Museokortti

Sain vihdoin ja viimein ennen joulua hankittua Museokortin, vastahan sitä pari vuotta ehdin harkita.

Ajattelin, että otan jonkinmoisen Kuukauden Museovisiitti -tavoitteen.

Tähän mennessä:

1. Ett hem -kotimuseo joulukuussa rvaKepposen kanssa

2. Luostarimäen Käsityöläismuseon katetut joulupöydät joulukuussa, itseni kanssa.

3. Kansallismuseon Suomen tarina -näyttely helmikuussa Lehtorin kanssa.

4. Wäinö Aaltosen museon Anna Ahmatovan Neljä huonetta -näyttely helmikuussa ystävän, kummitytön ja Isosiskon kanssa.

Tämä viimeisin näyttely jätti minut vähän sekaviin tunnelmiin: vaikka olin muistutellut mieliini kaikenmoista Anna Ahmatovaan liittyvää, en oikein saanut otetta siitä, mitä taiteilija halusi kertoa. Vaikka noin periaatteessa minulla oli jonkinlainen ennakkokäsitys Ahmatovan tuotannosta ja kohtalosta, en kuitenkaan tunne sitä ehkä riittävän hyvin?



Huomasin myös, että olen hiljalleen kadottamassa vähäisenkin venäjän sanastoni, se teki minut surulliseksi.

Jäin jälleen kerran pohtimaan neuvostoajan ankeita vuosia; sitä, miten älymystöä vainottiin järjestelmällisesti, ja sitä, miten suuri on ihmisen kulttuurinnälkä - millaisin keinoin kulttuuria on noinakin vuosina pidetty yllä ja levitetty.
Anna Ahmatovan tuotanto säilyi pääsääntöisesti muistinvaraisesti: Ahmatova ystävineen kokoontui opettelemaan ulkoa kirjailijan runoja ja kun olot maassa vähän vapautuivat, he purkivat tuotannon paperille.

Ihmettelen ja hämmästelen jatkuvasti sitä, miten pelosta ja vainosta huolimatta sekä musiikki että kirjallisuus ovat noina ahdistuksen vuosina levinnneet kädestä käteen ja suusta suuhun, maanalaisina versioina. Tai että seurakunnnat ja kirkot ovat toimineet salassa.
Ihminen tarvitsee niin vahvasti sielulleen ravintoa.

Ehkä näyttely sittenkin osui juuri sinne, minne pitikin. Se herätti minut pohtimaan sitä, miten etuoikeutettuja olemme, kun voimme museokorttia vilauttamalla tutustua itseemme, olemassaoloomme, historiaamme ja kokonaan toisiin maailmoihin, vaivattomasti, itsestäänselvästi.

*





Arkisia installaatioita - raivattu ruokapöytä

Hääräsimme viikonloppuna yhden nuorisolaisen kanssa keittiössä.
"mä en oo tajunnut, että on tosi harvinaista että ihmiset tekee ite ruokaa. mun kaikki kaverit sanoo aina et meillä on tosi kiva syödä ja hyvää ruokaa."

Minä kun olen kuvitellut, että kaikissa kodeissa aina ja kaikkialla tehdään ruokaa itse.
Ja olin myös ollut siinä luulossa että meillä on yökensyö.


Sarjassamme Arkisia installaatioita (omistettu P:lle)

Teos 1. Raivattu ruokapöytä - yleiskuva


Tässä kodissa vietetään joulua pitkälle kevääseen: jouluiset tuikkukynttilät ovat kätkeytyneet nerokkaasti kirkasvalolampun taakse, ja kuivatut appelsiinit muistuttavat mausteisella tuoksullaan talven pimeimmistä päivistä.
Perheenpäälle rakkaudella ostettu suklaapatukka odottaa syöjäänsä. 
Tyhjä teepannu viestii hyggevirrasta joka hulmuilee läpi arjen ilon.
Uunipellit odottavat kohoavaa taikinaa, rupsahtanut ruusu irvailee postmodernin nerokkaasti arjen kiireisyydelle ja kohtauttaa arjen luksuksen sen karuun todellisuuteen.

Fragmentti teoksesta Raivattu ruokapöytä




"nää-äfst, miksä osallistut tommosiin tyhmiin haasteisiin? Osallistu ennemmin semmoisiin kaunis keittiö -juttuihin."

Hiihtolomalla Helsinkiin vol2

Eteläisen Suomen hiihtolomaviikon perjantaina vein osan nuorisosta vuorostaan Helsinkiin hurvittelemaan. 
Isosiskolla oli mukana ystävänsä ja he kuulemma juoksivat läpi Ateneumin ja Ankallisgalleria -näyttelyn (nää-äfst) shoppaillakseen kyllästymiseen asti. 
Kyllästyivät. 

