sekalaisia pohdintoja

 Vietin syyslomaviikon omissa oloissani, Lehtori oli maailmalla reissussa. 
Tai siis olin minä töissä ja Lehtori reissussa.

Olen taas kahden työpisteen välillä.
Olen tehnyt useamman viikon sijaisuutta toisella kotimaisella, ja nyt pitäisi siirtyä taas ensimmäiseen kotimaiseen kieleen. Voi tulla kulttuurishokki.
Siitä toisesta kotimaisesta kun on kovaa vauhtia tulossa työkieleni.

Oli aika metkaa kun meillä oli koko puljun yhteinen työyhteisöpäivä ja toisen kotimaisen yhteisö noin vain nappasi minut mukaansa, sinne omaan kuplaansa, itsestään selvästi - että tänne sinä kuulut.
Ja vielä metkempaa voiko noin sanoa? oli kun meillä oli syyslomaviikon alussa lapsityötä tekevien yhteinen retkipäivä. Sielläkin yksi ei-mikään-lähi-kollega noin vain nappasi minut retkikaverikseen.
Olemme molemmat suomenkielisiä, mutta yhteinen käyttökielemme on ruotsi: kun olemme niissä ympyröissä ensin tutustuneet ja kun se ruotsinkielinen yhteisö on meille kummallekin se ensimmäinen ja oma.
Kollega ei meinannut millään uskoa, etten ole kaksikielinen.
Vannoin ja vakuutin että ihan olen vaan yksikielinen.
Yhteinen käyttökielemme on silti se toinen kotimainen. 

Ihan vielä en ole kielten välisessä sukkuloinnissa niin harjaantunut, että pystyisin tasapainoilemaan ruotsin ja englannin välillä.
Minulla oli kirjastosta lainassa uusin englanninkielinen Brunetti, mutta en uskaltanut aloittaa sitä ja sitten meni laina-aika umpeen. Höh ja pöh sille.
Ja syyslomaviikolla kun tehtiin syyslomahommia, päädyin semmoiseen työpisteeseen jossa pitikin osa ajasta vääntää englantia.
Oli tosi työlästä. Sanoin koko ajan että liksom ja vetdu ja kaikkea semmoista.

Semmoinen oli hauska havainto harmittaa kun en älynnyt ottaa kuvaa milleesti ruotsinkielinen alakoulunuoriso opettelee alatyylistä kielenkäyttöä.

Meille alkoi vähän sinne ja tänne ilmestyä Vito. 
Oli pöytään kirjoitettu että Vito. Ja vessan seinään Vito ja löytyi ties millaisia lippulappusia joissa kaikissa luki että Vito.
Minä olen vähän sitä mieltä että tässä olisi uuskirosanan paikka: Corleone!
Kukaan ei yhtään ymmärtäisi kuinka hävyttömiä oikein puhun.

en tiennyt miten ananas kasvaa
nyt tiedän

Liikuntaharrastus on hiipunut.
Ensin oli flunssa, sitten oli vatsatauti ja sen jälkeen pohjaton väsymys.
En kertakaikkiaan ole jaksanut nousta aamuisin ennen herätyskelloa ja laahautua uimaan.
Harmittaa.
Väsyttää.
Kolottaa.
En tiedä miten selättäisin väsymyksen niin, että pääsisin salille ja uimaan ettei enää kolottaisi, väsyttäisi ja harmittaisi.
Kiipeilemässä sentään olen jaksanut vielä käydä. 
Harmittaa-väsyttää-kolottaa.
Ja kiipeilyn jälkeen vasta kolottaakin kun en ole tehnyt palauttavia uinteja. 

Saatiin syyslomaviikon kunniaksi pitkästä aikaa personaalinen traineri treeneihimme mukaan. Kiivettiin silmät kiinni. 
Tai siis silleen että ensin tehtiin se muuvi kertaalleen silmät auki ja sitten silmät kiinni.
Hermotettiin reittejä muuvi kerrallaan. ei tietenkään niin että koko reitti kerralla silmät kiinni, jalat kuului ja sai siirtää silmät auki ja käsimuuvit tehtiin ote kerrallaan silmät kiinni. pääsin yhden tosi hankalan, se on ollut vaikea silmät aukikin.
Aika hauskaa. 

yhtenä iltana saunassa
minulla oli kaverina hurja susi

saattoi se olla lohikäärmekin.

LOTRissa olen jumiutunut lillimään keskelle Anduinia. Nuoriso on yrittänyt suositella minulle kaikenlaista lukemista, mutta sanoin etten pysty kun olen siellä joen keskellä jumissa ja Klonkku räpylöi perässä.

viherkasvi-inventaari

 Pitäisi kirjoittaa näyttösuunnitelmaa.
Kirjoitan blogia. 
Vaikka ei ole edes mitään järkevää sanottavaa.

Muistatteko vielä avokadon?

Avokado on silleesti jännä kotioloissa kasvatettavaksi, että sen idättäminen kestää puolen ikuisuutta. Mutta kun se viimein lähtee versoamaan, se versoaakin sitten vauhdilla.
Varrelle tuli parhaimmillaan mittaa lisää sentti päivässä.

Vastoin kaikkia odotuksiani avokado on yhä hengissä. 

Nykyisellään sillä on mittaa noin 70 senttiä.
Ja sitten sillä on suuri persoonallisuus.

Olen melko varma että se ymmärtää puhetta.
Välillä sen lehdet nuupottavat, välillä se melkein yrittää karata ikkunasta ulos ja todentotta on hetkiä, jolloin en halua puhua asioitani sen kuullen.
Se on vähän semmoinen hienohelma, herkkähipiäinen, kaikkitietävä ja ajoittain hiukan tuomitseva.
Paitsi silloin kun se on hyvällä tuulella, silloin se on varsin ystävällinen ja kohtikurottuva.

Millään muulla huonekasvilla ei ole niin voimakasta persoonallisuutta kuin sillä hyvä kun uskallan edes kirjoittaa tästä!

nyt sillä on aika hyvä päivä
vaikka se ei poseeraakaan kameralle

lehdet ovat valtavat!

Menneenä kesänä juhannuksen tietämillä päätin testata kiivin kasvatusta.
tavoitteeni on luonnollisesti olla jonain päivänä ihan huoltovarmuussyistä omavarainen.
en kyllä pahemmin välitä avokadosta tai kiivistä, mutta ehkä voin käydä kauppaa niillä?

Idätin kiivin siemeniä märässä kasvihuoneessa ikkunalaudalla. Kun niillä alkoi olla pientä juurenalkua, pistin tosi kosteaan multaan.

Ja ne alkoivat kasvaa!

Pari viikkoa sitten jaoin kiivit omiin ruukkuihinsa. Suurimmalla on nyt mittaa ehkä pari senttiä, ja pehmeät nukkaiset lehdet käyn hiplailemassa niitä välillä.

Kiivi on kuulemma köynnös.

Oliivipuussani on yksi oksa, ja se tarvitsee kohta uuden ruukun.
Pitäisi muistaa se seuraavalla kauppareissulla. Ja multa myös!

