vapaiden jäljiltä

Loma lomittu. Nuorisomatkailu oli mukavaa, Tampere on nyt nähty ja koettu.

Huumaannuin Vapriikista, sinne menen kyllä uudestaan.


Jääkaudella tosin oli liikaa koululaisia ja liikaa säätelijöitä, sen juoksimme ponnekkaasti läpi. Keskityimme viestintään ja innovaatioihin.

olivat kehvelit museoineet menneisyyteni



Mitä muuta lomalla tapahtui?

Kävin 2½ kertaa punttisalilla ja olen vielä hengissä. puolikas tulee siitä ekasta kerrasta kun menin suoraan töistä hakemaan korttia ja päivän eväät olivat vähän heikoissa kantimissa, en jaksanut oikein mitään.
Saatan mennä vielä uudestaankin. ei ole yhtään kivaa, että ihminen punttisalistuu ihan kerrasta, vaikka tietysti juuri minulle käy juuri niin.
Mietin, milloin viimeksi olen laajemmassa mittakaavassa punttisalioinut. Minulla oli jonkinmoinen vähäinen jäsenyys tai useamman kerran kortti viimeksi silloin kun tulin ekaa kertaa raskaaksi. niillä kahdella asialla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa, vaikka niinkin voisi kuvitella. mutta ei ole, se oli eksklusiivinen sali vain naisille.

Nyt odotan vain kevään koittamista. Bussikorttia on jäljellä viikko, saisivat jäät sulaa siiheksi: muuten pitää laittaa pyörän alle luistimet.
Päätin tänään, että yhden yhtä ylimääräistä päivää en bussistele, oli sen verran kovaäänistä nuorisoa kyydissä. Päässäni kimmahteli se kimitys, ei sellaista tahdo millään kestää.


Neljä viikkoa pääsiäiseen.
Pitäisikö paastota?

*

Jonkun verran on tullut helmikuussakin luettua - saapa nähdä mitä tapahtuu, kun siirryn bussimatkailusta fillariin.




teinimatkailukriizi

talvilomalla, jee!

**

Viime viikon loppupuolella yksi keskenkasvuisista valitti, ettei ole koskaan käynyt missään Tamperetta pohjoisempana. Ja että hiihtolomalla olisi kiva tehdä jotain.

Innostuin heti ja hyvän ystäväni matkatoimistoagentti googlen kanssa selvittelin että meidän kulmiltamme pääsisi suhteellisen vaivattomasti halpabussilla Kuopioon.
Kaikki koordinaatit kohdallaan: hinta, pohjoisuus, seikkailullisuus.
Nää-äfst ilmoittivat kotona vanuvat teini-ikäiset yksi on leirillä
Mitä Kuopiossa muka on ja bussissa tulee paha olo ja kylläei.

No, matkatoimistoagentti google tiesi kertoa että Lentävä Kalakukko männöö Kuopijoon näiltä kulmilta myös, mutta hinta toki on moninkertainen.
Nää-äfst, totesivat teinit.

Jotain olisi kuitenkin kiva tehdä, siitä nuoriso oli yksimielistä.
Mutta ei enää siitä, mitä se jotain oli.
Tai siis - olivathan ne hyvinkin yksimielisiä: emmätiiä.

Seinäjoelle?
Ei.
Ähtäriin?
Ei, sillä on niin tyhmä nimi. Kuka sinne muka haluaisi.
Helsinkiin?
Ei.
Ahvenanmaalle?
Kylpylään?
Laivalle?
Onko missään kissanäyttelyä, koiranäyttelyä, sirkusshowta?
Tallinnaan?
Tukholmaan?
Lotta Svärd-museoon?
Tampereelle?
Saloon?
Ei, ei, ei ja vielä kerran ei.
Nuoriso tyrmäsi jopa ultimaattisen seikkailuehdotukseni: Perniöön legendaariselle kebabille.

Halpabussien ja junavuorojen hinnat nousivat päivä päivältä ja tuskanhiki myös.
Yöksi kotiin vai hotelliin?
Ei, ei-ei ja vielä kerran ei.

Tehdään nyt edes jotain, anelin ja sanoin, että jos ette muuta keksi, niin minä menen Helsinkiin Kansallismuseoon kun se kuulostaa kivalta.