Minä puolestani olin luvannut viedä kiipeli-nuoren rakkaan lajinsa pariin Pasilan Boulderkeskukseen. 

Löysimme kuin ihmeen kaupalla perille oikeaan paikkaan ihan kertaheitolla ja skannattuani kahden sekunnin ajan ympärilleni, totesin että seinällehän sitä on ihmisen mentävä, tai ainakin salin puolelle.

Olin reissua suunnitellessani ajatellut että istun jossain kivassa ja viihtyisässä kahviossa ja luen ja luon kannustavia silmäyksiä lahjakkaaseen lapsukaiseeni. Onneksi-onneksi-onneksi viime tingassa syrttäsin repun pohjalle vaihtovaatteet: ihan kaikissa kiipelipaikoissa kun ei ole viihtyisiä kahvioita, vaan pelkästään ehtaa tekemisen meininkiä.


kiipelitossun kuuluu olla tiukka
tositiukka
jos sen saa jalkaan irvistelemättä, se on liian iso
Sain pintapuolisen opastuksen ja allekirjoitin vastuuvapautuksen.
Teini tutki fasiliteetit ja totesi että lämppäalue on hyvä, hallin puolella on turhan lämmin ja reitit ovat kiinnostavia. Minä nyökyttelin professionaalisti vieressä.


"olenko mä ainoa joka tässä paikassa käyttää harjaa",
ihmetteli teini.
"nää on ihan harjaamattomia nää otteet;
olis pitänyt ottaa oma harja mukaan".


Teini treenasi ja testasi ja ilmeisesti nautiskeli vaihtelusta.
Minä onnistuin toppaamaan kai kuusi reittiä, lähinnä lasten seinältä. Hallilla oli muutamia tikapuumaisen helppoja (käsi-jalka-oikee-vasen) reittejä, jotka sopivat minun taidoilleni loistavasti.

Hahmotin vihdoin suhteeni tähän lajiin: tykkään siitä, miltä se tuntuu lihaksissa. Ehdottomasti, sen takia voisin harrastaa tätä lajia ihan vaikka kuinka.
Mutta en tykkää alkuunkaan mistään sellaisesta, jossa pitäisi ratkaista arvoituksia tai uskaltaa luottaa oman kehonsa koordinaatioon (olematon) ja voimaan (naurettavan vähäinen).
Voisin mennä sellaisia tikapuureittejä ihan loputtomiin.

kiipeleiden välipala
Kävimme teinin kanssa vielä pikaruokapalalla, kiersimme Kampin pakolliset vaatekaupat, haimme evästä kotimatkalle, yhytimme shoppailuun ryytyneet isommmat teinit ja minä pakotin ne vielä asematunnelin saippuakauppaan, josta olin kuullut kehuja.

Kotimatkalla seuranani oli kolme hiljaista ja väsynyttä nuorta.
Yksi lähti vielä treeniin, minä lönähdin kotona sohvalle ja olin elämääni tyytyväinen


 *
Vaikutelmia Pasilan kiipeilyhallista:
- yllättävän vähän väkeä: olin ajatellut että hiihtolomaviikolla väkeä olisi ollut enemmänkin. Lähinnä paikalla oli lattepappoja vauvojen kanssa (!!) ja muutamia opiskelijaikäisiä nuorehkoja ihmisiä
- tilava halli, hyvä lämppäalue, vähän kotikutoiset fasiliteetit (pukkari + suihkutilat)
- monenlaisia seiniä (kuulemma vähän släbejä)
- rakenteilla parhaillaan uusia reittejä
- ulkopaikkakuntalaiselle hyvien kulkuyhteyksien päässä, löysimme helposti
- kohtuuhintainen päiväsaikaan
- opastus jäi aika pintapuoliseksi, ilmeisesti näytin riittävän asiantuntevalta - tai seuralaiseni näytti
- kiipelin mielestä oli greidattu yläkanttiin verrattuna omaan kotihalliin
- mukavan rento fiilis

Hiihtolomalla Helsinkiin vol 1.

Minulla ei ole koko viikkoa lomaa, muutama irtopäivä vain.

Kun selvisi, että voin löysäillä tiistain ja keskiviikon, alkoi Lehtori ehdotella kaikenmoisia matkoja Tallinna - Tukholma - mikälie -akselilla.
Minua ei huvittanut mikään laivahommeli, joten intin vastaan, että ennemmin kotiseutumatkailua.

Meni suunnilleen hetki, ja Lehtori oli jo varannut meille hotellihuoneen Helsingistä yhdeksi yöksi ja minun riesakseni ilokseni jäi keksiä meille ohjelmaa.

