Arkiruokaa kahdelle

Vuoden ensimmäisen työpäivän jäljiltä kohtasimme Lehtorin kanssa nälissämme ja väsyneinä keittössä.

ei ole meidän keittiö vaan kuvituskuva

Otetaan yksi bataatti, kuoritaan ja siivutetaan ohuehkoiksi siivuiksi. Tai pieniksi paloiksi. Tai ihan mitä vaan.
Pistetään se pöhöttimeen (elikkästen airfryeriin) pöhöttymään. 
Minä käytän kaikessa pöhelöinnissä laitteeni kala-asetusta (20 min, 200 astetta - lyhennän tai pidennän aikaa tarpeen mukaan)

Otetaan tölkkikalaa - meillä on kaapissa aina savukirjolohta tölkissä
Otetaan sipuli - meillä on aina sipulia - pilkotaan (en kestä sanaa hienontaa, kun minusta morttelissa hienonnetaan. Jotenkin siis jauhetaan hienoksi. Eikä sipulia tarvitse jauhaa)
Otetaan kermaviiliä - sitä meillä ei ole aina, mutta nyt oli
Pistetään kaikki samaan kippoon ja maustetaan vähän semmoisilla mausteilla mistä tykkää.

Tehdään salaatti: tomaatti - paprika - feta sitäkin meillä on melkein aina; ja en laittanut sipulia kun sitä oli jo kalassa ja se oli aika väksyä.

Katetaan pöytä kahdelle.
Sytytetään kynttilät.
Syödään ja jutellaan.

Semmoinen oli se ruhtinaallisen hyvä arkiruoka.

Ja aika edullistakin se oli. paitsi purkkikalaa, mutta sitä ostan vain tarjouksesta.
Bataatti maksoi euron.
Ja kermaviili kait myös.
Ja tomaatti ja sipuli ja paprika ehkä yhteensä saman verran. 

*

Yritän olla arkisin pesco-ovo-vegetaristi.
Vegaaniksi en kyllä pysty vielä aikoihin.

aikuiselämäpohdinto

 Olemme elelleet kaksin nyt vähän reilun vuoden verran.

Ensimmäinen lähti lähes suoraan isänmaan leivistä. 
Poikanen muutti ensimmäisen muuttonsa lapsuuden ystävänsä avustuksella, hössötin kai, mutta maltilla. Ainakin omasta mielestäni. Lehtorille poikasen muutto oli kova pala. Minulle irtipäästäminen armeijaan oli vaikeampaa kuin irtipäästäminen omilleen.
Poikanen muutti kotoa kaverisoluun, piti olla hauska peliporukka, piti olla paljon mukavaa yhteistä puuhaa - tulivat koronavuodet, poikanen jäi solunsa ainoaksi asukiksi kun kaverit palasivat lapsuudenkoteihinsa.
Soluturhauma johti omaan yksiöön. 

Keskimmäinen lähti kahteen kertaan. Ensimmäinen toisen muutto oli asuntolaan Kauniaisiin. Koronasyksy löi siihen leimansa: etäpäiviä oli enemmän kuin lähipäiviä, eikä asuntolassa tullut vietettyä juurikaan aikaa.
Hössötin. Tunnustan sen.
Tämä nuoristani tanssii läpi elämänsä ja olen jatkuvasti huolissani hänestä. Aivan turhaan, tietenkin.
Jossain syksyn tiimellyksissä nuori haki yhteishaussa opiskelupaikkaa ja pääsi opiskelemaan Savon sydämeen.
Toinen muutto oli minulle vaikea - hössötin hirveästi ja olin valtavan ahdistunut.
Keskimmäinen lähti toisen koronavuoden alussa, siinä vaiheessa kun rokotuksia ei vielä jaettu, kun altistuskaranteenit olivat pitkiä ja epätietoisuus suurta ja sulkuja oli tulossa ja menossa. Nuoren jättäminen omilleen, ilman tukiverkostoa, vieraalle paikkakunnalle, monen tunnin junamatkan päähän ja uusiin opiskeluihin jossa luokkakaverit olivat aluksi vain nimikirjaimia teamsissa oli itkettävän vaikeaa.
Keskimmäinen muutti juuri hetki sitten viimeiseksi opiskeluvuodekseen omasta yksiöstä kaverisoluun.

Kolmas lähti omilleen suoraan penkkariajoista. Ensimmäisenä yönä oman kodin lattialla oli vain vieraspatja, muuttokuorma tuli pari päivää perässä.
Tämä nuoristani ei anna minun hössöttää, hän hoitaa asiansa ja kysyy sitten neuvoa mitä kummallisimpiin juttuihin ja omituisiin aikoihin. 
Nuorimmainenkin on ehtinyt muuttaa ensimmäisestä kodistaan toiseen, yhteiselämään oman ihmisen kanssa.

Aikoinaan, silloin reilu vuosi sitten tämän kolmannen lähtijän muuttopäivän iltana ymmärsimme Lehtorin kanssa että nyt olemme todellakin kahden. 
Että valmiiksi on tullut jotain.
Ja edessä on yhteisiä, kahdenkeskisiä aikoja.

Nykyään:
Katsomme paljon toisiamme silmiin.
Syömme hyvin.
Puhumme paljon.
Elämme paljon. 

Tuntuu yhä hyvältä jakaa elämää yhdessä.
Tuntuu täydeltä ja täyteläiseltä.
Tuntuu siltä kuin jotain pitkään hiljaisesti taka-alalla ollutta olisi noussut keskiöön, hyvällä, voimaannuttavalla tavalla. 
Emme jatka siitä, mitä oli Ennen Lapsia. Olemme nyt enemmän yhtä,  ja samalla enemmän omiamme. Viisaampia, ymmärtäväisempiä itseämme ja toisiamme kohtaan.
Tuntuu hyvältä elää näin.
vaikka nuoriso vieläkin aiheuttaa varsinkin hössötystä, huolta ja stressiä.

Ajattelin että osaisin sanoa jonkun syvällisen viisauden siitä, miten selviää vauva-, lapsuus- ja teinivuosista selväjärkisenä ja parisuhde reippaassa kunnossa.
En tiedä, en osaa.
Mutta sen tiedän, että pidän meidän aikuisesta elämästämme. 

suhteellista

viime aikoina olemme aika paljon pohtineet ja reflektoineet parisuhdetta. nuorimmainen muutti omilleen ja keskimmäinen lähtee ihan kohta harjoittelujakson päättyessä takaisin Savonmaalle, sitten ollaan kaksin.

Tuntuu kiehtovalta olla uus-vanhan äärellä. 

Nuorina ja kovastipaljon rakastuneina ryhdyimme perustamaan perhettä aika keskeneräisissä olosuhteissa. Maisteriopinnot oltiin juuri saatu päätökseen ja kumpikin haaveili jatkotutkinnosta, aloittelikin niitä.
Emme missään vaiheessa ehtineet viettämään dinkkuelämää, kahden palkkaa nauttivan aikuisen lapsetonta arkea, vaan syöksyimme suoraan opintotuelta vanhempainrahoille paitsi Lehtori joka syöksyi satunnaisille ja epävarmoille apurahoille.

Meille ei ehtinyt kehittyä minkäänlaisia aikuisen elämän tapoja. Ensin opiskeltiin, sitten oltiinkin jo perhe.

Se on uutta.
Se että millä tavalla ollaan aikuisia ja parisuhteessa.

Vanhaa taas on se, että meillä on toimiva parisuhde.
Se, mikä on tuonut tai vienyt tai vetänyt meidät yhteen, on yhä olemassa.
Välillä tietysti vähän syvemmällä arjen syövereissä, mutta olemassa silti.
Olemme tietoisesti pitäneet parisuhdetta arvossa. Parisuhde on tärkeä ihmissuhde meille kummallekin.
tuntuu tyhmältä sanoa että teemme työtä parisuhteen eteen, emme tee. elämme parisuhdetta. 

Reilun kymmenen vuoden takainen parisuhdeviikonloppu kantaa yhä. harmikseni en ole kirjoittanut siitä tänne kunnolla. 

kesäinen kinttupolku

Kysyin Lehtorilta, mikä pitää meidät yhdessä. Hän vastasi että laiskuus ja mukavuudenhalu.

Ja sitten kävimme aika tarkkaan uusiksi TÄMÄN keskustelun.
Sillä lisätwistillä että ajattele mitä kaikkea jännittävää ja kivaa meillä on edessä yhdessä.

ps. Lehtori joka rakastaa matkailua varasi meille jonkun deluxe-hanimuunin sinne meidän hääpäivän kohdalle. 
se huolestuttaa minua, koska taikauskoisesti pelkään mitä kaikkea kamalaa tässä nyt sattuu.

Junassa, matkalla Kuopioon

 Koko kuluva viikko on ollut yhtä hässäkkää: kaksiosaisia työpäiviä, erilaisia kokouksia ja kaiken alla kuplimassa nuorimmaisen muutto omilleen.

Torstaina lähdin töistä aiemmin. 

Koko matkan bussissa nieleskelin liikutusta: penkkaripäivä. Sen nuorimmaisen - sen jonka ansioista olen ensimmäisen blogini (www.polut.vuodatus.net) perustanut, jonka vuoksi myös tämä blogi on olemassa.

Jäin bussista Kirkkopuistossa. Heti siinä ensimmäiset lähikuntien abirekat ajoivat ohi, täynnä elämää ja iloa pursuavia. Heittelivät karkkeja, huusivat silmät kirkkaina, vielä tuoreella äänellä abi-abi-abi!

Kulkueen varrelta löysin paikkani ja omani myös, täynnä elämää, olemisen iloa. Laitoin kuvan perheen ryhmään, siskonsa vastasi heti abi-abi-abi! Nieleskelin taas, ja yhä.

Parin tunnin päästä nuorimmainen soitti: treenien jälkeen omalle kämpälle, sieltä kavereiden kanssa yöhön ja sieltä ekaa kertaa omaan kotiin yöksi.

Me istuimme Lehtorin kanssa ensimmäistä kertaa ihan kokonaan vain kahdestaan. Se laittoi kirjansa sivuun, käänsi tuolinsa kohti ja katsoi silmiin.

**

Ps. Keskimmäinen tulee työssäoppimisjaksolle ja asettuu useammaksi viikoksi meille, että ei me sentään ihan kerrasta kaksin jäädä

Suhteellisuuksia osa 2

Vinkkivitonen nuorelle parille:

Olet joskus itse valinnut tämän ihmisen rinnallesi; sinulla on ollut vapaus tehdä juuri tällainen valinta. Arvosta itseäsi ja tekemääsi valintaa. (paitsi jos suhteessa on väkivaltaa millään tasolla tai tavalla)

- olkaa kavereita keskenänne, olkaa samalla puolella

- puhukaa tärkeät asiat auki jo suhteen alkuvaiheessa: puhukaa rahasta, kasvatuksesta, kasvattamisesta, kotitöistä, siisteydestä, uskonnosta, politiikasta, perheestä...

- puhukaa silloinkin kun olette väsyneitä ja puhukaa muutakin kuin perhettä

- suhtautukaa toisiinne aikuisina: aikuinen ihminen tekee itse valintansa. Ne voivat joskus olla kipeitä ja vaikeita valintoja, ja niiden valintojen nostattamista tunteista voi kertoa, mutta valinta on kuitenkin jokaisen oma valinta.

- kunnioittakaa ja arvostakaa toisianne; käyttäytykää toisianne kohtaan arvostavasti ja kunnioittavasti ja yrittäkää omalla toiminnallanne ansaita toisen arvostus ja kunnioitus.

- vain itseään voi muuttaa. Voit kertoa miltä sinusta tuntuu toisen jokin tekeminen tai tekemättä jättäminen, mutta muutosta et voi saada aikaan, ellei toinen sitä itse halua. Mistä palaammekin takaisin arvostukseen: arvostakaa toinen toisianne.
Voit itse valita, miten johonkin asiaan asennoidut.
Valitse taistelusi viisaasti. (tämä on yksi vaikeimmista läksyistä ikinä, ja pätee ihan kaikkiin ihmissuhteisiin)

Suhteellisuuksia

Tahdon asioissa oli pohdintaa parisuhteesta pikkulapsivuosina.

Meillä ihan todistettavasti pikkulapsivuodet ovat takana.
Olemme eläneet yhdessä liki neljännesvuosisadan, aviossa olemme kohta olleet 21 vuotta. Omituisen pitkä aika, kun sen kirjoittaa numeroiksi.
Nuorimmainen alkaa olla jo teinivuosissaan (toivottavasti) niiden seesteisemmällä ja selväjärkisemmällä puolella. Ja kaksi vanhinta ovat (ainakin lain silmissä) vastuullisia aikuisia.

Ihminen voi olla asiantuntija vain omassa parisuhteessaan, siinä viitekehyksessä joka itsellään on, niissä reunaehdoissa, joita elämä asettaa.

Kysyin Lehtorin mielipidettä: mikä on pitänyt meidät yhdessä? Miten selvisimme pikkulapsivuosista tänne asti?
Pohdimme asiaa yhden iltakävelyn, muutaman kotihommelin ja perjantaisaunan verran.

Iltakävelyllä Lehtori lähti liikkeelle perhekeskeisyydestä, siitä että kumpikaan meistä ei ole tavoitellut suurta uraa jossain maailman toisella laidalla, vaan olemme kaikissa valinnoissa aloittaneet perheestä.
Lenkin takakaarteessa minä näin tämän arvokysymyksenä: jaamme pitkälti samat arvot - joista perhe toki on yksi olennaisen tärkeä.

Lenkin pitkälle suoralle tullessa olin kehitellyt ajatusta niin pitkälle että yhteinen arvopohja on helpottanut elämää sikäli, ettei meillä ole mitään kestoriidanaiheita. Näkemyksemme rahasta, kasvatuksesta, kodinhoidosta, elämisen tavoista ovat riittävän samanlaisia niin ettei arjessa ole syntynyt suunnattoman suuria ristiriitoja.

Askelmittarin tarkistuspisteessä, lenkin viimeisessä kaarteessa, olimme hyvin yksimielisiä siitä, että parisuhteelle tärkeää on ollut myös se, että me puhumme.
Me puhumme paljon ja puhumme muutakin kuin perhettä.

Toki niinä uniseen sumuun kadonneina pikkulapsivuosina, kun jotkut päivät ainakin minulla olivat vain rämpivää selviytymistä kohti nukkumaanmenoaikaa, ovat todella syvälliset keskustelut olleet vähissä.

Mutta silti olemme koko ajan puhuneet ("kurkut vasta lämpeävät" on yhteinen sisäpiiriheittomme tästä aiheesta) - puhumme, kyselemme, joskus hyvinä hetkinä yritämme kuunnellakin.
Keskustelemme vaikkapa politiikasta ja yhteiskunnasta (enimmäkseen Lehtori), kirjoista (minä; erityisesti chicklit), työelämästä (kumpainenkin) ja jaamme myös näitä asioita.
Keskusteluissa olemme enemmän eri mieltä kuin arjessa.

Kun petasimme puhtaita lakanoita sänkyyn, Lehtori totesi, että me muuten teemme valtavan paljon asioita yhdessä.
Minä pidin tärkeänä sitä että jonain kaukaisena selväjärkisyyden tuokiona pieni ikuisuus sitten sovimme raamit kotihommeleiden jakamisesta. Pystyimme tekemään jaon ilman ekselitaulukoita ja metatöiden rasittavaa kuormaa (*) ja olemme oikeastaan aivan viime vuosiin asti varsin orjallisesti myös pitäneet kiinni näistä alunperin sovituista.
Lehtori puolestaan näki parisuhteelle eduksi sen, että kumpikaan meistä ei suhtaudu kotihommiin rangaistuksena, vaan asioina joita nyt vaan pitää hoitaa.
Minusta olennaista on myös se, että siivousnormit ovat riittävän yhtenäiset.

Saunan lauteilla olimme jo hyvin samaa mieltä: me teemme paljon asioita yhdessä, ja aika usein valitsemme yhdessä tekemisen mieluummin erilliset kuin tyttöjen illat ja poikien illat.
Se tosin johtuu ainakin osittain siitä, että monissa tapauksissa olemme saman kaverin kavereita.




Keskellä lauantaiaamua Lehtori sanoi: se kun me ollaan kasvettu yhdessä.


Niin se taitaa olla.

*
henk.koht. pidän osaa näistä metatyöjutuista vähän saivarteluna.
Mitenniin wilmaviestit ja valokuvalappujen allekirjoittamiset ja muut sellaiset täytyisi jotenkin jyvittää tai ekselöidä? Nehän nyt menevät yhdellä rykäisyllä ja hetkessä.

Luultavasti meille on jotenkin hiljaisessa yhteisymmärryksessä syntynyt laajempi konsensus siitä, että lasten kouluasiat ovat minun vastuullani (lukuunottamatta muutaman oppiaineen koekuulusteluja ja preppauksia). Vuosien mittaan on homma on käytännössä mennyt niin, että alakouluvuodet olivat selkeästi minun vastuualuettani, yläkoulu on ollut harmaata vaihettumisvyöhykettä jossa vastuu lainehti vähän joka puolella ja lukiovaiheessa nuoriso on omaehtoisesti hakenut taustatukensa nimenomaan Lehtorilta.

*
ps: elokuun tavoitteena on postaus melkein joka päivä - vieläkö jaksat?

Turku Food Walk

Lehtori sai minulta joululahjaksi kulinariaa: Turku Food Walk -kierroksen. Minulla oli lahjaa antaessani vähän oma lehmä ojassa: jos annan tällaisen lahjan, pääsen varmaan mukaan kävelyretkelle.

Food walk -konseptissa on mukana kymmenen turkulaista ravintolaa, pääosin jokirannassa.
Kävelijä valitsee vierailun viidessä kohteessa.
Kussakin kohteessa on tarjolla tietty annos:

- yksi aamiaistyyppinen (Cafe Brahe)
- neljä alkuruokavaihtoehtoa (Brahen kellari; Di Trevi; Smör; Gustavo)
- kolme pääruokatyyppistä vaihtoehtoa (Panimoravintola Koulu; Grill it Marina; Svarte Rudolf)
- kaksi jälkiruokavaihtoehta (Pinella; Cafe Art)

Herkuttelun voi jakaa kolmen vuorokauden ajalle.

Lähdimme liikkeelle perjantai-iltana Di Trevin tapaslankulla:

Lankulta löytyi marinoituja oliiveja, maukkaat perunat ja grillattua juustoa. Ilta alkoi heti hyvissä tunnelmissa - olisin ollut valmis syömään pelkkiä perunoita koko loppuillan. 

Di Trevin ilta oli eloisa ja soriseva, paikalla oli monenlaisia seurueita. Palvelu oli ystävällistä ja tehokasta.

Tarkoituksemme oli jatkaa Panimoravintola Kouluun - mutta keittiö oli valitettavasti yksityistilaisuuden vuoksi rahvaalta suljettu. 

Pikaisen neuvonpidon jälkeen vaihdoimme Koulun makkaraperunat Svarte Rudolfin kanaleipään.

Svarte oli iltahiljainen, ruokailemassa oli kovaääninen herraseurue sekä toinen pariskunta meidän lisäksemme. Annos oli varsin vaatimaton sekä kooltaan että maultaan.

*

Lauantaina olimme varanneet liput teatteriesitykseen seitsemäksi. Laskimme että siirtymineenkin ehdimme nauttia kolmen ruokalajin herkut ennen kulttuuri-iltaa.

Olimme Smörin oven takana heti ravintolan avautuessa. Meidät otettiin vastaan sujuvasti ja ystävällisesti. Rotukarjaviikkojen kunniaksi alkupalamme oli rotukarjatartar (piparjuurta! hapankermaa!)

Olimme molemmat valmiita keskeyttämään kierroksen välittömästi ja jäämään Smöriin koko illaksi. Palvelu oli lyhyen pistäytymisemme ajan huomioivaa, sujuvaa, ystävällistä - salihenkilökunta toimii oivallisesti käyntikorttina: tänne tulemme uudestaan!

Meille suositeltiin erityisesti kevään parsapäiviä.

Jatkoimme matkaa jokivartta pitkin Grill it Marinaan.

Maukas nyhtöpossuhampurilainen rapsuvalla, raikkaalla salaatilla: pääruoka oli täyttävä ja herkullinen. Lauantai-iltapäivä vaikutti ravintolassa puolikiireiseltä. Syömässä oli monenlaisia seurueita - isovanhempia ja lapsenlapsia, iäkkäämpiä pariskuntia, ystävyksiä. Palvelu oli sujuvaa.

Pohdimme syödessämme, miten jännittävällä tavalla tällä kävelyretkellä pääsee tutustumaan kotikaupungin ravintoloihin: jos ja kun ravintoloissa käy harvakseltaan (kuten me yleensä käymme), ehtivät kokemukset unohtua ja muuttaa muotoaan. Tällä kierroksella ehtii kiinnittää huomioita palveluun, muihin asiakkaisiin - siihen kenelle ravintola on suunnattu - ja makuihin. 

Olimme varautuneet henkisesti toiseen pääruokaan, mikäli hampurilainen olisi ollut pieni makupala. Tulimme kumpainenkin kylläisiksi ja lähdimme kohti Pinellaa jälkiruualle.

Jälkiruuaksi luvattiin ensin sitruunatorttua ja vadelmasorbettia.

Pahoittelujen kera pöytään tuotiinkin mustikkapiirakkaa ja kardemummajäätelöä. Piirakka oli oudon sahajauhomainen, jäätelö pelasti vähän.

Olimme Pinellassa hieman ennen kuutta, teatteriesitys oli alkamassa seitsemältä. Arvioimme ehtivämme hyvin. Tilasimme jälkiruuan kyytipojaksi kahvit.

Annokset tulivat nopeasti - sen jälkeen meidät unohdettiin. 

Ilta oli ehkä kiireinen. 

Laskua saimme odotella lähes hermostumiseen asti.

Ja sen jälkeen odottelimme maksun hakijaa.

Kello oli jo viittätoista vaille seitsemän kun lähdin tarjoilijan perässä lasku kourassa ja kortti maksuvalmiina. 

Kipitimme teatteriin puolijuoksua ja suoraan sisälle katsomoon.

*

Jälkiruuasta jäi vähän ankea maku suuhun: siksi jatkoimme Food Walkia vielä sunnuntaina käymällä Cafe Artissa kakulla ja kahvilla (ohi varsinaisen Food Walkin siis)

Food Walk on hyvä konsepti!
Jokirannassa on monenlaisia ravintoloita, joista useampikin mahtuisi mukaan tähän konseptiin. Walkeja voisi olla vaikka erilaisilla teemoilla.
Kävelyn hajauttaminen vähintään kahdelle päivälle on hyvä idea: vaikkapa kahdelle kesäiselle päivälle jokirannassa.

Tällä kävelyllä huomioi kiinnittyi erityisesti siihen, kuinka meidät eri paikoissa otettiin vastaan.
Ravintolat olivat yllättävän täynnä: mikäli todella haluaa varmistaa paikkansa tiettyyn ajankohtaan, on varmasti syytä tehdä pöytävaraus. Nyt mahduimme kaikkiin haluamiimme paikkoihin - osaan tosin sillä ukaasilla, että voimme syödä ainoastaan Food Walk -annoksen, emme muuta.

Koska kiersimme kotikaupungin ravintoloita, meillä oli paikoista olemassa ennakkokäsitys. Nämä käsitykset melko pitkälti vahvistuivat kierroksen ansiosta (tai sen vuoksi)
Food Walk -annokset tuntuivat luonnehtivan kutakin ravintolaa ennakkokäsityksen mukaisesti: niissä paikoissa, joissa annos oli pohdittu ja maut kohdillaan, se todella toimi ravintolan käyntikorttina ja houkuttelee myös uudelle käynnille.

Lauantain - ja koko Food Walkin - kohokohta oli ehdottomasti Smör, sekä makujensa että ammattitaitoisen salihenkilökuntansa ansiosta. (Samaan ketjuun kuuluva E.Ekblomhttps://www.eekblom.fi/ onkin jo pitkään ollut suosikkimme)
Marinan hampurilainen oli positiivinen yllätys.

Lehtori oli tyytyväinen joululahjaansa ja siihen kuuluvaan seuraan (siis minuun) - totesimme että vastaavanlaisia lahjoja voi kehitellä lisääkin.

*
Suosittelen FoodWalkia vaikkapa kesäiselle viikonloppuvierailulle Turussa.


Onko vastaavaa konseptia muualla?

*
ja ettei tule epäselvyyksiä, niin ihan omalla rahalla hankittu FoodWalk.

Kiehtova Lissabon

Vietimme talviloman - ja myöhästyneen hääpäivän - Lissabonissa. 

Kaupunki johon haluan palata uudestaan - niin paljon jäi näkemättä, kokematta, tekemättä!

Kiehtova Lissabon:

Korkeuserot!

Rappusia ylös ja alas, mutkikkaita kapeita kujia, leveämpiä katuja, ylämäkiä, alamäkiä.

Polvieni ratina kertautui hiljaisten kujanteiden seinämistä.

Nautin kaikenlaisissa kaupungeissä kävelemisestä ja katselemisesta. 

Lissabonissa katseltavaa riittää: seinämaalauksia, muraaleja, talojen julkisivujen kaakeloinnit!

muraali Alfamassa

nälänhätälasagne ostoskeskuksessa

Ruoka!

Onnistuimme löytämään erilaisia ruokapaikkoja.

Skaala vaihteli ostoskeskuksessa nälänhätään nautitusta lasagnesta pitkän kaavan illalliseen. Kaikki ateriat olivat onnistuneita ja maistuvia. Eivät ehkä aina kovin omaleimaisia tai erikoisia, mutta maistuvia.

miekkakala pitkän kaavan mukaan

erikoinen teemaravintola löytyi pienestä rantakaupungista

Nähtävyydet!

Yritimme jokaiselle päivälle keksiä jotain kunnon turistin tekemistä.

Tällaisia onnistumisia koimme:

emme jonottaneet tänne

Vältimme jonottamisen tuskan Hieronymoksen luostariin, menimme sen sijaan modernin taiteen museoon (Museu Colecao Berardoon)

Vierailevana teoksena John Akomfrahin monikanavainen videoinstallaatio Purple - puhutteli, herätti ympäristötietoisuutta, kosketti. Viimeistä päivää esillä ollut rakkaus-aiheinen näyttely oli myös viehättävä, harmitti ettemme jaksaneet jäädä katsomaan kaikkia videoteoksia kunnolla.

päädyimme modernin taiteen museoon

Toisena kokonaisena päivänä halusimme viininmaistelukiertoajelulle. Tönötimme tyytyväisinä opaslehdykän mukaisessa kohtaamispaikassa kun tajusimme, että hiisivieköön, tälle keikalle olisi pitänyt varata paikka etukäteen. Kiertoajelut nimittäin toteutettiin kahdeksan hengen pienryhmissä, tila-autoilla.

Lehtori oli jo luovuttamassa, mutta minä sanoin että katsotaan kuinka käy. Oppaat pitivät nimenhuutoa ja lajittelivat väkeä erilaisiin kohteisiin; minä bongasin viinitilaretken ja huomasin että autoon oli menossa vain neljä matkustajaa. Rynnistimme oppaan perään nykimään hihasta ja inuamaan että ota meidät kyytiin. 

Opas hämmästyi ja hämmentyi, soitti pääkallopaikalle mutta suostui ottamaan meidät mukaan vaikka niin ei kuulemma ole tapana. 

Mahtava opas!

Mahtava ryhmä!

Mahtava retki!

Pieni ryhmä liikkui joustavasti ja ketterästi, opas oli sujuvasanainen ja rento: kuin olisit ollut kaverin kyydillä ajelemassa nähtävyydeltä ja viinitilalta toiselle. 

Pari viinitilaa, pieni rantakaupunki, Lissabonin molemmat sillat, muutamia must -nähtävyyksiä, kertakaikkisen loistava päivä!

Omatoimiretki Sintraan, Penan palatsiin. 

Päivä oli kaunis, siinä ei mitään. 

Perille pääsimme näppärästi, mutta sekä palatsi että Sintra itsessään jättivät satunnaisen matkailijan vähän kylmäksi.
Ja ihmisiä oli ihan liikaa. 

satunnaiselta matkailijalta meinasi palaa käpy väenpaljoudessa

satunnainen matkailija prinsessalinnan hiljaisessa takakaarteessa: näköala!

Lissabonin Océanario oli huikea.

vauvahai-tidi-tidi-ttii

ollapa saukko!

Nuoriso tosin oli sitä mieltä että suunnilleen miljoona kuvaa saukoista ja haista oli vähän liiottelua. Mutta montako saukkoa ja haita ihminen näkee eläessään, kysyn vaan?

Muut jännät jutut!

Koululaisryhmä leikkimässä lipunryöstöä yhden museon sisäpihalla. Välillä nuoret ottivat jotai räppibattlea ja yksi opettajista kävi lällättelemässä toiselle joukkueelle. Koko sisäpiha raikui nuorison ilakointia.

Kuvan ylänurkassa näkyvät myös eksoottiset museovieraat: jostain kaukaa idästä (ehkä Intiasta?) tulleet herrat, jotka hipsuttelivat paljain jaloin (no crockseissa, mutta kuitenkin)

Ginjinha-baarit iltasella. Siellä-täällä kadunvarsilla on pieniä luukkuja tai vaatimattomia sisätiloja, joissa myydään ginjinhaa, kirsikkalikööriä. Pieni lasi kaadetaan piripintaan ja sekaan pyöräytetään pari kirsikkaa. Juoma nautitaan kadulla (mieluusti tietysti täysikuun alla, katumuusikon soitellessa rakkauslauluja).

Ginjinha-baarien lattia on rapsuvan tahmea kaikkialle loiskuneesta sokerisesta alkoholista. Tossujen rapse lattiaa vasten!

Erikoiset tavat kulmakuppiloissa.

Useammallekin illalle sattui erilaisia jalkapallopelejä, joista erityisesti yksi oli Lehtorin sydäntä lähellä. Löysimme pienen brittipubin (tai sellaiseksi itseään mainostavan) ja menimme katsomaan tätä olennaisen tärkeää peliä sinne. Olin ajatellut lukea ja nakostella jotain pientä, mutta päädyinkin ihmettelemään pubia, sen ihmisiä ja tunnelmaa.
Paikka oli selvästi muutamien herrojen oma kulmakuppila. Kullakin herralla oli tiskillä oma viskipullonsa, josta tarjoilija kävi kaatamassa siivun herran kuppiin. Uuteen pulloon tarjoilija merkkasi tussilla että senjor Miguel (tai kuka sitten olikaan senjor).

Senjorit poistuivat pitkälti ennen pelin loppua.

Outo kulkue. Istuimme kahvittelemassa kulmakahvilassa ja pohdimme seuraavaa museomanööveriä, kun huomasimme että sivukadulle järjestäytyi torvisoittokunta.

Yritimme kysellä kahvilan paikallisasiakkailta, mikä on kulkueen kulkeutumisen syy. Saimme vastaukseksi jotakin "kuukauden ensimmäinen sunnuntai" -tyyppistä. Tajusimme jälkikäteen, että ei ollut kuukauden ensimmäinen - syy jäi siis mysteeriksi.

Torvisoittajien jälkeen kulkueessa tulivat miekkamiehet, sotilaalliset koirat, hevoset joiden kankkujen päälle oli ajeltu shakkiruutukuviota ja viimeisenä harjasauto harjaamaan pois hevonkikkarat.

Vinkeä viininvakumointijärjestelmä.

Pelottava riikinkukko museokahvilan ovella. Kieltäydyin tulemasta kahvilaan, edes Lehtorin leveiden harteiden suojaamana. Käsittämättömän pelottava elukka.

Matkailevat viinitynnyrit. Toisen viinitilan tynnyrit käyvät puolen vuoden merimatkalla, koska meri-ilma ja laivan keinunta kuulemma kypsyttävät viinin erityisen herkulliseksi. Budjettini ei riittänyt vertailevaan tutkimukseen.

Valtava meri. En oikein pystynyt käsittämään, että sitä jatkuu, jatkuu ja jatkuu - vastarannalla on Amerikan ihmemaa

 Suuri sydän Lissabonille!

Asioita joita voi tehdä lemmenlomalla - kuvakertomus

Voi huumaantua upeasta hotellihuoneesta ja kauniista näköalasta Tornin huipulla. Voi päättää ettei koskaan lähde pois huoneesta ja uskoo vakaasti että tässä huoneessa voisi luoda kuolematonta proosaa sivutolkulla jos vain istuisi erkkerissä ja tuijottaisi ulos.

Voi huumaantua vielä lisää siitä, että Lehtori oli tilannut kuohujuomaa huoneeseen.

Voi totisesti päättää ettei lähde huoneesta ikinä.

Voi perehtyä teekulttuuriin osallistumalla maisteluun Teemaassa.

Vähän haasteellista oli, koska teekin voi kuulemma mennä joissain olosuhteissa päähän. Ja siellä päässä oli jo kuohujuomaa. Että en tiedä, kumpaa se oli.

Mutta olipa kiehtova ja moninainen kokemus! Teessä on selvästi paljon opiskeltavaa ja opeteltavaa, saimme aikaan vasta pintaraapaisun aiheeseen.

Voi huumaantua vielä lisää huoneesta.

Voi mennä hyvään panimoravintolaan- Bryggeriin -  syömään superhyvät hampparit. En ehkä ikinä ole syönyt niin hyvää hampparia. Tai jos olen, niin en kumminkaan muista sitä.

Paras hamppari.

Voi joutua matkalla hotelliin shanghaijatuksi salakapakkaan ja huumaantua myös siitä ja päättää että käy siellä ihan aina. (siellä ei tietenkään saanut kuvata, joten käyttäkää mielikuvistustanne!)

Voi ajautua eksistentiaaliseen kinaan siitä, kumman drinkki on parempi. (minun)

Voi päivän päätteeksi maksimoida ilon, onnen ja autuuden makaamalla sängyssä lukemassa ja siemailemassa kuohujuomaa ja puhumassa pehmoisia.  

*

Voi lähteä lounaalle Tallinnaan. 

Voi ajautua laivan tanssiravintolassa kriiziin kun ensin ämyreistä raikaa Sauli Niinistön vaalikamppisbiisi Kuuden vuoden kuuliaisuus ja sen jälkeen päivän pääesiintyjä ilmiintyy lavalle.

Voi selviytyä kriizistä luukuttamalla ensin korviin täysillä Tsaikkaria ja sitten vaihtamalla paikkaa.

Voi lukea hyviä kirjoja yhdessä 

Voi lukea aina vain siellä laivalla.

Voi syödä lounaaksi virolaismakkaravalikoiman yhteiseltä vadilta hauskan kansanomaisessa paikassa.

Voi shoppailla Tallinnassa sukkahousuja ja ihmetellä että menikö tämä nyt jotenkin väärinpäin? 

Että ennen sukkikset olivat käypää valuuttaa lahden toissapuolen ja nyt mennään sieltä niitä hakemaan.

Voi ajautua ihan järjettömään eksistentiaalikriiziin jossa subjektin identiteetti pakenee horisonttiin kun paluumatkalaivassa ainoa istumapaikka on karaokeravintolassa jollain ihme pallilla jossain takarivissä ja ilman pöytää ja ilman omaa hengitystilaa.

Olisi nyt ollut edes pöytä johon laskea lasinsa. 

Miten voi olla laiva jossa ei ole riittävästi ravintolapaikkoja?

Protestiksi voi olla ostamatta paluumatkalla mitään, edes sitä juomaa.

Voi päivän päätteeksi maksimoida ilon, onnen ja autuuden makaamalla sängyssä lukemassa ja siemailemassa kuohujuomaa ja puhumassa pehmoisia.  

*

Voi aina vain huumaantua Tornin upeasta huoneesta ja näköalasta.

Voi mennä kirjastoon ja hankkia kirjastokortin.

Voi huumaantua kirjastosta ja vaellella siellä  ja melkein unohtaa shoppailun.

Voi epäonnistua surkeasti shoppailussa.

Voi keksiä liikeidean että rupeaa panimomestari-salakapakoitsija-pakohuoneistiksi.

Voi tulla kotiin ja harjoitella salakapakoitsijuutta.

Voi mennä katsomaan yhdessä jalkapalloa tai lukemaan

ne jotka katsovat ja ne jotka lukevat voivat tehdä sitä kumminkin yhdessä.

Voi käynnistää vastaostetun palapelin.

***

ps. 

Äiti lukee tätä. Ja isä. Siksi tarinasta saattaa puuttua muutamia olennaisia käänteitä.
Mutta valinnaisissa väleissä voit veisata kertosäettä: Melkein myöhästyttiin aikataulusta, mutta ei sitten onneksi kuitenkaan. Ihan hyvin ehdittiin. Mutta oltiin vähän hiperryksissä.