Hyvä on, mennään sit sinne Tampereelle totesivat marttyyrinuoret, shoppailemaan. Kai siellä on sentään kauppoja?

Ja niinpä sitten menemme perjantaina Tampereelle shoppailemaan.
Kai siellä sentään on jotain kauppoja.
Yöksi kotiin. minulle kyllä olisi kelvannut hotelliaamiainen.

Kyllä on vaikeaa.


ps. ihan yhtä vaikeaa oli kyllä kun yritimme keksiä mihin leffaan menisimme hraH:n kanssa. Saimme joululahjaksi anopilta leffalippuja. 


punttisalikriizi

ihminen tarvitsee suunnilleen puoliskrivljoonaa maistamiskertaa ennen kuin makuaisti tottuu johonkin makuun ja alkaa sietää sitä. kymmenen on ihan fuulaa, ei riitä

Olen syönyt mustikoita jokseenkin joka ikinen aamu viimeiset viisi tai kuusi tai seitsemän vuotta. Välillä olen syönyt niitä myös iltapalalla ja töissä lounaaksi.
En voi väittää pitäväni niistä. Tai pidän niistä korkeintaan hyvin satunnaisesti.
Mutta syön, koska ne vissiin ovat ihmiselle hyväksi.

Sama pätee omenoihin.
Jos suinkin voin valita, en syö omenaa.
Vaikka yhdessä vaiheessa minulla oli aina eväänä omena. ja banaani, en pidä niistäkään
Pidän niistäkin korkeintaan hyvin satunnaisesti.
Syön koska ne vissiin ovat ihmiselle hyväksi.

Miten monta kokeilukertaa ihminen tarvitsee että oppii sietämään punttisaleja?
Saan hraH:n kautta aivan naurettavan edullisen jäsenyyden ihan kohtalaisen kivalle salille. Olen onnekkaasti ja onnistuneesti prokrastinoinut jo puoli vuotta salikortin hankkimisen kanssa.

Nyt ei vetkuttelu enää onnistu, sillä hraH tuo katala mutta huolehtivainen ketku teki kanssani hottideitin salille tänään harkitsin unohtavani jumppakamppeet kotiin mutta ne oli survottu liian syvälle reppuuni.
Sen lisäksi olen törmännyt punttisaleihin viime päivinä huolestuttavissa määrin(*): maailmankaikkeus selvästi haluaa minun menevän salille.
Probleemi on siinä, että ihan vilpittömästi inhoan en tykkää punttisaleista.
En pidä niistä edes satunnaisesti.
Montako kertaa päivässä siellä pitää käydä, että joskus hamassa tulevaisuudessa voin sietää niitä edes jotenkuten?
Ja kyllä, olen piinallisen tietoinen siitä, ettei oikeiastaan mikään asia maailmassa tekisi rapautuneelle keholleni niin hyvää kuin juuri punttisali.

Onko punttisali riittävän hyvä tekosyy hankkia uusi kivampi kassi ja metkempi juomapullo?

Millä ihmeen motivaattorilla saan laahattua itseni sinne joka viikko?
Mieluummin vielä monta kertaa viikossa?


***

(*) kävin eilen illalla hoitelemassa asioita, ja kävelin matkan varrella puolitutun äiti-ihmisen ohi. Tepastelimme yhtä matkaa suunnilleen kymmenen minuuttia. Sinä aikana minulle selvisi, että hänen lapsensa on suomen mestari jossain lajissa, euroopan jossain toisessa (tai ehkä se oli sittenkikin maakunnan mestari), laittaa satumaisen hyvää vietamilaista ruokaa ja sitä paitsi se yksi uudehko punttisali on tosi-tosi-tosi kiva paikka ja hän ottaa mestarilapsensa sinne heti kun ikä tulee täyteen tai kukaties jo ensi viikolla. nih.



eläintenhuoltoviikonloppu

juhlallisesti nimeän menneen viikonlopun eläintenhuoltoviikonlopuksi.

