Toukokuu oli stressikuukausi.
Stressi näkyy minulla heti kahdessa asiassa: keittiön siisteydessä ja lukemisessa - luen enemmän tuttua lohtukirjallisuutta ja vähemmän muuta.
Toukokuusta muodostui stressin vuoksi #tuijalehtismaraton -kuukausi.
Kuukauden lukusuosituksia ovat kaikki muut kirjat. Ei sillä että Lehtisen nuortenkirjat olisivat jotenkin surkeita, vaan siksi että harvempi taitaa olla kiinnostunut parikymmentä vuotta vanhasta nuortenkirjallisuudesta.
Pidin Haapasalon Tilkkuterapiasta (harkitsen tilkkupeiton tekemistä!). Balli Kaur Jaswal on ehdottomasti yksi uusia suosikkejani ja Michaeleen Doucleffin kasvatusta käsittelevä kirja pisti hetkeksi kasvatuspohdinnat käyntiin.
Lue vaikka Tilkkuterapia!
Kuukauden luetut käänteisjärjestyksessä
Toukokuu 2022
Tuija Lehtinen: Nottingham kesällä kello 6.
#tuijalehtismaraton. Punkkarityttö Sarasta kertovan trilogian toinen
osa. Sara jättää Suomen taakseen ja matkustaa kesäksi Nottinghamiin
tapaamaan sähköpostikaveriaan. Pikkulordiksi osoittautuva Mark vie Saran
kartanoelämään ja hienostopiireihin, jotka vapaudenkaipuiselle Saralle
ovat vain vähän kotioloja parempi vankila. Saran kapinallisuus on tässä
kirjassa jotenkin uskottavampaa ja analyyttisempaa kuin ensimmäisessä
osassa. Kesä on Saralle kasvun kesä: kavereilla onkin yhtäkkiä
suunnitelmia ja tulevaisuus, Sara ajelehtii yhä.
Tuija Lehtinen: Sara@crazymail.com.
#tuijalehtismaraton jatkuu aina vain. Punkkarityttö Sarasta kertovan
trilogian eka osa. Sara ilmestyi jo edelliseen nuortenkirjaan,
Asvalttisoturiin keskeisenä sivuhahmona. Crazymail aloittaa Sarasta
kertovan trilogian. Huonoille teille ja jengien pyöritykseen joutunut
Sara eristetään pikkukaupunkiin, enon hoiviin ja käymään kymppiluokkaa.
Tästä kirjasta hahmot siirtyvät eteenpäin myös nuortenkirjojen
ulkopuolelle. Sarassa on vimmaa, mutta samalla tarina on kiikkerä: Sara
ei ole alkuunkaan niin paha ja syrjäytynyt kuin haluaa itse uskoa, ja
uskotella muille. Kymppiluokan jengillä, mummolla ja enolla on paikkansa
Saran elämässä ja mustaakin mustemmassa sydämessä. Mietin, onko tämä jo
viimeisiä vimmaisia nuortentarinoita, vai vieläkö samaa vereslihalla
olevaa elämää löytyy Lehtinen uudemmista kirjoista.
A.J. Jacobs: Kunnon mies - kuinka tavoittelin täydellistä terveyttä.
Newyorkilainen toimittajan A.J. Jacobs harrastaa ihmiskokeita
itsellään: hän on elänyt tietosanakirjavuoden, raamatullisen vuoden - ja
tässä kirjassa eletään superterveellinen kaksivuotinen. Jacobsin
kirjoitustyyli on irtonainen ja letkeä, kirjoja on hauska lukea. Tässä
terveyskirjassa aihe vain on tolkuttoman laaja: liikunnasta
ruokavalioihin ja yksittäisten ruumiinosien terveydestä yleiseen
turvallisuuteen - ehkä siksi kirja on vähän hajanainen. Ajattelemaan se
kuitenkin pistää: mitä terveys on, ja mitä itse olen sen eteen valmis
tekemään, mitkä ovat ne terveyden osa-alueet joihin voin ja joihin
pitäisi kiinnittää huomiota? Millainen liikunta on hyväksi tai sopii
itselleni? Onko ruualla vaikutusta, ja jos niin minkälaista? Jacobs
perustaa kokeilunsa tutkittuun tietoon, huuhaat jäävät tämän terveyden
ulkopuolelle. Tarinassa rinnalla kulkee A.J:n poloinen vaimo ja vilkkaat
pojat, eksentrinen Marti-täti ja lähes satavuotias isoisä. Suosittelen
jos haluat pohtia terveyttä tuoreemmasta ja vähemmän käskyttävästä
näkökulmasta. (Jacobsin Raamatullinen vuosi on yksi suosikkikirjoistani,
eikä Britannica juurikaan häviä sille!)
