Make it double

Yleensä laitan seimen esiin ekana adventtina. 

Paitsi tietysti en päähenkilöä. Hän ilmiintyy vasta jouluna.

Hahmot olen saanut äidiltä ja isältä, joltain heidän Espanjan-reissultaan.

Tänä vuonna kun virittelin rakennelmaa, häkellyin totaalisesti:

Niitä on tuplat!
paitsi aasia, mutta se on niin kolossaalisen kokoinen että yksi riittää

Juttelin siinä pystytyshommia tehdessäni savolaistuneen nuoren kanssa ja totesimme että meillä on sekä Hesus että Hristos. 

On kyllä hieno hommeli.

Pistin sekä Hesuksen että Hristoksen odottelemaan tulevaa. Toivottavasti osaan sitten jouluna ottaa esiin sen oikean kaverin. 

tietenkin meillä on kakkiva paimen!

Joulunvietto- ja joulurauhapaine

 Meillä tai kait minulla on pienimuotoisia joulunviettopaineita.

Olimme hetken verran joskus elokuussa haaveilleet Lehtorin kanssa semmoisesta mahdollisuudesta että livahtaisimme jouluksi karkuun jonnekin lämpimään ja jättäisimme koko revohkan oman onnensa nojaan.

Lehtorin siskonlapsi tai siis -aikuinen tuli kotoaan ulkomailta vaihto-opiskelemaan näille kulmille koko vuodeksi ja haluaa nyt kokea semmoisen suku-perhejoulun mitä meillä on viime vuosina vietetty.

Kysyin häneltä että mitä jouluruokia hän on kotonaan tavannut syödä ja mitä haluaa meillä nyt syödä ja mitä haluaa leipoa ja laittaa vai haluaako ja-ja-ja - ja niin jouluhenki Hannupekka valtasi minut jo marraskuun alussa. Tai saattoi se olla jo lokakuussakin.

Mutta onhan siinä tiettyä suorituspainetta että onko maassa herkät hanget ja riittävän jouluinen tunnelma kun joulurauha julistetaan ja onko riittävästi luumukiisseliä mitä kukaan ei ole koskaan aiemminkaan syönyt ja kaikkea muuta sentapaista. 

Lapsipolo ei ollut ikinä kuullutkaan joulurauhan julistuksesta.
Omat lapsipoloni ovat puolestaan ilmoittaneet että heitä ei pidä sotkea tähän juttuun, he aikovat vetelehtiä pyjamassa ja katsoa sitä telkkarista ja laulaa kovalla äänellä Porilaisten marssia kuten asiaan kuuluu. 
liikutun joka vuosi siitä kun ne istuvat rivissä sohvalla ja laulavat kovalla äänellä poooojaaat kansanurhokkaan.
Siis mitä, eivätkö teidän lapsenne osaa sitä? kauhistus!
En tiedä mistä ne sen ovat oppineet.

Yritin ehdottaa erityisesti savolaistuneelle nuorelle että hänen kuuluisi tulla paikan päälle livenä. Kun hän kumminkin on täällä vieraana savonmaalta eikä ole ollenkaan tuttu näin hienon perinteen kanssa. Voitaisiin tunkea eturiviin niiden rumpujen lähelle että soisi takapotku kunnolla korvissa.

Jukolan Jussin paikka

 Aika usein aloitan joulun koristeluhommat ekana adventtina. 

Jukolan Jussiksi nimeämäni omatekoinen ja rujohko himmeli löysi yllättävän paikan. 

Ajattelin että se ei mahdu ikkunan lähellä pyörimään, mutta mahtuu kumminkin. Ja on oikein jouluisa.

Askartelun vaikeudesta

 Tykkään kyllä näperrellä kaikenmoista, mutta käteni eivät tottele ajatuksiani.

Eivätkä silmänikään. 

Saan aikaan aina vain jotain sinnepäin, jos sitäkään.

Silleesti ei ehkä mikään maailman fiksuin alanvalinta, kun pitäisi alvariinsa olla askartelu-näpertelyvalmiudessa.

Kaiken lisäksi käteni ovat alkaneet täristä aina kun yritän tehdä jotain vähääkään tarkempaa.

Oikeasti haluaisin rakentaa lasipurkkiin tonttuisen minimaailman, mutta tärinä alkaa jo melkein pelkästä ajatuksesta että pitäisi pinseteillä asemoida joku topitonttunen huolella harjatun tekolumen tai hiekan päälle.

Valmistaudumme töissä perheiden yhteiseen askarteluiltaan.

Onnistuin nykertämään netin ja työkaverin ohjeiden tukemana ihan kelvollisen kuusenkoristeen.

Nyt täytyy vielä pitää se mielessä monta päivää, siihen askarteluiltaan asti.

ps. on myös semmoinen ongelma että yritän pysyä poissa kaikesta somesta. En tiedä mikä trendaa missäkin kanavassa. Ja pinterestiin pääsen vain fläpältä elikkästen tabletilta. Ehkä, jos ei ole salasana kadonnut.

Marraskuun luetut

 Marraskuu oli hyvä lukukuu.

Ehdin lukea paljon ja joukkoon mahtui muutamia hyviä kirjoja.

Suositus Vilman kolmelle miehelle ja Cassandran uudelle alulle, sekä Hanna Himangan ruokamuisteluksille.

Korkkasin jo joulukirjakaudenkin, mutta palasin melkein samoin tein vielä ihan vain tavallisiin kirjoihin.

Marraskuun luetut

 Gudrun Skretting: Vilman kolme miestä. Vähän päälle kolmekymppinen Vilma opettaa pianonsoittoa ja välttelee kuolemaa. Eräänä päivänä hänen ovensa takana ovat lämminkätinen pappi ja kiroileva patologi tuomassa suruviestiä: Vilmalle täysin tuntemattomaksi jäänyt isä on kuollut ja jättänyt jälkeensä pinon kirjeitä Vilmalle. Vilma suhtautuu kirjeisiin kuin joulukalenteriin ja avaa niitä hiljalleen, ja tutustuu niiden kautta isäänsä. Lukuaikapalvelu on luokitellut kirjan feelgoodiksi ja joulukirjaksi - sitä se ei mielestäni ole. Kertomus oli lämmin, oivaltava ja koukuttava (vaikka päähenkilö olikin alussa niin ärsyttävä etten pystynyt lukemaan kuin pienen pätkän kerrallaan) - ja lopussa paljastuvat salaisuudet yllättivät. "Entä jos isä oli oikeassa ja kaikki muu unohtuisi? Että meistä jäisi jäljelle ainoastaan hyvyys, jonka toimme maailmaan ja joka jatkaisi lopulta eloaan senkin jälkeen kun kokonaisista sukupolvista oli aika jättänyt?" Lämmin suositus! E-kirja.

Helene Holmström: Tulta, tappuraa ja tähdenlentoja. Kauden ensimmäinen joulukirja. Leipuri Henrik tulee Noran perinteiseen konditoriaan tekemään tosi-tv:n joulujaksoa ja pelastamaan konditorian konkurssilta. Tarinan rinnalla kulkee kurkistus historiaan, 1945 vuoden Ruotsiin, ja Suomesta tulleisiin pakolaisiin. Tarinan alkupuoli oli aivan kelvollinen, sitten jännitteessä tapahtui jotain outoa ja koko kertomus läsähti silkoiksi väriseviksi lihaksiksi ja glögipullollisiksi. Loppuratkaisu oli kummallinen. Tulipa luettua. E-kirja.

Donna Leon: Pimeillä vesillä. Venytän joulukirjakauden alkua: ennestään tuttu Brunetti aikani kuluksi. Kuoleva nainen toivoo viimeisinä sanoinaan Brunetin selvittävän puolisonsa kohtalon. Tutkinta alkaa haparoiden: onko tapahtunut rikos, ja mikä? Onko naisen puoliso rikoksen uhri? Sujuvasti etenevä perus-Brunetti ja seikkailu kesäisen kuumassa Venetsiassa. E-kirja.

 Holly Smale: Uusi alku, Cassandra. Cassandra tulee aamulla jätetyksi, sitten hän saa potkut ja on vähällä jäädä asunnottomaksi. Ja hän palaa takaisin samaan päivään, uudelleen ja uudelleen - hän on joutunut aikasilmukkaan. Cassandralla on vaikeuksia tunnistaa muiden tunteita, ilmeitä ja eleitä ja se johtaa jatkuvasti hankaluuksiin, mutta aikamatkailemalla hän pääsee peukaloimaan mennyttä ja tulevaa itselleen helpommaksi. Kiehtova, huvittava, vähän hämmentävä murmelipäivä avaa jännittävällä tavalla maailmaa, jossa tunteet näyttäytyvät käsittämättöminä ja sanat ovat konkreettisia. Olisi pitänyt keskittyä paremmin kreikkalaisiin jumaltaruihin. Tämä kirja on roikkunut minulla lukemattomissa jo pitkään, nyt se vei mennessään yhden päivän ajan.  Suositus. E-kirja.

 Enni Mustonen: Kultarikko. Tämä ennestään tuttu kirja oli minulla ensin huonounisten öiden yökuuntelemisina. Muutama juonenkäänne jäi jotenkin keskeneräiseksi, joten päädyin lukemaan kirjan kunnolla alusta loppuun. Saksalais-suomalainen Heidi tulee Lappiin auttelemaan kolarissa loukkaantunutta isoäitiään ja päätyykin rakenteilla olevaan tunturihotelliin johtajaksi - ja löytää tietysti myös elämänsä ihmisen. Oikein sympaattinen melkein joulukirja. Hybridi: äänikirja-e-kirja.

Tuija Lehtinen: Mies pystymetsästä. Kaipasin nopeaa väliluettavaa. Lukuaikapalvelu on digitoinut Lehtisen Kolmiokirjojen varhaistuotantoa sekä lehdissä ilmestyneitä jatkiksia, tämä pieni kirja kuului jälkimmäiseen kategoriaan. Nopealukuinen jatkis kirjastossa työskentelevästä Siljasta, joka etsii miestä pystymetsästä ja aikoja sitten kuolleen kotitarverunoilijan kadonnutta teosta. Kirja täytti tehtävänsä välilukemisena, mutta aika heppoinen se oli. Tulipa luettua. E-kirja.

 Maria Parkhede: Irtiottoja. Philippalla menee hyvin työelämässä, teini-ikäinen tytär aiheuttaa pientä päänvaivaa, mutta ei kohtuuttomasti. Sekalaiset tapahtumat työssä, tyttären elämässä ja ex-aviomiehen kanssa sysäävät Philippan muutokseen ja irtiottoon kaupungista maalle. Vähän episodimainen kertomus, tulipa luettua. E-kirja.

 Beth Morrey: Delphine Jonesin tuhat pientä unelmaa. Delphinen elämä on muuttunut teinivuosina peruuttamattomasti - ja nyt kaikki junnaa toivottomalla tavalla paikallaan. Pienet sattumat, luotettavat ihmiset ja heidän antamansa rohkaisu sysäävät Delphineä ja hänen koko pientä värittömään elämään juuttunutta perhettä kohti muutosta ja iloa. Sympaattinen yöpöytäkirja eteni alussa vähän hitaasti. Olen lukenut tämän jo joskus aiemminkin, ei ole Morreyn tuotannon parhaasta päästä mutta oikein lukukelpoinen ja söötti. 

Emma Ranta: Mysteerimiehen lumoissa. Eve joutuu vesivahinkoa evakkoon entiseen mummolaansa maalle. Eve ei ole väleissä vanhempiensa kanssa, eivätkä nämä keskenään, ja Even elämään ilmestyilee tämän tästä mysteerinen mysteerimies. Leppoisa kesäinen hömpe, dialogi oli vähän kömpelöä. Tulipa luettua. E-kirja.

Jenny Fagerlund: Ja elämä jatkuu. Julia joutuu auto-onnettomuuteen ja elämä alkaa muutenkin tökkiä omituisella tavalla. Naapurin iäkäs mummeli Agnes tuppautuu Julian työntäyteiseen arkeen, ja pakottaa Julian tekemään rauhan menneisyytensä ja nykyisyytensä kanssa. Kevyt, hyvin kirjoitettu välipalakirja. 

Eppu Nuotio: Niin kuin vierasta maata. Keski-ikäinen Henrietta elää omaa säntillistä elämäänsä, ja niin elelee poliisi-Markuskin - kunnes heidän tiensä risteävät. Sydämellinen, sympaattinen, lämmin rakkaustarina aikuisesta rakastamisesta ja sen vaikeudesta. Tykkäsin ja suosittelen. E-kirja.

Hanna Himanka: Kauhan tasapaino - ruokamuistelmani. Sympaattinen, lämminhenkinen ruokamuistelus-elämäntarina. Suositus. E-kirja.

Niina Mero: Englantilainen romanssi. Kirjoja ja erityisesti englantilaista romantiikan ajan kirjallisuutta rakastava Nora saa kutsun siskonsa häihin lähelle Oxfordia. Kartanon synkkänä salaisuutena on kadonnut esikoispoika, jonka kohtaloa Nora ryhtyy goottilais-romanttisessa hengessä ratkomaan. Tämä kertomus ei sytyttänyt, se oli mielestäni sekava, jotenkin toisteinen - ja ehkä olisi pitänyt tuntea paremmin englantilaisen romantiikan neroja. Tulipa luettua. E-kirja.

Enni Mustonen: Saako olla muuta. Ärhäkkä Paula päätyy maaseudulle pitämään Osuuskauppaa setänsä ollessa sairauslomalla. Kyläläiset tukevat ja kannustavat nuorta kauppiasta mutta naapurin nuori mies on ärsyttävä tyyppi. Kuuntelin huonounisina öinä, useimmiten samaa pätkää yhä uudestaan. Loppuratkaisu oli odotettavissa. Äänikirja.

Mhairi McFarlane: Tyttö muiden joukossa. Edie suutelee sulhasta - tai joutuu sulhasen suutelemaksi ystävänsä häissä - ja seuraavassa hetkessä hän onkin lähipiirinsä vihaama. Tilanteen tasaamiseksi hän saa työkomennuksen entiseen kotikaupunkiinsa, kirjoittamaan huippuseksikkään näyttelijän elämäkertaa. Tuttua hyvänmielen hömppää ensin yöpöytäkirjana ja sitten ihan koko ajan luettavana. 

Mariette Lindsten: Pako kultista - 25 vuotta skientologialiikkeen ytimessä. Ruotsalaisesta pikkukaupungista skientologialiikkeen synkkään ytimeen Kaliforniaan; sujuvasti kirjoitettu, asiallinen, kauhistelematon omaelämäkerta. On käsittämätöntä, miten ihminen voi ajautua kulttiin melkein huomaamattaan, ja miten vaikea siitä on erkaantua. Aivan käsittämättömältä tuntuu kultin harjoittama eronneiden vainoaminen - kuka siitä hyötyy ja miten, miksi? Pohdimme asiaa tyttären kanssa - kirjasuosituksen sain häneltä, ja Lehtorin kanssa pohdiskelimme skientologiaa ylipäätään. Se ei oikein Suomessa iskenyt läpi. Suositus tälle kirjalle, jos aihe vähääkään kiinnostaa. E-kirja.

värikoodisto
chicklit (viihde /feelgood/hömppä)
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

Ensimmäinen adventti

 adventtiaika!

En varsinaisesti pidä itseäni jouluttajana tai erityisen jouluihmisenä, mutta tykkään kyllä jouluajasta, adventtiajasta, joulusta.
Sen syvästä ilosta.

Kävin luikauttamassa hoosiannat toisella kotimaisella olin oikeastaan töissä. 

Hyvän ystäväni, jouluhenki Hannupekan innoittamana ripustelin jo jouluverhot ikkunoihin.

Illalla sytytämme kynttilän.

Ja ajattelin että tänä vuonna nautin täysillä joulun odottamisesta.

olin ihan isolla kirkolla Hoosianna-hommissa

liittyy hommeleihin

*

hajanaista jouluista

Ollaan jo joulukuussa!

Pitkällä joulukuussa! 

Tuon joulua sisään vähitellen, vähän kerrallaan.  

 Itsenäisyyspäivän aamuna ripustin kepukkakuusen keittiöön. Ja virittelin siihen valot.
Latvatähti on kadonnut johonkin.
Ehkä kepukkakuusi toimii silti.

Meille ei pitänyt tulla mitään muuta kuusta.
Paitsi että tuli sittenkin, pikkuinen huonekuusi.
Saa nähdä, saanko pidettyä sen hengissä.

Kävin kurssilla opettelemassa himmelin tekoa.
Osasin ennestään peruskuvion ja olen muutaman pienen himmelin joskus tehnytkin.
En edistynyt yhtään monimutkaisempiin kuvioihin, sellainen millintarkka piperrys ei vain onnistu.
Jukolan Jussiksi nimeämäni himmelintapainen hakee vielä paikkaansa.

Joku ihana ihminen laittaa vuodesta toiseen meidän rappikseemme joulutoivotuksen.
Vuodesta toiseen se aiheuttaa minussa hampaiden kiristelyä ja viiltelyä ohimoilla. tiedän, on pikkumaista hermostua kieliasioista, mutta hermostun silti
Mikä helkkari on talo nasukas?
Tulimme Lehtorin kanssa siihen tulokseen, että se tarkoittaa luultavasti Elmaa. Elma totisesti on Nasukas.

Nasukas

Työelämä on ottanut päähän. Välillä enemmän, välillä ei ihan niin paljon.

Alkoi ottaa päähän niin paljon, että piti tehdä jotain.

 

Osallistuin pääsykokeeseen.
En ole vuosiin kirjoittanut yhtään mitään lyijykynällä - kuvassa näkyvästä syystä.
vasurina olemisen kiro
En muistanut enää, millainen kovuus kynässä pitää olla, että saan säädyllistä jälkeä aikaan. piti muutenkin ihan erikseen käydä ostamassa lyijykynä pääsykoetta varten.
Kirjoitan nykyään vain semmoisilla kynillä, jotka eivät tahraa, semmoisilla hyvälaatuisilla kuulamustekynillä yleensä. 
En kehdannut ottaa kuvaa siitä, millaiseksi valkoinen pöytä jäi jäljiltäni.
Näky oli suoraan sanottuna törkeä, olisi pitänyt jäädä kumittamaan pöytä puhtaaksi

Muistan vanhoilta hyviltä ajoilta ylioppilasreaalin. nuorisolle tiedoksi, että nekin kirjoitettiin ennen käsipelillä. Täydet kymmenen esseevastausta.
Jostain todella tyhmästä syystä olin pukeutunut valkoiseen paitaan.
Olin kyynärpäitäni myöden lyijykynäisen mustanharmaa.

Sain opiskelupaikan.
Nyt pelottaa ja huolestuttaa
1) myöntääkö työnantaja opintovapaata
2) miten rahoitan osan opintovapaasta. koulutus kestää kaksi vuotta, rahaa on kait 15kk.
3) myös hermostuttaa, huolestuttaa ja ahistaa kaikki muu

 

Kutomishommelit käynnistyivät pitkästä aikaa. Verryttelin nykertämällä Lehtorille sukat. värivalinnat ovat hänen.
En ole ikuisuuksiin kutonut sukkia, siihen nähden olen ylpeä, että sain ne edes aikaiseksi.
Ehkä en rupea kirjoneulekutojaksi.
Kärjet ovat rumat, seuraaviin pareihin tein paremmat.

Kutomishuumassani järjestelin langat ja puikkelit.
Löysin muutamia keskeneräisiä töitä ja semmoisen kasan lankaa ettei hetkeen tarvitse mitään ostella.
Tarvitsee vain kutoa.

Nuoriso kriiziytyi koska Lehtorin mamma - heidän isomammansa, melkein 100vee - ei enää jaksa tai kykene paistamaan jouluksi kinkkua.

Tapani mukaan yritin, että muutamissa asioissa jouluna voi vähän vedellä mutkia suoraksi.
Joulupuristinen lapsukaiseni, jolle tähän asti laatikot ovat olleet sydämen asia, ilmoitti marttyyrin äänenpainoin että kait mää sitten sen kinkunkin paistan.
Muistin että minulla on jossain tallessa mamman sinappiresepti, koska se kuuluu kinkkuun, joka kuuluu jouluun.

Minä kriiziydyin siitä että on melkein ensimmäinen joulunalusaika ikinä, jolloin nuoriso ei osallistu joululeiriin.
En pysty tekemään mitään jouluvalmisteluja kun ne eivät ole leirillä.
Yhden mielestä joku leiri on kulkutautivuosina jäänyt väliin.

joulumieltä edistämässä

 Joulumieltä edistäviä asioita - lauantai

Kävelin läpi vanhan ajan joulumarkkinoiden mutta en edistynyt joulutunnelmassa. 
Edistän jatkossa että en mene markkinoille.

Varasin kotiinkuljetusajan joulusapuskoille ja aloin tehdä alustavaa ostoslistaa.
Se kyllä edistää joulumieltä, koska muutamana vuonna olen melkein ajatunut paniikkikohtaukseen joulunalusaikaan kaupan maitotiskillä.
Liikaa ihmisiä ja kaikkea.

syön välipalaa, luen ja teen joululistaa

Joulumieltä edistäviä asioita - sunnuntai

Ajauduin jonkinlaiseen suunnittelemattomaan siivousmielentilaan.
Ensin raivasin itse rakentamani kasat olohuoneen pöydältä.
Sitten raivasin itse rakentamiani kasoja eteisen tilannehuoneesta. Meiltä löytyi muovikassillinen maskeja, siltä varalta että niitä vielä jonain päivänä tarvitaan.

Sitten ajattelin että siivousmielenhäiriö riittäisi jo.
Mutta kohta olinkin rätti kädessä ruokkoamassa vessassa ja kylppärissä.

