aikuiselämäpohdinto

 Olemme elelleet kaksin nyt vähän reilun vuoden verran.

Ensimmäinen lähti lähes suoraan isänmaan leivistä. 
Poikanen muutti ensimmäisen muuttonsa lapsuuden ystävänsä avustuksella, hössötin kai, mutta maltilla. Ainakin omasta mielestäni. Lehtorille poikasen muutto oli kova pala. Minulle irtipäästäminen armeijaan oli vaikeampaa kuin irtipäästäminen omilleen.
Poikanen muutti kotoa kaverisoluun, piti olla hauska peliporukka, piti olla paljon mukavaa yhteistä puuhaa - tulivat koronavuodet, poikanen jäi solunsa ainoaksi asukiksi kun kaverit palasivat lapsuudenkoteihinsa.
Soluturhauma johti omaan yksiöön. 

Keskimmäinen lähti kahteen kertaan. Ensimmäinen toisen muutto oli asuntolaan Kauniaisiin. Koronasyksy löi siihen leimansa: etäpäiviä oli enemmän kuin lähipäiviä, eikä asuntolassa tullut vietettyä juurikaan aikaa.
Hössötin. Tunnustan sen.
Tämä nuoristani tanssii läpi elämänsä ja olen jatkuvasti huolissani hänestä. Aivan turhaan, tietenkin.
Jossain syksyn tiimellyksissä nuori haki yhteishaussa opiskelupaikkaa ja pääsi opiskelemaan Savon sydämeen.
Toinen muutto oli minulle vaikea - hössötin hirveästi ja olin valtavan ahdistunut.
Keskimmäinen lähti toisen koronavuoden alussa, siinä vaiheessa kun rokotuksia ei vielä jaettu, kun altistuskaranteenit olivat pitkiä ja epätietoisuus suurta ja sulkuja oli tulossa ja menossa. Nuoren jättäminen omilleen, ilman tukiverkostoa, vieraalle paikkakunnalle, monen tunnin junamatkan päähän ja uusiin opiskeluihin jossa luokkakaverit olivat aluksi vain nimikirjaimia teamsissa oli itkettävän vaikeaa.
Keskimmäinen muutti juuri hetki sitten viimeiseksi opiskeluvuodekseen omasta yksiöstä kaverisoluun.

Kolmas lähti omilleen suoraan penkkariajoista. Ensimmäisenä yönä oman kodin lattialla oli vain vieraspatja, muuttokuorma tuli pari päivää perässä.
Tämä nuoristani ei anna minun hössöttää, hän hoitaa asiansa ja kysyy sitten neuvoa mitä kummallisimpiin juttuihin ja omituisiin aikoihin. 
Nuorimmainenkin on ehtinyt muuttaa ensimmäisestä kodistaan toiseen, yhteiselämään oman ihmisen kanssa.

Aikoinaan, silloin reilu vuosi sitten tämän kolmannen lähtijän muuttopäivän iltana ymmärsimme Lehtorin kanssa että nyt olemme todellakin kahden. 
Että valmiiksi on tullut jotain.
Ja edessä on yhteisiä, kahdenkeskisiä aikoja.

Nykyään:
Katsomme paljon toisiamme silmiin.
Syömme hyvin.
Puhumme paljon.
Elämme paljon. 

Tuntuu yhä hyvältä jakaa elämää yhdessä.
Tuntuu täydeltä ja täyteläiseltä.
Tuntuu siltä kuin jotain pitkään hiljaisesti taka-alalla ollutta olisi noussut keskiöön, hyvällä, voimaannuttavalla tavalla. 
Emme jatka siitä, mitä oli Ennen Lapsia. Olemme nyt enemmän yhtä,  ja samalla enemmän omiamme. Viisaampia, ymmärtäväisempiä itseämme ja toisiamme kohtaan.
Tuntuu hyvältä elää näin.
vaikka nuoriso vieläkin aiheuttaa varsinkin hössötystä, huolta ja stressiä.

Ajattelin että osaisin sanoa jonkun syvällisen viisauden siitä, miten selviää vauva-, lapsuus- ja teinivuosista selväjärkisenä ja parisuhde reippaassa kunnossa.
En tiedä, en osaa.
Mutta sen tiedän, että pidän meidän aikuisesta elämästämme. 

suhteellista

viime aikoina olemme aika paljon pohtineet ja reflektoineet parisuhdetta. nuorimmainen muutti omilleen ja keskimmäinen lähtee ihan kohta harjoittelujakson päättyessä takaisin Savonmaalle, sitten ollaan kaksin.

Tuntuu kiehtovalta olla uus-vanhan äärellä. 

Nuorina ja kovastipaljon rakastuneina ryhdyimme perustamaan perhettä aika keskeneräisissä olosuhteissa. Maisteriopinnot oltiin juuri saatu päätökseen ja kumpikin haaveili jatkotutkinnosta, aloittelikin niitä.
Emme missään vaiheessa ehtineet viettämään dinkkuelämää, kahden palkkaa nauttivan aikuisen lapsetonta arkea, vaan syöksyimme suoraan opintotuelta vanhempainrahoille paitsi Lehtori joka syöksyi satunnaisille ja epävarmoille apurahoille.

Meille ei ehtinyt kehittyä minkäänlaisia aikuisen elämän tapoja. Ensin opiskeltiin, sitten oltiinkin jo perhe.

Se on uutta.
Se että millä tavalla ollaan aikuisia ja parisuhteessa.

Vanhaa taas on se, että meillä on toimiva parisuhde.
Se, mikä on tuonut tai vienyt tai vetänyt meidät yhteen, on yhä olemassa.
Välillä tietysti vähän syvemmällä arjen syövereissä, mutta olemassa silti.
Olemme tietoisesti pitäneet parisuhdetta arvossa. Parisuhde on tärkeä ihmissuhde meille kummallekin.
tuntuu tyhmältä sanoa että teemme työtä parisuhteen eteen, emme tee. elämme parisuhdetta. 

Reilun kymmenen vuoden takainen parisuhdeviikonloppu kantaa yhä. harmikseni en ole kirjoittanut siitä tänne kunnolla. 

kesäinen kinttupolku

Kysyin Lehtorilta, mikä pitää meidät yhdessä. Hän vastasi että laiskuus ja mukavuudenhalu.

