ulkoistetut opinnot?

verstaalla on hiljaista, UPM lähti maailmalle.

Tajusin vihdoin ja viimein miten kuvien siirto fläpältä kompuutterille onnistuu vähimmällä yskimisellä ja nyt olen aivan huumaantunut tästä mahdollisuudesta: voin vihdoin kuvittaa säälittävillä, tärähtäneillä ja alivalottuneilla kuvillani blogiakin.
Jee.

toiveikas multitasking

Opiskelin, laadin kauppalistaa ja tein ruokalistasuunnitelmaa.
Tai siis, tarkoitukseni oli opiskella ja tehdä ruokalistasuunnitelma ja vastata perheen terveyskyselyyn.
Sen sijaan tulin siistineeksi jääkaapin perunalaatikon ja juuri kun olin saanut kirjan mukavasti eteeni, pompahteli Pikkusisko maisemiin ja alkoi selata tenttikirjojani.
Voi äiti, mäkin haluan opiskella näin!
Ehdotin että hän hakisi omat kirjansa ja opiskelisi siinä kanssani, vaikka ymppää.
No nää-äfst, ihan tyhmä idea. Sun kirjat on niin ihania.
Sanoin että lue pois jos kiinnostaa.

Tänä aamuna Pikkusisko varmisti: saanko mä ihan oikeesti tehdä esseen siitä sun kirjasta, ne on niin kivannäköisiä, varsinkin sun muistikirja. Ainiin muuten, mikä se essee oikeestaan on?

Kätevästi ulkoistettu tämä kurssi.

*



vilosoviakriisi


Mikä ihme siinä on, että aina opintojen alkuvaiheessa marssitetaan näyttämölle se grrrr:n vilosovia? Miksei sitä voida säästää sinne opintojen loppuvaiheeseen niiden iloksi, jotka haluavat ihan omasta tahdostaan miettiä suuria asioita?

En kykene muistamaan miten monella sellaisella opintojenaloitusluentosarjalla olen jo ehtinyt istua, jossa käydään läpi milloinminkäkin historia ja filosofia. Liian monella kuitenkin.
Enkä vaan ole yhtään filosofinen elikkästen tietoa rakastava.
En jaksa sitä käsitteenveivaamista.

Kyllä se niin lannistaa ihmisen.

Toivoin että olisin ennen luentoa älynnyt piirtää itselleni bingoruudukon, varmasti olisin ennen kaffepaussia jo saanut värisuoran: joko nimiä tai oppisuuntia. Ihan kummin vain.



Viimeiset puoli tuntia päässäni soi vain:
Immanuel Kant was a real pissant
Who was very rarely stable.
Heidegger, Heidegger was a boozy beggar
Who could think you under the table.
David Hume could out-consume...


**

HraH, tuo elämäni valo, puolestaan on tiedon rakastaja (vilosovi) - monien muiden rakastettavien ominaisuuksiensa lisäksi. (*)
Kun tulin kotiin nääntyneenä, soperrellen ja montypythonisena, piti hän huomaavaisesti minulle saman luennon uudestaan, pelkkien horjuvien muistiinpanojeni pohjalta ("kyllä tämmöstä schaissee pystyy vetämään ihan tosta vaan: tässä esimerkiks on ihan yksinkertaisesti kyse vaan siitä... Mä puolestani aloitan tän aina...."). 
HraH täsmensi, tarkensi ja kuulusteli sekä kertoi vielä lisäksi, miten asia oikeastaan olisi kannattanut opettaa. ("olis pitänyt määritellä joku ongelma ja lähteä etsimään siihen vastausta, esim. että...")


Palkitsin itseni tuplaluennon jälkeen ruokalusikallisella konjakkia. Saattoi se olla brandyakin.
Palkitsin kumminkin.





(*) hraH:n melkein kaikki kirjat ovat joko Philosophy of xx tai History of xx; kokoelmasta löytyy myös muutama History and Philosophy of xx sekä jokunen History of Philosophy ja Philosophy of History. Se on lukenut ne kaikki. 
En kyllä tiedä että missä järjestyksessä ne kuuluu lukea ja mikä on loppuratkaisu.
Käsittääkseni kuitenkin Historia on Loppunut.
Epäilen, että hovimestari on syyllinen.


vai olisiko tähän tähtikohtaan oikeastaan kuulunut luetteloida noita hraH:n rakastettavia ominaisuuksia? Onko se asteriski semmoisessa paikassa?



*ps. Länsisiivessä tapahtuu vaihteeksi.

silkkaa tajunnanvirtaa

aamukahvilla verstaalla - kuten joka armas arkiaamu.
Normaalien kahvipähkinöiden lisäksi minulla on viikonlopun herkuttelujämiä: kuivattua ananasta ja banaanilastuja.
Jos en pidä varaani, saatan (taas) koukuttua banaanilastuihin, voi hyvät hyttyset että ne ovat herkkua, varsinkin pähkinöiden kanssa. (toivottavasti ne ovat edes suurinpiirtein terveellisiä)

Viime syksynä meillä oli pappishenkilö visiitillä, tarjoilimme myös hänelle kahvipähkinöitä, ananaksia ja banaanilastuja. Pappishenkilö oli aivan hämmästyksestä ja innostuksesta soikeana: mä kerron tästä heti vaimolle, näin mekin ruvetaan kahvittelemaan.
Ja pappishenkilö jos kuka on käsittääkseni kahvittelun ammattilainen.

Kaikilla juhlakahvituksillamme mamman pakko kertoa pöydässä legenda Isoveljen kastejuhlasta, silloin nimittäin pappi korkeimman omakätisesti opetti hänelle kuinka kakku oikeaoppisesti leikataan. Se on kuulemma ihan paras ohje, aina onnistuu. Lyhyt ja leveä, melkein neljäskanttinen; kakkulapion lapio-osan kokoinen pala, jos se nyt ketään kiinnostaa. Mamma tulee varmaan mielellään näyttämään.

Miksi ihmeessä jaarittelen papeista? Aivan käsittämätöntä.

*

Mistä minun edes piti kirjoittaa?