Sen jälkeen ajauduin siirtelemään kalusteita takahuoneessa.
Se vain ei ole hyvä.
Siellä on aivan liikaa kaikenlaista säilytettävää, liian tumma lattia, liian hailea valo ja liian iso kirjahylly. 
Tavaroista ei voi hankkiutua eroon, kun aina jollain jälkikasvusta on joku tunnesuhde johonkin - yhdellä pulpettiin, toisella kulmasohvaan ja kolmannella patjaan. Ja Lehtorilla on tunnesuhde kirjahyllyyn, vaikka häntäkin on kait vähän alkanut häiritä sen koko seinän kokoisuus.
Siirtelin kalusteita, totesin että ei siitä sen kummempaa tule ja olin tyytymätön.

Mutta joulumieli on kovasti edistynyt.

Sinänsä outoa, koska minun mielestäni joulun edellä ei ole mitenkään pakollista siivota ja raivata ja riehua.

elma otti selfien

Yhdet jouluvalot ovat kadonneet. Ei mitään mielikuvaa.

Haluaisin ostaa kaikkea söpöä roinaa, lisää jouluvaloja ja kirpparilta jälkiruokakulhot. En tiedä miksi. Olen melko varma että jos menen kirpparille, minua odottavat siellä täydelliset jälkiruokakulhot. 
En ehkä mene. Parempi säilyttää se illusio.

iskikö hannupekka?

 

 

Mietin lähestyvää joulua.

Ensimmäinen adventtisunnuntai oli päivänä melkein täydellinen: aamulla kävin uimassa, sieltä suorinta tietä kirkolle laulamaan Hoosiannaa ja illalla vielä oman kynnellekyenneen lauman kanssa riisipuuroa ja joulutorttuja. 

Viime vuosina olen melkein poikkeuksetta ollut joulukuussa jotenkin ponneton. Väsynyt. Kyllästynyt. Jaksamaton.
Tykkään joulusta, mutta en vain ole päässyt kiinni jouluhenkeen muutamaan vuoteen.
En sillä tavalla kuin haluaisin.

Tarkkaavaisimmat lukijani tietysti muistavat, että on ollut vuosia jolloin ystäväni Jouluhenki Hannupekka on siivittänyt elämääni koko joulukuun. (sekalaisia kohtaamisia Hannupekan kanssa)

Pitkästä aikaa - tuntuu siltä kuin siitä olisi mennyt vuosia - sisälläni on alkanut läikkyä joulunodotuksen ilo.

Ajattelin että teen tänä vuonna joka päivä yhden joulumieltä edistävän asian.

Ainakin aion ihan vartavasten mennä katselemaan joulukadun valoja ja Stokkan jouluikkunaa kyllä muuallakin osataan kuin pääkaupungissa. 
Ja putsata lusikkalaatikosta kaikki muruset. olen oikein säästellyt sitä tehtävää tähän joulukuuhun, monta viikkoa olen jo suunnitellut. säästäväiselle ihmiselle tulee parempi mieli - tässäkin asiassa - kun säästelee tekemistä, valmis työ tekijäänsä kiittää.
Kahville ehkä menen ja joulutortulle en kyllä tykkää luumutortusta yhtään.
Seimen laitan niin kuin joka vuosi.
Ja jouluvalojakin vaikka sisko oli sitä mieltä että energiansäästön nimissä ei pitäisi. lasketaanko patterivalot?
Hypistelin vähän jouluisia lautasliinoja kaupassa jo. 
Lanttulaatikkoa olen miettinyt. Erityisesti uidessani - koska uidessa pitää olla hyviä ajatuksia.

Lanttulaatikosta on jo käyty ensimmäinen alustava keskustelu. Meillähän perinteisesti laatikkomestarina on jo vuosia toiminut Isosisko, joka on siinä määrin joulupuristi, että hänen mielestään laatikko pitäisi tehdä itse parvekkeella kasvatetuista lantuista.
Yritin taas kerran ehdottaa, että josko tekisimme valmiista söösästä ja vasta aattona juuri ennen juhlaväen tuloa, selvittäisiin energiansäästön nimissä yhdellä uuninlämmittämällä. yleensä ollaan tehty pakkaseen joskus joulukuun alussa. ilmassa oli pientä liennytystä kun lupasin että voidaan tietysti itse keittää söösä edellisenä päivänä. en halua ajatella mitä tapahtuu jos sähköt katkeavat. paitsi kyllä siitä selvitään, viime vuonna uunin vastus alkoi oikutella juuri jouluna. sammui koko uuni aina kun oli puoli tuntia lämmennyt.

Pikkusisko haluaisi kreikkalaisen ruokalistan. Yritin vähän varovasti selittää, että osa aikuisemmasta juhlaväestä saattaisi kokea jopa loukkaavana jos meillä olisi joulupöydässä vain souvlakia ja fetaa ja mythosta joka kuulemma on sitä paitsi pahanmakuista. 

Olemme jo vuosia noudattaneet joulupöydässä nyyttäriperiaatetta: tuo mukanasi se, mitä ilman joulu ei tule. Laatikot tulevat talon puolesta.
Ja koska ydinperheeseen kuuluu viisi henkilöä, meillä on laatikoiden lisäksi lähtökohtaisesti tarjolla viittä herkkuruokaa. 
Itse olen vähän Pikkusiskon linjoilla: jouluruuat eivät oikein kosketa. Voisin elää ihan hyvin ilman sitä lanttulaatikkoa ja kaikkea muutakin.
Olisin varmaan aika onnellinen jos meillä olisi souvlakia, fetaa ja mythosta ja taustalla soisi luuppina zorbas - mutta kunnioituksesta, arvostuksesta ja rakkaudesta ympärilläni olevia ihmisiä kohtaan, tulkoot laatikot, kinkku ja kaikki mikälie muu.

Minä odotan sitä itseleivottua piparkakkua aattoaamun hämärässä en syö pipareita koko joulukuussa sitä ennen ja jouluyötä ja paavin joulumessua jonka kyytipoikana on lasillinen portviiniä ja suklaakonvehti. 

Ehdottomasti - hannupekka on tullut taloon - eläköön adventin ilo!

ps. olisi mukavaa luvata joulukalendääripostaus vaikka joka päivälle, mutta ollaan realisteja. en ehkä kykene.

tiistai - irtoilevaa

 Olen koko syksyn tuijottanut itseäni - tai oikeastaan kaulaani - peilistä aamuin illoin.

Siinä on luomi.

Luomi joka on näyttänyt kasvavan ja vaihtavan väriä.

Melko vauhdikkaastikin vielä kaiken lisäksi.

Tämmöinen vaatimaton suomalainen kuin olen, en kuitenkaan ole näinä hälyisinä aikoina halunnut vaivata jo ennestään ylikuormittunutta terveydenhuoltoa, vaan olen vain urheana tuijottanut kaulaani ja miettinyt että pitääkö tehdä testamentti.

Joskus vähän laiskasti googlasin, löytyisikö jostain joku hoitaja, joka voisi sitä luomea kanssani tuijottaa.
En kumminkaan ole saanut sen enempää asian eteen tehtyä.
en nimittäin mistään hinnasta halua mennä mihinkään lääkärille, joka ehdottaisi jotain luomenpoistoa. minulla on kamalan huonoja kokemuksia kaikenlaisten haavojen paranemisesta, varsinkin jos niihin kuuluu tikkejä

Sitten yhtenä iltana tällä viikolla katsoin taas sitä luomea, ja siitä oli hävinnyt osa.
Noin vain, vips!
Hiukan oli iholla aavistus punoitusta. Ei mitään muuta.

Seuraavana päivänä siitä oli taas hävinnyt osa.

 

Ja sitä seuraavana.
Jäljellä oli enää vähän ylimääräistä ja se alkuperäinen.

Näytin sitä kätilöopiskelijalle niissä toiveissa, että se käskisi minun välittömästi mennä makuulle, laittaa kylmiä kääreitä ja levätä joitakin viikkoja.
Ja pöh, se käski minun rasvata.

Tiistaina saunan jälkeen lähtivät loputkin syksyn mittaan kasvaneet osaset.
Kaulassa on tuttu pieni luomi ja hiukan erivärinen iho sen irronneen kohdalla.

Kummallista.

Minä rupesin miettimään, että josko olenkin syksyn mittaan syönyt epäsiististi jotain suklaatia ja varistellut sitä päälleni ja nyt ahkeran peseytymisen seurauksena se vihdoin lähti pois.
Että ehkä vanhoissa lastenkirjoissa, joissa ahkerasti hinkataan korvia ja kaulaa, on sittenkin jotain perää.

*

adventtilaukalla, postaus päivässä jos hyvin käy

Maanantai - pohdin ystävyyttä

 Tässä viimeksi kuluneen kymmenen vuoden aikana olemme sekä pariskuntana että minä ihan vain henkilönä tutustuneet ja ystävystyneet ihan kokonaan uusien ihmisten kanssa.

Kun koulujärjestelmä ja elämä yleensä on heitellyt minua melko tiheään luokalta ja koulusta toiseen, ja välillä myös paikkakunnalta toiselle, ovat kouluaikojen ystävyys- ja kaverisuhteet jääneet todella pätkäisiksi. Minulla ei ole kokemusta  - tai ainakaan pitkää kokemusta - jatkuvasta ja jakavasta ystävyydestä tai kaverisuhteesta. Kotiperheen lisäksi sinnikkäimpiä ihmisiä elämässäni ovat Lehtori ja nuorimmaisen rakas Kura-kummi.

Suhteeni Kura-kummiin on alkanut oudosti: me kiikuimme uudella paikkakunnalla uuden kodin mattotelineellä ja oli kesä ja hiljaista niin kuin koulujen kesälomalla on. Kura-kummi ja hänen siskonsa tulivat jostain kotiin isänsä kanssa. Heidän isänsä kysyi että keitäs te olette. Sitten hän esitteli Kuriksen ja siskon ja ilmoitti teist tulee sitten kaverit. Päätimme viipymättä siskon kanssa vihata heitä aina. 
Ei onnistunut. 
Kummallista on se, että emme olleet samalla luokalla, emme samassa koulussa, emme samanikäisiä, emmekä asuneet samassa talossakaan kuin hetken. Ja silti  Kuris on <3 - merkittävimpiä ihmisiä elämässäni. 

Yksi pariskuntaystävyys on saanut alkunsa oluenmaistelusta.
Ja toinen pariskuntaystävyys on peräisin parisuhdekurssilta.

Toinen ystävyys kietoutuu edelleen kaikenlaisen maistelun ympärille: käymme yhdessä syömässä ja kaikenmoisilla olutfestareilla aina kun siihen on mahdollisuus.
Toinen ystävyys on kymmenen vuoden aikana muuttanut muotoaan pikkuhiljaa, nykyisellään teemme suunnilleen kerran kuukaudessa jotain yhdessä - aika usein menemme museoon ja kahville ja puhumme vaikeita asioita.

Se, mikä tekee näistä kummastakin ystävyyssuhteesta (tai kaverisuhteesta, se sana sopii suuhuni luontevammin) merkityksellisiä, on vaivattomuus.

Näissä ihmissuhteissa on vaivatonta olla. 

Samanlaista vaivattomuutta olen kokenut myös blogikavereiden -ystävien tapaamisissa. 

Nämä aikuisena kohtaamiset ovat tulleet ehkä elämääni tilanteissa, joissa olen tullut kohdatuksi omana itsenäni.
En ole ollut se uusi tyttö /se tyttö sieltä kaupungista /sen-ja-sen tyttö /se tyttö sieltä maalta /se outo hikari /Lehtorin vaimo, vaan ihan vain minä itte.

Ja se tekee oikeastaan kaikista viimeisen suunnilleen kymmenen vuoden aikana tapahtuneista kohtaamisista, ystävystymisistä ja kaverustumisista minulle todella merkityksellisiä. 

Kellun näissä suhteissa vaivattomasti, hyvilläni ja valmiina olemaan mukana omana itsenäni, ilman mitään roolia, johon minut olisi ennakolta istutettu tai johon luiskahtaisin vahingossa ja huomaamattani. 

Se jos mikä tuntuu hyvältä.

Tuntuu hyvältä tutustua ihmisiin, kaverustua, ystävystyä aikuisena.

 

Onko sulla samanlaisia kokemuksia?

 

*

adventtilaukalla - postaus päivässä jos hyvin käy

teki mieli kuivata appelsiinejä. kuivasin.

sunnuntai - hetkellinen tarmonpuuskaus

 Hyvä ystäväni jouluhenki hannupekka älkää kysykö on tällä adventtikaudella ollut paikalla vähän nihkeästi.

Keräsin kyllä jo ennen ensimmäistä adventtia kaikki joulukoristeet esiin ja latasin ne keskelle pöytää. Siihen ne sitten myös jäivät, toimettomina.

kasautumisprobleemi on kerryttänyt itseään jo joulukuun alusta

Vähän sama on tapahtunut kaikelle jouluun liittyvälle: minulla on ollut kosolti hyviä aikeita, mutta kovin vähän mitään konkretisoitunutta.
viime päivien uutiset eivät varsinaisesti rohkaise ideoimaan erilaisia kivoja pikkukohtaamisia. tai oikeastaan yhtään mitään. tai menemään konserttiin tai yhtään mihinkään.

Sunnuntaista meinasi tulla toivottoman toimettomuuden päivä.

Lähdin äidin, siskon ja Pikkusiskon kanssa taidenäyttelyyn.
Sen ponnistuksen jälkeen olikin otettava nokoset.
pitkästä aikaa jpk; joka paikka kipeä. mikä ihme juttu sekin taas oli?

Nokoset osoittautuivat toimivaksi ideaksi, päivä sai jotenkin uuden käänteen, paremman alun.

Keskityin kasaan:

Pistin takaisin kaappiin jokikisen joulukoristeen, jolle ei ollut sijoituspaikkaa. 

Seimiväki, joka yleensä on aloittanut matkantekonsa jo joulukuun alussa, pääsi viimein paikalleen.

Yritin tehdä noutotilauksen kauppaan, mutta Kaikki Muut ovat olleet minua fiksumpia ja reippaampia, noutoajat olivat jo menneet.

Pakottauduin kuitenkin suunnittelemaan edes vähän kauppareissua, kun se nyt kumminkin on tehtävä. 
Olipa joulu tai ei.
pelkkä ajatus maitotiskistä aatonaattona sellaiseen aikaan, jolloin meillä ehkä olisi auto käytettävissämme, sai minussa aikaan lähinnä kauhua

Keksin, että voisimme oikeastaan yrittää saada kauppahommelit hoidettua jo heti maanantaina, ainakin ne suurimmat.
Keksinnöstäni ilahtuneena ja voimaantuneena sain aikaiseksi edes jonkinlaisen kauppalistan.
aatonaattona on huomattavasti helpompaa hakea joku yksittäinen maito vaikka lähikaupasta tai mennä sinne isoonkin kauppaan pienille ostoksille vaikka heti aamusta, minulle sopivana ajankohtana.

Hannupekasta ei edelleenkään ole havaintoa, mutta minulla alkaa olla joku käsitys siitä, mitä lähipäivinä tapahtuu. 

Ja pieniä tonttuja on ilmestynyt eri paikkoihin.

Ja enkeleitä myös

*

joko teillä näkyy tonttusia?

onnistutko välttelemään aatonaattoruuhkaa?

*

adventtilaukalla - postaus päivässä jos hyvin käy

vetelähkö lauantai

 Laahauduin Lehtorin seuraksi joululahjaostoksille, oma listani on ihan työn alla vielä. 
Siinä vaiheessa kun Lehtori oli ostoksensa tehnyt, minulla alkoi olla joku idea päässä, hirmuinen nälkä ja keskivaikea ruuhka-ahdistus.
Menimme kotiin. Laitoimme ruokaa.
Ajattelin että hoidan ne omat ostokseni sitten joskus.
En oikein saa otetta siitä että alle viikko aikaa.

Otin päivänokoset.

Ehdotin kotonavetelehtivälle nuorisolle että tehdään jotain yhdessä.
Suostuivat pelaamaan!
Pelasimme.

Niille tuli nälkä.
Tekivät pizzaa.

Sanoin että tämmöisestä olen aina haaveillut, että perhe-elämä viikonloppuisin olisi tällaista - pörheän vetelehtivää pelaamista ja satunnaispizzaa.
Melkein näin ajatuskuplat niiden päiden yläpuolella: miten keksiäkäistä, kyllä on hohdokkaampaa kun minä olen aikuinen.

Katsoimme Areenasta Lehtorin kanssa viimeisen Montalbanon. 
Oli surkea antikliimaksi.

*

Shoppailukerroksella Lehtori bongasi yhdestä kirjasta kuvia vanhasta Turusta. 

Kuva on suunnilleen meidän roskisten luota kohti kaupunkia.

Perjantai - sähköfillaripohdinto

Meidän työpaikan varastossa on jonkun fillari säilössä. Yksi työkavereista päätteli, että se on minun. Hänen mielestään se on ihan aataminaikuinen, minun kannattaisi hankkia kunnon sähköfillari.
ei ole minun mutta hän ei uskonut sitä

mää ja mun epäsähköpyörä menossa töihin

Minun kannattaisi kuulemma hankkia sähköfillari koska olen tämmöinen sporttimimmi. 
Sanoin että hän on ensimmäinen ihminen koko maailmankaikkeudessa joka ikinä on kutsunut minua sporttimimmiksi. 

Se piti sellaiset palopuheet että oli pakko kysyä, saako hän provikkaa jokaisesta myydystä pyörästä.

Printtasi minulle kuvankin sellaisesta pyörästä mihin kannattaisi investoida
oli justiinsa sellainen johon varmaan itsekin päätyisin.
Jaksaisin kuulemma ihan vaivattomasti fillaroida tämän tästä Ruissaloon pelaamaan golfia (?)
en viitsinyt sanoa, että minulla on kerran ollut vähän kevyttä kinaa yhden golfopettajan kanssa, ja että minulta on luultavasti kielletty pääsy ihan kaikille viheriöille kautta koko maailman. se ope väitti että kyllä voi vasuri golffata samalta puolelta kuin oikeakätinen ja minä väitin että en pysty enkä kykene.ja että haluan hutkia vasureiden omalta puolelta. se ei suostunut opettamaan, olen traumatisoitu loppuiäkseni siitä. ja siitä etten osunut kummaltakaan puolelta.

Mietin, että jos minulla jonain päivänä sattuisi olemaan ylimääräistä rahaa sähköfillarin verran, pitäisi sitten samaan syssyyn hankkia myös kunnon peräkärry siihen. Että saisin hoidettua kauppareissut ja muut.
Ja sitten pitäisi talvellakin pyöräillä.

Olin kumminkin ekstraurhoollinen: kävelin kaksiosaisen päivän kaikki työmatkat, pilkkopimeässä aamulla ja illallakin. se tekee 12 kilometriä yhteensä, ei tuntunut yhtään semmoiselta.

Se oli vähän kammottava hetki, kun viimeisellä kotitaipaleella taskulampun valokeilassa näkyi kaksi kiiluvaa silmää. 
Tiesin melko varmasti että ei ehkä ole susi, ja kettu ei ehkä käy ihmisen kimppuun, mutta kammotti silti.

Oli koira ja remmissä vielä. Olisi ehkä taluttajan kannattanut käyttää edes jotain pientä heijastavaa, oli aika pimeä tyyppi.

Homma on mennyt juuri niin kuin arvelinkin: loka- ja marraskuussa kun pimeys alkaa vallata maailmaa, en halua pyöräillä enkä kävellä. Nyt käveleminen jopa siellä pimeässä alkaa tuntua ihan siedettävältä ajatukselta. Vähän taskulampulla heijastelen synkimmissä kohdissa.
Jos ei olisi liukasta, voisin ehkä palata takaisin fillarihommiinkin.

*

Ystävien piti lähteä Lissaboniin välipäivinä. Olivat sitten siirtäneet matkaansa kesään. 
Kysyivät lähtisimmekö samaa matkaa heidän kanssaan.

Tulin siitä valtavan iloiseksi. 
Meidän ystävyytemme on suhteellisen tuoretta, muutaman vuoden ikäistä vasta.
Ovat sellaisia ihmisiä joiden kanssa on mukava viettää aikaa.
Hauskaa, jos heistä tuntuu samalta.

*

adventtilaukalla - postaus päivässä jos hyvin käy

PS. jos olisin somevaikuttaja, niin johan olisi sähköpostissa kohta jouluisia sähköfillaritarjouksia. saa laittaa, otan sitten yhteyttä!

Torstai. Ihan vaan torstai

 Yksi kotijoukoista on nuhainen. Toinenkin kotitesti nega.
Toinen kotijoukoista ilmoitti että hän väistää jatkossa, hänellä ei ole mitään halua sairastua. Edes nuhaan.
Meni aika haasteelliseksi koordinoida ruokailu-vessa-suihku-oleilu-vuoroja. 

Smaug joen yllä

Töissä oli ihan normaalia työtä.
Kotona oli ihan normaalia kotia.
Kauppaan piti kummikin mennä, koska nuhanenä - tarvittiin nenäliinoja, apteekista kaikenlaista ja muutenkin. Harmitti, koska olin ajatellut että pärjätään vaikka yli viikonlopunkin ilman kauppaa.

Ennen kuin lähdettiin kauppaan, teki mieli vaan halailla Lehtorin kanssa. Halailimme, en olisi yhtään halunnut päästää irti vaan hykerrellä vaan siinä yhteisessä lämmössä.
Sitten ajeltiin kauppaan ja laulelin joululauluja radion mukana kunnes yhtäkkiä alkoi itkettää.
Itkin.
Sitten menimme kauppaan. Harmitti.
Tuli raha-ruoka-joulu-lahja-ym-ahd. 

Mietin epämääräisesti että taitavat olla taivaankappaleet tai vaihtoehtoisesti hormonihiiret jotekin vinksallaan.

Loppuillaksi käperryin aamutakin sisään. Ja menin kamalan aikaisin nukkumaan.

En ole käynyt kolmena viikkona uimassa eri syistä.
Olen jäykistymässä tuolinmuotoiseksi.
Vaikka kuinka olen vastustanut kaamosta ja vajoamista, olen kumminkin kaamostunut ja vajonnut.
Olen kyllä silti ollut vähän keveämmällä mielellä kuin normaalisti.

ojassa jään alla oli outoa sakkaa

*

adventtilaukalla -postaus päivässä jos hyvin käy

kultturelli keskiviikko

 Töitä.

Kotia.

Ruuanlaittoa.

Joku taloudestamme oli tehnyt pikakotitestin sen jälkeen kun aamulla lähdin kotoa, käyttöohjeet olivat levällään pöydällä.
Joku taloudestamme oli siis aamulla tuntenut olonsa tautiseksi.
Joku taloudestamme oli ilmeisesti silti tikuttanut hyväksyttävän testituloksen, koska talo oli tyhjä.

Ei kiva.

Meillä oli kulttuuri-ilta. Menimme pitkästä aikaa teatteriin, katsomaan Beckettin Huomenna hän tulee.
Olen jotenkin aina halunnut nähdä sen näyttämöllä.
niitä harvoja klassikkoteoksia jotka olen lukenut. siihen nähden että olen opiskellut kirjallisuutta sivuaineena ja venäjän kirjallisuutta pää-, on klassikkovalikoimani onneton. en ole lukenut mitään. siis todellakaan mitään. paitsi alut ja loput. en keskiosia.
En kyllä muistanut siitä oikein mitään. Teksti tuntui ihan vieraalta.

Rujo.
Se sana tuli ensimmäisenä mieleeni.
Tarina oli rujo. 

Ei kyllä mikään rentouttava pläjäytys keskelle viikkoa, eikä varsinaisesti edes kohottava kulttuurikokemus.
Pisti pohtimaan.

Väliajalla otimme leivoksen puoliksi ja portviiniä omaksi.
Mietin että jopas on elämä semmoista kun olen ajatellut että aikuisten elämä on.
Olenkohan vihdoin tulossa aikuiseksi?

Semmoista mietin myös, että teatteri- tai konserttikokemuksesta pitäisi tulla jotenkin ylevöitynyt tai kohotettu olo.
Henkistynyt.
Sellainen että on muuttumassa paremmaksi ihmiseksi.
Ei tullut.
Jäi vain kovasti pohdittavaa.

tämä kuvastaa luonnollisesti
henkistyneisyyttäni

adventtilaukalla - postaus päivässä jos hyvin käy

työpäivä tiistaina

Päätimme uuden työpaikan ja nykyisen esimiehen kanssa että otamme jatkossa viikottaisen tiimssin työnjaosta ja muusta. Minulla oli heti listan verran kysyttävää ja saatiin edistettyä asioita.
Alkoi tuntua siltä että alan hiljalleen kuulua työyhteisöön ihan kunnolla.

Annoin luvan myös liittää oman kännykän lähiyhteisön wappiryhmään ja myös esimiehelle luvan olla yhteydessä suoraan omaan kännykkään, kun työpuhelin on tietysti vain töissä ja välillä voi tulla vapaallakin asioita.

Hätinä oltiin uus-nykyisen esimiehen kanssa saatu hommat päätökseen, kun vanhan työpaikan esimies tönötti ovella että terve, moi ja morjens.
Jutusteltiin puolisen tuntia ja minulle tuli tosi kummallinen olo.
Mistä se sinne ilmeistyi?
Miksi, minkä takia, mitä ihmettä sillä oli mielessään? 
se on nimittäin sellainen tyyppi, joka ei tee mitään ilman hyötyvoittoista taka-ajatusta. 
Se sanoi, että oon iloinen kun oot täällä. Ja meillä se uusi tyyppi tekee hyvää työtä.
mitämitä? vihjaisiko se, että en ole tehnyt aiemmin töitäni hyvin?
Jäi todella outo fiilis.

Päivällä meillä oli yhden työntekijän vaje, päädyin tekemään kokonaan erilaista hommaa, eli rupesin iltapäiväkerhotädiksi.
Minulla oli kaksi asiakasta ja heillä tunnistamattoman eläimen leukaluu.
Pohdimme nuorten kansalaisten kanssa, mistä eläimestä leukaluu mahtoi olla peräisin. 
Ei ilmeisesti ihmisestä ainakaan kun oli pitkänmallinen.
Eikä ehkä jäniksestä.
Kettua veikkasimme, ja nuoret kansalaiset olivat näkevinään myös hampaanjälkiä leukaluussa.
Arvelivat että jänis oli ehkä saattanut hyökätä ketun kimppuun.
Ei kuitenkaan melko varmasti sen pahemmin leuka kuin hyökkääjä ollut megalodon.
Olisi kuitenkin kiinnostavaa jos megalodon ja mosasaurus joutuisivat tappeluun. toinen on kahden seitsemänmetrisen kerrostalon kokoinen eli jalkapallokentän kokoinen ja toinen noin puolet siitä, ja jos mietitte sitä, niin kyllä olisi aimo taistelu

Tuli heti semmoinen olo, että menen lainaamaan dinosaurus- ja leukaluukirjan kirjastosta että voin tutkia asiaa ja esitellä tarvittaessa tietojani kelpo kansalaisille vaikka heti huomenissa.
Siitä huomaa että olen dinosaurusten ikäluokkaa, tämän päivän diginatiivi olisi katsonut vaikka googlesta.
Ja sen jouduinkin tekemään, kun lainasin bussikorttini savolaiselle. Jäin koko illaksi kodin vangiksi kun savolainen lähti hurvittelemaan.

Paitsi että oli kirjastoautopäivä!

Harmillisesti kumminkin kirjastoauton kokoelmasta justiinsa oli lainassa merkkiteos Kaikki megalodonien ja mosasaurusten tappeluista sekä eläinten leukaluista.

Katsoin kuitenkin googlettimesta kuvia ja sanoin Lehtorillekin että ei paljoa naurattaisi jos kotipihassa vastaan uisi vaikka vain mesosaurus. 
Koska ehkä sittenkin se leukaluu oli semmoisesta ja silloinhan niitä piileksii sitten tuossa lähimetsässä.

saattaa olla peräisin tästä kaverista

maanantai ja plääh jatkuu

Korjauksia aiempiin postauksiini:
kotikaupungin tartunnanjäljitys soitti sittenkin, vaikka luulin että eivät soita. Lopputulos: ei toimenpiteitä.
Kotitesti edelleen negatiivinen.

 

Vajosin ahd-angstiin kun mietin kaikkea.

Kävin kirjastolla hakemassa muutaman varauksen.

Kun pääsin kotiin, sisko soitti. Aloitimme marraskuun lopulla Tuija Lehtis-lukumaratonin, ja nyt olemme kumpainenkin noin suunnilleen lukeneet ensimmäisen osuuden loppuun, piti tehdä uusia kirjastovarauksia.
Joka kerta sama juttu: aina kun tulen pois kirjastolta, alkavat löytyneet varaukset paukkua sähköpostiini, paitsi että tällä kertaa aiheutin sen ihan itse.
Sovimme että pidämme tieteellisen keskustelutuokion kohtsiltään. Syvällistä analyysia luvassa.

Haimme lapsukaisen treeneistä ja samalla kävimme kaupassa.
Ruokaboksi tuli ensin, sitten vielä kauppareissu päälle.
Ilmoitin perhekunnalle että jos nyt jotain puuttuu, niin Jonkun Toisen Omat Pikkujalat vievät suorinta tietä kauppaan.
Ostin jopa vessaharjan, niin että ei pitäisi kenelläkään olla mitään urputtamista.

 

Illalla tuijotin julmasti salin pöytää.
Aivan kasautumien peittämä.
Ja minä olen ainoa kasojen aiheuttaja. 

Itäsiiven salin flyygelikin on aina vain kateissa. Kadoksissa on ollut ennenkin.

*

adventtilaukalla, vähän hyytynyttä menoa

sunnuntai, kolmas epäadventti

 Olin aamulla jotenkin ihan plääh, mikään ei mukamas huvittanut.

plääh, jopa sää

 

Eniten heti harmitti se, että illalla jätin hyvästä kirjasta loppuluvut lukematta, odottamaan aamua.
Aamulla sitä kirjaa oli jäljellä kolme sivua.
Kolme!
Eihän siinä sitten ollut mitään luettavaa.

Ei huvittanut mennä laulamaan joululauluja.
Ei huvittanut mennä ulos.
Ei huvittanut miettiä jouluvalmisteluja muutenkaan.
Plääh, plääh ja plääh.

Laitoin kumminkin jouluvalontapaiset parvekkeelle.
Ihan tyhmä urakka, koska en omista porakonetta, enkä vieläkään ole keksinyt keinoa, jolla jotenkin kiinnittää valot siihen parvekelasin tuntumaan.
Kotona asuva nuori oli mokoma käyttänyt kaiken jesarin, piti kehitellä joku outo naruviritelmä.
Samapa tuo, meidän parveke on sellaisessa asennossa, että valot eivät kumminkaan näy oikeastaan mihinkään muualle kuin sisälle.

Leivoin äidinleipää ja valepiparkakkuja.
Siitä sentään tuli hyvä mieli.
Leipoisin varmaan enemmänkin, jos joku vain söisi. Leipominen on aika leppoisaa puuhaa kumminkin.
Sellainen arkileipominen siis.

*

Joskus ennen haaveilin että olisin semmoinen äiti, jolla aina on pikkuleipiä pikkuleipäpurkissa.

Muistuma vuodelta 2014
Istuimme eilen keskenkasvuisen nuorison kanssa aterioimassa.

"sit voitte ottaa jälkkäriks vielä pikkuleivät tuolta pikkuleipäpurkista. Kun meillä nyt on semmoinen. Mä olen aina haaveillut että me oltais oltu semmoinen perhe jolla olis kotitekoisia pikkuleipiä isossa purkissa"

Isoveli: "joo ja sit me oltais otettu tuolit ja kuroteltu sinne purkkiin..."

Hetkistä myöhemmin jälkiruuan kohdalla, ne yksitellen juhlallisesti ottavat tuolinsa, nousevat sille seisomaan ja kurottelevat kaksinkerroin taipuneina työtasolla tönöttävään pikkuleipäpurkkiin, vähän hihittäen.

Hersyvä näky, varsinkin kun 2/3 niistä on pidempiä ja/tai yhtä pitkiä kuin minä.

 *

Nuoriso kotiutui leiriltä alkuiltapäivästä, harmaina, väsyneinä ja leiripörheinä. Oli ollut "iha".

Mietin jouluvalmisteluja vähän.
Tuli hiukan parempi olo.

Lätistiin nuorten kanssa.

Lähdin töihin, oli palaveri.
Enimmäkseen nyt syksyllä ei ole ollut ilta- eikä viikonloppuhommia.
Tällä viikolla nyt yksi ilta ja tämä sunnuntaipalaveri.
Iha.
Jos näitä ei paljoa tämän enempää tule, niin hyvä. Tuntuu justiinsa mukavalta määrältä tämä.

 

Ehkä minun pitäisi uudestaan ruveta semmoiseksi jolla aina on kotitekoisia pikkuleipiä pikkuleipäpurkissa.

 

 

*

adventtilaukalla - postaus päivässä jos hyvin käy

Lauantai - huonekalutetristä

 ei tautia testattu kotikeinoin - karanteenista taudinjäljityksestä vapauttava päätös.

Meillä on tällä hetkellä sohvana -60-70 luvun tymäkkä vuodesohva, jolla mukavasti istuu kaksi, enintään kolme henkeä.
Vanha rönöttävä kulmasohva oli jo aikoja sitten muuttunut todella rönöttäväksi ja upottavan epämukavaksi ja hankalaksi. Oikeastaan haluaisin siitä kokonaan eroon kun se on niin iso, mutta en ole saanut jälkikasvulta luopumislupaa. Nykyisellään se vie tilaa taka-/vierashuoneessa.
Se on avattu kulmuudestaan pitkäksi yhtenäissohvaksi; ja kutsumme sitä poliittisesti epäkorrektilla nimityksellä lessusohva, koska siihen mahtuu jälkikasvua metritolkulla.

Tajusin jossain vaiheessa, että olkkarissamme on aika vähän istumatilaa muille kuin meille kahdelle aikuiselle. Tilasimme alkusyksystä olkkariin lisäpalan sohvalle. Että mahtuu jälkikasvu edes jotenkin rönöttämään.

Uusi lisäpala on itse asiassa pelkkä tukeva laveri, jolla voi hätätilassa nukuttaa jonkun. Tai ottaa päivänokoset.

Pelasin lauantaina huonekalutetristä kun yritin sovitella mukavalla tavalla uudet ja vanhat kohdilleen niin, että kaikki kivat huonekalut mahtuvat ja on vielä tilava tunne.
Se kotona asuva nuori on jo viikkoja jurputtanut, että jostain pitää myös luopua, ei voi vain hommailla uusia kalusteita. Se taitaa valitettavasti olla oikeassa.

Haluaisin olkkariin yhtä sun toista, vähän erityylistä, mutta taitaa jäädä haaveeksi kun en ole valmis luopumaan mistään olemassaolevasta.
Haaveilen ajoittain myös pienemmästä asumuksesta, mutta tällä kalustemäärällä siitä haaveesta täytyy ilmeisesti päästää irti.

Siirtelyhommista jäi jotenkin epämääräisen tyytymätön olo. 
Tavallaan kaikki on ihan kivasti ja tila on yhä suhteellisen avoin, mutta jotenkaan ei sitä mitä olin päässäni kuvitellut.

Sain vaihdettua jouluverhot pitkän vaihtaako-vaiko-eikö -arpomisen jälkeen.

Epäilen että tyytymättömyys liittyy itsemuodostamiini kasoihin ruokasalin pöydällä ja yhdessä kaapissa. Se kaappi oli käytännössä tyhjä kunnes työnsin sinne kasakaupalla kasoja.
Meillä olisi paljon kasattomampaa ja viihtyisämpää jos minä en asuisi meillä.

*

adventtilaukalla - postaus päivässä jos hyvin käy