Haipakkaista menoa

Ollut vähän haipakkaista jostain elokuun alusta asti.

Isosiskon reissu. Se asusteli meidän nurkissa ennen lähtöään maailmalle kuukauden verran. Oli ihanaa ja kävi voimille, yhtäaikaa. Nyt se on siellä maailmalla, yhdeksän aikavyöhykkeen päässä. Yritän olla ajattelematta, mutta se on haasteellista, kun se tykittää kuvilla jatkuvasti. Normaalisti en arjessa ajattele (aikuisia) lapsiani ollenkaan, paitsi silloin kun joku on yhteydessä. Silloin ajattelen kaikkia ja stressaan kaikkia. Nykyisellään siis ajattelen kaikkia lapsukaisiani ja stressaan heidän asioitaan päivittäin. Vähempikin stressi riittäisi.

myrskyä Santorinilla

Kissalauma. Kutistui yhdellä kissalla. Arppu, Rönäperän Ja Muiden Vähäisempien Maiden Prinsessa Arwen, sairastui vakavasti ja parantumattomasti. Se oli rotuisekseen jo ihan hyvän ikäinen, sillä oli luultavasti nivelrikkoa ja alkavaa dementiaa, ja kahden kissan kissalauma on liki koko kesän ollut epätasapainossa (eli sairasu on tehnyt tuloaan jo todella pitkään), mutta silti...
Kun Arppu aikoinaan tuli meille, ja avasimme kuljetusboksin eteisessä, se marssi tyylikkäästi ulos, silmäili valtakuntaansa omistajan elein: tässä olen, rakastakaa mua!
Samanlaisin elein se tuli ulos boksistaan, sairaudestaan huolimatta, väsyneenä, kuivuneena ja takkuisena eläinlääkärin luona viimeisellä retkellään. Prinsessa loppuun asti. Tai pikemminkin omanarvontuntoinen ja hiukan röyhkeä hallitsija.

viimeiseksi jäänyt kuva Arpusta. 
Jouduimme pesemään ja parturoimaan sen villahousuja.
Vaikka se oli tässä vaiheessa jo todella sairas, se silti hetkittäin
lepäili näin rennosti, lempiasennossaan.
Kuvasta näkee, miten huonosti se on jaksanut hoitaa turkkiaan.

Putkiremppa. Ei vain tunnu valmistuvan. En tiedä, mikä työmaalla mättää. Meidän rappumme piti olla valmis elo-syyskuun taitteessa. Meidän asuntomme on ihan vaiheessa. Tavararöykkiöt ja keskeneräisyys ärsyttävät. Erityisen harmillista oli, kun Isosisko vielä asusteli meillä, tuntui ettemme mitenkään mahdu näihin neliöihin, kun kaikenlaista muutto-, matka- ja rempparoinaa oli joka puolella. Erityisesti harmittaa se, että työmaa viestii todella kehnosti. Olisi mukava tietää, millaisia työvaiheita asunnoissa tehdään, niin osaisi vähän arvioida, missä vaiheessa hommelit ylipäätään ovat. Meidän asunnossamme on haasteita erinäisistä syistä, joten ymmärrettävästi meillä kaikki työstetään viimeisenä. Mutta olisi nyt edes jonkinlainen lista työvaiheista.

Lomareissu syyslomalla. Rentoutti. Oli ihanaa päästää hetkeksi irti kaikesta. Se onnistui. Säät eivät suosineet, Santorinilla oli viileää, tuulista ja sateista. Emme istuneet kahviloissa, emmekä hotellihuoneen parvekkeella siemailemassa kahvia/viiniä/limua, mutta olimme vain. Söimme. Yritimme ihailla Oian kuuluisaa auringonlaskua, huumaannuimme Thyran kaivauksista ja seinämaalauksista, olimme hetken irti arjesta. 

aurinko laskee Oiassa
Auringonlaskut Oian kylässä ovat Santorinin vetonaula
pilvisestä illasta huolimatta kylässä vaelsi väkeä tungokseen asti
Me päädyimme ikuistamaan laskevan auringon kylän ulkopuolelta...

