Treenipäiväkirjasta: mitä kuuluu kiipeilylle?

Olen kohta harrastanut kiipeilyä kaksi vuotta. 

Ensimmäisenä vuonna treenasimme siskon kanssa personaalisen trainerimme, Isoveljen hyvässä, asiantuntevassa ja tehokkaassa ohjauksessa.

Sitten hänelle tuli opiskelu- ja työkiireitä, siskolle opiskelukiireitä ja lopulta minullekin opiskelukiireitä. Yhteisiä treeniaikoja ei vain löytynyt, ja olemme melkein vuoden olleet siskon kanssa hunningolla ja treenanneet vähän miten sattuu ja tiukasti mukavuusalueella.

Viimeinen niitti oli Tapahtuma - elikkästen joku välilevyhommeli.

Olin kuukauden harrastamatta yhtään mitään liikuntaa, paitsi kävelyä. Ja sen kuukauden jäljiltä piti käytännössä kaikki aloittaa uudestaan ja alusta. 

Tapahtuman jäljiltä kiipeilyhommiin palaaminen ei ollut helppoa, arastelin tietysti aluksi selkääni, koska se oli arka.
Ja tottakai kaikki aiemmin saavutettu voima ja venyvyys olivat kadonneet - voitte uskoa että keksiäkäinen eukko kangistuu sohvanmuotoiseksi suunnilleen päivässä ja oikeneminen siitä mutkasta kestää vissiin ikuisuuden. 
Kangistumisen lisäksi aloin pelätä putoamista entistänkin enemmän.
Ja justiinsa kun homma alkoi vähitellen edes vähän sujua ja saimme siskon kanssa kiinni edes jonkinlaisesta huterasta kaksi käyntiä viikossa ideologiasta, onnistuin vissiin kumminkin putoamaan - tai kukaties hallitsemattomasti hyppäämään -  seinältä.

Mitään en ole kiipeillessä huomannut mutta erityisesti seistessä ja hitaassa kävelyssä selkä tulee aivan älyttömän viheliäiseksi.
Voin oikein hyvin treenata kivun sallimissa rajoissa, koska yhtään ei mihinkään satu.
Mutta seisominen pitää vissiin lopettaa kohta kokonaan.
Ja hitaasti käveleminen.
Ollaan menossa Lehtorin kanssa koluamaan pääkaupunkiseudun museoita. 
Minä vissiin kiihdytän maalaukselta toiselle kuin formulakuski pysähtymättä ollenkaan. Hidastan vain suurimmissa kurveissa ja taistelevien metsojen liepeillä. Tai mitä niissä museoissa nyt sitten ikinä onkaan suurta esillä.

Viimeisimmissä treeneissä olin niin väsynyt valvotun (futismatsi-) illan jäljiltä että kun piti edes teeskennellä tekevänsä vatsalihaksia, lönötin lattialla kuin kumolleen joutunut koppakuoriainen ja totesin että tästä ei nousta kuin vinssillä.
Rojotin siinä sitten selälläni sätkien ja ihmettelin että tänne hallille sitä vain tulen ja vieläpä 

vapaaehtoisesti.

*

ps. jos mietit että mitä on boulderkiipeily - niin se on tämmöistä

yöllisiä mouhauksia

Muutamana iltana (tai oikeammin yönä) pohdin kovasti isyyden ja vanhemmuuden dilemmaa. Luin nimittäin Mape Morottajan: Missä on puolet minusta - tuntematonta DNA:ta etsimässä. Takakansitekstistä: "...tarinat nostavat esiin dna-testauksen villin maailman ja uudenlaiset moraaliset kysymykset, joita testaukseen liittyy. Perheitä yhdistyy ja rikkoutuu, mutta lapsen oikeudet ovat vahvat" Siinäpä kirjan ydin, joka oikeastaan valitettavasti puuttuu - nimittäin ne moraalisten kysymysten pohdinnat.

Kirjassa on 11 tarinaa, joissa kaupallinen dna-testi on vaikuttanut usean ihmisen elämään. Isättömät aikuiset lapset ovat testausten kautta onnistuneet jäljittämään pimentoon jääneen isän, lahjasolulapset /lasten vanhemmat lapsensa solun lahjoittajan. Mielestäni kirjassa pohditaan aivan liian vähän kaupallisen testauksen eettisiä, moraalisia ja juridisia ulottuvuuksia.

Kun yksittäinen ihminen onnistuu tonkimaan esiin isäoletetun, jolla ei ehkä ole ollut minkäänlaista tietoa siitä, että jossain nuoruudessa on tullut isäksi saati minkäänlaista mahdollisuutta ottaa isyyteensä kantaa, voi hajalle mennä paljon.
Jos (ja kirjan mukaan myös kun) uusi jälkikasvu painaa päälle, ja vaatii isyyden selvittämistä oikeusteitse, hajalle voi tosiaan mennä valtavan paljon.
Jos olet lahjoittanut sukusoluja anonyymisti (ei ole enää nykypäivänä mahdollista), voi kaupallisen testauksen jälkimainingeissa tosiaankin oven takana kolkutella liuta lahjalapsia.

Pohdin kovasti dilemmaa lapsen oikeudesta vanhempiin (tässä tapauksessa lähinnä isään) ja toisaalta isän oikeuksia. Isä on tässä kuviossa todella heikoilla: hänellä ei ehkä ole tietoa koko lapsesta, hänellä ei ole koskaan ollut mahdollisuutta ottaa kantaa isyyteensä millään tavalla, ja häneltä on tieto pimitetty ehkä kymmeniä vuosia ja yhtäkkiä häneltä vaaditaan tilanteen tunnustamista ja tunnistamista. (niinniin, jokainen sukupuolinen kanssakäyminen on potentiaalinen lapsi, olen minä uma-aaltoseni lukenut, mutta silti)
Voiko aikuinen lapsi yrittää ehjätä itsensä ja rikkonaisen lapsuutensa rikkomalla muiden perheitä ja elämiä?

Koen että ongelmana on nimenomaan kaupallinen dna-testaus, joka mahdollistaa suorat ja hyvin suorasukaiset yhteydenotot henkilöihin joilla ei ole ollut mitään mahdollisuutta valmistautua tilanteeseen. Koen isäänsä etsivien lasten tavan olla yhteydessä ja olettaa saavansa itselleen kokonaisen uuden perheen ainakin osassa kuvattuja tarinoita todella röyhkeäksi ja epärealistiseksi, sekä myös hätäiseksi, vastauksia on odotettu päiviä, korkeintaan viikkoja.
Olisi aivan eri asia jos yhteydenotto tulisi viralliselta taholta ja tavalla joka antaisi aikaa ja mahdollisuuden jotenkin puolueettomasti ja puolueettomalla maaperällä kohdata tilanteen ja myös säädellä sitä. (kuvittele että olet jossain kaupan kassalla ja some-kanavaan tupsahtaa viesti että hei iskä!)

Yritin kovasti ymmärtää ja asettua erilaisiin rooleihin: jos olisin luovuttanut omia sukusolujani nuorempana - miltä tuntuisi (olisin tehnyt sen - ja olen sitä aikoinaan harkinnutkin - hyvää hyvyyttäni. en haluaisi tietää mahdollisista lapsista, enkä olla yhteydessä), jos Lehtori olisi luovuttanut sukusolujaan (en tiedä onko, en omasta puolestani haluaisi olla yhteydessä siihen jälkikasvuun, en tiedä mitä ajattelisin jos sellaisia ehdotuksia tulisi), jos Lehtorille ilmestyisi yllätyslapsia (paljon saattaisi hajota, en pystyisi), jos omille vanhemmilleni ilmestyisi yllätyslapsia (samoin, paljon saattaisi hajota, en ehkä pystyisi kohtaamisiin), jos itselleni kävisi ilmi että en olekaan sukua vanhemmilleni (en osaa edes kuvitella). 

Monet lait laahaavat perässä, eikä kaupallisten ulkomaisten toimijoiden toimintaa edes voida lakiteitse sillä tavoin säännellä että testaaminen ja tunnistaminen tapahtuisi puolueettomalla maaperällä, mutta tätä dilemmaa pohditaan kirjassa valitettavan vähän. Tarinoissa keskitytään lapsen oikeuteen vanhempaansa.

Samoin valitettavan vähän kirjassa pohditaan sitä tapaa, miten uudisvanhempaa tulisi ja kannattaisi lähestyä.
Onko aikuisella lapsella oikeus uudisvanhempaan?
Hänellä on toki oikeus tietää syntyperästään, mutta onko hänellä oikeus olettaa saavansa itselleen vanhemman?
Onko vanhemmalla, joka ei ole tiennyt vanhemmuudestaan (tai joka on hyvää hyvyyttään lahjoittanut solujaan) mitään oikeuksia, vai onko hänen otettava vastaan velvollisuutena uudislapsen vaatimus perheeksi muodostumisesta, perheeseen kuulumisesta, yhteyden pitämisestä?

Ongelmallista on se, että sukusoluja on vuoteen 2007 asti voinut lahjoittaa anonyymisti, mutta anonyymiteetti ei kaupallisen toiminnan takia enää säily. Riittää kun joku lahjoittajan suvussa tekee testin, josta tulee osuma lahjalapsen testiin, sen jälkeen jäljellä on vain ahkeraa kaivelua, ja anonymiteetti on purettu.
Ja toisaalta ongelmallista on se, että (vaihnkolapsen) isä ei ole tiennyt isyydestään, eikä ole voinut ottaa siihen millään tavalla kantaa.

Minulla naisena on aika vahva käsitys siitä, montako lasta olen maailmaan puskenut ja kenen kanssa, ja vahva tieto myös siitä että sukusolujani ei ole maailmalla jaossa, mutta miehillä tilanne voi olla aivan toinen. 

Kirja todellakin herätti pohdintoja - säälin Lehtoria joka joutui kylmiltään ottamaan kantaa juridisiin, eettisiin ja moraalisiin kysymyksiin, usein joko luokattoman myöhään illalla tai kohtuuttoman aikaisin aamulla (hei herää! jos dna-testissä paljastuu uusi lapsi niin tuleeko se osalliseksi perintökaaresta? onko teidän edelfeltit uhattuna? voiko tulla uusi perinnönjako?). 

Hänen suvussaan on testejä tehty, koska siellä etsitään sekä kadonneita esivanhempia että kadonneita sisaruksia. Itse taidan jättää testit väliin.

Aikani mouhattuani ehdotin Lehtorille että kannattaisi liittyä patriarkaattiin, kun on niin huonossa jamassa tuo miesten isyyshommeli.

Silleesti vissiin hyvä kirja kun paljon tuli pohdittua ja vielä enemmän mouhattua. Sekä ihan asiallisesti keskusteltuakin.

*

edit vähän myöhemmin (polveilevan + mouhaavan keskustelun jälkeen, kun olin luvannut lopettaa ihan kohta)

Lehtori: sä taidat tarvita aina välillä tommosta. on se hyvä että sulla on tollaisia kirjoja.

Lehtori (vielä vähän myöhemmin) on se hyvä että sä et ole politiikassa.

minä: nojoo, mä lopetan ihan just. toivottavasti toi lukualgoritmi suosittelee mulle välillä taas jotain kevyttä hömppää

Kaksi kirkkoa - Riika

 valitettavasti kummastakaan kirkosta ei ole kuvaa, koittakaa kestää.

Matkaystävämme ovat semmoisia että niillä pitää koko ajan olla ohjelmaa ja kierretään kaikki tärkeät nähtävyydet.
Minä olen enempi semmoinen että vaeltelisin ja katselisin kaikkea ja päätyisin vahingossa jos päätyisin nähtävyyksiin. En mene mihinkään nähtävyyksien takia, näen jos näen.
Ja sitten tykkään nähdä kaikenlaisia metkoja juttuja.
Joskus onnistuu näkeminenkin vaikka mennään suunnitelmallisesti nähtävyydeltä toiselle.

Tulimme Riikaan hirvittävän aikaisin lauantaiaamuna, ja kun olimme saaneet aamiaisen syödyksi, lähdimme heti kiertämään kaikki mahdolliset pakolliset nähtävyydet, joita googlettimen kartta osasi meille suositella.

Protestanttinen kirkko, jossain Riikan vanhankaupungin ulkosyrjällä.

Selvästi tulossa häät. 
Penkkien päätyihin oli solmittu valkoisia rusetteja.
Kävimme hetkeksi penkkiin istumaan kun ei ollut kiirettä mihinkään.
Kaasot tai jotkut muut läheiset hääräsivät alttarin tuntumassa, asettelivatko kukkia tai jotain. En muista.
Pieni lauluyhtye kokoontui alttarin sivustalle.
Pasuuna.
Kitara.
Joku pianontapainen kosketinsoitin.
Ja sitten ne alkoivat laulaa Finlandiaa!

Ensin piti vähän ravistella päätään, että tunnistanko nyt oikeasti tämän kappaleen Finlandiaksi ja kuulevatko muut matkaseurueessa saman biisin vai onko minulla vain asetuksissa heittoa.
Mutta Finlandia se oli.
Jollain vieraalla kielellä. En ihan saanut selvää millä kielellä, kun oli se torvetin tai pasuuna tai mikälie vaskisoitin, niin vähän sanat katosivat.
Veikkasimme että eivät ehkä laulaneet että on aamus alkanut synnyinmaa vaan jotain aivan muuta. 
Emme rohjenneet mennä häiritsemään bändiä.

Googlettimesta selvisi nopeasti sen verran että Finlandian säveleen löytyy englanniksi yksi universaalihko rauhanlaulu ja kaksi virttä.
Mutta en keksinyt semmoista hakusanaa jolla olisin houkutellut latviankielisiä sanoituksia esiin, että oliko rakkauslaulu vai virsi. Veikkaan jälkimmäistä.

*
Ortodoksinen kirkko, vähän vanhan kaupungin ulkopuolella

Sitten menimme melkein samaa päätä ortodoksiseen kirkkoon. 
Siellä ei tietenkään saanut kuvata ja varsinkin kun siellä oli yhdellä sivualttarilla meneillään aamupalvelus, juuri olivat päässeet ehtoolliseen.
Katselimme siinä hetken kaikkea mutta muu matkaseurue ei oikein syttynyt ortodokseille vaan meni ulos pohtimaan seuraavaa kohdetta, minä jäin vielä hetkeksi tutkimaan sivulaivoja.
Siinä kirkossa oli pääalttari ja sitten kahdessa sivulaivassa pienemmät alttarit myös.

Rupesin katselemaan että siinä toisen alttarin tuntumassa oli työmies hommeleissa ja mietin että mitä lienee mennyt rikki kirkossa.
Huomasin että kaverilla oli vieressään rivissä vesipulloja joita hän oli täyttämässä.
Sen verran pystyin seinästä lukemaan että työmies olikin pyhän lähteen äärellä eikä suinkaan korjaushommissa, ja kun menin matkamuistopuotiin, huomasin että kirkon omaa pyhää vettä sopi ostaa 5e/dl, ja isommat putelit tietysti enempi.
Olisin ehkä ostanut mutta olimme liikkeellä pelkillä käsimatkatavaroilla.

Vähän jäi kiinnostelemaan että mimmoista olisi ollut pyhä vesi.
Ja sillä aikaa kun minä olin ollut kirkossa tuijottamassa pyhää lähdettä niin Lehtori oli käynyt ihan vaan viereisestä kipsasta ostamassa tavallista vettä.
Että ehkä oli ihan onni etten ostanut pyhää vettä, olisihan se ollut kamalan noloa hotaista se ajattelemattomasti kurkkuunsa ihan silkasta janosta.
(tässä kohden nousee mieleen kaikenlaisia epäkorrekteja juttuja niin kuin vaikka ruokalaulu jostain muinaisuudesta että ken siitä juo niin sanotaan, ei janoa hän milloinkaan...)

*

pesäpuu

sometauko - miten meni?

 Toukokuun lopulla - tai ehkä jo pidemmästi koko kevään ajan - olen pohtinut omaa puhelimen ja fläpän (=tabletin) käyttöäni.