Tänään alkavat harrastuneisuusopintojen luennot. Mietin, että pitääkö ottaa mukaan kahvia termoksessa ja niitä pähkinöitä. (luultavasti pitäisi)
Ja kun ihan vahingossa sain seuraavan jakson tenttikirjat, niin pitäisikö nyt heti ilmoittautua tenttiin. (pitäisi)

Näin yöllä unta, että pikaopiskelin itseni sairaanhoitajaksi. Opinnot kestivät kaksi kuukautta ja viimeisenä harjoittelupäivänäni pelastin jonkun sydänvaivaisen silkan intuition voimalla.
Sain työpaikan ilmeisesti Chigagosta.
hmh.

Se uni ei huolestuta minua ollenkaan niin paljon kuin muutama yö sitten näkemäni uni miekkavalaasta.
Se oli kiukkuinen ja teljetty ankeaan betonialtaaseen ja se yritti purra kaikkien nilkkoja.
Miekkavalas on voimaeläin. Ja miekkavalasunet - silloin kun niitä tulee - ovat aina hyvin voimallisia unia.

No, nyt jaarittelen unista.
On tämä yhtä tajunnanvirtaa.

*

Isoveli kysyi, miksi oikeastaan haluan opiskella.
Sanoin, että sitten minusta tulee parempi (ihminen).
Isoveli arveli, että sen jälkeen komennan heitä siivoamaan entistäkin tieteellisemmin sanankääntein.

*
ainiin, pääkaupunkiseuturetken jälkeen jäin ihmettelemään yhtä asiaa.

Pimeässä illassa uskalsin seisahtua siihen yhden ostoskadun merkkilaukkuja myyvän liikkeen eteen, vähän tutkailemaan valikoimaa. Päivänvalossa en olisi ikinä kehdannut, koska se vahtimestari olisi luultavasti hälyttänyt jonkun salaisen poliisin paikalle tai jotain.

Miten on mahdollista, ettei niissä veskoissa ole hintoja näkyvillä?
Eikö siitä ole olemassa joku sääntö tai direktiivi tai laki että hinnan pitää näkyä?
Aika huijausta tuommoisilta.

Päivänvalossa kyllä näin, että lauma teinejä pääsi sinne sisään. Mutta ehkä niillä oli enempi rahaa kuin minulla.

Kyllä en muutenkaan käsitä. Minusta ne eivät ole edes kivan näköisiä.
Ne laukut siis.

paljasjalkatalvijalkine

terveisiä lemmenlomalta!

Kallion yleinen sauna, muchos nachos, shoppailua, kirjamessut, pizzaa, tapaksia...
Kysyin että kuvastaako ruokalista meidän kulinaarista kehitystämme? HraH oli sitä mieltä, että ehkä ei.

Ehdimme kotiin viettämään pizzailtaakin sunnuntaina.
Ei nää teidän äidin pizzat ja tortillat häviä yhtään ravintolaruuille, sanoi hraH.
Isoveli puolestaan toivoi, että viikonloppua olisi ollut vielä yksi päivä lisää: on niin tylsää kun te olitte koko viikonlopun poissa, ei ehditty yhtään olla vaan.

Shoppailin itselleni melkein kokonaan uuden vaatevaraston. Vain takki jäi puuttumaan, ja sekin vain koska aika loppui kesken.
Nyt mietin että onko uusi klänninki liian lyhyt.

*

En muista olenko tilittänyt, millaisia tantaloksen tuskia olen kärsinyt, kun on pitänyt siirtyä ihanista kesäkauden paljasjalkatossuistani kunnon tukeviin syyskenkiin. Varpakset valittavat. Olen yrittänyt etsiä mukavia pehmeitä ja suhteellisen siroja jalkineita syys- ja talvikaudelle, sovittanut siellä ja täällä, useammassa myymälässä tuolla pääkaupungissakin. Ei ollut kokoja, tai värejä, tai mallia.
Olin laahannut itseäni kenkäkaupasta toiseen jo hyvän tovin ja mietin, mitä hraH mahtoi puuhailla, kun aivan sattumalta näin hänet sporttiliikkeessä.
Menin viereen ja kysyin, että käyttekö täällä useinkin.
HraH näytti minulle paljasjalkajuoksutossua ja minä aloin tietysti hehkuttaa taas kerran, kuinka mahtavat ne ovat ja kuinka tylsää on käyttää ihan tavallisia kenkiä.
HraH kysyi myyjältä, että onko tämmöisiä talvisempina, kun vaimo valittaa varpaitaan.
Myyjä osoitti poistolaaria ja kysyi, että mikä koko, nyt saisi puoleen hintaan.
Sovitin yhdet, ja nyt minulla on talvipaljasjalkajalkineet. Vai onko se paljasjalkatalvijalkineet?
Otan niistä kuvan heti, kun UPM lähtee edes vähäksi aikaa pois pöytänsä vierestä.
HraH innostui minun innostuksestani niin, että osti itselleenkin paljasjalkatalvijalkineet.

Iskimme ne kotona jalkaan ja elvistelimme lapsille. Tyttöjen mielestä isän tossut ovat nolot, mutta minun hyvät ja hienot.
Tossuissani on kuulemma asennetta, sanoi hraH.
Ja nyt paljasjalkailen läpi talven, luulisin; toivottavasti ne ovat yhtä hyvät kuin kesätossuni.

*
edit - se tossu.
En ehtinyt ottaa poseerauskuvaa, kun UPM ei mennyt kovin kauas. Mutta tämmöttinen on talvipaljasjalkajalkine.


  *
edit 2
salainen pikaposeeraus verstaan takahuoneessa ;)

Tämmöttiseltä näyttää talvipaljasjalkatossu jalkasessa. Ja uusi klänninki.

Perjantai!

Lemmenloma! Hurraat sille!

Tuntuu siltä kuin olisin lähdössä ihan suureen maailmaan, enkä ollenkaan tylsästi halpabussimatkalle pääkaupunkiin.
Ihminen tarvitsee ankkuripisteitä, päiviä jolloin tietää että juuri tuossa kohdin henkäisen ja hönkäisen hetken, päästän irti kaikesta ylimääräisestä.

