pikkuriikkisiä kriizejä

 Kriiziydyin jo ainakin kolmannen kerran tällä kesäkaudella kirjapalveluni lukuajan loppumisen takia. 

Tälle kerralle minulla oli jo taistelusuunnitelmakin valmiina: olisin korottanut nyt perhelukuajan rajattomaksi. 
Vaan kun sellaista vaihtoehtoa ei enää ollutkaan olemassakaan!
Aivan hirvittävän kammottavan suuri kriizi.

kahdeksan päivää! kahdeksan!

Minulla oli himppusta vaille luettuna kaksi äärettömän koukuttavaa kirjaa, enkä saanut lukuaikaa enää päivitettyä pidemmäksi.

Tai ehkä olisin, jos olisin irrottautunut perheestä ja ollut itsekäs. 
Mutta sitten olisi muulla perheellä jäänyt lukuaika kesken!

Aloin pohtia jonkin kevytversion hankkimista jostain toisesta lukuaikapalvelusta tai varjotilin avaamista tähän nykyisen rinnalle. 
Sitten tajusin, että ei kannata. Jos lehteilen keskeneräiset kirjat oikeaan kohtaan, olen heti kättelyssä menettänyt parikymmentä tuntia lukuaikaa. Ja jos avaan varjotilin nykyiseen palveluun, joudun kirjautumaan jatkuvasti ulos ja sisään oikealla tunnuksella, ei semmoista jaksa kukaan.
(tai ehkä jaksaakin, mistä minä tiedän)
Eikä millään kilpailevalla kirjakerholla edes ollut mitään tarjousta voimassa, ei vaikka kuinka huokailin puhelimen lähettyvillä aiheesta.
(miten voi olla että puhelin salakuuntelee kaikenlaiset epäolennaisuudet, mutta ei kirjapalveluita?)

No, nyt lueskelen kesältä lukematta jääneitä rantapokkareita ja kuuntelen Areenasta milloin mitäkin. Pelittää se niinkin.
Mutta sen voin kyllä sanoa jo nyt, että kahdeksan päivän odottelu on kyllä ihan hirmuisen pitkä aika, kun haluaisi tietää miten kirja etenee ja päättyy.

kissa paheksuu lukuajan päättymistä

*

Toinen kriizi on säännönmukaisesti elokuussa kypsyvä liikunnallisuuskriizi.

Minullehan kävi viime syksynä niin, että menneen kauden työpaketti oli kyllä kiva, mutta iltapäivätoiminta oli ajallisesti vähän haasteellinen.
Loppusyksystä alkoi olla tahmeaa lähteä uimaan ennen töitä, ja töiden jälkeen en kertakaikkiaan jaksanut.
Uiminen ja salihommelit loppuivat jotenkin huomaamatta vähän ennen joulua. 
En jaksanut.
Ei huvittanut.
Oli märkää.
Oli kylmää.
Oli pimeää.

Kiipeilemässä sentään olen käynyt, kiitos sinnikkään ja päämäärätietoisen siskon.
(minä kyllä fuskaan minkä kerkeän)

Kiipeilykortin kävin uusimassa elokuussa ja heti kun olin kortin jo maksanut, tajusin että olisi kannattanut ehkä käyttää firman liikuntaseteli siihen. Ja olin että höh ja pöh.
Sitten se raha alkoi poltella taskussa, ettei käyttäminen vaan unohdu.

Yhtenä maanantaina Lehtori sanoi: mä meen tänään salille töiden jälkeen kun sä olet sanonut että liiku aina maanantaisin.
Siinä hetkessä minulla ei sitten ollutkaan enää ensimmäistäkään tekosyytä tai mitään pakokeinoa, oli itsekin pakko  laahautua tutulle uimahallille ja ladata uimaranneke.

Se uimavalvojakin oli ovela, kysyi että laitetaanko heti kaksi kautta peräkkäin kun sulla näköjään on tätä liikuntaetua täällä.
Nyt sitten joudun käymään uimassa pitkälle kesäkuuhun.
Oli pakko kalenteroida uinnit viikko-ohjelmaan etteivät pääse unohtumaan, enkä voi lintsata.

aamutreenin alussa on vielä hauskaa

treenipäiväkirjaan: niinhän siinä sitten kävi

Olen tässä koko postkoronaalisen ajan yrittänyt saada otteen liikunnasta ja liikkumisesta ja liikkeestä. 

Vähän reilu vuosi sitten tajusin, että jos meinaan isona elää suunnilleen hyvinvoivaa elämää, nyt alkavat olla käsillä aivan viime hetket tuoda liikunta osaksi elämää.

Uiminen on pitkään ja monia vuosia ollut tärkeä ja keskeinen osa arkeani, sekä pre- että postkoronaalisesti. Tajusin kuitenkin että tällainen vaihdevuosia lähestyvä naisihminen tarvitsee elämäänsä myös lihasjuttuja. 
Siinä kohden kiipeily tuli kuvaan mukaan.
Tänä syksynä kiipeily on jumittanut mukavuusalueella, kun personaalinen trainerini on ollut täystyöllistetty.
En ole millään hennonnut vaivata täyttä työpäivää puskevaa ja sen ohessa vielä valmennushommiakin tekevää Isoveljeä enää omilla treeneilläni.

Menin sitten elokuun lopulla ilmoittautumaan kaupungin järjestämälle punttisalikurssille.
meillä kaupunki järjestää semmoisia myös aikuisikäisille ihmisille, ihan maltillisella hinnalla.
Neljästä kurssikerrasta kolmeen pääsin paikalle.
Ikäjakauma oli valloittava: yksi tyyppi vaikutti opiskelijalta ja yksi ainakin vaikka kuinka monta vuotta eläkkeellä olleelta ja loput olivat jotain siltä väliltä.

Ensimmäisen kerran jälkeen olin vähän epäileväinen.
Toisella kerralla epäilin vähän vähemmän varsinkin kun punttisalilla oli sauna ja menin kurssikerran jälkeen sinne nautiskelemaan ja kolmannen kerran jäljiltä totesin että antaa olla, se on menoa nyt.

Omalla uimahallilla on pieni punttisali ja sen käyttö kuuluu uimahallimaksuun.
Pistän äänikirjan luureihin, treenaan puolituntisen punttisalilla ja sen jälkeen uin niin kauan kuin jaksan. Välillä saan polskuteltua puolituntisen siihen perään, välillä ei riitä aika tai energia, ja uinti jää lyhyemmäksi.
Tämä kombo on parasta mielialalääkettä.
Olen kaikessa rauhassa omassa kuplassani.
Kuplan jälkeen istun vielä tovin saunassa ja jo on maailma edes vähän parempi paikka, edes hetken.

 

syyskuun alun treenipäiväkirjassa on
sinistä uintia, punaista kiipeilyä
ja yhtäkkiä sivuille ilmestyy vihreä punttisali

 

 

syyskuun lopulla vihreä punttisali valtaa treenipäiväkirjan

 

Että niinhän siinä sitten kävi.
Punttisali tuli osaksi arkeani. 

Treenipäiväkirjasta sarjaa:
Vuosipäivä
Pohdintaa
Uimahallipohdintaa
Yliaktiiviset kahvakuulankäyttäjät
Liikunnan monitoroimisesta

Treenipäiväkirjasta - vuosipäivä

 

Treenipäiväkirjasta huomasin, että kiipeilyn vuosipäivä on käsillä juuri nyt. On kyllä ollut hyvä lajikokeilu ja -valinta! tai onko se varsinaisesti mikään valinta kun 2/3 jo aikuisista lapsistani on tiiviisti lajin parissa. 

En ole koskaan ollut erityisen liikunnallinen, on ollut supermahtavaa oivaltaa ja oppia asioita! 

 

 

Tämmöistä kaikkea olen oppinut ja oivaltanut:

- ihmisen keho on suunniteltu liikkeeseen ja liikkumaan. Sen voi tuntea itsessään kyllä
juostessa voi kuvitella että juoksee karkuun vaikka jotain hurjaa villipetoa tai ajaa takaa antilooppia, kiipeillessä voi kuvitella että vuorenjyrkänteellä on mehiläispesä jonne pitää kavuta ja uidessa pitää päästä trooppiseen saareen hakemaan hedelmiä. en kyllä useinkaan kuvittele niin. mutta voisin kuvitella. 

