Kaffepaussi - paluu alkuvuoteen 2020.

 On vähän tökkinyt, kirjoittaminen ja muutenkin.

Olen kuunnellut äänikirjana Hesarin toimittajan, Anna-Stina Nykäsen Yksin kotona. Kirjassa on kolumneja ja esseetyyppisiä kirjoituksia ensimmäiseltä koronakeväältä 2020.
Olen tykännyt aivan älyttömästi: näissä teksteissä on jotain niin kirkasta ja selkeää, lämpöä ja silti asiallisuutta, asiaa - kritiikkiäkin.
Väkisinkin ajattelee, että onneksi ei silloin huhtikuussa 2020 tiennyt aivan kaikkea.
Huomaa, että maailma on muuttunut, itse olen muuttunut.
Piti kaivella esiin omat kirjoitukset samalta keväältä. Vaikka kuinka olen yrittänyt dokumentoida, en silti ole päässyt siihen ytimeen, mistä olisi pitänyt oikeasti kirjoittaa: Miltä tuntuu. Mitä ajattelen, miten koen. 

Yritin jäljittää vuoden 2020 alun kirjoituksistani sitä, milloin kulkutauti on todesti asettunut tietoisuuteeni.
Siitäkään ei oikein ole mitään selvää dokumentaatiota.
Olen yhdessä helmikuun 2020 alkupuolen kirjoituksessa maininnut sanan karanteeni. Joko silloin olen kulkutautia pohtinut? 

Mukavaa oli kyllä velloa vanhoissa kirjoituksissa.

Olin ihan unohtanut hurvittelurahan! Se pitää viipymättä palauttaa kukkarooni ja käyttöni!
En kyllä yhtään ihmettele, että se on kadonnut, unhoittunut ja vaikka mitä. Olen keksinyt sen tammikuussa 2020, ja ehdin hurvitella kertaalleen ennen kuin - no, tiedätte kyllä. 

Olen myös unohtanut kävelemisen ja äänikirjat. Tai en ole unohtanut, mutta olen unohtanut sen, että olen ajatellut niitä.
Nykyään kävelen, varmasti paljon enemmän kuin tuolloin. Ja kuuntelen äänikirjoja. 
Mutta varsinaisesti kumpikaan asia ei ole edennyt millään tavalla. En ole vieläkään valinnut itselleni mitään äänikirjapalvelua (nuorisolle kyllä!) enkä liioin ole vaeltanut pyhiin sitä aloittamaani ja tuossa kirjoituksessa kuvaamaani pätkää.

Sitäkään en muistanut, että olen joskus haaveillut junamatkasta Kuopioon. Niitä on sittemmin tullut tehtyä joitakin - tästä syystä.
Kaustisen kansanmusiikkijuhlille en vielä ole päässyt - koska...no, kaikki tietävät.

Nykäsen kirjan kuuntelin loppuun iltapäivän kävelyllä. Se kosketti, niiskutin vähän.

Omia kirjoituksiani tuolta samalta keväältä, tammikuusta kesäkuuhun olen nyt selannut muutamaan kertaan. 
Miten paljon kaikki onkaan muuttunut - myös muista kuin kulkutautisyistä!

Tuntui hyvältä palata ajatuksissaan siihen kevääseen.
Ei ahdistavalta - ehkä Nykäsen kirjoitusten suojassa oli niin turvallista - tai ehkä aika kultaa muistot. 
Tuntui hyvältä peilata itseään. Pohtia nuorison kasvua.
Myös kipupisteitä.

Juuri nyt yritän olla ajattelematta sitä uhkaa, mikä nyt tuntuu maailmassa tiivistyvän. Siitä haluan kirjoittaa vielä vähemmän kuin kulkutaudista. Koska on asioita, joita en pysty millään tavalla käsittelemään.
En haluaisi kirjoittaa siitä edes tämän vertaa, mutta kirjoitan, koska en halua unohtaa. 

Palataan siis takaisin alkuvuoteen 2020, siihen mitä sieltä poimin matkaani tähän kevääseen
-hurvittelurahan ja hurvittelun
- äänikirjat
- kävelemisen

Johan sitä siinä onkin, aikomuksia tähän kevääseen.

onnellinen aamuhetki
aamuni ovat viimeisen parin vuoden aikana muuttuneet valtavasti

kaffepaussi - kokouskaffepullakriizi

 jos muistatte, vaihdoin työpaikkaa elokuussa.

Tässä uudessakin työyhteisössä alkoi syksyllä kuohua, ja työfiilis oli kaikkiaan aika sekava.
Vähän ennen vuodenvaihdetta kuohunta tasaantui, ja alettiin palata normaaliin elämään. 

Nykyisellään työhön tuleminen on enimmäkseen mukavaa.
jos ei oteta huomioon sitä että ihan yhtään minään aamuna en haluaisi lähteä kotoa mihinkään vaan haluaisin vain maata sängyssä pienellä kippuralla tai vaihtoehtoisesti nösvätä jotain ihan vain itsekseni. outoa mutta huojentavaa, se tunne ei riipukaan työpaikasta vaan on ihan oma henkilökohtainen sisäinen kurinani.

