ja juuri jäi nokare tälle päivälle.
Päivällä ruuan jälkeisessä viinihiprakassa olin muuten vaan tarmokas ja järjestelin ja siivosin ja laitoin vireille ammattitutkintostipendihakemuksen.
Inhoan kaavakkeita.
Sitten olin aina vaan iloinen ja tarmokas ja pelasin lasten kanssa wii-fitiä niin kauan että laudasta loppuivat patterit ja Pikkusisko sai hepulin.
Vasta kuudelta tein sen, mitä olin odottanut ja suunnitellut koko päivän: istahdin henkilökohtaiselle kahvi- ja pähkinätauolle hyvän kirjan kanssa, ja kun olin nokkinut pähkinäni lähdin hraH:n kanssa kävelylle.
Ja ajattelin että minusta tulisi kyllä tosi hyvä suurperheäiti, ja että kyllä tuossa nyt vielä vaikka pari lasta menisi ihan noin vain huis.
Sitten kello tuli puoli yhdeksän.
Perinteisesti siinä vaiheessa päivää alan haaveilla että olisimme dinkkipariskunta, tai vielä paremmin että olisin sinkku ja saisin mennä ihan yksin tosi kuumaan suihkuun ja käpertyä hyvän kirjan kanssa johonkin rauhalliseen lokoseen tai katsoa tyhjänpäiväisiä juttuja telkkarista tai mitä nyt milloinkin sen sijaan että saan osakseni yleistä paheksuntaa kun komentelen suihkuun ja hammaspesulle, siivoamaan ja muuta tyhmää.
Ja joudun karkoittamaan mörköjä sänkyjen alta.
Yöllä heräsin siihen, että olimme menneet hraHakkaraisen kanssa uudelleen naimisiin (emme kyllä olleet eronneet) ja otimme uudeksi sukunimeksi herra ja rouva Piers. Ja jostain oli ilmaantunut meille vielä yksi Pikkusisko lisää, niin että niitä oli kaksin kappalein.
*
Aamulla laahaduin verstaalle, ja nyt pitäisi aloittaa kolmen p:n perjantai. (pankki, päivitys ja printtaus)
Eikun neljän (+plääh!)
ylikierroksilla
järisyttävä tarmonpuuskaus jatkuu edelleen: olen tehnyt ihan valtavasti (ainakin siihen nähden että tänään on keskiviikko!) ja olen suunnitellut vähintään yhtä paljon tulevien kuukausien ohjelmistoa. Tästä kun alkaa se tohinaisin jakso vuodessa, ja parinkin muutoksen takia se on normaaliakin tohinaisempi; on varmaan hyvä vähän varautua.
Kunpa tällainen työvire pysyisi yllä pitkään!
Jos nyt hakemalla hakee jotain ihan tyhmää, on se ilman muuta viikon päästä uhkaava verstasväen ja herrakerhon kehittämispäivät.
Mennään yhdessä jonnekin maaseudulle olemaan kehittäviä ja harrastamaan tykyhenkistä liikuntaa. Pelataan kuulemma säbää tytöt-vastaan-pojat.
Arvatkaa olenko ainoa nainen paikalla?
Tai edes koko verstasyhteisössä?
Ja arvatkaapas vielä, kenen neronleimaus tällainen yhteishenkeä kohottava kehittämistapahtuma oikein on?
Niinpä.
Muutosvastarintojani muutenkin hiertävät kaikki tuloillaan olevat muutokset. Jotka noin periaatteessa ovat varmasti muutoksia parempaan päin.
Kai.
*
Lievästi ylikierroksilla oleva entinen pieneni pompahteli tänä aamuna silmät sikkarassa ja hiukset kikkarassa keittiöön. Ei kuulemma ollut vanha olo, vaan ihan samanlainen kuin eilenkin. Melkein samanlainen kuin kuusivuotiaalla. Paitsi että nyt on seitsemän ja saa lahjoja. ("äiti, mä en millään malta odottaa iltapäivään, soita töihin ja sano et sun pitää saada vapaapäivä kun mulla on synttärit!")