Olen pikkuhiljaa jo pitkän ajan kuluessa himmannut naamakirjassa notkumista, ja vuoden vaihteessa kun työelämä muuttui opiskeluelämäksi jätin sen kokonaan omaan arvoonsa.

pieni kadonnut öttiäinen

Puhelimella ruutuaikaani veivät insta, viestisovellukset ja uutiset.

Toukokuun lopulla vähän ennen kesätöiden alkua järkeilin, että koska olemme kieltäneet lapsilta puhelimella notkumisen, olisi itsekin syytä olla jonkinlaisena esimerkkinä ja pitää luurin käyttö minimissä.

Kesäkuun alussa päätin jättää instassa vierailut mahdollisimman kokonaan ja vähentää kunnolla uutisten lukemista ei ole ollenkaan terveellistä lukea edes ylen keskusteluketjuja.

Alussa podin erityisesti instavieroitusoireita. Ja puhelimen käytön vähentäminen ylipäätään ei ollut helppoa sekään. 

Varsinkin kesäkuun alussa kun olin hyvin tiukkana itselleni, huomasin että olen bussissa töihin körötellessä enemmän läsnä itselleni. Näin enemmän asioita. Kuulin enemmän asioita.
Olin olemassa enemmän.

Riika - kansalliskirjaston portaikko

En poistanut mitään sovelluksia enkä kirjautunut ulos mistään.
En edes siirtänyt appeja mihinkään piiloon viimeiselle välilehdelle.
Jotenkin päätin, että joko pystyn olemaan plaraamatta tai sitten en pysty. 

Huomasin että puhelimen plaraaminen on refleksi: helposti tulee otettua luuri käteen, mutta kun vierailtavia kohteita on lähinnä sähköposti ja viestipalvelut, tulee kierros käytyä aika pian ja bussipysäkillä seisoskelun ajaksi on keksittävä muuta tekemistä.
Parhaimmillaan pääsin siihen että kahdenkymmenenviiden minuutin bussimatkasta käytin alle puolet uutisiin, ja siinä oli päivän uutissaika-anti.

Instassa olen kesäkuun alun jälkeen käynyt kaksi kertaa, kumpikin käynti alle minuutin mittainen.
tosin nyt futiskisojen aikaan instan on tehokkaasti korvannut veikkauksen futiskisa, johon kaveri kutsui minut osallistumaan. 

Tällä hetkellä pidän puhelinta melko usein äänettömällä, luen viestiketjuja harvemmin kuin aiemmin.
Yritän pitää myös uutisten lukemisen minimissä - mutta luen silti uutisia enemmän kuin kesäkuun alussa.
Rämplään refleksinomaisesti sähköpostia ja pankkitietoja tämän tästä - se auttaa pahimpiin vieroitusoireisiin.
kun käyt suunnilleen seitsemättä kertaa saman päivän aikana tarkistamassa pankin tilitiedot ja toteat että ei vieläkään rahaa, voit yhtä hyvin olla rämpläämättä.

E-kirjoja luen tabletilta, joskus bussissa myös puhelimelta jos on semmoinen kirja mitä ei malta jättää kesken - ne pitävät huolta siitä että laskennallinen ruutuaikani pysyy vakaasti parissa-kolmessa tunnissa joka päivä.

olen pitänyt useamman vuoden verran futistaukoa
nyt on taas tuntunut mukavalta istua Lehtorin seurana
lukemassa, kutomassa tai ratkomassa ristikoita ja katsomassa futista

Vielä en ole onnistunut houkuttelemaan Suurta Luovuutta luokseni, päiväkirjan kirjoittamista en ole saanut aluilleen, eikä blogikaan erityisesti kukoista, mutta kokonaisuutena olen tyytyväinen tilanteeseen ja ainakin olen sentilleen pankkitilini rahasummasta tietoinen.

Jatkan sometaukoani.
Näen enemmän asioita.
Kuulen enemmän asioita.
Olen läsnä itselleni.
Olen olemassa enemmän.

*

Turun saaristoa yöttömässä yössä

Ja nyt, ensimmäistä kertaa ties miten moneen vuoteen kolmeen! minulla on neljä viikkoa neljä viikkoa! yhtäjaksoista lomaa!
Todellakin jatkan sometaukoani ja pysyttelen mahdollisimman kaukana uutisista.
Haluan olla olemassa enemmän.

Kerrostumia Riikassa

 Kävimme kavereiden kanssa kesä-heinäkuun taitteessa viettämässä pitkän viikonlopun Riikassa.

Kohtuuhintaiset suorat tunnin lennot Turusta haastavat aika hyvin Tallinnan ja Tukholman viikonloppukohteena. 

Olisin halunnut rakastua suinpäin kaupunkiin, mutta ennemminkin tulin mietteliääksi.

Riika on kerroksellinen kaupunki. Vahvasti eurooppalainen ja Eurooppaan suuntautunut.
Ja kuitenkin maan ja kaupungin lähihistoria on voimakkaasti läsnä, sen näkee, kuulee ja haistaa.
Minun ikäiselläni riikalaisella voi olla suvussaan holokaustin uhreja. Tai neuvostovakoilun.
Se ravistelee.
Meillä neuvostohistoria, holokaustista puhumattakaan, on lähinnä teoreettista, häälyy jossain elämämme liepeillä, mutta ei ole samalla tavalla aktiivista kuin entisissä neuvostomaissa.

ettemme koskaan unohtaisi

myös tämä todellisuus oli läsnä kaikkialla.
Lähes poikkeuksetta Latvian lipun rinnalla liehui Ukrainan lippu

Top-kokemukset

Kansalliskirjasto!

Rakennuksena upea ulkoa ja sisältä. Kirjoja tosin ei päässyt lukemaan tai hypistelemään kuin ilmeisesti erikseen anottavalla luvalla, mutta rakennus on hieno ja näyttelytiloissa hienot näyttelyt: modernia taidetta, kirjan ja kirjallisuuden historiaa, musiikkitallenteiden historiaa, ja jonkinlainen pläjäys tietokoneista.
Vietimme kirjastossa useamman tunnin sateisena päivänä.

kirjastorakennus on saanut muotonsa kansansadun jäävuoresta

kirjaston aula

Jurmalan hiekkaranta!
Noin puolen tunnin taksimatkan päässä Riikasta silmänkantamattomiin matalaa pehmeähiekkaista hiekkarantaa.
En käynyt itse uimassa - en ollut varautunut rantaelämään, mutta ehdottomasti varteenotettava haastaja etelän lomakohteille: lähellä ja helposti saavutettavissa

 

Mustapäiden talo!
Suosittelen opastettua kierrosta - mustapäät ovat olleet eräänlainen kauppiaskilta, jolla on ollut käytössään kokonainen talo muinaisen hansakaupungin ytimessä.

Talo oli sodan ja neuvostovuosien jäljiltä pelkkä rauniokasa, ja sen nykyinen olemassaolo on selvästi vahva statement siitä, että Latvia on osa Eurooppaa. Sen uudelleenrakentaminen on ollut vastaitsenäistyneen valtion vahva voimanponnistus.

Erityisesti suosittelen opastettua kierrosta upgradettuna - kuohuviinilasillisen pohjustamana. 

Ruoka oli kohtuuhintaista ja syömäkelpoista: emme etsineet erityisiä elämyksiä, lähinnä ajauduimme syömään milloin mihinkin. 
Liikuimme kaupungissa jalkaisin tai taksilla. 
Kokematta jäi ainakin kanavaristeily ja ylipäätään kaupungissa olisi voinut fiilistellä sen eri alueilla enemmänkin.
Luulen että tänne palaamme vielä jollain kokoonpanolla. 

Kesäkuun luetut

 Kesäkuu oli keskimääräisen hyvä lukukuu.
Onnistuin löytämään paljon koukuttavaa ja inspiroivaa luettavaa, parhaimmillaan istuin viikonloppuisin lähes pelkästään lukemassa.
Pitkästä aikaa - ja osin ankaran somepaastoni ansiosta - luin myös bussissa töihin mennessäni ja töistä tullessani. 

Suositus Janiina Lammen Suurelle huiputukselle. Ruth Jonesin kirjalle, Straniuksille ja aivan erityisesti Samuel Burrin Täydelliselle arvoitukselle. Kirjan konsepti oli vangitseva, vaikka itse kertomus olikin lempeää feelgoodia.

onnellinen ja keskittynyt lukuhetki Samuel Burrin seurassa
 - pitihän arvoituksia yrittää ratkaista vaikka se
ei kirjan kulun kannalta olennaista ollutkaan

Kesäkuun luetut

 Janiina Lammi: Suuri huiputus. Pienen lapsen yksinhuoltajaäiti inspiroituu vuorikiipeilystä - kirja on kuvaus kovasta treenaamisesta, unelmien tavoittelusta ja siitä, miten vaikeaa unelman tavoittelu ja tavoitteen saavuttaminen joskus voivat olla. Pohdintaa vanhemmuudesta: kun tekee näin ekstreemiä asiaa yksinhuoltajana ja julkisesti, saa niskaansa melkoisesti lokaa (ymmärrän kummankin näkemyksen: sekä kirjoittajan että hänen ratkaisuaan kyseenalaistavien), pohdintaa sitoutumisesta ja parisuhteesta. Vuorikiipeily on rankka laji sekä fyysisesti että henkisesti - ja rankka myös kiipeilijän läheisille. Hyvin itsekäs laji - se vaatii aikaa ja sitoutumista ja eräänlaista irroittautumista läheisistä; muuten ei pysty lähtemään. Kirja eteni sujuvasti, luin ahmimalla ja heräsin pohdiskelemaan kiipeilyä vasta kun olin kirjan jo lukenut. Suositus - erityisesti jos itsensä haastamisen kertomukset kiinnostavat, tai jos haluat pohtia itsensä toteuttamisen rajapintoja.

Kirsi Pehkonen: Matkalla Jylhäsalmelle. Jylhäsalmi-sarjan kirjailijan ensimmäinen novellimuotoinen retki Jylhäsalmelle, joka ei novellin kirjoittamisen aikaan edes ollut vielä Jylhäsalmi. Ihan sympaattinen novelli, tunnistettava kyllä. E-kirja.

Ruth Jones: Mitä jäi kertomatta. Neljä sukupolvea naisia: Grce 90v ei ole ollut kolmeenkymmeneen vuoteen yhteydessä tyttäreensä Alysiin (70+), eikä tämä puolestaan omaan tyttäreensä Eliniin (50+). Elin ja hänen tyttärensä Beca ovat rakkaita Gracelle mutta alustavasti huonoissa väleissä keskenään. Kirja äitinä ja tyttärenä olemisen ylisukupolvisesta vaikeudesta ja vaietuista asioista. Lämmin ja lopussa vähän yllättäväkin kuvaus hajanaisesta ja toisiaan kohti räpistelevästä perheestä. E-kirja.

Annie Hawes: Calabrian perintö. Hawes ja siskonsa ostivat ränsyisen oliivitilan Liguriasta. Vuosien mittaan Annie on kotiutunut, löytänyt elämänkumppanin ja tullut osaksi perhettä ja yhteisö. Tässä kirjassa Annie ja sulhasensa Ciccio sekä autolastillinen muuta perhettä lähtevät perheen syntysijoille Calabriaan vastaanottamaan perintöä. Hawesin kuvaukset ovat tarkkoja, lempeän hauskoja, humoristisia ja varsin eläväisiä. Olen lukenut tämän kolmiosaisen sarjan ties kuinka monesti - tällä kertaa Calabrian perintö oli yöpöytäkirjana varmaan reilun kuukauden ajan (nukahtelin aina harmillisesti kesken juhlien ja ilonpidon). Lämmin suositus koko sarjalle - kun kaipaat hyväntuulista tositapahtumiin perustuvaa ja elävää kuvausta italialaisista oliivilehdoista.

Samuel Burr: Täydellinen arvoitus. Clayton on kasvanut kasvattilapsena erikoisessa arvoitusten laatijoiden yhteisössä. Kasvattiäitinsä kuollessa Claytonia odottaa vielä viimeisen arvoituksen ratkaiseminen: kuka on hänen biologinen äitinsä. Kirja rakentuu osittain arvoitusten ja ristikoiden varaan, ja oli lukukokemuksena vangitseva. Lukuaikapalvelussa kirja on määritelty cozy crimeksi, itse pidän tätä ennemminkin todella oivallisena feelgoodina: kirjassa on paljon lämmintä filia-rakkautta, itsensä etsimistä ja löytämistä ja ihania ihmisiä. Yhden kesäisen päivän vangitseva ja lempeänlämmin lukukokemus - suosittelen! E-kirja. (jälkilisäys: hatunnosto kääntäjälle - hieno urakka!)

Emily Henry: Lempipaikka. Ystäväporukka kokoontuu myynnissä olevalle kesähuvilalle viimeistä kertaa kesäiseksi viikoksi. Vahva ystävyys kantaa - mutta millaisia kipukohtia ystävykset kuljettavat mukanaan? Harriet ja Wyn ovat eronneet, eivätkä ole kertoneet siitä kenellekään - he aikovat mökkeillä ja teeskennellä että kaikki on kuten aina ennenkin. Kirjan alkupuoli oli jotenkin työlästä luettavaa: oli toki kesä ja kaikkea ihanaa ja aivan selvää on kuinka kertomus tulee päättymään, mutta siitä huolimatta jumitti. Olin monta kertaa jättämässä kirjan kesken. Loppuratkaisu - vaikkakin odotettavissa oleva - oli rakennettu hyvin, se pelasti paljon. Kun sain kirjan loppuun, huomasin kirjailijan nimen, ja yllätyin vähän alkupuolen tahmeutta, Henryllä on yleensä ollut varsin luettavaa tuotantoa. Kirja menee tulipa luettua -kategoriaan. E-kirja. 

Ilona Tuominen: Normipäivä. Opettajana toimiva Amalia on loppuunpalamisen partaalla. Onneksi työ uudessa koulussa siintää mahdollisuutena tulevassa syksyssä - paitsi että omassa puutalokorttelissa remppatarve kasvaa, ja mitä ihmettä naapurin Hilma-rouvan ärsyttävä jälkikasvu tekee Amalian uudella työpaikalla? Todella väljästi Turkuun sijoittuva todellinen hyvänmielen kirja. Yritin sijoittaa Amalian kodin ja työpaikan kartalleni, mutta olin enimmäkseen vääräl pual jokke. Lempeä suositus jos kaipaat huoletonta hyvää mieltä ja takuuvarman loppuratkaisun ilman turhaa konstailua. E-kirja.

 Leo Stranius: Tehokkuuden taika - näin voit elää enemmän. Tuntuu absurdilta ja samalla enemmän kuin järkeenkäyvältä, että aikatauluttaa elämässään ihan kaiken: seitsemän minuutin aamujumpat, viikkopalaverit puolison kanssa ja lukuhetket. Olen lukenut tämän kirjan jo kerran aiemmin, ja jollain tavalla pidän kirjan lähestymiskulmaa todella järkevänä, ymmärrettävänä ja jopa suositeltavana. Itse en ole sen tyyppinen saati puolisoni että haluaisin laittaa kalenteriin yhteiset iltateehetket, yhteiset lounaat ja laatuajan, mutta ymmärrän pointin rutiinien näkökulmasta. Rutiinit ovat olennaisia: niiden avulla asioita saa tehtyä ja elämä pysyy järjestyksessä. Jos riskinä on se, että työt (tai harrastukset) syövät vaikkapa parisuhdeajan kokonaan, on järkevämpää aikatauluttaa kuin ajautua erilleen. Itse tarvitsen joka päivälle ohjelman, en välttämättä kalenteriin kirjattuna, mutta vähintäänkin suunnitelmana päässäni. En kestä ajelehtimista, ja tulen todella ärtyisäksi vapaapäivinä ja lomilla, jos minulla ei ole edes jonkinlaista suunnitelmaa päivän kulusta ja jotain ohjelmaa mietittynä. Äänikirjojen kuunteluun tuplanopeudella vedän rajan. Kirjat ovat nautinto, ne ovat hidastamista, viihdettä, oleilua. Suositus tälle ajanhallintakirjalle! 

Tuija Lehtinen: Tyttökullat ja kolme vainajaa. Tuija Lehtinen on viime vuosina tehnyt uutta aluevaltausta dekkaripuolelle, mutta harmillisesti en ole ollut näistä kovin vakuuttunut (luen niitä silti sitkeästi jostain syystä). Tämä dekkarintapainen oli alussa sekava ja sen jälkeen vähän plässy. Myös viihdekirjallisuuden puolella erityisesti viime vuosina Lehtisen tavaramerkiksi ovat muodostumassa laaja ja jotenkin sekava henkilögalleria, jossa on paljon erilaisia isoenopuolia ja vastaavia epämääräisen kaukaisia sukulaisia (miksi?), ja sukulaisuus- ja tuttavuussuhteita selitetään jotenkin hirmu mutkikkaasti. Niin oli tässäkin tarinassa. Yksi sukupolvi välistä pois, ja henkilökaarti olisi jotenkin seurattavampi. Lehtisen dekkarit eivät myöskään oikein asetu mihinkään selkeään lajityyppiin: en varsinaisesti pidä niitä dekkareina, saati sitten cozy crimenä, mutta eivät ne sen pahemmin ole viihdekirjallisuuttakaan. Luin kirjan, mutta valitettavasti se oli mielestäni yhtä vetelä kuin sadepäivä ikkunan takana. 

 Leo Stranius: Ekoistin muistelmat. Yhteiskunnallisen ekovaikuttajan muistelukset. Stranius on kiehtova ja varmasti myös aika haastava tyyppi. Sujuvasti etenevä kirja on inspiroivaa luettavaa. 

Jukka Parkkinen: Suvi Kinos ja elämän eväät - muistelmien kolmas osa. Suvi Kinos -sarja on yksi hauskimpia lukemiani kirjasarjoja, ja olen onnistunut tartuttamaan rakkauden tähän sarjaan myös omaan nuorisooni: siteeraamme säännöllisesti erityisesti ensimmäistä osaa. ("seitsemän veljestä on eräänlainen robinsonadi" / "patriarkaalisen diskurssin feministinen konstruksio" ovat omat top-2 sitaatit) (sarjan eka osa on ilmestynyt 1995, eli olen ollut jo tukevasti yliopisto-opiskelija, kun sen olen lukenut ja ihastunut kertaheitolla, jopa sellaisissa määrin että puskin viestinnän kurssilla läpi ideani dramatisoida kirja kurssin lopputyöksi. Olin Simo-eno) Tällä kertaa lainasin ja luin kolmannen osan uusiksi samalla kun lähettelin vaellusripari-sitaatteja Lapissa isosena vaeltavalle lapsukaiselle. Ja kuten aina, itkin vähän Rupu-enoa ja nauroin paljon matkan varrella. Parkkinen osaa! Suosittelen myös Karhukirjeitä sarjaa. Ja nuortenkirjoja. 

Karita Palomäki: Kuhiseva mieli - nainen ja ADHD. Hyvä, selkeä tietopaketti harjoituksineen tärkeästä aiheesta. Oma mieleni ei kuhise haitaksi asti en siis oleta että minulla olisi adhd, mutta silti tunnistan hetkiä ja tilanteita joissa aivoni virittyvät jollekin aivan omalle taajuudelleen. Keräsin muutamia harjoituksia itselleni talteen. Lämmin suositus: aihe ja asia on tärkeä, ja kirjassa on vahva, voimaannuttava näkökulma. E-kirja.

Leo Stranius: 101 onnen päivää. Ekovaikuttaja Stranius tekee ihmiskokeen: miten elämä muuttuu, jos tietää että jäljellä on elinaikaa vain sata päivää? Päiväkirja kertoo täyteläisestä ja täydestä arjesta, jonka Stranius on jo valmiiksi rakentanut arvojensa mukaiseksi: hyvästä elämästä puuttuu korkeintaan vähän - hiukan enemmän aikaa perheelle, lapsille ja puolisolle. Kirja puhuu ehkä eniten juuri hyvästä arjesta, omien arvojen mukaisesta arjesta, suunnitelmallisuudesta. Stranius on sen verran kiehtova tyyppi, että pistin varaukseen muutaman muunkin hänen kirjansa, vaikka olenkin osan niistä lukenut jo aiemmin. Muistelisin, että varsinkin ajanhallintakirja on varsin inspiroiva - ja samoin oli tämä. Suosittelen. E-kirja.

Kirsi Pehkonen: Hiekkalinnoja Jylhäsalmella. Taattua, tuttua Jylhäsalmisarjaa: on kesä, on aktiivinen kyläyhteisö, on onnettomasta rakkaudesta toipuva kaupunkilainen Selma, joka hulahtaa kylän elämänmenoon mukaan. Sarja on alkanut ehkä vähän kiertää jo kehää, mutta kyllähän tämän luki. Kepeä kesäkirja. E-kirja.

Minna Haapasalo: Lemmenlangat. Tilkkuterapiaa-sarjan kolmas osa, väljästi Turkuun sijoittuva kierrätystaideliikkeestä kertova tarina. Elämä tuntuu kaatuvan Riinan päälle, aina vain. En oikein muistanut aiempien osien tapahtumia tai henkilöitä, loppuratkaisu oli mielestäni vähän nihkeä. Tulipa luettua. E-kirja.

Jari Tervo, Kati Tervo: Ukko ja mökki. Kesämökkimuisteluksia, koirajuttuja, arkea ja elämää kahden aikuisen ja yhden Ukon huushollissa. Tykkäsin konstailemattomasta kerronnasta, välillä tosin pohdin miksi oli valittu tällaisia aikamuotoja. En ollut aina niistä samaa mieltä. Tykkäsin pariskunnan arjesta ja arjen romantiikasta. Tykkäsin kesästä. Koirasta en osaa sanoa mitään. En ole koiraihmisiä. Suositus. E-kirja.

värikoodisto
chicklit (viihde /feelgood/hömppä)
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

Samuel Burrin kirjasta

Samuel Burrin kirjasta
hatunnosto kääntäjälle - hieno suoritus!

arkisemmin keskikesän päivistä

 ...paitsi että minusta keskikesä on kyllä vasta heinäkuun puolivälissä.

Miksiköhän juhannusta pidetään keskikesänä? Onhan se tietysti vuoden keskellä ja joulua vastapäätä, mutta ei se kesän keskellä ole.

"Kom liljor och aquileja, kom rosor och saliveja
Kom ljuva krusmynta, kom hjärtans kär"

Olemme vain olleet, ladanneet akkuja. Katsoneet futista. Jutelleet.
Ei mitään ihmeellistä.
On ollut hyvä niin.
Juhannus lähiössä on hyvä.

söimme lapsilta kiellettyä jätskiä

aamukastetta parvekkeella auringonkukissa

Olemme syöneet hyvin. Ei mitään erikoista ruokaa, mutta istuimme kaikessa rauhassa, jutustellen, nautiskellen.

kissaeläin nauttii
savolainen vierailija palasi juhannukseksi takaisin
Savonmaalle ja töihin.
Kissa sai huoneensa ja sänkynsä takaisin

Kolmas työviikko työskennelty.

Joku natiaisista kysyi työkaverilta että tykkäätkö työstäsi? Työkaveri vastasi että tottakai, saa pelata ja askarrella korvakoruja fimomassasta ja ulkoilla ja leikkiä ja värittää.
Olen vahvasti samaa mieltä.

editoin työkavereiden nimet pois tästä lapusta
myös heillä on lupa tulla utan att knacka
jonkinlainen asema ja luottamus saavutettu

Enää tai vielä viikko tätä työtä jäljellä. Vähän jännittää, tuntuuko syksyllä samalta ja millaisia ne uudet lapsukaiset ovat. Menen ihan eri alueelle, eri koulun viereen ja ihan erilaisten lasten kanssa.

Heinäkuussa lomailen: käymme Riikassa ja Helsingissä ainakin.

***

Villi kiiviveikkaus:

miten käy - onnistuuko kiivin kasvatus?
Miten kauan kestää ennen kuin siemenet itävät?

kiivin siemeniä lähiöläisessä kasvihuoneessa

ps. minulla on jääkaapissa kylmäidätyksessä aprikoosin, nektariinin ja persikan siemenet myös. Voi niistäkin veikata, että itävätkö ja onnistuuko kasvatus.
Ne ovat olleet siellä nyt kylmässä vedessä suunnilleen kesäkuun alusta. Vielä ei ole mitään selvää näkyvissä.

Juhannus lähiössä

Metsässä kukkivat vanamot.

Käki kukkuu.

Grilli tuoksuu pihassa.

Saunotaan.

On yötön iltahämärä.

Pääskyset sukeltamassa räystään alle.

Ahomansikkaa pivollinen.

On kesä.

Lisäyksiä Ihmiskunnan Suurten Keksintöjen Listalle! täsmennetty lista

 Muistanette Ihmiskunnan Suurten Keksintöjen Komiteetin ja arvovaltaisesti valitut Suuret Keksinnöt sekä Täydennetyn luettelon?

Suurten keksintöjen listalle pääsevät semmoiset jutut, joita ilman elämä olisi huomattavan ankeaa ja jotka nerokkaalla yksinkertaisuudellaan pelastavat päivän kuin päivän ja tuottavat suurta iloa erityisesti keksiäkäisille ihmisille.

Listallahan ovat jo

leipätaikina

pehvanlämmitin autossa

vartalonkuorintageeli

suklaa

jääkaappipakastin

suklaa kyllä, ehkä se ansaitsee listalla kaksi paikkaa!

ja lukko ovessa.

lisäys: villasukat! on täysin käsittämätöntä että villasukat, ja kutomis- ja virkkaustaito ovat puuttuneet listalta!

Listalle on ehdotettu myös kirjastolaitosta, korvatulppia, jalkapalloa ja tennareita, mutta ne ovat yhä komiteetin selvitystilassa.

Nyt listalle on selvästikin pyrkimässä uusi tulokas: aluspaita.

Aluspaita kuuluu listalle koska elämä on mukavampaa, helpompaa ja miellyttävämpää aluspaidan ansiosta. 
Ylintä vaatekerrosta ei ehkä tarvitse pyykätä aivan niin tiuhaan kun voi vaihtaa pelkkää aluspaitaa.
Jos on hikoiluun taipuvainen, on paljon miellyttävämpi olla aluspaidan kanssa kuin ilman.
Ja jos taas on viluinen ja paleluun taipuvainen, niin auttaa useampi kerros aluspaitoja myös siinä niin ettei aina tarvitse kääriytyä lukuisiin päälivaatekerroksiin.

Ja jos äkillisesti joutuu keskelle vesisotatannerta ja on jostain syystä täysin aseisettu ja siksi vapaata riistaa holtittomalle vesitulitukselle voiko niin sanoa vai onko oikeampi sana vesitystä?, niin on kyllä aivan erityisen miellyttävää ja mukavaa ja melko läpinäkymätöntä kun on aluspaita.

Koska onhan se nyt selvä että parasta riistaa vesisodassa on aikuinen ja aivan erityisen parhaita osia siitä aikuisesta ovat etu-, taka- ja keskipuoli. Ja se jos mikä aiheuttaa huolestunutta hihitystä kun paidasta voi ehkä näkyä läpi.

Ja sen melkoisen läpimäräksi kastuneen aikuisen mielestä puolestaan on aivan suunnaton onni ja ilo kun sillä on vaihtovaatteissaan kuiva ja puhdas aluspaita. Kun voi olla ettei ole älynnyt ottaa mukaan sitä  juttua mikä pistetään aluspaidan alle. Joskus voi viisaallekin aikuiselle käydä niin. 
Niin on kivampi olla kun keskentekoisesti pukeutuneen itsensä ja lapsia kotiin hakevien vanhempien välissä on muutama läpinäkymätön, puhdas ja lämmin vaatekerros.

ps. olisin leikkinyt vesisotaa pidempäänkin, mutta päädyin luovuttamaan aseeni kukkaspruutta aseistautumattomille joukoille ja sen lisäksi jouduin laastaroimaan haavoittuneita ja lohduttamaan palelevia ja kenkänsä kastelleita

ps2. kukkaspruutta oli kyllä tehokas ase, melkein parempi kuin sotajoukkojen käyttämät neonkirkuvat puolimetriset hirvitykset. Kukkaspruutan osumatarkkuus oli käsittämätön ja kantomatka useita metrejä.
Suosittelen.
niin että ehkä myös kukkaspruutan voisi lisätä Suurten Keksintöjen Listalle.

ps3. on muuten aivan käsittämättömän hienoa,  miten tarkasti naperot noudattivat ohjetta: aseistautumatonta ei saa vesittää. Kertaakaan en joutunut vesityksen kohteeksi edes keskellä sotatannerta kun olin aseistautumaton. 

HUOM!
Ihmiskunnan Suurten Keksintöjen Listalle otetaan yhä vastaan ehdotuksia Suurista Keksinnöistä.

aikataulusuunnitelmallisuuspohdintoja

 toinen viikko kesätöitä takana, pienet ihmiset ovat väsyneitä.

Minä mietin tulevaa arkeani, jossain etäällä häämöttävää syksyä. 
Olen vuosikaudet tehnyt lyhyttä työaikaa, 30 tuntia viikossa. Syksyllä pitäisi osata työskennellä täysillä tunneilla, ja vieläpä minuutilleen. en ole koskaan aiemmin työelämässä juurikaan tuijottanut kelloa, välillä päivät ovat venyneet, välillä olen livistänyt aiemmin, kohta se ei enää käy.

sitruslehtoni pieni ja hentoinen alku
kohta olen omavarainen sitrusviljelijä

Haluan säilyttää liikkumisen isona osana arkeani. Se vaatii suunnittelua. 
Haluan lukea ja luoda.
Olen luvannut mummopiirilleni jatkoa.
Haluan nauttia kotoilusta Lehtorin kanssa.
Haluaisin harrastaa. en kyllä tiedä mitä
Se kaikki vaatii suunnittelua ihan eri tavalla kuin ennen.
ja se taas tietenkin (!) vaatii uutta hyvää muistikirjaa tai kalenteria tai kenties molempia.
Ja päiväkirjaa haluan pitää myös. 
tarvitsen siis myös uuden päiväkirjan.

Pohdin todellakin ajankäyttöäni.
Mitä kaikkea pystyn suunnittelemaan ja ennakoimaan? työn ainakin pitäisi nyt olla ennakoitavampaa kuin ikinä aiemmin.
Ja mitä kaikkea olisi järkevää suunnitella ja aikatauluttaa?
olemme eläneet koko tämän vuoden Lehtorin kanssa aivan pellossa, nauttineet kahden aikuisen arjestamme. kannattaisi ehkä vähän aikatauluttaa ja suunnitella vaikkapa viikkosiivouksia ja muita vastaavia kodinhoidollisia hommeleita, että tulisi tehtyä.

Joskus kulkutautivuosina tein  muistikirjaani selkeän lokin: yritin saada jokaiselle päivälle ruksit kokkaamisesta, kutomisesta, luovasta toiminnasta, musiikin kuuntelemisesta (esim. TÄÄLLÄ)
Se ryhdisti ja rytmitti päiviä, toi iloa.
Se varmisti että hyvää tekevät asiat tuli tehtyä.
on ihan liian helppoa hypätä yli oman hyvinvointinsa jos arki on kovin hektistä, ja sitä se varmasti on ainakin syksyn alussa.
Auttaisikohan samanlainen systeemi? 

näyttäisi siltä, että onnistuin latvomaan oliivipuuni
sillä on pieni ja hentoinen oksanalku!
ehkä jo kolmenkymmenen vuoden päästä saan satoa...?

Mietin vaatekaappiani.
Tarvitsen helposti pestäviä, ei-kovin-hienoja vaatteita.
Istun lasten kanssa lattioilla ja pihoilla. Tiskaan vedet rinnuksilleni ja siinä sivussa kalasopat myös.
Ja epäilemättä jos päädyn askartelemaan tai maalaamaan, onnistun vetämään myös maalit syliini.
Kuluneella viikolla olen pyykännyt farkkuni kahdesti ja kaikki paidat ovat menneet töistä tultua suoraan pyykkiin. taivaalle kiitos aluspaidoista, elämä on paljon miellyttävämpää niiden kanssa kuin ilman!

