talouskriizipohdinto

Enää täninen ja huominen töitä ja sitten loma - jee! 

Huomenissa tulevat ulkomaanserkut, jee kai sillekin. 

Yritän olla murehtimatta liikaa loppukesän matkaamme, tai lähinnä Kreikan merillä kytevää ja alati syvenevää talouskriiziä.
HraH ei olisi hraH, ellei hänen mielestään olisi aivan mielettömän jännittävää olla pelipaikoilla siellä, missä historiaa tapahtuu ja demokratia toteutuu, minun päässäni puolestaan juoksee sarjana kaikenmoisia kauhskenaarioita, jotka yleensä päättyvät siihen että lapset itkevät kun me kaikki kuolemme korahdellen nälkään pimeässä ja kolkossa huoneessa, ruton ja lepran kourissa. no en minä tiedä mistä ne lepra ja rutto tulevat, mutta ihan varmalla tulevat. ja ruoka loppuu koska yleislakko, samoin sähköt.
Kaiken rehellisyyden nimissä mieleni pohjilla häivähti ajatus, että olisi pitänyt kerrankin valita Italia, tai edes Espanja.

Yritin päästä hraH-maiseen semi-innokkaaseen kohta tapahtuu historiaa -flowhun ja totesin että kaikesta päätellen vuoden 2015 kreikkalaisilla euron kolikoilla on kohta kysyntää. Olin mielestäni ihan mielettömän reipas ja positiivisesti ajatteleva, hyvä minä.
Note to self: ei enää iltasanomien nettisivuja eikä maikkarin uutisia missään muodossa.
Näin rankan positiivisen yrityksen jälkeen oli pakko kuitata hraH:lle, että olkoon vaikka kuinka jännittävää, niin emme kuitenkaan ymmärrä uutisista tai ihmisten keskusteluista yhtään mitään.
Ei se siltikään lannistunut. Höh.

Kyllä nyt harmittaa kun en yliopistossa mennyt muinaiskreikan kurssille, niiden kurssikirjallakin oli niin jännittävä nimi, muistaakseni Epi oinopa pompom. mitäköhän se oikeastaan tarkoittaa? opi iloisesti muinaiskreikkaa, pompom? 
Jos olisin mennyt, olisin nyt täydellisesti demokratian ytimessä.
Kyllä ei ihminen nuorena ymmärrä, mikä hänelle olisi vanhana hyväksi.





Pyörä valitsi aamulla itsenäisesti vaihtoehtoisen reitin.
Meinasin pudota satulasta hautausmaan kohdalla, kyllä oli hersyvä näky.

monenmoista ja taru sormuksesta

viimeiset kolme työpäivää ennen kesälomaa!

Pitkään viikonloppuun mahtuu monenmoista

Monenmoinen nro 1:
Shoppailimme tyttöjen kanssa. Isosisko halusi kaverinsa rippijuhliin jotkut älyttömän korkeakantaiset blingbling-kengät, ne olisi pitänyt ostaa jo kevätjuhlien alla, mutta kieltäydyin.
Sinnikkäästi alelaareja penkomalla löysimme kohtuuhintaiset, kiilakorkoiset ja säädyllisennäköiset jalkineet.
Kengät hankittuaan lapsi päätti vaihtaa asunsa toiseen, huokaisin hiljaisen onnenhuokauksen: onneksi hankimme ihan tavallisenväriset jalkineet.
Samalla reissulla iski toiseen lapsukaiseen joku outous, ja se halusi sovittaa mekkoa.
Ensimmäinen sovitettava oli aika ihana, toinen oli täydellinen. Lapsi itsekin ällistyi ja halusi mekon.
Ajattelin että kyllä kannattaa viisaasti valita taistelut, joita käy. Ei ollut taistelua, koska olisin päästänyt sen juhlaan alkuperäissuunnitelman mukaisesti housuissa, se teki itsenäisen valinnan.
Valitettavasti taistelen sen kanssa muista älyttömyyksistä, en vain osaa hellittää.

kun Isosisko oli pieni, se lauloi aina "pienet jususet, pienet jususet, ne lystikkäitä on..."