Kummallista kyllä, samana päivänä synttäreitään viettää myös Leevikisulainen. Yhteisesti sankarit ovat tänään kaksikymppisiä.
Synttäreidensä kunniaksi Leevi oli tavallistakin pöhelömpi ja yritti laiduntaa rucolapurkissa. Meidän kissat eivät ole kuulleet, että noin yleisesti ottaen kissoja pidetään petoeläiminä ja lihansyöjinä.
Pikkusisko toivoi, että synttärikakku olisi ihan tavallinen sokerikakku ("kun mä en useinkaan pidä kermavaahdosta ja niistä jutuista")
Minä ajattelin että kruunattaisiin ilta uimareissulla.
*
Olin ajatellut viettää tänään ostamattomuuspäivää, mutta joku oli rouhinut kaikki banaanit ja tomaatit.
Ilman niitä ei vaan voi elää.
Kunpa tällainen työvire pysyisi yllä pitkään!
Jos nyt hakemalla hakee jotain ihan tyhmää, on se ilman muuta viikon päästä uhkaava verstasväen ja herrakerhon kehittämispäivät.
Mennään yhdessä jonnekin maaseudulle olemaan kehittäviä ja harrastamaan tykyhenkistä liikuntaa. Pelataan kuulemma säbää tytöt-vastaan-pojat.
Arvatkaa olenko ainoa nainen paikalla?
Tai edes koko verstasyhteisössä?
Ja arvatkaapas vielä, kenen neronleimaus tällainen yhteishenkeä kohottava kehittämistapahtuma oikein on?
Niinpä.
Muutosvastarintojani muutenkin hiertävät kaikki tuloillaan olevat muutokset. Jotka noin periaatteessa ovat varmasti muutoksia parempaan päin.
Kai.
*
Lievästi ylikierroksilla oleva entinen pieneni pompahteli tänä aamuna silmät sikkarassa ja hiukset kikkarassa keittiöön. Ei kuulemma ollut vanha olo, vaan ihan samanlainen kuin eilenkin. Melkein samanlainen kuin kuusivuotiaalla. Paitsi että nyt on seitsemän ja saa lahjoja. ("äiti, mä en millään malta odottaa iltapäivään, soita töihin ja sano et sun pitää saada vapaapäivä kun mulla on synttärit!")
Kummallista kyllä, samana päivänä synttäreitään viettää myös Leevikisulainen. Yhteisesti sankarit ovat tänään kaksikymppisiä.
Synttäreidensä kunniaksi Leevi oli tavallistakin pöhelömpi ja yritti laiduntaa rucolapurkissa. Meidän kissat eivät ole kuulleet, että noin yleisesti ottaen kissoja pidetään petoeläiminä ja lihansyöjinä.
Pikkusisko toivoi, että synttärikakku olisi ihan tavallinen sokerikakku ("kun mä en useinkaan pidä kermavaahdosta ja niistä jutuista")
Minä ajattelin että kruunattaisiin ilta uimareissulla.
*
Olin ajatellut viettää tänään ostamattomuuspäivää, mutta joku oli rouhinut kaikki banaanit ja tomaatit.
Ilman niitä ei vaan voi elää.
järisyttävää
järisyttävä tarmo pulppuilee sisimmässäni.
Olen laatinut puolitoista ruokalistaa, haluan aloittaa uuden muistikirjan tai blogin tai ihan mitä tahansa, haluan liikkua ja kerätä sykemittarin resetoituun muistiin skviljoona uutta suoritusta, haluan syödä hyvin ja elää voimallisesti ja siivota ja lukea vain kunnon kirjallisuutta ja tehdä työni hyvin enkä yhtään blogata työaikana (paitsi nyt!) ja haluan tulla nyt heti kunnolliseksi ihmiseksi. Lisäksi rupean olemaan tosi hyvä äiti ja valvon lasten läksynluentaa hymyhuulin ja kannustan ja rohkaisen, aloitan uusia harrastuksia ja venyttelen ja jumppaan joka ilta ja olen hyvä työntekijä ja suunnitelmallinen ja ostan uusia nättejä käsipyyhkeitä kylppäriin ja korjaan kaikenlaista rikkimennyttä ja olen säästäväinen ja iloinen.