- minulla on usein tunne, että en ole väleissä kroppani kanssa, on vähän nahkea minulla tuo proprioseptiikka eli käsitykseni siitä, missä raajani ja kehoni rajat sijaitsevat ja missä asennossa olen. Viime aikoina olen huomannut että pystyn korjaamaan asentoa järkevämpään suuntaan ihan seinälläkin.
"munat seinään" komensi lapsukaisistani nuorin. opettelen sitä. olen silti enempi ruma runttaaja kuin taidokas tekninen kiipeilijä

- vuosi sitten en osannut punnertaa enkä vetää leukoja. Tällä hetkellä puhdas suoritus on pienen viimeistelyn päässä kummassakin.  

- yhä pelottaa olla ylhäällä ja alastulo se vasta pelottavaa onkin. 

- hyvinvointi on riippuvainen liikkeestä. Töissä minulla on sähköpöytä ja liikun töihin ja kotiin joko kävellen tai pyöräillen. Loman aikana istuin ja luin paljon. tavoitteeni oli lukea kirja päivässä, ja aika pitkälle heinäkuuta pääsinkin siinä tahdissa.
Vaikka kävinkin melkein päivittäin lenksalla ja pari kertaa viikossa kiipeilemässä, kroppa jäykistyi paljosta istumisesta ja lukemisesta ja sitä velkaa maksan yhä.
odotan elokuuta ja elämän palaamista normaaliin arkeen, on paljon helpompaa tehdä kaikenlaista kun kaikki ympärillä olevat ihmiset ovat kiinni normiarjessa eivätkä millään löhölomalla. on ihan älyttömän vaikea pitää kiinni arkirutiinista kun kotinurkissa vietetään lomaa. työhönlähtö vielä onnistuu mutta työpäivän jälkeen olen ihan tuuliajolla.

- suurin oivallus: olen sitä paremmalla mielellä, mitä säännöllisemmin liikun. Olen ärtyisä ja levoton jos en tee mitään. Murehdin enemmän ja nukun huonommin. Vähintäänkin minun on ihan joka päivä mentävä ulos kotiovesta ja kohdattava maailma. Jos teen jotain liikunnallista, aina parempi.

 

Tiedän kyllä että tämmöinen liikunnasta paasaaminen voi olla todella ärsyttävää ja monelle kuin punainen vaate härälle. on ollut itsellenikin.
Liikkumisen tai liikunnan aloittaminen on vaivalloista.
Oman lajin löytäminen on vaivalloista.
Lähteminen on vaivalloista.
Oikeastaan ihan kaikki liikunnassa on aika vaivalloista.

Mutta semmoista haluan sanoa vertaisikäisille eli keksiäkäisille  ja myös tätä vanhemmille ihmisille että omaan hyvinvointiin kannattaa ihan juuri nyt laittaa aikaa ja energiaa.
Hyvinvointia ovat
- kelpo ruokailu; kaikenlaista, sopivissa määrin
- liikunta keksiäkäisillä naisoletetuilla erityisesti mikä vain lihaskuntoon vaikuttava
- palautuminen tätä erityisesti aion opetella
- jotain itselle eli kaikkinainen itsestä huolehtiminen ja itsensä hoivaaminen

*

Kesäkuussa teimme viikon reissun Splitiin, Kroatiaan ystävien kanssa.

Pitäisikö tehdä reissupostaus?

 

 

*

Treenipäiväkirjasta -

Muistikirjasta vuoden alusta:

 

Samoja ajatuksia kirjasin blogiinkin

Liikkuminen ja liikunnasta nauttimaan opetteleminen ovat koko alkuvuoden olleet vahvana taustatekstinä elämässäni.
Mitä tapahtuu jos yritän liikkua säännöllisesti?
Miten se vaikuttaa?
Voinko oppia nauttimaan liikkumisesta?
(näitä asioita olen toki pohtinut jo aiemminkin)

Tämän kevään aikana on oikeasti tapahtunut jotain. 
Olen alkanut jollain kieroutuneella tavalla todella nauttia liikkumisesta. 
Ja kaivata sitä.
Haaveilla siitä.
Mietin uimista tai kiipeilyä päivittäin.
aina siihen asti kunnes pääsen hallin ovesta sisään, silloin tekee vain mieli kääntyä kannoillaan ja perua koko juttu.
Huomaan muutaman liikkumattoman päivän painon itsessäni.
Vielä  enemmän: huomaan liikkumisen tai liikkumattomuuden mielialassani.

Muutama liikkumaton päivä ja olen alavireinen, ahdistunut, ärtyisä.
Sitä en osannut odottaa.
En sitä että liikkuminen kannattelee henkistä hyvinvointia niin selkeästi ja vahvasti.

treenipäiväkirja toukokuulta; uinti sinisellä, kiipeily punaisella

Olen laiska mukavuudenhaluinen liikkuja.
Pysyttelen tomerasti mukavuusalueella, ja varsin keskellä sitä, ellei joku revi minua väkisin reunan yli.
Uidessa polskuttelen.
Omatoimikiipeillessä heitän kesken, jämähdän traverselle tai teen puolivillaisesti tuttuja juttuja.
Mutta tärkeämpää onkin tehdä, pitää yllä säännöllisyyttä.
Säilyttää liike arjessa.
Pyristellä ehtii kyllä. Nyt rakennetaan rutiinia.

Olen kehittynyt ja oppinut.
Kiipeily on vaikuttanut uintiin paljon. 
Olen tullut vahvemmaksi.
Sopivassa valossa kun vähän kallistaa päätään ja siristää silmiään minulla on lihas. 

Tunnen kehoni paremmin.
En vieläkään ole kovin läheisissä väleissä kroppani kanssa, mutta olen seinällä alkanut huomata asentoni. Toisinaan pystyn jopa korjaamaan sitä. 
Sitä kehotuntemusta ja oman kehon hyväksyntää, kehossa viihtymistä, sitä haen eniten ja kauimpaa. Se on vaikeinta ja suurin esteeni tällä hetkellä erityisesti kiipeillessä - tai jos menisin punttisalille. en mene kun tuntuu aina vaan niin epämiellyttävältä

Nyt uskallan sanoa että minusta on tulossa liikkuva ihminen.

Nyt uskallan varovaisesti sanoa että liike on tullut jäädäkseen.

Mikä motivoi?

Kuvittelen että teen talletusta myöhemmälle itselleni. 
Liikun varastoon.
Että sitten joskus myöhemmin jaksaisin, kykenisin, pystyisin.
Että sitten joskus olisin ryhdikäs ja tarmokas.
Hyväntuulinen.

Ja tietysti treenipäiväkirja motivoi myös.
En pysty monitoroimaan elämääni minkään älylaitteen kautta, sporttikellot eivät ole minun juttuni.
Mutta monitoroin muuten: lasken treenikertoja päiväkirjaan ja käveltyjä /pyöräiltyjä kilometrejä trackeriin. 
en omalla kohdallani pidä kävelemistä tai pyöräilemistä liikuntana, ne ovat paikasta toiseen siirtymistä. mutta trackeroin ne silti. kaiken varalta. Jos niistä sittenkin jonain päivänä tuleekin liikuntaa.

Treenipäiväkirjassa on tammikuun alusta kesäkuun alkuun 54 uintikertaa, 32 kiipeilykertaa.
Noin kolme-neljä tapahtumaa /viikko.
Uintia 2-4 kertaa viikossa ja kiipeilyä 1-2, vähän työtilanteesta riippuen.

Haluaisin kokeilla, mitä polvet sanovat hölkkäämisestä. 
luultavasti nirrrrsssk

* 

se vähän harmittaa ja kiristää mieltä, kun en ole saanut luotua tai pidettyä yllä samanlaista pakottavaa tarvetta luovuuteen.
kutominen ja kirjoittaminen ovat taka-alalla, satunnaisia.

taas vaihteeksi treenipäiväkirjaan - lisää uimahallijuttuja

 Ihan joka kerta sama juttu.

