Lukuvuosi 2022

Tammikuu 2022

9. James Clear: Pura rutiinit atomeiksi. Voiko huonoista tavoista päästä eroon; voiko oppia uusia hyviä tapoja? Hyväksi aiottuja rutiineita kannattaa ketjuttaa, huonoista tavoista kannattaa tehdä mahdollisimman vaivalloisia. Hiukan jenkkisävyinen kirja, jossa lähes jokainen luku loppuu saatteeseen tilaa lisää tietoa osoitteesta... Mielenkiintoisin oivallus oli identiteetin muodostumisesta ja muodostamisesta - minkä verran rutiineihin voi vaikuttaa muokkaamalla identiteettiään? Kirjoittavan ihmisen identiteetiin kuuluu kirjoittaminen päivittäin; silloinkin kun suurta inspiraatiota ei ole tai kun ei vain huvita. Sitä ajatusta olen kovasti viemässä arkeeni. Samalla yritän ajatella että kirjoittaminen on palkinto siitä, että olen rämpinyt läpi päiväni. (tällä hetkellä meneillään ei ole mitään kirjoitusprojektia, eikä tarinaa, mutta kirjoitan sinnikkäästi joka päivä jokusen rivin) 

8. Maija Kajanto: Kuin tilauksesta. Maalle rintamamiestaloon muutaneesta Titasta kertovan sarjan kolmas osa. Minulla on kahdesta ensimmäisestä osasta hyvin hailu muistikuva. Tämän kolmannen osan kuuntelin äänikirjana, ja pidin. Titta elää pitkää ja räntäloskaista syksyä reilu vuoden ikäisen tyttärensä kanssa kaksin, aviopuoliso ei ole mukana perheen arjessa. Työssä kiristää, päiväkotiarki kiristää, kotiarki kiristää: koko ajan on vähän kiire, mihinkään ei ehdi oikein keskittyä, kaveripiirissä on ihmissuhdekiemuroita. Tarina eteni jokseenkin odotetusti ja hyväntuulisesti, ja toimi mielestäni äänikirjana hyvin. Kahden ensimmäisen osan muistikuviini verrattuna kehittyneempi ja kypsempi kokonaisuus. Pidin. Äänikirja.

7. Jenny Colgan: Jouluvaloja ja takkatulen rätinää. Cornwallilaiselle majakkasaarelle, artesaanileipomoon sijoittuvan kertomussarjan kolmas, jouluinen osa. Lunta sataa, Polly leipoo ihania leipiä, Kerense-ystävä on raskaana ja joulu lähestyy kovaa vauhtia. Sarjan ensimmäinen osa oli ihan herttainen pikkusievä höttö, mutta jälkimmäiset osat ovat olleet mielestäni aika kiikkeriä ja onttoja. Ihmettelen, miksi ne on valittu suomennettaviksi ja kustannettaviksi. Tämän kirjan toki lukaisi helppona välipalana, mutta mitään suuria oivalluksia siitä ei syntynyt. Lunni lemmikkinä oli sympaattista ensimmäisessä osassa, mutta ei enää myöhemmin. Jokaisessa kirjassa poikaystävä Huckle tekee katomistempun (tässä hyvin lyhyen) ja lunni tepastelee leipomossa. Kirjan uudenvuoden aattoon sijoittuva loppuratkaisu oli epäuskottava. Lue, jos parempaa ei ole tarjolla.

6.  Sami Sillanpää: Keskellä virtaa Kongo. Helsingin Sanomien toimittaja Sami Sillanpää lähti ensimmäisen koronavuoden syksyllä jokimatkalle Kongojoelle. Tavoitteena oli matkata jokisuistolle asti. Matka alkoi täyteen ahdetulla proomulla ja jatkui perämoottorillisella kanootilla. Matkalla mukana oli Suomessa lyhyen ajan asunut paikallisopas Victor ja toimittajakollega Lisen. Pidän matkakirjoista. Pidän yleensä toimittajien kirjoittamista kirjoista. Pidin tästäkin. Sillanpään kuvaama Kongo oli Intiaakin ylenpalttisempi: enemmän ihmisiä, enemmän hälyä, enemmän värejä! Yksi pieni korona ei näkynyt eikä tuntunut jokivarren pikkukylissä; maassa jossa sairastetaan ebolaa ja malariaa ja jossa käydään sisällissotaa, ei yhdelle koronavirukselle ainakaan siinä hetkessä ollut tilaa. En ollut käsittänyt Kongon kokoa, en sen keskeneräisyyttä itsenäisenä diktatuurista vapautuneena valtiona, en sen raakaa ja veristä historiaa. Aivan erityisen kiehtovia olivat Sillanpään löytämät lainaukset 1910-30-lukujen suomalaisten päiväkirjoista Kongojoelta, niistä olisin lukenut enemmänkin. Sujuvasti myötävirtaan etenevää tarinaa luki mielikseen, ihan tältä istumalta en kuitenkaan ole itse vastaavalle retkelle lähdössä.

5.  Veera Vaahtera: Kevyesti kipsissä. Äänikirja. Opettelen sinnikkäästi myös äänikirjojen käyttäjäksi. Veera Vaahtera (Pauliina Vanhatalon alter ego) on sujuvasanainen viihdekirjailija, jonka tarinoista todella pidän: tämäkin on entuudestaan tuttu, hellyttävän huvittava kasvukertomus. Superlukutoukka kirjaston vahtimestari Lotta joutuu kadulla (lukiessaan) auton töytäisemäksi, kun hän pääsee kotiin sairaalasta, kotia on kohdannut vesivahinko. Lotta päätyy sisarensa sohvalle evakkoon, ja hiljaisessa kirjojen täyttämässä elämässä on yhtäkkiä aivan rasittavissa määrin hulinaa: miehiä, tapaamisia, ja mikä pahinta - ehkä keskenjääviä kirjoja! Lotta kompastelee ihmissuhteissaan ja opettelee uusia lukutottumuksia, ihan jokaista kirjaa ei ehkä tarvitse lukea alusta loppuun, mutta ihmissuhteet on opittava ottamaan vastaan, alusta loppuun. Hauska, sympaattinen ja sujuva tarina, jota kuuntelin aivan mielikseni! Äänikirja.

4. Anne Mattsson: Irja Askola. Suomen ensimmäisen piispaksi vihityn naisen elämäntarina. Lasikattojen murtajat - ensimmäiset - ovat julkisuudelle ja raa'alle arvostelulle alttiita: siitä lähtee tämäkin kirja liikkeelle; miten kohtuuttoman törkeää vihapostia Askola on uransa eri käänteissä, erityisesti piispanvihkimyksen liepeillä saanut. Historiantutkia-elämäkerturi käy Askolan elämän läpi tarkasti, selkeästi ja käsitteitä selventäen tutkijan täsmällisyydellä. Askolalle tärkeää on feministiteologia, naiskuvat Raamatussa ja myöhemmin piispana kirkon aukeaminen kaikille ihmisille. Askola tukee teoilla sekä naisten asemaa että sukupuolivähemmistöjen oikeuksia kirkon piirissä. Mielenkiintoinen ja epäteologinen kuvaus sympaattisesta ja lämpimänoloisesta ihmisestä. Lue!

3. Tuija Lehtinen: Rakas Laura. Aloitimme siskon kanssa viime syksynä Tuija Lehtisen kirjojen lukumaratonin. Etenemme väljässä aikajärjestyksessä ja hiukan harppoen sekä nuorten- että viihdekirjallisuutta. Jäljitämme paikkakuntia, pää- ja sivuhenkilöitä jotka putkahtelevat esiin muissa kertomuksissa, pohdimme nimiä ja vaikka mitä sekalaista. Mirkka-kirjat yrittävät tällä hetkellä asemoitua Jyväskylän tienoille, Laura-sarjaa olin jo kovasti sijoittamassa Saloon, mutta tässä kirjassa sanottiin että "kaupungin lähellä on varuskunta". Laura-sarja sijoittuu vuosituhannen vaihteen kummallekin puolelle, ei-aivan-pieneen kaupunkiin, ja kertoo perhetytön kasvusta yläkoulusta lukioikään. Tässä kirjassa yöradio lähettää salaperäisiä viestejä ja osallistutaan tanssikurssille. Kepeää nuorisoviihdettä, ei suurempaa elämäntuskaa tai kinkkisiä käänteitä. 

2. Päivi Laitinen: Outojen otusten jäljillä. Letkeällä otteella kirjoitettu kirja seikkailuista ja tutkimusretkikunnista erilaisten outojen otusten jäljillä. Lumimiestä, Loch Nessin hirviötä ja Ruokolahden leijonaakin on etsitty mitä erilaisimmilla kokoonpanoilla ja välillä pakkomielteisen pitkäaikaisesti. Omituisin otus oli myrkkyä ja sähköshokkeja syöksevä punainen mato. Tutuin oli tietysti Ruokolahden leijona. Otuksia enemmän tässä kirjassa kerrottiin seikkailijoista. Leppoisa, kepeä ja silti asiallinen kirja aiheesta.

 1. Anni Pesonen: Credo - tieni mystiikkaan. Omakohtainen kuvaus ja kasvukertomus uskosta, kristillisestä mystiikasta ja sanattomasta rukouksesta. Asiallinen, julistamaton, pohdiskeleva. Ensisijaisesti tietokirja. Pidin.



värikoodisto
chicklit (viihde /feelgood/hömppä)
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti