viikonloppu ja maanantai ja tiistai

 Viikonloppuna töitä ja töitä ja vapaaehtoishommeleita.

Koko viikonloppuna en ehtinyt ajatella mitään.
Enkä oikein tehdäkään mitään erityistä.

Lauantaina työjärjestin juhlat. Stressasin, riittävätkö munkit. Riittivät.

Tulin kotiin. Palelin. Menin nukkumaan.

Sunnuntaina kävin aamulla uimassa. Stressi jäi altaaseen.

Kävin kotona, söin, menin tohinalla hakemaan vitamiineja kaupasta. Menin kirkolle vapaaehtoishommiin: olin vaalilautakuntalainen. Välillä kävin taas kotona ja taas tohinalla kirkolle laskemaan ääniä. Laskimme. 

Kotiin yöllä.



Palelin koko yön, piti nousta pukeutumaan lisää välillä.

Tuli maanantai. Menin töihin, tein töitä. Yritin puskea yhtä julkaisua maailmalle. 

Mietin että menenkö uimaan, mutta meninkin kotiin.

Söin.

Lähdin uimaan. Kroppa oli väsynyt viikonlopusta.

Menin teatteriin kun yksi esitys syksyltä oli siirtynyt tänne. Ulla Tapanilan Lava-ammuntaa.

Oli hauska.

Tulin kotiin, palelin, menin nukkumaan.

Tiistaina aamulla havahduin työläästi että jostain tulee ääni. 

Kelloradiossa raikasi joku raskaampi rokki, kello oli soinut jo viisi minuuttia.

En meinannut herätä. 

Menin töihin. Sain juuri ja juuri puskettua maailmalle sen julkaisun. Olin unohtanut palaverin eli kokouksen. 

Menin kokoukseen. Soitti kotona asuva lapsi että voinko tuoda hänelle eväät töihin kun olivat unohtuneet. 

Laittoi viestin kotona asumaton lapsi että oli päässyt keikkatyölistalle. Se oli odotettavissa, koska hänelle tapahtuu hyviä asioita kun minulla on kokous. 

Menin viemään eväitä. Tulin kotiin. Mentiin anoppilaan kun käly on kylässä. Mentiin kauppaan. Tultiin kotiin.

Kohta alan taas palella ja sitten menen nukkumaan.

Tuli ilta ja tuli aamu ja muuta semmoista.



 

vapaaehtoishommeleita vaalilautakunnassa



perjantai: mietin turvallista tilaa

Mietin turvallista tilaa.
Mietin alakoulujen väkivaltatapauksia.
Ja mietin lisää.

Missä vaiheessa normaalista kohteliaasta kunnioittavasta käytöksestä tuli asia josta pitää erikseen sopia? Päättää? Määritellä?
Miksi ihmeessä meidän pitää erikseen määritellä ja luoda turvallinen tila
Kunnioita - älä pilkkaa, älä arvostele - älä tee oletuksia - anna tilaa - kuuntele - pyydä anteeksi.
Normaaliin kanssakäymiseen kuuluvia asioita.
Jotka pitää erikseen ottaa esille, muistuttaa kanssaihmisille. 
Monen tapahtuman kutsussa mainitaan noudatamme turvallisemman tilan periaatteita.
Meille aikuisille pitää erikseen sanoa, että tässä kansanlaulukerhon yhteisessä illassa ei sitten haukuta ketään.



Mietin alakoulujen väkivaltatapauksia. Tai yläkoulujen.
Mediassa sauhutaan koulujen vastuusta.
Aivan varmasti kouluissa opet tai muu henkilökunta eivät anna semmoisia välituntitehtäviä ekaluokkalaisille että käypä vähän potkimassa tuota tutisevaa arkajalkaa tuolla koulunpihan reunalla.
Vaan päinvastoin - toivottavasti ainakin - yrittävät lakkaamatta muistuttaa arkisen kanssakäymisen periaatteista, hyvistä käytöstavoista: käsien pesusta, tervehtimisestä, koskemattomuudesta.
Turvallisesta tilasta.
Koululle vastuuta ei voi sysätä, ei kokonaan.

Vastuu on olemassa jo paljon ennen kouluvuosia.
Vastuu on meillä kaikilla.
Tavoissa joilla kohtaamme arjessa asiakaspalvelijoita, opettajia, harrastusohjaajia, bussikuskeja, toisiamme, läheisiämme, lapsiamme.
Tavoissa joilla käyttäydymme arjessa, työssä, harrastuksissa, liikenteessä, elämässä.

Jos me aikuiset emme muistuttamatta, turvallisesta tilasta sopimatta, osaa kohdata muita ihmisiä kunnioittavasti, pilkkaamatta, arvostelematta, olettamatta, tilaa antaen, kuunnellen ja anteeksi pyytäen - miten lapset osaisivat?

Missä vaiheessa tuli yleiseksi normiksi poistaa suodatin omien yksityisten ajatusten ja asenteiden edestä ja antaa niiden levahtaa koko kansan näkyville ja kuuluville mahdollisimman äänekkäästi? 
Kaikenlaista saa ajatella, mitä vaan mieltä saa olla, mutta ihan kaikkea ei tarvitse röyhtäistä yleiseen jakeluun. Kaikista ihmisistä tai heidän valinnoistaan ei voi eikä tarvitse pitää, mutta sen ajatuksen voi pitää ihan vain omana tietonaan. 

Me vaadimme usein lapsilta että kaikkien pitää päästä leikkiin mukaan, ketään ei saa jättää ulkopuolelle, eikä nimitellä. Toimimmeko itse niin?
Miksi ihmettelemme jos lapset eivät toimi?
Miksi oletamme että koululla on vastuu jos itse emme kanna vastuutamme?

Mitä meille on tapahtunut tai tapahtumassa?



työtorstai

kävelin töihin, tein töitä.
Ensimmäistä kertaa varmaan viikkoon oli sellainen olo, että ehdin melkein hengittää työpäivän aikana.

Torstaisin meillä on viikkopalaveri.
Sain hyvällä tavalla tukea omalta porukalta.
Ja kävin vielä hyvän jälkikeskustelunkin siihen päälle.


 

Melkein olin jo lähdössä kotiin - takki päällä ja kengät jalassa - kun tuli vielä yksi hoidettava. Ja vielä yksi lisää. Ja yksi ja yksi ja yksi.

Kävelin kotiin.
Söin.

Lähdin pyöräillen uudelle kierrokselle töihin.
Luulin jo päässeeni eroon iltatöistä ja erityisesti näistä piinallisista infotapahtumista.
Lällällää, enpäs päässytkään.  olen puhunut semmoisia läpi niin moneen kertaan, että alan kyllästyä omiin juttuihini. pitäisi vissiin uudistaa repertuaaria.
Jälkimmäinen ilta hyydytti. illan ensimmäinen porukka kannatteli mukanaan, jälkimmäisessä oli mulkoilijoita. olin veikannut päinvastoin.

Pyöräilin kotiin pakkasessa.
Olin hyhmässä aivoista ja henkisesti ja fyysisesti.
Palelin.
Piti pistää kaksi pyjamaa päällekkäin kun menin nukkumaan.

Meillä on yhden nuoren kanssa semmoinen vitsi että aina kun hänen elämässään tapahtuu jotain huikean hienoa, minä olen kokouksessa tai infotapahtumassa.
Juuri ennen illan tapahtuman alkua nuorelta tuli viesti: mahdatko olla kokouksessa? pääsin nimittäin työhaastatteluun!

kiipeilykeskiviikko

 Olen koko alkuviikon haaveillut kiipeilystä.
Menin hallillekin ihan etuajassa kun kotona ei ollut mitään tekemistä.

Hirveästi väkeä. Ihan tupaten täynnä koko halli.

Hyvästä motivaatiosta huolimatta jotenkaan ei vain treeni käynnistynyt kunnolla.
Pelotti olla ylhäällä ja pelotti tulla alas.
Muutama hintelä onnistuminen ja hirveän paljon adrenaliinia. Kerran meinasin tippua pahasti.