laski se aurinko jättömaalla ja parkkipaikallakin

...vaikka tänne sen kai olisi kuulunut laskea

Tultiin kotiin syysloman sunnuntaina, ja kun avasin oven, koko lauma oli kokoontuneena keskiympyrään, odottamaan meitä. Se on ihanin yllätys pitkään aikaan. 
Meillä on eteisessä pyöreä matto, jonka nimi on Keskiympyrä. Kun nuoriso oli koulu- ja teini-ikäistä, meillä oli aina tapana ilmoittaa esim. että lähtö juhlaan, ja keskiympyrässä pitää olla klo x.x sellaisessa-tällaisessa asustuksessa. Tai kokoontuminen keskiympyrässä nyt. Tai milloin mitäkin. Keskiympyrässä tapahtuu aina tärkeitä juttuja (enimmäkseen siellä ihaillaan kissoja /kissaa).
Ja siinä ne nyt olivat kokoontuneena koko joukko odottamassa meitä. Ihanat! Järjestivät (tai oikeastaan järjestyttivät) juhlat meillä ja meille.

Mutta vähän on siis ollut tohinaa, normaalin arkikohinan lisäksi.
(kun sitten on vielä muutamia juttuja lisää joista en halua ja voi kirjoittaa)

 

Syyskuun satoa 15-16 - aina vain ei jaksa

 Eilinen postaus jäi välistä.

Olin tiistain iltahommien jälkeen niin väsynyt ja niin nuhainen että halusin vain kiireesti nukkumaan.

Keitin itselleni yötä varten termariin annoksen kuumaa hunajavettä: se auttaa nopeimmin jos yöllä alkaa aivan hirmuisesti yskittää.
Menin nukkumaan.
Heräsin aamulla.
Yhtään huikkaa en ollut yön aikana termaristani tarvinnut. (*)

Olin tiistai-iltana jo asennoitunut että firma saa pärjätä päivän-pari ilman palveluksiani, mutta olinkin keskiviikkona aamulla taas jo ihan siedettävässä kunnossa.
Tai ainakaan en olisi pystynyt itselleni mitenkään kestävästi perustelemaan sairauspoissaoloa.

(*)hunajavesi on mielestäni vähän epämiellyttävä juoma. En oikein välitä hunajasta, en ainakaan suurissa määrin.
Ehkäpä nukuin ihan silkkaa kauhuani vain: jos olisin herännyt, olisi ollut pakko siemailla sitä. Mutta kun pysyin nukuksissa, vältyin ätläkkäältä hunajavedeltä.

**

Ruokajuttu
Satuin tiistaina samaan aikaan lounaalle yhden isomman tiimin kanssa. Heillä on aina yhteiset kunnon ruuat.
Pääsin osingolle:

Kanavartaita, muusia ja salaattia. (kuulin ensin että kananvarpaita, ajattelin että ohhoh, onpas kummallista ruokaa heillä)
Maksoi minulle sen vaivan, että olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan. 

Syyskuun satoa 11 - kauan sitten

Pidin Isosiskolle päiväkirjaa hänen ensimmäisinä elinvuosinaan - en päivittäin, mutta päämäärätietoisesti. Halusin kertoa hänelle, millainen oli se maailma ja perhe, johon hän syntyi.

25 vuotta sitten, tai itse asiassa 25vuotta ja yksi päivä sitten, olen kirjoittanut näin:

Teksti on jo ehtinyt himmentyä ja seuraavalle sivulle on kirjoitettu voimakkaan värisellä kynällä, mutta kyllähän tuosta suunnilleen selvän saa

12.9.2001
Paljon kysymyksiä vailla vastauksia, mutta varmaa on että nämä tapahtumat eivät unohdu.
Missä olit kun kuulit WTC:stä kysytään varmaan vuosien päästä. Minä olin saanut siivouspuuskauksen, hinkkasin keittiötä hiki päässä kun isäsi huusi katsomaan uutisia. Sinä istuit pienenä isäsi sylissä ja me yritimme ymmärtää, miten maailma on järkkynyt. Tällaisen terrorin ei pitäisi olla mahdollista, se ei voi olla totta ja silti se on.
Yritimme koko illan seurata uutisia, tuntui siltä että koko maailma pysähtyi.

Isosisko on ollut 4 kk:n ikäinen mytty isänsä kainalossa nukkumassa, Isoveli reilut 2v.

