Lukuvuosi 2022

Joulukuu 2022

165. Tuija Lehtinen: Rebekka ja talven taikaa. #tuijalehtismaraton . Rebekka-sarjan talveen sijoittuva kertomus. Rebekka alottaa pikaluistelun, pohtii poikia ja viettää hiihtolomaa. Pieni välikirja Rebekka-sarjassa. 

164. Karin Erlandsson: Sininen lanka - mitä tiedän neulomisesta. Ihana pieni kirja (tai laajennettu essee) kutomisesta (neulomisesta?) - langoista, sukista, malleista, historiasta - kutomisen ihanuudesta ja vaikeudesta. Paikoin ehkä hiukan kiersi kehää, mutta oli toisaalta juuri semmoinen kirja, jollaisen haluaisin osata itsekin kirjoittaa. Tuli lukiessa hyvä mieli, nauratti ja kyynelehditytti. Kuka sitä nyt mallitilkkua viitsisi, tai ohjetta niin nuukasti noudattaa? 

163. Tuija Lehtinen: Rebekka tarttuu toimeen. #tuijalehtismaraton . Pappilan Rebekasta kertovan nuortenkirjasarjan toinen osa. Räväkkä Rebekka kohtaa kettinkijengin, häärää koulunäytelmässä ja elää seiskaluokkalaisen syksyistä arkea. Sarjasta puuttuu kokonaan Lehtisen aiemmille nuortenkirjoille tyypillinen rento sanailu, ja kirjan puolivälin paikkeilla aikajänne menee jotenkin sekaisin. Hiukan naiivi perusjatkokertomus alakoulu-yläkoulu -nivelvaiheeseen.

162. Annie Darling: Ylpeyttä ja ennakkoluuloa Bloomsburyn kirjakaupassa. Sympaattiseen romanttisten kirjojen kirjakauppaan sijoittuvan kirjasarjan toinen osa. Tässä osassa kerrotaan introvertin Verity Loven tarina. Yhden kesän ajaksi Verity tarvitsee valepoikaystävän erilaisiin kesärientoihin. Sellainen löytyy vähän vahingossa, ja ystävänpalveluksena Verity ja Johnny päätyvät valesuhteeseen toistensa kanssa. Tarkoitus ei luonnollisestikaan ole rakastua. Hyvin ennalta-arvattavassa tarinassa keskiössä on Verityn introverttius ja tarve olla mieluummin omissa oloissaan kuin ihmisten keskuudessa. Oikein herttainen satu, kesäisestä ilmapiiristään huolimatta sopi luettavaksi myös joulunpyhinä.

161. Joanna Bolouri: Lahjoista parhain. Työttömäksi jäänyt lakimies Nick joutuu ottamaan tilapäistyön kauppakeskuksen joulupukkina. Yksi lapsiasiakkaista toivoo, että äiti olisi taas onnellinen. Nick ryhtyy puuhaamaan pojan äitiä Sarahia yhteen parhaan ystävänsä kanssa, ja rakastuu tietysti itse täysin toivottomasti. Jokseenkin odotettavaan loppuun päädytään mukavalla tavalla - ei liian mutkikkaasti mutta ei myöskään liian suoraan. Kirja käynnistyi vähän hitaasti, mutta osoittautui oivalliseksi hyvänmielen romantiikaksi, kirjassa vietettiin ystävien suloisia häitä, muutamat joulut ja edettiin muutenkin hyväntuulisen romanttisissa tunnelmissa. Alussa vierastin vähän äänikirjan miespuolista lukijaa. Leppoisan romanttinen joulukirja sai hyvälle mielelle. Äänikirja.

160. Tuija Lehtinen: Miss Seinäruusu. #tuijalehtismaraton Rea on päätynyt Routakorven tilalle miniäksi. Appi ja anoppi ovat hankalia, parisuhde vetelee viimeisiään. Rea päättää erota miehestään. Frans-poika jää vuoroviikkohuoltajuuteen Rean pienen kaupunkikodin ja isänsä ja isovanhempiensa tilan väliin. Rea työskentelee toimittajana ja yrittää päästä jaloilleen elämässään. Letkeä välipalakirja, ei Lehtisen parasta tuotantoa, mutta varsin lukukelpoinen.

159. Heidi Swain: Joulupuun taikaa. Liza Wynter on perinyt isältään ekologisen kuusifarmin, jonka kanssa hän ei halua olla missään tekemisissä, vaan haluaa pikemminkin päästä siitä eroon voidakseen toteuttaa matka- ja yritysunelmansa. Hässäkkäiseen joulunaikaan Lizan on palattava monen vuoden jälkeen kuusifarmille tasaamaan tilit ja hankkiutumaan eroon mokomasta riesasta. Jouluinen, talvinen ja suloinen kertomus myyntimökkeineen ja komeine miehineen. Lunastin pienen tauon jälkeen äänikirjapalvelun, ja aloitin heti lempeän jouluisissa tunnelmissa. Hyvin ennalta-arvattava ja herttainen kertomus, sopii stressin kuormittamalle sielulle. Äänikirja

158. Tuija Lehtinen: Kolme miestä netissä. #tuijalehtismaraton Muistelin että tämä on jotenkin tylsä kirja. Ei ollut; oli pikkuhauska mukava välipalakirja. Taksikuskina toiminut Saimi muuttaa putkiremppaevakkoon siirtolapuutarhamökkiin, kirjoittaa gradua ja huvittelee nettimiestensä kanssa. Kesäinen, lukukelpoinen kertomus, jossa keskeisessä osassa kompleksiset äitisuhteet. 

157. S.J.Bennett: Kolme koiraa haudattuna - hänen majesteettinsa tutkimuksia. Viihdyttävä dekkari sijoittuu Buckinhamin palatsiin, ja päätutkijana langoista vetelee itse Englannin kuningatar. Makuukamarin seinältä kadonnut maalaus käynnistää vaivihkaiset tutkimukset, uima-altaalta löytyy ruumis ja palatsin henkilökunta saa solvauskirjeitä. Tarinassa vilisee henkilöitä, ja minun oli välillä vaikea pysyä kärryillä kaikissa käänteissä (johtuu luultavasti siitä, että luin todella pienissä pätkissä), mutta kirja itsessään oli viihdyttävä ja hyväntuulinen. 

156. Jojo Moyes: Hopealahti. Moyesin kirjoja suomennetaan jotenkin erikoisessa järjestyksessä, ja minulle on siitä tullut mielikuva että Moyes on hyvin epätasainen kirjailija; en ole vieläkään päättänyt, pidänkö Moyesin tuotannosta vai en. Tämä kertomus sijoittuu australialaiselle valasrannikolle, hiukan kulahtaneeseen hotelliin. Yksi hotellivieraista selvittää, voisiko rannikolle rakentaa luksusluokan matkailukohteen vesiurheiluineen kaikkineen, yhteisö elää valaista ja valasretkistä, hotellin omistajaperheellä on tummia salaisuuksia.  Hiukan odotettavia käänteitä ja onnellinen loppu - luin, mutta edelleen sekavin tunnelmin. Moyes ei selvästikään ole mikään suosikkini hyvänmielenkirjallisuudessa. Luettavampi kertomus silti kuin muutama muu viime vuosina ilmestynyt. (kaikkia en ole kyennyt edes kunnolla aloittamaan)

155. Sophie Kinsella: Kuokkavieraana kotona. Luin tämän alkukielellä alkuvuodesta. Effien vanhemmat eroavat äkisti, isä jää asumaan perheen lapsuudenkotiin - kunnes isän uusi tyttöystävä päättää myydä kartanon. Ennen muuttoa kartanossa järjestetään pompöösit jäähyväisjuhlat, jonne Effietä ei ole kutsuttu. Effie palaa kartanoon hakemaan sinne jääneitä tavaroitaan juuri juhlailtana, ja päätyy hiippailemaan, piiloutumaan ja salakuuntelemaan perheensä salaisuuksia milloin minkäkin huonekalun takana tai alla. Effie on Kinsellan sankarittareksi poikkeuksellisen aikaansaapa ja tarmokas. Kuten Kinsellan kirjoissa aina, tässäkin tarinassa käänteet ovat vähän höpsöjä, hahmot sympaattisia, vauhti elokuvamainen ja kaikessa on hyväntahtoisuuden, ilon ja lempeyden pohjavire. Oivaa luettavaa kun kaipaa hyvänmielen tarinoita arkeensa.

värikoodisto
chicklit (viihde /feelgood/hömppä)
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

Marraskuu 2022

154. García Hector: Ikigai - pitkän ja onnellisen elämän salaisuus japanilaisittain. Japanissa elinajanodote on huomattavasti länsimaita pidempi, ja Okinawan saarella jo käsittämättömän pitkä. Kirjan kirjoittaja on yrittänyt selvittää, mikä on pitkän ja onnellisen elämän salaisuus. Kirja on pieni ja herttainen, mutta asia kiertää kehää: terveellisestä kasvisvoittoisesta syömisestä ja merkityksellisestä elämästä on kirjoitettu paljon. Luin kyllä mieluusti tämän kirjan, mutta en tiedä, sainko siitä mitään suuria oivalluksia. 

153. Regina Rask: Hyvä naapuri. Vappu Helander -sarjan kaiketi kolmas osa. Toimittajana ja suurlähetystössä työskennellyt Vappu on päätynyt entiseen kotipitäjäänsä Järvelään huolehtimaan ikääntyvistä vanhemmistaan. Vanhemmat eivät huolenpitoa kaipaa, mutta Vappu alkaa asettua pikkupaikkakunnalle. Tykkään Raskin kirjojen maailmasta. Toimii myös äänikirjana.

152. Tuija Lehtinen: Nappikaupan naisia. #tuijalehtismaraton. Miesystävänsä ravintolassa työskentelevä Saskia saa kyllikseen sekä miehestä että ravintolasta, missä ei pääse näyttämään kykyjään. Saskia päätyy vanhan ajan nappikauppaan myyjättäreksi, ja siinä sivussa toisen omistajan seuraneidiksi ja kokiksi. Vanhan ajan kauppakortteli, sen liikkeet, kauppiaat ja miehet vievät Saskian mukanaan: leivoksia, askarteluiltoja ja joulun valmistelua - hyväntuulinen, lempeä jouluinenkin tarina.

151. Anne Özay: Sinä, Sagani - saattohoitoa saaressa. Marianne Thomén tarina. Runollinen, vähän kalevalaisen poljentoinen, kirjemäinen, hyvin henkinen muistelma kirjoittajan ystävästä, ystävän viimeisestä kesästä. 

150. Tuija Lehtinen: Blondi jyrsijä. #tuijalehtismaraton. Joona, Poju ja E.T ovat ystäväkolmikko lapsuudesta. Tiet erkanevat yläkoulussa ja risteävät taas lukiossa. Joonan, E.T:n ja poikien ihastuksen blondin jyrsijän äänillä kerrottu tarina lukiovuodesta. Jotenkin hupaisa, en aina tiennyt miten suhtautua melko äärimmilleen vedettyihin hahmoihin, mutta hupaisa - se lienee oikea sana. Hahmot eivät ole aivan uskottavia, eikä tarina muutenkaan, mutta viihdyttävä ja hauskahko - Lehtiselle tyypillinen sanailu tosin puuttuu,  huvi tulee enemmän henkilöistä. Ihan kelpo nuortenkirja.

149. Sarah Morgan: Perhe-elämää aloittelijoille. Kukkakaupassa työskentelevä alisuorituja Flora rakastuu leskeksi jääneeseen, kahden tyttären isään. Pariskunnan tie on takkuinen, kun kummankin elämää varjostavat salaisuudet, joista on vaikea puhua, ja soppaa hämmentävät äitinsä kuolemasta traumatisoituneet lapset. Minulla on vähän kaksijakoinen suhde Morganin pehmeään viihdehöttöön, osaa en saa alkuun paria sivua pidemmälle, tämä taas oli lajityypissään varsin kelvollista kuunneltavaa. Mukavan hötöinen, aika ennalta-arvattava ja paikoin mukavasti puhutteleva. Ihan kuunneltava kirja aamuisin pimeällä metsänreunustiellä. Lue tai kuuntele jos kaipaat höttöä! Äänikirja.

148. Donna Leon: Perintöprinssi. Brunettin perheeseen kuuluva iäkäs mies aikoo adoptoida nuoren rakastettunsa ja tehdä tästä perillisensä. Perheen, rakkauden ja työmaailman polut leikkaavat Brunettin arjessa. Huoletonta välipalaluettavaa Venetsiassa. 

147. Tuija Lehtinen: Suklaapolkuja. #tuijalehtismaraton. Suklaapolut menivät samalla tavoin melkein ahmimalla kuin edellinenkin kirja. Ilmatieteenlaitoksella tutkimustyötä tekevän Elsan parisuhde on väljähtynyt, mies kiitää omissa menoissaan ja miehen lapsi edellisestä liitosta muuttaa Elsan hoteisiin. Intohimoton parisuhde närästää, ystävät tulevat yksi kerrallaan raskaaksi ja siirtyvät omaan äitikuplaansa, Elsa yrittää puhaltaa tulta suhteeseen edes jollain keinoilla. Perus-Lehtistä, etenevä kertomus.

146. Donna Leon: Ansionsa mukaan. Yksityisen kirjaston kokoelmasta on kadonnut kirjoja ja kirjoista kuvitettuja sivuja. Stressivälipalana hiukan Venetsiaa, ei liian pahoja rikoksia, hyvää ruokaa ja viiniä. Luen tuttuja dekkareita uudestaan, jos niiden maailmaan on hyvä upota.

145. Tuija Lehtinen: Franseska. #tuijalehtismaraton. Taiteen parissa työskennellyt Franseska on päätynyt perheyritykseen ennustajaksi ja asumaan kimuranttiin perhekokoonpanoon äitinsä ja isoäitinsä kanssa suvun kartanoon. Erityistä päänvaivaa aiheuttaa veli lukuisine naisineen. Lehtisen tuotannon alkupään teoksia muistuttavassa Franseskassa on tummempia sävyjä ja tapahtumia. Tämä ei ole oikein koskaan kuulunut suosikkeihini, ja on jäänyt vähän varjoon Lehtisen tuotannossa. Epäilin vähän, haluanko lukea tätä ollenkaan, mutta se etenikin melkein ahmimalla. 

144. Mari Frisk: Monitahokas. Jatko-osa kirjalle Neliöjuuri. Neliöjuuressa kaksossiskot Kati ja Sonja päättävät perustaa yhdessä puolisoidensa kanssa kahden heteroparin apilaperheen, siskoista Kati tulee raskaaksi, ja Sonjan puoliso on lapsen biologinen isä. Monitahokkaassa perheen tarina jatkuu ja perheen kokoonpano muuttaa muotoaan. Pidin ensimmäisestä osasta ja pidin tästäkin, tarina etenee, siinä on huumoria ja samastumispintaa vaikka omista vanhemmuuden ensiaskeleista on jo vuosikausia. Perheen kokoonpano elää, kirjan nimen perusteella ja matkan varrella tapahtuvien käänteiden perusteella odotin aivan toisenlaista loppuratkaisua. Hyvää pohdiskelua vanhemmuudesta, perheestä ja vanhemmaksi kasvamisesta viihteellisessä paketissa.

143. Raisa Omaheimo: Ratkaisuja läskeille. Hyvin alkanut kuuntelu tyssäsi teknisiin ongelmiin, ja olin jo hylkäämässä koko ajatuksen kirjasta. Pelkäsin että saan korviini luurien täydeltä kiukkuista mouhaamista, mutta onneksi ei - se ja tekniset ongelmat olisivat olleet yhdessä liikaa. Kirja avasi ymmärrystäni rakenteissa piileviä ongelmia kohtaan. Oli informatiivinen lukukokemus, jos kohta nuo varsinaiset ratkaisut jäivät muutaman lauseen mittaisiksi. Kirja herätti pohtimaan sanastoa, siitä onkin erillinen blogikirjoitus olemassa. Sitäkin pohdin, että minua häiritsee se, kun monet ongelmat - liittyvät ne sitten rasismiin, naisvihaan tai kuten tämän kirjan teemassa läskifobiaan - ovat rakenteellisia ja aktivistit käyttäytyvät (toisin sanoen huutavat netisssä raivoisasti) siten, että maailman pitäisi muuttua nyt, tai mieluummin eilen. Rakenteet muuttuvat niin älyttömän hitaasti. Tämä kirja oli sillä tavalla silmiä avaava tai ajattelua avartava, että sain vastauksia päässäni pyörineisiin ikuisuuskysymyksiin, mutta ei minun oivalluksillani vielä rakenteita muuteta. Se että yksittäisen ihmisen asenne tai ajattelu muuttuu, on toki askel kohti suurempaa muutosta, mutta muutos itsessään on hidas. Hyvin hidas. (olen ollut tekemässä pientä muutosta ei-kovin-suuressa organisaatiossa. se vei viisi vuotta. minkä verran siinä kontekstissa vie valtavan suuri ajattelun muutos kokonaisessa yhteiskunnassa?) Ei minua häiritse se muutoksen vaade, vaan sen missä tahdissa muutoksen pitäisi tapahtua. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka terveydenhuolto, jossa tämän kirjan mukaan on korjattavaa tutkimustiedossa, hoitotavoissa ja ihmisten kohtaamisissa - eivät mitenkään voi olla nopeita muutoksia, koska osan niistä pitäisi tapahtua rakenteissa (hoitosuositukset) ja vielä isomman osan ihmisten korvien välissä (kyky kohdata, joka muutenkin tuntuu olevan erityisesti lääkäreille haastellista - ja mikä lisäksi vaatisi useammanlaisia muutoksia myös rakenteissa: vaikkapa koulutuksessa ja ehkä myös siinä, ketkä siihen koulutukseen pääsevät, ja sitä ennen pitäisi olla kohdillaan nuo tutkimustuloksiin ja hoitosuosituksiin liittyvät muutokset.).  Sivuhuomio: Aina kun joku läskiaktivisti huutaa näistä asioista netissä, minun tekee mieleni huutaa takaisin, että kyllä minullekin ihan joka kerta lääkärissä sanotaan että syö terveellisemmin, liiku enemmän ja nuku paremmin, se on niiden mantra ainakin jos käy esittelemässä kotimaisia perinnesairauksiaan. Ja sen jälkeen minun tekee mieleni huutaa että jos lääkäri on pököpää, se on pököpää. Enää ei tee ihan niin paljon, oli sillä tavalla oivalluttava kirja. Sitä kyllä mietin yhä, korjautuvatko rakenteet netissä huutamisesta? Tavoittavatko ne huudot niitä ihmisiä, jotka ovat rakenteissa? Miten kauan kestää ennen kuin korvien väliset asenteet muuttuvat (ihan hirvittävän kauan, kauemmin kuin osaa kuvitellakaan)? Informatiivinen lukukokemus, sain vastauksia ja lakkaan kyselemästä pääni sisällä tyhmiä. Suosittelen, jos aihealue millään tavalla kiinnostaa; itse kuuntelin suosituksen perusteella ja siksi koska kaikenlaiset asiat kiinnostavat. Äänikirja.

142. Tuija Lehtinen: Rebekka ja kesäprinssi. #tuijalehtismaraton. Rebekan perhe muuttaa saaristosta pieneen kaupunkiin Oulun lähettyville, pappis-isä, taiteilijaäiti, murkkuikää kipuileva isoveli ja adoptoidut pikkusiskot muodostavat lastenkirjamaisen, melkein peppipitkätossumaisen taustan seiskaluokkalaisen Rebekan muutoksen kesälle. Aurinko paistaa, siskojen kanssa leikitään, serkku on vähän hankala ja mystinen kesäprinssi ilmestyilee ja katoilee. Kirja on vauhdikas, lastenkirjamainen, eloisa kertomus selkeästi vielä lapsuuden puolella elävästä iloisesta tytöstä. Kontrasti Laura-sarjan viimeisiin osiin on valtava, tuntui todella siltä että hyppäsin kylmiltäni keskelle Peppi Pitkätossun elämää.

