torstai 31. tammikuuta 2019

sisustusjuttu

Jossain ei-aivan-kaukaisessa horisontissa häämöttää se mahdollisuus, että saattaisimme saada ihan oman makuuhuoneen yhteistiloissa majoittumisen sijaan.

Taloutemme suurimmassa huoneessa sijaitsee taloutemme suurin kirjahylly: kaksi metriä korkea ja kolme pitkä, jossa kirjoja on enimmäkseen kahdessa rivissä. (vai jonossa? tasossa?)
Sitä perinteistä mäntypuista Lundiaa.

Levottomuudellaan, värikylläisyydellään ja täysinäisyydellään se on lievästi sanottuna mielenpäälle käyvä sisustuselementti.
Ahdistava jos suoraan sanotaan, tämmöisen herkkiksen mielestä ainakin.
Sitä on niin paljon.
Ja siinä on niin paljon värejä.
Ja se on niin korkea.

Tässä päivänä muutamana saatoin lausahtaa ääneen, mahtaisiko yhtään auttaa, josko sen maalaisi vaaleaksi.
Tekisikö se hyllystä edes vähän siedettävämmän?
En vieläkään - lähes viidenkymmenen äitityövuoden jälkeen - muista että yksi suloisista pulluraposkistani on hyperaktiivisen tehokas tarttumaan kaikkiin tällaisiin satunnaisiin lausahduksiin ja painaa päälle hamaan maailmanloppuun asti tai ainakin kunnes satunnaisheittojuttuja aletaan toteuttaa.

Teini - satunnaisia päivittäiskommentteja tammikuun alusta alkaen:

"koska me aloitetaan se hyllyprojekti"

"miten se olis järkevää toteuttaa"

"joko sä ostit ne maalit"

"voitaisko jo aloittaa"

"koska me aloitetaan se hyllyprojekti"

"onko sulla jo ne maalit"

"voitaisko ruveta tyhjentämään sitä hyllyä"

ihan siltä varalta ettei projekti muutoin ole tarpeeksi hankala...

minä, tyytyväisenä tammikuun toiseksiviimeisenä päivänä:

"arvaa mitä kävin ostamassa? ne maalit! Jee, koska aloitetaan?"


teini:

"tänään mulla on treenit, huomenna se teatterijuttu ja perjantaina myös, ja lauantaina mä lupasin mennä auttamaan kaveria sen huoneen järjestelyssä ja sit mulla on se yökylä ja sit on kokeet ja treenit. Sä joudut tekemään sen ilman mua"


Jeepäjee.


ps. olin haaveillut että saisin perattua hyllystä yhden hyllyvälin verran turhaa kirjallisuutta pois: yksi kahden metrin tikas pois olisi kummasti keventänyt huoneen ilmapiirin täyteläisyyttä.
Kävi ilmi, että olen perannut pois turhaa kirjallisuutta silloin kun olemme muuttaneet. Hyllyssä on vain yhden metrin verran minulle kuuluvaa kirjallisuutta (rakkaimmat chicklit-paperbackit).
Arvatkaa suostuuko rakas puolisoni ja elämänkumppanini hankkiutumaan eroon yhdestäkään omasta History of Philosophy;
Philosophy of History;
History of History; 

tai Philosophy of Philosophy -kirjastaan?

Mutta jos jollain on käyttöä, niin tämän verran olisi irtoamassa turhaa tavaraa:


eipä tässä jäljelle jääkään enää kuin 2m korkea ja 3m pitkä hylly, jossa yhdellä tasolla on kirjoja vain yhdessä rivissä. Jee.

(olen kyllä vähän sanakirjahullu. Jos nämä eivät äkkiä katoa huushollistamme, voi olla että ne vaeltavat takaisin hyllyyn. Yksi teineistä jo alkoi lukea niitä)



maanantai 28. tammikuuta 2019

Kymppitonnin teemaviikko

No ei.
En onnistunut säästämään kätevästi kymppitonnia jättämällä kahvilassanotkumisen viikoksi pois.

Joskus vuodenvaihteen tuntumassa nuoriso paljasti minulle, että puhelimessani on appi joka salaa laskee askeleitani ilman että käskenkään.
No johan onkin kiehtovaa.

Tässä vuodenvaihteen ylenpalttisessa puuskauspuuskauksessa päätin viettää kymppitonnin teemaviikon, eli pyristellä joka päivä siihen suositeltuun kymmeneentuhanteen askelmaan.



sunnuntain pakkaskävelyllä

Ensin olin tilastotieteellinen ja laskin tammikuun alun askelmäärät ja niille keskiarvon: suunnilleen 8000 tepsahdusta päivässä.

Miten kävi teemaviikolla? 
Kävelin 9875 - 13586 askelta päivässä.
masentavat 125 askelta vajaa, grr
Olen vähän epäileväinen tuon suurimman askelmäärän suhteen: sen pitäisi mielestäni olla enemmän, koska sinä päivänä kävelin kotoa töihin ja se on seitsemisen kilometriä ja lisäksi kävelin sinä päivänä myös kahdesti töistä keskustaan, jonka pitäisi olla reilu kilometrin verran, niin että mittarissa pitäisi olla yli kahdeksan kilometriä, mutta ei vain ole.

kirjastokävelyä hyllyjen välissä:
kirjasto sopii dinosauruksille!

