taloudellisuuspohdinto

 Taidan joutua opettelemaan kokonaan uudenlaisen elämänasenteen.

Noin yleisesti ottaen olen yhtäaikaa huoleton ja säästäväinen rahojeni kanssa.

Huolettomasti härvään menemään sitä, mikä käyttötilillä on, ja sen vastapainoksi hysteerisen nipona pidän kiinni niistä pienistä käpysistäni joita olen onnistunut säästöön riipimään. 

Pitää ruveta ajattelemaan päinvastoin. Rohkeasti ottaa säästöistä käyttöön se, mitä elämiseen tarvitaan ja kun sen kerran on käyttötilille siirtänyt, täytyy ruveta pitämään aivan tiukkapipona kiinni jokaisesta killingistä.

Siinä on opettelemista. 

Ja toinen, mitä täytyy nopeasti sisäistää, on se että kyse ei ole tammikuusta tai helmikuusta.
Kyse on vuodesta ja kahdesta.

Ei riitä että olen säästäväinen koko tammikuun - tammikuussa on kuitenkin periaatteessa käytössäni ihan normaali palkka.
ja itse asiassa vähän enemmänkin kun palkanlaskenta oli unohtanut indeksikorottaa palkkoja, ja ne tulivat nyt kerralla. ja menivät säästöön. tiukasti.

Ei.
Tammikuussa opetellaan.
Helmikuussa toteutetaan ja sitten aletaan kituuttaa.


Meidän taloudenjaossamme minä vastaan ruuasta ja Lehtori asumisesta.
Lehtori vastaa myös enemmän säästämisestä ja sijoittamisesta.
Minä vastaan lapsista.
tai mitä lapsia ne nyt enää ovat. aikuisia. yksi niistä tarvitsee vielä vähän boostausta, kaksi muuta ovat jo aika omavaraisia.

Normaalisti olen laittanut aina palkkapäivänä 800e taloustilille, ja aika tarkkaan sen olen meidän kahden hengen taloudessamme kuluttanutkin.
se on voinut kyllä pitää sisällään nuorison kauppareissuja ja ties mitä ylimääräisiä roskaruokasyöminkejä.

Se pitää saada muuttumaan. Ja paljon. 



Päätoimisena opiskelijana kuulun semmoisen ylellisen etuuden piiriin, että lähipäivinä saan oppilaitoksesta ilmaisen ruuan. 
Sovimme Lehtorin kanssa, että kouluruoka on meillä kummallakin päivän pääateria.
Ja kotona syödään pieniä Juttuja.
mehän elämme vain Jutuilla. Luulen että Juttuvalikoima muuttuu laatikoiksi ja keitoiksi, joista riittää useammalle kuin yhdelle aterialle.

Toisena opettelen punalapputuotteet. Minussa on syvään iskostettuna semmoinen pelko, että vanha ruoka tappaa. 
Minun on ollut todella vaikea opetella syömään useana päivänä peräkkäin samaa ruokaa, mutta siihen olen hiljalleen oppinut.
Olen uskaltanut jatkaa kun en ole kuollut. eivätkä lapset. eikä Lehtori.



Nyt pitäisi sitten rohkaistua ostelemaan punalappuja ilta-alella tai ilman
ilman. en jaksa olla hereillä niin kauan että saisin illan tupla-alen.

Kyllä oli kuulkaa semmoinen olo että pelaan hengelläni rulettia kun tein sapuskaa punalappujauhelihasta. 
Mutta olen hengissä!
Olen hengissä vaikka söin sitä kahtena peräkkäisenä päivänä!
onnistuin huijaamaan punalappuja.

Kolmantena mietin, mistä kaikesta voin luopua.
Ensimmäinen, ja kipeää tekevän konkreettinen, on kotimainen pakastevadelma. Tähän mennessä olen kuluttanut sitä kaksi tai kolme rasiallista viikossa. Se on kymmenen tai viisitoista euroa. Viikossa. 
Sieluun sattuu.
sekä niihin kulunut raha että herkusta luopuminen. ja ei. älkää tulko ehdottamaan mitää marjastamista kesäisin. meidän lähiökeittiömme pakastimeen ei mahdu vuoden vadelmia jos vaikka sen verran jostain onnistuisinkin niitä noukkimaan.
Rakastan vadelmia jogurtissa tai viilissä, mutta niille on jatkossa paikkansa vain juhlapäivinä.



Toivon, että saan opiskelijakortin todella pian. Liikuntapalveluilla on tammikuussa kamppis: koko vuoden liikunnat alehintaan. Opiskelijalle se on 100e. Saan sillä satasella käydä vuoden aikana uimassa ja punttisalilla ja kaikissa kaupungin maksullisissa omatoimiliikunnoissa vaikka joka päivä.
Tavalliselle aikuiselle se on 200e.
tämä on yksi hienoimmista konkreettisista päätöksistä joita Turku on tehnyt edistääkseen kaikenikäisten ihmisten liikuntamahdollisuuksia ja hyvinvointia. Olen odottanut tätä kausituotetta jo elokuusta asti. 
Että sen ostan heti tammikuussa. Joko täydellä hinnalla tai opiskelijahinnalla.
toivottavasti opiskelijakortti ehtii!

Opiskelijakortilla lataan myös bussimatkoja.
Minulla on tavallisen aikuisen bussikorttia suunnilleen helmikuun puoliväliin asti, mutta heti kun saan opiskelijakortin, menen muuttamaan bussikortin ja lataan siihen säästöillä bussimatkoja mahdollisimman pitkäksi aikaa. 

Kiipeilykortti katkeaa helmi-maaliskuun taitteessa. Silloin pitää tehdä väliarvio siskon kanssa: ehdimmekö käydä hallilla niin paljon, että vuosijäsenyys kannattaa pitää voimassa. Ja onko siitä opiskelijavaihtoehtoa.

Pankista käyn katkaisemassa kaikki suoravelotukset. Minulta menee palkkatililtä suoraan hiukan sijoitukseen ja hiukan sille säästötilille, jota nyt alan syödä. On aivan turhaa kierrättää rahaa edestakaisin. Ne suoraveloitukset tauolle, kunnes minulla on joku käsitys siitä, miltä talouteni alkaa vaikuttaa.
aika ovela on ollut se pankkineuvoja, joka nuo säästöt ja sijoitukset on minulle rakentanut. en pääse itse katkaisemaan niitä suoraveloituksia.
Luottorajaa korotin jo aiemmin syksyllä kun oli syvä epätoivon hetki. 

Äänikirjapalvelun olisin halunnut maksaa vuodeksi eteenpäin. Se ei kuulemma ollut mahdollista. 
Minulla on sellainen perhejako-hommeli ja kanssani kirjoja lukevat ja kuuntelevat kaksi nuorta. 
Sanottavaa säästöä ei olisi tullut siitäkään, että me jokainen olisimme ottaneet kullekin erillisen opiskelijahintaisen palvelun ja haluan pitää tämän voimassa näillä nuorilla, että tulevat lukeneeksi tai kuunnelleeksi edes jotain. 
Olisin mieluusti maksanut siitä palvelusta kerralla vuodeksi eteenpäin, nyt kun vielä on hyvät ajat.
Vähän olen pahoillani joustamattomuudesta.
En jaksa etsiä, onko joku toinen palvelu notkeampi tässä asiassa, ehkä selvittelen pikkuhiljaa.

Verokorttia pitää vissiin rukata jossain välissä. Ehkä helmikuussa. Tai maalis. 

Keikkahommista menen sopimaan tammikuun puolivälin tuntumassa - kun olen saanut lukujärjestyksen ja henkilökohtaistamissuunnitelman. 


*


Lehtori on meidän perheen ainoa sivistymätön, joka ei opiskele yhtään mitään. Paheksuimme häntä.
Ehdotin että se alkaisi opiskella jotain.
emmä nyt mitään väitöskirjaa jatka, mitä mä siitä hyödyn?
Minä sanoin että ei kaikesta aina tarvitse niin hyötyä olla, voisi mennä vaikka heprean alkeita opiskelemaan tai jotain muuta ihan huvikseen.
Ei ollut kuulemma tullut ajatelleeksikaan semmoista vaihtoehtoa.


*


tätä matkaa voi seurata myös instassa @keksiakainen_aikuisopiskelija - tuu matkalle mukaan!



tämä metsätie jää kohta taakse.
tämä on työmatkan
synkein ja pelottavin kohta 
varsinkin iltapimeässä. 




tilanne

Opiskelupäivitys:

Työnantaja käytti oikeuttaan siirtää opintovapaata 6kk.
Opinnot alkavat tammikuussa, eivät kesäkuussa.
Vaihtoehdot: 1) jatkan työtä, en aloita opiskeluja. 2) aloitan opiskelut, en jatka töitä.

Pohtimisprosessi oli yhtä aikaa kivulias ja helppo.
Taloudellisesti tyhjän päälle jääminen, säästöjen syöminen ja epävarma tulevaisuudenkuva on ajatuksena todella-todella-todella kivulias.
Työ taas ei ole hetkeen tuottanut mitään muuta kuin ahdistusta ja repivää ihmiskuva-arvo-ristiriitaa. 