Ensin piti hoitaa gerbilaarin asiat kuntoon: puhtaat pahnat ja lelut Pikku-laumalle. gerbilaareja kutsutaan yhteisnimellä Pikut

Vaikka gerbilaari on Pikkusiskon omaisuutta, vastuulla ja hallinassa, otimme sen lauantaipäivän puhteeksi yhdessä Isosiskon kanssa.
Kysyin, vieläkö Isosisko olisi halunnut itselleen omia pikkulemmikkejä. Ei enää, kissat kuulemma riittävät uusi pentu olisi kiva juttu, ja mä tiedän että mä olen luvannut ottaa Butskin kun muutan pois, mutta...
Sanoin että taidat olla siinä iässä, jolloin tajuat mitä vastuu tarkoittaa.
Pienenä sitä leikki pikkuäitiä ja hoiti nukkevauvaa ja ajatteli että olis oma vauva. Nyt en haluais hoitaa edes sitä nukkea.
Sanoin, että niin sen kuuluu ollakin. Kuuluu tajuta, mitä vastuu toisesta, eläimestä tai ihmisestä tuo mukanaan. Nuorena pitää olla tilaa mennä. Kissa tai kissat saavat olla täällä - minunhan ne ovat, eivät teidän, eikä niitä tarvitse sinne opiskelijaboksiin viedä ellei halua. Jos lupaat hoitaa niitä silloin kun me isän kanssa reissataan.

Sunnuntaiaamun pyhitimme kissapyykkeröintiin.
Märkiä olimme kaikki tytöt: ihmiset ja kissa.
Enenevässä määrin minun tehtäväni on vain pitää kisusta kiinni: tyttöjen otteet eivät vielä ole riittävän rauhallispäättäväisiä.
Kuivaamoon emme mahdu kaikki yhdessä, se on minun ja Isosiskon yhteinen urakka.
Kissa venytti itsensä pienen vessan seinästä seinään ja vielä jäi venymisen varaakin.
Päätimme, ettemme mene vielä kevätnäyttelyyn, annetaan kisulle vielä puoli vuotta kasvurauhaa.
hulja metsästäjä aamupalalla



Nyt pitäisi keksiä, millaisen seikkailun teemme lomalla.
Ehdotin että matkustaisimme bussilla Kuopioon, mutta toinen tulee bussissa huonovointiseksi.




hänen kuninkaallinen korkeutensa vastapestynä




Jokeri

kyllä taas oli eilen häsellystä kerrakseen.

Ensin venyi työpäivä.
Tuli kiire syömisten ja harrastusten kanssa.

Sitten yhtäkkiä loppui kiire ja tilalle tuli häsellystä, pyörremyrskyä ja ravistelua ihan muuten vain.


Jokke Jokerinpoika Jokeri - Pikkusiskon ikioma rakas lemmikki, tuo gerbilaarimme villi jokerikortti, tuli maallisen kolonkaivantansa päähän.

Lapsen suru.





pedanetraivo

Jalankulkuonnettomuuden Kukkis sohaisi muurahaispesää, grr.

Yhdellä lapsukaisistani on moderni ope ja modernilla opella on moderni sähköinen oppikirja.
Kaiketi sen pitäisi olla ihan hyvä juttu.
Ehkä.

Meillä kuitenkin kärsitään useista viikottaisista pedanetraivokohtauksista, jotka johtuvat mm. seuraavista syistä.

1. se vaatii nettiyhteyden. Jos lähdet reissuun, et voi opiskella. Ellei käytössäsi ole kompuutteria ja nettiyhteyttä. En tiedä, miten se toimii älypuhelimessa.
Mehän emme paljoa matkaile, mutta mitenkäs esim. valmennuksessa olevat, ulkomaanleireilevät nuoret?

2. sitä ei voi lehteillä.
Kun teet tehtäviä, sinun on tiedettävä vastaukset valmiiksi, otettava esiin toinen laite tai seikkailtava useammalla kuin yhdellä välilehdellä kerrallaan.

3. ohjeet: "tehtävä löytyy kohdasta monisteet ja muistiinpanot"
Vaan missä ovat monisteet ja muistiinpanot?

4. tehtävä menee nollille kirjoitusvirheistä.

5. kokeet - jotka myös tehdään sähköisinä - menevät nollille kirjoitusvirheestä.
Erityisen suurta raivoa keskenkasvuisessa herätti se, kun kokeessa kysyttiin jotain jossa vastaus oli "vety", mutta kirjoitusasun olisi pitänyt olla "vedystä" - eikä se ilmeisesti käynyt ilmi tehtävänannosta. Nolla pistettä.
Minua tämä puolestaan raivostuttaa, koska en ole nähnyt koetta, enkä tiedä, onko asia näin. Näen vain lopputuloksen.

Moderni opettaja on vilpittömän ällistynyt siitä raivosta, jota "koko luokka" (tähän suhtaudumme aikuismaisella varauksella) on osoittanut sähkökirjaa kohtaan: "tehän olette aina ja koko ajan netissä".
Niin kauan kuin sähköisen oppikirjan konsepti on näin kankea se on välineenä käyttökelvoton, eikä taatusti lisää opittavan asian laaja-alaista ymmärtämistä.

Sen sijaan täydet pisteet sille keskenkasvuisopelle, joka oli lyönyt tiskiin kunnon tiedonhakutehtävän. Tavoitteena ei ole tuottaa esitelmää, tavoitteena on tuottaa tietoa ja suhtautua löytöihin kriittisesti.

Ei väline, vaan käyttötapa.

viikonlopun jäljiltä

ihmisen mieli on vinkeä - olemiseensa tarvitsee etappeja.

Viikko - kuukausi - kuukausi.
Viikko siihen että on muutaman päivän talviloma.
Siitä kuukausi pääsiäiseen.
Siitä kuukausi minilomaan ulkomaanserkkujen luona.
Kevät tuntuu heti helpommalta hengittää.
...ja sitten erämaa; pari kuukautta juhannukseen?
Minkä tauon siihen voisi keksiä?

*

Uusi fillari on edelleen fillariliikkeessä.
Ensin oli kiire, sitten oli lunta, sen jälkeen jäätä ja sitten tuli sunnuntai.

*

Eilen juhlittiin hraH:n mamman - lasten isomamman - 90v. päiviä.
Juhlan kunniaksi mamma koristautui oman isomammansa (vai mentiinkö siinä vielä yksi sukupolvi ajassa taaksepäin; menin sekaisin laskuissa) kihlasilkillä.
Liinalla oli ikää vaatimattomat 173 v., värit yhä kirkkaat ja heleät.

Tiedän tiskanneeni.
Kun pappa on aikoinaan talon rakentanut, on kaikki tehty mammalle mittojen mukaan. Tiskipöydät, työtasot, kaikki.
Mamma on toistakymmentä senttiä minua lyhyempi.

*






kokkaushaaste

Eilen jääkaappi oli kutakuinkin tyhjä ja mielikuvitus vielä tyhjempi, käteistä rahaa oli mukana 15€.
Päätin heittää itselleni haasteen ja tehdä testin: onnistunko keksimään mukavan ruuan, hankkimaan sen sillä viidellätoista eurolla ja saamaan sen syömäkelpoiseksi alle tunnissa siitä kun tule kotiovesta sisään.



Kirjolohta, kermaviiliä, perunoita.
Valmissalaatti.
Viinirypäleitä. Sitruuna ja limetti.
14,75€.

Kotona n. klo 15.10.

Lohelle pintaan limemehu ja kuoriraaste, suolaa ja mausteita. Uuniin.
Perunoista lohkoperunat; öljyä, mausteita. Uuniin.
Jääkaapissa oli vielä sipulia, pari nuhjuista porkkanaa, pieni pätkä kesäkurpitsaa ja paprikan jämät. Ne paloiksi, mausteita, öljyä, uuniin.
Kermaviiliin vähän sinappia, valkosipulijauhetta, mausteita. Kastikkeeksi kalalle ja perunoille.
Valmissalaatti kulhoon.
Jääkaapista löytyi pari ammoin keitettyä perunaa, ne paistinpannulle ja kaveriksi pari siivua pepperonemakkaraa. tosinälkäisten hätävara-pyttis
Viinirypäleet  ja työpöydälle unohtunut omena siivuiksi ja sievästi lautasille, jälkiruuaksi.

Pöytään n. klo 16.10.

Kukaan ei pöydästä noustuaan valittanut nälkää.
Sitruuna jäi käyttämättä.

*

Illansuussa teimme viikon ison kauppareissun.
Ruokaan menee ihan järjetön määrä omaisuutta. HraH:kin tuli kuikkimaan kassakuittia olkapään yli: mitä ihmettä me oikein ostimme.
Ihan tavallista vain.
Meillä on pöydässämme nykyään neljä aikuisenkokoista syöjää, kai sen täytyy näkyä muuallakin kuin tilanahtaudessa.

Testikokkaushaasteestani puuttuivat kokonaan aamu- ja iltapalatarvikkeet; on varmaan ihan perusteltua laskea että kotijoukkojen ruokintaan menee ainakin 20e joka armias päivä. Luultavasti vähän enemmänkin.

Joskus kauan sitten, mummonmarkkojen aikaan ja ennen lapsia, meillä meni hyviin viikonloppuruokiin sen verran kuin nykyään rouhaisemme menemään yhdessä arkipäivässä.
Semmoista se elämä on.


teiniangst

Kommentoin teinille jotain ilmeisesti henkilöön käyvää ja asiatonta.

Teini: "jos et nyt lopeta, mä sulkeudun huoneeseeni ja rupeen juomaan kahvia, kuuntelemaan gospelheviä ja kirjoittamaan angstista kokeellista teinirunoutta ilman substantiiveja ja verbejä, pelkillä adjektiiveilla ja numeraaleilla."

Päivää - paria myöhemmin kommentoin lisää, jälleen kerran ilmeisesti väärällä kierteellä.

Teini: "iloinen viisi hypähtäin..."

Kysyin että onko se kokoelman nimi vai ensimmäinen runo. (en viitsinyt takertua kieliopillisuuksiin)



kuvan sämpylät eivät liity tapaukseen mitenkään. Paitsi että teinit söivät ne tuoreeltaan.





fillarikriizi

taisin eilen ostaa itselleni uuden polkupyörän.

Taisi käydä niin, että kävin lauantaina pyöräliikkeessä, mutta oli liukasta ja lumista ja en koeajanut mitään enkä ostanut mitään.

Maanantaina kokosin kissapuuta ja en mennyt pyöräkauppaan.

Tiistaina lähdin sitten jo ihan vasiten pyöräkauppaan. Etsin Nopeahuolen vara-avaimen ja takuutodistuksen ja kaikenmoiset muut jutut.
Rappukäytävässä törmäsin yhteen naapuriin, jonka uskottu olen ("en ole kertonut tätä mun pojillekaan"). Oli tahdistin vaihdettu, mutta ikävä ja pahaolo jäi sille reissulle. Ja joulukin tuli, vaikkei ollut kuusta, vaikka aina on ollut paitsi sinä vuonna jolloin puoliso meni pois, mutta nyt ei ollut eikä ole ikävä enää.
Miksi, miksi, miksi? Ihmisten yksinäisyys on ihan hirveä asia. En halua olla satunnaisten naapureiden uskottu. Se on niiden omien lasten asia, ei minun. Enkä halua ajatella että omat vanhukset tilittäisivät elämiään satunnaisille rappukäytävätutuille, koska ne satunnaistutut eivät voi tehdä mitään millekään. Paitsi odottaa että se tilitys loppuu ja lähteä sitten täyttä höökiä pyöräkauppaan.
ihmisten yksinäisyys on totisesti ihan hirveä asia. ja myös se, ettei puhuta omille läheisille.
Puhukaa läheisillenne. Kaikki.


nopeahuoli esittää lifestylepyörää; huomaa etukori ja kukat


Vaikka olin päättänyt vakaasti hylätä Nopeahuolen, oli sielu silti täynnä menemisen riemua.
Menin pyöräkauppaan ja täystyöllistin sekä sympaattisen harjoittelijan että varsinaisen pyöräkauppiaan.
Koeajoin kaksi fillaria: sen, mitä olin ensin katsonut ja sitten tosi sporttisen. Se sporttinen oli kivanoloinen tekniikaltaan mutta ei kovin häävi ajoasennoltaan, se ensinsuunnittelemani oli puolestaan päinvastoin.

Pyöräkauppias se rahanahne ketku ehdotti että upgreidataan vähän sitä ensimmäistä ja sillä tavoin viime vuoden halpalaarimallista tuli melkoisen tyyris mutta oletettavasti käypä menopeli ja minä joudun a)pyöräilemään koko loppuelämäni aina ja iankaikkisesti ja b) syömään k(a)urapuuroa litratolkulla.
Nopeahuolesta en saanut muuta kuin lämmintä kättä, mutta hylkäsin sen silti.

Kävelin pyöräkaupasta pois, kastuin sateessa ja jo vajaan kilometrin jälkeen tulin ahdistuneeksi ja katumapäälle ja ajattelin että pitää varmaan heittäytyä bussin alle tai jotain ettei tarvitse ostaa sitä pyörää.

nopeahuoli maantiellä


Tulin kotiin ja tilitin kaikki kaupanteon käänteet hraH:lle, joka sanoi rauhoittavasti että kyllä se on hyvä juttu ja onhan se kallis mutta silti hyvä.

Sitten istuimme kompuutterille ja ostimme matkan ulkomaanserkkujen luo - rippijuhlaan taas vaihteeksi. Sitä matkaa on hankittu ihan yhtä kauan kuin minun pyörääni, lauantaista asti.
Alkoi ahdistaa vielä lisää, koska a)lisää k(a)urapuuroa b) nyt tiedän, minne olemme menossa, viimeksi en tiennyt, ja ahistaa jo valmiiksi se moottoritie jota pitää ajaa että päästään perille. Ja se majatalo, jonka jossain nurkassa ihan varmasti piileksii jacknicholson maaninen katse silmissään.

Ja sitten vasta ahistuinkin, koska maito oli loppu ja oli pakko lähteä vielä kerran sateeseen ja mennä kauppaan. Palelsi jo valmiiksi ihan luita ja ytimiä myöten ja niin vain oli maidonhakuun lähdettävä.

Lopun iltaa keskityin vakuuttelemaan itselleni että pyöränhankinta oli ihan perusteltua, koska olen haaveillut uudesta kulkupelistä jo ainakin monta vuotta.
Ja että kyllä se Nopeahuoli oli varmasti jo elinkaarensa päässä, kun ei kerran edes vaihtorahaa saanut, olihan se jo kymmenen vuotta.



nopeahuoli metsätiellä, huomaa pieni jusunen (aka sammakko)


Saan hakea uuden matkakumppanini torstaina. Tai sen jälkeen.

kissapuu-hia

netistä tilaamani kissapuu vai onko se kissanpuu tuli eilen.

Se oli kissojen mielestä ihan mahtijuttu, varsinkin niin kauan kun laatikko oli avaamattomana keskellä eteistä.


Suloisista pulluraposkistani keskimmäinen päätti, että mehän kokoamme puun justiinsa ja heti minä olin ajatellut että lähinnä ehkä viikonloppuna, jos silloinkaan.

Sekin oli kissojen mielestä ihan mahtijuttu.
Varsinkin kun olimme kaikkine ruuveinemme, pylväinemme ja holkkeinemme keskellä eteistä.

mikäs juttu tää on?


Kissapuu kohosi kauniina ja ylväänä korkeuksiinsa ja täysin suunnittelemattomasti onnistuin muutamalla vaivattomalla manööverilla luomaan kisuille täydellisen puuhamaan.

Se ei ollut kissojen mielestä ollenkaan kivaa.
Eihän se kissapuu ollut edes keskellä eteistä.
Se ei ollut keskellä yhtään mitään.

Sen lisäksi kissapuu on hirveän korkea ja iso ja korkeassa ilmanalassa happi on ohutta ja kissaa alkaa ahdistaa ja huimata. 
Ja sitä paitsi toisen kissan tassu tarttui kiinni raapimatolppaan.

Molemmat kissat menivät mököttämään, toinen sängyn alle ja toinen pahvilaatikkoon.

kissaeläin pelottavan korkealla



ylätaso on epäilyttävän korkealla, eihän sinne edes pääse mitenkään



Muuten hyvä puu, mutta sittenkin vähän liian pieni coonille ja myös sille toiselle epärodulliselle jättiläiskissallemme. Edes keskenkasvuinen, siro ja hoikka pikkukisu ei hanskannut kissapuun originaalia mallia, jossa toiseksi ylimälle tasolle olisi kuulunut mökki. Poistimme mökin, niin että tasolle mahtuu istumaan ja leikkimään. Meidän kissamme eivät muutenkaan ole kolopesijöitä.

huomasin taas kerran että muunneltavuus on mahtava asia: sekä puuhamaanurkkausta että siitä sivuun heiteltyjä asioita voi vapaasti sijoitella uudestaan.







ulkoilulliskriizi

Olen talven mittaan oivaltanut, että avain psykofyysiseen hyvinvointiini eikös olekin hieno ilmaisu? on päivittäinen ulkoilu.
Vähintään tunnin verran ulko-oleilua pitää psyykeen ja fyyseen jotenkuten raiteillaan.
Oli vikatikki siirtyä bussinkäyttäjäksi. Olen niin pahuksen pihi, etten aio luopua yhdestäkään maksamastani bussistelupäivästä. Syksyllä oli muka niin paljon tohinaa ettei kannattanut pyöräillä, jatkuvasti oli jotain lasten saattamista tai muuta. Jatkossa saavat kyllä mennä itse.

Alkuviikosta (ja eilen) hatutti, potutti, ahdistutti ja angstasi, semmoisella tavalla kuin tämmöistä jälkiuhmaista ja jälkiteini-ikäistä keskiäkäistä naista nyt vaan voi ahdistaa, angstata ja potuttaa.
Pakottauduin kävelylle.
Vartin jälkeen alkoivat kädet lämmetä, mutta potutti aina vain.
Puolen tunnin nurkilla arvelin, että ehkä ja mahdollisesti elämässä saattaa jostain näkökulmasta katsottuna olla jotain hyvää.
Kolmen vartin kävelyn jälkeen aloin nähdä ympärilleni.
Tunnin käveltyäni olin aivan loistavalla tuulella.

Uskomattoman vaikeaa on semmoisen tuntiulkoilun toteuttaminen, sittenkin vaikka asian tiedän. Vaikka yritän suhtautua päivittäiseen ulkoiluun kuin lääkkeeseen. Sitä pitäisi ottaa vaikkei mieli tekisikään, joka päivä. Tunnin verran.
Voisinkohan ruveta metsuriksi ilman sitä metsurointiosiota?

Tunnin ulkoilu näillä meidän leveysasteillamme vaatii jatkuvaa liikkeellä oloa. Vaikka oikeastaan luulen kyllä että pitkällään makoilukin jossain lempeässä lämpöisessä tuulessa riittäisi kuittaamaan päivittäisen ulkoilutarpeeni.

Tiedän, että lääkärit voivat kirjoittaa liikuntareseptejä.
Mahtaisikohan joku tohtori kirjoittaa minulle tossureseptin? Tarvitsisin uudet talvikengät.
Menisin kauppaan vaiko apteekkiin? ja myyjä laittaisi semmoiset puolikuun muotoiset lasit nenälleen ja katsoisi minuun niiden lasien yli ja sanoisi lempeän ankarasti että rouva-hyvä, tiedättehän että nämä auttavat vain säännöllisesti käytettynä? Teidän on parasta käyttää näitä ihan säännönmukaisesti joka päivä, vähintään tunnin verran. 
Kyllä juhlallisesti pukisin lääkinnälliset tossut jalkoihini ja pistelisin menemään.

Vaikka kyllä olisi vielä hienompaa jos lääkäri kirjoittaisi semmoisen reseptin että pitäisi pystyttää riippumatto johonkin oliivilehtoon lämpöiseen tuuleen keinumaan. Siinä reseptissä olisi että pitää ottaa päivänokoset siellä oliivilehdossa ainakin tunnin verran joka päivä ja sitten illansuussa kävellä nautiskelemaan etelän pimeänlämpimästä illasta.

Siinä se vasta ihmisen mielenterveys varjeltuisi.





kehvatsun pää

Päänsärky on kyllä ihmiselle viheliäinen seuralainen.
Meneillään toinen päivä siitä päänsäryn kaikkein viheliäisimmästä muodosta, joka lähtee pois vain särkemällä, kesto mitä tahansa yhden ja neljän päivän väliltä, lääkkeet helpottavat hetkittäin, jopa työkuntoon.
Parempaa huomista odotellessa.

*

Keskenkasvuiset yllättivät taas.
Kaksi kolmesta on hakenut kesätöitä: toinen hakee vapaaehtoishommia, toinen on rahankipeä.
Täydellisellä horjuttamattomalla nuoruuden itsevarmuudella ne ovat lykkineet maailmalle elämänsä ensimmäiset työhakemukset.

Ajattelin, että en voi olla rohkeudessa sen huonompi.
Töitä en hakenut, mutta muuten olin ihan samalla tavalla itsevarman hullunrohkea.
En ehtinyt edes sähköpostiani sulkea, kun sain jo palautebumerangin: kiitos, mutta ei kiitos.

Hyvä näin, kuitenkin.

*
Kehvatsun pää.

*





nettiosteskelukriizi

En ole kovin harjaantunut nettiosteskelija.

Joskus olen yrittänyt jotain tilata kaukomailta.
Aika usein en ole onnistunut, kun olen joko kadottanut ostoskorini tai kun en ole osannut vahvistaa korttiostostani. Yleensä olen saanut sähköpostiini viestin että emme ole kyenneet vahvistamaan tilaustanne nro654321. kerran niitä ostoksia ei saanut tuottaa eurooppaan, en vieläkään ymmärrä miksi.
Vaikka kuinka olen raivoisasti näppäillyt sekalaisten korttien lukuja ja numeroita korttien etu- ja takapuolelta ja lähetellyt viestejä sinne ja tänne ja jos joskus olen tilauksissani onnistunut, niin enimmäkseen vahingossa ja raha on mennyt yleensä joltain omituiselta momentilta täysin käsittämättömästi.
sittemmin minulle on selvinnyt, että vika on ollut täysin omani, kun olen bannannut omalta vakikortiltani sen nettikäytön. se juttu on nyttemmin korjattu yhdellä ravakalla tuplaklikkauksella.

Ihan tammikuun alussa Isosisko löysi unelmiensa rippijuhlamekon ihmeellisestä intterneetistä ja aikani asiaa prokrastinoituani ja kauhisteltuani vyötin kupeeni ja tilasimme sen unelmien rippijuhlaklänningin.
Raha meni tililtä vips vain ja puku tuli lähipostiin vips vain. Alusmekko oli vääränlainen ja palautimme sen järjettömän prokrastinaation ja kauhistelun jälkeen luonnollisesti ja se meni perille vips vain ja palautusrahat tulivat tilille vips vain ja sain sähköpostiini ihanan palautekyselyn ja vastaukseeni vielä ihanamman vastauksen.

Tämän kokemuksen rohkaisemana päätin kohentaa kissojen elämänlaatua ja tilasin niille uuden kissanpuun.
Ensin oli valinnanvaikeus.
Kuvittelenko vain, vai onko eri tuotteiden välillä sompailu ihan hirvittävän vaivalloista? Kun tarkistan mitat yhdestä, kadotan sen toisen potentiaalisen kokonaan ja vaikka kuinka yritän sitä löytää, se koko tuote onkin kadonnut ikiajoiksi jonnekin bittiavaruuden uumeniin.
Löysimme lopulta semmoisen kissapuun, mikä ei kadonnut bittitaivaaseen ja oli sekä hraH:n että eläinasiantuntijamme Pikkusiskon mielestä riittävän hyvä.
Tilasin sen.
Sitten rupesin arpomaan maksutapaa.
Kun selvittelin nettikaupan maksuvaihtoehtoja, kadotin kumminkin sen kissapuun.
Sitten kadotin hetkeksi koko kaupan.
Kun löysin sen, ostoskorini oli tyhjentynyt.
Löysin kissapuun uudestaan. Tilasin sen uudestaan.
Maksoin uhkarohkeasti kortilla. Sain sähköpostiini tilausvahvistuksen ja olin niin tyytyväinen elämääni.

Kun sunnuntaiaamuna menin tutkailemaan sähköpostiani, minulle olikin tullut tilausvahvistus myös toisesta samanmoisesta kissapuusta.
Stressaannuin, koska en oikeastaan haluaisi ostaa kahta puuta. Enkä ainakaan maksaa kahta puuta.
En oikeastaan tarvitse kahta puuta.
Mutta toisaalta, palautuskäytäntö näytti aika työläältä, piti printata ja soittaa ja puhua kielillä ja vaikka mitä merkillistä.
Keksin, että myynkin sen toisen puun anoppilaan. Kävimme anoppilassa, suostuttelin anopin samalle kannalle.
Tulimme kotiin.
Katsoin sähköpostiini. Hyvä rouva, emme ole kyenneet vahvistamaan tilauksenne 123456 maksua.
Päättelin, että se toinen kissapuu on kukaties sittenkin jäänyt maksamatta.
Menimme uudestaan anoppilaan. Sanoin, että ehkä sitä puuta ei tulekaan. Anoppi oli pettynyt.
Minua puolestaan jännittää ihan järjettömästi: tuleeko yksi vai kaksi, ja milloin tulee ja mihin tulee ja kuka ne oikeastaan maksaa, milloin ja millä rahalla?