tapahtuma

 Toiseksi viimeisen työharjoitteluviikon lopulla jalka tai selkä alkoi oikutella. 
Ajattelin että kehvatsun perhekahvila, ei olisi pitänyt istua lattialla vauvoja leikittämässä.

Jalka tai selkä on koko talven ollut vähän herkkä lattialla istumiselle, huonosti istumiselle, huonosti seisomiselle.
Mutta aina on mennyt ohi liikkumalla ja rullaamalla.

Vaan nytpä ei mennyt.

kuvituskuva

Viimeinen harkkaviikko alkoi jalkamielessä nahkeasti. 
Päätin että lääkäriin en mene, kun se viimeinen viikko oli se ratkaiseva viikko. 
Puoskar-tohtoroin itselläni olevan pahan lihasjumin jalassa ja määräsin roiman buranakuurin lähtökohtaisesti oletan että sellainen olisi määrätty ja työharjoittelin tai itseasiassa suoritin näyttöä.
Ja tein normaalia liikuntaa niin kuin nyt yleensäkin.

Näyttöviikon lopulla pärjäsin välillä iltapäivän ilman lääkintää.

Näyttöviikon jälkeen viikonloppuna olo ei enää ollut ollenkaan niin hyvä.

Kävin vähän käsiteltävänä semmoista kalevalahommelia, tuntuu ihanalta.
Mutta jalka tai selkä oli ihan yhtä kurja kuin ennen käsittelyäkin. 
Jotenkin tunsin kyllä kropassa että käsittely oli tehnyt hyvää mutta ei auttanut siihen lihasjumiseen jalkaan. kehvatsun lattialla istuminen!

Tiistaina päätin että menen opistolla terkkarille. Mutta se olikin tietysti poissa juuri silloin.
Puoskar-tohtoroin asiaa uudestaan ja arvelin että ehkä kyseessä onkin joku välilevyhommeli.

Keskiviikkona soitin terveyskeskukseen.
Ystävällinen täti sanoi, että enhän minä mitään etädiagnoosia voi tehdä, mutta kuulostaa aivan välilevytapahtumalta. Minäpä annan sinulle ajan fysioterapiaan.
sanoin tädille että ystäväni tohtori google sanoi samaa. täti sai naurukohtauksen.

Ja perjantaina menin fysioterapiaan.
Ystävällinen fysioterapeutti sanoi, että enhän minä mitään varmaa voi sanoa, mutta kuulostaa ja näyttää aivan välilevytapahtumalta.

Minä mietin että mimmoinen tapahtuma se mahtaa olla.

Ei kyllä ole kovin rauhanomainen kun tapahtuma eskaloituu eskaloitumistaan ihan koko ajan.

Tai ehkä se sittenkin on hyvinkin hurskas tapahtuma, kun nykyisellään tilanne on semmoinen, että illalla tai päivällä päikkäriaikaan pitää lukea iltarukous että levollelaske(u)nluojani kun on  sen verran taitoa vaativa hommeli tuo pitkälleen käyminen.
Ja sama aamulla tai päikkäriaikaan ylösnoustessa.

Sain hyvät jumppaohjeet fysioterapeutilta ja sinänsä tapahtuma senkun hurskastuu vaan, kun kaikissa niissä ohjeissa pitää mennä päinmakuulle lattialle tai sänkyyn. 
Että paljon tulee hoettua levollelaskenluojaani nykyisellään. en muista milloin viimeksi. ei ehkä koskaan. sitä oli vaan kirjoissa.

Kropassani on menossa siis jonkinlainen hurskaustapahtuma. 

Toivon että tapahtuma-aika päättyisi aika pian tai itse hurskastuisin tai edes menisi parempaan suuntaan koska
1) kiipeily on tauolla kunnes...
2) punttisali on tauolla kunnes...
uimassa sentään saa käydä jos pystyy
ja 
3) koska personaalinen trainerini Arppu apustaa minua innokkaasti kaikissa päinmakuuliikkeissä ja tarvittaessa pesee päätäni. Ja antaa päänahkaan hammasta jos en toimi kunnolla.

junppaa kurja!

hiano päinmakuu taaksetaivutuksessa!

Buranoissani olen aika lailla toimintakuntoinen ainakin vielä. Että silleesti ei pahaa hätää.

Viikon päästä pitäisi mennä Kuopioon muuttoavuksi.

Ps. Opistolla alkoi uutena opiskeltavana aineena musiikki. Osaan jo soittaa varsimunamaracassia ja käyttää rytmirinkulaa.
tuosta lauseesta tulee vähän perverttinen olo.

työharjoittelu-, bile- ja nimikriizi

 Työharjoittelu päättyi viikko sitten.

En ole saanut vielä palautetta työpaikkaohjaajalta enkä sen puoleen ohjaavalta opettajalta. 
Olen melko epäluuloinen no itseasiassa ihan hirveän huolissani, kun keksin koko ajan kaikkea mikä olisi pitänyt tehdä toisin, paremmin ja eri tavalla. 
Ja sitten muistan myös kaikkea mikä meni pieleen.
Epäilen että työpaikkaohjaaja näki vain epäonnistumisia ja sitä että luumuilin jossain käytävällä miettimässä että mikä ihme on mungus.

Kuuntelen opiskelukavereita, jotka ovat tehneet vaikka mitä ja saaneet kehuja.
Ja lahjoja saivat työharjoittelun päätteeksi ja itkivät kuin vesiputoukset kun harkka päättyi.

Yritän jotenkin lohduttaa itseäni, että minut pyydettiin sinne kesätöihin, että ehkä se nyt ei ihan hirveän huonosti mennyt.
Mutta toisaalta, voihan niillä olla tarvetta tämmöiselle hiljaiselle luumuilijalle, kuka tietää.

väriviikon experiment

Mutta sitten.
Pari päivää sitten sain kutsun sen työharjoittelupaikan työyhteisön illanistujaisiin. 
Se vasta vinkeää onkin. 
En ole edes tavannut niitä kaikkia ihmisiä.
Luullakseni ainakaan. Tai en ole ihan varma, kun siellä oli suunnilleen neljä joilla oli sama nimi, että olenko tavannut ne kaikki vai en.
miten edes voi olla semmoinen yhteisö missä on ainakin neljä ihmistä joilla on sama (lempi)nimi X? hirveän epäkäytännöllistä.
toisaalta kyllä kätevää, että kun (huom!) menen niihin bileisiin niin voin heti sanoa että Hej, X! paitsi tietysti sitten sanon sen nimen juuri sille ainoalle minkä nimi ei ole X.
on myös hirmu epäkäytännöllistä, että siellä on yksi, minkä oikea nimi on Y, lempinimi luonnollisesti X ja häntä kutsutaan selvyyden vuoksi sukunimen alkukirjaimilla Z-F.
 

pääsiäisaskartelu

ps. opistoon paluusta seurasi myös nimikriizi, kun olemme yhden opettajan kanssa sitä mieltä että olemme tavanneet ja hän tiesi myös nimeni. Emme ole vielä mitenkään onnistuneet löytämään yhteistä nimittäjää elämistämme. 

mungus

 Naperoilta kiellettiin alituinen jalkapallon pelaaminen, kun touhu rupesi olemaan turhan eksklusiivista ja riitaisaa.

Piti sitten järjestää heille ohjelmaa. Ohjaajat ilmoittivat että nytpä pelataankin Mungusta.

Ja kaikki lapset olivat että jee! Mungus!

Minä pengoin pää hikisenä mentaalista sanakirjaani että mikä ihme voi olla Mungus ja miten semmoista peliä pelataan.

Se kuulosti jotenkin joltain ryömivältä olennolta ja ajattelin että en kyllä oikein usko siihen että ne kaikki ryömivät pitkin ja poikin tantereita.

Ja ei muuta kuin ennakoluulottomasti joukon perässä kuuntelemaan munguksen sääntöjä.

Yksi ohjaajista otti esiin ison kirjekuoren jonka päällä luki että Among Us. se on kuulemma joku nettipeli tai jotain, mutta sitä voi pelata myös pihalla lasten kanssa.

Muistan yhden toisen kerran kun olen ollut aivan yhtä hukassa sen kanssa mitä kuulen ja mitä oikeasti sanotaan. 
Se oli lukiossa äikän tunnilla.
Opettaja luennoi pitkät pätkät jostain kirjallisuuden hahmosta jonka nimi oli Ulja Mulsson. En kertakaikkiaan voinut tajuta että miten voi kirjallisen hahmon nimi olla Ulja Mulsson. 
Kysyin kaverilta välitunnilla. Se oli kuulemma William Wilson.