Oliko hankalaa?
No ei ollut. Siihen suunnilleen kahdeksaantuhanteen pääsen ihan normiraahautumisilla. En pidä puhelinta taskussani töissä tai kotona, eli arjen sisäkävelyt jäävät tässä huomiotta. Kaikki nämä askeleet on kävelty joko ulkona tai kauppareissuilla.
Pelkästään sillä että jään bussista keskustassa ja pakottaudun kävelemään keskustasta verstaalle, saan lisättyä askelmäärää. Hankalaa tietysti on se, että pitää tehdä valinta: kävelenkö reippaasti läpi tuulen ja tuiskun vai kökötänkö mukavasti bussissa Komisario Brunettin seurassa.

töistä keskustaan: pakkaspäivänä pensasaita piti kovaa meteliä
tipulintua epäilyttää

Mikä yllätti?
Omituista oli se, että päivinä jolloin lähdin vartavasten kävelylle - erityisesti viikonloppuina - askeleita tuli nihkeämmin kuin päivinä jolloin hoidin normaaleja arjen asioita. Kauppa, kirjasto ja harrastusjuttujen hoitaminen tuottivat tarvittavan askelmäärän vaivattomasti.
Kävelin viikon aikana kahdesti kotoa keskustaan. Kumpainenkin reissu tuotti vähemmän askeleita kuin olin kuvitellut.

Pystyn varsin vaivattomasti kävelemään tunnin verran teps-teps.
Kotiovelta töihin kävelee tunnin ja vartin, se alkaa jo tökkiä. Pitäisi pitää lepotauko jossain välissä.

Kun kävelen, kävelen.
En kuuntele musiikkia, enkä äänikirjoja tuplavauhdilla (kuten lahjakkaimmat multitaskaajat)
Kävelen vain.
Se on yllättävän rentouttavaa, muistin taas miksi käveleminen on ihan mukavaa.
pakkasaamuna 

Säät suosivat.
Ei harmittanut kävellä, paitsi yhtenä päivänä olin kävellyt jo paljon melkein polviin asti ulottuvassa lumimassassa koko kaupungin halki ja jäin odottamaan bussia, joka olikin melkein puoli tuntia myöhässä.
Silloin harmitti: tuli kylmä ja kävellen olisin jo ollut perillä.
hyötykävelyä: kaupungin halki ja hoitamaan nuorison harrastusasioita
sairaalan työmaa näyttää etenevän

Alkutalvesta hankkimani paljasjalkatalvikengät alkavat vihdoin muotoutua jalkaan.
Jalat eivät vaivanneet, selkä ei vaivannut, polvet eivät vaivanneet.
Eikä niska mennyt jumiin, reppukin oli sopiva.


pakkasselfie: kaupasta kotiin ostosten kanssa

Kymppitonnin teemaviikko kannusti muutenkin liikuntaan: ensimmäistä kertaa varmaan puoleen vuoteen sain mahdutettua viikkooni kolme uintikertaa!

museokävelyä museossa: näkymä Aboa vetus, ars nova -museon ikkunasta







perjantai 25. tammikuuta 2019

olin uskoton

Olin kerran siskon kanssa isolla hallilla uimassa.
Siellä oli semmoinen tablettitietokonesysteemi, jossa oli omatoimivesijumppaa ja sisko pakotti minut tekemään sitä.
Kyllä oli mukavaa vaikka ajattelin ensin että ihan pöljää.

Nyt viikolla kävin yhtenä päivänä ihan omalla hallilla vain uimassa ja sinne oli tullut samanlainen härpäke ja minä meninkin omatoimivesijumppaa niin että roiskui.

Tuli semmoinen olo että en treenannut kunnolla vaikka treenasin.
Ja sitten semmoinen että olin uskoton rakastetulleni, hitaiden polskuttelijoiden uimaradalle.

Kärsin vieläkin sisäisiä tuskia uskottomuudestani ja treenaamattomuudestani.
(ja ulkoisia tuskia vesijumpan ihanasti elvyyttämistä lihaksista)

*

Ja sitten on myös semmoista uskottomuutta, että en saa tehdyksi niitä juttuja joita olen suunnitellut.


Ensin en uinut ja ollut salilla vaan vesijumppasin sulokkaasti kuin virtashevonen.
Sitten tulin kotiin ja en lukenut vaan könötin sohvannurkassa teini ja kissa kainalossa (samassa) höpöttelemässä tärkeitä ja turhia ja tuli olo että olin uskoton sille kirjalle jota piti lukea.
(sekä myös komisarius Brunettille, kun en ottanut häntä mukaan uimahallille kun meninkin kävellen enkä bussilla. Ei kannata varmaan olla uskoton italialaiselle komisariukselle, luulisin. Vietin sittemmin aikaa hänen seurassaan tovin aamulla bussissa)

Kyllä on vaikeaa kun pitää ihmisen valita tärkeistä ja kivoista asioista.
Että mitä tekisi ja mitä ei ennen kuin nukahtaa.

torstai 24. tammikuuta 2019

Hyvänmielen asioita

- Komisario Brunettin seikkailut (Kasvot kuvassa) e-kirjana. Olen lukenut tämän tarinan joskus aiemmin, mutta en muista milloin. Bussissa istuminen on yhtä juhlaa: talvimaisema katoaa ja sielu vaeltaa Venetsian kanavien liepeillä.

- muutenkin hyviä kirjoja meneillään. Tammikuun alussa ajauduin johonkin kurjien kirjojen kurimukseen. Aloitin varmaan puolentusinaa kirjaa ja hylkäsin ne yksi toisensa jälkeen: alkoi näyttää siltä että maailmasta ovat hyvät kirjat kokonaan loppuneet. Onneksi tilanne on alkanut korjautua -  lukeilla ja odottamassa useampia vähintäänkin mukavia kirjoja.

- vanhojen tanssit lähestyvät. Keskimmäiselle löytyi klänninki ja kengät vaivattomasti, vain tanssipari puuttuu.
Vähän nävertää se, että keskimmäisen tanssit ovat samana päivänä kuin Isoveljen sotilasvala. Nuoriso on paheksunut meitä huonosta perhesuunnittelusta. Note to self: kahden vuoden ikäero ei toimi. Toinen vannoo valoja samaan aikaan kuin toinen tanssii. Pitäkää tämä mielessänne kun kalkuloitte ikäeroja. Siirtäkää ikäeroja jos voitte. (myös 3 v on huono, koska peruskoulu ja lukio päättyvät samana keväänä ja siitä tulee nuorisolta noottia myös)

- haastoin itseni tepastelemaan vähintään 10000 askelta päivässä tällä viikolla. Toistaiseksi onnistunut.
Omituista on se, että päivänä, jolloin varta vasten lähdin keräämään askeleita, sain mittariin vain 13000, mutta päivänä jolloin shoppailimme kevytmielisesti tanssikenkiä, tuli ihan huomaamatta 10000. Epäilen vähän puhelimeni askelmittarin luotettavuutta.