Tuija Lehtinen: Asvalttisoturi.
#tuijalehtismaraton. Peruskoulunsa päättävä Kim hapuilee
lautaroolipelien ja tyttöjen maailmassa. Hiljainen yksinhuoltajaisä ei
osaa avautua eikä kertoa kuolleesta äidistä, josta Kim kaipaisi
lisätietoa. Tyttöjä tulee, vaan ei jää olemaan. Kaverisuhteet ovat
hakusessa, mökille seuraksi jänttäytyy outo kovispoika Möykky.
Kesäkirja, kasvutarina, kertomus äidittömyydestä ja hapuilemisesta.
Tämän tarinan sivuhenkilöt saavat tulevissa kirjoissa enemmän tilaa, ja
edellisen kirjan (Kundi kesätukkainen) päähenkilö on tässä kirjassa
sivuhenkilönä, yhtenä Kimin elämän tytöistä. Roolipelihahmojen tahdissa
etenevä kertomus on pehmeä ja kesäinen.
Tuija Lehtinen: Kundi kesätukkainen.
#tuijalehtismaraton Punatukkainen Maarit on muuttanut Helsinkiin
käymään ilmaisulukiota. Ensimmäisenä syksynä pitää löytää uudet kaverit,
asettua, tottua lukioelämään, pärjätä mummin kanssa ja kirjoittaa.
Erityisesti pitäisi kirjoittaa. Eikä rakastuminenkaan haittaisi.
Ensimmäisiä selkeästi intertekstuaalisia Lehtisiä: Maaritin elämässä
vilahtavat Riina ja Sepe (Mirkka-sarjasta). Kirja itsessään on
jonkinlainen välikirja: Maaritin elämässä tapahtuu kyllä, mutta ei
mitään kovin räväkkää tai ihmeellistä. Pieni kasvutarina lukiolaisen
ensimmäisestä syksystä. Tuttua sanailua yhä.
Minna Haapasalo: Tilkkuterapiaa.
Riina on jäänyt avoerossa aivan tyhjän päälle: ei rahaa, ei taloa, ei
osuutta autoon, asuntoon, huonekaluihin. Täydellisesti suunniteltu,
sisustettu ja ehdottoman instakelpoinen koti jää eksälle ja tämän vauvaa
odottavalle uudelle naiselle. Riinalla on kalsea yksiö ja siideriä.
Kansalaisopiston tilkkutyökurssi on pakkorako: jotain tekemistä on
saatava viikkoon - sen siiderin lisäksi. Riinan elämään tulee tilkkujen
lisäksi erilaisia ja erikoisia persoonia: kommuunieläjiä, eläkeläisiä,
smaragditakkinen mies. Ja välit siskoon muuttavat muotoaan. Lempeästi
etenevä kasvutarina erosta ja uudesta alusta, näkökulman löytämisestä
itseen, uuden harrastuksen ja elämäntavan löytämisestä. Pidin!
Balli Kaur Jaswal: Shergillin sisarusten odottamattomat seikkailut.
Brittiläiset Rajni, Jezmeen ja Shirina lähtevät pyhiinvaellukselle
Intiaan toteuttamaan syöpään menehtyneen äitinsä viimeistä toivetta.
Sisarukset ovat etääntyneet toisistaan, muistot lapsuudesta ovat
kaikilla kovin erilaisia ja äidin kuolemaan liittyy kaikilla sekavia
tunteita - nykyhetkestä puhumattakaan. Kukin siskoksista lähtee
pyhiinvaellukselle sekavin tuntein, oman elämänsä ja sen salaisuuksien
kuormittamana. Pinnalta kepeä ja hyväntuulinen tarina kuljettaa mukanaan
myös vakavampia tarinoita: naisen asemasta ja oikeuksista, kahden
kulttuurin välissä olemisesta, oikeudesta päättää omasta elämästään.
Hyvä chicklit toimii juuri näin: houkuttelee lukemaan ja nautiskelemaan,
ja äkkiä huomaat pohtivasi jotain elämän perimmäisistä kysymyksistä -
tai oivaltavasi jotain sellaista, mitä et muuten olisi oivaltanut.
Balli Kaur Jaswal on jo nyt, kahden suomennetun kirjansa jälkeen, yksi
uusia suosikkejani. Teksti etenee, päähenkilöt ovat samastuttavia,
kirjat jo sinällään avaavat todella kiehtovalla tavalla kahden
kulttuurin välissä elämistä ja tarinoissa on aina vahvoja kannanottoja
naiseudesta, naisena elämisestä.
Mhairi McFarlane: Sinuun minä jäin.
Ben ja Rachel tutustuivat yliopistossa, ystävystyivät - ja sitten?
Kumpikin seurusteli tahoillaan, kunnes reilun kymmenen vuoden jälkeen
elämä on kuljettanut heidät taas yksiin. Mitä tapahtuu? Rachel eroaa,
mutta Ben on naimisissa. Tarinassa kulkevat rinnakkain nykyhetki ja
siihen liittyvät työ- ja ihmissuhdemurheet ja toisaalta mennyt,
yliopistovuodet. En ole varma, olenko aiemmin lukenut tämän kirjan -
tarina tuntui vieraalta, ja silti siinä oli kovasti tuttuja elementtejä.
Kuuntelin äänikirjana: McFarlane on mielestäni äänikirjamuodossa
haastavaa kirjallisuutta, koska tarinoissa on paljon pitkää dialogia ja
välillä kadotin puhujaäänen. Aika ennalta-arvattava tarina, mutta
laadukasta hyvää McFarlanea. Olisi ehkä kannattanut valita perinteinen
formaatti äänikirjan sijaan, se olisi ehkä sopinut omaan lukutyyliini
paremmin. Olen huomannut tämän aiemminkin McFarlanen kirjoissa: minulle
ne sopivat parhaiten perinteisenä paperikirjana, silloin ovat super!
Tuija Lehtinen: Siskokullat.
#tuijalehtismaraton. Jukka on päässyt Ouluun opiskelemaan
lastentarhanopettajaksi, ja päätyy asumaan kolmen tytön kanssa
kommuuniin. Naisia on opiskelupaikassa ja naisia on kotona, vaan ei
Jukan elämässä. Välit kotiväkeen ovat hankalat, pitäisi elää ja
sopeutua. Vaniljasyndrooman tyyppinen tarina opiskelemisesta ja omilleen
lähtemisestä, tällä kertaa miesnäkökulmasta. Yksi Lehtisen
nuortenkirjasuosikeistani, ja siihen oli mukava palata nytkin, vuosien
tauon jälkeen. Tarinassa on kepeyttä, sanailua ja sopivan vähän myös
tummia sävyjä - sujuvaa, taattua ja vahvaa Lehtistä, sitä "oikeaa ja
tuttua". Kirja on julkaistu 1995, omina opiskeluaikonani siis. Aikoinaan
siihen oli helppo samastua, ja edelleenkin kirja vei vahvasti omiin
opiskeluvuosiin. Vähän puolivälin jälkeen suussani alkoi maistua
lakritsivenekarkeilta; olenkohan mussuttanut niitä samalla kun olen
lukenut? (Mirkka-sarjaa lukiessa suussa maistuu ranskanleipä ja kahvi, joskus myös kaakao) Nautinnollinen nostalgiapläjäys.
Tuija Lehtinen: Ikkunaprinsessa.
#tuijalehtismaraton. Nuortenkirjassa Minni ja äitinsä ovat eron jälkeen
muuttaneet pikkukaupunkiin, Minnin sinkkutädin talon yläkertaan.
Naapurissa asuu sekalainen sortin sakki, koulussa on edessä uudet
kaverit. Minni kaipaa kokemuksia, seksiä, poikia elämäänsä - ja
harjoittelee vaihtelevalla menestyksellä ihastumista, rakastumista ja
seksisekoilua. Vähän liikaakin yhden aiheen ympärillä pyörivä tarina.
Lukukelpoinen, mutta pitkälti kyllä aikansa tuote ja ajastaan jo jäänyt.
Sheila O´Flanagan: Naiset karkuteillä.
Deiralla on takanaan ero pitkästä suhteesta, Grace on jäänyt leskeksi.
Deira päättää toteuttaa yhteisen lomamatkan yksin, Grace seuraa
edesmenneen puolisonsa aarrejahtivihjeitä Ranskassa ja Espanjassa.
Matkansa alkutaipaleella naiset kohtaavat vahingossa ja vielä enemmän
vahingossa he päätyvät tekemään matkaa yhdessä. Kepeää roadtrip-hömppää.
Tarina eteni sujuvasti, oma keskittymiseni välillä vähän rakoili:
unohtelin aarteenmetsästyksen vinkkejä, ja itse asiassa unohdin myös
välillä kumpi naisista olikaan leski ja kumpi eronnut. Leppoisaa
luettavaa, sopisi vaikka lomalle.
Michaeleen Doucleff: Metsästäjä, keräilijä, kasvattaja. Alkuperäiskansojen kasvatusoppeja. Ylempään keskiluokkaan kuuluva, akateeminen sanfranciscolaisäiti kärsii äitiyden tuskasta ja kokee "läntiset" (siis ylemmän keskiluokan akateemiset sanfranciscolaiset)
kasvatustavat ja -ihanteet ahtaiksi ja perheongelmia aiheuttaviksi.
Doucleff lähtee taaperonsa kanssa tutustumaan
metsästäjä-keräilijäkulttuureiden lastenkasvatustapoihin, ja rakentaa
niiden varaan oman kasvatusfilosofiansa /-käytäntönsä, joka
luonnollisesti korjaa kaiken mitä pielessä on äidin ja lapsen välillä
ollut. Monet kirjassa esitellyt tavat tai käytännöt olivat ainakin
itselleni itsestään selviä (ehkä siksi, että en ole ylempään keskiluokkaan jnejne, vaan ilmeisesti pikemminkin siis metsästäjä-keräilijä?)
ja aikoinaan käytössä ilman että oikeastaan edes ajattelin erityisesti
kasvattavani. (lapsen ottaminen mukaan kotihommiin, ja vastuun antaminen
tai vapaasti leikkiminen ja leikkimässä pihalla käyminen noin niinkuin
esimerkiksi). Ihmettelen muuten aika usein, miksi yhdysvaltalaisessa
kulttuurissa lapset ja aikuiset syövät eri aikaan? Kuten monet
tämäntyyppiset kirjat, joissa kirjoittaja laittaa persoonansa likoon,
tämäkin oli letkeää luettavaa ja periaatteessa varmaan helposti
samastuttavakin (paitsi että en ole ylempään keskiluokkaan jnejne).
Luin liki yhdeltä istumalta, en tullut kovin ärtyisäksi, en kärsinyt
kovinkaan kamalasta taannehtivasta kasvatuspuuteangstista, että oli ihan
kelvokasta luettavaa. Kunhan vain muistaa suodattaa jenkkisuodattimen
läpi. Lue mieluummin kuriositeettina kuin kasvatusoppaana.