Viimeistään siinä vaiheessa kun uimahallilla pitäisi mennä sisään (!) siihen kylmään ja märkään veteen tai vaihtoehtoisesti kiipeilyhallilla ylipäätään sisään hallille tulen katumapäälle.
Miksi ihmeessä kuvittelen että uiminen tai kiipeily olisi yhtään mitenkään mielekästä?

Ensimmäiset parisataa metriä ovat tuskaisia.
Vesi on kylmää. Ja märkää.
Kroppa on vastahakoinen.
Jossain kahdessa-ja-puolessasadassa alan olla jonkinlaisessa vuorovaikutuksessa itseni kanssa.
Paitsi nyt viimeksi kun pohjalla oli parin päivän takainen kiipeilytreeni ja minulla oli koko kroppa täynnä uusia kohtia.
Sitten kiskon itseäni työläästi eteenpäin jonnekin viiden-kuudensadan tienoille.
Menen sekaisin laskuissa.
Kahdeksassasadassa alan haaveilla lopettamisesta ja saunasta.

Ihan sama kiipeilyhallilla.
Lämmittelen soutamalla.
Ensimmäiset parisataa on yhtä tuskaa.
Sitten olen hetkellisesti vuorovaikutuksessa kroppani kanssa.
Ja tuskastun uudestaan siellä kahdeksansadan tietämillä.

Täytyy toivoa, että jos ikinä joudun veden varaan ensin vuotavalla veneellä ja sitten uiden, olisi rantaan matkaa alle kaksi kilometriä.
Ensin voisin soutaa sillä vuotavalla veneellä vajaan kilsan, hylätä sen kaislikkoon ja sitten kiskoa itseäni työläästi eteenpäin saman verran polskutellen.

*

Mietin uidessa että pitää kai ruveta hiukan suunnittelemaan lakkiaisia.
Tosin mietin myös, että kun se abitura on siirtynyt omilleen, niin ei kai minun nyt sentään tarvitse mitään tehdä asian eteen?
Ilmeisesti täytyy, koska minua ohjeistettiin myös harkitsemaan uuden vaatetuksen hankkimista.
Nähtävästi on epäkorrektia esiintyä samassa klänningissä kaikissa mahdollisissa juhlissa.

*

Uimapukupäivitys:
Addu koko 40 johtaa.
Se on lannistanut sovitusintoni tyystin.

*

Mitäs muuta ajattelinkaan? 

Ainiin, ajattelin että voisi olla ihan metkaa osallistua Pinkin Jokapäiväisen leivän haasteeseen. Että mitä syö ja millä rahalla ja semmoista.
Maanantaista lukien olemme kahden aikuisen talous.
En aio kokata ehkä yhtään mitään.
Ehkä sitten kuvaan tyhjää kattilaa vain päivästä toiseen.
Mutta olen kyllä mukana haasteessa.

Olin ihan kauhistunut, kun Lehtori ehdotti että yritetään pitää PRH-kokus kyllä, se kirjotetaan juuri noin ja PRH-pizza viikonloppuna ihan koko prheelle.
Tai ei se ollut järkyttävää ja kauhistuttavaa, vaan se, että Lehtorin mielestä tehdään ne pizzat itse.
Itse!
Minä olin jo hyvän tovin lehteillyt lähipizzerian ruokalistaa.

Treenipäiväkirjaan: uimahallijuttuja

 Sopu sija anta, rakkaus vällyi väljentä (*) sanoi leopantterikuvioisiin aluspöksyihin pukeutunut seniorikansalainen kun tulin viereiseen pukukaappiin ja yritimme mahduttaa uimakamat rinnakkain.

(*)tuolta se luultavasti kuulostaisi ulkopaikkakuntalaisen korviin, minusta se kuulosti ihan tavalliselta vain

------

uimahallista ei voi laittaa kuvituskuvaa

Olen iät sun ajat käyttänyt yhden tietyn urheiluvaatemerkin uikkareita. 
Siis aina. 
Paitsi silloin kun odotin esikoista. Silloin minulla oli räikyvän oranssi halpakauppauikkari. ei muistella sitä yhtään, se hiutui läpinäkyväksi enkä tajunnut sitä itse.

Addun uikkari, koko 40. 
Menin tässä päivänä muutamana urheiluliikkeeseen kun alkaa nykyinen uikkari osoittaa vanhenemisen merkkejä.
Otin Addun kokoa 40, sekä toiveikkaasti myös kokoa 38 koska ajattelin että runsas uiminen on ehkä tehnyt ihmeitä ja kolmekasikin voisi olla sopiva.

En helkkarivieköön mahtunut edes siihen nelikymppiseen!

Sen vielä jotenkin olisin ehkä juuri ja juuri hyväksynyt että leveyssuunnassa olisi ollut mahtumisongelmia olisin selittänyt sen yhtäkkiä ilmestyneillä keskivartalolihaksilla mutta en mahtunut pituussuunnassa.

Olin liian pitkä siihen uikkariin.
Tai ainakin henkselit kalvautuivat epämiellyttävästi ihon sisään.

En sitten ostanut uikkaria vaan kypsästi mökötin.

Menin paria päivää myöhemmin eri urheiluliikkeeseen ja otin uudelleen sovitukseen saman merkin kokoa 40, paria eri mallia tai ainakin eri väriä ja sitten ihan huvikseni myös jonkun kilpailevan merkin.

Ihan sama probleemi. Kun ei mahdu niin ei mahdu. Ja osassa oli vielä epäpukeva leikkaus.
Kilpaileva merkki oli hiukan parempi mutta jos nyt yhtäkkiä päätän ruveta treenaamaan perhosuintia tai selkää niin eivät kyllä ehkä kädet pyöri kuin tuulimyllyn propellit vaan jumiutuvat liian tiukkoihin henkseleihin.

Ylpeys ei anna periksi sovittaa isompaa kokoa.
Tai pakko se kai on, kun haluan ihan tavallisen perusuikkarin, ilman mitään tukia, pehmusteita tai mitään. kuka edes haluaa uikkariin jotkut tissipehmusteet? (*)vesi kannattelee ja sitä paitsi kun ne vettyvät voivat vaikka hukuttaa ihmisen kesken uinnin. se on sitten eri juttu kun lähtee etsimään jotain rantahepenettä mutta en todellakaan halua nousta uima-altaasta rinnoista vettä puristellen.
(*)olen näemmä muuttumassa räävittömäksi

Tilitin uikkarikriiziä kotona.
Sillä hetkellä läsnäolevan nuorison mielestä kyse on suhteellisesta pituuskasvusta kait vähän niinkuin aikakin on suhteellista niin ilmeisesti pituus myös.
Lehtori sanoi että ehkäpä olen muuttunut niin harteikkaaksi uimisesta.
Epäilin sitä kun ei kait siinä uikkarin henkselin kohdalla ole mitään lihasjuttua.

-------

Yhtenä päivänä uimahallin saunassa oli semmoinen menninkäiskeijukaisen näköinen mummeli.
Löylyistä lähtiessä hän totesi että nyt on p3ppu lämmin, voi lähteä. Että se on hänelle semmoinen mittari kun on pehva lämpöinen on löylyaika tullut täyteen.
Minä siihen hymistelin naureskellen jotain että sepä onkin hyvä mittari pitäisiköhän ottaa käyttöön.

Kun tulin itse pois saunasta se menninkäiskeijukainen oli vielä suihkussa ja huikkasi että onko sulla nyt p3ppu tarpeeksi lämmin ja hihitti metkasti ja hyväntuulisesti kanssani.

treenipäiväkirjaan

maanantaina 

Uinti; n.30 min.
Sekava ja sekatahtinen.
Loppupuolella hyvä kirittäjä, pysyin tahdissa muutaman altaanmitan.

Saunassa huonosti liikkuva täti kampesi itsensä ylimmälle lauteelle, hirvitti että se putoaa tai kierii alas sieltä, en uskaltanut jäädä katsomaan.

Kävin ennen uintia herättelemässä itseäni punttisalin puolella.
Venyttely- ja lämppäpuolella oli yliaktiivinen pariskunta tekemässä jotain hysteeristä alkuverryttelyä.
Ne huhtoivat kuin piristäviä kemikaaleja käyttäneet pikkuoravat janefonda-asuissa. Toinen heilutteli jättisuurta kahvakuulaa ja toinen veti turboteholla punnerruksia, sitten vaihto lennosta vannon että kahvakuula lensi ainakin. Sitten vatsalihaksia ja keppijumppaa kuin keihäänheittoa. Kyykkyhyppyjä ja jotain muuta sekopäistä, ei hetkenkään taukoa ja hullu turbomoodi päällä. Tuli sellainen olo että kohta tarttuu tuo adhd-tai-mikälie, meinasin tulla levottomaksi.
Hirvitti että jään kahvakuulan alle.
Yritin näyttää puolapuilta.

Semmoista jäin ihmettelemään että onko ikäihmisilläkin hiihtoloma.
Halli oli ihan ylitäynnä senioreita, vaan ei nuorisoa.

Harrastuksena boulderkiipeily

Voiko viittäkymppiä lähestyvä liikkumaton naisihminen aloittaa uuden harrastuksen ja voiko se olla boulderkiipeily? juu

Mitä ihmettä se boulderkiipeily /boulderointi oikein on?

Boulderointi on kiipeilyä aika matalilla seinillä ilman valjaita tai kypärää, siis ilman varmistuksia; seinä on ehkä neljä-viisi metriä en osaa arvioida korkea ja alla on patja. 
köysikiipeily on oma lajinsa!   

Boulderoinnissa tarvitaan liikunnalliset vaatteet ja kiipeilykengät kenkiä saa yleensä vuokrata hallilta.
Kiipeilykengän pitää olla tiukka. oikeastaan liian pieni jalkaan. varpaat saavat olla krumpussa.
Käsiin voi kitkan parantamiseksi hieroa mankkaa magnesiumia, saa nesteenä ja jauheena

varusteet: shortsit, t-paita, tossut ja mankka

 

edistyneemmät varusteet: mankkapussi ja oteharja
oteharjalla harjataan otteita että olisi parempi kitka

 

Boulderkiipeilyä voi harrastaa ulkona matalilla kivillä tai kallioilla tai sisähalleissa. Osa kiipeilyhalleista on erikoistunut joko köysi- tai boulderkiipeilyyn, osasta löytyvät molemmat vaihtoehdot ja joillain paikkakunnilla saattaa vaikkapa kuntosalin yhteydessä olla yksi kiipeilyseinä.
Meillä näillä kulmilla on kolme hallia: Bouldertehdas on kotihallini ja vain boulderkiipeilyyn erikoistunut halli, Kiipeilypalatsi on köysihalli, ja uudenkarhea K2 naapurikaupungissa tarjoaa sekä köysi- että bouldermahdollisuudet. Ei ole maksettua mainontaa. 

Boulderhalleissa seinillä on erilaisia profiileja: seinä voi olla suora tai sitten se voi kallistua joko kohti kiipeilijää eli hänkki; tosin  meilläpäin taidetaan sitä seinää kutsua nimellä nega. Häkillä eli negalla kiipelijä on vähän taakse kallellaan kiivetessään tai poispäin eli släbi. minusta meidän nuoriso sanoo myös suoraa seinää släbiksi ja sitten on vielä katto.
Sillä hallilla missä minä käyn, on myös erikseen traverse, eli semmoinen seinä, missä reitit kulkevat vaakatasossa jalat lähellä lattiatasoa tämä on oma suosikkini; ja se vähän mitä kattoprofiileja pystyn kiipeämään, tykkään myös niistä.

Näille seinille on erilaisista otteista rakennettu reittejä.
Otteita on monenlaisia, isoja ja pieniä, jaloille ja käsille.
Yhden reitin otteet ovat aina keskenään samanvärisiä.
Kartion muotoiset isommat jutut ovat bokseja, ja niitä saa käyttää aina.
Jalan saa aina laittaa seinälle eli kitkalle se on flägäämistä /flägi samoin myös  käden saa aina laittaa myös seinään. ruuvikoloihin ei saa laittaa sormia!

erilaisia reittejä suoralla seinällä ja taaempana negalla
harmaat kartiot ovat bokseja ja niitä saa käyttää kaikilla reiteillä
seinän alla on patja

Erilaiset reitit on pistytetty eli greidattu vaikeusasteen mukaan. Helppoja ovat greidit 3-5 ja sitten alkaa vaikeutua. Greidejä täydennetään aakkosilla ja plussilla. Reitin greidi voi olla vaikka 5a+
Greidi määrittyy otteiden koon, määrän, tiheyden ja muodon, ja reitin betan vaikeuden mukaan. beta on reitin kiipeämisohje ja greidin määrittelee yleensä reitintekijä
Jos reitti on sellainen vasen-oikea-käsi-jalka -tikapuut, se on luultavasti kolmonen tai nelonen.
Joillain halleilla otteiden väri voi kertoa sen vaikeusasteenkin, näin on ainakin pääkaupungissa osassa halleista: otteen väri kertoo myös reitin vaikeusasteen.
sillä hallilla missä itse käyn, reitin ensimmäisessä otteessa on yleensä sanottu myös sen reitin greidi. minä kiipeän yleensä nelosen ja vitosen reittejä.
Myös ulkoreitit greidataan samalla tavalla. Suomesta löytyy yksi maailman vaikeimmista ulkokiipeilyreiteistä, sen greidi on 9A ja sen on kiivennyt vain Nalle Hukkataival. 

hylättyjä greidejä
lapulla näet reitin vaativuustason ja otteen värin

Kun aloittaa reitin kiipeämisen, pitää katsoa millainen lähtö siinä on: pitääkö käsien olla samalla otteella one hold vai eri two holds, ja lähtö on oikea, kun molemmat jalat ovat irti patjasta ja kädet aloitusotteilla.
kisareiteillä ja joillain halleilla myös lähtöotteet on merkitty teipillä, jokaista teippiä kohti pitää olla joku raaja. jos otteessa on vaikka neljä teippiä, pitää kaikkien raajojen olla lähtötilanteessa sillä otteella 

aloitus one hold - molemmat kädet samalla otteella
reitin varrella kädet samalla otteella on mätsi

 

Alun jälkeen kiipustetaan ylöspäin parhaaksi katsomalla betalla ja reitti katsotaan suoritetuksi kun molemmat kädet koskettavat hallitusti reitin viimeistä otetta.
hallittu kosketus on että molemmat kädet koskettavat reitin viimeistä otetta muutaman sekunnin ajan. kosketukseksi riittää kun vaikka ihan vain sormenpäät ovat hetken hallitusti siinä otteessa. kiipeilykisoissa kiipeilijä katsoo aina tässä kohden tuomariin, onko suoritus hyväksytty.
Sillä ei ole väliä, kuinka itsensä ylös puurtaa, mutta yleensä joku beta on järkevämpi tai helpompi kuin jokin toinen. Boulderointi ei ole arvostelulaji, eli kunhan ylös pääset millä tahansa tyylillä.
Kiipeilijät ovat erilaisia, pituus, käsiväli ja teknisyys vaikuttavat siihen millaisella betalla kiipeää. minä olen ruma puurtaja, jänttään vähällä voimalla ja kurottelulla sen mihin taidot eivät riitä.

Sitten on erilaisia käsien ja jalkojen asentoja: on kaikenmaailman huukkeja ja grimppejä ja ties mitä.
Vaikkapa heelhook kantakoukku on semmoinen että jalalla paino on kantapään varassa, ja toehookissa toukkari paino on jalkapöydällä tai oikeammin varpailla.
Dynoaminen tai dynaaminen kiipeily on semmoisia erilaisia hyppyjä ja loikahduksia. Ponnistetaan vaikka lattialta ensimmäiselle otteelle tai reitillä otteelta toiselle. dynoissa olen vasta ihan alkeissa, en pysty vielä luotettavasti hyppäämään vaikkapa boksialoitukselle

heelhook lähes hallitusti
paino on yhden käden ja kantapään varassa
toehookissa jalka tulisi saman otteen takaa
ja paino olisi jalkapöydän ja varpaiden varassa

ei niin elegantti näky, mutta uskalsin irroittaa

 

Treenimuotona kiipeily on tosi kokonaisvaltaista: koko kropalle on käyttöä.
Voima auttaa, mutta sitä ei alussa tarvita mitenkään valtaisia määriä, tärkeämpää on varmaan koordinaatio ja tasapaino.
enimmäkseen helpoilla reiteillä ollaan kaikkien raajojen varassa, eli ei tarvitse osata roikkua tai jaksaa kannatella koko painoaan etusormen varassa, jalat ovat tärkeämmät.

Tällä hetkellä minulla on personal trainer oma lapsukaiseni Isoveli, joka suunnittelee, ohjaa ja valvoo treenini, ja kiipeän yhdessä oman siskoni kanssa.
Yksi treenikerta vie vajaat pari tuntia: meillä on omatoiminen alkulämppä, ohjatusti päivän teema, ja yhteinen loppuverryttely. 

Meillä on ollut ainakin tämmöisiä teemoja treeneissä:

Fläshitreeni oli kun hallille oli tullut uusia reittejä.
Jos reitin kiipeää ensimmäisellä yrityksellä se on fläshi.
Reitin voi fläshätä vain kerran, ja reitti on aloitettu kun jalat ovat irti patjasta.
jos vaikka heti alussa pistät toisen jalan hetkeksi takaisin patjalle, siinä meni fläshi. grr.

Jos molemmat kädet tai molemmat jalat ovat yhtäaikaa samalla otteella, se on mätsi.
Kun kiivetään mätsikieltoa, ei saa käsiä tai jalkoja laittaa samaan aikaan samalle otteelle. pelottavaa ja vaikeaa, pitää siis kurotella koko ajan eteenpäin ja miettiä mihin laittaa ylimääräisen käden tai jalan. 

Jos kiivetään kaikilla otteilla, saa käyttää kaikkia minkävärisiä otteita vain.
Yleensä meidän treeneissä voi olla jalat kaikilla otteilla jos käsillä harjoitellaan jotain metkaa, esim. halkeamareittiä. Toisinaan voidaan kiivetä myös kädet kaikilla otteilla ja sillon harjoitellaan jotain tiettyä jalkajuttua, vaikka huukkeja.
Toisinaan myös jos reitti on erityisen kinkkinen ja pitää treenata jotain yksittäistä muuvia liikettä, voidaan mennä siihen kohtaan kaikilla otteilla. 

Yhden käden treeni: jos kiivetään vain yhtä kättä käyttäen, se on hirvittävää ja kamalaa. Ja tämä tietysti molemmilla käsillä erikseen. Hirvittävänkammottavaa, toinen käsi laitetaan selän taakse odottamaan vuoroaan tai lähelle seinää tasapainon ylläpitämiseksi, mutta mihinkään otteeseen ei saa toisella kädellä koskea ennen toppia eli viimeistä otetta.

Kiiveten ylös ja alas. Yleensä alas tullaan kaikilla otteilla tai hypätään. Tämä treeni käy voimille kun pitää kiivetä hallitusti ja vain reitin omilla otteilla myös alas.

Eliminaattitreeni tarkoittaa että pitää jättää väliin mahdollisimman monta otetta reitin varrella Hirvittävän pelottavaa ja kamalan vaikeaa; jos reitissä on vaikkapa kahdeksan otetta ja yrität päästä ylös viidellä, se vaatii kurottelua ja dynoja ja ponnistelua otteelta toiselle. 

Hiljaiset jalat tämä on minun keksimäni termi, en tiedä onko sille jotain virallista nimeä tarkoittaa että yritetään siirrellä jalkoja otteelta toiselle mahdollisimman äänettömästi. Se vaikuttaa kehonhallintaan ja tekee liikkumisesta sulavampaa.

Halkeamatreeni: kun hallille oli tullut halkeamareittejä. Treenattiin traversella halkeamaotteilla: käsi laitetaan kahden lähekkäin olevan boksin väliin. Tykkäsin valtavasti.

Projektointitreeni: kiivetään sellaisia reittejä jotka ovat jääneet kesken, joissa on jotain kiinnostavaa, haastavaa tai muuten vain mukavaa ja jotka ovat jääneet keskeneräisiksi. 

Kiivetään määrää:  yritetään kiivetä mahdollisimman paljon tuttuja reittejä ilman mitään erityisempiä haasteita. Tykkään määrän kiipeämisestä, koska siinä pääsee tekemään toistoja ja keskittymään perusasioihin. 

Meillä on syksyn aikana ollut aina pari-kolme teemallista treenikertaa peräkkäin ja sen jälkeen ollaan projektoitu tai kiivetty määrää. 

Loppuverryttelyssä vedämme leukoja, punnerramme, teemme vatsa- ja selkälihaksia ja kaikkea semmoista oheisjuttua, joskus treenaamme koordinaatiotikkailla, ja välillä meillä on ohjattu venyttely. 

Tämän olen oppinut: painopisteen pitäisi olla alhaalla ja enempi jaloilla, käsivarret kannattaa pitää mahdollisimman suorana niin ei väsy, ja liikkuessa usein lantio lähellä seinää.
Varpaat yleensä kohtisuoraan seinään, ja boksilla mahdollisimman ulkoreunassa.

Olen oppinut myös että on ihan hirvittävän kammottavan pelottavaa koko ajan. En ole kunnolla päässyt eroon korkeanpaikankammosta, en useinkaan meinaa löytää tietä alas ja aina välillä aikaa menee reitin jäljiltä adrenaliinitärinään. siksi kiipeän mieluummin kattoa ja traversea, ei putoa korkealta

Ja miten ihmeessä liikkumaton viittäkymppiä lähestyvä naisihminen päätyi boulderointiin?

Kolmesta lapsukaisestani kaksi harrastaa kiipeilyä, ja kumpainenkin myös ohjaa /valmentaa sitä.
Kiipeily lajina ja kiipeilyhallit ovat vuosien varrella tulleet tutuiksi. 
Laji ei todellakaan olisi minun valintani ilman tätä vahvaa kotitaustaa vaikka yleensä kai lapset alkavat tehdä sitä mitä vanhemmat eikä päinvastoin.
Tiesin siis mihin olen ryhtymässä, enkä aloittanut aivan täydestä tietämättömyydestä. 

Tykkään hallien ilmapiiristä ja tunnelmasta ja olen vuosien varrella aina silloin tällöin kiivennyt nuorimmaisen kanssa.
Kiipeilyhalleilla on aina keskittynyt ja poriseva tekemisen meininki.
Kaveria ja vieraampaakin ihmistä kannustetaan joo-joojoo! 

Nuorimmaisen valmentaja sanoi joskus, että kiipeilyssä tulee huomaamatta koko kropan salitreeni.

Kun olen katsellut peiliin ja lukenut sekalaisia tutkimuksia ja elänyt oman kroppani sisällä, olen tajunnut että ihan oikeasti tarvitsen jonkun liikuntamuodon joka kehittää lihasmassaa tai lihasvoimaa tai jotain lihaksissa.
Punttisali, jooga ja ryhmäliikunta itseapuoppaiden kova pyhä kolmikko eivät tunnu mahdollisilta, mutta kiipeilyhallien maailma, ilmapiiri ja laji ovat jollain tavalla tuttuja - sitä siis!

Minulla on kiipeilykaverina oma sisko ja valmentajana oma lapsukainen: nämä kaksi pitävät yllä motivaatiota ja pakottavat lähtemään liikkeelle. Koska Isoveli on kouluttautunut ja kouluttautumassa edelleen kiipeilyvalmentajana, hän myös todella osaa opastaa lajissa ja suunnitella toimivat treenit. 
Tarvittaessa saamme taustatukea Pikkusiskolta, joka kiipeilee enempi-vähempi tavoitteellisesti, kisaa ajoittain ja on valmennuksessa, hän pystyy antamaan toisenlaisia teknisiä vinkkejä.
Nuoret ovat kiipeilijöinä todella erilaisia ja Pikkusiskon vinkit auttavat usein minua, kun en ole kovin pitkä. 

Nautin valtavasti siitä, mitä kaikkea olen päässyt kokeilemaan, mihin olen vastoin kaikkia oletuksiani pystynyt ja mitä olen oppinut.

Isoin asia, minkä olen tämän alkeiskiipeilyn aikana oppinut on se, että keskiäkäinen ihminen voi kokeilla kaikenlaista koska häpeäkynnys alkaa olla olematon voi oppia kaikenlaista kun antaa siihen itselleen luvan ja mahdollisuuden, täydellinen ei tarvitse olla vaan juttuja voi tehdä omaksi ilokseen ja ennen kaikkea oma liikuntajuttu voi löytyä yllättävästi. 

Kokeile jotain uutta ja yllättävää!
ei sen tarvitse olla kiipeilyä; taitoluistelu, frisbeegolf tai mikä vain kiinnostava kelpaa. aloita niistä lajeista /harrastuksista joita oma jälkikasvusi harrastaa tai on harrastanut, ellet sitten ole ollut heille se portti lajin pariin.

Elämälle pitää sanoa kyllä. 

 

Ja tämä teksti kertoo jotakin kiipeilystä ja elämästä 

*

sekalaista:
on olemassa myös köysikiipeilyä korkeilla seinillä ja valjaiden kanssa, joko itsevarmistavilla tai liidinä, liidiä täytyy vähän opiskella ja suorittaa varmistuskortti, itsevarmistavilla voi kiivetä opastuksen jälkeen itsenäisesti.
liidi-köysikiipeilyssä tarvitaan aina mukaan kaveri, varusteina hallilla kannattaa olla omat valjaat sen oman varmistajan lisäksi.
boulderoida voi myös ulkona, matalilla kivillä, siihen tarvitaan mukana kannettava patja eli pädi. ulkoboulderoinnissa pitää olla spottaaja eli kaveri mukana.sen spottaajan tehtävänä on tönäistä putoava kiipeilijä patjalle ettei satu vahinkoja.
myös köyttä voi kiivetä ulkona,siinä tarvitaan valjaat ja kypärä ja jonkun täytyy tehdä ja viedä ne varmistushommelit siihen kallioon ja sitten tarvitaan myös köysi ja jatkot. menee välineurheiluksi köysikiipeily ulkona. niin ja erityisesti ulkona tarvitaan myös kaveri varmistajaksi.
ja jos katsoit olympialaisia, niissä oli myös lajina nopeuskiipeily eli speed. Siinä on aina samanlainen seinä.
itse asiassa olympialaisissa kiipeilyssä olivat lajeina kaikki yhdessä: jokainen kilpailija suoritti sekä speedin, boulderin että leadin, mikä käytännössä tarkoittaa samaa kuin juoksija juoksisi satasen, tonniviidensadan esteet ja maratonin, samana päivänä.

 

 

Hauraita ajatuksia alkavalle vuodelle

 Omituisinta ja mahtavinta vuodessa 2022 oli liikunta. 

Loppukesästä ja alkusyksystä palasin päättäväisesti ja tarmokkaasti uimahallille. kävin kyllä kor-aikoina silloin tällöin uimassa kun rajoitukset mahdollistivat mutta en säännöllisesti 
Ja elokuulla aloitin säännölliset vierailut kiipeilyhallilla.

Koko syksyn - lukuunottamatta lokakuun kahden viikon sairastelutaukoa - olen käynyt uimassa vähintään kahdesti viikossa, usein kolmestikin, ja kiipeilemässä kerran viikossa.

Parin taukovuoden jälkeen uinti alkoi heti alkusyksystä nopeasti tuntua hyvältä, tutulta ja omalta, sellaiselta että ilman en oikein pärjää. Tuntuu siltä kuin altaassa suoristuisin, kasvaisin mittaa, oikenisin rypyistä ja sohvanmutkista.

Kiipeily on vähän konstikkaampi juttu. Taidot kehittyvät hitaammin; välillä ylhäällä pelottaa, välillä en meinaa löytää reittiä alas. Valmentaja Isoveli pistää tekemään kummallisia treenejä: välillä kiivetään mätsikieltoa ei saa pistää käsiä tai jalkoja yhtaikaa samalle otteelle, välillä hiljaisia jalkoja ettei kuulu kengästä ääntä kun menee eteenpäin, toisinaan pitää flashata kiivetä reitti ensimmäisellä yrityksellä ja juuri kun alkaa oppia jotain, hallilla puretaan seinä ja tilalle tulee uusia reittejä. 
Treenin päätteeksi vedetään leukoja semmoisella avustuslaitteella, punnerretaan ihan ei vielä mene lattiatasossa ja hypitään koordinaatiotikkailla polvet rutisevat.
Kropassa tuntuu hyvältä ja sielussa myös, kun olen oppinut niin paljon uutta.
Mutta ihan en vielä oikein osaa lähteä ilman opasta kiipeilemään. Joulun jälkeen teimme siskon kanssa omatoimitreenin traversella vaakatasossa kulkevia reittejä ja se oli hyvä, ehkä joskus osataan mennä ihan ylös ja alaskin ilman opasta.

Liikuntainnostus jatkukoon!
Ja se myös jatkuu, tunnen kropassani ihan liian nopeasti liikkumattomien päivien painon. 
treenipäiväkirjani mukaan olen elokuun alusta lukien käynyt uimassa 40 kertaa ja kiipeilemässä 20 kertaa.

Kirjoittaminen pitäisi taas palauttaa osaksi päiviä ja arkea. Aika pitkälle syksyyn pidin päiväkirjaa säännöllisesti ja kirjoitin siinä sivussa kertomuksiani.
Lokakuun alussa pistin yhden tarinoistani parille kustantamolle kiitos mutta ei kiitos ja sen jälkeen en ole saanut mitään uutta alkuun saati palannut vanhojen keskeneräisten pariin.
Edes päiväkirjaani en ole saanut kirjoiteltua mitään.
kirjoituslokini mukaan olen viimeksi kirjoittanut mitään muistiinmerkittävää syyskuun puolivälissä

Mietin että pitäisi taas kirjoittaa edes jotain.
Mietin myös, että tekisi varmasti hyvää käydä välillä istumassa kirjastossa lueskelemassa. 
Tietysti luen kotona, mutta päivät urautuvat niin helposti. 
Tekisi hyvää tehdä asioita kodin ulkopuolella. 

Selailin vanhoja muistiinpanojani. Vuoden takaa löysin tekstin, jossa olen pohtinut ensimmäistä koronavuotta ja aikaa juuri ennen koronaa.

Siitä kirjoituksesta poimin jälleen uudestaan matkaani mukaan hurvittelurahan. Josko edes muutaman kerran saisin vietyä itse itseni kahville kaikessa rauhassa lukemaan kirjaa ja jotain. kerran kauan sitten yritin vähän huonolla menestyksellä tai hyvällä miten sen nyt ottaa

Ja jos nyt hurvittelut ja kirjoittaminen eivät onnistuisikaan, voisin kuitenkin yrittää käydä kirjastolla istumassa ja lukemassa. Minulla on yhä kesken semmoinen kristillisen avioliiton käsikirja, jota aloitin joskus monta vuotta sitten ja jota en halunnut tuoda kotiin kun siinä oli niin arveluttavan omituisen konservatiivinen käsitys mutta haluaisin silti tietää mitä ohjeita siinä annetaan. luulen kyllä että en enää edes löydä sitä kun järjestivät kirjastossa kaikki hyllyt uusiksi. se kirja vaivaa päätäni yhä. kirjastossa voi lukea semmoisia mitä ei halua jostain syystä tuoda kotiin esim. pelottavan surullisia elämäkertoja ja omituisia avioliittokäsikirjoja ja kummallisia luonnontieteellisiä opuksia kaikenlaisista eläimistä. 

Kaikella tällä tietysti valmennan itseäni siihen todellisuuteen, että nuorimmainenkin keikkuu jo kotipesän reunamilla, valmiina omaan itsenäiseen elämäänsä. 
Täytyy minunkin hiljalleen opetella omaan itsenäiseen elämääni, miettiä millaisilla asioilla aikani täytän. työelämä luultavasti tulee viemään enempi aikaani mutta kyllä varmaan jotain vapaatakin aikaa jää, toivottavasti.

*

Onko sulla suunnitelmia alkuvuoteen?
Tai ehdotuksia ja ideoita siitä, mitä kannattaisi jonkun muunkin tehdä ja kokeilla? 
kesää varten saa tehdä uudet ja elokuussa tietysti syyssuunnitelmat, ei tarvitse miettiä koko vuotta kerralla

hajatuksia ja valittamattomuuksia

 Harmittaa tämä kellojen kääntely.
Valittaisin jos siitä olisi yhtään mitään apua.

Olen illalla kahdeksan pintaan puoliunessa.

aamiainen
jotenkin kirkasvalo himmentää kynttilän

*

Valittaisin myös siitä kun luin jostain että liike on lääke -slogan on harhaanjohtava slogan, että ei vain kaikille ole liike lääke.
Minä mietin että en keksi yhdenyhtä sellaista tilaa jossa pitäisi maata hievahtamatta paikoillaan päiväkausia. Halvaantuneitakin käydään sairaalassa venyttämässä ja vanuttamassa. muuten tulee veritulppa, olen kuullut.

Hikiliikunta ja sykettä nostava liikunta ei sovi kaikkiin tilanteisiin ja kaikille ihmisille.
Joskus liikunnaksi riittää se, että heiluttaa varpaitaan.
Mutta kyllä täysi liikkumattomuus on ihmiselle haitaksi.
Niin että on tyhmä tekosyy väittää että liike ei ole lääke.
Puhutaan ennemmin siitä, mikä liikkeen muoto kenellekin sopii, on hyväksi tai mikä ketäkin kiinnostaa. Silloin puhutaan asiasta.
Jos väittää että liike ei ole lääke kun ei ole varaa hevospoolovarusteisiin, ei sillä ole mitään tekemistä terveyden vaan käytettävissä olevan resurssin kanssa. Tai sen kanssa mitä oikeasti haluaa tehdä mutta ei jostain syystä pysty.
Siitä kyllä olen jotain mieltä että ei ole reilua sanoa että kävele reippaasti korttelin ympäri ja mene ulkopunttikselle. Onhan se liikuntaa - tai liikettä - mutta ohjeena ihan yhtä tyhmä kuin sanoa vähävaraiselle että onhan metsät marjoja ja sieniä täynnä. Jos ei nappaa niin ei nappaa. Mutta sekin on eri asia. Kun täysi liikkumattomuus nyt vain ei ole hyväksi. Mutta jos haluaa harrastaa hevospooloa, ja on mahdollisuus vain korttelin ympäri kävelyyn niin on ihan ok tehdä valinta, että ei nappaa. Mutta se ei siltikään poista sitä, että liike on ihmiselle hyväksi.
Saa olla jaksamatta ja huvittamatta ja voi olla tyystin ilman resursseja, kaikenlaisia resursseja. Ne ovat vakavia, todellisia ja huomionarvoisia esteitä, ja syitä olla liikkumatta.
Mutta eivät poista sitä että täysi liikkumattomuus ei ole ihmiselle hyväksi, ja että ihminen tarvitsee liikettä siinä missä ruokaakin.
Se, miten liikettä elämässään haluaa ja voi eri syistä toteuttaa, on eri asia. Aina ei voi sillä tavalla kuin haluaisi. Aina ei edes halua.
Mutta liikettä kyllä tarvitsee jokainen, miksi muuten niitä halvaantuneita ja teholla oleviakaan käytäisiin veivaamassa ja pyörittelemässä?
hups, taisin valittaa sittenkin.
sitä paitsi, missä välissä minusta on tullut tällainen liikuntapaasaaja? minä en paasaa liikkumisesta enkä liikunnasta. en. enkä edes paasaa. mistään. (*)

Mietin tätä juttua maanantaina uimahallissa niin kiihkeästi että uin puoli tuntia aivan huomaamatta. Sitten yhtäkkiä joku ihminen altaan päässä katsoi minua, koko ajatuskupla puhkesi ja uiminen loppui siihen paikkaan.
Minulta onkin pitkään puuttunut ajatus jota ajatella.
Melkein kuului päässä poks kun ajatuskupla puhkesi. Ja huomasin vasta siinä kohdassa että onpa ollut rentouttavaa vajota kuplan sisään.

 

*

En valita siitä että minulla on semmoinen hatara ja hutera periaate että liiku aina maanantaisin. Luin sen jostain kirjasta.
En aina pysty liikkumaan sillä tavalla kuin haluaisin. Enkä halua laskea liikkumiseksi sitä kun kävelen tai pyöräilen töihin tai kotiin. Mutta onhan se.
Enempi on liikuntaa se että menee uimaan tai jotain.

Minulla on uimisessa kolme mittaria.
Uin joko puoli tuntia, kilsan verran tai siihen asti kun alkaa närästää. Nämä ovat kaikki sama asia.
Matkalaskusta menen kyllä sekaisin yleensä jo kahdensadan metrin jälkeen.
Sitä en ymmärrä että miten närästys ohjelmoituu päälle kilsan jälkeen.
Joskus uin myös niin kauan kuin huvittaa. Aina kun ei niinkään huvita. Ja kun on aikuinen saa joskus myös olla huvittamatta.

*

En vielä tiedä valitanko vai en siitä kun viikonloppuna jään ihan yksin kotiin kokonaiseksi viikoksi.
Outoa.
Lehtori lähtee työvarjostajaksi Espanjaan. hänellä oli keväällä varjostajia sieltä ja nyt on vastavierailun aika.
Kotona asuva nuori lähtee Kreikkaan kiipeilemään. siitä kyllä vähän valitan, että hän reissaa alvariinsa eikä käy koulua. paitsi edellinen reissu oli syyslomalla ja se oli kyllä loma.

En muista milloin olisin viimeksi ollut pitkään ihan itsekseni.
Tai muistan. Siitä on ehkä kaksitoista vuotta. tietysti olen välillä ollut yön itsekseni, ehkä joskus kaksikin, en muista.
Pitkästynkö ihan?
Ehdinkö tehdä kaikki kivat jutut mitkä haluan?
Mitä edes haluan?
Hirveän hankalaa haluta mitään kun ei ole kesä eikä töistä vapaata, niin että voisi istuksia jossain auringossa siemailemassa ja lukemassa.
Kalenterissa on kaksi iltamenoa, yksi työ- ja toinen ei. Saatan jättää sen toisen väliin.

metsänreunatiellä

(*) toinen mistä mieluusti paasaisin on se slogan että laiskuutta ei ole olemassakaan. On. Mutta sitä on ihan hirmuisen vähän. Se ajatus on vielä vähän kesken, niin en paasaa siitä.
Mutta se ajatus alkaa jotenkin niin, että laiskuus on sellaista piittaamattomuutta mikä vahingoittaa itseä tai muita.
siitä olen laiskuus-slogantyyppien kanssa samaa mieltä, että vaikkapa pölyjen pyyhkimisen väliinjättäminen ei ole laiskuutta, se vain on sen hetkinen tilanne. (ja joskus erinomaisen järkevä ja välttämätön valinta)
Mutta laiskuutta on. Se vain on hyvin harvinaista.

Miten palautumista arkeen?

 Annukalla oli ihanan silmiä avaava postaus siitä, miten arkeen on mahdollista mahduttaa paljon palauttavia ja sielua hyväileviä hetkiä.

Aloin pohtia omaa ajankäyttöäni ja arkeani, syksyn lyhentyviä päiviä ja niiden mukanaan tuomia muutoksia.

Nimesin lokakuun tarmon ja palautumisen kuukaudeksi.

Vapaa liikkuvuus!
Viikonloppuna latasin ja otin samoin tein käyttöön bussin kausikortin. Keväästä tähän asti olen käyttänyt bussia satunnaisesti ja hampaitani kirskutellen kertamaksuilla. Kaupunkiasiat olen yrittänyt hoitaa vaihtoajan puitteissa ja olen ollut hyvin nahkea lähtemään yhtään mihinkään bussitellen.
Pelkkä kausikortin lataaminen teki vapautuneen olon.
Puhumattakaan siitä, että otin sen käyttöön.
olen tylsän pihi kummallisissa asioissa ja itselleni haitallisella tavalla. toisaalta nyt tulee tietenkin henkistä painetta siitä että pitäisi joka päivä ajella bussilla. ja tietysti myös kävellä tai pyöräillä myös ettei kangistu.
Bussikortin olemassaolo tuntuu heti vapauttavalta ja energisoivalta. Voin lähteä uima- tai kiipeilyhallille vaikka sataisi. Tai kirjastoon lueskelemaan vaikka joka päivä.
Maailma laajenee.
harmittaa etten samoin tein ladannut pidempää käyttöaikaa
Bussikortti menee kategoriaan lisää tarmoa.

bussin ikkunasta

 

Somemaailma
Olen viikonloppuisin yrittänyt pitää puhelimen ja tabletin pläräämisen minimissä. Tekee hyvää.
Kaikkein parasta on, jos pystyn olemaan poissa kaikista mahdollisista medioista - uutisista ja somesta erityisesti. Harmillisesti usein käy niin, että yksittäinen viesti johtaa siihen että on selviteltävä jotain asiaa netissä, joka johtaa yhä uusiin viesteihin, selvittelyihin ja lopulta vähän vahingossa ja varkain sekä uutisiin että somemaailmaan. Viestittely ei ole huono asia, mutta sen johdannaiset ovat.
Olosta tulee repaleinen ja säpäleinen.
En kuitenkaan halua pistää luuria äänettömälle, saati kokonaan pois näkösältä - lähipiirissä on kaikenmoisia ikäihmisiä ja nuorta väkeä, joiden saavutettavissa on tarpeellista välttämätöntäkin olla.
Vähemmän somea ja uutisia viikonloppuisin - kategoriaan lisää palautumista.

Liikunta ja treenit
Nautin tällä hetkellä liikkumisesta valtavasti. Uusi tunne elämässäni ja minussa.
Olen oppinut ja oppimassa kiipeilyssä kaikenlaista uutta (heelhookin! toehookin!!) ja huomaan että kroppa kehittyy.
Voimaannuttavinta on se, että kehoni tottelee minua.
Ehkä vähän sinnepäin, mutta huomaan että pystyn opettamaan keholleni asioita, jotka vielä kaikenlisäksi tuntuvat minusta hyvältä.
Yritän ottaa ohjelmaan edes pikkuriikkisen aamuvenyttelyn.
Vakipäiväni ovat maanantai ja keskiviikko: niihin kumpaankin on ohjelmoitu liikuntaa. maanantai tulee jostain kirjasta lukemastani ohjeesta liiku aina maanantaisin ja keskiviikko koska silloin muutkin perheenjäsenet ovat liikunnallisissa tunnelmissa.
Keskiviikon jälkeen yritän saada loppuviikon ohjelmaan vielä yhden tai kaksi liikuntakertaa, vähän viikosta riippuen.
Normaaliviikossa tällä hetkellä yleensä kolme liikuntakertaa, kaksi uintia ja yksi kiipeily.
Lehtorilla on kuulemma tiedossaan mukava personal trainer joka ehkä voisi opastaa minua punttisalin saloihin. Hämmentävää, olen ruvennut hiukan haaveilemaan punttisalihommista.
Ehdottomasti kategoriaa tarmo. Mutta vähän myös palautumista. Ja erityisen paljon voimaantumista.

heelhook (kantakoukku?)
jokseenkin hallittu

 

Ulkoilu
Pyöräilykausi on pimenevien aamujen vuoksi menossa tauolle, en tykkää pyöräillä pimeässä.
Siirryn luultavasti kävelemään työmatkoja, joten ulkoilu ainakin jossain muodossa säilyy arjessa, mutta ehdottomasti on pidettävä huolta siitä että arjessa säilyy ulkoilu, ulkona oleminen, käveleminen ainakin jossain määrin ja joka päivä.
Kategoriaan palautuminen.

aamut alkavat olla jo hämäriä
kohta ei tee mieli pyöräillä

 

Luova näpertely
Kutominen, kirjoittaminen ja kaikenmoinen näpertely on ollut tauolla. Lukeminenkin takkuaa. Niitä kaikkia tarvitsen ehdottomasti arkeeni että voin hyvin.
Millä ihmeen tavalla saan taas puikot, näppiksen ja värikynät osaksi arkipäivää?
Ja miksi lainaan kirjastosta vain tyhmiä kirjoja, joita ei tee mieli lukea?
Palautuminen on näiltä osin aivan hakusessa tällä hetkellä.

aamukahvit kissan kanssa

Väriä elämään ja kivoja vaatteita
Olen päivittänyt ahkerasti vaatevarastoa. Haaveilen oikeasti minimalistisemmasta pukeutumisesta. Töissä olen jatkuvasti firman hupparissa, joten periaatteessa pärjäisin todella pienellä vaatevarastolla. Sorttasin viikonloppuna kesävaatteet varastoon, huonokuntoiset pois ja uudet kivat paremmin esille. Sain vihdoin hankittua mieluisan edes vähän vettäpitävän takin, nyt voi käveleskellä kaikilla säillä.
Kaipaan vielä muutamaa uutta paitaa /puseroa tai vastaavaa, että pääsisin eroon kulahtaneista vastaavista oikeasti haluaisin päivittää tyyliäni.
Lehtorin mamman vintiltä löysin villakangastakit, joilla pärjään ehkä loppuelämäni.
Kategoriaa ihan turhaa mutta tärkeää

pitkä takki hienostelukäyttöön

lyhyempi arkisempaan käyttöön

arkivarusteet kunnossa ja väriä elämässä
(seassa myös Lehtorin takkeja)

käsityötä jostain -50-60 luvulta ehkä?
mamma ei enää muistanut

tasapainoinen elämä?

 Puolen kuukauden liikunnallis-kirjoittamis-taloudelliskatsaus

Kirjoittaminen
Metsämännistöiset etenevät lähes päivittäin. Ja jos en työstä sitä, kirjoitan jotain muuta,
Syyskuun alusta ehkä kolme tai neljä kokonaan kirjoittamatonta päivää.
Voisin ajatella asiaa enemmän ja aloittaa kirjoittamishommelit vähän aikaisemmin kuin yhdeksältä illalla.
Miinusvaikutuksia: niskajumi ja kutomishommeleiden hidastuminen

Liikunnat
Syyskuun alusta viikossa näyttäisi olevan kolme treenikertaa: kaksi uintia ja yksi kiipeily /viikko.
Yhdellä uintikerralla kävin myös uimahallin punttisalilla vähän kurkistelemassa, ja jatkossa tavoite on että kävisin siellä ainakin kerran viikossa ottamassa uinnille vähän alkulämpöä. Yhtenä yönä näin unta että osasin uida tosi sulavaa vapaauintia, että sitä pitäisi vissiin kanssa vähän harjoitella.
Kiipeilytreeneissä harjoittelen myös leuanvetoa ja punnerruksia. Siellä hallilla on semmoinen härpäke, joka avustaa leuanvedossa niin että on kevyt kuin keijukainen. Ja semmoinen patjahommeli ettei tarvitse punnertaa lattiatasolta vaan voi ensin harjoitella tekniikan hyväksi. Narua hyppelen myös ja siitä polveni ei aina tykkää. 

 

Taloudellisuus ja kodinhoito
Ihan retuperällä.
Ruuan hinta senkun nousee vain. En pysty suunnittelemaan yhtään ruokailuja. Siis yhtään. Voin päättää kauppaan mennessäni että syödään lihapullia ja ulostullessa minulla on aineksia johonkin käsittämättömään vatkuliin mistä ei ainakaan synny lihapullia eikä oikein mitään muutakaan. Paitsi tolkuttomasti hävikkiä. Haaveilen kaakaosta ja ranskanleivästä. Syön vallan semmoisia asioita joista itselleni tulee huono olo. Lakritsia esimerkiksi.

En kykene järjestelemään jälkiäni yhtään vaan kaikissa niissä paikoissa joissa kotona olen aikaani viettänyt on kasoja. Keittiön työtasosta on näkyvillä ehkä leikkuulaudan kokoinen työskentelytila, eikä senkään tilan tyhjyys ole ainakaan minun ansiotani. 

Ja kutomukset eivät etene. Se harmittaa koska minulla on ihanat langat odottamassa, enkä saa aloittaa niitä ennen kuin keskeneräiset ovat valmiit.

henkilökohtainen tavaravyöryni

Olen aikaisemminkin huomannut, että jos joku hommeli on hallinnassa, pitää jonkin toisen olla epähallittua.
Sellaista on tasapainoinen elämä.