Pistin googlettimeen - koska sehän tietää aina ja kaiken - että Helsinki ja romantiikka, ja tämmöinen retki meille tuli:

Ihan ensin majoituimme pikaisesti hotelli Torniin ja samoin tein hankkiuduimme syömään lounasta. Päädyimme sympaattiseen kiinalaisravintolaan nautiskelemaan lounasbuffetista. (tätä ei kerrottu googlessa, ihan itse keksimme)

Ravittuina jatkoimme matkaamme Kansallismuseoon - tätäkään ei kerrottu googlettimessa, ihan omasta hatusta tempaisin, koska halusin justiinsa sinne. Minulla on tavoitteena käytellä museokorttiani vähintään kerran kuukaudessa, ja minulla oli tammikuu jo rästissä.





 Kiersimme kaikessa rauhassa upeasti toteutetun Suomen tarina -näyttelyn. Tykkään tavasta, jolla näyttelyitä nykyään museoissa toteutetaan - pääset olemaan osa tarinaa, asioita voi koskea ja kokea, museoitavaa tavaraa ovat arkisen view masterit siinä missä juhlavammat design-tuotteetkin.
suomalaista designia löytyy Tähtien sodasta

Näyttelyn loppusuoran aikajana palautti mieleen monia jo unohtuneita asioita. 

Isoveli on muutamaa kuukautta Salattuja elämiä nuorempi.

Isosiskon syntymävuodesta on muistona Lahden muistoraha.
Tässä vuodessa oli paljon mykistäviä tv-tiedotustilaisuuksia

Pikkusisko on kuukauden vanhempi kuin feissibuukki

Esihistoria-osiostakin nautimme kaikessa rauhassa ja museokierroksen päätteeksi särpäisimme ylihintaiset teet museokahvilassa.

Lähettelin nuorisolle kotiin viestejä, että menkää tekin museoon.

Vasta sitten oli vuorossa se juttu, jota googletin suositteli, kun laitoin että Helsinki romantiikka - suunnilleen kolmantena osumana tulevat elämyslahjakortit, ja sieltä bongasin Panimokierroksen Stadin Panimolle.

Kierrosta odotellessamme tutustuimme panimon tuotteisiin neljän oluen tastingilla.
Minulla on semmoinen periaate, että olen tukeva puoliso.Vaikka en olekaan mikään suuri oluen ystävä, saati tuntija, kun taas Lehtori enemmänkin on, niin olen vähän yrittänyt edes mielenkiinnosta ymmärtää asiaa. On enempi keskusteltavaa, kun on mielipide asiasta. 
Tästä samasta tukevan puolison syystä kannatan ManUa, kun Lehtori taas Liverpoolia (en seuraa jalkapalloa) ja siksi olen päättäväisesti päättänyt että stout on olueni (Lehtorilla ehkä IPA tai sitten porter ja myös trappistit). Ihan keskusteluteknisistä syistä.




2x lager, IPA ja stout.
minusta stout oli parasta, Lehtorista Ipa

Panimokierros oli eloisa ja kiehtova. 
Olueen tarvitaan veden lisäksi mallas, humala ja hiiva.
Tummempi olut tulee tummapaahtoisemmasta maltaasta, humala antaa aromin - Stadin panimolla mielestäni miellyttävä, kevyen kitkerä, ja hiiva kuulemma "tempaistaan panimomestarin parrasta" - eli on panimon varjelluin salaisuus. Pitää vielä opiskella pinta- ja pohjahiivahommelit.Humalanviljeilijöille olisi Suomessa kysyntää, kaikki humala tuodaan kuivatavarana ulkomailta. 

Päätin välittömästi perustaa artesaanipanimon tai pyrkiä oppipojaksi jonnekin, on niin kiehtova toimiala. 
Kierroksen päätteeksi maistelimme vielä pullotusta odottavaa juomaa, jos kohta minun oli siinä kohden luovutettava. Vaikka olenkin kovasti tukeva vaimo, en kumminkaan ole niin tukeva, että suorituisin ihan tolkuttomista juomamääristä.

Ilta päättyi Tornin torniin, Helsingin kattojen ylle. 




Perjantaina on vuorossa Hiihtolomalla Helsinkiin vol2, nuoriso-osasto.

työkriizi


Yhtenä päivänä oli aika rankkaa töissä.

