maailmankaikkeuden kummallisuudesta

Minulla on tullut päähän semmoinen vinksa, että luen vierailla kielillä.
Minä! Vannoutunut fennomaani.
Sen lisäksi rikoin pyhän periaatteeni siitä, etten osta yhtään kirjoja vaan kirjastosta lainailen. Muttakun niitä kirjoja ei ole meidän kirjastossa. Menin sitten ja tilasin kaikenlaista kivaa.
Maailmankaikkeus kosti heti: "tilaustanne on päivitetty: seuraavia tilaamianne teoksia ei ole saatavilla."
No, onneksi maailmankaikkeus on anteeksiantavaa sorttia, joku general manager oli ihan henkilökohtaisissa sähköpostiyhteyksissä minuun ja vakuutti, että kyllä nämä tilaamani tuotteet toimitetaan asap.

Valitettavasti päähäni ei ole (vieläkään) tullut semmoista vinksaa että tykkäisin lukea opiskelujuttuja, edes suomeksi.
Tykkään ihan älyttömästi opiskella, mutta en tykkää yhtään lukea mitään tentti- ja esseekirjoja.
Kaivelin tänä aamuna esiin opiskelukirja numero ykkösen ja sain hepulin.
Se on paksu.
Ja painava.
Ja siitä pitäisi pusertaa kasaan joku essee.
Aloin välittömästi - en suinkaan laatia lukuaikataulua, enkä lukea - vaan lykätä sitä lukemista jonnekin tuonnemmaksi.
Kyllä olen hyvä esimerkki opiskelukammoiselle nuorisolleni.

*
Maailmankaikkeus on muuten kummallinen juttu kaikin puolin.
Olin eilen Työ2:n tehtävissä mainostamassa ja markkinoimassa ja sain markkinointikaverikseni yhden Työ2:n haarakkeen päävastuullisen.
Juttelimme kaikenmoista, miten nyt toisilleen tuntemattomat ihmiset juttelevat kun ne törkätään äkkiarvaamatta samaan paikkaan puolitylsistymään (ei ollut kovin paljon vastaanottavaisia ihmisiä meidän markkinoinillemme)
Kun aikamme olimme jutellalätisseet tylsyydentorjuntajuttuja, kävi ilmi, että tämä nainen on äiti lapselle josta pöydässämme taannoin juoruttiin (ja joka siis on paljosti vastuussa tulevien lastenlastemme nimistä). Kerroin hänelle, että hänen lapsensa tunnetaan meilläkin.
Kyllä niin on pieni ja kummallinen maailmankaikkeus.

*

Haluaisin osata kirjoittaa jotain fiksua lastenkasvatuksesta, koska olen niin inspiroitunut Yksiksen kirjoituksesta.
En pysty.
En saa muotoiltua sitä mitä haluaisin, mutta jotakin semmoista, että kun nuo nakerot nyt tässä nurkissa hyvinkin parikymmentä vuotta pyörivät, niin pitää jotenkin osata ottaa vastaan se ja kellua mukana. Että itseään ei voi muuttaa loputtomiin. Pitää olla uskollinen itselleen.
Kai.
En kyllä väitä että osaisin.

keskiviikkohyhmä

ensi viikolla Lintukodossa alkaa hissiremontti.
Onneksi emme asu seitsemännessä taivaassa. Vain kuudennessa.
Yhdeksän litraa maitoa sekä jogurtit,  appelsiinit, lihat, perunat, porkkanat, omput, banskut, jauhot, puuroryynit...viikossa.
Remppa kestää kuulemma tasan kuukauden. (uskokoon ken tahtoo; en minä!)

Ja mikäpä hätä meillä on: viidet nuoret, terveet jalat tepsuttamaan ylös ja alas rappusia.

Naapurissa on ysikymppinen rollaattoritäti. Mitä tapahtuu hänen liikkumiselleen, kun hän on kuukauden asuntonsa vankina?

*aivan valtava huokaus*

*

Pää aivan hyhmässä: ulkona sataa jotain vedentapaista, sisällä on harmaata, ulkona on harmaata. Pääkin on sitä samaa harmaata möösää, tuntuu siltä kuin päivä ei olisi kunnolla vielä edes käynnistynytkään.

Murhetun ihan kaikkea. Lasten koulunkäyntiä, omia juttujani, kevättä ja kesää.
En silti ole alakuloinen.
Olen melkein tarmokas.

*
Lapset saivat hepulin kun kuulivat että minä ihan välttämättä haluan semmoisen fiuh-lääps-pädin. Tiedättekö?
En yhtään tiedä mihin minä sitä tarvitsen, mutta selvästi kyllä tarvitsen.
Lapset olivat sitä mieltä, että ensin loma ja suun huvit. Vasta sitten äidin mokomat haihatukset.

kaikenlaista

tämän aamun keskustelut:

Joku lapsista: "nyt kun äiti on siellä feississä, niin mekin.... (jotaijotainjotain)"
minä: "no ette varmaan niin. Se on muutenkin ihan tyhmä koko juttu. Jotain napanöyhdän kaivelua vaan"
Isosisko: "onko sulla paljon kavereita?"
HraH: "varmaan satoja."
minä (hyvin happamasti): "no ei, kukaan ei leikimunkaa"
Isosisko: "no ei kai leikikään, jos sä vaan kerrot jostain napanöyhdästä, että napanöyhtäni oli tänään harmaa ja karvainen. Ketä se nyt kiinnostaa? Kerro jotain kunnollista."

Siis ihan vakavasti. Me tarvitsemme aamuihimme jonkun keskustelunohjaajan.

*

Pikkusisko treenaa laulukokeeseen. Päässäni soi "minä kierrän pientä ympyyyräääni..."
Isoveli treenaa bassokokeeseen. Onneksi ilmabassolla.
Isosisko treenaa fysiikkaa ja englantia. ("ilmanpaine siiven yläpinnalla on....")

minä uusiokäyn peruskoulua.

*

Istuin iltaa sohvanmutkassa ja rasvasin kynnensyrjiä silmänympäryysvoiteella, niin kuin eliittirouvain kuuluu tehdä.
Telkkarista tuli ruokamatka Sisiliaan.
Aloin huokailla kovaan ääneen ja mutista että tuolla me oltais voitu olla syömässä ja juomassa hyvin sen sijaan että maataan jossain typerällä uima-altaalla jossain typerällä saarella jossain typerän Kreikan kupeessa.
HraH tuli katsomaan samaa ohjelmaa: "siinä sä istut ja valitat ja meikkaat, vaikka mies on tänään järjestänyt sulle ulkomaanmatkan"
Rasvasin ja marisin ponnekkaammin.
Sisilia loppui.
Seuraavana kanavalta alkoi ruokamatka Kreikkaan.
HraH alkoi nauraa ja heilutella sormiaan.
Minä vein ylevästi rasvani kaappiin ja otin kirjani esiin.


sääliö ja pulkkaretki

kesään on ihan liian pitkä aika. *huokaus*

olen aina luullut, että olen semmoinen utelias, museo-kulttuurishenkinen kaupunkilomailija.

No en.

Olen sittenkin ihan-mitä-tahansa-kunhan-on-allas lomailija. Sekä ei-mielellään-museoita lomailija.
Ja myös piut-paut-paikallisille-ruokapaikoille-en-kumminkaan-jaksa-lähteä-hotellista-mihinkään.

Olen ihan-mitä-vaan-kunhan-ei-tarvitse-tehdä-mitään-ja-on-toisinaan-viileää-viiniä. (kuoharia/sangriaa/taijotain)

sääliö.
Olen keski-ikäinen, yltiömukavuudenhaluinen sääliö.


*

ai niin, piti avautumani ihan jostain muusta.

Kauhukolmikolla on ollut pulkkavajetta, viime kesäisen muuton takia.