Tämän vuoden puolella meillä on töissä ollut yhteisiä ruokailuja ja sitten on ollut kimppahiihtoa ja kimppaluistelua ja ylipäätään kaikenlaista yhteistä.

iloinen ihminen menossa tyhy-hiihtopäivään ilman suksia

 

Kohta on vissiin minun ruuanlaittovuoroni, ja sen suhteen minulla on ihan paniikki, kun en mielestäni ole mikään ruuanlaittaja, mutta kokouskahvipullat lupasin hommata.

No paniikkihan siitä(kin) tuli, että mitä ihmettä kokkailen.
Olen ihan siedettävä leipuri, mutta tuotokseni ovat aina oudon näköisiä.
Sen sijaan, että olisin kuumeisesti selannut reseptiarkistojani, aloinkin pohtia analyyttisesti omaa ruoanlaitto-kokkailu-leipomissuhdettani.
Laitan siedettävää arkiruokaa.
En osaa kokata tai leipoa mitään hienoa.

Minua kiinnostavat erikoiset kokeilut, ruuat tai leipomukset, joilla on tarina tai joista voin tehdä tarinan.
mämmi,
voi,
viili, tuorejuusto ja jogurtti noin niinkuin esimerkiksi.
olen myös suunnittelemassa Alastalon salissa -syöminkejä.
Silleesti ihan kivaa, mutta ei niistä vielä kokouspullaksi ole.

vasemmalla Alastalossa mainittuja ruokia
oikealla lounaisen saariston perinneruokia

Tilitin tätä kokouspullamurhetta sitten tietysti kotonakin, ja kotona asuva nuori sanoi heti että laita lembasta, munkin tekisi mieli sitä.
Sanoin, että sitä olin itsekin ajatellut. Taidanpa tempasta lembasta. kylläpä nauratti tämä!
 

kas siinä kun on leivänkaltainen tuote jolla on tarina
vaikka täällä - olen aivan haltioissani

kaffepaussi - ystävänpäivää!

 Olimme pari vuotta ystävänpäivänä ystävien kanssa ravintolassa syömässä - oli käsittämätön ja sanoinkuvaamaton kokemus (LUE TÄSTÄ)

Koska emme ole keski-ikäisyyden multihuipentumia, ehdotimme ystäville, että testaamme saman paikan uusiksi, noin ystävänpäivän kunniaksi. 

Kun alkuillan sateisen-loskaisen-pimeähämärässä laapustimme kohti ravintolaa, olimme Lehtorin kanssa kumpainenkin sitä mieltä, ettei koko touhussa ole mitään järkeä.  

Siinä vaiheessa kun tarjoilija oli tuonut leipäkorin pöytään ja jodlannut oopperalaulajatyylisesti leipää-leipää-lei-lei-leipää totesimme kaikki yhdessä, että ehdottomasti oli kannatettava tapa aloittaa viikko. Pieni annos naurua tekee aina hyvää.

Päädyimme suunnittelemaan yhteisen tulevan multihuipentuman kohokohtia, vaikuttaisi siltä että reissu pitää sisällään aika paljon haahuilua.
Ja se on minusta ihan parasta.
Minusta on mukavaa vain vaellella ja katsella paikkoja, haahuilla ilman mitään sen kummempaa suunnitelmaa ja katsella sekalaisten kivijalkaliikkeiden ikkunoita, ihmisiä ja taloja.

(haahuilua Lissabonissa) (haahuilua Korfulla)

Alkaa olla ihan sama, toteutuuko reissu. Parasta on haaveilla haahuilusta.

kaffepaussi - nösväämisen jalo taito

 Iloa ystävänpäivään - voit levähtää mistelin alla!

 

 

Huomaan, että mitä pidempään nämä kaikki rajoitukset jatkuvat, sitä vaikeammaksi on tullut lähteä mihinkään, osallistua mihinkään.
Vielä syksyllä olin hyvinkin herkästi lähdössä vaikka mihin, nykyään olen vain plääh.

Lauantaina kävin hetken kaupungilla shoppailemassa, ihan vain valtaamassa takaisin kaupunkia. Oli melkein huumaavaa. Mietin, kauanko mahtaa kestää, että uskaltaa mennä ja olla. ja koska se tauti iskee? Pystyykö sitä enää ikinä olemaan ihan tavallisesti?

Ilopaita loppusuoralla

Sinnittelin lauantaina pitkään ja hartaasti kutomani Ilopaidan valmiiksi. Ilopaita on ollut puikoilla kai syyskuusta lähtien, se on edennyt todella vitkaan, ja varsinkin hihojen tekeminen on ollut työlästä.
minulla on tapa nimetä räpellykseni: minulla on Karkkipaita, Aurinkopaita, Pääsiäispaita, Metsäpaita ja nyt Ilopaita.
Karkkipaita on karkkipaita värinsä vuoksi, samoin Aurinkopaita. Pääsiäispaita tuli valmiiksi pääsiäiseksi ja sitä pidetään ehkä vain pääsiäisenä, en ole siihen kovin tyytyväinen. Metsäpaita on metsänvihreä ja Ilopaita liittyy kesään ja iloon. Se ei ole yhtään väriseni eikä mallikaan ole parhaasta päästä, mutta ilo!
 