Lapsiparat!
HerraHakkarais-parka!
Onneksi tätä ei jatku paria viikkoa kauempaa, kyllä se siitä arjen mittaan tasaantuu vähän normaalimmaksi.
Kaipaan ihan hysteerisesti näitä.
*
Olen laatinut puolitoista ruokalistaa, haluan aloittaa uuden muistikirjan tai blogin tai ihan mitä tahansa, haluan liikkua ja kerätä sykemittarin resetoituun muistiin skviljoona uutta suoritusta, haluan syödä hyvin ja elää voimallisesti ja siivota ja lukea vain kunnon kirjallisuutta ja tehdä työni hyvin enkä yhtään blogata työaikana (paitsi nyt!) ja haluan tulla nyt heti kunnolliseksi ihmiseksi. Lisäksi rupean olemaan tosi hyvä äiti ja valvon lasten läksynluentaa hymyhuulin ja kannustan ja rohkaisen, aloitan uusia harrastuksia ja venyttelen ja jumppaan joka ilta ja olen hyvä työntekijä ja suunnitelmallinen ja ostan uusia nättejä käsipyyhkeitä kylppäriin ja korjaan kaikenlaista rikkimennyttä ja olen säästäväinen ja iloinen.
Lapsiparat!
HerraHakkarais-parka!
Onneksi tätä ei jatku paria viikkoa kauempaa, kyllä se siitä arjen mittaan tasaantuu vähän normaalimmaksi.
Kaipaan ihan hysteerisesti näitä.
*
ruokalistalla
tämä ei sitten ole ruokablogi...mutta yleisön pyynnöstä
ma - kinkkukiusaus
ti - kanajuttu (en ole vielä keksinyt mikä!)
ke- lihapullat tomaattisessa kastikkeessa
to - lasagne, joku keitto, foccaccia
pe- roskaruokaperjantai eli roskis
la -haudutetut possunleikkeet (uusi yhteishyvä), haudutettu punakaali
su - tortilla, kinkku-rucolapiirakka (uusin yhteishyvä)
ma - bolo (eli spaghetti+jauhelihakastike)
ti - kusotto (couscousia, kanasuikaleita, kasviksia)
ke - nakkikastike, linssikeitto
to - rakuunabroileri
pe - roskis
la - minä töissä, hraH ruokkii lapset
su - tomaattikeitto, uunilohi ja herkkusienet, joku piirakka (kasviskeittokirjastani s. 122, en muista mikä!)
ma - makaronilaatikko, Välimeren vihanneslaatikko
ti - nuudeliwokki
ke- juustoinen porokeitto (uusin yhteishyvä), patonkia, ehkä joku piirakka
to - perunasuikalelaatikko, kasvispaistos
pe - roskis
la- pestokanalasagne, kreikkalainen lihapata
su - gremolatalohi
ma - kanakiusaus
ti - toistaiseksi arvoitus
ke - katalonialainen herkkusienikeitto, piirakka (luultavasti kasviskeittokirjasta sivu 118)
to - kinkkupastavuoka
pe - roskis
la - ollaan Hesassa koko päivä
su - voitaikinaan kääritty possunfile
jonnekin ujutetaan vielä kesäkurpitsalasagne.
Ruokalistalla näkyy tiistai, joka on harrastuskiireinen päivä - ruuan pitää olla nopeasti valmista ja melko mieluisaa.
Viikonloppuisin kokataan kuin viimeistä päivää, ja useimmiten tarjottavaa riittää alkuviikkoonkin.
Perjantai on aina roskaruokaperjantai, silloin syödään eineitä tai jotain muuta valmista: hampparia, pizzaa, patonkia, bagelia... mitä milloinkin - paitsi me aikuiset syömme ihania salaatteja.