Ja sitten kävimme aika tarkkaan uusiksi TÄMÄN keskustelun.
Sillä lisätwistillä että ajattele mitä kaikkea jännittävää ja kivaa meillä on edessä yhdessä.

ps. Lehtori joka rakastaa matkailua varasi meille jonkun deluxe-hanimuunin sinne meidän hääpäivän kohdalle. 
se huolestuttaa minua, koska taikauskoisesti pelkään mitä kaikkea kamalaa tässä nyt sattuu.

hääpäiväkriizi

Sitä kuvittelee, että kun lapset kasvavat, kuolemattomat kommentit ja sanailut jäävät historiaan.

Meillä on tulevana viikonloppuna hääpäivä, 22. lajissaan.

Totesin iltapalaa syövälle että pitäisi varmaan jotenkin sitä juhlia.

Nuori Aikuinen (*) kysyi että mikäs sen juhlan nimi on, että miten aiotte juhlia.

Minä sanoin, että ei sillä ole mitään nimeä. Seuraava nimetty päivä on 25. vuosi. Että keksi joku hyvä niin voidaan juhlia.

Nuori Aikuinen - välittömästi, ilman pienintäkään epäilystä: Vanupuikkohäät.

Vanupuikkohäät.

Annanko minä Lehtorille kimpun vanupuikkoja lahjaksi vai miekkaillaanko me niillä?

Yritin ehdottaa että vaikka spektroliittihäät voisi olla aika hieno.

Nää-äfst, liian vaikea sanoa.

Sitten yritin hakea teiniltä taustatukea. Vaan ei, Vanupuikkohäät se on.

Koska sana vanu tarkoittaa myös vanhaa.

Ei kyllä parantanut oloa yhtään.

*

Jos minulta kysytään niin 22. hääpäivä voisi olla esim. Missä Tahansa Muualla Kuin Kotona -päivä. 

Tai jopa Etelän Auringossa -päivä. 

Vallitsevaan tilanteeseen suhteutettuna Vanupuikkohäät on varmaan aivan oiva juhlapäivä.

*

Samainen nuori (*) ei pysty syömään pastaa jos se on liian al capone.

Tai Al pacino.

*

Tarvitsisin muutaman postausidean, tekee mieli kirjoittaa mutta alavireinen pääkoppa ei keksi aiheita.

Suhteellisuuksia osa 2

Vinkkivitonen nuorelle parille:

Olet joskus itse valinnut tämän ihmisen rinnallesi; sinulla on ollut vapaus tehdä juuri tällainen valinta. Arvosta itseäsi ja tekemääsi valintaa. (paitsi jos suhteessa on väkivaltaa millään tasolla tai tavalla)

- olkaa kavereita keskenänne, olkaa samalla puolella

- puhukaa tärkeät asiat auki jo suhteen alkuvaiheessa: puhukaa rahasta, kasvatuksesta, kasvattamisesta, kotitöistä, siisteydestä, uskonnosta, politiikasta, perheestä...

- puhukaa silloinkin kun olette väsyneitä ja puhukaa muutakin kuin perhettä

- suhtautukaa toisiinne aikuisina: aikuinen ihminen tekee itse valintansa. Ne voivat joskus olla kipeitä ja vaikeita valintoja, ja niiden valintojen nostattamista tunteista voi kertoa, mutta valinta on kuitenkin jokaisen oma valinta.

- kunnioittakaa ja arvostakaa toisianne; käyttäytykää toisianne kohtaan arvostavasti ja kunnioittavasti ja yrittäkää omalla toiminnallanne ansaita toisen arvostus ja kunnioitus.

- vain itseään voi muuttaa. Voit kertoa miltä sinusta tuntuu toisen jokin tekeminen tai tekemättä jättäminen, mutta muutosta et voi saada aikaan, ellei toinen sitä itse halua. Mistä palaammekin takaisin arvostukseen: arvostakaa toinen toisianne.
Voit itse valita, miten johonkin asiaan asennoidut.
Valitse taistelusi viisaasti. (tämä on yksi vaikeimmista läksyistä ikinä, ja pätee ihan kaikkiin ihmissuhteisiin)

Suhteellisuuksia

Tahdon asioissa oli pohdintaa parisuhteesta pikkulapsivuosina.

Meillä ihan todistettavasti pikkulapsivuodet ovat takana.
Olemme eläneet yhdessä liki neljännesvuosisadan, aviossa olemme kohta olleet 21 vuotta. Omituisen pitkä aika, kun sen kirjoittaa numeroiksi.
Nuorimmainen alkaa olla jo teinivuosissaan (toivottavasti) niiden seesteisemmällä ja selväjärkisemmällä puolella. Ja kaksi vanhinta ovat (ainakin lain silmissä) vastuullisia aikuisia.

Ihminen voi olla asiantuntija vain omassa parisuhteessaan, siinä viitekehyksessä joka itsellään on, niissä reunaehdoissa, joita elämä asettaa.

Kysyin Lehtorin mielipidettä: mikä on pitänyt meidät yhdessä? Miten selvisimme pikkulapsivuosista tänne asti?
Pohdimme asiaa yhden iltakävelyn, muutaman kotihommelin ja perjantaisaunan verran.

Iltakävelyllä Lehtori lähti liikkeelle perhekeskeisyydestä, siitä että kumpikaan meistä ei ole tavoitellut suurta uraa jossain maailman toisella laidalla, vaan olemme kaikissa valinnoissa aloittaneet perheestä.
Lenkin takakaarteessa minä näin tämän arvokysymyksenä: jaamme pitkälti samat arvot - joista perhe toki on yksi olennaisen tärkeä.

Lenkin pitkälle suoralle tullessa olin kehitellyt ajatusta niin pitkälle että yhteinen arvopohja on helpottanut elämää sikäli, ettei meillä ole mitään kestoriidanaiheita. Näkemyksemme rahasta, kasvatuksesta, kodinhoidosta, elämisen tavoista ovat riittävän samanlaisia niin ettei arjessa ole syntynyt suunnattoman suuria ristiriitoja.

Askelmittarin tarkistuspisteessä, lenkin viimeisessä kaarteessa, olimme hyvin yksimielisiä siitä, että parisuhteelle tärkeää on ollut myös se, että me puhumme.
Me puhumme paljon ja puhumme muutakin kuin perhettä.

Toki niinä uniseen sumuun kadonneina pikkulapsivuosina, kun jotkut päivät ainakin minulla olivat vain rämpivää selviytymistä kohti nukkumaanmenoaikaa, ovat todella syvälliset keskustelut olleet vähissä.