Aloin toiveikkaana tehdä lähtöä kotiin jo puoli tuntia ennen työajan päättymistä.
Tein vain yhden pienen asian, joka johti toiseen.
Sitten soi puhelin, eikä se ole koskaan hyvä juttu.
Opastin yhtä kadonnutta sielua sähköisessä laskunmaksussa (ei, en ole pankkineuvoja, minulta vain ilmeisesti voi kysyä neuvoa ihan missä vain), saimme asian järjestykseen.
Ja taas soi puhelin.
Se siitä aikaisesta kotiinlähdöstä.

Pääsin lopulta töistä tuntia työajan päättymisen jälkeen ja kirosin sitä, että olen ihan liian kiltti ja mukava ja palveleva.

Kotimatkalla jäin kahden eri kerjäläisen jallittamaksi.
Mieleni teki itkeä: älkää pyytäkö minulta yhtään mitään, minulla ei ole kertakaikkiaan mitään annettavaa. Johan minun selkänahastani riivittiin viimeisetkin työmaalla.

Mitä ihmeen signaalia oikein levitän ympäristööni?

Haltialeipää

Harjoitimme koko perheen voimin kulttuuria ja kävimme katsomassa Turun kaupunginteatterin Taru Sormusten Herrasta.

Melkoinen spektaakkeli!
Peruskorjatun teatterin näyttämö muuntuu vaikka mihin, esitys oli näyttävää katsottavaa kaikkine taistelukohtauksineen ja pyrotekniikoineen, todellista silmänruokaa.

Muutamaa päivää ennen esitystä aloimme kai ruokapöydässä pohtia, mitä ruokia Tolkienin kirjasta löytyy, muistimme vain yrtit ja jänispadan ja haltialeivän.
Aloimme pohtia, millaista haltialeipä oikeastaan on, miltä se maistuu ja miten sitä leivotaan.

"(...) (haltiat) toivat heille lahjaksi ruokaa ja vaatteita matkan varrelle. Ruoka oli enimmäkseen jauhosta leivottuja hyvin ohuita kakkuja, jotka oli paistettu pinnalta vaaleanruskeaksi ja joiden sisus oli kermanvärinen. Gimli otti käteensä yhden ja katsoi sitä epäilevästi. 
(...)
Me kutsumme sitä nimellä lembas eli matkaleipä ja se vahvistaa paremmin kuin mikään ihmisten leipoma leipä ja kaikki pitävät sitä cramia parempana.
(...)
Syökää vain vähän kerrallaan ja vain tarpeen tullen. Sillä nämä annetaan teille sen hetken varalle, jolloin kaikki muu pettää. Kakut pysyvät maukkaina viikkokausia, jos ne saavat olla ehjinä ja pidetään lehtikääreissään niin kuin me olemme ne tuoneet. Yksi lembas pitää matkalaisen pystyssä pitkän päivätyön ajan, jopa Minas Tirithin pitkän ihmismiehen."

(J.R.R. Tolkien, Taru sormusten herrasta /Sormuksen ritarit /Galadrielin peili. Suom. Kersti Juva ja Eila Pennanen)

Minuthan on helppo aina ylipuhua kaikenlaisiin älyttömyyksiin, ja mitä ihmeellinen intternetti ei tiedä, sitä ei ihmisen tarvitsekaan tietää - joten, hyvä herrasväki - haltialeivän ohje iloksenne!


Lembas - haltioiden matkaleipä (lähde: Elven Lembas Bread)
Ohjeen käännös ja sovellus omani

n. 6dl vehnäjauhoja
1 rkl leivinjauhetta
vajaa 0,5 tl suolaa
100 g margariinia (tai voita)
vajaa 1 dl fariinisokeria (tai ruokosokeria)
1 tl kanelia
1 tl vaahterasiirappia (tai hunajaa)
vajaat 2 dl maitoa (kermaa+maitoa)
1 tl vanilliinisokeria

Sekoita jauhot ja leivinjauhe, nypi rasva sekoitukseen. Lisää loput kuivat aineet.
Lisää nesteet ja alusta taikinaa kevyesti. Taikina on rakenteeltaan hyvin tiivistä. Tarvittaessa voit lisätä vähän nestettä, mutta hyvin varoen, muuten taikinaa ei pysty kaulitsemaan.
Kaulitse reilun sentin paksuiseksi levyksi, leikkaa neliöiksi ja nostele pellille. Paina kevyesti veitsellä diagonaalit kuhunkin leipäseen.
Paista uunissa, n. 200asteessa 12-15 min, kunnes leivät ovat kauniin ruskeita.



Haltialeipä muistuttaa perinteistä englantilaista teeleipää ja maistuu parhaiten aivan sellaisenaan, tai vaahterasiirapin tai hillon kanssa.

"olen haltioissani", totesi yksi nuorista
miksi minä en koskaan keksi noin hauskoja sanaleikkejä??





Haltialeipien kaveriksi paistoin myös Bilbo Reppulin siemenkakkua, mutta koska se ei saavuttanut nuorison keskuudessa kummoistakaan suosiota, sen resepti ansaitsee tulla unohdetuksi. (uteliaille tiedoksi, että kakussa on kuminansiemeniä. Minusta se oli jännitävän vanhanaikaisen makuista, osaan hyvinkin kuvitella sellaista syötävän sateisilla englantilaisilla nummilla ja Hobittilan koloissa)


**

lisää välipalaa

odotimme teinien kanssa bussia

torstaina on penkkarit, totesi yksi

joo, parin vuoden päästä mulla on penkkarit, jatkoi toinen

sit menee jotain viis vuotta ja teil on lapsenlapsia, se kehvelin epatto jatkoi yleviä pohdiskelujaan

mitämitä, mä olen liian nuori tommoiseen, rääkäisin.

me tuodaan ne sit sulle hoitoon, se kiittämätön kakara jatkoi, sä voit laittaa sen pajukoriin ja viedä töihin. Jos teillä kerran on toimistokoira, niin voi teillä olla toimistovauvakin.

Kurkkuani alkoi kuristaa ja sielussa riipi: missä te sit olette?

maailmalla, me muistettiin pakata kaikki muut paitsi se vauva. kyl me sit jossain välissä haetaan se.


Antakaa minun olla rauhassa. Edes vähän aikaa. Ihan oikeasti.
Vaikka olettekin ihania, niin silti.

*



välipala

kaksi teiniä ryykäsi sisään intensiivisessä keskustelussa:

diipadaapadiipadaapa hawkingin säteily tsuptsuptsuptsup tapahtumahorisontti trallalaatrallalaa antihiukkanen...

aivojani alkoi välittömästi särkeä.

Siis onhan se kiva, että niillä on yhteistä keskusteltavaa, mutta miksi ne eivät voi keskustella sellaisista aiheista, joita minä ymmärrän?
esim. kissanruuan leviäminen ympäristöön suhteessa ruuan konsistenssiin


**

Hääräsin viikonloppuna keittiössä taas tuhannen hääräystä.
Itse asiassa konttasin pöydän alla.

Yhtäkkiä edessäni oli mies polvillaan ja sormus kädessään.

oi kylläkyllä!

Kissankehvatsu oli pelannut sormukseni pöydän alle, sen kaikkein näteimmän ja rakkaimman.

**



tammikuun syömingit

Possupata, perunafondant

synttärikebabit

einesnuggetit, ranskikset, salaatit (alias roskaruokapäivä)

laatikkosalaatti ja jämiä

nyhtökana-nyhtökaurakiusaus

riisi-kanalaatikkohässäkkä

uunikalaa, perunaa, bataattisosetta

*

kanaleike, perunamuusi, hedelmälautanen

täytetyt letut, porkkanalaatikko, hedelmäsalaatti

sosekeitto, kolmioleivät, suklaakiisseli

lihapullat, lohkoperunat

palapaisti, perunamuusi, kasviksia

omatekoiset kananuggetit, bataattiranut

*

kanakiusaus

bolo

jauhelihakeitto, marjapuuro, pikasämpylät

jämäruokapäivä

roskaruokapäivä

uuniperunat kahdella täytteellä

uunikala, kasviksia, omenapiirakkaa

*

kanapyörykät, perunamuusi, hedelmiä

"italialainen kana", perunaa, mansikoita

possuananaskastike, riisi, rahka

jämäruokapäivä

tortillat

tortillat

vaalipizzat

*

omatekoiset kalapuikot

makaronilaatikko, mansikkakiisseli

kanakiusaus

jämiä

ulkoistettuja ruokailuja

sunnuntaipaisti


*

Kumma kyllä, olemme edelleen hengissä.


kun muut niin minä kans

Ensimmäiset paljastukset tapahtuivat Sutkautuksissa.

Kuin vyörynä perässä seurasivat Tuula, joka paljasti Elämänsä sisällön.
Sitten ihana Pinkki.
Satulinna ja Naiseuden mysteeri.

En kestänyt: sorruin ryhmäpaineen alla ja kippasin käsiveskani.