Nuorison mielestä - ne havahtuivat siihen onneksi vasta tänään - on ihan epää että me lähdemme lomalle kahdestaan. Mitenniin he eivät pääse mukaan? Miksi? Huutava vääryys.
Lupasin viedä kaikki halukkaat vielä ennen joulua shoppailemaan suurkaupunkiin.
Isoveli ilmoitti heti että ei kiitos, pelkästä ajatuksesta tulee päänsärky.
Isosisko, joka oli ensimmäisenä masinoimassa mielenosoitusta, totesi että ehkä hän kuitenkin säästää rahansa kesän tanssimatkalle.
Pikkusisko on aina valmis kaikkeen, erityisesti shoppailuun. Kuten aina. (siksipä häneltä ei edes kysytty, vaan asiasta puhuttiin hyvin hiljaa sillä aikaa kun hän oli pukeutumassa)
HraH ilmoitti että hän voisi mennä katsomaan yhtä hienoa pikkutakkia. Minä kysyin, että eikö sitä voi katsoa tällä reissulla, eikä lasten shoppailureissulla. Ei kuulemma voi. Tai siis voi, katsella kummallakin reissulla. Se on niin hieno. (miten lupaava alku lemmenlomalle, käymme jossain pikkutakkimekassa hönkäilemässä oo ja aa. jee.)

*
Hurraat myös toimivalle pesukoneelle!
Ihana epikriisi tuli pesukoneverstakselta. Kone pitänyt outoa ääntä. Make ja Pate noutavat koneen. Avattu ja poistettu vierasesine rummun ja kuoren välistä. Vastus pullistunut. Vaihdettu vastus. Make ja Pate palauttavat koneen.
Jotenkin sympaattista että pesukonekorjaajamies sanelee epikriisin toimiensa päätteeksi, ihan näen sen söötin pojan silmissäni valkeassa takissaan.
Pitäisiköhän minunkin ruveta sanelemaan epikriisejä?
Se kyllä olisi hohdokasta.

*


kiire?

tänä aamuna bussissa vieressäni istui naisihminen, joka alkoi pakkeloida ja paklata kasvojaan. Tai tarkemmin sanottuna raskaasti huokaillen siirsi kassinsa syrjään, että pääsin istumaan ja jatkoi kittaamistaan.
Koko helahoito, pohjustuksesta pintalaastiin asti.
Vei vajaat puolet bussimatkasta, kymmenkunta minuuttia.
Sen jälkeen naisihminen korkkasi energiajuoman ja alkoi kulautella sitä.

Samoihin aikoihin kyytiin nousi täyttökuppi kädessään nuori nainen, jäi keskikäytävälle seisomaan ja kulauttelemaan.

Kumpikaan ei näyttänyt kovinkaan kiireiseltä ja kuulilta vaan pikemminkin vähän kireältä ja muulilta.

Mietin että kyllä oikeastaan tuommoinen on aika moukkamaista.
Ettei muka voi nousta sitä kymmentä minuuttia aikaisemmin pakkeloimaan ja juomaan kahvia? Kenellä voi olla niin kiire?
Millä asioilla on niin kiire?
Työssä voi olla tohinaa ja huisketta. Voi olla rajapyykkejä ja aikatauluja, mutta kiire? Siis sellainen hengenhätäkiire?
Onko kuitenkin kyse siitä, että yrittää oikeuttaa omaa olemassaoloaan, tehdä itseään vielä vähän tärkeämmäksi, vai olisiko peräti siitä että on alunperin suunnitellut huonosti tekemisensä? (minun kiireeni ovat yleensä tuota viimeistä sorttia, huonoa suunnittelua ja vielä huonompaa aikataulutusta)
Mutta voiko ihan oikeasti ihmisellä olla elämässään niin kiire, ettei voisi pakkeloida itseään kotosalla? Ei tarvitsisi vieruskaverin pelätä että toinen törkkää itseään ripsiharjalla silmään jossain äkäisessä kaarteessa.
Se tyyppi oli kuitenkin peseytynyt ja pukeutunut ja napannut sen jääkaappikylmän juoman mukaansa. Tai ainakaan se ei enää siinä bussissa harjaillut hampaitaan ja napittanut rintsikoitaan. Tai mistä minä tiedän, se oli tullut kyytiin paria pysäkkiä aiemmin.
Ja se kahvinkulauttelijakin oli kotonaan keitellyt ne kahvit.
Ne ovat heränneet ja tehneet yhtä sun toista kotona ennen kuin ovat syöksyneet julkisuuteen. Miksi ne eivät tehneet niitä kaikkia juttuja valmiiksi?
Itsensä tehostamista vai huonoa suunnittelua - moukkamaista kumminkin.

Olen joskus saanut itseni kiinni siitä että huokailen kaupan kassajonossa, vaihdan kärsimättömästi jalkaa.
Se jono ei etene yhtään nopeammin.
Mutta minä olen ärtyisämpi.
Mitä ihan kamalaa sitä paitsi voi tapahtua, jos kaupan kassajonossa menee melkein puoli minuuttia kauemmin? (no kaikenlaista; minulla on vilkas mielikuvitus. mutta noin periaatteessa)

Käsittääkseni on suurinpiirtein kolme ammattikuntaa joilla on ihan oikeasti kiire: poliisit, paloheebot ja terveydenhuolto. Siinä on hengestä kyse. Hengistä.
Ja sikäli kun muistan, mitä kiireempi muinoin keskolassa oli, sitä rauhallisemmin hoitoväki liikkui. Hosumalla ei tule hyvää jälkeä.

Sellainen tavallisen ihmisen kiire - se ei ole mitään muuta kuin ärtsymuttuinen hosumöykky mahassa.
Perillä ei ole yhtään sen aiemmin jos tikkaa lyhyttä kiukkuista askelta.
Pitäisi pystyä henkäisemään syvään.
Perille pääsee silti, vähemmän hikisenä ja ehkä vähemmän ärtyisänä. (eikä se tekeminen kuitenkaan koskaan lopu.)

Paras motto, minkä olen näissä lukuisissa työhön liittyvissä koulutuksissani oppinut: me ei olla pelastuslaitoksella töissä.
Ei todentotta olla.
Tohinaa voi olla; voi olla paljon tekemistä, ruuhkaa, menoa ja monta palloa ilmassa yhtäaikaa - useimmilla meistä on.
Mutta kiirettä ei saisi olla.
Kiire on kurja.

keskiviikon hajanaisia

Näköapuvälineet jäivät kotiin. Miten se on mahdollista? En edes käyttänyt niitä eilen kotona.
Silmissä harittaa jo nyt.