Roskista lukuunottamatta joka päivä tarjoillaan lisäksi ainakin vihersalaatti, lämpimiä kasviksia (yleensä pikapaistettuina), ja usein jälkiruokana on hedelmälautanen tai vastaava. Ja melkein joka päivä jää tähteitä seuraavalle päivälle, eli melkein aina pöydässä on varaa valita kahden ruokalajin välillä.
Myönnetään, passaan lapseni pilalle - eikä ruokalista siltikään ole kovin monipuolinen.
Uusimmasta k-liikkeiden lehdykästä löytyi jo runko helmikuullekin, kunhan vain ehtisin istua alas kirjaamaan ne ylös.
melko kummallisia asioita
siunattu rauha: HerraHakkarainen vei itsensä ja lapsensa luomaan lunta isovanhempiensa luo (siis hraH:n isovanhempien; ei lasten.)
Minä teeskentelen ruuanlaittoa, oikeasti notkun netissä.
Joululoman rentous alkaa olla muisto vain - huomenna pitäisi raahata luunsa verstaalle, missä on luultavasti kylmää, märkää ja pimeää.
Tämä joulutauko on ollut kummallista aikaa, monellakin tavalla.
Kummallisia asioita:
1. Huomasin että olen ihan kokonaan parantunut vauvakuumeesta, en yhtään halua mitään omaa pientä piiperöistäpaaperoista vaikka ne ovatkin tosi suloisia ja hassuja.
Pikkuinen kummipoika oli kylässä viattomien lasten päivänä (se olisi oikeastaan ollut isomman kummipojan kyläilypäivä, mutta pelisilmääni haritti, enkä muistanut koko juttua ennen kuin jälkeenpäin!). Pikkuinen kummipoika oli ihana ja söpö ja pulleaposkinen ja antoi isoja kosteita pusuja silloin kun ei kitissyt tai laulanut isosti ("öööö-öööö-ööö"; kuulosti ihan jalkapallofaniryhmältä), mutta olin tosi helpottunut kun pikkuisen kummipojan vanhemmat keräsivät katraansa ja jättivät meidät omaan seuraamme. Totesin että isojen lasten kanssa on hauskempaa ja mukavampaa ja juttuisampaa kuin pienten.
Sitten lapset menivät iltapalalle, Isoveli kiihdytti huvitteluvaihteen nollasta sataan noin sekunnissa, tytöt alkoivat sirkuttaa ja vetää voileipiä väärään kurkkuun, ja minun piti taas paeta paikalta kun kaikki oli ihan sekopäistä eikä yhtään hauskaa. Paitsi ehkä lapsilla, joilla oli valtavan hauskaa. (no oli se kyllä aika hauskaa minustakin, mutta piti olla olevinaan tiukka kasvattaja).
2. Meillä ei ole enää pieniä lapsia.
Uudenvuoden aatonaatto (onko sellaista päivää?) toi meille postia: "koulutulokkaan huoltajille - oppivelvollisuusilmoitus"
Tähän asti olen ihan kaikessa käyttänyt loistavana ja kertakaikkisen eittämättömänä tekosyynä kieltäytyä vaikka mistä sitä etten millään pysty sitoutumaan mihinkään kun "lapset on vielä niin pieniä". Nyt ne ovat kaikki oppivelvollisia.
Minun pikkiriikkinen pienimmäisenikin: jonka sydäntäsärkevän pieni alku löytyy täältä.
Tyrskähdin pienesti ja sisäisesti kun avasin oppivelvollisuusilmoituskuorta, ja vähän enemmän ihan salaa peiton alla, kun minulla oli uudenvuodenaattoaamuna oikein kova päänsärky ja itsesäälikertoimet huipussaan.
Mietin kovasti sekä päänsäryissäni että sen jälkeen, mahtoiko oikeastaan olla kyse jostain psykologisesta efektistä: voiko keho näin monen vuoden jälkeen muistaa ja palata sinne vuosien takaisiin tunnelmiin?
Tänä aamuna Pikkusisko kömpi viereeni köllöttelemään ja lötköttelemään ja höpöttelemään. Juuri silloin kun minun olisi tehnyt mieli sulkea silmäni ja torkkua vielä ihan pikkuisen hetken verran. En ajatellut vuosien takaisia - ajattelin tätä hetkeä.