- kasvisruokailu. Yksi teineistä rupesi kasvissyöjäksi. (toinen ilmoitti olevansa vastedes lihansyöjä) Ollut mainiota, olen onnistunut tekemään ainakin neljä hyvää kasvisruokaa.
Samaan syssyyn olen yrittänyt kiinnittää huomiota eväideni laatuun.




maanantai 21. tammikuuta 2019

kevätmissio-angst


Minulla on tämmöisiä missioita tälle keväälle

1. opettele leipomaan shakkiruutuja. Älyttömän vaikeaa.
Onneksi sivutuotteena syntyy hyviä suklaapikkuleipiä ja aivan ihania vaaleita. Niistä tuli justiinsa semmoisia kuin mummu teki ja tuli lapsuus mieleen, niistä vaaleista. Shakkiruuduista ei.

2. kävele se kymppitonni askeleita. Älyttömän vaikeaa.
Kaikkina semmoisina päivinä jolloin olen oikein yrittänyt ja mennyt kävelylle, olen jäänyt alle.
Keskiarvo tammikuulle n. 8000 askelta päivässä. Käytän puhelimen askellinta, joten rekisteröityvät vain sellaiset kävelyt jolloin on puhelin taskussa.

3. opettele punttisalille. Älyttömän vaikeaa.
Punttisali on kertakaikkisesti mukavuusalueeni ulkopuolella. Olen käynyt kaksi kertaa uimareissulla. Ahd.

4. syö kasviksellisesti. Älyttömän vaikeaa.
Luin nimittäin Julkisen Palvelun Yleisradion sivuilta, että syömme kasviksia aivan liian vähän.
No kuulkaapa kaikki asiantuntijat; kun se on tehty niin mahdottoman hankalaksi.

Älä syö hedelmiä.
Ei ole hyväksi ihmiselle se.

Älä käytä mehuja, se vasta ei ole lainkaan hyväksi ihmiselle.

Älä syö tuontikasviksia.
Ei ole hyväksi ilmastolle se.

Älä syö kasvihuonetuotteita.
Ei ole hyväksi ilmastolle sekään.

Äläkä ainakakaan konsultoi hammasalan ihmisiä, koska silloin pitää lopettaa kaikki syöminen ja juominen samoin tein.

Ihan semmoista tässä kaverin puolesta kyselen, että miten monella tavalla voi kaalista ja porkkanasta ja sipulista saada aikaan aamu- päivä- ja iltasapuskaa ennen kuin on itse ilmastoriski ja muuten epämiellyttävää seuraa ja kyllästyy kokonaan?

Ja semmoistakin kyselen, että mikä ihme siinä minun sitrustursossani on, jos se noin automaattisesti muuttaa ravintehikkaan sitruksen paholaisen äpärälapseksi?
Että itse peelsepuuppiko se siinä pusertimessa majailee kun appelsiini ja sitruuna ovat kelvollisia hedelmiä  aina siihen asti kunnes niistä tekee mehua.
(paitsi että hedelmiä ei pidä ihmisen syömän; eikä happamia ainakaan jos hammastyyppejä uskoo)

*

Ja sitten pohdin myös semmoista että onko olemassa ketään semmoista, joka elää niin kuin kuuluu?
Nukkuu kahdeksan tuntia?
Syö ilmasto-kasvis-hammas-tiedostavaisystävällisesti?
Elää sokeritta, suolatta, alkoholitta, kofeiinitta?
Liikkuu liikuntapiirakkaasti?
Sulkee älylaitteet iltakahdeksalta?
Vaihtaa lakanat kerran viikossa ja tuulettaa matot samoin ja putsaa jääkaapin kuukausittain ja pesukoneen jokaisen käyttökerran jälkeen? Ja imuroi myös päivittäin?
Puhuu hillitysti, hallitusti ja ystävällisesti?
Ja on alati positiivinen?

Että voisitko ystävällisesti tulla näyttämään miten se juttu hoidetaan?

ps. jääkö yhtään aikaa lukemiselle?



shakkiruutuleipomistuska



keskiviikko 16. tammikuuta 2019

lomailuhoitola

Opiskelin K-ketjun reseptilehdestä taikinajuuren tekoa, kun se on niitä keittiöhommeleita, joihin en vielä ole perehtynyt.
Kovin näytti työläältä urakalta.
En tiedä kannattaako ryhtyä vain yhden kokeilukerran takia.
Olen vähän huono kaikenmoisessa ruokkimisessa, voisi olla että unohtuisi juuren ruokinta.

Semmoisen jutun opin myös siitä lehdestä että jos lähtee matkalle pitää se oma taikinajuuri viedä hotelliin ja ruokkia sitä.

Että on kissoille kissahoitola,
koirille koirahoitola
ja juurille juurihoitola.



tiistai 15. tammikuuta 2019

Ruokapostaus

Koska olen kaiken mahdollisen kuninkatar, myös yök-en-syö-keittiön, on aika kelvollisten yök-en-syö -ruokapostausten.
Silleesti vähän huolestuttavaa, että yhä enemmän ruoka kelpaa, ja yhä vähemmän on yökensyötä ilmassa, jotain edistystä on ilmeisesti tapahtumaisillaan. 
Esim. se, että nuoriso laittaa tai osallistuu ruuanlaittoon enemmälti.

Kaksi jämäruokareseptiä ensin:

1. Ylijäämäriisilettuset - tämän ohjeen keksin Kodin kuvalehden sivuilta

Riisiä (suunnilleen 3-4 dl), yhtä monta kananmunaa (3-4), puoli dl jauhoja, mausteita, juustoraastetta, sipulisilppua, paprikasilppua.
Riko kananmunat, vatkaa kevyesti, lisää jauhot, mausteet, kasvikset ja riisi.
Paista lettupannulla pikkulettusia.

Alkuperäisessä ohjeessa ehdotetaan lihaa taikinan joukkoon; me olemme syöneet riisilettusia lisukkeena (perunan, pastan, riisin korvikkeena).
Basmatiriisistä tulee hyviä, mutta mausteita pitää laittaa reilusti. 
Mahtavia erityisesti jos tekee kermaviilistä ja dippikastikepussillisesta kylmän kastikkeen.


2. Ylijäämäperunalastukananuggetit
Nuggetohjeen keksin Jamie Oliverin kokkiohjelmasta ja perunalastut keksi teini.

Ylijäämäperunalastuja (näitä tarvitaan aika paljon) (no en minä tiedä miksi meille jäi ylijäämäperunalastuja. Ehkä minä olen perunalastunatsi. Tai sitten meillä oli uutenavuotena liikaa kaikkea kivaa tekemistä, pelattiin Sherlock-lautapeliä, eikä muistettu syödä)

kananmunaa, jauhoja, vähän mausteita, ohuenohuita broiskuleikkeitä



Silppuroi ylijäämäperunalastut silppurissa. Perunalastujen maku vaikuttaa lopputuotteen makuun. Meillä mentiin sourcream-onion -chipseillä. (ja jälkimmäisessä erässä paprikatikku-)



Sekoita perunalastusilppu, jauhot ja haluamasi mausteet. (minä laitoin vähän curryä vain, ja ehkä muutaman rouhauksen jostain sekamaustemyllystä)
Leivitettä kului suhteessa enemmän kuin pelkkää jauholeivitettä, jouduin jatkamaan systeemiä ihan perinteisellä linjalla.

Saksi broiskuleikkeet mukavankokoisiksi nuggeteiksi, pyöräytä kananmunassa ja sen jälkeen perunalastusilpussa. Paista pinta pannulla rapsakkaaksi ja anna vetäytyä uunissa tovi.


leivitysvaihe näyttää vähän irstaalta
lopputuote

Tarjoa vaikka riisilettusten ja dippikastikkeen ja salaatin kanssa.

Ei ylijäämäruoka:

Aika hyvä kanasalaatti
tämän ohjeen nuoriso kähvelsi seurakunnan peli-illan valmisteluista. (meillä nuoriso osallistuu aktiivisesti seurakunnan nuorisotoimintaan, koska se on meidän kirkolla niin hyvää. Ne valmistelevat mm. itseäisyysjuhlat ja peli-illat kokkaamalla yhdessä; sieltä tulee aina kivoja reseptejä)

värikästä kierremakaronia
marinoituja kanasuikaleita
punasipulisilppua
paprikasilppua
pikkutomaatteja
fetakuutioita
kermaviiliä ja majoneesia ja sinappia
mausteita

Paistele kanasuikaleet.
Keitä makaronit.
Jäähdyttele lämpöiset.
Silppua kasvikset; ensin sipuli. Laita sipuli kulhon pohjalle ja ripottele päälle aavistus sokeria, se taittaa sipulista kitkerimmän maun! 
Heittele kulhoon kasvikset, makaronit ja broiskusuikaleet
Lisää puolet kermaviiliä, puolet majoneesia ja pieni turaus sinappia sekä muutama rouhaus maustemyllyistä. Sekoita.
Lisää fetakuutiot ja sekoita vähän lisää.

ei ole niin nökönnuukaa mittaamisen kanssa
tuplakanasalaatti työn alla

Kanapastasalaattiin voisi lisätä myös maustekurkkua ja/tai persikkakuutioita. Tai jotain rapsakkaa vihreää. Tai useampia kasviksia (maissia, hernettä, karkeaa porkkanaraastetta, papuja...)


Älä unohda jälkiruokaa



 ps. yksi teineistä päätti ensin että se lopettaa punaisen lihan syönnin.
Nyt se päätti ruveta kasvissyöjäksi.
Että hyvästi vaan kanasalaatit ja nuggetit, justiinsa kun keksin hauskat ohjeet.










sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Yhden sortin inttipäiväkirja

Esikoinen lähti sitten kotipesästä - isänmaan kutsusta.

Suhtautumiseni koko systeemiin on lievästi sanottuna kompleksinen ja saan helposti aikaan vähintäänkin kelvollisen väittelyn mistä tahansa aihetta sivuavasta.
En saa ylpeysvärinöitä enkä liikutuskohtauksia kun ajattelen metsissämme mönkiviä nuoria, mutta olen silti kirkkain silmin kannustanut paitsi poikasta myös kimuleita pohtimaan armeijan tarjoamia mahdollisuuksia laajalti, jopa ammatin kannalta.

Koko järjestelmässä on paljon sellaista, missä en näe mitään mielekkyyttä, mikä varmaan johtuu osittain siitä tavasta, jolla asevelvollisuusaikoja ääneen muistellaan. Toisaalta kannattaisin lämpimästi ihan jokaiselle nuorelle jonkinlaista yhteiskuntapalveluvelvoitetta. (ja /tai asevelvollisuutta siis myös)

Hajahavaintoja poikalasten vanhemmille:

- kutsunnat. Sinä vuonna kun poikanen täyttää 18.
Jos ei vielä ole, niin nyt viimeistään on hommattava passi tai muu virallinen henkilöllisyystodistus. Sitä tarvitaan joka käänteessä.
Kotiin tuli virallinen kutsukortti.
Koululääkäri teki asiaankuuluvan lääkärintarkastuksen. Omista sairauksista, vaivoista ja muista kriiseistä piti hakea tarvittavat tositteet.
Meidän kulmilla kutsuntoihin mentiin aakkosjärjestyksessä, eri päivinä eri kirjaimet. Poikanen sattui olemaan omassa kirjaimistossaan aivan kutsuttavien loppupäässä: hommaan meni koko päivä. Alussa oli kuulemma hehkutuspuheita ja -videoita, loppuaika oli silkkaa odottelua. Onneksi tiesimme tämän, kaverilla oli kirja tai jotain muuta tekemistä mukanaan.