141. Tuija Lehtinen: Laura, sua kaipaan. #tuijalehtismaraton. Laura-sarjan viimeinen osa toi mieleeni vanhat tyttökirjat nykypäivään päivitettynä: Mary Marckilla taisi olla joku jossa vietettiin abivuotta, hengattiin porukassa yhdessä ja valmistuttiin ylioppilaiksi. Tässä kirjassa oli samaa henkeä, mutta nykypäivässä: vauhtia, iloa ja niin tärkeässä osassa se oma kaveriporukka ja oma luokka, tulevaisuus avarana edessä. Vähän sama kuin Mirkka-sarjassakin, viimeisessä osassa on jotain kovin nostalgista ja hyväntuulista. Luin ilolla stressipäivänä, jäin tyttökirjamoodiin, melkein teki mieli aloittaa tämä samantien alusta. 

140. Tuija Lehtinen: Laura pitää pintansa. #tuijalehtismaraton. Lauran äiti on raskauden vuoksi vuodelevossa sairaalassa, pikkuveljet aiheuttavat päänvaivaa ja tanssipari alkaa käyttäytyä kummallisesti. Laura-sarjaan kuuluva, asiallisesti etenevä kertomus.

värikoodisto
chicklit (viihde /feelgood/hömppä)
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

Lokakuu 2022

139. Nimco Noor: Paratiisin tyttö - juuret Mogadishussa, koti Helsingissä. Henkisesti ja fyysisesti pitkän matkan Somaliasta Suomeen kulkeneen Nimcon omaelämäkerta. Päättäväisesti ilman tukiverkkoja elämäänsä rakentavan kahdeksan lapsen äidin pitkäjänteisyyttä on pakko ihailla. Kirja itsessään eteni paikoin vähän pomppuisasti, ja olisin mieluusti lukenut enemmän Nimcon Suomessa järjestämistä kulttuuritapahtumista, joista kuvaliitteessä oli vauhdikkaita kuvia. 

138. Donna Leon: Haurasta lasia. Välipalakirja työstressiin, lasinpuhaltamoon sijoittuva kertomus. Luen näitä Leonin dekkareita yhä uudestaan, koska viihdyn niiden maisemissa, ruuissa ja ihmisissä. Rikokset eivät ole liian monimutkaisia, eivät liian pelottavia ja kirjojen hahmot sympaattisia.

137. Tuija Lehtinen: Traktori. #tuijalehtismaraton. Nuortenkirja Rikistä, joka perii isoenoltaan traktorin: roadtrip traktorilla halki kesäisen Suomen. Ensimmäinen sellainen Lehtis-kirja, josta en ollut varma, olenko koskaan lukenut. Kirjan ilmestymisen aikaan olen ollut jo varsin selvästi aikuinen, kirja on siitä syystä saattanut jäädä lukemattakin. Muutama tuttu tekee kirjan sivuilla comebackin. Kertomus eteni letkeän hyväntuulisesti.

136. Lucy Diamond: Uusien alkujen talo. Nimensä mukainen tarina: kolme naista Rose, Georgie ja Charlotte ovat jokainen saaneet siipeensä elämässään, ja päätyneet aloittamaan uudestaan Brightonissa. Sattumalta he ovat päätyneet samaan vuokrataloon (hiukan sekopäisen ja ankaran vuokraemännän alaisuuteen). Uusia alkuja, haasteita, oman elämän uudelleen arviointia - ja hitaasti syntyvää ystävyyttä. Oikein lempeä ja luettava (kuunneltava) kertomus. Suositus jos kaipaat hyvää mieltä. Äänikirja.

135. Mhairi McFarlane: Hulluna sinuun. Häävalokuvaajana työskentelevä Harriet ei halua naimisiin, ja joutuu omituiseen tilanteeseen kuin poikaystävä kosii häntä koko suvun edessä. Eron tiimellyksessä Harriet päätyy kimppakämppään omassa elämässään romanttisista käänteistä toipuvan Calin kanssa. McFarlanen kirjoissa tapahtuu alusta loppuun asti, kepeän pinnan alla puhutaan vakavista ja vaikeista asioista. McFarlane on ylivoimaisia suosikkejani tämän hetken chicklitissä: päähenkilöt ovat hyvänikäisiä, tapahtumat sijoittuvat muualle kuin Lontooseen, tarinoissa on aina tummempia ja syvällisempiä sävyjä, kertomuksissa tapahtuu koko ajan ja ne etenevät sujuvasti - kertakaikkiaan! Luin suunnilleen yhdeltä istumalta.

134. Tuija Lehtinen: Sumulaakson kartanon salatut suhteet. Tutkijatohtori Leaa pyydetään selvittelemään kartanon kadonneiden siskosten kirjeiden perusteella kartanon elämää Suomen kuohuvina vuosina. Tässäkin kirjassa Lehtinen marssittaa lukijan eteen valtavan joukon ihmisiä, ja siskosten kohdalla jouduin moneen otteeseen tarkistamaan, mikä heidän suhteensa tähän omalaatuiseen kartanoon oikeastaan olikaan. Koko kartanosarjan henkilöhahmot ovat olleet mielestäni jotenkin kylmiä ja etäisiä (tarkoituksellista?), hahmoja on jotenkin liikaa ja koko kartanomaailma vähän omituinen. Vähän vetelä yritelmä - kuten mielestäni koko kartanosarja. En laske tätä #tuijalehtismaratoniin, kun ei mene tämänhetkisessä järjestyksessä.

133. Anne Booth: Pieniä ihmeitä. Pikkukaupungin luostarissa on jäljellä enää kolme sisarta; luostari kärvistelee talousvaikeuksissa ja pientä uskonkriisiäkin lienee ilmassa. Koko yhteisö elää luostarin ympärillä, etsii ja kaipaa rakkautta. Herttainen, hetkittäin hiukan paikallaan junnaava tarina pienistä ihmeistä ja erilaisista rakkauksista. Ihan lukukelpoinen pikkukertomus.

132. Donna Leon: Kultamuna. Brunettin käyttämän pesulan työntekijä kuolee oudoissa olosuhteissa. Miehestä tiedetään että hän on kuuro ja jälkeenjäänyt. Käy ilmi, että häntä ei löydy mistään rekistereistä, että häntä ei ole olemassakaan ja Brunetti ryhtyy selvittämään miehen kohtaloa. Mukavaa sairauspäivien luettavaa. 

131. Tuija Lehtinen: Mies taskussa. #tuijalehtismaraton Annilla ei ole miestä, mutta suvun harmaa hiirulainen Lilli on puolestaan pääsemässä komeisiin naimisiin. Koko suku lyö vetoa, ettei Anni löydä miestä unikeon päivään mennessä. Anni valmistelee serkkunsa häitä, saa töitä oudoissa olosuhteissa kohtaamaltaan uppo-oudolta mieheltä ja seikkailee kartanon mailla kartanon tallirengin liepeillä. Kirjassa olisi aineksia vielä räväkämpäänkin irroitteluun, mutta letkeä tarina kaikkinensa. Sellainen ihan kiva. Hybridiversio e-kirja - äänikirja.

130. Donna Leon: Verikivet. Yöpöytäkirjana, eteni sivun-pari illassa eli varsin hitaasti. Komisario Brunettin seikkailuja Venetsiassa. Tässä kirjassa yllättävä murha kohdistuu satunnaiseen katukaupustelijaan - mutta miksi ihmeessä? Miksi katukaupustelijan asunnolta löytyy outoja sormenjälkiä ja miksi tiedot katoavat Signorina Elettran koneelta?

129. Tuija Lehtinen: Liisan blogi. #tuijalehtismaraton Humoristinen ja etenevä nuortenkirja. Liisan vanhemmat ja pikkusisarukset muuttavat isän työn perässä Ruotsiin, Liisa jää käymään lukiota pikkupaikkakunnalle. Hän kirjoittaa blogia, jonka kommenttiboksissa riehuu sekalainen seurakunta - Liisa epäilee että ainakin osa kommentoijista on luokkakavereita. Sutjakkaa sanailua, hauskat hahmot, sijoittuu kiihkeisiin blogivuosiin vuosituhannen alkupuolella, ja on siinä mielessä hiukan ajastaan jäänyt. Ihan luettava nuortenkirja, jossa seikkailee kosolti hahmoja Lehtisen aiemmista kirjoista, lasten ja nuortenkirjallisuudessa oli yhdessä vaiheessa vallalla melkoinen intertestuaalisuuden buumi.

128. Tuija Lehtinen: Mopo. #tuijalehtismaraton. Pienelle maaseutupaikkakunnalle sijoittuva kymmenen mopotarinan kokoelma paikkakunnan nuorisosta ja elämästä mopojenrassaushallin liepeillä. Jokaisella nuorella on vapauden kaipuuta, rosoja elämässään ja tarve näkyä, olla olemassa. Pienissä ympyröissä elämä löytyy yhteisestä tekemisestä. Tarinat nivoutuvat yhteen ja jatkuvat edelleen seuraavassa nuortenkirjassakin. Aiemmista kirjoista tuttuja tyyppejä vilahtelee näissä novelleissa; eräässä mielessä Mopo on avainasemassa sitomassa yhteen "Käpykylän" ja "Big Cityn" elämiä ja ihmisiä. Sujuva nuortenkirja.

127. Tuija Lehtinen: Ruutukuningatar. #tuijalehtismaraton. Ruusumadonnasta tutun Islan tarina jatkuu. Isla on palannut Roomasta Suomeen, ja työskentelee Luksus-tv:ssä persoonallisten ja vähän hankalien työkavereiden kanssa, ja kuka onkaan se oikea? Kepeää perushömppää. Nopeasti laskettuna tämä on vuoden 38, ja kaikkiaan 48.. #tuijalehtismaratonin kirja (siskon ja minun yhteinen lukukamppis alkoi marraskuussa 2021, joitakin kirjoja on jätetty välistä yhteisellä sopimuksella). Rehellisesti sanottuna hyydyttää, mutta sisko etenee kuin juna. Hybridi äänikirja - e-kirja.

126. Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin. Lohtukirja, stressinpoistokirja, yöpöytäkirja. Vähän epää, että joko osaa kirjoittaa näin kekseliäästi (ja se joku en ole minä!). Tykkään aina kaikkein eniten tutkimusmatkailijanaisista, taiteilijaosuus taas on kirjan nahkein osuus minusta. Ja tutkimusmatkailijoista suosikkini on se tyyppi (Alexandra), joka mennä paukkasi naimisiin, ei sopeutunut avioliittoon ja maailmanympärimatkaili miehen rahoilla seuraavat neljätoista vuotta. 

125. Pia Sievinen: Näkymätön. Mitä elämällä pitäisi tehdä, millaista on olla keski-ikäinen yksineläjä? Aluksi pidin tästä kirjasta ihan valtavasti. Sitten alkoi häiritä kirjan loputon ehkä tarkoituksellinen? toisteisuus, ja kohta myös se, etten tiennyt onko tämä elämäkerta, autofiktio vai fiktio. Olisin pitänyt enemmän, jos olisin tiennyt, ja vielä enemmän, jos olisi ollut selvästi elämäkerrallinen. Ensimmäisen kolmanneksen jälkeen pitkästyin, ja pohdin onko kyseessä omakustanne. Tarinasta puuttui särmä. Jotain koukuttavaa tässä loputtomassa aamukahvien ja meditaatioiden rytmittämässä kirjassa kuitenkin oli, kun sinnittelin sen loppuun. Vaikka keski-ikäinen olenkin, en löytänyt samastumispintaa - enkä myöskään tunnistanut yksineläviä tuttujani tästä kirjasta (tosin voi olla että he kokisivat asian aivan toisin)   

värikoodisto
chicklit (viihde /feelgood/hömppä)
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)


Syyskuu 2022

124. Kikuko Tsumura: Unelma helposta työstä. Metkasti absurdin rajapinnoilla kulkeva kertomus neljänkymmenen korvilla olevasta naisesta, joka burnoutin jälkeen etsii helppoa työtä, lähellä kotia. Mieluusti sellaista työtä, jossa ei tarvitsisi olla tekemisissä ihmisten kanssa. Nainen tarkkailee valvontakamerakuvaa, ripusta julisteita, laatii elämänohjeita riisikeksipusseihin ja päätyy aina työssään jotenkin eriskummalliseen, melkein absurdiin yhteisöön tai tilanteeseen joka vaatii sekaantumista ja osallistumista. Hyväntuulinen, kiehtovasti japanilainen ja erityisen samastuttava kertomus - olisin itse valmis vaihtamaan työni mihin tahansa naisen kokeilemista. Luultavasti en olisi saanut luettua tätä kirjana, mutta äänikirja osui, koukutti ja houkutteli jatkamaan kuuntelemista koko ajan pidemmälle ja pidemmälle. Suositus.

123. Donna Leon: Anteeksiannon houkutus. Teki mieli seikkailla pieni hetki Venetsiassa, ja tämä osui kirjastossa käteeni. En alussa muistanut tarinan kulkua ollenkaan, eli lukeminen oli hyvinkin leppoisaa. Ei pelottavaa murhaa, vähän sotkuinen vyyhti huumeita, tietovuotoa ja muuta. Tasalaatuinen Donna Leon.

122. Lauren Weisberger: Paholainen puuttuu peliin. Jonkinlainen väljä spinoff Paholainen pukeutuu Pradaan -kirjalle. Vähän hauska, paljon metkasti juonitteleva perusviihdekirja. Aina jaksaa äimistyttää suuren maailman raharikkaiden elämä, jos tämäntyyppisissä tarinoissa kerrotusta edes murto-osa pitää paikkansa, niin en ollenkaan kadehdi sellaista pyrkyryyselämää. Napakka välipalakirja, jos olet tykännyt Weisbergerin aiemmista, tykkäät luultavasti tästäkin. 

121. Anne Tyler: Elämän tikapuilla. Nuorena solmittu avioliitto ja tyhjenevä pesä saavat Delian tuntemaan olonsa omassa elämässään jotenkin ylimääräiseksi, näkymättömäksi. Perheen kesälomamatkalla hän kävelee tiehensä rannalta ja asettuu uudelle paikkakunnalle, uuteen elämään pieneen alivuokralaishuoneistoon. Tylerin kirjojen vinot ja haipuilevat ihmissuhteet mietityttävät aina, pidän niistä, pidän näiden tarinoiden verkkaisuudesta, ihmisten hapuilevaisuudesta, pidän näistä tarinoista. Tämä oli ties monennellako lukukierroksellaan yöpöytäkirjana, lukeminen kesti viikkotolkulla. Unohdan aina, miten pitkä aikajänne tässä kertomuksessa on, ja mitä kaikkea Delian elämässä ehtii tapahtua uudessa kotikaupungissa. Avainlause: "sinun olisi tarvinnut vain pyytää". Suosittelen Tylerin tuotantoa.

120. Tuija Lehtinen: Ruusumadonna. #tuijalehtismaraton. Italiaa opiskellut Isla työskentelee Roomassa pienessä suomalaista designiä myyvässä puodissa myyjänä, matkaoppaana ja freelance-toimittajana. Puodissa vierailee ostoksilla uskomattoman komea mies, Luca, johon Isla tutustuu ja rakastuu. Vaan onko Luca sitä, mitä Isla kuvittelee, ja miksi perhe ja erityisesti kummitäti tuntuu kerran toisensa jälkeen pyörittävän miestä oman halunsa mukaan? Oman lisänsä Islan elämään tuovat opastettavat ryhmät (joissa vierailee tuttuja vanhoista kirjoista) sekä suomalaistaustainen taiteilija Lulu, josta Isla käy tekemässä haastattelun. Onko Luca se oikea? Nyt olen ilmeisesti saavuttanut jonkun kulminaatiopisteen Lehtisen tuotannossa. Tämän lukeminen ei meinannut käynnistyä enää ollenkaan. Olen aikoinani pitänyt tästä kirjasta paljonkin, ja lukenut sen useita kertoja.

119. Viola Wallenius: Koti Keniassa. Parikymppisenä Keniaan avustusjärjestön vapaaehtoistyöhön lähtenyt Viola päätyi perustamaan oman avustusjärjestönsä ja rakentamaan elämänsä Keniaan. Lasten ja nuorten hyvinvointiin, kyläyhteisön tukemiseen keskittyvän hyväntekeväisyysjärjestön. Kirjassa kerrotaan järjestön synnystä ja mahdollisuuksista avustaa sekä Violan oman elämän että myös järjestön tukemien nuorten tarinoiden kautta. Kirja tuli välillä iholle, piti pitää taukoja kuuntelussa. Lukija sopi kertomukseen hyvin. Lämmin suositus tälle kirjalle. Äänikirja.

118. Sanna Stellan: Hyvien synnytystarinoiden kirja. Yllättävä kirja luettavaksi, sattui silmiin kirjaston sinua saattaisi kiinnostaa myös -hyllyssä.  (tästä syystä en yleensä vaeltele kirjastossa, päädyn lainaamaan kaikkea erikoista). En ole kohderyhmää,  eivätkä omat synnytystarinani millään muotoa kuulu tähän joukkoon. Jos luomuna olisimme menneet, lapsosia ei ehkä olisi ensimmäistäkään. Ja omakin kohtaloni olisi ehkä vähän epäselvä. Siksipä kirjan alkuosan synnytyskertomukset melkein ahdistivat, toivat mukanaan liikaa sekavia, jäsentymättömiä muistoja. Kiinnosti kuitenkin sen verran että luin loppuun asti: kertomuksia enimmäkseen luomusynnytyksistä. Varsin luettava kirja, vaikka minulla ei ole mitään halua muistella omia synnytyksiäni, saati synnytellä yhtään lisää. Luin mielenkiinnosta, ja ajattelin taas kerran sitä, miten paljon asenneilmapiiri, maailma ja ihan kaikki voi muuttua parissakymmenessä vuodessa. Ja vähän myös sitä, että onneksi ihmeellinen internetti ja kaikki maailman tieto oli nahkeammin saavutettavissa silloin parikymmentä vuotta sitten. Pää olisi ehkä räjähtänyt kaikista niistä valinnoista ja suunnitelmista, joita olisi voinut ja pitänyt tehdä. Kirjana oikein kompakti ja luettava ja lämminkin, jos sattuu kuulumaan kohderyhmään. En ehkä välttämättä suosittele keksiäkäistyvälle, synnytysiän roimasti ohittaneelle.

117. Johanna Lindfors: Elämäni ranskattarena. Vähän vaisu elämäkerrallinen pohdinta siitä, olisiko elämä parempaa tai elegantimpaa ranskalaisena. Sellainen ihan kiva. Mikäköhän tämä Ranska-juttu edes oikein on, en ole itse saanut siitä minkäänlaista otetta, enkä pidä ranskattareutta mitenkään erityisen tavoiteltavana asiana.

116. Anna-Mari Raaska: Belizessä on kaikki paremmin. Kun saksalainen mies ei halua asua Suomessa, tai suomalainen nainen Saksassa, on löydettävä kompromissi - Belize! Hyväntuulisen itseironinen ja letkeä kirja siitä, miten asiat menivät vuosituhannen vaihteessa, kun vaihtoehtoelämää tavoitteleva perhe päätti asettua Belizeen. Kirja oli äänikirja, ja loistava lukija sai tekstin elämään. Olin pahasti pettynyt kun kirja loppui, olisin hykerrellyt hyväntuulisuutta vielä pidempäänkin. En ehkä muuta Belizeen elämään vaihtoehtoelämää. Äänikirja.

115. Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Iltakirjana, lohtukirjana, sielun lämmittäjänä - yöpöydällä elokuun alusta asti. Tällä hetkellä yksi rakkaimmista lohtu-stressinkarkottaja-yöpöytä-kirjoistani. 

114. Lilly Korpiola - Alisa Parpala: Alisan tarina - yksi elämä, kaksi syöpää. Viidentoista ikäinen Alisa on lyhyen elämänsä aikana ehtinyt selättää jo kaksi vakavaa syöpää. Alisa kertoo tarinansa vauvaiän silmäsyövästä ja nuoruusiän luusyövästä toipumisesta. Vahvatahtoisen nuoren kertomus tarjoaa vertaistukea nuorille ja perheille, antaa "tavislukijalle" arvokkaan näkökulman vakavasti sairastaneen nuoren maailmaan ja kertoo erityisesti resilienssistä. Mutkattomasti etenevälle tarinalle lämmin suositus. Hybridi: äänikirja-e-kirja.