Tunnustan: kyllästyin kirjoneuleeseen. Uuden tekniikan selättäminen on liian työlästä.
Hylkäsin kirjoneulehaasteen pieneksi hetkeksi ja päätin treenata toiveikkaana ihan tavallista tekniikkaa. Josko pikkuhiljaa saisin aikaiseksi jotain, mitä kehtaisi pitää julkisesti yllään.
Metsäpaitaa olen pitänyt. Ja Karkkipaitaa, ja muutaman kerran Aurinkopaitaakin.

Saatoin nimittäin lauantain iloksi käydä ihan pikkuisen lankakaupassakin.

 

uusi, vielä nimetön aluillaan

Nuoriso on viime aikona kiitettävästi kansoittanut takahuonetta. Kun yksi lähti Savonmaalle, toinen tuli takahuoneeseen vähän lellittäväksi - ja kun hän lähtee, tule savolainen taas takaisin.
Perhekombo elää koko ajan.

Lauantai-iltana rommia ja Carcassonnea.
Poikanen antoi isälleen joululahjaksi romminmaistelupaketin, ja lauantaina oli hyvä hetki maistella ja pelailla yhdessä.
Leppoisaa oli.

 

 

Sunnuntaina olimme pitkästä aikaa aivan kaksin. Kaikki taloudessa asuvat ja asumattomat nuoret olivat omissa riennoissaan.

Vetelehdimme joutilaina - nösväsimme - koko pitkän aamun, menimme museoon ja jatkoimme taas nösväämistä.

Wäinö Aaltosen museo: Anu Tuomi, Väristä

 

Sanoin Lehtorille, että voisin nösvätä koko loppuikäni. Hän ehdotti, että kirjoitan kirjan Nösväämisen jalo taito.
Jatko-osat Nösväämistä aloittelijoille ja Nösväämistä edistyneille.
Ethän tee näitä virheitä nösvätessäsi ja sitten vielä Tiedostava nösvääminen.

Sanoin että tuosta puuttuu se Nösväämisen säkenöivä ilo.

Muuten viikonloppu oli ihan superihanan upean rentouttava, mutta lukurauhan päivää en viettänyt, kun vietin pelkkää kutemis kutomisrauhaa.
Ja jäisen kelin takia en kauheasti kävellyt, en kokannut muuten vain enkä kirjoittanutkaan juuri lainkaan. Mutta oli rentouttavaa.

Kaffepaussi - olen putkimies

Meidän vessan käsienpesualtaan hana on pitkään pitänyt merkillistä ulvontaa aina kun sen kääntää lämpimälle.
Mielestäni se alkoi kerran, kun jossain päin taloa oli tehty jotain vesiasennuksia ja vesi oli ollut poikki. 

Hana on pitänyt sitä ulisevaa ääntä kuukausikaupalla. 
Ääni ei ole kovin kova, eikä se ole häirinnyt kuin yhtä taloutemme asukasta.

Menneenä viikonloppuna halusin jostain syystä kääntää hanan ihan täysilleen ja kuuman veden niin kuumaksi kuin pystyin.

Alkoi kuulkaa hyppiä koko hana ja allas ja allaskaappi, ja päätellen siitä että kissat luimivat, taisi täristä vielä lattiakin.

Käänsin hanan takaisin normaalilämpöön ja se ulisi taas tuttuun tapaansa, ihan niin kuin koko syksyn ja talven.

Nuoriso tuli tuijoittamaan hanaa ja käski lopettaa sen käytön välittömästi ja olla yhteydessä putkimieheen hetimmiten.

En lopettanut, enkä ollut. 

Uudestaan käänsin täysille ja taas ryskäsi koko vessa ja allaskaappi ja hanakin siinä määrin että melkein ajattelin että se vaikka irtoaa vielä.

Seuraavana päivänä, alkuviikosta, se ei mielestäni enää ulissut normaalissa käsienpesulämpötilassa.

Eikä sitä seuraavanakaan.

Keskiviikkona testasin homman vielä kerran, käänsin hanan täysille ja tulikuumalle, eikä se enää hyppinyt eikä pomppinut eikä ulissut yhtään.

Nyt julistan hanan korjatuksi ja epäilen vailla mitään putkimiespohjaa, että se syksyinen vedenpoikkaisu on jättänyt jonkun jättisuuren ilmakuplan johonkin rööriin, ja se siellä on vonkunut. 
Ja sitten se hana sai vihdoin tuskaisesti röyhtäistyä kuplansa ulos ja sillä selvä. 

Olen putki-ihme!

kuvituskuva aurinkoiselta päivältä

*

olin ajatellut mennä keskiviikkona uimaan, mutta meninkin päivänokosille.
en kokannut, kun olin enimmän osan iltaa yksin kotona.
kudoin vähän ja luin vähän ja siinä se sitten olikin koko keskiviikko, ihan plääh paitsi hanahommaa.

Ja anoppikin kaiken lisäksi katosi.
Se toi nuoren kotiin treeneistä puoli kahdeksalta, mutta ei vastannut enää sen perään puhelimeen. Ei kahdeksalta, ei puoli yhdeksältä, eikä yhdeksältäkään.
Eikä vastannut tekstariin, eikä messengerviestiinkään.

Lähdettiin Lehtorin kanssa tarkistamaan, ettei liukas parkkipaikka vain ole koitunut anopin kohtaloksi.

Soitettiin vielä rappukäytävästäkin, eikä se vain vastannut.

Sitten pimpotettiin ovikelloa ja anoppi tuli avaamaan ihan säikähtäneen näköisenä. 

Oli laittanut puhelimen äänettömälle kun telkkarista tuli niin hyvä konsertti (se olikin hyvä, siihen asti kun sitä katsoin enkä etsinyt kadonnutta anoppia)

kaffepaussi - tiistain outo juttu

Meillä on kissa Elma. on myös toinen, Arppu, mutta se ei kuulu millään tavalla tähän tarinaan.
Elman parhaat lelut ovat ryttymytyt eli rytistetyt kuitit.
Se kanniskelee niitä suussaan, se jahtaa niitä, se piilottaa niitä, se suolistaa kuitit kun oikein hurjaksi äityy, ja kuittipaperin rapina on Elmasta maailman paras ääni.
Meillä siis järjestään kaikki kauppa- ja kirjastokuitit heitellään Elman leluiksi.
ja välillä se kaivelee niitä vanhoja lempiryttyjään, kuolaisia ja pölyisiä, jostain salaisista ryttyjemmoistaan

 

Sunnuntaina kun savolaistunut nuori teki lähtöä kotiinsa, hän vilautti kenkäänsä: se oli rikki oikein kunnolla. Pohja oli kantapäästä irtoamassa ja päivä paistoi läpi.
Harmittelin, että olisitpa sanonut vähän aiemmin, niin oltaisiin käyty ostamassa uudet kengät.
sponssaan opiskelijoita isoissa hankinnoissa kun opintoraha on niin pieni.
Oli kuulemma viikonlopun tohinoissa unohtunut.
Ehdotin, että nuori menee kotikonnuillaan vastaavaan liikkeeseen ja ostaa samanlaiset kengät, jos ne kerran ovat olleet hyvät jalassa, ja minä sitten kompensoin sitä maksua hänelle.

Kengät olivat olleet mukavat ja nuori hoitaisi asiaa sitten omassa tahdissaan edelleen.
Asia jäi siihen.

Tiistaina nuori laittoi viestin oon täällä kaupassa ja ne kengät joutuu varmaan tilaamaan jostain toisesta liikkeestä ei niistä olis kuittia tallella

Minä vastasin että ei varmasti ole. Muistin heti, että kengille ei otettu laatikkoa vaan ne vietiin kotiin muovikassissa ja sellaiset kassit on aikapäiviä heitetty pois. ja kumpikin tietää mikä on ollut kuitin kohtalo
Kävin kuitenkin pikatarkistamassa taloutemme muovikassijemman, ihan vain kaiken varalta.
Ei ollut kenkäkaupan kassia.
Menin takahuoneeseen.
Tuijotin kirjahyllyä.
Kirjahyllyssä ollut mitään kuitteja. kuka tahansa tietää, mikä on ollut kuitin kohtalo
Eikä pulpetin laatikossakaan.
Pankin tiedoista löysin kenkien ostopäivän, summan ja liikkeen, ja siinä se sitten olikin.
Kengät oli ostettu syyskuun alussa.
Sen jälkeen takahuonetta on raivattu ja siivottu moneen kertaan, roskiksia tyhjennetty ja tavaroita siirrelty. ja kuka tahansa arvaa, mikä on ollut kuitin kohtalo

Lähdin iltatöihin. Tein töitä. Lähdin kotiin.

Töistä kotiin kävellessäni soitin nuorelle ja kyselin, mitä kuuluu.
Nuori kertoi, että kengät voisivat mennä takuun piikkiin, jos kuitti löytyisi jostain.
Ehkä myyjäliikkeestä, kun nyt oli sentään ostopäivä tiedossa. Saisi sen kenkien koodin ainakin.
Lupasin mennä seuraavana päivänä kauppaan asiaa selvittelemään.
Nuori laittoi minulle vielä kuvat kengistä, että voin oikein kunnolla voihkia ja valittaa niistä.

Tulin kotiin, lopetimme puhelun.

Menin takahuoneeseen.
Tuijotin kirjahyllyä.
Yhdellä hyllyllä oli kuitenkin pari kuittia joulukuulta.
Toisella hyllyllä oli nuoren kesäjuttuja.
Kesätyön työsopimus, jotain näytelmien käsiohjelmia - ja hei, mikäs laatikko tuo niiden alla on?
Avasin laatikon.
Karkkipussi, avaamaton.
Kesäleirin ohjelma. Muutamia kirjekuoria, lippis.
Kenkäkaupan kassi siististi taiteltuna.
Hmm? Kenkäkaupan?
Avasin kassin.
Tyhjä.
Olisikin ollut liian hyvä tuuri jos se kuitti olisi ollut siellä. Mutta olipa ainakin kassi tallella.
Ja ainakin olin ollut oikeassa kerrostumassa.
Plarasin tavaroita vähän tarkemmin kuitenkin, ihan silkkaa uteliaisuuttani, että mitä se hamsteri on nähnyt tarpeelliseksi säästää viime kesästä.
Siellä, kahden kirjekuoren välissä oli kenkäkaupan kuitti.
Sileämpänä kuin mikään muu paperi.