- tässä kohden pitäisi kuulemma vähän tietää, milloin ja minne haluaa mennä ja mitä ehkä haluaa tehdä. Kaikkia näitä voi muuttaa tarvittaessa ja perustellusti.

- ajoissa pois alta: armeija on nuoren miehen paikka. Yritimme aikuisten kesken pohtia, millaista olisi mennä sinne vasta kun elämä alkaa jo olla kohdillaan, opinnot suoritettuna ja perheenperustamisen kynnyksellä. Ei tuntunut mielekkäältä.

- kutsunnoissa haastateltiin, tarkistettiin terveydentila ja lyötiin kouraan palvelukseenastumismääräys. Siinä on ilmoitettuna ajankohta ja -paikka. Toimii matkalippuna palveluspaikkaan. Täytyy pistää varmaan talteen.

- kompleksisesta suhtautumisestani johtuen olen yrittänyt pysyä sivussa kaikesta aihetta sivuavasta. En ole ottanut kantaa palveluspaikkaan, -ajankohtaan, aselajiin tai mihinkään muuhunkaan.

- odottelua. Esikoinen sai opiskelupaikan heti kirjoitusten jälkeen. Opiskeluihin sai lykkäystä myös inttiaikaa edeltävälle syksylle. Sitä en tiedä, mitä tapahtuu, jos palvelusaika venyy vielä tulevallekin syksylle (lähtökohtana se peruspuolivuotinen) - saako vielä seuraavan keväänkin vapautusta opinnoista? En ole edes yrittänyt selvittää.

- paria kuukautta ennen tohinoiden alkua piti täyttää kyselykaavake netissä. Siihen tarvittiin kosolti päivämääriä kaikista mahdollisista sairauksista ja tilinumero päivärahan maksatusta varten. En tietäisi, ellen olisi joutunut puhelintukena jeesaamaan asiassa. Sivutuotteena nuori opetteli ja oppi OmaKanta -palvelun käytön ja omien reseptiensä uusimisen.
Talvikaudella piti käydä ottamassa influenssarokotus.

- pääsy palveluspaikkaan: valtio maksaa kyydin julkisilla, mutta yhteydet on selvitettävä itse. Jostain käsittämättömästä syystä poikanen valitsi paikan, jonne piti mennä useamman vaihdon kautta.
Paria päivää ennen lähtöä hän alkoi puhua, että hakee peruskauden jälkeen johonkin vähän helpommin saavutettavaan paikkaan.

- mitä mukaan: kyselykaavakkeen mukana on ilmeisesti tullut jonkinmoinen ohjekirjanen. En tiedä, millä intensiteetillä nuori sitä on opiskellut (minä latasin salaa oman versioni netistä, mutta en ole lukenut, kun yritän olla hössöttämättä)
Mukaan ainakin sisäpelitossut, omat lääkkeet, hygieniatarvikkeet, parranajokone ja ne henkkarit sekä palvelukseenastumismääräys kaikkine sivupapereineen (lääkärintodistukset, reseptit ym). Lukolle, taskulampulle, uikkareille, otsalampulle saattaa olla käyttöä.

- näyttäisi olevan käytäntönä, että ensimmäisenä viikonloppuna on ns. omaisten viikonloppu. Läheiset pääsevät tervehtimään omaa urhoaan ja tutustumaan meininkiin.
Palveluspaikasta johtuen meillä ei ollut mitään mahdollisuuksia lähteä tutustujaisiin.
Säästämme kulkemisen vaivan sinne valapäivään.

- radiohiljaisuus on aika hyvä juttu.
Olen yrittänyt olla häiriköimättä ja luottaa siihen että kyllä se pärjää ja siperia opettaa ja kaikkea sentapaista.
Sikäli se on ollut helppoa, että esikoinen on säännöllisesti ollut erilaisilla leireillä pidempiä ajanjaksoja poissa arjestamme.

- valatilaisuus noin kuuden viikon kuluttua alusta. Helmikuun puolivälissä siis tässä tapauksessa. Meille osui kohdille hankala päivä: samana päivänä on keskimmäisen vanhojen tanssi -päivä. Joudumme tekemään radikaaleja ratkaisuja ja hajaantumisia. Keskimmäinen onnistui syyllistämään meitä huonosta ikäerosuunnittelusta. Ensin olin sitä mieltä että koko valahommeli on jotenkin outo juhla, nyt kun alkaa vääjäämättä näyttää siltä, että joudumme hajaantumaan ja valitsemaan juhlamme, olenkin kovin pahoillani.

- kun ensimmäinen viikko oli lopuillaan, uskalsin ajatella loppuun ensimmäisen aiheeseen liittyvän kunnon ajatuksen: nuori ei enää palaa kotiin. Sellaista puhetta on ilmassa ollut jo pitkään: intin jälkeen omilleen heti kun sopiva asunto löytyy. Siihen olemme toki rohkaisseet, mutta vasta nyt ajattelin sen ajatuksen kunnolla alusta loppuun. Tuntuu haikealta ja oikealta.