*

Kääk, tai tuuletus, kuinka vain.
Kävin ilmoittautumassa aineopinto-opiskelijaksi niihin harrastuneisuusopintoihini. Oli pakko ottaa koko paketti, eivät suostuneet myymään minulle pala kerrallaan.
Koska olen tämmöinen prokrastinoija, olen jo nyt yhden esseen verran jäljessä opiskelutovereitani. Jee.
Mutta kuinka ollakaan setti jatkuu ensi viikolla juuri sillä kokonaisuudella jota olen kammonnut kaikkein eniten. Sattumalta kyseinen osio kuuluu ainakin väljästi hraH:n erityisosaamisalueisiin, yritin lahjoa sitä kirjoittamaan esseen puolestani.
Se äitiyi pedakoomilliseksi ja jouduin puhutteluun. Nyt sitä sitten mennään - pää edellä avantoon.

Jos hakemalla hakee jotain positiivista, niin ihan pakko on käyttää jokunen hetki tulevasta lemmenlomasta uusien koulutarvikkeiden hankintaan.
Tenttikynä ja -kumi minulla jo on, mutta kyllä ihan varmasti pystyn keksimään jotain muuta tuikitarpeellista ja itsetuntoa kohottavaa opiskeluapuvälinettä. Niin kuin nyt vaikka uuden koululaukun. Ja muistikirjan. Ja termoskahvimukin (mitenniin liiottelua kahta luentoa varten? ei varmasti ole, se on niin vaikea aihe!). 

*

Olen lykännyt koko syksyn hankintojani odottamaan tätä kohta koittavaa lemmenlomaa. En enää edes muista, mitä kaikkea olen aikonut hankkia - onhan siinä nyt jotain hohtoa, että ostaa paitansa ihan pääkaupungista.
Puhumattakaan siitä, että tuo opiskelukynät sieltä. Kyllä niin ovat parempaa tavaraa kuin provinsseissa.

Emme ole vieläkään päässeet konsensukseen lemmenlomamme kulttuurikohteista. Ylitarjontaa nähkääs.
Melkein jo ostimme liput yhteen konserttiin, mutta nettitaivaalle kiitos - tulimme kuunnelleeksi pätkiä tarjolla olevasta musiikista ja totesimme että ehkä ei kuitenkaan. Ei ollut ihan meidän juttumme se.

HraH, se onnenmyyrä, oli voittanut liput kirjamessuille. Miten voi olla ihmisellä sellainen säkä? Jos suinkaan ehdimme, menemme tietysti sinne.

*

Tänään on melkein samanlainen sää kuin viisitoista vuotta sitten.
Hääpäivämme aattona myrskysi, satoi ja tuuli. Puut riepoteltuivat (voiko noin sanoa?).
Onkohan huomenna yhtä kirkasta, kuulasta ja kirpeää kuin silloin, viisitoista vuotta sitten?

Ruokasäpsy tekee tuloaan

uskallanko hiukan tuulettaa?
Sieluni pitkä pimeä teehetki alkaa hiljalleen hälvetä. Saatan jopa olla hengissä. Mahdollisesti.

*

En tiedä, onko ranskalaisuus tai ranskalainen kasvatus jotenkin kovassa huudossa tuolla suuren meren takana, Ämeriikan ihmemaassa, mutta metkan mukavia kirjoja ovat aiheesta ainakin tehneet.
Suunnilleen vuosi sitten luin Pamela Druckermanin Kuinka kasvattaa bebe. Se oli hyväntuulinen lastenkasvatuskirja eurooppalaisten ja amerikkalaisten lastenkasvatustapojen erilaisuudesta. Paljon järkeenkäypää ja muutamia hyviä vinkkejä, jotka olisin toivonut tietäneeni silloin kauan sitten. 

Nyt työn alla on Karen LeBillonin Miksi ranskalaiset lapset syövät ihan kaikkea? Kirjan kehyskertomus on vähän samantapainen kuin Druckermanilla, ja ainakin nyt, kirjan puolivälin tietämillä, mietin hetkittäin, mahtaako kehyskertomus itse asiassa olla vain kertomus - minkä verran siitä mahtaa olla totta? No, samapa tuo.
Paikoin teksti on ehkä vähän junttaavan oppikirjahenkistä, mutta toisaalta huomiot ja näkökulmat ovat kyllä oivia, ja tasoittavat mukavasti tietä kohtsiltään lähestyvälle ruokasäpsylleni.

Olen nimittäin ollut vähän minimalisti viime aikoina tuolla pastakeittiön puolella. Normaali laarikaupalla hyvää ruokaa -asenteeni on ollut pikemminkin semmoinen vaisunsorttinen kunhan nyt jotain vatsantäytettä riittävästi tai kippaa kaikenlaista johonkin keittelyastiaan -asenne. Mitään ruokalistaa tai ennakkosuunnitelmaa en ole noudattanut aikoihin. Mistä luonnollisesti on seurannut eriasteisia angst-kohtauksia sekä kaupassa että jääkaappia tuijottaessa.

Ensimmäisiä vinkkejä kohtsiltään iskevästä ruokasäpsystä oli näkyvillä viikonloppuna, kun äkkiarvaamatta ja täysin suunnittelemattomasti huomasin keitteleväni tomaattikeittoa. Normaalin ruuan lisäksi siis. Suuruudenhulluuksissani tietysti kuvittelin, että siitä riittäisi vielä alkuviikon päivillekin. Mitä vielä, nälkäinen nuoriso hengitti sen sisäänsä alkupaloiksi.
Ylipäätään viime aikoina on ollut taas havaittavissa tuota ruuan sisäänhengittämistä. Lauma tulee pöytään, sanon niille hyvää ruokahalua ja ennen kuin itse olen saanut ensimmäistäkään haarukallista suuhuni, ne ovat jo hotaisseet sisuksiinsa ensimmäisen lautasellisen ja hengittämässä sisään toista. (toisinaan herään siihen, kun joku käy syömässä myös yöllä - kun maailma ei riitä!)
Muutamana päivänä kun hraH on kotiutunut vähän myöhemmin, on ruokakattilallisesta ollut jäljellä vain kaavittavia rippeitä. No, sero venientibus ossa - niinhän se on.

Tätä taustaa vasten pieni ruokasäpsy olisi aivan paikallaan.
Mukavaa pitkästä aikaa innostua jostain.
Vaikka sitten ruuanlaitosta.

Tänään syödään sosekeittoa ja kanapataa.
Olisikohan omppu-crumble kiva jälkkäri?


parasta viikonlopussa

vielä yksi vapaapäivä lisää, jooko?
Ehdin kyllä päivälököillä ihan tarpeeksi, mutta yönukunnalle olisi tilausta.

*

Parasta viikonlopuissamme on nykyään pizzasunnuntai.
Paistamme pizzat, levitämme pizzaliinan pöydälle ja istumme yhdessä höpöttelemään ja nauramaan.

Tällä viikolla otimme varaslähdön hääpäivään: perinteinen kakkuräjähdys, luonnollisesti. Nuoriso vaatimalla vaati, että tämä eimennyniinkuströmssöössä -kakku ikuistetaan veissipuukkiin. Joten kai sen voi sitten ikuistaa myös tänne.
Maku oli kohdillaan, mutta sisäosa oli niin murea että se piti suurinpiirtein imuroida pillillä ja kuorrutus puolestaan hakulla ja kuokalla leikattavaa.
No, panostamme ulkokulinaristisiin tekijöihin. Lähinnä pizzaliinaan.






Mene lähemmäs

Pikkusiskolla oli ollut koulussa valokuvausta, hän tiivisti saamansa opin kahteen sanaan: mene lähemmäs.
Testasin itse oppia käytännössä aamukävelylläni lähimetsässä.

Kuka soittelee öisin metsässä?









perjantaissa -vihdoin

olen kököttänyt verstaalla reilun tunnin, melkein puolitoista.
Olen juonut mukillisen kahvia, melkein puolitoista.
Alan hiljalleen olla hereillä ja hengissä, vihdoin.
Enkä palele enää ihan hirveän paljon.

No, se päivän natinasta.

*

Söötit ja mukavat pesukoneenkorjaajamiehet pistäytyivät eilen kylässä ja kähvelsivät pesukoneemme. Minä ajattelin, että koneessa on ehkä jotain ylimääräistä sisällä. Söötit pesukoneenkorjaajamiehet arvelivat, että laakerit ovat lauenneet.
Odotamme tuomiota jännityksellä.

Pyykkihuolto oli pakko ulkoistaa anoppilaan.
Mikä tarkoittaa sitä, että lapset saivat iltapalaksi mummin viimeiset jäätelöt ja kaakaota. Ei ilmeisesti kovinkaan huono diili, jos heiltä kysytään.

*

Lähdemme hraH:n kanssa viikon kuluttua lemmenlomalle pääkaupunkiin.
Aiomme ainakin käydä elokuvissa ja syödä ja shoppailla.
Olemme pohtineet myös paria teatteriesitystä, kirjamessuja, Kallion yleistä saunaa, oopperaa, balettia ja retkeä Suomenlinnaan.
Anoppi kysyi, että miten pitkään te oikein ajattelitte olla.
Appiukko sanoi että menkää musiikkitaloon johonkin konserttiin.

*



syystylsyys

olen muuttunut sanattomaksi ja saamattomaksi.
Nähkääs nyt on syksy.
Tällaisen ihmisen kuuluisi saada syksyllä ryömiä sänkyyn lämpimän peiton alle massu täynnä kuusenneulaisia tai jotain sentapaista. Vaativinta mitä kuuluu tehdä, on toisinaan kääntää kylkeä ja ehkä nousta epämääräisin väliajoin keittelemään kaakaota.
No, kaipa se tästä taas.

Paitsi että seisoskelimme eilen marketissa hyvän tovin kirkasvalolampun edessä. Voisiko se olla vastaus syystylsyyteen?
Päädyimme jättämään valon markettiin. Sekä hraH että minä, heikkopäiden sukukuntaa kun olemme, emme kumpikaan uskalla investoida mahdollisiin rajuihin päänsärkyihin edes sitä pientä rahasummaa, jonka kirkasvalolaite maksaisi.
Jopa siellä marketin kirkkaissa keinovaloissa se viiltelee silmiä, saati sitten meidän leppoisassa keittiössämme.
No, kaipa se tästä taas.

*
Pesukone on nielaissut jotain mitä sen ei olisi pitänyt nielaista.

Lauma on syyslomalla.
Kotona oli eilen metkan rento perjantaifiilis, jouduin oikein muistuttelemalla muistuttelemaan itseäni, että ihan kaikilla meistä ei ole lomaa.
Aamussa oli suloista joutilaisuutta, heräilin itsekseni, nautiskelin itsekkäästä hiljaisesta aamurauhastani.
Vaikka sitten jouduinkin laahautumaan kylmässä bussissa verstaalle.



olis voinut olla idyllistä

toiseksi viimeinen työopiskelu-lähijakso pääkaupungissa lusittu, vielä yksi jäljellä. Hmh.
Vähän oli säätämistä: hraH oli totaalisen poikkeuksellisesti yötöissä, minä rynnistin luennoille viime tingassa ja karkasin paikalta heti kun luennoitsijan silmä vältti.

Kun kotiuduin perjantaina oli Lintukoto pullollaan pieniä tyttöjä, omien lisäksi oli ylimääräisiä. Ja hraH nuokkui urhoollisesti melkein hereillä.
Tietysti aloin heti pyykätä ja leipoa ja semmoista, yleisperjantaihässäkkää; olin yltympäriinsä jauhoissa ja pesupulverissa, hraH antoi vihdoin ja helpottuneena periksi unen houkutuksille ja kuorsasi kuola poskella levällään sohvalla.
Eikö juuri silloin Pikkusiskon uuden koulukaverin supertyylikäs äiti tullut lunastamaan lastaan kotiin.
Tietysti.
Että kiva tavata ja näin meillä täällä. Yksi jauhoissa, toinen kuolassa ja Lintukoto kevyessä kaaoksessa. Jee.
Näin tehdään lähtemätön vaikutus ihmisiin.