Valitsen ilon, luovuuden, oppimisen ja opettelun.

Irtisanoutumisen jälkeisenä aamuna istuin juomassa kahvia.
Makuuhuoneen kelloradio soitti keittiöön asti:

 

en etsi valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan...

suo mulle maja rauhaisa, ja lasten joulupuu...

luo köyhän niin kuin rikkahan saa joulu ihana...

 

Se on aina ollut suosikkini kaikista joululauluista.

Ja juuri tänä aamuna - melkoisen raastavan edellisillan, koko viikon ja pitkän syksyn jäljiltä - se puhutteli erityisen voimallisesti.



hajanaista jouluista

Ollaan jo joulukuussa!

Pitkällä joulukuussa! 

Tuon joulua sisään vähitellen, vähän kerrallaan.  

 Itsenäisyyspäivän aamuna ripustin kepukkakuusen keittiöön. Ja virittelin siihen valot.
Latvatähti on kadonnut johonkin.
Ehkä kepukkakuusi toimii silti.


Meille ei pitänyt tulla mitään muuta kuusta.
Paitsi että tuli sittenkin, pikkuinen huonekuusi.
Saa nähdä, saanko pidettyä sen hengissä.


Kävin kurssilla opettelemassa himmelin tekoa.
Osasin ennestään peruskuvion ja olen muutaman pienen himmelin joskus tehnytkin.
En edistynyt yhtään monimutkaisempiin kuvioihin, sellainen millintarkka piperrys ei vain onnistu.
Jukolan Jussiksi nimeämäni himmelintapainen hakee vielä paikkaansa.

Joku ihana ihminen laittaa vuodesta toiseen meidän rappikseemme joulutoivotuksen.
Vuodesta toiseen se aiheuttaa minussa hampaiden kiristelyä ja viiltelyä ohimoilla. tiedän, on pikkumaista hermostua kieliasioista, mutta hermostun silti
Mikä helkkari on talo nasukas?
Tulimme Lehtorin kanssa siihen tulokseen, että se tarkoittaa luultavasti Elmaa. Elma totisesti on Nasukas.

Nasukas

Työelämä on ottanut päähän. Välillä enemmän, välillä ei ihan niin paljon.

Alkoi ottaa päähän niin paljon, että piti tehdä jotain.

 

Osallistuin pääsykokeeseen.
En ole vuosiin kirjoittanut yhtään mitään lyijykynällä - kuvassa näkyvästä syystä.
vasurina olemisen kiro

En muistanut enää, millainen kovuus kynässä pitää olla, että saan säädyllistä jälkeä aikaan. piti muutenkin ihan erikseen käydä ostamassa lyijykynä pääsykoetta varten.
Kirjoitan nykyään vain semmoisilla kynillä, jotka eivät tahraa, semmoisilla hyvälaatuisilla kuulamustekynillä yleensä. 
En kehdannut ottaa kuvaa siitä, millaiseksi valkoinen pöytä jäi jäljiltäni.
Näky oli suoraan sanottuna törkeä, olisi pitänyt jäädä kumittamaan pöytä puhtaaksi

Muistan vanhoilta hyviltä ajoilta ylioppilasreaalin. nuorisolle tiedoksi, että nekin kirjoitettiin ennen käsipelillä. Täydet kymmenen esseevastausta.
Jostain todella tyhmästä syystä olin pukeutunut valkoiseen paitaan.
Olin kyynärpäitäni myöden lyijykynäisen mustanharmaa.

Sain opiskelupaikan.
Nyt pelottaa ja huolestuttaa
1) myöntääkö työnantaja opintovapaata
2) miten rahoitan osan opintovapaasta. koulutus kestää kaksi vuotta, rahaa on kait 15kk.
3) myös hermostuttaa, huolestuttaa ja ahistaa kaikki muu

 

Kutomishommelit käynnistyivät pitkästä aikaa. Verryttelin nykertämällä Lehtorille sukat. värivalinnat ovat hänen.
En ole ikuisuuksiin kutonut sukkia, siihen nähden olen ylpeä, että sain ne edes aikaiseksi.
Ehkä en rupea kirjoneulekutojaksi.
Kärjet ovat rumat, seuraaviin pareihin tein paremmat.

Kutomishuumassani järjestelin langat ja puikkelit.
Löysin muutamia keskeneräisiä töitä ja semmoisen kasan lankaa ettei hetkeen tarvitse mitään ostella.
Tarvitsee vain kutoa.





Nuoriso kriiziytyi koska Lehtorin mamma - heidän isomammansa, melkein 100vee - ei enää jaksa tai kykene paistamaan jouluksi kinkkua.

Tapani mukaan yritin, että muutamissa asioissa jouluna voi vähän vedellä mutkia suoraksi.
Joulupuristinen lapsukaiseni, jolle tähän asti laatikot ovat olleet sydämen asia, ilmoitti marttyyrin äänenpainoin että kait mää sitten sen kinkunkin paistan.
Muistin että minulla on jossain tallessa mamman sinappiresepti, koska se kuuluu kinkkuun, joka kuuluu jouluun.

Minä kriiziydyin siitä että on melkein ensimmäinen joulunalusaika ikinä, jolloin nuoriso ei osallistu joululeiriin.
En pysty tekemään mitään jouluvalmisteluja kun ne eivät ole leirillä.
Yhden mielestä joku leiri on kulkutautivuosina jäänyt väliin.



marraskuun luetut

 Marraskuussa annoin jo itselleni luvan aloittaa joulukirjojen lukemisen. 

Olen - suoraan sanottuna - ihan puhki työstä, elämästä ja kaikesta, ja ainoa edes vähän ilostuttava asia on joulussa fiilistely.
Yleensä en aloita mitään joulupuuhastelua ennen joulukuun alkua. Tänä vuonna olen joulukirjojen lisäksi muutenkin rypenyt joulussa.

Uupumus näkyy höttöisenä lukukuukautena. Olen lukenut kepeää ja kesäistä ja sitten sitä ihanaa hygge-jouluista. Mikään lukemani ei erityisesti ansaitse tulla mainituksi. Paitsi ehkä juuri ja juuri Beth O'Learyn Löytöpalkkio.


Arppu, kirja ja kaakao



Marraskuu 2023

Joanna Bolouri: Matkaan jo käy. Kate ja Ed - nuoruudesta asti yhtä pitänyt pari - lähtee joulunviettoon kotipaikkakunnalle, lapsuudenperheidensä luo. Matka alkaa rapsakkaasti päätöksellä erota. Tilanne pitää toki salata lähisuvulta, joka sekin olemassaolollaan aiheuttaa välillä päänvaivaa. Sympaattinen joulusta-jouluun kertomus parisuhteesta, jossa mikään ei ole pielessä ja vähän kaikki on pielessä. E-kirja.

Jenni Multisilta: Umpihangessa alttarille. Somevaikuttaja Mila on kietonut sisaruksensa vaikuttajabisnekseensä, ja koko joukkio - raskaana oleva sisko, eronsa salaava veli ja Mila ovat lähdössä viettämään Milan jouluhäitä pohjoiseen. Muuten hyvä, mutta sulhanen häippäisee. Tarvitaan siis sulhanen. Ja bändi. Ja muutama muu juttu peittämään Milan someseuraajille annosteltu häähype. Hiukan elokuvamainen vehkeily, kohtalaisen toimiva, paikoitellen ihan hauskakin jouluräpellys. E-kirja

 S.J.Bennett: Mitä majesteettisin murha. Englannin kuningatar ratkoo merestä löytyneen käden omistajan murhaa. Kuuntelin tosi pienissä pätkissä ja olin aivan sekaisin henkilöistä ja välillä siitäkin, mikä rikos oikeastaan oli tapahtunut. Oli tämä kai ihan hyvä, ei vain sopinut äänikirjamuodossa minulle. Äänikirja.
 
 Anne Prokofjeff: Rakkausreseptit. Mitä tapahtuu kun bloggaaja-parisuhdeterapeutin oma pitkä avioliitto alkaa rakoilla? Auttavatko rakkausreseptit? Minulla ei ole asiasta aavistustakaan, luin tätä kirjaa iltaisin sängyssä ja taisin lukea enemmän silmät kiinni kuin auki. Kaiketi kirja on ollut vähintään lukukelpoinen, kun kuitenkin luin sen. 

Kirsi Pehkonen: Talven taikaa Jylhäsalmella. Talvinen-jouluinen Jylhäsalmi-sarjan kirja. Oli vähän kiireellä kirjoitetun oloinen, lyhyt ja hiukan ontto. Korkkasin tällä joulukirjakauden. Lunta kumminkin oli, ja pakkasta ja joulumyyjäiset. E-kirja.
 
 Kirsi Pehkonen: Unikoita ja unelmia Jylhäsalmella. Kertoo ehkä jotain stressitasostani, kun luen vain kesäistä järvi-Suomiromantiikkaa. Tässä osassa taksikuski-lähihoitaja Jenni alkaa toteuttaa puolivahingossa haaveitaan kukkakaupasta ja kanalasta. Mietin, että voisiko kukkakauppa olla minunkin unelmani. Nautiskelin kesästä ja järvestä ja auringosta. E-kirja.
 
Kirsi Pehkonen: Jylhäsalmella salamoi. Tällaisessa marraskuun harmaudessa kesäinen järvi-Suomi on parhaimmillaan. Jylhäsalmi-sarjan tässä osassa Annan on tarkoitus viettää poikaystävänsä pidennetty kesäloma vuokralaisena Jylhäsalmella, vaan johan tulee mutkia matkaan - poikaystävän kanssa. Aurinkoa, rakkautta, kesä - mitäpä muuta ihminen tarvitsee? Jylhäsalmi-sarja on toimivaa kotimaista kesäviihdettä. E-kirja.
 
Jenny Colgan: Vehreitä kukkuloita ja kaukorakkautta. Sairaanhoitaja Lissa saa hermoromahduksen Lontoossa, Skotlannissa Cormacin sairaanhoitajanura kyntää syvää suota. Nämä kaksi pistetään vaihtamaan työpaikkoja keskenään - kaupunkilaisesta tulee maalainen, maalaisesta kaupunkilainen. Suhteeni Colganin kirjoihin alkaa lähestyä aiempaa suhdettani Danielle Steelin viihdekirjoihin: ne ovat niin kökköjä, ja ärsyttävät niin paljon, että on pakko lukea. Colganin kirjat ovat naiiveja, juonenkehittely vähän sinnepäin ja henkilöt samoin. Korkeintaan maaseuturomantiikka saa minut vähän kiinnostumaan näistä kertomuksista. Hyvän viihteen pitää olla uskottavaa. Sellaista että se melkein voi tapahtua. En tiedä, voiko brittiläinen sairaanhoitojärjestelmä pakottaa ihmiset vaihtamaan työpaikkoja päikseen ja luovuttamaan kotinsa työnvaihtajalle, mutta jotenkin oletan että edes post-brexitiläinen länsimainen maailma ei toimi niin, kirja lähtee menemään mykkyrään jo siinä kohden.  Tulipa luettua.

Beth O'Leary: Löytöpalkkio. Konkurssin partaalla keikkuvan hotellin vastaanottovirkailijat Izzy ja Lucas inhoavat toisiaan, rakastavat hotelliaan ja yrittävät tehdä kaikkensa sen pelastamiseksi samalla kun tekevät toisensa hulluiksi. Osana hotellin pelastamisoperaatiota he ryhtyvät etsimään erilaisille löytötavaroille oikeaa omistajaa löytöpalkkioiden toivossa. Jouluaikaan sijoittuvassa tarinassa etsitään kihla- ja vihkisormusten omistajia. Vähän hitaasti käynnistyvä kertomus rullaa ihan sujuvasti odotettuun loppuunsa. Lukukelpoista, sujuvaa viihdettä, kuten aiemmatkin O'Learyn kirjat. Olen yrittänyt pidättäytyä vielä hetken joulukirjojen lukemiselta, tämän aloitin vähän vahingossa, huomaamatta mihin ajankohtaan kertomus sijoittuu. Ei ollut kuusia, kaakaota, kuumaa siideriä, eikä melkein yhtään joululauluja, että silleesti ei edes joulukirja. E-kirja.

 Kirsi Pehkonen: Sydämenasioita Jylhäsalmella. Sarjan ensimmäisen osan olen luultavasti lukenut joskus hyvin kauan sitten. Riina tulee kesäksi tätilään Jylhäsalmelle avuksi Lossikahvilaan ja pohtimaan valmistumisen ja avoeron jälkeistä elämäänsä. Suloinen kesäkirja järvi-Suomesta. Tämän sarjan innoittamana olen ruvennut uidessani kuvittelemaan että pulahtelen Jylhäsalmen vesillä ihanana kesäisenä päivänä. Rentouttava yhden päivän retki maalle.E-kirja.

Donna Leon: Kuolema oopperassa. Jonkinlaisena välikirjana kaikkien aikojen ensimmäinen, vielä hyvin kehittymätön Brunetti-dekkari. Kertomuksesta puuttuvat Vianello ja Signorina Elettra, Brunettin suhde lapsiinsa ja appeensa on keskeneräinen ja tarina itsessään aika simppeli. Lueskelin loppuun, kun en heti löytänyt parempaakaan tilalle. Toisinaan on ihan kiinnostavaa palata pitkän kirjasarjan alkulähteille, tehdä outoja huomioita: Brunettilla on parta? Hän juo lounasleipiensä kyytipojaksi olutta? En usko että kumpaakaan näistä on esillä yhdessäkään myöhemmässä kertomuksessa. E-kirja.

 Elina Kilkku: Eivät kaikki miehet. Pentti Yliäijä on syrjitty mies. Miesselitys-radio-ohjelmassaan Pena ottaa kantaa miesten epätasa-arvoiseen asemaan ja päätyy keskelle pikkukaupungin metoo-kohua ja lopulta miesasialiikkeen keulakuvaksi. Alkupuolella suorastaan vaivaannuttavan mielensäpahoittajatyyppinen tarina jatkuu mielestäni jotenkin kiusallisen osoittelevana. Kertomuksella on hetkensä ja Pena on kiehtova hahmo, mutta kertomus ei aivan tempaissut mukaansa sillä tavoin kuin olin kuvitellut. Kuuntelin vähän ponnettomasti aina töihin mennessäni ja punttisalilla. Äänikirja


värikoodisto
chicklit (viihde /feelgood/hömppä)
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

Marraskuun selätys 4 - marraskuu selätti

 Sirkeän virkeä asenne ei riittänyt.

Marraskuu selätti minut. 

Suunnilleen viikko sitten alkoi töissä päätä särkeä, sellainen minulla aika tavallinen kolmen päivän päänsärky - niitä nyt on ollut aina silloin tällöin ja aika ajoin. 

Paitsi että ei kyllä näin pahana.

Minulla ei ole vuosikausiin ollut sellaisia päänsärkyjä saati migreenikohtauksia, joihin olisin tarvinnut mitään muuta kuin käsikauppalääkkeitä. 
Viimeisen puolen vuoden aikana on tilanne aivan selvästi muuttunut ja näköjään muuttumassa.
Ja kun se kunnon setti sitten iski päälle, minulla ei todellakaan ollut kotona mitään muuta kuin käsikauppatavaraa.
Piti hankkiutua lääkäriin reseptiä varten. Lääkäri pisti saman tien migreenitippaan.



Se migreeniosio on selkeästi hormonaalista, ei kovin pitkään tarvinnut kalenteria tuijottaa sen oivaltamiseksi.
Oma tulkintani on että kroppani huutaa viimeisillä hehkeillä naiseuden voimillaan ennen lopullista kuihtumistaan rusinaksi. tällä kokemuksella toivon, että se rusinavaihe alkaisi mahdollisimman pian, ihan hirveästi en haluaisi tämänkaltaisista päänsäryistä kärsiä
Siihen hormonimigreenin päälle aika paljon työhön liittyvää stressiä ja jonkin verran niska-hartiavaivoja, niin johan jytisee. 

Ja koska kyse oli ja on myös hormonihäsellyksestä, päänsärkyä edelsi niin massiivinen alakulo ja ahdistus että tuntui kuin olisin joutunut johonkin hirvittävän synkkään pohjavierteeseen. 
Että ilolla seuraavaa settiä odotellessa.

Yritin keinotekoispiristää itseäni kaikilla kikoilla joita vain ikinä mieleen juolahti. Aika moni niistä liittyi shoppailuun.

Löysin kaakaomukin.

Arppua epäilyttää kaakaohetki

Juon sitten iltaisin kaakaota ja kuvittelen että sillä nämä marraskuiset ja kaikenmuunkuiset probleemit katoavat. 

Olisikin niin.




Mietin mitä voisin ruveta opiskelemaan. Tai askartelemaan. Tai ihan mitä vain. 

En jaksaisi yhtään mitään.


väliälähdys

 Hyvän viihdekirjallisuuden pitää olla uskottavaa.
Kertomuksen pitää rakentua sellaiselle pohjalle, että asiat noin suunnilleen ja melkein voisivat ihan oikeasti tapahtua.
Tai sitten kirjan pitää olla aivan selkeästi satu.

Tietenkin on ihan selvää että perusviihteessä aika alkumetreillä tietää ketkä kuuluvat yhteen, ja itsestäänselvästi matkan varrella on joku älytön väärinkäsitys joka melkein erkaannuttaa lempiväiset toisistaan.
Mutta tarinan lähtökohdan ja puitteiden pitää olla uskottavia. 
Noin suurinpiirtein mahdollisia.



Joskus hamassa menneisyydessä luin kovasti paljon Danielle Steelen kirjallisuutta vain siksi, että inhosin sitä niin syvästi.
Puolen kirjan verran kerrottiin aina superonnellisesta ja tasapainoisesta avioparista joka oli ollut yhdessä ainakin kaksikymmentä vuotta ja neljä lasta, ja sitten vipsvain! tuleekin ero ja aivan heti samaan syssyyn uusi suhde joka onkin ihan lutussöpöläishöpöläissuloinen. 
Minua ärsytti niissä tarinoissa se, mitenniin onnellinen ja tasapainoinen pariskunta päätyy eroon? Että jos ollaan onnellisia, niin miksi erotaan? Ja jos taas ei olla onnellisia, niin miksi sitten puolen kirjan verran väitetään että on koko maailmankaikkeuden ihanin ihmissuhde? 
tietenkin siksi että muuten ei ole tarinaa kait. silti näiden kertomusten lähtökohta ei ollut uskottava. 

Hamassa nykyhetkessä olen alkanut jos nyt en aivan inhota, niin suhtautua äärettömän syvällä epäluulolla ja kriittisyydellä Jenny Colganin tuotantoon. 

Aivan erityisen paljon en pidä siitä sarjasta missä on majakassa asuvalla perheellä lemmikkinä se lunni vai mikälie lintu.
Siinä ei ole häivääkään uskottavuutta tai sympaattisuutta.
Millainen ihminen haluaa luonnonvaraisen linnun tepastelemaan ja kakkimaan keittiöönsä?
Kiitos ei.
Yhden kirjan verran se oli vinkeä kuriositeetti mutta kolmannessa osassa alkoi siepata ohimoista oikein kunnolla.
Lunni ja lapset kylvyssä.
Lunni ja lapset eväsretkellä.
Joopajoo.

Ja noin yleisesti ottaen en vain pidä niistä muistakaan kertomuksista.

Tuoreimmassa lukemassani kirjassa kaksi sairaanhoitajaa pistetään vaihtamaan töitä ja asuntoja keskenään.
En toki tiedä, miten tiukassa talutusnuorassa brittiläinen sairaanhoitosysteemi pitää työläisiään, mutta jotenkaan ei kuulosta uskottavalta, että ihminen pistetään vaihtamaan työpaikkaa ja samaan syssyyn luovuttamaan oman asuntonsa omaan entiseen työpaikkaan tulevan vaihdokkaan kanssa. 
Ehkä vielä juuri ja juuri voisin uskoa lähtöoletuksen, jos kummallakin osapuolella olisi systeemin omistama työsuhdeasunto.

Ihan tosissaan: ammattiliitto soittaisi minulle vaikka en olekaan brittiläinen sairaanhoitaja että hei, ollaan huomattu että olet pikkuisen stressaantunut. Että meillä olisi sinulle nyt duuni tuolla Rovaniemellä, ja sieltä tulee sietämättömän komea miekkonen sinne länsirannikoille puurtamaan sinun hommeleitasi. Ja ainiin, sanoimmeko jo, että se tyyppi majoittuu sinun sänkyysi?
Minä sitten niiltä istumilta pakkaisin repun ja rinkan mistä se ilmestyi? hyppäisin yöjunaan ja Rovaniemen verstaalle painaltamaan samaa hommelia kuin nytkin ja aamulla menisin porstuaan kuuma kahvimuki kämmenten välissä ja olisin ihan että oooh! revontuli! ooh! tunturi!
Ja se sietämättömän komea kaveri olisi aamulla minun sängyssäni että ooh! Lehtori! 
Juuei.

Jos juttu jatkuisi Daniellesteelemaisesti olisin ensin että oih! suhteemme Lehtorin kanssa on suloisihanainen, mutta ah! Koska sietämättömän komea miekkonen nukkuu nyt sängyssäni, heivaanpa Lehtorin hevokkoon ja lapset myös ja oih! käperryn hänen sulomussukkaisviekkuunsa.




Minulla on kirjastossa vakiasetuksilla uutuusvahti Colganin mutta ei sentään Steelen, olen kasvanut siitä yli rönsyilevälle tuotannolle. Joka kerta kun vahti älähtää, päätän että tätä en varaa enkä lue. Ja sitten varaan ja luen kumminkin.
Ja mikä pahinta, pakotan Lehtorin kuuntelemaan, millaista vapaa-ajan hukkaa on lukea näitä riipustelmia.

marraskuun selätys 3 - perjantai

 Pakko jakaa viikkoa vähän pienempiin osiin, olen liian monisanainen
eihän näitä kukaan jaksa lukea.
en ole saanut mitään kunnon kirjoittamisprojektia alkuun, olkoon tämä blogaaaminen sitten sitä verryttelyä



Kymmenen - perjantai

Mikä yllätys - heräsin vähän viiden jälkeen ja nousin puoli kuudelta. Grr sille.
Yritän lohduttautua sillä, että en ole ihan hirmusti päiväväsynyt.
Ja sillä että ehdin aamulla puntille ja uimaan.
mikään ei lohduta siinä vaiheessa kun aamulla  viiden jälkeen uni pakenee ulottumattomiini, raskaat työajatukset alkavat pyöriä päässä, tihrustan kelloa ja tajuan että kroppani on kaiketi yhä kesäajassa.
Nopeat lämmöt salilla, hetkeksi altaaseen nautiskelu-uimaan ja vähän normaalia pidemmäksi hetkeksi saunaan.
Perjantain tavoitteena oli vain nauttia. mikä vain se on? perjantain tavoitteena oli nauttia!

Töitä-töitä-töitä

En tykkää töissä perjantaista. En vain tykkää. Mikä tahansa muu viikonpäivä on töissä parempi. Perjantain luulisi olevan kevyempi päivä, vaan ei.
Töitä kasautuu eksponentiaalista vauhtia työpöydälle ja ainoa tapa päästä töistä kotiin on pukea vaatteet päälle, sulkea nopeasti kone, ovi ja juosta ulos ennen kuin puhelin taas soi.

Olin kuvitellut että pystyn lähtemään hiukan aikaisemmin töistä, vaan ei.

Kävelin lopulta metsänreunatietä kotiinpäin Ahtisaaren hautajaiset luureissa.
Tihrustin vähän ja lauloin hiljaa mukana virsissä.

Odottelin Lehtoria kun oltiin sovittu että hän tuo ruokatarpeet ja minä kokkaan.
Meinasin vähän hermostua kun Lehtoria ei vain kuulunut ja näytti siltä että tulee kiire.
Olin sopinut äidin kanssa visiitin lankakauppaan, ja rupesi näyttämään siltä etten ehdi syödä rauhassa.
Mietin että jotkut asiat elämässä ovat valintoja ja tahdon asioita.
Että en viitsi pilata koko loppupäivää olemalla ärtyisä.
Ehdin kyllä syödä jossain välissä jotain.
Maailmanloppu ei ole lähimaillakaan ja kaikki järjestyy.
Lehtori tuli, ehdin kokata, söimme telkkarin edessä lautaset polvilla ja liikutuin vähän lisää Oi Suomi synnyinmaalle.
on kyllä vähän absurdia olla kanafile suussa ja pieni alitajuinen kiire sielussa ja niiskuttaa. mutta semmoista elämä joskus on. 

Ehdin siis syödä ja niistää nenän ja vaihtaa vaatteet ja bussiin.

Ehdin lankakauppaan vaikka minulla ei ollutkaan lupaa ostaa mitään kun puikoilla on keskeneräistä.

Ehdin höpötellä äidin kanssa.

Ehdin vielä kirjakauppaankin hakemaan lohtumuistikirjan
koska jos ihmisellä on jotenkin kurja olo, niin sen kuuluu saada uusi muistikirja. kuuluuhan? siitä tulee Kaikkien Ihanien Asioiden ja Unelmien ja Suunnitelmien muistikirja.

Näimme Lehtorin kanssa illemmalla teatterilla.

Saimme ystäviltä keväällä synttärilahjaksi lahjakortteja teatteriin - ystävät ovat ilmeisesti huolissaan kulttuurikuntoisuudestamme.

Sanoin elokuussa Lehtorille että nyt ei oteta mitään Sotaa ja Rauhaa ja Hamletia ja Rikosta ja Rangaistusta kun niitä me mennään joka tapauksessa katsomaan, vaan mennään kerrankin katsomaan sellaisia juttuja joita muuten ei mentäisi.
Ties mitä jännittävää ja uutta koetaan ja joka tapauksessa on hyvä vähän rikkoa normaalia uraa.
jos ihan rehellisiä ollaan minusta on teatterissa kivampi mennä farssiin koska se on hyvin tehtynä esityksenä vaativaa ja  taidokasta mutta Lehtori on enempi semmoinen hamlet-tyyppi, niin että meillä on pientä linjaristiriitaa  yleensäkin teatteriohjelmiston valinnassa. mutta tällä tavalla sain ujutettua edes jotain kepeää sinne kaikenmaailman dostojevskien väliin.
toisaalta myös, jos ihan rehellisiä ollaan, niin viime vuosien top-3 esitykset Turun kaupunginteatterilla: Seitsemän veljestä, Hamlet, Riivaajat. ja vasta ehkä neljäntenä Näytelmä joka menee pieleen. Että se siitä farssista sitten.



Ensimmäisenä uutta ja jännittävää kokemuksena meillä oli liput  mentalisti Pete Poskiparran show:hun, ja oli kuulkaa huikea ilta!
Ei voi kuin ihailla ihmisen mies-ja-ääni tyyppistä, ulkoisilta puitteiltaan hyvin pientä, mutta sisäisesti äärettömän taidokasta esitystä! 

Nauratti. Ällistytti. Ihmetytti. 
Taidokasta. Vaivatonta. Kiehtovaa.
opin illan mittaan että kaikki asiat tulevat kolmen paketeissa, ja niin se vissiin on.

Joistain tempuista voi ehkä aavistaa, mihin ne perustuvat.
Joistain toisista ei mitenkään.
Joistain tajuaa, että niiden onnistumiseksi vaaditaan aivan kertakaikkisen huikeaa ja nopeaa muistia tai intuitiota ja tarkkaavaisuutta. Ja kaikkea tätä käsittämätöntä nopeutta ja taidokkuutta säestää näennäisen vaivaton jutustelevan poriseva juonto.
Että siinä sitä vaan kelluu turvallisesti mukana ja nauraa ja älähtelee ihmetyksestä ja toivoo ettei joudu lavalle ja tuijottaa että miten tämä on edes mahdollista. 




marraskuun selätys 2 - maanantaista torstaihin

 Kuusi - maanantai
Aamulla puntilla ja uimassa, päivä alkoi liian aikaisin mutta mukavan energisesti.
Yritin tehdä päivän pakolliset työt tosi nopeasti, illalla edessä vielä kokous. työtunnit venyvät ja paukkuvat koko ajan.

Juttelin kahden nuoren kanssa puhelimessa ja yhden kanssa viestittelin. Nauroin sen kirjoitushommeleille. 

Lähdin töistä ajoissa kerrankin ja menin shoppailemaan.
Meillä on heijastinkriizi. Kaikki heijastimet ovat kadonneet tai hajonneet tai molempia. Emme heijasta yhtään.
Ajattelin että heijastinhanskat voisivat olla aika kätevä vaihtoehto, kun hanskat kulkevat aika tiukasti kädessä mukana.
Itselleni löysin vaan en millään meinannut löytää Lehtorille.
Miksi ei ole miesoletettuja heijastimia? Tai heijastinhanskoja?
Lopulta löytyi Lehtorille Roosa-nauha heijastavat hanskat. Otin ne.
Itselleni otin toisenlaiset ja halvemmat mutta menen ehkä ostamaan vielä roosat nauhat. Ne näyttävät lämpöisemmiltä.

Ja sitten ostin kausivaloja.
Ja ripustin ne. nähtävästi kausivalot voi ripustaa jo nyt, vaikka yleensä olen ripustellut vasta joulukuun alussa.

Olin hyvällä mielellä illan kokoukseen asti. Sitten tulin kiukkuiseksi ja epävarmaksi ja ahdistuneeksi. 


Seitsemän - tiistai

En ehtinyt nollautua edellisen illan kokouksesta kunnolla, pyörin epänukuksissa ja heräilin jatkuvasti läpi koko yön. Lopullisesti uni katosi puoli viideltä. Puoli kuudelta annoin periksi ja nousin.

Aamulla aikaisin tosi hyvä puntti ja miniuinti. Huomenna sitten minipuntti ja pidempi uinti.


Jollain tavalla yhtäaikaa ihan hirmu energisoivaa ja samalla epäinhimillistä olla punttisalilla 7.08. 

Sitten töitä-töitä-töitä.

Keksin iltapäivällä uuden ruokajutun: siihen tulee pakasteesta valkosipulikermaperunoita ja sitten purkillinen savustettua kirjolohta kai siihen kelpaisi ihan oikeakin, mutta meillä sattui olemaan purkki jemmassa. Vajaaksi puoleksi tunniksi pöhöttimeen (=arifryer)
Oheen naposteluporkkanoita, tomaattia, kurkkua, paprikaa.
Arkisin syödään hirmu harvoin yhdessä nykyään.
minulla on aina töiden jälkeen kova nälkä, olen vielä ihan lapsiperheaikataulussa, ja Lehtori puolestaan käy salilla tai tekee jotain työjuttuja, hän on aikuisperheaikataulussa. Syön sitten itsekseni ja nälkääni, ja pidän seuraa kun Lehtori tulee.

Odottelin kerrankin Lehtoria ja pistin ihan kynttilän pöytään.
söin odotellessani välipalan, se auttoi.

Pelastin lähikaupasta halloweenikukkakimpun. 
Että kyllä oli herraskainen ruokailu kun oli kukkia ja kynttilä ja uusi liinakin pöydässä.

ihanan hehkuvat värit

Illalla oli vielä työteams, mutta karkasin siitä heti kun pystyin. 

Vielä illemmalla saunavuoro. Tuli tukala olo kun olin jo aamulla saunonut.


Kahdeksan - keskiviikko

Heräsin viiden jälkeen. Yritin vitkutella puoli kuuteen asti.

Puntilla - siis salissa, sisällä, aloittamassa souturetkeä - klo 7.07. Nopeat alkulämmöt salilla, altaassa puolelta. Rauhallinen, levollinen hyvä uinti, ei ihan puolta tuntia ja matka jäi vajaaksi kun oli niin verkkainen rata. Ei haitannut, kunhan nautiskelin. 

Töitä-töitä-töitä

Kotiin, höpöttelin kävellessäni savolaistuneen nuoren kanssa. Kokkasin itselleni en roiskeläppää vetelehdin, lähdin takaisin työmaalle. Juttelin kävellessäni äidin kanssa.

Töitä-töitä

Kotiin, höpöttelin kävellessäni siskon kanssa. Iltaisin kotiinpäin kävely on melkein kaikkein kamalinta näin pimeällä. Aika pian alkumatkasta on sellainen ehkä hiukan reilun sadan metrin mittainen tositositosi pimeä kuusikkopätkä. Kuusten takana on kyllä asutusta, mutta sieltä ei tule tielle mitään valoa, ja näin alkupimeän aikaan, kun sielu ei vielä ole tottunut pimeään, se pätkä on tosi pelottava.
Olen melko varma että yhden kuusen takana on aina dinosaurus tai jokin muu väijyssä. Hihittelee semmoista häijyä kehvelihihitystä siellä.
Oli taskulamppu kädessä ja sisko luureissa, onnistuin älyttämään dinosauruksen.

Lönötimme katsomassa illan säädetyt kaksi jaksoa Frasieria.
Aloin palella (kausipalelu alkoi jo lokakuun lopulla).
Join kaakaota.
Kaakao on vinkeä juttu.
Lapsena join paljon kaakaota, jossain vaiheessa se on jäänyt, vaihtunut teeksi ja kahviksi.
Nyt aina välillä kokeilen, miltä se kaakaon juominen oikein tuntuu. Kahvia en viitsi iltapäivisin juoda ja teestä tulee välillä vatsa kipeäksi ja glögistä tai kuumasta mehusta en tykkää, mutta välillä olisi kiva hygge-siemailla jotain.
Voisiko kaakao olla ratkaisu semmoiseen mukin ympärille käpertyvään hygge-siemailuun?
Teen kaakaon tummasta kunnon kaakaojauheesta, kuumaan veteen ja sitten vähän maitoa sekaan ei sokeria.
Se on välillä melkein liian sakeaa, yhtäaikaa vähän outoa ja silti hyvää.
Pohdin, pitäisikö ruveta nautiskelemaan iltapäivä- tai iltakaakaosta taas? Vai tuleeko siitä liian tumma olo suuhun?

Juovatko aikuiset kaakaota muualla paitsi joulukirjoissa?
Niissä se kaakao on ihan selvästi sellaista yltiömakeaa oboe-lillinkiä missä on ties mitä kermavaahtoa ja karkkeja ja sokeria niin että hammaslääkäriltä alkaa tulla muistutusviestejä hammaspeikoista.
Ei semmoista oikeasti voi juoda. tai kai joku voi, vaan en minä.

 Yhdeksän - torstai

Havahduin viideltä, olin että voiei.
Käperryin talviunille käyvän nallekarhun asentoon ja seuraavaksi havahduin herätyskelloon ehkä toisen kerran koko syksyn aikana. Kävin ihan hitaalla kun heräsin niin kesken unen.

Töitä-töitä-töitä.
Ja sieltä suoraan siskon kanssa kiipeilyhallille.
Treenasimme puolivakavissamme, höpötimme kovaan ääneen, nauroimme paljon, fläshäsimme yhden uuden reitin, toinen jäi vielä aloittamatta.



tossut ja Bob valmiina treeniin

Kaupan kautta ruuanlaittopuuhiin: modifioitu uunifetapasta (=fetajuttu, koska me syömme nykyään vain juttuja) kehiin.

Illalla konserttiin: orkesterilla oli jo toista kertaa ohjelmistossa Open Orchestra -konseptin konsertti.
Konserttisalin permannolta on kaikki penkit irroitettu ja viety pois, ja orkesteri on hajautettu lavan lisäksi permannolle esiintymistasoille. Kapellimestari on suunnilleen keskellä orkesteria ja yleisö pääsee liikkumaan soitinryhmien välillä.


Ekalla puoliajalla osa yleisöstä saa vaeltaa ja loput istuvat, väliajalla vaihdetaan paikkoja.
Ohjelma oli ehkä vähän tylsä, mutta musiikki- ja elämyskokemuksena aivan uskomattoman hieno!
Kiersimme Lehtorin kanssa ensin vähän lyömäsoittimia, sitten puupuhaltimia ja lopuksi sellot.

Yleiskuva alussa on vähän kaoottinen kun ovat soittajat ja yleisö sikinsokin joka puolella. 




 

Konsertissa oli ihan eri tunnelma kuin yleensä: pönöttämätön ja innokas ja eläväinen.

Tykkään tunnelmasta, valoista, siitä että musiikki ryömii ihmiseen ihan eri tavalla kuin normaalissa konsertissa - jopa silloin kun on istumavuorossa parvella, musiikki soi eri tavalla kuin yleensä.

Elitistisestä - tai lähinnä kai sellaiseksi mielletystä - musiikista tulee yhtäkkiä lähestyttävämpää. 

Juttelimme väliajalla Lehtorin kanssa siitä, pitääkö pukeutua pönötysvaatteisiin ja helminauhoihin kun menee kulttuuririentoihin.
Olen sitä mieltä että ei. Pönötys pitää poistaa.
Konserttiin ja teatteriin pitää voida mennä ihan vain niin kuin mieli tekee.

Illalla säädetyt kaksi jaksoa Frasieria, iltakaakao ja nukkumaan.



Marraskuun selätys

 Miten olin voinut unohtaa marraskuun selätyksen?

Pystynkö muistamaan mihin vierähtivät marraskuun ensimmäiset päivät?

**

Yksi - keskiviikko
Yritin viritellä kirjoittamista taas käyntiin (nanowrimo, nähkääs). Poikanen kehui kirjoittaneensa tuhat sanaa. Minä sain aikaan sataseitsemänkymmentä. 
Liikuntapäiväkirjan mukaan puntilla ja uimassa.


Kaksi - torstai
Illalla konsertissa: Brahmsin Deutsches Requiem. (Ein? Die? Das? The?)
Ei ole kuulemma perinteinen sielunmessu, vaan pikemminkin lohduksi eläville. 
Ja ei latinaksi, vaan saksaksi. onneksi tarjosivat sanat, en osaa saksaa melkein yhtään. haben sie etwas zu werzollen? 
Kuorolle, sopraanolle ja baritonille.

Reilun tunnin teoksesta sopraano lauloi ehkä viisi minuuttia.
Mietin että on sekin duuni. Istut viisikymmentä minuuttia että saat laulaa viisi ja sitten istut taas.
Voisi ajatella että on unelmaduuni, mutta joudut istumaan siinä tuhannen ihmisen edessä ihan pokkana ja pysymään ääni lämpöisenä ja mieli tahdilleen vireänä. Yritin katsoa, milloin se kääntää nuotista sivua, mutta en huomannut. Baritonin huomasin aina. Se oli jotenkin eläväisempi. Ja lauloikin enempi.
onneksi en ole sopraano. tai ainakin luulen että en ole. ja ihan varmasti en ole sitä ammatikseni. onneksi.



En uskaltanut juoda kahvia niin myöhään illalla. 


Ja orkesteri tarjosi matkaeväät kotimatkalle: hedelmäkarkkeja. 

Kolme - perjantai
Kiipeilemässä siskon kanssa, oltiin vähän ponnettomia ja fuskattiin, mutta tulipa oltua hetki seinällä.
Lehtorilla oli kollegoiden tai kavereiden kanssa jotain omia juttuja, minä turvauduin lempiruokaani eli perinteiseen roiskeläppäpizzaan.
Melkein aina kun olen ihan yksin kotona, syön roiskeläppäpizzaa. Ja juon ananaslimpparia (tai jos olen turmiollisella tuulella, olutta)(no tietysti olin!)

Neljä - lauantai
Ihan paras lauantai. 
Heräsin ihan hirmu aikaisin. Tein heti aikaisin aamusta hetken töitä kun sunnuntaina oli tulossa isompi työjuttu, piti tehdä valmisteluja.
Keittelin puuroa, söin paahtoleipää, vetelehdin.
Luin.
Lähdin uimaan, sovimme treffit kaupungille.
Uin ja treffasimme kaupungilla.
Kokattiin, juotiin viiniä, höpistiin. 
Luin-luin-luin-luin.
Suloisen vetelää joutilaisuutta koko päiväksi.
Onnistuin olemaan ajattelematta töitä.
Paljon lisää tällaisia päiviä! Paljon! Paljon! paitsi mieluusti ei töitä aamuisin, vaan sängyssä loikoilua ja kaksi aamupalaa
Lehtori ehdotti, että aikaistettaisiin vähän joulunodotusta, että kyllä jo marraskuussa voi vaikka laittaa kausivalot. Mietin että ehkä.

Viisi - sunnuntai
Töitä. Lähdin hyvihyvin aikaisin aamulla viimeistelemään työhommeleita: piti järkätä juhlat suunnilleen viidellesadalle ihmiselle.
Tai siis toteuttaa.
Toteutin. Yksi juttu ei mennyt niin kuin olin toivonut, mutta kaikki muu kyllä.
Olin ihan puhki. Naapurilta tuli viesti että voitaisiinko olla lapsenvahtina heidän lapsilleen.
En olisi yhtään jaksanut, enkä todellakaan tällaisen päivän päälle halua mitään lapsia kotiini resuamaan. oikeasti olisin halunnut ottaa päivätorkut ja aloittaa päivän uudestaan alusta, mutta en oikein hennonnut kieltäytyäkään, kaipa heillä on syynsä pyytää.
Vedin rajan kotiovellemme, veimme ipanat retkelle kirjastoon ja palautimme retken jälkeen takaisin.
Kirjastoretken jälkeen Lehtori lähti omiin juttuihinsa, minä lönötin nojatuolissa. En tehnyt oikein mitään.



*
Alkavalla viikolla - jo marraskuun toisella viikolla - on kolmelle illalle luvassa iltahommia ja kahdelle kulttuurihommia ja viikonlopulle bileet. Jei.
 

Lokakuun luetut

 Monenlaista luettavaa ollut lokakuussa. Lomareissulla luin vähemmän kuin kuvittelin, mutta yleisesti ottaen lokakuu on ollut lukukuu. Minusta tuntui koko ajan ettei lukeminen etene, mutta aika paljon olen silti lukenut.

Suositus Helena Juntusen elämäntarinalle, Beth Morreyn Delphine Jonesille, Heikki Hietalan Tuhkille ja Tiina Forsmanin Annikki Nissiselle.

Kuukauden luetut loppukuusta kuun alkuun alla, ja koko vuoden luetut TÄSSÄ






Tuomas Rimpiläinen: Viking Sallyn veriteko.  Uskaltauduin lukemaan true crimea; asiallinen, tutkintamateriaaliin perustuva kuvaus kesän 1987 veriteoista Viking Sallylla. Oikein lukukelpoinen kirja.
 
Kirsi Pehkonen: Jylhäsalmen sydänkesä. Jatkan kesäseikkailujani Jylhäsalmella. Tämä kirja vaikutti tutulta suunnilleen puoliväliin asti, olen ehkä joskus aloittanut, mutta en päässyt loppuun asti. Maiju ja Henna raivaavat suvun vanhaa taloa ja tilaa, perikunta aikoo myydä talon. Vaan Jylhäsalmi vie mennessään: tulee soittokeikkoja, tulee jylhäsalmelaisia ja taustatarinana kulkee venäläisen sotavangin kertomus. (luultavasti tämä taustatarina on syy, jonka takia kirja on jäänyt kesken. Jylhäsalmi toimii paremmin vain yhdessä ajassa) Letkeää kesäistä stressivapaata lukemista, mukava yhden vapaapäivän kirja.

Kirsi Pehkonen: Juuret Jylhäsalmella. Pääsin loman tietämillä Jylhäsalmi-sarjan makuun. Yksi osa piti jättää kesken, kun ei vain käynnistynyt, mutta tässä kirjassa pääsin taas kiinni suomalaiseen kesään ja savolaiseen maaseutuun. Lomautetuksi joutunut Emppu tulee kotinurkille keräämään voimia, lapsenvahdiksi, pois kaupunkikuvioista...ja kuinka käykäään? Niin suloista kotimaista maaseuturomantiikkaa, sulostuttaa syksyä ja lieventää stressiä. Ei ehkä suurta kirjallisuutta, mutta niin oivallista viluiseen iltaan (tai aamuun).

Tiina Forsman: Annikki Nissinen selvittää murhan. Kirja on alunperin ilmestynyt 2012. Kertakaikkisen hykerryttävä cozy crime! Suunnilleen kuusikymppinen, kaikkitietävä kalatiskin myyjä Annikki Nissinen osuu sauvakävelyllään parkkipaikalle, jonne hylätystä autosta hän löytää ruumiin. Annikki - suuri dekkareiden, rikossarjojen ja -elokuvien fani - epäilee että poliisi ei kykene rikosta ratkaisemaan, siispä Annikki tarttuu toimeen. Etsiväkumppaniksi hänelle ajautuu murhatun työpaikalla siivojana toimiva inkeriläistaustainen Helmi. Siinä missä Annikki työntää johtolankavyyhtiä kohti vääjäämätöntä murhan ratkeamista - Annikkihan itsestään selvästi tietää, kuka murhaaja on -  Helmi jarruttelee ja on sitä mieltä, että todistusaineistoa pitäisi toimittaa myös poliisille. Hyväntuulinen, hykerryttävä, lystikäs - ja äänikirjalla loistava lukija (Jaana Saarinen; kuulosti ihan Annikilta)! Aivan silmissäni näin topakan Annikin ja tämän kaikkitietävän täydellisen tietämättömyyden ja Helmin siperianpelkoisen vetäytyväisyyden.  Hyvänmielen kirjallisuutta. Äänikirja.

Tuija Lehtinen: Rakkaus sotkee suunnitelmat. Lehtisen kioskikirjatuotantoa 1980-luvun alusta. Todella kökkö ja kummallinen pikkukertomus Satumarjasta, joka tätinsä kanssa perustaa antikan pikkukaupunkiin. Tarinassa ei oikein ollut juonta ja henkilöt höntyilivät aivan mitä sattui. Sieluun sattui tämän lukeminen, mutta luin koska olin utelias, ja luin loppuun koska kirja oli todella lyhkäinen; lukaisin sen ruokaa laittaessani, syödessäni ja sen päälle hetken istuskellessani. E-kirja.
 
Helena Juntunen - Petri Tamminen: Joskus liikaa, aina liian vähän - oopperalaulaja Helena Juntusen elämäntarinoita. Aivan henkeäsalpaava lukukokemus: säemuotoinen elämään hyökkäävä, pompahteleva ja intiimi ryöpsähdys muisteluksia elämästä ja uralta. En meinannut hennoa jättää kesken, luin siis liki yhdeltä istumalta (johtuu säemuotoisuudesta, pelkään että en pääse enää uudelleen imuun mukaan). Lue tämä! E-kirja.
 
Enni Mustonen: Vasikantanssi. Suloista, vähän jo vanhaa maalaisromantiikkaa 1980-luvulta. Tämän kirjan tahdissa olen torkkunut öitä ja vähän auringossa rannallakin. Yksi Mustos-suosikkejani jostain ajalta ennen vuosituhannen vaihdetta. Äänikirja.
 
 Aino Huilaja: Paluumatkalla. Lisää pakuelämää, mutta jotenkin mukavalla tavalla häilyvämmin, inhimillisemmin. Pitäisikö tehdä "oikeita töitä", ja mitä ne voisivat olla? Mikä on suunta, voiko pakettiautossa asua? Sympaattinen pieni paluumatka pakuun - tykkäsin tästä enemmän kuin ensimmäisestä osasta. E-kirja.
 
 Kirsi Pehkonen: Uutta elämää Jylhäsalmi. Jylhäsalmi-sarja on aina välillä kolkutellut lukunurkissani, jonkun osan olen lukenutkin. Parin kirjan verran lähti matkalukemiseksi. Tässä osassa Inkeri palaa kotikonnuille tekemään kesäeläinlääkärin hommia. Ja lymyileekö Jylhäsalmen maisemissa SuPon agentti? Sympaattista kotimaista maaseuturomantiikkaa, kesä, hyvää mieltä ja järvimaisemia. Rentouttavaa luettavaa, luultavasti luen jatkossa Jylhäsalmea vähän aktiivisemminkin, toimii oikein hyvin sielun rentouttajana.
 
Hanna Velling: Siivousta ja sydämen asioita. Suvi rakastaa siivoamista, ja päätyy perustamaan oman siivousfirman. Vaan miten käy, kun asiakkaiden elämät alkavat sotkeutua Suvin elämään? Pysyykö firma pystyssä. Kepeä kotimainen hyvänmielen kirja. 
 
Beth Morrey: Delphine Jonesin tuhat pientä unelmaa. Ihana-ihana kirja jämähtämisestä ja ryhtymisestä! Delphine on juuttunut omaan pieneen ympyräänsä, surkeaan työpaikkaan, masentuneesta isästä huolehtimiseen, lapsen asioista murehtimiseen - kunnes jotenkin elämän suunta saattaisi alkaa kääntyä. Se vaatii rohkeutta tarkastella menneisyyttä ja luottaa tulevaan, ottaa askeleita vaikka tulevasta ei olekaan varmuutta. Ihana-ihana-ihana! Luin melkein kertaistumalta (en torkkunut niin paljoa aurinkotuolissa, luin vain!)
 
 Mhairi McFarlane: Meidän kesken. Kaveripiiri viettää mökkiviikonloppua katsomalla pilotin Joen uudesta televisiosarjasta. Tyttöystävä Roisin kauhistuu: sarja paljastaa hänen ja koko kaveripiirin salaisuuksia, mässäilee niillä suorastaan. Vanha kaveriporukka natisee liitoksissaan samassa tahdissa kuin Roisinin ja Joen parisuhde. Kirja oli lievä pettymys. Olin ajatellut korkata ihanan lomani tämän kirjan tahdissa, mutta putoilin tavan takaa kärryiltä. (luultavasti jatkuvilla päivänokosilla rannalla aurinkotuolissa oli jotain tekemistä keskittymisen kanssa?). Tykkäsin kyllä, kirja oli ihan ok, mutta ei lähtenyt tällä lukemalla lentoon samalla tavalla kuin aiemmat McFarlanet.  
 
Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. On ollut vähän työstressiä. Silloin otan aina yöpöydälleni jotain takuuvarmaa lohtulukemista. Asioita jos mikä on sellaista. Kunpa osaisin kirjoittaa yhtä hyvin!
 
Heikki Hietala: Tuhkat. Pekka Haarakosken isä soittaa Malagasta ja pyytää Pekan käymään, on vähän selviteltäviä asioita. Huono isäsuhde ja yleinen kyynisyys viivästyttävät Pekan lähtöä, mutta hän pääsee kuitenkin matkaan. Perillä Malagassa onkin edessä enää pesän selvittely ja isältä kesken jäänyt Rojekti. Isän toimet eivät aivan kestä päivänvaloa, niistä syyttäjänä työskentelevä Pekka kärsii. Ja isä vaikuttaa muutenkin kovin erilaiselta ystävien muistoissa kuin Pekan lapsuuden muistikuvissa. Koko Euroopan ylle levinnyt tuhkapilvi viivyttää Pekkaa ensin Malagassa, ja pakottaa hänet lopulta junamatkalle uurna kainalossaan läpi Euroopan. Aivan kertakaikkisen mainio roadtrip itseen, perheeseen, sukuun, halki Euroopan ja sotavuosien historian. Hyrisin, naurahtelin, odotin aina seuraavaa käännettä - ja tykkäsin aivan valtavan paljon äänikirjan lukijasta (Jukka Pitkänen). Niitä kirjoja, joiden toivoisi jatkuvan suunnilleen ikuisesti: hauska, vähän kyyninen, yllättävä, syvällinen, kepeä. Erityisen lämmin suositus tälle! Äänikirja.

Kristin Emilsson: Kesäloma Julian tyyliin. Kesälomaan kohdistuvat odotukset ja erilaiset toiveet törmäyttävät Julian ja Petterin ajatusmaailmoja: toinen haaveilee kesästä kaupungissa, kaikessa rauhassa, toiselle tärkeää on romanttinen rauha ja suhteen vahvistuminen. Gotlantilaiset ystävät edesottamuksineen sekoittavat pakkaa entisestään. Vähän sekavasti höntyilevä hyvänmielen kertomus. Kyllähän tämän luki, mutta ei se mitään suurta viihdekirjallisuutta ole. Kirja on itsenäinen jatko-osa Joululle Julian tyyliin, ja olin jo täydellisesti unohtanut kaikki hahmot. Voisi olla letkeää luettavaa lomalla riippumatossa tai rannalla. 

 Mari Kurkiniitty: Kamalan ihana elämä maalla. Lisää oman unelmatalon rakentamista ja kunnostamista maaseudulla. Pirstaleinen ja hajanainen teos siitä kuinka unelmasta voi tulla välillä todellinen riippakivi. E-kirja.