113. Marja Vesala: Vuosi Toscanan kukkuloilla. Kirjan ensimmäinen puolikas oli lähestulkoon plagiaatti Annie Hawesin Extra Virgin -sarjasta: samanlaiset tapahtumat ja tyypit, paikoin jopa kielen rytmi. Vasta puolivälin jälkeen tarina kasvoi omaksi tarinakseen, kun kirjoittaja puolisoineen pääsi maatilamatkailu-viinitilalle töihin. Varmasti omalla tavallaan ihana ja suloinen matkakirja, mutta minun oli vaikea päästä yli Extra Virgin -fiiliksestä. E-kirja.

värikoodisto
chicklit (viihde /feelgood/hömppä)
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

Elokuu 2022

112. Erno Saukko: Vuoden vaellus - elämää Pohjolan erämaissa. Kirjan kirjoittaja on tehnyt vuoden mittaisen vaelluksen Suomen, Ruotsin ja Norjan Lapissa elokuusta 2019 elokuuhun 2020. Paikoitellen Aleksis Kivimäiseen -tyyliin kurottelevaa luontokuvausta, hikeä, kylmää ja tuulta pohjolan tuntureilla ja metsissä. Pidin kirjan levollisesta temposta ja luonnosta. Levollista kuunneltavaa. Äänikirja.

111. Tuija Lehtinen: Tanja Tavis, Jäkälärinteen 9D. #tuijalehtismaraton. Tanja on mielestään ihan tavallinen ysiluokkalainen. Kirja muistuttaa jollain tavalla vanhan ajan tyttökirjoja, joihin tarinassa viitataankin: sitä miten se ihan tavallinen tylsä tyttö onkin mukana koulun intresanteimmassa porukassa. Tässä kirjassa tehdään hapuilevia retkiä perheiden monimuotoisuuteen, käsitellään monenlaisia nuori-vanhempi -suhteita ja tietysti rakastutaan. Notkeasti sanaileva tarina, josta olen pitänyt jo sen ilmestymisen aikoihin (ja olen silloin jo ollut ihan oikeasti aikuinen, kolmen lapsen vanhempi). Tässä kertomuksessa on paljon Lehtiselle tyypillistä sanailua, ja hyvin onnistunutta sellaista. Lukukelpoinen yhä.

110. Tuija Lehtinen: Laura kesätöissä. #tuijalehtismaraton. Laura päätyy kesätöihin retkeilymajaan; siellä sattuu ja tapahtuu, ja työkaveritkin aiheuttavat hankaluuksia. Ja pojat ne vasta päänvaivaa aiheuttavatkin. Edellistä kirjaa kepeämmin etenevä, kesäinen nuortenkirja, leppoisaa sanailua.

109. Tuija Lehtinen: Laura sydän syrjällään. #tuijalehtismaraton. Laura-tarinassa välikirja, Laura ihastuu täysillä vähän epämääräiseen Rasseen, ja kukaan ei oikein ymmärrä. Selkeästi välikirja tässä sarjassa.

108. Veera Nieminen: Kottikärrykaruselli. Katri pyörittää vaellushevostallia ja tulee niukin naukin toimeen. Vuokrapaikoilla olevat hevosenomistajat aiheuttavat päänvaivaa, samoin sukulaiset jotka eivät pidä naimatonta ja lapsetonta Katria aikuisena ensinkään. Katrin hoiviin lykätään serkun lapsi Jennica (ceellä!) ja jonkinmoinen mieskin käväisee kuvioissa. Lystikäs, huvittava ja humoristinen, hykertelin, luin ja nautin. Suositus!

107. Julien Sandrel: Toinen elämäni. Pariisilaiselle Romanelle kerrotaan, että hänet on nähty Marseillessa. Romanelle käy ykskaks ilmi, että hänellä on identtinen kaksoissisko, ja että häneltä on salailtu asioita koko hänen elämänsä ajan. Siskokset tutustuvat toisiinsa. Kirjan juonenkäänteet ovat vähän ärsyttäviä, vähän naiiveja ja liian epäuskottavia. Tarinassa kiikutaan lakkaamatta kuoleman partaalla, kirjeitä ilmestyy ja ihmiset hämmentävät soppaa lisää. En pitänyt Sandrelin ensimmäisestä kirjasta, enkä pitänyt tästäkään: ihmettelen, miksi teos on otettu kustantamon käännösohjelmaan. Muistan lapsuudesta lapsille suunnatun vastaavanlaisen kertomuksen identtisistä kaksosista jotka oli vastasyntyneinä erotettu toisistaan, tämä oli sen kertomuksen surkea toisinto. 

106. Tuija Lehtinen: Mikaelan enkelit. #tuijalehtismaraton. Jatkoa Rafaelin enkelille. Mikaela on perustanut pubin rinnalle oman mainostoimistonsa. Mainoksia tilataan ja tehdään, naapuriasunnossa asusteleva kaupungin kuuluisan laulajatähden elämäkertaa kirjoittavat toimittajat, pubin persoonallinen henkilökunta ja asiakkaat häsläävät Mikaelan elämässä - ja missä on herra oikea? Onko hän jompi kumpi naapurissa asuvista toimittajista? Letkeä jatko-osa etenee sujuvasti tutulla Tuija Lehtisen tyylillä, varsin luettavaa kotimaista viihdettä tämäkin. Combona äänikirja-e-kirja.

105. Tuija Lehtinen: Rafaelin enkeli. #tuijalehtismaraton Mainostoimistossa työskentelevä Mikaela haaveilee perheen perustamisesta ja leppoisasta urasta. Suhde on oikutteleva, työpaikalla tapahtuneet henkilömuutokset rassaavat, ja veli kuolee. Mikaela perii veljeltään erikoisen pubin henkilökuntineen - perintö pistää elämän kokonaan sekaisin. Letkeästi etenevää joviaalia Lehtistä; tarinassa on lystikkäitä käänteitä, sopivasti romantiikkaa ja ennalta-arvattavuuttakin, sekä aavistus alkupään kirjojen jännitysmomentista: oliko veljen kuolema luonnollinen kuolema, ja kuka oli veljen rakastettu. Varsin luettavaa kotimaista viihdettä. 

104. Tuija Lehtinen: Ihan pihalla. #tuijalehtismaraton Perhekotiin sijoittuva monikertojainen tarina syrjäytymisen partaalla elävien teinien maailmasta. Jiri on puhumaton, Näätä arvaamaton, perhekodin vanhempien biologinen lapsi Oona kipuilee alkavaa murrosikää, ja kaikilla perhekodin nuorilla on mielessään vastakkainen sukupuoli ja halu kokea kaikkea. Muistelen, että pidin tästä sen ilmestymisen aikoihin; eikä se hullumpi ollut nytkään, vähän naivi ehkä aikuisen lukijan näkökulmasta, mutta nuoria ymmärtävä ja sympaattinen kertomus kuitenkin. Muutamia asiavirheitä; perhekodin työntekijät lavertelevat nuorten asioista toisille nuorille. Ja veikkaisin, että nykyään perhekoteihin päätyvien nuorten haasteet ovat raadollisempia kuin tässä kertomuksessa. Kelvollista luettavaa, hiukan liian onnellinen loppu. 

103. Tuija Lehtinen: Kundi kuin kameleontti. #tuijalehtismaraton aina vain. Novelleja /lyhäreitä /pieniä kertomuksenpoikasia nuorille ja nuorista, rakkaudesta ja kapinasta. Mielestäni aivan käsittämättömän tylsä kirja - mutta en olekaan kohderyhmää. Näistä tarinoista puuttuu Lehtisen ilotteleva kieli ja nokkela sanailu, aika on ajanut muutenkin kertomuksista ohi. Luin sisulla, koska olen jo kolme kirjaa siskoa jäljessä.

102. Carina Räihä: Huipulta huipulle - elämänmuutos ja Everest. Kiireisessä pankkimaailmassa uupunut Carina irtisanoutuu ja päättää kiivetä Everestille ensimmäisenä suomalaisnaisena. Rehellinen kuvaus siitä, miten vaikeaa kiipeäminen voi olla. Tarina itsesään pompahteli ajassa ja paikassa, ja näiden elämänmuutostarinoiden perusslogan "voin vihdoinkin elää itseni näköistä täyttä elämää" toistui aika usein. Olen lukenut nyt pari Everest-kirjaa ja katsonut yhden samaan aiheeseen liittyvän dokkarin: ovatko nämä tyypit jotenkin tosi itsekkäitä? Tinkimätön täytyy tietysti olla, kurinalainen ja rohkea, mutta samalla tulee vaikutelma siitä, että nämä korkeiden vuorten kiipeilijät asettavat aika herkästi oman etunsa muiden edelle (Carinalla oli kilpakumppani yrittämässä samaa ensimmäisen naisen titteliä suunnilleen samaan aikaan, minusta siinä hommassa oli pientä asennehaittaa) Tietenkin kun yritykseen on laitettu aikaa, rahaa ja terveyttä, on varmaan syytäkin ajaa omia etujaan, mutta kaikissa näissä tarinoissa se on ollut minua häiritsevä elementti. Sitäkin mietin, tajuavatko nämä irtisanouduin ja muutin kaiken -tyypit ollenkaan, miten etuoikeutettuja he pyrkimyksissään ja muutoksissaan ovat? Vaikka elämäntaito-opukset kuinka ajatusta markkinoivat, kuka tahansa ei pysty tekemään mitä tahansa valintoja. Meillä on erilaisia sitoumuksia ja rajoitteita; pankkihenkilön irtisanomispalkalla on aivan toista lähteä koluamaan Everestille kuin vaikkapa lähihoitajan. Alan myös olla melko varma siitä, että Everestille en halua, se ei ole minun seikkailuni. Kirjana lajityyppinsä perusedustaja.

101. Dean Karnazes: Ultramaratoonari. Ultrajuoksijan elämäntarinaa. Kirja on ennestään tuttu vuosien takaa, en muistanut siitä oikeastaan mitään. Tätä kirjaa lukiessa tajusin, mitä tarkoittaa itsensä tarinallistaminen ja brändääminen - taitoja sinänsä, mutta tällä lukukerralla minulle ei tullut palavaa halua ruveta juoksemaan, enkä oikeastaan haluaisi tutustua tähän kaveriin. Hippanen nöyryyttä voisi tehdä hyvää. Semmoinen ihan kiva juoksukirja, en tiedä miksi sinnittelin loppuun. Kai se oli joku ultrajuttu se. 

100. Claire Alexander: Meredith, yksin. Meredith ei ole poistunut kotoaan 1214 päivään. Meredithin traaginen tarina avautuu hiljalleen kirjan edetessä: ahdistavan kalsea äitisuhde, vieraantuminen siskosta, lapsuuden traumat ja viimeaikaiset tapahtumat ovat saaneet Meredithin linnoittautumaan kotiinsa. Niin lempeästi kirjoitettu kirja, ja silti osa hahmoista on (erityisesti äiti!) on järisyttävän ahdistavia. Luin melkein hengittämättä, enkä meinannut millään uskoa, että kirja päättyi. Olisin lukenut vaikka kuinka paljon enemmän Meredithistä! Sujuva, etenevä, ilmava. Suositus. E-kirja.

99. Ninni Schulman: Tyttölapsi nro 291. Autofiktio. Kirjailija päätyy terapeuttinsa ansiosta pohtimaan omaa sitoutumiskammoaan, läheisriippuvuttaan ja yleistä huonovointisuuttaan. Käy ilmi, että hän on varhaislapsuudessa viettänyt pitkiä aikoja sairaalassa vailla vanhempien huolenpitoa. Kaunis, herkkä ja koskettava kertomus. Sana autofiktio tosin mietityttää minua aina: minkä verran voin luottaa kertojaan? Mikä on totta ja mikä keksittyä? Vai onko autofiktio vain puolustuspuhe sille, että tarina kerrotaan kirjailijan silmin? Huomasin jälleen kerran, että minun on vaikea lukea ruotsista käännettyjä kirjoja: jokin lauseiden rytmityksessä ja tekstin tempossa (temmossa?) häiritsee minua. En tiedä, pitäisikö yrittää lukea suoraan vain ruotsiksi. Vahva suositus, jos pohdit kehollisuutta, kehossa viihtymistä, häpeää, kehohäpeää, läheisriippuvuutta.

98. Emily Henry: Lomalla kaikki on toisin. Alex ja Poppy tutustuvat yliopistolla, ensimmäisenä päivänä. Päällisin puolin heillä ei ole mitään yhteistä, mutta jotenkin he päätyvän kymmenen vuoden aikana tekemään kymmenen yhteistä halpa-kesälomamatkaa - kunnes kaikki menee pilalle. Kesälomamatkatakaumien ja nykyhetken rytmittämä oikein ihana rakkaustarina rakastamisen ja sitoutumisen vaikeudesta, ja vielä enemmän syvästä ystävyydestä. Suositus ystävältä. Kuuntelin äänikirjana, siitä pienet miinukset itselleni: kuuntelin suunnilleen vartin pätkissä aamuisin töihin pyöräillesäni; tarina venyi ja paukkui ja loppupuolella olin jo unohtanut, mitä alkupuolella tapahtui. Pitää kait ruveta kävelemään, niin etenevät tarinat joutuisammin. Ja lukijalla oli hetkittäin vähän ärsyttävä nasaaliääni, meni sentään siedettävän rajoissa. Äänikirja. Kuuntele tai lue kun kaipaat kesäistä rakkautta; tässä tarinassa on sentään vähän särmää, ei ole pelkkää onnellista satua.

97. Laura Jane Williams: Etsintäkuulutus. Ihana satu! Nadia lukee aamun lehdestä etsintäkuulutuksen kahvitahramekkoisesta naisesta, jonka tuntomerkit tuntuvat sopivan juuri häneen. Kuka samaa metrolinjaa käyttävä mies on hänestä kiinnostunut? Nadia alkaa viestitellä metromiehen kanssa etsintäkuulutuspalstalla. David etsii sitä oikeaa, ihanaa kahvitahramekkoista Nadiaa, koska ei rohkene puhua hänellä aamuisin metrovaunussa. Saavatko he toisensa ja kuinka? Suloinen, iloinen satu.

96. Donna Leon:  Give Unto Others. Tuorein Brunetti alkuperäiskielellä (englanniksi siis). Ajankuvaa pandemian hiljentämästä Venetsiasta, edes kunnollisia rikoksia ei tapahdu - Brunetti päätyy tekemään ystävänpalvelusta entiselle naapurilleen. Kevyt pehmodekkari, kivat maisemat, liian vähän hyvää ruokaa ja liian vähän signorina Elettraa (jota salakuunnellaan?), kepeä ja luettava juoni sekä helppo ja vaivaton rikos.

 

värikoodisto
chicklit (viihde /feelgood/hömppä)
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

Heinäkuu 2022

95. Erik Englev: Minä en ole kuollut. Erikin lapsuusperhe kuuluu Jehovantodistajiin, ja Erik elää lapsuutensa turvallisessa, lempeässä yhteisössä; opettelee saarnaamista, haaveilee kasteesta ja tuntee olonsa turvatuksi. Murrosikä ja aikuistuminen paljastavat Erikille että hänen seksuaalinen suuntautumisensa on yhteisön silmissä synti, hänelle jää vain kaksi vaihtoehtoa - joko kuolettaa osa itsestään tai erota yhteisöstä. Ja kun yhteisöstä eroaa, perhe kääntää selkänsä paratiisin autuuden jättäneelle syntiselle. Erikin omaelämäkerta on lempeä ja ymmärtävä kuvaus, kirje äidille, jota Erik kaipaa. Kirjasta erityisen tekee nimenomaan lempeys, ymmärtäväisyys ja lämpö jolla Erik muistelee lapsuuttaan - voisi olettaa että tyhjän päälle jäänyt ja yksinäinen ihminen suhtautuisi perheeseensä ja entiseen yhteisöönsä katkeruudella tai vihalla, mutta Erikin muistelmissa tuntuu koko ajan olevan lempeä mansikanmakuinen kesä, jossa yhteisö on kantavana voimana. E-kirja.

94. Lotta Hintsa, Laura Arffman: Elämäni vuoret.  Lotta Hintsan elämäntarinaa ja kiipeilykokemuksia tiukan, Pakistaniin suuntautuneen kiipeilyekskursion kautta. Miten ihmisestä tulee vuorikiipeilijä, millaisia ominaisuuksia se vaatii, millaista on kiipeillä? Hintsa korostaa useassa kohdin olevansa ammatiltaan vuorikiipeilijä. Jotenkin vähän ihmettelen sitä; miten oikein ollaan ammatiltaan vuorikiipeilijä. Ymmärrän että ekskursioille haalitaan sponsoreita ja retkiä varten joutuu treenaamaan, mutta silti: mistä se elanto kokonaisvaltaisesti tulee? Käsittämätöntä oli myös se, minkä verran pelkkä lupa kiivetä vuorelle maksaa. Kuka sen rahan haalii taskuihinsa, ja mihin se käytetään? Pidän seikkailutarinoista, seikkailevissa ihmisissä on jotain äärettömän itsekurillista, tinkimätöntä ja sitkeää: tässäkin kirjassa maattiin välillä päivätolkulla teltassa odottamassa oikeaa sääikkunaa. Samalla tämä kertomus teki vähän surulliseksi: vuorten valloittamisesta on tullut aika likaista bisnestä. toisaalta vieron myös sitä näkemystä, että joku kiipeilijä on oikeampi kuin joku toinen, siinä missä joku matkailija olisi oikeampi kuin joku toinen. Lajina vuorikiipeily on käsittämättömän itsekäs, sen Hintsa myöntää, ja sitä jäin pitkälti pohtimaan. Suositus, jos pidät seikkailuista. Tämä olisi vissiin pitänyt kuunnella äänikirjana, väittää kirjapalveluni, mutta minä kapinallisena luin e-kirjan. tykkään lukemisesta enemmän kuin kuuntelemisesta.

93. Eve Hietamies: Numeroruuhka. Antti ja Paavo Pasasen tarinan neljäs osa. Kymmenvuotias Paavo myöhästelee koulusta, unohtelee läksyjään ja wilma vilkuttaa Antille. Antin työpaikalla on käynnissä YT:t, eikä isäkään voi kovin hyvin - elämä on kovin ruuhkaista, ja läheiset ihmissuhteet takkuavat. Antin ja Paavon elämät koskettavat aina, vaikka olinkin jo unohtanut monia edellisten kirjojen tapahtumia ja henkilöitä. Hietamies osaa asiansa: tarina etenee sujuvasti ja hyväntuulisesti, välillä koskettavasti ja liikuttavasti. Välillä tarina oli vähän toisteinen ja paikoin luettelomainen, mutta kuitenkin niin luokseenkutsuva, että luin käytännössä yhdeltä istumalta.  E-kirja.

92. Scott Jurek, Steve Friedman: Eat and Run. Löysin muistiinpanoistani reilun kymmenen vuoden takaa merkinnän tästä kirjasta, ja jouduin aloittamaan todelliset salapoliisihommelit: mitä kautta oikein olen aikoinaan saanut kirjasta vihiä ja mistä ihmeestä olen saanut sen luettavakseni? (kirjaston vieraskielisten kirjojen e-kirjakokoelmasta, joka jostain omituisesta syystä ei näy kirjaston tietokannassa, eikä suomenkielisessä tietokannassa!) Luin uudestaan mielenkiinnolla. Jurekin työntäyteinen ja ankara lapsuus tekee hänestä kurinalaisen ultrajuoksijan. Hän perehtyy syvällisesti juoksu- (ja opiskeluaikoinaan hiihto-) tekniikoihin, kehon toimintaan ja erityisesti ruokaan. Hän uskoo vakaumuksellisesti vegaaniseen raakaruokaan ja 2000-luvun alkupuolella kiertää juoksemassa ultramatkoja. Olisi mukava kokea hölkötellessään samanlaista vapautta, mutta kykenen tällä hetkellä lönkyttelemään eteenpäin ehkä vartin verran, siinä missä Scott kokee juoksijahuuman siinä kuuden-kahdeksan tunnin kohdalla - sitä odotellessa, kait. Luin kirjaa hyvin intensiivisesti yhden viikonlopun aikana, ihmettelin lauantai-iltana, miksi kropppa on koko päivän ollut niin kipeä. Epäilen Badwater Ultraa syypääksi; olen aiemminkin huomannut, että jotkut tarinat kehollistuvat vähän liiankin kanssa. Ihmettelen näitä tyyppejä: ultrajuoksulle treenaaminen on yksinäinstä ja aikaaviepää hommaa: miten monelle asialle matkan varrella joutuu sanomaan EI, ja millaisia uhrauksia joutuu harrastuksensa eteen tekemään. (koska onhan ultrajuoksu alkuvaiheessa harrastus, ennen kuin saavutat sijaa ja voit ruveta hakemaan sponsoreita). Pohdin tässä kuussa nähtävästi ruoka- ja liikuntasuhdettani, ja tämä kirja piti tehokkaasti pohdinnat käynnissä. Yritän selvittää myös, saisinko jostain käsiini myös Jurekin toisen kirjan North - Appalachian Trailille sijoittuvan juoksukirjan. E-kirja.