Mietimme aamulla, että kyllä nyt voi jo sanoa, että siitä on kulunut kauan aikaa. 

*

Annoin Isosiskon lukea päiväkirjansa vuosi sitten keväällä kun hän valmistui ammattiinsa. Vaikka olin kirjoittanut nimenomaan häntä varten ja hänelle, siinä vahvassa tarkoituksessa että hän joskus tuon kirjan saa lukea, se oli silti valtavan intiimi ja erikoinen kokemus. En ollut ollenkaan valmistautunut siihen, miten paljaaksi oloni tunsin, kun aikuiseksi kasvanut luki kirjoituksiani.
(ja miten nuori olenkaan itse tuolloin ollut, aivan keskenkasvuinen!)

Syyskuun satoa 9 - varpaisiin sattuu

 

Työpäivän jälkeen kiipeilyhallilla, pitkästä aikaa yhdessä nuorison kanssa. Kiipeilykiduttajat (aka seinäsadistit /reittiruoskijat) pistivät varvastreeniin. 
Varpaisiin sattuu.
En ehkä pysty huomenna kävelemään.
Kaiken lisäksi olin niin väsynyt jo eilen, etten tehnyt illalla minkäänmoista jalkahuoltoa - olisi pitänyt lyhentää varpaankynnet - ja se kyllä kostautuu pienessä kiipeilykengässä.
Että nyt sitten sattuu varpaissa luihin ja ytimiin ja lihaksiin ja kynsiin. Ja kaikkiin kohtiin niiden vieressä.

Harmillisesti emme löytäneet yhteistä treeniaikaa heti lähituntumaan, seuraavan viikon sisään.
Ehtii laiskistua ihminen.

Syyskuun satoa 8 - pieni eväsraportti ettei striikki katkea

 Pitkä työpäivä takana. 

Eväänä töissä oli sunnuntaista pizzaa ja Ihan Melko Syömäkelpoista marjapuuroa. Aika herkkueväät.

Ja koska oli pitkä työpäivä, oli vielä hedelmäsalaattia ja jogurttia, kaurahiutaleita ja mansikoita (joku ehkä kutsuisi tuorepuuroksi, minusta se on jogurttia, kaurahiutaleita ja mansikoita).

Semmoinen päivä tänään.

Syyskuun satoa 7 - Juttua ruokalistalla

 Ruokalistalla maanantaina: Juttu.

Meillä vähän joka toisen ruokalajin nimi on juttu. (kuten tietysti muistatte)

Mutta maanantaina syötiin sitä kaikkein ensimmäisintä ja aidointa Juttua. (esim. täällä)
Eli uunifetapastaa (tai mikä  nyt sen muutaman vuoden takaisen koko internetin valloittaneen ruokalajikkeen nimi ikinä olikaan.)

Meidän Juttuun tulee
rasiallinen miniluumutomaatteja puolitettuna tai neljänneksinä (en yhtään tykkää sellaisen pikkutomaatin räjähtämisestä suussa, pitää olla palasina valmiiksi)
yksi sipuli pieninä kuutioina  (koska sipuli kuuluu ruokaan) (en pysty sanomaan että hienonnettuna, teen kuutioita)
yksi suippopaprika kuutioina
oliiviöljyä, mustapippuria, chilihiutaleita
fetakimpale 
Tämä hommeli työnnetään airfryeriin 200 asteeseen 11-12 minuutin ajaksi.

Samalla keitetään pasta, meillä useimmiten kierre-

Kun fetatomaattihässäkkä on valmis ja pasta kypsää, kipataan fetatomaattihässäkkä pastan joukkoon ja sekoitetaan.
Ja syödään.

Semmoinen on Juttu.

Juttuainekset n.5€

Juttu maistuu oivallisesti arkena ja pyhänä, ja erityisesti pyhäisin voi ottaa oheen pienen lasillisen kuivaa valkkaria.

Juttu valmistuu parissakymmenessä minuutissa, sen jaksaa tehdä vaikka kuinka olisi nälkäkuoleman partaalla, kunhan ainekset ovat olemassa.