Jyrki Vuori: Turun linnantonttu ja kaupungin kaatajat. Välipalana yksi lapsuuden lempparikirjoista. 1980-luvun Turkuun sijoittuvassa kertomuksessa tontut pelastavat Käsityöläismuseon (elää ja voi hyvin, on kehittynyt koko ajan edukseen), ovat vaikuttamassa Myllysillan vajoamiseen (vajosi. Rakennettiin kertaalleen uusiksi) ja pohtivat, mitä pitäisi tehdä Puolalanmäen alle tulevan parkkiluolaston suhteen (se rakennettiin!). Päädyin kirjaan ihan omituista reittiä: sisko luetteli puhelimessa kaikenmoisia sieniä, ja yhtäkkiä muistin että tontuilla on sieniin liittyvä kippistysloru: Känsätuhkelo ja korvasieni, nyt otetaan kulaus pieni! Kesti hetken muistella, minkälaisesta kirjasta loru oli peräisin (onko nykypäivän lastenkirjoissa tarjolla olutta kippistyslorujen siivittämänä?), vähän kauemmin kesti löytää kirjan nimi ja kirjoittaja. Muistan, että oli ihan supermetkaa kuvitella kaikki tonttujen käytävät kaupungin alle ja tonttuelämää muutenkin (halusin tulla isona tontuksi, saisi hiippailla turvallisesti. haluan vieläkin). Nykynäkövinkkelistä luettuna tarina oli vähän ohut ja nopea käänteissään mutta edelleen tiukka kannanotto turkulaisen poliittisen päätöksenteon kiemuroista. En välttämättä suosittele tätä nimenomaista kirjaa, mutta lukaisepa joskus välipalana joku sellainen kirja, josta olet suunnilleen kymmenvuotiaana tykännyt!

Elina Pulli: Tukkasurma. Päiväkodin opettaja Maaria on sairauslomalla rintasyöpähoitojen takia. Hän menee viemään sairauslomatodistusta työpaikalleen ja löytää päiväkodin johtajan Elin murhattuna. Kertomuksessa limittyvät syöpähoidot ja syövän aiheuttamat mielenmyllerrykset murhamysteeriin. Maaria on sitä mieltä, että poliisi ei rikosta pysty ratkomaan, ja hän joutessaan alkaa selvitellä, kuka voisi olla murhan takana. Hiukan kömpelösti ja harrastajamaisesti etenevä tutkimus etenee samassa tahdissa hoitojen kanssa. Hetkittäin tarinassa oli vähän liikaa juonenpäitä ja henkilöitä, enkä kuunnellessani aina ihan pysynyt kärryillä ihmisten välisistä suhteista. Vaan ratkesi rikos ja syöpähoidotkin saatiin johonkin tasannevaiheeseen. Oikein kelvollista kuunneltavaa, leppeä cozy crime. Äänikirja.

 Katariina Vuori: Juurikasvua. Jatko-osa kasviaddiktion kourissa kärvistelevän Sylvian Kasvun paikka -kertomukselle. Sylvian addiktio on vähän paremmassa vaiheessa, suhde aviomieheen epämääräinen, eron partaalla keikkuva,  ja työkaveriin Ristoon ihastus jatkuu, kun Sylvian elämään tupsahtaa Tuulikki-täti ja vanha sukutalo. Kirjassa on hauskuutta hetkittäin melkein nauruksi asti, mutta silti myös sameaa ahdistusta: Sylvian naivius ärsyttää aina välillä. Perheen sukusalaisuus ratkeaa loppusivuilla ja kaikki on taas niin hyvin - tai ehkä historia toistaa itseään. Jotenkin kiehtova ja samalla alakuloinen kertomus, oli pakko lukea suunnilleen kertaistumalta, koska en ehkä olisi kirjan pariin palannut. Tykkäsin. 

mitä ihmettä tapahtui syksyllä?
minä en osta kirjoja...
värikoodisto
chicklit (viihde /feelgood/hömppä)
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)
 
ikuisuusongelma: mitä luettavaa matkalle mukaan?

Kellojenkääntelyärtymys

 Inhoan sitä kun kelloja siirrellään talviaikaan ja kesäaikaan.

Erityisesti inhoan talviaikaan siirtymistä. 

En kertakaikkiaan ymmärrä sitä saa nukkua tunnin pidempään kouhkaamista.

Katsokaas kun tilanne on tämä:

minusta ei ole sosiaalisesti hyväksyttävää - kumppanuustaloudessa kun eletään - nousta ihan hirveän paljon ennen kuutta, ainakaan viikonloppuaamuisin.

Kääkkäytyvä keksiäkäinen naiskroppani on puolestaan viime aikoina ollut sitä mieltä, että viideltä on jo korkea aika lopettaa nukkuminen. tiedän, estrogeeni tai mikälie. 

Minun humanistimatikkani mukaan viiden ja kuuden välillä on tunti, ja sen tunnin ajan yritän kiltisti ja sosiaalisia normeja noudattaen  pysyä puolitorkuksissa ja houkutella unta tulemaan. yleensä luovutan puoli kuuden ja kuuden välillä

Nyt kun siirryttiin talviaikaan kääkkääntyvä keksiäkäinen kroppani oli sitä mieltä, että neljältä on nukuttu tarpeeksi.

Olen siis pyörinyt kaksi tuntia plus kolme vessa-juomareissua sängyssä odottamassa sitä hetkeä että voin nousta ja laittaa valot päälle ja tehdä aamujuttuja.

Minun humanistimatikkani mukaan en ole nukkunut tuntia pidempään vaan odottanut nousemislupaa tunnin pidempään, kaikkiaan nyt siis kaksi tuntia.
ei lähelläni ei valitettavasti ole 24/7 kauppoja tai punttisaleja joihin voisin hipsutella ja uimahallikin aukeaa viikonloppuisin vasta kympiltä. Eivätkä bussit kulje edes arkena kuin vasta vähän ennen kuutta.

Niin että missä on se saa nukkua tunnin pidempään
Kysyn vaan.




Illalla puolestaan on sosiaalisesti hyväksyttävää mennä nukkumaan suunnilleen kympiltä, tai vähän ennen kolme varttia ennen on vielä vähän

Nyt kun on siirrytty talviaikaan, alan olla kahdeksan nurkissa sitä mieltä että olisi aika mennä nukkumaan. 
Mitä vielä, joudun sinnittelemään taas kerran pari tuntia odottelemassa soveliasta nukkuma-aikaa.

tulevalla viikolla on iltahommia luvassa, on pakko pysyä hereillä ainakin kahdeksaan asti. 

Niin että missä on se tunti pidempään?
Kysyn vaan.
Minun humanistimatikkani mukaan minulta varastetaan 2-4 tuntia nukkuma-aikaa.
Kun herään tuntia tai kahta aiemmin ja joudun valvomaan tunnin tai kaksi pidempään.
Että en kyllä nuku tuntia enemmän. MOT



Tiedän että ongelma on tasan niin iso kuin siitä itse teen.

Ja tiedän senkin että kroppa hakee uomansa jollain aikataululla. Mutta siihen menee aikaa. Ja sillä ajalla olen päänsärkyinen, tokkuraisen väsynyt ja pottuuntunut.

Kyllä tämä tasaantuu, tiedän sen. 

Kunnes keväällä tehdään sama uudestaan.
Se suunta ei ole minulle yhtään näin hankala. Ei ole mikään ongelma siinä kun viidestä tulee kuusi, sehän on täysin hyväksyttävä aika herätä ja nousta.


Tätä kellojensiirtohommelia on kuulemma perusteltu jollain energiansäästöargumentilla.

Minä ihan oikeasti haluaisin tietää mitä ja kenen energiaa tässä säästetään. Jos räppään valot päälle kaksi tuntia eilistä päivää aikaisemmin, en todellakaan säästä, vaan kulutan.
Tai sitten olen ymmärtänyt jotain totaalisen väärin.



Kamalinta koko touhussa on se, kun kaikki unirohkaisijat ja -tutkijat ja muut sanovat, että jos uni ei vartissa tule, pitää heti nousta sängystä.

En oikein pidän kovin sosiaalisesti hyväksyttävänä sitä, että tämmöisenä sunnuntaiaamuna kun minussa olisi virtaa, rupeaisin imuroimaan ja pyykkäämään ja ties mitä kaikkea. Siinä sitten muljaan ja odotan että tulisi edes puoli kuusi. Mieluummin kuusi.

En ole vielä yli kymmenen vuoden jälkeenkään toipunut siitä entisestä naapurista, jonka mielestä ilta-kymmenen jälkeen ei saanut vetää vessaa, käydä suihkussa ja telkkariakin olisi pitänyt katsoa luurit korvilla. 


Tämä teksti on kirjoitettu sunnuntaiaamuna klo 5.45-6.16

Heräsin klo 4.03 makuuhuoneen aikaa - virallista aikaa se on itseasiassa 3.56.
meidän makuuhuone sijaitsee seitsemän minuuttia erillä aikavyöhykkeellä kuin muu maailma. on ihan sama miten herätyskelloa rukkaa, sen sisäinen aika on seitsemän minuuttia eri kuin virallinen aika. se hakeutuu siihen yhtä luonnollisesti kuin ihmiskeho omaan luonnolliseen rytmiinsä.


Minulle on ihan sama, mihin aikavyöhykkeeseen asetutaan, kunhan lopetetaan tämä kellojen siirtely. Saisi kroppa rauhassa hakea jonkun suunnilleen luonnollisen rytmin ja sitten voisi elää sitä.


Mitä mieltä kellojen siirtelystä? 
Onko sinulla luontaista rytmiä - onko se muuttunut aikuistuessa?