91. Maija Kajanto: Korvapuustikesä. Kokiksi opiskellut ja alalla hektisessä somemaailmassa työskennellyt Kristiina päätyy vähän puolivahingossa mummon kotikylään Pyhävirralle pyörittämään mummon kahvilaa. Toipuminen raskaista kokkivuosista voi tutuissa, leppoisissa kotimaisemissa alkaa, vaikka kahvilan tulevaisuus onkin yhä auki. Tämäntyyppisiä tarinoita on viime vuosina ilmestynyt useita: kahvilat ja kirjakaupat pelastavat ihmisen hektiseltä ja hankalaksi muuttuneelta arjelta. Kristiinan tarina etenee sujuvan polveilevasti, olematta turhan makea kuitenkaan. Vaikka kuviot ovat jossain määrin ennalta-arvattavia, kertomus on kuitenkin lajityypissään varsin luettava, etenevä, sujuva ja hyväntuulinen. Kajannon aiempi sarja saa tästä hyvän haastajan, eikä sujuvaa suomalaista viihdettä ole vieläkään liikaa. Kesäkirjalle erittäin lämmin suositus. Kuten sanottua, hyvästä ja uskottavasta kotimaisesta hömpästä on vajetta, Kajantoa kannattaa lukea!

90. Tuija Lehtinen: Laura ja Akun tehdas. #tuijalehtismaraton. Kielikurssikesän jälkeen Laura aloittaa lukion hyvämaineisessa Akun tehtaassa. Vanha kaveriporukka asettuu hiukan uusiksi, muutama mukava poika pyörii ympärillä, siinä missä yksi riesakin. Peruskiva perustyttökirja vuosituhannen vaihteesta. Lehtiselle tyypillinen sanailu ei tule tässä kirjassa esiin, eikä tarinassa myöskään vieraile muista Lehtisen kirjoista tuttuja hahmoja. Vitsit syntyvät vähän väkinäisesti ja jotenkin kieli poskessa aikakauden elokuvien ja bändien nimistä: en enää muista riittävän hyvin kumpiakaan, vitsit jäävät aukeamatta.

89. Christopher McDougall: Syntynyt juoksemaan. Tositapahtumiin perustuva tarina ultrajuoksusta meksikolaisissa kanjoneissa mystisen tarahumara-kansan kotitienoilla. Tarina juoksemisen ilosta ja paljasjalkajuoksusta, ja vähän myös ihmisen evoluutiosta - siitä että meidän kehomme on tarkoitettu juoksemaan pitkiä matkoja, tasaisesti ja ilolla. Kirja jonka olen lukenut vuosia sitten muutamaankin kertaan. Huomasin vasta nyt, että takakansitekstissä kirja luokitellaan romaaniksi; pisti miettimään - kertomus kerrotaan kuitenkin kuin se olisi totta. Ihmeellinen internettikään ei oikein kunnolla vastannut kysymykseen siitä, paljonko tarinasta on mielikuvitusta, paljonko totta. Inspiroivaa ja juoksumotivoivaa luettavaa joka tapauksessa, vaikka en tällä lukukerralla ollutkaan heti lenkkarinnauhoja solmimassa, kun olen vähän semmoisessa kunnossa tällä hetkellä, että en pysty kirmaamaan muualla kuin hyvin-hyvin pikkuruisella savannilla ja jo eläköityneen kauriin tai minkälie puujalkaisen impalan perässä. Aloin kyllä miettiä polkujuoksua.  Suosittelen jos olet kiinnostunut paleojuoksusta tai -syömisestä (sitä kyllä sivutaan todella vähän). en tiedä onko paleojuoksu termi, keksin sen ehkä ihan itse. (on sitä näköjään käyttänyt joku muukin, tarkistin)

88. Tuija Lehtinen: Särkyneiden sydänten hotelli. #tuijalehtismaraton jatkuu. Kustannustoimittaja Anu Metsola lähetetään pikkupaikkakunnalle Lahden seutuville tekemään toimitustyötä tukkijätkäkirjailija Romun kanssa. Anu majoitetaan persoonalliseen hotelliin, jonka asujamisto on outoa, sisustus sielua riipivää ja oma rauhakin on tyystin kateissa. Anun toimittama kirja ei oikein etene ja miesrintamallakin on vähän hiljaista. Letkeä, selkeä ja etenevä tarina, josta voi bongailla uudelleennimettyjä bändejä ja elokuvia. E-kirja.

87. Milly Johnson: Teetä auringonkukkien kahvilassa. Leppoisa hyvänmielen kirja Timantinkiiltosiivouksen siivoojista ja heidän edesottamuksistaan. En ymmärtänyt kirjan nimeä yhtään: auringonkukkakahvilassa käytiin kai kolmesti koko kirjan aikana, eikä se näytellyt muutenkaan mitenkään erityisen keskeistä roolia kirjan naisten elämässä. Connien mies - siivousliikkeen omistaja - on sarjapettäjä, Connien mitta on täysi. Della on haaveillut Connien miehestä vuosia, mutta jämähtänyt firman toimistopäälliköksi. Naisille paljastuu että Jimmy on lämmittänyt useampaakin sänkyä vuosien mittaan, ja he päättävät kostaa. Erikoiset asiakkaat ja metkat sattumukset kuljettavat tätä hiukan heppoista tarinaa eteenpäin. Tarinassa oli mielestäni muutamia toimituksellisia epätarkkuuksia henkilöiden nimien ja tarinan aikajänteen suhteen, mutta kuuntelin oikein hyvällä mielellä tätä aurinkoista ja koko lailla ennalta arvattavaa kertomusta. Kepeä kesäkirja, ehtaa höttöä. Äänikirja.

86. Susanne Valkeakari, Petteri Korkala: Löydä liikunan ilo, liiku omalla tyylilläsi. Olen lukenut tämän kirjan jo kertaalleen tämän vuoden aikana, mutta listaan sen nyt kuitenkin - kun kerran luin. Kirja opastaa kohti liikunnallista elämäntapaa pistämällä lukijan pohtimaan omaa liikkujatyyppiään: muutos kohti liikunnallista elämäntapaa ei tapahdu hetkessä eikä personal trainerin avulla, vaan ymmärtämällä paremmin itseään, arvojaan ja omaa asennoitumistaan liikkumiseen (ehkä muuhunkin elämään?) Erilaisille liikkujatyypeille sopivat erilaiset lähestymistavat liikuntaan: fiilistelijä motivoituu ja ylläpitää liikunnallisia tapoja eri tavalla kuin seikkailija, analysoija tai organisaattori. Tunnistin itseni fiilistelijäksi, sillä poikkeuksella että liikun mieluiten itsekseni. Tykkään tässä kirjassa erityisesti siitä, että opuksessa ei suositella erityisesti mitään lajia, eikä siinä ole mitään jumppa-lenkki-jooga tai muitakaan suunnitelmia tai ohjeita. Ja oma mottoni vähän on parempi kuin ei yhtään löytyy myös tämän kirjan sivuilta. Tarvitsen aika ajoin liikkumiseni tueksi motivaattoreita, tällä kertaa se oli tämä kirja. Lue jos kaipaat tukea kohti liikunnallista elämäntapaa. E-kirja.

85. Lotta-Sofia Saahko: Koti kulttuurien välissä. Lotan perhe on elänyt expat-elämää koko Lotan lapsuuden ja varhaisaikuisuuden ajan: kirjassa Lotta kertoo, millaista on kasvaa matkalaukkulapsena, kun vanhemmat tekevät päätökset muuttamisesta taas kerran uuteen kaupunkiin, maahan, kulttuuriin. Rehellinen ja koskettava elämäntarina siitä, kun kotimaa ja -kulttuuri ei ole oikein missään. Nuoreksi ja aikuiseksi kasvaminen on kivuliasta, kun ei ole kotonaan oikein missään, kun on aina ja joka paikassa vieraassa kulttuurissa. Luin lähes yhdeltä istumalta, niin etenevä tämä muistelus oli. Lämmin suositus. E-kirja. E-kirja.

84. Donna Leon: Kuolema vieraalla maalla. Tämä vanha tuttu Brunetti (kyllä, luen dekkareita uudestaan ja uudestaan!) oli matkalukemisenani kesäkuussa. Matka oli tohinainen, ja lopulta luin kirjasta vain muutaman kymmenen sivua, joten otin sen kotona iltalukemiseksi. Sama lukutahti jatkui vain. Muutama sivu illassa -tahti haittasi hiukan tarinan muistamista ja mukana pysymistä. Venetsian lähellä sijaitsevan amerikkalaisen sotilastukikohdan työntekijä löytyy kuolleena Venetsiasta: onko kyseessä ryöstö vai jotain pahempaa? Entä kun myös hänen rakastettunsa kuolee? Ja mitä on tapahtunut teollisuuspohatan tauluille? Ja onko niin, että tässä alkupään kirjassa ei ole Signorina Elettraa? Yhtä kaikki, leppoisa retki Venetsiaan kelpaa aina, ja koska tarina on tuttu, eikä ole niin väliä sillä kuka on murhaaja ja miksi, viihdyin tarinan parissa vaikka kirja etenikin parin-kolmen sivun pätkissä. 

83. Pasi Kivioja: Salaliittoteorioiden ihmemaassa. Tositarinoita ihmisistä kaninkolossa. Sopi hyvin yhteen aiemmin lukemani salaliittoteoriakirjan kanssa; tosin olisi pitänyt lukea nämä päinvastaisessa järjestyksessä. Toimittaja Kivimäki osallistui salaliittoteorioiden tutkimukseen, ja kirja on kirjoitettu tämän tutkimuksen tiimoilta. Kirjassa etsitään vastauksia sille, miksi ja millaiset ihmiset uskovat salaliittoihin, miten yleistä salaliittoteorioihin uskominen ylipäätään on, ja lisäksi kirjassa kuvataan yleisimpiä salaliittoteorioita, niiden leviämistapaa, suomalaisten suhtautumista kuhunkin esiteltyyn teoriaan, ja siitä tehtyjä googlehakuja. Kiinnostava haastatteluihin nojaava kirja antaa näkökulmia kaninkoloon pudonneisiin. Kuten aiemmin lukemastani, myös tästä kirjasta voimakkaasti nousee esille se että Suomessa (Pohjoismaissa) noin yleisesti ottaen luotetaan vahvasti mediaan, tieteisiin ja viranomaisiin - mikä puolestaan tekee salaliittoteoriauskovaisista todellista marginaalia. Lue, jos aihe kiinnostaa ja kaipaat tuoretta tieteellistä näkökulmaa asiaan. Kiinnostavimpia olivat entisten salaliittoteoriauskovaisten haastattelut, sekä parin rohkean yhä salaliittoihin uskovan suomalaisen antamat haastattelut. 

82. Tuija Lehtinen: Sara ja levottomat jalat. #tuijalehtismaraton ja Sara-sarjan kolmas osa. Sara palaa takaisin mummon taloon, jonne kokoontuu sekalainen seurakunta entisiä ja uusia kavereita. Sara pelkää paikalleen jämähtämistä, ja hakee koko ajan tilaisuuksia lähteä maailmalle - taloon kerääntynyt kaveripiiri vain pitelee häntä paikallaan. Rapsakka jatko-osa, paikoin hauska, paikoin vauhdikas, toimiva nuortenkirja.

81. Tuija Lehtinen: Tähtilinna. #tuijalehtismaraton jatkuu aina vain. Alakoulun opettajana työskentelevä Julia ja taiteilijaveljensä Jukka ovat perineet taiteilija-isoenonsa upean huvilan pienessä merenrantakaupungissa. Pikkukaupunkilaiselämä, koululaisten vanhemmat, vähän pelottava naapuri ja taiteilijaveljen hiukan valonarat koukerot sekoittavat Julian elämää. Löytyykö se oikea, ja kuka hän on? Hyväntuulinen, sujuva syksyinen tarina. Yritämme kovasti siskon kanssa haarukoida erityisesti tämän kertomuksen pikkukaupunkia: rantakaupunki tunnin päässä Naantalista, ajomatkan päässä Turusta, Turku-Helsinki -bussireitin varrella...? Yksi Lehtissuosikkejani, vaikka olenkin lukenut sen melkein liian monta kertaa.  

80. Helena Kastikainen: Kävele, unohda, rakastu. Ensimmäinen koronakevät tyhjensi Helenan kalenterin kokonaan, ja hän päätti kävellä Helsingistä Nuorgamiin muutaman viikon varoitusajalla. Kirja kertoo vaelluksesta loppusanojen mukaan "yhden totuuden" - vaellusta on voinut seurata myös blogissa ja instassa. Jo otsikosta käy ilmi, miten vaellus aikanaan tulee päättymään: radikaaliin muutokseen. Vaelluskertomus etenee sujuvasti ja mutkattomasti: välillä kivistää ja särkee oikein kunnolla, välillä matkan varrelle ilmestyy ihmeellisen ihania vaellusenkeleitä. Tajuavatkohan nämä oman elämänsä yhdellä iskulla muuttavat ihmiset ollenkaan miten etuoikeutettuja ovat? Pidin tarinasta, sen rehellisyydestä ja etenevyydestä. Äänikirjana ihan toimiva - tosin itse olisin kaivannut sekä karttaa, kuvia että mahdollisuutta lehteillä tätä kertomusta edestakaisin, että olisin hiukan hahmottanut vaelluksen etenemistä, samoin kaipasin jonkinlaista selkeää aikajännettä. En välttämättä päiväkirjamaista muotoa tarinalle, mutta ehkä sen kartan, jossa vähän olisi nähnyt vaelluksen etenemisen nopeutta /hitautta. Hyvinkin kuunneltava kirja, ja sopiva sisäänheittotuote äänikirjapalveluun. Äänikirja.

79. Tuija Lehtinen: Laura kielikurssilla. #tuijalehtismaraton jatkuu. Nopeana välipalana kesäiselle kielikurssille sijoittuva Laura-sarjan tarina. Paljon ihastumisen ja rakastumisen miettimistä, diskoa ja Lontoota, pieni seikkailu ja enimmäkseen vain hyväntuulista hömppää. Vähän välikirjan tapainen täyte tähän sarjaan, ei tuttuja hahmoja vierailemassa tarinassa.

78. Emmy Abrahamson: Kuinka rakastua mieheen joka tulee puskista. Hauska, väljästi omaelämäkerrallinen, kepeä hömppä vähän vajaat kolmikymppisestä Juliasta, joka on sattuman oikusta päätynyt englanninopettajaksi Wieniin. Puistossa hänen viereensä kömpii nuorimies puskasta: koditon kanadalainen Ben, jolle koko elämä on yhtä seikkailua - Julia taas pitää ennalta-arvattavuudesta ja järjestyksestä. Lystikäs, hauska, vähän sadunomainen, kepeä kesähömpe. 

77. Annukka Cederlöf: Tiluksilla - unelmani maalla. Kaupunkilaspoliisi Annukka alkaa toteuttaa unelmaansa ensin ponista, sitten maatilasta ja vähitellen kokonaisesta kotieläinlaumasta. En seuraa mitenkään aktiivisesti tilusten somea, mutta olen ohuesti tietoinen heidän maailmastaan. Letkeästi ja iloisesti kirjoitettu kirja elämänmuutoksesta. Kertomus kirjoitettu näennäisavoimesti: päältä lukien kirjoittaja luo taitavasti vaikutelman avoimesta kerronnasta, mutta suojelee kuitenkin hyvin tarkasti perheensä yksityisyyttä - tyylikkäästi toteutettu! Pieni hyvänmielen kirja. 

76. Noora Mattila: Heränneet. Maailma salaliittoteoreetikoiden silmin. Oivaltava ja oivalluksia herättävä kirja koronavuosista ja erityisesti koronaan liittyvistä salaliittoteorioista, rokotekriittisyydestä ja -vastaisuudesta. Toimittaja Noora Mattila lähtee pohtimaan rokotekriittisyyttä puolisonsa lapsuudenaikaisen rokottamattomuuden, amerikkalaisen anoppinsa maailmankuvan ja koronan herättämän huolen kautta. Anoppi ei luota oikein mihinkään: kaikki on suurta huijausta, Noora uskoo tieteeseen - voivatko näin erilaiset maailmankuvat kohdata, löytyykö kompromissia tai olotilaa, johon kumpikin näkemyksissään voi tyytyä? Sujuvasti ja jouhevasti kirjoitettu, moneen kertaan faktatarkistettu ja omakohtainen (realityproosa-?)kirja, jossa kirjoittaja vilpittömästi pyrkii ymmärtämään toisinajattelevan maailmankuvaa. Miksi joku haluaa uskoa salaliittoihin, miksi dis- ja misinformaatiota levitetään? Luottamus vai vapaus? Tekstistä nousee mielestäni kirjoittajan vilpitön halu yrittää ymmärtää anoppia; tekstilainauksista ja kerronnasta tulee usein kuva, että he puhuvat jatkuvasti ristiin.
Omia oivalluksia - kirjaan nämä sitaatit tähän itselleni muistiin:
"Emme oikein ymmärrä sitä, että se, mikä on faktisesti totta ja moraalisesti oikein, ovat eri asioita" (tutkija Tuukka Yli-Anttilan haastattelusta) "tiede ottaa kantaa vain totuuteen, se ei kerro mikä on oikein" "luulemme helposti että voimme perustella faktaväitteillä moraaliarvostelmia, kuten sitä mikä on oikeudenmukainen poliittinen päätös"
Kirjoittajan oivallus yksilön ja yhteiskunnan terveydestä: "Meidän ajassamme on kuitenkin pinnalla puhua rakenteista ja luokasta (...) Rakenteita korostetaan erityisesti tiedostavassa intersektionaalisessa feminismissä, mutta laajemmin myös pohjoismaisessa arvomaailmassa. Kun yksilö tekee virheen, me kysymme millaiset olosuhteet ja päätökset johtivat siihen (...)Ihminen on olosuhteidensa uhri"
Ja edelleen oivalluksista suurin - ja syy miksi yritän vältellä lukemasta sekalaisia nettikeskusteluita - hienoa että joku sanoo sen ääneen:
"Yleensä ihmiset muuttavat mielensä itse jos ovat muuttaakseen" "voimme olla itse esimerkkeinä ja tukea heitä (toisin ajattelevia), mutta emme voi tunkea tietoa kurkusta alas. Me emme voi muuttaa toisen ihmisen mieltä"
(luen tämän vähän laajemmin kuin pelkkää rokotekriittisyyttä koskien: jos ihminen on päättänyt olla jotain mieltä jostain asiasta, hän tuskin muuttaa mielipidettään, vaikka häntä kuinka tykitettäisiin tiedolla ja näkemyksillä. On ajan ja mielenterveyden haaskausta väitellä sellaisen ihmisen kanssa oikeastaan yhtään mistään päivänpolttavasta kysymyksestä. On oikein tuottaa tietoa vaikkapa ympäristö- ja ihmisoikeuskysymyksistä, mutta on ajanhaaskausta kuvitella että omaan kuoppaansa jämähtänyt muuttaisi noin vain mielipidettään, vaikka hänen eteensä ladottaisiin millainen määrä  faktarkistettuja linkkejä).
Pidin tästä kirjasta ja suosittelen sitä jos koronavuosina olet pohdiskellut miten ihmeessä joku voi ajatella noin; miksi ihmeessä voi olla ihmisiä jotka kuvittelevat että maailmankaikkeus on yhtä suurta salaliittoa.
Sujuva, vahvasti tietoon nojaava, vilpitön, oivalluksia herättävä kirja!

värikoodisto
chicklit (viihde /feelgood/hömppä)
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

Kesäkuu 2022

75. Tuija Lehtinen: Laura ystäväni. #tuijalehtismaraton alkaa jo rehellisyyden nimissä vähän pitkästyttää. Laura-sarja sijoittuu vuosituhannen vaihteeseen, ja vaikka olen kai koko sarjan sen ilmestyessä lukenut, olen siinä vaiheessa ollut jo perheellinen aikuinen. Yläkouluikäisten teinien maailma on ollut aika kaukana. Lehtisen hahmoille tuttu sanailu jatkuu, Lauran elämässä on pieniä kriisejä, mutta ei mitään suurta ja vakavaa: huoletonta hömppää siis. Mirkka ja Masa vilahtavat ostoksilla Lauran kanssa, ja vaikka koko kohtaus tuntuu vähän päälleliimatulta, se on samalla myös sympaattinen tapa kertoa, mitä heille on sittemmin tapahtunut. Mikä mahtaa olla Laura-tarinoiden kaupunki? Se tuntuu kasvavan alkupään kirjoja suuremmaksi.