Normaalisti treenaan Isoveljen opastuksella ja ohjauksessa, hän kiipeilyvalmentaa opintojen ohella useampaa ryhmää.
Toisinaan mukaan tulee Pikkusisko, joka on välillä tällä hallilla töissä ja valmentaa hänkin, tosin toisella hallilla. vai pitäisikö kummankin kohdalla puhua ohjaamisesta ennemmin?
Isoveli on nimennyt itsensä valmentajaksi ja siskonsa tekniikkavalmentajaksi.
Nyt tuli soppaan vielä yksi alunperin omien töiden kautta tuttu mies. Hän nimesi itsensä henkiseksi valmentajaksi.
On kuulkaa aika stressaavaa kun tuntee olonsa yhtä sulokkaaksi kuin sarvikuono ja yrittää muistaa kaikki mahdolliset ohjeet lantio seinää kohti! toukkari! polvi! kriittisten silmien tuijotuksessa. Onnistuin kattoprofiililla pääsemään tavoitteeseeni eli toiseksi viimeiseen otteeseen viimeinen ei ole realistinen ja sitten mässähdin selälleni pläts vain.
Ajattelin että jos se mies, niin kiva kuin onkin, jää pitkäksi aikaa seuraamaan meidän treenejä, menen ihan puihin.
Tykkään tehdä asioita rauhassa ja itsekseni siksi uiminen on niin kivaa: kun pää on veden alla en näe muiden kriittisiä katseita


. Ja otan hirveän huonosti ohjausta vastaan.
Isoveli on siitä mainio tyyppi että se onnistuu luomaan ympärilleen tai minun ympärilleni turvallisen tilan.

*

Kävin päivällä myös töissä. Tein töitä. Olin välillä turhautunut.

Kotona laitoin itselleni ruokaa. Keitin pastaa ja laitoin sekaan valkosipulituorejuustoa. Sitten pilkoin joukkoon pikkutomaatteja, sipulia ja paprikaa, vähän pähkinärouhetta ja fetakuutioita. Oli mainiota.




tiistai - aamupalamietintöä koko päivä

Keittelin aamulla puuroa.
Mietin että olisi kiva kattaa aamupala jotenkin kauniisti, instassa katselen aina @lähiömutsi aamupaloja. Porkkanat ja muut omilla sievillä lautasillaan.
Sitten mietin, että en halua syödä aamupalaksi porkkanaa.
Enkä oikeastaan mitään, mikä pitäisi paloitella ja kattaa erilliselle lautaselle.

Minun aamupalaani kuuluu
- ohuenohut ruisleipäpari ja juustoa en osaa vieläkään sellaisia kasviksellisia leivänpäällisiä. Ja hyvänä päivänä vielä kananmuna siihen leivän päälle.
- mansikoita, kaurahiutaleita ja viiliä ennen oli turkkilaista jogurttia mutta vaihdoin viiliin. kieltäydyn kutsumasta tuorepuuroksi. ei ole puuro
- kahvia



Ennen oli myös greippimehua mutta sitten kerran luin pitkästä aikaa lääkkeideni käyttöohjeita. 
Siihen loppui greippimehu.
Greippiin verrattuna appelsiinimehu on aneemista.
Niin en sitten laita mehua.
Sitruunat ovat niin kuivia, tulee liian kalliiksi.

Puuroa tein Lehtorille.
Se ei koskaan pyydä, mutta jos kysyn että haluatko niin se aina sanoo että jos vain viitsit.
Viitsin.
En kysy jos en viitsi.

Mietin mansikka-kaurahiutale-viili -hässäkkääni. ei ole tuorepuuro!
Ja sitä miksi meihin on sisäänkirjoitettu semmonen puuropakkomielle kuin on. 
Puuro ei pidä nälkää. Ainakaan aamulla.
Kotona asuva nuori kysyi että jos vaihtaisi aamupalalle jonkun tilalle puuron. Minä sanoin että senkun mutta pitää olla muutakin kuin puuroa. Että ota puuroa lisäksi, älä tilalle.


Minä en pysty syömään puuroa.
Siis aamuisin.
Kaura-
Voin kyllä ottaa välipalaksi tai kovan nälän päivänä iltapalaksi ruishiutalepuuroa ja joskus lohturuuaksi mannapuuroa. Ja yhdestä marjapuurosta tykkään myös.
Mutta perinteinen kaurapuuro aamupalalla ei mene.
Ei edes semmoinen oikeasti tosi hyvä pitkään haudutettu. Vaikka kuinka olisi hyvä, niin en pysty.

Ja ainakaan en pystyisi niihin semmoisiin instakelpoisiin kaurapuuroihin, joihin on lapioitu päälle raejuustoa ja banaania ja maapähkinävoita ja marjoja.
Raejuusto on päiväruoka.
Banaania voi laittaa jogurttiin tai viiliin mutta ei puuroon.
Samoin (maa)pähkinävoita.
Ja marjat myös. 
Puuro puurona.
Puuron päälle voi laittaa voisilmän =margariini ja maitoa. Ja siinä se, mitä puuron päälle laitetaan.
Tai kaurapuuroon myös sokeria voi. Joulupuuroon ehkä juuri ja juuri myös kanelia mutta ei ole välttämätön.
Ei muuta.

Joskus olen kokeillut ruispuuroa aamupalalla ja se on muuten hyvä, mutta kun puuron lisäksi pitää ottaa jotain muutakin viiliä?jogurttia? niin kaksi lusikkaruokaa aamupalala on jotenkin liikaa.

*

Tapahtui myös tiistaina:
kävelin töihin - tein töitä - kävelin kotiin - kokkasin ruokaa - kuuntelin ja olin olemassa kolmelle aikuiselle nuorelleni kun maailma potkii tavalla tai toisella - luin - kirjoitin tämän - ruokin kissat - siistin kissanvessan - ja jotain kaikkea



ps

Ihan melko syömäkelponen marjapuuro
pohja: sekamehua oikeassa suhteessa laimennettuna n. 1 l kaikkiaan
tummaa mannasuurimoa sen verran kuin puuroon kuuluu, elikkästen holvaus ja sitten vielä ripottelu
½ tl suolaa
jonkin verran sokeria vajaa puoli desiä ehkä; semmoisen knappervaare-astian puolikkaan kannellisen verran
Keitetään mannapuuro.
Siitä tulee vähän kummallisen väristä, ei kannata näyttää lapsille.
Annetaan jäähtyä jonkin aikaa vaikka vartinJa siirretään pois kattilasta, paitsi jos haluaa säästää tiskiä.

Sitten roivautetaan sekaan pari-kolme desiä pakastemarjoja; mustikka-mansikka-vadelma -sekoitusta  huom! kotimaisia että ei tarvitse kuumentaa.
Annetaan niiden pehmetä jonkin aikaa vaikka puoli tuntia.
Sauvasöösäimellä marjat söösäksi puuron joukkoon ja sen jälkeen puuro vatkataan ihanan pehmeäksi marjapuuroksi. Maistetaan vähän ja tarvittaessa lisätään aavistus sokeria vielä.

maanantai

 Jäi jotenkin päälle tuo päivän hommeleiden tarkastelu.



Maanantaina: aamulla töihin metsänreunatietä pitkin. Viime vuonna pimeä metsätie pelotti. Nyt kävelen ainakin vielä ihan tavallisesti vain.
Töissä oli kamalasti kaikenlaista piiperrettävää.
Paikkohommia, kun olin perjantaina poissa.
Paikkohommia, kun yksi työkavereista on sairastunut. Töistälähtö venähti.
Kun tein hänen juttujaan iltapäivällä, mietin että ei kyllä kuulu minulle tämä. Vaan minkäs mahdat.

Töistä uimaan. liiku aina maanantaisin!
Kävin nopeat seitsemän minuuttia? uimahallin punttisalilla venyttelemässä ja roikkumassa.
Altaan puolella oli sopivan väljää.
Joko uin poikkeuksellisen hitaasti tai menin todella monta kertaa laskuissa sekaisin, tai sitten vain viihdyin todella hyvin, kun polskuttelin melkein 40 minuuttia.
Mietin että jos olisi vuosikortti uimahallille ja vuosikortti kiipeilyhallille jaossa, niin kumman ottaisin mieluummin.
Ratkaisematon.

Missasin bussin.
Lähdin kävelemään kotiinpäin.
Jäin puolimatkaan odottamaan seuraavaa bussia, joka tietysti oli myöhässä.

Tulin kotiin.
Lämmitin ruokaa ja kasasin salaattivuoren lautaselle.
Täysin tapojeni vastaisesti lorotin siihen salaatinkastiketta. Joko se soossi tai sitten joku kasvis oli pahaa tai siis mennyt pahaksi.
Vihreät jäivät syömättä.
Jäi nälkä.
Kysyin että mitä suunnitelmia abituralla on keväällä tulevien lakkiaistensa suhteen, kun tarvitsisin uimahallille hyviä ajatuksia. lakkiaisten ruokalistoja voi suunnitella kuukausikaupalla uidessa! ja rippijuhlien myös, mutta niitä ei ole tiedossa enää.
Teini muistutti että hänestä ei ehkä tule ylioppilasta. Ja sitten hän kysyi että miksi on äidinlyyra vaan ei isän.
Minä sanoin että siinäpä minulle onkin hyvä ajatus kun en yhtään tiedä.

Kauppareissu.
Yritin ostaa kaiken alkavalle viikolle, kun on niin paljon hulinaa ja kiirettä ettei viitsisi käyttää aikaa yhteenkään kauppareissuun.
Autossa tajusin, että olin mitoittanut ihan väärin, kun laskin ruokaa ti, ke, to ja pe.
Lehtori on liesussa ti ja ke, kotona asuva nuori ke, minä ja Lehtori to.
Tarvitaan siis ruokaa vain tiistaille. Ja torstaille.

Lehtori muistutti että hän on lähdössä työreissulle tiistaina iltapäivällä ja tulee keskiviikkona illansuussa.
Siihen nähden että minusta opettajan paikka on opepöydän takana, Lehtori reissaa kamalan paljon työssään.
Ehkä se onkin joku kiertokoulun ope.

Ruokin kissat, söin iltapalaa, lueskelin.





Itsellisen viikon tilinpäätös

 Nyt on lauantai.

Välimeren toinen rannikko kotiutuu illalla, toinen aamuyön tunteina, viikkoni omatoimis-itsellis-itsekästä elämää on jo oikeastaan ohi.

Plään oli uida paljon, käydä valtavasti kirjastossa ja lukea jatkuvasti, syödä herkullisesti ja pitkästyä terveellä tavalla itsekseen oleiluun.



Niin, miten meni?

Maanantaina: normaali työpäivä, lähtö kotiin vähän kiireellä. Uimaan siskon kanssa, kotiin ja syömään ja jeesimään siskoa parissa asiassa, siskon kanssa yllätysvisiitille onnittelemaan äitiä synttäreiden johdosta. Kotona kahdeksan jälkeen, sängyssä yhdeksän jälkeen ja unessa ennen puolta kymmentä.
En ehtinyt kirjastoon enkä pitkästymään.

Tiistaina: ensin normaali työpäivä. Kotiin syömään jämiä maistuivat pahalta. Työpäivän jatko-osa iltapalaverin merkeissä. Kotona kahdeksan pintaan, en pystynyt kuvittelemaankaan saunaan menoa meillä on tiistaisin arkisaunavuoro josta yleensä pidän kiinni tiukasti. Sängyssä yhdeksän jälkeen ja unessa ajoissa ennen kymmentä. En ehtinyt kirjastoon, en uimaan enkä pitkästymään. 

Keskiviikkona: aamupäivällä työpalaveria, sitten normaali työpäivä ja perään kinkkisempi palaveri. Kotona viiden jälkeen. Pikaruokaa ja kohti treenejä. Hyvät mutta tärisyttävät kiipeilytreenit mätsikielto! tarkoittaa että ei saa pistää käsiä tai jalkoja samalle otteelle, piti koko ajan miettiä kiipeämistään normaalia tarkemmin. Olin hikinen, henkisesti ja fyysisesti tärisevä, tyytyväinen ja jee. Kotona yhdeksän kieppeillä, nukkumaan kympin jälkeen. En ehtinyt kirjastoon enkä pitkästymään, enkä kyllä uimaankaan mutta oli kumminkin kiipeilyä.

Torstaina: Takana viheliäisen huonosti nukuttu yö. Aamupäivällä viikkopalaveri uuden esimiesaseman iloja, sitten normaali työpäivä sitten paikkohommia. Työpäivä venähti pitkäksi. Toimittaja haluaa tehdä yhdestä asiantuntija-aiheesta haastattelun, onneksi älysin ajoissa eli viikkopalaverin jälkeen jututtaa todellisia asiantuntijoita. Kotona neljän jälkeen, ruokana eilisen jämiä. Mietin lähdenkö uimaan ja kirjastoon. En jaksanut ajatella uimista. Oli pakko laahautua sen verran maailmalle että kävin apteekissa ja kauppakeskuksen palvelupisteellä palauttamassa myöhästymäisillään olevan kirjan. Kotona joskus seitsemän jälkeen, kaikki aika meni puhelimessa kun ensin soitti Välimeren länsilaita, sitten itälaita, sain kumminkin monta kuukautta puikoilla olleen paidan valmiiksi päättely ja siistiminen puuttuu. Nukkumaan kympin jälkeen. Ei kirjastoa, ei uintia, ei pitkästymistä.

Perjantaina: vapaapäivä! Viikon työtunnit tulivat täyteen jo torstaina; vaikka työnkuva ja asema muuttui, tunnit pysyivät. epäilen että ei tule onnistumaan, on varmaan pakko siirtyä täysiin tunteihin. Poikasen kanssa retki Tampereelle Vapriikkiin. Pelimuseo, Tampere 1918 ja päälle vielä Vakoilumuseo.  Kudoin ja aiheutin sillä luultavasti niskavaivoja itselleni koko junamatkan. Loimaan jälkeen aloin pohtia, että en ehkä halua kutoa tästä kutomuksesta sitä, mitä olen aloittanut. Aloin miettiä koko työn purkamista ja kutomisen lopettamista ikuisiksi ajoiksi. Retki itsessään oli rentouttava ja mainio ja seura mitä parhainta ja olin ihan levollinen ja rento koko päivän. Kotona vähän ennen yhdeksää. En jaksanut mennä saunaan. Meinasin hermostua Lehtoriin joka halusi kertoa kaikkea millaisia tapaksia olivat kenenkin kanssa sinä päivänä syöneet ja minä halusin suihkuun, iltapalalle ja nukkumaan. Sängyssä ja unessa kympin pintaan. Ei kirjastoa, ei uintia eikä pitkästymistä.

suunnilleen ainoa kuva Tampereelta


Lauantai tätä kirjoitettaessa tähän mennessä: kävellen uimahallille, ihana rentouttava uinti, kotiin syömään kurjaa ruokaa, kohta seurakuntavaalihommia ja sitten on pakko käydä kirjastossa hakemassa yksi varaus. Pitkästymisestä ei tietoakaan. Haluaisin ottaa päivänokoset.


Teki mieli jo torstaina sanoa että olkaa vielä toinen viikko en ole ehtinyt pitkästyä tarpeeksi.


Ei onnistunut alkuunkaan: hyvät ruuat ja pitkästyminen ja paljon lukeminen.


Onnistui kohtalaisesti: aamuisin luin lehden sijaan kirjaa, ja koska työpäivät olivat aika täysiä, olin normaalia suuremmassa uutiskatveessa uutispimentoon en pääse, en vain pysty
Menin iltaisin aika aikaisin sänkyyn ja istuskelin siellä lukemassa, se oli mukavaa. Sitä rupean tekemään enemmän. yleensä luen enempi sohvalla ja menen sänkyyn myöhemmin ja luen vain muutaman sivun, nyt luin enempi.


En kirjoittanut, en blogannut, en juurikaan instannut. 
Kyllä on ollut outo viikko.


Miksi minusta osallistaminen on ihan tyhmää

 En pidä sanasta osallistaminen. 


Se kuulostaa siltä että ensin on pienessä salaisessa piirissä päätetty mitä tehdään, sitten kysytään vaikka keneltä että mitä tehdään, ja sitten tehdään se, mitä ensin on päätetty ja kirjoitetaan raporttiin että osallistettiin laajasti.

jonkun lapsukaiseni ekaluokan luokkahuone

Johtuu tämmöisestä jutusta:


Lapsukaiseni ovat aloittaneet koulutaipaleensa 1970-luvulla rakennetussa koulurakennuksessa, jonka piha myös oli sellainen samanhenkinen. 

näyttämö

Joku viisas ihminen keksi, että koulunpihojen elävöittämiseen on jaossa rahaa ja pihaa voisi muutenkin elävöittää. 
Tehdään semmoinen koko alueen lähiliikuntapaikka ihan jokaiselle lapselle, Peralle ja mummolle! Jee! 


Tämmöiset elävöittämishankkeet oikein kuuluu tehdä osallistamalla laajasti osallisia. Niinpä suloisten pikkulapsukaisteni koululla silloin heistä kaksi vanhinta kulutti sen opinahjon penkkejä järjestettiin vaikka minkämoisia puuhakornereita, satutunteja, pihakiertokävelyitä ja kuulemistuokioita kun lapsukaisia osallistamalla osallistettiin. Ehkä vanhempainyhdistyskin osallistettiin ja voi olla että vaikka mitkä muut kauppiaat, kirjastotädit ja Perat.



Koululaiset piirsivät unelmapihoja: labyrintteja, satukäytäviä, pelimaailmoja, dinosauruksia ja vaikka minkälaisia vempottimia unelmiensa pihaan. He kertoivat satuja, he esittelivät suunnittelijoille piirroksiaan ja näyttivät missä mitäkin pitäisi olla.
Hauskaa oli kaikilla.

Sitten koulun pihasta otettiin aita pois - koulualueen raja ei muuttunut.
Metsään ei edelleenkään saanut mennä paitsi tiettyyn kohtaan, eikä pois aidan takaa.
Pihalle tuotiin hajuton-mauton-väritön sen ainoan oikean turvallisuusstandardin mukaan rakennettu kiipeilyteline, keinualue ja takapihalle panna-areena jonne ei päässyt kouluaikana
Pihan asfaltti uusittiin niin, että aiemmin asfaltille maalatut hyppyruudukot, pikipata ja vastaavat jäivät uuden asfaltin alle.
Semmoinen oli se osallistava pihauudistus.


Missä olivat dinosaurukset, labyrintit, vempottimet ja pelimaailmat?
olisivat nyt edes yrittäneet naamioida sen kiipeilytelineen dinosaurukseksi tai satupuistoksi tai pelimaailmaksi tai vempottimeksi ja sen alle levitetyn kimmoisan maton väri olisi voinut olla vihreä,  niin olisi ollut edes jonkinlainen tekonurmikko tai jotain sinnepäin!

Eikä tässä vielä kaikki.

Kun tämä lähikoulun pihaprojekti oli taputeltu, vaihtoi keskimmäinen lapsukainen koulua keskustakouluun.
Lukuvuoden ensimmäisenä päivänä rehtori intoa tursuten kertoi että mepäs osallistutaankin tällaiseen osallistavaan pihaprojektiin että jee! Nyt saavat lapset osallistua ja saadaan hieno piha.

Minä olin että grr, ei voi olla totta.

Se pihaprojekti kaatui siihen kun koulu on liian lähellä urheilupuistoa, eikä siksi sovi koululaisten, mummojen ja Perojen lähiliikuntapaikaksi.
Koululaiset eivät tietenkään voi välitunnilla mennä siihen puistoon vaan piha on ihan yhtä asfalttinen kuin ennen. Ei tullut edes standardikiipeilytelinettä kun on urheilua liian liki.

 kiipeilyteline
ja aavekoulu

Miksi niitä superturvallisia kiipeily-keinuhärpättimiä ei voinut yhtään muokata semmoisiksi kun koululaiset halusivat?

Tai miksei niitä sijoitettu pihalla niihin kohtiin, joihin koululaiset olivat toivoneet? koulu dokumentoi tätä hienosti silloisilla nettisivuillaan ja löysin oman pärstänikin joltain arkistosivulta tarkastelemassa pihasuunnitelmia

Mikä oli tämän hankkeen osallistamisen funktio? Jos rahaa oli vain niihin kuvaston mukaisiin juttuihin, niin miksi leikittiin vaikka kuinka pitkään että osallistetaan?

Olihan se uusi piha tietysti paljon eloisampi ja iloisampi kuin se originaali ja lapsilla oli varmaan hauskaa, ja kävi siellä paljon perheitä leikkimässä.
Mutta nyt koulu on  purettu kokonaan pois

Osallistamisesta en ole tämän osallistamiskokemuksen jälkeen pahemmin perustanut enkä halua osallistaa yhtään ketään yhtään mihinkään. Enkä halua myöskään tulla osallistetuksi. 


sivistyksen kivijalka





kuvasarja on keväältä 2022 kun lähikoulu oli saanut purkutuomion.


Sanastollispohdintaa

 Kuuntelen parhaillaan Raisa Omaheimon Ratkaisuja läskeille. se alkoi toimia kun olin yhteydessä kirjaston e-palveluun!
Positiivinen kokemus: pelkäsin että luureista tulee tuutin täydeltä öyhäämistä ja raivoilua, mutta onkin ollut omaa ymmärrystä lisäävä ja avaava luku-/kuuntelukokemus.
Ratkaisuja en kyllä ole vielä kuullut, mutta kosolti sellaisia epäkohtia joita en ole osannut ajatellakaan, ja muutenkin olen saanut vastauksia erilaisiin päässäni pyörineisiin kysymyksiin.
sivujuonne: en oikein osaa pitää äänikirjan kuuntelemista lukemisena. En osaa kuvitellakaan että vaikkapa aamukahvin kyytipojaksi pistäisin luurit korviin, koska täydellisehköön aamupalaan kuuluu kirjan lukeminen samaan aikaan. silleesti kyllä kirjan kuunteleminen on ihan ok ja nykyään kuuntelen jo aika sujuvasti, koska tarina tai sisältö noin ylipäätään tulee sisäistettyä, ja aika kuluu ja ihminen viihtyy, mutta itselleni joissain tilanteissa se perinteisen käyttöliittymän kirja on ainoa oikea. tuntuisi tyhmältä sanoa että luen äänikirjaa.

Omaheimon kirja pisti pohtimaan sanoja.
Tähän pitää varmaan laittaa joku sisältövaroitus, että pohdin sanojen minussa herättämiä tunteita, mielikuvia ja mielleyhtymiä.
Toivottavasti ymmärrät että tarkoitukseni ei ole mitätöidä sitä mitä ihmisiin tässä maailmassa kohdistuu, vaan yritän puhua siitä, millaisia mielleyhtymiä tietyt sanat minussa herättävät ja miksi toivoisin että olisi olemassa joku toinen sana.

kielitieteellinen välihuomautus: meillä jokaisella on oma kielemme, jos sanotaan koira taikka kissa meille jokaiselle tulee päähän jonkinlainen ydinkoira tai ydinkissa, jossa tiivistyy kaikkinainen koiruus ja kissuus. Ja sama pätee abstraktimpiin sanoihinkin. Me jokainen annamme niille oman merkityksemme. Tälle on olemassa joku hieno kielitieteellinen termi jonka olen antanut lipsahtaa pois päästäni. ehkä konnotaatio. 




Kaikki alkoi sanasta läskiviha.
Hirmu äärimmäinen sana minun korvissani. Kuten on myös naisviha.

Niin se läskiviha. Tai naisviha.
Kun siinä kirjassa puhutaan vaikka terveydenhuollon läskivihasta, niin minun päässäni lääkäri ratkeaa vastaanotolla täysin ja alkaa jahdata sitä läskiä potilasta pitkin käytäviä jonkun raivokkaan instrumentin kanssa ja viipaloi sen tuhannen silpuksi, ja repii vielä hampaillaan lääkärintakkinsa vihan kourissa.
Niin siksi minusta läskiviha on todella huono sana. 

Se sana ei sovi minun päässäni kuvaamaan sitä rakenteellista kaiken läpitunkevaa vääristynyttä maailmaa jolla esim. tässä tapauksessa terveydenhuolto kohtaa läskejä. 

Omeheimo käyttää myös sanaa läskifobia. Sen kanssa olen hyvinkin sinut, sen ymmärrän ja se sana päässäni kertoo vahvasti siitä, mikä on pielessä vaikkapa nyt siinä terveydenhuollossa ja monessa muussa asiassa. 
Se viha on minun pääni sisällä liian suuri sana. Viha vie ajatukseni väärään suuntaan, ei sinne minne pitäisi - rakenteissa oleviin epäkohtiin ja siihen että maailma on vääränlainen - vaan pitkin käytäviä raivoisana juoksevaan lääkäriin. Kun taas läskifobia on minun päässäni jotenkin täyteläinen ja avara sana kuvaamaan asenneilmapiiriä.

Sama pätee naisvihaan. Hirmu vahva ja äärimmäinen sana. 
Rakenteellisesti maailmassa on paljon pielessä ja vielä enemmän korjattavaa, mutta onko se vihaa, kylmää puhdasta, raakaa vihaa? 
No totta, naisiin todellakin kohdistuu myös todellista vihaa joka alkaa raivopäänä heiluvasta hullusta ja päätyy sanomalehtien otsikoihin.
Ovatko rakenteissa olevat pahat vääristymät todella vihaa?
Vaikkapa palkkaepätasa-arvo? Huutaako joku ay-liikkeen pukuhemmo otsasuoni päästä pullistellen ja pöydänkulmaa purren huomaatteko että sanaan viha näyttää liittyvän minulla aina pureminen? en meinannut edes itse ensin huomata että omin käsin mieluummin revin ja raastan naisten maksat irti kuin maksan heille samaa palkkaa kuin miehille? Sellaista minun mielestäni olisi rakenteellinen naisviha.

Olen yrittänyt miettiä pääni puhki näitä vihoja, erityisesti tuota naisvihaa - mikä sana avaisi minulle paremmin niitä rakenteellisia vääränlaisuuksia? missä sanassa olisi vähempi puremista ja enempi rakenteita?
En ole keksinyt. 
Viha on kumminkin lyhyt ja napakka sana ja siksi todella käyttökelpoinen ja käyttäjäystävällinen, vaikka se sitten viekin minun ajatukseni aivan väärille urille. Joku naisvastenmielisyys tai läskivastenmielisyys ovat ihan liian pitkiä sanoja.
Ei niitä pysty käyttämään.
Kaipa se sitten on se viha.
vaikka sitten omat ajatukseni ajautuvat puremiseen ja muutenkin väärään suuntaan.

Viha vain on minusta suuri sana.

Minun sanavarastossani vähän samanlaisia sanoja ovat myös vaikkapa ystävyys ja rakkaus. 
Niin suuria, että niiden käyttöön pitää suhtautua hyvin harkiten ja niiden käyttämistä pitää melkein välttää, etteivät ne kulu ja arkipäiväisty.
Minulla on kavereita. Ja he ovat sellaisia ihmisiä, joihin muut ihmiset viittaavat sanalla ystävä.
Ja rakastaakin voisin kyllä todella paljon enemmän. Puheissa siis.


On ihan hirmu paljon kaikenlaisia sanoja, joita olen pohtinut kun tuon Omaheimon kirjan myötä aloin sanastoani pohtia. Olisi mukavaa kirjoittaa niistäkin, mutta epäilen että joku tämänkin kirjoituksen ymmärtää väärin, saati sitten niitä muita jotka päässäni kehää kiertävät.
Mutta lyhyesti esim. tykkään enempi kehorauhasta kuin kehopositiivisuudesta. Tykkään myös enempi sukupuolisensitiivisyydestä kuin sukupuolineutraalista
Ja hirvittävän kammottavan erityisen paljon en yhtään lainkaan ollenkaan pidä osallistamisesta. Lähinnä koska siitä minulla on niin maailman huonoin esimerkki olemassa että siinä hetkessä meni koko osallistaminen ihan ahterilleen.


Onko sinulla suuria sanoja, joita käytät harkiten, tai sanoja joiden mielleyhtymät vievät väärään suuntaan, pois siitä mitä sanan pitäisi tarkoittaa?
Ja millainen on sinun ydinkoirasi tai ydinkissasi?
minun koirani on suunnilleen sellainen springerspanieli. Lehtorin on kuulemma bokseri, joka ei ole koira ensinkään vaan onnettomuus. Ydinkissa on vaikeampi. sellainen harmaa kotikissa kai. 

Elma ei ole ydinkissa
Elma ei ehkä ole kissa ensinkään
vaan outo eläin.



ps saa myös esittää toivepostauksia ja -instauksia kun nyt ihan kohta olen kokonaisen viikon omillani ja työpäivien jälkeen on aikaa hehkeän säkenöivää alituista bakkanaalia

hajatuksia ja valittamattomuuksia

 Harmittaa tämä kellojen kääntely.
Valittaisin jos siitä olisi yhtään mitään apua.

Olen illalla kahdeksan pintaan puoliunessa.

aamiainen
jotenkin kirkasvalo himmentää kynttilän


*


Valittaisin myös siitä kun luin jostain että liike on lääke -slogan on harhaanjohtava slogan, että ei vain kaikille ole liike lääke.
Minä mietin että en keksi yhdenyhtä sellaista tilaa jossa pitäisi maata hievahtamatta paikoillaan päiväkausia. Halvaantuneitakin käydään sairaalassa venyttämässä ja vanuttamassa. muuten tulee veritulppa, olen kuullut.

Hikiliikunta ja sykettä nostava liikunta ei sovi kaikkiin tilanteisiin ja kaikille ihmisille.
Joskus liikunnaksi riittää se, että heiluttaa varpaitaan.
Mutta kyllä täysi liikkumattomuus on ihmiselle haitaksi.
Niin että on tyhmä tekosyy väittää että liike ei ole lääke.
Puhutaan ennemmin siitä, mikä liikkeen muoto kenellekin sopii, on hyväksi tai mikä ketäkin kiinnostaa. Silloin puhutaan asiasta.
Jos väittää että liike ei ole lääke kun ei ole varaa hevospoolovarusteisiin, ei sillä ole mitään tekemistä terveyden vaan käytettävissä olevan resurssin kanssa. Tai sen kanssa mitä oikeasti haluaa tehdä mutta ei jostain syystä pysty.
Siitä kyllä olen jotain mieltä että ei ole reilua sanoa että kävele reippaasti korttelin ympäri ja mene ulkopunttikselle. Onhan se liikuntaa - tai liikettä - mutta ohjeena ihan yhtä tyhmä kuin sanoa vähävaraiselle että onhan metsät marjoja ja sieniä täynnä. Jos ei nappaa niin ei nappaa. Mutta sekin on eri asia. Kun täysi liikkumattomuus nyt vain ei ole hyväksi. Mutta jos haluaa harrastaa hevospooloa, ja on mahdollisuus vain korttelin ympäri kävelyyn niin on ihan ok tehdä valinta, että ei nappaa. Mutta se ei siltikään poista sitä, että liike on ihmiselle hyväksi.
Saa olla jaksamatta ja huvittamatta ja voi olla tyystin ilman resursseja, kaikenlaisia resursseja. Ne ovat vakavia, todellisia ja huomionarvoisia esteitä, ja syitä olla liikkumatta.
Mutta eivät poista sitä että täysi liikkumattomuus ei ole ihmiselle hyväksi, ja että ihminen tarvitsee liikettä siinä missä ruokaakin.
Se, miten liikettä elämässään haluaa ja voi eri syistä toteuttaa, on eri asia. Aina ei voi sillä tavalla kuin haluaisi. Aina ei edes halua.
Mutta liikettä kyllä tarvitsee jokainen, miksi muuten niitä halvaantuneita ja teholla oleviakaan käytäisiin veivaamassa ja pyörittelemässä?
hups, taisin valittaa sittenkin.
sitä paitsi, missä välissä minusta on tullut tällainen liikuntapaasaaja? minä en paasaa liikkumisesta enkä liikunnasta. en. enkä edes paasaa. mistään. (*)

Mietin tätä juttua maanantaina uimahallissa niin kiihkeästi että uin puoli tuntia aivan huomaamatta. Sitten yhtäkkiä joku ihminen altaan päässä katsoi minua, koko ajatuskupla puhkesi ja uiminen loppui siihen paikkaan.
Minulta onkin pitkään puuttunut ajatus jota ajatella.
Melkein kuului päässä poks kun ajatuskupla puhkesi. Ja huomasin vasta siinä kohdassa että onpa ollut rentouttavaa vajota kuplan sisään.


 

*

En valita siitä että minulla on semmoinen hatara ja hutera periaate että liiku aina maanantaisin. Luin sen jostain kirjasta.
En aina pysty liikkumaan sillä tavalla kuin haluaisin. Enkä halua laskea liikkumiseksi sitä kun kävelen tai pyöräilen töihin tai kotiin. Mutta onhan se.
Enempi on liikuntaa se että menee uimaan tai jotain.

Minulla on uimisessa kolme mittaria.
Uin joko puoli tuntia, kilsan verran tai siihen asti kun alkaa närästää. Nämä ovat kaikki sama asia.
Matkalaskusta menen kyllä sekaisin yleensä jo kahdensadan metrin jälkeen.
Sitä en ymmärrä että miten närästys ohjelmoituu päälle kilsan jälkeen.
Joskus uin myös niin kauan kuin huvittaa. Aina kun ei niinkään huvita. Ja kun on aikuinen saa joskus myös olla huvittamatta.

*

En vielä tiedä valitanko vai en siitä kun viikonloppuna jään ihan yksin kotiin kokonaiseksi viikoksi.
Outoa.
Lehtori lähtee työvarjostajaksi Espanjaan. hänellä oli keväällä varjostajia sieltä ja nyt on vastavierailun aika.
Kotona asuva nuori lähtee Kreikkaan kiipeilemään. siitä kyllä vähän valitan, että hän reissaa alvariinsa eikä käy koulua. paitsi edellinen reissu oli syyslomalla ja se oli kyllä loma.

En muista milloin olisin viimeksi ollut pitkään ihan itsekseni.
Tai muistan. Siitä on ehkä kaksitoista vuotta. tietysti olen välillä ollut yön itsekseni, ehkä joskus kaksikin, en muista.
Pitkästynkö ihan?
Ehdinkö tehdä kaikki kivat jutut mitkä haluan?
Mitä edes haluan?
Hirveän hankalaa haluta mitään kun ei ole kesä eikä töistä vapaata, niin että voisi istuksia jossain auringossa siemailemassa ja lukemassa.
Kalenterissa on kaksi iltamenoa, yksi työ- ja toinen ei. Saatan jättää sen toisen väliin.


metsänreunatiellä


(*) toinen mistä mieluusti paasaisin on se slogan että laiskuutta ei ole olemassakaan. On. Mutta sitä on ihan hirmuisen vähän. Se ajatus on vielä vähän kesken, niin en paasaa siitä.
Mutta se ajatus alkaa jotenkin niin, että laiskuus on sellaista piittaamattomuutta mikä vahingoittaa itseä tai muita.
siitä olen laiskuus-slogantyyppien kanssa samaa mieltä, että vaikkapa pölyjen pyyhkimisen väliinjättäminen ei ole laiskuutta, se vain on sen hetkinen tilanne. (ja joskus erinomaisen järkevä ja välttämätön valinta)
Mutta laiskuutta on. Se vain on hyvin harvinaista.

Lokakuun luetut

 Lokakuussa paljon #tuijalehtismaratonia. Hyydyttää.
Kirjalista on yksitoikkoinen, eikä luetuista oikein nouse mitään suurta elämystä. Paitsi lue uusin Mhairi McFarlane! Ainakin jos tykkäät chicklitistä
Suoratoistopalvelu loppui aivan lokakuun lopulla, harmillisesti kesken jäi äänikirjana Lumotun metsän sisaret. Toivottavasti saan sen kirjana tai äänikirjana kirjastosta käsiini.

Lokakuun viimeisinä päivinä palasin äänikirjojen osalta kirjaston ellibs-palveluun. Heti ensimmäinen kirja alkoi jumittaa, ei suostunut liikkumaan sen pahemmin eteen- kuin taaksepäinkään, vaikka käynnistin, sammutin, päivitin ja lopulta asensin koko sovelluksen uudestaan. Päädyin pohtimaan sitä, olisiko minulla kuitenkin tarvetta jatkuvalle suoratoistopalvelulle, vai tulenko juttuun näiden julkisten palveluiden kanssa...
Toinen lainaamani kirja kuitenkin eteni sujuvasti ja normaalisti. Aloin pohtia, miten on mahdollista että digitaalisessa muodossa oleva äänikirja jumittaa kuin jokin ikiaikainen lp-levy.
Jotenkin ironista (huvittavaa? outo taiteellinen tehokeino? hämmentävää?) oli se, että yritin kuunnella Raisa Omaheimon tuoretta kirjaa Ratkaisuja läskeille. Kirja jumiutui lukuun, jossa ollaan jumissa.


 

Lokakuu 2022

Nimco Noor: Paratiisin tyttö - juuret Mogadishussa, koti Helsingissä. Henkisesti ja fyysisesti pitkän matkan Somaliasta Suomeen kulkeneen Nimcon omaelämäkerta. Päättäväisesti ilman tukiverkkoja elämäänsä rakentavan kahdeksan lapsen äidin pitkäjänteisyyttä on pakko ihailla. Kirja itsessään eteni paikoin vähän pomppuisasti, ja olisin mieluusti lukenut enemmän Nimcon Suomessa järjestämistä kulttuuritapahtumista, joista kuvaliitteessä oli vauhdikkaita kuvia. 

Donna Leon: Haurasta lasia. Välipalakirja työstressiin, lasinpuhaltamoon sijoittuva kertomus. Luen näitä Leonin dekkareita yhä uudestaan, koska viihdyn niiden maisemissa, ruuissa ja ihmisissä. Rikokset eivät ole liian monimutkaisia, eivät liian pelottavia ja kirjojen hahmot sympaattisia.

Tuija Lehtinen: Traktori. #tuijalehtismaraton. Nuortenkirja Rikistä, joka perii isoenoltaan traktorin: roadtrip traktorilla halki kesäisen Suomen. Ensimmäinen sellainen Lehtis-kirja, josta en ollut varma, olenko koskaan lukenut. Kirjan ilmestymisen aikaan olen ollut jo varsin selvästi aikuinen, kirja on siitä syystä saattanut jäädä lukemattakin. Muutama tuttu tekee kirjan sivuilla comebackin. Kertomus eteni letkeän hyväntuulisesti.

Lucy Diamond: Uusien alkujen talo. Nimensä mukainen tarina: kolme naista Rose, Georgie ja Charlotte ovat jokainen saaneet siipeensä elämässään, ja päätyneet aloittamaan uudestaan Brightonissa. Sattumalta he ovat päätyneet samaan vuokrataloon (hiukan sekopäisen ja ankaran vuokraemännän alaisuuteen). Uusia alkuja, haasteita, oman elämän uudelleen arviointia - ja hitaasti syntyvää ystävyyttä. Oikein lempeä ja luettava (kuunneltava) kertomus. Suositus jos kaipaat hyvää mieltä. Äänikirja.

Mhairi McFarlane: Hulluna sinuun. Häävalokuvaajana työskentelevä Harriet ei halua naimisiin, ja joutuu omituiseen tilanteeseen kuin poikaystävä kosii häntä koko suvun edessä. Eron tiimellyksessä Harriet päätyy kimppakämppään omassa elämässään romanttisista käänteistä toipuvan Calin kanssa. McFarlanen kirjoissa tapahtuu alusta loppuun asti, kepeän pinnan alla puhutaan vakavista ja vaikeista asioista. McFarlane on ylivoimaisia suosikkejani tämän hetken chicklitissä: päähenkilöt ovat hyvänikäisiä, tapahtumat sijoittuvat muualle kuin Lontooseen, tarinoissa on aina tummempia ja syvällisempiä sävyjä, kertomuksissa tapahtuu koko ajan ja ne etenevät sujuvasti - kertakaikkiaan! Luin suunnilleen yhdeltä istumalta.

Tuija Lehtinen: Sumulaakson kartanon salatut suhteet. Tutkijatohtori Leaa pyydetään selvittelemään kartanon kadonneiden siskosten kirjeiden perusteella kartanon elämää Suomen kuohuvina vuosina. Tässäkin kirjassa Lehtinen marssittaa lukijan eteen valtavan joukon ihmisiä, ja siskosten kohdalla jouduin moneen otteeseen tarkistamaan, mikä heidän suhteensa tähän omalaatuiseen kartanoon oikeastaan olikaan. Koko kartanosarjan henkilöhahmot ovat olleet mielestäni jotenkin kylmiä ja etäisiä (tarkoituksellista?), hahmoja on jotenkin liikaa ja koko kartanomaailma vähän omituinen. Vähän vetelä yritelmä - kuten mielestäni koko kartanosarja. En laske tätä #tuijalehtismaratoniin, kun ei mene tämänhetkisessä järjestyksessä.

Anne Booth: Pieniä ihmeitä. Pikkukaupungin luostarissa on jäljellä enää kolme sisarta; luostari kärvistelee talousvaikeuksissa ja pientä uskonkriisiäkin lienee ilmassa. Koko yhteisö elää luostarin ympärillä, etsii ja kaipaa rakkautta. Herttainen, hetkittäin hiukan paikallaan junnaava tarina pienistä ihmeistä ja erilaisista rakkauksista. Ihan lukukelpoinen pikkukertomus.

Donna Leon: Kultamuna. Brunettin käyttämän pesulan työntekijä kuolee oudoissa olosuhteissa. Miehestä tiedetään että hän on kuuro ja jälkeenjäänyt. Käy ilmi, että häntä ei löydy mistään rekistereistä, että häntä ei ole olemassakaan ja Brunetti ryhtyy selvittämään miehen kohtaloa. Mukavaa sairauspäivien luettavaa. 

Tuija Lehtinen: Mies taskussa. #tuijalehtismaraton Annilla ei ole miestä, mutta suvun harmaa hiirulainen Lilli on puolestaan pääsemässä komeisiin naimisiin. Koko suku lyö vetoa, ettei Anni löydä miestä unikeon päivään mennessä. Anni valmistelee serkkunsa häitä, saa töitä oudoissa olosuhteissa kohtaamaltaan uppo-oudolta mieheltä ja seikkailee kartanon mailla kartanon tallirengin liepeillä. Kirjassa olisi aineksia vielä räväkämpäänkin irroitteluun, mutta letkeä tarina kaikkinensa. Sellainen ihan kiva. Hybridiversio e-kirja - äänikirja.

Donna Leon: Verikivet. Yöpöytäkirjana, eteni sivun-pari illassa eli varsin hitaasti. Komisario Brunettin seikkailuja Venetsiassa. Tässä kirjassa yllättävä murha kohdistuu satunnaiseen katukaupustelijaan - mutta miksi ihmeessä? Miksi katukaupustelijan asunnolta löytyy outoja sormenjälkiä ja miksi tiedot katoavat Signorina Elettran koneelta?

Tuija Lehtinen: Liisan blogi. #tuijalehtismaraton Humoristinen ja etenevä nuortenkirja. Liisan vanhemmat ja pikkusisarukset muuttavat isän työn perässä Ruotsiin, Liisa jää käymään lukiota pikkupaikkakunnalle. Hän kirjoittaa blogia, jonka kommenttiboksissa riehuu sekalainen seurakunta - Liisa epäilee että ainakin osa kommentoijista on luokkakavereita. Sutjakkaa sanailua, hauskat hahmot, sijoittuu kiihkeisiin blogivuosiin vuosituhannen alkupuolella, ja on siinä mielessä hiukan ajastaan jäänyt. Ihan luettava nuortenkirja, jossa seikkailee kosolti hahmoja Lehtisen aiemmista kirjoista, lasten ja nuortenkirjallisuudessa oli yhdessä vaiheessa vallalla melkoinen intertestuaalisuuden buumi.

Tuija Lehtinen: Mopo. #tuijalehtismaraton. Pienelle maaseutupaikkakunnalle sijoittuva kymmenen mopotarinan kokoelma paikkakunnan nuorisosta ja elämästä mopojenrassaushallin liepeillä. Jokaisella nuorella on vapauden kaipuuta, rosoja elämässään ja tarve näkyä, olla olemassa. Pienissä ympyröissä elämä löytyy yhteisestä tekemisestä. Tarinat nivoutuvat yhteen ja jatkuvat edelleen seuraavassa nuortenkirjassakin. Aiemmista kirjoista tuttuja tyyppejä vilahtelee näissä novelleissa; eräässä mielessä Mopo on avainasemassa sitomassa yhteen "Käpykylän" ja "Big Cityn" elämiä ja ihmisiä. Sujuva nuortenkirja.

Tuija Lehtinen: Ruutukuningatar. #tuijalehtismaraton. Ruusumadonnasta tutun Islan tarina jatkuu. Isla on palannut Roomasta Suomeen, ja työskentelee Luksus-tv:ssä persoonallisten ja vähän hankalien työkavereiden kanssa, ja kuka onkaan se oikea? Kepeää perushömppää. Nopeasti laskettuna tämä on vuoden 38, ja kaikkiaan 48.. #tuijalehtismaratonin kirja (siskon ja minun yhteinen lukukamppis alkoi marraskuussa 2021, joitakin kirjoja on jätetty välistä yhteisellä sopimuksella). Rehellisesti sanottuna hyydyttää, mutta sisko etenee kuin juna. Hybridi äänikirja - e-kirja.

Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin. Lohtukirja, stressinpoistokirja, yöpöytäkirja. Vähän epää, että joko osaa kirjoittaa näin kekseliäästi (ja se joku en ole minä!). Tykkään aina kaikkein eniten tutkimusmatkailijanaisista, taiteilijaosuus taas on kirjan nahkein osuus minusta. Ja tutkimusmatkailijoista suosikkini on se tyyppi (Alexandra), joka mennä paukkasi naimisiin, ei sopeutunut avioliittoon ja maailmanympärimatkaili miehen rahoilla seuraavat neljätoista vuotta. 

Pia Sievinen: Näkymätön. Mitä elämällä pitäisi tehdä, millaista on olla keski-ikäinen yksineläjä? Aluksi pidin tästä kirjasta ihan valtavasti. Sitten alkoi häiritä kirjan loputon ehkä tarkoituksellinen? toisteisuus, ja kohta myös se, etten tiennyt onko tämä elämäkerta, autofiktio vai fiktio. Olisin pitänyt enemmän, jos olisin tiennyt, ja vielä enemmän, jos olisi ollut selvästi elämäkerrallinen. Ensimmäisen kolmanneksen jälkeen pitkästyin, ja pohdin onko kyseessä omakustanne. Tarinasta puuttui särmä. Jotain koukuttavaa tässä loputtomassa aamukahvien ja meditaatioiden rytmittämässä kirjassa kuitenkin oli, kun sinnittelin sen loppuun. Vaikka keski-ikäinen olenkin, en löytänyt samastumispintaa - enkä myöskään tunnistanut yksineläviä tuttujani tästä kirjasta (tosin voi olla että he kokisivat asian aivan toisin)   

värikoodisto
chicklit (viihde /feelgood/hömppä)
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

Puoskar-tohtor: ison koon jälkitiloja

 

 Iso-koo sitten tuli.
Olen vieläkin vähän ihmeissäni, kun se ei tullut joulukuussa 2021 firman pikkujoulukekkereissä täyteen ahdetulla laivaristeilyllä.
Eikä laivaristeilyn jälkeen kun yksi porukasta sairastui siellä.
Eikä kesäkuussa 2022 kun reissasimme Euroopan silloiseen koo-pesäkkeeseen Lissaboniin. Ei edes täpötäydellä fadoklubilla, jossa ei ollut tilaa ihmiselle edes hengittää kovin isosti.
Eikä kotimatkalla sieltä koo-pesäkkeestä täydessä lentokoneessa, missä istuin stereoyskän keskellä ilman mitään suojavarusteita kitkerästi katuen.
Eikä se tullut edes silloin kun perustimme ensimmäisen leprakolonian kotiimme, makasin samassa sohvassa potevan teinin kanssa katsomassa kiipeilyelokuvia ja söimme salaattia samasta kulhosta.
Ei.

Koo oli minulle lempeä.
Minulla oli kuumetta. Ja kuumeen aiheuttamaa selkäkipua. Ei juuri muuta.
Yhtenä iltana oli massiivinen yskänkohtaus.

Jälkitila onkin sitten ollut mielenkiintoinen.
Syöminen alkoi tökkiä, ja tajusin että en maista oikein mitään.
Tai maistan, mutta jotenkin vaisusti ja kummallisesti.
Yhtenä iltana koko koti haisi kuin lauma tupakoitsijoita olisi muuttanut takahuoneeseen: joka puolella oli kauhea tupakansavun katku. Epäilin että kissat ovat saavuttaneet teini-iän ja käyvät kessuttelemassa jossain sängyn alla.
Parin illan päästä joka puolella haisi krapulapäivän valkosipuli. Olisin mieluusti syyttänyt Lehtoria mutta en voinut kun ei ollut hänelläkään krapulaa eikä valkosipulista ruokaakaan.
Kahvi on maistunut oudolta ja leipä ei-miltään.
En ole erityisen väsynyt, mutta otan kyllä ihan mieluusti pienet nokoset.

Pahinta kaikesta on kuitenkin viluisuus.
Olen aina syksyisin viluinen, mutta tänä syksynä olen siedättänyt itseäni ja ahkeralla liikunnalla saanut verenkierron vilkastumaan ja olo on ollut ihan siedettävä.
Koohon asti.
Nyt tilanne on se, että iltaisin nukkumaan mennessä mietin, pitäisikö pukea päälle vielä kolmaskin pyjama ettei olisi niin kylmä. minulla on sängyn vieressä valtava hätävaravaatevuori että saan tarpeen vaatiessa lisättyä vaatekertoja, mm. huppari, pitkä aamutakki, kaulaliina, varapaita.
Ajatus uimisesta, tai siis tarkalleen ottaen siitä että minun pitäisi mennä pukuhuoneeseen, riisua (riisua!!) kaikki vaatteet, mennä suihkuun ja voihyvänenaikasentään pulahtaa uima-altaaseen ilman kolmea pitkähihaista puseroa ja villakalsareita on kammottava.
Kammottava.
Pelkästään iltapesun ja pyjamiin sonnustautuminen on ajoitettava sekunnilleen hirvittävän viluisuuden ja hirvittävänkammottavan viluisuuden väliin.
Toivottavasti tämä lieveilmiö hellittää edes vähän.

**

Pengoimme nuorison kanssa heidän vauvamuistolaatikoitaan.
Yhdestä löytyivät legendaarisen joopa-mielenosoituksen kyltit.

   
nyt katsotaan Peppiä!
senkin äiti nyt Peppi!
Moppaa sinä vaan





Originaaliversio kansalaistottelemattoman mielenosoituksen kulusta löytyi sekin:

 https://polut.vuodatus.net/lue/2006/05/mielenosoitus-yksityiskodissa

 On ne olleet melkoisia epattoja silloin joskus.


 

haasteillen

 Birgitalta nappasin hyvänmielen haasteen


1. Asioita joista et kirjoittaisi blogissasi
Kirjoitan tai ainakin yritän kirjoittaa sellaisia asioita, jotka kehtaan kertoa vanhemmilleni ja tarvittaessa vaikka naapurintädille. 
Yhä vähemmän ja vähemmän nuorten asioista. Niistä olisi kyllä paljon kaikenlaista kerrottavaa.
En halua myöskään mouhata, läyhätä tai räyhätä, enkä olla tiedostava. Vaikka mieli tekisi.

2. Missä pihistelet /säästät
Aina aivan väärissä asioissa. Esim. en hanki bussikorttia vaan kärvistelen tyhmästi lähiön vankina. 

3. Missä et pihistele /säästä
Mottoni on että tärkeisiin asioihin riittää aina rahaa.
Ruuassa en säästä. 

4. Lempikotityösi
kokkaaminen tai leipominen varmaankin.




5. Inhokkikotityösi
Käsin tiskaaminen. Ehdottomasti. 
Ja pölyjen pyyhkiminen ja suursiivous.
Mutta kamalinta on käsin tiskaaminen. Erityisen kamalaa se oli kun oli lapsi ja lyhyt ja sitten kun piti laittaa astiat kuivauskaappiin, se vesi valui käsistä kainaloihin ja paidan hihat ja kaikki kastui. Kukaan (paitsi ehkä joku toinen yhtä outo) ei pysty ymmärtämään sitä miten inhalta se kainaloihin valuva vesi ja kastuvat hihat tuntuvat. Eikä auta se että käärii hihat tai tiskaa teepaidassa. Kastuvat hihat silti. Ja kainalot. INHAA.

6. Vanhin omistamasi esine
Olisikohan äidin isänisälle kuulunut Raamattu.

nimiösivu on kadonnut, joku on jälkikäteen kirjoittanut
kanteen 1868


7. Top-5 käyttämäsi puhelinappit
Wapp - yhteydenpito
Insta - ihan huviksi vain
Yle Uutisvahti - sivistykseen
Netvisor - työajan seuranta.
SportsTracker - kävelyt ja pyöräilyt päivittäin.
Stoppiappi - bussiaikataulut nyt kun liikun myös bussilla.
Pankkipalvelut


8. Käytätkö vitamiineja; mitä?
Satunnaisesti D-vitamiinia

9. Työ jota et voisi tehdä
Rantasiivouksessa oksennuksenkeräily

10. Mitä piirteitä arvostat toisessa ihmisessä
keskustelutaito - kyky kuunnella ja pitää yllä keskustelua
omassa itsessä viihtyminen - sellaisten ihmisten seurassa on helppo olla
rehellisyys 

11. Mitä sinulla on aina jääkaapissasi?
Ennen oli aina turkkilaista jogurttia. Nyttemin olen vaihtanut sen viiliin. 

12. Kaunein näkemäsi paikka?

Välimeri silloin kun taivas on jäätelönvärinen
kun on lempeää ja loma
ei väliä missä. 
Kunhan on ranta, meri, vuori ja jäätelönvärinen taivas

13. Mistä pidät itsessäsi?
Iloisuus ja huumori

14. Mistä et pidä itsessäsi?
se että ensimmäinen reaktioni melkein kaikkeen on ärtyisä ahdistuneisuus. 

15. Harrastus jonka haluaisit aloittaa
Haluaisin ehtiä kiinteään, säännölliseen harrastukseen.
Nyt näyttää taas siltä, että iltahommelit lisääntyvät.
Olisi kiva kokeilla piirtämistä ja puutöitä ja keramiikkaa ja vaikka mitä.

16. Kuvaile kotiasi kolmella sanalla
vaalea
kasaisa - ketä voimme siitä syyttää, kysyn vaan.
keskeneräinen - odottaa nuorison liikkuja omiin suuntiinsa

17. Mitä tekisit jos voittaisit lotossa 10 miljoonaa?
Tietysti laittelisin oman ja läheisten elämät kuntoon ja mukaviksi haluan asunnon keltaisesta talosta
Ja sitten perustaisin rahaston ihan tavallisille keskinkertaisille opiskelijoille. Sieltä saisi hakea avustusta vain jos on ihan tavallinen keskinkertainen. Lahjakkaita tuetaan monen rahaston kautta. Myös tavalliset tarvitsevat stipendejä ja tukea. Ei saisi hakea jos on lahjakas.
Voisin tukea myös urheiljoita.

18. Lempiherkkusi
Vadelmat.
Mansikat.
Lakritsisuklaa.

19. Mieleesi jäänyt Youtube-video?
https://www.youtube.com/watch?v=HN1hqpGr37s

Suomalainen kansantanssi: alussa on puolisen minuuttia höpinää ja sitten on silkkaa tanssia. Mun laps Däänsii siellä. Ja monella muulla Dääns -videolla myös. (Dääns on semmoinen tietynikäisten nuorten kansantanssijoiden oma leirijuttu. Ne tekevät aina vaikka mitä kaikkea hienoa)

Suomalainen kansantanssi on, voisi olla ja sen pitäsi olla kaikkea muuta kuin pokelan-pariskuntaa ja hansviliä.
olen joissain asioissa intohimoinen ja kansantanssin stigman hälventäminen on yksi niistä. vaikka en siitä mouhaakaan.

kuvakaappaus videolta


20. Lempihedelmäsi
Verigreippi jota en voi syödä. 
Myös sitruuna.

21. Mitä kaipaisit elämääsi tällä hetkellä
Harkintakykyä, malttia, viisautta ja pokerinaamaa.
Taitoa kuunnella.
Taitoa olla sanomatta liikaa.



22. Horoskooppimerkkisi ja nouseva merkkisi
Oinas
ja nouseva merkkini on venyttelevä kissa.

23. Mikä rästiin jäänyt asia pitäisi tehdä
Takahuoneen järjestely ja uudelleensisustaminen

tälle kaaokselle on tehtävä jotain


24. Tärkein asia jonka olet oppinut elämäsi aikana
Vaikka välillä vaikertaa ja tuntuu siltä että asiat eivät mene ollenkaan niin kuin pitäisi, niin jälkikäteen katsottuna useimmat jutut järjestyvät ihan hyvin.
(vaikka eivät ne tietenkään järjesty niin kuin itse oli hyväksi kuvitellut. mutta järjestyvät silti)