Sunnuntaina laahasimme vastahakoisen laumamme metsäkävelylle.
Esivarhaisteinimökötys ja -murpatus saatteli meitä matkassamme. Yksi ei puhunut lainkaan, yksi puhui senkin edestä. Jee sillekin.
Kaikkien mielestä metsäkävelyretki oli tosi upea. ("mennään jooko kohta uudestaan!")

re-run

kääk ja muuta sentapaista.

Ruokapöydässämme koettiin dejavu

minä: mä luen parhaillaan Pikku naisia
Isoveli: voiii - se on niiiiin ihana kirja. Ne on niin ihania! Voi että, täytyykin lukea se taas!
Isosisko: Mitä ihmeellistä niissä nyt on? Onko ne jotenkin ihan hirmu pieniä naisia?


Joey: Uh, now Rach? These, ah, these little women...
Rachel: Yeah?
Joey: How little are they? I mean, are they, like, scary little?

Isoveli: sit se yks myy hiuksensa että ne voi ostaa joululahjoja äidille...
Isosisko: no höh, mä en ainakaan myy. Miks se sitä paitsi myy?
Isoveli: no että ne voi ostaa joululahjoja niiden äidille. Hei, sun täytyy lukea se!
minä: mulla on se vaan englanniks tossa koneella
Isoveli: mä en enää muista kuka meni kenen kanssa naimisiin...? Ja sit se yks kuolee...
Isosisko: voi ei, miks se kuolee?
minä: kaikissa kunnon tyttökirjoissa joku aina riutuu itsensä hengiltä
Isosisko: mä en ainakaan lue semmoista kirjaa.

Joey: Beth is really, really sick. Jo's there, but I don't think there's anything she can do.
Rachel: Joey?
Joey: Yeah?
Rachel: You want to put the book in the freezer?

vaihdantatalous

Kolme lasta, kolme harrastusta.

Yhden pitäisi myydä sukkia tai pakasteita. Minulle ei ole vielä selvinnyt kumpia.
Yhden pitäisi myydä joulukalentereita. Paljon.
Yhden pitäisi hankkia yrityssponsoreita.

Minulla on probleemi.
Tunnen suunnilleen kymmenen ihmistä.

Isoveli suoritti tarkistuslaskennan: me kaikki (n=5), kaikki isovanhemmat (n=5), kaikki kummit ja heidän lapsensa (n=14) sekä vapaavalintainen naapurin täti = 24, eli paljon enemmän kuin kymmenen.
Olen siis patologinen valehtelija.

Huomautin, että lähes kaikki kummit ja heidän lapsensa myyvät myös joulukalentereita. Sekä luultavasti myös sukkia. Tai jotain muuta sälää ja roipetta.
Ehdotin että rupeasimme harjoittamaan vaihdantataloutta: Isosisko ostaa sukkapuntulla Isoveljeltä mainostilaa, joka puolestaan diilaa harjoituspaidat kalentereiden pantiksi.

Laumalla oli yksi yhteinen rakentava ratkaisu: kummisetä!
Se kuulemma ostaa kaikki kalenterit, sukat ja hommaa sponsorin.

Minulle tuli semmoinen olo, että olen osa käsittämätöntä vaihdantataloutta harjoittavaa mafiaperhettä.


bussimatkailun nurjempia puolia



- ihmiset jotka eivät tiedä että maksajat menevät oikealta ja korttilaiset vasemmalta.
- ihmiset jotka maksavat ja tukkivat korttilaisten reitin. Väistykää.
- ihmiset jotka pitävät reppua seistessään ruuhkabussissa käytävällä. Reppu pois. Ei ole kiva saada koulukirja-arsenaalista ohimoon.
- ihmiset jotka seisovat ihan ovensuussa ruuhkabussissa. Eivätkä siirry. Siirtykää. Menee nopeammin.
- ihmiset jotka eivät väisty vaikka ne eivät seisoisikaan ovensuussa. Siirtykää nyt.
- ihmiset jotka eivät siirry, vaikka niitä erikseen pyydetään siirtymään. Ihan totta, siirtykää. Eikö teitä ota päähän kun kaikki tönivät.
- ihmiset jotka eivät anna istumapaikkaa semmoisille jotka tarvitsevat. Ahteri ylös. Nyt heti.

- ihmiset jotka vievät kaksi kitisevää ja riehuvaa lasta yhden pysäkinvälin verran päiväkotiin. Olisiko voinut kävellä? Se bussin odottaminen kesti kauemmin kuin teidän kävelynne. Sitä paitsi, te viette neljä istumapaikkaa. Välillä viisi. Kun se toinen haluaa vaihtaa paikkaa koko ajan. Ja pitääkö siitä napin painamisesta joka aamu kinata. Ma ja ti painaa toinen, ke ja to se toinen ja pe saat painaa sinä, aikuinen. Niin.

- ihmiset jotka kuljettavat hyvin suuria matkalaukkuja ruuhkabusseissa keskikäytävällä seisten. Siirtäkää ne typerät matkalaukkunne siihen tyhjään vaunutilaan. Ja siirtykää myös itse siihen.

- ihmiset jotka istuvat vaunutilan käännettävillä penkeillä ruuhkabussissa. Kun se bussi tulee täyteen, niin nouskaa seisomaan. On ällön näköistä kun muiden ahterit viistävät teidän naamojanne.

- vaunujen käyttäjät jotka eivät tee tilaa muille vaunujen käyttäjille. Missä on teidän solidaarisuutenne. Tehkää tilaa. 

- hyvin pienet ihmiset, jotka välttämättä haluavat seistä ruuhkabusseissa, eivätkä pidä kiinni mistään. Sitten ne lentelevät pitkin ja poikin ja törmäilevät muihin. Isoine reppuineen. Ovensuussa. Pitäkää kiinni tangosta. Se kuljettaja jarruttaa kumminkin vasta valojen kohdalla. Ja ottakaa ne reput pois selästänne matkan ajaksi. Ihan totta. Ja istukaa jos on paikka.