Ja mitä olikaan väskyni nielaissut?
Varakassi, kotiavaimet, silmälasit kotelossaan, uimakortin latauskuitti ja salasana laivan avoimeen verkkoon. Eväsrasia ja -pussi, nimilappu viikonlopun laivaseminaarista, kotiavaimet, kukkaro.
Muistikirja, kaksi minikokoista eväspatukkaa (kuka ihme ne on tunkenut kassiini?) Purkkalevy. Muistikirja, pussukka jossa johtoja. Ulkoinen vara-akku, pahoinvointirannekkeet. Nenäliinoja. 
Nippu tärkeitä papereita, mm. palkkakuitti, viikonloppuna laivaseminaarissa pitämäni esityksen prujut ja ilmoittautuminen koiranäyttelyyn (älä edes kysy; ja ei, meillä ei ole koiraa!).
Pussukka, jossa on kyniä, huulirasvaa ja -punaa, hätävarakuulokkeet, sekalaisia lääkkeitä.
Rahapussukka. Työavaimet.
Fläpä (eli tabletti)
Haarukka-lusikka kahdessa osassa.

yllättävä löytö: omistan käteistä!

kaikki mahdolliset piuhat

mitä tapahtui lusikkahaarukalle?

kynät, punat ja pillerit



Ja laukkuna aivan kaikkein paras, joululahjaksi saamani Aunts&Uncles Jasmine.

Perkasin pois kuitit ja turhat paperit, täydensin lääkevaraston kohdilleen ja heitin pois lusikkahaarukkani. 
Survoin kaiken takaisin.

kannattaako sitä nyt oikeastaan...?


Kävin taannoin ostamassa keskimmäiselle lisää lukiokirjoja, kortti höyrysi ja hiki viilteli ohimoilla - summa oli kolminumeroinen ja kirjahyllyyn tuli vain neljä opusta lisää; joku tässä hässäkässä käärii hyvät rahat.


Kassan jälkeen päähäni pälähti että abituruksella alkavat olla viimeiset koulupäivät käsillä. Kas näin on meillä yksi lapsi on revitty läpi koulutusjärjestelmän ja koulutettu ja tuettu ja ihan mallikkaastikin vielä.
Että kannattaako sitä nyt enää oikeastaan tuohon tyttöjen koulutukseen investoida.


*

Talouden reaktiot vaihtelivat hysteerisestä naurusta loukkaantuneeseen niskojen nakkeluun ja orastavaan väittelykierteeseen. ("äiti, mitenniin te ette ja kylsun täytyy ja säootluvannut ja mä soitan murrille")


alan ymmärtää askeetikkomunkkeja

herään aamulla.
En ole ihan trallalaa ja tilulii, mutta olen noin suunnilleen hyväntuulisen alistunut siihen tosiasiaan että pitää nousta.

Kokkaan aamupalaa.
Olen noin kohtalaisen hyväntuulinen ja alistunut siihen tosiasiaan että pitää kokata.
Ruokin itseni ja kissat ja otan nöyränä vastaan kissakunnan joka-aamuiset kuolenkohtanälkään -protestit.

Lähden töihin.
En tosiaankaan ole trallalaa, mutta olen noin suunnilleen hyväntuulinen ja alistunut siihen tosiasiaan että pitää mennä töihin.
Matkalla töihin luen päivän lehden, kun tilasin sellaisen kuukaudeksi fläpälleni.

Teen töitä.
En ole trallalaa, mutta enimmäkseen olen hyväntuulinen ja suurinpiirtein työteliäs.
Purnaan vain vähän ja joinain päivinä teen oikein paljon hommeleita ja toisina päivinä en ihan niin.

Tulen kotiin ja kokkaan.
En ole trallalaa, mutta kokkailen kohtalaisen hyväntuulisena ja alistuneena sille tosiasialle että pitää kokkailla.
Veivaan äidinleipää ja jotain näennäisterveellistä syömistä.

Syön ja nappaan joko työkassin ja menen jatkamaan töitä tai treenikassin ja menen uimaan tai sitten nuohoan kotona kotinuohouksia.
En ole trallalaa, mutta näin se vain menee.
Jos on töitä, olen taas vähän työteliäs tai vähän enemmän työteliäs.
Jos on treeniä, puljaan kolmevarttiseni ja yritän välttää välitöntä hukkumista ja sitä että vahingossa uin päin seinää (aina riski kun ui selkää)
Jos on kotinuohousta, niin sitten nuohotaan. Imuroidaan ja täytetään ja tyhjennetään koneita ja maksellaan laskuja ja mitä niitä nyt onkaan muita juttuja.

Tulen kotiin ja nuohoan kotinuohouksia, ellen ole jo nuohonnut.
Koska joskus ne kumminkin pitää tehdä.

Rakennan valmiiksi seuraavan aamun ja otan nöyränä vastaan kissakunnan kuolenkohtanälkäänmyösillalla -protestit.
Syön iltapalaa ja luen ja sitten saa jo ihan oikeasti olla trallalaa kun pääsee nukkumaan.