74. Wendy Mitchell: Joku jonka tunsin. Minä ja Alzheimer. Vähän päälle viisikymppinen, aktiivista ja omaehtoista elämää viettänyt Wendy kertoo elämästään Alzheimer-diagnoosin jälkeen. Millä tavalla suhteellisen nuoren ihmisen elämä muuttuu, kun seurana on etenevä muistisairaus, ja työvuosia periaatteessa jäljellä kymmenkunta? Koskettava ja ennen kaikkea silmiä avaava kuvaus muistisairaudesta; siitä, miltä sairaus tuntuu, mitä se ihmisessä aiheuttaa ja mitä sairauden kanssa elävä oikeastaan kaipaa ja haluaa läheisiltään. Mitchell elää sairautensa kanssa parhaiten pitämällä itsensä aktiivisena: osallistumalla tutkimus- ja valistustyöhön, kirjoittamalla ja bloggaamalla. Vaikka puhuessa sanat saattavat kadota, kirjoitettu kieli kulkee yhä mukana. Suosittelen lämpimästi: tämä kirja avaa näkökulmia ja antaa oivalluksia, kertoo muistisairaudesta ja muistisairaan kohtaamisesta kauniilla, eloisalla ja kutsuvalla kielellä. Luin lähes yhdeltä istumalta.

73. Tuomas Kyrö: Vasara ja käytettyjä nauloja - Mielensäpahoittaja. Minulta on jäänyt välistä lukematta muutamakin Mielensäpahoittaja, kun pahoitin mieleni näistä juonellisista tarinoista. (ennen oli paremmin!) Tämän nappasin mukaan kirjaston esittelyhyllystä. Kärttyisän ukon talossa on vesivahinko, jota korjataan väliin paremmalla, väliin pahemmalla tuurilla tai taidolla. Ukon itsensä selkä temppuilee ja ressi vaivaa, rahapulakin meinaa iskeä kun rempparemmi säätää, välillä täytyy käydä pojan luona Helsingissä hakemassa hoitoa selälle. Ihan leppoisaa luettavaa, vaikka vaikka olenkin sitä mieltä, että näissä uudemmissa Mielensäpahoittajissa on horjuntaa ja epäloogisuuksia suhteessa aiempiin tarinoihin. Semmoista sopivaa juhannusluettavaa. Ja niin vahvasti Mielensäpahoittaja tuo mieleeni Lehtorin isovanhemmat, että tarina sijoittui selkeästi mamman taloon ja pihalle, vaikka yhtään eivät ole (olleet) samanlaisia he.

72. Kaisa Ikola: Oikein nurin. Käsityöhankkeessa projektipäällikkönä työskentelevä, itsensä vähän yksinäiseksi tunteva Anni hurahtaa hiukan puolivahingossa itsekin käsitöihin, neulomiseen ja virkkaamiseen. Vuonna 2008 ilmestyneestä kirjasta on aika hiukan ajanut ohi: tuolloin neule- ja käsityöblogit ovat eläneet kiihkeää nousukautta, some-maailma ei vielä ole ollut hallitseva ja kännykät nykyiseen verrattuna alkeellisia, mutta kunnon hurahduksen tavoittaa silti. Parisuhteensa ja pätkätöidensä kanssa kamppaileva Anni on mukava päähenkilö, kirjan mieskuva on vähän yllättävän kankea, mutta luo hyvän kontrastin Annin hurahdukselle. Teksti ja tarina etenevät sujuvasti, ja (kas kummaa!) melkoinen siivu tuli kudottua kirjaa kuunnellessa (yleensä kuuntelen äänikirjoja vain ulkoillessani). Nautin kirjan neulemaailmasta, hurahduksesta ja Annin seurasta, vastaavaa kepeää kotimaista hömppää tarvittaisiin paljon lisää! (ja ei, en ole lukenut Ikolan nuortenkirjoja, vaikka olen niistä tietoinen) Tykkäsin tästä äänikirjasta, sen piti olla lentokone- ja lomakuuntelemista, mutta se olikin oivaa kotikuuntelemista. Tämän kirjan myötä aloin taas vaihteeksi pohtia, pitäisikö lunastaa joku äänikirjapalvelu... Niin, ja teos on siis saatavana ainoastaan äänikirjana.

71. Pirkko Lindberg: SOS Tuvalu. Hätähuuto paratiisille. Kirjailija Pirkko Lindberg matkusti keväällä 2002 rahtilaivoilla Tuvaluun ja vietti aikaansa matalilla korallisaarilla pohtimassa, mitä ilmaston lämpeneminen tulevina vuosina aiheuttaa saarten hauraille koralleille, saarille itselleen ja ihmisille ja heidän elintavoilleen. Paikoitellen melkein liian maalaileva kirja vie saarten arkiseen elämään, ihmisten arkitodellisuuteen, kiireettömään matkailuun. Löytö kirjaston suositushyllystä sopi luettavaksi oikein hyvin: olen viime päivinä jo valmiiksi pohtinut ilmastokysymyksiä ja yksittäisen ihmisen vaikuttamisen mahdollisuuksia. Ilmastonmuutoksen lisäksi saarilla on muitakin ongelmia, jotka tiivistyvät kirjan viimeiseen lauseeseen: "(...) uskon että länsimaisen elämäntyylimme vieminen saarille yhdistettynä kansakunnan jo nyt äärimmäisen haavoittuvaan fyysiseen olemukseen tekee niistä asuinkelvottomia - nousipa merenpinta tai ei."  Läpi kirjan pohdin: mitä voisi ja pitäisi muuttaa rakenteissa että me kaikki voisimme paremmin - ja erityisesti nyt, tässä maailmantilanteessa ja tässä maailmankolkassa (1300 km yhteistä rajaa...) tarvitsemme nopeasti kestäviä ketteriä ratkaisuja energiantuotantoomme. Pohdin että länsimainen elämäntyyli on kestämätön - ei pelkästään energian kannalta, vaan myös tavalla jolla kohtelemme itseämme. Pohdin matkailua. Pohdin, jaksaisinko matkustaa rahtilaivalla. (luultavasti en). Pohdin sitä, että kauniilla kuvailevalla kielellä on paikkansa, mutta välillä tarinan täytyy myös edetä. Olen lukenut muutama vuosi sitten Lindbergin aiemman matkakirjan, ja muistan ajatelleeni suunnilleen samoja asioita. Joskus sanoma hukkuu maalailevan kielen taakse ja tarina pysähtyy. Vaikka ehkä se on juuri kiireettömyyden tarkoitus, viipyä.  

70. Tuija Lehtinen: Poika nimeltä Iines. #tuijalehtismaraton. Hyvällä nuortenkirjailijalla on taito sulautua aikakauden keskusteluun, yhteiskunnan ilmapiiriin - muistan ajatelleeni jotain tämäntapaista jo silloin kun tämä kirja ilmestyi (2000). Varsinkin näissä alkupään Lehtisissä tämä tulee selvästi esille: kirjoissa käsitellään ajalleen tyypillisiä nuorison kipukysymyksiä. Tässä kirjassa käsitellään sukupuolten moninaisuutta - toki haparoiden, stereotyyppisestikin ehkä tämän päivän näkövinkkelistä, ja taatusti vanhentuneella sanastolla - mutta käsitellään. Sivuteemana kirjassa kulkee maalaiskyläyhteisön suhtautuminen sukupuolten kirjoon ja ilmiasuun. Iines on maalaiskylässä nuoruuttaan viettävä, vähän ehkä näköalattomaksi elämänsä kokeva perusteinipoika, jonka perhe herättää kylällä vähintäänkin kysymyksiä. Roimakat sivuhahmot (Kultakukka Bloom erityisesti) hipovat kornia; tarina on aika letkeä kuvaus yhden kesän mittaisesta nuoren kasvusta. Tässä kirjassa viimeistään (mutta myös jo muutamassa aiemmassa) lasten- ja nuortenkirjallisuudessa 1990-l lopun 2000-l alun intertekstuaalisuus on ilmeistä ja voimissaan: aiemmista tarinoista tuttuja hahmoja putkahtelee Iineksen maalaiskylään ja tästä tarinasta taas muutama tyyppi jatkaa kulkuaan tuleviin. Henkilöitä vierailee ristiin-rastiin eri kertomuksissa, ja myös miljööt viimeistään tästä tarinasta eteenpäin (oikeastaan jo Sara-kirjoista) alkavat limittyä. Itse alan vähän hyytyä tähän maratoniin: tämä vuoden puolella luettu reilut parikymmentä Lehtisen kirjaa, aika tiiviissä tahdissa. 2000-luvun alussa olen itse ollut jo selkeästi aikuinen, ja nuortenkirjamaailma jää koko ajan kauemmas; vaikka olenkin vielä näitä 2000-luvun alun nuortenkirjojakin lukenut heti tuoreeltaan. Näin jälkikäteen huomaan kyllä, että tämä maailma on jo vieras ja kaukana minusta, näistä ei enää nouse ihanan nostalgisia lukufiiliksiä. Vielä tässä Iineksen tarinassa on Lehtiselle tyypillistä sanailua päähenkilöiden välillä ja huvittavia episodeja.

69. Antti Leikas: Tonttu - matka pimeyteen. Omalaatuinen ja hauska jännäri kirjailija Antti Leikaksesta joka yrittää kirjoittaa tietokirjaa tontuista. Hänen tietonsa osoittautuvat arvokkaiksi ja yhtäkkiä Leikasta vainoaa sekalainen seurakunta kulttuurirahaston asiamiehistä lääkeyhtiöihin. Tonttuja putkahtelee siellä-täällä-ja-tuolla ja maailmanloppukin saattaa olla lähellä. Metka, vähän absurdi, lystikäs ja tonttumaailmaa valottava trilleri.  Vaihtelua normaaliin lukemaani. Kiehtova, koska lapsena ajattelin että minusta tulee isona tonttu. En ole varma, luenko jatko-osan (olen vähän nahkea fantasiatyyppiselle kirjallisuudelle, sitä pitää lukea niin yhdeltä istumalta), tästä kyllä pidin.

värikoodisto
chicklit (viihde /feelgood/hömppä)
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

 

Toukokuu 2022

68. Tuija Lehtinen: Nottingham kesällä kello 6. #tuijalehtismaraton. Punkkarityttö Sarasta kertovan trilogian toinen osa. Sara jättää Suomen taakseen ja matkustaa kesäksi Nottinghamiin tapaamaan sähköpostikaveriaan. Pikkulordiksi osoittautuva Mark vie Saran kartanoelämään ja hienostopiireihin, jotka vapaudenkaipuiselle Saralle ovat vain vähän kotioloja parempi vankila. Saran kapinallisuus on tässä kirjassa jotenkin uskottavampaa ja analyyttisempaa kuin ensimmäisessä osassa. Kesä on Saralle kasvun kesä: kavereilla onkin yhtäkkiä suunnitelmia ja tulevaisuus, Sara ajelehtii yhä. 

67. Tuija Lehtinen: Sara@crazymail.com. #tuijalehtismaraton jatkuu aina vain. Punkkarityttö Sarasta kertovan trilogian eka osa. Sara ilmestyi jo edelliseen nuortenkirjaan, Asvalttisoturiin keskeisenä sivuhahmona. Crazymail aloittaa Sarasta kertovan trilogian. Huonoille teille ja jengien pyöritykseen joutunut Sara eristetään pikkukaupunkiin, enon hoiviin ja käymään kymppiluokkaa. Tästä kirjasta hahmot siirtyvät eteenpäin myös nuortenkirjojen ulkopuolelle. Sarassa on vimmaa, mutta samalla tarina on kiikkerä: Sara ei ole alkuunkaan niin paha ja syrjäytynyt kuin haluaa itse uskoa, ja uskotella muille. Kymppiluokan jengillä, mummolla ja enolla on paikkansa Saran elämässä ja mustaakin mustemmassa sydämessä. Mietin, onko tämä jo viimeisiä vimmaisia nuortentarinoita, vai vieläkö samaa vereslihalla olevaa elämää löytyy Lehtinen uudemmista kirjoista. 

66. A.J. Jacobs: Kunnon mies - kuinka tavoittelin täydellistä terveyttä. Newyorkilainen toimittajan A.J. Jacobs harrastaa ihmiskokeita itsellään: hän on elänyt tietosanakirjavuoden, raamatullisen vuoden - ja tässä kirjassa eletään superterveellinen kaksivuotinen. Jacobsin kirjoitustyyli on irtonainen ja letkeä, kirjoja on hauska lukea. Tässä terveyskirjassa aihe vain on tolkuttoman laaja: liikunnasta ruokavalioihin ja yksittäisten ruumiinosien terveydestä yleiseen turvallisuuteen - ehkä siksi kirja on vähän hajanainen. Ajattelemaan se kuitenkin pistää: mitä terveys on, ja mitä itse olen sen eteen valmis tekemään, mitkä ovat ne terveyden osa-alueet joihin voin ja joihin pitäisi kiinnittää huomiota? Millainen liikunta on hyväksi tai sopii itselleni? Onko ruualla vaikutusta, ja jos niin minkälaista? Jacobs perustaa kokeilunsa tutkittuun tietoon, huuhaat jäävät tämän terveyden ulkopuolelle. Tarinassa rinnalla kulkee A.J:n poloinen vaimo ja vilkkaat pojat, eksentrinen Marti-täti ja lähes satavuotias isoisä. Suosittelen jos haluat pohtia terveyttä tuoreemmasta ja vähemmän käskyttävästä näkökulmasta. (Jacobsin Raamatullinen vuosi on yksi suosikkikirjoistani, eikä Britannica juurikaan häviä sille!)

65. Tuija Lehtinen: Asvalttisoturi. #tuijalehtismaraton. Peruskoulunsa päättävä Kim hapuilee lautaroolipelien ja tyttöjen maailmassa. Hiljainen yksinhuoltajaisä ei osaa avautua eikä kertoa kuolleesta äidistä, josta Kim kaipaisi lisätietoa. Tyttöjä tulee, vaan ei jää olemaan. Kaverisuhteet ovat hakusessa, mökille seuraksi jänttäytyy outo kovispoika Möykky. Kesäkirja, kasvutarina, kertomus äidittömyydestä ja hapuilemisesta. Tämän tarinan sivuhenkilöt saavat tulevissa kirjoissa enemmän tilaa, ja edellisen kirjan (Kundi kesätukkainen) päähenkilö on tässä kirjassa sivuhenkilönä, yhtenä Kimin elämän tytöistä. Roolipelihahmojen tahdissa etenevä kertomus on pehmeä ja kesäinen.

64. Tuija Lehtinen: Kundi kesätukkainen. #tuijalehtismaraton Punatukkainen Maarit on muuttanut Helsinkiin käymään ilmaisulukiota. Ensimmäisenä syksynä pitää löytää uudet kaverit, asettua, tottua lukioelämään, pärjätä mummin kanssa ja kirjoittaa. Erityisesti pitäisi kirjoittaa. Eikä rakastuminenkaan haittaisi. Ensimmäisiä selkeästi intertekstuaalisia Lehtisiä: Maaritin elämässä vilahtavat Riina ja Sepe (Mirkka-sarjasta). Kirja itsessään on jonkinlainen välikirja: Maaritin elämässä tapahtuu kyllä, mutta ei mitään kovin räväkkää tai ihmeellistä. Pieni kasvutarina lukiolaisen ensimmäisestä syksystä. Tuttua sanailua yhä.

63. Minna Haapasalo: Tilkkuterapiaa. Riina on jäänyt avoerossa aivan tyhjän päälle: ei rahaa, ei taloa, ei osuutta autoon, asuntoon, huonekaluihin. Täydellisesti suunniteltu, sisustettu ja ehdottoman instakelpoinen koti jää eksälle ja tämän vauvaa odottavalle uudelle naiselle. Riinalla on kalsea yksiö ja siideriä. Kansalaisopiston tilkkutyökurssi on pakkorako: jotain tekemistä on saatava viikkoon - sen siiderin lisäksi. Riinan elämään tulee tilkkujen lisäksi erilaisia ja erikoisia persoonia: kommuunieläjiä, eläkeläisiä, smaragditakkinen mies. Ja välit siskoon muuttavat muotoaan. Lempeästi etenevä kasvutarina erosta ja uudesta alusta, näkökulman löytämisestä itseen, uuden harrastuksen ja elämäntavan löytämisestä. Pidin! 

62. Balli Kaur Jaswal: Shergillin sisarusten odottamattomat seikkailut. Brittiläiset Rajni, Jezmeen ja Shirina lähtevät pyhiinvaellukselle Intiaan toteuttamaan syöpään menehtyneen äitinsä viimeistä toivetta. Sisarukset ovat etääntyneet toisistaan, muistot lapsuudesta ovat kaikilla kovin erilaisia ja äidin kuolemaan liittyy kaikilla sekavia tunteita - nykyhetkestä puhumattakaan. Kukin siskoksista lähtee pyhiinvaellukselle sekavin tuntein, oman elämänsä ja sen salaisuuksien kuormittamana. Pinnalta kepeä ja hyväntuulinen tarina kuljettaa mukanaan myös vakavampia tarinoita: naisen asemasta ja oikeuksista, kahden kulttuurin välissä olemisesta, oikeudesta päättää omasta elämästään. Hyvä chicklit toimii juuri näin: houkuttelee lukemaan ja nautiskelemaan, ja äkkiä huomaat pohtivasi jotain elämän perimmäisistä kysymyksistä - tai oivaltavasi jotain sellaista, mitä et muuten olisi oivaltanut.  Balli Kaur Jaswal on jo nyt, kahden suomennetun kirjansa jälkeen, yksi uusia suosikkejani. Teksti etenee, päähenkilöt ovat samastuttavia, kirjat jo sinällään avaavat todella kiehtovalla tavalla kahden kulttuurin välissä elämistä ja tarinoissa on aina vahvoja kannanottoja naiseudesta, naisena elämisestä.

61. Mhairi McFarlane: Sinuun minä jäin. Ben ja Rachel tutustuivat yliopistossa, ystävystyivät - ja sitten? Kumpikin seurusteli tahoillaan, kunnes reilun kymmenen vuoden jälkeen elämä on kuljettanut heidät taas yksiin. Mitä tapahtuu? Rachel eroaa, mutta Ben on naimisissa. Tarinassa kulkevat rinnakkain nykyhetki ja siihen liittyvät työ- ja ihmissuhdemurheet ja toisaalta mennyt, yliopistovuodet. En ole varma, olenko aiemmin lukenut tämän kirjan - tarina tuntui vieraalta, ja silti siinä oli kovasti tuttuja elementtejä. Kuuntelin äänikirjana: McFarlane on mielestäni äänikirjamuodossa haastavaa kirjallisuutta, koska tarinoissa on paljon pitkää dialogia ja välillä kadotin puhujaäänen. Aika ennalta-arvattava tarina, mutta laadukasta hyvää McFarlanea. Olisi ehkä kannattanut valita perinteinen formaatti äänikirjan sijaan, se olisi ehkä sopinut omaan lukutyyliini paremmin. Olen huomannut tämän aiemminkin McFarlanen kirjoissa: minulle ne sopivat parhaiten perinteisenä paperikirjana, silloin ovat super!