- vaikka elämme turvallisessa maassa rauhan aikaa, en ole uskaltanut ajatella loppuun asti toista aiheeseen liittyvää ajatusta. Tämä ei ole mikään sängynpetaamisenopettelukoulu, vaikka siltä toisinaan tuntuu kun yleistä puhuntaa kuuntelee. Sinne mennään opettelemaan sotataitoja.
En halua miettiä sitä vielä.
En ylipäätään halua miettiä sitä.





lauantai 12. tammikuuta 2019

Elämää yksiössä - toivepostaus



Muutamaankin kertaan ihanat lukijani ovat kaivanneet toivepostausta aiheesta yhteistiloissa asuminen.

No täältä pesee.

Asumme aikakaudelleen tyypillisessä elementtikerrostalossa. Muutimme kolmihuoneisesta asunnosta nelihuoneiseen seitsemisen vuotta sitten: silloin jokainen lapsi sai oman komeronsa. Jo kolmiossa me aikuiset olimme joitakin vuosia majoittuneet yhteistiloissa (olkkarissa).
Sanon usein että asumme yksiössä: olemme elelleet näin jo ainakin kymmenen vuotta.
Meillä on käytössämme yksi huone ja keittiö.
Onneksi tämän aikakauden (-06-l loput, -70-l alun) elementtitalojen huoneistot ovat pohjaratkaisuiltaan yllättävän avaria ja muunneltavia.

Ensimmäiseen yhteistilamajoitukseen ajauduimme jonkinlaisessa pakkotilanteessa ja suunnittelemattomasti.
Sänky rykäistiin olkkariin, tilaa rajattiin ohuella valoverholla koska yksityisyyden puute ahisti ja vielä voimakkaammin tila rajattiin sohvaratkaisulla.

vanhan asunnon oleskelutila ja pikkukirjahylly

Kun muutimme tähän asuntoon, oli itsestään selvää, että yhteistilamajoitus jatkuu siihen asti kunnes joku nuorista muuttaa pois kotoa. Siis melko pitkään - silloisesta näkövinkkelistä katsottuna.
Tilaratkaisut piti jo siinä vaiheessa pohtia siten, että meillä kaikilla on mahdollisimman mukava olla

Minulle tärkeää on tilan tuntu ja avaruus.
Päätimme että olkkari on mahdollisimman avointa tilaa, emme yritä piilottaa sänkyä mitenkään vaan hyväksymme vallitsevan todellisuuden.
Sen verran hemmottelimme itseämme, että rempparahoista hankimme laatuvuoteen.

melko pian muuton jälkeen (taulujen ripustelu näyttää olevan kesken)
Kirjahylly(t) sijoitettiin suurimpaan makuuhuoneeseen sillä verukkeella, että huoneen omistaja maksaa ikään kuin vuokraa omasta tilastaan.
Samoin kaikki vaate- ja liinavaatekaapit on sijoitettu nuorison tiloihin.
Korvaukseksi omasta huoneesta jokainen joutuu tekemään sen verran myönnytyksiä ettei vanhemman pääsyä huoneeseen voi kokonaan estää tai kieltää.

Yhteistilan säännöt tehtiin muuton yhteydessä selviksi.
Jokaisella on oma huoneensa, mutta kirjahyllyjen ja vaatteiden takia meillä on vapaa kulku kaikkiin tiloihin.
Olkkari on meidän huoneemme.
Sinne saa tulla, siellä vietetään aikaa yhdessä, mutta se on myös meidän makuuhuoneemme.

Koulujen loma-aikoina tai ties-minkä-lajien finaalien aikana yhteistiloissa saa istua yömyöhälläkin katsomassa telkkaria, mutta jos ja kun minä olen mennyt nukkumaan (olen yleensä talouden ensimmäinen nukkuja), on kaikenlainen ylenmääräisen ääniraidan tuottaminen kielletty. Ei tuuletuksia eikä kuka on syyllinen -kyselyitä.

Rankin sääntö - varsinkin tyttöjen mielestä - on: ei yökyläilyjä.
Siedän jonkin verran yksityisyyden menettämistä, mutta en enää  edes ajatuksen tasolla sitä, että vieraat lapset vaeltelisivat ympäriinsä minun nukkuessani.
Koska tilat ovat ahtaat, ei ylimääräisille majoittujille oikeastaan ole tilojakaan.
Tästä säännöstä on tehty tasan neljä poikkeusta: kumpainenkin tyttö on kerran majoittanut kaverinsa,  kertaalleen majoitimme viikon ajan japanilaista vaihto-opiskelijaa ja kerran toisen tytön harrastusryhmän Amerikan-vieraita.

näkymä olkkariin sohvannurkasta: työpöytä taustalla

Yhteistilassa meillä on sänky, kulmasohva ja sohvapöydät, matala tv-taso, pieni kaappi ja työpöytä.
Työpöytä on lähinnä Lehtorin lehtorointikäytössä.

Kun muutimme, kaikki seinäpinnat maalattiin silloin kovasti markkinoidulla jonkinlaisella optisesti valon tunnetta lisäävällä maalilla. (minulla ei ole aavistustakaan saako sellaista enää) (edit: taisi olla tämä tai vastaava tuote. sitä oli ainakin silloin eri sävyjä)
Se osoittautui onnistuneeksi ratkaisuksi.
Vieläkin kun tulee kyläpaikoista kotiin, tulee tunne että valo laajenee ympärillä ja silmät avautuvat.
Seinäpinnat olemme pitäneet edelleen paljaina.
Osittain siitä syystä että haluamamme ja fanittamamme taiteilijan Liina Arvilommin työt ovat - kuten niiden kuuluukin olla - kohtalaisen arvokkaita. Mutta osittain myös siksi, että saamme lisää tilantunnetta.

jouluaatto: näkymä eteisestä keittiöön ja olkkariin

Tilojen muunneltavuus ja avoimuus auttavat paljon.
Kevään lakkiaisjuhlissa kestitsimme nelisenkymmentä vierasta: yhteen huoneeseen teljettiin kissat, kahdessa muussa nuorisohuoneessa oli katettuna kahvipöydät ja tarjoilu oli järjestetty eteisaulan avoimeen syvennykseen. 

hämärä kuva: eteisaulan synkeä kaappi ennen remppaa ja muuttoa

synkeän kaapin tilalle voi kattaa vaikka juhlapöydän

Kaikenkaikkiaan viihdyn pienissä tiloissamme.
Minulle riittää kun asumus on kompakti ja muunneltavissa, en varsinaisesti kaipaa yhtään suurempaa tilaa itselleni.
Aivan olennaisen tärkeää oli se valtava ajatus- ja suunnittelutyö jonka teimme ennen muuttoa. Siis silloin seitsemän vuotta sitten.
Pohdimme hyvin tarkkaan kaikki tilaratkaisut mahdollisimman muunneltaviksi. Ja karsimme silloin tavaramäärän minimiin. (nyt toki ryönä lisääntyy, varsinkin nuorisotiloissa eksponentiaalista vauhtia, mutta se on toinen tarina)

Nuorison tiloissa en aikaani vietä lukuunottamatta päivittäistä piipahdusta jokaista tervehtimään.

Huonekaluhankintoja olemme jo pidempään tehneet siten, että kaikki kalusteet ovat yhdisteltävissä ja siirreltävissä kulloisenkin tarpeen mukaan.
Työpöydästä tarjoilupöydäksi tai ruokapöydäksi.



kissaeläin tarkkailee lähitienoon tipusia keittiössä
Olennaisimmat tilani ovat keittiö ja sohvassa kivojen kulma - minun ja kissaeläimen yhteinen ajanviettopaikka. 
Mitäpä sitä muuta ihminen tarvitsisi?


kivojen kulma ilman käyttäjiään


Lähitulevaisuudessa asumisessa tapahtuu suuria muutoksia.

Esikoinen lähti suorittamaan asevelvollisuuttaan ja koti on muuttumassa hänen osaltaan pistäytymispaikaksi. Varsin suurella todennäköisyydellä hän ei enää palaa tänne asumaan, tai jos, niin hyvin lyhyeksi ajaksi.
Nuorimmainen pohtii, muuttaisiko hän veljeltä jäävään huoneeseen ja minä odotan vastausta tähän kysymykseen.

Isoveljen huone on nimittäin talouden suurin.
Jos se huone jää meille, on minulla lähitulevaisuudessa (ehkä jo vuoden kuluttua?) oma makuuhuone, työtila ja hyggenurkkaus.

Se aiheuttaa kriizin: olen nimittäin viimeiset kymmenen vuotta nukahtanut autuaasti siihen, että joku katsoo televisiota, lukee kirjaa, lehtoroi tai pelaa tietokoneella.
Epäilen vahvasti että en osaa nukahtaa yksin pimeässä huoneessa.
Tai itse asiassa olen siitä varma. Niin hankalia ovat lehtorittomat illat nykyiselläänkin. Tai jos se epatto kehtaa tulla samaan aikaan kanssani nukkumaan. Kääk.

Tietynasteista yksityisyyttä kyllä jo odotankin. Alati vaeltelevat teinit nimittäin...



torstai 10. tammikuuta 2019

Opettavainen tarina sijoittamisesta ja säästämisestä

Kuten tiedämme tämän päivän aktiivinen ja tiedostava bloginainen huolehtii ekonomiastaan: säästää ja sijoittaa.
Vaikutteille alttiina ja sietämättömässä FOMOssa päätin minäkin perehtyä sijoittamisen taitoon.

Noin vuosi sitten minulla sattui olemaan ylimääräistä rahaa, ja aloin pähkäillä, mihin kaikkeen sitä tarvittaisiin:

1. uusi ipad - koska vanha kaatuilee, sitä ei pysty päivittämään ja se on hidas
2. kissapuu - koska vanha on laho
3. fillari - koska, no ihan muuten vain.

Rahaa ei ollut riittävästi näihin kaikkiin mutta Haa! Ryhtymällä säästäväiseksi sijoittajaksi saattaisin pystyä toteuttamaan ainakin puolitoista haavetta. Edes.

Siispä konsultoin perheeni sijoittamiseen jo aiemmin perehtyneitä jäseniä - rakasta puolisoani Lehtoria ja poikastani - joka oli sijoittanut kohtuullisella menestyksellä kesätyörahojaan.
Tutkailin itsekseni ja heidän avustuksellaan erilaisia rahastoja ja systeemeitä, perehdyin pankin salakieleen ja tähtiluokituksiin.
Totesin että tavoittelen joltistakin arvonnousua melko lyhyessä ajassa ja sopivalta vaikuttava rahasto löytyi. Tai oikeastaan kaksi.

Hajautin vuosi sitten tammikuussa ylimääräisen rahani näiden kahden välille ja aloin kuumeisesti odottaa syntymäpäivääni huhtikuussa, koska vaikkapa syntymäpäivä olisi oikein loistava ajankohta hankkia puolitoista haavetta.

Vaan mitä teki rahasto?
Vajui.

Mitä tekivät fläpä, kissanpuu ja fillari?
Fläpä (siis ipad) vajuivat, kissanpuu lahosi ja fillari myös.

Päätin lunastaa rahastoni kesäloman alussa, koska olisihan mainiota aloittaa kesäloma tyylillä.

Vaan mitä teki rahasto?
Vajui edelleen, samassa tahdissa maailman rahamarkkinoiden tahdissa.

Mitä tekivät fläpä, kissanpuu ja fillari?
Lahosivat samassa tahdissa maailman rahamarkkinoiden tahdissa nekin.

Rahastoni vajui sellaista tahtia, että aloin pelätä kohtsiltään ovelleni ilmestyvän italialaisittain murtavan herrasmiehen pesäpallomailan tai jonkin muun apuvälineen kanssa.
Selkokielellä sanottuna alkoi vaikuttaa siltä, että velkaannun pankille.
Vielä enemmän selkokielellä: rahastoni menivät huristen miinukselle.