Mutta silti olemme koko ajan puhuneet ("kurkut vasta lämpeävät" on yhteinen sisäpiiriheittomme tästä aiheesta) - puhumme, kyselemme, joskus hyvinä hetkinä yritämme kuunnellakin.
Keskustelemme vaikkapa politiikasta ja yhteiskunnasta (enimmäkseen Lehtori), kirjoista (minä; erityisesti chicklit), työelämästä (kumpainenkin) ja jaamme myös näitä asioita.
Keskusteluissa olemme enemmän eri mieltä kuin arjessa.

Kun petasimme puhtaita lakanoita sänkyyn, Lehtori totesi, että me muuten teemme valtavan paljon asioita yhdessä.
Minä pidin tärkeänä sitä että jonain kaukaisena selväjärkisyyden tuokiona pieni ikuisuus sitten sovimme raamit kotihommeleiden jakamisesta. Pystyimme tekemään jaon ilman ekselitaulukoita ja metatöiden rasittavaa kuormaa (*) ja olemme oikeastaan aivan viime vuosiin asti varsin orjallisesti myös pitäneet kiinni näistä alunperin sovituista.
Lehtori puolestaan näki parisuhteelle eduksi sen, että kumpikaan meistä ei suhtaudu kotihommiin rangaistuksena, vaan asioina joita nyt vaan pitää hoitaa.
Minusta olennaista on myös se, että siivousnormit ovat riittävän yhtenäiset.

Saunan lauteilla olimme jo hyvin samaa mieltä: me teemme paljon asioita yhdessä, ja aika usein valitsemme yhdessä tekemisen mieluummin erilliset kuin tyttöjen illat ja poikien illat.
Se tosin johtuu ainakin osittain siitä, että monissa tapauksissa olemme saman kaverin kavereita.




Keskellä lauantaiaamua Lehtori sanoi: se kun me ollaan kasvettu yhdessä.


Niin se taitaa olla.

*
henk.koht. pidän osaa näistä metatyöjutuista vähän saivarteluna.
Mitenniin wilmaviestit ja valokuvalappujen allekirjoittamiset ja muut sellaiset täytyisi jotenkin jyvittää tai ekselöidä? Nehän nyt menevät yhdellä rykäisyllä ja hetkessä.

Luultavasti meille on jotenkin hiljaisessa yhteisymmärryksessä syntynyt laajempi konsensus siitä, että lasten kouluasiat ovat minun vastuullani (lukuunottamatta muutaman oppiaineen koekuulusteluja ja preppauksia). Vuosien mittaan on homma on käytännössä mennyt niin, että alakouluvuodet olivat selkeästi minun vastuualuettani, yläkoulu on ollut harmaata vaihettumisvyöhykettä jossa vastuu lainehti vähän joka puolella ja lukiovaiheessa nuoriso on omaehtoisesti hakenut taustatukensa nimenomaan Lehtorilta.

*
ps: elokuun tavoitteena on postaus melkein joka päivä - vieläkö jaksat?

Asioita joita voi tehdä lemmenlomalla - kuvakertomus

Voi huumaantua upeasta hotellihuoneesta ja kauniista näköalasta Tornin huipulla. Voi päättää ettei koskaan lähde pois huoneesta ja uskoo vakaasti että tässä huoneessa voisi luoda kuolematonta proosaa sivutolkulla jos vain istuisi erkkerissä ja tuijottaisi ulos.

Voi huumaantua vielä lisää siitä, että Lehtori oli tilannut kuohujuomaa huoneeseen.

Voi totisesti päättää ettei lähde huoneesta ikinä.

Voi perehtyä teekulttuuriin osallistumalla maisteluun Teemaassa.

Vähän haasteellista oli, koska teekin voi kuulemma mennä joissain olosuhteissa päähän. Ja siellä päässä oli jo kuohujuomaa. Että en tiedä, kumpaa se oli.

Mutta olipa kiehtova ja moninainen kokemus! Teessä on selvästi paljon opiskeltavaa ja opeteltavaa, saimme aikaan vasta pintaraapaisun aiheeseen.

Voi huumaantua vielä lisää huoneesta.

Voi mennä hyvään panimoravintolaan- Bryggeriin -  syömään superhyvät hampparit. En ehkä ikinä ole syönyt niin hyvää hampparia. Tai jos olen, niin en kumminkaan muista sitä.

Paras hamppari.

Voi joutua matkalla hotelliin shanghaijatuksi salakapakkaan ja huumaantua myös siitä ja päättää että käy siellä ihan aina. (siellä ei tietenkään saanut kuvata, joten käyttäkää mielikuvistustanne!)

Voi ajautua eksistentiaaliseen kinaan siitä, kumman drinkki on parempi. (minun)

Voi päivän päätteeksi maksimoida ilon, onnen ja autuuden makaamalla sängyssä lukemassa ja siemailemassa kuohujuomaa ja puhumassa pehmoisia.  

*

Voi lähteä lounaalle Tallinnaan. 

Voi ajautua laivan tanssiravintolassa kriiziin kun ensin ämyreistä raikaa Sauli Niinistön vaalikamppisbiisi Kuuden vuoden kuuliaisuus ja sen jälkeen päivän pääesiintyjä ilmiintyy lavalle.

Voi selviytyä kriizistä luukuttamalla ensin korviin täysillä Tsaikkaria ja sitten vaihtamalla paikkaa.

Voi lukea hyviä kirjoja yhdessä 

Voi lukea aina vain siellä laivalla.

Voi syödä lounaaksi virolaismakkaravalikoiman yhteiseltä vadilta hauskan kansanomaisessa paikassa.

Voi shoppailla Tallinnassa sukkahousuja ja ihmetellä että menikö tämä nyt jotenkin väärinpäin? 

Että ennen sukkikset olivat käypää valuuttaa lahden toissapuolen ja nyt mennään sieltä niitä hakemaan.

Voi ajautua ihan järjettömään eksistentiaalikriiziin jossa subjektin identiteetti pakenee horisonttiin kun paluumatkalaivassa ainoa istumapaikka on karaokeravintolassa jollain ihme pallilla jossain takarivissä ja ilman pöytää ja ilman omaa hengitystilaa.

Olisi nyt ollut edes pöytä johon laskea lasinsa. 

Miten voi olla laiva jossa ei ole riittävästi ravintolapaikkoja?

Protestiksi voi olla ostamatta paluumatkalla mitään, edes sitä juomaa.

Voi päivän päätteeksi maksimoida ilon, onnen ja autuuden makaamalla sängyssä lukemassa ja siemailemassa kuohujuomaa ja puhumassa pehmoisia.  

*

Voi aina vain huumaantua Tornin upeasta huoneesta ja näköalasta.

Voi mennä kirjastoon ja hankkia kirjastokortin.

Voi huumaantua kirjastosta ja vaellella siellä  ja melkein unohtaa shoppailun.

Voi epäonnistua surkeasti shoppailussa.

Voi keksiä liikeidean että rupeaa panimomestari-salakapakoitsija-pakohuoneistiksi.

Voi tulla kotiin ja harjoitella salakapakoitsijuutta.

Voi mennä katsomaan yhdessä jalkapalloa tai lukemaan

ne jotka katsovat ja ne jotka lukevat voivat tehdä sitä kumminkin yhdessä.

Voi käynnistää vastaostetun palapelin.

***

ps. 

Äiti lukee tätä. Ja isä. Siksi tarinasta saattaa puuttua muutamia olennaisia käänteitä.
Mutta valinnaisissa väleissä voit veisata kertosäettä: Melkein myöhästyttiin aikataulusta, mutta ei sitten onneksi kuitenkaan. Ihan hyvin ehdittiin. Mutta oltiin vähän hiperryksissä.

Suurten kysymysten äärellä: lemmenloma lähestyy

Lemmenloma odottaa, jee!

Mietin seuraavia:
1. tarvitaanko hepene?
2. tarvitaanko kuohujuomaa?
3. minkä kirjan otan mukaan?
4. eikun mitkä kirjat otan mukaan?
5. mitä tehdään lauantaina? ohjelmaa on jo torstaille ja perjantaille.
(minä keksin melkein kokonaan toisen päivän ja syötin ovelan naiselllisesti idean toisesta Lehtorille niin että se luulee keksineensä sen itse, ja nyt se myhäilee tyytyväisenä keksinnölleen ja minä myös)
6. mitä kaikkea pitää ostaa kotiin että nuoriso ruokkiintuu?


Jos tarvitaan hepene, niin mistä semmoisen löytää nopeasti?
Vai voinko ihan huoleti viettää yöni lemppariyöpaidassani?

Sitten haluan kaikessa viisaudessani jakaa kaksi olennaistärkeää lemmenlomiin liittymätöntä vinkkiä:

1. Nopeat aamuletut

Koska olen alati huolissani nuorimmaiseni turnauskestävyydestä, yritän survoa häneen ruokaa niin paljon kuin inhimillisesti katsoen on mahdollista. Ja koska hän puolestaan on varsin herkkämakuaistinen, on ruokien määrä yhä edelleen ja kovasta harjoittelusta huolimatta aika rajattu.
Munakkaat hän kulutti loppuun vajaassa vuodessa. Vuoden verran meni munakasta joka aamu, sitten loppui. Kun ei, niin ei.

Löysin ihmeellisen intternetin uumenista aamuisten pikalättyjen ohjeen ja se on tämmöinen:
1 muna
1 kupillinen maitoa
1 kupillinen jauhoja

minä laitan lisäksi pienen ripsun suolaa ja vielä pienemmän ripsun sokeria.

Paistetaan lettupannulla.

Tästä tulee viitisentoista pikkulettua. Ja koko hommelissa eniten aikaa kuluu pannun lämpiämiseen. Panostakaa hyviin lettupannuihin.

Lettujen kanssa voi ottaa marjoja tai hilloa tai vaikka maapähkinävoita (no ei tod.!)

Voi näitä laittaa välipalaksikin.

Ja ettei kenellekään tule mitään harhakuvitelmia, niin ei näitä lettuja sentään joka arkiaamu syödä. 
Ehkä kerran viikossa. Jos sitäkään. 

Ja sitten toinen vink.:

Paljasjalkatossut.

Ensin minulla oli paljasjalkatossuvaihe, sitten en löytänyt vuosiin kivannäköisiä tossuja ja polvetkin kolisivat. Nyt bongasin taas kaupan hyllyltä tämmöiset mahtavat, syksyynmaastoutuvat paljasjalkajalkaimet ja nyt hiippailen taas ihan innoissani menemään ja polvet eivät lonksu ollenkaan niin inhottavasti.

Jos  näet tämmöisiin tossuihin sonnustautuneen hiippailijan ja Lehtorin hempeilemis-lempeilemässä, niin tule toki sanomaan että moi!

Ja ainiin vielä, mitä ihmettä voi antaa posliini-/pronssihääpäivälahjaksi?

Ajattelin että kirjan.

Lokakuu on lovekuu?

Yhtenä aamuna nuoriso rupesi aamupalalla pohtimaan, millainen kihlaus (tai kosinta) olisi hyvä.

Yhden mielestä spottivalo Eiffeltornin juurella ja ruusun terälehtiä ja jotain sentapaista on kuulemma vähän överi, toisen mielestä ihan paikallaan. (vähän överi? minusta paljon)
Minä ihmettelin että mitä ne oikein sieltä ihmeellisestä intternetistä katsovat, ja totesin Lehtorille että me ollaan tehty ihan kaikki ihan väärin, että nyt pitää välittömästi korjata tilanne, ja kihlautua tai kosiutua uusiksi.

Nuoriso ehdotti, että voitaisiin mennä esim. Pisan kaltevaan torniin silleen, että Lehtori huikkisi kysymystä sieltä ylhäältä ja minä olisin sormi ojossa alhaalla ja yrittäisin sitten pyydystää sormuksen siihen. Jos osuu, niin sitten oltaisiin.

Siitä ne kyllä tyrmistyivät että meillä ei ole rakkauslukkoakaan missään.
Yritin selittää että semmoista ei oltu silloin vielä keksitty tai että minulle ei ainakaan kukaan kertonut semmoisesta.
Ja sitten sanoin, että sen sillan keksiminen on niin pahuksen vaikeaa, kun en halua mihinkään sellaiseen yleisen rakkauden siltaan.

Sanoin, että jos olisimme menneet hääpäiväreissulle johonkin kaukomaahan nyt syksyllä, olisin kyllä sinne meidät lukinnut, mutta kun mennään Helsinkiin...
Isoveli ehdotti että etsitte Pasilasta jonkun mahdollisimman kämäisen sillan ja iskette sen kaiteeseen vaan.
Tai sitten oman pururadan puusiltaan.

Minä luulen, että sinne tarvitaan kettinki myös.
Vaan se olisi kyllä vähän originellimpi ratkaisu.