Monenmoinen nro 2: Aloin taas lukea Onnellisuusprojektia. Mietin, pitäisikö käynnistää oma. On vaikeaa, koska en löydä sopivaa muistikirjaa. Ostin muistikirjan viimeksi loppukeväästä, mutta se on aivan liian vääränmuotoinen miksi edes ostin niin vääränmuotoisen muistikirjan, miksi? Olen kolpannut kaikissa vastaantulevissa paperikaupoissa, mutta en vain löydä Sitä Oikeaa; kyllä on vaivalloista ihmisen elämä.

meidän pitää antaa lapsillemme juuret

Monenmoinen nro 3: Kummityttö pyysi minut alttarille tulevaksi kummiksi <3! Ihana kunniatehtävä, sillä lapsella kun on mistä valita. joskus pienenä se sanoi, että sillä on neljä kummia: on pisin ja paras ja hauskin ja tylsin; arvatkaa mikä minä näistä olin? Jee. Vinkki: HraH on hauskin.
Mietin tarvitsenko uuden klänningin vai voinko mennä vanhassa ja osaisinko kirjoittaa sille oman puheen?
meidän pitää antaa lapsillemme siivet

Taru sormuksesta
Kävimme hankkimassa kummitytölle rippiristin luottokultasepältä. (H; jos luet, niin äitinsä ehdotti sitä kumminkin, vaikka saa myös sulta ristin!)
Kultaseppä tarinoi kaikenmoista ja minä opin, että vanhoista jutuista voi leimojen perusteella päätellä kaikenmoista ja sitä paitsi oivalsin myös että vanhoista jutuista tehdä uusia juttuja ja saman tien sain päähäni ällin. 
Välihuomautus: minulla on sellainen jostain muualta omittu motto, että naisen ei pidä itse hankkia koruja itselleen, paitsi yhden kerran elämässään jotain sellaista mikä on on kaunista ja rohkeaa ja vahvaa. 

Kauan kauan sitten minulle on jätetty jonkinmoiseksi perinnöksi sormus, johon liittyi tarina.
Tarinan mukaan se sormus olisi joko kuulunut sellaiselle parille, joka oli ensimmäinen Sipoon uudessa kirkossa vihitty pari, tai sitten sormus kuului tämän parin pojalle, ja oli hänen ja puolisonsa vihkisormus.
Vihkisormukset oli aikanaan annettu pariskunnan tyttärille, joista toinen jäi ikäneidoksi ja asennutti sormukseen myöhemmin kiven. Tämä Fanny-faster puolestaan oli jättänyt sen seuraavalle sukupolvelle ja jälleen vanhaksi piiaksi jääneelle naiselle, joka oli minun isotätipuoleni Saga.

Sagasta muistan äänen puhelimessa ja sen että oli kovin hienoa kun joku aikuinen ihminen halusi puhua minun kanssani puhelimessa ihan vartavasten, vaikka meillä ei oikeastaan ollut kunnollista yhteistä kieltäkään. Ja sen muistan myös että keräsimme käpyjä ja kävimme ruokkimassa kanoja kanalassa. 
Senkin muistan että heitin hautaan pihasta kerätyn niittykukkakimpun ja se hauta oli hirvittävän kammottavan syvä ja pimeä ja minulla oli valkoinen kutittava neulemekko koska lapsi voi hautajaisissa pitää valkoistakin.

Monta monta vuotta olen ihmetellyt, mitä oikein teen sillä sormuksella. Se on aina ollut vähän liian iso, sen kivi on hajonnut ja jotenkaan se vain ei ole istunut sormeeni. Korulaatikolla kolpatessani olen melkein joka kerta sitä sovitellut ja katsellut ja joka kerta todennut että ei istu vieläkään, ei malliltaan eikä kooltaan. Ja olen vähän sureksinut sitä ja miettinyt, mitä sillä tekisin.