Rakas puolisoni ja poikani totesivat kasvattavaan sävyyn, että noin tapahtuu kun tavoittelee halpoja pikavoittoja ja sijoittaminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä ja maailmantalous diipa-daapa.

Minä siihen, että kuulkaas kaverit, kun nyt ei oikein olisi aikaa odotella ja olla kärsivällinen, kun fläpä ei toimi, kissanpuu kaatuu ja fillari myös. Ja että mikään inflaatio ei olisi vajaassa vuodessa syönyt rahojani tätä tahtia. Jos olisin tilillä pitänyt, olisi sama summa siellä edelleen, vaan eipä ole muuta kuin miinusta.

Mitä lähemmäs joulu tuli, sitä nahkeammin fläpäni rouskutti ja sitä nopeammin rahastoni vajui.
Sopivasti joulun alla verkkopankkikin lakkasi toimimasta fläpässäni.

Lopulta, joulun jälkeen ja hyvissä ajoin ennen italialaisittain murtavan pankkiherrasmiehen vierailua, päätin lunastaa rahastoni.

Sijoitettuani rahastossa miinusmerkkiseksi muuttuneen talletuksen lisäksi taajalti omia perinteisiä rahasäästöjäni, joita minulla ei oikeastaan edes ole, onnistuin viimein sijoittamaan siihen, mihin minun olisi alunperinkin pitänyt sijoittaa:



Positiiviseksi on katsottava se, että uudessa fläpässäni on uusi käyttöjärjestelmä ja pystyn taas käyttämään pankkipalveluita kätevästi mobiilisti sohvannurkassa.

Sinänsä tietysti harmi, että pankkipalveluille ei tässä taloudellisessa tilanteessa ole juurikaan käyttöä.

*

Ja mitä opimme tästä?

Köyhän ei kannata ehkä sijoittaa, vaan säästää.
Etelänmatkan verran voi kätevästi säästää esim. sillä että ei käy kahvilassa.


Uudenvuodenlupauksena ilmoitan, että jatkossa olen vain taloudelliskurillinen ja jätän rahastopelleilyt semmoisille joilla finanssia on ja minä käytän etelänmatkan verran säästöjä käymällä kerran kuukaudessa kahvilassa jommankumman kimulini kanssa.


torstai 3. tammikuuta 2019

kuninkattaren juhlapuhe

uusi alkanut vuosi on itsestäänselvästi olennaisella tavalla parempi kuin mikään vanha vuosi ikinä.

Minusta tulee mm.

- aktiivisuuskuningatar. Yksi teineistä toivoo synttärilahjaksi aktiivisuuranneketta. Ja minä toivon myös, koska olisi epää että lapsella olisi ja minulla ei. Minä en toivo omaksi synttärilahjaksi, vaan teinin. Sitten kirmailemme aktiivisina ja onnellisina pitkin pientareita ja kyliä

- lihaskuntokuningatar. ks. edellä. Aion jallittaa jonkun (tai siis Jonkun) tekemään minulle istumatyöläiselle sopivan ei-punttisalitreeniohjelman jota sitten aktiivisuuspäissäni toteuttelen aamuin-päivin-illoin

- luovuuskuningatar. Päätin opetella piirtämään ja päätin ruveta ottamaan päivän kuvia joka päivä instaan, väkertämään  bujoa ja tietysti kirjoitan luokattomia blogikirjoituksia aina ja jatkuvasti ja useita kertoja viikossa tai päivässä tai jotain

- uimakuningatar. ks kaksi ensimmäistä kohtaa. Joulukuussa liikunta ja uinti repsahtivat tyystin. Hyvä kun kerran viikossa sain laahattua jäykistyneen ruotoni edes uimahallin saunaan asti. Nyt ryhtiliikettä. Hop!

- lukemiskuningatar. Kyllä varmalla luen kirjoja, parempia kirjoja, enempiä kirjoja ja sivistävämpiä kirjoja. Erityisesti sivistävämpiä.

- kasvisruokakunigatar. Koska yksi teineistä (se aktiviteettiteini) päätti luopua punaisesta lihasta. Minä kuulin sen jotenkin niin että siitä tulee kasvissyöjä (hah! kyllä kai!)
Aion opetella ja syödä tolkuttomia määriä hyviä ravitsevia terveellisiä omatekoisia kasvisruokia.

- ruokakuningatar. ks. edellä. Aion hääriä tuulispäänä keittiössä ja kokata lakkaamatta hyviä, ravitsevia, terveellisiä, omatekoisia ruokia enkä luimuile ruokahommeleissa.

- taloudellisuuskuningatar. ks. edellä. Perustan säästötilin että minä ja aktiiviteini pääsemme aktiivisuuslomalle surffaamaan (!??) ja ties vaikka mitä ja syömään hyviä, terveellisiä ja ravitsevia ruokia auringossa. Ja säästelen ihan lakkaamatta, koska en ehdi tuhlata kun kirmailen ja kokkailen ja olen luova.

- sisustuskuningatar. Koska mitä suurimmalla todennäköisyydellä ainakin yksi teineistä aikuisista muuttaa pois kotoa ja saan vihdoinkin oman huoneen ja työtilan ja hyggenurkkauksen. Jee.

- blogikuningatar. Koska luonnollisesti bloggaan kaikista näistä.
Tai ainakin hyvistä aikeista.

en ole ollut minä kun söi keksit
oli Joku Muu


oikeasti minusta tulee keksiäkäinen tyhjenevästä pesästä kärsivä kriisiytynyt eukko
tai toivottavasti ei tule kumminkaan, se olisi jotenkin liian klishee



ps. keksin tosihyvän jämäruokavinkin, mutta en voi laittaa sitä tähän postaukseen, koska tämä on kuninkattaren uudenvuodenjuhlapuhe.