Elma syyskuussa, suunnilleen
kenkien ostopäivänä

kaffepaussi - imuroimisen ansaintalogiikkaa maanantaina

 Maanantaista oli kovaa vauhtia tulossa ihan superplääh-päivä. 

Olin jotenkin ylikierroksilla ja stressaannuin ja hermostuin ja huolestuin ihan kaikesta turboteholla. Viimeinen niitti oli kotona, kun nuori alkoi hommata lentolippuja ja hotellia kisareissulle.
Menin ihan pois puikoltani, koska eihän se nyt mitenkään voi mihinkään lähteä ja pärjääkö se ja mitenniin ja ei kumminkaan.
Inhoan muutenkin kaikkea matkojen ostamiseen ja suunnitteluun liittyvää nettihässäkkää, hintojen vertailua ja ennakkovarauksia. Onneksi ei tarvinnut osallistua siihen.

Tähän henkiseen hässäkkään päälle kaksi teamsia.

Ensimmäisessä riitti kun kuuntelin vain.

Toinen onkin sitten se aktiivisempaa osallistumista vaativa.
TÄMÄ ryhmä, ja samat probleemit jatkuivat yhä, eivätkä nuo edellisen kokouksen paidan hihat vieläkään ole kokonaan valmiit, grr.
Sain kudottua monta kerrosta hitaasti etenevää paitaani ja se oli hyvä.
Aloin edes vähän rentoutua.

Tarkoitus oli lähteä vielä viikon kauppareissulle, mutta olin niin hyytynyt että luovutin suosiolla. Lehtori lupasi hakea maitoa lähikaupasta ja minä päätin mennä suorinta tietä suihkuun.

 

Paitsi että en mennytkään vaan vaihdoin kissanhiekat kokonaan ja sitten imuroin ja sitten vielä vähän pyyhin lattioita. 

Mietin siinä surratessani, että enpä olekaan hetkeen imuroinut. onneksi Joku Muu on.
Ja sitten mietin sitä, että voiko olla niin että ansaitsee olla imuroimatta.
Lähinnä että olenko ansainnut olla imuroimatta. En luultavasti.
Voi olla niin väsynyt tai huvittumaton tai voi olla niin paljon kaikkea muuta elämässä ettei vain pysty, kykene tai halua imuroida, se nyt on ihan itsestään selvää.
Mutta voiko olla niin että ihan ansaitsee olla imuroimatta?
En oikein tiedä. Voiko ansaita olla tekemättä jotain?

Ja sitten mietin että voiko olla niin että ansaitsee imuroida.
Siis ei niin että on tehnyt jotain tyhmää ja ansaitsee siitä kätevän rangaistuksen, imuroinnin.
Vaan niin että jee! Olen suoriutunut hienosti työpäivästäni, kyllä nyt olen ansainnut imuroida, hurraa!
Olen jotenkuten onnistunut siinä, että työpäivän jälkeen ruuanlaitto on melkein palkinto siitä kun työpäivä on ohi, mutta että imurointi?
Ei ihan heti tuntunut siltä että jee! Hurraa! Juhlat! Saan imuroida!
Onhan se jälkitila tietenkin ihan kiva, kun eivät pölykoirat hyökkäile jalkoihin, mutta silti.
Ihan en koe että voisin ansaita imuroinnin.
Tulin siihen tulokseen että imuroimiseen ei oikein päde ansaintalogiikka.
Kumpaankaan suuntaan.

Mutta hyvä fiilis tuli kyllä kun sain sen kissanvessanhiekanvaihtohässäkän hoidettua pois päiväjärjestyksestä, ja se imurin kanssa huhtominenkin jotenkin lievensi pläähiä ja yleistä ahistusta
olen aika vahvasti sitä mieltä että minulla tuo ahistus on hyvin fysiologista ja luultavasti hormonaalista.
Minä tulin suihkusta ja Lehtori kaupasta ja se kysyi että miten sun ahistus ja minä sanoin että hys, älä puhu, kun ei karhuakaan saa ääneen mainita.
Lehtori sanoi että anteeksi, mites otso?

Minä kudoin vielä pari kerrosta lisää ja mietin myös sitä että miten voi olla kun meidän kulttuurissa kirjoitetaan ja luetaan ylhäältä vasemmalta alas oikealle, niin silti neuleohjeet kirjoitetaan alhaalta oikealta ylös vasemmalle.
Eihän siinä ole mitään järkeä.

 

Minun mielestäni neuleohjeet pitäisi kirjoittaa ylhäältä oikealta lähtien, ja edetä sitten vasemmalle ja alaspäin.
Siinä olisi järki.
Ja koska olen luonteeltani kokeilunhaluinen ihminen, päätin toteuttaa helman kuviota siinä järjestyksessä.
olen ilmeisesti täysin kykenemätön noudattamaan mitään ohjeita täsmällisesti.

*

luettu - joo
kudottu - joo
kokattu - joo, kylmäsavukala-riisihommeli
liikuttu - joo, normaalit työkävelyt metsän läpi
kirjoitettu - meinasi unohtua, mutta normaali päiväkirja illalla

Kaffepaussi - taidetta sunnuntaina

 samanlainen purukumintahmea päivä kuin lauantai. 

Sää oli mälsä, en päässyt kävelylle - tai en edes yrittänyt lähteä, mikä jo lähtökohtaisesti sekoitti koko aamun ja teki minusta levottoman.

Savolaistunut lähti taas kotiinsa, tai yritti lähteä - junaliikenne oli poikki, ja piti alkaa jännittää, miten hän kotiinsa pääsee.

Oltiin sovittu kavereiden kanssa taidetreffit. Se oli päivän paras juttu - Taidemuseossa on parhaillaan Omar Victor Diopin näyttely.
Puhutteleva, koskettava, upea!
Menen luultavasti uudestaan vielä. 

 

Loppupäivä oli yhtä matalalentoa. Aloin murehtia kaikkea nuorisoon liittyvää, luin vähän mälsää kirjaa, en kutonut - siis kaikkea semmoista, mitä ehdottomasti ei kannattaisi tehdä.
Ainoa hyvä juttu oli, kun pakottauduin hetkeksi tekemään jotain ihan peruskirjoitusharjoitusta, taas kerran sen roolipelin tahdissa.

Olen nyt jo parina jouluna saanut joululahjaksi yksin pelattavia roolipelejä.
Tämä versio on todella simppeli, ja sopii nimenomaan kirjoitusharjoitusten pohjaksi. Pelin käsikirja on vain muutaman liuskan mittainen ja tarinan ydin vedetään ihan tavallisilla pelikorteilla. Käsikirjasta katsotaan, mitä mikäkin kortti tarkoittaa ja sitten vain kirjoittamaan.
Periaatteessa pelin ideana olisi tehdä mielikuvituksellisia päiväkirjamerkintöjä, kuljettaa tietysti tarinaa eteenpäin nimenomaan päiväkirjamaisesti ja kuvitella vaikka mitä huikeita tarinoita.
Minä olen toistaiseksi kirjoittanut oikeastaan ihan mitä vain, mitä kortit ovat käskeneet.
Välillä pelin ohjeiden mukaisesti, välillä villisti ja vapaasti kirjoitusharjoitusten tyyliin.
On helpompi aloittaa, kun on joku raami ja käsky.

Toista peliä pelataan nopilla, ja siinä on paljon laajempi käsikirja. Siinä myös piirretään kokonainen oma maa, se sopii paremmin piirustelu- ja maalaustunnelmiin.
Pelasin sitä kerran oikein urakalla, mutta maani ajautui jatkuvasti uskonsotiin en käsitä miten voi niin monta kertaa peräkkäin heittää nopilla samat lukemat!
Kyllästyin keksimään koko ajan uusia uskontoja.
Pari pidempää, vielä keskeneräistä tarinaa olen sen avulla laittanut aluilleen.

Poden jatkuvaa huonoa omatuntoa siitä, etten mene sääntöjen ja ohjeiden mukaan, mutta toisaalta kirjoitin ja kuvittelin itselleni sunnuntaina niin ihanan lomahetken, ettei se nyt ihan pieleen silti voinut mennä.
Vedin pakasta tämmöiset kortit: Muistomerkki - kuninkaallinen henkilö - taiteilija - soitin
Että siitä sitten vain kirjoittamaan! (minulta jäi puuttumaan tuo kuninkaallinen tyyppi)

aamukaffe - lauantai, salaliittoteoriapohdintoja

Lauantai meni koko päivä sekalaisessa odottavassa laahustamisessa.
Milloin kauppa aukeaa?
Entä kirjasto?
Mihin aikaan joku lähtee ja toinen tulee?
Onko yhteinen ruokailu vai ei?
Olenko tulossa vai menossa ja jos niin mihin?

Sellaisina päivinä en oikein saa itseäni käyntiin kunnolla: koko päivä tuntuu venyvältä tahmealta siirappipurukumilta, jossa ei ole pienenpienintäkään omaa kulmaa. 

Kävin kaupassa.

Kokkasin (nyhtölihaa, perunamuusia, kasviksia, juustosarvia)

Leivoin (sämpylöitä)

En kutonut.

En liikkunut kun sää oli niin möykkyinen.

Kävin kirjastossa ja kiertelin hetken kaupungilla. Hain kirjastosta muutamia kohdalle osuneita varauksia, ainakin kaksi niistä oli heti ensisilmäilyltä aivan turhia. Harmitti.

