Treenipäiväkirjasta: mitä kuuluu kiipeilylle?

Olen kohta harrastanut kiipeilyä kaksi vuotta. 

Ensimmäisenä vuonna treenasimme siskon kanssa personaalisen trainerimme, Isoveljen hyvässä, asiantuntevassa ja tehokkaassa ohjauksessa.

Sitten hänelle tuli opiskelu- ja työkiireitä, siskolle opiskelukiireitä ja lopulta minullekin opiskelukiireitä. Yhteisiä treeniaikoja ei vain löytynyt, ja olemme melkein vuoden olleet siskon kanssa hunningolla ja treenanneet vähän miten sattuu ja tiukasti mukavuusalueella.

Viimeinen niitti oli Tapahtuma - elikkästen joku välilevyhommeli.

Olin kuukauden harrastamatta yhtään mitään liikuntaa, paitsi kävelyä. Ja sen kuukauden jäljiltä piti käytännössä kaikki aloittaa uudestaan ja alusta. 

Tapahtuman jäljiltä kiipeilyhommiin palaaminen ei ollut helppoa, arastelin tietysti aluksi selkääni, koska se oli arka.
Ja tottakai kaikki aiemmin saavutettu voima ja venyvyys olivat kadonneet - voitte uskoa että keksiäkäinen eukko kangistuu sohvanmuotoiseksi suunnilleen päivässä ja oikeneminen siitä mutkasta kestää vissiin ikuisuuden. 
Kangistumisen lisäksi aloin pelätä putoamista entistänkin enemmän.
Ja justiinsa kun homma alkoi vähitellen edes vähän sujua ja saimme siskon kanssa kiinni edes jonkinlaisesta huterasta kaksi käyntiä viikossa ideologiasta, onnistuin vissiin kumminkin putoamaan - tai kukaties hallitsemattomasti hyppäämään -  seinältä.

Mitään en ole kiipeillessä huomannut mutta erityisesti seistessä ja hitaassa kävelyssä selkä tulee aivan älyttömän viheliäiseksi.
Voin oikein hyvin treenata kivun sallimissa rajoissa, koska yhtään ei mihinkään satu.
Mutta seisominen pitää vissiin lopettaa kohta kokonaan.
Ja hitaasti käveleminen.
Ollaan menossa Lehtorin kanssa koluamaan pääkaupunkiseudun museoita. 
Minä vissiin kiihdytän maalaukselta toiselle kuin formulakuski pysähtymättä ollenkaan. Hidastan vain suurimmissa kurveissa ja taistelevien metsojen liepeillä. Tai mitä niissä museoissa nyt sitten ikinä onkaan suurta esillä.

Viimeisimmissä treeneissä olin niin väsynyt valvotun (futismatsi-) illan jäljiltä että kun piti edes teeskennellä tekevänsä vatsalihaksia, lönötin lattialla kuin kumolleen joutunut koppakuoriainen ja totesin että tästä ei nousta kuin vinssillä.
Rojotin siinä sitten selälläni sätkien ja ihmettelin että tänne hallille sitä vain tulen ja vieläpä 

vapaaehtoisesti.

*

ps. jos mietit että mitä on boulderkiipeily - niin se on tämmöistä