Lehtori alkoi näyttää huolestuneelta.
Se ei ehkä lähde vähään aikaan kanssani kävelylle pururadalle.

Voiko romantiikkaa houkutella? (ei)

Pitkä parisuhde onko meillä sellainen? kyynistää tai tekee realistiksi, kummin vain.

Sitä lakkaa uskomasta sellaiseen leffaromantiikkaan ja suuriin eleisiin ja taustalla intohimoa leiskuvien viulujen crescendoon.
Ja siihen että alusvaatteiden joukosta löytyy kuohujuomia ihan noin vain vips. mistä ihmeestä tämäkin idea on päähäni pompannut, kysyn vaan?

Elämä heittää eteen hääpäiviä joita juhlitaan sairaalassa kun yksi on laumasta siellä.
Lemmenlomia kirjamessuilla ja paljasjalkajalkineostoksilla.
Hääpäiviä jolloin mennään vanhempainvarttiin.
Ja hääpäiviä, jolloin podetaan elokuvakriizejä.

Harvemmin ne yhteiset irtiototkaan niin yltiöromanttisia ovat.
Romantiikka on varsin kaukana sellaisesta irtiotosta, jossa sisuskalut kääntyvät ympäri.

Ja muutenkin, harvemmin tosielämässä tapahtuu sellaista romantiikkaa, josta voisi syytää suloisia asetelmakuvia sosiaaliseen mediaan.
Rehellisesti sanottuna, tuntisin oloni vähän naurettavaksi ruusunterälehtien kuorruttamassa vuoteessa kuohujuomia siemailemassa ja mansikoita nakostelemassa. eikä minulla ole mitään perustavanlaatuista kuohujuomia, mansikoita tai ruusuja vastaan.

Parhaalla tahdollanikaan - ja uskokaa pois, sitä kyllä piisaa - en kykene pitämään oluenmaistelua mitenkään romanttisena tekemisenä.
Mutta kas kummaa, sitä on silti tullut harjoitettua.
Useasti.
Koska se on meidän oma juttu.

Tärkeää on edes toisinaan hetkeksi yhdessä irrota arjesta - vaikka arkiromantiikka onkin ihan parasta.
Ei siksi että täytyy olla romanttinen juuri tiettynä päivänä juuri tiettyyn kellonaikaan ja juuri tietyllä tavalla.
Vaan vaikka siksi, että yhteisellä dinnerillä on mahdollisuus hetken verran katsoa Sitä Toista vähän eri ympäristössä ihan rauhassa silmiin.

Romantiikkaa voi tehdä ihan omalla tavalla.
"[...]missä ne pienet turhanpäiväiset pikkuasiat olisivat niin tärkeitä, koska ne olisivat meidän omia. Ja missä öisin vieressä nukkuisi minun omani, minun naiseni. Missä seksi olisi tuttua ja sen myötä turvallisen tavallista, koska se olisi meidän omaa" (Ev Hietamies: Hammaskeiju) 

Ja aina välillä pitää pysähtyä arvioimaan "[...]Vielä  jatkuuko arkemme arvaamaton, jonka tahtoon me niin taivuttiin..." (Semmarit: Kuuletko nainen)

Romantillisen dinnerin kaipuu

Kiitos otsikosta ihana Pinkki!

Ja aiheesta myös. 

Nythän on niin, että lokakuu lähestyy kiitolaukkaa. 

Ja samaa tahtia lähestyvän lokakuun kanssa lähestyvät posliini/pronssihäät. 

Jee.

Jo ihan kauan sitten päätimme, että sitten mennään yhdessä romantilliselle matkalle ihan vain yhdessä ja trallalaa. 

Kesällä päätimme vielä enemmän että syksyllä sitten lentääletkautamme yhdessä jonnekin auringonlämpöön lokakuussa, tilulii.

Mutta ja mutta.

Kuten aina, emme pystyneet päättämään kohdetta.

Saati varaamaan yhtään mitään.

Notkuilemme vuoroin ihmeellisen intternetin uumenissa ja monenmoista löytyy, mutta mitään ei varata. 

Kas kun suuri juhlapäivämme osuu sesonkiviikoille. Ei ole halpaa se.
(ja sesonkiviikkojen ulkopuolella ei pysty, koska lehtorius)

Sitten tuli yhtä finanssinmenoa.

Heti sen perään toista.

Ja nyt pesukonekin on ruvennut vähän yskähtelemään.

Mitään ei ole varattuna, eikä suunniteltuna. 

Eikä enää oikein budjetoitunakaan.

Viime päivinä leikkineet ajatusleikkiä akselilla Tampere - Helsinki - Tallinna.

Kuten arvata saattaa, emme pysty päättämään.

Ajattelin salaa että Haikko, mutta sitten lopetin sen kun on liian romantillista, eikä siellä kumminkaan ole mitään tekemistä.

Päivänä muutamana pistin googlettimeen että romantiikka Suomi (koska googletinhan on ennenkin osannut kertoa että mitä kannattaa tehdä), mutta sain vastaukseksi vain jotain kansallisromantiikkaa ja oheistuotteena Turun romantiikkaa, mikä siis tavallaan on tietysti periaatteessa aivan totta ja lisäksi vielä hyvä juttu, mutta ei aivan ihan sitä mitä tavoittelen.

Niin kyllä näen, mihin tämä vielä johtaa.

Dinneriin, mallia Turun romantiikka.

Todennäköisesti tulee minulle iltahommia ja yhteisesti lisää finanssikriizejä ja huomaamme aikatauluttavamme minuuttitreffit johonkin Heselle että nyt ollaan sitten ällylällyromanttisia seuraavat viistoistaminuuttia, pidetäänkö ens kädestä vai siirrytäänkö suoraan pussailuun ja sulla on paprikamajoa naamassa. (aina paprikamajo! aina!) (ja Lehtorille pirtelö, suklaata)

Tämmöistä se on suunnitelmallinen (Turun) romantiikka pitkässä parisuhteessa, kun kerran kysyit.

ps. yritän kuumeisesti keksiä jonkun muun kaupungin tai paikan romantiikalle. Siellä voisi olla esim. hotelli ja vaikka panimokin tai teatteri tai ihan vaikka molemmat. Ja ehkä jotain missä voisi uida. 

En ole vielä saanut aikaiseksi googletoida että uima-allas panimo teatteri ja kaupunkiromantiikka.

Olisi kumminkin hyvä tietää että on vaihtoehtoja Turun romantiikalle.

ps2. silleesti kyllä uhkarohkeita suunnitelmia, koska en ole saanut kysytyksi lomaa itselleni.

Suhteellista

Heli Vaaranen oli kirjoittanut aivan mainion kolumnin parisuhteesta.


Päätähuimaavalla melkein kahdenkymmenen vuoden aviokokemuksella olen aivan erityisen samaa mieltä ainakin seuraavista kohdista:

Tutustu uudelleen ihmiseen, jonka kerran valitsit

Välitätkö hänestä?

Ajatteletko häntä?

Luovu omasta mukavuudesta toisen hyväksi

Pidä yllä vetovoimaasi

Ota huomioon

Viitsi tehdä toisen eteen hyvää ja anna sen näkyä muillekin.

Elämä muuttaa ihmistä, aika muuttaa ihmistä.
Lapsiperhe-elämä muuttaa ihmistä ja aivan taatusti lapsetonperhe-elämä muuttaa ihmistä.

Minä en ole sama, en ajattele samoin kuin ennen.
Joskus kaipaan entistä itseäni; sitä vähän päälle parikymppistä huoletonta tyttöstä (vaikka tietysti olen yhäti vähän päälle parikymppinen huoleton tyttönen) - kaipaan nauruani ja itkuani, tuhatta ja sataa kiihtyviä tunteitani - ja kaipaan sitä samaa myös toisessa ihmisessä.
Tohinaiset vuodet pistivät meidät melkoiseen superkirjopesuun ja yleiseen pöyhintään: eri syistä johtuva väsymys käänsi ainakin oman katseeni tiukasti vain omaan napanöyhtääni.
Jos minä en ole sama, ei ole toinenkaan.

On huomattava kasvu ja muutos itsessä ja toisessa, on annettava sille tilaa, hyväksyttävä se.
Ehkä minusta joskus tulee kärttyisä vanha eukko.
Onhan sille tilaa, onhan?
Kestänkö sen toisessa?
(tai ehkä hyvällä tuurilla siitä ei tulekaan kärttyisää vanhaa eukkoa? kuka tietää)

*

Ota huomioon; välitä; anna sen näkyä; näe vaivaa ja luovu joskus omasta mukavuudestasi.
Joskus voi mennä katsomaan futista ja maistelemaan olusia Lehtorkollegoiden kanssa.
Joskus saan seuraa omiin juttuihini, vaikka konserttiin tai teatteriin (tai lakanoiden vaihtoon!).

Joskus pitää tehdä asioita ihan itsekseen.
Ja joskus ihan yhdessä.

**

Kummallista.
Vastavuoroisuus ja parisuhteellisuus ei lähde siitä toisesta, vaan itsestä.

Kuvat viikonlopun yhteiseltä irtiotoltamme: kävimme ensin katsomassa futista (tai siis puolet meistä katsoi koko pelin, puolet meistä ilmiintyi paikalle lukemaan lehteä toisen puoliajan alussa) ja sieltä notkuimme yhteiselle kaffehetkelle ja kävelylle.

Aikuisempaa retkeilyä Kreetalla: oluenmaistelua

Kuten uskollisimmat lukijani kukaties muistavatkin, olen Lehtorin tukevana puolisona joutunut tullut osalliseksi oluenmaisteluharrastuksesta.
(case nro 1; case nro 2)
Vaikka viineissä on vain kolme vaihtoehtoa (valkoinen, punainen ja siltäväliltä) ja oluita on enempi, on oluen maisteleminen jostain syystä helpompaa ja jotenkin etäisesti kuvittelen ymmärtäväni siitä vähän enempi kuin viinienmaistelusta. (henk.koht kyllä valitsen aterialle tai muuten vain ennemmin viinin, mutta se on eri asia kuin maisteluharrastus)

Lomareissulle lähtiessämme meillä ei ollut maistelusuunnitelmia, eikä mitään muutakaan aikuisretkeilysuunnitelmaa, mutta - kuten parhaat oivallukset yleensäkin - suorastaan kompastuimme panimoretkimahdollisuuteen.
Ja näin se kävi:

Yhtenä päivänä sanoin teineille että kyllä en makaa altaalla enää hetkeäkään, jotain pitää tehdä.
Sain suostuteltua toisen niistä minijuna-ajelulle Seitsemän kylän seikkailulle. Edes jotain virikettä allaslojumisen lomaan.
Ajelimme ja oli hauskaa. Maistelimme appelsiineja (molemmat) ja oliiviöljyä ja rakia (minä) ja katselimme appelsiini-, oliivi- ja avokadolehtoja ja kirkkoja ja olimme elämäämme tyytyväisiä.
Samana päivänä lehteilin minijunamainoslehdykkää ja bongasin sieltä mainoksen paikallisesta panimosta ja sanoin Lehtorille, että mentäisiinkö sinne.
Sehän innostui ja ryhtyi hyvinkin touhukkaaksi ja ahkeraksi matkanjärjestäjäksi.

Opastetun kierroksen varaaminen onnistui kätevästi netitse.
Varasimme kierroksen panimolla, olutmaistelut ja mezet oheen.
Ainoaksi murheeksemme jäi huolehtia itsemme paikalle pieneen Zounakin kylään; päätimme ajella tyylikkäästi taksilla.

Plataniaksen pääkadun taksitolpalta löysimme kuskin, joka heti tiesi että "Kreta biir, gud biir" ja lähti ajamaan meitä aika haipakkaa kohti panimoa.
Heti taksiretken alussa kävi ilmi, että kuskin englannin sanasto käsitti noin kaksikymmentä sanaa, mutta pääsimme näpsäkkäästi perille "Zounaki haus", mistä löytyi tyylikäs ja varsin uusi panimo.

Saimme hyvää englantia puhuvan oppaan, jonka kanssa tutustuimme ensin oluen valmistusprosessiin ja raaka-aineisiin ja sen jälkeen panimoon.

oluen valmistusprosessi

Panimolla oli hiljakkoin otettu käyttöön kokonaan uusi rakennus, joka oli suunniteltu sekä turisti- että ympäristöystävälliseksi.

Paikallisen panimon erikoisuutena on tuottaa kaikki oluensa pastöroimattomana ja suodattamattomana, tästä syystä itse panimotiloihin ei pääse turisti tepastelemaan, mutta rakennus on suunniteltu ja toteutettu siten, että koko prosessin pystyy näkemään ulkopuolelta. 

Olennaiset vaiheet on merkitty kyltein, niin että tarkkailija pystyy seuraamaan tuotantovaiheita.