Ja sitten mietin kaikenmoista muunlaista.
Insta on ollut edelleen tauolla. Se on hyvä juttu. 
Aamukahvit parvekkeella ovat jatkuneet. Sekin on hyvä juttu. 

tämän oliivin latvoin uhkarohkeasti jo aiemmin
sillä on jo ihan oikeat oksanalut!

Taloussuunnitelmallisuuttakin vähän pohdin, mutta kun en ole kunnolla saanut selville sitä, minkä verran rupean syksyllä saamaan palkkaa, en pysty kunnolla suunnittelemaan yhtään mitään.
Olen elellyt nyt taloudellisesti vähän lepsummin kuin aiemmin keväällä.
Ruokahuolto on koko kevään ollut suunnilleen 500e/kk, kesäkuu näyttää nyt hiukan levahtavan.
Omat menot ovat olleet toisen mokoman verran. 
Sen tiedän että opintopäivät ovat palkattomia, mutta koska niitä on joka kuussa saman verran, se ei oikeastaan hirveästi vaikuta palkkakuittiin. Enempi vaikuttaa se lähtösumma, mistä ne palkattomat otetaan pois. 

kesätyömietteitä

 ensimmäinen viikko kesätöitä takana.
Jotenkin metkaa että vielä tässä iässäkin voi päästä kesätöihin.

Aamuni alkavat tällä hetkellä raivoisalla ja perusteellisella aurinkorasvan levittämisellä. 
Missään kohtaa työpäivää ei ole semmoista hetkeä, että itseä ehtisi rasvailla.
Toivon että rasva riittää koko päiväksi.
Ja illat päättyvät kokovartalokuorintaan. Kun se rasva on kumminkin joku ekstrawaterresistant, mikä ei lähde millään pois.
Jouluun mennessä olen ihmisteflon: ei tartu aurinko, eikä tartu vesi.
Sitten kun olen rasvannut, jatkan talkitsemalla. Henkilökohtainen keksintöni hikoilua vastaan. Talkkia taipeisiin.
Ja kun olen rasvannut ja talkinnut, pitää vielä muistaa hyvä aluspaita. On jotenkin mukavampi olla omien vaatteidensa sisäpuolella kaikkien niiden lasten nuhjattavana kun on yksi välikerros vaatteita välissä. Että vinkkinä kaikille niille, jotka viettävät kesällä aikaa lasten kanssa: talkki ja aluspaita. itselle.

Natiaiset Suloiset pikkulapsukaiset ovat olleet hauskasia: puolet porukasta haluaisi olla vain sisällä, puolet vain ulkona. Ja missä ikinä ollaankin, joku on aina nääfst.
Ja yleensä ne, jotka haluavat olla sisällä, ovat sisällä täydellisen tylsistyneitä, ja ne jotka haluavat olla ulkona, eivät keksi ulkona mitään tekemistä.

Yhtenä päivänä tehtiin retki hyppelemään suihkulähteessä.
Se oli kaikista kivaa ensimmäiset viisi minuuttia.
Sitten alkoi paleltaa.
tässä kohtaa se aluspaita oli ihan ehdoton: kun ne kaikki läpimärät lapset kaipasivat lämmintä halausta - eli halusivat kastella myös aikuiset - niin ei haitannut vaikka teepaita tuli märäksi. oli vielä aluspaita välissä, ei tullut märkä eikä kylmä. siitäs saivat halailevat pikkuepatot, en kastunut. lällällää.

Semmoisille retkille pitää laatia turvallisuussuunnitelma, että mitä tehdään missäkin tilanteessa.
Lehtori kysyi, että huomioitteko sen, jos torille tippuu matkustajakone niin mitä teette.
En tiennyt.
Ei oltu huomioitu.
Yksi omista lapsukaisistani kysyi että entä jos lokki kakkii niskaan.
Luulen että se ei ole turvallisuuskysymys, kun se salmonella tulee ehkä viiveellä.
Mutta kai sekin olisi pitänyt huomioida.
Puutteellinen oli turvallisuusasiakirja.

retkellä

Semmoinen huono juttu ilmeni, että en voi lukea kaikkia kirjoja.
Yhdessä kirjassa oli sivuhenkilöllä sama nimi kuin yhdellä ryhmän lapsella.
En pystynyt lukemaan että Liselotte veti pullollisen tequilaa. En vain pystynyt. miksi muuten edes luen semmoisia kirjoja joissa liselotte vetää pullollisen tequilaa? pitäisi lukea sivistyneempää.
Piti jättää kirja kesken.
Harmi, kun olin jotenkin ajatellut että juuri se kirja huolimatta siitä pullollisesta tequilaa olisi ollut ihan kiva kesänavauskirja.
tai voi kyllä olla että oli vähemmän kuin pullollinen, mutta vaikka olisi ollut vain lasillinen, piti silti lopettaa jo siinä vaiheessa kun tequila mainittiin. kun rupesin näkemään mielessäni seitsemänvuotiaan tequilapullon kanssa, niin tuli vähän halju olo.

Työsoppari ensi lukuvuodelle allekirjoitettu. 
Nyt olen sitten oppisopimusopiskelija.

Olen pistänyt instan tauolle ja uutisia luen niin vähän kuin ikinä pystyn.
On tehnyt hyvää.
Olen rauhallisempi ja tyytyväisempi ja mouhaan vähän vähemmän en mennyt edes keskustelmaan yhden ministerin kanssa jonka näin ravintolan tiskillä vaikka mieli olisi tehnyt. 

Ja aamuisin yritän istua edes pienen hetken parvekkeella kahvittelemassa.
En lue kirjaa, istun vain ja kuuntelen lintuja ja heräävää lähiötä.
Sekin tekee hyvää.
olen aina ollut vähän anti-läsnäolo. nyt keväällä yksi opettaja teetti tunnin alussa aina jonkun tietoisen läsnäolemisen ja hengitysharjoituksen. tulin aina levottomaksi ja melkein hyperventiloin, mutta väitän silti että siitä on ollut hyötyä. pystyn välillä istumaan bussissakin tekemättä mitään. sekin tekee hyvää. 
Kun vielä saisin jotain omia luovia projekteja käyntiin, elämä olisi suorastaan loisteliasta.

Elman kanssa ilta-auringossa

Toukokuu oli lukukuu

 Toukokuussa oli aikaa lukea. 
Opistolla oli puolesta kuusta viikon mittainen opetukseton jakso, ja kesälomakin alkoi jo toukokuun viimeisellä viikolla.
Silloin olen lukenut - parhaimmillaan kirjan päivässä.
Otin lisäksi tavoitteeksi kuluttaa lukupalvelun lukuajan mahdollisimman hyvin. tätä kirjoitettaessa tilausjakson uudistumiseen on 6 päivää ja lukuaikaa jäljellä 35h, ehdin luultavasti tällä kertaa lukea sata tuntiani täyteen.

Toukokuuhun mahtuu paljon hyviä lukukokemuksia.
Itkosen Teoriani perheestä
Vuorin Parasta ennen
Heinäahon Jehovan todistajuus -elämäntarina
Korkea-ahon kirja kumppanuusvanhemmuudesta
Nichollsin uusin

Kesäkuussa kesätöitä toisella kotimaisella. Veikkaan että lukeminen jää työpäivien jälkeen huomattavasti vähäisemmälle.

Toukokuun luetut uusimmasta vanhimpaan alla ja koko vuoden luetut TÄSSÄ

Toukokuun luetut

Hillary Yablon: Sylvian toinen näytös. Päälle kuusikymppinen Sylvia yhyttää miehensä kiusallisessa tilanteessa, ja päättää että nyt riitti - New York ja uusi ura kutsuvat eläkeläisyhteisössä hiljaiseloa viettänyttä Sylviaa. Vauhdikas ja hauska kertomus. E-kirja.

David Nicholls: Melkein perillä. Marnie on eronnut, pettynyt elämäänsä ja mökkiytynyt kotiinsa. Vähän samoin on käynyt Michaelille. Kumpikaan ei halua tavata ketään tai puhua kellekään. Yhteinen ystävä saa haastettua heidät osaksi rannikolta-rannikolle kävelyporukkaa. Ihanasti jotenkin kävelyn rytmissä kulkeva kertomus! Nichollsin kirjat ovat usein verkkaisia, vähän haipuvia, ihmiset eivät kohtaa tai ovat kohtaamaisillaan - niissä on kaihoa, ihmisenä olemisen vaikeutta. Pidin erityisesti kirjan rytmistä. Aloitin ja sitten en halunnut jatkaa, kun jo alku oli jotenkin niin hyvä ja lempeä, ja tiesin että tätä kirjaa haluaisin vain lukea ja lukea ja toivoisin koko ajan että se ei loppuisi ollenkaan. Luin sitten kumminkin. Ja toivon yhä että se jatkuisi vain. E-kirja.

Veronica Henry: Rantamaja. Jane on aina viettänyt kesänsä rantamajalla Etelä-Englannissa, vaan nyt maja on rahapulan vuoksi myytävä. Aloitin lukemaan perinteistä romskua, mutta ehkä tämä oli pikemminkin jonkinlainen väljästi yhteenkietoutuva kokoelma novelleja. Ihan kelpoisaa luettavaa, vaikka unohdinkin välillä alkupään kertomusten henkilöitä. E-kirja.

Jenny Bayliss: Talvipuutarha. Joulun alle sijoittuvaa nykypäivän kartanoromantiikkaa. Elinorilla on oma antikka Lontoossa, hyvä ystävä kouluajoilta on kutsunut entisen kaveriporukkansa viikon mittaisiin polttareihin ja niitä seuraaviin häihin vanhaan linnaan /kartanoon. Mukavan lumisateinen, hehkuviininen, ennalta-arvattava ja leppoisa talvitarina. Jos kaipaat pumpulinpehmeää hiljaa leijailevaa lumisaderomantiikkaa, lue tämä. 

Matthew Perry: Frendit, rakkaudet ja iso kamala juttu. Perryn traaginen elämäkerta koskettaa. Mitä pidemmälle kirja etenee, sitä hauraammaksi kerronta käy. Intensiivinen yhden vapaapäivän lukukokemus. E-kirja. 

Kaj Korkea-aho: Äitiä etsimässä. Valtavan avoin ja informatiivinen omaelämäkerta miesparin kumppanuusvanhemman etsimisestä. Kun oma vanhemmuuteni on lähinnä vain osunut kohdalle, on vaikea millään tasolla ymmärtää ja eläytyä siihen, millaista on kun vanhemmuutta pitää suunnittelemalla suunnitella ja asioista sopimalla sopia. Intiimi, avoin, informatiivinen. Lämmin suositus tälle kirjalle! E-kirja

Anu Aspiala: Kimono kireällä - kuinka selvisin vauvavuodesta Japanissa. Reilut kymmenkunta vuotta vauvavuoden jälkeen kirjoitetut kypsän analyyttiset muistelukset siitä, millaista on muuttaa kielitaidottomana miehen työn perässä vieraaseen kulttuuriin. Sujuva, etenevä, asiallisen henkilökohtainen kertomus äidiksi tulemisesta ja elämästä vähän irrallaan ja erillään, vieraassa kulttuurissa. Pidin, ja suosittelen! E-kirja.

Annie Hawes: Kypsä poimittavaksi. Jatko-osa Extra Virgin -kirjalle - Annie on siskonsa kanssa ostanut ränsistyneen talonrähjän oliivilehdosta Liguriasta. Kylän ihmiset ja tapahtumat vaeltavat tässäkin kirjassa eloisasti ja sympaattisesti. Vaikka olen lukenut koko sarjan useita kertoja, jaksan aina nauttia Hawesin lystikkään jutustelevasta kerronnasta. Kirja oli yöpöydälläni varmaan yli kuukauden, luin sitä iltaisin aina sivun tai kaksi. 

Tom-Kristian Heinäaho: Saatanasta seuraava - kaksoiselämäni Jehovan todistajana. Olen toistuvasti ihmetellyt niitä ihmisiä, jotka päätyvät Jehovan todistajiksi (tässä tapauksessa Tom syntyy todistaja-perheeseen, hänellä ei ole vaihtoehtoja). En osaa kuvitella ilottomampaa ja ahdistavampaa maailmankatsomusta kuin tämä - silti varsin yleinen, tunnettu ja voimakkaasti käännynnäisiä houkuttava rytmiryhmä. Tom elää kaksoiselämää, kuten kirjan nimestäkin käy ilmi, ja se lisää hänen kokemaansa ahdistusta entisestään. Lahkosta irtipyristeleminen on miltei mahdotonta: se tietää pitkäaikaisten ystävyyssuhteiden ja perhesuhteiden katkeamista - onko elämällä mitään antaa tilalle? Ja miten pitkä on toipumisprosessi, sekä lahkolaisajasta että sitä seuraavasta tyhjyyden ajasta? Suuria kysymyksiä ja pohdintoja herättävä elämäntarina. Monia maailmankatsomuksia ja uskontoja ymmärrän, ymmärrän mitä ne ihmiselle tarjoavat, vaan en tätä lahkoa. En vain ymmärrä. Vaativaa luettavaa, kun yritän ymmärtää. Suositus, jos aihepiiri yhtään kiinnostaa. E-kirja.

Donna Leon: Muistoja matkan varrelta. Dekkarikirjailijan muisteluskokoelma pieniä sattumuksia, tapahtumia, erikoisuuksia eri maista, kulttuureista, erilaisista ihmisistä. Oikein sympaattista luettavaa. E-kirja.

Ville Juurikkala: Irti - Hollywoodista Santiagon tielle. Rocktähtien valokuvaaja Ville Juurikkalan elämäkerta sisäisen tyhjyyden täyttämisestä, etsimisestä, addiktioista, kaiken menettämisestä ja haparoivasta löytämisestä. Pisti pohtimaan, miettimään omaa kasvuaan ja etsimistä. E-kirja.

Sean Ricks: Elämäni juoksu. Toimittajan pienet muistelukset omasta elämästä ja juoksemisesta: pätkiä, ajatuksenpoikasia, tunnelmia, isän ikävää. Lähelle päästävä, episodimainen, lempeä. Suositus! 

Maija Kajanto: Sitruunakevät. Kahvila Koivu -sarjan neljäs osa. Kristiina ja Tommi palaavat maailmalta takaisin Pyhävirralle- ja elämä tarjoilee sitruunoita monella tavalla. Sympaattista keväthömppää, yhden vapaan aamupäivän verran istuin ja luin, viihdyin alkukevään viileydessä ja Pyhävirran elämässä. E-kirja.

Katariina Vuori: Parasta ennen. Viittäkymmentä lähestyvä Armi lukee lehdestä leskeneläkkeestä: naimisissa on oltava ennen kuin täyttää viisikymmentä, muuten ei saa leskeneläkettä. Vaan mistä kumppani ja kuinka? Työ arkeologina on mukavaa, työkaverit samoin, mutta omaa ihmistä ei elämään vain tunnu löytyvän. Tahmean alun jälkeen kirja oli sympaattinen, hauska, lempeä, samastuttavakin - meille viisikymppisille on aika vähän omia kirjoja. Plussat Oulun murteesta. Pidin ja suosittelen! E-kirja.

 Inkku Kärkkäinen: Kierrätystä ja kirsikankukkia. Ammattijärjestäjä Minna järjestää asiakkaiden koteja ja kipuilee elämässään - parisuhde, lapsia...? Löytyykö elämästä tilaa uudelle? Lempeä, etenevä hyvänmielen kirja. Minnan pienet kohtaamiset asiakkaidensa kanssa rakensivat ja avasivat solmuja. Oikein sympaattista luettavaa. E-kirja.

Juha Itkonen: Teoriani perheestä. Ihana! Samastuttava, kauniisti kirjoitettu, lähelle tuleva, suuria - ja pieniä - ajatuksia, oivalluksia ja havaintoja perheestä ja vanhemmuudesta. E-kirja.

värikoodisto
chicklit (viihde /feelgood/hömppä)
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)