60. Tuija Lehtinen: Siskokullat. #tuijalehtismaraton. Jukka on päässyt Ouluun opiskelemaan lastentarhanopettajaksi, ja päätyy asumaan kolmen tytön kanssa kommuuniin. Naisia on opiskelupaikassa ja naisia on kotona, vaan ei Jukan elämässä. Välit kotiväkeen ovat hankalat, pitäisi elää ja sopeutua. Vaniljasyndrooman tyyppinen tarina opiskelemisesta ja omilleen lähtemisestä, tällä kertaa miesnäkökulmasta. Yksi Lehtisen nuortenkirjasuosikeistani, ja siihen oli mukava palata nytkin, vuosien tauon jälkeen. Tarinassa on kepeyttä, sanailua ja sopivan vähän myös tummia sävyjä - sujuvaa, taattua ja vahvaa Lehtistä, sitä "oikeaa ja tuttua". Kirja on julkaistu 1995, omina opiskeluaikonani siis. Aikoinaan siihen oli helppo samastua, ja edelleenkin kirja vei vahvasti omiin opiskeluvuosiin. Vähän puolivälin jälkeen suussani alkoi maistua lakritsivenekarkeilta; olenkohan mussuttanut niitä samalla kun olen lukenut? (Mirkka-sarjaa lukiessa suussa maistuu ranskanleipä ja kahvi, joskus myös kaakao) Nautinnollinen nostalgiapläjäys. 

59. Tuija Lehtinen: Ikkunaprinsessa. #tuijalehtismaraton. Nuortenkirjassa Minni ja äitinsä ovat eron jälkeen muuttaneet pikkukaupunkiin, Minnin sinkkutädin talon yläkertaan. Naapurissa asuu sekalainen sortin sakki, koulussa on edessä uudet kaverit. Minni kaipaa kokemuksia, seksiä, poikia elämäänsä - ja harjoittelee vaihtelevalla menestyksellä ihastumista, rakastumista ja seksisekoilua. Vähän liikaakin yhden aiheen ympärillä pyörivä tarina. Lukukelpoinen, mutta pitkälti kyllä aikansa tuote ja ajastaan jo jäänyt.

58. Sheila O´Flanagan: Naiset karkuteillä. Deiralla on takanaan ero pitkästä suhteesta, Grace on jäänyt leskeksi. Deira päättää toteuttaa yhteisen lomamatkan yksin, Grace seuraa edesmenneen puolisonsa aarrejahtivihjeitä Ranskassa ja Espanjassa. Matkansa alkutaipaleella naiset kohtaavat vahingossa ja vielä enemmän vahingossa he päätyvät tekemään matkaa yhdessä. Kepeää roadtrip-hömppää. Tarina eteni sujuvasti, oma keskittymiseni välillä vähän rakoili: unohtelin aarteenmetsästyksen vinkkejä, ja itse asiassa unohdin myös välillä kumpi naisista olikaan leski ja kumpi eronnut. Leppoisaa luettavaa, sopisi vaikka lomalle. 

57. Michaeleen Doucleff: Metsästäjä, keräilijä, kasvattaja. Alkuperäiskansojen kasvatusoppeja. Ylempään keskiluokkaan kuuluva, akateeminen sanfranciscolaisäiti kärsii äitiyden tuskasta ja kokee "läntiset" (siis ylemmän keskiluokan akateemiset sanfranciscolaiset) kasvatustavat ja -ihanteet ahtaiksi ja perheongelmia aiheuttaviksi. Doucleff lähtee taaperonsa kanssa tutustumaan metsästäjä-keräilijäkulttuureiden lastenkasvatustapoihin, ja rakentaa niiden varaan oman kasvatusfilosofiansa /-käytäntönsä, joka luonnollisesti korjaa kaiken mitä pielessä on äidin ja lapsen välillä ollut. Monet kirjassa esitellyt tavat tai käytännöt olivat ainakin itselleni itsestään selviä (ehkä siksi, että en ole ylempään keskiluokkaan jnejne, vaan ilmeisesti pikemminkin siis metsästäjä-keräilijä?) ja aikoinaan käytössä ilman että oikeastaan edes ajattelin erityisesti kasvattavani. (lapsen ottaminen mukaan kotihommiin, ja vastuun antaminen tai vapaasti leikkiminen ja leikkimässä pihalla käyminen noin niinkuin esimerkiksi). Ihmettelen muuten aika usein, miksi yhdysvaltalaisessa kulttuurissa lapset ja aikuiset syövät eri aikaan? Kuten monet tämäntyyppiset kirjat, joissa kirjoittaja laittaa persoonansa likoon, tämäkin oli letkeää luettavaa ja periaatteessa varmaan helposti samastuttavakin (paitsi että en ole ylempään keskiluokkaan jnejne). Luin liki yhdeltä istumalta, en tullut kovin ärtyisäksi, en kärsinyt kovinkaan kamalasta taannehtivasta kasvatuspuuteangstista, että oli ihan kelvokasta luettavaa. Kunhan vain muistaa suodattaa jenkkisuodattimen läpi. Lue mieluummin kuriositeettina kuin kasvatusoppaana.

värikoodisto
chicklit (viihde /feelgood/hömppä)
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

Huhtikuu 2022

56. Tuija Lehtinen: R.I.P. #tuijalehtismaraton nuortenkirja bändimaailmasta. Menestystä kohti hapuilevan R.I.P -bändin roudarin, Saskan kertomus siitä mitä tapahtuu, kun menee lujaa ja liian lujaa. Aavistuksen tummasävyinen kertomus ei missään vaiheessa ole kuulunut suuriin suosikkeihini, mutta on silti edelleen kohtalaisen toimiva. Saska unelmoi runotytöstä, muistelee lapsuutensa säpäkkää pihakaveria ja yrittää löytää paikkaansa elämässä. 

55. Katariina Vuori: Kasvun paikka. Kotirouvana nöpsöttelevä, parin alakouluikäisen lapsen äiti Silvia hurahtaa huonekasveihin. Kasvun paikka on kertomus hajoamaisillaan olevasta, kommunikoimattomasta avioliitosta ja addiktiosta. Kirjan lieve mainostaa tarinaa "umpihauskaksi" - ja kai tavallaan huonekasvihurahdus on addiktiona erikoinen ja hauska, mutta minusta kertomus oli kaikkea muuta kuin hauska. Hurahdus vie Silvian valehtelemaan, peittelemään jälkiään, rakentamaan erikoisia kasvualustoja, etääntymään kaikilla tavoin elämästään ja perheestään. Tarina etenee sujuvasti ja selkeästi, hahmot ovat samastuttavia, kertomus vei mukanaan - mutta hauska? Luin melkein yhdeltä istumalta, pidinkin. 

54. Tuija Lehtinen: Minun veljeni Jon. #tuijalehtismaraton. Nuortenkirjoja lukee nopeasti. Minun veljeni Jon on kiihkeä, aavistuksen tummasävyinenkin kertomus hyvän perheen tytöstä Johannasta, joka yhtäkkiä törmää menneisyyden perhesalaisuuteen, ja joutuu sen myötä ottamaan uudella tavalla kantaa myös omaan elämäänsä. Teema ja kirjassa hahmojen käymät ydinkeskustelut ovat hyvin samantyyppisiä kuin Enkelinkuvissa, mutta kirjan tempo on jollain tavalla kiihkeämpi. Olen aina suhtautunut tähän tarinaan vähän kaksijakoisesti: toisaalta pidän, toisaalta en. Enemmän kyllä pidän. Yksi Lehtisen tunnusmerkeistä ilmaantuu tässä tarinassa (myös Enkelinkuvissa, kun nyt muistelen), ja jatkossa sitä näkee enemmän: päähenkilö sopii tapaamisen "marraskuussa kello 17" - epämääräinen, mutta kellonaikaan sidottu tapaaminen määrittää päähenkilön tulevaisuutta ja antaa vihjeen siitä kuinka tarina tulee jatkumaan, loppu ei jää kokonaan avoimeksi. Sijoittuvatko tapahtumat Kuopioon - lehdenmyyjäpatsas? 

53. Kirsti Ellilä: Pohjakosketus. Kiikkerän ravintolalaiva Kipon osuuskunnan ympärille rakentuva tarina. Laiva on kenossa ja vinossa, ja niin ovat myös Kipon osuuskuntalaisten, erityisesti Ainon elämä. Otteesta luisuvat elämät, ihmissuhteiden vaikeus ja niiden pyhyys, merkitys suhteen osapuolille, rahan merkitys elämässä - ja mitä tapahtuu jos ne kaikki ovat kaltevalla pinnalla, luisumaisillaan pois hallinnasta? Pidin! Olen lukenut tämän kirjan perinteisessä formaatissa, ja nyt kuuntelin äänikirjana. Ellilän toteava tyyli ja lakoninen lukijaääni toimivat tässä tarinassa erityisen hyvin. Kirjan teemat pyörivät jossain määrin samoissa aiemmin kuuntelemani Arpapelin kanssa: raha, ihmissuhteiden pyhyys ja merkitys - ja jään niitä aina kuuntelemani pätkän jälkeen pohtimaan. Harmittaa, sillä nyt olen kuunnellut kaikki kirjaston kokoelmista löytyvät Ellilän kirjat. Äänikirja.

52. Tuija Lehtinen: Roskisprinssi. #tuijalehtismaraton. Työ- ja yhteiskunnallinen stressi pakottaa lukemaan kevyttä kirjallisuutta. Siskon kanssa luemme yhdessä läpi Tuija Lehtisen tuotantoa; nyt vaihdoimme vaihteeksi Lehtisen ennen vuosituhannen vaihdetta ilmestyneisiin nuortenkirjoihin. Roskisprinssi on yksi suosikeistani: Jed räväyttää 17-vuotispäivänsä kunniaksi ja lähtee näyttävästi kotoaan maailmalle. Hän päätyy pohjoisen pikkukaupunkiin rakentamaan itselleen kokonaan uudenlaista elämää roskakuskina ja lehdenjakajana. Tuttujen, rakkaiden nuortenkirjojen lukeminen vie vahvasti omaan nuoruuteen, ja Lehtisen varhaisvaiheen tuotanto on tuttua, rakasta ja muodostaa voimakkaan visuaalisia mielikuvia, joissa on hyvä vaeltaa. Silkkaa hyvätekevää eskapismia, lukekaa hyvät ihmiset uudestaan nuoruuden lempikirjoja, ne saattavat yllättää monella tasolla. Tapahtumat sijoittuvat "pohjoisen pikkukaupunkiin".

51. Annie Darling: Pieni kirjakauppa Bloomsburyssä. Nuorena orvoksi jäänyt Posy perii kirjakaupan, jossa hän itse ja aikoinaan myös hänen vanhempansa ovat työskennelleet. Samalla hän perii kirjakaupan entisen omistajan lapsenlapsen, ärsyttävän Sebastianin, joka yrittää sotkeutua kaupanpitoon. Posy päättää muuttaa kirjakaupan kannattavammaksi, mutta riesana häärii koko ajan hävyttömän ärsyttävä Sebastian. Hitaasti käynnistyvä, mutta hiljalleen hauskahkoksi muuttuva tarina kirjakauppamaailmasta (miten monta "hän peri kirjakaupan" -tarinaa maailmaan mahtuu?) Pikkuisen huumoria, hiukan väärinkäsityksiä, vähän romantiikkaa; oikein herttainen viihdekirja - ei mitään suurta kirjallisuutta, mutta aivan lukukelpoinen välipala. Sopivasti edellisen lukemani kirjan kanssa keskusteleva: myös tässä kertomuksessa kirjoitetaan rakkausromaania. Ilmeisesti kirjasarjan ensimmäinen osa - en tiedä kantaako tarina tätä pidemmälle. 

50. Kirsti Ellilä: Nainen joka kirjoitti rakkausromaanin. Selma on muuttanut unelmien asuntoon yhdessä ihanimman poikaystävänsä kanssa. Paitsi että asunto on täysin remppakunnossa ja poikaystävä ei oikein osaa rakastaa tai sitoututa. Unelmien asunnon remppakustannuksia peittääkseen Selma päättää kirjoittaa rakkausromaanin. Hyvä ystävä Maria ja ex-poikaystävä Edu eivät moista ymmärrä, poikaystävä katoaa, rempasta tulee lisäkustannuksia, työpaikka menee alta - eikä se rakkausromaanikaan oikein tahdo edetä. Muistelisin Ellilän kirjan ilmestyneen sellaisena aikana, jolloin viihdekirjallisuuden (siis naisille suunnatun romanttisen kirjallisuuden) olemassaolon oikeutuksesta käytiin keskustelua ainakin blogimaailmassa. Ovatko rakkausromaanit oikeaa kirjallisuutta? Voiko ihminen lukea rakkausromaaneja ja sanoa pitävänsä niistä? Onko rakkausromaanin kirjoittaminen oikean kirjallisuuden kirjoittamista vai onko se haihattelevaa todellisuuspakoa? Ellilä vastaa henkilöidensä kautta ainakin näihin kysymyksiin. (oma kysymykseni tässä ajassa: miksei dekkareita luokitella viihdekirjallisuudeksi, koska viihdettähän ne hyvinkin ovat.) Ellilän teksti soveltuu äänikirjamuotoon oivallisesti, pidin ihan älyttömästi! (olen lukenut tämän myös perinteisessä formaatissa kauan sitten, ja koen että nimenomaan äänikirja on tälle hyvä formaatti!)  

49. Tuija Lehtinen: Lumiruusu. Kylpylämaailmaan sijoittuva #tuijalehtismaraton -tarina. Tässä kertomuksessa Rebekka toimii upean ja ylellisen Lumiruusu-kylpylän vastaavana. Kylpylän omistavat it-äkkirikastuneet veljekset Riki ja Kurre. Riki on ihastunut Rebekkaan ja Rebekka Kurreen. Kirja on samalla puolittainen jatko-osa Mallitoimisto Pandoralle. Sympaattista, takuuvarmaa Lehtistä. Totesimme siskon kanssa, että edelleen sitä hyvää, vetävää, sujuvaa viihdettä, jota lukee mielikseen erityisesti nyt, kun maailmalla tapahtuu kaikkea sitä, mitä tapahtuu.

48. Tuija Lehtinen: Mallitoimisto Pandora. #tuijalehtismaraton. Mallimaailmaan sijoittuva tarina hyvin erikoisesta Heinon mallidynastiasta. Emma on jättänyt työnsä lentoemäntänä ja tullut äitinsä palvelukseen mallitoimistoon. Emman isän ex-vaimot, äiti ja toimiston leipiin tuleva uusi malli sekoittavat Emman elämää, samoin kuin ex-poikaystävä. Hyväntuulista Lehtistä. Tosin järkytyin kun tajusin, että en enää ole päähenkilön ikäinen, vaan pikemminkin hänen äitinsä. Kääk sille. 

47. Jari Järvelä: Aino A. Aallon arkkitehtipariskunnasta muistetaan todennäköisemmin Alvar. Järvelä on tutkinut Ainon elämää ja uraa, ja fiktiossaan antanut Ainolle oman äänen. Alvar kuvataan narsistisena, vastuuttomana, haahuilevana omaneduntavoittelijana, jolla ei ole mitään lahjoja. Aino taas on vakaa, luova ja perhettä pystyssä pitävä voima, perheen ainoa todellinen arkkitehti, suunnittelija ja myös toteuttaja. Teksti etenee sujuvasti, otteet Ainon päiväkirjasta tuovat esiin Ainon oman äänen. Pidin tavasta jolla tarina kulki ja eteni, tarinan kielestä ja tekstistä, vaikka en aina pitänytkään siitä, miten yksioikoiseksi erityisesti Alvarin hahmo oli rakennettu. Luin liki yhdeltä istumalta (mitä nyt välissä piti käydä töissä ja muuta). Suositus.

46. Kirsti Ellilä: Arpapeliä. Kuuntelin äänikirjana ja pidin! Luulin lukeneeni tämän kirjan joskus, mutta ilmeisesti olen päässyt vain puoliväliin asti, koska sen jälkeen tapahtumat olivat aivan vieraita. Mia on jäänyt lääkärintyöstään kotiäidiksi ja pitää huolta kommuunimaisen puutaloidyllin erikoisista asukeista. Tarina alkaa pihajuhlassa, jonka jälkimainingeissa Mia saa tuntemattomalta ohikulkijalta raaputusarvan. Arvassa on päävoitto. Yhtäkkinen rikkaus sekoittaa Mian elämän, joka muutenkin tuntuu rapautuvan tyhjenevän pesän, keski-ikäistymisen, parisuhteen väljähtymisen ja elämän hiljaisen muutoksen myötä. Ellilän kieli on toteavaa, ja tuntui sopivan äänikirjamuotoon hienosti, ekstraplussat lukijalle, jonka verkkaisen flegmaattinen lukutapa ja lämmin ääni sopivat tähän hitaasti hajoavan miljöön, rapautuvan perheen ja parisuhteen ja keski-iän hiljaisen toivottomuuden maailmaan. Toteavassa tarinassa paljastui pieniä ja suuria salaisuuksia, kipupisteitä ja käännekohtia, jo toivottomalta tuntunut tarina kääntyi kauniiksi. Äänikirja. Suositus, erityisesti äänikirjavaihtoehdolle.

45. Tuija Lehtinen: Nukkemorsian. #tuijalehtismaraton .Nukkemorsian sijoittuu pikkukaupungin riippumattomaan, pienehköön teatteriin, jossa ihmissuhteet menevät solmuun, kun teatterinjohtaja päättää tuottaa modernia draamaa. Näytelmää saapuu pääkaupungista asti ohjaamaan Dimitri, jonka teatterikoulun aikaiset edesottamukset ovat yhä pääosaan valitun Kristiinan tuoreessa muistissa. Hiukan jännitystä, sopivasti huumoria ja odotettu loppuratkaisu. Hyvällä mielellä ja nopeasti luettu.

44. Tuija Lehtinen: Viiden tähden tuhkimo. Ja #tuijalehtismaraton jatkuu. Tällä kertaa vuorossa pikkukaupunkiin sijoittuva kertomus Satumarjasta, joka lähtee enonsa avuksi ränsäiseen kartanoon. Eno on infarktin jäljiltä avun tarpeessa, vaikka talossa asuvat jo taloudenhoitaja ja tämän aikamiespoika. Satumarjan veljellä on kaupunginjohtajan kanssa suunnitelmia enon talon ja tontin varalle. Hyväntuulinen, vetävä ja siedettävän ajaton perinteisen mallin viihdekirja. Ylermi (Uolevi?) Ryynäsen patsas sijoittuu tähän kaupunkiin, täytyy muistaa pitää mielessä. Muuten tämän tarinan hahmot eivät tee paluita myöhempiin kertomuksiin. Tarina lähti vähän kitkutellen käyntiin: lainaamassani niteessä on todella pientä pränttiä, mutta kun pääsin kunnolla alkuun, luinkin ihan hyvällä mielellä.

värikoodisto
chicklit (viihde /feelgood/hömppä)
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

Maaliskuu 2022

43. Milly Johnson: Kirsikoita ja joulun taikaa. Kertakaikkisen suloisen jouluinen satu! Historiallisen hurja lumimyrsky höykyttää Britteinsaaria, tyhjilleen jääneeseen majataloon myrskyn laantumista odottamaan pelastautuvat  Charlie ja Robin, jotka olisivat halunneet hemmottelulomalle Skotlantiin, Luke ja Bridge, joiden pitäisi allekirjoittaa avioeropaperit ja Jake ja Mary, työmatkalla. Tässä kirjassa on ihanasti sadunomaisuutta ja taikaa, ei liian helppoja ratkaisuja (vaikka tietysti onnellisia loppuja!) ja mukavasti lunta ja joulua. Tulin hymyileväisen hyvälle tuulelle tätä lukiessani. Jos päätät lukea, muista että tämä on satu!

42. Nita Prose: Huonesiivooja. Sosiaalisesti lukutaidoton, isoäidin kasvattama Molly työskentelee hienostohotellissa huonesiivoojana. Työvuorollaan hän löytää hotellin arvostetun vakiasiakkaan kuolleena - ehkä murhattuna - ja joutuu itsekin epäilyksenalaiseksi. Mollyn kirjaimellinen tapa tulkita maailmaa ja kyvyttömyys tunnistaa muiden ihmisten tunteita, aikomuksia tai tarkoitusperiä ovat kirjan ytimessä. Tarina käynnistyi mielestäni hitaasti, ja minua häiritsi se, kuinka päähenkilö tuli jatkuvasti muiden ihmisten hyväksikäyttämäksi. Kirja on näkynyt paljon somessa, mutta oma lukukokemukseni jäi jotenkin vaisuksi. Kirjan loppupuolen muutamat yllättävät käänteet pikemminkin häiritsivät kuin ilahduttivat: kirja on rakennettu dekkarityyliseksi, enkä pidä viimeisten sivujen hovimestari on syyllinen -tyyppisistä käänteistä, joissa lukijalta on piilotettu, peitetty tai salattu jotain tarinan ratkeamisen kannalta olennaista. Tarina etenee sujuvasti, päähenkilö herättää myötätuntoa. Ei ollut aivan minun kirjani.

41. Helena Kaartinen: Arvioitu lentoaika. Lähes 40 vuotta lentoemäntänä työskennellyt Alisa alkaa pähkäillä eläkesuunnitelmia, pohtii ikääntymistä, ammattiminää, asiakaspalvelua ja omaa tilannettaan. Selvästi omakohtaisen fiktion vahvuuksia ovat kohtaamiset työssä ja vapaa-ajalla, kirjan tyyli on runsas ja kuvaileva ja kaikesta kuuluu läpi kirjoittajan rakkaus ammattiinsa ja työhönsä. Kuuntelin äänikirjana, eteni vähän hitaasti. Pidin kirjan verkkaisesta tyylistä, pohdiskeluista ja kohtaamisista, muistutti nuorena lukemaan Lotta lentoemäntä -sarjaa. Äänikirja.

40. Christina Hunger: Kuinka Stella oppi puhumaan. Pienten lasten puheterapeutti Christina Hunger puolisoineen hankki koiran, ja alkoi miettiä, voisiko koiran opettaa kommunikoimaan kommunikaatiotaulun avulla. Hän äänitti Stella-koiralle painikkeita, joissa ydinsanoja ("ulos", "ruokaa" "leikitään") ja alkoi soveltaa koiranpentuun samoja kommunikaation mallittamistapoja kuin vastaanotollaan käyviin lapsiin - tulokset olivat ihmeellisiä ja odottamattomia. Mielenkiintoinen, hyväntuulinen ja vetävästi kirjoitettu kirja kertoo kielenkehityksestä, puhumaanoppimisesta ja koirankoulutuksesta vähän erilaisesta näkövinkkelistä. Aloimme kotona pohtia, voisiko kommunikatiivisemman kissamme opettaa myös käyttämään painikkeita. Letkeää luettavaa kielestä ja koirista.

39. Tuija Lehtinen: Samppanjataivas. #tuijalehtismaraton ja naistenlehtimaailmaan sijoittuvan Noora-sarjan viimeinen osa. Vähän löyhä ja ajasta jäänyt jatko-osa, kuitenkin kepeää ja vaivatonta luettavaa näissä päivissä, joissa ajatukset eivät millään meinaa pysyä radallaan. Herttaista hömppää.

38. Tuija Lehtinen: Mirkka, Masa ja uudet tuulet. #tuijalehtismaraton edelleen. Mirkka-sarjan viimeinen osa, sympaattinen päätös ihanalle nuortenkirjasarjalle. Palasin hyreksyttäviin nuoruusfiiliksiin ja muistoihin - vaikka olenkin kirjan ilmestyessä ollut jo ihan oikeasti aikuinen. Tykkään kirjan ajankuvasta: Ryhmiksen Romeo ja Julia, ensimmäiset naiset intissä, kännykkänolous (kyllä, joskus podettiin kännykän soimisesta aiheutuvaa noloutta!)

37. Susanne Valkeakari, Petteri Korkala: Löydä liikunnan ilo. Liiku omalla tyylilläsi. Vähän toisenlainen näkökulma ja lähestymistapa liikuntaan. Tässä kirjassa ei ole yhdenyhtä kuntosaliohjelmaa, ei sitä pakollista lenkki-punttisali-jooga -ehdotusta, eikä mitään muutakaan liikuntaohjelmaa. Kirjassa opetetaan tunnistamaan oma liikkujatyyppinsä, näkemään tämän tyypin vahvuudet ja mahdolliset esteet liikunnallisen elämäntavan tiellä ja opastetaan löytämään oikea, omalle itselle sopiva lähestymiskulma liikuntaan ja nimenomaan liikunnalliseen elämäntapaan. Itse olen fiilistelijä (tosin liikun mieluiten yksin ja itsekseni), ripauksella organisoijaa (outo yhdistelmä!). Huomaamattani olen monia kirjan ohjeita noudattanutkin; nyt vain nämä koronavuodet veivät uimahallin elämästäni lähes kokonaan, ja se on vaikuttanut ikävällä tavalla. Haen takaisin sitä iloa, ja tästä kirjasta oli kyllä siinä apua. 

36. Adam Kay: Kohta voi vähän kirpaista. Nuoren lääkärin salaiset päiväkirjat. Kuuntelin äänikirjana tämän joskus vuosia sitten lukemani aika raadollisen kuvauksen synnytys- ja naistentautilääkäriksi opiskelevan ja erikoistuvan Adamin muistelukset. Brittiläinen terveydenhuoltojärjestelmä on lääkäriä kohtaan aika armoton koneisto, osa päiväkirjaotteista on surullisia, osa raadollisia, osa hykerryttävän hauskoja. Pohdituttavaa kuunneltavaa nyt kun yksi nuoristani opiskelee kätilöksi. Äänikirja.

35. Jill Mansell: Kolme ihanaa asiaa sinusta. Tämä on niitä kirjoja, joita on suloista lukea, mutta jotka unohtuvat samoin tein kun sen kädestään laskee pois. Hallie on rakastunut ja kuolettavan sairas. Flo on kuolettavan rakastunut, mutta rakkautta varjostaa poikaystävän sairaalloisen hallitseva sisko. Tashan poikaystävä on seikkailu-urheilija, Tasha ei. Alusta asti on selvää, että jotenkin polut risteävät - mutta kuinka? Herttainen, suloinen, nopealukuinen, mutta ei jättänyt ainakaan minuun mitään muistijälkiä; kun aloin paria päivää myöhemmin kirjoittamaan tätä arviota, en muistanut edes päähenkilöiden nimiä, enkä kunnolla sitäkään, mitä kirjassa tapahtui. Lue aivot narikkaan -hetkellä. 

34. Saska Saarikoski: Poikkeustilassa. Koronapäiväkirja. Sain kirjavinkin hehkutettuani Anna-Stina Nykäsen koronakevään 2020 kolumneja. Saarikoskella on hänelläkin ollut koronapalstansa samaan aikaan Hesarissa. Saarikoski ei millään muotoa kuulu suosikkitoimittajiini, mutta kuten Nykäsen, myös Saarikosken koronapäiväkirjassa on jotain hyvin lohdullista. Ehkä aikaa on jo kulunut riittävästi. Tuntui hyvältä lukea näitä kolumneja, muistella, palata mielessään ensimmäiseen koronakevääseen. Ja muistaa myös tässä hetkessä ja ajassa, että ehkä jonain päivänä selailemme näiden päivien muistiinpanojamme; terästäydyin taas (Saarikosken innoittamana!) päiväkirjaamisessa. Mietin, miten tärkeää on, että monet - ja mieluusti juuri toimittajat - kirjoittavat historian kynnyksellä päiväkirjoja ja julkaisevat niitä. Haastattelut, näkökulmat, toimituksellinen ote ja silti myös henkilökohtaisuus, ihmisyys ja lähelletuleminen ovat osa meidän kaikkien yhteistä muistia ja muistoja.

33. Donna Leon: Pimeillä vesillä. Uusin suomennettu Brunetti-dekkari. Olen lukenut tämän dekkarin jo kertaalleen alkuperäiskielellä. Viime vuosina venetsialaispoliisin rikokset ovat enenevässä määrin pyörineet ilmastonmuutoksen ja ympäristörikosten ympärillä; niin myös tämä tarina. Kuoleva nainen haluaa viimeiseksi puhua poliisille, ja onnistuu antamaan Brunetille vain häivähtäviä vinkkejä mahdollisesta rikoksesta. Kreivitön ja viinitön (?!) kertomus vei minut hetkeksi liian hiostavaan Venetsian kesään, pohtimaan turistikaupunkien tilaa. Pidän Leonin dekkareista: ne eivät ole liian pelottavia tai hurjia, niissä on aina hyvää ruokaa ja kauniit maisemat. Ihminen tarvitsee juuri sellaista.

32. Adam Kay: Kolme yövuoroa jouluun on. Nuoren lääkärin jouluiset päiväkirjat. Hetkittäin jopa makaabereita muisteluksia jouluajan päivystysvuoroista synnytys- ja naistentautien osastolla. Kay jätti lääkärinuransa ja ryhtyi kirjoittajaksi ja koomikoksi, nykyinen ammatti yhdistettynä entiseen on poikinut pari hykerryttävää päiväkirjaa. Olen lukenut tämän jo kertaalleen aiemmin, nyt se oli luureissa äänikirjana. En välttämättä suosittele, jos veri ja sisälmykset tekevät pahaa. Äänikirja.

31. Tuija Lehtinen: Mirkka, Masa ja suuri rakkaus. #tuijalehtismaraton jatkuu. Masa rakastua-pätkähtää kertarykäisyllä ja soheltaa tunteidensa kanssa.  Mirkka väistyy koko ajan sivummas, ja persoonallinen Masa valtaa tilansa. Vähän tyhjä kirja tässä sarjassa, mutta petaa tehokkaasti sarjan viimeiselle osalle tilaa.

30. Tuija Lehtinen: Mirkka, Masa ja miss USA. #tuijalehtismaraton edelleen. Kaipasimme siskon kanssa huoletonta luettavaa, ja sitähän nämä jo menneen maailman tyttökirjat ovat. Tässä kirjassa Ahosen perheen nuorimmainen, Masa, kärsii alemmuuskompleksista söötin amerikkalaisen vaihtarin rinnalla. Nopealukuista hyvänmielenkirjallisuutta tämäkin. 

värikoodisto
chicklit (viihde /feelgood/hömppä)
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

Helmikuu 2022

29. Tuija Lehtinen: Mirkka ja Masan yksityinen juttu. #tuijalehtismaratoni jatkuu. Piti ihan oman mielenrauhan vuoksi hypätä jälleen huolettomaan nuortenkirjallisuuteen. Tässä tarinassa Ahosen perheen nuorimmainen, lukioikää jo lähestyvä Masa etäseurustelee ja kipuilee kasvunsa kanssa. Muutamakin asia on maailmassa tämän kirjan ilmestymisen jälkeen (1993) muuttunut: sanastosta löytyy selkeästi nykyään poliittisesti epäkorrekteja sanoja, vielä hyvin neutraalissa yhteydessä. Ravintoloissa on ollut erilliset puolet tupakoiville ja tupakoimattomille. Olemme haarukoineet Ahosen perheen kotikaupungin jonnekin Jyväskylän liepeille. Nopealukuinen hyvänmielen nuortenkirja sopi tähän hetkeen oivallisesti.

28. Nellie Bly: Maailman ympäri 72 päivässä. Nellie Bly oli 1880-luvun lopun newyorkilainen naistoimittaja, tutkivan journalismin ensimmäisiä airuita. Matkailijana Nellie on suomalaiselle lukijalle luultavasti tullut tutuksi Mia Kankimäen Yönaisista tai Päivi Laitisen Reissunaisista. Bly ehdotti päätoimittajalleen, että hän pyrkisi alittamaan Jules Vernen fiktiivisen matkailijan, joka oli kiertänyt maailman ympäri 80 päivässä. Huikea nuori nainen: hän lähti matkaan parin päivän varoitusajalla, teetti itselleen vain yhden puvun päivää ennen lähtöä, ja matkusti pelkillä käsimatkatavaroilla. Nellien päiväkirjatyyppinen raportti matkasta on ilmestynyt suomeksi syksyllä 2021. Tarina on pirtsakka - mitään muuta sanaa siitä ei voi käyttää. Toki ennakkoluuloineen, sanavalintoineen, näkökulmineen myös aikakautensa tuote, mutta ehdottomasti pirtsakka. Tietynlainen joutilas yläluokkaisuus kuultaa läpi päiväkirjan, ja Nellien havainnot ovat välillä outoja, välillä oivaltavia ja koko ajan valtavan hyvätuulisia (silloinkin kun hänellä särkee päätä ja ihmiset ärsyttävät). Tyyli toi mieleeni vanhat tyttökirjat, ja se lisäsi lukukokemuksen viehätystä. Lukusuositus, mutta vain jos kykenet lukemaan raportin aikakautensa tuotteena. 

27. Tuija Lehtinen: Maria. Naistenlehtien maailmaan sijoittuva tarina Noorasta saa jatkoa - samoin kuin #tuijalehtismaratoni. Tämän päivän vinkkelistä katsottuna vähän vaisu jatko-osa Nooran kertomukselle. Tarinassa on paljon viitteitä tuon aikakauden julkkiksiin; mietimme siskon kanssa, ketä laulajaa tarinan Marianne edustaa. Missille ja mäkihyppääjälle esikuvat löytyivät vaivatta. Tällaisissa kertomuksissa nämä viittaukset omaan aikakauteensa ovat yhtäaikaa hauskoja ja haastavia: aikakauden lukijalle ne ovat hauskoja havaittavia, näin jälkikäteen turhat julkkikset unohtuvat nopeaakin nopeammin, ja kertomuksesta katoaa yksi elementti. Totesimme siskon kanssa, että nyt jos koskaan tarvitaan juuri näitä hömppäkirjoja, jotka vievät ajatukset hetkeksi aivan muualle - toisenlaiseen aikaan ja paikkaan.

26. Anna-Stina Nykänen: Yksin kotona. Kuuntelin äänikirjana Hesarin toimittajan Anna-Stina Nykäsen itsensä lukemia kolumneja ja esseitä ensimmäiseltä koronakeväältä. Näissä oli lämpöä, huolta, huumoria, asiaa, painavampaa asiaa, surua, leppeyttä - kaikkea sopivassa suhteessa. Nautin kuuntelemisesta, palasin itsekin muistoissani ensimmäiseen koronakevääseen, ja yllätyin omien kirjoitusteni sävystä. Paluu muisteluihin teki yllättävällä tavalla hyvää. Vähän itkeätihustin kirjan loppumetreillä. Lämmin suositus - ja jos saat käsiisi äänikirjan, kuuntele se.

25. Jan Jalutsi: Ammattina vankikarkuri. Kroonisen vankilastakarkailijan muistelukset 1980-2000 lukujen suomalaisesta vankilamaailmasta. Sujuvasti etenevä kertomus.

24. Regina Rask: Jouluihminen. Tavaratalon somistajana työskentelevä keski-ikäinen Eeva on todellinen jouluihminen. Työssään hän odottaa eniten jouluikkunan rakentamista, ja kotona taas hän alkaa valmistella uutta joulua heti joulun jälkeen. Täydellisen, kaikkien aikojen ihanimman joulun tavoittelu on hänen elämänsä sisältö ja keskipiste siinä kohden, kun avioliitto tuntuu väljähtyneeltä, lapset ovat kasvamassa aikuisiksi, työpaikalla hiertää ja omat vanhemmat keksivät omia tempauksiaan. Joulun rakentaminen on arkielämän puitteiden korjaamista, ehostamista, ja toisaalta sisällön hakemista omaan elämään. Edes jokin asia maailmassa on siten kuin Eeva haluaa, hallittavissa ja luotavissa kauniiksi - vai onko? Olen lukenut tämän kirjan joitakin vuosia sitten, ja nyt kuuntelin äänikirjana. Tarina itsessään on hyvä ja samastuttava, pidän Raskin henkilöistä ja hänen kirjoistaan. Äänikirjan lukijasta en valitettavasti pitänyt, ja se harmitti pitkin matkaa. Kuuntelu myös venyi - koska lukija ei houkutellut kuuntelemaan, kirja jäi pariin kertaan kesken. Palasin siihen kuitenkin aina uudestaan, kun halusin muistaa, kuinka tarina päättyy. Äänikirja.

23. Reijo Ruokanen: Tahdolla maailman ympäri - Ari Huuselan tarina. Huusela on ensimmäinen suomalainen ja pohjoismainen yksinpurjehtija, joka on osallistunut Vendée Globe -purhjeduskisaan (2020-2021), ja tullut vielä maaliinkin. Kirjassa kerrotaan Huuselan tarina. Jostain syystä pidän purjehduskirjoista. En ole koskaan edes ollut purjeveneessä, enkä varsinaisesti haaveilekaan siitä, joten purjehduksen maailma on todella vieras. Luen kuitenkin purjehdusseikkailuista mielelläni. Huuselan tarina on kuvaus melko vaatimattomista oloista startanneen miehen matkasta kohti suureen purjehduskisaan osallistumista. Kirja keskittyy kilpapurjehdukseen; lukijalle jää vähän epäselväksi, millaista roolia purjehtiminen ylipäätään näyttelee Huuselan elämässä. Tarinassa keskitytään nimenomaan kilpailuihin ja niihin valmistautumiseen. Parhaita purjehduskirjoja ovat sellaiset, jotka on kirjoittanut seilori itse: näissä tulee kuuluville ilo, intohimo ja seikkailu. Tämä kirja on tässä mielessä valitettavan ulkokohtainen: valmistautumisista, kisoista, elämästä kyllä kerrotaan, mutta itse ihmisestä saa hyvin niukan otteen. Kiehtova tarina silti, ja kunnioitettava suoritus!

22. Judy Leigh: Suurenmoinen irtiotto. Olen lukenut tämän kirjan perinteisessä muodossa vuosi-pari sitten, ja pidin siitä. Tarinassa leskeksi jäänyt Evie on muuttanut vähän huomaamattaan ja tahtomattaan vanhusten hoivakotiin, joka lannistaa hänet tyystin. Yhtenä päivänä hän kävelee ulos hoivakodista ja päätyy seikkailuun: ensin hän ajautuu Dublinista Liverpooliin ja sieltä jo kohta Ranskaan. Yhden iltapäivän pieni shoppailuretki muuttuu suurenmoiseksi irtiotoksi. Se huolestuttaa Brendania, Evien poikaa. Brendanilla on ongelmallinen äitisuhde, ongelmallinen parisuhde ja ongelmallinen työtilanne. Roadtripissä vuorottelevat Evien ja Brendanin kertomukset, aikomukset ja tulevaisuuden suunnitelmat. Tämä toimi äänikirjana jopa paremmin kuin luettuna, pidin - ja suosittelen. Äänikirja.

21. Tuija Lehtinen: Onnentyttö. Lehtimaailmaan sijoittuva kertomus Noorasta, jonka rikas isoäiti asustelee Nizzassa. Noora tekee toimittajan töitä, vaikka voisi elellä perintörahoillaan. Nooran elämästä kadonnut isä ilmestyy sekoittamaan pakkaa, ja samoin tekee talkshow-juontaja Jarre. Yläluokkaisemmissa piireissä huiteleva Noora kiertelee taidenäyttelyissä ja oopperassa, vierailee Nizzassa ja kirjoittaa lehtijuttuja. Tästäkin vähän jo aika ajanut ohi. #tuijalehtismaratonin nopeaa luettavaa.

20. Tuija Lehtinen: Ruusunnuppu. Kiinteistövälittäjä Linda yrittää myydä pieniksi asunnoiksi pilkottua, ränsistynyttä kartanoa. Talon asukkaat pistävät hanttiin minkä kerkeävät ja mieshuoliakin riittää. #tuijalehtismaratonia jälleen, aika on vähän ajanut tästä kirjasta ohi, nopeaa luettavaa kylläkin. Pohdimme siskon kanssa, sijoittuvatko tämän kirjan tapahtumat Vaasaan?