Onko teillä aavistustakaan, mitä pulkat maksavat?
Kymmenen euroa kpl. Kymmenen.
Kolme pulkkaa on yhtä kuin satakahdeksankymmentä markkaa.
Lievää liiottelua tuossa muovin hinnassa. (suostuin ostamaan kaksi, ja yhden liukurin)

Eikä siinä vielä kaikki.
Käyttöohje pulkan mukana tulleessa käyttöohjelipareessa:

- Ei alle kolmivuotiaille. Kuristumisvaara.
- Käytettävä aina suojakypärää
- ei saa käyttää kaulaliinaa
- huom. varo mäkiä ja liian kovia vauhteja.

Veimme kauhukolmikon älyn turvalliselle pulkkaretkelle kotimme takapihalla olevalle ehdottoman tasaiselle ruohokaistaleelle (oli vaaterissa, tarkistettiin vatupassilla!) Kypärät päässä, tietysti.

...ja meillä kaikilla oli niin mukavaa...

(oikeasti ne laskivat ilman aikuisen valvontaa semmoisessa mäessä jonka nimi on Pääkallomäki.)
(meidän lähellä on myös Elämän Ja Kuoleman mäki ja Pirunvedenmäki)

Jotain rotia?

arkiviikko aluillaan taas, työlistalla kohtuullinen määrä tekemistä - edessä pitäisi olla perushyvä ja perustyöteliäs viikko.

*
Tänä aamuna ajauduimme pohtimaan idänpolitiikkaa, lähinnä tuota rajankäyntiä idässä. (älkää kysykö miten; en voi ymmärtää, miten sellaiseen keskusteluun voi päätyä kesken aamupuuron. Ihan oikeasti. En ymmärrä.)

Pikkusisko oli sitä mieltä, että Petsamo pitäisi palauttaa. Välittömästi. "miksei ne vois antaa sitä kättä takaisin?"
Isosisko muistutti tietysti Karjalasta.
Johon minä, että evakkojunas mie oon syntynt ja pulikka kainalos tänne tult.
HraH yritti olla kovasti pedagoginen ja selvittää Petsamon infratruktuurin uudelleenstrukturoimisen kalleutta, mutta luovutti siinä vaiheessa kun muistinkin yhtäkkiä, että eihän se ollutkaan evakkojuna vaan -poni.

Pitää jollain tavalla ryhdistäytyä kyllä.
Ei ole normaalia keskustelua tuollainen.

*

Kähvelletyt kysymykset

Kähvelsin mainiot kysymykset MoonMammalta, koska ne vaan olivat niin mainiot. Kyllä niin en kerro yhtätoista faktaa.
 
1. Jos olisit joku rock/poptähti, niin kuka ja miksi?
vissiin joku tosi underground.
 
2. Jos pitäisi valita yksi musiikin laji, ja kuunnella pelkästään sitä koko loppuelämä, niin mikä se olisi?
Meinasin ensin vastata että Semmarit, mutta eihän se ole laji. Kai?
1900-luvun klassinen. Siinä on haastetta, huumoria ja ovelaa kauneutta.
 
3. Mikä instrumentti ja kenen soittamana?
Viulu, oman siskon. (<3)
 
4. Minkä elokuvan musiikki, tunnari tai jokin teema itkettää väkisin?
Sormusten herran teema.
Ja Kolme väriä -sarja. (en kyllä yhtään muista niitä elokuvia, mutta muistan että musiikit olivat henkeäsalpaavia)
 
5. Jos pitäisi valita yksi elokuva, ja katsella pelkästään sitä koko loppuelämä, niin mikä se olisi?
apua! Minulla on leffa-adhd, loppuelämä olisi pelottavan pitkä, jos pitäisi katsoa elokuvia, saati sitten yhtä ainoaa elokuvaa. Mutta Birdgage - Lainahöyhenissä on kokolailla hauska.
 
6. Suomenkieliset vai vieraskieliset lyriikat? Vai mielellään ei lyriikoita ollenkaan?
Suomenkieliset. Tietysti.
 
7. Missä yhtyeessä haluaisit soittaa, ja miksi?
Meidän totaalisen epämusikaalisessa perheyhtyeessä nimeltään Litöl Bäng; olen debytoinut kolikoilla täytetyn tulitikkuaskin soittajana. (tikkuaskisti?) (Isoveljellä oli munniharppu, Isosiskolla kazoo, hraH:lla kukkopilli ja Pikkusiskolla viulu) Panostimme ulkomusiikillisiin seikkoihin, lähinnä soitinlaukkuihin. Soitinhankintoja tehdessäni - ostin samalla keikalla parin kazoon ja munniharpun lisäksi myös nokkahuilun - soitinkauppias kysyi, että laitetaanko myös parit korvatulpat.
 
Olemme myös musisoineet pehmoleluilla.
Ja kykenemme laulamaan uskomattoman moniäänisesti, toisinaan jopa soinnukkaasti.
 
8. Mitä instrumenttia haluaisit soittaa, ja miksi?
Joskus ennen olisin vastannut että huilua. Nykyään olen realisti: pimpparautaa. (jos joku muu virittää sen)
 
9. Onko viikonlopun leffailtasi komediaa, draamaa, jännitystä vai toimintaa?
Jos olen itseni kanssa, niin angloamerikkalaista komediaa. Jos hraH:n niin jotain käsittämätöntä eurooppalaista taidedraamaa.
 
10. Missä elokuvassa esiintyy suosikkipahiksesi?
Suosikkipahikseni on Jack Nicholson. (ooooh!)
 
11. Mikä on elämän tarkoitus?
Tähän kysymykseen minut on oivasti valmentanut poikaseni. Ainoa oikea  vastaus on 42.
 

keskiviikkoketutus torstaina?

ylenpalttinen rehkiminen kostautuu aina: nyt ei huvita, ei sitten yhtään mikään. Hyvä kun silmäni mä auki saan.

Maailmankaikkeus kostaa liikunnanharrastajalle: pää on kipee, ja niska. Ei paljoa naurata. Kun juuri pään ja niskan pitäisi kuntoutua.

*
Vaihdoin kalenterin. Se ensin ostamani oli liian hyväntuulinen ja hippihenkinen, täynnä maailmojasyleileviä lentäviä lauseita ja ajatuksia. Ajattelin, että se olisi valanut minuun suunnatonta tulevaisuudenuskoa ja iloa kaikkiin päiviini. Ja höpöhöh, tulin päivä päivältä ahdistuneemmaksi sellaisesta kaikkialle rönsyilevästä hyväntuulisuudesta. Ei ole normaaleille ihmisille tarkoitettu sellaista. Normaaleille on tarkoitettu sellainen puolinainen ei-ketutus, satunnaisella naurulla ryyditettynä.
Muistin että kotona on joku tilaajalahjakalenteri, säädyllisen luterilaisen synkeä.
Heti tuli parempi olo, sisäinen ituhippini on taas suitsittu karsinaansa ja estradille marssitettu kelpo suorittaja. Pelkään varmaan, että jos päästän poppanahattuni valloilleen, päädyn johonkin ashramiin joogaamaan tai harjoittamaan jotain muuta turnipsinpurentaa.
Että näin valoisalla asenteella tänään.

*
Sääliksi kävi kasvuikäistä nuorisoa, kun ne aamutuimaan haalivat talviurheiluvarusteita kasaan.
Muistan, että pelkkä luistinten laahaaminen koululle oli tyhmää ja raskasta. Painavia ovat ja kolisevat sääriin ja muiden ihmisten sääriin myös.
Aivan erityisesti säälin Pikkusiskoa, joka on hentoinen ja jolla on kuljettavanaan reilun kilometrin koulumatka, ja jonka koulureppu on isompi kuin tyttö itse.
Mutta en silti sääli niin paljoa, että tarjoutuisin kantamaan ne luistimet hänen puolestaan. (*kjäh-kjäh, vuoden hirviöäiti täällä hykertelee*)

*
Ei tokene pää, ei kahvista, jumpasta eikä lääkkeestä.
höh ja pöh sille.
Ihmekös olen näin ärtsy.

tajunnanvirtaa

jaa-ha, mikäs olisikaan tämän päivän natina ja kitinä?