Käydessämme panimolla, oli työpäivä jo ohi. Olut kypsähteli itseksensä sammioissaan.

Panimo pyrkii tuotannossaan mahdollisimman suureen omavaraisuuteen: aurinkosähkö huolehtii sähköntuotannosta, maanalainen joki tuotteiden jäähdytyksestä, vesi tulee paikallisilta vuorilta. Humalat, ohrat ja hiivat ovat tuontitavaraa, omavaraista hiivanviljelyä yritetään kehittää. 

Mäski käytetään lannoitteena tai syötetään sioille ja muutenkin kaikessa tuotannossa pyritään siihen että hävikkiä (energia- ja materiaali-) tulee mahdollisimman vähän.

Suodattamatonta ja pastöroimatonta olutta ei voida viedä Kreikan ulkopuolelle: sitä on saatavissa pääsääntöisesti vain Kreetalta ja lähitienoilta. Olut kuljetetaan ravintoloihin jäähdytettynä, ja panimon väki huolehtii samalla myyntitankkien ja letkujen asianmukaisen pesun ja huollon. 

Pullotettuna olutta myydään ainoastaan panimolla, kaikki muu olut myydään ravintoloissa hanasta.

Maan sääolosuhteiden vuoksi panimon ykköstuote on vaalea lager; kokeiluja myös muihin oluttyyppeihin on jatkuvasti, mutta nimenomaan lager on panimon ykköstuote.

Kierrokseen kuului neljän oluen tasting, jonka oheen olimme tilanneet etukäteen mezelautasen.

meze: kanaa, possua (apaki?), tomaatteja,
perunasalaattia, kuivattuja oliiveja, tsatsikia

Kuumassa ilmanalassa vaalea lager totisesti tiesi paikkansa, mutta ihan mainio jälkiruoka oli panimon tumma dunkel, johon oli aromiksi lisätty suklaalta vivahtava carobia.

Maaseudun rauhassa oli leppoisa olla.

Takaisin hotellille jouduimme odottelemaan taksikyytiä hyvän tovin, mutta sama kuljettaja kuljetti meidät myös takaisin, nyt jo selkeästi oppaan rooliin asettuen - koko kahdenkymmenen sanansa sanavaraston turvin:

orints trii, oliv tri, orints trii.

Syy taksin myöhästymiseenkin oli selvä: haivei, pik kräsh, pum, ambulans, kaput.

Koska turnauskestävyyteni erityisesti oluiden maistelussa on varsin rajallinen, sain mukaani panimolta yhden pullollisen aivan uutta tuotetta, pilsiä. (Kierrokseen kuului maisteluoluiden lisäksi lisää maisteluoluita)

Sen onnistuimme tuomaan ehjänä kotiin ja hyvin jäähdytettynä se toimi aivan loistavasti myös kotimaisissa helteissä.

Oluen nimi Charma merkitsee hyvää ja viehättävää (charmikasta?).

Sellainen oli retkemme.

kuusi sanaa rakkaudesta

Jokaisena päivänä tahdon jakaa kanssasi seuraavankin.

#kallionkirjasto #mikaelagricolanpäivä #kirjoitarakkaustarina #kuusisanaa

**

Ota koppi haasteesta!

Tänä valoisana huhtikuun maanantaina on Mikael Agricolan päivä. Sen kunniaksi kirjasto kerää pikkuruisia tarinoita kaikkien iloksi. Joten:

Kirjoita rakkaustarina. Kirjoita se vain kuudella (6) sanalla.

Noin, anna mennä rohkeasti ja rennosti. Juhlitaan taipuisaa ja ilmaisuvoimaista kieltämme! Sillä Agricolan työn ansiota on, että voimme sitä lukea ja kirjoittaa.

Kuva: Comfreak / Pixabay

#kallionkirjasto #mikaelagricolanpäivä #kirjoitarakkaustarina #kuusisanaa

tuplatreffit vai triangelidraama?

Lehtori oli hehkuttanut kollegoilleen lehtoraatissa meidän romantillista Helsingin-retkeämme, tai lähinnä kai sitä oluenmaisteluosiota.

Tämähän inspiroi lehtoraatin väkeä laajemmaltikin ja yhtenä päivänä kuulin, että olivat he yhden kollegan kanssa välituntipullakahvin siemailun sijaan varanneet yksissätuumin liput tuplatreffeille uuteen olutmaistelustapahtumaan.

Juupajuu.
En ole vieläkään muuttunut olutasiantuntijaksi (paitsi niiltä osin, että tiedän - olut menee hattuun siinä missä moni muukin tuote), mutta onhan tuota tuplatreffeilyn kutsua vaikea vastustaa.
Tällaisen laajamittaisen asiantuntemuksen edessä piti opiskella ripsakkaassa tahdissa pinta- ja pohjahiivat jos lehtorit vaikka päättävät pitää pistarit tai jotain.
Kohta kykenen varmaan pudottelemaan ihan tuosta vain sellaisia sanoja kuin kantavierre ja suutuntuma.

Kyllä oli mukava ilta.

Kyllä en ole ollut valmistautunut siihen, että 1) bloggaisin tämmöisistä aiheista tai 2) elämässäni olisi mitään syytä blogata tämmöisistä aiheista tai edes 3) pitäisin yhtään minkään asian maistelemista elämässäni mitenkään olennaisena tekijänä. 

Hetikohta muistin, että olemme maistelleet joskus kauan sitten, vaikka kyllä silloin vain plutkauteltiin. (traaginen yksityiskohta muuten tuon linkin takana; olen sittemmin tullut allergiseksi tonnikalalle, enkä voi syödä sitä yhtään.)

Vastapainoksi olutkulttuurille harjoitimme toisena viikonlopun päivänä korkeakulttuuria, eli kävimme teatterissa.

Kävimme katsomassa Ray Cooneyn farssin Koukussa.

Suuret draamat ja Shakespearet ovat tietysti hieno juttu, mutta farssi on silti ihan parasta, mitä teatteri voi tarjota, se on jotenkin niin armotonta. 

Nauroin ripsivärit poskilleni ja seuralaisenamme ollut teini varasi itselleen heti liput uudelle kierrokselle, vaikka totesimmekin näytelmän jälkeen, että teksti itsessään oli vähän ohut. 

Paikallinen harrastajateatteri on ollut aiemmin tuttu vain nimenä, mutta veikkaisin että jatkossa visiteeraamme uudestaankin heidän esityksissään: taitavaa ja hyvin tehtyä farssia!

ps.

Jos tuplatreffit on semmoiset missä on kaksi pariskuntaa, niin onko triangelidraamaa sitten se, kun mennään teatteriin yhdessä teinin kanssa?

Sunnuntaina : lisää museokorttia

Kun olin häärännyt sunnuntaiaamun hääräykseni suunnilleen valmiiksi, piti hetkeksi päästä pois kotijoukkojen välittömästä vaikutuspiiristä.

Vein itseni itsekseni ja yksikseni taitelijatreffeille Turun Taidemuseoon katsomaan Rut Bryk: Taikalaatikko -näyttelyä.

Keramiikkataidetta!

Minulla on ilmeisesti ajoittaisia taipumuksia synestesiaan, Brukin siniset tuntuivat suussa. 

Erityisesti tämä sinisävyinen Poutasade (vaiko kesäsade; en muista teoksen nimeä) maistui suussani.

Ihana värimaailma! Ihana sateentuntu!

 Ja näyttelyn nimiteoksen, Taikalaatikon olisin halunnut itselleni.

*

Katselin jäällä vaeltelevia ulkoilijoita, nautin orastavasta kevääntunnusta.
Koska mahtaa päästä pyöräilemään?

Yksinäisiä, itsekkäitä, itsenäisiä treffejäni seurasivat vielä paremmat tärskyt:

Istuimme Lehtorin kanssa kahvilassa, kiireettöminä, ihan vain juttelemassa.
Pohtimassa tulevaa kesää.
Pohtimassa lasten asioita.
Pohtimassa omia asioitamme.

Hiihtolomalla Helsinkiin vol 1.

Minulla ei ole koko viikkoa lomaa, muutama irtopäivä vain.

Kun selvisi, että voin löysäillä tiistain ja keskiviikon, alkoi Lehtori ehdotella kaikenmoisia matkoja Tallinna - Tukholma - mikälie -akselilla.
Minua ei huvittanut mikään laivahommeli, joten intin vastaan, että ennemmin kotiseutumatkailua.

Meni suunnilleen hetki, ja Lehtori oli jo varannut meille hotellihuoneen Helsingistä yhdeksi yöksi ja minun riesakseni ilokseni jäi keksiä meille ohjelmaa.

Pistin googlettimeen - koska sehän tietää aina ja kaiken - että Helsinki ja romantiikka, ja tämmöinen retki meille tuli:

Ihan ensin majoituimme pikaisesti hotelli Torniin ja samoin tein hankkiuduimme syömään lounasta. Päädyimme sympaattiseen kiinalaisravintolaan nautiskelemaan lounasbuffetista. (tätä ei kerrottu googlessa, ihan itse keksimme)

Ravittuina jatkoimme matkaamme Kansallismuseoon - tätäkään ei kerrottu googlettimessa, ihan omasta hatusta tempaisin, koska halusin justiinsa sinne. Minulla on tavoitteena käytellä museokorttiani vähintään kerran kuukaudessa, ja minulla oli tammikuu jo rästissä.

 Kiersimme kaikessa rauhassa upeasti toteutetun Suomen tarina -näyttelyn. Tykkään tavasta, jolla näyttelyitä nykyään museoissa toteutetaan - pääset olemaan osa tarinaa, asioita voi koskea ja kokea, museoitavaa tavaraa ovat arkisen view masterit siinä missä juhlavammat design-tuotteetkin.

suomalaista designia löytyy Tähtien sodasta

Näyttelyn loppusuoran aikajana palautti mieleen monia jo unohtuneita asioita. 

Isoveli on muutamaa kuukautta Salattuja elämiä nuorempi.

Isosiskon syntymävuodesta on muistona Lahden muistoraha.
Tässä vuodessa oli paljon mykistäviä tv-tiedotustilaisuuksia

Pikkusisko on kuukauden vanhempi kuin feissibuukki

Esihistoria-osiostakin nautimme kaikessa rauhassa ja museokierroksen päätteeksi särpäisimme ylihintaiset teet museokahvilassa.

Lähettelin nuorisolle kotiin viestejä, että menkää tekin museoon.

Vasta sitten oli vuorossa se juttu, jota googletin suositteli, kun laitoin että Helsinki romantiikka - suunnilleen kolmantena osumana tulevat elämyslahjakortit, ja sieltä bongasin Panimokierroksen Stadin Panimolle.

Kierrosta odotellessamme tutustuimme panimon tuotteisiin neljän oluen tastingilla.
Minulla on semmoinen periaate, että olen tukeva puoliso.Vaikka en olekaan mikään suuri oluen ystävä, saati tuntija, kun taas Lehtori enemmänkin on, niin olen vähän yrittänyt edes mielenkiinnosta ymmärtää asiaa. On enempi keskusteltavaa, kun on mielipide asiasta. 
Tästä samasta tukevan puolison syystä kannatan ManUa, kun Lehtori taas Liverpoolia (en seuraa jalkapalloa) ja siksi olen päättäväisesti päättänyt että stout on olueni (Lehtorilla ehkä IPA tai sitten porter ja myös trappistit). Ihan keskusteluteknisistä syistä.

2x lager, IPA ja stout.
minusta stout oli parasta, Lehtorista Ipa

Panimokierros oli eloisa ja kiehtova. 

Olueen tarvitaan veden lisäksi mallas, humala ja hiiva.

Tummempi olut tulee tummapaahtoisemmasta maltaasta, humala antaa aromin - Stadin panimolla mielestäni miellyttävä, kevyen kitkerä, ja hiiva kuulemma "tempaistaan panimomestarin parrasta" - eli on panimon varjelluin salaisuus. Pitää vielä opiskella pinta- ja pohjahiivahommelit.Humalanviljeilijöille olisi Suomessa kysyntää, kaikki humala tuodaan kuivatavarana ulkomailta. 

Päätin välittömästi perustaa artesaanipanimon tai pyrkiä oppipojaksi jonnekin, on niin kiehtova toimiala. 

Kierroksen päätteeksi maistelimme vielä pullotusta odottavaa juomaa, jos kohta minun oli siinä kohden luovutettava. Vaikka olenkin kovasti tukeva vaimo, en kumminkaan ole niin tukeva, että suorituisin ihan tolkuttomista juomamääristä.

Ilta päättyi Tornin torniin, Helsingin kattojen ylle. 

Perjantaina on vuorossa Hiihtolomalla Helsinkiin vol2, nuoriso-osasto.