Ja sitten tulee aamu ja kaikki alkaa uudestaan, epätrallalaa.

Alan ymmärtää askeetikkomunkkeja ja muita sellaisia tyyppejä, koska jollain omituisella tavalla tämä yksinkertaisen suoraviivainen elo on lohdullista ja downshiftauksellista.

Jos jotain vaihtelua kaipaa, voi aina halutessaan haastaa teiniä väittelyyn, esim. tekemällä sille kohtuuttomia ehdotuksia ylenmääräisestä opiskelusta tai mistä tahansa vastaavasta. Siitä voi ihminen saada sydämentykytystä moneksi päiväksi.

Enää puuttuu se, että rupean joka päivä syömään ihan samoja ruokia.
Sitten en enää tietäisi onko eilinen vai täninen.






bujahduskriizi

Luin työreissun vapaahetkinä Bujoilun voima -kirjasen.

Bujo on päiväkirja-muistikirja-kalenteri, johon merkitään vuosi-kuukausi-viikko-päivä -tasolla hoideltavia hommeleita. Sinne kirjataan seurantaa vaativia asioita ja ties mitä.

No, jo aikaisemmin pohdin sitä, miten oireellista tälle aikakaudelle on, ettei mitään voi tehdä ilman tutoriaalia ja sitä että tuotoksensa jakaa jossain julkisesti.

Tarvitaanko ihan oikeasti kalenterin, muistikirjan tai päiväkirjan pitämiseen ohjeistusta?
Voiko -kuten kirjassa moneen kertaan korostetaan - omannäköisen bujon tehdä omannäköiseksi ilman ohjeita?
Tai siis, onko tuotos omannäköinen jos sen tekee ohjeen mukaan?

Toisaalta onhan minustakin mukava plarata erilaisia bujoilusivustoja, kuvia ja ohjeita, ihailla ihmisten luovuutta ja visuaalisuutta - mutta tehdäänkö näyttämisen vai tekemisen ilosta?

Tai jos ihan kaiken kirjaa bujoonsa, tuleeko kirjaamisesta itsetarkoitus?
Käynkö lenksalla lenksaamisen ilosta vaiko siksi että trackerini näyttää kivammalta?
Hyviä motivaattoreita toki molemmat, omalla tavallaan.

Kirjan lievästi innoittamana yritin luoda muistikirjaani yhden trackerin: kissanhiekat vaihdettu.
Se ei totisesti tuntunut omanlaiselta, vaan pelkästään pölhöltä.
Palasin kiireesti vanhaan tuttuun muistiinmerkintätapaan. (koska jotenkinhan se kuitenkin on merkittävä muistiin, että tulee homma hoidettua) (kyllä oli nopea harhapolku, kesti kaikkiaan kaksi minuuttia, piirustelun ja sitä välittömästi seuranneen sisäisen tuskan)

Monessa muussakin asiassa koin kirjan (ja myös netissä olevan) bujoiluohjeistuksen vähän työlääksi. Mikä tahansa arkinen, jonka purkamiseen tarvitaan erillinen koodiavain jonka voi kätevästi kirjoittaa pahvikortille ja teipata esim. bujon sisäkanteen, ei lähtökohtaisesti ole minulle toimiva ratkaisu. Se hidastaa; ei vapauta tai nopeuta.
Jos joka kerta pitää tarkistaa, että millaisella merkinnällä tämä juttu nyt koodataan kirjaani.
Ja vaikka ymmärrän sisällysluettelon ja sivunumeroinnin idean, niin ei sittenkään.

Olen vuosikausia pitänyt erilaisia kotilokeja, osan olen säästänyt, osan heittänyt surutta menemään.
Minun elämässäni ja arjessani on tärkeää tietää, milloin pakastin on sulatettu, kissanhiekat on viimeksi vaihdettu (tai gerbilaarin purut, silloin kun vielä oli gerbilaari), milloin teinitaloudessa on odotettavissa keskimääräistä suurempia naispurkauksia, milloin on viimeksi syöty makaronilaatikkoa ja muuta vastaavaa. Kirjaan näitä ylös: syötyjen ruokien listoja, kissanhiekan vaihtoja... (anteeksi tämä jatkuva kissanhiekkafiksaatio, se nyt vain sattuu olemaan hyvä esimerkki)
Arjen liikkumisista noin pääsääntöisesti vastaa koko perheelle yhteisesti jaettu e-kalenteri.