Jutun lisäksi pastakeittiössä syntyi maanantaina myös Ihan Melko Syömäkelpoinen marjapuuro. Pakastemarjat maksoivat 4,5€, ja mannaryyneille en heti löytänyt hintaa, mutta ehkä puuron hinnaksi tuli suunnilleen 6€ kaikkine ainesosineen.  (Pastakeittiö on varsin pieni ja sen pakastin myös, siksi en marjasta tai pakasta muutenkaan, vaan maksan ilomielin siitä että Joku Muu säilöö marjat puolestani, mahdollisimman eettisesti, kiitos!)

Puuroa syömme ilta-, aamu- tai välipaloina ja eväinä. 

*

Ps. kävin maanantaina töiden jälkeen pikaisesti uimassa. Ensin oli kylmää ja kamalaa, ja sitten olin että tätä pitää tehdä joka päivä. Sitten mietin työjärjestystäni ja totesin ainiin, kun en oikein kykene, vaikka kuinka haluaisin. 

Syyskuun satoa 6 - käärmesalvamies pilaa päiväni

 Kulunut viikko on ollut monella tavalla rankka. 

Emme ehtineet siskon kanssa kiipeilemään yhtenäkään arki-iltana, kun töitä piisasi vuoron perään kummallakin. 
Ja kun minulla oli töitä vielä lauantainakin, jäi rauhallinen pitkä lauantaikiipeilykin välistä.

En ehtinyt (tai jaksanut) viikolla edes yrittää myöskään uimahalliin, vaikka parina päivänä sitkeästi laahasin uimakamoja mukanani. 
Kun työpäivän jälkeen hoipertelin nälästä ja väsymyksestä, totesin että tilanne ei energiapatukalla korjaannu, ja päädyin hoipertelemaan kotiin kunnon ruokapöytään.

Sunnuntain aamukiipeilyssä oli siis kovat panokset ja odotukset ja moti kohdillaan. 

Otimme rauhalliset lämmöt ja olimme juuri päässeet kunnolla seinälle, kun punttisalin puolelta kantautui lämmin, kaikkialle työntyvä henkäys: Käärmesalvamies oli tullut treenaamaan!

En ymmärrä tyyppiä: jos kroppa tarvitsee käärmesalvaa (tai mitälie pahanhajuista iholle siveltävää tököttiä) toimiakseen, onko kiipeilyhalli (tai edes punttisali) millään tavalla oikea paikka?
(miksi, oi miksi ihminen sivelee iholleen käärmesalvaa? mitä se edes auttaa?) (se ei siis ole mikään hajuste tai dödö tai saippua, vaan jotain mitä se ihminen levittää itseensä aloitettuaan lämmittelyn)

En yleensä ole kovin hajusteherkkä (vain vähän-pikkuisen) mutta tämän kaverin pintaansa sivelemä odööri vetää röörit tukkoon: tulee tunne että kurkku suorastaan turpoaa, tai ainakin nielussa alkaa kipristellä ja kirvellä. (ja siskolle tulee päänsärky)
Treeni loppuu siihen.
Vaikka kiipeilyhalli on kohtalaisen iso, se salvan lemahdus tunkee joka sopukkaan ja pilaa päivän hetkessä.

Eikä huoli mennä edes sanomaan kaverille, koska se löyhkä on jo siellä hallissa kaikkialla ja erityisesti minun kurkussani.
Naisten pukkari oli vielä hajuvapaata aluetta, saimme vaatteet vaihdettua, mutta eipä siitä paljon iloa treenimielessä ole.

Sama on käynyt kerran-pari aiemminkin.

Ja koska viikonloppuisin käymme treenaamassa hallin aukioloaikojen ulkopuolella, paikalla ei ole edes henkilökuntaa jolle valittaa. (Sitä paitsi, tiesin että yksi lapsistani oli myöhemmin tulossa työvuoroon, niin en olisi kumminkaan valittanut hänelle. Natisen sitten yksityisesti joskus)

Meni pitkälle päivään ennen kuin nielu lakkasi kirvistelemästä. 
Harmitti ihan vietävästi.

*

Söimme perinteisen sunnuntaipizzan (kunhan ensin olin rauhoittunut käärmesalvamiehen kohtaamisesta) - kuten lähes joka sunnuntai

Tälläkin viikolla pizzan päällä oli metwurstisuikaletta, suippopaprikaa ja sipulia, ja kastikkeena valkoisessa pizzassamme oli creme fraiche.
Pizza-ainekset n. 8€ (tässä mukana suurpiirteisesti myös jauhot ja hiivat)
Juomana oli pienet lasilliset vinho verdeä ja jälkkäriksi punalaputetut leivokset 4,2€ (ja kahvi).
Koko päivällinen kahdelle siis vajaat 20€ viineineen päivineen. 
Pizzaa jäi alkuviikolle evääksi (tosin saattaa olla että kissa tepasteli siinä sen ollessa jäähtymässä, mutta kerrankos sitä)

Syyskuun satoa 5 - satoa odotellessa

 

Huomasin ihan vahingossa elokuun loppupuolella, että ikkunalaudalla kituliaasti kasvava paprika olikin alkanut kukkia!

Olen kerran aikaisemminkin onnistunut paprikan kasvattamisessa. Puskaan tuli silloin yksi hedelmä (kasvis? marja? tuote?), se oli aivan mauton.
Nyt seuraan jännityksellä, kuinka käy. 
Ehkä laitan omatekoista paprikaa johonkin salaattiin tai jotain.

Odottelen myös (luonnollisesti) kaikenmoisia viljelytukia, koska harjoitan kaupunkiviljelyä askeettisissa olosuhteissa (kerrostalon ikkunalaudalla), tuhoeläinten (kissojen) alati vaaniessa satoani. Veikkaan että olen oikeutettu myös korkeanpaikan tukeen ja varmasti vielä johonkin muuhunkin, ehkä tietämättömien viljelijöiden tukeen. 

paprika paprikoituu (5.9.)

Syyskuun satoa 4 - ladatut ranut

Kun perjantaina tulin töistä kotiin, olin nälänhädän partaalla (minulla oli töissä liian pienet eväät).

Onneksi savolainen on viettämässä meillä kesälomaansa, ja pääsin valmiiseen pöytään. Minulle tarjottiin hampurilainen ranskalaisilla /loaded fries. Tämän ohjeen nuori oli löytänyt kaiketikin jostain ihmeellisen internetin uumenista.
Maukasta oli, ja mukavaa kun ei tarvinnut itse nälänhädissään ruveta kokkaamaan mitään. 

Näissä ladatuissa ranuissa oli jauhelihaa ja juustokastiketta. Oheen otettiin maustekurkkua, tomaattia ja sipulia (ja halukkaat myös salaatinlehtiä), ja jos vielä jotain makuelämyksestä jäi uupumaan, niin kermaviilidippiä. 
Kyllä kelpasi perjantaiherkku!

Pellillisen hinnaksi tuli n.12e, siitä söi kolme nälkäistä aikuista, ja pieni määrä jäi vielä ylikin.
(Aika hintavaa, jos minulta kysytään. Meillä menee kahden aikuisen ruokaan melkein saman verran kuukaudessa kuin joskus aiemmin meni viisihenkisenä perheenä elellessämme. Ovat selvästi hinnat nousseet!)

Syyskuun satoa 3 - ihana aamupuuro

Meillä on koko työyhteisön yhteisissä kokouksissa useimmiten tarjolla aamiainen. 

Syyskuun kokousaamiaisella oli ihanaa, pehmeää pitkään haudutettua kaurapuuroa, uunituoreita sämpylöitä ja niille runsaat täytteet sekä jälkkäriksi mansikkaleivoksia. 

Ja kahvia ja teetä oli, ja tuoremehua. 

Ja kaikki työyhteisöläiset, joilla on edes jonkinlainen pieni puutarha, kantavat taukotupaan korikaupalla omenoita. 

kuva ei tee oikeutta puuron herkullisuudelle

Aamiainen maksoi minulle osallistumisen vaivan.

Harmillisesti kokousaamiainen on aina tarjolla sen verran myöhään, etten voi jättää kotona omaa (huomattavasti tylsempää) aamiaistani syömättä. 

Mutta kokousaamiainen oli melkein lounas ja oma kotoa tuotu lounaseväs oli melkein päivällinen, niin tavallaan minulle tuli säästöä päivällisen verran.

Säästövinkki: syökää melkein lounaaksi työnantajan tarjoama aamiainen. 

Kadehtikaa!

Syyskuun satoa 2 - onnellinen jälkiruokahetki

Kokoonnuimme sunnuntaina pitkästä aikaa yhteisen pöydän ympärille. Päivä oli katsottu kalenterista jo joskus keväällä, ja tarkoituksena oli pitää ihan vain prh-kokus (kyllä! se kirjoitetaan juuri noin!).

Tuo elokuun viimeinen sunnuntai kun keväällä näytti ainoalta sellaiselta päivältä, jolloin kaikki rakkaat lapsukaiseni ovat samassa kaupungissa, ja heillä oli toukokuussa vielä mahdollisuus säätää elokuun työvuorojaan. 

Monen mutkan kautta prh-kokous laajeni jonkinlaiseksi suuremmaksi päivälliseksi, jonka tähteitä olemme rouhineet koko alkuviikon. 

Tiistaina pitkän työpäivän päätteeksi en niinkään välittänyt pääruokatähteistä (mutta söin kyllä kiltisti kun olin kamalan nälkäinen), mutta olin aivan suunnattoman onnellinen jälkiruokatähteistä.

Söin tiistaina jälkkäriksi mokkapalasen (taivas tietää, että olen todellakin syönyt oman osuuteni mokkapaloja entisessä työssäni!) (nämä olivat silti ehkä paremmat kuin mitkään) sekä biscoff-tiramisua (tai en tiedä, mikä sen virallinen nimi on, mutta tiramisutyyppinen jälkkäri se nyt kumminkin oli!).

Kadehtikaa!

(pääruuan tähteitä ei kannata kadehtia)

Elokuu 31 - lorvailumoodikysymys

Harooko teillä koskaan vastaan?

Siis semmoisella tavalla, että on joku juttu, minkä ihan suorastaan haluaisi tehdä, tai mikä pitäisi tehdä, mutta koko sielu huutaa kaikin voimin että älä nyt hyvä ihminen rupea?

Juuri nyt tekisi ihan oikeasti mieleni kutoa, mutta koko sielu haraa vastaan. Että ei. Älä kudo. Vetelehdi hyvä ihminen, vetelehdi. Älä tee mitään kivaa. 

Ja hirmu usein tulee vastaanharitusta semmoisissa puolivälttämättömissä kotihommissa. Vaikka imuroinnissa, voin olla ihan hyvällä alulla ja melkein puolivälissä koko hommeli, ja sitten alkaa haroa vastaan. En kertakaikkiaan saa imuroiduksi loppuun.
(tai voi tuohon laittaa jonkin muunkin vaihtoehtoisen kotihommelin. Välillä en saa edes luetuksi, ja se jos mikä on kummallista.) 

Että mikä ihmeen maksimaalinen lorvailumoodi sekin sitten on?

Ajattelin keskittyä syyskuussa kirjoittamaan syömisestä. 

Se on kuulkaa todella tylsää luettavaa. Paitsi nyt voi vähän tulla muutosta elämään, kun savolainen muuttuu taas länsirannikkolaiseksi ja asettuu meidän nurkkiimme.

Elokuu 30 - ettei striikki katkea 2

 

Hauskasti rusinoituneita pihlajanmarjoja. 

*

Elokuu 29 - lähi(ö)puutarhassa

 Alkukesästä vaihdoin oliivit isompiin ruukkuihin.

Ja sitten hajasijoitin ne oliivilehtooni iltapäivä- ja ilta-aurinkoiselle parvekkeellemme (eli terassi/laituri/mökille)

Toinen niistä, se alunperin suosikkini, villiintyi tästä vapaudesta aivan kertakaikkisesti. Se roihahti käsittämättömän harottavaan kasvuun, ja ojentelee oksiaan kaikkiin ilmansuuntiin. 
Todennäköisesti se ei enää mahdu sisätiloissamme mielekkäästi mihinkään nurkkaan.
Aivan varmasti se tarvitsisi jo nyt taas isomman ruukun, koska se hörppii altakastelutilan tyhjäksi muutamassa hetkessä. Sen maltillinen sisarus juo samaa vesimäärää melkein viikon pidempään.

oliivi kesäkuussa 2026

oliivi elokuussa 2026

Sitä pitäisi luultavasti leikata, mutta en tiedä kuinka, ja millaisilla välineillä. 

kesällä 2025 - en ole varma onko tämä
nykyinen harottaja, vaiko sen maltillisempi sisarus

Se on niin harottava ja villi, että jossain yön pimeydessä sitä varmaan voisi luulla peikoksi. 
Pelottavaa.