Että kyllä voi niin väärin kuulla vaikka kuinka yrittää olla tarkkaavainen.

ps. pitäisi varoa mitä toivoo. Taisin nimittäin saada oppisopimuspaikan.
En sieltä missä olen ollut työharjoittelussa, mutta samasta konsernista kyllä. 

työssäoppimisjakso: kielipohdinto

 Viiden viikon harjoittelujakso tai mikälie työssäoppimisjakso alkaa olla viimeisissä päivissään.

Hirmu äkkiä aika on mennyt, ja tuntuu kummalliselta palata kouluun.

Uusina opittavina asioina tulee katsomuskasvatusta, etiikkaa ja musiikkia. Lehtori kysyi että rupeatteko soittamaan nokkahuilua vai okariinoa.

Okariino voisi olla aika kiva. Tai kantele.

ei onnistu origami.
ei kissalta eikä minulta

Meidän piti tällä työssäoppimisjaksolla opetella työssäkäymistä. Se on minulla kait ihan hallussa.
Olen osannut mennä joka päivä töihin, olen tervehtinyt työtovereitani ja huolehtinut henkilökohtaisesta hygieniastani ja ties mitä kaikkea kummallista niissä vaatimuksissa oli. 
Vuorovaikuttanut niin että päässä kuhisee iltaisin.

Tämän jakson tavoitteisiin tai vaatimuksiin ei ole kuulunut leikki-, tarina- tai muutakaan tuokiota.
Kunhan nyt on osallistunut työelämään tasaveroisena kumppanina.

Halusin kuitenkin näyttöviikon kunniaksi vähän haastaa itseäni.

Vedin yhden yhteisen ulkoleikin pihalla koko ryhmälle. kukaan ei sanonut nääfst! 
Ja sitten pidin elämäni ensimmäisen hartaushetken. Ruotsiksi.

Kyllä paukuttelin kotona henkseleitä siitä.

Mutta sitten mietin että hei, mitä ihmeen paukuttelemista siinä on. Olen tehnyt töitä myös englanniksi ja venäjäksi jälkimmäistä on kyllä todella vaikea uskoa, enkä nyt niistäkään mitenkään erityisesti ole henkseleitäni repinyt, että miksi muka tämä nyt olisi yhtään sen kummoisempaa.
Ruotsi on kumminkin tosi pitkään ollut vahvin vieras kieleni nyt se kyllä on vähän ruosteessa.

Että miksi pitäisi hartaushetken pitämisen ruotsiksi olla joku sankariteko. Kun se on vaan ihan tavallista.

ei tarvitse etsiä virheitä, en näyttänyt tekstiä kenellekään
vaan puhuin vapaasti vain

Nyt toivon että tämä työjakso jatkuisi aina vaan, koska ehkä vasta nyt pääsin semmoiseen moodiin että tokihan minä nyt tälläkin kielellä selviän. ei varmaan melkein yhtään johdu siitä että sain palautetta sekä kielitaidostani että hartaudesta, eri ihmisiltä vielä.

Toivon myös että löytäisin jostain oppisopimuspaikan.
Kun sillä tavalla ehkä oppisi aika paljon enemmän kuin koulun penkillä.
Paitsi ehkä okariinon soittoa ei opi.

ps. 
meillä on tällä viikolla ollut färgveckan. minähän sanoin että ruotsinkielisillä on kivempaa ja teemoja jatkuvasti!
Joka päivä on ollut eri väri ja me ohjaajat olemme pukeutuneet aina sen päivän väreihin. Ja sitten on syöty sen väristä välipalaa.
maanantai oli valkoinen
tiistai sininen/lila 
keskiviikko vihreä
torstai keltainen /oranssi
perjantai pinkki /vaaleanpunainen /punainen

Olen panostanut jokaisena päivänä erityisesti käsiveskani väriin.

nastamuumiokerhopohdinto

 Kuuntelen Yle Areenasta podcastia entisen jengipomon elämästä. 
Siinä jengissä oli ollut ensin kolme ja sitten ehkä puolitusinaa jäsentä.

Mikä jengi se semmoinen on, kysyn vaan?

Minä olen aina ajatellut että jengi on paljon. Ehkä sata tai jotain. tietysti kamalan hyvä ettei ole niin isoja pahisjengejä

Olin silti jotenkin vähän pettynyt.

Kolmen jengi kuulostaa vähän semmoiselta kuin oli lapsuuden Mustanaamio-sarjisten kerhopalstalla

Meillä on kerho.
Sen nimi on Nastamuumiot.
Siihen kuuluu Pera ja mä ja Elsku.
Me vaklataan meidän naapureita.

Siihen Mustanaamio sitten vastasi että onpa hienoa Pera ja mä ja Elsku. Teille on lähetetty kerhodiplomi ja Mustis-sormukset.

Lehtorilla ja sen kavereilla oli Nastamuumiokerho.
Kysyin että kun ne vaklasivat naapureita niin selvisikö yhtään mitään.

Lehtori oli ihan muikeana ja yritti häivyttää jotenkin että metsässä vaan leikittiin ehkä.
Ymmärsin heti että eihän salaisia nastamuumiosalaisuuksia noin vain voi paljastaa ilman että koko vaklaus menee pieleen.
Vähän oli silti pakko kysellä että selvisikö edes siellä metsässä mitään, että pussasiko joku tai jotain? Tai oliko se vaan joku metsäkerho että siankärsämöt kukkii taas?
Kuulemma ei voi kertoa, kun nastamuumiovala velvoittaa.

Ajattelin että kun kohta näen Lehtorin nastamuumiokerhokaverit makea sana! niin pistän kyllä nekin seinää vasten että mitä selvisi naapureista.

Minulla ei ollut nastamuumiokerhoa kun ei tullut sitä lehteä luin enon hyllystä joskus vaan. Mutta oli muita kerhoja.
En muista vaklattiinko naapureita mutta kerholehti oli. 
Ehkä ei vaklattu kun ei semmoista olisi voinut kerholehteen kirjoittaa.
Oli varmaan joku säällisempi kerho. tai ehkä sittenkin vaklattiin, nyt kun tarkemmin ajattelen.

Meillä oli myös oma lautapeli. Kun ei ollut afrikantähteä, tein semmoisen itse. Se oli hienompi kuin oikea afrikantähti ja kaikki halusivat pelata sitä ennemmin. Siinä oli ihan hirmu paljon enemmän niitä nappuloita mitä piti kääntää ja aina oli jotain hukassa. Sitten piti tehdä uusia.

Kyllä jäävät monet paitsi jos ei ole ollut vaklauskerhoa.
Tai kerholehteä.
Tai omaa lautapeliä.
Oliko sulla kerhoja?

Maaliskuun luetut

 Maaliskuuta on aika tehokkaasti rytmittänyt opiskelujen työelämäjakso. 

Välillä tuntui siltä, että en kertakaikkiaan jaksa lukea, en yhtään mitään, enkä ainakaan mitään kovin vaativaa. 
Koska minun on kuitenkin aivan pakko lukea viime töikseni illalla sängyssä muuten ei uni tule ja ensitöikseni aamulla muuten ei aamupuuro maistu hyvältä, olen silti saanut jotain luetuksikin. (*) 

Maaliskuun lukulista koostuu kepeästä chicklitistä ja feelgoodista niillä on mielestäni eroa! - sellaisista tarinoista jotka unohtuvat suunnilleen saman tien kun kirjan kannet sulkee.

Kirjailijoista Veronican Henry on kiinnostavin. Niissä on jotain ideaa ja sanomaa.
Fforde on sujuvaa luettavaa, mutta tarinoista puuttuu särmä. Fforden kirjat ovat semmoista kesällä rannalla -kirjallisuutta.
Mansell toimii yleensä myös, nyt maaliskuussa lukemassani kirjassa oli ulottuvuuksia. 

Maaliskuun luetut

Sara Storm: Pikkujouludisko. Nimi liittyi kirjan tarinaan todella ohuesti. Enni työskentelee kirjakaupassa, harrastaa teatteria ja etsii kelvollista miestä rinnalleen. Paha vain, että se ihanin mahdollinen mies kiinnostaa myös Ennin serkkua /parasta ystävää. Sujuvasti etenevä, aika hauska kotimainen chicklit, lue jos kaipaat juuri sellaista, hauskaa hetken pakoa arjesta. 

Åsa Hallengård: Antiikkikurssi eksyneille sydämille. Kristina sijaistaa antiikkikurssia paikallisella huutokauppakamarilla. Osallistujat ovat päätyneet kurssille kuka mistäkin syystä, hyvin harva varsinaisesti antiikin takia. Episodimainen, todella lyhyistä luvuista koostuva, vähän naiivi eepos, joka jostain omituisesta syystä kuitenkin piti otteessaan. Kaikki murheet ratkesivat aivan liian helposti, suunnilleen yhdellä lauseella ja isotkin kriisit hoituivat tyyliin "minulla on kriisi" "voi sentään" "kiitos avustasi, nyt kriisini onkin ratkennut". Jotain sympaattista kirjassa kuitenkin oli, kun sen luin kertaistumalta pitkäperjantaina. En silti ehkä suosittele. 

Veronica Henry: Heräteostos. Kolmen sukupolven naiset päätyvät heräteostoksen kautta pyörittämään pubia isoäidin entisellä kotikylällä. Kullakin on mukanaan oma taakkansa, syy miksi pubi on turvapaikka, uusi alku, parempi koti. Suloisen ihanaa hyvänmielenkirjallisuutta, vapaapäivälukemista. Tykkäsin tästä enemmän kuin edellisestä samalta kirjailijalta lukemastani. E-kirja.

Jill Mansell: Lupaa minulle. Lou menettää kotinsa. Ja työnsä. Ja päätyy omituisten kiemuroiden kautta vanhan herran henkilökohtaiseksi avustajaksi. Sympaattinen ja vähän sadunomainen hyvänmielenkirja. Eteni, tuli lukiessa hyvä mieli. E-kirja.

 Katie Fforde: Antiikkia ja onnekkaita löytöjä. Siskokset ovat saaneet tädiltään testamentissa oudon kirjeen: heidän pitäisi ryhtyä antiikkikauppiaiksi tädin pienelle myyntipaikalle, paikallisessa antiikkikirppiksessä. Antiikkikirppistä ylläpitää yrmeä Matthew, jonka elämää hallitsee ex-vaimo. Siskoksista Sallyn elämä pyörii ihanan puolison ja vilkkaiden kaksosten ympärillä, joten antiikkihommat ottaa hoitoonsa Gina. Vaan mikä onkaan koko kirppiksen kohtalo, ja mitä ihmettä tädin perintö oikein merkitsee siskosten elämälle? Oikein sympaattinen hyvänmielenkirja, jo alussa tietää kuinka käymän pitää. Toivoin loppuun asti ettei kertomuksessa olisi viimeisillä sivuilla deus ex machina -käännettä, mutta eihän siltä kumminkaan vältytty. Fforden hyvänmielenkirjat ovat todellisia hyvänmielenkirjoja, helppoja, kepeitä, suloisia. Sympaattinen lauantaipäivän lukuhetki, sujuva, etenevä, harmiton. Tuli hyvä mieli. E-kirja.

Minna Suvanto: Kipinöitä. Yksinhuoltajaäiti Anna tempoilee elämässään eskari-ikäisen poikansa kanssa. Hiljakkoin kuolleen äidin jäämistöä pitäisi selvitellä, lapsella on eskarissa ankeaa, arki jumittaa. Anna asettuu kotinsa rempan ajaksi äitinsä taloon Pohjanmaalla. Tässä kertomuksessa oli aivan liikaa erilaisia langanpäitä, joista yhtäkään ei kehitelty kunnolla. Tarina itsessään oli herttainen ja teksti sujuvaa, mutta liialliset ideat, alut ja keskenjäävät kertomuksenpoikaset tarinan sisällä tekivät jotenkin hosuvan vaikutelman. Ihan ok luettavaa, olisi kaivannut hiukan toimitustyötä lisää: valitse sivujuonista tai ideoista yksi tai kaksi ja pysy niissä, älä kaada tarinaan koko ajan lisää materiaalia. E-kirja.

Veronica Henry: Kuinka rakastua kirjakaupassa. Emilia perii isänsä vanhan kirjakaupan asiakkaineen. Entinen kirjakauppias on ollut monen kyläläisen uskottu, kuinka käy nyt kun karismaattinen Julius on poissa ja kirjakaupan kohtalo muutenkin vaakalaudalla? Vähän hitaasti alkanut tarina kypsyy edetessään oikein kelvolliseksi hyvänmielentarinaksi. Saatan lukea samalta kirjailijalta muutakin. Lukukelponen.

Erin McCarthy-Kathy Love: Murhadraamaa ja yksi laama. Työtön näyttelijä Sophie on perinyt isoäidiltään talon, pubin ja laaman. Saapuessaan katsastamaan perintöään Sophie saa tervetuliaislahjaksi myös murhan: onko murhaaja Sophien laama vai joku kyläläisistä? Pieni, pikkusöötti ja vähän pomppuisa hyvänmielen dekkari, semmoinen ihan kiva. 

Katie Fforde: Kevättä mielessä. Gilly ja Helena, äiti ja tytär ovat keskenään läheiset. Gilly-äidin bed-and-breakfast majatalo toimii perheen lapsuudenkodissa, Gillyn poika haluaisi äitinsä myyvän talon ja antavan rahat hänelle ja sisarelleen. Helena puolestaan on saamaisillaan vuokraisännältään häädön juuri suurten käsityömessujen alla. Vaivaton, suloinen ja paikoin hiukan epätarkka hyvänmielenromsku. Ei anna, eikä ota, epätäsmällisyys välillä häiritsi (kirja olisi tarvinnut tarkemman toimittajan!), oli silti mukavan vaivatonta luettavaa. Ihan kiva.  

Johanna Salo: Ole aina tukenani. Herttainen pieni hyvänmielenkirja Sirkusta joka saa kuulla olevansa sokeutumassa. Tuore ihmissuhde aiheuttaa tilanteessa haastetta: onko uusi poikaystävä valmis olemaan Sirkun tukena, kuinka sokeana eletään? Ihan herttainen pikkukirja, ehkä tarinaltaan ja hahmoiltaan vähän ohut, mutta ihan kelvollista ajanvietettä bussissa opistolle ja kotiin körötellessä. E-kirja-äänikirja-hybridi. 

Lawrence Sanders: Seitsemäs käsky. Jatkoin Sandersin lukemista, koska minulla ei muka ollut mitään muutakaan luettavaa (ei kirjahyllyssä, ei kirjastossa eikä kirjapalvelussa!) Muistin tämän tarinan jotenkin paremmaksi - tämä on ollut yksi suosikeistani ja olen ilmeisesti kuluttanut sen jo loppuun. (niinkin voi näköjään käydä) Huutokauppakamarilla vanhoja rahoja työkseen arvioiva Dunk saa tehtäväkseen arvioida ja hankkia myyntiin arvostetun keräilijän suuren rahakokoelman. Kokoelman siirtovaiheessa arvokkain raha katoaa. Monimutkaiset perhekuviot ja kahden miehen loukku pitävät Dunkin työteliäänä selvittämässä omituista rikosta. 

värikoodisto
chicklit (viihde /feelgood/hömppä)
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

(*) En kertakaikkiaan pysty nukahtamaan illalla ellen lue muutamaa hetkeä sängyssä. Voi olla että joinain päivinä olen jo pilkkinyt hyvän tovin ennen sänkyymenoa, mutta nukahtaminen ei vain tunnu nukahtamiselta, ellen lue edes pientä hetkeä. Muutamaa riviä vähintäänkin.
Luen kunnes tarina muuttaa muotoaan ette uskokaan kuinka paljon parempia tarinat ovat kun niitä lukee silmät kiinni! pistän kirjan pois, sammutan valon ja käperryn talviunta nukkuvan karhunpennun asentoon vähemmän tunnettuja jooga-asentoja! laitan korviin ikivanhan ipodini kuulokkeet ja yhden tietyn sille tallentamani podcastin ja jopas tulee uni.
Hetkeksi onnistuin jopa vierottamaan itseni nukahtamispodcastista. Mutta sitten alkoi harkka ja päässä alkoi pyöriä ruotsin kielioppi - tai lähinnä kaikki ne virheet joita olin päivän aikana tehnyt.
Podcast katkeaa itsestään.
Jos kun yöllä herään, pistän luureista ipodille tallentamaani tiettyä äänikirjaa ja taas nukutaan. Olen ehkä vähän tyhmästi ehdollistanut itseni nukahtamaan siihen että joku lukee minulle ääneen, mutta pääasia on kait se, että nukun?
Olen huomannut että nimenomaan sanat olkoon sitten äänikirja tai podcast peittävät alleen kaiken sen tuhatäänisen älämölön mitä oma pääkoppani saa aikaan. 

Kun lapset alkoivat olla isompia ajattelin, että elämä on ihan liian lyhyt siihen että aamuisin olisi tylsää. Lakkasin lukemasta lehteä aamupalan kyytipoikana ja rupesin lukemaan jotain kivaa kirjaa. aiemmin luin kirjaa aamupalalla vain viikonloppuisin. Arkisin luin säädyllisesti lehteä koska silleen kuuluu tehdä kun on vakavasti otettava aikuinen.
Luulen että rupesin lukemaan kirjoja aamupuuron kaverina ehkä joskus korona-aikaan, mutta varma en ole. Veikkaan jälkimmäistä koronakevättä, silloin oli enää vain yksi lapsukainen taloudessa.

Millaisia lukutapoja sinulla on? Milloin voi lukea, saa lukea, pitää lukea, ehtii lukea?

Sen huomaan, että en lue enää bussissa niin paljon kuin ennen. Kuuntelen podcasteja. Tai äänikirjaa.

Lehtorin Suuri Sukkakriizi

 Olen tullut siihen tulokseen että ruotsinkielisillä on hauskempaa. ehkä vähän stereotyyppistä, mutta niin se vain on.

Koko ajan on meneillään joku metka merkkipäivä jota jollain metkalla tavalla vietetään.

pääsiäinenkin on kyllä ihan metka merkkipäivä
sitä vietän minäkin

Tänään on Våffeldagen. Se on semmoinen että syödään vohvelia. me vietämme sitä keskiviikkona
(voit katsoa Wikipediasta)
Ei ole minulla ollut.

Viime viikolla oli Rocka Sockorna.
minä tiesin kyllä down-syndroomatietoisuuden päivän mutta en ollut kuullutkaan sukista mitään. ja meidän toiminnassa sitä vietettiin noin yleisellä tasolla yhdenvertaisuuden päivänä.

No, minähän  reippaana kansanvalistajana kerron kaikista näistä metkoista juhlapäivistä kaikille kanssaeläjilleni myös.

Vietimme sitten rocka sockorna yhdessä Lehtorin kanssa silleen että minä menin harkkaani ja Lehtori töihinsä rokkaavissa sukissa. 

Oli hyvä että oli rocka sockorna jalassa, koska senhän lapset ihan ensimmäisenä tarkistivat kun tulivat kerhoon että onko.
heidän mielestään koko päivä on ihan nääfst
eka-tokaluokkalaisten mielestä melkein kaikki on melkein aina ihan nääfst. (*)

Lehtori tuli kovin tyytyväisenä kotiin kun oli ollut niinkin radikaali että eriparisukat jalassa koko päivän.
vaikkei kukaan ollutkaan huomannut mitään

väritettiin halukkaiden kanssa rocka sockorna

Mutta sitten tuli kriizi.

Että mitä tehdä nyt sille eriparille joka puhtoisena odottaa kaapissa.
Ei voi seuraavana päivänä laittaa eriparisukkia enää.
Ja toiset eriparit ovat pesussa. 
Että voi ja kääks.

Ja sitten ne katosivat. Molemmat eriparit.
Että voi ihmisen elo olla vaikeaa.

Sitten ne kummatkin eriparit löytyivät.
Mutta nyt toista eriparia on pesty ja käytetty enemmän kuin toista ja on koko ihminen ihan epätasapainossa ja kriizissä.
Kyllä on valkoisen heteromiehen elämä yhtä tuskaa täynnä, sen vaan sanon.

(*)
yhtenä päivänä jaettiin ryhmä kahtia, toiset menivät sisään ja toiset ulos.
Ne jotka menivät sisään olivat että nääfst, me halutaan ulos.
Ja ne jotka menivät ulos, olivat että nääfst, me halutaan sisään.
Sitten vaihdettiin ja sekin oli nääfst.
Ja kaikkein eniten nääfst oli niillä, jotka olivat koulussa myöhempään kuin kaikki muut eivätkä päässeet sisälle eivätkä ulos vaan ihan vain päätyivät välipalalle.
nääfst ei ole ruotsia vaan semmoinen sana jota oma nuorisoni käytti siitä kaikesta mikä oli nääfst tai epää tai muuten vaan ihan tyhmää

*****

Yhdessä koulussa on kuulemma tällä viikolla anything but backbag. En ole semmoisestakaan koskaan kuullut. 
Ei oltu juhlia ja huvituksia keksitty silloin kun minä olin nuori.

Mälsä havainto

kuvituskuva: misteli
Opiskelukaveri halusi tietää miltä misteli oikein näyttää.
Se näyttää tältä.

Yhtenä iltana juteltiin Lehtorin kanssa. (*)

Tajusin että en ole viikonloppuaamuisin vuosiin - siis vuosiin - kömpinyt aamupalan jälkeen sänkyyn lueskelemaan ja torkkumaan ja lueskelemaan vähän lisää. 

Se oli ennen ihan parasta viikonlopuissa.

Sitten kun oli lötkötellyt ja lueskellut ja ehkä hetken torkkunut ja sitten lueskellut vielä lisää, sitten saattoi nousta ja ottaa toisen aamupalan!

Mitä ihmettä minulle oikein on tapahtunut?

Nykyään herään viikonloppuisin suunnilleen samaan aikaan kuin arkenakin.
Nousen.
Syön ja lueskelen.
Tai kirjoitan blogia.
Ja sitten kun voisin kömpiä pötköttelemään ja löllöttelemään kuten naperoilla oli tapana sanoa kun ne olivat pieniä, lähdenkin kovalla tohinalla johonkin ultimaattiseen viikonloppusuoritukseen: kiipeilemään tai uimaan tai kaupunkiin tai jotain.

Tähän pitää ehdottomasti tulla nyt joku järjestys!

Millaisia tapoja sulla on viikonloppujen aamuissa? Mitä kannattaisi huomioida kun lähtee kehittelemään uutta viikonloppurytmiä?

(*)juttelemme kyllä ihan joka ilta. Ja päivisin myös jos vain olemme samassa paikassa yhtäaikaa.

opiskelukuulumisia: työelämäjakso on alkanut!

 Joskus ihminen tulee ravistelluksi ja sydän voi olla iloa täynnä.

Olen työelämäjaksolla niin, että valtaosa työpäivistäni kuluu koululaisten iltapäivätoiminnassa, eka- ja tokaluokkalaisten kanssa. 
Ja teen harkkaani toisella kotimaisella kielellä på svenska enkä yhtään minun ensimmäisellä kotimaisella kielelläni.

Ryhmän aikuiset ovat supermukavia ja olo on heti alusta alkaen ollut todella tervetullut. 

Lapset ovat - eka-tokaluokkalaisten tapaan - kiireisiä omissa asioissaan. Syömisessä tai ulkoilussa tai milloin missäkin, eivät ne juuri aikuista kaipaa, vaan omia juttujaan koulupäivän päälle.
Olen jo ehtinyt olla vähän huolissani, koska tämän ekan harkkajakson tehtävänä on oppia työssäkäymistä luullakseni osaan, työyhteisössä olemista ja vuorovaikutusta sujuu jotenkuten kun oikein keskityn ja sitten vuorovaikutusta lasten kanssa todella nahkeaa, ne eivät puhu muillekaan aikuisille juuri muuta kuin kan jag få surskårpa ja kan jag gå till vessan.

Sitten tuli ihan ihme!
Kolme pikkukimulia tuli hakemaan minua mukaan sisäleikkiin. ne halusivat vähän huiputtaa minua ja sitten ne huiputtivat myös
Sitten ne samat pikkukimulit halusivat että tulen niiden kanssa till kören ja sehän sopi minulle oikein hyvin.
Mentiin sitten porukalla kuoroon. 
Yksi kiipesi syliin istumaan ja toinen otti kädestä kiinni ja toinen nojaili muuten vain ja minä olin ihan että jee! vuorovaikutus!

Sitä kuoroa pitää semmoinen nuori ja iloinen ja elinvoimainen pappi - se kuoro on seurakunnan järjestämää lapsille vapaaehtoista, iltapäiväkerhon ulkopuolista harrastustoimintaa koulupäivän jälkeen ja ne harjoittelivat yhdessä pääsiäislauluja joita minä en tietenkään tunnista kun olen erikielinen. 

Oli yksi semmoinen tosi iloinen laulu, jonka kertosäkeessä sai aina tanssia.
ja nyt tajusin että se laulu on minulle tuttu lapsuudesta

Ja voi hyvät hykkyrät sentään että voi ihmisen mieli liikuttua kun huoneellinen pieniä ihmisiä tanssii riemukkaasti ja laulaa sydämensä pohjasta että Han lever! Han lever! Han lever än!
Tuli pääsiäisfiilis. vähän etuajassa, mutta ei se varmasti kovin haittaa.
Ja aina sen kertosäkeen jälkeen ne pikkuihmiset tulivat äkkiä taas syliin ja kylkeen nojailemaan.

näyttösuunnitelma työn alla

Helmikuun luetut

 Helmikuussa lukeminen oli vaihtelevaa, ajoittain tuntui siltä, etten oikein löydä mitään kiinnostavaa. Onneksi väliin mahtuu sentään muutama ihan onnistunutkin lukukokemus.

Torstain murhakerhon uusin ja Donna Leonin uusin Brunetti pitivät otteessaan.
L.T.Shearerin Kissa joka pyydysti tappajan oli positiivinen yllätys. Jotenkin ajatus kissasta etsivähommissa tuntui oudolta, mutta hahmo - ja koko kirja - oli kirjoitettu hyvin. 
Näille kolmelle ehdottomasti lämmin suositus.

Luetut käänteisessä järjestyksessä:
Ja koko vuoden luetut tuttuun tapaan LUKUVUOSISTA

kävin kirjastossa silmäilemässä keittokirjoja

Lawrence Sanders: Peitejuoni. Suunnilleen 1980-90 lukujen taitteen New Yorkiin sijoittuva dekkari. Vakuutustarkastaja Dora komennetaan talviseen (loskaiseen, väkivaltaisen hähmäiseen) kaupunkiin tutkimaan Starrettin kulta- ja jalokiviliikkeen patriarkan murhaa /tappoa, tai lähinnä sitä, voiko vakuutusyhtiö maksaa patriarkan henkivakuutuksen ulos, vai onko edunsaajilla näppinsä pelissä vanhan herran kuolemassa. Liikkeen liepeillä tuntuu tapahtuvan omituisia asioita ja tutkinnan lomassa Dora joutuu pohtimaan myös omaa avioliittoaan sinnikkään poliisimiehen piirityksessä. Sanders on vanhan koulukunnan dekkaristeja, kertomukset ovat suoraviivaisia, poliisin toimintaan keskittyviä, nyt jo selkeästi vanhentuneita dekkareita. Jostain syystä halusin lukea Sandersia pitkästä aikaa ja tämä tarina osui kirjahyllystäni ensimmäiseksi käsiini. Kertomukset alkavat olla jo sillä tavalla vanhentuneita, että luen pikemminkin nostalgisissa fiiliksissä - Sandersin tuotanto on ollut minulle sisäänheittotuote genreen, ja luen yhä tyyliltään samanlaisia, ei-liian-hurjia kertomuksia joissa pääpaino on miljöössä, ruuissa (näissä syödään paljon voileipiä ja pihvejä ja juodaan olutta) ja poliisien /tutkijoiden pohdinnoissa ihmisluonteesta. Teemoina usein inhimillinen heikkous, tässä kirjassa ahneus ja uskottomuus. Välikirja.

Ari-Matti Hedman, Kari Häkkinen: Avaimet taskussa - sattumia sairaalassa. Kahden erikoissairaanhoitajan muisteluksia uralta. Esittelyn mukaan "rennosti ja huumorilla höystettynä". Mielestäni tämä kirja oli vain tylsä. Siinä oli pikkuhauskoja sattumuksia, mutta kirjoittajien kirjoitustyyli oli jotenkin vanhahtava (tyyppiä "sallikaa minun muistella vielä...") ja kuivikas. Olin monta kertaa heittämässä kirjan kesken, mutta kuvittelin, että rento huumori vielä löytyy. Tietoa kirjassa oli toki paljon, erityisesti psykiatrisen hoidon käytännöistä. Valitettavasti en pysty suosittelemaan  tätä tarinakokoelmaa. Kirjapalvelun arvosteluiden perusteella tämä kokoelma oli vedonnut erityisesti alalla toimiviin lukijoihin, muihin ei juurikaan. Äänikirja.

Donna Leon: Hyvän nimissä. Uusin suomennettu Brunetti ilmestyi lukuaikapalveluun sopivasti talviloman aikana. Säästelin sen loman päätösviikonloppuun ja nautiskelin retkestä Venetsiaan. Kertomuksessa Brunettin nuoruudennaapuri pyytää komisariota tutkimaan tyttärensä perheen tilannetta: vainoaako joku vävypoikaa? Ei murhia, ei pelottavia käänteitä - mutta mitä ihmettä tapahtuu paikallisessa hyväntekeväisyysjärjestössä? Olen lukenut tämän jo kertaalleen sen ilmestyttyä englanniksi, muistin tarinan noin suurinpiirtein. Leppoisaa cozy crimea, oikein lukukelpoista. Paitsi että hyvää ruokaa ja juomaa oli aivan liian vähän. E-kirja.

Carole Matthews: Suklaaseuran kieltäymykset. Jatko-osa suklaaseurasarjalle. Kesti hetken ennen kuin muistin kaikki henkilöt ja heidän kinkkiset elämänsä. Ehdottomasti aivan liikaa suklaata - jotenkin tällainen yletön hirmu hienolla suklaalla mässäily ei vain tee hyvää edes lukijalle, ja ihan kaikkiin murheisiin ei tarvita hienointa mahdollista tryffeliä - ja muutama aivan tarpeeton sivujuonenkäänne. Mielestäni ykkösosaa silti parempi, mutta ei mitään huipputason viihdettä. Kepeällä otteella luettu välikirja, jolta en kummoisia odottanutkaan. Lue jos tykkäät suklaamässäilystä. E-kirja.

Susannah Nix: Rakkauden yhtälö. Melody pääsee töihin avaruusalan it-yritykseen - ja kukapa onkaan siellä töissä? Firman toimitusjohtajan poika on samalla satunnainen yhden yön suhde yliopistoajoilta. Onko kyse ystävyydestä vai rakkaudesta? Semmoista peruskivaa viihdettä, ei anna, ei ota, mitään ei jää mieleen mutta yksi päivä kului ihan leppoisasti tämän eipäs-juupas-jaappaamisen kanssa. Kirjoittajalta on ilmeisesti ilmestymässä kokonaisen sarjan verran teemalla nörtit ja rakkaus. Ei päähenkilö mielestäni mikään erityisen nörtti tosin ollut. Ihan kiva, tulipa luettua, meni palanpainikkeena ja kutoessa. E-kirja.

Timo Parvela: Ella ja kaverit kadonneen tarinan metsästäjinä. Ellan pulpetilta löytyy jännittävä tarinan alku ja opettajakin katoaa kesken päivä - mistä ihmeestä oikein on kyse? Ella ja kaverit lähtevät turvaamaan opettajan selustaa kärjistyvässä sähkösopimuskamppailussa ja saavat samaa tahtia tarinaansa jatkoa. Intertekstuaalisesti kikkaileva Ella-kirja, hyväntuulista luettavaa (vaikka kyllä tylsää kun ei ollut omaa laumaa kuuntelemassa ja nauramassa). Luen näitä lastenkirjoja kirjallisuuskurssin innoittamana. Ella-sarja toimii yhä, suositus sopivan ikäisille. Itse en pitänyt kirjan kuvituksesta, enkä varsinkaan kuvituksen värityksestä, mutta se on pikkuseikka muuten hyvässä kokonaisuudessa.

L.T.Shearer: Kissa joka pyydysti tappajan. Lucyn puoliso on kuollut onnettomuudessa muutama kuukausi sitten. Hän suree puolisoaan asuntolaivassa kanavan varrella kun hänen elämäänsä tepastelee puhuva kissa. Sitten kuolee anoppi. Lucyn poliisivaistot heräävät, vaikka ikääntyneen anopin kuolema vaikuttaakin luonnolliselta. Lucy ja puhuva kissa Conrad yrittävät yhdessä selvittää anopin kohtaloa. Aivan sympaattista cozy crimeä! Ajatus puhuvasta kissasta oli hiukan outo, mutta hahmo on hyvin kirjoitettu, eli mitenkään yliluonnollinen eikä edes liian arrogantti kissa, vaan jotenkin luonteva osa tarinaa. Suositus jos kaipaat sympaattista dekkaria ilman turhan hurjia käänteitä! E-kirja.

Donna Leon: Hetken huumaa. Välikirjana aiemmin tuttu Brunetti; tein varauksen ihan vain ilmestymisvuoden perusteella, en huomannut että kyseessä oli aiemmin ilmestyneen kirjan pokkaripainos. Tässä kirjassa selvitellään sairaalan laiturilta löytyneiden, pahasti loukkaantuneiden amerikkalaistyttöjen kohtaloa. Kuten aina, Venetsiassa viihtyy - luen maisemista, ruuista, juomista, ihmisistä. Signorinalla oli tässä kirjassa pienempi rooli, eikä kreivitärpariskuntaa näkynyt ollenkaan. Pohdin, minkä ikäinen on Brunetti ja minkä ikäisiä hänen lapsensa?

Regina Rask: Hyvä naapuri. Vappu Helander -sarjan kolmas osa: Vappu muuttaa Järvelään pitämään huolta ikääntyneistä vanhemmistaan, ja miettii nykyisyyttään ja tulevaisuuttaan. Järvelä tuntuu hektisen maailman jälkeen pieneltä, mutta kodilta. Tykkään Raskin tavasta kertoa; lämmin suositus tälle sarjalle. Äänikirja.

Anneli Salonen: Kahvila rakkaudelle. Aikalailla vanhanaikaiseksi käynyt rakkauspläjäys, löytyi kun selasin lukuaikapalvelun tarjontaa. Kömpelö kertomus, dialogi, henkilöt ja kaikki muukin. Olisin veikannut äkkiseltään kymmentä vuotta vanhemmaksi; päähenkilö oli alta kolmikymppinen, mutta käyttäytyi kuin permanenattu viisikymppinen. Oli pakko lukea loppuun kun oli niin outo lukukokemus, en suosittele. (vähän ihmetyttää se, että lukuaikapalveluun digitoidaan ilmeisesti aivan säälittä kaikenlaista ilman minkäänlaista kritiikkiä. toki se lisää kirjaston kokonaismäärää, mutta vähän voisi kurkistaa, miten vanhempi viihdekirjallisuus on ajassa säilynyt) e-kirja.

Kari Latvus: Viinitarha Toscanassa Aitoossa - viinitarhapäiväkirja. Lopputalvesta-alkukeväästä 2020 Latvus alkaa ideoida omaa viinitarhaa perheen kesäkodille. Kirja on pikemminkin opas ja sisäänheitto viinitarhan perustamiseksi kuin varsinainen viinitarhapäiväkirja (jollaista olisin halunnut lukea). Kiinnostava katsaus rypäleiden, köynnösten ja viljelyn maailmaan. Ehkä en rupea viininviljelijäksi. En ihan kovin syvällisesti lukenut, kun ei omaa hanketta ole mielessä, mutta kuten sanottua, kirja on kiinnostava katsaus (viinin)viljelyyn. (viljelyyn mielestäni sikäli yleisellä tasolla, että suomalainen ilmasto asettaa omia vaatimuksiaan ja haastaa viljelijän mielikuvitusta ja sinnikkyyttä kyllä. Ja viininviljelyyn vielä erikseen, koska sille erityisesti suomalainen ilmasto heittää lisähaasteita). Suosittelen, jos haaveissasi on oma viinitila, ja olet viljelystä kiinnostunut. Kirjavinkki tuli kun selasin Alkon Etiketti-lehteä.

Heidi Swain: Onnen resepti. Italiassa varttunut Fliss saa äitinsä kuoleman jälkeen tietää, että hänellä onkin sukua hedelmätilalla Englannissa. Fliss matkustaa tilalle, käärii hihansa ja tarttuu toimeen. Suloisen kesäinen hyvänmielenkirja, odotettavia juonenkäänteitä, herttaisia ihmisiä, kesäinen maalaistunnelma. Söötti viikonloppukirja. 

Aino Havukainen, Sami Toivonen: Tatun ja Patun fantasiaseikkailu. Opintoihin liittyy lastenkirjallisuuden kurssi, ja yhtenä kurssitehtävänä on kirjavinkkaus uudesta lastenkirjasta. Sitä silmällä pitäen tämä. Mielestäni ei aivan parhaasta päästä Tatu-Patu-sarjaa, mutta ihan lukukelpoinen opus silti. En ehkä valitse tätä omaksi vinkkauskirjakseni; mutta mukavaa oli tutkia kuvia ja hykerrellä muutamalle onnistuneelle heitolle. En osaa sanoa, miten hyvin fantasiamaailma uppoaa alle kouluikäisiin, epäilen että osa kirjan hauskuudesta menee kohdeikäryhmältä ohi. 
Laitan jatkossakin kaikki opiskelukirjat mukaan kirjaluettelooni, voi olla että lastenkirjoja tulee pitkä rivi :)

Richard Osman: Viimeinen pirulainen - Torstain murhakerho. Sarjan neljäs osa, ja sikäli kun muistan, aina vain parempaan päin ollaan menossa. Hauska, koukuttava, leppoisa. Ruumiita kyllä tuli tiuhaan tahtiin. Pysyin kärryillä (aina plussaa, kun dekkareista on kyse) ja tiesin murhaajan (tai ainakin yhden heistä). Myös tummempia sävyjä ja pohdintaa vaikeasta aiheesta. En huomannut poimia sanatarkkaa sitaattia e-kirjasta talteen, mutta suunnilleen "viime aikoina minulla on ollut kattila täynnä timantteja ja mikroaaltouuni täynnä heroiinia, niin on hyvä varautua kaikkeen". Sillä meiningillä mennään tässä kirjasarjassa eteenpäin. Melkein en malttanut laskea käsistäni, ja ensimmäisen kerran ikinä päädyin lukemaan bussissa puhelimelta (yleensä luen e-kirjat kotona tabletilta). Suosittelen Torstain murhakerhoja letkeiden dekkareiden ystäville. E-kirja.

 Noora Koponen: Jos mä oon oikee - Nuutin tarina. Erityislapsen äidin herkkä kuvaus erityisestä Nuutista. Löytyi kirjastossa vaellellessa.

Vappu-Tuuli Fagerson: Special edition. Pienessä paikallislehdessä silpputoimittajana työskentelevän Vapun kommelluksia. Pyörätuoli jumittuu hissiin, alati vaihtuvat avustajat saavat Vapun pohtimaan elämänsä bucket listiä. Perushyvää viihdettä, alkoi säpäkästi, mutta loppu jäi jotenkin jumittamaan. Minulla on sellainen mielikuva, että olisin ehkä lukenut joskus aiemmin, mutta ihan varmaksi en mene vannomaan. E-kirja. 

värikoodisto
chicklit (viihde /feelgood/hömppä)
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

Talouskatsaus helmikuulta

Aluksi taustaa:

Meillä on alusta asti ollut hyvin perinteinen työ- ja taloudenhallintajako. Mies tienaa ja minä kokkaan. Olen melkein koko työurani tehnyt epätyypillistä tai lyhyttä työaikaa, mikä on näkynyt palkassa. 
Siksi elämässämme minun taloudellinen panokseni on ollut pienempi ja ajallinen panokseni suurempi. (puhutaanko hetki metatöistä?  Ei ole ollut yhtään rasittavaa)

Tähän asti olen vastannut pääsääntöisesti ruuan hankinnasta ja sen valmistamisesta ja aiemmin myös lapsiin liittyneistä kuluista. Lehtorin kontolla on ollut kaikki asumiseen liittyvä sekä talouden suuret hankinnat.

Niinpä nyt kun lähdin opiskelemaan, tulojeni pieneneminen näkyy ja vaikuttaa lähinnä ruokapuolella. Omista henkilökohtaisista menoistani joudun tietysti karsimaan, mutta muuten minun ei tarvitse murehtia asumista tai vastaavia kiinteitä kulueriä, vastuut säilyvät ennallaan.

Nyt parin kuukauden ajan olemme eläneet uutta talouskurin aikaa. Olemme yrittäneet tiivistää hedonistisen herkuttelumme noin 100e/viikko.
(Tammikuu oli onnistunut kuukausi)

Helmikuun tilanne:

Ruokaan - tai taloustililtä - meni helmikuussa noin 550e.

Siinä ovat kaksihenkisen ja kaksikissaisen taloutemme kaikki ruokaan tai kotiin käytetyt finanssit. Maidot, kissanruuat, vessapaperit...

Oman matikkani mukaan kulutimme helmikuussa vähän vajaat 20e/päivä, noin 110e/viikko.
Kriittinen repsahdus tapahtui helmikuun kahtena viimeisenä päivänä kun jouduin hakemaan kaiken varalta apteekista flunssalääkkeitä. 

Omiin menoihini meni helmikuussa noin 140e. 
Tähän summaan en ole laskenut tammi-helmikuun vaihteessa viimeisestä palkasta tekemiäni ylimääräisiä hankintoja: liikuntakorttia, bussikorttia, kosmetiikkaa ja vastaavia, vaan olen pitänyt ne tämän laskelman ulkopuolella. 
Helmikuun omia menoja olivat puhelinliittymät, kirjapalvelun perheversio, mankkaa kiipeilyhallilta, lääkkeitä apteekista (ei niitä flunssa- vaan ihan omia hengenpitimiä) ja ensiapukortti. 
Maksan vielä nuorison puhelinliittymiä, eli maksan kolmesta liittymästä omani lisäksi. (vinkkejä halvoista liittymistä otetaan vastaan!)
Lisäksi minulle tulee kausittain nuorison matkavakuutuksia ja tapaturmavakuutuksia, niistä on sovittu perheen sisäisiä tulonsiirtoja. 

Keikkatöitä onnistuin tekemään helmikuun aikana kolmena päivänä.
Palkka tullee maaliskuun puolivälin paikkeilla. Toivottavasti. En huomannut kysyä maksupäivää.
Tein sellaisen periaatepäätöksen että laitan aina puolet palkasta taloustilille ja puolet omia menojani varten.
Opintotukea hain helmikuun lopulla, ja alkavaksi vasta helmikuun alusta.
Päätös tulee varmaan maaliskuun puolivälin tuntumassa.

Maaliskuun puolivälistä huhtikuun puoliväliin on työssäoppimisjaksoa, silloin en pysty keikkahommiin. 

Mielestäni ihan hyvä alku.

Kesäkuulle olen ilmeisesti saamassa töitä, eli kesätyöpuolikin on ainakin tällä tiedolla hallussa.
ellen sitten onnistu tämän päivän työkeikalla mokaamaan oikein kunnolla...

ps.
Talvilomaviikolla luin ja liikuin ja kudoin.
Ensimmäisellä opiskeluviikolla loman jälkeen en ole liikkunut, enkä lukenut ja kutominenkin on ollut vähäistä. Kyllä niin ihmistä koetellaan.

lisää välihuutelua: talvilomasunnuntai

ystävien kanssa

Heti aamusta kävimme siskon kanssa kiipeilemässä.
Minulla on joku kiipeilylama, ei vain kulje. En pääse ylös enkä alas enkä oikeastaan mihinkään suuntaan.

Aamunhiljaisessa hallissa saimme sekoilla rauhassa: kiipesimme vähän omilla säännöillämme ja miten sattuu. 

olimme aamun ensimmäiset kiipeilijät
melkein tunnin saimme sekoilla rauhassa

Keltaisen reitin kruxi reitin vaikein kohta jäi kaivelemaan. En vain tajua miten siitä pääsee ohi.

kruxi
tällä reitillä se on käsiote
sitä pitää jotenkin halata että pääsee ohi

Päivällä testasimme kotitekoisen pizzataikinan.
Joskus silloin kun lapset vielä pyörivät nurkissa ja vietimme pizzapäivää, tein kyllä taikinan itse, mutta aina vain ihan tavallisista jauhoista. En muka raskinut ostaa oikeita pizzajauhoja.
Ja nyt olemme tyytyneet valmistaikinaan.
Huomasin että 00-jauhot ovat edullisempia kuin valmistaikina, piti sitten testata.

Jumalattoman työläs homma, minulla kun ei ole yleiskonetta - pitää veivata käsipelillä, tai oikeastaan semmoisen käsivatkaimen taikinakoukuilla. 
Mutta kannatti. 
Jatkoon, ehdottomasti.
kohotin vielä yön yli, niin johan oli autenttista pizzaa.

Iltapäiväksi olimme sopineet treffit ystävien kanssa. Kiersimme jokirannassa, kävimme katsomassa uppoavaa ravintolalaivaa ja testasimme jääsillan.

Vielä uskalsi pienen matkaa kävellä joen jäällä, ihan siinä jääsillan kohdalla.
Yläjuoksulla jää oli jo selvästi ohuempaa, siellä en olisi kävellyt.

Mouhasin illalla Lehtorille taas kirjallisuudesta ja taiteesta ja tavoitteista ja viihtymisestä.

Tajusin, että ilmeisesti ymmärrän ne käsitteet ilmeisesti todella eri tavalla kuin muut. 
Onneksi on Lehtori, se osaa semmoisia hienoja sanoja niinkuin dikotomia ja intentio ja mikäsenyttaasolikaan.

Minä ymmärrän viihtymisen tosi laajasti.
Taiteen  - tämänkin ymmärrän tosi laajasti - tehtävä on viihdyttää.
(taidetta tai kulttuuria - sitäkin sanaa voi käyttää - on kirjallisuus ja elokuvat ja teatteri ja musiikki ja kuvataide ja tanssi ja mitä kaikkea niitä nyt onkaan, ja kaikki tyylilajit kelpaavat tähän, en tykkää jaotella korkea- ja populaarikulttuuriin. Koska viihtyminen.)

Se taide on kuin iltanuotio jossain metsästäjä-keräilijämaailmassa. Illalla kun kaikki mammutit on metsästetty ja yhdessä heimon kanssa riittävästi syöty, kokoonnutaan iltanuotiolle viihtymään.
Se on taiteen tarkoitus. Viihdyttää. Täyttää vapaa-aikaa.
Tuottaa syvää iloa (tämänkin sanan ymmärrän jotenkin laajasti) ja syvää yhteyttä toisiin ihmisiin ja antaa olemassaololle jokin merkitys.

Se sitten miten kukakin viihtyy, on ihmisestä itsestään kiinni.
Lehtori tuntuu juuri nyt viihtyvän James Joycen parissa, kun minä puolestani en todellakaan.
minä viihdyn viihdekirjallisuudessa. siitäkin voi joskus oppia kaikenmoista. juuri opin että anafylaktisen shokin jäljet eivät välttämättä näy enää kuoleman jälkeen ja siksi sitä  voi olla jälkikäteen vaikea todeta.

Viihtyessä - siellä omalla iltanuotiollasi - voit ehkä joskus oppia jotain tai oivaltaa jotain tai päästä jotenkin kiinni johonkin syvään ihmisyyteen, nähdä asiat eri tavalla, mutta se ei koskaan ole ensisijainen tavoite tai päämäärä. 
Tavoite on viihtyä, kokea syvää eksistentiaalista iloa siitä että on ihminen ja olemassa.
Että on aikaa ja vapautta päivän tehtävistä ja voi vain olla.
ehkä vähän turhan ylevästi sanottu jostain viihdekirjallisuudesta tai -musiikista, mutta niin se nyt kuulkaa on.
minä en (melkein) ikinä lue tai kuluta mitään taidetta mistään muusta syystä kuin viihtymisestä. Ajanviettosyistä. 

Ja tavoite tai tavoitteellisuus on minusta taas semmoista kovasti ylhäältä ohjattua ja määrättyä. Minulla näyttää mittari heti punaista, jos joku sanoo että minun pitää ymmärtää taide jollain tietyllä tavalla. Siksi minusta taiteella ei voi olla tavoitetta.
Tai se tavoite on viihtyminen.
Jos minulle sanotaan - niin kuin nyt on sanottu - että kun luen lapselle kirjallisuutta, siinä pitää aina olla tavoite, niin heti menee mittari punaiselle.
Kun minun korvissani se kuulostaa siltä, että minä siinä sormi ojossa opetan kuin mikäkin nutturapäinen kyllitäti että kuunnelkaapa lapset tarkkaavaisesti mikä on tämän kirjan opetus. että saako mennä heikoille jäille tjsp.

Minä mieluummin luen kirjan ja lapsi sitten oivaltaa mitä oivaltaa, tai on oivaltamatta ja tuijottaa onnellisena kuvasta että päähenkilöllä on komeat punaiset henkselihousut.
Ja se jotenkin liikuttaa hänen ihmisyyttään.
Se on tärkeää. 

*

Että minun pitää ilmeisesti opetella ajattelemaan tuo tavoite ja tavoittellisuus jotenkin eri tavalla. Ja ajatella sitä iltanuotioviihtymistä ihan hiljaa oman pääni sisällä vain.
Lehtori sanoi että kaikella ihmisen tekemisellä on jokin intentio. 
Ehkä uskon siihen.
se on kumminkin se filosofi.

Välihuutelu: talviloma on alkanut!

 ...vai alkaako se virallisesti vasta maanantaina?

Päätin pitää sometaukoa. Tai lähinnä pysyä välillä poissa instasta ja jatkuvasta uutisten pläräämisestä puhelimella. 

Talviloman alkupäivinä - perjantai-iltana ja lauantaina - olen:

...saanut valmiiksi jämälankaneuletakin. Tosin jämälankuus on tässä todella-todella suhteellinen käsite, ostin takkia varten kolme kerää jo olemassaolevien lisäksi.
Mutta valmiiksi tuli, yhtäkaikki. 
Sen nimi on karkkineule - se muistuttaa englanninlakritsia - ja sen ensisijainen käyttökohde on työvaatteus. 
Joudun tosin ehkä hommaamaan neuleelle kaveriksi jonkin trikoopaidan, kun tällä hetkellä en omista yhtään sellaista väriä, joka kävisi tämän neuleen kanssa.
se siitä viiden vaatteen vuodesta, tämä on jo neljäs.

Langoista jäi jämiä ja yhdessä aiemman jämäkasan kanssa saan ehkä toisenkin raitatakin aikaan.
Pitää viritellä keittiövaaka ja tarkistaa tilanne.

Innostuin mallista sen verran, että päätin testata sen toimivuuden toisenlaisella - paljon kevyemmällä - lankatyypillä. 

Minulla on useampia vuosia ollut kaapissa aivan ihanan värinen neuletakki, jota en ole käyttänyt kertaakaan, kun sen malli oli jotenkin tylsä ja toteutus kertakaikkisen onneton.
(kuva ja selitys surkeaan toteutukseen löytyy TÄÄLTÄ)

Käytin perjantai-illan ja lauantai-aamun sen purkamiseen. 

Lauantai-illalla aloitin kultaketun.

En menisi kehumaan että jälki on yhtään parempaa.
Mutta lanka on mukavaa kutoa ja tykkään väristä. Se on luonnossa jotenkin himmeästi kultahohtoinen.
Minulla on samasta langasta ruskea neuletakki, nyppyyntyy käytössä ihan tolkuttoman nopeasti, mutta on lämmin ja ihana päällä.

Kävin lauantaina myös puntilla ja uimassa.

Ja kirjastossa lukemassa leipäreseptejä.

Niin että lauantain osalta tein suunnilleen kaiken, mitä lomasuunnitelmissa olikin. 

Ja otin vielä päikkäritkin, kun väsytti niin.

Hyvin on loma alkanut.

*

Opiskelurintamalta:

Tajusin että loman jälkeen on hygieniapassitentti.
Pitää vissiin opiskella.

Käsityön tunnilla kävin pätemässä opettajalle karjalaisen nurjan silmukan. Se oli että oo. 

Lastenkirjallisuuden tunnilla ajauduin lievään sanaharkkaan opettajan kanssa kun ope sanoi että kirjallisuuden lukemisella pitää aina olla jokin tavoite.
Ja että viihtyminen ei voi olla tavoite.

Minusta kirjallisuuden lukemisessa viihtyminen on aina ensisijainen tavoite. Kaikki muu tulee sen jälkeen.

Lehtori meinasi niikertyä nauruunsa. Se kysyi, että monesko kirjallisuuden tunti se oli.
Toinen vasta.

Tajusin, että ihan samanlaiseen väittelyyn jouduin heti opintojen alussa kehityspsykan tunnilla. Kun leikissäkin pitää aina olla jokin agenda.
Minusta leikin agneda on viihtyä ja pitää hauskaa.

Lehtori arveli että olen perustamaisillani jotain omaa kasvatusfilosofiaa.

Minusta lapsen kuuluu saada olla vain lapsi ja pitää hauskaa. Kyllä se ehtii tavoitteelliseen tylsyyteen myöhemminkin.

"mitä opimme tänään?"  - "emme yhtään mitään" On kuulemma kouluni tunnus ja slogan joka huudetaan aamuin-illoin.

(hiihto-)lomapohdintokriizi

 
Yhtäkkiä ystävänpäivänä tajusin että minullahan on kohta lomaa aivan määrättömän pitkä aika kokonainen viikko!
Täydellinen mahdollisuus tehdä ihan kaikkea ja mitävain ja vaikka kuinka pitkään! 
Rajattomasti aikaa! 

Minulla on kohta hiihtoloma!
Tai talviloma! Tai mikä nyt ikinä onkaan.
Loma!

En pysty muistamaan, milloin minulla viimeksi olisi ollut hiihtotalviloma.
En pysty muistamaan, milloin minulla viimeksi olisi ollut yhtään mikään loma.
kertoo varmaan jotain henkisestä tilastani viime vuosilta; olen kuitenkin matkustellut syksyllä ja kesällä ja ollut ihan vain kotilomallakin kesällä, ne eivät vain ole tuntuneen lainkaan näin lomilta kuin tämä nyt lähestyvä loma. olen selvästi rentoutunut ja palautunut ja nautin ihan eri tavalla olemisestani.
ei ole kiire vain palautua. voi nauttia
ilmeisesti helmikuussa 2019 olen viimeksi ollut talvilomalla

Jotenkin tämä lähestyvä loma tuntuu lomemmalta kuin mikään pitkään aikaan.

kuvituskuva

Ja minulla oli heti rajattomasti ideoita!
Keksin heti että ihan joka päivä kävelen ja käyn uimassa ja kiipeilemässäkin joka päivä ja menen joka päivä kirjastoon ja kahvilaan lukemaan ja luen  vähintään yhden kirjan päivässä ja haluan vaeltelemaan Tukholmaan tai johonkin ja nauttimaan ja vaeltelemaan etelän aurikoon ja sisustaakin voisi ja-ja-ja-ja.

Aloin Lehtorillekin puhua että voitaisiinko lähteä nyt edes johonkin pieneen reissuun. Vaikka sitten sinne Tukholmaan. vaikka se onkin kallista nyt. perustelin että kun ei ikinä olla istuttu yhdessä kahvilassa lukemassa vaikka aina puhutaan siitä. että jos mennään tukholmalaiseen kahvilaan lukemaan.

kuvituskuva: tölkityslaite

Sitten katsoin kalenteriin ja nuorimmainen tuli visiitille ja keskimmäinen soitti ja tajusin että ei minulla kyllä ihan oikeasti ole aikaa lähteä Tukholmaan tai sen pahemmin Kuopioonkaan olin unohtanut että olin väläytellyt semmoista mahdollisuutta - olin siis unohtanut oman lapseni, miten se edes on mahdollista?, sillä minulla on hiihtolomaviikolla tähän mennessä sovittuna jo
-kesätyöhaastattelu
-kirjoittajapiiri
-nuorimmaisen muuttoapulaisuus nuorenparin muuttaessa yhteiseen kotiin olin myös unohtanut tämän lapsen
Eikä minulla ole missään vaiheessa koko viikkoa kahta tyhjää päivää peräkkäin.
Ja rahantarpeisena toivon myös että tulisi myös joku työkeikka, vaikka se on kyllä utopistinen toive kun kaikki ovat lomalla.

Jotenkin se loma vähän lässähti.
Ja nyt se on ihan tavallinen viikko vain.
Ehkä ihan hyvä. 

Saan nauttia vähän rauhallisemmassa tahdissa lomastani.

kuvituskuva panimoretkeltä

ps. vietin onnellisen puolituntisen ystävänpäivänä lastenkirjaston puolella kun meille on kohta tulossa lastenkirjallisuusvinkkaustehtävä.
Ja sitten vietin yhtenä iltana tyytyväisen parituntisen muskarihommissa, vaikka jännittikin vietävästi, niin oli myös mukavaa. Ehkä olen omalla alalla.

ps. onko sulla lomasuunnitelmia?