Olen ollut niin toimelias ja kaivellut työpöytäni uumenista mäteentänsitjoskus-tehtäviä niin paljon että oikein hengästyttää. Aivan järjettömän paljon olen saanut aikaan.
Itseruoskintaa: miksi ihmeessä olen lykännyt näiden tekemistä?
Ei ole vanhan muistiin luottamista, täytyy taas ottaa vanha kunnon työlista käyttöön.

Vieron uutta kalenteriani.
Kaiken sen kirjakaupoissa vietetyn jahkaamisen jälkeen ei uusi kalenteri ole kiva, eikä toimiva.
höh ja pöh.
On tiettyjä asioita, joissa pitäisi olla koekäyttöoikeus.
Niinkuin nyt vaikka kalenterit ja lastenrattaat. Ei voi millään tietää miten toimivat ne, jos ei ole ensin tosiolosuhteissa testannut.
Keittiönkaapit ovat semmoisia myös. Ja liukuovikaapistot.
Voipi olla että täytyy tehdä uusiokalenterihankinta.
Keittiönkaappeja en kyllä taida raskia laittaa uusiksi.
Lastenrattaita en onneksi enää tarvitse. Eivätkä myöskään lapseni mun.

Pikkusisko laski tänään aamupalalla: "kahden vuoden päästä mä olen ykstoista."
Sain sätkyn. Ei voi millään olla. Se on vasta viisi.
Mutta kyllä se on.
Kahden vuoden päästä yksitoista.
Viisivuotiaissa on kyllä jotain perin herttaista. Jotenkin muistan nuo kaikki nimenomaan viisivuotiaina.
Tuleeko lapsesta viisivuotiaana jotenkin ihmisempi?

Isosisko puolestaan pohti, olisiko kiva mennä kouluun kirahvilla.
Minusta olisi.
Vaikka aika vaikea voisi olla päästä kyytiin.

isovanhemmuuden ilot

eilen kesken ruuanlaittopuuhien

Isosisko: "mikä susta sit tulee? Jos isä on äijäpappa?"
minä: "häh?"
Isosisko: "no mun lapsille? Jos isä on äijäpappa?"
minä: "ai se, no ahkku. Tai sit ämmi"
Isosisko (murpattaa hiljaa itsekseen): "kaikilla muilla on normaali mummo ja pappa. Mun lapsilla on joku ihmeen äijäpappa ja ahkku."

**

tänään aamupalalla

Pikkusisko (sensaatiohakuisesti): "E sano, että sen luokalla on tyttö jolla on tosi kummallinen nimi"
minä: "no mikä nimi"
Pikkusisko: "Mansikka" (saattoi se olla mustikkakin, joku luonnonihme kumminkin)
minä: "ei se voi olla kenenkään nimi"
Isosisko: "höh, ei toi nyt oo mitenkään kummallinen nimi"
minä: "no ON. Vai mikä sitten on?"
Isosisko (itsestäänselvyytenä, niin kuin ihminen, joka on todella nähnyt vaivaa ja miettinyt asiaa): "Pöksytuhnu"

Onneksi suu on tyhjä.

hraH: "onkse sun lapsen nimi? Sun esikoinen? Pöksytuhnu?"
Isosisko (loukkaantuneena) "EI. Mun lapsesta tulee Narcissos Anni Elina"
hraH (toiveikkaana): "ja seuraava on sit Pöksytuhnu?"
minä: "me mennään johonkin kulttuuritapahtumaan ja esitellään että tässä on viehättävät tyttärentyttäremme Narcissos ja Pöksytuhnu?"

Juupajuu. Edessä on loistava tulevaisuus.

*

liikunnan kiro ja muuta

Kun lauantaiaamuna räpistelin ja hytistelin kylmän suihkun alla vain päästäkseni kylmään ja märkään altaaseen, mietin taas kerran, onko tässä koko touhussa yhtään mitään mieltä.
Pikkuallas oli täynnä kilpauimareita. Iso allas on pelottava.
Röljäytin itseni isoon altaaseen hitaiden radalle ja lähdin vaivalloisesti räpiköimään ensimmäistä altaanmittaa.
Punttisali näkyi olevan täynnä ikäihmisiä (sääli hraH:ta!).

Mietin liikkumista ja liikuntaa.
Sitä miten pahuksen vaivalloista se on.
Olen hädintuskin millään mittarilla uimataitoinen, ja silti vesi on ainoa elementti, jossa tunnen oloni edes suurinpiirtein sulavaksi ja linjakkaaksi.
Punttisali tyhjeni  kuin pajatso, kerralla, suoraan uima-altaaseen. Hitaiden rata täyttyi tarmokkaista papparaisista ja juoruilevista mummosista, ja minun uintini oli sitä myöden selvä. Menin jälkikasvun kanssa lillimään lämpimiin vesiin.

Loppupäivän (ja sunnuntainkin) vietin ansaitusti kirjapinoni kanssa. (Lars Monsen: Vaellus halki Alaskan; Mäkelä Petri: 80 astetta pohjoista leveyttä;  Uhmakirja; Mähkä Merja: Ihanasti hukassa. Sen lisäksi muutamia lukuja kirjasta Hokkinen Lauri: Pyöräretki halki Saksan; en lue tätä loppuun, muutamia lukuja Townsendin Cappucinovuodet, muutamia sivuja Wickham: Tennisparty)

Sunnuntaiaamupäivällä lähdin kävelylenkille.
Ja mietin taas liikuntaa. Sitä että minulla on kaksi vasenta jalkaa, jotka ovat riidoissa keskenään, kroonisesti jumissa oleva niska ja epälihaksikas vartalo.
Kaiken tarpeellisen kertonee se, että hraH sanoi nähneensä unta, jossa liikuin kauniisti.
Ajattelin, että en oikeastaan halua olla sanottavasti kevyempi (no ehkä kilon-parin verran), enkä edes ihan hirveästi lihaksikkaampi (jos kohta tuo 3x9kk:n turmelema vyötärönseutuni voisi olla vähän vähemmän turmeltunut). Haluan vain pysyä suunnilleen terveenä.
Siinä kunnossa että pää kääntyy, kädet nousevat ja pumppu pelaa mielellään vielä siinäkin vaiheessa kun tulee ajankohtaiseksi joko istuksia etelän lämmössä eläkepäivistä nauttimassa tai liekuttaa seuraavaa sukupolvea sylissä.

*
Etelän lämmöstä tuli mieleeni, että aika huonolta alkaa näyttää tuo meidän kahdenkeskinen kaupunkilomamme.
Kävimme hraH:n kanssa oikein matkatoimistossa kaupunkeja selvittelemässä.
Emme vain kyenneet varmaan matkaa sen pahemmin Lissaboniin (HraH:n nro1) tai Madridiin (minun nro1) tai mihinkään muuallekaan (esim. Roomaan, hätävara nro1).

Sen sijaan hraH alkoi kysellä virkailijalta, että missäs lomakohteissa olisi kesällä tilaa meidän laumallemme ja mitä maksaa.
Sitten se otti tiiliskivenpaksuisen lomaesitteen mukaan kotiin ja keskeytteli tämän tästä leppoisan kirjaanuppoutumiseni esittelemällä milloin mitäkin hotellia, rantaa tahi nähtävyyttä. Minut se pakotti nettiin tutkimaan ja tekemään laskelmia ja sunnuntaina se kutsui koolle prhkokuksen, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että etelä kutsuu kesällä.

Lapset, jotka tähän asti ovat olleet äärettömän pottuuntuneita meidän kahdenkeskisestä lomastamme, muuttivat noin sekunnin sadasosassa äärettömän potutuskohteensa siihen, että emme mistään hinnasta suostu matkustamaan siihen tiettyyn (ainoaan oikeaan) matkakohteeseen ja hotelliin, emmekä edes koko kesäksi. Kyllä niin on epää.

Ja vaikka heitä vannotettiin pysymään asiasta toistaiseksi hiljaa, niin julkistan sen nyt kuitenkin.
Pikkusisko on seula, mitä tämmöisiin asioihin tulee.

Nyt pitäisi vielä
a. varata matka
b. maksaa se.

*
mietin myös, että olisiko kivaa, jos olisi paljasjalkajuoksutossut ja kickbike. Että olisinko jotenkin liikkuvaisempi semmoisilla apuvälineillä.
Mietin työmatkapyöräilyä jahka lumet sulavat ja kotiinkävelyäkin mietin.

Ja ihan hirveästi mietin koko sunnuntai-illan sitä, että hyvästi kaupunkiloma, pikkuputiikit ja katukahvilat, hyvästi taideteokset ja muutama muu itselleni suunnittelema synttärilahja.
Tervetuloa vaan säästökuuri.

viikonloppu!

kyllä niin olen fiksu. Olen jäänyt jumiin kirjaston hakukoneeseen, teen kamalasti varauksia ja kannan kassikaupalla kirjoja kotiin. Tarttis vissiin jossain välissä lukeakin niitä.

Piti eilen käydä uimassa ennen iltakokousta, mutta sitten tuli kaikenlaista viivästystä. Yleisessä turhautuneisuudessa tein laiskanpuoleisen viikkosiivouksen jo eilen, mikä osoittautuikin aika hyväksi ideaksi. Nyt voin lönöttää koko viikonlopun sohvassa ja lukea, välillä vain vähän käännän kylkeä ettei tule makuuhaavoja. Ruokaa täytyy varmaan laittaa, siihen on ehkä hyvä asennoitua.

Sen verran meinasin liikkua, että käymme koko vahvuudella viikonloppuna uimassa, ei olla varmaan puoleen vuoteen käyty.

Kirjavinkki

Olen mykistetty
Ensimmäinen osa - naisen viat
Kahvipöytä

Kirjaston uutuushaku on käsittämättömän hieno juttu...


...ja joskus napsahtavat vanhatkin haut kohdilleen: tämän päivän lainaussaldoa...


tavistorstai

jaa-ha, mistäs tänään natisisi?

Pikkusisko oli aivan maansa myynyt eilen, kun pakotin hänet silmälasiostoksille. Ei löytynyt mieleisiä (tiikeriraidallisia) kakkuloita.
Seuraavaksi mieluisimmat (seepraraidalliset) olivat liian isot.
Ei ollut koirantassuja eikä mitään muutakaan kivaa, pelkkiä tyhmiä vaaleanpunaisia kukkia.
Kaikkialle sinkoilevia kyyneleitä.

Isosiskoa otti päähän, koska hänelle ei ole määrätty laseja.
Hän haluaisi puolikuunmuotoiset lasit ja eskovaltaoja-parran, jota voisi sitten mietteliäänä pujoa.
Sen lisäksi häntä vaivasi yleinen ja yhtäläinen liikunnanopeangst.

Isoveli oli sentään hyväntuulinen: iltapalaksi oli riisipuuroa, sanataideryhmään oli tullut luokkakaveri ja useimmilla oppitunneilla oli katsottu leffoja.
Leffojen määrästä päätellen Isoveli opiskelee jossain elokuva-akatemiassa.

Minä kävin kolme kertaa kaupungissa: töissä, rilliostoksilla ja noutamassa Isosiskon orkesterista. Menin joka kerta sillä hitaammalla ja kiemurtelevammalla bussilla.
Kyllä niin tiesin bussimatkailleeni.

Jos nyt hakemalla hakee jotain positiivista, niin hyvät telkkariohjelmat eilen: Ääliö ulkomailla. Leppoisaa katsottavaa, mukava vastakohta Globetrekkerin pirtsakoille ja energisille toimittajille.

Mitä tapahtui maksuttomalle perusopetukselle?

 Nillitän täällä, kun en kehtaa suoraan kohdehenkilöille nillittää. (nöösi!)

Leikitään että on semmoinen perhe, missä on kolme lasta, ja leikitään että niiden vanhemmat eivät ole mitenkään erityisen talviurheiluorientoituneita. Leikitään vielä, että niillä ei ole autoa ja että niiden tulot ovat riittävät (ruokaa on ja vaatetta), mutta eivät järin suureelliset.

Viesti lapsen nro 1 koulusta:
Aloitamme talviurheilukauden luistelemalla. Oppilaalla on oltava luistimet, riittävän lämpimät vaatteet ja kypärä. Koko koulun yhteisenä liikuntapäivänä ennen hiihtolomaa on myös mahdollisuus käydä opettajan johdolla hiihtämässä.

Viesti lapsen nro 2 koulusta:
Hiphei ja iloista talviurheilukautta! Viikoilla 3-5 käymme luistelemassa, lapsella on oltava luistimet ja kypärä, riittävän lämpimät varusteet ja kaikki vaihtovaatteet alusvaatteista alkaen sekä pyyhe, muuten oppilas ei saa osallistua liikuntatuntiin ja hänelle tulee merkintä. Viikosta 6 alkaen menemme hiihtämään, huom! samat varusteet muuten. Jos perheelle on ylivoimasta hankkia suksia, täytyy lapsen sitten luistella.

Viesti lapsen nro 3 koulusta.
Viikoilla 3-5 luistelua, varusteet luistimet ja maila. Kypärä ei ole pakollinen. Viikolla 6 hiihtoa kaupungin suksivuokraamolla.


Nilli nro 1.
Onko tässä mitään järkeä? Jossain alusvaatteet ovat pakollinen varustus, toisissa ei edes kypärä?
Jotain linjaa, pliis!

Nilli nro 2.
Miten voidaan edellyttää että tämän päivän eteläsuomalaisessa kaupungissa lapsella on sukset (tai luistimet)? Joka vuosi ei ole edes talvea?

Nilli nro 3.
Sukset + monot + täydet vaihtovaatteet + pitkän koulupäivän koulukirjat + ruuhkabussi?
tai vaihtoehtoisesti
Sukset + monot + koulureppu + hiekoitettu yli kilometrin mittainen koulumatka?

Nilli nro 4.
Hokkarit tarjouksessa 29,90
Maila (varo halpoja kopioita) 20€
Kaunoluistimet tarjouksessa 49,90 x2 = 100€
Terotus x3 =15€ (jos luistimet hankittu siitä kauppakeskuksesta)
Suksipaketti (sis. monot) aikuiselle 20€ sauvat + 69,90 monot + 129,90 suksimet x2 =439,6
Suksipaketti lapselle (hinta-arvio) n. 180€
yht. 784€

laskelma on tehty sen mukaan, että kotona on 3x pyöräilykypärä (mikä ei itse asiassa ole sovelias luistelukäyttöön), sekä tarvittava määrä vaihtovaatteita.

Vertailun vuoksi: perheen kuukauden ruokabudjetti on alle 900€.

Onneksi nro 1
Yksi lapsista ei hiihdä ollenkaan (koska liikuntapäivänä voi myös pulkkailla), yksi lapsista tekee pakollisen hiihtosuorituksen kaupungin suksivuokraamolla.
Kysymys: miten voi yhden ja saman kaupungin sisällä olla näin suurta eriarvoisuutta?
(perusopetuslaki 2§) "Opetuksen tulee edistää sivistystä ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä oppilaiden edellytyksiä osallistua koulutukseen ja muutoin kehittää itseään elämänsä aikana.
Opetuksen tavoitteena on lisäksi turvata riittävä yhdenvertaisuus koulutuksessa koko maan alueella"

Onneksi nro 2
Ainakin osa varusteista on valmiina.

Ihan valtavan suuri kysymys
(perusopetuslaki 31§) Opetus ja sen edellyttämät oppikirjat ja muu oppimateriaali sekä työvälineet ja työaineet ovat oppilaalle maksuttomia.
Ai ovvai?


*
Juu, kyllähän me hiihdettiin kouluun kesät-talvet, mutta silloin olikin jalkakäytävän reunukselle vedetty suksilatuakin.
Silloin oli talviakin. Toisinaan myös keskellä kesää.
Luistelemassakin käytiin, välituntisinkin. Mutta silloin jäädytettiinkin ihan kaikki mahdolliset plaanit. Nykykunnilla ei ole resursseja kovin laajamittaiseen jäädyttämiseen. (sinä aikana kun meillä on ollut lapsia, on neljän ulkokentän jäädyttämisestä siirrytty yhteen kenttään; tosin tänä vuonna kokeiluluonteisesti palattiin jäädyttämään jopa 2 kenttää)

Olen laiska ja kelvoton curling-vanhempi. En millään viitsisi raahata lapsukaisia kauppaan sovittamaan välineitä, joita parhaimmillaankin käytetään kerran tai kaksi.

HraH ilmoitti, että hänen uskontonsa kieltää talviurheilun. Erityisesti hiihtämisen.

ugh, olen nillittänyt.

*
(ps. kävin eilen uimassa, päätin että ehdin. Ehdin.)

prhkokus

Pitäisi tehdä töitä.
Vaan minä sen kun lusmuilen, joopajoo.
Pörräsin eilen netissä niin paljon, että olin illansuussa ihan levoton ja ärtyisä, koko ajan piti muka käydä tarkistamassa jotain.

Mietin, minä päivänä tällä viikolla mahtaisin ehtiä johonkin liikkumiseen edes väljästi liittyvään vapaa-ajanviettoon. Kävellä ei viitsi, kun on niin kylmää ja liukasta.
Uimaan en ehtinyt eilen, enkä tänään, enkä torstaina.

Töissä on kuuma.
Monta vuotta olen valittanut siitä, että on kylmä.
Nyt ei ole.
Mittamies kävi eilen ja sanoi että ihan normaalia.
27 astetta on kyllä vähän liioittelua minun mielestäni.
Sen mielestä meidän mittari on pielessä: 24,7 on vielä ihan hyvä. Kuulemma.

*
Etsin eilen puolen iltaa yhtä kirjaa, joka on kohta kirjastosta myöhässä. Luulin että se on Pikkusiskon kirja, jossa on tiikereitä kannessa. Sen nimi oli villiin luontoon tai jotain semmoista.
Kolppasin ja kaivelin Pikkusiskon huoneessa ihan joka puolella. Mattojen alta ja kaappien takaa, viulukotelosta ja vaikka mistä.
Sitten pistin lapset riviin ja kysyin, että missä on tämmöinen kirja.
Se olikin Isosiskolla, keskellä pöytää ihan näkyvillä, eikä yhtään tiikeriä kannessa.

Isoveli puolestaan etsi viime viikon akkaria, josta hän oli lukenut vain kolme ruutua.
Syytin Isosiskoa.
Se akkari olikin Pikkusiskon huoneessa, ihan näkyvällä paikalla, keskellä pöytää.

Sitten etsimme vielä Isosiskon äikänkoetta.
Se löytyi nukkekodista.
(miten te oikein arkistoitte tavaranne? nukkekoti on ihan normaali säilytyspaikka äikänkokeelle, ihan varmasti on.)

Pidimme prhkokuksen, jonka aiheena ei ollut yleinen siisteys, vaan iltapala.
Nuoriso syö nykyään niin paljon, että piti tehdä kiertokysely ja kartoitus siitä, millaisia iltapalatoiveita niillä on. Muuten mennään vararikkoon.
Pikkusisko olisi halunnut mannapuuroa ja pyttipannua.
Isoveli haluaa semmoista mysliä joka ei ole zippipussissa.
Isosiskolle ei kuulemma maistu oikein mikään, paitsi ehkä puuro, turkkilainen jogurtti, leipä, hedelmät ja mansikkakiisseli.
Kukaan ei halunnut syödä hedelmäpommijogurttia, jota olen kantanut selkä vääränä kotiin siinä luulossa, että se on ainoa kelpaavainen jogurtti.
Oppia ikä kaikki.

jääkaappilyriikkaa

toin pääkaupungista tuliaisia kauhukolmikolle.



Lahjakkaat lapseni mun loivat kuolematonta lyriikkaa.

Tässä on jotain peräti hippihenkistä.

työviikko alussa

niin alkoivat opinnot, jee!
Rankkaa oli: edestakaisin reissaamista. Kiinnostavaakin oli, ihan lupaava alku.

Kotoista kriisiä pukkaa, luonnollisesti.
Eilen oli periaatteidenrikkomispäivä: yleensä en käy sunnuntaisin ostoksilla. Eilen piti ensin tehdä ruokaostelut ja sitten kännykkäkaupat.

Isoveljen puhelin - joka on ollut myös Pikkusiskon puhelin ja sitä ennen mummin puhelin, alkoi lakkoilla. Lupasin hankkia pojalle uuden: hän on kuluttanut tätä ennen vain ja ainoastaan muiden vanhoja (todella vanhoja) puhelimia.
Ei kuulemma tarvitse, voin hankkia vaikka itselleni uuden ja hän ottaa sen minun vanhani.
Heti alkoi päässä rouskuttaa, näin mielessäni tuhatjayksi toinen toistaan hienompaa telefoonia ja melkein vähän sekosin.

Mentiin oikein tymäkästi hraH:n kanssa sitä kapulaa hankkimaan, marssittiin lähimpään elektroniikkakauppaan ja alettiin tutkailla hyllyjä.
Minulla oli ihan selvä visio siitä, millaisen puhelimen tarvitsen (=haluan).
Semmoinen oli hyllyssä ja se oli juuri sellainen kuin piti.
Paitsi että mainoslauseessa luki: nuorelle eteenpäinpyrkivälle uraohjukselle kätevä peruspuhelin.
Joopajoo ja se siitä.

Valikoimme Isoveljelle ihan tavallisen peruspuhelimen.

Kiertelimme me vähän muutenkin siellä elektroniikan keskellä.
Niin olen härpäkeaddikti, heti tarvitsen ihan kaiken.
Erityisesti tarvitsen semmoisen lääps-fiuh-jutun että pysyn maailmanmenossa ajantasalla. (nyt kun ei ole sitä hienoa kännyä)
Ja sitten tarvitsen leivänpaahtimen, kahvimyllyn, raastajan, tehosuperkodinmonitoimikoneen (sen missä on lämmityskin) ja jotain muuta vielä.

Mietin, että miten monta juttua kehtaan antaa itselleni tänä keväänä synttärilahjaksi.
Onko liian paksua, jos lahjoitan itselleni matkan (ja kaikki tuliaiset sieltä), lääps-fiuh-hommelin, muutaman kodinkoneen ja pari taideteosta?
Tietysti kaiken sen normaalin pikkusälppeen (astiat, vaatteet ja muu arkihömppä sekä muutama kirja) lisäksi?
Jotenkin epäilen, että kukaan ei kumminkaan halua antaa minulle sitä, mitä itse haluan. Paitsi ehkä hraH, mutta ei häntäkään voi kohtuuttomasti kuormittaa.
Vai voiko?
Voinko antaa osan noista hänelle lahjaksi? Käyttöoikeudella?

Minut on haastettu

Vintti haastoi kertomaan kahdeksan asiaa ja vastaamaan kahdeksaan kysymykseen. 

Ensin ne kahdeksan asiaa...

1. Kaksi (eikun kolme) päivää pääkaupungissa harhailtuani: IN-HO-AN sitä kaupunkia, vilpittömästi. En pidä sen kaupungin rytmistä, en ihmisistä, kaupoista, paikoista siellä. En pidä siitä, miten hosuvaksi ja levottomaksi oma rytmini siellä muuttuu, en töytäilystä, enkä siitä ettei missään ole rauhallisia mukavia kahviloita joissa istua. Kaikki kahvilatkin ovat isoja ja avoimia ja keskellä kiirekenttää.
Ja tunnen oloni ihan kamalan maalaiseksi.

2. Vadelmat ovat parhaita.

3. Pidän opiskelusta, paitsi jos pitää tenttiä jotain. On mukava pohtia ja miettiä ja höpötellä samanhenkisten kanssa. Jos en opiskele virallisesti, tykkään osallistua erilaisiin luentoihin ja vastaaviin, tai sitten luen kiinnostavia kirjoja. 

4. Kissat ovat ihania. Ennen pelkäsin kissoja kuollakseni, ajattelin että sellainen tappajaotus voi hyökätä ihmisen kimppuun nukkuessa ja raadella hengiltä. 

5. Tykkäsin siitä, kun Vintti nosti idoleissaan esiin Leena Palotien. 

6. Paluu makeasta elämästä on aina työlästä: kolmen päivän loma elämän reaaliteeteista näytti sen taas. Kotimatkalla ajattelin, että haluaisin asua jossain englantilaisessa kartanossa. Lastenhoitaja toisi lapset suittuna ja puunattuna kerran-pari viikossa teetuokiolle. Ensin ne laulaisivat, soittaisivat ja lausuisivat, sitten nautiskelisimme kupposen teetä. Sen jälkeen voisin lähettää ne taas matkoihinsa ja jatkaa päiväperhosmaista elämääni ylettömän vaurauden keskellä kepeässä viinihiprakassa. (no ei kai sentään!) (tai sitten joo.)

7. Nyt loppui valitus! Olen vuosikausia narissut siitä, että olen työyhteisön ainoa nainen ja läpälää. Kurssillamme ei ole yhtään miestä. Pelkkiä naisia. Kulttuurishokki.
Vaikka opiskelu on mukavaa ja ryhmä on (varmaan) ihan super, on työhenki ihan erilaista. Kaikki tuntuu kovin paljon hidastempoisemmalta, mutkikkaammalta ja jotenkin ylettömän byrokraattiselta.

8. Täytän tasavuosia tänä vuonna. 

Vastauksia kysymyksiin

1.Onko uskonnolla väliä? Ihmissuhteita solmittaessa?
On, tai ainakin arvomaailmalla on väliä ihmissuhteissa. Mahtuuko kaksi hyvin vahvaa ja täysin toisilleen vastakkaista maailmankatsomusta saman katon alle? Oma maailmankatsomukseni on aika hiljainen ja haparoiva, mutta silti merkityksellinen.

2. Jos sinun pitäisi luopua mahdollisuudesta kuulla tai nähdä, kummasta luopuisin? Miksi?
Kuulotta voisin elää. Haluan nähdä lukea, haluan nähdä maisemia ja meriä, värejä ja pintoja.

3. Tekemäsi laiton asia?
Olen salakuljettaja, tullirikollinen. 
Olen tuonut naapurista, idän ihmemaasta laukkukaupalla kirjoja (myös vanhoja sellaisia),  ja siinä laukussa, jossa ei ollut kirjoja, oli juomia filosofisten iltojen iloksi. Tuplarikos: Ryslandiasta ei saanut viedä pois kirjallisuutta, eikä kotomaahan tuoda shampanskojea. Ainakaan niin paljon. 

4. Taito jota sinulla ei ole - jonka olisit aina halunnut?
Haluaisin osata tanssia ja piirtää. Tanssissa minulla on kaksi vasenta jalkaa, jotka eivät ole koskaan kuulleet toisistaan - pystyn astumaan jopa omille varpailleni ja aloitan aina väärällä jalalla.

5. Se hulluin, typerin ja naurettavin muka-haaveesi? Se umpihullu?
Kirjan kirjoittaminen.
Meren rannalla asuminen.

6. Olla onnellinen, mitä se on sinulle?
Tasapaino ja levollisuus: jouluyönä joka puolelle kasvava pyhä hiljaisuus, tunne siitä että kaikki tärkeä on juuri nyt tässä.

7. Kirja jota luet aina uudelleen ja uudelleen ja uudelleen?
Jos tällä tarkoitetaan jotain erityisen merkityksellistä kirjaa, en osaa vastata. Kirjat elävät elämäntilanteen mukaan: yhdellä hetkellä yksi toisella toinen voi olla merkityksellinen. Minulla ei ole mitään suurta teosta, johon palaisin toistuvasti sen itsensä takia, luen melkein kaikki lukemani kirjat moneen kertaan. Todella moneen. Jopa dekkarit. Ainoastaan huonot, tylsät ja yhdentekevät kirjat luen vain kertaalleen.
Paras suomalainen nuortenkirja on Tuija Lehtisen Enkelinkuvia hiekassa. Ja paras ulkomainen nuortenkirjasarja on Cynthia Voigtin Matkalla kotiin (ja siihen liittyvät.) (täytyykin lukea se taas!)

8. Mitä et voi antaa anteeksi joko itsellesi tai jollekulle toiselle?
Epäreilua kohtelua, välinpitämättömyyttä.


*
Sitten pitäisi vielä keksiä lisää kysymyksiä ja haastettavia.
Nyt loppui puhti ja tahti, palaan asiaan myöhemmin.

veisbuukki-vörtsin

Merkillisiä kyllä ovat ne feissipuukin verkostot.
Heti kun olin itseni sinne sompaillut, ryykelsi oveni taakse jostain avaruuksista listallinen ihmisiä, jotka kuulemma saattaisin tuntea.
No tunsinkin, työn kautta. Tuli tietoja semmoisista viiteryhmistä joihin ehkä kannattaisi kuulua (EI) ja ihmisistä joiden kanssa olisi kiva ruotia työjuttuja (no EI).
Mistä ihmeestä se aparaatus tiesi, että minä tiedän tämmöisiä ihmisiä, kun kirjauduin privaattiosoitteesta? Eivät ole siinä osoitekirjassa ne työtutut.

Sitten tuli vinkkejä ihan mukavista ihmisistä, niinkuin esimerkiksi kirkkoherrasta, että hänkin siellä luumuilee.
Ei sillä etteikö meidän kirkkoherra olisi tosissaan ja aktuaalisessa elämässä oikeinkin mukava ja hyvä tyyppi, ja kaikinpuolin semmoinen jonka enemmän kuin mieluusti kutsun kotiini kaffelle ja jonka kanssa vilosofoin (hraH vielä enempi), mutta en kyllä niinkään tiedä, haluanko kuulla että Matti (nimi ehkä muutettu) vaihtoi juuri sukat. Ja että kylläpä meni päivän saarna pilalle tänään.
Juuei.

Seuraavaksi tuli kyynärvarren mittainen lista ihmisistä jotka olivat vain tutuntuttuja, ja jotka ehkä tunnen. Kaikenmaailman mattivirtaisia ja muita.
No en.

Testimielessä ajattelin että nököttää siellä feisbuukin nurkassa ihan hiljaa ja katson, kauanko kestää että minut löytää joku semmoinen tyyppi, jonka kanssa sosialisoin ihan live-elämässäkin.
Noin kaksi sekuntia.
Että merkillisiä kyllä ovat ne verkostot.
En minä kyllä vieläkään oikein mitään mieltä koko hommassa tajua.
Mutta minä olenkin niitä ihmisiä, jotka käyvät vessassa itsekseen ja tarpeen mukaan ja ilman ylimääräistä seuraa, kun taas toiset menevät aina porukalla koska kaikki muutkin menevät ja maalaavat huuliaan ja kohentelevat kampauksiaan ja lätisevät. (oletteko huomanneet semmoista ilmiötä naisten keskuudessa? Ne samat naiset menevät toisten keittiöihin ja pilkkovat ja pyyhkivät pöytiä; minä en.). (Siis pilkkovat kasviksia vaikka soppaan, eivät tietenkään pöytiä. Tai saattaa sitä kyllä olla semmoisiakin tyyppejä jotka pilkkovat toisten pöytiä, mistäpä minä tietäisin.)

Koska olen koukuttuvansorttinen naisihminen, menee luultavasti kuukausia viikkoja päiviä tunteja että olen ihan kokonaisvaltaisen lumoutunut koko hommelin ääliömäisyydestä. Siinä on jotain perin mystillishämmentäviskummallista.

*
Ja se on muuten ihan fuulaa että liikunta jotenkin tervehdyttäisi ihmistä.
Menin ja liityin eilen uimahalliin (ihan livenä, en siellä veississä) ja sitten tietysti uin.
En kovin kauaa.
Sitten luovutin ja menin kotiin ja söin kourallisen särkylääkkeitä ja kylvin erilaisissa linimenteissä ja etsin käpälätuen ja nyt olen kiukkuinen ja kurja.
Kyllä oli hyvä etten liittynyt punttisaliin, ihan olisi mennyt hukkaan se investointi.
Uimahallissa sentään tulen puhtaaksi.

*edit vähän myöhemmin*
käsi on niin tyhmä että tekisi mieleni itkeä. Se kyllä toimii ja liikkuu niin kuin kuuluu, mutta on silti ihan tyhmä.


*
huomenissa Helsinkiin opiskelemaan ja perjantaina myös. (huomaatteko, en minä minnekään faseen mitään päivitä, vaan tänne?)
Perjantaina meillä on hraH:n kanssa hottideitti pääkaupungissa: se on siellä työntapaisessa pe ja la, joten jään minäkin sinne notkumaan. Jee.
Eikun äiti ja isä lukevat tätä.
Ei meillä mitään ole. Kulttuuriin tutustutaan ja museoihin.

tikusta asiaa ja etsimisiä

kaffepaussilla: aamun kiireiset hoidettu, nyt pitäisi tehdä opiskelujen ennakkotehtävä.

Tiesin ihan varmasti että jollain tikulla tai kompuutterin muistin uumenissa on viime syksynä pitämäni esittely, josta näppärästi saisi muokattua sen mitä nyt tarvitsen.
Arvatkaa kuinka kauan kestää, kun alkaa etsiä esitelmän pohjaa?
Minulla oli työpöydän laatikossa kolme tikkua ja veskassa yksi. Ne kaikki tikut ovat keskenään samannäköisiä.

Jos ottaa kaikki tikut yhdellä kertaa käteen ja alkaa työnnellä niitä siihen usbiin, niin montako kertaa ihminen tarkistaa sen saman tikun? (noin seitsemäntoista)
Ja mikä on todennäköisyys että löytyy se mitä etsii?

Ihme vuosikertatavaraa muutenkin koko esittely. Löysin varmaan seitsemän erilaista versiota, eri vuosilta ja eri tilaisuuksista.

Yhdellä tikulla oli pohjolan huonekaluhelvetin homeplanner ja joku plään.
Kuka ihme on istunut minun työpöytäni ääressä, käyttänyt minun konettani ja tehnyt homepläänejä?
En minä ainakaan.
En varmana niin.
Miksi se joku on jemmannut tikkunsa minun laatikkooni?
Suuttuuko se, kun deletoin koko pläänin ja omin tikun jalompiin tarkoituksiin?

*

UPM:lla on hiljaisempi tuokio: se etsii meille - HraH:lle ja minulle matkoja - semmoista se on kun työskentelee kolmannella sektorilla. Esimies suunnittelee lomatkin meidän puolesta.

*

Minä puolestani petin kaikki ylevät periaatteeni ja kirjauduin siihen kehvatsun naamakirjaan.
Nyt aion mököttää jossain sen pimeimmässä nurkassa puoli vuotta ja todeta sitten, että ihan turhaa touhua.
Ihan varmasti en kenellekään sano yhtään mitään.
Sitten olen katkera ja kiukkuinen kun kukaan ei koskaan leikimunkaa.

No, olin minä nyt kumminkin sen verran aloitteellinen että etsin kolme juttua ja yhden ihmisen. Näin aluksi. Ja yksi etsi minut, varmaan jonkun robotin kanssa.
En kyllä siltikään ymmärrä koko touhua. Pitääkö minun nyt alvariinsa käydä niissä sidosryhmissä katsomassa että mitä ne tekevät vai ilmestyykö sitä striimiä jotenkin ovelasti suoraan minulle? Ihan pölhöä.

*
Ajattelin että en sittenkään liity punttisaliin koska käpälä.
Ei olisi kannattanut imuroitsea. Niin tuli käpälästä ärtyisä ja minusta myös.

Luulen, että yritän ylittää koko syksyn vallinneen vesi on liian märkää-kylmää-pimeetä -ahdinkoni ja liittyä uimahallin jäseneksi kuitenkin.
Olin ajatellut että voin vaikka kävellä seuraavaksi lähimmälle hallille. Lähihallin aukioloajat ovat aivan toivottoman huonot.
Nyt kun katson vallitsevia sääolosuhteita, niin ehkä en sittenkään.

meemi

 
1. Oletko muuttunut paljon viimeisen vuoden aikana? 
En varmaan kovin paljon. Paitsi että tietysti olen kauniimpi ja viisaampi ja vanhempi.
     
2. Oletko lihonut? 
   En.  
3. Oletko ottanut tatuointia / lävistystä viimeisen vuoden aikana?
 En. Paitsi lapsen korviin. Se kyllä halusi ne itse.
    
4. Kuka oli paras tuttavuus? 
    Meidän keskusteluryhmä.
 
5. Piditkö uuden vuoden lupauksesi? 
Joo. Lupaan aina (kuten Hadrianus Mole päiväkirjoissaan), että en ala tupakoida ja autan köyhiä ja tietämättömiä 
 
6. Synnyttikö kukaan läheisesi? 
   Ei. Me ollaan parannuttu vauvakuumeesta jo.
  
7. Kuoliko kukaan läheisesi? 
  Miehen pappa. 
   
8. Matkailitko ulkomailla, ja jos niin missä? 
 En :(
   
9. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2013, joka ei onnistunut vuonna 2012? 
Ahkeruutta.
Lämpöä ja läheisyyttä.
Rentoutta.
Syvää puhdistavaa iloa.   
   
10. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodesta 2012? 
      Vappu: meistä tuli Lintukodon omistajat.
 
11. Vuoden 2012 suurin saavutuksesi? 
Varmaan sen rempan sietäminen.   
   
12. Ja suurin epäonnistuminen? 
   Edelleen - sen rempan sietäminen. En enää ilmoisna ikuna halua tehdä remppaa yhtään missään.
   
13. Kärsitkö vammoista? 
     Joo :(
Liukastuin ja teloin käpäläni (taas)
 
14. Mikä oli paras asia, jonka ostit? 
 Oliskohan tuo Lintukoto?  
  
15. Entä mikä huonoin? 
    Lintukodon keittiötä ja kaapistoja saattaisin tämänvertaisen käytön jälkeen harkita uusiksi. Vaikka eivät ne nyt mitenkään erityisen huonoja ole - nyt vaan tiedän paremmin, mitä tarvitaan.
 
16. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi? 
    Ruokaan ja lapsiin.
   
17. Mistä innostuit eniten? 
   Valosta ja tilasta Lintukodossa. 
Niistä nautin vieläkin.
   
18. Verrattuna samaan aikaan, viime vuonna, oletko iloisempi vai surullisempi? 
   Olen mietteliäämpi. Moni asia tuntuu olevan muutoksessa - mietin niitä, yritän pysyä kyydissä mukana. Muutokset tuntuvat hyvältä.
 
19. Lihavampi vai laihempi? 
  aikalailla samanmoinen. Juhlakausi pyöristää aina painoa kilon verran ylöspäin...
 
20. Rikkaampi vai köyhempi? 
   Varmaan rikkaampi. Kuitenkin. Sekä henkisesti että ehkä jopa taloudellisesti. Kai.
  
21. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän? 
  Olisin halunnut keskittyä ja pysähtyä monen tärkeän asian äärelle.
Heittäytyisin syvemmin ja hengittäisin keskittyneemmin.
 
21. Entä vähemmän? 
 Ärtyilyn voisin jättää vähemmälle.
   
22. Miten vietit joulun?
 Aattoateria syötiin anoppilassa, muu osa aatosta kotosalla. Välipäivinä sukuloimassa ja ystävien kanssa. Hoivasin kipeää kättäni ja olin ärtyisä kun sitä särki.
   
23. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin, ja muuttaa yhden hetken, mikä se olisi? 
Työ2:n suhteen olisi syytä ryhdistäytyä.
  
24. Mikä oli mieluisin TV-sarja, jota seurasit? 
Top Chef, Amazing Race, Frasier.
HraH:n kanssa Solsidan.
 
25. Mikä oli paras lukemasi kirja? 
  Ei tämmöisiä saa kysyä. Pelkästään tänä viikonloppuna luin loppuun neljä kirjaa (Zlatanin elämäkerran, Hornin maailmanympärimatkan, Valtaojan Kaiken käsikirjan ja Soininvaaran Fillarilla Nizzaan). En millään pysty valitsemaan parasta kirjaa: en muista mitä kaikkea olen vuoden aikana lukenut.
Enkä ole ehtinyt lukea niin paljon kuin olisin halunnut.
 
26. Entä musiikillinen löytö?
No ei tämmöisiäkään saa kysyä. Kuuntelen musiikkia tosi vähän. En muista, olenko löytänyt mitään uutta musiikillista tuttavuutta aikoihin. Mutta Matti Rämön podcast-äänikirja Rengasrikkoja Saharassa on pelastanut monta unetonta yötä - ihana Matti!
  
28. Mitä halusit, muttet saanut? 
mielenrauhaa - päässä kuhisee välillä ihan liikaa
      
29. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi? 
 Alan vasta toipua leffa-adhd:stani: minulla on monen vuoden elokuvat katsomatta.
Jumalista ja ihmisistä puhutteli eniten. Kaunis elokuva! 
30. Mitä teit syntymäpäivänäsi? 
  Olen näköjään etsinyt asuntoa ja potenut ikäkriisiä.
Tänä vuonna täytän tasakymmeniä, kaikkiaan neljä.
Omituista, mutta mukavaa.
 
 
**
Opiskelut alkavat tällä viikolla, jee. Kai.
Pitäisi mennä ostelemaan vihkoja ja kyniä ja muita muistiinpanovälineitä, ja eväitä.
 
Muksut ovat kaikki pitkin syksyä hankkineet itselleen säästörahoillaan sellaiset jonkinlaiset käsikonsolipelit. (aargh, nyt ne niksuttavat niitä kaiken päivää)
Minä sanoin, että nyt minä saan sitten hankkia itselleni semmoisen fiuh-lääpsynäyttöhommelin, että voin pelata äkälintuja ja muuta kaiken päivää. Vähänkö olisin tyylikäs opiskelija, kun semmoisen ottaisin repustani? (tai tietysti kaikilla opiskelutovereilla on semmoiset ja minulla vaan joku vanha sinikantinen vihko. Tietysti.)
 
Olen miettinyt sitäkin, että pitäisikö olla periaatteiden petturi ja vihdoin liittyä siihen faanin naamakirjaan. Kaikki elämä tuntuu nykyään olevan siellä. Olen kuulemma ihan out kaikesta ja se on vaan oma vikani. (ja tätä eivät sanoneet lapsukaiseni vaan kanssa-aikuinen!)
 
Semmoisia suuria pohdittavia näin heti vuoden alkuun.
Ja onpas muuten harvinaisen ärsyttävää, kun tämä teksti keskittyy keskelle eikä reunaan.

tänään ajateltua

...tai en oikeastaan tiedä, olenko varsinaisesti ajatellut.
Iso istumalihasurakka töissä meneillään ja siinä ohessa mieli vaeltelee siellä-täällä-tuolla.

Ajattelin lukemista.
Työn alla Zlatanin omaelämäkerta. Hirveän työläs: minussa herää superäiti, tulen joka kerta hirmu pahalle päälle ja ajattelen, että tuo kaveri olisi muksuna tarvinnut ja taitaisi edelleen tarvita muutaman kurinpalautuksen. Luen pari sivua kerrallaan ja alan korskua.

Autististen ja AS-naisten elämäntarinoita yritin myös lukea: Naisia joltain muulta planeetalta.
Kirja alkoi jokseenkin lannistavalla otteella sähköpostikeskusteluista: en saanut keskustelijoista mitään otetta. Elämäkerralliset osiot olivat luettavampia.
Viimeinen luku räpsähti tajuntaan täysillä: siinä puhuttiin naisten kokoontumisista keittiöissä, siitä miten toiset naiset alkavat tiskata, pilkkoa ja asetella ruokia ja kertojaminä seistä tönöttää sivussa kykenemättä osallistumaan sen pahemmin keskusteluun kuin ruuanvalmisteluunkaan.

Työn alla myös Neljän dollarin päivä - tällä hetkellä tekee mieleni lukea matkakirjallisuutta. Olen lukenut tämän joskus aikoja sitten enkä sanottavasti siitä pitänyt. Eipä ole tilanne muuttunut: en pidä nytkään. Ihmettelen sitä että ihminen ehdoin tahdoin kaikista maailmankolkista päättää matkustaa Intiaan ja sitten enimmän aikaa natisee ihmispaljoudesta, liasta ja epäorganisoituneesta matkailusta.

Osmo Soininvaaran Fillarilla Nizzaan sen sijaan on varsin nautinnollista ja jouhevaa luettavaa.

Pari hömpettä taitaa myös olla kesken. Ja aika vinhan matkakirjan luin: armeijasta eläköityneiden kaksosherrojen maailmanympärikierros. Kyllä pitivät kiirettä. Paitsi Thaimaassa.

...nyt täytyy jatkaa työnpuolta...katsotaan löytyykö lisää pohdittavaa

*
Lisää hajatuksia.

Pikkusisko täyttää 9.
YHDEKSÄN!
Ihan oikeasti.
Se lapsi, joka välillä unohti hengittää, ja jonka varpaat olivat pienemmät kuin riisiryynit.
Se lapsi, joka hengästyttää minut vielä tänä päivänäkin.
Apua.
Olen aina vain ja sinnikkäästi pitänyt itseäni puolipulleana alle kouluikäisten kotiäitinä.
Lienee aika kohdata karu totuus.
Kasvaako identiteettini (joka tietysti postmodernisti pakenee subjektiani) ikinä samoihin mittoihin kuin lapseni?

Tajusin joulunaikaan aika karvaasti että olen pudonnut tämän päivän taaperodiskurssista: eivät enää järjestä äidit knapperware-kotikutsuja, eivätkä mieti kantoliinaa ja kestovaippailua.
Ihan on muut kotikutsut: kaikenmaailman kauniit lastenvaatekekkerit. Ja kaikki tuostanoinvain kantavat ja kestovaippailevat. Silloin ennen sitä tekivät vain tosihörhöt sammaleenpurijat jossain turnipsiluomutiloilla.

Kumma juttu, miten paljon muutamassa vuodessa muuttuvat ideologiat tuolla ihan pienten ihmisten perushoivassa ja -hoidossa.
Minä olen auttamatta ajastani jäljessä.

**
ja lisää...

pojille on paljon kivoja nimiä.
Ohto ja Otso. Ja Ossi.
Meiltä puuttuu kolmoset.

taas verstaalla

...en kehdannut narista lääkärille käpälästä enää. Voisi se olla parempikin.
Mutta toisaalta: se on ollut paljon pahempikin.

Aamulla tuntui siltä, kuin olisin noussut puoliltaöin ja lähtenyt matkalle johonkin tuntemattomaan kohteeseen.
Tuntui myös oudon absurdisti siltä, että kulunut kaksiviikkoinen oli sekä liian lyhyt että liian pitkä.
Sekä siltä että olin vääjäämättä väärässä bussissa.

Nousin kaksikymmentä minuuttia myöhemmin kuin tavallisina työaamuina.
Menin ihan samalla bussilla kuin yleensä.
Ja olin lomalla päätähuimaavat kolme päivää pidempään kuin alunperin piti.

Työsähköpostissa maltillinen määrä luettavaa, pöydällä ihan valtava kasa tehtävää ja UPM on sotkenut kaikki hyvin järjestelemäni paperit.

*

En saanut vielä hankittua punttisalikorttia - ja joka tapauksessa liiallinen riuhtominen on toistaiseksi kielletty.
Hyötykuntoilin eilen kävelemällä lääkärille ja takasin.
Hyydyin loppumatkasta totaalisesti. Eikä tepsuteltavaa voinut olla kuin viitisen kilometriä suuntaansa: mennen tullen rahjustin hiukan reilun tunnin.
Kotimatkan verran voisin kävelläkin muutaman kerran viikossa, jos en muuta liikuntaa keksi.