En tykkää vaihtaa multaa kasveille kun sitä on sitten ihan joka puolella.
Ja se on muutenkin jotenkin vaivalloista ja pelottavaa. itselle voi tulla joku jäykkäkouristus tai muu tauti ja jos itse vielä selviääkin, niin kasvi ainakin kuolee hengiltä.

tästä kulmasta oksa ei näy

Hankalaa tässä omavaraisuusviljelyssä ovat tuhoeläimet. 

en se minä ole! t. elma

Omavaraisuusviljelmäni tällä hetkellä:

- 1 kpl avokado
- 3 kpl pullojukka
- 2 kpl sutipuu
- 1 kpl kumipuu se on kyllä oikeasti Lehtorin, hän haluaa olla kautsuntuottaja
- 1 kpl outo sitrus
- 1 kpl kahvipensas
- 2 kpl oliivipuu
- 2 kpl sitruspuita luultavasti appelsiini ja sitruuna
- 4 ruukullista kiiviä katsotaan mitkä selviävät talven yli!

Mitäköhän muuta sitä voisi ihminen lämpimikseen kasvattaa? 
Ikkunalaudalta on kyllä jo tila loppu. Pitäisi keksiä joku tuhoeläinturvallinen kasvatuspaikka.

Entä inventoida?

Syyskuun luetut

 Syyskuussa kärsin jonkinlaisesta lukujumista: ehkä työhässäkän takia (siirryin tekemään sijaisuutta toiseen toimipisteeseen ja jouduin opettelemaan uuden lapsiryhmän tavoille).

En oikein jaksanut keskittyä lukemiseen, kaipasin helppoa, tuttua, lempeää luettavaa.

Syyskuun luetuista suosittelen L.T.Shearerin Kissa joka ratkaisi kolme murhaa. Lisää tällaista letkeää, ei kovin pelottavaa cozy crimea!

Syyskuun luetut käänteisjärjestyksessä alla.

 Cecilia Ahern: Sadan nimen mittainen matka. Toimittaja Kittyn mentori kuolee, ja samaan aikaan Kitty itse on urallaan hankalassa paikassa. Mentorilta jää jälkeensä sadan nimen mittainen lista ja toive kirjoittaa heistä juttu. Keitä nämä kaikki ihmiset ovat? Miksi heistä pitäisi kirjoittaa? Kevyesti sadunomainen hyvänmielenkirja. E-kirja.

Tuuli Kivijoki: Syksyn sävyjä Lemmenlahdella. Lemmenlahti-sarjan toinen osa. Annika ostaa-päräyttää omakotitalon yksin. Miten käy, selviytyykö hän talon ylläpitämisestä, ja mitä tekemistä naapurikadun koiraa ulkoiluttavalla miehellä on hänen pihassaan. Ennalta-arvattavaan lopputulokseen päätyvä, hiuka kömpelö hyvänmielenteos, tulipa luettua. E-kirja.

 Donna Leon: Ylimyksen kuolema. Pellolta Venetsian ulkopuolelta löytyy pahoin maatunut ruumis, sinettisormus vierellään. Onko kyse muutama vuosi sitten kidnapatusta nuorukaisesta, ja kuka on murhan takana. Alkupään Brunetti oli vähän ryhditöntä luettavaa, Leonin tyyli kirjoittaa on vuosien varrella muuttunut, ja niin on myös maailma ympärillämme. E-kirja

Donna Leon: Perintöprinssi. Brunetti pohtii lähipiirissään tapahtuvaa aikuisen ihmisen adoptiota. Hyvää, lukukelpoista perus-Brunettia arjen vastapainoksi. E-kirja

 Liisa Tavio: Suukkoja ja villivihanneksia. Sinkku Krista muuttaa kavereineen maaseudulle tädiltään perimäänsä taloon. Hyvästi tinder-treffit, tervetuloa oikeat ihmiset ja kohtaamiset. Tyyppiä tulipa luettua. E-kirja.

L.T.Shearer: Kissa joka ratkaisi kolme murhaa. Letkeää cozy crimeä: eläkkeelle jäänyt poliisi Lulu ratkoo ystäväperheseensä kohdistunutta rikosta puhuvan kissansa Conradin kanssa. Tykkäsin tästä enemmän kuin sarjan ensimmäisestä osasta: lukija pidettiin kärryillä tapahtumista ja tilanteista, ja välillä olin jopa edellä poliisia rikoksen ratkaisemisessa. Puhuvan kissan hahmo on kirjoitettu hyvin, se ei ole liian outo eikä liian maaginen. Suosittelen cozy crimen ystäville,  ja sellaisille joita hurjat dekkarit pelottavat. Mukavaa, huoletonta viikonloppulukemista. E-kirja.

 Heikki Aittokoski: Kunnon kansalainen. Saunassa kuuluu olla hiljaa, pohtii kunnon kansalainen (Ville?). Pikkuhauskaa ja pikkunäppärää mielensäpahoittajan tyyppistä kikkailua nykypäivän ja menneen entisten aikojen, hiljaisuuden ja puhumisen ympärillä. Kertomus oli lievästi ehkä dystooppinen, ja loppupuolella juonessa oli joku idean häivähdys, kokonaisuutena en pitänyt, oli sanakikkailuissaan vaivaannuttava, ja liian ilmeisellä tavalla mielensäpahoittajan manttelinperijä. E-kirja. 

Donna Leon: Anteeksiannon houkutus. Tuttua ja turvallista Brunettia päiväkirjana: olen myös päivisin ollut niin uupunut, etten jaksa jatkuvasti uutta ja ihmeellistä. Tässä kertomuksessa Brunetti ratkoo kadulta tajuttomana löytyneen miehen tapausta: onko mies saanut selville jotain koululaisille suuntautuvasta huumekaupasta, vai miksi hänen kimppuunsa on hyökätty? Sujuvasti etenevä retki Venetsiaan. Joskus vielä teen sen mitä eräs ystäväni kertoi itse tekevänsä: kulkee googlemapsin avulla Brunetin kanssa samoja reittejä! E-kirja.

 Marian Keyes: Sushia vasta-alkajille. Tuttu ja turvallinen Keyes yöpöytäkirjana. Lukeminen on kestänyt ikuisuuden, kun olen ollut iltaisin niin väsynyt. (viimeiseen kymmeneen sivuun meni kolme iltaa!) Kertomus sijoittuu vasta perustettavaan naistenlehteen, jonka päätoimittajaksi kutsutaan kovapintainen Lisa. Hankalampi juttu: Lisa kuvitteli ryhtyvänsä päätoimittajaksi New Yorkissa, ei Dublinissa. Lehden toimituspäällikkö Ashling varautuu aina kaikkeen ja on koko ajan huolissaan, hänen ystävänsä Clodagh puolestaan kärsii kotiäitinä yksinäisyydestä ja kokee olevansa kaiken hohdokkaan ulkopuolella. Keyes ei petä, kertomus etenee sujuvasti, pinnan alla on muutakin kuin höttöä.