Kunpa jokainen päivä jaksaisin ja muistaisin olla kiitollinen siitä ylenmääräisestä onnesta joka meillä on.
3. Mitäköhän muuta kummallista tässä lomassa oli?
Tapasimme kaikki kummilapset vuoropäivinä.
Oli ihan tyhmää ja aika rankkaakin koko ajan siivota ja leipoa ja muuta.
Mutta oli tosi ihanaa nähdä kaikki lapset ja kuulla heidän kuulumisiaan.
Iso kummipoika on jo oikeasti tosi iso - ja hienolla tavalla yllätti se, miten tuollainen varhaismurkku jäikin meidän aikuisten seuraan jutustelemaan, eikä luimistellut lukemaan Akkareita tai jotain. Vaikka sekin mahdollisuus oli periaatteessa tarjoilla.
Toivottavasti uuteen puhelimeen ohjelmoituvat myös kummien puhelinnumerot - ja toivottavasti niitä vaikka joskus käytetäänkin. (kovin kummoinen kummi en ole, vaan pikemminkin aika kummallinen - mutta meille saa aina tulla notkumaan!) (että vinkkinä vaan äidilleen, jos sattuu tätä lukemaan!)
Pieni kummipoika on pieni ja suloinen, ja toimii loistavasti vauvakuumeestaparanemisen indikaattorina. Enkä ollut yhtään kiinnittänyt huomiota siihen, että meillä on pienen kummipojan kanssa vain muutama päivä ikäeroa. Hassua.
Kummitypykkä on näistä lapsukaisista tutuin - ja hienosti hänkin kasvanut tämän syksyn aikana. Itsevarmuutta ja itsenäisyyttä on tullut kovasti lisää. Tänne voi aina tulla notkumaan.
En kyllä tiedä onko tämä oikeastaan kummallista.
En keksi enää yhtään kummallisia asioita lisää, mutta tämä on ollut aika lailla mukava loma.
Paitsi uudenvuodenaatto, jolloin sain aivan hirveän päänsäryn, joka ei meinannut millään talttua (eikä se edes ollut itseaiheutettua!).
Totesin että päänsäryssä ja alkoholihuurussa on aika paljon samanlaista: on pöhelö ja huono olo, mutta suunta on päinvastainen. Kun viinilasillisten jälkeen tulee ensin hilpeys ja sitten kalpeus, on päänsäryn laita toisinpäin, ja se on oikeastaan aika mukavaa. Koska siinä vaiheessa kun muut alkavat olla tylsiä ja pöhelöisiä, onkin itse jo ihan virkeä ja tavattoman hyväntuulinen ja iloinen siitä että on hengissä eikä enää päänsäryssä.
**
Oikein iloista, vauhdikasta ja loisteliasta vuotta 2011 harvalukuiselle mutta sitäkin mukavammalle lukijajoukolleni!
*
Ai niin: vielä yksi kummallinen juttu.
Istuin paperin ja kynän kanssa hyvän tovin, ja suunnittelin meidän syömiset koko tammikuuksi.
Olen ihan kyllästynyt pohtimaan joka toinen päivä, mitä syötäisiin ja olen ihan kyllästynyt laittamaan aina niitä samoja ruokia. Nyt on sitten hieno ruokalista. (kunhan vaan muistaisin vilkaista sitä ennen kauppareissuja!)
Eilen syötiin uuniperunoita. Tänään tarjolla on Pikkusiskon lempikalaa, possufilettä ja kuhaa - jokaiselle jotain. Ja että väärinkäsityksiltä vältyttäisiin, niin näitä syödään vielä huomennakin. Kun kokkaa kerralla enempi, saa laiskotellakin enempi.
Ja lukea.
Kummallista on ollut myös se, että olen lukenut syksyllä tosi vähän, ja nyt lomalla tosi paljon. On ollut mukavaa. Olen oikein elähtynyt lukemistani.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)