- ihmiset jotka pyrkivät ikkunapaikalta pois sanomatta sanaakaan. Miten olisi: anteeksi, jään tässä pois.
- ihmiset jotka kuuntelevat tangomusiikkia rätisevällä soittopelillä ilman kuulokkeita ja pitävät jalkoja penkillä.
- miesihmiset jotka käyttävät vahvoja mausteisia hajusteita. Ette ole vetovoimaisempia. Olette luotaantyöntäviä.
- ihmiset jotka yrittävät lukea sinun kirjaasi sinun olkapääsi yli. Ottakaa omat kirjat.
- ihmiset jotka rykivät niin että luulet että sinulla on vetoketju auki tai koirankakkaa kengissä. Käyttäkää yskänpastilleja.

- ihmiset jotka pyrkivät pois ikkunapaikalta sanomatta sanaakaan ja alkavat huokailla ja hoputtaa kun käytäväpaikalla istuja ryhtyy keräilemään ostoskasseja (kolme) ja yrittää säilyttää paikan kirjassaan, kohdassa jossa juuri on selviämäisillään onko hovimestari syyllinen (on). Ihan totta, miten olisi: anteeksi, jään kohta pois. Lupaan etten pure jos uskaltaudut puhumaan minulle. Mutta saatan hyvinkin purra, jos siinä tohinassa kadotan paikan kirjassani.

- hyvin pienet ihmiset jotka ovat kotona ja soittavat mulla eioo mitäää-ään tekemistä -puhelun juuri silloin kun ikkunapaikan istuja on saanut päähänsä jäädä bussista pois ilman mitään ennakkovaroitusta ja siltä käytäväpaikalla istujalta, joka hyvää hyvyyttään vastaa puheluun, karkaa kaalinpää ostoskassista ja paikka kirjasta kun yrittää nousta kiireellä pois sen puhumattoman tieltä ja sitten se ei saa koskaan tietää onko hovimestari syyllinen, vaikka se luultavasti on, samalla kun se yrittää sanoa puhelimeen että mäoon ihan kohta kotona.

Ei sillä että mitään tämmöistä koskaan missään tapahtuisi.
Tuli vain mieleen.

pizzasunnuntai

Lauantai on nykyään liian epämääräinen päivä. En saa siitä otetta.
Joku on koko ajan tulossa tai menossa.
Sunnuntai on paljon parempi.
Perinteinen pizzalauantai on syksyn mittaan muuttunut traditionaaliseksi pizzasunnuntaiksi, ja samalla ankeanvetelä sunnuntai-ilta on muuttunut Ihan Siedettäväksi.

Sunnuntaiaamuna lähdimme hraH:n kanssa metsään kävelylle. Me emme sienestä tai marjasta, emme geokätköile tai bongaile lintuja, kunhan nyt vain lähdimme.
Eksyimme ihanasti.
Meidän lähi(ö)metsässämme on peikkojen tassuttelupaikka ja metsänhenkien tanssipaikka, käsittämätön talo keskellä metsää, on ikiaikaisia jääkauden raapimia kallioita, on korpea ja suota ja kaikenlaista jännittävää. Kuulemma hirviäkin, onneksi hraH lupasi urhoollisesti suojella minua kaikilta puun takaa vaanivilta eläimiltä. (orava vaani aika ikävästi!)
Päätimme että heti seuraavana kirkkaana viikonloppuna pakotamme vastahakoisen nuorisonkin mukaan. Ja otamme vaikka eväät.

*

Kävimme Isosiskon kanssa keskustelun tulevista valinnaisaineista.
"kaikki meidänluokkalaiset on että ooo ranska on ihana ja mäotan ranskan. Mä kyllä en ota. Jos kaikki muut ottaa, niin mä en ota. Mä otan kreikan. Jos ei ole kreikkaa, niin en mene koko (ylä-)kouluun."
Ensin ajattelin että kunnallisilla päättäjillä on reilu vuoden verran aikaa kasvattaa koulutoimen budjettia niin paljon, että kreikkaa pystytään tarjoamaan valinnaisaineena näillä kulmilla. Mikäköhän valtuustoryhmä mahtaa ruveta ajamaan tätä pienen ihmisen asiaa?

Sitten ajattelin että on se niin äitinsä tytär. Ennen vanhaan kaikki ottivat saksan ("se on tulevaisuuden kieli") - paitsi ne, jotka eivät tee mitään sellaista, mitä muut tekevät. Ne ottavat venäjän. (kun ovat ensin ottaneet latinan - "eihän siitä ole kenellekään mitään hyötyä, paitsi jos rupeaa lääkäriksi." Se on kyllä elämäni paras valinta, latina siis, vaikka en ruvennutkaan lääkäriksi. Mistään ei ole ollut niin paljon hyötyä kuin siitä. Monessakin mielessä.)

*
 
Pizzasunnuntai-iltana aloimme pohtia, ottaisimmeko meille vaihto-oppilaan.
Lapset halusivat jonkun pienen. Minä sanoin, että ei kai siihen hakukaavakkeeseen voi kirjoittaa että mikä tahansa käy, kunhan on kääpiö.
Oikeasti ne vähän innostuivat asiasta. Ja mekin. Paitsi että mihin me sen laittaisimme? Sen täytyisi ihan oikeasti olla kääpiö.
Tänä aamuna ne ajattelivat, että olisi kiva ottaa egyptiläinen vaihtari. Olisi kiva mennä sitä lentokentälle vastaan. Se kuulemma kävelisi niin metkasti.
Sitten Isoveli ja Isosisko kävelivät peräkanaa egyptiläiskävelyä aamupesulle.
Eivät ole kovinkaan poliittisesti korrekteja nuo fiksut lapseni mun.


nil-nil-nil

torstai.

Työnilli
Olen vaikka kuinka kauan nitkuttanut Piällysmiähelle, jotta delegoi-delegoi-delegoi. Semminkin kun minun pitäisi ruveta viihtymään verstaalla vähän pidempiä aikoja.
Sitten kun se vihdoin delegoi, alan pienessä matalassa mielessäni ruikuttaa, että olipa tyhmästi delegoitu, emminätämmöstä haluu.

Työnilli2
Opintovapaalle jättäytynyt kollega tai mikälie kävi kertomassa, ettei enää palaa tänne.
Kai se oli odotettavissa.
Mutta en tykkää tuosta Vielä Uudemmasta Työntekijästä ollenkaan niin paljon kuin tästä poistuvasta.
Tuo uudempi on niin raakile vielä. Turhan mustavalkoinen.

Tyylinilli
Perkasin joskus keväällä kaikki kauhtuneet pois vaatekaapistani. Omistan tällä hetkellä tasan yhden käyttökelpoisen pitkähihaisen paidan. (ja muutaman vähemmän käyttökelpoisen)
Minulla on vaatevisio, mutta ei a) finanssia; b) energiaa; c) aikaa eikä myöskään d) vartaloa.
Tai siis on noita ihan kaikkia, mutta ei semmoisella tavalla kuin pitäisi olla.
On finanssia, mutta on myös liian kallis maku.
On energiaa, mutta ei sovituskoppiin asti.
On aikaa, mutta ei niin yltäkylläisesti että viitsisin sitä käyttää hikoilemalla sovituskopeissa
On vartalokin, mutta ei kyllä semmoista kuin kuvittelen, vaan ihan toisenmoinen.
Se on kyllä vuodesta toiseen kaikkein kummallisin mysteeri, että miten voi olla jos ihminen on noin kutakuinkin kaikilla mittareilla keski- (-kokoinen, -mittainen, -tuloinen, -ikäinen ja -äkäinen), niin silti se ei löydä sopivia vaateksia?
Miten voi olla että kaikki muut paitsi itse?

Tarkennettu vartalonilli
En ymmärrä mikä on semmoinen venksa ihmisen päässä että se kuvittelee olevansa pitkä hoikka tähtisilmäinen pitkätukkainen blondi? Onko semmoiselle venksalle jotain nimeä?
Tai sille mielentilalle kun sitten katsoo peiliin ja siellä onkin keskimitälie, silmäpussit ja brunetti? 
Siis joku muukin nimitys kuin kauhunrääkäisy?

Tarkennettu vartalonilli2
Miten voi olla että ihan kaikki muut ihmiset maailmassa näyttävät ihan rennoilta ja hyviltä tunikoissa ja flegginseissä? Ja itse siltä että odottaa vähintään kolmosia syntyväksi ylihuomenna ja ainoa mitä mahtuu päälle on isovaarin kalsongit? Tai siltä että olen hemuli joka on jemmannut hölttänämekkonsa alle muumimamman ja muutaman muun sen kaverin?
Miten se on mahdollista?
Onko minussa on joku väärä mittasuhde - jotakin joka asemoi ihan hyvännäköiset vaatteet laskeutumaan aivan väärällä tavalla?
Liian luisut hartiat, kyömy selässä ja liian lyhyet koivet?

Nillinilli
Ei pitänyt nillittää lainkaan.

Tänään menen anopin kanssa konserttiin.
Huomenna viemme kauhulauman kirjallisuuden ääreen.
Kysyin aamulla hraH:lta, milloin hän aikoo viedä anoppinsa konserttiin. Ainakin minuutin kestäneen naamankurmuilun jälkeen HraH sanoi ylväästi että musiikkimakumme eivät ole yhteneväiset.
(äiti, älä nyt vaan ala hommata mitään lippuja; ei se kumminkaan lähde! Ja se ei lue tätä blogia, niin että se ei myöskään tajua vitsiä.)

yksityisyydensuoja-aargh

Katselin tänä aamuna bussissa naisihmistä joka touhusi tablettinsa kanssa. En tiedä tajusiko hän, että ihan helposti pystyin seuraamaan, millä sivustoilla hän liikkui ja halutessani olisin vaivatta lukenut, mitä viestiä wilma hänelle pukkasi.
Toivottavasti oli vanhempi eikä ope.

Mietin että on maailma mennyt hulluksi.
Toisaalta ei saisi lääkärissä kutsua kovaan ääneen ihmistä nimeltä ettei yksilönsuoja vaurioidu, mutta jos joudut sairaalaan, sinut tungetaan samaan huoneeseen puolentusinan ihmisen kanssa ja kaikki intiimit juttusi ovat tasantarkkaan huonekavereiden tiedossa.
Muutenkin ihmisten yksityiset asiat ovat levällään enemmän kuin koskaan. Busseissa ja junissa kailotetaan puhelimeen ja luetaan wilmaviestiä superpiirtoterävältä tabletilta.
Joku ristiriita siinä on.
Nimeltä kutsuminen lääkärin vastaanotolla on muka intiimimpää kuin vaikka lapsen saama huomautus tekemättä jääneistä kotitehtävistä?
Olen kuullut sossutätien ja lakimiesten vastaavan asiakaspuheluihin kadulla. Kovin pitkää matkaa ei tarvitse sellaisen asiakaspalvelijan lähellä kulkea, kun jo tietää jonkun ihmisen elämästä enemmän kuin olisi tarpeen.

Tai niin kuin eilen siellä poliisilaitoksella. Viereisessä loosissa elämisen tuskaa tilitti joku huijatuksi tullut, minä kuulin nimet ja puhelinnumerot ja henkilötunnuksetkin (ja ajattelin salaa että voi maailma, kyllä oli ääliösääliö se huijattu. Jo toista kertaa joutui saman huijauksen uhriksi. Hirmu kiltti oli hänen poliisinsa, ei kommentoinut mitenkään. Minun teki kovasti mieli.) Silti minulla ei ollut lupaa yksilönsuojan nimissä saada kopiota siitä rikosilmoituksesta, jonka kävin tekemässä, koska teknisesti ottaen minä - tai edes verstaskompleksi - ei ole asianomistaja - vaan asianomistaja on joku muu, taloyhtiö luultavasti. Hmh.
Tässä touhussa on totisesti joku outo ristiriita.
Lillukanvarsia.

*

Mietin minä tuota lihatonta lokakuutakin.
Olen vissiin taas ollut jossain pimennossa, koska nyt vasta kuulin koko jutusta ekan kerran.

*

Kyllä on kuulkaa maailma muutenkin omituinen.
Sain siitä tentistä vitosen.

Nyt on sitten se opintokokonaisuus tehty; esseistä HT:t ja tentistä ET.

HraH toi kakkua.
Lapset kysyivät, että saavatko hekin kakkua, jos kokeesta tulee vitonen.

*