19. Richard Osman: Mies joka kuoli kahdesti - torstain murhakerho -mysteeri. Seniorikylän nelikko päätyy ratkaisemaan kahdesti kuolleen miehen ja kadonneiden timanttien mysteeriä. Olin kokonaan unohtanut nelikon jäsenten ominaisuudet ja luonteet: kesti melkein kolmanneksen kirjasta ennen kuin pääsin kunnolla tarinan kyytiin. Seikkailu oli riittävän letkeä, ei liian pelottava, ja sopivasti hyväntuulisia käänteitä sisältävä. Puoliharmittomasti höntyilevä nelikko on sympaattinen (mutta helposti unohdettu, kuten huomasin...) etsiväjoukkio ja sivuhenkilöissä on riittävästi luonnetta. Mikään suuri suosikkini tämä torstain murhakerho ei ole, mutta letkeää viikonloppulukemista kumminkin. Olisi ehkä toiminut äänikirjana paremmin, jos vielä tulee uusia osia, saatan testata nimenomaan äänikirjaa. 

18. Laura Friman: Tauko. Jolloin luovuin vaateostoksista vuodeksi ja pilasin elämäni ehdoin tahdoin. Vaateshoppailuaddiktiosta (?) kärsivä toimittaja Friman päättää lopettaa vaatteiden ostelun vuodeksi. Lyhyt, päiväkirjamainen muistelus ensimmäiseen koronavuoteen ja shoppailemattomuuden tuskaan. Hyväntuulinen, mukavan pisteliäs ja itseironinen päiväkirja pohtii shoppailua, sivuaa vaatetuotannon eettisyyttä, raapaisee kehonkuvaa ja vaatteiden varaan rakentuvaa itsetuntoa, ja hiukan haastaa pohtimaan myös omaa kulutuskäyttäytymistä. Kirja kertoi vähemmän vaatteista ja enemmän ihmisenä olemisesta, siitä minkä varaan itseään rakentaa, millaisilla mielikuvilla haluaa ylläpitää itseään ja pohtii, ovatko ne mielikuvat muiden mielestä totta. Mietiskelin omaa vaatteiden ostokäyttäytymistäni (aika vaatimaton) ja myös sitä, onko minulla vastaava heikko piste jossain muussa tuoteryhmässä kuin vaatteissa. Olisin lukenut tätä kirjaa pidemmästikin.

17.  Ismo Leikola - Angelika Leikola: Suo, kuokka ja Hollywood. Stan up -koomikko Ismo Leikolan kertomus Amerikan ihmemaan valloituksesta: millaista on työskennellä Hollywoodissa, miten suomalainen asettuu Amerikkaan, mitä eroa on amerikkalaisella ja suomalaisella kulttuurilla, entä työkulttuurilla? Letkeä, polveileva ja poimuileva kurkistus koomikon elämään ja työntekoon Yhdysvalloissa. Teini suositteli minulle tätä äänikirjana, ja pienellä jonottamisella onnistuin sen saamaan kirjastosta. Nautin Leikolan polveilevan-jutustelevasta tyylistä ja aloin sureksia kirjan loppumista jo siinä vaiheessa kun olin vasta puolivälissä. Letkeää ja leppoisaa kuunneltavaa, ei ehkä olisi toiminut perinteisen kirjan formaatissa yhtä oivallisesti, oli sen verran jutusteleva tarina. Leikolan vallattoman viehättävä ajatustapa hykerrytti, kaipaan Ismoa työaamujeni kävelyseuraksi! Äänikirja.

värikoodisto
chicklit (viihde /feelgood/hömppä)
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

 

Tammikuu 2022

16. Päivi Haanpää: Pysähdyskoe - kirjoituksia lorvimisen luvasta ja luvattomuudesta. Kirjoittamisen ammattilainen, freelance-pohjalta työskentelevä sanataideohjaaja päättää jättäytyä itsemaksetulle vuorotteluvapaalle. "Kokeen tarkoituksena ei ole matkustaa Intiaan etsimään itseä, ei laittaa koko elämää uusiksi. Tarkoituksena on vain pysähtyä, olla ja ihmetellä elämää ilman työtä." Kunpa tämä kirja ei olisi ollenkaan loppunut! Pääsin niin hyvin suloisen joutilaisuuden tunnelmiin, siihen mitä välillä itse koen kiihkeästi kaipaavani. Vaikka työni on kovin erilaista, Haanpää peilaa tunnistettavasti tämän päivän työelämää ja sitä, miten tärkeää olisi osata järjestää elämäänsä hitautta - ja kerrankin tavalla jossa ei meditoida ashramissa tai perusteta omavaraista luomutilaa, vaan elämää jossa nautitaan siitä ettei ole velvoitteita. Kunpa itsellä olisi jossain vaiheessa mahdollisuus samanlaiseen pysähtymiseen! Ja kunpa tämä kirja ei olisi ollenkaan loppunut! Lue, jos koet pysähtämisen tai hidastamisen tarvetta, tai kaipaat omaa kuplaa. Plussat vielä siitäkin, että aloin pohtia omaa kirjoittamistani ja omia muistikirjojani, juuri sitä tarvitsin myös.

15. Kari Hautamäki: Et sinä (vielä) kuole - ensihoitajan tositarinoita ambulanssista. Nimensä mukaisesti: tositarinoita ambulanssihoitajan /ensihoitajan näkökulmasta Tukholman kaduilta ja lähiöistä. Aika äijäkirja, samat tarinat voisi kertoa varmaan hyvin toisella tavalla, tässä näkökulma on hyvin äijämäinen, lähellä kyynistyvää, tai ainakin ote on karu. Kirjassa pompitaan Suomen ja Ruotsin välillä, ehkä enemmänkin voisi tehdä vertailuja näiden kahden maan ja työkulttuurin välillä. Nopeaa luettavaa.

14. Joanna Bolouri: Paras aika vuodesta. Emilyllä on vihdoinkin perheelleen esittelykelpoinen poikaystävä - joka kaiken lisäksi on lupautunut lähtemään yhteiseen joulunviettoon Emilyn sekopäisen perheen luo. Vai onko? Vain muutamaa päivää ennen joululoman alkua Robert pistää välit poikki. Emily tarvitsee aivan välttämättä vale-Robertin perheensä luo - naapurin vetelä Evan käy oikein mainiosti korvaajaksi. Edessä on ensin pitkä automatka Skotlantiin ja sen jälkeen neljä intensiivistä päivää tunkeilevan perheen parissa; onnistuuko huijaus? Hykerryttävä, meluisa, alkoholinhuuruinen, talvis-jouluinen ja hauska kertomus. Jos edellinen roadtrip (ks arvostelu edellä) oli työlästä luettavaa, tämän tarinan parissa olisin viihtynyt pidempäänkin. Kertomus eteni, hahmot olivat hauskoja ja erityisesti Emilyn sekopäis-puolitoksinen ja tanssahtelevainen perhe oli kutkuttava tuttavuus. Kelpasi lukea näin joulun jälkeenkin, hyvänmielen kirja.

13. Beth O'Leary: Törmäyskurssi. Kirjan asetelma on herkullinen: Addie on siskonsa kanssa lähdössä kaverin häihin. Heti alkumatkasta auton perään törmätään. Kolaroitsija on Addien eksä, matkalla samoihin häihin. Tytöillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin ottaa kolaroitsijat oman pikkumininsä kyytiin. Matkaa on edessä vähintään kahdeksan tuntia. O'Learyn aiemmat kirjat ovat olleet onnistuneita ja hauskojakin, tästä en niinkään pitänyt. Tarina lähti käyntiin todella hitaasti, kertojaäänet eivät kunnolla erottuneet toisistaan (vaikka luvun alussa aina olikin kertoja mainittu), ja outoja kommellussattumuksia oli aivan liikaa. Parin surkea historia avautuu matkan edetessä, ja selittää sitä, miksi yhteinen matkanteko on niin tuskallista. Tulipa luettua -osastoa.

12. Jennifer Weiner: That Summer. Pidän Weinerin kirjoista, päältä kepeitä, sisältä painavaa asiaa. Aistillisia ruokia, naisasiaa tai kehorauhaa, ja silti mukavasti päältä viihdettä, huoletonta, luettavaa. Tässä tarinassa yhteen kietoutuvat Daisyn ja Dianan tarinat: miksi Daisy saa Dianalle tarkoitettuja sähköposteja ja kuka Diana oikeastaan on? Toivoisin että Weineriä käännettäisiin enemmän, pidän maailmasta josta nämä tarinat kumpuavat, pidän Weinerin tavasta rakentaa kertomuksiaan ja hänen tavastaan ottaa vahvasti kantaa julistamatta, olematta päällekäyvä. Suositus!

11. Anneli Kanto: Ihan pähkinöinä. Viittäkymppiä lähestyvän tiukan projektipäällikkö Irmelin elämä heittää totaalisesti häränpyllyä. Alta menee työpaikka, työsuhdeauto samoin, nuori rakastaja jättää ja samaan syssyyn surkea kohtalo pakottaa Irmelin palaamaan kotipaikkakunnalleen Pohjanmaan lakeuksille pitämään huolta ikääntyneestä äidistä ja orvoksi jääneestä sisarentyttärestä. Kitkerän kyynisen sarkastisen ivallinen Irmeli nauratti minua jo vuosia sitten ensimmäisellä lukukerralla. Nyt kuuntelin äänikirjana ja naureskelin kuunnellessani. Lähdin varta vasten kävelylle, että saisin hykerrellä Irmelin kanssa. Tarina oli kuin todella tummaa suklaata: vähän kitkerää, ja silti mainiota.

10. Sophie Kinsella: The Party Crasher. Kinsellan kirjat ovat herttaista hyvänmielenkirjallisuutta. Sankarittaret ovat aina vähän höselöitä, melko usein hiukan myötähäpeää herättäviä ja aina älyttömän ystävällisiä, kilttejä ja sympaattisia. Niin tässäkin tarinassa. Effien perhe on asunut suuressa persoonallisessa kartanossa, ja yhtäkkiä vanhemmat ilmoittavat eroavansa ja isän uusi päättää myydä koko roskan. Isän tyttöystävä järjestää talolle läksiäisjuhlat, jonne kutsutaan koko perhe, Effietä lukuunottamatta. Effie päättää hiippailla taloon hakemaan itselleen tärkeitä esineitä ennen talon myyntiä - juhlailtana luonnollisesti. Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääsääntöisesti tuohon yhteen iltaan, yhteen juhlaan - ja kertovat sekä perheestä että Effiestä, heidän historiastaan. Hyväntuulisen elokuvamainen hiippailutarina, jossa piiloudutaan mitä merkillisimpiin paikkoihin. Nauratti ja hiukan liikuttikin. Höttöä ilman muuta, mutta niin hyväntuulista, kepeää ja sielua silittelevää kuin olla ja voi. Lue, jos kaipaat viatonta hyvänmielen tarinaa. Jään odottamaan käännöstä.

9. James Clear: Pura rutiinit atomeiksi. Voiko huonoista tavoista päästä eroon; voiko oppia uusia hyviä tapoja? Hyväksi aiottuja rutiineita kannattaa ketjuttaa, huonoista tavoista kannattaa tehdä mahdollisimman vaivalloisia. Hiukan jenkkisävyinen kirja, jossa lähes jokainen luku loppuu saatteeseen tilaa lisää tietoa osoitteesta... Mielenkiintoisin oivallus oli identiteetin muodostumisesta ja muodostamisesta - minkä verran rutiineihin voi vaikuttaa muokkaamalla identiteettiään? Kirjoittavan ihmisen identiteetiin kuuluu kirjoittaminen päivittäin; silloinkin kun suurta inspiraatiota ei ole tai kun ei vain huvita. Sitä ajatusta olen kovasti viemässä arkeeni. Samalla yritän ajatella että kirjoittaminen on palkinto siitä, että olen rämpinyt läpi päiväni. (tällä hetkellä meneillään ei ole mitään kirjoitusprojektia, eikä tarinaa, mutta kirjoitan sinnikkäästi joka päivä jokusen rivin) 

8. Maija Kajanto: Kuin tilauksesta. Maalle rintamamiestaloon muutaneesta Titasta kertovan sarjan kolmas osa. Minulla on kahdesta ensimmäisestä osasta hyvin hailu muistikuva. Tämän kolmannen osan kuuntelin äänikirjana, ja pidin. Titta elää pitkää ja räntäloskaista syksyä reilu vuoden ikäisen tyttärensä kanssa kaksin, aviopuoliso ei ole mukana perheen arjessa. Työssä kiristää, päiväkotiarki kiristää, kotiarki kiristää: koko ajan on vähän kiire, mihinkään ei ehdi oikein keskittyä, kaveripiirissä on ihmissuhdekiemuroita. Tarina eteni jokseenkin odotetusti ja hyväntuulisesti, ja toimi mielestäni äänikirjana hyvin. Kahden ensimmäisen osan muistikuviini verrattuna kehittyneempi ja kypsempi kokonaisuus. Pidin. Äänikirja.

7. Jenny Colgan: Jouluvaloja ja takkatulen rätinää. Cornwallilaiselle majakkasaarelle, artesaanileipomoon sijoittuvan kertomussarjan kolmas, jouluinen osa. Lunta sataa, Polly leipoo ihania leipiä, Kerense-ystävä on raskaana ja joulu lähestyy kovaa vauhtia. Sarjan ensimmäinen osa oli ihan herttainen pikkusievä höttö, mutta jälkimmäiset osat ovat olleet mielestäni aika kiikkeriä ja onttoja. Ihmettelen, miksi ne on valittu suomennettaviksi ja kustannettaviksi. Tämän kirjan toki lukaisi helppona välipalana, mutta mitään suuria oivalluksia siitä ei syntynyt. Lunni lemmikkinä oli sympaattista ensimmäisessä osassa, mutta ei enää myöhemmin. Jokaisessa kirjassa poikaystävä Huckle tekee katomistempun (tässä hyvin lyhyen) ja lunni tepastelee leipomossa. Kirjan uudenvuoden aattoon sijoittuva loppuratkaisu oli epäuskottava. Lue, jos parempaa ei ole tarjolla.

6.  Sami Sillanpää: Keskellä virtaa Kongo. Helsingin Sanomien toimittaja Sami Sillanpää lähti ensimmäisen koronavuoden syksyllä jokimatkalle Kongojoelle. Tavoitteena oli matkata jokisuistolle asti. Matka alkoi täyteen ahdetulla proomulla ja jatkui perämoottorillisella kanootilla. Matkalla mukana oli Suomessa lyhyen ajan asunut paikallisopas Victor ja toimittajakollega Lisen. Pidän matkakirjoista. Pidän yleensä toimittajien kirjoittamista kirjoista. Pidin tästäkin. Sillanpään kuvaama Kongo oli Intiaakin ylenpalttisempi: enemmän ihmisiä, enemmän hälyä, enemmän värejä! Yksi pieni korona ei näkynyt eikä tuntunut jokivarren pikkukylissä; maassa jossa sairastetaan ebolaa ja malariaa ja jossa käydään sisällissotaa, ei yhdelle koronavirukselle ainakaan siinä hetkessä ollut tilaa. En ollut käsittänyt Kongon kokoa, en sen keskeneräisyyttä itsenäisenä diktatuurista vapautuneena valtiona, en sen raakaa ja veristä historiaa. Aivan erityisen kiehtovia olivat Sillanpään löytämät lainaukset 1910-30-lukujen suomalaisten päiväkirjoista Kongojoelta, niistä olisin lukenut enemmänkin. Sujuvasti myötävirtaan etenevää tarinaa luki mielikseen, ihan tältä istumalta en kuitenkaan ole itse vastaavalle retkelle lähdössä.

5.  Veera Vaahtera: Kevyesti kipsissä. Äänikirja. Opettelen sinnikkäästi myös äänikirjojen käyttäjäksi. Veera Vaahtera (Pauliina Vanhatalon alter ego) on sujuvasanainen viihdekirjailija, jonka tarinoista todella pidän: tämäkin on entuudestaan tuttu, hellyttävän huvittava kasvukertomus. Superlukutoukka kirjaston vahtimestari Lotta joutuu kadulla (lukiessaan) auton töytäisemäksi, kun hän pääsee kotiin sairaalasta, kotia on kohdannut vesivahinko. Lotta päätyy sisarensa sohvalle evakkoon, ja hiljaisessa kirjojen täyttämässä elämässä on yhtäkkiä aivan rasittavissa määrin hulinaa: miehiä, tapaamisia, ja mikä pahinta - ehkä keskenjääviä kirjoja! Lotta kompastelee ihmissuhteissaan ja opettelee uusia lukutottumuksia, ihan jokaista kirjaa ei ehkä tarvitse lukea alusta loppuun, mutta ihmissuhteet on opittava ottamaan vastaan, alusta loppuun. Hauska, sympaattinen ja sujuva tarina, jota kuuntelin aivan mielikseni! Äänikirja.

4. Anne Mattsson: Irja Askola. Suomen ensimmäisen piispaksi vihityn naisen elämäntarina. Lasikattojen murtajat - ensimmäiset - ovat julkisuudelle ja raa'alle arvostelulle alttiita: siitä lähtee tämäkin kirja liikkeelle; miten kohtuuttoman törkeää vihapostia Askola on uransa eri käänteissä, erityisesti piispanvihkimyksen liepeillä saanut. Historiantutkia-elämäkerturi käy Askolan elämän läpi tarkasti, selkeästi ja käsitteitä selventäen tutkijan täsmällisyydellä. Askolalle tärkeää on feministiteologia, naiskuvat Raamatussa ja myöhemmin piispana kirkon aukeaminen kaikille ihmisille. Askola tukee teoilla sekä naisten asemaa että sukupuolivähemmistöjen oikeuksia kirkon piirissä. Mielenkiintoinen ja epäteologinen kuvaus sympaattisesta ja lämpimänoloisesta ihmisestä. Lue!

3. Tuija Lehtinen: Rakas Laura. Aloitimme siskon kanssa viime syksynä Tuija Lehtisen kirjojen lukumaratonin. Etenemme väljässä aikajärjestyksessä ja hiukan harppoen sekä nuorten- että viihdekirjallisuutta. Jäljitämme paikkakuntia, pää- ja sivuhenkilöitä jotka putkahtelevat esiin muissa kertomuksissa, pohdimme nimiä ja vaikka mitä sekalaista. Mirkka-kirjat yrittävät tällä hetkellä asemoitua Jyväskylän tienoille, Laura-sarjaa olin jo kovasti sijoittamassa Saloon, mutta tässä kirjassa sanottiin että "kaupungin lähellä on varuskunta". Laura-sarja sijoittuu vuosituhannen vaihteen kummallekin puolelle, ei-aivan-pieneen kaupunkiin, ja kertoo perhetytön kasvusta yläkoulusta lukioikään. Tässä kirjassa yöradio lähettää salaperäisiä viestejä ja osallistutaan tanssikurssille. Kepeää nuorisoviihdettä, ei suurempaa elämäntuskaa tai kinkkisiä käänteitä. 

2. Päivi Laitinen: Outojen otusten jäljillä. Letkeällä otteella kirjoitettu kirja seikkailuista ja tutkimusretkikunnista erilaisten outojen otusten jäljillä. Lumimiestä, Loch Nessin hirviötä ja Ruokolahden leijonaakin on etsitty mitä erilaisimmilla kokoonpanoilla ja välillä pakkomielteisen pitkäaikaisesti. Omituisin otus oli myrkkyä ja sähköshokkeja syöksevä punainen mato. Tutuin oli tietysti Ruokolahden leijona. Otuksia enemmän tässä kirjassa kerrottiin seikkailijoista. Leppoisa, kepeä ja silti asiallinen kirja aiheesta.

 1. Anni Pesonen: Credo - tieni mystiikkaan. Omakohtainen kuvaus ja kasvukertomus uskosta, kristillisestä mystiikasta ja sanattomasta rukouksesta. Asiallinen, julistamaton, pohdiskeleva. Ensisijaisesti tietokirja. Pidin.



värikoodisto
chicklit (viihde /feelgood/hömppä)
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti