perjantai 31. elokuuta 2018

Elokuun luetut

Elokuussa olen lukenut paljon hyviä, puhuttelevia, hauskoja ja eri tavoilla elämään vaikuttavia kirjoja.
Päällimmäisenä Rubinin Onnellisuusprojekti ja sen versot (joista osa jää kesken syyskuulle).
Chicklitistä Allison Pearsonin jatko-osa Kate Reddy -tarinaan. Toivottavasti ilmestyy myös suomeksi jossain välissä.
Ja jos naurua kaipaat, lue Kalsarikänni!

Hyvä lukukuukausi, josta en pysty poimimaan erityisiä suosituksia - lue kaikki!


 Gretchen Rubin: Tee siitä tapa. Kuinka kitket huonot tavat ja teet hyvistä pysyviä. Jatkoa Rubinin Onnellisuusprojektille - miten hyvistä asioista voi tehdä oikeasti tapoja, ja miten niissä voi pysyä? Oletko velvoittaja, kyseenalaistaja, ylläpitäjä vai kapinallinen - ja miten tämä vaikuttaa omien tapojesi ja käytänteidesi muodostumiseen ja niiden ylläpitämiseen? 

 Kirsti Ellilä: Pohjakosketus. Tarina parisuhteista, uskonnoista, uskomuksista ja uppoavasta laivasta. Erilaisia parisuhteita tässä ajassa. Ikäviä lemmikkejä, erilaisia ihmisiä, Turku. Yhden bussimatkan mittainen sujuvasanainen kertomus Ainosta, jonka ympäriltä katoaa ja syntyy erilaisia parisuhteita kipukohtineen. Solmitaanko parisuhde siiheksi "kunnes kuolema meidät erottaa" - mitä se voi merkitä? Entä jos suhde ei kestäkään, miten siitä voi selvitä? Ja mitä tapahtuu jos laiva uppoaa? Vähän surumielinen ja haikea, samalla lempeästi hymyilyttävä tarina hiukan eksyksissä olevista ihmisistä.

 Gretchen Rubin: Onnellisuusprojekti. "Olen aina kuvitellut kasvavani pois omasta vajavuudestani" -kun kirja alkaa näillä sanoilla, se ei voi olla huono - olen aina kuvitellut näin, ja kivuliaasti tajuamassa, että kukaan ei voi kasvaa pois omasta vajavuudestaan - itsensä kanssa on elettävä. Omaan elämäänsä voi vaikuttaa, voi elää tyytyväisemmin, onnekkaammin, onnellisemmin, tarmokkaammin. Yksi ehdottomia suosikkejani kaikista elämäntapaoppaista; konkreettinen, napakka, tarmokas. Luennassa ties monettako kertaa. Lainasin (tai varasin) samaan syssyyn kaiken Rubinin kirjoittaman, jota saatavilla omassa kirjastossamme on. Tykkään Rubinin konstailemattomasta tyylistä, asiallisuudesta, konkreettisuudesta. Tykkään tarmokkuudesta, siitä että voit muuttaa elämääsi muuttamatta sitä.

 Kati Reijonen: Lyhyt matka perille. Meditaatiosta, elämästä ja rakkaudesta. Olen melko varma että olen lukenut tämän kirjan joskus aiemmin, mitään siitä en muista. Paitsi ehkä en pitänyt siitä? Toisinaan kirjat, tarinat, lauseet ja laulut putoavat syliin, juuri nyt taisin vähän olla tämän kirjan tarpeessa. En vieläkään ole vakuuttunut meditoinnista, enkä monesta muustakaan Reijosen esiintuomasta asiasta, mutta siitä huolimatta kirja ravisteli ja muistutteli minulle olennaisista asioista.

 Maarit Knuuttila: Kauha ja kynä. Keittokirjojen kulttuurihistoriaa. Katsaus suomalaisten keittokirjojen historiaan ja keittotaitoon. Kiehtova pieni näkökulma oletettavasti tekijänsä väitöskirjaan ja siihen liittyvään aineistoon. Suomalainen keittokirjaikoni Kotiruoka mainittiin useaan kertaan. Pidin mittayksiköistä ja kaikista sitaateista, pidin kaikista keittokirjoista. Pidin tästä kirjasta.

 Minna Lindgren:Vihainen leski. Vanhusproosa /seniorlit lienee uusi musta tai chicklit ainakin. Vihainen leski on synkeän hauska senioristoori: Ullis on ollut tunnollinen (mutta salakiukkuinen) äiti, hammaslääkäri ja puolison omaishoitaja. Leskeksi jääneen Ulliksen elämä löytää uusia uria; vanhat kaverisuhteet elpyvät ja ikäihmisten päivädiskot ja -hiprakat tulevat tutuiksi - ja sekös vasta keski-ikäisiä lapsia huolestuttaakin. Tarina nousi siivilleen vähän hitaasti, mutta muuttui ilotulitukseksi. Täytynee vielä kerran antaa Ehtoolehdoille yksi mahdollisuus, olen aloittanut niitä useammin kuin kerran, mutta eivät vain etene.

 Miska Rantanen: Kalsarikänni. Oletko lukenut onnellisuusinstituutin Hyggen ja Lykken? Saitko näppylöitä liiallisesta onnellisuudesta? Lue Kalsarikänni! Yhden illan nauruhyreksintäkirja suomalaisen joviaalista ja kotoisasta kevythiprakasta.Kirja oikaisi käsitteellisen probleemini määrittelemällä kalsarikännin eräänlaiseksi kotoilun ilmentymäksi, eikä suinkaan säälittäväksi yksinäiseksi ryypiskelyksi. Sain naurukohtauksia kaikista kaavioista ja tilastoista, ja totesin, että olen aivan trendin ytimessä, ehta kalsarikännääjä! 

 Laura Honkasalo: Nuukaillen eli kuinka pelastin kukkaroni ja maailman. Vähän hajanainen ja sekava opas nuukailuun. Kirjailija Honkasalo jäi yksinhuoltajaksi ja alkoi murehtia raha-asioitaan; kirja lienee syntynyt pakottavasta tarpeesta säästää. Odotin enemmän realityproosaa ja vähemmän kulutuskriittistä maailmantuskasaarnaa, hauskoina välipaloina kirjassa oli entisaikain säästövinkkejä. Pula- ja sotavuosia ihannoidaan, koska silloin osattiin säästää ja nuukailla. Hirmu usein nuukailu-, minimalismi- ja ekologia-aiheissa pohdin sitä, millaista säästäväisyyttä, minimalismia ja nuukailua on se, että kuitenkin kuluttaa - sen sijaan että tekisi ostoksensa ketjuliikkeessä, meneekin kirppikselle: tavaraa kasaantuu ja rahaa kuluu kuitenkin. Ärhäköidyin heti kirjan alkuasetelmasta: avioero ja ensimmäinen säästökohde on ryhtyä keräilemään villiyrttejä. Aika hifistelyä, jos minulta kysytään. Kirja on muutaman vuoden vanha (2014) ja jo nyt tuntuu siltä, että aika on ajanut siitä vähän ohi. Vaikka blogi- ja somemaailmaa kirjassa kritisoidaan, tuntuu siltä, että tänä päivänä tämäkin kritiikki olisi vieläkin tymäkämpää. 

 Allison Pearson: How Hard Can It Be? Muistatko vielä Kate Reddyn joka painoi menemään Täydellä teholla yötä päivää? Kate kipuilee viidenkympin kriisissä siinä missä puolisonsakin. Mies on vaihtanut työelämän joogaohjaajakoulutukseen ja terapiaan, lapset ovat teini-iässä ja sekoilevat somessa, oma äiti ja appivanhemmat ikääntyvät ja tarvitsevat jatkuvaa hoivaa, Kate tekee paluun rahamaailmaan. "Onko tämä normaalia ahdistuneisuutta? Tuntuuko kaikista naisista siltä, että ovat yksin päivystämässä lennonjohtotornissa?" (oma käännös). Muisti pätkii, koko ajan väsyttää, koskaan ei nukuta, menopaussi häiritsee elämää, tohtori Libido yrittää palauttaa libidon.
Kirja etenee saman kaavan mukaisesti kuin ensimmäinenkin osa. Loistavaksi chicklitiksi tämän (ja ensimmäisen osan) tekee naismaailman armottomuuden kuvaus: ihan juuri tältä tuntuu, kun ei oikein koe riittävänsä yhtään mihinkään. Edes itselleen: kun yrittää riittää kaikille muille, ei jää itselleen mitään. Ja rakkaus - hyvässä chicklitissä on aina mukana rakkaus. Jos pidit ensimmäisestä osasta, pidät tästäkin: nauroin, melkein itkin ja hyrisin hyvää mieltä. Toivottavasti tästä tulee myös käännös.


värikoodisto
chicklit
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
keittokirja
tietokirja
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)


Koko vuoden luetut KLIK

torstai 30. elokuuta 2018

Yöllinen angst

Kolmelta piti käydä sulkemassa parvekkeen ovi.

Kun minä herään yöllä teen ihan kaikkeni ettei minun tarvitsisi nousta ihanasta lämpimästä pesästäni.
Jos voisin valita, en liikkuisi yhtään mihinkään. Olisin vain hiljaa paikallani ja antaisin unen aaltojen vaeltaa ylitseni.

Joku naapureistamme on kovasti toisenlainen.
Hän panee tupakaksi.

Sinänsä se on tietysti jokaisen oma asia, miten itseään myrkyttelee - mutta kello kolmelta yöllä?

Vähän käy sääliksikin semmoista: että on niin kova stressi tai tupakanhimo tai jotain että kolmelta yöllä hipsuttelee savuttelemaan.

Palasin omaan suloiseen pesääni, yritin olla kuulematta kun kissat halusivat parvekkeelle ja yritin olla ihan hiljaa paikallani että uni veisi minut mukanaan.




**
Mistä tietää että on urheilevan nuoren läheinen /huoltaja)?



Kinesioteipin krämmäleitä on ihan joka helkkarin paikassa.

perjantai 24. elokuuta 2018

Pieniä korjausliikkeitä kohti tyytyväisempää arkea

Viime postauksessani hehkutin Gretchen Rubinin Onnellisuusprojektia.

Koska jonkinasteiselle tyytyväisyydelle ja onnellisuudelle on elämässä noin yleisestiottaen tarvetta, listasin ensin hyväksi huomaamiani, jo toteuttamiani onnellisuusaskeleita:

- kello pois ranteesta.
Jos minulla on kello ranteessa, vilkuilen sitä ihan koko ajan. Tulen joko levottomaksi ja kärsimättömäksi: miksei aika kulu tai ylikiireiseksi. Inhoan kiireen tunnnetta.
IN-HO-AN. Ja teen melkein mitä tahansa kiireen tunnun poistamiseksi. Kellosta luopuminen on yksi niistä.
Ranteeni kaipaa edelleen - monen monen vuoden jälkeen - jotain ympärilleen. Olen jo vuosia etsinyt täydellistä rannekorua ("käsikorua" kuten kakruilla oli tapana sanoa). Elän yhä toivossa.
Kotona katson ajan keittiön kellosta.
Töissä tietokoneen kellosta.
Muualla kännykästä.
Olen tyytyväisempi ja levollisempi ilman rannekelloa. Kiireen tuntua on vähemmän.

- avaimet omiin nippuihinsa.
Kesälomalle minulla oli tapana irroittaa avainnipusta työavaimet ja muu roina omakseen ja kuljeksia maailmalla pelkillä kotiavaimilla. Yhden kesäloman jälkeen en palauttanutkaan työavaimia takaisin kokonaisnippuun, vaan tein niille oman nipun.
Sain työ- ja kotiasiat selkeästi erilleen, se kevensi henkisesti.
Kotiavainnippu pysyi mukavan keveänä ja rentona.
Haittapuolena on jatkuva muistamisen riesa - varsinkin kun vaihtaa laukkua - tulevatko kaikki avaimet mukaan. Hyödyt ja ilot kumoavat haitat.

- työn ja kodin erottaminen.
Olen alusta asti tehnyt päätöksen, etten ohjelmoi työsähköpostejani tulemaan kotikännykkään. En vie työläppäriä kotiin. En tee työasioita kotona.
Minulla on erillinen työsähköpostiosoite ja kotisähköpostiosoite. Erilliset puhelinnumerot.
Kotiaika on kotiaikaa.
Toistaiseksi sen on sopinut työnantajalleni.
Erityisen tärkeää ja merkityksellistä tämä on ollut ns. synkkinä syksyinä, jolloin työrasitus on ollut keskimääräistä suurempaa: työasiat eivät hyppää silmille ja keskelle kotirauhaa edes avaimina.

- pienten ärsytysten minimointi
siivosin blogilistani ja kaikkien laitteideni kirjanmerkit, syötteet ja vastaavat.
Käsittämätön helpotus: miksi pitäisin lukulistoillani blogeja, uutishuoneita ja muita ärsytystä tuottavia luettavia?
Jos haluan hupikäyttää sähköisiä medioita, niiden pitää oikeasti olla hupia.
Pidin listallani kaikki kivat blogit! (ja lisää saa aina vinkata)

Ette arvaakaan, kuinka monesta feissibuukkiryhmästä erosin! Miksi ottaa turhaa angstia?
 Poistin iltapäivälehdet työkoneen kirjanmerkeistä: ei enää kahvituntikiihtymystä jostain aivan turhasta keskustelunaiheesta. Halutessani voin koska tahansa näpytellä kaipaamani blogin /lehden /tmv. googlettimeen ja pääsen feissipuukkiryhmiin takaisin - arvatkaa olenko halunnut?

Koska toimin täydellisen epäloogisesti, tilaan fläpälle (siis tabletille) edelleen iltasanomien otsikot, mutta koska en ikinä klikkaa niitä auki, en saa ärsytystä; pysyn kuitenkin kärryillä kaikista viihdemaailman suurista käänteistä. (jollakulla oli pienet bikinit; hyvä hälle)
Kännykälle tilaan vain Ylen syötteet.
Kaikkinaiseen sähköiseen puuhasteluun kuluu edelleen aikaa, ja niin tänä päivänä pitääkin olla, mutta huomattavasti vähemmän. Ja olen huomattavasti hyväntuulisempi.


**

Mikä on oma, hyväksihavaittu kikkasi kohti tyytyväisempää arkea?






keskiviikko 22. elokuuta 2018

onnellisuusprojektipohdinto

Luen sen seitsemännentoista kerran Gretchen Rubinin Onnellisuusprojektia; yksi lemppareistani realityproosassa ja selfhelpeissä.

Pitäisikö ryhtyä omaan onnellisuusprojektiin?
Mitä se pitäisi sisällään?
Miten sen toteuttaisi?



Semmoisen hyväätekevän jutun sain aikaiseksi, että pudotin pois lukulistoiltani kaikki verenpainetta nostattavat kohteet, kaikenmaailman iltapäivälehtien klikkiotsikot ja feissipuukin tyhmäryhmät ja semmoiset blogit jotka eivät ole kepeitä vaan liian tiedostavia. (pidin vaan kivat blogit, jee!)

Olen selkeästi sereenimpi kun en käy päässäni yksityisiä raivokkaita jeremiadeja.



*

Ainakin täällä on viiltävää analyysia kirjasta.

Ja myös täällä.

Ja täällä.

Ja täällä - joko uskot, että tämä kirja on suosikkini?


sunnuntai 19. elokuuta 2018

suhtautumattomuus

Olen lopen kyllästynyt suhtautumiseen.

En todellakaan jaksa suhtautua yhtään mihinkään tai kehenkään yhtään mitenkään.

Haluan elää kaikessa rauhassa omassa pienessä keksiäkäisessä vedenvärisessä kuplassani ja olla ystävällinen ja rauhanomainen melkein kaikille, myös niille jotka eivät ole, enkä yhtään halua pohtia että suhtaudunko vai enkö ja jos niin miten ja miksi.

Ihan kohtuutonta vaatia suhtautumista.
Heti alan miettiä että kumpaan suuntaan kallistan päätä että on empaattisempi ja suhtautuvaisempi. Oikealleko vai vasemmalle?
Toisesta tulee kaameat kaksoisleuat.
Millä tavalla pitää asemoida kulmakarvat ja kädet että suhtautuminen oikein käy ilmi?
Nyökyttelenkö?
Otanko ihan kontaktia ja olkapäästä kiinni kaikessa suhtautumisessani?
Ainakin pitää sanoa hmhhmh ja ymm ja ymmärrän. Paitsi viimeinen on vaikeampi koska luultavasti en ymmärrä mutta pitääkö niin sanoa jos suhtautuu?
Saako niin sanoa?

Olen lopen kyllästynyt myös haasteelliseen ja suvaitsemiseen.
En rupea.

Jos satun kaupassa tuijottamaan ontolla vähän tuimalla katseella sinua, se ei välttämättä eikä kovin todennäköisesti johdu siitä että sinä /lapsesi /läheisesi olet xxx tai sinulla /lapsellasi /läheselläsi on XXX, vaan ihan vain siitä että helkkarivieköön yritän keksiä mitä laittaisin ruuaksi.
Valitettavasti perusilmeeni on vähän niin kuin enklannin kunikattarella ilmavaivapäivänä, sillä ei ole mitään tekemistä sinun /lapsesi /läheisesi kanssa.(pahoitteluni; on tietysti paljon kivampaa avautua johonkin keskustelupalstalle että taas tuijotettiin kun xxx) 

Jos siinä samassa rytäkässä päädyn kurtistelemaan kulmiani, olen luultavasti saanut jonkinlaisen idean.
Jos suorastaan käännyn kannoillani ja lähden laukkamaan kiitolaukkaa kaupan toiseen päähän, se johtuu heureka-hetkestä.

Ja jos aina vain tuijotan sinua /lastasi /läheistäsi, se johtuu kaikkein todennäköisimmin siitä että olen kulkenut läpi koko kaupan enkä vieläkään muista mitä makaronilaatikkoon tulee paitsi makaroni ja laatikko.


*


perjantai 17. elokuuta 2018

Vinkkiviitonen: lorvista liikkujaksi - keksiäkäinen huolehtii itsestään

Tuula Oman kattonsa alla oli kirjoittanut loistavan pohdinnan liikuntamotivaatiosta ja sen etsimisestä.

Motivaatiosta en osaa sanoa sanaakaan, joudun itse kaivelemaan sitä kivenkoloista kerran toisensa jälkeen.
Liikunta ei totisesti missään muodossa ole minun juttuni.

Liikkuminen on kuitenkin keksiäkäisen elinvoimalle aivan olennaisen tärkeää; jos aiot joskus hamassa tulevaisuudessa viettää joutilaita eläkepäiviä jossain lämpöisessä paikassa, kannattaa liikehdinnän verran panostaa itseensä.
En nimittäin mitenkään laskisi sen varaan että saat jonkun söpön Horgen avustajaksesi ja vaihtamaan kalsonkejasi; panosta siis vähän itseesi ja hyvinvointiisi ja siihen että pystyt itsenäisesti valitsemaan kalsonkisi, pukeutumaan niihin ja laahautumaan kulmakuppilaan joikumaan surumielisiä fadoja (tai mikä nyt sitten ikinä onkaan kaukaisen tulevaisuutesi unelma)

Ja vaikka et ajattelisikaan kaukaista tulevaisuutta lainkaan, lisää liikkuminen hyvinvointia ihan nykyhetkessäkin.

Ei yhtään nappaa - mikä avuksi rakas Leelia?


Lähiliikunta
Arki on kovin tohinaista, aikaa on vaikea löytää.

Järkeistä liikkumistasi: ota liikunta tavalla tai toisella osaksi päivärytmiä. Tee suoritus ennen työpäivän alkua. Tai heti sen jälkeen.

Yritä löytää laji tai suorituspaikka joka on vaivattomasti työmatkasi varrella.
Jotkut työnantajat tarjoavat mahdollisuuden liikuntaan työajalla - hyödynnä se. (tai kysy sellaista; älä pyydä palkankorotusta, kysy liikuntaseteliä ja mahdollisuutta työajalla tapahtuvaan liikuntaan!)

Vuodenvaihteessa löysin takaisin suhteellisen läheiselle uimahallille ja löysin aamu-uinnin ilot. Itsekkäät aamuiset iloni mahdollistuvat, koska halli on suurinpiirtein työmatkan varrella ja työpäiviini kertyy liukumia: lähden kotoa suunnilleen samaan aikaan kuin tavallisena työaamuna ja olen pelipaikallani vajaata tuntia normaalia myöhemmin.
Se on pelastanut monta päivää.
Hyvällä etukäteissuunnittelulla pystyn toteuttamaan uintini myös työpäivän päätteeksi: katsaus nuorison lukujärjestyksiin ja aikatauluihin auttaa rytmittämään myös omia harrastuksia.

Toisinaan arki on repaleista ja yllätyksellistä: keksi aikatauluvapaa hätävaralaji. Kävely, sauvakävely, lenksa ja pyöräily ovat itselläni sellaisia lajeja: ne eivät ole riippuvaisia aukioloajoista tai ryhmän kokoontumisesta.

Muista myös taukoliikunta työpäivän aikana!
Minuuttijumppa toimii aina; ajatus juoksee liukkaammin, kun veri kiertää päähän asti.



Yhdistele


Jos et pysty venymään työpäivän alkuun tai loppuun, tee yhdistelmiä. Jos (kun) kuskaat lasta harrastukseen, varaa samaan syssyyn aikaa omalle liikunnallesi.
Kävely, sauvakävely, lenksa!
Monet lasten harrastuspaikat sijaitsevat ehkä yleisten liikuntapaikkojen läheisyydessä.
Jotkut seurat ja kaupalliset yritykset tarjoavat rinnakkaistunteja aikuisille ja lapsille.
Haasta futisäidit treenaamaan toisella kentänpuoliskolla, kierrä rivakka sauvalenksa pianotunnin aikana.
Oletko aina käyttänyt lapsen harrastusajan kauppakeskusvetelehdintään tai viikon ruokaostoksiin? Järkeistä!
Voiko jotain perheen aikataulussa sovittaa tai ajatella uudelleen?
Mieti miten!


Tunti on keinotekoinen keksintö

Mikään sääntö ei sanele, että sinun liikuntatuokiosi tulisi kestää täsmälleen tunnin. Tunti on täysin keinotekoinen keksintö tässä asiassa.
Oman hyvinvointisi kannalta tärkeämpää on tehdä säännöllisesti, oikeastaan melkein joka päivä, jotain liikunnallista.
Puoli tuntia riittää.
Jos teet jotakin liikunnallista suunnilleen puoli tuntia päivässä, olet voiton puolella - se auttaa sinua huomattavasti enemmän kuin hikirääkki kerran viikossa.
Se pitkä hikirääkki on tärkeämpää henkisen hyvinvointisi kannalta: se on täysin omaa yleellistä aikaasi, vain sinulle varattu täydellinen irtiotto. Nauti siitä(kin)!
Nämä pienet puolituntiset ovat lääkettä.

Asennemuutos

Jos olet vähääkään tiikeriemo, asennoidut lapsesi harrastuksiin suurella pieteetillä.
Ota sama asenne omaan liikuntaasi.
Minua auttoi, kun päätin kutsua puljaamistani treenaamiseksi.
Kun teini lähti treeniinsä - ja hänellä se on oikeasti tavoitteellista - myös minä aloin mennä treenaamaan.
Aloin suhtautua itseeni vakavammin.
Ja reppuni nimesin treenikassiksi

treenikassi käytännön tilanteessa
Joskus on ajateltava, että tämä nyt on tällainen vähän kitkerä lääke, joka on pakko nauttia, että sitten vanhana jaksaa laulaaluikautella fadoja (taimitätahansa). Silmät ja nenä kiinni ja menoksi.


Löydä lajisi

Olen aina inhonnut ryhmäliikuntaa.
Punttisalit nujertavat vähäisenkin kehopositiivisuuteni.
Inhoan kaikenlaista liikuntaa noin lähtökohtaisesti.

Etsi laji, joka on edes siedettävää. Jos se ei täytä aiempia ehtoja (lähellä, työmatkan varrella, aikataulutonta, yhdisteltävissä, suunnilleen puoli tuntia), ota se ohjelmaasi yleellisenä omana aikana.
Kokeile, kunnes löydät.
Yritä löytää sekä vaivaton lähilaji että oman ajan laji.

Kotiliikunta ei ole minun juttuni; mutta jos mikään muu ei toimi, liiku kotona!
Kahvakuulat, käsipainot, jumppavideot.
Meillä on seinässä otelauta; yritän muistaa roikkua siinä päivittäin.
Ja teen minuuttijumpan, jos en ole päivän aikana jo tehnyt.

joku kumminkin kysyy että mikä otelauta?
Se on tämmöinen:
oviaukon yläpuolella ja siinä voi roikkua
tai kampustella, tai vetää leukoja
(jos osaa ja jaksaa ja viitsii)

Säännöllisyys

En erityisemmin pidä lenksaamisesta, mutta kun hiukan toista vuotta sitten otin tavakseni paarustaa lähipurkkarin lyhyemmän lenkin melkein päivittäin ja siihen kevytvenyttelyt päälle, voin todella hyvin.
Jos polvea ei oteta lukuun.
Fyssari totesi, että ehkäpä lenksa ei ole sinun juttusi.

Jätin - jopa omaksi yllätyksekseni - lenksaamisen vähän haikein mielin.
Kun jätin säännöllisen lenksaamisen, huomasin aivan käytännössä, miten merkityksellistä oli nimenomaan säännöllisyys ja toistuvuus.
Se suunnilleen puoli tuntia päivässä teki hyvää. (sitten olinkin aivan tuuliajolla koko viime syksyn!)

Joskus aiempina vuosina poikkesin työpäivän jälkeen punttisalilla venyttelemässä.
IN-HO-AN punttisaleja, mutta päivittäinen visiitti teki kyllä kropalle hyvää.
En vain pystynyt jatkamaan.(aion ehkä antaa punttisalille taas uuden mahdollisuuden)

Nyt yritän löytää komboa, jolla saisin säännöllisyyttä liikkumiseeni.
Tällä hetkellä syksyni valikoima näyttäisi 2-3 uintikertaa viikossa (kunhan lähihalli aukeaa) + lenksa /sauvonta. Tavoitteenani on lisäksi antaa mahdollisuus punttisalille tai satunnaiselle visiitille kiipeilyhallille. (myös muutenkin kuin kahvia juomaan; menen traversea ja enempi katselen kun teini treenaa)

Valmistaudu ja varustaudu

Pidä varusteet kunnossa ja saatavilla.
Uinnissa on se kurja puoli, että varusteita täytyy pestä ja kuivatella tavan takaa.
Keväällä hommasin itselleni tupla-annoksen uikkareita, nyt voin periaatteessa pitää treenikassin aina ryntövalmiina.

Lehtori harjoittaa punttisalia: hänellä on salillaan henkilökohtainen kaappi, jonne hän kerran viikossa vie kassillisen treenipaitoja ja muuta vermettä. Silloin salille voi mennä milloin tahansa: varusteet ovat valmiina odottamassa.

Mitä helpompaa arki noin yleisesti ottaen on, sitä helpompaa se on :)



pesupussi aina valmiustilassa:
shampoo, saippua, uimalasit ja kolikkopantti pukukaappiin


 Tee liikkumisesta helppoa.
Vähennä kaikkea mahdollista säätämistä: liiku aikataulutta, melkein päivittäin, hyvin lähellä ja osana arkeasi, pidä varusteet valmiustilassa.



uinnin heikompi puoli:
pandat.
ja pörheys.


**
sitten pitäisi vielä itse toteuttaa kaikki tämä





torstai 16. elokuuta 2018

Kotiruokafiilistelyä

Viimeksi kun kävin kirjastossa, ajauduin seikkailemaan hyllyjen välissä.
No - kuten aina - lainasin aimo kasallisen kirjoja.
Siksipä olen viime aikoina perehtynyt tutustunut suomalaiseen keittokirjahistoriaan; ihmeen fantsuista asioista kirjoitetaan kirjoja!

Luin Maarit Knuuttilan Kauha ja kynä -nimisen katsauksen suomalaiseen keittokirjaan. 
Keittokirjagenre on täydellä teholla asettunut Suomeen 1800-luvulla, jos kohta jo aikaisemminkin on ollut olemassa reseptikokoelmia ja erilaisia keittokirjoja.

Knuuttila itse keräilee ja fanittaa suomalaista keittokirjaklassikkoa: Kotiruokaa. Ensimmäinen Kotiruoka on ilmestynyt Otavan kustantamana 1908. Kirjaa on uudistettu, ajanmukaistettu ja siitä on otettu yhä uusia painoksia. 
Miten kirjan kansikuvat ja reseptit sekä muut ohjeet kuvastavat aikaansa?
Mitä keittokirja kertoo käyttäjästään ja aikakaudestaan?
Näitä pohdintoja olisin voinut lukea laajemmaltikin; en ole niinkään kiinnostunut vuosiluvuista, vaan nimenomaan mikrohistoriasta.

Kun pääsin Knuuttilan kirjan Kotiruokaa käsittelevään lukuun, oli pakko kaivaa oma Kotiruokani esiin.
Oli jotenkin hämmentävää, hauskaa ja ovelaa huomata, että olen suoranainen malliesimerkki suomalaisen klassikkokeittokirjan käyttäjänä.

Vähän valtavirran vastaiseksi minut tekee ainoastaan se, että olen hankkinut kirjan itse (sisäkannen merkinnän mukaan Vammalan vanhojen kirjojen päiviltä, vuonna 1995. Kirja maksoi 60mk, painos on 90-luvun alusta, muistaakseni 52; täysin uudistetun 48 painoksen mukainen. Miten ihmeessä olen tullut hankkineeksi sen?) - enkä saanut sitä lahjaksi tai perintönä.


Knuuttila kuvailee, että keittokirjojen välistä löytyy tärkeitä reseptejä ja lehtileikkeitä kirjanmerkkeinä.


Suositut reseptit erottuvat keittokirjasta tahriintuneina ja käytettyinä. Ruuanlaittaja lisää resepteihin omia merkintöjään ja huomioitaan. (paras kakkupohja menee pieneen vuokaan; ei isoon)


Kilpailevat ruokaohjeet löytyvät keittokirjan välistä omalta kohdaltaan. Kotiruuan pipariohjeen sijaan suosittelen käyttämään äitini ruokakortille muistiinmerkitsemää Pargas Pepparkakor -ohjetta. Myös äiti on näköjään tehnyt ruokakorttiinsa punaisella jälkikäteen lisämerkintöjä.


Kirjanmerkkeinä toimivat lippuset ja lappuset ja ohjetta on muokattu omaan käyttöön: vohvelit puolitoistakertaisena!


Keitto-säännöt Leikki-tuvan keittokirjasta vuodelta 1909. Näin on pieniä tyttösiä opastettu keittotaidon salaisuuksiin.


**

Käytätkö keittokirjaa?
Löytyvätkö suosikkireseptisi seuraamalla tahroja ja lippulappusia?
Oletko koonnut irtoreseptejä omaan kansioon, vihkoon tai muistikirjaan?

keskiviikko 15. elokuuta 2018

Suhteellista

Heli Vaaranen oli kirjoittanut aivan mainion kolumnin parisuhteesta.


Päätähuimaavalla melkein kahdenkymmenen vuoden aviokokemuksella olen aivan erityisen samaa mieltä ainakin seuraavista kohdista:

Tutustu uudelleen ihmiseen, jonka kerran valitsit

Välitätkö hänestä?

Ajatteletko häntä?

Luovu omasta mukavuudesta toisen hyväksi

Pidä yllä vetovoimaasi

Ota huomioon

Viitsi tehdä toisen eteen hyvää ja anna sen näkyä muillekin.




Elämä muuttaa ihmistä, aika muuttaa ihmistä.
Lapsiperhe-elämä muuttaa ihmistä ja aivan taatusti lapsetonperhe-elämä muuttaa ihmistä.

Minä en ole sama, en ajattele samoin kuin ennen.
Joskus kaipaan entistä itseäni; sitä vähän päälle parikymppistä huoletonta tyttöstä (vaikka tietysti olen yhäti vähän päälle parikymppinen huoleton tyttönen) - kaipaan nauruani ja itkuani, tuhatta ja sataa kiihtyviä tunteitani - ja kaipaan sitä samaa myös toisessa ihmisessä.
Tohinaiset vuodet pistivät meidät melkoiseen superkirjopesuun ja yleiseen pöyhintään: eri syistä johtuva väsymys käänsi ainakin oman katseeni tiukasti vain omaan napanöyhtääni.
Jos minä en ole sama, ei ole toinenkaan.

On huomattava kasvu ja muutos itsessä ja toisessa, on annettava sille tilaa, hyväksyttävä se.
Ehkä minusta joskus tulee kärttyisä vanha eukko.
Onhan sille tilaa, onhan?
Kestänkö sen toisessa?
(tai ehkä hyvällä tuurilla siitä ei tulekaan kärttyisää vanhaa eukkoa? kuka tietää)

*

Ota huomioon; välitä; anna sen näkyä; näe vaivaa ja luovu joskus omasta mukavuudestasi.
Joskus voi mennä katsomaan futista ja maistelemaan olusia Lehtorkollegoiden kanssa.
Joskus saan seuraa omiin juttuihini, vaikka konserttiin tai teatteriin (tai lakanoiden vaihtoon!).

Joskus pitää tehdä asioita ihan itsekseen.
Ja joskus ihan yhdessä.





**

Kummallista.
Vastavuoroisuus ja parisuhteellisuus ei lähde siitä toisesta, vaan itsestä.



Kuvat viikonlopun yhteiseltä irtiotoltamme: kävimme ensin katsomassa futista (tai siis puolet meistä katsoi koko pelin, puolet meistä ilmiintyi paikalle lukemaan lehteä toisen puoliajan alussa) ja sieltä notkuimme yhteiselle kaffehetkelle ja kävelylle.

tiistai 14. elokuuta 2018

Keittokysymys

Talouden viimeinenkin kesälorvehtija palautetaan säilytyspisteeseensä huomenna.
Haikeansuloinen helpotus, kun normaali arki taas alkaa.
Hyvästi joutilaisuus, tervetuloa säntillinen elämä!





Ryhdistäydyin hetkellisesti koomastani ja kehittelin puoliravitsevaa ruokaa alatinälkäisille: couscousotto (eli tuttavallisesti kusotto; nimen on keksinyt ystäväni - en minä)

Arkinen pikakusotto isossa paistokasarissa
tukkula valinnaisia kasviksia (esim. pussillinen hemppaa) (minulla oli pari sipulia, pari porkkanaa, maissia)
rasiallinen valmiiksimaustettuja broiskusuikaleita
couscousryynejä, vettä, liemikuutio, rippula tuorejuustoa /creme bonjouria.
Silppua kasvikset tai avaa pussi ja heitä pannulle öljyyn kuullottumaan hetkeksi.
Paistele samalla höökillä suikaleet.
Lisää couscousryynit ja sopiwasti vettä + liemikuution murena sekä nökkäle tuorejuustoa tai cremebounjouria.
Anna maustua hetkonen.
Tarjoile salaatin kanssa. (minulla oli tomaatti-sipulisalaattia ja maustekurkkua)

Jos tämän valmistumiseen menee enemmän kuin vartti, rahat takaisin. Ei ole pikaruokaa enää se.
Tai sitten pitää opetella silppuamaan nopeammin.

Olen lukenut keittokirjahistoriikkia. Olen totaalisen ihastunut entisaikain mittayksiköihin. 



Omppupiirakka on syksyinen välttämättömyys. 
Oletteko samaa mieltä mikään ei ole niin kodistuttava kuin kanelin tuoksu?
En välitä omenapiirakasta oikeastaan yhtään, enkä ole mitenkään hurmaantunut kanelin mausta, mutta voi hyvät hyttyset miten ihanan kodistuttavalta se tuoksuu!


Kuten kaikki tiedämme terveys, siveys ja perheonni punoutuvat keittokysymykseen.

Ja kas näin olen kantanut oman osani kansamme kotoisan elämän parantamisesta keittokysymysten osalta.




tiistai 7. elokuuta 2018

Blogihetkiä

Istuin kartanomme terassilla, kasvot kohti laskevaa aurinkoa, illan hiljalleen lähestyessä.
Lasissa kepeää kesäjuomaa, mukana kirja ja muistikirja.

perfektiivinen blogihetki

Valitettavasti kartanomme terassikalusto pitsiliinoineen ja huolettomine kukka-asetelmineen on kadonnut - ilmeisesti samaan paikkaan itäsiiven (vai oliko se länsi-?) ja flyygelin kanssa.

armoton todellisuus
Onneksi on porrasjakkara.
Kyllähän se pöydästä käy.
Käyhän?

*
Lapsen voi houkutella syömään kasviksia tekemällä kauniita, elinvoimaisia asetelmia erilaisista kasviksista.
Vaikkapa iloinen hymynaama kauden kasviksista lautaselle houkuttelevasti aseteltuna ja jännittävä tarina pekkaporkkanasta saa lapsen maistelemaan halulla raikkaita terveellisiä makuja.




 teini 14-v *kierii naurukrampissa lattialla*: "äitiii, mä en uskalla syödä tota. se on liian pelottava, onneks sä et oo tehnyt tollaisia ennen"




maanantai 6. elokuuta 2018

Superäiti

- teinin wilmatunnus
- puukko
- kolme nyssäkkäpussukkaa
- matkalaturi

Mikä yhdistää kaikkia edellämainittuja?

Ei.
Ihmemies MäkGaiver ei rakentanut niistä salakuuntelulaitetta eikä pommia.

Eivätkä ne myöskään ole löytöjä Naisen Käsilaukusta.

Ehei.
Ne ovat asioita, joita (mm) olen onnistunut seisomaan esiin Supersankarivoimillani.

Olen nähkääs Superäiti ja sankarivoimani on kadonneiden asioiden esiinseisominen.

Se toimii näin:

nuori: äitihei tuu mun huoneeseen seisomaan.
Superäiti: mikä on kadonnut?
nuori: wilmatunnukset /puukko /pyörän korjaussarja /matkalaturi
Superäiti (ottaa vihikoiramaisen nuuskuttelusasennon huoneen ovella): milloin olet viimeksi käyttänyt sitä ja missä?
nuori: oho, se onkin tässä!

Ainoa asia, jota en tänä viikonloppuna onnistunut seisomaan, istumaan tai edes penkomaan esiin, on kadonnut ystävyyssormus.
Mutta se onkin luultavasti lipsahtanut laukun sivutaskusta yhtä matkaa avainnipun kanssa jossain pyörätelineellä tai bussipysäkillä.

*

toivoisin että supervoimani toimisi yhtä loistavasti myös omiin kadonneisiin asioihini. (mm. kadonnut vyörärölinja, kadonneet yöunet...)

*
Mikä on sinun supersankariäitivoimasi?

perjantai 3. elokuuta 2018

Pyöräilykriizi

Pyöräilijä on kyllä liikennöivän yhteisön pohjasakkaa.

Jos ajat autotiellä, olet tiellä.
Jos ajat pyörätiellä, olet tiellä.
Jos ajat jalkakäytävällä olet ihan helkkarin paljon väärässä paikassa.

Jos ajat hitaasti, olet ärsyttävä muiden pyöräilijöiden mielestä.
Jos ajat nopeasti, olet turvallisuusriski jalankulkijoiden mielestä.
Jos ajat autotiellä, olet aina vain tiellä.

Jos pidät kiinni liikenneoikeuksistasi, olet väärässä.
Jos olet liian kohtelias liikenteessä, olet väärässä kumminkin.

Jos on jalkakäytävä ja pyörätie yhdessä ja jalankulkija sompailee laidasta laitaan ja erehdyt kilisyttämään kelloa:
vttstna siinä sitä kelloas soittele kyllä tosta ohi mahtuu.

Jos et kilisytä
vttstna siinä sun pyörässäs on kello, käytä sitä ees joskus.

Jos noudatat autoilijan ja fillaristin välisiä väistämissääntöjä ja jäät odottamaan omaa vuoroasi kaikkien lakipykälien mukaan risteykseen ja katselet toisaalle ja kaivat nenääsi että se autoilija menisi ja tekisi niin kuin kuuluu, niin johan siellä tuulilasin takana levitellään käsiä ja nyökytellään ja ollaan olevinaan niin höveleitä vaikka
vttstna mene kurja eukko siitä tien yli

Jos noudatat autoilijan ja fillaristin välisiä väistämissääntöjä ja erehdyt pitämään kiinni oikeudestasi mennä ekana kolmioristeyksessä tilanteessa jossa autoilija kaiken lisäksi on kääntymässä fillaristin eteen, niin johan alkavat tuulilasin takana sormet heilua ihan kuin kuski menisi tuikituikitähtöstä ylikierroksilla ja huulilta voi lukea selvästi
vttstna eukko pitääkö sun sen mankelis kanssa siihen nyt kun mulla on isompi arvaamikä ja auto myös




torstai 2. elokuuta 2018

lomanjälkeiskriizi

Maanantai - verstaan lämpötila siedettävä. Työkaverit siedettäviä. Sähköpostin määrä - siedettävä. Odottavat hommelit - siedettäviä. Salasanat muistissa ja työmäärä kaikenkaikkiaan - siedettävä.
Ei suuria kriizejä.
Tulee varmaan kiva viikko ja elokuu ja syksy ja elämä.

Tiistai - verstaan lämpötila kuumempi. Työkaverit - no jaa. Sähköpostin määrä - siedettävä. Sähköpostin laatu - no jaa. Odottavat hommelit - no jaa.
Kriizi: ei ole perjantai.

Keskiviikko - aina vain kuumempaa. Vähän melkein tukalaa. Työkaverit - grr. Yksi turha palaveri, asiasta joka oli hoidettu sähköpostilla jo ennen lomaa, grr. Sähköpostin laatu: grr - siis ihan oikeasti hei, hoitakaa itse hommelinne.
Kriizi: ei ole perjantai.
Saavutus: pakottauduin uimaan aamutöiden ja iltapalaverin välillä. Lähteminen oli järjettömän vaikeaa. Vesi oli märkää ja kylmää. Hetkellisesti tuli kyllä ihan hyvä olo. Mutta ei ollut perjantai kun tulin pois altaasta.
Iltatöitä: iltapalaveri. Jos vaikka viitsisitte valmistautua - tai edes tulla paikalle kun järjestetään tämmöistä.
Kriizi: ei edelleenkään ole perjantai.

Torstai - ihan helkkarin kuumaa. Tukalaa suorastaan, kesken päivän tuli huono olo. Työkaverit - tupla-grr. Kenttähommeleita, joita IN-HO-AN. Muuten kyllä aika kivoja työsaavutuksia. Sähköpostin laatu: tupla-grr - älkää vaivatko minua näillä asioilla, oikeasti.
Kriizi: perjantaita ei lähimaillakaan.

Voikunolisjoperjantai




keskiviikko 1. elokuuta 2018

Heinäkuun luetut

  
Lomalla oli aikaa lukea, ja nautiskelinkin monenlaisista tarinoista ja kertomuksista.

Vahvat suositukset heinäkuulta - ei parhuusjärjestyksessä

1. Huotarinen - Koskimies: Emilia Kent - runotytön tarina jatkuu. Kaikille Uudenkuun Emilian faneille, kaikille jotka rakastavat (rakastivat) tyttökirjoja.

2. Pauliina Vanhatalo: Toinen elämä. Keski-ikäinen, lue tämä!

3. Mark Manson: Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan. Lue!

4. Libby Page: Pinnalla pysymisen taito. Lue jos yhteisöllisyys ja ylisukupolvisuus puhuttelevat. Ja uiminen ja rakkaustarinat.

Kaikki heinäkuun luetut arvioineen:

Satu Rämö: Islantilainen kodinonni. Asiaproosaa Salamatkustaja -blogistilta. Sujuvaa, napakkaa luettavaa. Islantilainen perhe-elämä on auvoisaa onnea, iso äänekäs klaani ympärillä ja kaikki ratkaisut käyvät. Jäin pohtimaan kirjan itsestään selvänä esittämiä yleistyksiä: kaikki Islannissa ajattelevat näin, ja se on parempaa kuin muualla (esim. Suomessa). Varmasti osin totta ja paikkansa pitävää, mutta toisaalta, vertailukohdat Islannin ulkopuoliseen maailmaan suodattuvat aina jonkin subjektiivisen näkövinkkelin kautta. Esim. kirjassa annettiin ymmärtää että islantilaisessa päiväkodissa keskitytään hoitamiseen, ei wilmaan ja lapsista raportoimiseen ja päiväkodin instatililtä saat kätevästi tietoa lapsesi arjesta. Toki omat kullannuppuseni ovat päiväkoti-iän ohittaneet jo aikoja sitten, mutta siinä säälittävässä lähiöpäiväkodissa, jota he kävivät, ei totisesti pidetty instaa eikä wilmaa, vaan keskityttiin hyvään perushoivaan ja jokainen vanhempi kohdattiin kahdesti päivässä henk.koht. Kirja itsessään oli rapsakka yhdenillan tuttavuus, tulipa luettua.

 Jussi Huhtala: Ukkosenjohdatin. Sympaattinen mieskirja Eerosta, jonka parisuhde on päättynyt, lapsuudenystävä kuollut ja työpaikallakin käydään YT:tä. Haaleaa kaurapuuroa muistuttava Eero lillii elämässään ja pohtii, pitäisikö jonkun muuttua. Mukava pieni kesäkirja, tulipa luettua.

Dion Leonard: Gobi. Tositarina pienen koiran uskomattomasta matkasta. Ultramaratoonari Dion saa Gobin autiomaassa juostavalle ultramatkalle lähtöviivalla seurakseen pienen sisukkaan koiran, joka alkaa taittaa taivalta yhdessä hänen kanssaan. Maratoonari ihastuu koiran päättäväiseen asenteeseen ja kisan lopuksi päättää viedä koiran mukanaan kotiinsa. Varsinainen seikkailu alkaa näistä lähtöasetelmista: koira nimittäin katoaa väliaikaisesta isäntäperheestään kiinalaisessa miljoonakaupungissa. Suloinen, herttainen tarina perheestä, juoksemisesta ja ystävyydestä. Kyyninen lukija minussa jäi pohtimaan, onko koiratarina - niin herttainen kuin se onkin - valjastettu osaksi ultrajuoksevan perheen sponsorihankintaa: ultrajuokseminen kun ei ole ihan halpa harrastus, ja juoksijat tarvitsevat sponsoreita...on varmasti helpompaa erottua juoksevasta massasta mies joka juoksee koiran kanssa -tarinalla. Herttainen kesäkirja kuitenkin.

Vilja-Tuulia Huotarinen, Satu Koskimies: Emilia Kent. Runotytön tarina jatkuu. Fanfictionia, entisaikojen tyttökirja! Suloinen, tyylillisesti alkutekijälleen uskollinen jatko-osa Uudenkuun Emilian, Runotytön tarinaan. Runotyttö-sarja oli suosikkini Montgomeryn tuotannosta (en oikein koskaan päässyt sisälle Anna-sarjaan, vaikka niitäkin luin). Emilia epävarmuuksineen, taiteellisine pyrkimyksineen oli sielua kutkuttava samaistumiskohde. Huotarinen ja Koskimies ovat onnistuneet luomaan ihanasti tyttökirjahenkisen, tyylillisesti Montgomeryä kauniisti jäljittelevän jatko-osan Emilia-sarjalle. Lue, kun kaipaat tyttökirjoja, mennyttä maailmaa ja Uudenkuun Emilian aavistuksen verran ylitsepursuavan romanttista sanamaalailua. Kiitokset kirjailijoille myös siitä, että aiempien osien tapahtumia palautettiin riittävästi mieleen, aika paljon oli jo unohtunutkin. Kirjassa oli selvästi myös häntä ja jatkomahdollisuus tarinalle Uudenkuun Elisabethista.

Christina af Hällström: Sateenkaaren tällä puolen. Oikeutta vaikeavammaisille väliinputoajille! Omakustannepamfletti vaikeavammaisen nuoren asumistilanteesta Suomessa (Espoossa). Pomppoileva, intohimoinen, sopivasti subjektiivinen ja vähän ärhäkkäkin omakustanne olisi hyötynyt kunnon toimitustyöstä. Vaikea, tärkeä ja ajankohtainen aihe yhteiskunnan tarjoamasta (ja /tai kilpailuttamasta) asumisesta ja elämisestä, vastakkain omaisen (asiakkaan) oma näkemys palvelutasosta ja palveluntuottajien /tilaajien (kunnan) näkemys palvelun toteutumisesta. Vaikka tarinasta poistettaisiin kokonaan lastaan suojelevan ja tämän asioihin intohimoisesti suhtautuvan omaisen näkökulma, on selvää että nyt ja tulevaisuudessa yhteiskunnassamme on vastattava entistä inhimillisemmällä tavalla kaikkien yhteiskunnan jäsenten tarpeisiin. Myös henkilöllä, joka tarvitsee elämässään apua ja tukea, tulee olla valinnanvapaus, oikeus päättää siitä mitä ja milloin syö, miten ja milloin nukkuu, mitä harrastaa ja tekee - ja kuka toimii apukäsinä silloin kun apukäsiä (avustajaa, kodinhoitajaa tmv.) tarvitaan. Olipa kyse vanhuksista, vammaisista henkilöistä tai lapsista, vetisten vaaleanharmaiden kanaviillokkien aika on ohi: yhteiskunnan tulisi tarjota mielekkäitä mahdollisuuksia, todellisia valintoja, ja erityisesti aikuisille henkilöille todellinen vaikutusvalta omaan elämäänsä. Laatua on mitattava muilla keinoin kuin toteutuneilla hoitokäynneillä ja säästetyillä euroilla. 

 Pauliina Vanhatalo: Toinen elämä. Tämä kirja tuli iholle. Keski-ikäinen; lue tämä!
"En voi menettää sitä mitä minulla ei ole ollut. Ja silti tuntuu, että menetän. Luovun kahdesta nuoruudesta. Siitä, jonka elin. Siitä jota en elänyt." Ainoa harmitus liittyi siihen, että luin kirjan kahdessa osassa; aloitin ennen reissua ja lopetin reissun jälkeen. Niin että keski-ikäinen; lue tämä, lue kerralla!


 Donna Leon: The Temptation of Forgiveness. Uusin komisario Brunetti, ihana Venetsia, ihanat ruuat. Tällä kertaa dekkarin lukeminen englanniksi oli työläämpää; jäi tunne että jotain meni kokonaan ohi. Parasta Donna Leonin tarinoissa on miljöö; ruuat, ihmiset, kujat, tässä tarinassa kiinnitettiin mielestäni aiempaa enemmän huomiota myös pukeutumiseen. Kreivistä ei tässä tarinassa puhuttu ja mitä-mitä: Signorina Elettra?

 Mhairi McFarlane: Tyttö muiden joukossa. McFarlanen chicklit on päältä kepeää, sisältä asiallisia, ehjästi loppuun asti kulkevia tarinoita. Edie suutelee häissä sulhasta ja päätyy työpaikkakiusattuna takaisin kotikaupunkiinsa. 

 Rosie Walsh: Hän lupasi soittaa. Sarah ja Eddie kohtaavat sattumalta kävelyllä maaseudulla ja viettävät ihmeellisen viikon yhdessä. Eddie lähtee lomalle ja lupaa soittaa palattuaan, mutta soittoa ei koskaan kuulukaan. Tarinan ainekset olivat kiehtovat ja tarina itsessään myös. En pitänyt siitä, että kirjailija käytti toistuvasti juonenkuljetuksen tehokeinona sitä, että laittaa lukijansa uskomaan yhtä, kun todellisuus onkin täysin toinen. Kun kolmannen kerran tarinan tulokulma muuttui samalla tavalla - lukija on uskolteltu luulemaan että hovimestari on syyllinen ja sitten nauretaan räkäisesti päin naamaa, hah, syyllinen onkin puutarhuri, kirja alkoi tuntua vähän halvalta. Saman tarinan olisi voinut kuljettaa ihan yhtä koskettavasti, ehkä koskettavamminkin, mutta toisin tehokeinoin ja juonenkääntein. E-kirja lukemisena lentokoneessa. 

 Mark Manson: Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan. Oivallinen selfhelp lomalukemisena. "On ihan sama, kallistatko korvasi Aristoteleen, Harvardin psykologien, Jeesuksen tai vaikka Beatlesien puoleen, kaikki sanovat onnen kumpuavat yhdestä ja samasta asiasta: siitä että välittää jostakin itseään suuremmasta, näkee itsensä merkityksellisenä osana jotain laajempaa kokonaisuutta, uskoo että oma elämä on pieni sivujuonne jossain mahtavassa, käsittämättömässä spektaakkelissa." Kanna vastuusi itsestäsi, omista tunteistasi ja omasta käytöksestäsi. E-kirja

Mhairi McFarlane: Sinusta kaikki alkoi. Lomalukemisena jo aiemmin lukemani tarina. McFarlane on oivallinen chicklit-kirjailija, tarinat ovat päältä kepeitä, sisältä syvällisiä. Tässä tarinassa teemana koulukiusaaminen ja siitä toipuminen. Erityisplussat siitä, ettei loppuratkaisu ole liian nopea, vaan tarina kulkee läpi kirjan.

 Jon Teckman: Tavallinen Joe. Lomalukemista. Joe on uskollinen tavallinen kaveri, joka hairahtuu Hollywood-tähden petiin. Tapahtumat eskaloituvat eskaloitumistaan. En pitänyt päähenkilön laskelmoivan avuttomasta asenteesta. Tulipa luettua -kategoriaa.


 Carole Matthews: Million Love Songs. Hiljakkoin eronnut Ruby joutuu kahden miehen loukkuun: tunnollinen ihana Joe vaiko huikentelevainen seksiaddikti Mason? Ei mitenkään erityinen perusviihde.

 Niina Mälkiä: Liian pieni äidiksi. Selkokirja lapsiäitiydestä, äärimmäisestä köyhyydestä ja omista rajoista. Myötätuntoinen ja havainnollinen pikkukirja vaikeasta aiheesta. Selkoteksti teki tarinasta nopealukuisen. Luin teinin suosituksesta.

 Matti Riekki: Raskas askel. Kertomus juoksijan synnystä. Arkinen ja käytännönläheinen omakohtainen kertomus juoksemisesta ja maratoneista. Oivallinen ja mutkaton opus ihan tavalliselle wannabe-juoksijalle ja kotikutoiselle kuntoilijalle. E-kirja.

 Libby Page: Pinnalla pysymisen taito. Aivan ihana kirja yksinäisyydestä, ystävyydestä, yhteisöllisyydestä ja pitkästä rakkaudesta. Vanha maauimala aiotaan muuttaa ekslusiiviseksi tenniskentäksi. 86-vuotias Rosie ja nuori toimittaja Kate tutustuvat jutun kirjoittamisen myötä, jakavat elämäntarinansa, uimalan historian, asuinalueen historian ja keräävät ympärilleen yhteisön puolustamaan uimalaa. Kertakaikkisen ihana ja koskettava yhden iltapäivän mittainen retki kesään ja maauimalaan.    

 Saara Henriksson, Aino-Maija Leinonen: Railakas rahakirja - näin hoidat taloutesi viisaasti. Hyväntuulinen, mutkaton ja suoraviivainen opaskirja; ei pelkästään rahatalouteen vaan mielestäni omaan talouteen ylipäätään. Päätin hankkia omalle nuorisolleni, kun pohtivat omilleen muuttamista, napakkaa, selkeää luettavaa myös aikuiselle. E-kirja.

värikoodisto
chicklit
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
keittokirja
tietokirja
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)


Koko vuoden luetut