*

Lykkäsin alkukesästä paprikansiemenen multaan, se on salaa alkanut kukkia. 
Pikkuisena ahkerana pörriäisenä kävin pölyttelemässä sitä, ehkä saan paprikan?

Elokuu 28 - ihan vain ettei striikki katkea

 

kuva uusiokäytössä

Ei yhtään mitään sanottavaa juuri nyt. 

(lähinnä siksi että osa nuorisosta on kylässä, ja ne yrittävät valita itselleen sopivaa uskontoa. ne suorittavat jotain vertailevaa uskontotutkimusta.)

Elokuu 27 - aavistuksenomainen kirjahyllykriizi

 

Meillä on takahuoneessa (jota en rohkene kutsua vierashuoneeksi) yhden seinän kokoinen kirjayhylly, jossa sijaitsevat noin suurinpiirtein kaikki taloutemme kirjat.

Kun aikoinaan muutimme tähän asuntoon, ilmoitin Lehtorille, että en jaa makuutilaani (silloin nukuimme olohuoneessa) kirjahyllyn kanssa, koska minulle tulee sellainen tunne, että rusennun sen alle.
Ja se on levoton elementti sisustuksessa.
Niinpä hylly pystytettiin yhden nuoren huoneeseen (tai kait se silloin vielä oli lapsi? siispä hylly pystytettiin lastenhuoneeseen), ja koska se on niin iso ja levoton, ei Lehtori ole sen koommin ehdottanut hyllyn siirtoa mihinkään muuhun tilaan. 

Koska se hylly on ns. muualla, eikä ollenkaan minun ongelmakentässäni, se myös metsittyy varsin helposti. 

Joku (en minä!) hankkii talouteemme alvariinsa lisää kirjoja (tai no hankin minäkin joskus ihan vähän, mutta pinoan ne yöpöydälle), joten jo ennestään täysi hyllymme on alkanut tursuilla yli ääriensä. 
Kirjoja alkaa jo olla kahdessa kerroksessa. 

Lyhyesti ja ytimekkäästi: kirjahylly on ihan jatkuvasti pahuuden hallussa.

Saan sen toisinaan väliaikaiskuntoon, mutta Joku (en minä!) levauttaa sen aina uudestaan luonnontilaiseksi. 
Ehkä se on vähän niinkuin pörriäisniitty, se voi paremmin sellaisenaan.
Vähän villinä?

Olen aavistuksenomaisen kriizin hengessä yrittänyt motivoida itseni varttisiivoukseen kirjahyllymme liepeillä. Kuvasta näkyy, missä kohdassa olen menossa.

Homma etenee hitaasti, koska tuntuu siltä, että elämässäni ei ole riittävästi vartteja.

*

Kirjahyllyjuttuja:
Kun maalasin hyllyn 
Kun viimeksi urakoin hyllyn oikein timmiin kuntoon
Vinkeä kirjahaaste - tämän voisi tehdä uusiksi. Tai nappaa se itsellesi, mukaasi!
Voiko kirjahyllyn kuratoida? Tässä idea tosi-teeveelle
On se hylly joskus ihan kriiziyttänytkin ihmisen

* 

Taloutemme kirjapinot voivat suhteellisen hyvin, koska luen nykyisellään enimmäkseen e-kirjoja fläpältä (eli tabletilta). 
Muutamat harvat kirjastokirjani eivät muodosta pinoa.
Yöpöydällä on kyllä matkakirjojen pino odottamassa seuraavaa matkaa.
Ja Lehtorilla on omat hajanaiset pinonsa, mutta ne nyt oikeastaan kuuluvat asiaan.

Lehtorin pienet pinot

Elokuu 25 - ajastettu postaus

 Huhuilin eilen bloggausideoita, mutta koska maanantai oli jo valmiiksi tiedetty, todella pitkä päivä, ajastin tämän postauksen valmiiksi.

Lauantaisella aamukävelyllä ihastelin kastepisaroita hämähäkin verkossa.

Elokuu 23 - pizzapäivä

 

Sunnuntaisin meillä on pizzapäivä.
Taikinaan tulee 3dl vettä, 1tl suolaa, 1 tl sokeria, 1tl hiivaa, loraus oliiviöljyä ja sopivasti jauhoja.
Siitä tulee suunnilleen pellillinen pizzaa.

Syömme nykyään enimmäkseen valkoista pizzaa. Kaulitun pohjan päälle levitän creme fraichea ja mausteita (mustapippuria yleensä).
Ja sitten täytteet.
Urautuneita kun olemme, syömme enimmäkseen metwurstisuikalepizzaa. Siihen tulee vähän chilirouhetta, yksi sipuli, yksi suippopaprika (hienonnettuna nämä kasvikset, tietysti), ne metwurstisuikaleet ja pussillinen juustoraastetta.

Vaihtoehtoisesti täytteessä on kylmäsavu(kirjo)lohta. Ja sipulia, mustapippuria, sitruunankuorta ja tilliä. ja juustoraastetta.

Pizzaa tulee sen verran, että saamme kumpainenkin halutessamme siitä evästä alkuviikkoon, tai sitten syömme pizzaa päivällisellä. 

*

Ai niin, se pizza täytyy tietysti paistaa uunissa. 
Minä pistän kiertoilma-alalämpöön 200 asteeseen. En ole katsonut kelloa, mutta istuskelen keittiössä lukemassa kunnes pizza on sopivan kypsä. Lehtori tekee kypsempää kuin minä, siksi hän tarkistaa kypsyysasteen.

Juomaksi on usein olutta, koska miksipä ei?

Ja pizzan jälkeen päivätorkut, koska miksipä ei? 

*

Täytyykin mennä taikinapuuhiin.

Semmoinen on pizzasunnuntai.

Elokuu 22 - aamukävelyllä

 

Olen viime aikoina - ehkä jostain keväästä asti - yrittänyt hyötykävellä mahdollisimman paljon. Koko kroppa on ollut niin hankala ja liikunta kaikkinensa vähissä, niin täytyy kaivaa kaikki mahdollisuudet edes jonkinlaiseen liikkeeseen.

Kesän yli olen käyttänyt pitkästä aikaa myös sporttitrackeria.
Sen mukaan minulla on melkein joka paikkaan suunnilleen 3,5 km. Semmoisen pienen koiralenkin verran.

Yritän kävellä sen 10000 askelta päivässä.
Kummallista on se, että jos varta vasten lähden kävelylle, en meinaa saada sitä mitenkään täyteen. Mutta jos kävelen töihin ja töistä kotiin, niin johan on mittari mielissään. 

Hyvällä säällä kävelen lauantaisin kiipeilytreeniin. Sinnekin on matkaa suunnilleen 3,5 km. 
(onkohan mitään paikkaa, jonne olisi pidempi matka, vai onko joka paikkaan automaattisesti 3,5 km meiltä? Kirjastolle taitaa olla viisi, mutta sinne minulla ei ole ollut aikoihin asiaa. Vähän sama juttu, minun mielestäni melkein mihin vain kotikaupungin ulkopuolelle ajaa autola tunnin verran, matkasta riippumatta. Paitsi Tammisaareen, sinne ajaa neljä. Lehtori sai hepulin kun väitin niin.)

Olen kade, työkaveri sanoi tähtäävänsä 17000 askeleeseen päivässä, "ihan muuten vain". 
Siihen riittää kuulemma tunti aamuin-illoin.
Minulla ei. Huomasimme lomareissun aikana, että Lehtorilla oli aina suunnilleen tuhat askelta enemmän kuin minulla. Hän sipsuttaa kuin herkkä balettitanssija ja minä kauhon menemään kuin kirahvi, vaikka muuten läntä olenkin.

Elokuu 21 - kantaaottavaa taidetta

 Kävelin yhtenä päivänä jokirannassa ja rupesin ihmettelemään puuta, jonka oksilla vilkkui keltaista. Ei nyt sentään vielä syksyssä olla.

Se olikin hieno kantaaottava taideteos: siinä oli tyhjiä kulkukortteja jokaiselle turkulaiselle (vaiko varsinaissuomalaiselle) nuorelle työttömälle, jonka pitäisi päästä alkuun työurallaan ja työelämässään.

Gen T - älä jätä minua roikkumaan. Työtä ja toivoa vai työttömyyttä ja taantumaa?