Kultaseppä osasi kertoa että vuosileimojen perusteella tarina ei luultavasti ole totta, tai että se liittyy johonkin toiseen sormukseen, joka on jossain toisaalla.
Ihan sekunnissa päätin, että minähän teetän siitä itselleni kauniin sormuksen ja sillä tavalla - vaikka siitä katoavat leimat ja muut - se kulkee mukanani aina samalla tavalla kuin mummun vanha pieni kahvipannu ja desimitta.
Ihan kohta minulla on jotain mikä on kaunista ja rohkeaa ja aikuista ja siinä on aina mukana Fanny-fasterin ja Sagan muisto.


Kuvat minun ja HraH:n pyöräretkeltä lintutornille

kodinkonekriizi

tiedättekö sen kun katsoo pankkitiliä ja siellä on finanssia aimolohmare vähemmän kuin pitäisi?
Se on sellainen epämääräinen pettymys, jota seuraa hitusen kitkerä huojennus ja helpotus kun tajuaa, että ihan tavalliseen arkeenhan se finanssi on valunut, eikä olekaan joutunut ryöstön kohteeksi.

No tiedättekö sen, kun se sama tunne iskee punnitushetkellä vaa'alla?
Sitä astuu muina henkilöinä ja mahdollisimman kevyttä teeskennellen vaakalautaselle ja sitten se vaaka näyttääkin viisi kiloa vähemmän kuin pitäisi.
Tuleeko voitonriemu ja jee?
Ei tule.
Tulee epäusko ja kauhistus, että mihin on ihmisestä kadonnut viisi kiloa.
Astuu pois vaa'alta ja menee takaisin ja johan ovat kilot turvallisesti tulleet takaisin.
Sitten ei uskalla mennä vielä kerran pois ja takaisin, koska on se riski, että painaa taas viisi kiloa enemmän ja sitten viettää koko loppupäivän pohdiskellen, että montako viittä kiloa se vaaka ihmisestä on jo huijannut, ja mikäköhän se todellinen paino oikein on?

Sinänsä tietysti lohdullista, että onpa se lukema mikä tahansa, niin se on kaiketi suunnilleen sama kuin joskus aiemminkin, koska samat vaatekset mahtuvat yhä päälle, mutta onhan se hiukan kummallista, jos paino on mitä tahansa välillä 50-100.

Mutta kyllä tulee myös pieni pettymys kodinkoneeseen, joka semmoisella tavalla huijaa ihmistä.
Mitkä muut laitteet samanmoisesti huijaavat?
Keittääkö kahvinkeitin salaa teetä ja tarjoilee sen minulle kahvina? Nauraahykertelee mokoma aparaatti, että taas meni tyhmä halpaan.
Huijaako pesukone kun se kadottelee pahansuopaisesti sukkia? Mihin se niitä tarvitsee? Tepasteleeko se kone salaa minun sukissani pitkin päivää ympäri asuntoa?
Näyttääkö telkkari ihan tahallaan ja silkkaa salakavaluuttaan viisi vuotta vanhoja ohjelmia?

*

Kun tulin eilen töistä kotiin, tytöt ilmoittivat että tänään muuten pestään kissa.
Yritin prokrastinoida, syödä ja juoda kahvia ja vaikka mitä, mutta en päässyt pakoon.
Hyvä kun en joutunut vastuullinen kissanomistaja-saarnan kohteeksi.
Pesimme.
Kuivasimme.
Lauloimme kuivatessamme.
Kissaa otti hattuun, se alkoi huutaa kun lauloimme voimalla seitsemän miehen. Se on kumminkin tyttökissa eikä mikään jukolanjussi. Ja vielä enempi se on prinsessa joka ei antanut kuivata villahousujaan, nyt se vasta onkin todellinen rönäperä.

*



lapsenhuvituskriizi

viisi (vaiko neljä?) verstasaamua jäljellä.
Tällä viikolla täninen ja huominen, ensi viikolla kolme.
Ei sillä että mitenkään laskisin...

*

Juhannuksellisessa vetelehtimiskyllästyneisyydessäni kyllä varmana on ihan oikea sana ajattelin, että testaan pystynkö taas vaihteeksi kutemaan kutomaan.
Ajattelin, että huijaan käpälääni ja muita herkkiä ja haavoittuvaisia osasiani sillä, että kudon vain vähänpikkaisen. Ehkä ne eivät huomaakaan jos aina silloin tällöin puikottelen muutaman kerroksen verran. Vähänpikkaisen-taktiikka on toiminut sillä tavalla että eivät kivistele ja oikuttele sormet ja rystyset, on vain niskajumi ja käsijumi.
Pientä edistystä.

Taktikoin myös semmoisella tavalla, että valitsin työn alle huivin, koska sitä tehdään vain yksi kpl.
Huivihommelin voin lopettaa koska vain ja se on heti valmis, kun taas sukkapari jää keskeneräiseksi jos on vain yksi.
Nyt on kasassa jo ihan käyttökelpoinen vaate esim. barbille tai muulle melko pienelle olennolle, vaikka gerbilaarille.
Se kyllä puolestaan on huonompi juttu, että joudun lopettamaan kutoilun aina juuri kun olen melkein pääsemäisilläni kärryille siitä kuviosta jota yritän nykertää.
No, pysyypä mieli vireänä ja dementia loitolla.

*

Pitäisi keksiä Pikkusiskolle lomapäiväpuuhaa lauantaille.
Isot ovat toisaalla ja olen jonain heikkona hetkenä tainnut luvata, että tehdään jotain kivaa yhdessä.
Olin ensin ajatellut että tehdään sitä yhdessä vasta sitten kun minulla on oikeasti loma ja Isosisko on leirillä, mutta silloin ovatkin maisemissa jo ulkomaanserkut, eikä Pikkusisko luonnollisestikaan ole halukas luopumaan heidän seurastaan.
Ainoaksi yhteistoimintapäiväksi jää siis tuleva lauantai.
Kysyin, mitä hän haluaisi tehdä.
mmätiiä.
Mennäänkö johonkin?
mmätiiä.
Mistä sä tykkäisit, sano ihan rohkeesti vaan.
mmätiiä.
Sanoin, että on muuten aika vaikea keksiä kivaa yhteistä tekemistä, jos ei toinen yhtään tiedä, mitä haluaa.

Ja noin yleisesti ottaen tuollainen lapsuus- ja esimurkkuusvaiheen välillä kipunoiva nakero on aika haasteellinen huvitettava.
Innostuisikohan se vielä Korkeasaaresta?

No, sain sentään kriizin aikaan, onpa jotain pohdittavaa pienellä ihmisellä


*

Kävimme eilen purkkarilla kävelyllä; minulla on siellä salainen vanamopaikka, ja kävin tarkistamassa joko ne kukkivat.
Jo.
Niissä on jotain mystistä. Menenpä sinne milloin tahansa, ja minkä tahansa kuvausaparaatin kanssa, eivät kuvat koskaan onnistu.
Niihin ei voi tarkentaa, vaikka kaikkiin muihin voi.
Ne ovat varmasti keijukaisten kukkia.
Niiden värjyvään sieluun ei saa katsoa liian läheltä.

*





orastava lomakriizi

vielä kaksi työviikkoa ennen lomaa. Kuusi verstaspäivää.

piilomansikka
Juhannuksena puhkesi lomakriizi heti toisena päivänä.
Mitä ihmettä oikein teen koko viisiviikkoiseni?
Johan lähtee ihmiseltä järki päästä semmoisessa ajassa.
Nuoriso tietysti mujuu ja lönöttää sielunsa kyllyydestä, mutta minä laukkaan jo tunnin mujumisen jälkeen ympyrää kuin häkkiin suljettu sekopäinen villipeto.

Sunnuntaina menivät onneksi lomasuunnitelmat ihan uusiksi.
Ulkomaanserkut ja käly päjäyttivät pöytään tulo- ja lähtöpäivät, vaikka heidän ei pitänyt tänä vuonna tulla laisinkaan.
Se puolestaan päjäytti sekaisin hraH:n aikataulun viikosta, joka jo muuten on ollut epätoivoista säädettävää, ja jonka minä olin ajatellut viettää marttyyrimaisessa hinkkaanpa tässä vaatekaappien takaseiniä hammasharjalla kun kukaan ei kumminkaan leiki munkaa ja muutenkin on epää.
Sen sijaan että hraH olisi maailmalla ja minä niissä marttyyrifiiliksissäni rypeilemässä, olemmekin vissiin ilta toisensa jälkeen anoppilassa murmelimaisissa de-ja-vu-tunnelmmissa parantamassa maailmaa.

Älkää käsittäkö väärin - sekä anoppi että appi ovat jos eivät nyt aivan super niin ainakin ihan todella mahdollisimman hyvät enkä vaihtaisi heitä enkä omia vanhempianikaan, koska ne ovat tosissaan ihan oikeasti super ja koska ne kumminkin lukevat tätä, kehenkään paitsi heihin itseihinsä muutamaa vuotta nuorempana koska silloin ne olivat vielä parempia
Mutta koska appiukko on viime vuosina kärsinyt jonkinasteisesta muistin kangistumasta ja koska ylimääräisten lastenlasten touhaaminen herättää hänessä sukuperinteensiirtäjän ja menneidenmuistelijan, niin joskus siinä suunnilleen seitsemännen illan kohdalla kun puhutaan taas ne samat asiat, saattaa ehkä ja kukaties käydä niin että ihmistä alkaa ihan hiukkasta pikkuisen puuduttaa. Varsinkin kun ne samat asiat on puhuttu paitsi seitsemänä edellisenä päivänä, myös seitsemänä edellisenä kesänä jokikisenä ulkomaanserkkujen läsnäolopäivänä.
Eikä siinä useinkaan auta sen pahemmin viini kuin viskikään joita kumpaakin kumminkin toisinaan tarjoillaan.
Paitsi että olo tulee vielä entistäkin murmelimaisdejavumaisemmaksi.

No, minä lykkään kuitenkin ihan mielihyvin marttyyri-vaatekaappi-hammasharja-kombinaationi jonnekin hamaan tulevaisuuteen, semmoiseen ajankohtaan jonne enempi tarvitaan marttyyrihenkeä esim kätevästi jonkun joulun alle tai jotain ja asennoidun siihen että lenksa-pyörä-kotiseutumatkailuloman sijaan suhaammekin taas tutusti ja turvallisesti väliä koti-anoppila-kauppakeskus-anoppila-koti.
Olemme lähiöturpeeseen sidottuja.

Joka tapauksessa tämä suunnitelmainmuutos ratkaisi lomaprobleemini kahden viikon osalta. Täytettäväksi jää vain muutama irtopäivä ennen lomareissua.
Ja tässä samassa haipakassa kestitään vielä ne pienet ämerikkalaisvieraat...!

Että ei sitten tullutkaan kunnollista lomakriiziä. höh ja pöh.



krikettiä tahi krokettia lähiöpihassa






Mökittömän juhannus

Jonkun superjulkaisun, kukaties iltasanomain tai jonkin vastaavan, mukaan mikään ei ole surullisempaa kuin "asunnottoman joulu ja mökittömän juhannus"
Juupajuu.

Kyllä ei ole ollut surullista, vaan puuhallista. Ja leppoisaa.



leivontahommia tiedossa

parvekkeemme ämpär-peruna nauttii korkeanpaikantukea,
hankalan viljelysmaaston tukea,
sekä tuhoeläintorjuntatukea. Ja pohjoisten alueiden erityistukea myös.
Ei saatu juhannusperunaa omasta ämpäristä kumminkaan

gerbilaarien aamuhiekkakylpy

pikaimurointi

lenksaselfie lenksaurpio; lenksaeleganssiini kuulu virallisesti
häpeää tuottavaksi asusteeksi nimetty vaaleanliila heloukittypanta.
Mitenniin nolo?

jossain kärsitään tyhjän pesän syndroomasta

lenksan päätteeksi kerättiin kesäkukat

alkuruoka

jälkiruoka

päivänokoset

pyörälenksa

pyörälenksa johti rannalle, nuoriso halusi uimaan

meri! (jäätävä)


Ja sauna.
Ja viinilasillinen.

Mitäpä sitä ihminen muuta?

ämpär-lista

Aamukampa: kuusi työaamua kahdelle työviikolle jaettuna!

Tajusin eilen, että edessäni on ihan valtavan pitkä lomapätkä.

mureh nro1: täytyisikö kuitenkin käydä edes kerran verstaalla, tsekkaamassa sähköpostit? Kyllä en tsekkaa kotona mitään.

mureh nro2: mitä ihmettä teen koko loman?
Viime kesänä olin yhtäjaksoisesti lomalla kolme viikkoa.  En ehtinyt päästä edes lomatunnelmaan, ensin oli poissa yksi ja sitten toinen. Viime kesänä muistan siivonneeni ja nukkuneeni loputtomasti siihen löytyi selitys alkusyksystä ja suunnitelleeni kaikenmoista liikunnallista jota enimmäkseen en muista toteuttaneeni.
Tänä kesänä olen poissa verstaalta viisi viikkoa. Käsittämätöntä.

Oloni tänä kesänä on tarmokkaampi paitsi että olen ihan järjettömän työväsynyt. Työpäivän jälkeen ehdin ja jaksan monenmoista, päivät ovat pitkiä eikä yleisestä väsymys-mas-ahd:ista  ole tietoakaan.
Mitä ihmettä teen koko loman?

Tulin siihen tulokseen että tarvitsen ämpär-listauksen kaikesta siitä mitä haluan tehdä.
Tai aion tehdä.
Tai täytyy tehdä (grr)

Täytyy tehdä (grr): perusteellisemmanpuoleinen siivonta vierasmaalaisten vieraiden takia.
Olen enimmäkseen vastuuttanut keskenkasvuiset huolehtimaan yhteisten tilojen siisteydestä: ne tekevät sen kiltisti, melkolailla mukisematta ja aina pyydettäessä.
Koska ne tekevät hommansa aina pyydettäessä ja täysin vastikkeetta, en ole juurikaan puuttunut lopputulokseen. En yhteistiloissa, enkä kenenkään omassa komerossa.
Mutta-mutta: tällä hetkellä useimpien ovien takana vaanii keskikokoista metsäkissaa suurempia pölykeräytymiä, tasoille on kertynyt elämää tärkeämpiä papereita ja kirjakasoja ja muutenkin elomme näyttäytyy vähintäänkin boheemina.
Asialle täytyy tehdä jotain. Ennen kuin ne ulkomaalaisvieraat tulevat.

Aion tehdä: ainakin kaksi eväspyöräretkeä retkipyöräevästä pyöräeväsretkeä eväsretkeä pyöräillen  lähiseudulle. Toisen teimme kertaalleen viime kesänä kaikki yhdessä, toista olen suunnitellut jo ainakin vuoden, mutta en vain ole saanut aikaiseksi. Enimmäkseen koska mamoilen muka liiallisen vastatuulen takia.
Kumpikaan reitti ei ole kovinkaan pitkä ja maisemat palkitsevat vaivannäön moninkertaisesti.

Aion tehdä: lenksata ja huoltaa selkäaparaatin mahdollisimman hyvään kuntoon.

Haluan: kokeilla taas vaihteeksi, pystyisinkö kutomaan tai virkkaamaan.

Aion tehdä: lukea.

Parasta kaikesta: aion lenksata, lukea ja ehkä pyöräilläkin kaksi viikkoa etelän lämmössä.
Kaksi viikkoa!
Aiomme maata uima-altaalla kyllästymiseen asti, kävellä vesirajassa, kuntoilla vähän, kulttuurimatkailla pikkuriikkisen ja enimmäkseen aiomme nauttia hyvästä ruuasta ja vain olla.







hiljainen suuri oivallus

Kurkistin alkuillasta kahteen keskenkasvuiskomeroon kolmas ei ollut kotona ja huikkasin lähdetkö lenksalle.
Sain vastaukseksi 2xemmätiiä.
Ajattelin että olkoon, kostoksi menen kirjastoon ja lenksalle ihan yksin.
Kolmen minuutin päästä ensimmäisestä huoneesta putkahti esiin täydelliseen lenkkikuosiin stailattu nuori nainen: joko me mennään.
Rupesin ällistyneenä haalimaan kasaan lenksavarusteitani kulahtaneet housut, masentava huppari, parempia aikoja nähneet tossut oota, käyn vielä vessassa.
Ai te ootte menossa jo mäkin tulen, ilmoitti toinen nuorisokomero ja suikahti ulos lenkkikuosissa hänkin.

Pihalla kaksi nuorta kääriytyi huppariinsa, valitti kylmää ja väsymystä ja sitä ettei taatusti aio juosta vaan ehkä vain venytellä tai mennä sittenkin takaisin kotiin nukkumaan.
Valuimme värjötellen purkkarille.
Toinen jäi lupauksensa mukaisesti venyttelemään, toinen jatkoi puoliunista laahautumista kanssani.
Juostaanko, kysyin.
Mennään tohon suoran alkuun, se vastasi. Suoran alussa se käänsi lenkkivaihteen päälle ja lähdimme tepsuttelemaan.

Äitiysällistys.
Kaikkea muuta olen äitiydestäni kuvitellut mutta en sitä, että lähden nuoreni kanssa yhdessä juoksulenkille ja nautin sekä lenkistä että nuoreni seurasta ihan suunnattoman paljon, ja että ne yhdessä ovat aivan huippukokemus.
Tuli samanlainen olo kuin silloin kun se oli pieni ja rapsutin lusikalla ompun kyljestä sille sosetta, hiljainen suuri oivallus: Minähän olen ihan oikeasti äiti.
Sanoin sen lapsukaiselle.
Oliko pelottavaa tulla ekaa kertaa vauvan kanssa kotiin, se kysyi.
Sitten juttelimme siitä.

Ekaa kertaa koko kesänä lenksasimme ihan kokonaan pienen kierroksen. Sanoin että huomaatko, kunto on kasvanut, eikö vaan jatketakin tätä. On kivaa olla teidän kanssa.

Teimme venyttelypaikalla vähän käsiä ja selkää ja venyttelimme kaikki kolme yhdessä.
Mä tykkään viettää aikaa teidän kanssa tällä tavalla.
Joojoo, mennään kotiin kattomaan häiden jatkoja, sanoi toinen.

Lykkäsin syrjään ajatuksen pikavisiitistä lähikirjastoon ja istahdin katselemaan hääkakun leikkausta.
Toinen käpertyi sohvannurkkaan.





viikon jee-lista

Viikonloppuna kouluttauduin työasioissa: mieleni teki huhuilla seuraa pääkaupunkiseudulta, mutta koulutuksessa oli ohjelmaa aamusta iltamyöhään. 

Viikon JEE-lista

1. kahdeksan työpäivää kolmelle työviikolle jaettuna ennen kesälomaa. Luvassa koko työurini pisin yhtäjaksoinen loma+saldovapaaputki: melkein viisi viikkoa. Sekä tulevien viikkojen irtopäivät päälle.
Jee sille.
Valtavan iso jee!

2. kulttuurideitti hraH:n kanssa viime perjantaina. Olin torstain ja perjantain saldovapailla, perjantaina jätimme nuorison oman onnensa nojaan, menimmme yhdessä taidenäyttelyyn ja syömään ja shoppailemaan. Ja sieltä vielä anoppilaan iltaa istumaan.
Oli rentouttavaa.
Jee sillekin.

3. Isoveli pääsi haluamaansa lukioon.
Olisi päässyt vissiin mihin tahansa lukioon. 
Jee sillekin.



kauppareissun jälkimaininkeja: nuoriso ihmetteli että mistäs alelaarista tämä löytö tehtiin

kesä kaupungissa?



Isoveli on seuraavat pari viikkoa leiri-isosena; käy kotona vain juhannuksena pyykkihommissa. sen jälkeen leirielämään siirtyy Isosisko. Kotiutuessaan hän tuo mukanaan pieniä amerikkalaisia ihmisiä.
Eipä käy aika pitkäksi meillä, aina eri kokoonpanolla ruokapöydässä.

iloistervehtijä

olen pohtinut, rupeaisinko tapahtumajärjestelijäksi, esim. hää-.

Kyllä olisin hyvä siinä.
ai mitenniin haluat persikanväristen puudeleiden vetämän sormussaattueen kirkkoon, älä viitsi, se on vaan sormus!
ja nämä bileet loppuvat sitten viimeistään kympiltä, silloin on mulla nukkuma-aika.
älä mulle rupee, et kummminkaan oo naimisissa kuin hetken, ei kannata näihin kekkereihin sijoittaa. ja jos vaikka olisitkin, ei kannata silti. 
Mitenniin kyyninen?

Oikeasti voisin ehkä olla semmoinen joku huoleton tervehtijä.
Siinä olen aika hyvä.
Tervehdin iloisesti ja huolettomasti ja juttelen pikkupuhetta hetken hyvin sujuvasti tietämättä edes kenen kanssa pikkupuhelen.
Suuria murheita ei kyllä saisi minulle kertoa, hermostun ja menen pois tolaltani niistä.

Maksaisikohan joku kohtalaisen hyvää palkkaa iloistervehtijälle?

*

Ottaa kuuppaan TOP-3
1. käytöstavattomat ihmiset
2. sääntöjänoudattamattomat ihmiset
3. käytöstavattomat ja sääntöjänoudattamattomat ja näistä aiheutuvien konfliktien ratkaisukyvyttömät ihmiset.

On aika hyvä TOP-3
1. kesä!
2. kesä!
3. kesä!

*






taas mennään

alkukesän hektisin työviikko takana, kahdeksatta työpäivää pusketaan.
Useimpina päivinä olen tullut kotiin ja kaatunut suoraan päiväunille.

*

Olen epähuomioissa luvannut majoittaa meille kaikenmoisia ulkomaalaisia vieraita.
Käsittämätöntä.
En ymmärrä mikä minua on oikein vaivannut: hätinä mahdumme itse majoittumaan meille. Mihin ihmeeseen tungemme yleviin standardeihin tottuneita vierasmaalaisia?

Ja mitä ihmettä me niiden vieraiden kanssa edes teemme?
Meillä ei ole mökkiä, muumeja eikä järveä jossa kesäyönä soudella ja saunoa.
Emme pelaa pesäpalloa emmekä harjoita muitakaan perinnepuhteita (sienestystä, marjastusta taikka päreiden vuolentaa)
Kerrostalosaunassa vastonta on ankarasti kielletty eikä meillä ole koivikkoa jossa kirmata vihdoin.

Kyllä ei hyvin pyyhi ihmisellä heikkopäisyyksissään.

Puolustaudun sillä että toista majoitusta luvatessani olin järjettömän väsynyt työpäivän jäljiltä.
Ja toisen majoituksen kohdalla luulin, ettei meitä muuten vain huolita isäntäperheeksi.

Kjaiks.
Mitä niille edes syötetään? Mämmimaltaatkin loppuivat juuri.