Terttu Tupala: Tee ruusuista seppele. Vietimme ystävien kanssa syyskuun alun viikonlopun Tampereella; muistin yhtäkkiä tämän tyttökirjan, jonka tapahtumat sijoittuvat Tampereelle, vuoteen 1937, ja teki mieleni lukea pitkästä aikaa se. Pappilan Marja -sarjan viimeisessä osassa Marja on muuttanut koulukortteeriin Tampereelle, ja käy yhteiskoulua. Uusia ihmisiä, uusia oppiaineita, uusia oivalluksia kasvamisesta ja aikuistumisesta. Tupalan pehmeä, muisteleva tyyli antaa ymmärtää, että ehkä kyse on omista muistoista ja kokemuksista? Hyvä, pehmeä, nostalginen lukukokemus.

Jill Santopolo: Laulu joka soi yhä. Emilyllä on ihana aviomies ja alkava raskaus. Raskaus menee kesken, ja samaan aikaan Emily kuulee radiossa laulun, joka kertoo hänestä itsestään; opiskeluvuodet, rakkaus ja kadotetut mahdollisuudet saavat Emilyn kipuilemaan parisuhteessaan ja elämässään. Herttainen, vähän jopa sadunomainen hyvänmielenkirja musiikista ja rakastamisesta. 

Caroline Säfstrand: Villien unelmien viinitarha. Erican on päästävä hetkeksi pois kaupungista, työstään, elämästään. Hän hyppää junaan ja päätyy puolivahingossa skånelaiselle viinitarhalle. Miten Erican elämä kietoutuu viinitarhan omistavan Marcuksen, tämän isoisän, vauhdikkaan naapurin ja kaupungissa asuvan Lilianin elämään? Niin levollista hyvänmielen luettavaa. E-kirja.

värikoodisto
chicklit (viihde /feelgood/hömppä)
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

Sain viime jouluna joululahjaksi upean, suomennokseltaan tarkistetun, Tolkienin kuvittaman LOTR:in. Syyskuun viimeisinä päivinä (29.9 itse asiassa) päätin lähteä pitkälle matkalle kuljettamaan sormusta Tuomiovuorelle. 

Tarun lukeminen on minulle aina suuri urakka - siihen liittyy niin paljon niin suuria asioita: kasvamista, kavereita.  

LOTR- elokuvista en järin pidä (Frodo näyttää väärältä), enkä näistä elokuvan jälkeen tulleista näyttämöversioistakaan, koska niiden kuvasto on niin samannäköistä. 

Sormuksen lukeminen on urakka, koska kuuntelen lukemisen tahdissa omat rakkaat musiikit  - löysin varastoistani vanhan C-kasetin ja ihmeekseni se soi vielä raikkaasti. 

Istuin yhden illan kasettisoittimen vieressä ja nauhoitin pätkät kaikista musiikeista puhelimelle talteen nyt pitäisi viedä nauha digitoitavaksi johonkin!  ja sitten kuuntelen myös Ryhmiksen version musiikit ne ovat ihania! 

Ja sitten kyynelehdin vähän. Ja menen paniikkiin Lukitarin luolassa. Ja muutamassa muussakin paikassa. Ja sitten kyynelehdin matkan varrella vielä lisää.

Ja todennäköisesti leivon haltialeipää koska perheemme todellinen sormusfani yllytti siihen

Olen yrittänyt lukea pari lukua joka ilta.

Tampereelt Turku

Visiteerasimme ystävien kanssa kulttuurihengessä Tampereella syyskuun alussa. 

Vapriikki ja Manserock

Tampereen taidemuseo ja Hyperrealismi

Sara Hilden ja Jean-Michel Othoniel, lasitaidetta

Vapriikin pelimuseo on kutkuttava

Vapriikista tykkään. Siellä riittää katseltavaa pidemmäksikin aikaa. 

Manserock oli pieteetillä koottu, onnistunut kokonaisuus - vaikka totesimmekin Lehtorin kanssa että olemme melkein liian nuoria (!!) siihen. Ystäväpariskuntamme on meitä kymmenkunta vuotta vanhempia, heille näyttelykokonaisuus avautui selvästi aivan eri tavalla kuin meille. (ja kyllä, tottakai Manserockin suuret nimet ovat ilman muuta tuttuja meillekin ja musiikki tottakai tärkeääkin taustanauhaa nuoruudesta, mutta ystäväpariskunnalle koko ilmiö oli aivan eri kokoluokan tajunnanräjäyttäjiä)
Kun istuimme iltaa, puhe kiertyi musiikkiin ja musiikkikokemuksiin. 

Lämmin suositus Manserockille!

Pelimuseosta pidän itse, tosin nyt kun olimme liikkeellä viikonloppuna, pelaajia riitti joka pisteelle.  

Hyperrealismi oli mielestäni puistattavaa

Jostain syystä hyperrealismi-näyttely oli minusta jotekin puistattava. En oikein pystynyt kiertämään näyttelyä, joten annoin ystävien (ja Lehtorin) huokailla kaikessa rauhassa ihastuksesta.
Minua koko näyttely hermostutti vain.
Tulin siihen tulokseen, että taiteen kuuluukin puhutella ja herättää tunteita. 
Että silleesti oli onnistunut näyttely.

Sara Hildenin museossa ollut lasitaidetta esittelevä näyttely puolestaan räjäytti minun tajuntani. Ensin olisin halunnut kieriskellä sinisessä joessa. Ja sitten aloin ehdotella Lehtorille että jos minä vähän hämään vakseja, niin hän voisi pistää reppuun muutaman ihanansinisen lasitiilen.
Olisin mielihyvin siirtänyt koko joen, tai edes osia siitä meidän olkkariin. 
Tai eteiseen.
Tai ihan mihin tahansa kohtaan kotiamme.

haluan tämän teoksen itselleni

voisin maata rauhoittumassa ja maadoittumassa sen päällä

pikkumaista
Lehtori ei suostunut pistämään edes yhtä tiiltä reppuunsa.

Kulttuurikierros päättyi Milavidan kartanolle.

Viikonloppu Tampereella tasapainottui - onneksi - seuraavan viikonlopun Turun päivänä.

Emme oikein ehtineet mihinkään alkupäivän tapahtumiin (Posankka-race, markkinat, kiertokäynnit museoissa), mutta päädyimme iltapäivän loppupuolella antikvaarisille kirjamarkkinoille. 

Lehteilin yhtä kirjaa. Sen väliin edellinen omistaja oli laittanut kaikenmoisia lehtileikkeitä - arvostin erityisesti (nyt jo edesmenneen) fonetiikan professorin, Kalevi Wiikin Turun murteen ääntämisohjeita. Tämmöttös sitä kuulu puhu, ettäs tierätte.

Kiakase!

 

Ensimmäinen huomio: Lehtorin mamma puhuu juuri näin.
Paitsi että hän voi sanoa joskus F:n paikalle myös H:n
Hän ei sentään sano hlika vaan flika tai jopa lika (eli siis tytöt), olen tuon hlika-muodon joskus jossain kuullut.

Mutta Lehtorin mamma voi sanoa "mää huntsa sitä" tai "huntsatas vähä" (mää funtsa sitä = mietin asiaa)

Toinen huomio: professori Wiikin luennoilla oli tungosta - se oli meille kieltenopiskelijoille pakollista, mutta Wiikin luennoilla istuttiin, ja hänen opetuksestaan pidettiin. Toisin kuin yleisen kielitieteen luennoilla. Siellä vedimme vuorovedolla, vaikka oli läsnäolopakko. Kyllä yksi kieltenopiskelija ihan helposti näyttää viideltä, näyttäähän?

Kolmas huomio: murre elää. Olen ohjeista aika lailla samaa mieltä, mutta puhun itse silti vähän eri tavalla. Siis silloinkin kun oikein alan yrittää vääntää murretta. 
Enimmäkseen en.
Omasta mielestäni puhun ihan yleiskieltä. Mutta siitä voidaan tietysti olla montaa mieltä.

Mää asu täl pual joke.
Ja käyn töis tois pual.

Jos se nyt ketään kiinnostaa.

sekalaisia huomioita

Sain joukkojenhallintavinkin Isosiskolta.

Siinä sanotaan ihan tavallisella tai tosi hiljaisella äänellä hälisevän joukon edessä että "kun sä kuulet mun ääneni, taputa käsiä yhden kerran" ja katotaan että taputtaako joku; ehkä yksi tai kaksi taputtaa, vähän varovaisesti ja jotenkin epävarmasti.
Ja sitten sanotaan että "kun kuulet mun ääneni, taputa käsiä kaks kertaa" - nyt taputtaa jo muutama enemmän.
Ja tätä sitten jatketaan taputus taputukselta kunnes ryhmä on hiljaa ja odottaa seuraavaa ohjetta.

Itse ei tietenkään missään kohdassa taputeta.
Puhutaan vaan ihan tavallisella tai melkein hiljaisella äänellä.

Tälle ryhmälle riitti kuusi taputusta. Sitten ne istuivat hengittämättä hiljaa ja tuijottivat minua. 
Kehuin niitä että päihitin Isosiskon, sillä oli kerran mennyt kahdeksan.
Että ovat hyvä ja tarkkaavainen ryhmä, seuraavalla kerralla päästään varmaan vaan viiteen.

Sitten ne istuivat silmät pyöreinä ja kuuntelivat kynttilähetkeä.
aiheena leipä; pohdiskelin ääneen, miten joku on osannutkaan keksiä leivän. Kuten muistamme, se on yksi ihmiskunnan suurista keksinnöistä.
Ja juttelivat fiksuja kun päästiin asiaan sisälle.
Erityisesti ilahdutti se, kun yksi natiaisista osasi soveltaa samaa ajatuskulkua kieleen. Että miten sanat ovat syntyneet ja miten voi jutella jos ei ole sanoja.
Lupasin että jutellaan siitä joskus ihan erikseen.

Päättelin että oli onnistunut hetki, kun kumpikaan kollegoista ei kommentoinut. 
Toinen ei tosin ollut kuuntelemassa.
Ja toinen on sen tapainen että ei ehkä pysty antamaan muuta kuin korjaavaa palautetta.

Ryhmä meinasi jatkaa hälisemistä kynttilähetken jälkeen. Mutta minullapa olikin aiheeseen liittyvä hätävarakirja jättisuuressa repussani ja tempaisin sen esiin ja rupesin lukemaan.
Taas ne istuivat silmät tapillaan ja kuuntelivat.
Tämän opin vanhasta työstäni: tyhjäkäynti ei ole hyväksi. Pitää olla hyvä syke ja tekemisen meininki, eikä turhaa odottelua. Odottelu aiheuttaa levottomuutta.

Ehkä nykylapsille luetaan ja ehkä niille jutellaan ihan liian vähän?

*

*

Sain joukkojenhallintavinkin Isoveljeltä: siinä vaiheessa kun joutuu huutamaan, peli on menetetty.
Olen samaa mieltä.

Lapseni opettavat minua enemmän kuin työpaikkaohjaajani.

*

Ruokapöytäkeskustelu uuden esihenkilön kanssa elokuun alkupuolelta

"Mulla kesti vähän aikaa tajuta että sä olet se Isoveljen äiti. Sekin on sulle aika vahva suositus tähän työhön"

Kahvipöytäkeskustelu eri esihenkilön kanssa elokuun loppupuolelta

"Oletko sä se Isoveljen äiti? Siinä on sitten hieno tyyppi. Muutti mun lapsen kesän suunnan kokonaan, ihan saatiin eri lapsi kotiin leiriltä kun sinne lähti."

Olenko saanut työpaikkani sukulaissuhteilla?   

tietysti olen ihan suunnattoman ylpeä tästä lapsukaisestani joka vapaa-ajallaan, vapaaehtoispuuhillaan ja harrastuksillaan ihan oikeasti vaikuttaa todella monen nuoren elämään. Ihan vain olemalla läsnä, juttelemalla, kohtaamalla.
Meillä on ollut joskus lasten lapsuudessa ja nuoruudessa ilo nauttia samanlaisista soihdunkantajista ympärillämme, ja vielä suurempi on ilo ja ylpeys siitä, että omat lapseni jatkavat hyvän levittämistä ja ihmisenä olemista toisille. - Eikä pelkästään Isoveli, vaikka hänen tekemisensä toki tässä nykyisessä työyhteisössäni näkyvätkin. 

elokuun luetut

 Elokuu vilisti ohi uuteen työhön opetellessa.

Lukutahti rauhoittui väkisin, kun olen ollut niin kertakaikkisen väsynyt.
Olen enimmäkseen lukenut vaivatonta hyvänmielenkirjallisuutta, ja suosittelen Beth Morreyn Clover Hendry vaihtaa vapaalle - se oli hauska!

Elokuun luetut tuoreimmasta vanhimpaan - ja koko vuoden luetut TÄSTÄ

Caroline Säfstrand: Rantahotelli Merituuli. Sophie perii äidiltään entisen rantahotellin - jonka hän luulee äitinsä myyneen jo aikoja sitten. Rapistunut paikka kaipaa remonttia käydäkseen kaupaksi, Sophie löytää avukseen kolme vapaaehtoista kunnostamaan rantahotellia. Sophie saa huomata että rantahotellin lisäksi äidillä on ollut muitakin salaisuuksia, ja remonttihommiin saapuneet vapaaehtoiset ovat hekin tulleet paikalle salaisuuksineen ja taakkoineen. Lempeä, sympaattinen, mukaansatempaava hyvänmielen kesäkirja. E-kirja

Caroline Säfstrand: Onnellisten loppujen kerho. Kolme elämässään taitekohdassa olevaa naista saa yllättäen kutsun Onnellisten loppujen kerhoon. Kyseessä on elämäkerrallisen kirjoittamisen kerho, jonne kaikki kolme päätyvät vähän epäillen, ihmetellen, vastahakoisestikin. Kerhon tarkoituksena on kirjoittaa itselleen ja elämälleen onnellinen loppu. Suloinen hyvänmielen kirja, olisin lukenut ja lukenut ja lukenut vain. Lopputulos oli toki varsin selvä: onnellisia loppuja. Pohdiskelin itseäni, sitä mitä itse kirjoittaisin, millaiseksi tarinani kuvittelen. Päätin heti, että istun illalla kynttilän valossa parvekkeella. Istuin myös. Joskus on hyvä kuvitella ihan vain pieniä onnellisia loppuja. E-kirja.

Lauri Tanskanen: Minun sairaan kaunis elämäni. Tanskasen intensiivinen, intiimi ja vahva elämäkerrallinen syöpämatka. Kahdeksan vuotta jatkuvaa aaltoliikettä toivon ja epätoivon, hoitojen ja uusien hoitojen ja takapakkien läpilyömänä. Mitä sairastaminen tekee ihmiselle? Perheelle? Läheisille. Kirjasta tekee intensiivisen (näyttelijöille ominainen? vaiko vain Laurille?) tapa olla niin voimakkaasti läsnä itsessään. Lukusuositus. E-kirja.

 Jari Veijalainen: Airiston murha - kadonneen lakimiehen tapaus. Poliisista eläköitynyt Veijalainen on kirjoittanut kirjaksi uransa viimeisen ison murhatutkimuksen. Lähes kolmekymmentä vuotta sitten Turussa katosi lakimies Ilpo Härmäläinen, hänen kohtaloaan alettiin selvittää uudestaan 2021. Tinkimättömän tarkka ja perusteltu tutkimustyö johti lopulta murhaajan kiinniottoon ja tuomitsemiseen. Sujuvasti kirjoitettu tutkimusselostus valottaa poliisin työtä ja toimintatapoja. E-kirja. 

Beth Morrey: Clover Hendry vaihtaa vapaalle. Yhtenä aamuna Cloverin päätä särkee. Hän on myös lopen kyllästynyt elämäänsä: vastuun kantamiseen, huolehtimiseen ja murehtimiseen, kiltteyteensä. Päänsärky kruunaa kaoottisen aamun - ja yhtäkkiä päivä ei olekaan enää raiteillaan: Clover löytää itsestään yllättävää vääntöä. Tarina on hauska! Mihin kaikkeen keski-ikäinen vähän elämässään tylsistynyt nainen voi päivän mittaan päätyä? Taluttamaan kuvitteellisia alpakoita. Jyräämään ruohonleikkurilla ympäri puistoa. Hauska! Anarkistinenkin, kekseliäs. Suositus kun kaipaat keski-ikäistä vauhtia ja voimaantumista. E-kirja.

Tuija Lehtinen: Matka menneisyyteen. Bea saa yllättävän yhteydenoton Italiasta: isoisä on jättänyt perintönsä hänelle. Bealla itsellään ei ole isovanhemmistaan mitään muistikuvaa - vai onko? Perushyvää Lehtistä. E-kirja.

 Heidi Swain: Suloinen pakopaikka. Tess on loppuunpalanut perheyrityksen johdossa. Hän lähtee lomalle merenrantakylään, Wynmouthiin. Tarina oli aika heppoinen ja loppupuolella oli vähän halpoja juonenkäänteitä. Turhan heppoista luettavaa, mutta tulipa kahlattua läpi. E-kirja.

 Kari Eriksson: 8x murha. Asianajaja henkirikosjuttujen avustajana. Asianajaja Kari Eriksson on tarkastellut 8 murhatapausta uraltaan: tapausten kautta aukeaa ikkuna suomalaiseen oikeusjärjestelmään, asianajajan työhön ja ihmismieleen. Kiehtova kirja! Suositus. E-kirja.

Stephen Snyder: Love Worth Making. Kiinnostava ja asiallinen tietokirja.

 Donna Leon: Pedon palkka. Välikirjana taattua, tuttua Brunettia ja pieni matka Venetsiaan - tämä kertomus tapahtuu teurastamossa: mitä siellä on meneillään ja miksi tarkastuseläinlääkäri löytyy murhattuna? E-kirja.

Ari Pusa: Tapio Lehtinen - selviytyjä. Asteria-veneen viimeinen matka. Lehtinen osallistui Golden Globe Race 2022 purjehdukseen. Tämä kilpailu on yksinpurjehdus maailman ympäri vuoden 1968-malliin - sen aikakauden veneillä ja varusteilla, ilman rantautumisia tai varikkopysähdyksiä. Ilman tietokoneita, puhelimia... Melkoisen tiukkaa menoa. Lehtinen osallistui Golden Globe Raceen jo vuonna 2018, ja tuli maaliin viimeisenä koska veneen pohja oli kasvanut täyteen matkantekoa hidastavia barnakkeleita. Vuoden 2022 purjehdukseen Lehtinen varusti venettään tässä mielessä paremmin, mutta purjehdus jäi pahasti kesken, kun vene upposi minuuteissa Intian valtameren ja Eteläisen jäämeren rajalla, kaukana mantereesta. Lehtinen pelastettiin pelastuslautalta vajaan vuorokauden kellumisen jälkeen (kisan johdossa ollut kilpakumppani oli lähinnä ja tuli avuksi). Melkoinen kertomus! Purjehdusta harrastamattomalle ja asiaa tuntemattomalle tässä kirjassa oli melkein liikaa purjeita ja reivejä ja vähän liian vähän ihan vain elämää ja ajatuksia avomerellä, mutta melkoinen kertomus silti. Lue myös Lehtisen aiempi seikkailu!

värikoodisto
chicklit (viihde /feelgood/hömppä)
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu kaunokirjallisuus, proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. 

sunnuntaiblues

 On satanut koko päivän.
Harmaata, tasaista, jatkuvaa sadetta.

Yritin kirjoittaa näyttösuunnitelmaa, mutta en jaksanut pohtia lapsen kielen kehitystä.
Teen näytön päiväkerhotyössä. Ryhmässä on kymmenkunta kolme-nelivuotiasta.
Työskentelen toisella kotimaisella, miten ihmeessä pystyn arvioimaan lapsen kielitaitoa?
Ja mitä kommunikaatiota tukevia keinoja kannattaisi käyttää, jos tavoitteena on saada lapsi puhumaan ja käyttämään passiivista kielitaitoaan? Ei ainakaan kommunikaatiokortteja. 
mitä kommunikaatiota tukevia keinoja kannattaisi käyttää että oppisi työmaakonesanaston toisella kotimaisella? en tiedä kaikkia niitä sanoja edes ensimmäisellä kotimaisella. tiedän rekka-auton ja traktorin.
semmoinen kommunikaatiokortti olisi tietysti hyvä missä olisi minua varten ne sanat toisella kotimaisella
ei sillä että minulla olisi mitään kommunikaatiokortteja. ei ole. millään kielellä tai kuvalla

Kaipasin lapsia siis niitä omiani hillittömästi.
Tai en oikeastaan.
Kaipasin sitä aikaa joskus kauan sitten kun pääsin kiinni kokkaus-flowhun ja tein ruokaa isommalle perhekunnalle.
Uunikaupalla leipää ja sämpylöitä ja jälkkäripiirakkaa, kattilatolkulla soppaa ja laatikoittain laatikkoa, kahmaloittain kiisseliä ja salaattia.
Tein pienen pizzan.
Seitsemän sämpylää.
Pienen pellillisen pikkuleipiä joista puolet jäävät kumminkin syömättä.
Ja pienen kanahässäkkälaatikon.
Kaapissa on vieläkin puoli kattilallista marjapuuroa.

vietin muinaistulien yötä lähiöparvekkeella

Kaipaan rauhaa.
Kaipaan rauhaa sellaisella antakaa mun nyt vihdoinkin olla rauhassa tavalla.
Haluan vetää pipon tai hupun syvälle korville ja käpertyä johonkin.
Yritin eilen käpertyä hartiahuivin alle, mutta hartiat alkoivat jumittaa. Piti lopettaa käpertyminen.
Miksi minulla on koko ajan sellainen olo, että en saa tarpeeksi olla riittävän rauhassa?
Millainen määrä rauhassaolemista olisi tarpeeksi?
Millaista rauhaa oikein kaipaan?
Meinaan mennä järjiltäni tällaisena päivänä kun sataa enkä saa lähdetyksi ulos ja silti kaipaan rauhaa.
en halua mennä ulos koska pitäisi laittaa jalkaan ne uudet hienot tex-tossut ja ne voivat ehkä mennä pilalle sateessa tai jotain. enkä halua myöskään olla laittamatta niitä jalkaan kun sitten varpaat kastuvat.
Kaipaan rauhaa niin paljon että ihan kaikki tekeminen tuntuu vievän minut pois rauhasta.

puikoilla: pitkävartiset sukat

Kastelin kukat, laskin lääkkeet.
Suunnittelin kirjoittajapiirin ekan tapaamisen.
Mietin alkavaa viikkoa.
Pitäisikö siirtää kesävaatteet pois vaatekaapista? Siellä on kaikenmoisia hepeneitä joita en ole käyttänyt koko kesänä. Tuskin käytän nytkään vaikka tulisi millainen helleaalto.
Ehkä on vaan pakko laittaa ne uudet tossut jalkaan ja mennä ulos.

Arkipäiväkirja

 Maanantai

Oppisopimusopiskelun eka lähijaksopäivä

Aloitin aamun seitsemältä omalla pienellä uimahallilla - se aukesi vihdoin kesän jäljiltä.
Nopea punttis: olin ihan eksyksissä, enkä muistanut yhtään mitä siellä pitäisi tehdä. Ja olen kadottanut kuulokkeet, en voi edes kuunnella podcasteja.
Olen tosin näköjään niihin niin ehdollistunut, että pollajukeboksi alkoin syöttää tarinaa päähäni ilman kuulokkeitakin.
Tuntui hyvältä uida sen päälle.
Ja saunoa.
Tämän uimahallin saunasta löytyy aina juttuseuraa, niin tälläkin kertaa.
Paransimme maailmaa yksien löylyjen verran.

Uimasta opistolle.
Se tuntui oudolta, töihinhän sitä kuuluisi mennä.
Tapasin uudet kurssikaverit, kävin moikkaamassa vanhoja.
Jouduin istumaan yhden sellaisen kurssin jonka olen jo käynyt, kun en keksinyt missä hyppytuntini viettäisin. Sain hyvälle alulle työsukat jämälangoista.

Päivän viimeinen oppitunti oli paras: meitä on ryhmässä vain neljä, keskustelu meni heti syvälliselle tasolle.
Kotona viiden nurkissa, ruokaa kehiin.
Ihan kulttuurishokkinen olo.

Illalla kävimme anoppilassa. Käly on visiitillä Suomessa ja yksi ulkomaan serkuista on tullut vuodeksi tänne opiskelemaan, kävimme istumassa iltaa.

työsukat työn alla

Tiistai

Aamulla seitsemältä uimahallille. Pieni punttisali ja pieni uinti. 
Ja pieni sauna.
Yksi tyyppi oli vallannut kerralla kaikki tärkeät paikat: ylätaljan ja sen toisen jutun, ja veti niissä jotain kiertotreeniä.
En viitsinyt häiritä, enkä ehtinyt jonottaa.
Venyttelin kropan auki ja tein vatsat ja selät.

Kävin uinnin jälkeen kaikessa rauhassa kotona, söin lisää aamupalaa ja lötköttelin hetken, töissä piti olla vasta yhdentoista pintaan.
Kävin ennen työpäivän alkua läheisellä pyöräkorjaamolla kysymässä, ehtisivätkö he pikahuoltaa pyöräni.
Eivät.
Mutta ystävällinen korjaamomies kiristi vähän jarruvaijeria, että voin pyöräillä vähän turvallisemmin.

Töissä työkaveria harmitti elämä maailmankaikkeus ja kaikki. Otin samoin tein hoitaakseni ne kirjalliset hommat, jotka olivat osana harmitusta.
Muksut tulivat moikkailemaan, ihmettelivät missä olin ollut.

Nopean siirtymän päivä: iltapäiväkerhosta iltamuskariin.
Muskarin työpari on huippumukava tyyppi, tsekkasimme laulut, juttelimme, valmistauduimme rupeamaan.
Ensimmäiset asiakkaat tulivat vasta juuri ennen muskarin alkua, ehdimme jutella ja odotella väkeä melkein kolme varttia. se on semmoinen avoin kerho mihin voi tulla jo aikaisemmin
Jouduin hetkelliseen kielihäiriöön, kun kaksi maailmaa kohtasivat muskarissa.

Yksi lapsista oli osallistumattomalla tuulella, häntä eivät laulut ja leikit huvittaneet.
Tanssikaa te tädit vaan, se näytti ajattelevan.

Kävin ostamassa pyörään uuden lukon. Rahaa meni 15e.
Olin kotona vähän ennen kahdeksaa.

Pitkän päivän jälkeen saunailta kotona.
Rentoutti, teki hyvää.

ilmoittauduin työhyvinvointipäivään
uhka vai mahdollisuus?
(uhka - köysikiipeily on hirvittävän pelottavaa)

Keskiviikko

Aamulla kahdeksaksi suunnittelemaan päiväkerhoa. 
Saimme työparin kanssa aikaiseksi pedagogisen suunnitelman tälle kaudelle.
Pohdimme nopeat sisällöt seuraaville kerhokerroille.

Siirtymä iltapäiväkerhoon.
Suunnittelin seuraavan viikon välipalat on minun välipalaviikkoni ja tein tilauksen.
Välipalalla huomasin että olin unohtanut ison osan omasta välipalastani kotiin.
Olin suunnitellut huippuhyvän välipalan, koska tarkoitus oli mennä kiipeilemään töiden päälle.

Söin bussissa välipalapatukan, tuli huono olo.
Olin hallilla vähän ennen viittä.
Hallilla oli porukkaa - olemme siskon kanssa treenanneet paljon hallin hiljaisina aikoina kun on kantajäsen, saa mennä hallille koska vaan, oli kulttuurishokki olla ihmisten aikaan hallilla.
Ostin lisää vuosijäsenyyttä.
Treenasimme nopeasti pienet perusjutut. Kiipesimme vain vähän, helppoja ja tuttuja.
Menimme sovittamaan housuja.
Löysin farkkuiset kiipeilyhousut työhousuiksi.
Kiipeilyhousut ovat loistavat: ne ovat tukevat ja joustavat ja sitten siinä minun mallissani on todella korkea vyötärö. 

Kotona seitsemän jälkeen.
Loppuillasta ei mitään muistikuvaa.

pedagoginen suunnitelma työn alla

Torstai

En jaksanut ajatellakaan mitään aikaista uimahalliin lähtöä.
Jäin kotiin vetelehtimään.
Lueskelin.
Imuroin.
Siistin vessan.
Varasin kirjoittajapiirille tilan ensimmäistä kertaa varten.
Lähdin töihin kymmeneksi. Menin ensin valokuvaan henkilökorttia varten.
Sitten työhöntulotarkastukseen.
Hoitaja määräsi verikokeille.
Menin sinne. Menivät päiväsuunnitelmat ihan sekaisin.

Kävin ostamassa kukan kun olin menossa hautajaisiin.
Katsoin bussissa siihen mennessä valmistuneet labratulokset. Harmittivat. Joudun lääkärin puhutteluun, tiedän sen.
Menin työpaikalle syömään ja vetelehtimään, kun en oikein olisi ehtinyt kotiin.
Lapset ihmettelivät miksi minulla on kukka.
Sijaiseni ihmetteli miksi olin siellä, kun piti olla poissa.

Lähdin ajoissa hautajaisiin.
Menin bussilla.
Vaihtobussi meni nenän edestä ohi.
Ajattelin että en kyllä kävele kun sitten olen hikinen, hengästynyt ja viime tingassa.
Jäin odottamaan seuraavaa bussia.
Se oli myöhässä.

Tajusin että en ehdi pidempää reittiä kulkevan bussin kyydissä ajoissa perille, jäin pois matkan varrella kun siitä oli lyhyempi matka kirkolle.
Tajusin että en ehdi kävellen, piti ruveta juoksemaan.
Tajusin myös että on huonot kengät.

Otin kengät käteen ja lähdin pinkomaan kirkolle musta hautajaisviittani hulmuten, kukka toisessa kädessä ja kengät toisessa ja se jumalattoman iso työreppu selässä.

Tulin perille viime tingassa, hengästyneenä ja hikisenä juuri niin kuin ei pitänyt.
Pyyhin hikeä koko siunaustilaisuuden ajan.
Ja muistokahveilla myös.

Kovalla tohinalla kotiin ja teams opiskelua ohjaavan opettajan kanssa.
Pitää puskea näyttösuunnitelma maailmalle suunnilleen heti. Päätin että varaan sille urakalle elokuun viimeisen viikonlopun.

Illalla kauppareissu. Meni 97 e.

Illalla työpari kysyi että håller du andakten. teen nyt töitä molemmilla kielillä: ensimmäisellä kotimaisella ja toisella kotimaisella.
Lupasin että joo.

Perjantai

Päiväkerhoon kahdeksaksi.
Kävin ennen töihinlähtöä lähimetsästä keräämässä materiaalia hartautta varten, kun halusin puhua luonnosta.

Lapset tulivat.
Ensin leikimme autoilla ja sitten teimme ruokaa (jag laittar ketchup på såppa, sanoi lapsi)
Sitten piti juosta kovaa kyytiä teatteriin ja päällä piti olla viitta ja sitten piti mennä mökkiin nukkumaan ja herätä aina kun kukko kiekui. ainakin kahdeksan kertaa

Askartelimme ja söimme mellistä ja sitten menimme ulos.
Piti pitää hartaus mutta yksi lapsi kaatui ja kriisiytyi ja loput häipyivät horisonttiin kun aikuisten huomio herpaantui.
Kompastelin läpi hartauden ja totesin että idea oli toimiva, mutta lapset vähän pieniä ja ulko-olosuhde hiukan haasteellinen.

Alkoi sataa.
Menimme katoksen alle leikkimään peiliä.

Nopea siirtymä iltapäiväkerhoon.
Lapset tulivat juuri koulusta ja jäimme ulos, koska aurinko paistoi.
Ne olivat perjantaimoodissa koko sakki.

Ulkoilimme puoli kahteen asti ja sitten välipalalle.
Perjantaimoodi jatkoi, hätyytimme samoin tein taas koko lauman ulos.
Ulkoilimme puoli viiteen asti, jolloin työpäivä päättyi.
Bussilla kotiin, lempiruokaa uunifetajuttua koneistoon.
Siitä anoppilaan seurustelemaan kälyn ja anopin ja Suomeen opiskelemaan tulleen nuoren kanssa.

Saunaan.
Nukkumaan.

Ihmettelin jossain välissä iltaa, että miksi silmät ovat jotenkin niin tikkuiset ja muutenkin väsynyt olo. 
Tajusin että olen ulkoillut tuulessa koko päivän, melkein viisi tuntia.

Semmoinen oli se arkiviikko.

Rahaa meni yleisten menojen rahastosta
- pyörän uusi lukko 15
- vakuutusmaksu 25
- housut töihin 80
- kukka siunaustilaisuuteen 10
- vuosijäsenyyden jatko kiipeilyhallille  meni luoton puolelle
-> hiukan yli viikkobudjetin. Kiipeilyn vuosijäsenyys meni luoton puolelle koska muuten olisi romuttunut koko budjetti, maksan sen pois kun saan palkan.

Ruokarahastosta meni rahaa ruokaan 96e -> viikkobudjetissa tosin siihen tuli viikonloppuna lisähankintoja

Ruokalistalla oli
- eräänlainen bolosoossi (jauhelihaa, punaista pestokastiketta, kermaa) -> myös eväänä
- kana-perunahässäkkää (kanaa, punaista pestokastiketta, kermaa. Ja perunaa) -> myös eväänä ke, to, pe
- uunifetajuttua

Söimme yhdessä maanantaina ja perjantaina.
Tiistaina oli molemmilla pitkä päivä.
Keskiviikkona oli molemmilla harrastuspäivä.
Torstaina en jaksanut syödä kunnon ruokaa, vaan menin välipaloilla kauppaan.

Opettavainen kertomus repusta

 Olen kassi-laukku-reppuhullu.

Ihmisellä ei koskaan ole liikaa, eikä edes tarpeeksi kasseja, laukkuja ja reppuja.
Aina voi etsiä parempaa, täydellisempää ja oikeampaa kassia, laukkua ja reppua. 
Minusta pienemmät on parempia.

Koska tykkään pienemmistä kasseista, laukuista ja repuista, niin onhan niitä ihmiselle siunaantunut jokunen.
Aika monta itse asiassa.
Repuista tykkään eniten kun kädet ovat silloin vapaina, mutta en kånkenista niinkään.
Hyvässä laukussa on kuri ja järjestys. Siksi pienet ovat parempia. Mutta ei saa olla liian täyttä.

Nyt pitää laahata töihin ja töissä ties mitä sälää ja roipetta paikasta toiseen.

Tarvitsen töihin ja töissä ainakin

- sisäjalkineet; sijaitsevat työpisteessä 1
- sisäjalkineet työpisteisiin 2 ja 3, pitää olla semmoiset että voi tarvittaessa evakuoitua ulos -> kuljetetaan repussa löysin kaapista vanhat jumppatossut, saavat kelvata
- villasukat; kahdet. Yhdet sijoitetaan työpisteeseen 1,  ja toiset kulkevat repussa työpisteisiin 2 ja 3 
- pilli en kyllä tykkää lasten käskyttämisestä pillillä mutta semmoinen on näköjään tapa
- sadetakki, periaatteessa työpisteeseen 1. minulla on kyllä ihan toimiva uusi tex-takki, mutta pitäisikö olla myös sadetakki? työpisteessä 3 ulkoillaan myös, pitää aina muistaa huomioida ulkoilu siellä
- kumisaappaat tai tex-jalkineet, sijaitsevat jaloissa
- päivittäin tarvitsen lounaan ja välipalan -> kuljetetaan repussa
- työkännykkä + laturi -> työpisteessä 2 pitää kännykkä olla koko ajan mukana. Mukana siellä pitää koko ajan olla myös avaimet ja oma kännykkä ja mitäsenyttaasolikaan -> pikkulaukku niille. muissa työpisteissä tavaroitaan voi periaatteessa säilyttää repussa tai kaapissa tai jotain.
- työavaimet (sis. avaimet työpisteisiin 1, 2 ja 3). Pitää olla koko ajan mukana. -> avainnauha? inhoan avaimia kaulassa, työvaatteissa pitää siis aina olla taskut joissa avaimet
- tunnistekortti työpisteeseen 2 en saa semmoista kun olen määräaikainen työntekijä, en oikein tiedä miten tämä homma hoituu. inhoan pitää sitäkin kaulassa. minulla on opiston antama tunnistekortti kyllä, se saa sitten välttää jos en muuta saa
- kalenteri + kynät + muistikirja
- sekalaiset työpaperit, kansio niille eivät mahdu kalenterin väliin.
- työvihko 
- oma muki; sijaitsee työpisteessä 1
- ja sitten tietysti omat perusjutut: kännykkä, avaimet, rahat, särkylääkkeet, käsirasva, laturit ja piuhat, kuulokkeet, tabletti alias fläpä, joskus kirja, lukulasit, kotelo toisille laseille, ja mitä kaikkea sitä nyt ihminen mukanaan yleensä kuljettaa.

Työpisteeseen 1 olen sijoittanut jo: särkylääkkeet, dödö, vaihtopaita, vaihtosukat, xylitol-pastillit, lämmin huppari.

Olen viime päivinä yrittänyt vaihtelevalla menestyksellä työntää pientä osaa edellämainituista asioista nyt jo olemassaoleviin reppuihin, kasseihin ja laukkuihin. lähinnä eväät, paperit ja puhelimet sekä omat perusjutut
Enimmäkseen olen jossain vaiheessa päivää joutunut kaivelemaan jostain varakassin ja hompsottanut menemään kuin mikäkin kassitäti, kun tavarat ovat moninkertaistuneet ja sikiytyneet niin että yhdestä ratkeilevasta repusta on kuoriutunut lisäksi kaksi muuta nyssäkkää.

Eivät mahdu kaikki tarvikkeet niihin reppuihin, kasseihin ja laukkuihin joita tällä hetkellä omistan.
Kun sitten vielä aion taas ruveta harrastamaan liikuntaa työpäivien jommassa kummassa päässä, niin pitäisi mahtua vielä uima- tai treenikamatkin. 

Kolme nyssäkkää nyt vielä jotenkin tunkee pyörän tarakalle pyöräkoriin mutta kun en aio joka päivä pyöräillä, niin kyllä kolme kassia, laukkua tai reppua on ihan liikaa kävellessä tai bussilla ajellessakin, jos niikseen tulee.

Tajusin että tarvitsen uuden repun.
Enkä ollut oivalluksesta mitenkään pahoillani, kun onhan se nyt mukavaa hekumoida sillä ajatuksella että saa ostaa uuden repun, kassin tai laukun. Vaikka sitten vähän isommankin.

Naapurikaupungissa on yksi ihana laukkukauppa joka on vetänyt minua puoleensa kuin riivattu ja päätin sitten viime lauantaina ajella sinne bussilla katselemaan tarjontaa.
oikeasti halusin ostaa sieltä turhan käsiveskan jota en tarvitse, enkä reppua jonka tarvitsen, mutta ei takerruta siihen.

Katselin ensin kotona naisten kiipeilyfinaalin boulderin oli aika jännittävä, hyvät reitit!, lähdin sitten bussilla ajelemaan ja jatkoin siellä bussissa katselemalla kiipeilyfinaalin lead-osuutta. jos olisin jäänyt kotiin katsomaan sen, en olisi saanut enää lähdetyksi mihinkään. siksi piti lähteä kesken kisan.
Pääsin sinne ostoskeskukseen asti, mutta se finaali oli aina vain kesken ja tosi jännittävä, niin menin nurkkaan mössöttämään ja katsomaan sen loppun. Oli kyllä huikea kisa, sen vain sanon.
Janja Garnbret on aivan omaa luokkaansa, vaikka ei ehkä ihan parhaassa iskussa ollutkaan. Luulin että Rabatou olisi voittanut. 
Kotimatkalla kuuntelin semmoista asianajaja-aiheista podcastia. Oli ihan hyvä sekin. 

Kun se kisa oli ohi, menin siihen viekottelevaan laukkukauppaan.
Ei siellä ollut semmoista käsiveskaa kun olin luullut. 
Eikä ollut sen puoleen semmoista reppuakaan kuin olin luullut.
Lähdin takaisin kotiin. Sitten bussissa muistin että ehkä meillä kotona on semmoinen isompi reppu mikä olisi oikein sopiva.
Menin kotiin asti.
Pengoin kaikki kaapit ja kellarikomerot kahteen kertaan joskus jään jumiin, en pysty lopettamaan mutta en löytänyt.
Olin jo ajatellut että saan hienon blogikirjoituksen siitä miten säästetään rahaa penkomalla kellarikomeroita.

Mutta nyt sitten piti laahautua reppuostoksille, enkä ollut säästäväinen kun olin jossain välissä ehtinyt lahjoittaa hyvät isot reput hyväntekeväisyyteen.
Että ei aina kannata konmarittaa kaikkea, vaikka luulee että kannattaa.

Se on vissiin tämän tarinan opetus.

ps. tottakai pitää pohtia myös sitä, mimmoinen pikkulaukku olisi hyvä töissä.
Siihen pitää mahtua oma ja työkännykkä ainakin ja yleensä pidän myös kukkaron mukana siellä missä itse olen enkä jätä mihinkään kaappiin. Ja omat kotiavaimet myös.
Olen koko ajan valmiudessa evakuoitumaan kotiin asti. 

ps.

Infernaalisen tuhlailun jälkeen minulla on
-iso reppu ja pikkulaukku
- söpö kaiutin kaiken varalta
- pilli vaikken haluaisi
-tex-tossut eikä kumppareita.
Sovitin tuota tossumallia kerran aiemmin ja olin ihan että ei sovi! Mutta uudella yrittämällä olivatkin aika siedettävät jalassa. Toivottavasti ovat yhtä hyvät vielä sitten kun niiden kanssa joutuu tositoimiin.
Päätin myös että pärjään tex-takilla ja -housuilla, ilman sadetakkia.