Lueskelin Torstain murhakerhon kakkososaa, siedettävä.

kuvituskuva, ei liity mihinkään

Keksin kaksi oivallista salaliittoteoriaa liittyen kiertävään kulkutautiin.
Ajattelin että perustan jonkun trollitilin johonkin somekanavaan.
Sitten alkoi omatunto kolkuttaa, ei ihmisiä voi tieten tahtoen johtaa harhaan. tai kait voi, mutta minä en pysty.

Olen miettinyt pitkään sitä, millä perusteella jotkut hötöpäät kuvittelevat tietävänsä jotenkin enemmän ja parempaa tietoa. Että mihin perustuu se rinnakkaistiedon paremmuuden olettamus, se että jollain tavalla harvojen käyttämä database on jotenkin oikeampaa kuin joku viralliseksi nimetty tieto.
Lehtori oli ollut kuuntelemassa luentoa aiheesta, juttelimme siitä.
Nämä hötöpäät uskovat että maailmassa ovat He, joilla on tieto ja sitten Lampaat, jotka uskovat virallisen (epä)tiedon. Luennolla oli esitetty joku analyysi Jenkkilän pressavaalien some"tiedosta", lähes kaikki oli viime kädessä johdettavissa suuren idän ihmemaan trollitehtaisiin. Nämä, jotka kuvittelevat omistavansa kaiken oikean tiedon olivat sitten ihan muina lampaina levittäneet sitä idän manipuloimaa tietoa.
Hirvittävän laiskaa kumminkin, kun väittää että on tsekannut tiedon luotettavasta lähteestä ja päätyy uskomaan trollitehtaita.

Ei sen puoleen, minä en jaksa tsekkailla mitään ja olen valmis uskomaan mitä vain mitä julkistetaan stt:n tai ylen nimissä, että onhan sekin aika laiskaa. 

Kyllä silti mietin näitä hötöpäitä.
Tai enemmänkin sitä olettamusta että kaiken takana on joku suuri salaliitto.
Että mitä se salaliitto hyötyy siitä salaliitostaan?
Kun ei kai nyt kukaan ylläpidä salaliittoa vain salaliiton vuoksi? tai mistä minä sitäkään tiedän, millaisia ihmisiä ne oikeat salaliittolaiset oikein ovat. kaikki maailman politiikot ovatkin jättiläislapsia jotka vaan tykkäävät leikkiä vaklauskerhoa tai jotain.
Kumminkin, että jos on joku maailmanlaajuinen salaliitto jonkun minkävaan asian ympärillä, niin mitä ne hyötyvät siitä? 
Ja kai ne hötöpäät nyt sentään sen tajuavat, että jos ne tuolla kylillä ja julkisilla somekanavilla huutelevat asiaansa, niin ennemmin tai myöhemmin tulevat salaliittolaiset ja vievät ne puumajaan vangiksi tai jotain? Kannattaisiko noin ihan pysyä hiljaa vain ja hymistä omassa hiljaisuudessaan itsetyytyväisenä että kyllä minä tämän läpi näen?
Tai entä jos koko maailma rupeaisikin olemaan samaa mieltä että kyllä, on salaliittoa. Ja kyllä, yhteisrintamana taisteluun sitä vastaan, mitä me kaikki voitaisiin tehdä? Kannattaisiko litratolkulla hopeavettä juoda vai mihin ruvettaisiin? Niin kyllä sekin voisi romahduttaa hötöpäiden antisalaliittoyhteisrintaman, luulisin. 
Melkein veikkaan että olisi aika paha kolaus hötöpäille, jos kaikki alkaisivat heitä uskoa.

Minulla on lukupinossa Uuden etsijät - salatieteiden ja okkultismin kulttuurihistoriaa Suomessa käsittelevä opus, josko sen jäljiltä olisin viisaampi. 
On myös kirja vaihdevuosista.
En tiedä kummasta aloitan, että kumpi on tarpeellisempi jos aikoo perustaa henkilökohtaisen trollitehtaan.
tai salaliiton, en tiedä vielä kumman valitsen.
voi olla että teen kummatkin, salaliiton ja trollitehtaan.
vaihdevuodet on kai väistämätön, se tulee perustamattakin.

***

En oikein tiedä, onko tämän kirjoituksen julkaiseminen järkevää, mutta tällaisia nyt lauantaina pohdiskelin.

join myös vähän viiniä, mutta pohdiskelin ensin että ei ollut sillä viinillä vaikutusta siihen.

Kaffepaussi 4 - aivojumppaa perjantaina

 Meillä oli aamulla tyhy/tyky/mikälie-kimppahiihto. Kahdella oli sukset (ei minulla), viisi ei tullut paikalle koska oli niin aikainen aamu.

Kaksi hiihti ja minä rämmin metsäpolkuja pitkin, teki hyvää.

Ensi viikolla kuulemma luistellaan.

töihin taapertamassa

Meillä on ollut myös pastakokkauspäivä kahteen kertaan. Ensin oli kanapastaa, siinä en ollut mukana. Sitten oli salmonellapastaa (=salmon /lohi), sitä kävin maistelemassa. minulla on aina eväät, siksi en ole ollut yhteisruokailuissa vielä kunnolla mukana.