Koska on ihan mukavaa antaa luovuuden voimien välillä jyllertää, olen aika ajoin piirtänyt suheroinut itselleni kalenterimuistikirjaa.
Nykyisellään harrastusmenot, työmenot ja muu normaali arkeen kuuluva ovat e-muodossa. Paperiseen versiooni kirjaan vielä varmuuden vuoksi kaikki poikkeamat - ne ovat aina sekä e:nä että irl:nä - leirit, työkeikat, vanhempainillat, kampaajakäynnit, yleisesti ottaen toistumattomat tapahtumat.
Paperiversiossa kulkevat myös muistutukset: maksa puhelinlasku, muista että passi vanhenee, hoida kuntoon punkkirokotus jne. Paperilla pidän myös ajoittain ruokalistasuunnittelua ja -toteumaa sekä taloussuunnittelua ja -toteumaa, näitä en osaisi excelöidä.

Ymmärsin kyllä bujo-kirjan pointin arjenkin suunnitelmallisuudesta ja tehtävien asioiden listauksista, mutta kyllä en hiiskatti vieköön rupea joka ilta luomaan seuraavaa päivää ja listaamaan että
nouse ylös
tee aamiainen
ruoki kissat
pue päälle
tee eväät
muista ottaa avain mukaan
sano heipat
mene töihin
tee töitä
juo vettä
En ainakaan siitä ilosta, että sitten saan ruksia yli, kuinka kelvollinen ihminen olen ollut.
Saati sitten että piirtelisin trackereita siitä, mihin aikaan olen noussut (6.18) ja montako lasillista olen juonut vettä (6).

kuvituskuva: kirjavinkkejä

Haluan kumminkin ensisijaisesti elää ihan omillani enkä kalenterimuistikirjani kautta.
Toisaalta muistettavien ja hoidettavien tärkeiden asioiden kirjaaminen ylös helpottavat arjen hallintaa huomattavasti.

Vähän oli ristiriitainen lukukokemus, noin kaikkiaan.

kuvituskuva: kotiloki muutaman vuoden takaa








sekal. jorinaa ja omaresurssointia

Olen vähän niin kuin between drinks, jos niin voi sanoa, juomien välillä.

Viime syksynä lopetimme kahvinjuomisen ei-mistään-syystä ja siirryimme teehen.
Kahvi kyllä tuoksuu ihanalta, ja tuoksun perusteella tekee usein mieli kupillista,  mutta tosielämässä se ei kumminkaan maistu; testasin viikolla kun kävin väliruokkimassa itseni kahvilassa.

Parasta teetä töissä tuntuisi olevan lakritsitee ja kotona pitää olla monenmoista valikoimaa arkisesta harmaasta jaarlista erikoispyhäaamujen shamppanjamansikkateehen.

*
Teehulluuden lisäksi (siis miten niin ei ole kohtuullista joka kauppareissulla ostaa testattavaksi jotain jännää teetä?) olen muutenkin syytänyt tällä viikolla omaan itseeni huolestuttavissa määrin erilaista resurssia.
Olen omaresurssoinut itseeni kampaajalla ja uimakortin latasin ja ostin kivan termosmukin itselleni (viimein löysin sellaisen, olen suunnitellut ostoa jo ainakin kolme vuotta. Eri asia sitten on, onko sillä mitään käyttöä. luultavasti ei.).

Tänään levahdin jo sitten ihan tyystin: ihan vain itselleni ostin päiväsalaatit ja -leivoksen ja söin ne ahneeseen napaani ihan yksin ja omissa oloissani.
Ja kohta lähden työristeilemään. Työristeileminen on tietysti vähän kontroversiaalinen juttu, että onko se itsekästä ja kivaa ja omaresurssointia, mutta jos homman kohokohta omasta mielestä on se, että saa mennä rauhassa ja yksin aamiaiselle (mallia luxus-), niin ehkä kumminkin on enempi sellaista omaresurssointia.

*

Laskin että kävin tammikuussa ainakin kymmenen kertaa uimassa.
En ymmärrä missä on sikspäkki?
Ja miksi allit roikkuvat yhä?
Kyllä niin on pientä ihmistä taas huijattu että tulee timmiksi.

*

Tammikuussa oli myös semmoisia kivuuksia, että kävin yhden kilpailevan puljun kollegan kanssa aamukaffeilla ja päätimme että siitä täytyy tehdä tapa. Paneelikeskusteluakin kävimme kuuntelemassa yksissä tuumin.
Ja semmoiseen bändiin kuin Mammantytöt tutustuin yhden kaverin kanssa.

Se mikä jäi tammikuussa tekemättä, oli kuukauden museokäynti, niin että helmikuussa täytyy tehdä ainakin kaksi.

Ajattelin että tästä tulee kyllä varmaan aika metka vuosi kun jo tammikuussa on näin paljon kivuuksia.

Mammantytöt <3!