Ensi viikolla on kuulemma keskeltä haalean rusinallisen maksalaatikon päivä.
En ehkä osallistu siihenkään. minulla on vähän ylitsepääsemättömiä hankaluuksia sisäelinruokien kanssa. en voi sietää niitä. ainakaan maksaa.

Työn sisältö lähestyy koko ajan enemmän ja enemmän sitä, mitä olen ennenkin tehnyt, mutta työyhteisö on kyllä aivan parasta. 

*

Kun tulin kotiin, ihan koko lauma oli koolla ja yksi oli laittanut jo ruuankin. Meni ihan systeemit sekaisin, koska kuuluu tulla kotiin itsekseen ja kokkailla kaikessa rauhassa ja jotenkin sitä kautta laskeutua normaaliuuteen niissä rajoissa kun se on mahdollista. 

*

Kokkasin - no en, mutta leivoin sämpylöitä
Luin - tietenkin
Liikuin - no vähän kun rämpelöin siellä metsässä hiihtämättä
Kirjoitin - en 
Kudoin - ensin sitä keskeneräistä työtä. Sitten iski älli se on hyvin tavallista että iskee.
Päätin testata, millaista on kutoa vasenkätisesti. 

Kyllä meinasi kuulkaa sulake pimahtaa aivoista kokonaan. Jotenkin todella työläästi sain aikaan oikeita silmukoita, sitten testasin, mitä tapahtuu jos teen edestakaisin vasemmalta oikealle ja oikealta vasemmalle aina vuorokäsin. No oli siedettävää.
Sitten yritin tehdä nurjaa silmukkaa vasenkätisesti ja siinä kohden aivoni sumenivat, pimenivät, ajatuivat pois radaltaan ja muutenkin menivät epäkuntoon. En saanut yhden yhtä nurjaa silmukkaa aikaiseksi, siis vasenkätisellä tyylillä.
Kertakaikkiaan tuli sellainen systeemiylikuormitus että en pystynyt tekemään mitään järjellistä enää koko loppuiltana. 

tämmöisen sain vasuristi aikaan
teen ehkä äidille pannulapun tai jotain

Totesin että aina kun tarvitsee aivojumppaa, voi opetella tekemään minkä tahansa jutun toisin päin kuin yleensä.

Kokeile vaikka.
Pistä kengät jalkaan eri järjestyksessä kuin yleensä.
Tai koivet väärässä järjestyksessä sukkahousunpuntteihin.
Tai veivaa aamupuuron kahdeksikko päinvastaiseen suuntaan kuin normaalisti.
Ja arvatkaa mikä on paha: lähde menemään rappusia alaspäin eri jalalla kuin yleensä.
tai ota vasenkätinen kutominen haltuun.

On kuulkaa sellainen ponnistus keksiäkäisille aivoille, että melkein pitää mennä loppupäiväksi sänkyyn kylmä kääre otsalla.

kaffepaussi 3 - tapahtui torstaina

 Tapahtui torstaina

- ruokana paistetut gnocchit ja kanasuikaleet

- leivoin sämpylöitä ja ruuneperin kakun. 

- kudoin

- luin

- ei huvittanut lähteä kävelylle enää illansuussa

- en käynyt kaupassa 

Virittelin kirjoitusfiilistä.

Sain joululahjaksi pelikorteilla itsekseen pelattavan roolipelin, ja sellainenhan toimii loistavasti kirjoitusfiiliksen virittelijänä. Vedin kortteja ja kirjoitin mitä pelimanuaali käski.
Tuli niin pelottava ja ällöttävä juttu että en uskaltanut lukea sitä.
En uskaltanut itse asiassa edes kirjoittaa sitä eteenpäin.

Sitten luin yhden vanhan kirjoitukseni, olin siihen edelleen suhteellisen tyytyväinen.
Voisi kait jatkaa sitä.

kokattu-kudottu-luettu-kirjoitettu
Liikkuminen jäi vähän vähemmälle kun ei huvittaut lähteä ulkoilemaan.

kaffepaussibloggaus 2

Keskiviikkona ruokalistalla: kananuggetit, lohkoperunat.

Kävelin illansuussa keskustaan kirjastolle. Olin ajatellut kävellä takaisinkin, mutta väsähdin ja aloin palella. 

 

Kuva on surkea, mutta meidän lähellä kasvaa misteliä! Nuo epämääräiset pallerot puussa ovat oikeasti vihreitä ja niissä on jopa mistelinmarjoja.
Pitää varmaan mennä toiveikkaana puun alle seisoskelemaan. (tai ainakin ottamaan parempi kuva jonain kirkkaana päivänä)

*

Minulla on muistikirjassa tsekkauslista kaikesta siitä mitä olisi hyvä tehdä joka päivä, että olisi mukava olla.

Kokkaa - juu (ne nuggetit)
Kudo - juu, muutama rivi
Kirjoita - juu, edes sitä päiväkirjaa
Lue - itsestäänselvyys
Liiku - no kävelin sinne kirjastolle. Työkävely lasketaan liikkumiseksi, jos kävelen molempiin suuntiin.